Paistaa se aurinko meillekin

#Juuti kera Nickyn, eikä muita kiitos c:#

Kyllä se aurinko yhä vain paistoi niin kirkkaasti ja niin ärsyttävästi. Muuten sää ei edes ollut lämmin, kun kerran syksy oli jo menossa. Auringon paiste yhdistettynä kylmyyteen tuskin miellytti kovinkaan monia, eikä se todellakaan miellyttänyt erästä pöydän ääressä istuvaa tummatukkaa, jonka päällä oli valkoinen kauluspaita ja tummahkot farkut. Kaulahuivi olisi ollut sopiva kapine sellaisilla säillä, mutta ei sitä silti nuoren miehen kaulalta löytynyt.
Näin hyppytunnilla olisi ollut oiva tilaisuus sivistää itseään seuraavan tunnin läksyillä, mutta Llewellynillä ei ollut aikomustakaan tehdä niin. Hän istui kyllä pöydän ääressä kirjat edessään; kirjat vain sattuivat olemaan aivan vääriä eivätkä ne edes olleet hänen. Taas kerran nuorukainen oli lupautunut tekemään läksyt ylempiklikkisille, tarkalleen ottaen kolmelle rikkaalle pennulle. Hyvä jos hän edes tiesi heidän nimensä ja silti Lew oli innostunut hyvin paljon kyseisten ihmisten tullessa puhumaan hänelle. Hänelle! Olihan se nyt merkittävää, että joku tuli sanomaan jotain. Llewellyn oli intoutunut puhumaan pidempääkin pätkää, mutta ”asiakkaat” olivat vain tyrkänneet kirjat nörtin syliin ja häipyneet.

Tummatukkaisen fiilis ei siksi ollut ihan korkeimmillaan, mutta tunnollisesti hänellä oli edessään kaksi matikan kirjaa ja yksi fysiikan kirja – kaikki avonnaisina, sillä Lew teki vähän vuorotellen jokaista. Jostain syystä hänen ei tehnyt mieli sillä hetkellä vain keskittyä yhteen asiaan, mikä johti siihen että pöydän täyttivät nämä kolme kirjaa joiden lisäksi auki olivat muutamat matemaattisia kaavoja sisältävät opukset ja yksi jossa oli fysiikkaan liittyviä kaavoja. Nämä taas johtivat siihen, että melkein koko pöytä oli Llewellynin käytössä. Suurin osa muistakin pöydistä näytti olevan hyödynnyksessä, tiedä sitten miksi.
Llewellyn suoristautui kirjojen päälle kumartuneesta asennostaan ja venytteli. Itse asiassa oli aika tylsää tehdä muiden tehtäviä, varsinkin niitä joita hän osasi. Nämäkin asiat olivat niin tuttuja että niitä ei tarvinnut edes miettiä, mikä ei tuonut mitään jännitystä läksyjen tekoon. Ensi tunnille kyseisten juttujen pitäisi kuitenkin olla valmiita, joten pakko oli vain jaksaa puurtaa.
Tummatukka hieroi niskaansa ja puuskahti uudemman kerran. Rasittavaa. Koko tämänkin ajan hän olisi voinut vain maata jossain nurkassa ja lukea jotain kiinnostavampaa, ellei hän olisi niin suostuvainen. Siltikin, se pieni hetki jolloin hänelle oli puhuttu oli ollut niin jumalattoman piristävä. Kunpa sellainen sattuisi uudestaan, vaikka se johtaisikin siihen, että hänellä olisi edessään toiset kolme kirjaa.

Pakkanen oli purrut kovastikkin kasvoille aamulla, kun Nicky oli hölkännyt pieni korkoisilla saappaillaan autolleen ja lyönyt lämmityksen täysille. Nyt pakkanen oli kuitenkin jo heltynyt ja aurinkokin oli päättänyt ilmoittautua tälle päivälle olevansa olemassa, nickystä se oli mukavaaa, vaikka kylmyydestä hän ei pahemmin pitänytkään. Tuolla oli tumma, tuulitakista käyvä takki päällään ja kaulan ympärille oli kiedottu sini-musta-valkea huivi jonne yli puolet Nickyn naamasta olikin sitten peittynyt. Hengityst huurusi pihalla ja vaikka neito olisi voinut pysytellä ihan sisätiloissakin oli tuo jostain kumman syystä tahtonut painella pihalle. Tietenkin uskolliset ystävät olivat seuranneet Nickyn toimia vaikka neito tahtoikin hieman omaa aikaansa, hän kuitenkin puhutteli ystäviään lempeästi ja iloisesti, härnäten heitä pienillä jekuillaan ja naurattaen noita. Blondi heitti hiukset niskansa taakse ja vaihtoi painon toiselle jalalleen kun joku hänen ystävä porukastaan keksi kaivata sisälle sieltä kylmästä, nickyltä kysyttiin tulisiko hänkin, mutta tuo vain pudisteli päättäväisesti hymyillen päätään ja niin ystävät jätti vihdoin ja viimein kuningattaren omaan rauhaansa. Tuo huokaisi syvään ystävien kadottua ulko ovista koulun sisätiloihin. Hyppytunnit olivat kuin pieniä lomia, kuin todella lyhyitä viikonloppuja ja Nicky tykkäsi silloin olla monesti ihan yksikseen ilman koko ajan ympärillä pyöriviä ystäviä. Tuon katse laskeutui maahan ja tuo tunki kädet takkinsa taskuihin, aamulla maa oli ollut hieman huurteessa, näky oli saanut Nickyn säälimään maata ja tuo tuntui olevan onnellinen kun lunta ei vielä tullut taivaan täydeltä.

Blondi päätti jättää talveen liittyvät kylmät ajatuksensa taka alalle, turha siitäkään oli vielä huolehtia kun syksy oli päässyt juuri parhaaseen vauhtiin ja ruohikkokin vielä paistoi iloisesti esillä. Hän alkoi kävellä kohti pihalla olevia pöytiä, joku oli taas vallannut sieltä itselleen kokonaisen pöydän .. läksyjä varten. Nicky tuhahti hiljaa ja kohautti olkiaan kävellen vain rennosti lähemmäs erästä vapaata pöytää, pian tuo kuitenkin eksyi katsomaan uudestaan tuota poikaa joka puuhasteli läksyjen parissa, eikö hänellä ollutkin kaksi matikan kirjaa. 'jaha... taas joku raukka on joutunut jonkun läksyjen tekijäksi..' Neito ajatteli ja pudisti päätään, toinen näytti hieman tylsistyneeltä ja kun Nicky oli kohtelias nuorukainen tuo tarpoi pelkäämättä, saati sen enempää ujostelematta tuon pojan luokse ja seisahtui pöydän vierelle rennosti seisomaan katsoen hetken päätään hivenen kallistaen toisen touhuja.
"niin se nykynuoriso tyhmenee kun passitaa toiset tekemään läksyjään" tunnollinen nicky hymyili lempeästi katsomatta toisen kasvoja sen tarkemmin. Tuo ei odottanut hirveästi lupia vaan istahti toiselle puolelle pöytää katsomaan toisen touhuiluja, kermojen seurassa liikkuminen altisti kaikenlaisille käytöstavoille, vaikka nico olikin aika hyvin onnistunut pysymään kaidalla tiellä.
"Olen Nicky Warren, ihan vaan varalta jos et jo tunnista" tuo hymyili yhäkin sitä samaa melkoisen kohteliasta ja lempeää hymyään nostaen nyt jo katseensa poikaan.

Yhtäkkinen kylmä tuulenvire sai Llewellynin suoristuneen kehon värähtämään. Olisi sen takin voinut ehkä sittenkin raahata mukaan, sillä aamullakin oli ollut hyvin viileää. Pieni huokaus livahti tummatukkaisen huulien välistä. Vaikka sitä kuinka olisi ollut älykäs, niin aina ei vain voinut onnistua. Hetkeksi nuorukainen kietoi kätensä ympärilleen, mutta kun se ei mitään hyödyttänyt hän tyytyi vain läksyjen teon jatkamiseen.
Sitä voisi tietysti siirtyä sisäänkin. Se olisi tällä hetkellä kaikkein loogisin vaihtoehto, vaikka se tarkoittaisikin sitä että Lewin olisi koottava kaikki kirjat pöydältä ja tungettava pöydän alla olevaan laukkuun johon ne hädin tuskin mahtuivat. Kannatti jättää asiat näin viime tippaan ja sitten kanniskella koko päivä älyttömän painavaa laukkua. Nerokasta toimintaa suorastaan.
Ajatuksistaan huolimatta Llewellyn vain kumartui kirjojen ylle ja alkoi raapustelemaan yhtä vastausta toiseen matikan kirjoista. Kirjoittaessaan vasemmalla kädellään hän puhalteli oikean käden sormiaan saadakseen niihin hieman lämpöä. Itse asiassa se oli aika turhaa, sillä sisäänhengittäessä tuli aina sormista taas kylmä, mutta minkäs teet kun ei hanskojakaan ollut ja laiskuus painoi päälle.

Yhtäkkiä, aika varoittamatta Llewellynille tuli outo fiilis, että joku katsoi häneen päin. Se oli harvinainen tunne, joten hän tyytyi vain pähkäilemään tehtävää ja raapustelemaan sen vastausta ylös. Nuorukainen oli aivan liian keskittynyt tehtäväänsä huomatakseen vierelleen ilmestyneen tuntemattoman.
Niinpä hän hätkähti rajusti kun joku yhtäkkiä puhui, osoittaen kaiken järjen mukaan sanansa hänelle. Llewellyn kohotti katseensa ja huomasikin silmäkulmastaan pöydän vierellä seisovan vaaleahiuksisen tytön, varmaan Lewiä vanhemman. Toisen kasvoilla roikkui lempeä hymy, mutta Lew oli liian hämmentynyt yllättävästä seuran saannistaan ettei saanut huulilleen sen pahemmin hymyä kuin puhettakaan. Hänen onnistui kuitenkin koota itsensä, kun toinen livahti pöydän toiselle puolelle istumaan ja esittäytyi. Blondi hymyili yhä vain kohteliaasti ja lempeästi ja jostain syystä se oli hieman ahdistavaa. Sitä paitsi toinen oli saletisti joku ylempiklikkinen; hänestä huokui sellaista kummaa ja selittämätöntä… lumoa? Ylempiklikkisyyttä?
Llewellynin onnistui kuitenkin asetella kasvoilleen vastaukseksi hymy. Samalla hän laski kynän kädestään ja tilaisuuden saatuaan yritti lämmittää oikealla kädellään vasemman sormia.
”Enpä nyt tyhmäksi sanoisi, vaan ennemmin käyttäisin sanaa ’laiska’. Se sana kun taitaa kuvastaa myös ainakin tätä, joka toisten läksyjä tekee vaan omansa jättää täysin tekemättä”, Llewellyn vastasi hymähtäen. ”Ja minä olen Llewellyn Shark, hauska tutustua Warren.” Ei tummatukka oikein ollut varma kutsuako toista sukunimeltä vai etunimeltä, mutta jostain syystä sukunimi tuntui luontevammalta siinä tilanteessa.
”Sinä taidat olla tätä systeemiä vastaan, vai?” Llewellyn jatkoi ja viittasi päällään edessään auki olevia kirjoja. Useimmat ylempiklikkiset kun nimenomaan nauttivat siitä, että saivat nörtit tekemään läksynsä; olisi outoa löytää joku, jonka mielestä siinä ei ollut pointtia.

Nicky naurahti toisen vastaukselle ja kuunteli kohteliaasti toisen asian loppuun asti, takertuen tarkasti jokaiseen sanaan jonka tummatukkainen huulien välistään laukoi. Tuo paranteli hanskojensa asentoa käsissään jotta ne lämmittäisivät vähän paremmin ja vaihtoi asentoaan mahdollisimman miellyttäväksi ettei perse jäätyisi penkkiin. Toinen vaikutti huomanneen nickyn olevan ylempiklikkinen ja vaikka nick itsekkin tiesi paikkansa ja toisen paikan, koko lajittelussa, ei neito välittänyt siitä vähääkään.
"En kiellä, ettenkö itsekkin käyttäisi tuota taktiikkaa silloin kun oma järkeni ei riitä, tai aika.. mutta minä tapaan yleensä kiittää. Toiset eivät välttämättä tee sitä" Nicky huomautti ja nojautui käteensä, hän pelkäsi lähinnä aiheuttavansa vaivaantuneen ympäristön kuin pelkäisi kohtaloaan jos joku hänen ystävistään nappaisi tytön puhumasta nörtin kanssa muissa mielissä kuin läksy apua pyytelemässä.
"Olen itsekkin monesti laiska, mutta minä en sen takia nakkaa läksyjäni toisten ongelmaksi, ainakaan kenenkään jota en tunne" Tuo tuumasi ja siirsi katseensa hetkeksi aikaa muualle ettei hirveän ahdistavalta vaikuttaisi ja toinen saisi rauhassa tehdä toisten läksyjä.
"Asiahan ei minulle kuulu, mutta jos sinua miellyttää tehdä toisten läksyjä.. tai sinulla on tylsää ja teet niitä, niin siitä vaan. En tullut tänne juttelemaan läksyistä, tuli vaan hiljaisemman seuran puute.." Nick totesi ja kertoi samalla toiselle ettei odottanutkaan toisen kälättävän koko ajan. Hänestä oli mukavaa välillä puhua jollekkin jonka asiat eivät koko ajan liittyisi juoruiluun ja ihkuttamiseen. Ihan pimahtanut kun Nick ei ollut itsekkään.

"ei sun tarvi kutsua mua noin hienostelevasti, olen hieman toista maata toisten kanssa, en ole niin niuhottaja" Nickyä alkoi naurattaa toisen sukunimellä puhuttelu, ei Nick laittanut pahakseen vaikka toinen sanoisi häntä ihan Nickyksikkin. Hän antoi toisen tovin aikaa puurtaa itsekseen läksyjen kanssa eikä ruvennut ahdistelemaan tuota koko aikaisella kälätyksellä. Nyt kun neito alkoi tarkalleen miettimään, hän olisi itsekkin tarvinnut hieman apua läksyjen kanssa, mutta kirjat sattuivat olemaan nyt ulottumattomissa eikä hän jaksanut nuorempaa vaivata vanhempien oppilaiden tehtävillä, vaikka ties toinen aivan varmaan taisi nekin paremmin kuin Nicky itse, kuka ties. Blondi unohtui katselemaan kohta toisen tummia hiuksia, katse laskeutui hitaasti toisen kasvoille ja siitä tarkasteli ensimmäistä kertaa kunnolla koko jätkän. yllättävän hyvän näköinen kaverihan tuo oli, ikäisekseen vanhemman näköinen, vaikka ei Nicky voinutkaan vielä olla varma minkä ikäinen toinen oli, se oli kuitenkin neidolle yksi ja sama. Toinen kertoisi sen jos näkisi parhaimmakseen kertoa, ei nick kuitenkaan aikonut puristella kaikkea toisesta ulos, eikä hän halunnut vaikuttaa uteliaaltakaan mitä kyllä hieman oli, vaikkei sitä varsinaisesti kenellekkään myöntänytkään.

Warren nojautui käteensä ja Lew meinasi väistää taaksepäin, mutta onnistui jättämään sen sikseen. Blondimman huomautukselle siitä, että itsekin teki niin mutta yleensä kiitti hän vain kohautti hieman olkiaan.
”Kukin tavallaan. Ei kukaan kyllä yleensä kiitä, mutta joskus minä saan palkkaa”, tummatukkainen totesi. Itse asiassa tarkemmin ajateltuna hänen tilanteensa kuulosti lähinnä säälittävältä, mutta vaikka nuorukainen avoin olikin, ei hän aikonut sitä todellista syytä paljastaa; nimittäin sitä, että sai aina kovat kiksit kun joku ylipäätään tuli sanomaan hänelle jotain. Se olisi liian noloa se, olihan toinenkin ylempiklikkinen ja Warrenin puhuminen hänelle oli kuin lottovoitto tai aikainen joulu. Tai no, ei ehkä ihan niin merkittävä, mutta sinne päin kuitenkin.

Seuraavalle Warrenin kommentille Llewellyn naurahti kevyesti. Kovinkaan monilla ei todellakaan ollut samaa tapaa. Aina sitä ehkä nimet vaihdettiin ellei jo valmiiksi tiedetty, mutta eipä Lewillä ollut tämänkään hetkisistä asiakkaistaan muuta selvillä.
”Hieno periaate, mutta kiinnostaisi tietää minkä lasket tuntemiseksi. Jo tämä pieni juttutuokio minun kanssani voisi kenties tehdä minusta otollisen läksyjen teko –apulaisen, vai vaaditaanko syvempääkin suhdetta?” hän kysyi, yrittäen olla kuulostamatta tunkeilevalta. Oli vain mukavaa päästä puhumaan hieman pidemmin.
Warrenin kääntäessä katsettaan poispäin Llewellyn vetäisi kätensä pois pöydän alta missä oli niitä lämmitellyt turhaan. Tummatukka päätti tehdä samalla läksyjä, kun se ei kerran näyttänyt toista mitenkään haittaavan. Varsinkaan päätellen blondin tytön seuraavasta kommentista, josta kävi aika selväksi ettei puheseura sittenkään ollut kaivattua. Se sai Llewellynin hieman masentumaan, mutta hän päätti yrittää iloita vain siitä, että sai kerrankin jollekin pälätellä edes hieman. Olihan sekin jotain.
”Ei minua varsinaisesti miellytä kyllä, mutta teen silti”, Lew totesi matikan kirjojen päälle kumartuneena. Kerrankin hän jopa saisi tupakkaa palkaksi, että olisi oikein syykin mikä kertoa mikäli toista kiinnostaisi.

Kummallinen ylempiklikkinen teki itsestään vielä kummemman toteamalla, ettei ollut samaa maata kuin toiset eikä niuhottaja. Kummallista.
”Hyvä on, Nicky”, Llewellyn vastasi lievästi alistuneesti kohottaessaan hetkeksi katseensa läksyistään. Hän väläytti pienen hymyn ja kumartui sitten taas tehtävien puoleen. Niiden tekeminen jonkun katsellessa tuntui aavistuksen ahdistavalta sekin. Ei tummatukka tykännyt piirtää muiden katsoessa, kuten hän ei myöskään tykännyt tehdä tehtäviä. Hyvä puoli oli kuitenkin se, että hän teki sellaisia tehtäviä jotka olisi osannut unissaankin. Hän ei voisi mokata niitä, vaikka joku kuinka olisikin vieressä.
Kun Nickyn suunnalta ei kuulunut mitään, ei Llewellynkään keksinyt mitä sanoa. Hän tyytyi vain raapustelemaan vastauksiaan pikavauhtia molempiin matikan kirjoihin vuorotellen. Mitä nopeammin tästä roskasta päästäisiin, sen mukavampaa olisi olla.
Yhtäkkinen kylmä tuuli sai taas tummatukkaisen hieman värähtämään kylmästä, vaikka hän yrittikin estää värähdyksensä.

Nicky upposi ajatuksiinsa jääden tarkastelemaan numeroita ja kirjaimia mitkä ilmestyivät peräkanaa, nickylle tosin väärinpäin paperille ja tarkemmin niitä edes ajattelematta tuo seurasi niiden ilmestymistä. Häntä alkoi todellakin naurattaa kun hän mietti mitä oli toisen kanssa jutellut, hän oli tullut hakemaan juttu seuraa jonka aiheet poikkesivat reippaasti hänen ystäviensä aiheista, mutta hän oli sanonut toiselle jotain hiljaisemmasta juttu seurasta. Toinen oli saattanut käsittää väärin mitä Nick oli sanonut ja piti neitoa nyt aivan pähkä hulluna, Nickistä todella alkoi tuntua nyt että hän alkoi pilata kermojen mainetta, muttei hän jaksanut muuttua ylimieliseksi nirppanokaksikkaan. Tuo ei tyytynyt sanomaan Lewille mitään, toinen sai rustata läksyt loppuun kun oli jo ilmeisesti päässyt ihan hyvään vauhtiin ja saisi sen jälkeen keskittyä enemmän siihen juttelemiseen. Blondi heilautti hiuksiaan jälleen paremmin ja unohtui sitten pyörittelemään yhtä hiuskiehkuraa sormiensa ympärille. Ehkä oli aika vaihtaa aihetta jonnekkin muualle, hetken aikaa mietittyään Nick nosti uteliaana päätään ja katsoi toisen kasvoja kohti.
".. millä luokalla sinä olet ?" tuo kysyi ja piti vihreitä silmiään toisen kasvoissa, nojautuen hieman kauemmaksi pöydästä jottei vaikuttaisi turhan ahdistavalta, tai lähentelevältä.

Nick hymähti hiljaa, hän ei halunnut olla tunkeilevakaan joten jäi odottamaan jos toinen vastaisi niin sitten vastaisi. Toinen oli värähtänyt hieman, olikohan sillä kylmä vai mistä se johtui, nick ei kiinnittänyt asiaan kuitenkaan sen enempää huomiota, hän kyllä kovasti ihmetteli miten toinen pystyi olemaan noin vähillä vaatetuksilla ulkona tai ainakin Nick olisi jäätynyt pystyyn tuollaisella vaatetuksella. Sillä aikaa kun toinen rustasi läksyjä ja lämmitteli käsiään koitti blondi keksiä jotain järkevää aihetta ja samaan aikaan koitti mahdollisimman hyvin pitää jalkansa lämpimänä, kun varpaat alkoivat pikku hiljaa kohmettua pystyyn.
"miksi ihmeessä sinä täällä ulkona muuten teet noita läksyjä, eikö sisällä olisi huomattavastti lämpimämpi ?" neito päätti pian kysäistä kun oli tullut siihen tulokseen että ulkona saisi kohta jonkun halvauksen jos siellä liian kauan kykki, vaikka syksy oli vasta alullaan ja huomattavasti kylmempiäkin ilmoja oli vielä tulossa. Nick laski laukkunsa alas, sen alkaessa painaa rasittavasti olkapäätä ja tuo vilkaisi sitten pian ympärillään näkyisikö ulkona ketään, ei, ulkona ei ollut heidän lisäksi kuin ihan muutama tyyppi jotka hekin näyttivät siltä että pakenisivat kohta koulurakennuksen lämpimiin oloihin.

Numero, numero, numero ja vastaus oli valmis. Enää pari hassua tehtävää ja koko Llewellynin urakka olisi hoidettu. Koko ajan kirjoitellessaan tummatukkainen odotti, että hänen keskustelukumppaninsa sanoi jotain. Koska tämä oli kaivannut hiljaista seuraa – tiedä sitten miksi, ihme tyyppi – ei Lew kehdannut koko ajan puhella, vaikka hänen kovasti mieli tekikin valittaa tehtävistä joita hän sillä hetkellä hoiteli. Kaikki liian helppoja ja tekeminen liian tylsää.
Mietteissään Llewellyn haroi otsahiuksiaan raapustaen viimeisen tehtävän toiseen kirjaan. Huokaisten hän pamautti opuksen pois ja otti seuraavan tilalle. Enää se ja fysiikasta joku yksi tehtävä. Kyllä tämä tästä. Mahtaisikohan sen jälkeen olla Nickykin puheliaampi? Tiedä häntä.
Viimeistä tehtävää kirjoittaessaan Lewille tuli taas semmoinen fiilis, että häntä katsottiin. Kohottaessaan päänsä hän huomasi Nickyn katselevan häneen päin ja kysyvän millä luokalla hän oli. Olisi nyt edes kysynyt vain Lewin ikää, ettei hänen olisi tarvinnut myöntää olevansa väärällä luokka-asteella ikäänsä nähden. Rehellisenä nuorukaisena tummatukka ei kuitenkaan ollut aikeissa valehdella luokkaansa; se saattaisi joka tapauksessa tulla joskus jossain yhteydessä ilmi ja olisihan se nyt tyhmää väittää olevansa jollain toisella luokalla tai toisen ikäinen – pikkujuttu.
”Ensimmäisellä, mutta olen seitsemäntoista”, Llewellyn siis vastasi. Toivottavasti ei tulisi uteluja miksi, menneisyydestään kun ei nuorukainen mieluusti selostanut.

Loppuja tehtäviä Llewellyn suttasi vielä nopeammin kuin äsken, sillä kylmyys oli todella jo tunkeutumassa syvemmälle. Nämä typerät tuulenpuuskahdukset eivät hirveästi auttaneet asiaa. Hän yritti oikealla kädellään saada vasenta käsivarttaan lämpimään hieromalla sitä, mutta lämpö pelkästään toiseen käteen ei niin hyödyllinen olisi.
Nickyn kyseenalaistava kysymys oli ihan asiaan osuva, eikä Lewillä oikein kunnon vastausta ollut.
”Se tuntui tosi hyvältä idealta silloin”, hän totesi olkiaan taas kohauttaen, ”mutta nyt en kyllä ole niin varma. Ainoa hyvä puoli on, että tilaa tässä riittää.” Hän virnisti vähän. Katseensa jo läksyistä taas kohotettuaan hän päätti vielä vilkaista ympäri pihan. Ei paljoakaan muita näkynyt, eli rauhaakin olisi. Vaikkakin lämpö kyllä hakkaisi rauhan mennen tullen.
”Mutta nämä tehtyäni voisi olla mukava siirtyä lämpimämpiin oloihin”, tummatukka totesi värähdettyään uudestaan.

Nick jäi tarkasti kuuntelemaan toisen vastauksia, ensimmäisellä, mutta oli kuitenkin jo seitsemäntoista vuotta. Blondi nosti toista kulmaansa ja monta kysymystä pulpahti tuon mieleen, vain yhden neito kuitenkin päätti vain toiselle esittää, omasta mielestään sen kaikkein asiallisimman.
"täytätkö tämän vai ens vuoden puolella kahdeksantoista ?" Nick kysyi ja koitti tavoittaa Lewin katseen kysyessään kysymyksensä. Tuntui aina hassulta, kun oli eri vuosiluokalla ikäänsä nähden, mutta tuo poika ei varmasti ollut ainoa jolle oli niin käynyt. Joko hän oli jäänyt luokalle, aloittanut koulun jostain syystä myöhemmin tai sitten asialle oli ihan jokin oma syynsä, tyttö kuitenkin katsoi asian olevan toiselle henkilökohtainen joten ei alkanut kaivella toisen vastauksesta enää mitään sen tarkemmin vaan siirtyi toisen toiseen vastaukseen. Siihen joka sai blondinkin naurahtamaan heleästi, toisella oli mielenkiintoinen huumorintaju, ei lainkaan sellainen kuin blondilla, mutta ei toinen mikään kuiva korppukaan ilmeisesti ollut kun huulien välistä lipsahti vähän väliä jokin pieni lause joka sai Nicon hymyilemään edes hivenen. Tyttö jäi lämmittelemään hetkeksi hanskoissa olevia käsiään puhaltelemalla niihin kankaan lävitse, ei niillä varsinaisesti ollut kylmä mutta hän vain tahtoi jotain tekemistä käsilleen.

Toisen ehdotus miellytti Nickyäkin, hän ei kuitenkaan tahtonut että toinen joutuisi kiirehtimään joten hän ei vastannut mitään, vaikka varmasti toinen kiirehtisi kuitenkin, ihan vain koska pääsisi tehtävien jälkeen lämpimään.
"täällä kyllä meinaa olla melkoisen viileä" Nick totesi hitaasti, vaikka oli varmasti jo muutaman kerran tuonut esille että ulkona toden totta oli kylmä. Pian tuon teki taas mieli vaihtaa asentoa takamuksen alkaessa jälleen jäätyä penkkiin kiinni ja tuo katsoi parhaakseen nousta ylös. Nick puhdisteli takkiaan ja housujaan pienestä valkeasta huurusta jota oli tullut penkistä ja nosti katseensa sitten kohti pilvien peittämää valkeaa taivasta, pilvet näyttivät koko ajan siltä että kohta niistä tupsahtaisi kilo kaupalla lunta ja sitä Nick ei aikonut jäädä odottamaan. Haaveilija laski jälleen katseensa alas kohti läksyjä tuhertavaan, ihan hyvän näköiseen pojankolttiaiseen ja pieni hymy taas nousi Nickin huulille tuon muistellessa mitä oli toisen kanssa niinä muutamina minuutteina jutellut, normaalisti, oman ystäviensä ympäröimänä ollessaan tuo unohti aina heti mitä oli jutellut jonkun alempiklikkisen kanssa jos oli sattunut ystävien läsnäollessa juttelemaan alempiklikkisten kanssa, vaikka olihan Nickyllä myös ystäviä jotka olivat alempiklikkisiä, he olivat sitten asia erikseen. Nick havahtui taas haaveilemasta ja tuo huokaisi syvään, ilma tuntui kylmältä vasten kasvoja ja tuo käänsi selkänsä kohti sitä suuntaa mistä tuuli, ettei tuulisi kuitenkaan naamaan.

#..... Luonnoton jumittaminen anteeksi D------------::: Inspikseni on ollut vallan hukassa, vaan nyt yritän petrata.#

Llewellyn oli osannutkin odottaa kysymystä, mutta ei ihan varsinaisesti sitä kysymystä minkä Nicky sitten esitti. Mukavampi kuitenkin tuohon kysymykseen oli vastata, joten ei nuorukainen tietenkään mitenkään siitä mitään kysynyt. Kenties lisäkysymyksetkin jäisivät pois.
”Tämän”, hän totesi lyhyesti. Hän ei yrittäyt mitenkään erityisesti katsekontaktiakaan välttää, vaikkei tämä tilanne nyt ehkä ollutkaan se maailman miellyttävin.
Nickyn nauraminen sai Lewin olon parantumaan. Nauraminen merkkasi yleensä hyväksyntää – vaikkakaan hän ei voinut väittää ettei Nicky olisi vaikuttanut hyväksyvän nörtin seuran jo ennen tätä. Silti tuntui mukavalta, että toinen nauroi.
Minkähän ikäinen Nicky mahtoi olla? Llewellyn ei ollut varma olisiko sitä soveliasta udella ja liittyisikö se tarpeeksi meneillään olevaan aiheeseen, mutta ehkei sillä nyt niin ollut väliä.
”Millä luokalla sinä olet?” tummahiuksinen kysyi uteliaan kuuloisesti. Mieluusti hän olisi klikkiäkin udellut, mutta se nyt ei ainakaan olisi ollut soveliasta.

Nopealla tahdilla Llewellyn suttasi tehtäviä yrittäen sentään edes jotenkin huolehtia, että vastauksista sai jotain selvää. Muuten hän varmasti saisi kuulla jotain valituksia myöhemmin, eikä se tuskin kohottaisi jo alhaalle painettua itsetuntoa ihan hirveästi. Sitä paitsi kaikessa ärsyttävyydessään ja ilkeydessään Lewillä ei ollut mitään halua jättää tehtäviä kesken; siitähän aiheutuisi vain kaikkea pahaa kaikille, niin hänelle kuin muillekin.
Viimeinen tehtävä oli menossa, kun Nicky viimein avasi suunsa ja totesi ulkona olevan viileää (kuten muuten oli tainnut jo aiemmin todeta). Toivottavasti se merkitsi, että he voisivat lähteä sieltä pois heti kun viimeinen viiva olisi ilmestynyt vihkoon. Nicky myös vaikutti lämmittelevän käsiään eikä muutenkaan ollut erityisen lämpimissä fiiliksissä, joten päättelyketju oli varmaan aukoton.

Jokin ei vain täsmännyt siinä vaiheessa, kun Nicky yhtäkkiä nousi ylös. Äkkinäiset kuvat Lewin hylkäämisestä kuin nalli kalliolle hyökyivät väkisinkin tummatukan mieleen ja hän meinasi jo älähtää jotain nerokasta älä meneä, mutta ylempiklikki ei näyttänyt olevan karkaamassa minnekään. Hän katseli taivaalle ja ylöspäin typerästi toljottavaan Llewellyniin ja hymyilikin vähän. Aha, ookoo. Miten vain toinen tahtoi, kunhan ei häipynyt.
Llewellyn viimeisteli tehtävän ja vaivautumatta tarkastamaan sitä hän pamautti kirjan kiinni. Nopealla tahdilla nuorukainen kokosi suurta kirjakasaansa enemmän kasaksi vilkaisten samalla asentoa vaihtaneen Nickyn suuntaan.
Kylmä tuuli viilensi Lewin kirjoja keräileviä sormia ja hän irvisti pienesti. Silti hänen onnistui survoa kaikki kirjat pöydän alta kaivamaansa laukkuun, vaikka sekin tuotti tuskaa. Huokaisten Llewellynkin nousi seisomaan ja putsasi toisen tapaan hieman housujaan vaivautumatta tekemään sen enempää. Hän oli istunut paikoillaan niin kauan, että ylös nouseminen oli hyvin odotettua vaihtelua. Hän venytteli käsiään ja vilkaisi taas Nickyyn päin.
”Mm, minne menemme?” Llewellyn kysyi nostaessaan laukun olalleen. Toivottavasti he nyt sitten olivat oikeasti menossa.

Toinen täyttäisi siis pian kahdeksantoista, blondi kohautti hyväksyvästi olkiaan ja katosi hetkeksi aikaa hiljaisuuteen ennen kuin toinen sitten avasi suunsa.
"olen viimeisellä luokalla" Nicky hymyili kevyesti kädet upotettuina taskuihinsa ja odotteli tulisiko toiselta vielä jotain kysymyksiä. Toinen oli kohtelias niin kuin Nick itsekkin, eikä udellut sen enempiä, se kävi tytölle, mutta olisi tuo varmasti kyllä vastannut jos toinen olisi jotain kysynyt, tietenkin riippuen siitä luetteliko neito kysymyksen koskevan omia henkilökohtaisia asioitaan vai ei. Toinen uppoutui touhuamaan läksyjä loppuun Nickin valmistautuessa menemään jo sisätiloihin, kunhan toinen olisi valmis, eihän aikonut tuota epäkohteliasti jättää siihen, saati sitten käskemään tulla perässä mikä olisi ollut vielä epäkohteliaampaa ja pian toinen pakkailikin kirjoja kasaan ja tunki ne pöydän alta tonkimaan laukkuunsa näpit ilmeisesti ihan umpi jäässä. Lewi avasi taas tovin jälkeen suunsa ja kysyi minne he menisivät.
"mentäisiinkö sisälle ?" Nicky ehdotti virnistäen pienesti. Nicolle oli ihan sama minne he menisivät, kunhan hän pääsisi takaisin lämpimään, niissä saappaissa harpominen ei ollut kovin lämmintä kun niihin kenkiin ei oikein mahtunut tunkea paljoa villasukkiakaan. Toiselle saivat nyt sisätilat kelvata, blondi ei jäänyt odottelemaan pojan vastausta vaan alkoi jo hiljalleen liikkua kohti ulko ovia.

Sisällä näkisi olisiko ystävät kerääntyneet aulaan vai paenneet jonnekkin vessoihin meikkaamaan naamaansa, kukaties se oli blondille aivan sama missä ne olivat.
"onko sinulla kiire palauttaa nuo kirjat omistajilleen ?" Nicky kysyi, ihan vain huvikseen ja puoliksi sen takia että voisi itse sitten karata pois paikalta kun toinen menee palauttamaan kirjat oikeille omistajilleen. Olisi kai se ollut toisesta ihan mukavaa jos neito olisi tullut tueksi, tai ystävällistä olla muuten vain mukana mutta blondi katsoi itsensä kannalta hyväksi pysyä kauempana Lewistä silloin kun ylempiklikkiset puhuttelee tuota, ihan vain oman maineensa kannalta, eihän kukaan halua antaa itsestään huonoa kuvaa. Se oli omalla kannaltaan melkoisen itsekkäästi ajatellut mutta tuskimpa poika sai tietää mitä Nicky ajatteli, ellei se paistanut niin selvästi kasvoilta tai toinen ollut ajatusten lukia eikä Nicky oikein uskonut kumpaankaan koska hän piti huolen että lempeä ja ystävällinen hymy pysyi hänen kasvoillaan silloinkin kun hän ajatteli kaikkea muuta. Tuo katsoi hetken aikaa kysymyksen jälkeen Lewiä vielä vihreillä silmillään pyöritellen avaimia taskussaan tungettuaan kätensä sinne ja asteli selkä suorassa huuruisessa maassa kohti ovia.

Viimeisellä luokalla eli vuotta Llewellyniä vanhempi. Vanhempi ja ylempiklikkinen? Llewellyn jaksoi yhä miettiä miten oli päässyt oikeasti tähän keskusteluun mukaan. Olihan tilanne hänelle hyvin harvinaislaatuinen, ja tuskinpa Nickykään ihan joka päivä hengasi nörttien kanssa. Tai no, eihän sitä koskaan tiennyt, mutta ei Lew uskonut että kukaan oikeasti tekisi niin vaikka kuinka kiltti persoona sattuisikin olemaan.
Enempää kysymyksiä tummatukka ei kehdannut esittää, vaikka hän olisikin mielellään kuullut vaikka mitä toisesta kun kerrankin pääsi puhumaan jonkun kanssa. Vaan eihän hän suinkaan tahtonut toista pois ajaa. Niinpä Llewellyn siis tyytyi vain olemaan hiljaa.
Laukun asentoa kohennellessaan tummatukkainen kuunteli toisen vastauksen kysymykseensä siitä minne mennä. Hän päästi suustaan pienen tuhahduksen. Kysymyksen pointtihan ei suinkaan ollut ollut se, että menevätkö he sisälle vai eivät, vaan se että minne sisällä. Mutta miten vain.
”Sinne sinne”, Llewellyn totesikin siis, jatkamatta puhettaan kuitenkaan siihen kysymykseen että minne siellä. Ehkä Nicky aikoi karata heti, kun he pääsisivät sisään, mistä sitä tiesi.

Nicky hiihtelikin jo eteenpäin kohti ovea ja ajatuksiinsa unohtunut Llewellyn kipitti nopeasti hänen peräänsä. Laukku valui taas olkaa pitkin, mutta hän korjasi sen asentoa ennen kuin se ehtisi pudota. Huomenna voisi vaikka vähän vähentää kirjojen määrää, jotta hänen ryhdistään ei tulisi aivan vinoa. Onneksi ne vähentyisivät sitten, kun nuorukainen saisi viskattua osan kirjoista takaisin omistajilleen.
Nyt kun ulkoilman viileys oli tullut puheeksi, Llewellyn huomasi yhä vain kiihkeämmin tahtovansa sisätiloihin lämpimään. Ajatukset ihanan lämpimästä kaakaosta katkesivat, kun Nicky kysyi häneltä milloin hänen pitäisi viedä kirjat omistajilleen. Tummahiuksinen vilkaisi ystävällisesti hymyilevää ylempiklikkistä kohauttaen lopulta olkiaan.
”Periaatteessa heillä taitavat seuraavat tunnit olla näitä, mutta en tiedä mistä löytäisin heidät”, Llewellyn vastasi olkiaan kohauttaen niin hyvin kuin laukun painon kanssa kykeni. Hän pystyi kuvittelemaan Nickyn karkaamassa hänen luotaan heti kun kirjojen omistajat lähestyisivät, mutta tietysti tummahiuksinen silti toivoi ettei toinen karkaisi pois. Kerrankin kun oli joku, jolle puhua, vaikka he olivatkin olleet aivan liian hiljaa mokoman läksyjen teon takia. Nyt juuri olisi aikaa korjata asia.
”Miten niin?” Llewellyn kysyi vielä, toivoen kovasti ettei Nickyllä olisi minnekään kiire. Ovi lähestyi uhkaavasti jokaisella askeleella ja pelko toisen karkaamisesta kasvoi tummatukan sisällä.

Nicky käveli toisen vierellä kohti ovea, Nick oli selvästikkin käsittänyt toisen kysymyksen väärin, mutta tyttö naurahti sille vain kevyesti, sisälle he tietenkin olivat menossa, eihän toinen ollut aikonut missään vaiheessa edes jäädä ulos. Blondi kohautti edelleen olkiaan, johonkin aulaanhan sitä voisi jäädä pyörimään, katsoisi sitten kuinka paljon siellä olisi porukkaa ja ketä kaikkia. Lew kertoi että kirjojen omistajat tarvisivat hyvällä tuurilla jo ensi tunnille kirjojaan, Blondi alkoi sen kuullessaan puremaan huultaan ja upotti kädet syvälle taskuihinsa, hänen aikansa lähteä olisikin varmaan piakoin, mutta sitä ei tarvitsisi toiselle kertoa, hän voisi keksiä jonkun hyvän tekosyyn jonka avulla livahtaa toisen luota ennen kuin joutuisi johonkin epämiellyttävään tilanteeseen. Nick havahtui toisen kysyessä vielä yhden kysymyksen joka sai neidon nousemaan hieman varpailleen, nyt piti vastata ja nopeasti ettei toinen alkaisi epäillä. Neito piti rennon ilmeen kasvoillaan ja käänsi kasvonsa toista kohti.
"ajattelin vain, että kuinka kauan joudut vielä kantamaan toisten kirjoja, mukavampi päästä nopeasti eroon niistä.. ei mitään vakavaa siis, kunhan vaan kysyin" Neito naurahti ja asteli sitten ovelle, nappasi yhdellä kädellä kiinni sen kahvasta ja veti painavan oven auki astellen ensin itse sisään ja odottaen sitten että toinenkin pääsisi.

Sisällä oli hirmuisen lämmin ulkotiloihin verrattuna ja Nick riisuikin jo hieman ylimääräisiä kuteita päältään, nostaen laukkuaan paremmin ja alkaen suunnata johonkin vapaalle pöytä rykelmälle tai sohvalle. Hiljaisuudelle pitäisi tehdä jotain etteivät he alkaisi vaikuttaa oudolta parilta aulassa ja Nick käänsikin pian taas kasvonsa toisen suuntaan.
"No lew.. saanko kysyä, minkälaisesta perheestä olet kotoisin, anteeksi uteliaisuuteni, mutta on mukavaa aina tietää minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä ?" neito hymyili lempeästi toiselle ja hakeutui pian istumaan erään pöydän päälle laskien laukkunsa siihen.
"käy varmaan jos istutaan hetki tässä, jos vaikka keksitään joku rauhallisempi paikka jonne suunnata" tuo virnisti toiselle ja tunki pian ulkokamppeet kenkiä ja takkia lukuun ottamatta laukkuunsa.

Naurahtaen Nicky vastasi vain, että pääsisipähän Llewellyn nopeasti eroon kirjoista. Epäilykset eivät silti täysin kadonneet tummatukan päästä, mutta ainakin hän yritti kovasti sysätä ne pois toisen rennon asenteen takia.
”Niinpä, mukavahan nämä olisi saada viskattua helvettiin”, Lew sanoi hymyillen hieman. Nicky avasi oven ja livahti edeltä sisään. Llewellyn seurasi perässä, antaen oven kolahtaa kiinni heti perässään. Ei kukaan tullut perässä, joten ei mitään väliä sillä.
Heti kun astui sisään tunsi kuinka paljon lämpimämpää sisällä oli. Llewellyn huokaisi pienesti, kun lämpö täytti hänen kylmät sormensa. Nuorukainen korjasi laukkunsa asentoa, samalla kun Nicky otti vaatteita hieman pois päältään ja teki samoin. Vilkaistessaan toisen vaatekertaa tummatukkainen kirosi taas sitä ettei ollut ottanut enempää vaatteita kuin pelkän kauluspaidan. Kotimatkalla hän varmaan jäätyisi, vaikkakaan se tuskin haittaisi ketään. Aika ikävä ajatus.

He suuntasivat askeleensa kohti sopivan oloista pöytärykelmää tai vaihtoehtoisesti sohvaa. Aluksi molemmat olivat hiljaa ja Llewellynille tuli pahasti sellainen fiilis että kohta Nicky töksäyttäisi vain häipyvänsä tai jotain vastaavaa. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta sentään ylempiklikkinen puhui jotain. Hän kysyi Lewin perheestä – ehkäpä siitä ainoasta asiasta mistä tummatukka ei olisi mieluusti puhunut. Toisen kasvoilla roikkui lempeä hymy, johon hän vastasi omalla kireämmällä hymyllään.
”Olen orpo”, Llewellyn töksäytti, mutta äänessä ei silti ollut kuultavissa kuin vain hivenen verran katkeruuta. Olihan hän nyt jo seikan tiedostanut kauan aikaa.
”Asun kyllä isoäitini luona”, tummahiuksinen jatkoi laskien laukkunsa maahan ja kohauttaen olkiaan. ”Ja minulla on koira.” Nicky istuutui pöydälle, mutta Lew ei ollut ikinä ymmärtänyt kyseisen esineen hyödyntämistä istumistarkoituksessa, joten nuori mies tyytyi istuutumaan vieressä olevalle tuolille. Ylempiklikkisen virnistykseen hän ei vastannut, mutta nyökkäsi kuitenkin.
”Millaisesta perheestä sinä tulet?” Llewellyn kysyi vastakysymykseksi. Hän katseli samalla aulaa, jos vaikka sattuisivat kirjojen omistajat osumaan näköpiiriin.

Hymy onnistui peittämään taitavasti Nickyn sisäiset tuntemukset, tyttö oli osunut arkaan kohtaan ja sisäisesti tuon olisi tehnyt mieli upota maan alle. että hän osasikin valita aiheensa sopivasti, kohta voisi livahtaa kyllä tuntemattomille teille ja jättää lew koko loppu elämäkseen omiin oloihinsa, se oli vaihtoehto joka tuntui Nickin mielestä kaikkein parhaimmalta, mutta eipä sekään kovin kohteliasta olisi.
"anteeksi, mistä minä olisin voinut tuotakaan tietää" neito totesi eikä häntä piitannut puhua omasta perheestään mitään, hän oli liian pahoillaan toisen puolesta ja katui kamalasti koko olemassa oloaan, tyttö huokaisi syvään todella närkästyneesti.
"... mun perhe on normaali, minä, vanhemmat, pikkuveli ja sisko. muutettiin new yorkista joskus pienenä, vanhemmat meinas erota mutta pikkuveli syntyi ja he eivät eronneet ja sillä lailla, siskoni vihaa minua" Nicky totesi ja hieroi niskaansa, hän oli lakannut hymyilemästä ja nojasi jalkoihinsa käsillään laskien katseensa kohti toista.
"hän pitää minua typeränä koska en käytä hyväkseni 'mahdollisuuksiani', mahdollisuuksia ostaa kaikkea turhaa krääsää ylimääräisellä rahalla, mahdollisuuksia liikkua ylimielisissä piireissä... ja jotain sen sellaista mitä hän tekee" Tyttö totesi yksinkertaisesti ja kohautti olkiaan, hän oli kertonut asiansa tarkasti, tahtoen näyttää toiselle samalla ettei ollut samallainen kuin muut.
"olen pahoillani näin etukäteen että olen mukava kaikille mutta suojelen omaa egoani" Nicky totesi yksinkertaisesti sanomatta sitä oikein tarkkaan kenellekkään, häntä alkoi jostain syystä kyrsiä koko juttu, hän toivoi että toinen ymmärsi häntä eikä pitänyt minään outona härönä, mutta hän ei tahtonut kyllä ruveta kertoilemaan toiselle kaikkia sisäisimpiä tunteitaakaan, eihän tuntenut koko poikaa ollenkaan.

Tuli pitkän oloinen hiljainen tauko jona aikana kumpikaan ei sanonut mitään, Nickystä se ei tuntunut lainkaan ahdistavalta, hänestä oli ihan mukavaa että hän sai välillä olla ihan hiljaa ja kääntäessään sen tauon jälkeen katseensa takaisin toiseen, hän hymyili taas lempeästi ja etsi toisen silmiä katseellaan alkaen istua jälleen selkäsuorassa.
"sä oot ihan nasta tyyppi, vähän hiljainen ja aran oloinen, mutta melko suorasanainen.. tykkään sellaisista ihmisistä" Nicky vihjaisi hymyillen ja nojautui sitten käsillään pöytään, nostaen toisen jalan toisen päälle. Hän ei pitänyt itseään mitenkään outona, omana itsenään vaan, hän oli aina ollut ihminen joka oli liikkunut niiden kanssa joiden kanssa tahtoi.. Hirokin, joka taisi olla tavis. Blondi pöyhi tovin hiuksiaan ja katseli aulassa liikkuvia ihmisiä joita oli kyllä yllättävän vähän, todellakin.

//anteeksi sekaisesta roolista D: nick karkaa käsistä :'D

#Eipä ole häiritsevän sekaista c:#

Nicky pahoitteli kysymystään ja totesi ettei ollut voinut sitä tietää. Lew kohautti taas kerran olkiaan, kun tyttö huokaisi.
”Ei se haittaa, ethän sä tosiaan mitenkään voinut tietää, eikä asia nyt niin paljoa häiritse”, tummatukka vastasi. Eihän hän periaatteessa ollut orpo, sillä äiti oli kuitenkin tiedossa. Mutta eipä naista voinut kunnon äidiksi sanoa, joten orpo siis.
Nicky vastasi kysymykseen, mutta ei hymyillyt enää. Llewellyn mietti mahtoiko se johtua siitä, että hän oli orpo vai siitä, ettei tyttö pitänyt perheestään. Ei voinut tietää, mutta tummatukka olisi mieluusti halunnut tietää. Nicky jatkoi puhumista katsoen Lewiin päin. Hän kertoi miksi hänen siskonsa vihasi häntä ja rivien välistä oli luettavissa ettei Nicky ollut ihan tavanomainen ylempiklikkinen. Kyllähän Llewellyn oli sen jo jotenkin huomannut, mutta tulipahan siihenkin asiaan varmistus.
Blondin toteamus kiltteydestään kuulosti Lewiin korvaan aika oudolta. Tyttö ei vaikuttanut sanovan sitä suoraan hänelle, mutta sanat nuorukaista lähinnä hämäsivät.
”Eipä musta mukavana olemisessa ole mitään vikaa”, hän töksäytti hymyillen vinosti. ”Minä suojelen itseäni olemalla hiljainen. Se on varmaan jonkun mielestä mukavampaa, mutta minusta se on perseestä.” Llewellyn haroi hieman tummia hiuksiaan katsomatta Nickyyn päin. Hän ei ollut mitenkään erityisen sulkeutunut ajatuksineen, mutta silti tuntui kummalta kertoa niistä jollekin johon oli törmännyt juuri äsken pihalla. Toisaalta eipä hänellä juuri muunkaanlaisia tuttuja ollut.

Seuraavaksi tuli pitkähkön oloinen tauko, mikä ei ihme kyllä ahdistanut Llewellyniä niin paljon kuin tavallisesti. Hän katseli aulassa kulkevia tyyppejä – joita oli yllättävän vähän – ja toivoi hartaasti, että kirjojen omistajat eivät ilmaantuisi näkyviin. Niin ei onneksi käynytkään, mutta pieni jännitys kipristeli hänen vatsassaan koko ajan.
Nicky käänsi katseensa Lewiin ja tummatukka vastasi toisen katseeseen, väänsipä vielä jotain hymyäkin toiselle. Blondi aloitti puhumisen mikä sai Llewellynin kohottamaan hieman toista kulmaansa. Hän naurahti hieman toisen lopettaessa ja korjaillessa asentoaan.
”Kai täs pitää olla otettu”, Llewellyn totesi ja nojasi kyynärpäillään pöytään hymyillen hieman. ”Sä taas olet mun suurin piristäjä hetkeen; ihan kaikki eivät tuu puhumaan nörteille elleivät halua läksyjä tehdyiksi. Kiitti.” Ihan kaikkiin taisi lukeutua ei kukaan, joten tilanne oli enemmän kuin miellyttävä. Llewellyn vilkaisi taas nopeasti aulan läpi, etteivät ne kirjan omistajat jo kohta juoksisi hänen luokseen. Tuskin juoksisivat, mutta silti.

Nicky naurahti pirteästi, iloisen kuuloisesti ja katsoi yhtä toista. Hän oli todella otettu että toinen arvosti tuolla lailla hänen seuraansa.
"mitä minun pitäisi sanoa, kiittää ehkä ?" Blondi hymyili ja kohenteli hiuksiensa olemusta hetken aikaa, katsellen yhä lewin kasvoja ja eritoten silmiä, kuin koittaen saada katse kontaktia toiseen, kertoa siten, kuinka paljon arvosti toisen lausumia sanoja.
"loppujen lopuksi sekin on vain yleistystä, kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia" Tuo tuumasi viitaten sanoillaan mm. itseään. Ei hänestä nörteissä niinkään ollut mitään pahaa, luojan lahjahan se oli jos oli vähän normaalia ihmistä viisaampi ja varmasti nörttien klikkiin luetellut nuoret tulivat pärjäämään elämässään pitemmälle kuin esimerkiksi pahikset. Se oli Nickyn oma mielipide mutta neito ei vaivautunut sanomaan sitä toiselle ääneen, kaikkea ei lewinkään tarvinnut tietää.
"miten on.. meinaatko hankkia lisä läksyjä ennen kuin koulu loppuu vaikka huomiselle ?" tuo kysyi, ei lainkaan irvailevasti, kohteliaasti enemmänkin. Ehkä kysymykseen tuleva vastaus kertoi uteliaalle Nickylle senkin että kaipasiko toinen vielä tälle päivälle seuraa, sitten hän voisi tarvittaessa etsiä Lewin käsiinsä myöheminkin saman päivän aikana jos toinen kaipaisi seuraa. Vaikka välttämättähän toinen ei voinut tietää kaipasiko hän seuraa vielä myöhemmin, nicky oli pistänyt ajatuksillaan päänsä pyörälle ja se sai tuon hymyilemään hivenen leveämmin. Tuo kallisti söpösti päätään katsoen poikaa joka istui kohteliaasti tuolilla, eikä epäsivistyneesti pöydällä kuten blondi teki.

//aar lyhyt :C

Ei pituudesta tartte murehtia, eikä tuo sitä paitsi lyhyt ole D:

Llewellyn hymyili hieman toisen naurahtamiselle ja kysymykselle. Nicky kuulosti niin iloiselta, epäreilua ettei hän itse ollut yhtä pirteä.
”Pärjään mä ilman kiitostakin, sähän se tässä mua piristit”, hän vastasi ja katseli pää hieman takakenossa Nickyn sinisiä silmiä. Tytön kommenttiin yleistyksestä hän ei oiikein tiennyt mitä sanoa. Koko koulu koostui klikeistä, mitkä olivat suuri merkki yleistyksestä. Olihan se tietysti jollain tasolla väärin, kyllähän Llewellyn sen tiesi. Hän ei kuitenkaan pystynyt ajattelemaan paikkaa ilman klikkejä.
Toisaalta, Nicky ei suinkaan muistuttanut yleisiä rikkaita pentuja. Oli tullut puhumaan ilman mitään syytä ja kaikkea.
”Totta puhut”, Llewellyn siis päätyi toteamaan. Ihmiset olivat yksilöitä, sitähän joka paikassa toitotettiin. Mutta kyllä maailmassa samantapaisiakin ihmisiä löytyi vaikka muille jakaa, vaikka heissä kuinka olisi muista erottavia piirteitä; sitä mieltä Llewellyn asiasta oli. Vielä hän ei kuitenkaan ollut siinä pisteessä, että olisi alkanut kaikkia ajatuksiaan Nickylle heittää. Toinen oli hyvää seuraa, joten tummatukka yritti edes hieman hillitä terävää kieltään ettei Nicky ainakaan hänen sanojensa takia häipyisi.

Nicky kysäisi aikoiko hän hankkia vielä lisäläksyjä huomiselle. Äänensävy ei kumma kyllä ollut yhtään vittuileva, vaan enemmänkin kohtelias ja utelias. Pohtiessaan vastausta Llewellyn huomasi hymyn leviävän blondin kallistetuilla kasvoilla. Mitä mahtoi toinen ajatella, sen hän olisi kernaasti halunnut tietää.
”No en mä nyt niitä läksyjä kaipaa”, tummahiuksinen vastasi kuitenkin esitettyyn kysymykseen eikä udellut, ”joten en mielelläni. Ja sitä harvoin saa mitään palkaksi, niin senkin puoleen aika turhaa paskaa.” Lew virnisti hieman. Saihan hän joskus tupakkaa, mutta aika harvoin sitäkin. Nyt hän ei varmasti saisi mitään, kun oli niin epäselvästi kirjoittanut tämän kertaisten läksyjen vastaukset.
”Aina sitä joku tupakka piristäis, mut ei niin ei”, hän vielä lisäsi päätään hieman pudistellen ja huokaisten. Ylipäätään muiden puheliaisuus piristi, mutta olisihan se nyt luonnollisesti ollut kiva silti jotain saada.

Nicky jätti kiitoksen sanomatta ja kuunteli toista, hän hymyili lempeästi toisen napatessa tytön katse kontaktin ja nyökkäsi pieneti toisen puhuessa. Toinen mietti hetken aikaa vastausta Nickyn puhuessa yleistyksestä, hänestä klikittäminen oli astonissa ihan okei, eikä se häntä itseään ainakaan häirinnyt juurikaan, mitä nyt turhat juorut ottivat toisinaan lähteäkseen. Toinen myönsi olevansa samaa mieltä Blondin kanssa, vihreäsilmäinen oli kuulevinaan jotain epävarmuutta pojan äänessä mutta antoi asian sitten olla, tokihan kaikilla oli omat mielipiteensä eikä niistä tarvinnut alkaa kinastelemaan.
"toden totta..." nicky mutisi hetken omiaan ja päästi katseensa harhailemaan jälleen aulassa, pian blondi sai taas keskittyä toiseen ja hymyillen nousi istumaan paremmin pöydälle, lakaten nojaamasta käsiinsä jottei ne puutuisi ja kuunteli toista. Hän oli hivenen hyvillään että toinen sai välillä edes jotain palkkaa, neito itse ei vaan polttanut joten tupakkia hän ei oikein pitänyt minään.
"polttaminen.. se on tietenkin jokaisen oma asia, mutta eikös siihen voi kuolla ?" tuo tuumasi sitten ja heilautti hiuksiaan pois kasvoiltaan jotta näki toisen kunnolla.

Polttamisessa ei varsinaisesti Nicky nähnyt mitään järkeä, mutta kun hän alkoi blondina ajatella asiaa tarkemmin, ei ollut juomisessakaan järkeä sen enempää.
"toisaalta, voihan humalassakin ajaa vaikka kolarin" tuo naurahti sitten kertoen ajatuksensa toiselle asti ja siirsi iloiset silmänsä jälleen Lewiin, sekunnin murto osan mietittyään tuo nosti kätensä pörröttelemään pojan hiuksia ja virnistäen tuo sitten veti kätensä takaisin syliin.
"antaisin sulle ehkä pari tupakkia, jos mulla olis" tuo virnisti sitten lempeästi ja oli iloinen siitä, että toinen ehkä haluaisi tavata tytön myöhemminkin vielä päivällä, tai ainakin toinen kieltävä vastaus läksyjen nappaamiseen oli hivenen viitannut siihen suuntaan. Lew oli kieltämättä melko hurmaava nörtiksi.

Nicky vaihtoi pöydällä istumis –asentoaan ja Llewellynkin nojautui hieman taaksepäin pöytään nojaavasta asennostaan. Blondin kommentille tupakasta hän naurahti hieman. Niin totta, niin totta, mutta ei hän jaksanut välittää. Tummahiuksinen oli jo toteamassa mielipidettään tupakasta, kun Nicky ehti ensin todeta että humalassakin saattoi ajaa kolarin ja naurahti hänkin. Tytön iloiset silmät katsoivat taas Llewellyniin ja tummatukka hymyili hieman vastaukseksi. Hän oli uudestaan kertomassa ajatuksiaan sekä tupakoinnista että polttamisesta, kun Nicky yllätti hänet täysin pörröttämällä hänen hiuksiaan. Llewellyn hätkähti hieman yllättyessään, mutta yhtä nopeasti kuin käsi oli tullutkin niin se vetäytyi takaisin Nickyn syliin.

Hämmentyneenä, mutta iloisena saamastaan huomionosoituksesta Llewellyn kohotti katseensa vain kuullakseen blondin kommentit tupakan antamisesta ja nähdäkseen toisen virneen. Lew hymyili hieman toiselle.
”Tuo tuli aika yllättäen”, hän totesi viitaten hiusten pörröttämiseen ja naurahti. ”Mut niin, en mä sulta mitään tupakkaa kehtaisi pyytää ku en edes ole tehny sulle läksyjä tai mitään. Ja mitä tulee kyseisen vaarallisuuteen niin tottahan se on, sitä en kiellä. Aika monta opustakin mä olen tainnut lukea joissa kaikissa valitetaan tupakan vaarallisuudesta ja kaikenmaailman syövistä. Mut tottahan sekin on, että humalassa ajetaan kolareita, eikä siihenkään aika ees humalaa tarvita. Vähän liukasta tietä ja ylinopeutta ja se siitä. Sitä paitsi saatan mä kuolla vaan siihenki, että kun kävelen kotiin niin joku auto vaan törmää muhun ja hupsis.” Tummatukka virnisti vinosti. Hän oli kyllä miettinyt kannattiko polttaa, mutta oli päätynyt siihen ettei asialla niinkään ollut väliä.
”Eikä mun elämä muutenkaan niin iloista ole, et sen lyhentäminen jotenki merkitsevästi haittais”, Llewellyn lipsautti vahingossa. Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ollut toitottaa epämiellyttävästä olostaan tai masentuneisuudetaan kenellekään, eikä varsinkaan hänen päivänsä piristäjälle.
”Tai siis, kyllä mä muutenki saatan kuolla ihan millon vain niin pari vuotta sinne tai tänne”, hän yritti paikata kommenttiaan aika huonolla menestyksellä.

Llewelyn oli mennyt hiljaiseksi blondin tuolla lailla yllättäessä hänet. Toisen hiukset olivat olleet puhtaan tuntoiset ja pehmeät, ja ne tuntuivat yhä Nickyn sormen päissä, tyttöä nauratti, toinen oli niin hölmön näköinen saatuaan kerrankin jotain tuon tapaista huomiota, ainakin Nick toisen ilmeestä päätteli että hyvin harvoin kukaan upotti sormiaan toisen hiuksiin ystävällisissä merkeissä. Se lause " Tuo tuli aika yllättäen " sai Nickyn tuntemaan lämpöä sisällään, hivenen itse tyytyväisyyttäkin mutta se oli paljon pienempi osamäärä tuon tunteista sillä hetkellä. Blondi jäi kuuntelemaan toisen tarinointia tupakoinnista ja neito pystyi myöntämään itse olevansa aika lailla samaa mieltä, vaikkei ollutkaan tupakoitsija eikä voinut tietää miltä tuntui olla edes sellainen. Toinen lakkasi puhumasta pieneksi hetkeksi ja päästi huulien välistä lausahduksen joka sai Nickyn hiljenemään, korjailtu vastaus jälkimmäisestä meni ihan ohi korvien ja blondi oli lakannut hymyilemästä sitä kesto hymyään jälleen hetkeksi.

"Mä en oo mikään psykiatri, enkä koittakkaan olla sellainen" tuo totesi yks kantaan, kuin merkkinä että aikoi sanoa jotain toiselle, jotain tärkeää.
"etkä sä välttämättä halua mun apua, tai ees avautua mulle, mä ymmärrän Lew sen" tuo hymyili sitten jotenkin rohkaisevasti ja haki taas toisen katsetta.
"mutta jos sulla tulee joku tarve tai jotain niin mulle uskaltaa kertoa, mä pysyn vaiti, ei sun kannata hävetä sitä jos sä mainitset mulle jos sulla on jokin menossa päin persettä, en mä laita siitä mitään numeroa, enkä miinusta sun kohdalta" Vihreäsilmäinen totesi sitten ja piti katseen toisessa ja kädet sylissään, hän oli lakannut heiluttamasta pienesti jalkojaankin ja oli vallan rentoutuneen oloinen istuskellessaan siinä, puuduttaen persettään pöydällä.
"mutta ei meidän tarvi puhua siitä, siirrytään samantien iloisimpiin asioihin.." tuo päästi huuliensa välistä nopeasti, sillä hän ei todellakaan tahtonut takertua tuollaisiin asioihin ja tilanteisiin missä helposti saattoi itsensä vaivaantuneeksi ja ahdistuneeksi ja toivoi ettei Lewkään jäisi sen kummemmin miettimään Nickyn lausumia sanoja.
"mitä pidät talvesta ?" kysymys oli vain sitä varten että aihe vaihtuisi jälleen toiseen.

Ei ollut kovinkaan hyvä merkki, että Nickyn hymy oli hiipunut. Aika odotettavissahan se oli ollut, jos toinen oli kuullut hänen sanansa. Mikä taas oli myös aika odotettavissa, sillä olihan Llewellyn ääneen puhunut. Tummahiuksinen katui sitä, mutta kuunteli kuitenkin tarkasti mitä Nicky vastasi. Tämä sanoi ettei ollut psykiatri – sanomattakin selvää hei – eikä yrittänytkään olla. Piristävä ajatus sinänsä. Kun blondi sitten jatkoi, Llewellyn ehti nähdä tämän kasvoilla hymyn ennen kuin päätyi tuijottamaan pöydän rumaa pintaa. Ei hän tahtonut tätä kuulla, hän vihasi kaikkia psykiatreja ja kallonkutistajia ja masennulääkkeiden ojentajia, mutta ei kyllä ollut kenenkään kanssa joutunut tekemisiinkään.
Nicky sanoi, ettei hänen tarvinnut hävetä sitä. Llewellyn yritti kovasti väittää itselleen, ettei hävennytkään, mutta se oli hieman vaikeaa se. Masennukseen taipuvaisuus oli hyvin ärsyttävä piirre ja pahinta oli ettei hän voinut tehdä sille mitään. Tai puhua siitä kenellekään, tummahiuksinen pohti ärtyneenä. Tässä hänellä juuri olisi joku, jolle puhua. Jonka hän oli tavannut vasta juuri äsken pihalla, mutta toisaalta – minkä muunlaisia tuttuja hänellä muka oli? Eipä juuri ketään.
”.. Pidetään mielessä”, hän lopulta tokaisi hiljaa.

Onneksi Nicky oli vaihtamassa aihetta ja jo kyseli mitä hän ajatteli talvesta. Jossain toisessa tilanteessa Llewellyn olisi nauranut niin oudolle aiheenvaihdokselle, mutta nyt hän tyytyi vain kohottamaan katseensa takaisin toiseen.
”Se on aika kylmä”, hän vastasi hymyillen hieman. ”Ja kuten huomaat en mä oikein osaa varustautua.” Hän levitteli hieman käsiään kuin esitelläkseen sitä, että hänellä oli vain mokoma kauluspaita eikä kaulahuivia tai takkia tai mitään. Se siitä varustautumisesta.
”Että sen puoleen kesä on kivempi. Pimeät talvi-illat ja kynttilät on kyl aika tunnelmallisia”, Lew jatkoi hymähtäen. ”Vaan entä sä?”

Toisen lausahdus "pidetään mielessä" tuli niin topakasti ja ärtyneen kuuloisesti ettei Nicky voinut olla hymähtämättä huvittuneesti, toinen kuullosti pikku lapselta jolle oltiin syöttämässä yskän lääkettä, mutta blondi oletti ymmärtävänsä täysin ettei toista kiinnostanut alkaa jauhaa asian kanssa, psykiatrienkin sanottiin tekevän tilanteesta vain pahemman, joskus se johtui siitä, ettei asiaa tahtonut tavata kasvokkain, siitä ei tehnyt mieli puhua koska masennus nousisi. Nick oli ei ollut koskaan varsinaisesti kärsinyt masennuksesta, mutta tunne oli vähän samanlainen kuin silloin kun kotona meni todella huonosti. Blondi antoi ajatustensa olla, hänkään ei tahtonut muistella menneisyyttä, oli paljon helpompaa vain katsoa eteenpäin seuraavaan päivään. Oli helpompaa kun ei vilkuillutkaan olkansa yli ja muistanut taas sitä kaikkea.

"vihaan talvea" Tyttö naurahti hassun kolkosti, aiheen vaihdos oli mennyt hivenen huonoon suuntaan, neito kun ei ollut talvi ihmisiä vaan olisi mielummin nukkunut vaikka talviunta karhun lailla yli talven.
"kesä ihmisiä minäkin" tuo myönsi sitten ja katsoi taas kohti toista, toinen näytti vieläkin vähän hapanta naamaa, mutta blondi hymyili sille lempeästi, kuin pienelle lapselle. Vaikka Lew oli paljon vanhempi niiin henkisesti kuin fyysisestikkin kuin pikku lapsi.
"talvi on hyvää aikaa silloin kun haluat olla kotona, lämmittää kupin kaakaota ja istua takan ääressä.. tai olla kaksistaan jonkun ihana pojan kanssa kasvokkain pelkän kynttilän valossa ja unohtua vain siihen katsomaan syvälle toisen silmiin" Nicky höperteli puoleksi jo haavemaailmaansa uponneena kunnes palasi takaisin maanpinnalle.
"tosin moni poika vaan mielummin olisi talvi iltaisin pimeässä huoneessa sängyssä ilman vaatteita..." tuo pyöräytti silmiään eikä lajitellut mielessään lewiä oikein kumpaankaan kastiin, toinen vaikutti enemmän romanttisemmalta, mutta mistä senkään ikinä tiesi.
"että sellaista, talvi on liian pimeää ja kylmää minulle.. kaiken lisäksi kun lähtee ippuskan kanssa lenkille niin se pieni karvapöheikkö maastoutuu lumeen täydellisesti ja kiva sitten vetää hihnasta kun se vikkelys on ties mitkä puut kiertänyt ympäri" tuo huokaisi sitten närkästyneesti ja kaappasi laukkunsaa syliinsä alkaen räpeltää siinä olevilla pinsseillä jotain.

Talvesta keskusteluun siirtyminen ei oikein onnistunut niin hyvin kuin olisi voinut. Nicky ilmoitti vihaavansa talvea ja naurahti vielä päälle kolkosti. Se herätti Llewellynissä kysymyksen, että miksi alunperinkään aiheeksi sitten oltiin se valittu, mutta ei hän valittanut. Mikä tahansa oli parempi kuin puhuminen hänen tilastaan sillä hetkellä.
Niinpä tummahiuksinen vastasi hymynpuolikkaalla blondin hymyyn. Kun Nicky jatkoi puheitaan ja selosteli kaakaosta, kynttilän valosta ja silmistä Llewellynin hymy levisi vielä aavistuksen. Taisi olla romanttisempaa sorttia toinen. Ei sillä, suunnitelma kuulosti Llewellyninkin korviin ihan hyvältä.
Llewellyn naurahti Nickyn toteamukselle, mutta erityisesti tämän silmien pyöräyttämiselle. Olisi hänelle se toinenkin vaihtoehto kelvannut paremman puutteessa. Puutteessa erityisesti.
”Tuskin kovin monet haluavat olla yksin siellä sängyssä, joten lämpöä ainakin luulisi piisaavaan”, tummatukka totesi virnistäen. ”Valotkin ehkä voidaan laittaa päälle, jos yhtään auttaa paria.” Tottahan se kuitenkin oli, ettei kovin moni poika oikein arvostanut sellaista kynttilöiden tuhlaamista, kun pimeän ajan saattoi käyttää johonkin hyödyllisempään ja mukavampaankin. Llewellynin oli myönnettävä itselleen, että sillä hetkellä jälkimmäinen vaihtoehto ehkä olisi hakannut ensimmäisen.

”Ippuska?” Llewellyn ei voinut olla kysymättä vinosti hymyillen, vaikka arvasikin asiayhteydestä kyseisen nimen viittaavan koiraan. Ellei Nickyllä sitten ollut tapana ulkoluittaa kissaa tai kania tai marsua keskellä talvea, mikä tuskin olisi kovin suositeltavaa. Nimivalinta oli kuitenkin kiintoisa, vaikkei hänellä ehkä ollutkaan varaa sanoa. Koiria ei usein kulkenut nimellä Algebra.
”Onneksi Allu ei maastoudu hyvin yhtään mihinkään pöheikköön. Se vain vetää sitten senkin edestä”, Lew sanoi. Hän oli yrittänyt vieroittaa saksanpaimenkoiraa ryntäilystä ja kyllä se aika hyvin totteli, mutta innostui aina välillä liikaa kaikesta. Saattoi melkein sanoa, että oli onni kun Llewellynillä ei ollut kavereita; hän ei tahtonut edes ajatella kuinka kovasti koira innostuisi jos hänen luonaan oikeasti joskus kävisi joku.

Nicky virnuili toisen topakoille vastauksille ja kyllähän Nickynkin täytyi myöntää että sängyssä oli aina paljon mukavampaa ja lämpimämpää kahdestaan, vaikka tuo salaa olikin romanttinen ja eleli vaaleanpunaisten ruusujen keskellä, kyllähän jokaisella oli omat puutteensa. Myös Nickyllä, eikä pieni virne laskenut toisen jatkaessa kertomustaan, tottahan tuokin oli ja blondi nyökkäsi pienesti, miltei huomaamattomasti mutta nyökkäsi kuitenkin.
"totta, tuskimpa siinä tilanteessa ajattelee että onko ne valot päällä vai ei, vaikka varmasti näkisi ehkä hivenen enemmän jos ne valot olisi päällä" tuo tuumaili sitten, kuin asia olisi ollut kovinkin mielenkiintoinen ja tärkeä ja siihen oli pakko saada jokin kunnon diagnoosi. Eihän asia sellainen kuitenkaan ollut, mutta toisen kanssa oli vain mukava jutella hivenen rennompaan sävyyn miettimättä niin tarkoin mitä päästi suustaan, ainakin tilanne oli muuttunut huomattavasti rennomaksi kuin se oli aluksi ulkona ollut ja Nickylle se passasi paremmin kuin hyvin.

Toinen kommentoi tytön nimivalintaa koiralle ja ennen kuin toinen kerkesi avata suutaan uudestaan oli Nicky päättänyt esitellä karvapalleronsa hivenen paremmin.
"pelkkä Ippu se vaan on, mutta ippuska kuullostaa söpöltä" Tuo virnisti sitten toiselle ja kääntyi niin että toinen jalka oli kokonaan pöydällä toista kohti ja katsoa napitti tuon kasvoja pojan puhuessa. Toisellakin tuntui olevan jokin koiraeläimen kaltainen lemmikki, jotain yhteistä sentään, vaikka toisen Allu vaikutti Lewin mainitsemisen mukaan hivenen isompi rakenteisemmalta kuin Ippu oli.
"allu ?" Tuo hymyili toisen nimi valinnalle, vaikka uskoi senkin olevan vain lempinimi niin kuin Ippuska oli ippulle. Liuta kysymyksiä nousi tytön mieleen eikä tuo vaivautunut tukkimaan nokkaansa vaan päästi kysymykset aina kuuluville asti.
"sinullakin taitaa olla koira.. tai ainakin jotain sinnepäin, minkä rotuinen ?" tuo hymyili hivenen uteliaana, mikä oli melko uusi ilme tytön kasvoilla, vaikka tuo hymyili muutenkin koko ajan. Uteliaisuutta tuo ei näyttänyt kovinkaan usein.

Nicky jatkoi vielä aiheen pohtimista. Llewellyn oli jo ehtinyt unohtaa kuinka mukavaa pelkkä turhan roskan jauhaminen oli, kun ei hänellä hetkeen ollut kunnon puheseuraa ollut.
”Vaikka pahoin kyllä pelkään ettei kukaan hirveästi siinä mieti ovatko ne päällä vai eivät”, tummahiuksinen sanoi kuin voivotellen. ”Eikä siinä nyt mitään tarvitse nähdäkään.” Hänellä ei ainakaan ollut mikään tarve mitään nähdä, ei vaikka tilanne olisi mikä. Jotkin ihan poikkeustapaukset olivat titeysti olemassa, mutta niitä nyt oli turha miettiä kun niin harvoin tapahtuivat.
Siinä missä illallinen oli tunnelmallisempaa kynttilöiden kera, oli seksi aika paljon tunnelmallisempaa ilman valoja. Llewellynin teki mieli kertoa tämäkin hyvin turha asia toiselle, mutta arveli että se tuskin olisi tilanteeseen sopiva. Sääli kyllä. Olisivat he voineet jakaa ajatuksiaan miesmaustaankin. Sääli sinänsä sekin, vaikka nämäkin puheet riittivät Lewille vallan mainiosti.

Ippuska-nimen perusteet olivat aika yksinkertaiset; se kuulosti söpöltä. Huvinsa kullakin, Llewellyn mietti huvittuneena. Hän antoi koiransa nimeksi Algebra vain, koska se oli hänen suosikkinsa matematiikan päähaaroista, ja Alluksi, koska se oli lyhyempi; ja toinen kutsui koiraansa Ippuskaksi, koska se oli söpömpi kuin Ippu.
Nicky vaihtoi asentoa, mutta Llewellyn ei sellaiseen vaivautunut. Sen sijaan blondin hymy huulilla kysytylle nimenvarmistukselle hän virnisti taas hieman. Kumman paljon virnistelyä ja hymyilyä tänään, kummallista.
”Jep, Algebra sen nimi on, mutta tottelee paremmin Allua. Saksanpaimenkoira ja kaksi vuotta. Vähän pölhö, mutta sokea kanakin löytää joskus jyvän”, Llewellyn sanoi ja hymyili vinosti. Tuntui kummalta puhua tästäkin asiasta jollekin toiselle. Hän ei edes muistanut ikinä maininneensa kenellekään Allusta mitään. Oudointa oli, että Nicky oikeasti vaikutti – ainakin jollain tasolla – kiinnostuneelta.
”Oletan että Ippukin on koira?” tummahiuksinen lisäsi, jättäen ilmaan leijumaan kysymyksen kyseisen hauvan rodusta.