Aurinko nousee aina uudestaan

//Kuka vaan voi tulla tekemään seuraa Leelalle//

Iltapäivä oli jo pitkällä, oikeastaan alkoi olla jo ilta. Aurinko ei enää paistanut kovin korkealla ja se laskisi pian suoden ihanan viileyden kuuman päivän päätteeksi. Vaikka illalla olisikin melko viileää, se ei ollut estänyt ihmisiä menemästä ulos, vieläpä rannalle. Niin, rannallahan saattoi olla, vaikka ei olisikaan ollut ottamassa aurinkoa. Hiekalla saattoi tehdä vaikka mitä muutakin kuin löhöillä paahtamassa itseään ruskeaksi.
Leelamayee kuului siihen porukkaan, joka mieluummin pysyi poissa rannalta silloin, kun siellä oli paljon riehuvia pikku lapsia, vanhuksia tai ketä tahansa, jotka saivat hermot kireälle. Hän viihtyi rannalla oikeastaan vain silloin, kun siellä oli jotain kunnollista menoa ja meininkiä, tai jos sai olla siellä rauhassa niin kuin nyt. Hänen oli ollut pakko lähteä ulos, pakko päästä johonkin äidin ja isän luota, jotka olivat taas huomanneet rahaa kadonneen. Eivätkä he tietenkään enää edes syyttäneet muita kuin häntä. Ja niinhän se oli, Leela oli vienyt isän setelit ja ostanut itselleen uudet farkut rikkinäisten tilalle. Hänen olisi ollut täysin turha pyytää rahaa, ei hän sitä olisi kai kuitenkaan saanut.

Intialaistytöllä oli jotenkin tavallista apeampi mieli, vaikka ei hän ollut tehnyt mitään sen kummempaa kuin tavallisestikaan. Nyt vain oli jokin omituinen herkkä vaihe meneillään ja kaikki tuntui menevän päin mäntyä. Koulussakin oli ollut jotenkin hankalaa viime aikoina, eikä asiaa auttanut ollenkaan se, että hänen paras kaverinsa oli matkustanut kahdeksi viikoksi Roomaan. Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisi saanut purkaa sydäntään hyvälle ystävälle, joka ymmärsi täysin miltä hänestä tuntui.
Leela huokaisi. Hän oli istunut jo jonkin aikaa rannalla välittämättä siitä, että joku remuava porukka oli tullut paikalle. Häntä ei nyt jaksanut kiinnostaa oliko paikalle tullut oman koulun väkeä, vai joku pikkuteini porukka, joka halusi esittää isoa. Leelalle se oli nyt aivan sama, ainahan hän voisi häipyä paikalta jos ei jaksaisi kuunnella muiden ilonpitoa.

Rémyn tuppaan seuraksi? ^^
//Pojan lookki//


Blondi poika asteli rannan poikki vihellellen hiljaa itsekseen ja heilutteli pienesti moottoripyöräkypärää kädessään. Hän oli unohtanut toissapäivänä kotiavaimensa töihin ja joutunut elämään hätäavaimien varassa muutamat päivät. Nyt kun hänellä oli joutoaikaa, mikä olisi viisain vaihtoehto se kuluttaa? Hakemalla avaimet tietenkin. Jalat upposivat hiekkaan ja vain muutaman hassun metrin jälkeen vaalea hiekka oli täyttänyt pojan kengät ja tunki varpaiden väliin. Rémy ei koskaan käyttänyt sukkia. Hän oli sen verran kesäihminen. Ei hän omistanutkaan sellaisia kuin pari kappaletta. Tietenkin hän käytti urheillessaan tennissukkia, mutta muuten hän miltei vihasi niitä.

Katse ajautui ympäri rantaa ja lähellä hengailevaan nuoriso ryhmään. Nuo vaikuttivat etäisesti tutuilta. Joko koulun kautta tai rannalla hengailun seurauksia. Rémy tunsi paljon porukkaa ulkonäöltä. Liikaa huomiota noihin ei kuitenkaan kiinnitetty. Hän ei ollut nyt rantavahtina ja vaikka nuo rettelöisivätkin, ei hän olisi nyt mikään kenellekään sanomaan. Eihän hän näyttänyt edes työssäkäyvältä nuorelta sillä hetkellä. Katseen paikkaa siirettiin jälleen ja nyt silmiin osui tyttö. Tuo istui aivan yksin. Rémy pysähtyi ja katsoi kulmaa kohottaen tuohon. Hieman jotain tuttua tytön sivuprofiilissa oli jälleen. Olisiko tuo heidän koulussa? kermaa? Ainakin ulkonäkö oli hyvin kermamainen. Tosin, heidän koulussaan jopa nörtit olivat nättejä ja söpöjä. Petollista touhua.

Hetken paikallaan pohdittuaan urheilijapoika lähti astelemaan tyttöä kohti.
"Mikäs neitiä surettaa?" Hän kysyi sitten hymyillen. Poika oli seisahtanut tytön eteen ja katseli toista. Tuo vaikutti intialaiselta. Ainakin osittain, ellei jopa kokonaan. San Diegossa asui paljon erilaisia kansalaisuuksia ja turistejakin pyöri paljon. Nyt jos toinen sitten olisikin turisti eikä puhuisi edes englantia...Mitä kieltä Intiassa edes puhuttiin?

//Tervetuloa vaan. Olin jo ihan unohtanu että mulla oli Leelallakin peli täällä oottamassa ^^//

Leela huokaisi taas ja tuijotteli kenkiään. Tylsän mustat tennarit, jotka jo olivat parhaat päivänsä nähneet. Hetken mielijohteesta tyttö otti kengät ja sukat kokonaan pois ja painoi varpaansa hiekkaan. Se oli yhä lämmintä, olihan aurinko koko päivän sitä lämmittänyt säteillään.
Tyttö käänsi katseensa varpaistaan kauniisti aaltoilevaan veteen. Jos olisi ollut uimapuku mukana, hän olisi ehkä voinut sinne syöksähtää ja yrittää uida niin kauan, kunnes unohtaisi oman onnettoman olonsa. Vaatteitaan hän ei kastelisi, sitten tulisi vain kylmä, eikä hän todellakaan halunnut vähään aikaan lähteä kohti kotia. Siellä olo taas kurjenisi, jos äiti ja isä vielä valittaisivat rahoista. Mutta eihän Lili sille mitään mahtanut, että kirppikseltä ostetut farkut kuluivat nopeasti käytössä. Eikä hän nyt ilman housuja voinut elää. Äiti eikä isäkään ollut edes ollut kotona, taikka puhelimen ääressä, joten ei hän ollut voinut kysyä lupaa. Ja ei hän kai olisi kysynyt muutenkaan, kun oli ajatellut että selitykset kyllä tepsisivät. Ilmeisesti vanhemmilla oli ollut mielessään jotain muuta käyttöä rahoille kuin uudet farkut ainoalle tyttärelle.

Farkut olivat saaneet kuitenkin pysyä Leelan omistuksessa ja nyt ne olivatkin hänellä päällä. Farkkujen lisäksi hänellä oli yllään keltainen toppi ja musta vetoketjullinen huppari. Niillä pärjäsi mainiosti, oli kuitenkin vielä niin lämmintä, että huppariakaan ei olisi tarvinnut.
Leela tajusi paikalle saapuneen pojan vasta, kun tämä pysähtyi hänen eteensä ja kysyi mikä suretti. Tyttö kohotti katseensa poikaan ja tuijotti tätä hetken ennen kuin sanoi mitään. Poika oli samassa koulussa kuin hän, urheilija. Leela kyllä tunnisti nimeltä suurimman osan koulun kermaan kuuluvista, mutta lähinnä vain joitakin suosituimpia tyttöjä, joista puhui paljonkin pahaa. Paikalle tulleen miehen alun nimeä Leela ei nyt kuitenkaan muistanut, mutta tiesi, että jos kuulisi sen, niin tajuaisi heti kenestä oli kyse.
"Kaikki, aika lailla," tyttö vastasi sitten kysymykseen täydellisellä englannillaan. "Huono päivä, ei sen kummempaa."

Rémyn huulille nousi pieni myötätunnon hymy, kun toinen kertoi ettei mikään ilmeiesti sujunut.
"Voi sua. Onneks kaikki kääntyy lopulta aina hyväks." Blondi huomautti, sipaisten hieman hiuksiaan sivuun. Hän kyykistyi tytön eteen, laskematta kuitenkaan kypäräänsä hiekalle. Rémy ei tahtonut, että tummennettu suojus vahingossakaan naarmuuntuisi. Kypärä kun oli kaikin puolin niin siisti edelleen, vaikka olikin jo vuoden vanha.
"Mikä sun nimi on? Mä oon Rémy." Poika päätti sitten esitellä itsensä, muttei ojentanut kättään kättelyyn. Hän oli huomannut, että yllättävän harvat nuoret enää tekivät niin. Kättelivät. Ehkä se oli hyvä tai ehkä huono. Eipä ainakaan pöpöt leviäisi käsien välityksellä.

Poika siirsi katseensa tytöstä veteen. Toisaalta hänen olisi tehnyt kamalasti lähteä uimaan, mutta toisaalta taas ei. Olihan hän käynyt tänään jo temmeltämässä monen tunnin edestä vedessä. Se oli ollut puuduttavaa, mutta silti veri veti kohti vettä. Se oli omituista. Kotona he saivat usein riidat siitä, kun Rémy viihtyi muka liian pitkään suihkussa. Mitäs hän sille mahtoi että rakasti vettä? Jopa ihan vain suihkussa tai vaikka suun kautta nautittuna.
"Mut ei saa katsos mököttää. Pitää keksiä jotain kivaa tekemistä." Hän huomautti sitten tytölle ja käänsi katseensa takaisin tuohon. Toinen oli kyllä nätti. Harvemmin urheilija poika intialaistyttöjä tapasi.

Leela ei ollut ihan varma pitikö siitä, että poika jäi vielä paikalle. Hän olisi ihan mielellään puinut asioita rauhassa, mutta toisaalta, olisi ehkä vain parempi jos saisi muuta ajateltavaa. Oma olo ainakin paranisi hetkeksi. Ja murheensa hän tahtoikin unohtaa, niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.
"No toivottavasti kääntyy," Lili mutisi. Kyllähän hänelläkin joskus asiat olivat mallillaan. Mutta sitten kaikki kääntyi taas tällaiseksi ikäväksi ja epämieluisaksi. Oli niin typerää olla köyhä. Leela olisi antanut mitä vain, että olisi saanut enemmän rahaa ja edes joskus nauttia samanlaisesta elämästä kuin Astonin kermalaiset. Hän olisi toivonut edes joskus pääsevänsä kunnon vaahtokylpyyn, muttei sekään oikein onnistunut, heillä kun oli kotona vain suihku. Ja kylpylälomista ei voinut edes uneksia, ellei sitten sattunut hyvällä onnella jostakin kilpailusta sellaista saamaan palkinnoksi.

"Leelamayee. Mut sano ihan Leelaksi tai Liliksi," tyttö vastasi ja muisti nyt heti kuka toinen oli. Rémy Bureau. Poika hänen muistaakseen pelasi koripalloa ja oli usein cheerleadereiden ympäröimä. Ja vieläpä niiden huiskunheiluttajien, jotka eivät Leelasta pitäneet, olihan hän vienyt nuorempana näiden meikkejä ja muutakin tavaraa.
"No, mä en ainakaan keksi mitään," Leela tuhahti. Hän ei oikeastaan edes jaksanut miettiä itselleen mitään parempaa tekemistä. Jos hänellä olisi ollut rahaa, hän olisi lähtenyt shoppailemaan tai juhlimaan kuten moni muu hänen ikäisensä tyttö teki. Mutta kun rahat olivat menneet farkkuihin, niin eipä hänelle jäänyt paljon vaihtoehtoja. Lenkkeily ja tylsistely. Kotona taas olisi voinut olla koneella, mutta ei hän sinne ollut voinut jäädä katsomaan vanhempiaan.
"Paitsi jos sä löydät mulle jostain uimapuvun niin voisin mennä uimaan," Leela sanoi ja yritti saada jonkinlaisen hymyn huulilleen. Kai hän nyt ainakin voisi yrittää olla iloisempi, ettei heti karkottaisi toista pois seurastaan. Olo tuntui paljon paremmalta, kun ei enää ollutkaan yksin ajatustensa kanssa.

Rémy nyökkäsi hieman, kun tyttö sai kerrottua nimensä. Oikeaa nimeä poika ei edes yrittänyt painaa mieleensä. Toinen olisi hänelle Leela. Se oli helpoin muistaa. Lilistä tulisi hänen suussaan aivan varmasti Lily. Se olisi varmaa. Ilmeisesti urheilija ei ollut saanut toista aivan piristettyä. Ainakin tyttö tuhahti siihen malliin tekemättömyyden puutteesta. Rémy vilkaisi taas vettä. Tytöt osasivat olla joskus omituisia. Aika monet tuntuivat harrastavan itsestään murehtimista. Poika itse tahtoi aina jakaa surunsa. Tylsäähän niitä oli yksin surra. Tai no, hänellä olikin kaksoisveli.

Ilmeisesti tyttö yritti ryhdistäytyä, sillä tuo kehotti Rémyä etsimään hänelle uimapuvun. Poika naurahti hieman.
"Noh, voisin muuten hakea sulle tuolta jonkun hengenvartijan uimapuvun lainaan, mutta en pystyis sitten töissä katsomaan sen puvun omistajaa sitten enää totisena, kun tietäisin mitä olen tehnyt." Blondi selitti ja nousi sitten seisomaan venyttäen samalla hieman jalkojaan.
"Ja jos jäisin kiinni itse teossa. Mieti millaisena perverssinä minua pidettäisiin." Pojan oli pakko lisätä virne huulillaan. Tilanne olisi kieltämättä huvittava. Eri asia näkisikö käräyttäjä tilanteessa huumoripuolen.
"Voisin tietenkin pyytää sinua kahville lähtemään, jos vain tahdot?" Rémy kysyi viaton hymy huulillaan. Hän piti deittailusta ja treffeillä käymisestä. Vaikka Leela ei ottaisikaan sitä treffipyyntönä, voisi sitä silti käydä ihan kaveri mielessäkin kahvittelemassa.

"Joo, ehkä ei kuitenkaan," Leela sanoi ja onnistui nyt jopa hymyilemään oikeasti. Hän ei edes halunnut kuvitella itseään hengenpelastajan uimapuvussa, vaikka tuskin kovin kamalalta olisikaan näyttänyt. Eikä hän siis halunnut sellaista ylleen pukea.
"Voin kyllä kuvitella. Olisi varmaan siinä aika lailla selittelemistä. Kyllä mä ainakin pitäisin sitä aika hämäränä touhuna jos löytäisin jonkun mun bikinit kädessään,"
Leela kaivoi varpaansa esiin hiekasta ja pyyhki ne niin puhtaiksi kuin sai. Kenkiä hän ei kuitenkaan vielä laittanut takaisin jalkaansa, eihän hän ollut mihinkään vielä lähdössä.
"Ootko sä siis hengenpelastaja vai, jos kerran joutuisit töissä katseleen uimapuvun omistajaa?" Leela kysyi kiinnostuneena. Olihan poika ainakin sen näköinen, että olisi ihan hyvin voinut sellaista työtä tehdä. Tai sitten tuo vain oli tekemässä rannalla jotain muuta työtä. Leelalle ei kyllä tullut mieleen, mitä poika olisi voinut muutakaan tehdä, jos tällä kerran oli pääsy hengenpelastajien pukukopeille.

"No, ehkä sinne kahville voisin lähteä," Leela sanoi ja mietti samalla, oliko pojalla kenties jotain taka-ajatuksia. No, jos oli niin oli ja se selviäisi sitten myöhemmin. Leela ei ollut osannut kyllä odottaa urheilijapojan pyytävän häntä yhtään mihinkään. Tyttö osasi kuvitella hyvin, millainen ilme hänen cheerleader tuttujensa kasvoille olisi kohonnut, jos nämä olisivat asiasta tienneet. Jos katse voisi tappaa, niin hän ainakin olisi silloin ollut mennyttä. Mutta cheerleadereita ei kuitenkaan paikalla onneksi ollut. Leela sai siis ihan rauhassa olla Rémyn seurassa ja toivoa että tämä saisi hänet unohtamaan koko rahaselkkauksen. Ja kahville meno kyllä varmasti auttaisi asiaa, se oli sanomattakin selvää. Leelallakin taisi olla joitakin pikkukolikoita taskussaan. Kyllä ne yhteen kahvikupilliseen riittäisivät, mutta eivät ehkä muuhun.

Vaaleapoika suki hieman hiuksiaan ja hymyili tytölle, joka vaikutti nyt jo piristyneen. Tuo jopa kysyi kysymyksen.
"Joo, aika hämärää ois ja joo, olen hengenpelastajana täällä töissä." Hän nyökkäili ja otti kengät jaloistaan ja puhdistettuaan niitä hieman, hän tökkäsi ne kypäränsä sisään.
"En minä tietenkään siinä hommassa vain työkavereita katsele. Ettet niin käsittänyt."Rémy päätti tarkentaa, ettei intialaistyttö vahingossakaan luulisi, että hän oli ihme pervo.

Leela suostui kahville lähtöön ja hymy koristi sen seurauksena entistä leveämmin urheilijan huulia.
"Hienoa! Minä kyllä tarjoan. Mennäänkö ihan tuohon lähi kahvilaan, niin mun ei tarttis pyörää siirrellä?" BLondi ehdotti sitten heilauttaen hieman moottoripyöräkypärää kädessään. Olihan hänellä tietenkin varakypärä mukana, mutta Rémy ei tiennyt mitä mieltä toinen oli moisista tappovälineistä. Tai ainakin sillä nimellä pari pojan kaveria kutsui hänen pyöräänsä...Ja sitä miten lujaa hän ajoi.

"Ai, no mä kun luulin..." Leela tokaisi ja virnisti perään. Ei hän kyllä tosissaan ollut kuvitellut, että Rémy vain tuijottelisi uimapukuisia työkavereitaan. Rannalla nyt kävi paljon Astonin kermalaisia ja muitakin kauniita tyttöjä, joita poika varmaan tuijotteli ihan mielellään. Ja ainakin tytöt tuijottelivat varmasti urheilijapoikaa, oli tämä kuitenkin sen verran komea ilmestys. Eivätkö hengenpelastajat yleensä aina olleet komeita ja kauniita? Ainakin elokuvissa ja Baywatchissa. Tai no, Leela ei kyllä ollut koskaan käsittänyt mitä hienoa oli David Hasselhoffissa, mieshän oli ruma kuin mikä. Ehkä ne sitten olivat ne vatsalihakset, jotka tehosivat ainakin hänen äitiinsä. Leelaa kyseinen mies ei kiinnostanut tippaakaan, eikä oikeastaan koko sarja, jota äiti katsoi uusintana.

Leelan kasvoille kohosi hymy, kun Rémy lupasi tarjota kahvin. Se kävi paremmin kuin loistavasti! Nyt Lilin ei tarvinnut enää huolehtia siitä, mitä toinen saattaisi ajatella jos olisi käynyt ilmi kuinka köyhä hän todella oli. Nyt hän voisi esittää olevansa edes vähän rikkaampi kuin mitä oikeasti.
"Se sopii hyvin," Leela vastasi. "Ei mua kyllä olisi haitannut vaikka oltaisi menty moottoripyörällä."
Niin, Leela olisi ihan hyvin voinut mennä pojan pyörän kyytiin tuosta vain. Ei hän sellaisia menopelejä pelännyt. Hänhän rakasti vauhtia ja kaikkea vähänkin vaarallista. Ja eivät moottoripyörät loppujen lopuksi olleet sen vaarallisempia kuin autotkaan. Mutta pyörän kyydissä oli kuitenkin aina mukavalla tavalla jännittävämpää kuin jossain auton kotterossa.
"Mennäänkö sitten?" tyttö kysyi ja mietti uskaltaisiko kävellä paljain varpain, hiekka kun tuntui niin mukavalta jaloissa.

Rémy naurahti kepeästi ja lähti astelemaan takaisin rakennuksia kohti.
"Ai olet niitä tyttöä vai? Pidät vauhdista?" Hän uteli rennosti. Olihan poika tavannut niitä adrenaliinihirmu tyttöjä, jotka tahtoivat miltei väkisin Rémyn kyytiin ja pyysivät vain koko ajan ajamaan lujempaa ja lujempaa. Ei se poikaa itseään haitannut. Rakastihan hänkin kovaa vauhtia...Ja vaaraa, mutta se oli aina jotenkin hassua, jos tytöt pyysivät samaa.
"Mä voin kato viedä sut vaikka kotiin tänään, niin pääset pyörän kyytiin? Vai syökö sinun vanhemmat minut jos vain näkevät sinut pojan kanssa?" Blondi kysyi sitten katsahtaen olkansa yli toiseen. Sellaisiakin tapahtumia oli koettu. Kerran erään tytön isä oli jopa odottanut Rémyä haulikon kanssa. Ylihuolehtivat vanhemmat (varsinkin isät) olivat pelottavia.

Poika heilutteli hieman kypäräänsä ja hyräili itsekseen. Hän piti rannasta jopa illalla ja yöllä. Siellä tuoksui tietylle ja meren äänet olivat niin täydellisiä. Tosin, pelkkä veden ääni synnytti suuren surffaus himon. Ehkä illalla pitäisi pelata parit erät vielä pleikkarilla surfin peliä. Jos kukaan talossa ei olisi enää sitten hereillä, niin ainahan netissä pystyi haalimaan vastustajia.

"No eihän siitä voi olla pitämättä. Paitsi jos on joku nössö," Leela tokaisi vastaukseksi toisen uteluihin. Tyttö laittoi nopeasti kengät jalkaansa. Hän ei missään kahvilassa paljain varpain kulkisi, joten parasta oli sitten laittaa tennarit jalkaan jo nyt. Kun kengät oli saatu jalkoihin, Leela lähti astelemaan toisen perässä kahvilan ja muiden rakennuksien suuntaan.
"Ihanko tosi?" Lili kysyi innostuneena. Olisi mahtavaa päästä pyörän kyytiin, varsinkin jos sitä oli ajamassa jokin Rémyn kaltainen henkilö. "Tuskin mun vanhemmat siitä välittää, tai ei ne ainakaan sulle mitään siitä sanoisi. Mulle ne ehkä saattais jotakin sanoa, mutta eipä sillä niin väliä ole."
Leela oli jo tottunut kuuntelemaan vanhempiensa valitusta. Sitähän hän oli nytkin tullut pakoon ja eli koko ajan siinä toivossa, että koko asia olisi unohdettu sillä välin kun hän oli muualla.
Jos vanhemmat näkisivät oikeasti hänen kulkevan jonkun kyydissä, niin kyllä nämä jotakin sanoisivat ihan varmasti. Ja siitä sitten nämä muistaisivat taas kaikki Lilin viat. Onneksi heidän asuntonsa ikkunoista ei nähnyt parkkipaikalle, joten oli melko epätodennäköistä, että isä tai äiti saisi asiasta mitään tietää.

"Onko sulla isokin pyörä?" Leela kysyi, vaikkei hän mitään moottoripyöristä tiennytkään. Halusi hän kuitenkin sen verran tietää, oliko toinen tarpeeksi uskalias ajamaan kunnon pyörällä, sellaisella jolla tosimiehet ajelivat.
Leela käveli toisen rinnalle. Hänestä oli typerää kävellä toisen perässä, parempi oli mennä vieretysten. Tai no, sekin riippui niin täysin seurasta ja mielentilasta. Rémy kun oli jo onnistunut saamaan hänet ylös murehtimisen suosta, niin tämä vaikutti heti jotenkin tavallista mukavammalta kaverilta. Vielä tosin ei voinut tietää oliko niin oikeasti, mutta Leela ei jaksanut siitä välittää. Sehän oli vain jännittävää, jos oli jonkun vieraan seurassa, eikä tiennyt mitä tältä olisi odottanut.

Remy virnisti hieman itsekseen.
"Ei se ole nössöä jos pelkää. Se on ihan luonnollista." Hän huomautti tytölle. Vaikka poika itse olikin yllytyshullu ja rakasti vauhtia ja vaaroja, hän myös ymmärsi ettei se sopinut kaikille. Joitakin ihmisiä se vain ahdisti. Eihän se väärin ollut.
"Ei se mikään iso ole. Älä odota mitään super hienoa harrikkaa. En ole mikään megarikas, vaikka ehkä sellaiselta näytänkin." Remy nauroi ja pyyhkäisi hieman vaaleita hiuksiaan sivuun. Harvemmin tytöt ymmärsivät mitään pyöristä. Itse asiassa urheilija oli tavannut vain yhden tytön. Tuo oli itse asiassa korjannut hänen pyöränsä... Olihan se aika noloa ollut, mutta kat oli kyllä mukava, vaikkakin hieman omituinen.

Muutamia askelia asteltiin vielä, kunnes Remyn jalat koskettivat jo asvaltoitua parkkipaikkaa. Siinä hänen pyöränsä törrötti.Samassa paikassa edelleen kuin aiemminkin. Kukapa sitä olisi mennyt pöllimään.
"Tässä tämä prinsessa on. Ainoa naiseni." Remy hymyili ja asteli pyöränsä luo. Ei se todellakaan ollut mikään megakallis yksilö, mutta kyllä sen kiihtymään sai. No, sai sillä hurmattua tyttöjä aika hyvin.
"Mennääkö tohon kulmassa olevaan kahvilaan?" Poika kysyi sitten ja käännähti tyttöön päin.

Leela pysyi hiljaa. Ei hän ollut ihan sität tarkoittanut, että jos pelkäsi jotain, niin oli automaattisesti nössö. Hänen mielestään kyse oli lähinnä siitä, että oli nimenomaan vauhdin suhteen pelkuri, eikä uskaltanut siksi nousta moottoripyörän kyytiin. Sitten tyttö alkoi pohtia halusiko toisen pitävän itseään niin typeränä, että piti kaikkia nössöinä, jotka vähän jotain pelkäsivät? Koska eihän hän nyt ihan sitä mieltä asioista ollut. Jokuhan saattoi uskaltaa oikeasti vaikka mitä muuta hurjaa, vaikka ei uskaltaisi nimenomaan olla moottoripyörän kyydissä. Sama tyyppi voisi aivan hyvin uskaltaa hypätä laskuvarjolla.
"No, sama sen väliä, ei sitä nyt jokainen uskalla nauttia vauhdista. Itse kun siitä pidän, niin tuntuu jotenkin oudolta ajatella että joku ihan tosissaan voi pelätä jotain moottoripyöriä ja muuta sellaista. Mutta ihan oikeassa sä olet, luonnollistahan se vaan on jos pelkää," Leelamayee sitten selitti hieman sanojaan. Ehkä toinen nyt sai hänestä vähän fiksumman kuvan.
"Ahaa, no ei sillä nyt loppujen lopuksi kai niin väliä ole millainen pyörä sulla on. Ihan vain uteliaisuuttani kyselin," tyttö tokaisi, vaikka olikin salaa toivonut että toisella oli joku huippupyörä. Hän ei tosin ollut ollenkaan perehtynyt moottoripyöriin, joten ei hän niiden hienouksistakaan ollut perillä. Moottoripyörä oli kuitenkin aina moottoripyörä, eikä hän niistä niin ollut edes kiinnostunut. Ainoastaan kyytiin pääseminen ja omistaja saattoivat noissa vempeleissä häntä jossakin määrin kiinnostaa.

Viimein kaksikko pääsi parkkipaikalle. Leelan silmät osuivat heti pojan moottoripyörään, jonka luo tyttö asteli toisen perässä. Olihan tuo pyörä hieno, ei ollenkaan pahan näköinen. Ihan mielellään sellaisen kyytiin hänkin voisi nousta, mikäli siihen mahdollisuus joskus tulisi.
"Hienohan tuo näyttää olevan," Leela tokaisi ja silmäili pyörää, sitten katse kääntyi sen omistajaan. "Vaikka mä en kyllä tiedä moottoripyöristä mitään. Mutta onhan niitä nyt tullut nähtyä, joten sen verran tajuan että kyllä tuollaisella kelpaa varmasti ajella."
Tytön silmissä loisti ihailu, kun hän kääntyi taas katsomaan pyörää. Kyllä hän sen kyytiin lähtisi vaikka heti, jos he vain eivät olisi olleet menossa kahville, josta toinen sitten jo alkoi puhella.
"Joo, se käy ihan hyvin," Leelamayee vastasi pojan kahvilaehdotukselle. Hän olisi kyllä ihan mielellään jäänyt katsomaan pyörää, mutta kahville menokin houkutteli kummasti. Siispä tyttö lähti astelemaan jo kahvilaa kohden. Pyöräähän voisi katsella ehkä lisää sitten jälkeenpäin, jos vain Remy ei sitä ennen kyllästyisi hänen seuraansa, tai sitten toisinpäin.