It´s a game and we are all just victims of love

- vahingos vähä venähti -

Se ei ollut omatunto, joka sai Romeon pysymään tämän pojan luona, vaikka tuo oli selvästi hänestä kiinnostunut liikaakin. Tuo oli itse sanonut niin. Ei, se ei ollut omatunto, moinen ei olisi ollut tarpeeksi vahva sitomaan Romeota mihinkään. Ja eihän häntä kukaan ollut mihinkään sitonut tai ollut edes sitomassa… Hän oli yhä oma vapaa ja sitoutumiskammoinen itsensä. Hän vain tapaili Andrewia enemmän kuin olisi ollut hyvä. Hän oli kiinnostunut, toinen oli suloinen, ihana ja ei lainkaan paska sängyssäkään… Mutta varjopuolena oli se, että Andrew tahtoi jotakin liikaa. Se tahtoi saada Romeon itselleen, vaikka rastatukkainen taasen tahtoi pitää vapautensa. Hän halusi olla riippumaton kenestäkään, tilivelvollinen ei kenellekään. Hän ei halunnut mitään vakavaa ja Andrew tiesi sen. Pakkohan tuon oli tietää, kun se oli toiselle niin moneen kertaan sanottu. Mikään ei siis kieltänyt Romeota pitämästä hauskaa pojan kanssa. Paitsi se omatunto, joka toisinaan nosti päätään… mutta se potkittiin aina nopeasti matalaksi.

Adrew tuijotti vanhempaa skeittaria, joka ei irrottanut katsettaan toisesta sen enempää kuin tuokaan hänestä. He saattoivat ulkopuolisen silmin näyttää hyvinkin rakastuneilta… Mutta kuka tahansa, joka edes tiesi Romeon osasi sanoa tämän haluavan kaikkea muuta kuin rakkautta ja vakavia asioita. Ei Romeo silti läpimätä ollut, hän ei tahallaan halunnut satuttaa. Hän ei pakottanut ketään välittämään itsestään. Hän vain ei voinut sille mitään, jos joku meni törkkäämään kätensä sellaiseen paskakasaan kuin rakkaus tai edes ihastus häntä kohtaan. Hän ei tuntenut katumusta tai huonoa omaatuntoa siitä. Ja jos tunsikin niin vain hetkittäin ja ne hetket menivät hyvin nopeasti ohitse.

Poika sai käteensä juoman, jonka nuorempi maksoi. Tuo ojensi sen hänelle hymyillen, eikä takkutukkakaan omaansa riisunut. Toiselle ei kuulemma tarvinnut vastata mitään, mutta hän oli silti vastannut. Ja oikeastaan jopa tarkoittanut mitä sanoi. Vaikka hänen kai tulisikin hieman rajoittaa tätä mukavanpojan leikkimistään… Ties mitä Andrew siitäkin päähänsä saisi… Ja taas hän alkoi panikoida sitä, että toinen luulisi liikaa. Hän piilotti sen tuntemuksen taa sen, että saattoi itse toivoa itseltään liikoja Andrewin kanssa. Hän oli oikeasti kiinnostunut, kaiketi ehkä hieman ihastunutkin. Ja hän tiedosti sen itse. Ei hän vittumaisuuttaan ollut Miguelia raivostuttanut. Ei hän ollut huvikseen antautunut sen latinon nyrkille. Hän halusi Andrewin, eikä kukaan muu saanut saada palaakaan hänen kakustaan.

Poika käveli toisen perässä kohti heidän valtaamaansa sohvaa, virnuili toisen kävellessä takaperin katse hänessä. Virnuili yhä, kun toinen kääntyi ympäri ja jatkoi kävelyään. Katse valui toisen selältä takapuolelle. Ja se virne vain syveni.
“Ne kerro”, Romeo kehotti nuolaisten huuliaan ja siirtäen katseensa sohvan luo päässeen Andrewin silmiin. Juoma vietiin huulille, sitä maisteltiin ja Roeo lysähti istumaan sohvalle katse yhä toisessa pojassa.

haa ei mitää:]]

Oli Romeo edelleen paikalla, ei ollut livahtanut karkuun tai kadonnut ihmisten sekaan. Andrew tunsi taas syvää tyytyväisyyttä eikä osannut olla hymyilemättä. Paitsi kun Romeo aukaisi suunsa ja pyysi kertomaan mitä pienemmällä oli mielessä. Andrew katsoi jonnekin olemattomaan, mietti. Hän oli pienesti hätääntynyt tajutessaan, ettei toinen ollut enää selän takana.
Andrew seisoi varmaan toisen edessä kaksi minuuttia aivan hiljaa, muualle katsellen, kunnes huokaisi ja istahti toisen vierelle. ”En mä muista enää”, Andrew totesi mutristaen huultaan ja otti hörpyn juomastaan.

Tummatukka käänsi katseensa toiseen ja paransi löhöävää asentoaan. ”Ei se mitää, ehkä mä muistan myöhemmin”, Andrew sanoi säteillen, eikä jaksanut enää pakottaa itseään muistamaa mitä oli aikonut sanoa. Juomasta otettiin uudempi hörppy, aivan muutama, säästellen.
”Onko se ihan ok”, kysäistiin tökkäisten sormella lasia, joka Romeon käsissä oli. Andrew ei ollut miettinyt tarkemmin mitä oli ottanut, rastapää varmaan olisi halunnut mielummin bisseä. Ruipelo kun ei siitä oikein tykännyt..
Pitkä, jatkuva tapitus oli kohdistettu jälleen Andrewiin. Hitto kun ei tuo osannut koskaan rastapään seurassa tehä muuta kuin lumoutuneena tuijottaa ja ihailla toista, mielessään hihkua kuinka ihana toinen oli. Vaikka tiedostaen samalla että se oli kiellettyä. Ainakin jos se tehtaisiin liian huomattavasti, niin että se saisi aikaan Romeon ahdistuksen ja kaiken siitä seuraavan draaman. Andrew oli hyväksynyt jo, ettei saisi mitään toisesta. Mitään vakavapohjaista. Romeo oli kertonut sen, Andrew oli sanonut ettei mitään toiselta vaatisi. Ja niin se olisi. Aina sai kuitenkin toivoa. Kunhan Romeo ymmärtäisi, ettei pienempi odottanut toiselta mitään. Tämäkin koko päivä oli tullut ihan puun takaa, kukat ja syömiset ja kaikki!

Andrew liikkui toisen viereen, lähemmäs ja virnisti. ”Saanhan anteeks jos roikun koko illan sussa”, ja perään kunnon koiranpentu tapitus.

Toinen hiljeni, ei sanonut yhtään mitään ja oli ilmeeltäänkin jotenkin lamaantunut. Romeota nauratti moinen. Toinen oli ihan helvetin ihana pieni tampio. Tuo istui sohvalle rastatukkaisen viereen ja kertoi ettei muistanut enää. Nyt Romeo nauroi jo ääneen. Miten ihmeessä hän muka pitäisi näppinsä erossa toisesta… No, eipä varmaan mitenkään, mutta mahdollisimman pitkään hän voisi sen lääppimisen venyttää… Ihan kiltisti nyt, hän oli luvannut yrittää… Sitä paitsi jos toisen veli saisi selville, niin Romeosta ei jäisi jäljelle kuin kasa silppua… Miksei se uhkaus toiminut? Miksi hän päänsä sisällä nauroi sille rikkaalle blondille idiootille, eikä edes aikonut pysyä tuon veljestä erossa? No koska se veli oli niin helvetin vetävä ja Romeo oli nuorimies, jossa riitti virtaa ja adrenaliinia…
Andrew uteli kelpasiko juoma rastapäälle ja vanhempi virnisti vilkaisten ensin juomaa ja sitten toisen kasvoja. Huulilta karkasi naurahdus.
“En mä voi väittää, että mä tietäsin drinkeistä vittujakaan… Mä en ole järin kranttu”, hän vastasi. Kaikki tosiaan meni alas, mikäli se päihdytti. Vaikka kyllähän Romeo oli enemmänkin olut-ihminen… Vaikka kaikki makeakin oli ihan jees, ne vaan tiesivät yleensä myös sen mukaista darraa… Mutta jos hän tänään ei vetäisikään perseitä, vaan nauttisi seurasta.

“Jaa a, empä tiedä, nyt pistit pahan”, rastatukkainen vastasi toiselle äänellä, joka oli lempeä ja naurua täynnä. Miksi toinen nyt tuollaista kyseli… Kielikö hänen ilmeensä edellisistä ajatuksista? Tai ehkä toinen vain oli oppinut varovaiseksi Romeon temperamentin kanssa… Hänellä sitä oli, kun keskustelu kääntyi hänen kukasta kukkaan elämäänsä.
“Kunhan et saa mua kiimaan ja kimppuus, niin kaikki on annettavissa anteeksi…” Sanoja, sanoja, sanoja vain… Romeo oli kääntynyt sivuttain sohvalla ja hiplaili nyt sormillaan toisen olkapäätä, kosketus nousi hitaasti kaulalle… Okei, mikä itsehillintä?

Ilmeisesti juoma kelpasi, ainakin näytti alas menevän. Jos he ottaisivat vielä toiset niin ehkä Andrew voisi ostaa toiselle bissen. Ja itselleen jonkun kivan värikkään, suloisen juoman. Vaikka ei niillä nyt vielä ollut mitään väliä, eikä tulisi välttämättä olemaan ollenkaan. Pääasia että yhdet oli ja alas meni kurkusta ilman mitään oksennusrefleksejä tai irveilyä.

Hymy sen kuin leveni vain. ”Ai sitä en saa anteeks”. Niin vissiin. Pienempi kallisti päätään pienesti kun Romeon sormet hipelöivät olkapäätä ja siitä siirtyivät kaulalle. ”Mä en taida uskoa sua”, tummatukka virnisti suloisesti, sen jälkeen porasi tiiviin katseen toisen ruskeisiin silmiin ja vei kasvonsa vieläkin lähemmäs. ”Ehkä mä uskallan ottaa riskin”, sanottiin leikittelevästi, ihme ettei naama jo väsynyt jatkuvan hymyn ylläpitämiseen.

Andrewilla ei ollut pitkään aikaan ollut näin kepeä, näin mukava olo. Hänellä oli hauskaa. Vain tässä istuskellen Romeon kanssa.
Käsi laskettiin Romeon polvelle, pienempikin kääntyi istuessaan enempi toista kohti. "Ei se ketään haittaa jos me ei koko aikaa olla kiltisti". Pikku virne. Ei se kenellekään vahinkoa tekisi. Hän ei tahtoisi kenenkään blondin huippumallin vievän takkutukan huomiota tänään. Andrew oli ikään kuin nyt varautunut vähän siihen, että toinen olisi tänään hänen.

/ mulla nää on lyhkäsempiä nyt .__. ei meinaa tulla mitää järkevää päähän>)

- eipä tuo mitää :: D lyhyt on mun mielestä parempi ko kilometriviesti >3 -

Kyllä se juoma alas meni, ehkä liiankin nopeasti. Pian lasi oli viimeistä hörppyä vailla tyhjä, sekin kumoutui kurkusta alas pikavauhtia. Lasi laskettiin läheiselle pöydälle ja jätettiin oman onnensa nojaan.
Andrew ei uskonut sanaakaan Romeon väitteestä, sen kertoi äänensävy ja myöhemmin lausutut sanat. Romeo naurahti matalasti, hiljaisesti. Miksi olisi uskonut, kun rastatukkainen käyttäytyi täysin päinvastaisesti kuin puhui. Andrew tuijotti takaisin suklaisiin silmiin, joissa pilkehti jo pieniä liekinalkuja. Toinen tuli lähemmäs, eikä itsehillinnän rajan ylittäminen tuntunut ollenkaan huonolle vaihtoehdolle… Miksi pitäisi hillitä itseään, jos ei tahtonut sitä? Ota riski, ota vain, sitähän Romeo tahtoi… Andrew… Voi helvetti, tässä mentiin yli rajasta kuin toisestakin…

Tummakutrinen laski kätensä takkutukan polvelle, tuijotti intensiivisesti ja oli oma helvetin ihastuttava itsensä. Voi ei…
“Eikö?”, Romeo kysyi käheällä, tummuneella äänellä. Ei, eihän se haittaisi… Ei häntä Andrewia enempää ja muillahan ei periaatteessa ollut yhtään mitään väliä… “Ei.” No, oli se järkevä esittää ensin kysymys ja sitten vastata siihen. Takkupää ujutti kiinni loputkin sentit heidän välillään ja suuteli toista mukana enemmän tunnetta kuin hyvin pitkään aikaan. Hellä, haluava suudelma, eikä kiimainen huulten syöminen… Romeon olisi varmasti pitänyt olla huolissaan mielenterveydestään.

Andrew pudisti päätään erin pienin liikkein ja hymyili sievästi, edelleen leikittelevästi. Ei, ei se kenellekään haittaa tekisi. Sitä mieltä Andrew oli. Ääneen sitä hän ei edes sanonut enää, hymy ja pudistelu sai tehdä ruipelon kannan tarpeeksi selväksi.
Romeo oli samaa mieltä, ei kuului tuon huulilta ja sen jälkeen suutelikin jo pienempää. Andrew oli hieman yllättynyt suudelman tyylistä, se ei ollut niin kiimainen mitä hän olisi voinut olettaa tulevan. Tyytyväisenä, yllätyneen iloisena Andrew vastasi suudelmaan, vei kätensä Romeon niskan luokse ja syvensi suudelmaa. Romeon huulet.. miten pieni olisi voinut niitä kommentoida? hän oli kehunut toisen ja maasta taivaaseen mielessään. Parempaa hän ei ehkä pystynyt, ei tuo osannut sanoin kuvailla kuinka täydellinen tuo mokoma rastapää oli.

Koska Andrew oli muutenkin jo menettänyt järkensä ja oli käyttäytynyt kuin mikäkin outo olento, hän ei jaksanut enää oikein miettiä tai ajatella miten Romeo suhtautuisi, joten ruipelo siirtyi sulavasti hajareisin toisen syliin ja panosti suudelmaan kovemmin, teki siitä omalta osaltaan intohimoisemman. Turhan aikaiseen ehkäpä, malttamaton kakara kun oli.. ainakin nykyään näemmä. Ja nimenomaan Romeon seurassa.
Eipä tummatukka osaisi sanoin kuvata sitäkään kuinka valtavasti oli kaivannut päästä seuralaisensa syliin ja toisen ahmittavaksi. Romeo oli sekoittanut Andrewin ajatukset laidasta laitaan ja käytöksenkin oli saanut mielipuoliseksi. Siltä Andrewista ainakin tuntui, ei hän nimittäin ihan näin kaikkien seurassa käyttäytynyt.

Okei, tätä hän oli kaivannut kokoajan… Kiero paskanaama… Vaikkakin, eihän tämä etukäteen suunniteltua ollut ollut. Hän oli lähtenyt toisen kanssa ulos taka-ajatuksitta ja tässä sitä nyt taas mentiin. Ei jaksanut edes yllättää.
Mitäs tuo hymyilevä ja hieman päätään pudisteleva pikkuinen oli niin helvetin vetävä. Pitikö sen tehdä pieniä eleitä, jotka saivat rastapään varpailleen ja sitten lopulta tuon huulille? Ja kaiketi vieläkin edemmäs… No, ei tässä auttanut toista syytellä, kun itse oli niin helposti vietävissä. Toisinaan hän saattoi itsekin epäillä itseään panseksuaaliksi… Joskin no, oli hän silti aika kranttu seurastaan.
Andrewin kädet etsiytyivät vanhemman niskaan ja tuon hentoinen keho hänen syliinsä. Romeon kädet löysivät paikkansa nuoremman lanteilta ja syvennetty suudelma ajoi kielen tuon raotettujen huulten välistä suuhun. Intohimo oli melkoisen vieras käsite Romeolle, varsinkin kohdistuessaan yksittäiseen henkilöön, erilliseen persoonaan.

Pian se hentoisuus oli kokonaan poissa heidän huuliltaan. Ne söivät toisiaan, kiima ja halu olivat selkeitä elementtejä. Romeo halusi, Andrew oli kiellettyhedelmä, jota hän ei edes jaksanut yrittää itseltään kieltää. Vaikka pakkohan se oli joku raja pitää, tänne ei sentään porttikieltoa tahdottu ja julkiset hellyydenosoitukset olivat kiellettyjä, jos ne menivät liian intiimeiksi. Takkupää irrottautui toisen huulista ja painoi otsansa toisen otsaan hymyillen.
“Huomasitkos, prinsessa, ei karannut käsistä”, Romeo naurahti. Mieli teki silti jatkaa ja haistattaa vitut kaikelle muulle ja ottaa toinen tässä sohvalla…

Eihän pieni edes tajunnut enää ympärillä olevia ihmisiä, joiden katseiden alla he olivat. Andrew oli täysin keskittynyt toisen pehmeisiin, täydellisiin huuliin, joita parhaillaan ahmittiin ikävän kaipuun ja halun seurauksena. Sen takia olikin aika harmillista kun Romeo keskeytti suudelman, irrottautui ja painoi otsansa tummatukan otsaa vasten.
”Ei karannut ei”, sanottiin takaisin, silmiä räpäytettiin muutaman kerran. Andrewilla oli ihan samanlainen olo kuin hänet olisi juuri unesta kiskottu kun tuolla lailla suudelma oltiin keskeytetty. ”Harmi”, Andrew lisäsi virneen kera ja liikutteli sormiaan toisen niskan luona. Eihän Andrew nyt niin sekaisin olisi, että alkaisi vaatteita kiskomaan baarin sohvalla pois. Mitään pornoesitystä hän ei rupeaisi antamaan.. mutta eihän tämä nyt ollut vielä lähelläkään sitä.. tai sitten ruipelo ei vain osannut ajatella järkevästi.

Pieni pysyi edelleen toisen sylissä, istui samassa asennossa hajareisin, mutta suoristi selkäänsä hitusen. Kasvot siirtyivät hieman kauemmaksi rastapään omista, Andrew katsoi viattomasti. ”Mä ehkä kerkesin villiintyä jo vähän”, todettiin ja hymy oli mitättömän pieni, naamassa pidettiin vieton ilme, mutta toinen käsi liukui Romeon niskasta rintakehän kautta reiden päälle. Kuhan tahtoi vähän kiusoitella, ei hän tässä rupeaisi mitään järjettömiä tuhmuuksia tekemään. Jestas, niin sekaisin edes Romeo ei Andrewia saisi. Tai no, olihan toinen suostutellut pienen kerran kolmenkimppaankin.. mutta ehei, ei julkisilla paikoilla. Mutta Andrew tunsi olonsa niin sietämättömän malttamattomaksi. Miten hän jaksaisi odottaa? hän tahtoi näyttää toiselle, kuinka kiitollinen oli päivän yllätyksestä.
”Ehkä mä siirryn kohta, että osaan pitää näppini erossa susta”, sanottiin lempeästi, sievä hymy ja silmät tuikkien. Sanat sanottiin ihan sillä tavoin kuin pieni olisi lausunut minkäkin rakkausrunon toiselle.

Andrew näytti jollaintavoin säikähtäneeltä, tai ei ehkä ihan, mutta… Vittu, mitenkä sekin ilme olisi kuulunut tulkita? Jäi sitten tulkitsematta, ilme kuin ilme… Pieni eläin toinen oli silti. Välillä pieni säikky peuranvasa ja toisinaan taas melkoinen jänis… Ja mihin ne ajatukset taas karkailivatkaan? Toinen virnisti, totesi Romeon kurinpidon olevan harmillista. Takkupää mutristi suutaan.
“Etkö sä arvosta, että mä osaan kerrankin tehdä niin kuin olis säädyllistä?”, tämä uteli naureskellen. Ei sitten, jos näin ei ollutkaan hyvä… Joskin Andrewhan tässä oli se, joka kehotti häntä olemaan tuhma poika, kuten aina. Mikä sitten oli Romeon ongelma? No, vissiinkin ne tunteet, joihin ei oltu totuttu.
Ei toinen onneksi sylistä mihinkään karannut, leikitteli sormillaan rastatukkaisen iholla. Kuljetteli niitä miten tykkäsi ja syvensi hymyä vuotta vanhemman kasvoilla. Karkasi se vähän kauemmas, ei ollut kasvoillaan enää kiinni Romeon omissa. Oikeastaan aika harmi. Toinen kuulemma kerkisi jo hieman villiintyä. Rastatukkainen nauroi. Jep, niinhän siinä taisi päästä käymään.
Toisen ääni oli hempeä kuin tuo ilmoitti siirtyvänsä ehkä pian pois Romeon sylistä. Alimmaisen kulmat kurtistuvat hieman. Ei siksi, että toinen oli karkaamassa, vaan sen äänensävyn tähden. Ei toinen saisi puhua noin… Ja no, myönnettäköön, ettei se siirtyminenkään ollut mikään kiva idea.

“Ai onko se niin hirvittävän vaikeaa?”, Romeo kysyi, jälleen virnuillen. Hän oli päättänyt sivuuttaa sen äänensävyn. Menköön tällä kertaa. “Joo, ehkä parempi, että siirryt. Mä haluan tanssimaan, mielellään niinkun nyt. Tuu muun kanssa”, Romeo puheli ja antoi käsiensä valua pois toisen vyötäröltä.
“Ehkä me voidaan pussailla vielä myöhemminkin, jos sä kerta niin kovaa tahdot, tuhma poika”, virnistettiin vielä perään. Ehkä tämäkin päivä siten päättyisi yhteiseen sänkyyn vähemmän viattomassa mielessä, vaikka muuta oli jo ehditty luulla… Vaikka mistään ei koskaan varma voinut olla.

”Arvostan tietenkin”, vastattiin naurahtaen itsekin, pieni hymähti heti perään. ”Oot toiminut oikein hienosti”, kehuttiin ja jopa taputettiin toista kiltisti päälaelle.

Hetken Romeo näytti siltä kun ei olisi kovin tyytyväinen, ruipelo rupesi heti kelaamaan sanojaan, oliko hän sanonut jotain typerää? ei, ei omasta mielestään. Eihän Andrew ollut tehnyt mitään sellaista, joka saattaisi aiheuttaa ahdistusta Romeossa. Ei varmasti.. pieni ei ollut puhunut tunteistaan tai kertonut toivovansa kiellettyä, ei maininnut vahvaa ihastustaan tai mitään.. oliko se sitten vain niin päällepäin näkyvää?
Andrew olisi voinut jopa hetken pidemmän ajattelun jälkeen hätääntyä, koska asia vaivasi, mutta pian rastapää jo käyttäytyi normaalisti, virnuili ja esitti kysymyksen. Tummatukka hymyili ja tunsi helpotusta, ehkei hän ollutkaan tehnyt mitään. Mitään kauhean kamalaa ainakaan. ”On. Mut se on ihan sun oma vika ku saat mut innostumaan”. Romeo tahtoi tanssimaan, kannatti Andrewin siirtymistä. Hitsit, ei pieni olisi tahtonut tästä lähteä nyt mihinkään. Siitä huolimatta hän siirtyi toisen sylistä sohvalle.

”Voisinhan mä ehkä tullakin mukaan”. Tanssimaan sitten vaan siis.. pakkohan Andrewin olisi mennä mukaan, muuten Romeo karkaisi jonkun toisen matkaan, aivan varmasti.
”Parasta oiski”, Andrew virnisti ja jätti hymyn huulille. ”Ei vaan.. ainoastaan vaan jos säkin tahdot”. Andrew nousi ylös ja kapusi toisen yli lähteäkseen tanssimaan. Ruipelo kuitenkin vielä otti lasinsa pöydältä ja joi siitä loput litkut nopeasti ja laski lasin takaisin paikoilleen. ”Nyt pääset tanssimaan”, katse kohdistui Romeoon ja pieni antoi silmiensä jälleen tuikkia.

Jaa arvosti vai? Romeo ei uskonut, toinen taputti vielä päälaellekin, niin ei siinä voinut kuin nauraa. Haiskahti lievästi sarkasmille, mutta ota nyt tästä pojasta sitten täysi selko.
Andrew syyllisti Romeota siitä, ettei toinen osannut olla kiltisti. No, oliko se muka pojan itsensä vika kun oli niin kuuma, haluttava ja ties mitä? Niin ja vielä vaatimatonkin! Joo, niinpä, siihen hän ei itsekään uskonut. Takkupää naureskeli toiselle, muttei vastannut mitään sanallista.
Pienikokoinen poika siirtyi sohvalle hänen viereensä ja oli oikeastaan aika harmillista kadottaa tuon paino päältään. Vaikka… No, hän olisi kiltisti nyt! Andrew lupaili, tai myöntyi lähtemään Romeon kanssa tanssilattialle. Vanhemman huulille levisi iloinen hymy. Hän rakasti tanssimista, mutta se oli vielä mukavampaa, kun oli joku, jolle tanssia. Yleensä se joku oli vain hän itse… tai Jeo.

Toinen vannotti, että pussailua olisikin parempi jatkaa myöhemmin. Ja eihän Romeolla mitään sitä vastaan ollut. Tietenkään. Ja sitten toinen ilmoittikin, että ainoastaan vain, mikäli Romeokin tahtoi. Takkutukka nauroi toiselle ja nousi tuon perässä ylös.
“No hyi, en pussaile poikia”, tuo sanoi ja sanojensa kaikkea muuta kuin vakuudeksi suukotti toisen päälakea. “Niin pääsenkin”, virnistettiin takaisin kuin toinen ilmoitti tämän olevan nyt vapaa päästäkseen tanssimaan. Jälleen kerran Andrew kiepautettiin kainaloon ja yhä hän vain hymyili hymyilemästä päästyäänkin. Nyt kohti tanssilattiaa, biisistä riippumatta. Kunhan nyt eivät mitään hidasta pistäisi, kun Romeo tahtoi pikemminkin reivata.

mun teki mieli vastata ennen ku meen nukkumaa, mut tästä nyt ei oikein tullu mitään>D njaaa saa kuiteski kelvata x] //

Romeon sanoille naurettiin ja otettiin iloisesti vastaan suudelma otsalle. Tanssimaan toinen selvästi tahtoi, niin tyytyväiseltä asian suhteen vaikutti. Andrew taasen ei niinkään välittänyt tanssimisesta baareissa. Hän usein joutui ällötyksien käpälöitäväksi tai meinasi jäädä muun ihmismassan alle. Nyt tuskin oli kummastakaan vaaraa ja pieni yritti saada itsensä innostumaan, hän sentään lähtisi tanssimaan Romeon kanssa. Sen jos minkä piti olla ihan tarpeeksi hyvä syy puhjeta innostukseen.
Rastapää nappasi pienemmän kainaloonsa, he valuivat tanssilattialle päin ja Andrew murjottamatta käveli mukana. Tästä tulisi varmaan ihan mukavaa.. ei ruipelo mikään huono tanssimaan ollut, hänhän harrasti tanssimista.. mutta sellaisia tansseja ei tällaisissa paikoissa harrastettu.

Nyt he seisoskelivat jo muiden horjuvien ihmisten seassa, Andrew katsoi seuralaistaan sievin hymysuin. Taustalla pauhasi sopivasti menevä biisi, ihan vieläpä hyväkin sellainen. Pieni tarrasi käsin kiinni uudemman kerran Romeon paidasta, katsoi toista huvittuneena. ”Sä oot kuulemma kovakin tanssimaan. Nythän sä voit näyttää minkälainen tanssilattioiden herra sä olet”, lausuttiin leikkisästi ja virnistettiin perään. Andrew antoi rastapään paidan vapautua sormien otteesta ja kädet aseteltiin rennosti oman kropan sivustoille.

Teki kyllä mieli käväistä vielä baaritiskin puolella, Andrew ei tuntenut oloaan tarpeeksi rentoutuneeksi vieläkään. Ehkä kohta, pitikin aina olla niin hankala tapaus.

Heidän päästessään tanssilattialle muiden sekaan, soi Andrew Romeolle hymyn, johon kyllä vastattiinkin. Musiikki heidän taustallaan oli juuri hyvä, sellainen joka otti ihmiskehon helposti mukaansa ja sai tanssimaan. Pikkuinen tarttui kiinni rastatukkaisen paitaan ja kehotti Romeota näyttämään, ettei tätä oltu turhaan tällä saralla kehuttu. Takkutukkainen lipaisi huuliaan hymyillen ja antoi musiikin ottaa kehon hallintaansa. Kuten niin usein sanotaan, liike lähtee lantiosta ja etenee siitä koko kehoon. Kuten myös nyt kävi. Tuttuahan se hyvin monelle oli, että Romeon lantio toimi täydellisesti kaikessa, mitä siltä vaadittiin. Kertaalleen lävistetyt huulet saivat hymyn majailemaan itsellään, ruskeat silmät jäivät utuisine katseineen kiinni hänen seuralaiseensa.

Romeo tanssi. Hän tanssi itselleen, pääasiallisesti. Kuitenkin hän tanssi myös Andrewille, jättämättä moista arvailujen varaan. Kaikkien kuului saada tietää, että hän tanssi tänään vain yhdelle pojalle. Hän ei ollut lähtemässä täältä kenenkään muun matkaan. Ei tänään.
“Anna mennä, beibi”, Romeo naurahti liikehdintänsä keskeltä. “Mä tiedän, että sä osaat…”

Ei tietenkään toinen ruvennut ujostelemaan, lähti melkein heti liikkeelle kroppansa kanssa kun Andrew oli toista siihen vähän kehottanut. Hymy koreili kasvoilla pienemmällä, hän tuijotti Romeota huvittuneena, mutta totta kai hurmaantuneena. Romeon liikehdintä oli ihan yhtä täydellistä kuin kaikki muukin rastapäässä.. sen tummatukka huomasi heti, vaikka katse suurimman osan ajasta jumitti Romeon kasvoja, hymyilevää suuta ja säteileviä silmiä. Hämärässä toinen näytti ihan upealta liikkuvalta veistokselta, eikä Andrew osannut ajatella kuin sitä että tahtoisi yhden sellaisen omaan huoneeseensa. Ja ajatushan oli ihan sekopäinen, siinä ei ollut hitustakaan järkeä.

Tiedä sitten miksi, mutta Andrewia rupesi ujostuttamaan kun rastapää kehotti vuorostaan pienempää liittymään biisin tahtiin. Ehkä se johtui sitten siitä alkoholin liikapienestä määrästä.. Andrew mietti hetken alkaisiko puremaan huulta ja kököttäisi hiljaa paikoillaan vai käyttäytyisikö niin kuin Romeo seuralaiseltaan ansaitsisi. Ei Andrew tahtonut tylsäksi ruveta, pakko sitä oli hymyillä toiselle leikittelevästi ja ruveta itsekin heilumaan musiikin tahdissa. Osasihan Andrew tanssia, hyvin osasikin, mutta tämä ei ollut ehkä ihan oikea paikka sellaiseen.. tässä tapauksessa.
Nooh, siitä huolimatta pieni yhtyi Romeon kanssa samaan leikkiin, tanssiin, miten vain. ”Ehkä mun pitää juoda jossain vaihteessa lisää että saadaa mut innostumaa enemmän”, sanottiin musiikin yli ja virnistettiin pää kallistuneena.

Kyllähän tämä pikkuinenkin heräsi eloon musiikin ja tanssilattian yhteydessä. Romeon huulet valloitti valaiseva hymy ja kädet asetettiin toisen lanteille omistavasti. Hän tanssi tuolle pojalle ja nyt he tanssivat yhdessä, kaikki saivat ihan vapaasti tietää sen. Ei se hänen mainettaan pilaisi, kaikki luulivat kuitenkin tämän olevan vain tämän yhden illan mittaista. Eihän se ollut, jos olisi, heidän iltansa olisi mennyt jo silloin, kun Romeo oli tämän pojan napannut mukaansa lukion poikienvessoista.

Andrew virnisti tarvitsevansa jossain vaiheessa lisää alkoholia vereensä, jotta uskaltaisi antautua musiikille, innostua. Romeo vain hymyili ja kiepahti toisen taakse painaen huulensa kevyesti tuon kaulalle. Tanssi tuntui silti jatkuvan taukoamatta.
“Ehkä pian”, rastapää lausui toisen korvanjuuressa ottaen tanssivat askeleet päästäkseen taas tuon oteen. Hän voisi ainakin vielä hetken kiillottaa tätä tanssilattiaa loistavuudellaan, ennenkö palaisi tiskille hakemaan lisää juomista. Vaikka eihän sekään nyt aivan huono idea ollut… Juominen pitäisi kuitenkin pitää hallittuna, sillä eihän hän saanut haluta tänään mitään illanviettoa enempää. Tai no, vaikka hänen normaaliin illanviettoonsa taisikin sisältyä ainakin yksi täyshoito, tähän ei saisi. Hänen pitäisi palauttaa toinen lähestulkoon täydessä kunnossa kotiinsa. Ilman kummempaa kajoamista tuon vartaloon.

Tanssi jatkui ja rastapää oli siirtynyt pienemmän taakse, huulet tunnettiin kaulan luona ja sanojen kuiskutus kuultiin ihan korvan viereltä, Andrew sulki silmänsä vaikka yrittikin pistää vastaan. Romeo kuitenkin pamahti eteen jo hetkessä takaisin, pieni hymyili ja yritti pysyä liikkeessä, vaikka tuntuikin etteivät jalat kantaneet.
Jos vain voisi painautua toisen syliin, laskea pää toisen olalle, nenä kaulaniholla hengittämässä suloista tuoksua.. eikunsiismitä, väärillä teillä taas ja Andrew olisi voinut vannoa että hetken kuluttua olisi saanut ajatuksillaan itsensä punastumaan. Mitä hän taas oikein ajatteli, mikä häntä vaivasi.. pienen teki mieli hakata päätä seinään ja yrittää saada kasattua itsensä. Uskomatonta mihin Romeo pystyi pelkällä läsnäolollaan. Eihän tässä enää tiennyt pitikö kiukustua vai nolostua!

Tämä oli ihan hassua, Romeo käyttäytyi ihan hassusti. Olihan se aikalailla samanlainen kuin ennenkin, mutta paljon.. hillitympi versio entisestä? toinen ei edes yrittänyt mitään, vaikka Andrew oli sohvilla hypännyt syliin ja näyttänyt ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan vaikka niin kävisikin.
No miten vain, ei pieni itseään rupeisi itseään tyrkyttämään, sitä tuo ei tekisi vaikka Romeo saikin skeittarin välillä käyttäytymään ihan vastoin normaalin. Ehkä olisi hyvä jos Andrew kohta lähtisi ihan vain kotiin ennen kuin tekisi jotain typerää tai puhuisi jotain vielä tyhmempää. Ei tässä ollut edes järkeä roikkua saman tyypin seurassa jatkuvasti kun ei siitä koskaan mitään tulisi.

Mutta järkiajattelusta huolimatta.. Andrew siirsi kätensä rastapään olkapäille edelleen liikkuen musiikin tahdissa, silmät tuikki seuralaista kohti. Voooi miten paljon pieni olisi halunnut puhua kaikkea, mutta ehkä vaihteeksi oli parempi olla hiljaa. sitä oltiin tänään jo aikaisemmin kyselty ihan tarpeeksi outoja ja puhuttu turhia.
Nopeasti ne kädet laskeutuivat, Andrew irrottautui toisesta ja hymyili hennosti. "Mä taidan käydä kuitenki juomassa vähän lisää. Tuun kohta”, hän ilmoitti ja karkasi toisen luota baaritiskille. Romeo saisi loistaa nyt ihan rauhassa, pieni änkeytyi yhdelle baarijakkaralle ja tilasi juoman. Se nopeasti alas ja sen jälkeen voisi mennä takaisin. Ihan hyvä tälläi olla hetki toisesta vähän kauempana..