What you would do if I gave you a chance to make things right

- yläosaosuus ja alaosaosuus + kengät :] -

Uskonnon tunnit olivat saaneet päätöksensä ja oppilaat, mukaan lukien myös Anona, ryntäsivät ulos luokasta. Opettajalle taisi olla täysi helpotus päästä oppilaistaan eroon, nimittäin samalla uskonnon tunnilla Anonan kanssa ollut luokka oli kieltämättä aika vaikeasti käsiteltävä. Kaiken maailman pellejä ja näsäviisaita siellä täällä, että jopa opettajalta meni hermot. Muutamat oppilaat hyvästelivät toisensa, Anona kuului näihin ketkä siis moikkasivat hyvästeiksi samalla tunneilla olleilta lähtiessään eri suuntiin. Toiset taas, pikku ganstat, jatkoivat ryhmissä jotain pilojen suunnittelua. Millaisiakohan niistä tulisi sitten parin vuoden kuluttua, hyr pelkkä ajatuskin aiheutti Anonalle kylmät väreet.

Anona saapui pian kaapilleen, avasi sen oikealla yhdistelmällä ja heitti laukustaan turhat kirjat kaappiin, eikä hän tosiasiassa välittänyt vaikka ne hieman kovaotteisesti lensivätkin sinne kaapin perälle. Seuraavien oppituntien kirjat siirrettiin laukkuun, minkä jälkeen kaapin ovi laitettiin kiinni ja lukittiin perään. Hmm, hänellä olisi hetken kestävä hyppytunti ja pitäisi keksiä jotain ajanvietettä. Ehkä voisi mennä kaupasta metsästämään jotain tai sitten kuljeskella vain käytävillä ja välttää kermaa? Viimeeksi mainittu vaihtoehto taisi olla hyvä, niin ei tarvitsisi lähteä kauemmaksi sillä Ani kun oli kävellen tullut. Toiseksi saattaisi olla hauskaakin koitella välttää kermalaisia, sillä niitä tunnetusti tuppasi joka kulman takaa esiin ja sitten ne alkoivat haastaa riitaa ja pälä pälä plää…

Ani käveli katse naulittuna kännykkäänsä, mitä epätoivoisesti yritti ymmärtää. Eihän tälläisiä vempuloita osannut erkkikään käyttää! Miksi isänsä (aivan, joskus Ani uppoutuu käyttämään Eric Williamsista nimitystä isä) oli ostanut hänelle tälläisen, eikä vaikka mitään tavallista iphonea? Näppäillessä kännykän näppäimiä toivoen samalla saadessaan jotain aikaiseksi, ei Ani sattunut huomaamaan muita oppilaita jotka törmäsivät häneen tai päinvastoin hän tönäisi heitä. "Sori", "Joo anteeksi", ja "Hupsis", pääsivät Anonan suusta sattuman varaisesti hänen tuntiessaan kosketus käsivarressaan.

Tyttö oli päässyt hengissä pahimman ruuhkan yli ja nyt rentoutti ajatuksensa siitä, että enää mitään ei voisi tapahtua. Kuitenkin hän taisi ajatella sellaista liian aikaisin. Nimittäin katseen edelleen ollessa tarkasti hypnotisoituna kännykässään, hän käveli eteenpäin huomaamattaan että edessä saattaisi ehkä olla joku tyyppi. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että pikkuinen Ani ei edes tajunnut mitä oikeasti tapahtui. Tai kyllä hän tajusi, mutta myöhässä. Anona ei tajunnut, että oli törmännyt johonkin tyyppiin, joka oli selvästi häntä pidempi ja miespuolinen. Hän ei varmaan olisi välittänyt törmäyksestä, ellei olisi horjahtanut takapuolelleen maahan.
"Ai saatana!" hän parahti ja olisi varmaankin noussut ylös, mutta pian katse sekä samoin koko tyttö oli jäätynyt katsomaan maassa näkyvää kännykkää ja samalla Anona toivoi ettei se olisi mennyt rikki. Mutta hei, tämähän alkoi olla jo naurettavaa! Tämä oli kuin kelaus ja kertaus viime viikkojen päiviltä! Kohta Ani alkaisi varmasti epäillä, että tällä oli jotain tekemistä kohtalon kanssa. Kohtalon ivaa tai jotain sinne päin.

// täältä me tullaan :))) ja pientä hittiä //

"Luette tämän kappaleen seuraavaksi tunniksi", neiti Lopez ilmoitti terveystiedon tunnin päätyttyä. Hän oli useaan otteeseen joutunut palauttamaan miespuolisia oppilaitaan maanpinnalle, näiden unohduttua haaveilemaan opettajasta liian pitkäksi aikaa. Oliver Morin oli saapunut vain parikymmentä minuuttia ennen tunnin loppua, mutta oli hyvin iloinen, kun sekin rääkki loppui. Okei, kyllä jätkä piti terveystiedon tunneista, mutta luokan jätkät ärsyttivät häntä, kuten varmaan muitakin, ainaisilla iskuyrityksillään. Pojan kävi opettajaa välillä jopa sääliksi, mutta säälin aihetta ei ollut, sillä he tiesivät varsin hyvin, että Delia Lopez oli mitä taitavin itsepuolustuslajien osaaja. Oppilaat suorastaan ryntäsivät pois, lukuunottamatta niitä jätkiä, jotka yhä yrittivät iskeä neiti Lopezia. Oliver nosti kättään opettajalle, ennen kuin lähti ulos luokasta.

Poika kaivoi iPodinsa taskustaan ja asetti Skullcandyt korvilleen. Oliver alkoi kävelemään melko lähellä seiniä, hieman hitaammin, sillä mikä kiire hänellä tässä oli, kun seuraavana olisi hyppäri, jonka poika voisi käyttää miten parhaiten tahtoisi. Eli kuutenelemalla hyvää musiikkia, ja lukemalla. Hänellä oli laukussaan koulukirjojen lisäksi Eikä yksikään pelastunut, sekä Kuolema Niilillä. Taattua murhakirjallisuutta siis. Oikeastaan hän oli ottanut kirjat mukaan, jotta voisi tutustua Agatha Christieen kirjailijana, ja tietysti noihin mainioihin murhamysteereihin, sillä näytelmäporukka, johon Oliver kuului, oli alkanut suunnittelemaan johonkin Christien kirjaan perustuvaa näytelmää, mutta yksimielisyyteen ei ollut vielä päästy.

Oliver lähti kävelemään Astonin käytäviä kohti kaappiaan, jonne voisi palauttaa terveystiedon kirjan. Okei, hän ei yleensä vienyt läksykirjoja kaappiin, mutta kun neiti Lopez oli antanut vain lukuläksyn, ja aihe oli tuttu, ei Ollie kokenut tarpeellisena pitää kirjaa mukanaan. Pojalla oli hyvä päivä, ja hänen paitansa tuntui antavan vielä enemmän aihetta siihen, sillä moni katsoi pitkään hänen pinkkiä dinosaurus -paitaansa, joka sai pojan kasvoille nousemaan pienen virneen. Hän kun tykkäsi käyttää tuollaisia, erilaisia, vaatteita.

Hetken päästä poika erotti oppilasmassassa tytön, joka ei tuntunut huomaavan, että hän törmäili kaikkiin. Oliver päätti väistää, mutta jostain syystä hän lähtikin väistämään väärältä puolelta, ja aiheutti omalta osaltaan sen, että tuo kännykkäänsä tiiviisti tuijottanut tyttö törmäsi häneen, ja pyllähti käytävälle. Jätkä havahtui ja otti kuulokkeet pois päästään. Tyttö oli näemmä huomannut asian itsekin, ainakin jos tuosta hienoisesta sadattelusta jotain pystyi päättelemään.
"Sori, ei ollut tarkoitus", Oliver sanoi sitten hämillään ja hieman pahoillaan. Poika ojensi kätensä ja vetäisi tytön sitten pystyyn. "Eihän sulle käynyt pahasti?" poika kysyi sitten vielä varmistaen, ettei toinen todellakaan ollut satuttanut itseään. Toisen kännykkä oli yhä maassa, mutta se ei näyttänyt menneen rikki. Ainakaan ulkoisesti. Ei todellakaan olisi kiva, jos se olisikin rikki, ja Oliver olisi vastuussa siitä. Himputti.

Anona ei nyt oikein tiennyt, miten tässä olisi pitänyt toimia. Pitäisikö itkeä, vaiko nauraa? Näyttää tyyneltä vai romahtispisteessä olevalta neitokaiselta? Muutamia yksittäisi oppilaita kiersi tytön, luoden tähän kuitenkin oudoksuvia katseita. Hänen teki mieli itkeä, mutta sen sijaan kasvoille levisi mitäänsanomaton ilme. Ihan varmasti kännykkään olisi tullut jokin naarmu. Oikeasti, kun nyt järjellä ajateltaisiin niin, mitä tässä oikeasti oli tapahtunut? Olihan se varmasti ihan selvää, että jos ei katsonut tarkasti eteensä saattoi törmätä johonkuhun ja tällä hetkellä se joku oli ollut poika. Poika, ketä Anona ei sattunut tuntemaan sen enempää kuin varmasti ketään muutakaan. Ei hän ollut niin paljon ystävystynyt eri astonilaisten kanssa, kavereita oli siellä täällä ja varmasti reilusti yli puolet olivat ja tulisivat olemaan tuntemattomia.

Vasta kun toinen ojensi kätensä ja pahoitteli tätä kaatumis välikohtausta, Anona nosti ajattelevan katseensa poikaan ja tämän ojennettuun käteen. Ei hän tietenkään laittanut pahakseen sitä, että toinen vetäisi tytön pystyyn. Lattialla oleminen ei ollut mitään maailman mukavinta ja varsinkin, kun näillä lattioilla saattoi olla tuhansien oppilaiden sylkiä ja likaisten kenkien jälkiä. Joo yäk. Anona nosti maasta kännykkänsä ja virnisti sen jälkeen pienesti toisen kysymyksille. Huurjan söpöä, huolehtia nyt tuolla tavalla! Okei ehkä ne olivat vain kohteliaisuuksia, mutta ainakin Anona piti niitä söpöinä kysymyksiä ventovieraalta. Varmaan suurin osa ihmisistä olisi jo lähtenyt tiehensä.
"Hei, turha sun on pahotella. Eihän se sun vikasi edes ollut", Anona vastasi sitten ja nosti katseensa kännykästä toiseen. Kun toinen vielä varmisti, ettei Anille käynyt mitään pahempaa tuon tytön huulille ilmestyi pirteän oloinen hymy.
"Onhan toi aika söpöä, mutta ei sun tarvitse huolehtia. Ei toi sattunut edes", Ani liioitteli taas ja äänensävy oli kaikkea muuta kuin vakava. Kännykästä taas pidettiin edelleen lujasti kädellä kiinni.

Sen toisen käden sormet vietiin näpräämään sivuponnarilla olleita hiussortuvia.
"Hmm, ehkä mun pitäs alkaa kattomaan paremmin eteenpäin. Tai sitten mä tarvitsen jonkun onnea tuovat esineen, jäniksenkäpälän tai neliapilan, tiedätkös. Ei sulla sattuis olee mitään?" tyttö uppoutui taas puhumaan ehkä yli energisesti, kunnes tajusi pitää pienen hengähdystauon. Silloin vasta tuo tajusi, ettei hän tiennyt toisen nimeä! Asiaan olisi tehtävä muutos välittömästi. Toivottavasti toinen ei nyt vain pitäisi häntä liian tunkeilevana. Anista kun oli aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.
"Kuka sä muuten olet? Mä kyllä tiedän, että olet mun tapaan ensimmäisellä, mähän tiedän melkein kaikki ekaluokkalaiset, mutta ei olla taidettu tutustua aikaisemmin?", tuo sai sitten sanotuksi. Hyvä, että saattoi malttaa antaa toiselle edes vastausvuoroa monien lauseidensa välissä.
"Mä olen Anona tai Ani, miten tykkää", tyttö esitteli sitten itsensä lopuksi ja hymyillen kallisti vähän päätään näpräten edelleen hiuksia ja tapittaen toista pirteästi. Äskeinen tapahtuma oli jo taidettu unohtaa. Olihan häntä pienesti takapuoleen sattunut se tömähdys, mutta se unohtui nopeasti pirteän olemuksen alle.

Muutama oppilas käveli kaksikon ohi, luoden vain kummastuneita katseita Anonaan, joka oli yhä lattialla. Eikö teille oo opetettu käytöstapoja? olisi Oliverin tehnyt mieli kysyä, ihan vain piruuttaan, sillä yleensä tällaisia tapahtumia ei jääty tuijottamaan, vaikka luonnoltaan ihminen utelias olikin. No, onneksi "alkuinnostus" näytti hävinneen, eikä porukka enää kiinnittänyt heihin niin paljoa huomiota, mikä oli vain hyvä. Poika katseli sitten hetken tyttöä, joka vaikutti jotenkin tutulta, mutta jonka nimeä Oliver ei saanut päähänsä. Okei, hän ei ollut kovinkaan hyvä nimissä, ja jos tyttö oli ollut vain kerran tai pari samalla tunnilla tai jotain, ei ollut järkevää edes olettaa, että Ollie sellaista muistaisi. No, kyllä kai toisen henkilöllisyys tulisi jossain vaiheessa ilmi, mutta sitä ei kannattanut siinä pahemmin pohitakaan.

Tytön virnistys sai pojan hymyilemään itsekin, se siis tarkoitti sitä, ettei toinen ollut satuttanut itseään tai mitään. Onneksi, sillä Oliver nyt vähiten olisi halunnut, että toiselle olisi käynyt jotain! Tytön kännykkäkin vaikutti olevan kunnossa, tai ainakaan siitä ei putoillut palasia irti tai mitään, kuten Oliver oli nähnyt pikkuveljensä kännykälle tapahtuneen. Tosin se johtui siitä, että Patric kohteli kännykkäänsä tavallista ihmistä kovakouraisemmin, että jos siitä lähdettiin.
"No ehkei, mut kyl mäkin olisin voinut vähän paremmin eteeni katsoa", poika sanoi sitten ja virnisti hieman. Niin, JOS hän olisi väistänyt järkevämmin, tyttö tuskin olisi tärmännyt häneen. Tosin se ei tarkoittanut, etteikö tyttö olisi voinut sen jälkeen törmätä johonkuhun toiseen.
"Okei, tai siis joo", Oliver selitti sitten jotain ja hymyili. Hän tosiaan oli aika suojeleva, mutta se johtui siitä, että Aimeella oli ollut syöpä, ja sisko oli ollut huonossa kunnossa, sekä tietysti Abigailista, joka hänkin oli melko pieni ikäisekseen, ja siksi herkkä murtamaan luitaan ym.

Oliver pisti merkille, ettei toiseen ainakaan pahasti ollut sattunut, niin paljon hän ainakin puhui. Kun toinen kysyi onnenkaluista, poika pudisteli virnistellen päätään.
"Ei löydy, ellei sulle kelpaa joku murhakirja onnea tuomaan", Oliver sanoi vitsillä ja hymyili sitten iloisesti tytölle, joka näemmä oli keksinyt pitää pienen tauon puheessaan. Toinen vaikutti hyvinkin puheliaalta, ja Oliver kyllä tiesi puheliaat tytöt, sillä hänen ystäväpiiriinsä kuului parikin sellaista; ensin puhuttiin jostain antaumuksella, sitten hetken tauko ja asiasta siirrytään ykskas johonkin aivan muuhun! Ja niin taisi olla tämänkin neitosen kohdalla, vaikka mistä sitäkään koskaan tiesi?
"Mä oon....", poika aloitti, mutta ei jatkanut loppuun älyttyään tytön esittelevän itsensä ensin. Anona? Okei, hän oli kuullut nimen, sillä se ei ollut mitenkään perinteinen. Hän tosiaan saattoi olla joskus samalla kurssilla toisen kanssa, mutta ei nyt ainakaan muistunut mieleen. Hymyillen Ollie päätti sitten esitellä itsensä.
"Oliver Morin, mut mä saatan kyl epäillä, et meillä on joskus ollut joitain samoja tunteja, mut ykkösiä on aika paljon, eikä kaikkia välttämättä voi muistaa", Ollie sanoi sitten iloisesti. Toisen hyväntuulisuus näytti tarttuneen vähän jo poikaan itseensäkin. "Ja tosiaan, ykkösellä oon", poika varmisti asian vielä ja hymyili.

"Sovitaan sitten, että kummatkin katsovat tulevaisuudessa eteensä paremmin", Anona hymyili leveää ja tyytyväistä hymyään ehdotettuaan kompromissiä. No, ainakin tästä oli selvitetty yksi piirre: huolehtivaisuus eikä se ollut lainkaan paha. Ellei se sitten mennyt yli odotusten.

Anona katsoi toista sitten hieman pettyneesti, tämän kertoessa ettei löytynyt muuta kuin murhakirja onnentavaraksi. No helkutti. Mutta toisaalta olihan hän jo piitkän elämänsä aikana tottunut jos minkälaisiin kömmähdyksiin ja tapaturmiin.
"En usko, että murhakirja tuo onnea", Anona sanoi pohtivasti. Hän ei tainnut tajuta, että se oli tarkoitettu vitsiksi, tai tajusi jotenkuten mutta ei sitä kaikkea voi sisäistää.
"Munkin tuurilla mä vaan herättäisin ne murhaajat siitä kirjasta henkiin ja sitten ne jahtais mua maailman ääriin jajaja… Okei taisi mennä vähän överiksi?", tyttö sanoi sitten virnistäen edelleen hyvinkin iloisesti. Ei häntä nyt mikää tuollainen saanut huonolle tuulelle. Herättää nyt kirjan henkilöt eloon, hah kaikkea sitä keksiikin.

Toinen kertoi nimekseen Oliverin ja hetken aikaa Anona joutui tosissaan pohtimaan olivatko he olleet samoilla tunneilla kenties. Hänen muistinsa ei ollut mitää parasta laatuaan, mutta kyllä hän nyt olisi muistanut jos olisi aikaisemmin törmännyt Oliveriin!
"Ykkösellä", Anona toisti. "Eli muistin oikein!" tyttö riemastui ja virnisti rauhoittavammin, hieroen takaraivoaan.
"Aika hassua", tyttö sanoi sitten, kun toinen saattoi epäillä että heillä olisi täytynyt olla joitakin samoja tunteja. "Ettei me olla puhuttu ennen", Ani jatkoi sitten edelleen miettiväisenä. No olihan Aston High School aika iso rakennus ja kai oli ihan oletettavaa, ettei kaikkien kanssa ollut puhunut.

Anona katsoi toista miettien kysymyksiä päässä, tottakai hän nyt halusi tietää uusista tuttavuuksista muutakin kuin vain nimen! Oli kiva tutustua uusiin tyyppeihin ja laajentaa kaveripiiriä.
"Mitä tunteja sulla on tänään?" tyttö kysyi ihan viattomasti, mutta silti uskomattoman innoissaan. Tämä oli vasta alkua, minkäs hän uteliaisuudelleen mahtoi.

"Sovitaan sitten niin", Oliver sanoi ja hymyili leveästi. Okei, tokihan hän oli katsonut eteensä, ja jopa erottanut toisen kaukaa, ja jopa väistänyt, mutta jostain syystä väistänyt väärään suuntaan, eli Ollien pitäisi opetella VÄISTÄMÄÄN ihmisiä oikein, kun taas toinen saisi nostaa katseensa pois tuosta kännykästä, vaikka näyttikin aika hienolta, mutta mieluummin sitä varmasti katseli muita, kuin kännykkäänsä. Ainakin jos oli suuri riski törmätä johonkuhun.

Kasvoille noussut hymy pysyi siellä yhä, mutta jotenkin pojasta tuntui, ettei tyttö ollut älynnyt hänen heittoaan vitsiksi. Toivottavasti toinen ei sentään täysin pahastuisi tai mitään, mutta aika jännä sinällään, että tuollainen pirteä ja puhelias tyttö, ei älynnyt Oliverin juttua vitsiksi. No, kaikille ei ollut siunattu huumorintajua. Ainakaan normaalia.
"Ehkei, mut kyl mä ennemmin sitä kanniskelisin mukanani, kuin koulukirjoja", poika sanoi sitten ja virnisti hyväntahtoisesti. Mutta sitten kun tyttö alkoi selittämään jotain siitä, että omalla tuurillaaan varmasti herättäisi kirjan murhaajat eloon ja kaikkea, ei Ollie voinut kuin hämmästellä. Pitikö tyttö oikeasti tuuriaan niin huonona, että muka herättäisi kirjan hahmot henkiin? Okei, eihän kukaan oikeasti niin voinut tehdä, ainakaan niin Oliver ajatteli. Ellei laskettu sitä elokuvaa, oliko se nymeltään Mustesydän?
"Mä epäilen, ettet sä sais niitä eloon millään konstilla", Oliver sanoi sitten hymyillen. Tyttö oli sitten onneksi ottanut koko asian huumorilla, eli toisella näytti olevan sittekin jonkin sortin huumorintajua.

Anona näytti hyvinkin riemastuneelta muistettuaan Oliverin olevan ykkösellä. Jos totta puhutaan, niin poika itse ei varmasti olisi osannut edes arvata tytön ikää, mutta onneksi hänen ei tarvinnutkaan, sillä jos hän oli oikein ymmärtänyt, niin Ani oli myös samalla luokka-asteella.
"Ei se varmaan kovin hassua oo, kun tää on kuitenki suuri koulu, toisin kuin mun edelliset koulut, joissa kaikki tunsi kaikki, opettajia myöten", Oliver sanoi sitten hymyillen. Niin, hän oli tosiaan konenut pienen järkytyksen tullessaan Astoniin, sillä sitä ennen hän oli ollut hyvin pienessä koulussa, jossa kaikki tunsivat toisensa, vanhempia, sisaruksia ja muita sukulaisia myöten. Ellei ollut ulkopaikkakuntalainen, joita tosin oli vain harvoja.
Sitten tyttö jo kyseli tunneista. Toinen näemmä oli hyvinkin tiedonhaluinen, eikä se toisaalta Ollieta pahemmin haitannut. "Mulla oli äsken terkkaa, nyt hyppäri ja sit ranskaa ja fysiikkaa", poika luetteli sitten. Hän osasi lukujärjestyksensä ulkoa, eikä tarvinnut suurtakaan ponnistelua kertoa tunnit tytölle. "Mut mitäs sulla sitten on?" Oliver kysyi sitten vuorostaa Anonalta.

Anona kuunteli, kun toinen selitti että kantaisi enemmin sitä kauhukirjaa mukanaan kuin koulukirjoja. Olihan tuo totta myös hänen osallaan, mutta oikeasti se varmasti toisi hänelle vielä pahempaa tuuria. Ani naurahti, kun poika totesi että hän tuskin saisi kirjan hahmoja henkiin, vaikka miten huono-onninen olisi.
"Voi olla", tyttö sanoi ja säesti sanat virneellä. Olisihan se nyt ihan kiva osata sellainen taito, millä saisi mielikuvituksen luomat hahmot heräämään! No okei, ehkä olisi jo korkea aika palata tähän julmaan todellisuuteen. Ei kirjan hahmoja, eikä mielikuvituksen vaikutuksesta luomia puhuvia eläimiä. Harmi, Anona piti eläimistä. Tähän väliin hän alkoi ajatella, jospa hänen chinchillansa alkaisi yhtäkkiä puhua! Se olisi oikeastaan aika pelottavaa, mitä se keksisikään? Pyytäisi koko ajan lisää ruokaa ja käskyttäisi Anonaa? Eihän sellainen käynyt. Sitä paitsi lemmikkinsä oli jo melko pulska yksilö.

Sitten Oliver oli sanonut sanat, mitkä olivat pyörineet tytön päässä. Niimpä, olihan tämä iso koulu eikä voinut mitenkään olla mahdollista, että tuntisi jokaisen oppilaan.
"Joo, musta välillä tuntuu, että tää on jopa liian iso, että meinaan välillä vieläkin eksyä tänne", Anona ilmoitti puoliksi vitsillä ja hymyili pirteästi. Ehkä jopa pikkuisen sarkastisesti. Oijoi, sitä hymyä tuskin saisi vähään aikaan pois tytön kasvoilta. Toinen ilmoitti sitten vastauksen tytön esittämään kysymykseen. Osasiko toinen ulkoa oman lukkarinsa? Vau! Vielä tänäkin päivänä Anona joutui muutaman kerran vilkaisemaan lukkaristaan, että mikähän se luokka nyt mahtoi olla. Tosin hänellä oli sellaisia tunteja paljon, että ne luokat vaihtelivat usein. Samanlainen kysymys kysyttiin vuorostaan Anonalta ja miettivästi hieroen leukaansa tuo yritti saada lukujärjestyksen päähänsä.
"Noo, mulla oli uskontoa äsken. Seuraavaksi normaalien tuntien perusteella mulla pitäisi olla matematiikkaa ja sitten äikkää. Ainiin ja onhan mulla nyt hyppäri myös", Anona lausui sitten ulkomuististaan pirteän oloisena. Pian Anona saattoi tajuta, että ehkä Oliverilla oli muitakin suunnitelmia kuin jutella tässä melko tuntemattoman tytön kanssa.
"Oi sori, mä vaan pidättelen sua vaikka sulla on varmaan jotain omia suunnitelmia hyppärille", Anona päätteli sitten, vaikka salaa toivoikin, ettei toisella olisi mitään parempaa tekemistä keksittynä. Hän tahtoi aina tutustua uusiin tuttavuuksiin ja toinenkin vaikutti hyvin mukavalta.

Toinen oli oikeastaan aika mukava, ja poika ei voinut olla virnistämättä toisen hieman sarkastiselle lauseelle. Ei ollut oikeastaan mikään ihme, että koulussa meinasi eksyä, sillä se oli oikeasti hyvinkin suuri. Ainakin jos verrattiin Oliverin edelliseen, ja siinä tosiaan oli niin koko- kuin näköeroakin, ja pojan oli kyllä myönnettävä, että hän ensimmäisten päivien aikana oli oikeasti eksynyt Astonissa, mutta oli onnekseen oppinut liikkumaan koulussa, eikä enää myöhästellyt, ellei laskettu poikkeuksia. Kuten tätä päivää, jolloin oli ollut hammaslääkäri.
"Mä oikeesti eksyin täällä ekoina päivinä, koska mä oon ollu aikasemmin huomattavasti paljon pienemmissä kouluissa", poika vastasi sitten totuudenmukaisesti ja virnisti iloisesti. Anona näytti hieman jopa hämmästyneeltä, kun Ollie kertoi osaavansa lukujärjestyksensä ulkoa. Hän ei tosiaankaan muistanut, etteivät kaikki sitä osanneet, tai edes yrittäneet, mutta hän teki niin. Aina. Jätkä vain ei osannut olla opettelematta lukujärjestystään ulkoa, sillä se helpotti huomattavasti paljon enemmän liikkumista koulussa, eikä kotona tarvinnut pahemmin muistella, että mitäs kirjoja olikaan otettava huomiseksi mukaan.

Anonalla vaikutti olevan mielenkiintoinen päivä. Tosin uskonnosta voitiin olla montaa mieltä, sillä poika ei henkilökohtaisesti pitänyt Astonin uskonnonopettajasta, vaikka toisaalta kyllä neiti Lori aineensa osasi, että ei sillä. Tytöllä oli myös näemmä hyppäri, kuten pojalla itsellääkin, mutta hän ei tullut edes ajatelleeksi muuta kuin juttelemista toisen kanssa. Yksi asia Oliverin piti kyllä tarkistaa, sillä kun puhuttiin "äikästä", hänen piti tietää mistä kielestä oli kyse, sillä hänellä itsellään oli kaksi äidinkieltä; englanti ja ranska.
"Öö, onko sulla siis englanti niinku äikkänä?" poika kysyi sitten hieman hölmönä, mutta hymyili silti. Jep, kysymys saattoi kuulostaa toisen korvaan kovinkin typerältä, mutta se oli aika paljon Oliverilta, joka harvemmin puheli lähes ventovieraille, puhumattakaan, että kyselisi muilta jotain.
"Äh, mulla ei oo oikeestaan koskaan suunnitelmia hyppärille, kirjoja oli tarkotus lukee, kun pitäis näytelmäporukan kanssa valita teksti ja kaikkee, mut ei mulla mitään tähdellisempää tekemistä oo", Oliver selitti sitten hieman yllättyneenä. "Mut tota, jos sä et pidä asiaa mitenkään tungettelevana tai mitään, niin haittaisko sua jos me vietettäis hyppäri yhdessä, ellei sulla tietysti oo mitään muuta menoa", poika kysyi, ja korjaili sitten sanomisiaan. Ja hymyili hieman hämillään Anonalle.

Anona naurahti hyväntuulisesti, kun sai tietää ettei ollut ainoa kuka oli ilmeisesti eksynyt tähän kouluun. Paitsi, että Anona meinasi oikeasti eksyä vieläkin. Sen siitä kai sai, kun ei jaksanut opetella lukkariaan ulkoa. Itseasiassa oli jo melko hienoa, että Ani muisti tämän päivän lukkarinsa. Tosin hän ei ollut varma, oliko hänellä äidinkielen tunnin jälkeen enää mitään vai loppuisiko koulu päivä siihen. No se pitäisi varmaan sitten tarkistaa kaapissa olevasta lukkaristaan.

Tyttö kallisti hieman päätään, kun Oliver kysyi oliko Anonalla äidinkielenä englanti.
"Joo. On mulla", Anona vastasi sitten ja joutui hieman pohtimaan miksi toinen oli sitä kysynyt. Saattoihan olla, että toisella oli äikkänä joku muu kuin englanti? Mistäs sitä tietää. "Onko sulla sitten vai oletko kenties joku vieras toiselta planeetalta?" Ani kysyi vitsaillen ja osaksi myös uteliaisuutensa takia. Siis se vieras toiselta planeetalta tuli kyllä täysin vitsinä ulos tytön suusta. Anona hymyili nyt iloisemmin, kun Oliver kertoi ettei hänellä olisi mitään sellaisia suunnitemia hyppytunnille.
"Haluaisitko sä---", Anona aloitti, mutta toinen kerkesikin ensin. Kun toinen oli saanut puhuttua loppuun, Anona vetäisi kasvoilleen virnistyksen.
"Ei tietenkään haittaa! Sehän ois päinvastoin mukavaa", blondi sanoi iloisesti. Hän vei taas automaattisesti sormensa pyörittämään ponnarilla olleita hiuksia ja katsoi hetken aikaa lattiaa, kunnes siirsi katseensa Oliveriin.
"Noniin! Mitäs keksitään nyt? Mä nimittäin en haluaisi viettää näitä tunteja tässä. Sä saat päättää. Mä seuraan sua, ellet sitten ajatellut mennä pahantekoon!" Anona naurahti.

// sori kestosta :<<<< //

Kuten Oliver oli odottanutkin, Anona kertoi äidinkielensä olevan englanti. No mikä se nyt yleensä porukalla oli San Diegossa? Olisihan pojan se pitänyt tietää, mutta yleensä hän vain kysyi sitä, ihan noin vain. Hänellä itsellään kun oli kaksi äidinkieltä normaalin yhden sijaan, mikä oli toisaalta ihan kivaa. Omasi enemmän kielipäätä ja muutenkin muita kieliä oli helpompi osata.
"En mä nyt sentään muukalainen jostain Marsista ole, Kanadasta vaan, niin mä puhun äidinkielenäni sekä englantia että ranskaa", poika selvensi sitten iloisesti hymyillen. Mutta hänellä oli muutamia ystäviä, jotka puhuivat äidinkielenään portugalia, espanjaa sekä saksaa, eli ei se oikeastaan ollutkaan mikään itsestäänselvyys, että porukka puhuisi vain englantia. Ja olihan ranska ollut joskus muinoin yleisempi kieli kuin englanti.

Toinen oli näemmä kysymässä samaa asiaa, tai niin Ollie epäili, mutta Anona ei saanut lausettaan loppuun, kun poika kysyi asiaa ennemmin. Mutta ei se näyttänyt toista pahemmin haittaavan, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä juttu. Iloinen virne kohosi Oliverin kasvoille kun Anona totesi asian sillä selvä. Ja itseasiassa poika itsekin oli hyvillään, eipähän tarvitsisi nyhjätä hyppäriä itsekseen.
"Hyvä", Ollie sanoi sitten, virneen pysyessä yhä kasvoilla, tarkkaillen, kuinka tyttö näpräsi uudestaan sivuponnariaan. Ihmisillä oli hyllä hassuja "pakkomielteitä", se täytyi myöntää.
"En, en ajatellut meneväni pahantekoon, mut en kyllä oikeen tiedäkään et MITÄ me voitais tehdä", Oliver sanoi sitten naurahaten. Nyt piti miettiä, jotain järkevää kyllä, mutta silti.... Sitten hän sai idean.
"Mentäiskö koulun katolle, siellä ei varmaan ois porukkaa?" poika ehdotti sitten ja katsahti kysyvästi tyttöön.

// no panic, mullakin kesti. :/

Kun toinen totesi, ettei poika sitten ollutkaan marssista, ei Anona osannut päättää oliko se huono vai hyvä juttu. Sillä jos Oliver olisi ollut muukalainen toiselta planeetalta, olisi Ani saanut vahvistuksen siihen, että ne muukalaiset olisivat sitten olleet suloisia tapauksia! Sillä Oliver oli suloinen ja söpö. Sitten toinen kertoi olevansa alun perin Kanadasta, mikä sai hymyn Anonan huulille.
"Kanadasta! Se on kiva maa." Anona heitti väliin iloisesti. Hän oli käynyt siellä pari kertaa, ja ne kerrat olivat vakuuttaneet pikkutytön siitä, että maa oli käymisen arvoinen. Anona kohotti hieman toista kulmaansa, kun toinen kertoi puhuvansa toisena äidinkielenään ranskaa.
"Ranskaa? Eikö se ole aika vaikeaa? Mä en ainakaan osaa yhtään ranskaa..." Tosin se tuskin tuli minään yllätyksenä.

Molemmille kävi siis, että he viettäisivät hyppytunnin yhdessä. Anona hymyili leveästi, sekä iloisesti. Olihan hän iloinen, ei tytöllä ollut mitään syytä murehtia. Anona jotenkin huokaisi automaattisesti helpotuksesta, kun toinen ei ollut menossa pahantekoon. Jotenkin se oli vain arvattavaa, mutta piti sellainenkin asia silti varmistaa.
"Hyvä", Anona puolestaan sanoi ja alkoi myös itse miettiä jotain, mitä he voisivat tehdä tämän hyppärin. Tässä seisoskeleminen alkoi pidemmän päälle käydä tylsäksi.
Sitten toinen sanoi sen.
.. Katto...?
No mutta tietenkin, miksei Anona keksinyt sitä itsekin! Sehän oli täydellinen paikka.
"Sä olet nero! Katto sopii todella hyvin. Miksen mä keksinyt sitä..." Anona lausui sitten ja mutisi enemmän itselleen viimeisen lauseen. Hän otti Oliveria kädestä kiinni ja lähti raahaamaan poikaa kohti ulkona odottavia palotikkaita.
"Mennään palotikkaita, koska mä luulen, että se sinne vievä ovi on lukossa", tyttö lausui sitten hidastaen hieman askeliaan, joiden vauhti oli vahingossa alkanut koventua pelkästä innostuksesta.

// jatketaan varmaan tähän samaan? .> voit hittailla ne sinne katolle. nii ja btw, vaihoin anonalle kuvat ko kyllästyin niihi entisii :'D

// toi uuski tyttö anonan kuvissa on söpö <3 ja jatketaan vaan tähän :)))) //

Ollie heitti toiselle iloisen hymyn Anonan kehuessa Kanadaa, joka tosiaan oli kaunis maa. Oikeastaan Oliver piti sitä kauniimpana kuin Yhdysvaltojen puolta, Kanadassa kun oli niin paljon lähempänä oikeaa luontoa; oli metsää, järviä, jokia, eläimiä, joita San Diegossa saattoi nähdä vain eläintarhassa, mikä oli oikeastaan aika ikävää. Sehän kun opetti sitä, että ihminen oli kaikkein voimakkain ja paras olento maan päällä, vaikka niin ei todellisuudessa ollut, eläimet kun selvisivät luonnossa ilman mukavuuksia. Hei, hetkinen! Mistä Oliver oli vetänyt mukaan eläinten ja ihmisten erot? No anti olla.
"Se on, ja musta ainakin kauniimpi kuin tää Yhdysvaltojen puoli", poika totesi sitten totuudenmukaisesti ja toivoi, ettei toinen aivan tappaisi häntä. Sillä maassa vallitsi mielipiteenvapaus, eikä mielipiteistä voinut keskustella.
"Ei se vaikeeta oo, mut tietty jos sen alottaa ihan lonkalta, niin se ei välttämättä oo niin helppoa kuin niille, jotka puhuu sitä äidinkielenään, mut ei oo toisaalta englantikaan helppoa", Oliver sanoi sitten ja hymyili. Mutta toisaalta jokin japani olisi varmasti hankala opetella ilman äidinkielellistä taustaa, sillä se kuulostikin ja näyttikin niin oudolta....

Kun tyttö huokasi helpotuksesta, käväisi pojan huulilla hetkellinen virne. Oliko hän muka näyttänyt siltä että lähtisi pahantekoon? Spreijaamaan kenties koulun seiniä tai polttamaan huumeita? Ehkei sentään, mutta oli vaikea kuvitella Oliveria mihinkään pahantekoon. Tuskin hän tiesi kaikkia huumeita edes nimeltä, että niin "pahis" hän oli.
Anonalla näytti menevän hetki ennen kuin älysi mitä Ollie oli sanonut, tai siltä se pojasta ainakin tuntui, kun tyttö näytti yhtäaikaa hieman hämmentyneeltä ja iloiselta. Mutta mitä väliä, ehdotus sekin oli, ja jos mentäisiin ojaan, niin toivottavasti se allikko vältettäisiin.
"Ehken nero, mut hyvä et keksin sen", Oliver sanoi sitten hieman vaatimattomasti ja yllättyneenä, sillä yleensä hänen ehdotuksensa olivat hyvin ihmeellisiä, eikä niistä pahemmin piitattu, mutta hyvä, että Anona piti ehdotuksesta. Ja innoissaan tyttö näytti olevankin, sillä seuraavassa hetkessä hän tunsi kätensä tytön omassa, ja liikkuvansa kovaa vauhtia kohti koulun pihaa, ja ilmeisesti siis palotikkaita.
"Okei, mennään sit palotikkaita", poika sanoi sitten ja lähti kulkemaan yhä hieman toisen perässä kohti niitä.

Palotikkaat olivat vapaana, ja Oliver tarkisti tytön kanssa, ettei kukaan näkisi. Portaat kun sijaitsivat hieman piilossa. Mikä olikin ihan hyvä. Herrasmies kun oli, Oliver lähti kiipeämään palotikkaita ensin. Hieman huterilta ne tuntuivat, mutta loppuviimeksi edes laukku ei haitannut liikkumista. Matka ylös ei tuntunut pitkältä, ja poika varmisteli välillä, että Anona seurasi häntä, ja ettei heitä huomattu. Ainakaan opettajien tai henkilökunnan suunnalta. Ja enää muutama tikas ja poika oli katolla.
"Vau", Ollie henkäisi. Hän ei siis ollut aikaisemmin ollut katolla, tai oikeastaan koulun katolla, joten kesti hetki, ennen kuin hän älysi tilanteen. Poika polvistui sitten ja auttoi Anonan ylös, vaikka tyttö tuskin apua tarvitsi.
"Tää on kyllä siisti paikka", Oliver totesi sitten naama virneessä toiselle.

Toinen vastasi vaatimattomasti, kun Anona oli kehunut poikaa neroksi. Anona sen sijaan tuskin edes huomasi moista vaivautuneisuutta vaan hymyili edelleen reippaasti.
Matka jatkui palotikkaille eikä ketään näkynyt lähimaillakaan. Tällä hetkellä Anona oli innostunut ja tällä olotilalla oli ehkä hyvä, että Oliver meni sittenkin edeltä palotikkaita ylöspäin. Luultavammin tyttö olisi astunut harhaan ja.. no siitä sen enempää. Anona jätti muutaman portaan väliin ennen kuin alkoi itse kiivetä, eihän hän nyt halunnut, että toinen astuisi tytön sormille. Anona sattui muutaman kerran samaan aikaan nostamaan suoraan edessä olleen katseensa ylös, kun Oliverkin katsoi alas ja tällöin mustatukka loi kasvoilleen suloisen hymyn. Se ikään kuin kertoi, että 'kunnossa ollaan!'

Yhtäkkiä Oliver oli jo päässyt tasanteelle, pois epäluotettavilta palotikkailta ja henkäisi jotakin. Anona yhdisti sen jotenkin maisemaan, mikä katolta näkyi.
"Mitä? Mäkin haluan nähdä!" Anona sanoi katkerana siitä, ettei uskaltanut ihan täysin luottaa vielä niihin portaisiin. Mitä vain voisi tapahtua, jos hänen huomionsa nyt herpaantuisi ja tyttö astuisi harhaan. Mielellään hän piti päänsä ehjänä.
Sitten Oliver tarjosi apuaan, kun Anona oli kapuamassa myös tasanteelle. Eikä mustatukka kieltäytynyt avusta. Hän vain halusi mahdollisimman pian seisomaan molemmille jaloilleen tukevasti.
Siinä sitä nyt oltiin, katolla. Anona päästi suustaan saman, mitä Oliver oli vähän aika sitten sanonut. Tosin tyttö enemmänkin hihkaisi. Miksei hän ollut ennen ollut katolla?
"No kyllä!" Ani hihkaisi edelleen, jotenkin hän oli nyt niin innoissaan, kun pääsi tänne. Jotenkin se sai tytössä uusia tuntemuksia, jännitystä, koska olihan täällä oli kiellettyä ja no niin – eihän Anona lähes ikinä ollut ollut pahoilla teillä.
Anona käveli kattotasanteella ja uhkarohkeana otti askelia lähemmäs reunaa. Sille puolen reunaa, missä näkyi koulun pääovet josta oppilaat menivät sisään ja ulos sekä tietenkin piha.
"Awww noi näyttää niin pieniltä! Täältähän näkyy kaikkialle", Anona sanoi iloisesti ja vilkaisi taakseen Oliveriin. Se oli pienimuotoinen virheliike, sillä katseen siirrettyä taakseen Anona horjahti pienesti reunalla. Tosin se oli enemmänkin sellainen varoitus horjahdus. Pian Anona siirsi katseen takaisin alaspäin ja peruutti hieman reunalta, kannatti ottaa varommin. Hänhän halusi herätä vielä huomenna söpöstä sängystään.

Pihalla sattui ja tapahtui, no koska siellä muka ei tapahtuisi mitään. Eräät pahikset olivat kai varastamassa nörtiltä ruokarahoja, mikä sai Anonan tuhahtamaan.
"Miksi noiden pitää kiusata kaikkia", Anona sanoi hitusen säälivästi.

Poika vain katseli mykistyneenä ympärilleen, katolta näkyi yllättävän kauas. Oliver yritti etsiä kotiaan, tai muita tuttuja paikkoja, muttei pahemmin ehtinyt niitä ihailla Anonan huikatessa jotain alhaalta.
"Tää maisema!" Ollie huikkasi tytölle: "Kyl sä sen näät, tuut vaan tikkaat ylös!" Poika käveli sitten tikapuiden yläpäähän ja hymyili iloisesti toiselle, joka toivottavasti pääsisi myös ylös. Eikä tapahtuisi mitään pahaa, kuten, että nuo tikkaat irtoaisivat ja lähtisivät putoamaan.... Ei, nyt ei pitänyt ajatella sellaisia! Oli keskityttävä hyviin puoliin, kuten siihen, että Anona olisi kohta ylhäällä, ja että maisema oli mahtava. Tosin ainahan korkealta kaikki näytti vaikuttavammalta ja upeammalta, mutta silti! Ja tämäkin oli vain koulun katto. Tyttö tarttui kuitenkin pojan käteen, ja pian Anonakin oli saatu ylös. Kun Anona päästi suustaan vielä suunnilleen saman minkä Ollie aikaisemmin, erona tosin se, että Anona ilmaisi itseään hieman "tyttömäisemmin" eli hihkumalla. Oliver virnisti iloisesti toiselle.
"Tää on kyl aika uskomaton, ja me ollaan silti koulussa", poika sanoi sitten naama yhä virneessä. Niin, olihan se hankala uskoa, että koulun alueella sai tälläisiä kokemuksia, ja edes löysi mitään näin hienoa koulun alueelta! Ollie laski sitten laukkunsa katolle ja käveli hieman lähemmäs reunaa, ja koetti yhä etsiä kotiaan. Muutamia tuttuja paikkoja heidän läheltään löytyi, mutti vielä kotia. Poika seurasi sitten sivusilmällä Anonan liikehdintää kohti lähemmäs katon reunaa, muttei lähemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Hän oli viereisellä reunalla, josta näki urheilukentälle, jossa cheerleaderit olivat harjoittelemassa, ja joitain jätkiä oli kuolaamassa hiedän peräänsä. Säälittävää.
"Niin, tuntee kerranki olevansa jotain suurempaa kuin ne", Oliver sanoi sitten kiinnittäen ensimmäisen kerran kunnolla huomiota Anonaan. Ja poika myös huomasi toisen horjahduksen, ollen muutamalla nopealla askeleella lähes Anonan vieressä. Mutta tyttö ymmärsi liikkua kauemmas reunalta, joten Oliverin ei tarvinnut alkaa varoittelemaan, tai mitään.

Ollie käveli itsekin sen verran reunalle, ei niin että horjahtelisi tai tippuisi sieltä, että näki alas pihalle. Ja hän pisti merkille saman kuin tyttö, Astonissa ei ollut yhtään hiljaista päivää, sillä porukkaa liikkui ovista sisään ja ulos. Oli oppilasta ja opettajaa, laidasta laitaan, ja niin pieniä! Ja myös Anonan huomaaman pahikset vs. nörtti -tilanteen, joihin oli itsekin joskus joutunut, jos jollakulla pahiksella oli ollut huono päivä.
"Ne ei osaa tehdä muuta", Oliver vastasi. Ja se oli harmi, oppisivat kiusaamaan niitä, joista oli edes vähän vastusta, toisin kuin nuo raukat, joilla ei ollut mitään puolustautumismahdollisuuksia.
"Hitsi kun ei oo vesi-ilmapalloja, vois tipauttaa pari noiden päälle". poika sanoi sitten haaveksien ja virnisti tytölle. Toivottavasti toinen ei pitäisi häntä aivan lapsellisena ja tyhmänä, kun tällaisia ääneen puheli...

Oliver oli kyllä siinä oikeassa, että maisema oli uskomaton – vaikka oltiin koulussa vielä. Sen ensimmäisen kerran, kun sattui tuntemaan olevansa suurempi kuin nuo muut niin sitä ei sitten saanut käyttää hyväkseen. Sillä jos noille olisi nyt jotain mennyt huutelemaan katolta, niin ihan varmasti olisivat kiusallaan ilmiantaneet Anonan ja Oliverin. Eikä se enää olisi ollut kivaa. Ei, ei.
"Niin, ja sen ensimmäisen kerran, kun me ollaan niitä 'suurempia' niin me ei voida tehdä sille mitään, paitsi nauraa tietty kahden kesken täällä", Anona sanoi sitten hieman harmissaan ja pyöritteli erästä hiussortuvaa sormensa ympäri. Ehkä he keksisivät vielä jotain, jotain mistä ei kumminkaan tulisi kamalasti jälki-istuntoa. Eihän tämä neiti ollut ollut kertaakaan jälki-istunnossa, vaikka pirteytensä takia olisi voinut luulla toisin.

Nyt myös Oliver oli kiinnittänyt katseensa samaan kuin Anona – siihen pahisjengiin, ketkä kiusasivat nörttejä. Anona oli ehkä vähäsen ehtinyt aivoissaan rekisteröidä ne tyypit, sillä hän oli varma että oli törmännyt noihin ikävissä merkeissä kirjastossakin! Nuo eivät totta puhuen säästä ketään.
"No ei todellakaan!" Anona sanoi vahingossa liiankin välinpitämättömällä ja kimeällä äänellä. Joskus hänestä oli kiva muunnella ääntään, joo hehe, lapsellinenko? Ei toki.
Sitten Oliver heitti ilmaan, puoliksi vitsillä kai? Sen vesi-ilmapallo pilan, johon tytöllä meni hetki aikaa tajuta koko juttu. Siis vesi-ilmapalloja? Sehän olisi vallan mainiota! Mutta jos mustatukka ei nyt yhtään Oliverin sanoja sisäistänyt, niin eihän toinen sanonut että hänellä olisi yhtään niitä, vaan KUMPA olisi ollut.
Yhtäkkiä Anona alkoi kaivaa taskujaan ja siirsi huomionsa nyt legginseissä olleeseen taskuun ja sen sisältöön. Kappas, sieltä löytyikin se mitä tyttö etsi. Mustatukka nosti pienestä taskusta löytyneen turkoosin ilmapallon Oliverin ja hänen katseen korkeudelle ja veti kasvoilleen viattoman ilmeen.
"Öö mulla on öö ilmapallo? Mutta ei kyllä vettä", Anona sanoi faktan kuin Oliver ei olisi varmaan itsekään tajunnut, että tyttö piteli puhaltamatonta ilmapalloa käsissään. Turkoosin väristä vieläpä. Noniin, toivottavasti Oliver ei eksyisi kysymään mitä helkuttia käyttämätön ilmapallo teki Anonan legginsien taskussa, sillä hyvä kun mustatukka tietäisi vastausta edes itsekään.

"Jep, niin epäreilua, koska noi voi periaatteessa tehdä mitä vaan, kun opettajatkin ehkä vähän pelkää noita, mut sit me ei voida tehdä mitään, koska me ollaan ns. kilttejä oppilaita", poika totesi. Niin, pahikset ja kerma olivat turvassa, ja saivat tehdä mitä tahansa, sillä pahiksia opettajat eivät edes yrittäneet kurittaa, koska kuulemma muutama oli joskus käynyt opettajaan käsiksi tämän puututtua asiaan. Ja kerma, no, heillä oli rahaa ja vaikutusvaltaa, ei kaikilla, mutta yleensä he pääsivät pinteestä kuin koira veräjästä, mikä oli hyvin väärin. Vaikka toisaalta kyllähän opettajat laittoivat pahiksia ja kerman oppilaita jälki-istuntoon, niin yleensä se porukka oli jotenkin vähemmän väkivaltaista tai rikasta. Sillä kukaan ei tiettävästi ollut kuullut suositteujen joutuneen jälki-istuntoon, tai muuta. Mutta opettajat laittoivat sitten sitä enemmän alempien klikkien oppilaita jälki-istuntoon, vaikka kyseessä olisi ollut pienikin rikkomus, eli jos Ollie ja Anona tekisivät jotain täältä katolta, niin se olisi tehtävä huomaamattomasti. Oliveria kun ei ajatus jälki-istunnosta houkuttanut.

"Kai ne on ohjelmoitu vaan kiusaamaan muita", Oliver vastasi säälien. Olihan se harmi, etteivät nuo osanneet muuta kuin kiusata ja häiritä pienempiään. Heistäkin olisi voinut olla jotain hyötyä tässä yhteiskunnassa, jos vain olisivat osanneet käyttäytyä ihmisiksi. Eikä Ollie edes ymmärtänyt miksi toisia piti kiusata ja häiritä? Oliko noille opetettu kaikki asiat päinvastoin kuin lapsille yleensä, vai miksi he olivat niin tyhmiä? Poika katseli yhä alas katolta, eikä huomioinut Anonan räpellystä vaatteidensa kanssa. Oliver mietti miten ihmeessä he saisivat porukan lopettamaan, mutta se ei onnistuiti mitenkään, ilman että he itse paljastuisivat. Eikä varmasti niistä vesi-ilmapalloistakaan olisi mitään hyötyä, sillä pahikset varmasti keksisivät heidät täältä ylhäältä.. Oliver katsoi sitten Anonaan, joka oli ollut hyvinkin kauan hiljaa, ja huomasi tytön nostavan heidän kasvojensa korkeudelle turkoosin ilmapallon. Poika virnisti toiselle. Virne haihtui kuitenkin, kun kävi ilmi, että tytöllä oli mitä ilmeisemmin vain yksi ilmapallo, ja sillä ei pitkälle pötkittäisi.
"Vettä täällä tuskin on", Oliver totesi sitten: "Enkä tiiä oisko tosta yhdestä pallosta mitään, kun jos ne äkkäis meidät täältä niin se ois jälki-istuntoa." Poika hymyili hieman pahoittelevaan sävyyn toiselle. Että olikin pitänyt mennä ehdottamaan sitä vesi-ilmapallojuttua.
"Ja meillä tuskin on muita aseita käytettävissämme?" poika varmisti vielä toiselta. Tarkoittaen, ettei ollut muita ilmapalloja, tai parempaa suunnitelmaa.