Paistaa se aurinko meillekin

Nicky ei voinut muuta kuin nauraa, mutta ei sentään ääneen. Tuo pyöräytti silmiään ja hengähti syvään, toinen oli perin sivistävää ja piristävää seuraa monelta kannalta katsottuna ja Nicky tahtoi mielellään puhua siitä kaikesta turhasta vielä paljon pitempään. Hän olisi voinut istua koko loppu päivän siinä puhumassa toisen kanssa kaikesta turhista ja välttämättömistä asioista, millä ei ollut mitään väliä.
"niinpä. Yleensä, minä tykkään nauttia katsella toista ja sekin on valot kiinni hivenen vaikeampaa, mutta toisaalta, en minä koskaan ole kiinnittänyt siinä tilanteessa huomiotani siihen onko ne valot vai eivätkö ne ole päällä" Nick ei varmaan koskaan ennen ollut vaivautunut puhumaan kenenkään kanssa siitä, mitä hän mietti silloin kuin harrasti seksiä, eipä tuo koskaan ylipäätään jutellut ystäviensä kanssa siitä asiasta vaikka aiheet pyörivätkin toisinaan aika paljon poikien ja muiden siihen liittyvien asioiden ympärillä.
"tässä ohimennen tuli mieleeni yksi kysymys johon sinun ei ole pakko vastata" Nick ei yleensä udellut henkilökohtaisia asioita, vaikka riippui myös paljon siitä minkä luetteli henkilökohtaiseksi, mutta tuosta oli kohteliasta varoittaa ennen kuin kysyi mitään.
"minua kiinnostaa sinun suuntautumisesi ?" Tyttö hymyili toiselle rohkaisevan lempeästi, toinen näytti melkolailla hetero miehiltä, mutta Nick arveli toisen olevan bisse, tosin sekin saattoi mennä väärin.

Aiheen pomppiessa kahden aiheen välillä, toinen oli kerennyt jo kertoa omasta koirastaan. Nick ei aivan ollut kärryillä, mistä koiran nimi oli alkuperäisin kun ei blondi ollut mikään järjen jättiläinen matikan suhteen, mutta saksanpaimenkoira olikin jo sitten hivenen tutumpi käsite. Toisen mainitessa sokean kanan Nicky ei voinut olla naurahtamatta hiljaa ääneen. Toinen oli aikamoinen veijari ja tuon suusta lipesi todellakin monenmoista vitsiä niin vahingossa kuin tarkoituksellakin. Huono huumorintaju ei Lewillä ollut.
"kyllä, ippukin on koira. Japaninpystykorva naaras, neljän kuukauden ikäinen taapero, vilkas vipeltäjä ja kova järsimään kaikkea mihin yltää" Blondi hymyili sitten, vaikka Ippu olikin kova järsimään, oli pentua opetettu hyville tavoille, eikä heidän talossaan kamalasti pidetty siitä että sohvan kulmat oli revitty auki. Myös pikkuveli oli kova leikkimään karvakasan kanssa, mutta Ippu onneksi tykkäsi kovin paljon lapsista eikä tuo ollut koskaan edes yrittänyt syödä Micheliä, mikä oli Nickyn kannalta hyvä.

Silmien pyöräytys ja hengähdys taisivat olla siinä tilanteessa ihan hyviä merkkejä. Nickyn vastaus sen sijaan oli aika kiinnostava; vai toinen halusi oikein tilanteessa jotain nähdäkin? Vastauksella ei kuitenkaan niinkään ollut väliä, vaan se antoi Llewellynille luvan kertoa omasta mieltymyksestään, jonka kertomista oli jo äsken harkinnut.
”Minusta taas sillä ei ole mitään väliä näkyykö toinen vai ei, enemmän tunnelmaa vain on jos eivät lamput pala”, hän totesikin hymähtäen hieman. Aihe oli niin turha kuin olla ja voi ja niin kummallinen, kun ajatteli että heidän kohtaamisestaan pihalla ei ollut edes pitkää aikaa eikä hän itse asiassa tiennyt Nickystä mitään. Mutta mikäpä sen mukavampaa, pälätysseurahan oli aina toivottua, eikä Llewellynille itselleen tullut vaikeuksia puhella mieltymyksistään.
Nicky ilmoitti epäsuorasti, että aikoi kysyä henkilökohtaisen kysymyksen, johon ei tarvitsisi vastata. Llewellyn kohotti hieman kulmaansa, valmistautuen jo ties mihin pommitukseen aiheeseen liittyen. Kysymys kuitenkin meni sen hitusen aiheen vierestä.
Vaikkei Nicky olisi hymyillytkään tuolla lailla rohkaisevasti, ei Llewellyn silti olisi epäröinyt vastata. Hän kun ei ollut tarpeeksi kaapissa ja mitä sitä suotta olemaan vastaamatta suoraan kysymykseen.
”Minullekin kelpaa jonkun ihanan pojan kanssa kasvokkain istuskelu”, hän vastasi hymyillen.

Nicky naurahti ja Llewellynille tuli yhä vain miellyttävämpi olo. Muiden saaminen nauramaan oli niin helvetin palkitsevaa. Hän päätti varoa yhä vain, ettei lipsauttaisi vahingossakaan mitään ilkeää tai suoraa – tilanne oli aivan liian ainutlaatuinen tuhlattavaksi.
Ippu paljastui koiraksi, japaninpystykorvaksi, ja kovaksi nakertajaksi. Japaninpystykorvan täydellistä rotumääritelmää Llewellyn ei saanut mieleensä, vaikka oli koirakirjoja tarkasti lukenutkin. Hän oli tainnut vain hypätä kyseisen rodun yli, kun oli kaivannut jotain isompaa.
”Onneksi se tuskin yltää mihinkään kovin korkealle. Huh, onneksi Allu ei järsi mitään”, Llewellyn totesi naurahtaen hieman. ”Enkä halua muuten edes ajatella millainen tulisi Allun ja sinun Ippusi kohtaamista. Hauvani varmaan talloisi pienempänsä lyttyyn ellei hyökkäisi päälle, vaikka leikattu onkin.” Aika karmea ajatus todellakin, japaninpystykorvat kun tosiaan olivat pieniä eikä Algebra taasen ollut mikään pienin saksanpaimenkoira.

Vihreäsilmäinen ei osannut odottaa että toisesta oli juttelemaan tuollaisiakin, mihin heidän aiheensa olivat keskustelun tiimellyksessä suistuneet. Oli muutenkin hyvin yllättävää että he olivat tuosta vaan päässeet noin hyvin väleihin toistensa kanssa, vaikka Lew oli Nickylle yhäkin vain melko tuntematon kaveri. Nicky keskittyi sitten kuuntelemaan jälleen miten toinen vastasi tytön kysymykseen, hän oli veikannut aivan väärin toisen suuntautumisen ja oli hivenen yllättynyt että toinen olikin homo, mutta ei toinen varmastikkaan ollut sen koulun ainoa poika joka näytti heterolta mutta olikin sitten aivan jotain muuta. Nick jolle homot olivat ihan normaaleja ihmisiä siinä missä muutkin hymyili toiselle lempeästi.
"Pojista tykkäät siis sinäkin" Tuo sanoi toiselle, paljastaen samalla omankin suuntautumisensa ja virnisti pienesti. Hirosta neito ei ollut toinen vaivautunut mainitsemaan, mutta eikai poikaa vielä voinut oikein poikakaveriksi edes sanoa. He olivat vasta alkaneet viettämään yhteistä aikaa muuallakin kuin koulun ulkopuolella. Toinen ei ollut kuullostanut yhtään vaivaantuneelta paljastaessaan suuntautumistaan mikä oli tytöstä melko rentouttavaa, ilmeisesti toinen oli päässyt pakenemaan kaapista aikaisemmin.

"Ei ippu oikein muualle ylläkkään kuin niihin sohvan alanurkkiin, raukka kun se on vielä niin pieni ettei se osaa oikein hypätä mun sängyllekkään." Nick puhui hivenen säälittävään sävyyn koirastaan ja lempeä, haikea hymy viipyi tuon kasvoilla. Tyttö rakasti koiraansa hirveästi, se oli tytölle kuin pikkusisko, tai vauva. Sille tuo päivät pitkät sössötti ja leperteli tuon pienelle lapselle konsanaan. Toinen alkaessa miettiä sitä mitä tapahtuisi jos kaksikko kohtaisi, tytölle nousi melko rivotkin ajatukset mieleen ja tuota alkoi naurattaa oma mielikuvansa hirveän suuresta saksanpaimenkoirasta ja pienestä pippurisesta ipusta.
"ei, ei siitä ei koituisi kyllä mitään hyvää kenellekkään" tuo tuumasi ja kohtasi jälleen kerran toisen silmät.
"onneksi ippu on vielä niin nuori ja pieni" tuo huokaisi ja siirsi katseensa kohti aulassa sijaitsevaa kelloa, hyppytuntia ei ollut enää kovinkaan paljoa jäljellä ja lähtö saattoi olla huomattavasti jo lähempänä.

Llewellyn ei ollut edes miettinyt, että Nickyllä saattaisi olla jotain homoseksuaaleja vastaan, mutta onneksi ei ollut. Toinen ilmoitti vain hymy huulillaan pitävänsä myös pojista.
”Minä vähän arvelinkin etten ole meistä kahdesta ainoa”, Llewellyn vastasi olkiaan kohauttaen. Nickyn puheet olivat olleet aika paljastavia, mutta olisihan toinen tietysti saattanut bikin olla. Ei sitä oikein päälle päin tai puheista pystynyt määrittämään, kun niin monet kaapissakin aina olivat.
Silti Llewellyn arveli, että Nicky puhui totta. Miksi suotta valehdella asiasta, kun hän itsekin oli ollut suora vastauksensa kanssa? Niinpä, ei mitään syytä.
”Onko joku jo tähtäimessä?” Llewellyn kysäisi uteliaisuuttaan. Hänellä itselläänhän ei ketään ollut lähimaillakaan.

Nicky vaikutti pitävän todella paljon siitä Ipustaan, mitä nyt oli pääteltävissä tämän sanoista ja hymystä. Piti Llewellynkin valtavan paljon rakistaan, mutta ehkei hän pitänyt yhtä paljon kuin toinen kun ei kerta mitään hymyjä noussut aina Allua ajatellessa kasvoille. Ehkä kahden vuoden aikana koiraan oli jo ehtinyt niin paljon tottua; Ippu kun oli niin paljon nuorempi eli oletettavasti vähemmän aikaa ollut. Näin Llewellyn asian järkeili.
Llewellyn naurahti hieman Nickyn toteamukselle, että koirien kohtaamisesta ei seuraisi mitään hyvää. Tottahan se kyllä oli, ettei sen puoleen. Toinen toteamus sen sijaan ei ollut kovinkaan looginen asiayhteyteen ja Lewin teki mieli kovasti näpäyttää asiasta, mutta kerrankin hän piti ajatuksensa omana tietonaan.
”Onneksi sellaisiakin koiria on olemassa”, tummatukka tyytyi vain toteamaan. ”Pienet ja pörheät valtaavat suloisuudellaan maailman.” Hän itse ei suinkaan ollut mikään pikkupörheiden ystävä, mutta menettelivät ne siinä missä kaikki muutkin rasittavat koirarodut.
Llewellyn seurasi melkein kauhulla Nickyn katsetta kohti kelloa. Kyllä vain, kohta hyppytunti olisi loppu ja hänen olisi itse asiassa pitänyt vielä sen aikana löytääkin ne tyypit, joille kirjat piti palauttaa. Tummatukkainen huokaisi.
”Pitäisi etsiä ne kirjojen omistajatkin saatana”, hän sanoi ja potkaisi hieman lattialla lepäävää laukkuaan. Innostusta kun ei hirveästi löytynyt heidän metsästämiseensä, kun valittaisivat kuitenkin. Ja Nicky oli ollut niin piristävää seuraa.

Toinen kysyi Nickyn viennistä ja tyttö hymähti hiljaa, tuo pureskeli hennosti alahuultaan ja nyökkäsi pian pienesti, tuon huulilla lepäsi rakastunut lempeä hymy ja tuo antoi vihreiden silmiensä lähteä kulkemaan pitkin aulaa ja puhuessaan neito ei katsonut Lewiin.
"on minulla eräs... tavis. Poika on muuttanut japanista, ikäiseni. En tiedä, et välttämättä ole kuullut hänestä. Hiroyasta" Tuo hymyili sitten haikeasti, tytöllä oli pieni kaipuu poikaa kohtaan, vaikka he olivat tunteneet hyvin vähän aikaa oli poika saanut tehtyä blondiin lähtemättömän hyvän vaikutuksen ja tytöstä tuntui että hänen tunteisiinsa vastattiin.
"olen pitänyt häntä vielä salassa" Tyttö tuumasi sitten, ihan syystä onkin pitänyt, toinen oli kuitenkin tavis, eikä heillä ollut edes mitään vakavaa vielä, egohan siinä kärsisi jos kaverit saisivat tietää että neito ihastui taviksiin aina taviksien perään vaikka urheilijoissa oli paljon parermpi kroppaisempiakin jätkiä. Siinähän se olikin, Nick ei ollut koskaan juurikaan välittänyt siitä kuinka paljon toisella oli lihaksia vaikka ainahan se oli hyvän näköistä, vaan tärkeämpi oli toisen sisin, se luonne. Siinä Nick oli hyvin tarkka ja oli neito todella nirso ihastumaan, vaikka tykkäsikin vähän flirttailla viattomasti aina kaikille.
"Entä sinä ? onko sinulla ketään mieleistä?" tuo palasi takaisin maan pinnalle mietteistään ja laski vihreät silmänsä takaisin Llewiin.

Blondi hiljentyi kuuntelemaan toisen juttuja, virnisti sitten toisen toteamukselle, että oli hyvä että oli sellaisiakin koiria olemassa. Hän tiesi kyllä että oli puhunut hivenen hassuja äsken, mutta se nyt vaan johtui siitä että Blondi ajatteli asian toiselta kantilta kuin Lew, vähän rivommalta kannalta, eikä sitä Nickyn mielestä tarvinnut edes tuoda esille vaan tuo pysyi vaiti. Hymy hälveni hieman toisen kertoessa että hänen pitäisi kohta läksyjen kaipaajat etsiä ja blondi tiesi että hänen pitäisi lähteä paikalta sitä ennen, toista harmitti selvästi, se näkyi pojan kasvoista ja niin harmitti Nickyäkin, toinen oli todella mukavaa juttu seuraa.
"noo.. nähdäänhän me sitten aina koulussa joka päivä" tuo huokaisi ja hieroi niskaansa, hän oli lipsauttanut vahingossa, että olisi kohta lähdössä, mutta kyllä hän olisi joutunut sanomaan sen muutenkin.

Hymähdys olisi saattanut merkitä kieltävää vastausta, mutta Nicky kuitenkin nyökkäsi hymyillen. Toisen katse kääntyi aulan suuntaan, kun hän alkoi selostamaan jostain Hiroya-nimisestä tyypistä. Nimi ei soittanut kelloja Llewellynin mielessä. Ehkä se johtui siitä, että Hiro oli sen vuoden häntä vanhempi ja kaksi vuosikurssia ylempänä näin ollen. Niinpä tummahius hieman pudisteli päätään. Mieluusti hän olisi tuntenutkin toisen; olisi ollut aika kiinnostavaa tuntea molemmat osapuolet.
”Häneltä itseltäänkin?” Llewellyn ei voinut olla kysymättä, kun Nicky totesi että piti toista vielä salassa. Ymmärsihän nörtti toki että klikkien väliset erot varmaan vetäisivät aika ikävästi suhteen tielle, kun toinen oli tavis ja toinen oli ylempi. Harmillista heidän kannaltaan, mutta Llewellyniä se ei hirveästi liikuttanut. Mitäs koko koulu oli klikkien viennissä, niin siitäs saivat.
Seuraavan kysymyksen Nicky esitteli Llewellynille ja kääntyi tämän puoleen. Tummatukka kohautti taas olkiaan.
”Ei”, hän totesi. ”Minun asemassani ei hirveästi ketään voi oikein saadakaan vaikka joku iskisi silmään, vai mitä?” Vaikka Llewellynin kasvoilla olikin pieni virne, häntä silti ärsytti se ettei ketään voisi saada. Se otti päähän hyvin paljon, todellakin. Ainoastaan nörttien ja tavisten kanssa hän voisi puhua ilman että saisi mulkoiluja tai vaiteliaisuutta osakseen, eikä ainakaan vielä ollut iskenyt ketään heistä osuvaa silmään.

Jotenkin Nickyn vakuuttelu siitä, että he näkisivät koulussa vielä muulloinkin ei oikein vakuuttanut Llewellyniä. Sitä paitsi tummatukka tunsi itsensä lähinnä takertuvaiseksi pikkulapseksi, mutta ei hän voinut sille mitään että hänen tapanaan oli kuin olikin olla hieman liian ihmisissä roikkuva. Hän ei myöskään voinut olla pohtimatta mahtoiko Nickyä oikeasti harmittaa juttu kuten häntä. Blondilla kun luulisi olevan puheseuraa omastakin takaa.
”Niin.. varmaan”, Llewellyn siis tyytyi vain toteamaan. Ehkä he näkisivät, mutta tuskin mitään enää puhuisivat. No olipahan tämäkin tilanne ollut ihan miellyttävä.
Llewellyn kumartui ja nosti laukkunsa lattialta, silmäillen taas aulaa. Ihan pian hänen olisi aivan pakko etsiä ne kirjojen omistajat ennen kuin saisi turpiinsa kun ei palauttanut niitä ajoissa.

Blondin harhautunut rakastunut katse lipui takaisin kohti nörttiä ja kuunteli toisen kysymyksen. Tjaa, tuohon hän ei oikein osannut vastata mitään, hän ei voinut olla varma mitä Hiro teki ja mitä hän jätti tekemättä mutta olisi itse mielummin toivonut ettei toinenkaan olisi kamalasti Nickystä pukahtanut kenellekkään.
"en tiedä, olettaisin.. toivoisin näin" Blondi totesi sitten jotenkin vaisusti jättäen katseensa toiseen ja kohauttaen sanomansa jälkeen kevyesti olkiaan. Heidän juttu oli kyllä liikkunut nyt enemmän lupaavaan suuntaan mutta ystävilleen Neito tuskin koskaan vaivautuisi mainitsemaan tästä japanilaisprinssistään, eivät nuo siitä kamalasti ihastuisi kuitenkaan vaikka Hiro olikin ihan kiitettävän hyvän näköinen.
"ymmärrän" Nick sitten vastasi toiselle, oikeastaan hän ei ymmärtänyt, hän ei oikein tiennyt miltä hänestä itsestään olisi tuntunut tuollaisessa tilanteessa, kun oli itse sellainen flirttailija. Jotenkin tyttö vain aisti ettei nörttejä hirveästi koitettu iskeä, oletushan se oli ja aikamoista yleistystä mutta sitä taisi nyt koko koulu olla täynnä. Nick katsoi hieman säälivästi toisen kasvoja, eikä hymyillytkään enää niin paljoa, toinen oli itse virnuillut lauseensa jälkeen mutta katseesta ja äänen painosta blondi oli havainnut että ei toista oikeasti naurattanut se tosi asia ettei kukaan välttämättä innolla juokse pojan syliin. Se harmitti Nickyä ja kävi hieman sääliksi. Toinen olisi varmasti hellä ja rakastava poikaystävä.

Tilanne hiipui hiljaisiin asemiin muutenkin Nickyn viimeisen sanoman perusteella ja Blondi tajusi sen itsekkin, häntä ei juurikaan enää hymyilyttänyt mutta tuo piti melkein väkisillä jonkinsortin pientä lempeää hymyä kasvoillaan. Lew oli tajunnut että kaksikon tapaaminen ei tulisi toistumaan, pitkään aikaan ainakaan, ei tänään. Nickystä tuntui että nörtti otti asian hieman raskaammin kuin hän itse, mutta oletti ymmärtävänsä siihenkin syyn. Tottakai toinen nautti siitä vähäisestä seurasta ja huomiosta mitä Nickyltä sai, siinä missä tyttö taas tunsi saavansa koko ajan seuraa, eikä ollut melkein milloinkaan yksin, muuta kuin kotona jos sielläkään. Blondi hyppäsi pöydältä alas, se oli liike joka kertoi siitä että hän olisi pian lähdössä.
"lew.. sinun kanssasi oli ihanaa jutella, olet niin.. fiksu" Vihreäsilmäinen hymyili toiselle vielä lempeästi kääntyessään toista kohti ja keräsi sitten ulkovaatteet käsivarrelleen.
"mä, kello on jo niin paljon.. pitää mennä ihan juuri, mutta kiitos" tuo sitten vielä sanoi, toivoi ettei toisen tarvitsisi kulkea allapäin seuraavalle tunnille.

Kestooooo, pahoittelen D:

Llewellyn silmäili ympäri aulaa ja välillä Nickyyn päin, kun toinen vastasi hänelle. Tytön ääni oli vaisu ja hän kohautti olkiaan, joten Lew päätti olla utelematta enempää asiaan liittyen. Hän tyytyi vain hymähtämään hiljaa. Taviksien kanssa ei tiettävästi ollut hyvä kaveerata – siis jos oli ylempi klikkinen. Hän itse olisi voinutkin kyseisen Hiroyan kanssa hengata. Ah surkeimmat surkeimpien kanssa, vaikka Nickyn puheista päätellen kyseinen Hiro ei surkea tyyppi ollutkaan.
Asiaan liittyen Nicky totesi ymmärtävänsä Llewellynin puheet, mutta väkisinkin tummahius mietti ymmärsikö toinen. Kai hän sitten jollain tasolla, kun ei ihan vapaasti voinut Hironsakaan kanssa olla, mutta tuskinpa Nicky ihan täysin tajuaisi. Vaikea se olikaan tajuta, jos ei ollut samassa tilanteessa.
Llewellyniä häiritsi Nickyn hymyn hiipuminen. Sitä paitsi hän oli näkevinään jotain sääliä toisen katseessa. Pyh tässä mitään sääliä kaivattu, ihan hyvin tämä sujui. Kai, ehkä niin.

Lisäksi Llewellyniä häiritsi suunnattomasti se, että hänen puheseuransa oli lähdössä. Häntä ärsytti myös oma takertuvainen suhtautumisensa tilanteeseen, mutta sellainen hän aina oli niin ei voinut mitään.
Tummahiuksinen näpräsi epämääräisesti laukkuaan, kun Nicky hypähti pois pöydältä. Ilmeisimmin lähdössä siis, mitäpä muutakaan. Llewellyniä ärsytti yhä vain, mutta hän yritti kovasti olla miettimättä sitä. Tämä oli ollut alusta asti odotettavissa, joten ei pitäisi piitata niin paljon. Mutta hetkellinen seura oli melkein liian hyvä ollakseen totta.
Nickyn kommentille Llewellyn kohotti kulmaansa. Toisen lempeä hymykin oli nyt hieman häiritsevä, semmoinen säälivä kuitenkin.
”Jos mä en olisi fiksu, niin tuskin mä nörtti olisin”, tummatukka vastasi hymähtäen. Niinpä, jos hän ei olisi fiksu, niin hän saattaisi ehkä joskus muulloinkin puhua Nickylle. Rasittava ajatus.
Nickyn epämääräinen hyvästely ei kertonut Llewellynille tahtoiko toinen nopeasti pois hänen luotaan vai olisiko mieluusti puhunut pidempäänkin. Varmaan tahtoi nopeasti pois, ettei häntä nähtäisi Lewiä seurassa. Mukava ajatus hei. Kiitoskaan ei hirveästi auttanut, sekin saattoi olla vain säälivä.
”Noo mun tässä pitäisi kiittää, joten kiitos puheseurasta”, Llewellyn vastasi ja loihti kasvoilleen pienen hymyn. Turha sitä oli jättää itsestään myrtsin pikkulapsen kuvaa, ellei se ollut jo Nickyn mieleen iskostunut.

Nick jäi katsomaan toista pitkäksi aikaa vaikka tiesi että hänen pitäisi pian kiirehtiä kohti seuraavaa tuntia, olihan aikaa vielä ihan reippaasti jäljellä mutta toisella olisi muutankin tekemistä kuin vain seurustella Nickyn kanssa ennen tuntia ja tyttö katsoi parhaakseen poistua näkyviltä sitä ennen. Häntä hieman harmitti että toinen näytti koko ajan pettyneeltä, sääliminen tuskin auttoi mitään ja tyttö toivoi ettei toinen ottaisi hänen seuraavia sanojaan niin kovin raskaasti, joka tapauksessa hänen pitäisi jossain vaiheessa lähteä pois.
"olet oikeassa.. tuskimpa sinä nörtti olisit jos et olisi viisas" Nick naurahti sitten aidon huvittuneesti toisen kommentille, ehkä hän naurahti enemmän omalle tyhmyydelleen mutta antoi asian olla, pieni lempeä hymy taas jäi viivyttelemään blondin kasvoille eikä se ollut mikään väkisillä väännetty vaan ihan aito tytön katseen kohdatessa taas lewin silmät.
"turhia kiittelet" tyttö totesi sitten hivenen jo rennommin vaikka toisen katse ei ollut vieläkään muuttunut. Blondi tahtoi että toiselle jäisi hyvä mieli hänen lähdettyään.

Tietenkää kermalainen ei osannut oikein kunnolla samaistua nörttiin joten Nick ei osannut tilanteessa välita välttämättä niitä oikeita sanoja, eikä sillä tuntunut ainakaan tytölle itselleen olevan niin kamalasti väliä, hänellä oli ollut koko päivän melko hyvä mieli eikä toisen jättäminen sitä tuskin paljoakaan muuttaisi. Blondi oli varma että törmäisi vielä hamaassa tulevaisuudessa Lewiin edes kerran ja hän aikoi vielä muutenkin tavata tuon joskus ihan muuten vain, ei säälistä, mutta hän piti Lewiä kaverinaan siinä missä esimerkiksi Hiroaki, vaikka eiväthän hekään olleet aivan sama asia.
"ei kyllä minun täytyy nyt lähteä" Nicky totesi vilkaistessaan kelloa ohimennen, hän piti lempeän katseensa toisen silmissä hymyillessään tuolle vielä viimeisen hetken ajan ja kumartui nopeasti lähemmäksi Lewiä. Tuo kietoi kätensä epämääräisesti pojan ympärille ja antoi tuolle epämääräisen nopean halauksen, hyvää hyvyytään ennen kuin lähti.
"Tavataan taas" tuo hymyili toiselle lempeästi kääntäessään selkänsä ja lähtiessään hiljalleen tarpomaan poispäin, olihan se toisaalta melko tylyä ja raukkamaista mutta kermalainen oli tottunut käyttäytymään miten oli. Lewiä kävi toisaalta vähän sääliksi mutta Nicky koitti piilottaa sen tunteen, tuskin se helpottaisi toisen elämää tämän jälkeenkään, eiväthän he kaksi loppujen lopuksi olleet kuin vain hyvän päivän tuttuja ja Nicky tulisi sen päivän aikana tapaamaan vielä niin monta muuta ihmistä että Lewistä muisto olisi haihtunut lähes kokonaan iltaan mennessä. Lewillä saattoi itsellään olla aivan toinen juttu ja hän voisi muistaa Nickyn vielä illallakin mutta se ei enää kuulunut tytölle silloin. Vielä viimeisen kerran ennen kuin katosi pois aulasta tyttö pyörähti ympäri, näki pöydän ääreen jätetyn pojan hahmon ja heilautti tuolle hymyillen kättään, uskotellen itselleen että se ei jäisi siihen, mutta kyllähän kaikki nyt tiesivät, miten siinä lopulta kävisi.

anteeksi kesto myös, on ollut vähän inspiraatio hukassa D:
ja kiitos vielä seurasta : ) <3 *halaus*

Nickyn nauraessa Llewellynin kasvoilla välähti jonkinlainen aito hymykin. Oli se aina vain miellyttävää saada ihmiset nauramaan kommenteilleen, vaikka niin hyvin harvoin tuntui tapahtuvan. Ehkä Nicky oli poikkeus. Vaikka poikkeushan hän oli joka tapauksessa, kun ylipäätään oli tullut puhumaan Lewin kanssa.
Silti toisen suhtautuminen oli aavistuksen rasittavaa. Liian huolehtivaista, jos nyt näin saattoi sanoa. Tai ehkä Llewellyn vain kuvitteli, koska toivoi Nickyn suhtautumisen olevan sellaista? Sen ajatukset Lew ajoi pois päästään; hän ei toivonut sellaista. Ja nytkin hänen oli pakotettava pieni hymy huulilleen, kun Nicky sanoi että oli turha kiittää.
Tummahiuksinen silmäili korkeampi klikkistä, kun tämä vilkaisi kelloa ja totesi että oli pakko mennä. Llewellyn kohautti hieman olkiaan myöntääkseen, että niin toisen piti. Ei hän todellakaan tahtonut – saati oikein voinut – väittää vastaan.

Hän yllättyi kovasti, kun Nickyn lempeää hymyä seurasi äkillinen halaus. Llewellyn ei tiennyt olisiko ollut kohteliasta vastata, tai reagoida ylipäätään jotenkin yllättävään liikkeeseen. Läheisyyskaipuisena hän tietenkin nautti halauksesta, mutta päätyi siihen että parasta vain olla vastaamatta. Ehkä hän ei vaikuttaisi silloin niin takertuvaiselta? Sen sijaan tummahiuksinen hymähti vain kevyesti. Halaus oli sitä paitsi niin nopea, ettei hän olisi edes ehtinyt vastata kunnolla. Ja mikäli hän olisi vastannut, olisi hän joka tapauksessa takertunut Nickyyn, kun pitkästä aikaa sai halauksen. Parempi siis näin.
Tavataan taas, Nicky sanoi, eikä Llewellyn uskonut sitä yhtä sekuntiakaan. Ylempi klikkinen käänsi selkänsä ja lähti hipsimään. Llewellyn meinasi tuhahtaa toisen sanoille, mutta hillitsi itsensä. Tavataan, joo niin varmaan. Kaikenlaista sitä sanottiin, mutta tuskin Llewellyn oli merkinnyt Nickylle edes yhtä neljäsosaa siitä, mitä toinen oli merkannut hänelle. Paskaista, mutta totta.
Mennessään Nicky vielä kääntyi ympäri, hymyili ja heilautti kättään. Llewellyn ei jaksanut vaivautua siihen, vaan nappasi laukkunsa ja lähti etsimään läksyjen omistajia. Sen jälkeen voisi maistua tupakka.

Ei se haittaa ollenkaan o/ Ja suuri kiitos sinullekin tästä, mukavaa oli vallan c: ~ <3 *Hali*