I want girl that won't talk back

/ noraliqueur ja chanel tänne /

Jos Fabianilta oltaisiin kuukausi sitten kysytty, mitä hän ajatteli sokkotreffeistä, olisi hän todennäköisesti nauranut vasten kysyjän kasvoja ja ilmoittanut niiden olevan elämäänsä kyllästyneille teini-ikäisille jotka odottivat leikkitreffeilleen vähintäänkin miss maailmaa tai supermiestä. Hän olisi oikeastaan vastannut niin vielä viikko sittenkin, tosin ehkä vielä vähän kärkkäämmin koska oli jo ehtinyt ärsyyntyä muiden hössötyksestä. Ääni kellossa oli muuttunut merkitsevästi siinä vaiheessa, kun urheilijanalku oli itsekin tullut puhutuksi mukaan tähän "teini-ikäisten järjettömyyteen". Ei hän varsinaisesti itse ollut ollut ensimmäisenä hinkumassa mukaan, parin kehotuksen ja "etpä uskalla" tyylisen lausahduksen jälkeen idea oli kuitenkin alkanut tuntua ihan kiinnostavalta, jopa jännittävältä. Mukavalta piristykseltä keskellä harmaata, puuduttavaa arkea.

Fabian oli saapunut sovitulle paikalle lähes ajoissa. Oikeastaan hän oli tasan seitsemän minuuttia myöhässä, se ei kuitenkaan poikaa haitannut tippaakaan eikä hän uskonut deitinkään panevan pahakseen. Oli ihan inhimillistä tulla vähän myöhässä - etenkin kun käytössä ei ollut omaa autoa, joka oli sattunut leviämään eilen, vaan oli pitänyt vain luottaa siihen, että kaveri osasi ajaa tarpeeksi nopeasti. Ei se ollut osannut.

Paperilappu, jolle oltiin raapustettu kahvilan nimi rypistettiin sormissa ja työnnettiin tummansinisten farkkujen taskuun, kahvilan edustalle parkkeeratun auton tummennettuun takaikkunaan luotiin nopea katse, jolla varmistettiin kaiken olevan edelleen kunnossa. Hiukset olivat paikallaan huolettoman oloisesti taakse suittuna, päällä auki oleva sinisävyinen ruutupaita jonka hihat oltiin hilattu kyynerpäihin ja sen alle vedetty valkoinen beater pukivat nuorukaista edelleen yhtä hyvin kun kotoa lähtiessä.
Kieltämättä poika tunsi itsensä juuri nyt juuri sellaiseksi teiniksi, jonka oletti kiertelevän sokkotreffejä. Ehkä hän kirisi vauhdissa menetetyt vuodet takaisin illan mittaan?

Fabian ei tiennyt oliko hermostunut vai vain utelias astellessaan sisään kahvioon. Todennäköisesti jälkimmäistä, blondi kun ei oikeastaan kuulunut niihin ihmisiin jotka jännittivät sydän kurkussa kaikista tavanomaisimpiakin tilanteita.
Urheilijanalku ei voinut olla miettimättä sitä, kuka seuraksi paljastuisi, vaikka suhtautuikin tilanteeseen pitkälti sillä asenteella, että väliäkö sillä, joutuisiko hän viettämään seuraavan tunnin tai parikin väitellen jonkun äkäisen pahistytön kanssa tai juoden hiljaisuuden vallitessa kalliita erikoiskahveja jonkun rikkaan pennun seurassa, mikä tahansa seura olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kun se, että hän viettäisi koko illan yksin kotona läksyjä lukien. Mielummin hän olisi vaikka tapellut jonkun kanssa sivukujalla kun pyhittänyt melkein koko päivän opiskelulle.

Katse etsi tuttuja kasvoja vaaleilla väreillä sisustetun kahvilan asiakkaista.

+ here we come :--) +

Chanel oli ollut pyörtyä kauhusta saadessaan kuulla että hän 'pääsisi' sokkotreffeille. Hänen pari idearikasta ystävätärtään olivat päättäneet että hän nyt saisi luvan hankkia itselleen miespuolisia ystäviä ja etenkin poikaystäväehdokkaita. Joo, muuten hyvä, mutta vaaleaverikön mielessä ei ollut enää kuin yksi ainoa kaksilahkeinen. Ei hän haluaisi ketään muuta, vaikka Marcus tuskin olisikaan hänestä millään lailla kiinnostunut...
Jokatapauksessa, Nelly kuuli joutuvansa treffailemaan jotain poikaa, jotain sellaista jonka klikistä, ulkonäöstä ja luonteesta ei olisi mitään tietoa. Niin, ei sillä että klikillä ja ulkonäöllä olisi väliä, mutta hän pelkäsi hirveästi että saisi kuulla loukkaavia kommentteja ei-niin-hoikasta kropastaan ja muutenkin joutuvansa kiusatuksi ja loukatuksi. Hän oli kyllä cheerleader eli jokseenkin korkealla klikkijaottelussa, mutta hän ei ollut mitenkään tyypillinen diivakana kuten useimmat kermassa ja se oli aiemminkin aiheuttanut outoja katseita häntä kohtaan ja loukkauksia varsinkin tytöiltä - oikeastaan melkein pelkästään tytöiltä.

Enkelinkasvoinen tyttö oli saanut kuulla treffeille päätymisestään muutaman päivän ennen, ja oli ollut huolesta ja jännityksestä sekoamaisillaan. Edellisenä iltana hän oli valinnut vaatteitaan yli puolenyön, ja miettinyt miten meikkaisi ja laittaisi hiuksensa ja sitä rataa. Koulupäivä oli mennyt paniikin vallassa eikä hän ollut saanut aikaiseksi juuri mitään, ja opettajatkin olivat ihmetelleet että mikä yleensä niin koulufiksua ja reipasta opiskelijaneitiä vaivasi. Heti kotiin päästyään Chanel oli juossut tunnin juoksumatolla, hokien päässään "täytyy-olla-kaunis"-mantraansa jos se vaikka auttaisi häntä yhtäkkiä muuntumaan maailman täydellisimmäksi kaunottareksi. Ei hän ketään halunnut iskeä, mutta aina oli oltava täydellisen huoliteltu. Ja sitä hän oli hiuksiaan laittaessaan ja meikatessaankin miettinyt, täytyisi olla kaunis, kauniimpi kuin kukaan muu. Ikäänkuin se tulisi onnistumaan...
Suihkun - ja vaniljantuoksuisen shampoon ja vadelmaisen, ihoa kosteuttavan suihkugeelin - jälkeen vaaleat hiukset olivat saaneet kihartimesta kuten useasti ennenkin, nyt hän oli vain yrittänyt saada ne paremmin kuin koskaan ennen jos se nyt olisi mahdollista. Kasvot oli meikattu klassisesti, punaista huulipunaa ja kevyt silmien rajaus, irtoripsitupsuja ja maskaraa, sipaus puuteria.

Chanelin kädet tärisivät kun hän kurvasi Ferrari Californiallaan parkkiin kyseisen kahvilan eteen jossa hänen oli määrä tavata treffiseuralaisensa. Ylleen cheerleader oli pukenut mekon ja tavalliset mustat avokkaat, ja mekkoonsa hän olikin tyytyväinen. Se tuntui hyvältä päällä, näytti kauniille eikä ollut liian paljastava, mutta se ei siltikään tehnyt tytöstä yhtään sen itsevarmempaa. Oikeastaan häntä vain hermostutti että mitä jos mekko olikin kamala mutta hän ei vain tajunnut sitä.
Vaaleaverikkö huokaisi syvään, sulki hetkeksi silmänsä ja nousi sitten Louis Vuittonin laukku kädessään autosta. Nelly lukitsi auton, yritti keskittyä hengittämään rauhallisesti ja käveli sisälle kahvilaan. Miksi sen piti olla kahvila, miksi, miksi, miksi? Hänen pitäisi jutella jotain, kun taas vaikka... yökerhossa voisi olla ihan hiljaa kovalla soivan musiikin takia.

Kirkkaansiniset silmät kävivät kahvilaa läpi, löytämättä kuitenkaan yksiäkään tuttuja kasvoja, ja kaikki istuivat jo seurassa. Joten Nelly meni istumaan ikkunanviereiseen pöytään, näpertäen lähinnä kauhistuneena manikyroituja kynsiään, vilkuillen kelloa vähän väliä. Mitä jos hänen seuralaisensa jättäisikin tulematta? Olisiko se helpotus vai pettymys? Helpotus siltä osin että hänen ei tarvitsisi nolostua mistään ja vaivautua, mutta olisi se pettymyskin. Vaikka Chanel ei tällä hetkellä sitä pystynytkään kuvittelemaan, hän piti juuri tällaisista spontaaneista ideoista ja kokeiluista, ja olisihan se masentavaa jos hän ei pääsisikään kokeilemaan tällaista uutta asiaa.
Nelly kuuli oven avautuvan vaikka kahvilassa kävikin aikamoinen hulina ja hälinä, ja tyttö kiinnitti katseensa poikaan joka sisälle saapui. Oli lähellä ettei hänen leukansa tippunut lattialle, mutta viime hetkellä cheerleader sai suunsa pysymään kiinni ja tyytyi vain nielaisemaan jännittyneenä. Poika näytti etsivän jotakuta, helvetti miten hyvännäköinen, toivottavasti tuo löytäisi seuransa jostain muusta pöydästä kuin siitä missä hän istui... Mutta hetken aikaa tuijotettuaan sisälle tullutta, hän tunnisti kasvot. Urheilija, hänen koulustaan! Mikäs toisen nimi nyt olikaan... Fabian? Ja sukunimi jotakin C:llä alkavaa, muuta hän ei muistanut. Mutta kasvot, kasvot - ja kropan - hän todellakin tunnisti.

Voi luoja, älä tule tänne istumaan...

+ eh, saatto venähtää silleen vähäsen :------) +

/ Anteeksi kesto: 3 /

Fabian antoi katseensa kulkea ihmisjoukon lomitse. Pöytien ääressä istui paljon keskenään naureskelevia pareja, osan kasvot olivat ennestään tuttuja ja yhden tämä osasi nimetäkin, kahvia hörppiviä aikuisia ja tietokoneitaan näpytteleviä vanhempia opiskelijoita. Ihmisjoukko oli hämmentävä, kaikkialle katsoessaan saattoi kuvitella tunnistavansa vähintäänkin yhden yksin istuvan kasvot, toisen kerran ajatellessaan ihminen oli sittenkin täysin tuntematon.
Urheilijanalku koitti kovasti olla näyttämättä täydeltä idiootilta siinä hetken paikallaan pällistellessä joten päätyi jatkamaan tutkintoja samalla kun käveli tiskin luo. Miten hänen olisikaan tarkoitus tunnistaa seuransa? Ihmisten ikää oli hankala arvioida, eikä poika edes tunnistanut kasvoilta suurinta osaa koulunsa opiskelijosta, ei ainakaan taviksia, rokkareita tai skeittareita. Ei oikeastaan ketään, joka ei hengaillut kerman joukossa tai kuulunut pahimpiin friikkeihin.

Blondi mittaili katseellaan epähuomiossa myös myyjää, vaikka olikin täysin tietoinen siitä, ettei olisi menossa sokkotreffeille kenenkään kanssa, joka olisi nyt töissä.
Fabian tilasi itselleen double shot espresson, pelasi kolikot tiskille saatuaan kahvinsa ja kääntyi sitten kannoillaan. Tällä kertaa katse osui suoraan ikkunapöytään ja sen ääressä yksin istuvaan tyttöön. Kirkkaanpunaiseksi maalatut huulet, taidokkaasti ja huolella kiharretut vaaleat hiukset, selvästi asteen kalliimpi mekko ja hiukan epävarma olemus. Poika ei harkinnut kahta kertaa ennen kun lähti kävelemään kohti tätä ikkunapöytää. Ei hän muistanut nimeä, klikkiä, vuosiluokkaa tai mitään muutakaan, mutta hän oli satavarma, tai ainakin varmempi kuin muiden kohdalla, että oli nähnyt blondin ennenkin. Ainakin hän toivoi syvästi, että oli nähnyt tytön ennenkin. Urheilijanalku oli valmis feidaamaan sokkotreffiseuransa tämän vaaleaverikön vuoksi mikäli tyttö ei ollut se, jota hän etsi. Mitä väliä? Kai hän sai valita treffiseuransa ihan itse.

"Moi", Fabian väläytti tytölle hymyn ja istui lupaa kyselemättä tuota vastapäätä, ojensi kätensä ja esittäytyi samaan hengenvetoon.
Pojalle ei koskaan ollut tuottanut vaikeuksia avata keskustelua täysin tuntemattomien kanssa, hän ei tuntenut sellaisia sanoja kun ujous tai arastelu. Blondi oli useita kertoja pitänyt keskustelua yllä aivan yksinäänkin, hiljainen keskustelukumppani ei koskaan ollut ollut ongelma. Myönnettäköön, että välillä Fabian oli turhankin sosiaalinen, osa saattoi kokea hänen tapansa puhua mistä tahansa aivan kun oltaisiin parhaita ystäviä uhkaavaksikin.

Chanel oli sisäisesti erittäin levoton, sillä nyt kun hän oli huomannut mahdollisen treffiseuralaisensa, ajatus treffeistä tuon ihanan urheilijan kanssa pelotti häntä kuollakseen. Sinisilmien katse oli välillä kynsissä joita hän näpräsi, ja huomattavasti useammin ja pidempään vaaleassa pojassa joka käveli parhaillaan tiskille. Siitä hän muistikin, että oli kyllä kävellyt kahvilaan, mutta mennyt suoraan pöytään ostamatta mitään. Ja kahvi, tai ihan mikä juoma tahansa, olisi voinut olla oikein rauhoittavaa, tai ainakin jotain muuta näperrettävää hänen kynsiparkojensa tilalle. Mutta toisaalta, kahvia juotuaan Nellystä tulisi entistäkin levottomampi ja hän pyörisi paikallaan kuin poranterä. Ja vielä lisäksi, mikä tahansa juoma varmasti läikkyisi hänen käsiensä tärinän takia. Hemmetti. Pakko se olisi jotain juoda, kun kerran kahvilassa oltiin.
Chanel oli juuri päättänyt että lähtisi ostamaan itselleen vaikkapa teetä, kun katsahti jälleen kerran vaaleahiuksiseen miehenalkuun joka oli nähtävästi saanut juuri tilauksensa käsiinsä. Cheerleader oli ajatellut että katselisi edelleen toisen selkää, mutta tuo olikin kääntynyt ympäri ja tyttö kohtasi tämän Fabianiksi muistelemansa herran katseen. Toinen oli huomannut hänet, voi luoja, Nelly ei toivonut sillä hetkellä juuri mitään muuta kuin että jalkapalloilija kääntyisi pian jonkun muun puoleen iloisesti tervehtien. Ja sitä, että hän näyttäisi uskomattoman, silmiähäikäisevän, huimaavan kauniilta, kuten niin monet hänen ystävättäristään ja muista cheerleadereista.

Urheilija jatkoi matkaansa kohti häntä, ja ujostuen enkelinkasvoinen nuori nainen painoi jälleen katseensa käsiinsä. Mutta vähän ennen kuin toinen tervehti, Chanel veti syvään - huomaamattomasti tietysti - henkeä ja nosti katseensa pieni hymy huulillaan.
"Moi", cheerleader vastasi ja tarttui sirosti toisen tarjoamaan käteen. Sydän hakkasi kurkussa saakka, eikä hän voinut estää pienen punastuksen karkaamista poskipäille. Poika esitteli itsensä Fabianiksi, joten Nelly oli muistanut oikein, ja sukunimikin selvisi, ja siinäkin hän oli ollut oikeilla jäljillä.
"Chanel Sheldon, Chaneliksi tai Nellyksi kutsutaan. Mä oletan että sä olet mun, öö, sokkodeittini?" neitokainen esitteli itsensä aluksi, ja varmisti sitten epävarmasti sokkotreffitilanteen, koska olisihan se noloa jos hänen oikea deittinsä saapuisi paikalle ja hän olisi jo jonkun kanssa, luullen olevansa sokkotreffeillä.