Teach me how to dance. (sovittu)

((Samara med Mirri hopshops<3
Alku nyt ainakin turhaa tarinointia, mut sori muru, emmä vaan osaa :F. Ja otsikko? No se ei nyt liity mitenkään mihinkään. Ehkä kai :D))

Lex Martin makasi omalla sängyllään, silmät kiinni painettuina ja kuunteli radiosta kuuluvaa jyskettä. Kai sitä saattoi sanoa musiikiksi. Tämä musiikki oli tällä kertaa sellaista, että se sisälsi paljon käsittämätöntä örinää, josta ei saanut muuta selvää kuin, 'verta', 'tapan' ja 'äitisi'. Huomaamattaan poika kurtisti kulmiaan ja odotti vielä hetken aikaa josko kappale muuttuisi edes jollain tavalla järkeväksi, mutta se oli turhaa. Tätä oli jo jatkunut kolme minuuttia. Kuinka paljon kauemmin se voisi enää siis kestää? Hän päätti tarkastaa asian ja nappasi käteensä cd-levyn kotelon, joka oli maannut tämän vierellä sängyllä. Vai niin, vielä viisi minuuttia. Lex oli kuitenkin kuullut tarpeeksi tältä kyseiseltä artistilta voidakseen olla täysin eri mieltä kuin kyseisen levyn omistava henkilö joka oli tätä hehkuttanut viimeiset kaksi viikkoa. Se oli järkevää paskaa. Koska Lex tunsi itsensä myös laiskaksi, hän ei jaksanut nousta ylös ja kävellä soittimensa luokse (joka sijaitsi hänen huoneensa toisella seinustalla olevan mustan piirongin päällä ja jonne tosiaan oli matkaa ehkä kahdeksan metriä) hän painoi vasemmassa kädessä pitelemästään kaukosäätimestä nappia joka vaihtoi radion päälle. Oikeassa kädessä oleva kotelo tippui takaisin siihen sängyn peitteelle, pojan kyljen viereen.

Siinä Lex makasi, melko tyytymättömän näköisenä ehkä. Hän oli viettänyt koko alkuviikon kotona, onnistuttuaan jollain ihme ilveellä vilustamaan itsensä viime viikonloppuna. No ei onneksi mitään kurkkukipua ja pientä lämmönnousua kummempaa, mutta ne olivat olleet ihan riittävä syy jäädä kotiin parantumaan. Lämpöä hänellä ei ollut ollut eilen eikä sen puolen tänäänkään. Maanantai nyt oli kulunut enemmän tai vähemmän nukkuessa, mutta muutoin Lex oli kuolemassa tylsyyteen. Hänellä ei ollut seuranaan kuin aamutakissaan keikaroiva Lynsey, jota toki ihan mielellään katsoi, mutta tuollakin oli rutosti omia menoja. Pääasiassa Lex oli ollut siis yksin. Eilen hänen päiväänsä oli tullut piristämään tosiaan sama kaveri, joka omisti levyn, vaikka Lex epäilikin tuon tulleen ehkä enemmän tiirailemaan Lynseytä, kuin oikeasti viihdyttämään Lexiä. Tälläiset päivät tosiaan saivat kaipaamaan johonkin niinkin arkiseen paikkaan, kuin koulu. Siellä sentään oli mahdollista olla jotenkuetn sosiaalinen, vaikka supersosiaaliseksi persoonaksi Lexiä ei nyt voinutkaan nimittää. Hän kyllä nautti omasta rauhasta, mutta liika oli liikaa. Kaikessa. Tai ainakin silloin tällöin.
Lex oli yrittänyt jopa viritellä jonkinlaista järkevää keskustelua Lynseyn kanssa, mutta yritys oli ollut tuhoon tuomittu jo ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Lynseyn kanssa oli mahdotonta jutella mistään järkevästä, mistään sellaisesta mikä oli Lexin mielestä järkevää. Lynseyn mielestä järkeviä puheenaiheita tuntui olevan meikit, muoti ja muut tuollaiset turhanpäiväiset tyttöjenjutut, joista ymmärrettävästi Lex ei olisi voinut olla vähempää kiinnostunut. Loppujen lopuksi koko keskusteluepisodi oli kääntynyt säädyttömäksi flirttailuksi puolin ja toisin, tosin kumpainenkin oli tajunnut lopettaa vielä kun oltiin kutakuinkin hyvän maun rajoissa. Jumaliste nainenhan oli naimissa vanhan äijän kanssa. Oli sitten kuinka (porno)malli tahansa, Lex ymmärsi pitää näppinsä erossa tuosta, ainakin tällä kertaa. Ei Lex ollut tyhmä. Lynseyn käytös häntä kohtaan oli muuttunut huomattavasti, kun tälle oli selvinnyt Donovanin tekemä avioehto (joka jotenkin kummasti oli vasta tullut ilmi vihkimisen jälkeen), joka varmisti sen ettei Lynseyllä ollut minkäänlaista oikeutta Donovanin omaisuuteen mikäli tämä kuolisi (vanhuuteen tai yllättäen) eikä myöskänä eron sattuessa. Kaipa äitipuoli sitten yritti kalastella Lexin kiinnostusta, siinä toivossa että vanha äijä kuolisi ja hän voisi puumana vaihtaa nuorempaan Martiniin, joka perisi aikanaan sitten kaiken.

Oli miten oli. Toisin kuin isänsä, Lex ei ollut tyhmä.
Mutta edelleen tylsistynyt hän oli.

Ovikellon heleä sointiääni ei ihan hukkunut pojan huoneessa pauhaavan musiikin sekaan. Hän avasi silmänsä ja katsoi suljettuna olevan huoneensa ovelle päin, ikäänkuin olisi pystynyt valkeaksi maalatun puun läpi muka näkemään käytävään, siitä alas portaikon päässä olevaan aulaan jossa jykevä ulko-ovi sijaitsi. Kunhan nyt vain katsoi. Luultavasti joku Lynseyn monista ystävittäristä tai muista oli saapunut hakemaan tuota taas johonkin rientoihin, joita tuolla näytti joka ilta olevan. Lex tuhahti sulkiessaan jälleen silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan radiosta soivaa musiikkia. Hän ei taaskaan osannut kuin ihmetellä Donovanin tyhmyyttä. Vaikka tuo viettikin suurimman osan ajastaan New Yorkissa jonne yrityksen pääkonttori oli siirretty paremman sijainnin vuoksi, oli tuokin varmasti hyvin tietoinen mitä pikkuvaimo kotona puuhasi. Tai sitten Donovania ei kiinnostanut. Eikä kiinnostanut Lexiäkään, joten hän jätti aiheen syvällisemmän tutkailun sikseen ja mietti josko olisi vaihteen vuoksi taas nukkunut.

Jos Lex ei olisi keskittänyt kaikkea keskittymistään silmät kiinni makaamiseen siinä toivossa, että uni olisi tullut, hän olisi saattanut kuulla melko vaimean koputuksen jopa kovaa soivan musiikin läpi, kuten hetki sitten soineen ovikellonkin. Hän kuitenkaan ei ollut vaan hätkähti pienesti kuullessaan oven avaamisesta johtuvan narahduksen. Ensin hänelle tuli mieleen, että pitäisi pyytää jotakuta rasvaamaan oven saranat, sillä narina oli hyvin raivostuttavaa jopa näinkin pieninä annostuksina. Toinen ajatus oli, että kuka hemmetti tuli hänen huoneeseensa, sillä hän ei ainakaan ollut tiennyt odottaneensa seuraa. Niinpä Lex kohottautui puolittain istuma-asentoon niin, että hän nojasi kyynerpäillään sänkyynsä. Näin hän näki ovelle. Eikä hän voinut kieltää olevansa yllättynyt, kun katsoi ketä siinä ovella seisoi. Lex kohottikin kysyvästi toista kulmaansa, taito jota eivät aivan kaikki tuntuneet osaavan. Sinällään hassua, sillä pojalta itseltään kyseinen ele kävi kovinkin helposti. Poika painoi edelleen kädessään olevasta kaukosäätimestä radion volyymit niin hiljaiselle, ettei tarvinnut itse huutaa tahi korottaa ääntään saadakseen asiansa esitettyä.
"Eikö äiti opettanut, että on kohteliasta koputtaa ennen kuin rynnätään kutsumatta sisälle?", hän kysyi laiskanlaisella äänensävyllä. Sävy joka useimmiten oli kuultavissa pojan puhuessa. Ovella seisoi Mireczka Tyldesley, tai Jasey niinkuin tyttö itse tahtoi itseään kutsuttavan. Lexille ei olisi tullut mieleenkään kutsua tuota Jaseyksi, ihan vain sen vuoksi, että tytön reaktio huvitti poikaa suunnattomasti.
Ennenkuin Jasey ehti vastata yhtään mitään, Lex kiiruhti lisäämään: "Hä?"
Hän nousi nyt kokonaan istumaan ja heilautti sitten jalkansa sängyn reunan yli, puiselle lattialle, joka tuntui lämpöiseltä paljainkin jaloin. No oikeastaan aula oli heidän talossaan ainoa, jossa oli vaaleaa kiveä oleva lattia. Lexin huone ei noin sisustuksellaan paljoa erinnyt siitä tyylistä, mikä vallitsi Martineiden kotona. Lattiat tosiaan olivat vaaleaa parkettia ja seinät väriltään valkoiset. Kalusteet olivat mustia ja yksinkertaisuudessaan tyylikkäitä. Koriste-esineitä pojalla ei huoneessaan ollut, vain kaikki tarpeelliset. Seinillä oli muutamia tauluja, jotka eivät oikeastaan esittäneet yhtään mitään. Lex ei ollut koskaan kokenut tarvetta koristella huonettaan minkäänlaisilla julisteilla joissa koreili puolialastomia naisia. Ne olivat hänen mielestään jollain tavalla mauttomia.

Lex ei ollut ihan varma kuinka paljon häntä häiritsi tämä Jaseyn läsnäolo. Heidän suhteensa oli jollain tavalla hyvin vaikeaselkoinen, Lex ei itse oikein tiennyt pitikö hän tytöstä vai ei. Tai pitää nyt oli väärä sana, ehkä vähäsen laimea. Kai olisi ollut parempi puhua vihaamisesta. Heillä oli aina ollut sellaista, huutelua puolin ja toisin ensimmäisestä päivästä lähtien Aston High'ssa, varsinaista syytä sille ei kuitenkaan tuntunut olevan. Toistensa vihaamisesta oli kirjoitettu sanaton sopimus, tai siltä se tuntui. Lex oli siis enemmän kuin hämmästynyt siitä että tyttö oli hänen huoneessaan. Ei sillä, ettäkö Lexillä olisi ollut jotain sitä seikkaa vastaan, että tytöt vierailivat hänen huoneessaan. Päinvastoin.
Poika nyt oli kuitenkin tottunut näkemään tätä tyttöä Aston High'n käytävillä ja pakollisilla, yhteisillä tunneilla. Satunnaisesti koulun jälkeen vapaa-ajalla joissain tapauksissa. Ja näissä tilanteissa Lex oli pukeutunut johonkin muuhun, kuin tummanharmaisiin collegehousuihin ja mustaan t-paitaan. No, onneksi hän oli kuitenkin laittanut hiuksensa. Eipä muulla ollut väliä. Ai miten niin turhamainen?
Vielä kuin tehostaakseen muutama sekunti sitten ääneen lausuttua kysymystä, kohotti Lex molempia kulmiaan ja loi sillä tavalla kysyvän katseen tyttöön, kuin ihmisillä oli tapana toisiinsa luoda. Hän nyt ei vain keksinyt ainuttakaan syytä, mikä olisi saanut Jaseyn saapumaan vapaa-ajallaan, omasta vapaasta tahdostaan tänne.

"Aa", Lex sanoi sitten päätään kallistaen ja huuliaan mutristaen, sillä tavalla kuin asia olisi ollut päivänselvää ja hänestä jollain tapaa jotenkin suloista ja hurmaavaa, vaikkakin se miten hän tämän kaiken teki paljasti että hän ei ollut tosissaan.
"Kolme päivää poissa koulusta ja sulla tuli niin kova ikävä, että päätit tulla ihan katsomaan onko kaikki kunnossa. Kovin ystävällistä Mirriseni", poika sanoi ja virnisti sitten lauseensa päätteeksi ja suoristi päänsä. Valmiina ottamaan jonkinlaisen vastapallon, joka varmasti oli tytön suunnalta tulossa. Tavallaan se oli hyvin tyydyttävää, kun onnistui heittämään jotain sellaista, mikä sai toisen hiljaiseksi. Tämä ei ollut se heitto, ei vielä.

/comingg :---)/

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Turhautuneena koulun ovet avaten Jasey astui ulos auringonpaisteeseen, kaivoi heti ensimmäiseksi tupakka-askin laukustaan, sytytti yhden syöpäkääryleen ja huokaisi. Askeleet vieävt parkkipaikalle, samoin muiden oppilaiden jotka olivat lähdössä ajokeillaan kotia kohti. Mitään kiirettä Jasey ei autolleen päin astelussa pitänyt, toisin kuin ne jotka ilosta hyppivät suunnilleen lentäen parkkipaikalle, silmissään vapaus. Koulu oli päättynyt tänään kaikilta melko aikaisin, ja siksi monilla oli suunnitelmissaan viettää mukava ja antoisa iltapäivä ja ilta. Ja mitä Jasey aikoi tehdä opettajien kokouksen vuoksi lyhennetyn päivän kunniaksi? Mennä tekemään jotakin helvetin musiikin esitelmää Alexander Martinille, joka ei ollut vieraillutkaan koulussa koko alkuviikkoon, ja jonka ryhmätyöpariksi Jasey oli ilmoitettu. Niin, ja jos esitelmä ei olisi ylihuomenna valmis, eli juuri ennen koeviikkoa eli viimeisenä mahdollisena päivänä, molempien kurssi katkeaisi siihen. Eikä Jaseyllä todellakaan ollut intoa käydä musiikin aloittelijakurssia uudestaan, joka oli täynnä ykkösiä ja epäosaavia idiootteja.

Bemarin luo saavuttaessa, tupakka alkoi vetää viimesiään juuri sopivasti ja se potkaistiin asvalttiin. Auton ovi avattiin, laukku heitettiin pelkääjänpaikalle. Asiaan kuului tietenkin radion päälle laittaminen, ennen kuin avaimet tungettiin virtalukkoon ja ajokki käynnistettiin. Jasey odotti sen muutaman hetken, että pari cheerleaderia sai autonsa parkkiruudusta pois, joka tuntui kestävän ikuisuuden kun neitokaiset olivat ehkä juuri saaneet kortit kätösiinsä, ennen kuin pahis itse pääsi ajamaan pois parkkipaikalta ja koulun alueelta.
Matka Lexin luo tuntui ikävystyttävältä. Jasey nojasi päätään toiseen kämmeneensä, ja käsi puolestaan nojasi oveen. Toinen käsi huolehti siitä että auto kääntyi sinne minne sen haluttiin kääntyvän. Välillä sormia rummutettiin rattiin jos radiosta sattui tulemaan hyvä kappale, mutta yleensä sieltä tuli jotakin massapaskaa, jota mustatukka ei useinkaan jaksanut kuunnella.

Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Jasey pääsi kaartamaan tielle joka veisi Lexin talolle, ja pian tuon pihaan. Siitä olikin aikaa kun Jasey oli edes viimeksi vieraillut täällä. Ja vielä enemmän aikaa siitä, kun pahis oli ollut täällä vierailulla selvinpäin. Jasey hymähti, sammutti auton ja otti laukun viereltään nousten sitten ulos. Ovi työnnettiin kiinni ja laitettiin lukkoon. Tummat silmät vilkaisivat Lexin huoneen ikkunassa, jossa ei näyttänyt kovinkaan paljon eloa olevan. Jumalauta, jos jätkä ei nyt olisi kotona...
Ovikelloa soitettiin. Sen äänen saattoi kuulla sisältä oven läpikin. Jasey seisoi siinä odotellen kädet taskussa, mutta mitään ei kuulunut. Pari kirosanaa pääsi hiljaa huulien välistä, mutta onneksi tuo ehti juuri parahiksi sanoa ne loppuun, ennen kuin ovi avattiin. Joku nuori nainen seisoi kynnyksen toisella puolen. Se oli varmaan se Lexin äitipuoli, josta tuo oli joskus maininnut.
”Mä tulin Lexiä moikkaamaan”, Jasey sitten ilmoitti. Nainen tuntui katsovan pahista päästä varpaisiin, ennen kuin nyökkäsi ja, kai väkisin hymyillen, päästi Jaseyn sisään.
”Lex on huoneessaan”, tuo vielä ilmoitti ja Jasey nyökkäsi lyhyesti.

Onneksi Jasey sentään muisti, missä Lexin huone oli. Mustatukka koputti nopeasti, vähän vaimeasti valkoista ovea ja astui sitten hiljaa sisään saranoiden kitisemisen saattelemana. Lex oli sängyssään, oli varmaan ollut nukkumassa, mutta näytti täysin terveeltä. Jasey vei kätensä puuskaan ja jäi katsomaan toista pahista. Mustatukalla oli kyllä sanat aina valmiina Lexin kommentteihin, niin nytkin ja vielä kun toinen oli väärässä, olisi tyttö voinut napauttaa tuota ihan kunnolla. Mutta ei ehtinyt, eikä Jasey jaksanut tällä hetkellä sen enempää vajota samalle tasolle Lexin kanssa.
Vielä sanaakaan sanomatta Jasey asteli huoneen poikki ja istuutui tuolille pöydän ääreen. Mustatukka alkoi kaivaa laukustaan paperia, johon musiikin maikka oli listannut asiat, jotka Jaseyn ja Lexin esitelmän oli pakko sisältää. Toisella korvallaan pahisneiti kuunteli Lexin löpinää.
”Pidä suusi kiinni, Alexander”, vastattiin melkein ystävällisellä sävyllä, hitaasti ja niin että Lex varmasti sisäisti sen. Katsomatta vieläkään toiseen, Jasey otti vihdoin paperin laukustaan ja tälläsi sen Lexin pöydälle. Sitten tuo kääntyi poikaan päin. Jasey tiesi tasan tarkkaan, mitä Lex tunsi häntä kohtaan, ja Jasey tunsi tismalleen samoin poikaa kohtaan. Heidän suhteensa oli todellakin outo. Päällepäin katsottuna se todellakin oli puhdasta vihaa ja nälvimistä, mutta...

”Meillä, tai no sulla, on aika iso työ edessä, jos sä et halua että meidän kurssi katkeaa”, Jasey sitten ilmoitti toiselle ja sulki laukkunsa taskun vetoketjun kiinni. Laukku heitettiin olalle ja noustiin, vilkaisten vielä pöydällä olevaan paperiin ja sitten Lexiin. Tuskin tuokaan haluaisi istua yhtään ylimääräistä pakollista tuntia koulun penkillä, joten vaihtoehtoja ei ollut.
”Mun mielestä on ihan reilua, että mä lähden viettään ansaitun iltäpäivävapaan”, todettiin sitten hymyillen, ”sillä sä luistit noi kolme päivää ihan hienosti, joten...” sanottiin vielä ja nyökättiin paperia kohden.
Jasey suuntasi askeleensa ovea kohti, koska ei todellakaan aikonut jäädä pidemmäksi aikaa. Lex oli saanut tehtävänsä, ja jos tuo ei sitä toteuttaisi, Jaseyllä olisi erityisen hyvä selitys Lexin yhteistyöhaluttomuudesta. Lexille suotiin vielä myötätuntoinen katse, ennen kuin otettiin kiinni ovenkahvasta.

/muah, Lex saa pysäyttää tyttösen >:---)/

Lex Martin

Siinä tyttö seisoi. Ja yllättäen ei vastannut mitään vaan oli näemmä päättänyt olla hiljaa ja kertomatta tulonsa syytä. Ainakin ensialkuun. Lex odotti josko saisi jonkinlaista vastausta kysymykseen, jota ei oikeastaan ollut edes esittänyt. Eihän hän tosiaan ollut suroaan kysynyt syytä, miksi Jasey oli tullut, se kun ei varmasti ollut podettu ikävä Lexin poissaolosta johtuen. Sen sijaan tyttö käski Lexiä pitämään suunsa kiinni. Ja kehtasi käyttää vielä pojan oikeaa ristimänimeä, jolle Lex ei itse koskaan ollut sen suuremmin lämmennyt. Ei, hän vihasi nimeä Alexander, koska se kuulosti jokseenkin vanhanaikaiselta ja sellaiselta että olisi sopinut jollekkin rikkaalle kakaralle. Ihan sama, vaikka Lex nyt olikin rikas kakara. Hän ei kuitenkaan pitänyt ristimänimensä soinnista ja kaikki kutsuivat häntä Lexiksi. Kaikki muut paitsi Jasey. Luultavasti kyseessä oli kuitenkin joku samanlainen syy, mikä Lexillä itsellään kun ei voinut tyttöä kutsua Jaseyksi. Joku ärsyke.
Poika mutristi huuliaan ja kohotti jälleen kysyvästi kulmiaan, viitsimättä takertua ilmaistuun lauseeseen sen kummemmin. Se nyt kun oli turhaa. Huomauttaa siis käytöstavoista tai väärän nimen käyttämisestä. Loppujen lopuksi ihan sama. Tyttö oli ennen lausettaan kävellyt huoneen poikki ja istahtanut alas tuolille, sen pöydän ääreen joka kai oli tarkoitettu jossain määrin läksyjen tekemiseen, vaikka siihen poika sitä käytti tuskin koskaan. Jasey lättäsi pöydän pinnalle paperin, joka kiinnitti pojan huomion. Katse siis siirrettiin mustatukasta valkoiseen paperiin, johon oli jotain kirjoitettu, mutta jota Lex ei pystynyt siitä lukemaan. Hän vain näki jonkun rustanneen siihen jotain. Luultavasti kai joku tehtävä.

Katse kuitenkin kiinnittyi takaisin mustatukkaan, kun tuo taas puhui.
'Meillä, tai no sulla, on aika iso työ edessä, jos sä et halua että meidän kurssi katkeaa', Jasey sanoi ja Lex kurtisti kulmiaan, koska ei täysin ymmärtänyt mistä krussista oli puhe. Niinpä hänen täytyi ottaa ne askeleet, jotka siitä sängyn vierestä oli kirjoituspöydälle, pystyäkseen ottamaan paperin käteensä ja näin ollen lukemaan mitä siihen nyt oli kirjoitettu. Musiikin valinnaisen esitelmä, parityönä. Paperin vasempaan yläkulmaan oli kirjoitettu siistillä käsialalla kaksi nimeä, Jasyen ja Lexin.

Ai että he olivat pari vai?
Poika pyöräytti silmiään. Hän ei heti uskonut, että Jasey oli itse omasta tahdostaan valinnut parikseen Lexiä, joten luultavasti musiikinmaikka oli arponut parit. Koko arpomissysteemi oli naurettava, koska silloin omalle kohdalle useimmiten osui joku jonka kanssa yhdessä työskenteleminen oli miltein mahdotonta. Lex ei tiennyt kuinka tosissaan Jasey itse otti musiikin. Hänelle se kuitenkin oli yksi niistä aineista, joiden kanssa hän näki oikeasti vaivaa. Josta hän oikeasti piti.
Ja ei, hän ei todellakaan tahtonut että kurssi katkeaisi sen vuoksi, että tämä jäisi tekemättä.
Vaikka hän ei voinutkaan tietää Jaseyn ajatuksia, häntäkään ei pahemmin kiinnostanut käydä alkeiskursseja alempien luokkalaisten kanssa. Ei kiitos.

Poika tutkaili yhä paperiin kirjoitettua tekstiä. Jasey oli noussut tuolilta taasen seisomaan ja heilauttanut laukkunsa olalleen, näytti siltä että oli lähdössä.
'Mun mielestä on ihan reilua, että mä lähden viettään ansaitun iltapäivävapaan, sillä sä luistit noi kolme päivää ihan hienosti, joten...', tyttö jätti lauseensa kesken, nyökkäsi paperia kohti ja tosiaan alkoi tekemään lähtöä.
Lex katsoi nopeasti Jaseysta paperiin jota piti kädessään ja sitten huoneen ovelle päin kävelevän tytön selkää taas.
Ei helvetti. Reilua tai ei, hän ei tekisi tätä yksin. Ehei, jos Jasey luuli pääsevänsä helpolla irti tästä niin tyttö oli väärässä. Niin väärässä.

Paperi yhä kädessään Lex harppoi pöydältä ovelle juuri kun Jasey oli kääntänyt kahvaa alas ja avannut oven hieman raolleen. Lex ojensi paperista vapaan oikean kätensä eteenpäin ja nojautui koko painollaan oveen niin, että se sulkeutui ja pamahti niin tehdessään. Näin hän esti sen, etteit yttö päässyt ulos hänen huoneestaan, ei vaikka olisi halunnutkin. Lexillä kun oli se etu, että hän painoi reilu kymmenen senttiä lyhyempää tyttöä eteenpäin ja ellei tuo tosissaan aikonut kampata Lexiä pois ovelta, ei tuo olisi siitä pääsemässä.
Poika soi Jaseylle puolittaisen hymynkareen ja nosti sitten vasemmassa kädessä olevaa paperia ylöspäin, tytön silmien tasalle.
"Muru, jos sä et lukenut lappua tarkkaan, niin tää on p a r i työ. Yksinkertasesti se tarkottaa sitä, että tää kuuluu tehä parin kanssa. Ja nyt kävi näin, että me ollaan pari", Lex sanoi ja sanan pari-kohdalla hän hidasti puhetempoa niinkuin olisi puhunut jollekkin vähä-älyisemmälle olennolle. Paperia pitelevä käsi laskettiin alas, mutta ovea kiinni painava käsi pysyi paikallaan. Ainakin sen aikaa, kun Lex vaihtoi asentoa ja siirtyi selällään nojaamaan oveen. Tehden luultavasti hyvin selväksi sen, etti hän ollut päästämässä toista siitä ulos.

"Ja mitä tulee tohon luistamiseen, niin mä voin kyllä näyttää sulle lapun johon setälääkäri on kirjottanut, että mun on oltava ainakin kolme päivää kotona, että flunssa menee ohi ja jos et sä kauheesti pane hanttiin, niin ehkä sulla on vapaata-aikaa vielä tänkin jälkeen", Lex sanoi ja nyökkäsi alaspäin, kohti sitä paperilappua.
"Sillä tyhmä sä oot, jos luulet, että mä teen kaiken työn yksin. Niin että sä voit vaan tulla siivellä, ei se mee niin", poika kertoi vielä ja katsoi tyttöön sillä tavalla merkitsevästi, että tuo ymmärtäisi pojan olevan tosissaan. Menisi kurssit sitten pipariksi tai ei, mutta hän ei tosissaan alkanut tekemään koko hommaa yksin sen vuoksi, että Jasey tahtoi mennä hillumaan jonnekkin kulmille ja tekemään mitä nyt ikinä oli meinannutkin tehdä. Nyt ovesta vapaa käsi kohotettiin ylös ja sillä elehdittiin siten, että Jasey oli hyvä ottamaan askelen jos toisenkin peremmälle huoneeseen. Sillä osoitettiin jonnekkin sängyn tienoille. Sitä paitsi totuus oli se, että Jasey oli ollut tunneilla ja Lex ei. Ja vaikka paperiin olikin kirjoitettu melko selvät ohjeet siitä, miten esitelmä piti tehdä ja mitkä asiat siinä oli pakollista mainita, saattoi kuitenkin olla jotain sellaista, mikä oli mainittu vain tunnilla.
Ja vaikka suurin syy tähän Lexin käytökseen tosiaan oli varmasti se, ettei hän aikonut antaa Jaseyn luistaa omasta velvollisuudestaan, saattoi kai taustalla olla myös se pieni tosiasia, että poika oli tosiaan ollut kuolemassa tylsyyteen ja vaikka hän olisi voinutkin luetella monta muuta henkilöä kenen kanssa olisi mieluummin tappanut tylsyyttä kuin Jasey, niin tuo tyttö nyt oli kuitenkin siinä. Ja sai luvan piristää Lexin päivää, vaikkakin sitten puhtaan vittuilun muodossa. Mutta olihan sekin jotain.
"Joten oo hyvä ja astu vaan peremmälle niin päästään hommiin", lauseensa perään poika soi taas puolittaisen hymyn, sellaisen joka melko useasti pojalla oli käytössään.


((Noooo oliko tarpeeksi pysäytetty neitin mieleen Mä meinasin aluksi pistää ton nappaan Mirriskän kätösestä kiinni, mutta nyt tää meni näin tälläkertaa. Kihkih. <3))

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Jaseyllä oli selvä suunnitelma jättää Lex vain ihailemaan sitä paperia hölmistyneenä ja ärsyyntyneenä siitä, ettei vaihtoehtoja ollut, mutta pahis huomasikin olevansa väärässä suunnitelman toteutumisen suhteen. Ovi lyötiin tummien silmien edestä kiinni. Ovenkahvasta mustatukka ei kuitenkaan vielä päästänyt otettaan, ja katsekin oli luotu edelleen eteen päin, kuin ovi olisi auennut ajatuksen voimalla. Huulien välistä karkasi kuitenkin huokaus. Jaseytä ei todellakaan innostanut jäädä tänne leikkimään.
Lexin sanat sitä paitsi saivat Jaseyn kiehumaan sisältä melkein yli. Onneksi tuo oli loistava tunteidensa piilottaja, eikä siis näyttänyt mitenkään erilaiselta ulospäin. Katse nostettiin hitaasti reilusti pidempään poikaan, eikä toisen hymyyn vastattu mitenkään. Käsi kuitenkin irrotettiin ovenkahvasta ja hitaasti sen avulla laskettiin laukku olalta mutta niin, että sen hihnasta pidettiin edelleen kiinni.

Lexin katse kuitenkin kertoi, että tuo oli asian kanssa tosissaan, eikä aikonut päästää Jaseytä lähtemään. Mitä helvettiä? Oliko tyttö todellakin, ehkä karkeasti sanottuna, vankina Lexin huoneessa josta ei ollut ulospääsyä ennen kuin herra itse sallisi. Jaseyn oma vastaus kysymykseen oli tietenkin ei, ja niin oli myös Lexinkin vastakuksen parempi olla.
”Ai, sulla on yhtäkkiä kolmen päivän aikana noussut potentiaali koulua kohtaan, vai?” mustatukka kysäisi sitten hymähtäen Lexiltä. Tunnetustikaan Lexillä ei ollut kovinkaan korkeaa kynnystä läksyjen tekoon tai ylipäätänsä koulussa olemiseen, ei myöskään Jaseyllä, mutta pahisneiti kyllä tiesi sen että musiikki oli miehenalulle kaikki kaikessa, siitä oli turha lähteä kiistelemään.
Jasey kurotti laskemaan laukkunsa parin metrin päähän lähemmäs sänkyä, nosti kätensä ilmaan myöntymisen merkiksi ja asteli sitten takaisin peremmälle huoneeseen.
”Okei, okei. Mä jään tänne kun sä niin kamalasti haluat”, pahis sitten sanoi katsomatta Lexiin.
Mustatukka istuutui sängylle, kurotti ottamaan laukkunsa, kaivoi sieltä penaalin ja sieltä puolestaan kynän ja pyyhekumin. Sitten jalat ristittiin, ja jäätiin katsomaan Lexiä odottavasti.
”No, aloitetaan sitten”, Jasey sanoi vaikkei häntä kiinostanut yhtään.

”Musiikki tunteiden vaikuttajana”, Jasey hymähti luettuaan esitelmän aiheen Lexin näytettyä paperia. Lex oli istuutunut mustatukan viereen istumaan siihen sängyn reunalle. Jasey oli kumartunut lukemaan lappua joka oli pojan käsissä, mutta suoristi sitten selkänsä ja venytteli. Sitten tuo heitti jalkansa risti-istuntaan ja meni vähän kauemmas istumaan sängyn reunalta. Kynällä rummuteltiin sängyllä olevaa peittoa samalla, kun yritettiin miettiä jotain järkevää aiheeseen liittyvää. Ajatukset tuntuivat kuitenkin harhailevan koko ajan jossain muualla, ja Jaseyn pää tuntui melko lailla tyhjältä musiikin ja tunteiden suhteen. Tai no, kyllähän pahisneiti tiesi että jotkit kappaleet saivat päälle vitutuksen ja toiset taas saivat jammailemaan. Mutta tuskinpa esitelmään riitti vain listaus biiseistä, jotka saivat jotakin tunteita aikaan.
”No, onko sulla jotakin nyyhkybiisiä, jonka tahdissa itkeskelet täällä aina iltaisin ja jos on niin kerroppa vähän niistä fiiliksistä”, Jasey lopulta sanoi ja nojasi nyt leukaansa kämmeneensä, ja käsi nojasi toiseen polveen. Lexiin luotiin vilkaisu vakavalla ilmeellä, mutta lopulta ei voitu olla virnistämättä.

/juhuu oli :''3 ja jooo sori tää ei menny hirveesti etiäpäin :'o/

Lex Rawles

Mikäli Jasey ei olisi ollut niin taitava piilottamaan tuntemuksiaan ja olisi avoimesti näyttänyt kuinka kiehumispisteessä oli siitä miten hänen lähtönsä oli estetty ja millaisella äänensävyllä tälle oli puhuttu, olisi Lex varmasti saanut siitä jonkinlaista tyydytystä. Tai siis mikä järki oli edes yrittää käydä toisen hermoille, ellei siitä saanut vastalahjaksi toivotunlaista tunnetilaa? Jasey kuitenkin näytti luovuttavan sen suhteen, että ei ollut pääsemässä pois. Lex kuitenkaan ei liikahtanutkaan paikaltaan, vaan nojasi oveen. Ettei Jasey vain saisi päähänsä, että tämä olikin muuttanut mielensä ja mielellään tekisi koko roskan yksin.

'Ai, sulla on yhtäkkiä kolmen päivän aikana noussut potentiaali koulula kohtaan, vai?', olikin seuraava mitä mustatukkainen neiti päästi suustaan. Tähän Lex tyytyi vain kohottamaan kulmiaan. Oli sitten mistä johtuvaa tahansa, mutta Lex ei yksinkertaisesti ollut sitä sorttia joka mukisematta olisi suostunut tekemään jonkun parityön yksinään. Ehkä siinä tapauksessa, jos hän olisi saanut parikseen jonkun toivottoman tunarin jolla ei olisi ollut minkäänlaista käsitystä musiikista ja jolla ei näin ollen olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta saada aikaan pojan itsekelpuuttamaa tekstiä. Lex uskoi kuitenkin, että Jasey ei ollut sellainen ja siksi tuo ei saanut edes mahdollisuutta luistaa tehtävän teosta.
Jasey kuitenkin oli alistunut siihen kohtaloon, ettei näyttänyt pääsevän pois. Siitä kertoi se miten kädet nostettiin ilmaan ikäänkuin antautumisen merkkinä ja miten tuo sitten istahti alas sängyn päälle. Vasta kun Jasey oli asettunut aloilleen Lex työnsi itsensä irti ovesta ja asteli myöskin sänkynsä luokse. Hän istahti alas tytön viereen, siirtyi sittenr eunalta hieman kauemmaksi niin, että pystyi asettumaan mukavampaan asentoon kohtalaisen leveällä sängyllään. Lex asettautui siis makaamaan kyljelleen, niin että hänen jalkansa roikkuivat sängyn sivulta ulkona. Esseepaperi laskettiin alas, niin että Jasey pystyi lukemaan mitä siihen oli kirjoitettu.

Pojalla itsellään löi vähän aikaa tyhjää. Sen suhteen siis, että mitä tässä nyt piti kirjoittaa, että saisi aikaan kutakuinkin järkevän esseen, josta saisi hyväksytyn arvosanan ja mielellään jopa kiitettävän. Lex otti tosiaan musiikin melkolailla tosissaan. Ja hetken aikaa hän ihan tosissaan pohti jotain varteenotettavaa jonka voisi paperille laittaa, kunnes Jasey taas puhui.
'No, onko sulla joitan nyyhkybiisiä, jonka tahdissa itkeskelet täällä aina iltaisin ja jos on niin kerroppa vähän niistä fiiliksistä', tyttö sanoi vakavalla naamalla. Pokeri ei kuitenkaan pitänyt vaan virne käväisi tytön kasvoilla.

Lex kohotti taas kulmiaan tytölle kysyvän näköisenä, ikään kuin sanattomasti olisi kysynyt oliko tuo nyt tosissaan.
"Joo, siis mustahan varmasti saa sen kuvan, että mä itken itteni iltasin uneen jonkun nyyhkybiisin tahdissa" Lex sanoi takaisin samaisella laiskalla äänensävyllä jolla oli tytön toivottanut tervetulleeksi, tuon saavuttua koputtamatta huoneeseensa.
Poika nojasi kyynerpäällään sänkyyn ja päätään sitten kämmeneen. Katse oli luotu ylöspäin, sillä istuvan Jaseyn kasvot olivat paljon hänen omiaan ylempänä. Poika ei tiedä miksi koki tarpeelliseksi heittää seuraavan lauseensa, mutta sen hän kuitenkin teki.
"Luulis, että sun ei tarttis tollasta edes kysellä. Itkubiisit on varmaan tullu sulle tutuiks sen jälkeen ku sait tietää ettei sun oikeat vanhemmat huolinu sua vaan pisti vaihtoon", poika totesi ehkä turhankin tylyllä äänensävyllä. No kai se johtui sitten siitä mihin oli tottu, nimittäin ilkeyksien heittoon puolin ja toisin. Toisaaltaan Lexillä ei kai ollut alunperin ollut edes aikomusta paljastaa tietävänsä Jaseyn adoptiosta, josta oli puolivahingossa kuullut tytön siskolta; Yolandralta. Tuo oli tosiaan humalapäissään, varmaankin tahattomasti paljastanut Lexille millaiset raivarit Jasey oli vetänyt, kun oli kuullut olevansa adoptoitu ja että tuo oli siitä pitäen käyttäytynyt kuin mikäkin kusipää. Ja sen jälkeen oli sitten tapahtunut.. No ei siitä tällä kertaa sen enempää.
Lex oli kuitenkin tiennyt asiasta jo jonkun aikaa.

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Lex vastasi Jaseyn heittoon kulmien kohotuksella, ja poika näyttikin siltä ettei ollut varma, oliko kuullut oikein vai ei. Jasey olisi ollut heti valmis todistamaan että kyllä tuo oli kuullut tytön kommentin ihan oikein. Pahisneiti hymähti huvittuneena toisen laiskalle lausahdukselle, ja siirsi sitten katseensa takaisin paperiin ja sen kysymyksiin, joiden vastaukset löivät ihan tyhjää.
Toiseen kysymykseen Jasey ei tosin edes ehtinyt edes siirtää katsettaan, kun Lexin seuraava lause sai tytön nostamaan katseensa. Jokin oli tippunut ja korkealta Jaseyn sisällä, eikä tuo hetkeen osannut sanoa mitään, katsoi vain Lexiä suoraan tuon ruskeisiin silmiin. Oikeasti, pahiksesta tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt hetkeksi niin hänen ympärillään kuin sisälläänkin, mutta samalla joku teki vaikeaa ja pahaa oloa jossain rintamuksen kohdalla. Mutta mikä tässä kaikessa oli pahinta sen jälkeen, että Jaseyn sisällä oli naksahtanut joku uuteen uskoon, oli se että Jasey oli kuullut tuon äskeisen lauseen juuri Lexin suusta.

”Okei, nyt riitti, Lex”, Jasey sitten sanoi, otti tavaransa ja laittoi ne nopeasti laukkuunsa, hyppäsi pois sängyltä, heitti laukun olalleen ja lähti. Adrenaliini rynni nyt niin lujaa mustatukan sisällä, että tuskin mikään pysäyttäisi tuon menoa, ovesta mentäisiin vaikka väkisin läpi. Ovella Jasey kääntyi vielä katsomaan sängyllä olevaa Lexiä. Tytön kasvoilta saattoi erottaa puhtaan vihan, mutta jos katsoi tarkasti, myös melkoisen pettymyksen, eikä pahiksella ollut hajuakaan että miksi hän oli pettynyt. Oli todellakin vain hyvin todennäköistä, että juuri Lex aukoisi noin päätään.
”Mun vanhemmat on sentään elossa”, Jasey totesi vielä, vaikkei voinut olla siitäkään täysin varma. Siitä kertoi vain vaisto, joka sanoi että Jaseyn vanhemmat oikeasti olivat vielä jossakin, yhdessä tai erikseen. Adoptiovanhemmat kuitenkin olivat aivan varmasti elossa, valitettavasti. Lexin äiti sen sijaan oli kuollut joskus, ei Jasey muistanut milloin, mutta kuitenkin, ja tyttö tiesi myös ettei Lex tullut kunnolla toimeen isänsä kanssa. No, kukapa nyt tuon jätkän kanssa olisi koskaan toimeen tullutkaan.

Ovi avattiin viimein ja Lexin huoneesta astuttiin pois. Kahvasta tartuttiin jälleen ja ovi pamahti kiinni sellaisella voimalla, että varmaan taulut helisivät Lexin huoneen seinällä.
Kuka oli mennyt kertomaan tuolle jätkälle siitä että Jasey oli adoptoitu? Jasey tiesi varsin hyvin, keille oli edes koko asiasta mennyt kertomaan, eikä siitä tosiaan pitänyt tietää muuta kuin parin henkilön, ja tietenkin myös sen perheen johon Jasey oli adoptoitu. Mutta eihän heistä kukaan tiennyt tai tuntenut Lexiä? Ei ainakaan Jaseyn tietojen mukaan. Ja vaikka Travis olisikin tiennyt, ei tuo olisi kertonut siitä kenellekään, varsinkin kun Jasey oli nimenomaan painottanut kaikille perheenjäsenille, että siitä asiasta pidettiin turvat kiinni. Mutta niille parille ystävävälle, joille Jasey oli kertonut, asia oli yhtä tärkeä kuin pahikselle itselleenkin, ja tyttö luotti noihin täysin, eikä voinut uskoa että sieltä päin sana olisi lähtenyt kiertämään.
Ovi kävi Jaseyn takana juuri ennen kuin tyttö oli ehtinyt käytävällä olevalle ovelle, jota kautta pääsisi pois koko talosta. Ja kurssin keskeytymisen uhallakin Jasey marssisi suoraan koululle ja opettajien kokoukseen ja suoraan musiikin maikan kasvojen eteen sanomaan, että hänhän ei tekisi mitään parityötä Alexander Martinin kanssa.

((Piti ihan tähän laittaa mutta unohin niin lisään nyt jälkikäteen. Hittailua on joo, mutta lupa kysytty Sampalta etukäteen. Näinikään.))


Lex Martin

Poika ei tosiaan ollut missään kohtaa Jaseyn adoptiosta kuultuaan aikonut käyttää asiaa tyttöä vastaan. Tai jos olikin, niin ei ainakaan tälläisessä kohtaa, jossa sen mahdollinen hyöty oli ihan mitätön ja koko tieto näin ollen turha. Eipä Lex kuitenkaan ollut miettinyt mitään, missä olisi voinut paljastaa Jaseylle tietävänsä. Oliko vaikea uskoa, että ehkä Lex olisi kerrankin voinut olla niin huomaavainen, että olisi jättänyt jonkin tälläisen käyttämättä? Ehkä, ehkä ei. Hänen ja Jaseyn välit olivat kuitenkin aina olleet kovin mutkikkaak. Vaikka varmasti ulkopuolisin silmin näyttikin siltä, että nämä kaksi vihasivat toisiaan syvästi ja näin tosiaan pystyi päättelemään kaikista niistä ilkeistä heitoista joita sinkoili päivittäin puolilta toiselle, oli heitot kai jollain asteella aina olleet hieman pinnallisia. Totta, nämä arvostelivat toisiaan hyvinkin rankalla kädellä, joskus ne sanat saattoivat osua paremmin kuin toiset, mutta useimmiten ne olivat täysin päästä tempaistuja. Tämä kuitenkaan ei. Ja nyt Lex sanoi sen ääneen. Ja millaisella äänensävylläkin vielä. Saattoihan toki olla, ettei Lex ollut ajatellut minkälainen vaikutus hänen sanoillaan todellisuudessa oli. Hän nyt kuitenkin oli vain heittänyt takaisin jotain, kun tyttö oli kehdannut edes epäillä tämän harrastavan jotain itkukappaleita yksinään pimeässä. Olkootkin, että Jaseyn oma kommentti oli ollut puhdas vitsi, loukkaava, mutta vitsi silti. Lex taisi ottaa nokkiinsa turhan pienestä ja toimia sitten ajattelemattomasti. Kai siinä niin tosiaan sitten kävi.

Turhankin tylyn kommenttinsa jälkeen Lex tuijotti Jaseyn silmiin. Pojan kasvoille oli kohonnut se puolikas maire, sellainen itsekkäänlainen ja hitusen tyytyväinen. Jaseyn reaktio oli odotettavissa, mutta toiminta silti odottamatonta. Tyttö nosti hitaasti katseensa paperista jota oli jälleen syventynyt tutkimaan sen hetken aikaa, kun oli ollut hiljaista. Pitkästä tovista ei siis ollut kyse. Nyt se tosiaan kohosi paperista ja katse kääntyi vastaamaan Lexin katseeseen. Poika odotti näkevänsä jonkinlaisia salamoita tytön silmissä, odotti että tuon mustat kulmat painuisivat kiukkuisen ilmeen myötä alemmas, niin että tuon kulmien väliin ilmestyisi pieni uurre (Lex oli nähnyt tämän joskus aikaisemmin, niin hän tiesi sellaisen olevan olemassa).
Ilme pojan kasvoilta pyyhkiytyi hyvin nopeasti, kun hän huomasi, ettei mitään tälläistä ollut näkyvissäkään Jaseyn kasvoilla. Tyttö näytti siltä kuin tuon sydän olisi hypähtänyt kurkkuun, säikähtäneeltä. Kovin pieneltä ja helposti särkyvältä. Lex ei ollut edes tiennyt, että Jaseyn kuoren läpi pystyisi mikään heitto porautumaan. Ei oikeasti. Jotkut osuivat sillin tällöin melko lähelle, mutta eivät kuitenkaan. Niiden kuului saada vihaiseksi ja turhautuneeksi, sanattomaksi. Tämän kyseisen henkilön kohdalla. Lex ei tiennyt edes miksi hänen rinnassaan joku jätti lyönnin välistä siinä kohtaa, kun Jasey kääntyi katsomaan tähän päin. Miksi se muka oli tässä tapauksessa eri, sillä eihän hän normaalisti potenut minkäänlaisia - öh - tunnontuskia kenenkään vuoksi, eikä Jaseynkaan pitänyt olla poikkeus. Mutta jotain tytön ilme liikautti pojan sisällä.

Nopeasti kuitenkin kohosi Jaseyn kasvoille puhdasta vihaa, raivoa. Jotain muutakin, jota tunnevammainen Lex ei osannut tulkita. Sekin oli jo suuri ihme, että hän ylipäätään oli kyennyt lukemaan Jaseyn kasvoilta niitä aikaisempia tuntemuksia, mikäli hän nyt oli ne tulkinnut lähimainkaan oikein. Tyttö sanoi, että hänelle riitti. Lex makasi siinä kyljellään, samassa asennossa johon oli muutama minuutti sitten asettunut, ja katsoi kuinka ripeästi Jasey toimi heittäessään tavarat laukkuunsa, laukun olalleen ja lähti marssimaan kohti huoneen ovea. Vielä ennen kuin tuo avasi oven, Jasey kääntyi niin että saattoi todeta omien vanhempiensa oelvan elossa. Se kai olisi liikauttanut jotakin jonkun normaalin ihmisen sisällä, mutta ei Lexin. Hänen äitinsä kuolemasta oli kuitenkin jo kaksitoista vuotta. Äidin muisto oli sumentunut pojan mielestä, hän oikeastaan ei edes muistanut millaista oli ollut silloin kun Pauletta oli vielä elänyt. Ja Donovan. No Lexille oli ihan sama elikö äijä vai ei. Kuolematapauksessa se merkitsi sitä, että Lexillä olisi rahaa, vaikka ei se eronnut tästä tilanteesta paljoakaan. Sellaisia asioita poika ei ollut miettinyt, että kuinka yrityksen tulisi käymään, sillä hän oli pyrkinyt välttämään Donovanin keskusteluja oman paikan ottamisesta ja muuta paskaa.

Nyt Lex ei kuitenkaan jäänyt miettimään mitään Donovania tai Paulettaa. Huoneen ovi lyötiin kiinni uskomattoman lujaa, verrattuna siihen että sen tosiaan oli paukauttanut kiinni melko hentorakenteinen Jasey. Pamahduksessa oli niin paljon voimaa, että tosiaankin muutama oven lähellä oleva taulu heilahti, lähempänä oleva vielä oikein reippaasti. Nopeasti poika mietti, mitä tässä nyt oli tapahtunut. Ok, hän oli ollut törppö, hän oli loukannut Jaseyn tunteita. Hän ei ollut koskaan oikein edes tiennyt oliko Jaseylla tunteita vai oliko tuon tunneskaala samaaluokkaa, mitä Lexin, siis olematon. Miksi hänen piti välittää siitä, että hän oli ollut ehkä tahattomasti ilkeämpi, mitä oli alunperin ajatellut? Normaalisti hän ei olisi ajatellutkaan. Nyt poika kuitenkin tuijotti mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ovea joka oli pamahtanut kiinni.
"Vittu", hän murahti ääneen ja nousi sitten hyvin ripeästi ja painotti mielessään, että päällisin syy miksei hän tahtonut Jaseyn lähtevän oli totta kai se helkkarin essee, vaikka sille hän ei nyt suonut pienintäkään ajatusta. Hyvin nopeasti poika liikkui sängyltään ovelle, avasi sen ja katsoi kuinka pitkälle Jasey oli suutuspäissään ehtinyt. Tuo oli melkein jo alakertaan johtavilla portailla. Paljaat jalat osuivat lattiaan sellaisella vauhdilla, että Lexin etenemistä saattoi melkeinpä kutsua juoksemiseksi, hänen oli kuitenkin pakko juosta koska muuetn tyttö olisi ehtinyt portaikkoon ja siitä aulaan ja taas siitä ulko-ovelle. Lex savutti Jaseyn ja ojensi kättään. Sormet kietoutuivat tuon käsivarren ympärille ja puristuivat tiukasti kiinni, niin, että Lex saattoi pysäyttää raivokkaasti eteenpäin pyrkivän Jaseyn ja kääntää puoleensa.

"No ollaanpa sitä turhan herkkänahkasia", poika sai sanotuksi ja valitsi ehkä aivan väärät sanat, sillä se aikaansai toisen reuhtomisen kun tuo yritti päästä pojan tiukasta otteesta irti. Kai se todettiin turhaksi. Käsittämätön tulva kirosanoja korotetulla äänellä karkasi Jaseyn suusta. Lex ei jäänyt sen tarkemmin kuuntelemaan mitä kaikkea Jasey laukoi, mutta epäilemättä solvasi poikaa. Lex irvisti. Paikka oli äärimmäisen huono millekkään kohtaukselle, sillä luultavasti uteliaansorttinen Lynsey oli jossain lähistöllä. Ei niin, ettäkö Lexiä olisi kauheasti kiinnostanut mitä nainen kuuli. Hän kuitenkin uskoi, että Jaseyn rauhoittelemiseen menisi hetki ja se ei onnistuisi ehkä tässä käytävällä. Ei ainakaan jos toinen ei hiljentyisi edes hetkeksi, mikä ei näyttänyt olevan vaihtoehto.

"Hys", Lex sihahti, muutaman kerrankin jopa, mutta sihahdukset menivät aivan kuuroille korville. Ei tästä tulisi mitään. Jasey tuntui olevan liian vihainen edes viitsiäkseen kuunnella. Niin mitä? Lex nyt tunnetustikkaan ei ollut sitä sorttia joka pahoitteli jälkeenpäin tekemisiään. Olikohan hän koskaan edes pytyänyt anteeksi keneltäkään? Näin äkkiseltään vastaus oli ei. Se ei yksinkertaisesti sopinut pojan luonteeseen, kuten ei myöskään katumus. Lexhän ei katunut mitään mitä teki tai millaista pahaaoloa saattoi teoillaan aiheuttaa muille. Tunteet nyt jokatapauksessa oli heikkoja varten. Ne heikensivät ihmistä. Se ei sopinut Lexille, hän oli vahva persoona ja välitti vain itsestään. Vai oliko se sittenkään niin? Edelleenkin poika todisteli itselleen, että kaikki tämä nyt vain sen saakelin esseen vuoksi. Niinpä hän irroitti hetkeksi otteensa Jaseyn käsivarresta, tarttui tuota sitten lanteilta ja kovin helponnäköisesti nosti tytön olalleen kantoon, vaikka helppoa se missään nimessä ei ollut, kiitos pirusti rimpuilevan tytön. Jasey kuitenkin oli siinä ja Lex lähti kävelemään takaisin päin, kohti huonettaan, välittämättä iskuista joita varmaan tempauksesta raivostunut tyttö löi tämän selkään. Siinäpä takoi, tämä asia ei ollut vielä selvä.

Nämä pääsivät sisälle pojan huoneeseen ja oven Lex tönäisi jalallaan kiinni, niin että se pamahti jo toistamiseen pienen ajan sisälle. Tästä kuitenkin puuttui samanlainen voima, mitä Jaseyn luomassa.
Lex käveli sänkynsä viereen, kumartui sen verran, että sai tiputettua tytön alas sen päälle.
"Etkö sä voisi mitenkään rauhottua edes sekunniks ja vetää vaikka syvään henkeä. Ei tässä oo mitään järkeä", Lex sanoi joutuen korottamaan hieman omaa ääntään, että se varmasti tavottaisi tytön kuulon.

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Jasey oli melkein päässyt alasvieville rappusille asti, kun tunsi sormien tarraavan kiinni käsivarresta ja puhtaan voiman kääntävän hänet Lexiin päin. Jo se sai Jaseyn suuttumaan entistä enemmän, mutta entäs se kun rimpuilu toisen otteesta ei onnistunut?
Siinä hetken riuhtomisen aikana huulien välistä mustatukka päästi ilmoille myös ne kaikki kirosanat jotka vain sattui tietämään. Lexiäkin käskettiin vittu irroittamaan se ote siitä saatanan kädestä, mutta se tuntui lähinnä seinille puhumiselta, olihan toinen sen verran isompi ja voimakkaampi ja sai tasan trkkaan itse päättää, milloin päästäisi irti Jaseyn kädestä. Eikä Lexin kommentit herkkänahkaisuudesta auttaneet tilannetta laisinkaan.
Alakerrassakin alkoi jo kuulua liikehdintää, se nainen varmaan tulisi kohta katsomaan että mitä Jasey oli tullut oikein taloon riehumaan, mutta siinähän tulisi, Lexin hyssyttelytkään eivät muuttaneet tilannetta mihinkään suuntaan.

Yllättäen Lex päästikin otteensa irti, ja Jasey oli tietenkin oitis valmis heilauttamaan kättään hyvästiksi ja poistumaan, mutta tuo ei ehtinyt edes ajatella loppuun, ennen kuin tunsi kädet lanteillaan ja sitten mustatukka näkikin maailman ihan erilaisesta kulmasta. Hetken ajan Jaseyltä meni tajuta, että Lex oli juuri nostanut hänet kai jotenkin olalle ja se ovi, mistä olisi päässyt pois, liukui koko ajan kauemmas.
”Päästä irti jumalauta!” huudettiin ja jatkettiin sitä samaista rimpuilua, potkittiin jaloilla ja hakattiin käsillä kuin joku pikkukakara. Sivustakatsojalla olisi ollut hauskaa.
”Tajuatko, mä en jaksa kattella sua, mä haluan pois täältä!” mustatukka jatkoi melkein kiljumistaan, vaikkei edes nähnyt Lexin kasvoja joita katsella ja joita olisi voinut vaikka tempaista tuon pojan kommentin jälkeen, eikä missään nimessä aikonut luovuttaa vaan teki Lexin työn mahdollisimman vaikeaksi. Siinä samalla jatkettiin toisen manausta, vaikka Jasey tiesi että se alkoi olla ihan turhaa, koska Lex ei ilmeisesti todellakaan aikonut luovuttaa, niin kuin se ei ollut pahistytölläkään suunnitelmissa.

Vielä viimeisen kerran Jasey yritti tarttua kiinnimenevästä ovesta, jonka siis Lex potkaisi jalallaan kiinni, käsillään estääkseen sen pamahtamisen kiinni ja jälleen poispääsyn esteeksi. Ja sitten seuraavaksi Jasey tunsi tippuvansa jollekin pehmeälle, jonka tyttö havannoi heti sängyksi. Kovinkan montaa sekuntia mustatukka ei kuitenkaan siinä selällään maannut ja katsellut kattoa, kun jo hyppäsi pystyyn ja pois sängyltä Lexin sanoista välittämättä. Jasey oli noussut uskomattoman nopeasti ylös ja seisoi nyt Lexin edessä ja tuijotti tuota ehkä hiukan hengästyneenäkin suoraan silmiin.
”Mä en tosiaan hiljene mihinkään ettäs tiedät, ja mä lähden nyt pois, siinä on jotain järkeä”, sanottiin nopeaan tahtiin ja Jasey oli todellakin työntämässä toisen jo viimeistään tieltään että pääsisi ulos siitä huoneesta, mutta Lexin seuraavaa siirtoa pahistyttö ei ihan osannutkaan odottaa.
Ennen kuin Jasey ehti ottaa edes askeltakaan, tuo tunsi käsien tuuppaavaan hänet hellästi takaisin taakse päin. Jaloilla ei ollut varaa astua yhtään askelta tasapainon saavuttamiseksi, vaan sängyn reuna teki tehtävänsä ja vielä käsillään pienesti tasapainoa hakien, joka epäonnistui, Jasey löysi itsensä jälleen sängyltä. Niin, siinä mustatukka tosiaan istu taas, todellakin hämmästynyt ilme kasvoillaan. Suurentuneet silmät katsoivat taas Lexiä, ja suu oli tainnut jääädä hitusen auki, mutta sanoja sieltä ei liuennut.

Lex Martin

Kirosanoja ryöpsähteli Jaseyn suusta sellaiseen tahtiin, ettei niistä kaikista saanut selvääkään. Sillä tosin ei ollut mitään merkitystä sillä Jaseyn mielipide poikaa kohtaan kävi ilmen ymmärrystäkin selväksi paremmin kuin hyvin. Poika käänsi päätään sen verran sivuummalle, että näki yhä tytön kyllä edessään, mutta että pystyi samalla näkemään alakertaan. Luultavasti Lynsey oli ilmaantunut ovelle, uteliaana tietenkin kuuntelemaan mitä tapahtui. Joten oli parempi mennä pois. Jasey siis olalle ja kantoon. Tytön vastalauseista, potkimisista ja nyrkin iskuista huolimatta. Varmasti tilanne näytti koomiselta ulkopuolisen silmin, jos joku nyt olisi sen edes nähnyt, mutta Lex itse ei nähnyt tässä mitään hauskaa. Ja tuskin näki Jaseykaan. Tuo tuntui raivostuvan vain enemmän, kun tajusi, että oli taas joutumassa pojan huoneeseen, josta äsken oli niin vimmatusti tahtonut päästä pois.
'Tajuatko, mä en jaksa kattella sua, mä haluan pois täältä!, tyttö kiljui. Se otti korviin.
"Halua mitä haluat, mutta nyt ei tuu onnistumaan", Lex sanoi ääneen vaikka epäilikin ettei kiljuva Jasey kuullut mitä hän sanoi. Kun poika potkaisi oven kiinni takanaan hän tunsi olallaan keikkuvan tytön liikkeistä (ja siitä että molemmat nyrkit eivät takoneet enää yhtä rytmikkäästi hänen selkäänsä), että tuo luultavasti yritti ojentaa käsiään sulkeutuvaa ovea kohden luultavasti yrittäen ottaa siitä kiinni niin. No sekään ei onnistunut, sillä Lex itse liikkui hyvin määrätietoisesti kohti sänkyään johon kantamuksensa tiputti.

Pitkää aikaa Jasey ei sängyn päällä viihtynyt. Ei Lex ollut niin odottanutkaan ja siksi hän ei itse ollut ottanut askeleita taaksepäin, kuin sen verran mitä vaadittiin Jaseyn hypähtäessä taas ylös. He seisoivat hetken aikaa melkein nenät kiinni toistensa nenissä. Poika katsoi lyhyempää tyttöä alaspäin ja seisoi tuon edessä sen näköisenä ettei ollut siitä mihinkään liikkumassa.
'Mä en tosiaan hiljene mihinkään ettäs tiedät, ja mä lähden nyt pois, siinä on jotain järkeä', tyttö sanoi hyvin nopealla tahdilla ja yritti tosiaan lähteä liikkeelle. Lexillä oli kuitenkin muutama etu puolellaan. Ensinnäkin se, että tytön liikehdintä oli melko ennalta-arvattavissa, se että tuo yrittäisi työntää poikaa pois edestään ja pujahtaa näin vauhdilla tämän ohi. Toiseksi oli tietenkin kokoasia, kookkaampana Lexillä oli enemmän voimaa niin pysyä paikoillaan mahdollisen puskemisen tullessa, eikä hän ehkä niin paljoa horjahtaisi itse taaksepäin, kuin olisi tarvis, että Jasey pääsisi ohi ilman, että poika taas nappaisi tuon käsivarresta kiinni, minkä hän ilmeisesti olisi tehnyt. Ja kolmanneksi oli myös se, ettei tytöllä ollut tilaa tehdä edes mitään ihmeellisi suvijuhlaliikeitä; hänen edessään seisoi (edelleenkin) Lex tukevasti pienessä haara-asennossa ja tuon takana oli sänky, jonka tumma runko osui luultavasti suurinpiirtein Jaseyn polvitaipeiden kohdalle.

Niinpä kun Lex nosti vasemman kätensä Jaseyn olkapään tasolle ja tuuppasi tuota taaksepäin kävi siinä niin, että tyttö menetti tasapainonsa ja kaatui takaisin sängylle istumaan. Lex katsoi alas tytön kasvoihin. Tuo näytti kai vähän hämmästyneeltä, kun tuon pakoyritykset oli jo kolmannen kerran estetty. Luulisi kai tytön viimein siinä kohtaa tajunneen, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta lähteä, ennen kuin Lex niin tahtoi itse. Tai luulisi ainakin sellaisen vaihtoehdon käyneen tuon mielessä vaikkei siihen olisikaan kokonaan alistuttu.
Silmät hämmästyksistä suurina ja suu hieman raollaan. Niin Jasey istui siinä Lexin edessä ja poika huomasi ajattelevansa jotain ihan muuta kuin esseetä. Tai ei hän varmaan ollut ajatellut koko esseetä enää pitkään aikaan. Poika tajusi ajattelevansa, että tavallaan Jasey oli hyvin viehättävä heti kun lakkasi järjettömänä huutamisen tai kun tuo ei vetänyt kasvoilleen vihaista ilmettä joka peitti alleen kaiken muun.

"Ole hiljaa, nainen", Lex sanoi sitten hiljaisella, matalalla äänellä niin että siitä varmasti ymmärsi hänen tarkoittavan sitä. Ei nyt yhtään kiljumista enää.
Ja kuin varmistaakseen vielä sen, että Jasey pysyi tosiaan hiljaa sillä luultavasti tuo oli valmis sanomaan takaisin jotain itsensä komentelusta tai siitä että sai pitää niin paljon melua ja mekkalaa vapaassa maassa, kuin ikinä tahtoikaan ilman että kellään oli siihen mitään puuttumista, kumartui Lex eteenpäin, otti Jaseyn leuasta kiinni ja painoi huulensa tuon huulia vastaan. Se ei olult mikään sellainen ujo ensisuudelma, ei millään tapaa hellä, utelias tai arka. Ei sinne päinkään ja oikeastaan ihan päinvastoin. Se oli hyvin pitkälti melko väkivaltainen suudelma jonka päätarkoituksena oli pitää tyttö hiljaa. Se oli määrätietoinen. Se oli.. no jotain sellaista mitä Lexiltä varmaan saattoi odottaakkin.

Lex ei ollut koskaan ajatellut millaista olisi ollut suudella Jaseyta. Mutta jos olisi, hän ei tuskin olisi päätynyt tälläiseen päätelmään. Vaikka poika niin kovasti olikin sitä mieltä, että hän oli itse tunteiden yläpuolella ja viis veisasi niistä, niin pakko hänen oli myöntää että se tuntui hyvältä. Hyvältä jollain ihan uudenlaisella tavalla. Jollain vieraalla. Poika irrottautui suudelmasta, mutta niin että jäi edelleen siihen etunojaan, Jaseyhyn päin kumartuneena, niin että näiden kasvot olivat hyvin lähellä toisiaan. Poika katsoi tyttöä silmiin, ollen lievästi hämmentynyt ihan kaikesta.
Käsi siirrettiin leualta pois, sen annettiin pyyhkäistä poskea ja siirtyä kaulan kautta niskaan. Ja niskasta hiusten sekaan.
Mitä nyt?
No, Lex tahtoi lisää.


((Ahahaha, aina kun piti kirjottaa Jasey meinasin kirjottaa että Samara :DDD et jos sinne nyt johonkin vahingossa niin tuli, niin tiijät sitten))

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Jaseystä tuntui todella oudolta istua siinä ikään kuin alistettuna, lyötynä ja häviäjänä ja Lex seisoi siinä edessä voittajana ja varmasti tyytyväisenä itseensä. Lex mahtoi nauttia tilanteesta, mutta Jasey ei itse tiennyt miten suhtautua; mustatukka taisi olla niin hämmästynyt koko tilanteesta, että ajatukset olivat menneet sekaisin. Mutta katsetta ei siirretty muualle pojan ruskeista silmistä, silmiä ei räpäytetty eikä ilme värähtänyt. Hetkeksi aika tuntui olevan pysähtynyt kaksikon ympärillä, kuin pauselle laitettu filmi.
Sitten Lex lopulta rikkoi hiljaisuuden hiljaisella, matalalla käskyllä. Jaseyltä meni hetki sisäistää se, ihan kuin sanat olisivat liukuneet etanavauhdilla hänen sisälleen. Mutta ne ymmärrettiin, ja jostain pirun kummallisesta ja ärsyttävästä syystä niitä haluttiin totella. Ja niin Jasey tottelikin. Ja oli hiljaa. Ja sekös jos mikä tuntui oudolta; totella Lexiä, sitä viimeisintä ihmistä jonka käskyjä Jasey olisi koskaan suostunut noudattamaan.

Kun Jasey oli saanut vihdoin ajatuksensa kerättyä kuin hauraan korttipakan, ja aikoi sanoakin jotain avaamalla suunsa josta luultavasti olisi tullut jotain vastapalloksi vaikkei se olisikaan tosin auttanut enää, ruskeat silmät havaitsivat Lexin kasvot aivan siinä muutaman tuuman päästä omista. Leuallaan tyttö tunsi Lexin käden, ja sitten täysin puskista tuli se, että poika oli painanut huulensa vasten Jaseyn huulia. Eikä Lex varmasti suudellut ensimmäistä kertaa. Niin kuin ei Jaseykään. Toisen huulia ja kieltä uskallettiin koskea lujemmin ja rohkeammin, eikä se ollut vain pieni sovintosuukko kaiken huudon ja riehumisen jälkeen.
Mutta se teki tehtävänsä, sillä kun Jasey irrottautui suudelmasta, hän todellakin tunsi itsensä suoraan sanottuna mykäksi. Ja se oli jo saavutus se. Ja jos Jasey oli ollut vielä ennen suudelmaa hämmentynyt, mitä mustatukka nyt sitten oikein oli? No, tuskin tuo oli edes tällä planeetalla enää.
Lexin käden tunnettiin ajautuvan mustien hiuksien sekaan, mutta jotenkin vain Jaseyn silmät olivat kuin lasittuneet siinä ihan lähellä olevan pojan kasvoihin ja silmiin. Mitä oikein oli tapahtunut?

No, Jasey ja Lex olivat juuri suudelleet. Mitä?
Jo pelkästään koko ajatus tuntui todellakin epätodelliselta Jaseyn mielessä, eikä se vain voinut olla totta. Ei voinut. Sehän oli sääntöjenvastaista! Se ei voinut olla totta. Se mitä heidän kahden välillä oli ollut, ei olisi koskaan tai missään nimessä sallinut suutelemista. Ajatukset tuntuivat risteilevän ja poukkoilevan pahistytön päässä pahemmin kuin koskaan ennen. Nyt vihdoin se epäselvä liekki jota Lexiä kohtaan oli tunnettu, oli päässyt esiin esirippujen takaa. Jasey ei osannut selittää itselleenkään tuota kyseistä liekkiä, mutta ei se voinut olla kuin lämmin, muutenhan se olisi jo aikoja sitten jäädyttänyt pahistytön sisältä.
Jaseyltä pääsi hymähdys, joka oli jossain huvittuneisuuden ja vakavuuden välimaastossa. Käsi nostettiin hiukan haromaan omia hiuksia ja katse siirrettiin vihdoin Lexin kasvoista ja silmistä jonnekin lattiaan ja jonnekin harhailemaan. Tunne Jaseyn sisällä oli sanoinkuvaamaton.

”Tota... Pitäiskö meidän tehä se essee...” sanottiin hiljaisella äänellä ja vilkaistiin nopeasti Lexiä. Sitten ruskeiden silmien katse siirrettiin sängyllä edelleen olevalle ohjelappuselle. Oikeasti, Jaseytä ei olisi voinut paskankaan vertaa kiinostaa koko musiikki tällä hetkellä, ajatukset tuntuivat olevan jossain ihan muualla... Joka tapauksessa, varovasti mustatukka hivuttautui kauemmas sängyn reunasta ja asettui paremmin istumaan. Tyttö taputti sänkyä vierellään, viitaten Lexiä istumaan siihen, ja otti sitten esseepaperin käsiinsä.
”Meillä kummaltakaan siis tuskin löytyy nyyhkybiisejä...” todettiin sitten hiljaa katse paperissa. Oikeasti, Jasey halusi kovasti unohtaa tuon hetki sitten käydyn riidan ja nälvimisen. Nyt se tuntui jo todellakin hyvin tyhmältä. Jasey oli kuitenkin varma, että tulisi aina muistamaan Lexin lausuman lauseen ja sen katseen, puolittaisen hymyn kasvoilla, joka sai pahistytön äskeisen reaktion aikaan.

/en löytänyt tietääkseni yhtäkään Samaraa, tosin luin vuoron puhelimella eikä ollu laseja päässä et joo :''D mutta siis joo. silleens. en vienyt hirveesti eteenpäin ku Jasey on vähän kujalla :---D/

Lex Martin

Tyttöä käskettiin olemaan hiljaa. Lex oli ehkä odottanut sen jälkeen näkevänsä tuon kasvoilla jonkinlaisesta kapinoinnista kertovan ilmeen, jonkinlaisen yrityksen jolla käsky oltaisiin kumottu. Vaikkakin Lexin kumartuminen Jaseyta kohti, kun tuo otti kiinni tuon leuasta ja painoi sitten huulensa tuon huulille teki tyhjäksi sen mahdollisuuden. Jasey vastasi suudelmaan samankaltaisella tavalla jolla Lex oli sen aloittanut. Tavalla joka kieli, ettei tässä nyt pusuteltu ensimmäistä kertaa. Joka ei yhtälailla ollut mitenkään ujo tai arka. Se kieli kokemuksesta. Ja jollain omituisella tavalla Lex tunsi itsensä pettyneeksi. Niin, ei hän ollut koskaan kuvitellut miltä tuntuisi suudella Jaseyta, joten miksi hän oli pettynyt siitä tosiseikasta että tuolta löytyi kokemusta? Ettei tuo ollutkaan koskematon. Ettei Lex ollut ensimmäinen. Se käväisi hänen mielessään nopeasti, mutta unohtui sitten, kun tyttö antautui siihen hetkeen.
Ja niin, se tuntui hyvältä.
Poika irrottautui suudelmasta ja jäi siihen Jaseyn eteen. Tuon reaktio oli kaiketi se, mitä hän oli hakenutkin. Tuo oli hiljentynyt, oli kai hämmästänyt tapahtuneesta. Lex oli myös, vaikka ei ikipäivänä olisi sitä ääneen sanonutkaan eikä hän antanut sen näkyä kasvoiltaan. Eipä kai Lexin kasvoilta voinut lukea mitään, hän vain katsoi ruskeisiin silmiin ja yritti saada jotain selkoa ajatuksistaa, joissa ei ollut mitään järkeä. Käsi Jaseyn leualta siirtyi tuon hiuksiin. Ja sitten Jasey hymähti.

Tytön hymähdys aikaansai sen, että Lexin suupielet kohosivat hitusen ylöspäin, niin että siitä syntyi jonkinlainen hymyksi kutsuttava ilme. Normaalisti Lexin hymyillessä jäi pojan silmät kylmäksi, aina. Tämä oli kuitenkin erilainen. Oli vaikea sanoa koska viimeksi Lex oli hymyillyt sillä tavalla. Siitä oli varmaankin se kaksitoista vuotta, viimeksi varmaan joskus Paulettan eläessä. Tuskin sen jälkeen. Ei, kyllä tämä taisi olla ensimmäinen kerta. Ja oli sinällään harmi, ettei Lex koskaan hymyillyt aidosti, sillä hymy sopi pojan kasvoille, pehmittäen piirteitä. Hyvin nopeasti poika kuitenkin pyyhkäisi ilmeen kasvoiltaan, edelleen hämmästyneenä. Minkä helvetin takia hän hymyili? Olihan tässä ennenkin tyttöjä pussailtu, ei kai tämän nyt olisi pitänyt olla yhtään sen erilaisempaa?
Hymy katosi Lexin selvittäessä kurkkuaan. Hän antoi tytön hiusten sekaan työntämänsä kätensä tipahtaa alas. Kaulaa pitkin hartialle ja siitä veti sen pois. Painoi omaa reiteään vasten, kuten toinenkin käsi oli painettuna, siinä hänen seistessä kumarassa ja näin ollen tukea jaloistaan ottaen.

'Tota... Pitäiskö meidän tehä se essee...', tyttö sanoi hiljaa ja soi nopean vilkaisun poikaan päin.
Lexiä ärsytti. Ei se, etteikö tässä nyt sitten näyttänytkään tapahtuvan mitään enempää, vaan kaikki se aikaisempi arpominen jota hän oli itsekseen suorittanut. Totta, Jasey näytti hämmästyneeltä, mutta ei ihmeemmin muulta. Ei siltä, ettäkö tuo olisi vaikuttanut tyttöön samalla tavalla, mitä Lexiin. Ja se oli hyvin ärsyttävää. Mitä helvettiä, hän oli kaiken tälläisen yläpuolella, tunteiden. Ne oli heikkoja varten. Hän ei ollut heikko. Tätä poika toisteli itsekseen, sai kerättyä asenteensa kutakuinkin kohdalleen vaikka se tuntuikin vaativan enemmän mitä yleensä ja nyökkäsi sitten paremmin sängylle asettuneelle Jaseylle. Lex suoristi oman selkänsä ja kävi sitten itsekkin istumaan. Toinen jalka laitettiin koukkuun ja paljaat varpaat työnnettiin sen jalan alle joka roikkui reunan yli.
'Meillä kummaltakaan siis tuskin löytyy nyyhkybiisejä...', tyttö sanoi hiljaa. Aika varovaisesti, mutta kai se äskeisen kohtauksen jälkeen tuntuikin ihan järkevältä.
"Joo ei. Mietitään sitä myöhemmin", Lex sanoi ja katsoi jonnekkin tytön ohi, jonnekkin seinään. Yhtälailla varovaisesti oma lause oli sanottu, kuten Jaseynkin, sillä ei tässä heti tahdottu uutta kinaa aikaiseksi. Ei kun oli tämä kirjoitelma tehtävänä.

Lexin mielessä kuitenkin pyöri kaikki muu, kuin Jaseyn kädessä oleva paperi. Katse käännettiin tyttöön, tuon sivuprofiilia tarkkailtiin samalla, kun Jasey luki paperiin kirjoitettuja sanoja. Lex ei tiennyt oliko hän koskaan katsonut tyttöä yhtä tarkasti. Kiinnittänyt huomiota tuon piirteisiin sen enempää. Miksi he vihasivatkaan toisiaan? Mitään järkisyytä siihen ei ollut. Lex ei keksinyt mitään mikä tekisi käytöksestä viimeisen kahden ja puolen vuoden ajalta jotenkin järkeväksi. Ehkä siksi, ettei näiden kahden käytöksessä ollut ollutkaan mitään järkeä.
"Mikä se seuraava kohta on?", Lex kysyi sitten ja katsoi paperiin. Ei enää ajatustakaan Jaseysta.

Helvetti että hän tahtoi tuota.

Ei näin.

Essee.


((Ja mä vein eteenpäin, en yhtään No hyvä ettei ollu ajatusvirheitä. En tie miksi se pomppi mun mieleen koko aika :D. Tästä tuli nyt.. No tämmönen Ja muuten, etkö sä alunperin kirjottanu että esitelmä? Joten miks mä oon saanu päähän että se on joku essee mitä nää tekee :DD Eihän ne nyt ees oo sama asia :DDD Oon tyhmä.))

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Jasey nyökkäsi lyhyesti Lexin ehdotukseen siitä, että ehkä olisi parempi miettiä niitä nyyhkybiisejä joskus myöhemmin paremmalla fiiliksellä ja oikeassa tilanteessa. Lex asettui siihen Jaseyn vierelle istuman ja hiljaisuus laskeutui noiden ylle.

Jasey tajusi että oli lukenut kaikki ohjepaperissa olevat kysymykset ja tekstit läpi, mutta ei muistanut mistään asiasta yhtään mitään. Ajatukset yritettiin pitää siinä mitä oikeasti olisi pitänyt tehsä, sitä esitelmää, mutta se osoittauttui harvinaisen vaikeaksi. Jalat siirrettiin jälleen risti-istuntaan ja kyynerpäillä nojattiin polveen ja katse pidettiin paperissa. Se oli yksi keino paeta hämmästystä, joka olisi voinut loistaa tytön kasvoilta jos tuo olisi nostanut katseensa ja antanut ajatuksilleen vallan. Mutta niinhän ei saanut käydä, nyt oli tärkeää pitää kasvot peruslukemilla, se oli vain pakottava tarve.
Lexin kysymys rikkoi hiljaisuuden ja Jasey osoitti sormellaan toista kysymystä, lukien sen sitten ääneen.
”Mmm... Tässä on että pitäis laittaa oma soitin päälle ja pistää sieltä randomilla tulemaan jotain biisejä ja sitten kirjoittaa ylös niitä fiiliksiä, jotka ne saa aikaan”, sanottiin ja vilkaistiin Lexiä. Eli melko helppo tehtävä siis, mikäli siis biisit olisivat sellaisia, että niistä saisi jotakin irti.

Jaseyllä saattoi olla jonkinlainen käsitys siitä, millaista musiikkia Lex kuuntelisi, olivathan nuo olleet koulussa samoilla bändi- ja musiikkikursseilla enemmän kuin yhden kerran. Jasey antoi katseensa kiertää Lexin huoneessa, jossa ei ollut minkäänlaisia bändijulisteita tai muita vastaavia, jotka olisivat voineet kertoa enemmän siitä, mitä poika yleensä kuunteli.
Jaseyn keskittymisen, jonka tuo oli juuri saanut kerättyä, keskeytti Lexin käsi joka tunnettiin mustissa hiuksissa. Muutaman sekunnin ajan Jasey tuntui taas jäätyneen sisältä ja tuo katsoi edelleen Lexin huonetta täysin vastakkaiseen suuntaan, kunnes käänsi itsensä niin että saattoi nähdä Lexin kasvot. Jaseyn tummat kulmat painuivat hetkeksi alemmas vakavaan, kysyvään ilmeeseen, kunnes sitten melko nopeaan kasvot saivat takaisin sen perusilmeen. Oliko Lex tosissaan? Jasey ei osannut kuin katsoa noihin ruskeisiin silmiin ja yrittää saada niistä jonkinlaista vastausta siihen, mitä toinen oikein aikoi.
Jasey melkein säikähti, kun huomasi kamppailevansa toisella puolellaan sitä vastaan, ettei ottanut toista kädestä ja vain pitänyt siitä kiinni. Se olisi tuntunut niin oikealta ja hyvältä, mutta samalla väärältä, ihan niin kuin hetki sitten annettu suudelmakin. Jaseyn ajatukset alkoivat taas risteilemään, mutta ne tultiin keskeyttämään ennen kuin tyttö ehti ajatella mitään loppuun.

Lexin ovi oli avautunut. Jasey oli melkein unohtanut että tosiaan, talossa oli muitakin. Se sama nainen joka oli avannut pahisneidille ulko-oven, seisoskeli nyt nojaillen ovenkarmiin. Naisen katse kävi vuorotellen Lexissä ja Jaseyssä, ja mustatukan oli pakko itsekin vilkaista Lexiä siinä välissä. Tilanne tuntui oudolta mutta järkeenkäyvältä. Kai tuo nainen oli tullut tarkastamaan, että mikä täällä oli oikein meininkinä kun ovet paukkuivat ja kuului huutoa, mutta tuon ilmeestä huomasi, että hän oli hämmästynyt kun Lex ja Jasey istuivatkin aivan sovussa siinä vierekkäin sängyllä.

/ohhoh nyt tökki ja pahasti tää!!!/

((Mä jossain kohtaa kadotin punaisen langan, sillä mulla oli sellanen. Mutta.. se meni ja katos..))

Lex Martin

Hiljaisuus laskeutui hetkeksi huoneeseen. Tai no, radio soi edelleen taustalla vaimeasti, mutta kaksikko hiljentyi. Jasey näytti tutkivan papereita ja saadakseen ajatuksensa joillekkin järkevämmille urille, kysyi Lex mitä paperissa luki numero kakkosen kohdalla. Tyttö siirsi katseensa tehtävän kakkososaan ja kertoi ääneen, mitä sen mukaan pitäisi tehdä. Soitin päälle ja arpomalla kuunnella muutamia biisejä ja sitten kertoa niiden aiheuttamista tuntemuksista. Toinen kohta tuntui huomattavasti helpommalta, mitä ensimmäinen. Vaikka se ensimmäinenkään ei kai olisi ollut vaikea ellei nämä olisi tehneet siitä kovin vaikeaa. Ei kai siinä nyt pakosta tarvinnut mistään nyyhkykappaleesta kirjoittaa mitään.
Lex aikoi siirtää katseensa Jaseyn sivuprofiilista alas, katsoakseen itsekkin paperiin, mutta hänen katseensa oli tuntunut jumittuneen siihen missä se sillä hetkellä oli. Hiljaisuus laski taas, ei mitenkään painostavana josta kai piti huolen myös se taustalla soiva masiina, josta kuului sillä hetkellä AC/DC:tä.

Tyttö oli kääntänyt päänsä katsomaan seiniä. Kai. Eihän Lex voinut tietää. Pojan oma katse oli edelleen lukkiutuneena siihen samaiseen kohtaan ja tytön sivuprofiilin sijasta tuijotti nyt tuon hiuksia. Näytti olevan melko vaikea keskittyä siihen olennaiseen, eli tehtävän valmiiksi saamiseen. Ainakin pojalla. Tämän ajatus kun harhaili koko ajan epäsopivalla tavalla tavalla vieressä istuvaan tyttöön ja ennen kuin poika ehti kunnolla edes tajuamaan mitä hän teki, oli hän ojentanut käteensä eteenpäin, koskettamaan tytön hiuksia. Suoristamaan jonkun suortuvan, mikä sojotti muista poiketen erisuuntaan, joka oli kai äskeisestä johtuen mennyt niin. Ja niinkuin pelkkä suortuvan asennon korjaaminen ei olisi riittänyt, tajusi Lex silittävänsä tuon päätä.
Ja kun poika sitten tajusi, että teki jotain erittäin typerää ollakseen oma itsensä, hän veti kätensä pois ja pudisti päätään, kuin selventääkseen sitä. Tytön sitten kääntyessä katsomaan tähän päin, oli Lex saanut loihdittua kasvoilleen normaalin ilmeen, jonka läpi ei ajatusten sekamelska päässyt.
"Mm, siinä oli joku nukka tai jotain..", poika vastasi Jaseyn kysyvälle katseelle ja käänsi sitten oman katseensa alas, siihen helkkarin paperiin.
Hänen piti nyt oikeasti ryhdistäytyä. Ehkä hän ei ollutkaan vielä täysin parantunut.
Se varmaan johtui siitä.

Koko tehtävän tekeminen näytti olevan ihan mahdotonta, koska keskeytyksiä näytti tulevan hyvin tiheään tahtiin. Ellei se ollut tämän kaksikon aiheuttamaa niin sitten siitä piti huolen joku muu.
Tällä kertaa Lynsey. Joka yhtälailla oli avannut koputtamatta oven, vaikka tiesi ihan hyvin ettei Lex pitänyt siitä kun häntä häirittiin. Oliko tuo kuvitellut voivansa yllättää kaksikon hiippailemalla sisään? Utelias nainen.
Lex kääntyi katsomaan naiseen, jota tämän mukamas olisi pitänyt kutsua äitipuoleksi ja kohotti sitten kysyvänä kulmiaan tuolle.
"Niin?", hän vielä kysyi, kun Lynsey vaan hymyillen nojaili ovenkarmiin kädet rinnan alle ristittyinä ja katsoi vuoroin Jaseyyn ja vuoroin Lexiin. Hetki sitten huolellisesti meikatuilla kasvoilla oli ollut hivenen hämmästyneen oloinen ilme, joka tosin oli kadonnut nopeasti.
"Ei kun tuo teidän huutonne herätti minut kauneusunilta. Ja tulin kysymään tahdotteko te pupuset jäätelöä", Lynsey vetäisi kasvoilleen leveän hymyn ja irtaantui karmista astuen sitten sisälle Lexin huoneeseen.

"Joo me testattiin käytännössä musiikin vaikutusta mielialoihin", Lex vastasi kyllästyneellä äänellä takaisin ja jatkoi sitten katsottuaan pikaisesti tyttöön päin; "ja me voidaan ite käydä hakemassa."
Lynsey ei kuitenkaan lähtenyt saman tien, vaan käveli siihen sängyn vierelle ja katsahti alas paperiin, varmaan lukeakseen mitä siinä oli.
Pirun utelias.
"Niin, että kiitti vaan", Lex sanoi ja kohotti kulmiaan, jolloin Lynsey hymyili ja käännähti ympäri. Poistuessaan huoneesta tuo ei viitsinyt vetää ovea perässään kiinni ja käytävästä kuului miten tuon korot kopisivat puista lattiaa vasten. Vasta kun korkojen kopse oli kadonnut niin, ettei sitä enää kuulunut, käänsi poika katseensa avonaisesta ovesta (ärtyneenä nyt siitäkin, että Lynsey oli sen jättänyt auki) ja katsoi Jaseyyn.
"Öö, jätskiä?", tämä kysyi tältä.
Tätä menoa he eivät ikinä saisi tehtävää huomiseksi valmiiksi.

Jasey the Outsider, MJ eli Mirri

Lexin ilme ei kertonut mitään mistään, kun Jasey kääntyi katsomaan tuota tunnettuaan kosketuksen ja silityksen hiuksissaan. Vai että nukka? Jasey seurasi Lexin katsetta alas paperiin, mutta tytön oli vaikea pitää kasvojaan peruslukemilla, ja niimpä tuon huulille nousi hymy. Mustatukka hymähti pienesti huvittuneena, ja antoi sormensa sipaista Lexin poskea, juuri ennen kuin ovi avautui, ilma koputusta.
Jasey ei koskaan kiusaantunut tai mennyt sanattomaksi, ei ikinä. Mutta nyt tuon naisen ilmestyminen ovelle oli saanut mustatukan viimeistään vaikenemaan ja tuntemaan olonsa... kiusaantuneeksi, niin. No, etteikö se olisi ollut jo vähän aikaakin, mutta tuo tuntui olevan piste iin päälle. Kun Jasey vilkaisi Lexiin päin, heidän katseensa kohtasivat kun poikakin oli kääntänyt ruskeat silmänsä Jaseyhin päin. Nopeasti toiselle kohotettiin toista kulmaa, ennen kuin käännyttiin ovelle tulleen naisen puoleen.

Kauneusunilta? Pupuset? Jäätelöä? Jasey olisi mielellään pyytänyt toistamaan nuo sanat, mutta päätti sitten pitää suunsa kiinni kun Lexillä oli ilmeisesti sanat hallussaan. Nainen tuli peremmälle huoneeseen, eikä Jasey antanut katseensa poistua tuosta. Lyhyesti mustatukka nyökkäsi Lexille, kun huomasi sivusilmällä tuon vilkaisevan tyttöä. Nainen kuitenkin asteli siihen heidän eteensä ja kurottautui ilmeisesti lukemaan, mitä siinä paperissa oikein luki. Oliko tuo utelias, tai jotain? Lex oli kai tottunut tuollaiseen, mutta Jaseyltä olisi katkennut pinna aikoja sitten noin uteliaaseen ihmiseen. Oven nainen jätti auki poistuessaan, ja jasey oli varma että noiden korkojen kopse kaikuisi vielä ensi yönä tytön unissakin.
Sitten Jasey käänsi katseensa Lexiin, poika oli juuri esittänyt kysymyksen. Ensin kohautettiin olkia, ja sitten nyökättiin lyhyesti.
”Ihan miten vaan.”
Jasey kampesi itsensä sängyltä ja katsoi sitten paperia kädessään, ja heidän aikaansaannostaan eli vain tyhjää. Nopea huokaus pääsi Jaseyn huulilta, muttei tuo ollut ollenkaan yllättynyt tilanteeseen. Katse nostettiin Lexiin ja paperia alettiin taitella pienemmäksi.
”Mitäs jos me jatkettais huomenna?” pahis sitten kysäisi kulmat hiukan koholla. Se olisi varmaan kaikista järkevintä, jos he halusivat saada esitelmän joskus oikeasti valmiiksi, sillä Jaseyn aivot ainakaan eivät suostuneet yhteistyöhön tällä hetkellä ollenkaan. Ja tyttö oli melko varma, etteivät Lexinkään aivot. Niinpä, Jasey taitteli paperin ja pisti sen laukkuunsa, odottamaan huomista...

Lex johdatti heidät alakertaan, jossa sitä jäätelö ilmeisesti oli. Jasey sai käteensä mansikkatuutin, ja kiitti. Jasey nojautui alaselällään tiskipöytää vasten. Hiljaisuus täytti keittiön, ja Jasey keskittyi lähinnä jäätelönsä syömiseen vaikka ajatukset edelleenkin harhailivat ihan muualla kuin mansikkatuutissa. Tummat silmät harhailivat jossain lattiatasolla ja välillä muualla keittiössä. Se nainen oli korkojen kopinasta päätellen päättänyt pysyä hereillä ainakin siihen asti, että Jasey pääsisi lähtemään. Tuo varmaan halusi olla paikalla, jos jotain mielenkiintoista tapahtuisi. Jasey hymähti mielessään.
”Onko sulla huomenna hyppytunteja?” kysyttiin sitten hiljaisuus rikkoen ja nostettiin katse Lexiin. ”Mulla on heti ruokatunnin jälkeen yksi, mä ehtisin silloin tekemään ton loppuun”, tyttö jatkoi. Loppuun? Eihän koko esitelmää oltu edes aloitettu vielä.

((Niihin eilisiin jutusteluihin luottaen mä nyt hittaan niin että Mirri lähti kun ne oli sopinu huomisesta ja tää ois sitten niinku lopetusvuoro?))

Lex Martin

Tyttö myöntyi jäätelölle joten Lex nousi ylös. Ennen kuin Jaey itsekkin nousi, tuo taitteli paperin ja pakkasi penaalistaan ottamansa kynät takaisin.
'Mitäs jo me jatkettais huomenna?', Jasey ehdotti ja se tuntui oikeastaan hyvältä vaihtoehdolta. Tänään se kun näytti olevan mahdotonta. Lex nyökkäsi ja työnsi kätensä collegehousujensa taskuihin.
"Joo ehkä parempi", hän sanoi ja nyökkäsi sitten huoneensa ovelle päin jonne käveli odottamaan kunnes Jasey sai tavaransa kokoon ja viimein pääsi ylös ja ulos.

Lex kulki edellä, ensin käytävää eteenpäin, sitten alakertaan johtaville portaille ja siitä sitten keittiöön. Poika avasi teräksen värisen pakastimen oven ja tutkaili sen hyllyjä hetken. Tuutteja sisältävä pahvinen jäätelöpaketti löytyikin kolmannelta hyllyltä. Miksi heillä edes oli jäätelötuutteja? Lynsey tuskin salaa herkutteli jäätelöllä, tuo kun piti niin tarkasti huolta siitä mitä suuhunsa laittoi ettei hänen vartaloonsa laitetut tuhannet dollarit menisi harakoille. Lex nyt ei edes pitänyt mansikkajäätelöstä ja Donovan ei juuri koskaan ollut kotona. Eli kai laatikko kuului jollekkin sisäkölle tai vastaavaa. No, siitä hän kuitenkin otti yhden mansikan makuisen jäätelötötterön, jonka ojensi Jaseylle. Tyttö nojasi tiskipöytään ja Lex asettui tuota vastapäätä olevalle saareketta vasten nojaamaan.
Jostain olohuoneen suunnalta kuului korkojen kopsetta, Lynseyn liikkuessa, kaiketi hylänneenä ajatukset jostain päiväunista kokonaan. Tai ei Lex uskonut oikeastaan tuon millään unilla olleenkaan. Tai jos oli ollut, niin vaati kyllä taitoa nukkua niin ettei huolella kiharretut kutrit olleet lainkaan lytistyneet tai sotkeutuneet. Eipä poikaa kuitenkaan kiinnostanut.

Hän katsoi edessään tuuttia nuoleavaa Jaseyta, kädet rinnalle ristittyinä.
Johtuiko sitten kentiesjäätelönsyönnin mieltämisen johonkin aivan muuhun vai mistä, mutta pojalla kesti hetken aikaa tajuta että Jasey oli puhunut. Poika kohotti toista kulmaansa.
"Mm, joo. Ruokkiksen jälkeen on hyvä", Lexillä oli ruokatunnin jälkeen itseasiassa ranskaa, mutta hän voisi hyvin skipata sen. Poika veti ajatuksensa huomiseen.
"Varmaan kirjastossa sitte?", hän sanoi, kirjastossa olisi tilat ja keskellä päivää paikalla oli varmaan muitakin ihmisiä, joten mahdollisuudet käyttäytyä jotenkin omituisesti olivat hyvin mitättömät. Ehkäpä Lex saisi yön aikana päänsä korjattua, jos kaikki nyt johtui tosiaan vaan siitä, että hän oli kolmen päivän ajan maannut vain kotona. Niin, luultavasti niin.
"Ja sitä helpottaan, niin voidaan molemmat itteksemme vähän vaikka sitä kakkoskohtaa käydä läpi ja pistetää huomenna se sitten vaan paperille", poika ehdotti ja kääntyi katsomaan keittiön ovesta aulaan päin.
Kun hän oli saanut myöntävän vastauksen totesi tyttö sitten lähtevänsä. Tähän Lex itse vaan nyökkäsi. Hän olisi voinut sanoa, että tyttö varmasti löytäisi ulko-ovelle itsekkin, mutta sen sijaan saattoi tuon sinne ja kun tuo oli päässyt ulos talosta poika sulki oven.

Korkokenkien kopina kertoi Lynseyn liittyneen jälleen seuraan, eikä Lex yllättynyt, kun kääntyessään näki naisen edessään.
"Vai musiikintehtäviä?", nainen kysyi hymyillen ja ojensi kätensä hipaistakseen Lexin poskea. Poika pyyhkäisi naisen käden pois ja kurtisti tuolle kulmiaan.
"Jos et nyt viittis", hän sanoi ja astui naisen ohi. Hän jätti omahyväisesti hymyilevän Lynseyn aulaan, eikä katsonut olkansa yli.
Tyhmä nainen.

Päästessään huoneeseensa ja suljettuaan oven, nyrpisti poika nenäänsä. Hänen koko huoneensa tuntui tuoksuvan Jaseylta.

/jeps eli juu tämän voi lukittaa ja kiitos pelisestä :---)/