Tervehdys, aurinko!

Mikä olisi ihanampaa, kuin tauot, jotka voi viettää ulkona auringonpaisteessa, lämpimässä?
Tuskin mikään, ainakaan koulussa. Näin totesi mielessään Amelie Hoyt, joka venytti pitkiä käsiään kohti taivasta pienimuotoisen vikinän karatessa tyytyväiseen hymyyn kääntyneiltä huulilta. Amelie puristi silmänsä kiinni, avaten ne vasta, kun venytystuokio oli ohi. Sitten tyttö pystyikin katselemaan uteliaana pihalla kulkevia nuoria, ja kuuntelemaan näiden iloista naurua ja metelöintiä. Aurinko sai kenet tahansa iloiseksi, varsinkin, kun eilinen oli ollut sateinen.
Amelie katseli pilvetöntä taivasta, asettaen kämmenensä silmiensä suojaksi. Säteet olivat kirkkaat ja lämmittivät ihoa lempeästi. Amelie voisi vihdoin saada rusketusta kalpeille kasvoilleen, vaikka nuori nainen tiesi itsekin sen olevan liki mahdottomuus. Hän oli aina kalpea, vuoden jokaisena päivänä, ja oli ollut sitä pienestä saakka. Kaupasta sai ostaa aina kalpeinta meikkivoidetta ja muutenkin Amelie pelkäsi, että jonakin päivänä hänet sekoitettaisiin lumiukkoon. Niitä kun oli Kaliforniassa tunnetusti jokaisen kulman takana.

Huvittuneesti hymähtäen heittäytyi irlantilaissyntyinen selälleen vihreälle nurmikolle. Hän ei piitannut muista koulun oppilaista, vaan keskittyi tutkimaan ajatuksiaan ja katselemaan sinisyyttä yläpuolellaan. Amelie oli tottunut nykyisin yksinoloon, sillä muuta mahdollisuutta hänelle ei ollut siunaantunut. Kenties tyttö oli luonteeltaan niin väritön (mitä esimerkiksi hänen äitinsä piti kyllä erikoisena ja miltein mahdottomana), ettei kukaan tahtonut esiintyä hänen kanssaan? Kuka tietää. Ameliesta tuntui, ettei hänestä tiedetty muuta kuin se, että hänen perheellään oli paljon rahaa. Ja ainiin, hänen lesboutensakin oli koulun alussa päässyt tietoisuuteen, mistä oli puhuttu hetken aikaa. Sen jälkeen punahiuksinen oli kuitenkin vaipunut tuntemattomuuteen ja saanut nauttia yksinäisyydestään lähestulkoon kokoajan. Olihan se sääli, mutta Amelie ei halunnut ajatella syvällisemmin. Alkaisi vain itkettää.

Auringosta nauttiva punahiuksinen painoi silmäluomensa kevyesti kiinni. Hän keskittyi olemiseen, tähän hetkeen. Nurmikkoon allaan, lämpöön ihollaan ja hentoon, kutittelevaan tuulenvireeseen. Onneksi he olivat käyneet äidin ja pikkusiskon kanssa eilen ostoksilla, jolloin hänelle oli ostettu tämä punavalkoinen, mukava kesämekko. Ei ollut ainakaan kuumat oltavat, Amelie kun oli tottunut, ikävä kyllä, päivittäiseen kosteuteen ja viileyteen kotimaansa vuoksi.

Tiger katseli ovilta käsin koulun pihaa, paistava aurinko oli houkutellut hänetkin ulos. Mustat Wayfarer aurinkolasikopiot oli varustettu vaaleansinisillä sangoilla, jotka katosivat ruskeatukkaisen kasvoille kun silmiin pistävä paiste ei enää tuntunut niin miellyttävältä. Rokkari otti askeleita poispäin koulurakennuksesta ja käveli nurmikolla jatkaen ihmisten tutkailua. Nokat pystyssä käveleviä cheerleadereita löytyi vähissä vaatteissaan jokaisen urheilijan kainaloon, tumma-asuiset gootit koittivat viilentää oloaan varjoisimmassa mahdollisessa paikassa. Nörtit taas eivät etsineet varjoisinta, vaan näkymättömintä paikkaa lukea jälleen kerran pari kirjaa ennen seuraavan tunnin alkua.

Askeleet pujottelivat tietään ja nuorukainen päätti asettua istumaan vähemmän täyttyneelle alueelle. Tuossa vieressä näytti olevan nauttien makaava punatukkainen neiti. Juuri punatukkaisuuteen Tiger ensimmäisenä kiinnitti huomionsa, sen jälkeen osansa katseesta sai oloonsa tyytyväinen olemus. Tai no, mistäs hän olisi pelkkänä rokkaripahasena tiennyt oliko toinen hätää kärsimässä vai seitsemännessä taivaassa, hänen omia päätelmiäänhän nämä olivat. Jätkä käänsi katseensa punapäisestä laukkuunsa, joka oli laskettu tuon viereen nurmikolle. Kädet kaivautuivat sen uumeniin ja etsivät jotain tiettyä – tupakka-askia ja sytkäriä.

Kumpaakaan mainituista ei näyttänyt löytyvän, mutta silmänsä aurinkolasien taakse verhonnut kaiveli vielä farkkujen taskujaan. Farkkuyksilöt olivat vaaleaa farkkua ja omistajansa käsissä revityiksi tulleet. Kuluminen ei silti ollut vaikuttanut taskujen luotettavuuteen, sillä Ty löysi etsimänsä. Hän otti askista yhden tupakan ja sytytteli sitä käsiensä välissä. Syöpäkääryleen napattua tulen itseensä nopeasti, aski ja sytkäri päätyivät laukkuun. Sieltä Tiger tulisi niitä kumminkin taas seuraavan kerran etsineeksi. Pihalla kävi vain lempeä tuulenvire, joten tupakan savu ei kiirehtinyt heti ihan ympäriinsä. Tuota vieressä olevaa punapäätä se saattaisikin häiritä – jos se oli edes hengissä. Vähän liian tyytyväiseltä vaikutti rokkarin arvioivaan silmään.

Kaikki oli hyvin. Mieli oli raukea, olo kuin vatsansa täyttäneellä kissalla. Vaikka Amelie ei itseään kovin kissamaiseksi henkilöksi tunnistanut, hän osasi hyvin asettua katin tyytyväisyyteen. Lämmin, pehmeää, raikasta. Mitä muuta voisi toivoa? Amelie imi jokaisella solullaan ulkoilmaa itseensä, kuin nauttien vapaudesta ennen häkkiin, eli luokkahuoneeseen, päätymistä. Oppitunnit sisällä ikkunan vieressä olivatkin silkkaa piinaa. Miksei tällä säällä voitu vain mennmä ulos opiskelemaan nurmikolle? Puolet oppilaista toisaalta katoaisivat omille teilleen, joten neljä seinää olivat varmasti syystä suunniteltu.
Tämän filosofisen pohdinnan keskeytti kuitenkin epäpuhta mekkalan keskellä. Se ei ollut ääni, vaan pikemminkin haju. Se tuli lempeän tuulen mukana, ja kuljetti ilmahaitan suoraan Amelien sieraimiin. Tyttö kurtisti kulmiaan pitäessään silmiään yhä ummessa, mutta lopulta voimakas tupakansavuksi tunnistettava lemu sai naisen avaamaan katseensa kansalle. Hän katsoi suoraan hajun aiheuttajaan.

Amelie ei ollut edes huomannut vieraan pojan saapumista. Onneksi nuori nainen oli kuitenkin erittäin rennosti, eikä näin ollen hätkähtänyt vierasta hahmoa vieressään. Pihalla oli paljon porukkaa, eikä voinut olettaa olevansa yksin.
Amelien pohdinnat eivät kuitenkaan ehtineet risteillä väkimäärässä kauaa, sillä rockarimaisen tupakansavu sai naisen pudistamaan päätään. Punapäinen nousikin ähkäisten istumaan, vilkuillessaan vieraaseen aluksi sanaakaan sanomatta.
"Tapatat vielä keuhkosi", Amelie kuitenkin aloitti. Hänen äänensä oli kevyt, ei lainkaan nalkuttava. Kukin sai kuluttaa vapaa-aikaansa ja rahaansa miten tahtoi. "Tai ennemmin jonkun toisen."
Huvittunut hymynhäive kapusi siroille kasvoille Amelien alkaessa putsata selkäänsä mahdollisista ruohonkorsista käsillään.

Tigerin katse etsiytyi takaisin punapäähän, joka ilmeisesti olikin erittäin hengissä. Vaikka osoittikin sen hänen mielestään turhan selvästi - nuorukainen ei kaivannut mielipiteitä polttamiseensa. Ei hän edes polttanut usein, myrkkyä tuli vedettyä sisään yleensä vain hermostuksissa. Mutta tapahtuihan sitäkin helposti...Kai sitten usea niistä hoidettiin nyrkein sekä ilkein sanoin ja harvemmin tupakansavulla. Tämä punatukkainen ei onneksi yrittänyt pitää hänelle tupakkavalistusta, jotain positiivista. Mahdollisesti.
Aurinkolasipäinen hymähti sanoille, mutta mitäänsanomatonta ilmettä se ei väräyttänyt.
"Eihän sellaista ikävyyttä voi antaa tapahtua", Ty totesi ja imaisi myrkkyjä vielä kerran kehoonsa, mutta puhalsi savut kohteliaasti poispäin tuosta punatukkaisesta. Tupakka lennähti ruskeatukkaisen sormista nurmelle ja hänen kenkänsä polkaisi sitä pari kertaa. Vähän aikaa se oli ehtinyt palaa, mutta menköön tämä vaikka sen terveyden piikkiin sitten.

Kun tupakka oli kadonnut sormista, kädet painuivat nurmeen. Ty järjesteli omassa päässään kuvaa tuosta neidistä, sitä hän teki aina jonkun uuden tavatessaan. Ainakaan tämä ei polttanut. Tai jos poltti, oli hänen saamansa kommentti tullut omituiselta taholta. Tästäkään oppilaasta hän ei pitänyt erityisemmin, sellaisen ajatuksen poika otti päähänsä. Ei mitenkään epätavallinen suhtautuminen Tigerin kannalta, hän oli vähän liian ennakkoluuloinen. Niiden ennakkoluulojen oli kuitenkin nähty väistyvän lopullisten tuomioiden koittaessa. Suuntaan tai toiseen.

Amelie yllättyi positiivisesti, kun ei saanut vastaukseksi yrmeää silmien pyörittelyä tai kiukkuista sähähdystä. Tyttö suorastaan odotti sitä, sillä pienikin kritiikki savukkeisiin yleensä sai vastaansa hyökyaallon, joka koostui tupakan ystävien mittaamattomista, raivoisista huudoista. Huolellisesti nypityt kulmat kohosivatkin hieman, ja siulmät katselivat aurinkolasien taakse kätkeytynyttä poikaa lievästi uteliaina.
Amelie painui hieman alas, selkäänsä kohti maata. Hän asetti kyynärvartensa 90 asteen kulmaan, jotta pää pysyi korkeammalla ja punapäinen kykenisi tarkkailemaan pihalla tapahtuvaa liikettä. Hän katseli kenties sekunnin, ja siinä pienessä ajassa hän havaitsi monta asiaa. Nörtin lukemassa biologiaa puun katveessa, gootin polttamassa savuketta ystävänsä kanssa..

Savukkeesta puheenollen, savun hajuhan oli hävinnyt. Amelie käänsi katseensa vieraaseen poikaan, joka viimeisen sauhun jälkeen pudotti röökin sormistaan ja tuuppasi sen kengällään kuoliaaksi nurmikkoon.
"Oho", Amelie pukahti, oikeastaan vahingossa. Hänen silmänsä kohosivat katsomaan pojan kasvoja.
"Moni olisi ennemmin hakannut minut kuin uhrannut tupakkansa kommenttini jälkeen", hän jatkoi, hymyn leikitellessä kevyenä huulilla. Rikkaan perheen tytön ei ujostellut, se ei ollut syy hänen yksinäisyyteensä.

Punatukkaisen huulilta pääsi karkuun ihmetyksen äännähdys ja Tigerin aurinkolasien taakse piiloutuneet silmät kääntyivät jälleen kerran tuohon päin. Sanoille tupakan uhraamisesta poika kohotti hieman huuliaan, mutta hymyilyksi sitä ei voinut kutsua. Ei, hymyä ei tämän rokkarin huulilta ihan niin yksinkertaisesti väännetykkään.
"Et taida polttaa", Ty totesi ja oli asiasta oman mielipiteensä jo varsinaisesti tehnyt. Jos toinen yllättäisikin ja ilmoittaisi sauhuttelevansa, niin saisipahan poika aihetta jälleen kerran ajatella nopeaa oletusten tekemistä. Siitä kun ei hänelle ollut mitään hyötyä aiheutunut tähän asti, mutta kovakalloisuus esti näkemästä ongelmaa omassa luonteessa. Yllätyksellisesti Ty ei ollut kuitenkaan vielä ajatellutkaan mihin klikkiin törkkäisi mielessään tämän tytön. Yleensä juuri tuon kyseisen asian päättely tapahtui ensimmäisenä, mutta yleensä sen päättelykin oli helpompaa. Kapinallisten sakkiin toinen ei ainakaan mennyt pakottamallakaan, kyllä poika nyt "omiaan" sen verran tunsi – eikä punapää friikiltä tai skeittarilta pahemmin näyttänytkään. Jos toinen olisi kermaa, ei tämä varmaan juttelisi tässä hänen kanssaan tupakasta. Mukavia lellittyjä kakaroita ei ollut ainakaan Tigerin tielle sattunut aikaisemmin.

Klikkipohtimisen takia poikaa kiinnosti hieman, keltä hänellä oli kunnia tupakkavalistusta saada. Nimien perusteella kermaa ja alempien klikkien ääritapauksia oli helppo tunnistaa. Vaikka sen pahimman hikipingon, hevarin tai suosittujen kuningattaren tunnistaminen ei vaikeaa ollut sokealtakaan.

// kirjoittamiseni tuntuu nyt tökkivän ihan kamalasti //

Amelie ei voinut olla kohottamassa hieman kulmiaan, eikä hän myöskään kyennyt estämään hymyä, joka varkain kiipesi hänen kasvoilleen. Pojan itsestäänselvä kysymys oli jostain syystä huvittava, vaikkei siinä virallisesti mitään hauskaa ollutkaan. Mutta ehkäpä Amelien positiivinen asenne lähestulkoon kaikkeen sai asian kuin asian kuulostamaan huvittavalta.
"En, en polta", Amelie lausahti, hymähtipä vielä päälle. Sen jälkeen tyttö pystyi antautumaan hetkeksi auringolle. Hän sulki silmiään, antoi säteiden leikitellä kasvoillaan ja maireasti nautiskeli lämpöisyydestä, joka huokui hänestä. Tämä oli parasta lämpimissä koulupäivissä: tauot saivat suorastaan oppilaat puhkeamaan elämään!

Amelie ei juurikaan klikkiasioita pohtinut, vaikka hänen totisesti pitäisi. Ikävä kyllä hän oli rikkaiden keskuudessa menettänyt kasvonsa jo niin monesti ja näin ollen unohdettu, ettei yksinäinen tyttö jaksanut enää säännöistä välittää. Jos hänellä olisi enemmän ystäviä, ja hän olisi suositumpi, asia olisi eri. Vaan ei kun ei, kaikkea ei voinut saada.
"Taidat kuulua jonkin sortin pahiksiin", Amelie lopulta lausahti ilkikurisesti kesken hiljaisuuden, raottaen silmiään. Punapäinen katseli nuorukaiseen, joka tuntui yhtä uteliaana tutkivan häntä. Amelie ei muistanut poikaa sen suuremmin, mutta jotain saattoi aina heittää, että keskusteluntynkää pidettäisiin kasassa.

Punatukkainen vahvisti Tigerin oletukset kertomalla, ettei polttanut ja vaikutti vielä hyvin hilpeältä. Poika ei kommentoinut tuota mitenkään, jatkoi toisen huoletonta tutkailua, sillä halusi päättää omassa omituisessa päässään, mihin klikkiin tämän tytön laittaisi. Hänestä oli jopa hieman häiritsevää, kun ei onnistunut tekemään nopeita johtopäätöksiä, muodostamaan ennakkoluuloja. Mistä hän tietäisi, miten suhtautua tähän punapäähän jos ei tiennyt olisiko hänen pitänyt kumartaa vai olla kumarrettavana? Eli oliko tyttö kermaa vai luusereita.

Aurinkolasit laskeutuivat rokkarin silmiltä ja poika hieraisi silmiään, aurinko paistoi silmiä kun suoja edestä oli poistettu. Lasit olivat kuitenkin alkaneet hiostaa ikävästi ja pieni häikäisy oli sellainen hinta, jonka rokkari olisi valmis maksamaan kasvoista, joita pitkin ei valunut hikipisaroita. Vaikka kauan olisi poika saanut odottaakin, että ne hikipisarat olisivat ilmestyneet. Ty pöyhäisi ruskeaa hiuspesäkettään, kun vieressä oleva punapää esitti toteamuksen erikoisella äänensävyllä. Poika katseli toista hetken aikaa sanomatta mitään ja se saattoi vaikuttaa hieman oudolta...Vaikka eipä poikakakaan mikään tavallinen ollut.
"Ei nyt ihan pahiksiin, samoihin piireihin kuitenkin", nuorukainen sanoi ja mietti helpottaisiko omaa mielensisäistä ärsytyksen aihettaan kysymällä jotain punapäältä.
"Susta taas en tiedä, oletko kermaa vai koulun pahin saatananpalvoja", Ty sanoi, äänensävy oli hieman kysyvä, sillä halusihan poika tietää mihin klikkiin toisen saisi tyrkätä. Sormet etsiytyivät nyhtämään nurmikkoa ja pieniä ruohotuppoja ilmestyi makaamaan pojan viereen kun tuo odotti punapään vastausta.

Amelie ei voinut olla hymyilemättä erittäin huvittuneena, kun poika (ehkä hieman naljaillen) ehdotti Amelieta vaikkapa pahimmaksi saatanan palvojaksi. Tyttö kohotti hieman kulmaansa, antaen kasvoilleen valua näytellyn, hämmentyneen katseen, joka tutki pojan ilmeettömänsävyisiä kasvoja tarkasti.
"Eikö saatanallisuus muka loista minusta tarpeeksi?" tyttö kysyi ymmällään, huvittuneisuus äänessään pilkistäen. Hän pöyhäisi hieman punaisia hiuksiaan, antasen katseensa karata nuorukaisesta kiertämään pihaa. Ihmisiä oli paljon, toimintaa oli paljon. Läksyjen tekijöitä, tanssimista, välipalan napostelua - kaikki yrittivät nauttia päivästä, ennen kuin hikiset oppitunnit jatkuisivat taas.
"Olisi pitänyt jättää rusakon veret käsiin, kun olin äsken uhraamassa jumalalleni", tyttö vielä virnisti kevyesti, sulkiessaan silmänsä. Hän antoi auringon kutitella kasvojaan, nenäänsä ja poskipäitään, ja hyvän, raukean tunteen pitää kroppaansa leikkikenttänään. Tällaisina päivänä hänen oli myönnettävä, että ehkä Irlanti oli ollut aika ankea ilmastoltaan..

Leikki kuitenkin sikseen. Amelie tunsi, että poika halusi kutkuttavasti tietää hänen oikean klikkinsä koulumaailmassa, ja päätään alistuneesti pudistaen hän käänsi katseensa takaisin tuntemattomaan nuorukaiseen.
"Rikkaaksi pennuksi minua haukutaan", Amelie vastasi, luoden kevyen katseen ympärilleen, kuin peläten jonkun kuuluvan.
"Vaikka taidankin olla häpeäksi muille. Tuskin minua kukaan tuntee", tyttö paljasti, ja asettui takaisin selälleen pehmeälle nurmelle. Hän tuijotti kohti sinistä, pilvetöntä taivasta, mielenkiinnolla odottaen, kuinka toinen hänen antamaansa vastaukseen reagoisi.

Tiger hymähti ilmeettömänä punatukkaisen kysyessä, eikö vaikuttanutkaan selvältä satanistilta. Nuorukainen tuijotti nyppimäänsä ruohoa ja ajatuksissaan hymyili tytön äänessä pilkottavalle huvittuneisuudelle. Hymy kuitenkaan harvoin pääsi kasvoille asti, sillä Ty oli hieman heikko esittämään tunteitaan. Ei niin, ettei hän olisi halunnut tai jokin olisi estänyt häntä – hän ei vain kyennyt ajattelemaan, että olisi normaalimpaa näyttää suhtautumisensa kuin virnuilla omissa ajatuksissaan. Hän ei nimittäin edes ajatellut, että jätti hymyilemättä, kun hymyili omassa päässään.
"Niin, olisi siitäkin eläimestä ollut vielä enemmän iloa", nuorukainen sanoi toisen vitsailuun ja kohotti katseensa seuraamaan hetkeksi tuon katsetta, kunnes keskittyi taas siihen niinkin kiinnostavaan vihreään asiaan sormiensa alla.

Nyppiessään nurmikkoa Ty pohti hiljaisena samaa aihetta, joka oli mietityttänyt tuota jo jonkin aikaa. Ainakaan tyttö ei kuuluisi kermaan, ei, ei voisi kuulua. Varsinkin kun toinen vielä tiesi, että hän kuului kermaa alempaan kastiin. Rokkari oli nähnyt jo niin monta tapausta, jotka pystyivät vahvistamaan sen väitteen, ettei kerma yksinkertaisesti nauraisi itselleen. Eli vitsailisi itsestään. Tigerin kaltaisten edessä. Poika oli jo hieman tyytyväinen itseensä, kun oli sulkenut yhden osan koulun klikkijaosta tytön ulkopuolelle, kun punatukkainen ilmoitti kuuluvansa rikkaisiin pentuihin. Tummatukkaisen olemus oli hämmästynyt, kun hän kuunteli toisen selittävän olevansa häpeäksi klikilleen. Koska Ty ajatteli, ettei toinen tuossa nurmella maatessaan tajuaisi hänen ihmetyksen muokkaamaa ilmettään, poika ei pyyhkinyt sitä kasvoiltaan.

"Ai." Tigerin älykkyyden vaikutelmaa varmasti kohottavalta vaikuttava äännähdys pääsi huulien välistä muidenkin korvien kuultavaksi. Nuorukainen oli hieman pettynyt itseensä ja ajatteli yleistäneensä kermaa melkolailla. Mutta toisaalta hänellä oli takanaan jo niin monta tapausta, jossa oli saanut turpiinsa urheilijoilta, tullut huutosakkilaisten pilkkaamaksi tai saanut jäädä muiden rikkaiden varjoon. Turpiin saaminen oli ollut hyvin paljon hänen omaa syytään, koska oli niin riidanhaluinen, mutta tämä punatukkainen tyttö ei vaikuttanut mitenkään niiltä muilta tytöiltä, joita hän oli joutunut (valitettavasti) kermasta kohtaamaan. Mutta olihan tämä tyttö sanonut olevansa...niin, mitä hän olikaan sanonut? Ai niin, häpeäksi muille.
"Et ainakaan vaikuta öh...sellaiselta josta muilla olisi aihetta hävetä", rokkari sanoi sitten hetken päästä. Millä perusteilla kermassa hävettiin toisia? Rumien vaatteiden, kamalan tukan? Että oli ostanut sata dollaria halvemman laukun kuin oli sopivaa?

Amelie kurkisti nurmalle maatessaan hämmentyneeseen Dioniin, joka sai suustaan aluksi vain lyhyen, kaksikirjaimisen sanan, joka korosti silmistä hohtavaa kummastusta. Tälle ilmeelle ja reaktiolle ei Amelie voinut kuin hymyillä pehmeästi, kääntäessään katseensa pois toisesta. Takaisin taivaan sineen, jonka yli vain pari uskaliasta, pikkuruista poutapilveä kiirehtivät. Niiden katselu tuntui erittäin mielenkiintoiselta, tai ainakin irlantilaistyttö pysyi rauhallisena katsellessaan ylös.
Mutta poika ei vaiennutkaan ja antanut kaiken keskittymiskykynsä pysähtyä ainoastaan nurmikkoon, vaan totesi vastauksen Amelien mainitsemalle häpeälle. Näiden sanojen seurauksena hieman hymähtäen nousi punatukkainen tyttö istumaan, ja antoi kasvojensa kääntyä pojan puoleen, katsellen tätä kevyt ilkikurisuus pilkkeenään.
"Voi, jo se, ettei minulla ole tänään kalleimpia vaatteita päälläni, etten ottanut hienointa muotilaukkuani ja että juttelen kanssasi, on syy polttaa minut roviolla", Amelie selvensi rikkaiden tilannetta ääntään hieman madaltaen. Siltä varalta, että rahapussinkierrättäjä kuulisi ja keksisi jonkinlaisen juorun Ameliasta ihan piruillaan, tehdäkseen tytön kouluelämästä erittäin tukalaa. Kevyt, vihreä silmäyskin tehtiin lähiympäristölle, ennenkuin Amelie uskalsi jututtaa poikaa taas hieman paremmin.

"Nimeni on Amelie", tyttö lopulta esittäytyi. Hän antoi nimensä lisäksi pehmeän hymyn, ennenkuin käänsi katseensa pois toisesta. Keskittyi jälleen tutkiskelemaan taukoa viettäviä oppilaita, joista joku nörtti näköjään menetti välipalansa irvistelemään tulleelle pahikselle. Amelie kurtisti hieman kulmiaan, mutta ei keskittynyt tilanteeseen vakavemmin.
Täällä noudatettiin viidakon lakeja.

Rokkari kuunteli hiljaa tytön kertoessa syitä sille, miksi kermalla oli aihetta hävetä tuota. Toisen katseessa oli pilkettä ja tyttö vaikutti hyväntuuliselta. Mistä Tiger sai jonkin verran aihetta ihmetellä – eivät kai rikkaat kakarat tosiaan käyttäytyneet näin? Toisaalta punahiuksinen oli ehtinyt todella tehokkaasti todistaa pojalle, ettei ollut tavanomainen klikkinsä edustaja.
"Eli toisaalta koska et ole ahdasmielinen, julma ja bitch, olet häpeäksi niille kaikille, jotka ovat?" tummatukkainen kysyi vaivautumatta tarkastelemaan, kuinka kovaa puhui, vaikka punapää hieman vaikuttikin varovan.

Vihdoin punapää sai myös itselleen nimen, esittäydyttyään Amelieksi. Ensimmäiseksi pojalle tuli jostain kumman syystä mieleen se omituinen elokuva, jonka nimi oli Amélie...Vaikka itse elokuvasta nuorukainen ei tiennyt mitään. Ty nyökäytti päätään esittäytymiselle.
"Tiger", poika esittäytyi omasta puolestaan. Hänen nimensä ei todellakaan ollut yleinen Yhdysvalloissa, joten tietenkin voisi luulla hänen vain sanoneen sanan tiikeri. Mutta nuorukainen luotti siihen, että Ameliella oli enemmän aivokapasiteettia ja päättelykykyä kuin kermalla normaalisti. Näin mukavasti kermaa yleistäen, totta kai.