I'm home

--Fini ja Taren<3 tuli hiukan lyhykäinen alotus, mut jees : ))

Siitä oli kolme viikkoa kun hän viimeksi oli täällä, paikassa jota saattoi kutsua kodiksi. Se oli San Diego, hän oli vihdoinkin kotona. Junah Perry seisoi Taren Walkerin etsivätoimiston oven edessä ja kaivoi helisevät avaimet taskustaan, mutta pysähtyi vielä hetkeksi muistelemaan matkaansa irakiin, ennen kuin avoi oven. Vaikka oli ollut upeaa lomailla äidin kotimaassa, kyllä oli yhtä upeaa olla taas kotona. Avain työnnettiin lukkoon ja ovi aukesi, hän astui parilla askeleella eteiseen ja sulki oven perässään.

Junah riisui kenkänsä ja asteli toimistotiloihin vain nähdäkseen jotain niin uskomatonta, että hänen laukkunsa putosi olalta maahan. Koko lattia oli täynnä roskaa! Mcdonaldsin, kiinalaisen tai muun vastaavan pikaruokalan käärepaperteita ja kartonkikeppuja, papereita ja ties mitä muuta oli peittänyt koko lattian! Niinkin hyvin, ettei siellä olisi pystynyt kävelemään. Ilma haisi ummehtuneelle, ihan kuin koko kahden viikon aikana siellä ei olisi tuuletettu ollenkaan, kaikki oli hujan hajan ja sekaisin, pois paikoiltaan.
Tummasilmäisen suu oli loksahtanut auki ja tämä katseli räjähtänyttä asuntoa, miten ihmeessä Taren oli pystynyt tekemään töitä moisessa kaaoksessa!?

Hetkinen...
Missäs Taren asiasta toiseen oli? Junahin katse kiersi asunnossa, mutta hän ei nähnyt ketään tai mitään sotkun takaa. ''Tareen? Olen kotona'' huhuiltiin, jos vaikka toinen olisi keittiön puolella -tuskin- tai jossain muualla lähimailla. Mikäli vastausta ei kuuluisi, hän voisi päätellä tämän olevan ratkomassa juttua, tai sitten kuolleen jonnekin roskien keskelle. Huoh. Oli myös erittäin vaikea arvata kuka tämän siivon saisi korjata...
miten kukaan edes pystyi vaivaisessa kolmessa viikossa järjestämään tälläisen tuhon aikaan? Junah pudisteli päätään ja hieraisi ohimoitaan.

Punamusta reppu nostettiin lattialta ja hän lähti kahlaamaan paperimereen, laskeakseen laukkunsa tuolille. Samalla nuori nainen avoi ikkunan, jolloin raikas tuulenvire puhalsi sisälle, havisuttaen hieman papereita. ''Tareen?'' huudettiin vielä kerran, sitten hän huomasi pientä liikehdintää keskellä latti--.. roskakasaa. Ei voinut olla totta.. oliko Taren nukahtanut jälleen lattialle, keskelle tuota kaikkea? Vai oliko hän vain nähnyt väärin.

Täällä! <3

Parin päivän ajan Taren oli hoidellut alta pois yhä vain kerääntyviä paperitöitä. Aina hän siirteli niiden tekemistä niin pitkälle kuin mahdollista ja sitten kiireessä täytteli ja kirjoitti vaikka mitä pari päivää ennen palautusta. Hän ei viihtynyt työpöydän ääressä. Hän ei viihtynyt sen hienon punamahonkisen pöydän ääressä, jonka hänen apulaisensa oli kolme viikko sitten hänelle siistinyt. Työt oli aloitettu lattiatasolla. Roskat viskottiin jonnekin lainkaan tähtäämättä, kynät teroitettiin lattioille. Mitään ei imuroitu. Turhat paperit viskottiin palloksi puristettuina jonnekin. Purkat iskettiin lattiaan. Likaiset vaatteet lojuivat siellä täällä. Pikaruoka-astioita oli kaikkialla, verhot olivat poikkeuksetta kiinni ja ikkunat myöskin. Se Junahin varta vasten salapoliisille siistimä pöytä oli varmaan koko asunnosta se ainut esine, joka oli täysin roskaton ja puhdas. Siihen ei oltu koskettu. Makuuhuoneeseen asti Walker ei jaksanut raahautua, vaan oli nukkunut töidensä kanssa lattialla pari viikkoa putkeen. Hänellä oli uskomattoman hyvät unenlahjat ja hän kykeni nukkumaan tasolla kuin tasolla. Kolme viikkoa olivat kuluneet nopeasti ja vain kerran Taren oli käynyt ulkona. Ihan parvekkeella asti. Siellä hän oli kiukutellut itselleen ja ihan oikeasti ulvonut kuulle apulaisensa nimeä. Jotain tule takaisiiiiiinnnn ja haista sinä vittu kun näin mut jätit -huutoja olivat naapurit saaneet aikansa kuunnella, kunnes Taren oli kontannut roskien läpi takaisin töihin.

Naapurit olivat jo kaiketi tottuneet hänen ajoittaiseen outoon käytökseensä. Mutta vielä he eivät olleet tottuneet siihen, kun salapoliisi kipitti viemässä roskia vain alusvaatteet päällään. Joskus vain bokserit. Hän ei oikeastaan käyttänyt lainkaan naisten alushousuja. Onneksi naapurit olivat tältä kolmen viikon ajan säilyneet, kun Walker tosiaan oli linnoittanut kotiinsa paperitöiden pariin. Edellinen yö oli mennyt raporttejen parissa ja blondi oli iloinnut lapsenomaisen innokkaasti ikävien töiden päättymisen häämöttäessä edessä päin. Aivan loppuun asti herrasmiesnainen ei ollut päässyt, kun hän oli nukahtanut roskien sekaan. Unissaan hän oli vetänyt roskia päälleen ja lopulta hautautunut jätevuoren alle. Univelkaa oli kertynyt mukavasti ja se näkyi hyvin tummista silmänalusista. Mitenkään nuori nainen ei ollut reagoinut apulaisensa paluuseen, vaan oli liikkumatta tuhissut roskien seassa Junahin ensimmäisen kerran huhuillessa häntä. Vasta toisella kerralla Walker havahtui ja avasi silmänsä. Hän ei nähnyt mitään, mutta se ei häntä estellyt. Pienen liikehdinnän jälkeen tuo ponnahti istumaan ja muovipussi päässään kuulosteli ympärilleen.
"Junah! Mä en näe mitään! Mitä sä oot taas tehny?" blondi murisi, kunnes unenpöppörössä bongasi pussin ja ymmärsi kiskaista sen päästään. Heti harmaat silmät iskettiin toiseen naishenkilöön ja innostunut hymy kohosi nuoren salapoliisin vaaleille huulille. Pelkästään boksereihin ja ylisuureen t-paitaan pukeutuneena Walker ponnahti seisomaan. "Junaaaaaaaaaaaaah!" tuo kiljaisi iloisesti ja säntäsi apulaistaan kohti. Satunaiseen roskapussiin hän kuitenkin kompastui ja rämähti vatsalleen lattialle. Jotain voivotellen salapoliisi nousi ylös ja kirmasi lähes kikattaen toisen luokse. "Heiheiheiheiheiiiii!" salapoliisi nauroi onnellisena ja kiersi kätensä apulaisen ympärille. "Toiksä mulle tuliaisii?" Walker uteli silmät innokkuutta säteillen.

Tummatukkaisen suu loksahti raolleen, kun hän näki armaan 'Sherlockinsa' nousevan sen järjettömän roskakasan alta. Pussi päässään. ei voinut olla totta.
''Mitäkö mä olen tehnyt? En sitten yhtään mitään.'' tokaistiin tyynesti Tarenin murinoihin. Syy siihen ,ettet näe on että sinulla on pussi päässäsi.. Junahin tarkka katse kiersi asunnon uudelleen ja hän oli edelleen järkyttynyt siitä, miten yksi pieni ihminen kykeni sottaamaan näin paljon ja vielä elämään kaiken sen keskellä. Oliko Taren edes käynyt makuuhuoneen puolella vai nukkunut jokaisen yönsä toimiston puolella?
Päätä pudistettiin voivoitellen ja nainen laski kätensä lanteilleen.

Hymy ei voinut olla tarttumatta Junahinkaan huulille, kun etsivä hyppäsi seisomaan kiljuen hänen nimeään. Puhumattakaan se, että Taren juoksi vielä kiljuen hänen luokseen, kaapaten Junahin tiukkaan halaukseen. Tummatukka todella tunsi olonsa kaivatuksi ja tervetulleeksi kotiin.

Junahin suusta alkoi kumpua heleää naurua, ruskettuneet kädet kietoituivat blondin ympärille vastaten halaukseen, ''Noo, kyllähän mä jotain pientä toin.'' Jun päästi sitten irti ja kääntyi hakemaan laukkunsa, esitellen sitä sitten Tarenille. ''kas täällä näin'' taputettiin laukkua. ''Ostin sinulle perinteisen irakilaisen asukokonaisuuden. Arvelin sinun ottavan mielummin miehille tarkoitetun asun, joten otin sellaisen eli kandura ja kaupan päälle vielä naisille tarkoitettu, Lori.'' tuo hymyili ja ryhtyi avaamaan laukkua.
Mutta mikä ihme sieltä sitten ponnahtikaan, melkein Malikahin silmille?
Iguaani!
''Hiyäh! Mitä hittoa tämä täällä tekee?'' mustat silmät tapittivat siniharmaata iguaania, joka laiskasti möllötteli hänen tuliaistensa päällä ja käänsi liskonsilmänsä hänen suuntaansa. Salakuljetinko juuri iguaanin Irakista Amerikkaan? Nainen mietti päänsä sisällä ja tuijotti hölmistyneenä tätä uutta tuttavuutta.