I think I'm losing what's left of my mind

Sibbyä ja Bellaa odotellaan tulevaisuutee ^^

Jamie asteli katua pitkin puhellen puhelimeen ja seuraillen samalla poikaansa skeittailua edessään. Kello oli neljä iltapäivällä ja tietenkin Lontoon kaduilla oli ruuhkaa. Sujuvasti Andrew kuitenkin vaikutti rullailevan. Selvästi isäänsä tullut. Ei siitä ollut epäilystäkään. Kitaralaukkua olalla parannettiin hieman ja puhelimeen naurahdettiin. Denley ehdotti syntymäpäivien pitämistä Vladimirille.
"Joo. Jos saat sen ulos huoneestaan ilman että sen naama on norsun vituilla, niin saat järjestää ne vaikka Harrodsin yläkerrassa minun luvalla." Mies naurahti ja kuuli ystävänsä nauravan. Jokainen kyllä tiesi millainen Jamien esikoinen oli. Emo henkeen ja vereen. Siitä tuskin asiat muuttuisivat enää...Tai ainakaan pitkään aikaan.

"Andry! Nyt laudalta pois kun menet liiken-Perhana!" Jamie aloitti huutamaan pojalleen, mutta tuo oli jo ja mennyt törmäämään vastaan tulijaan. Puhelu lopetettiin pikaisesti ja toisten luo juostiin.
"Anteeksi kamalasti! Olen kieltänyt ties kuinka monesti skeittaamasta kun suojatie on tulossa eteen." Jamie alkoi pälistä paniikissa. Jos nainen nyt haastaisi heidät vaikka oikeuteen, niin ei naurattaisi yhtään. Mies haroi ruskeita hiuksiaan ja katsoi poikaansa mulkaisten.

Jamie Allen ei juurikaan ollut ulkoisesti muuttunut nuoruusvuosiltaan. Monet luulivat häntä edelleen 25-vuotiaaksi ja näin ollen lapsiensa veljeksi. Mikä oli aika hupaisaa. Ainakin hänen mielestään. Asian hauskuutta lapset eivät tietenkään nähneet. Se oli kuitenkin isästä mukavaa. Olihan hänen oma nuoruutensa jäänyt loppupeleissä aika lyhyeksi. Vladimir oli syntynyt hänen ollessa 19 ja Maryanna oli ollut vain 18. Siitäkin hetkestä oli jo 17-vuotta...

Vaalea nainen asteli pitkin erästä Lontoon katua. Hän oli pukeutunut tummansinisiin farkkuihin, vaaleansiniseen toppiin ja valkoiseen napilliseen puseroon, joka sillä hetkellä oli avoinna. Jaloissa hänellä oli mustat korkokengät ja olisi hyvin voinut luulla, että hän oli tulossa töistä, kuten luultavasti moni muu sillä hetkellä oli. Kello kun oli juuri sen verran, että ihmiset pääsivät viimein töistä ja olivat matkalla kotiin.
Sen huomasi. Kadulla oli vilinää, koko ajan sai varoa askeleitaan. Oli aivan mahdotonta yrittää nauttia siitä tilanteesta. Belle Berkley ei todellakaan nauttinut. Hänen ystävänsä, jonka takia hän oli matkustanut Amerikasta Lontooseen, oli lupautunut näyttämään hänelle kaupunkia, mutta olikin joutunut töihin koko illaksi. Nyt Belleä ärsytti se, että hän joutui itse suunnistamaan lähes vieraassa kaupungissa. Oli hän kyllä ennenkin käynyt Lontoossa, mutta viime kerrasta oli jo aikaa.

Kadulla kulki ihan liikaa väkeä. Belle ei ehtinyt mitenkään tajuta, että joku nuori skeittari lähestyi häntä, ennen kuin se olikin jo liian myöhäistä. Tuo skeittari törmäsi Belleen, joka kaatui törmäyksen voimasta kadulle. Se oli jo aivan liikaa! No, häntä siitä ei voinut kukaan syyttää, ellei sitten joku luullut että hän tahallaan käveli toisen eteen. Niinhän asia ei missään nimessä ollut.
"Olisit voinut vähän katsoa eteesi," Belle moitti. Hänen äänestään kuuli, että häntä ärsytti ja sen hän tajusi itsekin. Hän huokaisi ja vääntäytyi ylös kadulta niin nopeasti kuin osasi. Nyt olisi parasta rauhoittua, ettei koko ilta menisi pilalle huonon tuulen takia.
Belle käänsi katseensa skeittarista mieheen, joka pahoitteli tapahtunutta. Mies ainakin oli selvästi pahoillaan.
"No, sattuuhan sitä," Belle tuhahti. Hän oli jo lähdössä jatkamaan matkaa, kun jokin toisen ulkonäössä kiinnitti hänen huomionsa. Miehessä oli jotain erittäin tuttua. Blondin ei tarvinnut kauaa miettiä, kuka siinä hänen edessään seisoi. Hän muisti lukioaikaisen ihastuksensa. Jamie Allen. Niin, juuri hän siinä seisoi, ellei kyseessä sitten ollut joku tismalleen samannäköinen henkilö.
"Jamie? Oletko se ihan oikeasti sinä?" Belle ei voinut olla kysymättä. Nyt jos tuo ei olisikaan Jamie, niin hän tuntisi olonsa erittäin typeräksi, yhdennäköisyys oli niin huomattava. Belle itsekin oli varsin hyvin tunnistettavissa, jos nyt toinen sattui muistamaan miltä hän oli lukioaikoina näyttänyt. Ei hän paljoa ollut muuttunut, hän oli yhä hoikka kaunis itsensä, mutta huomasi sen kuitenkin, ettei hän enää ollut kovin nuori.

Sori rouva, mä en tarkottanu." brunette teinipoika pahoitteli huomattuaan isänsä pahan katseen. Jamies pyöritti hieman päätään, mutta käänsi yllättyneenä katseensa naiseen, johon poika oli lautansa kanssa törmännyt. Tuo sanoi hänen nimensä. Hetken Jamie ei osannut kuin tuijottaa naista. Tuo oli kaunis. Nuorekas ikäisekseen. Mutta kasvonpiirteet olivat todellakin tutut.
"Belle? Ei hemmetti!" Mies älähti ja kaappasi samantien naisen halaukseensa.
"Mikä tuuri tämmönen on? Mitä sulle kuuluu? mitä sä tässä maassa teet?" Hän alkoi samantien innoissaan kysellä, mutta irrottautui sitten halauksesta yhtä nopeasti mitä oli sen aloittanutkin hieman nolona.

Andrew katsoi ensin hyvin tylsistyneenä isäänsä, mutta tuon silmät olivat tipahtaa päästä, kun yhtä-äkkiä tuo halasikin naista. Lapsi oli pahasti kujalla ja nappasi laudan käteensä.
"Iskä? Kuka tää nainen on? Heei!! Sä oot iskän joku vanha heila vai mitä? Ennen äitiä?" Skeittaripoika laski yksi plus yksi yhteen ja leveä (Tismalleen samanlainen hymy kuin isällään) kohosi hänen kasvoilleen. Jamien poskenpäille kohosi hentoinen puna.
"Ei minulla heiloja niin paljoa ole ollut, että voisit sanoa joku heistä, Andry...Mutta kuitenkin. Tässä on Belle. Kävimme samaa koulua San Diegossa ja Belle, tässä on nuorin poikani Andrew."

//Niil ois just lukiossa olla ollu säpinää, mut ne ei ois seurustellu? Se ois voinu just päättyä siihen, ku Jamie ois korviaan myöten ihastunut Maryaan. Sit kato Belleki voi muistaa pahistytön niiden koulust ^^ //

//Näin mäkin oon aina kuvitellu, siis ettei nuo ole koskaan seurustellu^^//

Bellen kasvoille kohosi ilahtunut hymy. Mies oli kuin olikin Jamie ja vieläpä muisti hänet vielä. Nainen yllättyi, kun toinen halasi häntä, mutta tajusi silti halata takaisin ennen kuin toinen vetäytyi kauemmas.
"Mulle kuuluu hyvää, tulin tänne tapaamaan yhtä mun kaveria joka asuu täällä nykyisin," Belle vastasi yhtä innostuneena kuin toinen oli kysymykset esittänyt. "Mitä sulle itellesi kuuluu? Toivottavasti pelkkää hyvää."
Belle oli jo hetkeksi ehtinyt unohtaa skeittaripojan ja oman nolon kaatumisensa. Hän havahtui Jamien tuijottamisesta vasta kuullessaan jonkun sanovan tätä isäksi.

Silloin Belle käänsi katseensa poikaan. Tässä oli Jamien näköä, aivan selvästi. Nainen oli aivan varma, että pojalla oli ihailijoita koulussaan, aivan kuin tämän isällä oli ollut. Belle oli ollut niistä yksi, mutta hän ei koskaan ollut päässyt tarpeeksi läheisiin väleihin Jamien kanssa. Heillä oli ollut jotain juttua, mutta sitten Jamie oli mennyt ja rakastunut johonkin Maryaan. Se oli murtanut Bellen sydämen. Hän oli ollut niin ihastunut toiseen, että oli ollut kamalaa nähdä tämän pitävän enemmän jostakin toisesta. Se muisto sai hennon punan kohoamaan poskille.
"Hauska tutustua, Andrew," Belle sanoi iloisesti ja hymyili sitten skeittaripojalle. "Olet kyllä aika lailla isäsi näköinen."

Jamie hymyili lämpimästi Bellelle.
"Ihan hyvää tässä. Bändihommia edelleen teen ja opetan kitaransoittoo lapsille. Asutaan nulikoiten kanssa tos parin kilsan päässä." Brunette mies kertoi ja pörrötti hieman Andrewin hiuksia kun nainen huomautti tuon näyttävän aivan häneltä.
"Näyttäisi enemmänkin, jos ei rajaisi silmiään kajalilla." Hän naurahti ja teini näytti hymyillen isälleen kieltä.
"Joo. Oon kuullu tuon saman ehk sata kertaa. Vlady näyttää sit enemmän äitiltä." Tuo puheli ja katsoi isäänsä merkittävästi. Jamie oli avaamassa suutaan puhuakseen Bellelle, mutta tajusi sitten iltatähden katseen. Tuolle naurahdattiin.
"Mene vaan. Mutta et yritä karata minnekään ennen kuin minä näen sen tytön. Okei? Ja tarkista onko Vlady syönyt."

Andrew nyökkäili ja kumarsi sitten pienesti Bellelle.
"Nyt minun pitää rouva lähteä valmistautumaan treffeille...Kun kerrankin isä päästää minut lähtemään muualle tytön kanssa kuin meille kotiin." Skeittaripoika tuhahti, mutta hymyili silti. Pienesti vilkuttaen tuo sitten lähtikin lautansa kanssa katua pitkin rullailemaan. Jamie pyöritti hieman päätään ja katsoi toisen perään. Katse kääntyi kuitenkin kauniiseen naiseen edessä.
"Miten sinulla? Onko miestä, naista, lapsia?" Hän uteli sitten. Ei se hänestä epäkohtelias kysymys ollut. Olihan Andrew ja Vladimir hänelle itselleen käytännössä koko elämä, vaikka varsinkaan esikoinen ei sitä tuntunut uskovan.

Belle hymyili. Hänen ärtymyksensä oli kadonnut taivaan tuuliin Jamien ansiosta. Nyt hän ei todellakaan ollut vihainen Andrewlle, eikä kyllä kenellekään muullekaan. Oli mahtavaa tavata Jamie pitkästä aikaa. Toisen kuulumiset kuunneltiin kiinnostuneena. Belle hoksasi, ettei mies maininnut sanallakaan vaimoa, vain lapsensa. Oliko mahdollista, että Jamie oli yksinhuoltajaisä, eikä tällä ollut edes naisystävää? Se olisi hyvin epätodennäköistä sillä ulkonäöllä ja hurmaavuudella, jonka Belle oli toisessa nähnyt aina.
Belle naurahti nähdessään, kuinka poika näytti kieltä Jamielle. Se vain oli jotenkin huvittavaa. Selvästi isä ja poika tulivat loistavasti toimeen keskenään.
Vaaleaa naista kiinnosti hyvin paljon tietää lisää Jamien perheestä. Hän olisi halunnut nähdä myös Vladyn, joka oli mainittu.

Belle katsoi hetken skeittaavan pojan perään, ennen kuin käänsi katseensa takaisin tämän isään. Nyt he saisivat toivottavasti aivan rauhassa vaihtaa kuulumisia ja jutella niitä näitä. Nainen toivoi, ettei Jamiella ollut mitään kiireellistä, sillä olisi todella ikävää, jos he eivät ehtisi enempää jutella.
Kiireiseltä mies ei vaikuttanut, sillä tämä alkoi kysellä lisää Bellen asioita.
"Mulla on 12-vuotias tytär, mutta ei miestä. Eikä kyllä naistakaan," vastattiin sitten. "Entä onko sulla muuta kuin lapset?"
Bellestä oli aivan kohtuullista saada tietää, oliko toisella joku elämässään vai ei. Hänellä itsellään ei ollut enää. Hän oli eronnut miehestään, joka oli vaihtanut hänet kaksikymppiseen kaunottareen tuosta vain.
"Eihän sulla ole kiire mihinkään?" Belle sitten keksi kysyä. "Olisi ihan mukava jutella enemmänkin, mutta en halua häiritä jos sulla on jotain tärkeää menoa."

Jamien huulille nousi lämmin hymy, kun Belle kertoi tyttärestä. Toisella ei myöskään ollut miestä. Eli molemmat olivat kai yksin huoltajia? Tai ehkä tytär asui isänsä kanssa? Kuitenkin vaalea nainen oli huomannut hänen puheistaan sen seikan, ettei vaimosta oltu puhuttu.
"Joo. Minä ja pojat. Marya kuoli onnettomuudessa nelisen vuotta sitten." Hän kertoi sitten mahdollisemman neutraalilla äänellä. Hän ei pitänyt asiasta puhumisesta paljoakaan. Hän ikävöi lastensa äitiä joka päivä kamalasti, mutta oli kyllä hyväksynyt tuon kuoleman jo aikoja sitten. Ikävä ei silti tuntunut lähtevän. Tyhjä paikka oli sydämmeen jäänyt.

"Ei mulla oikeestaan kiire oo mihinkään, mutta kotona pitäs olla kun se neiti tulee hakemaan Andryä. Se on sen verran herras mies katsos, että laittaa tytön hakemaan." Brunette naurahti ja haroi hieman hiuksiaan. Kitaraa olalla parannettiin hieman.
"Mutta jos sulla ei ole kiire, niin voithan sinä tulla käymään kahvilla? Voin tosin varoittaa jo etukäteen, että esikoiseni on vähän temperamenttinen tapaus. Niin kuin äitinsä oli. Ettet säikähdä jos Vlady on vähän...No, erikoinen." Mies varoitteli heti etukäteen, ennen kuin Belle oli kerennyt edes lupautua tulemaan kahville.

"Voi, otan osaa, Marya oli varmasti mukava ihminen," Belle sanoi, vaikka ei ollut kyseistä tyttöä pahemmin tuntenut. No, Jamien mielestä tuo oli varmasti ollut ihana, kun heillä oli yhteisiä lapsiakin. Jamie tuskin halusi puhua aiheesta enempää, joten Belle päätti, ettei mainitsisi enää kertaakaan Maryan nimeä, eikä utelisi tästä mitään.
"Itselläni kävi niin ikävästi, että aviomies jätti mut toisen naisen takia," Belle paljasti. Hän oli jo toipunut asiasta ja päättänyt unohtaa mokoman idiootin. Ehkä heitä vain ei oltu tarkoitettu toisilleen, vaikka Belle olikin Michaelia rakastanut. Ehkä hän rakasti vieläkin, ainakin jokin osa hänestä, mutta elämä tuntui olevan nyt paljon vapaampaa.

"Vai niin," Belle sanoi toisen mainitessa Andrewn herrasmiesmäisyyden, joka ilmeisesti ei ollut kovin suurta luokkaa. Belle oli aina ollut sellainen tyttö, joka toivoi tapaavansa jonkun oikean herrasmiehen, sellaisen, joka toi aamiaistakin vuoteeseen ja osasi kokata edes jotakin. Michael oli ollut sellainen, siksi hän kai oli tähän niin kiintynytkin.
"Se sopii hyvin, ei mulla ole kiirettä kun Alexandra, se mun ystävä, on koko illan töissä," Belle kertoi. "Luulen etten ihan pienestä hätkähdä, minun Melodyni on aika erikoinen tapaus myös. Tullut isäänsä ainakin luonteen puolesta."

Jamie ei voinut kun naurahtaa, kun Belle totesi Maryan olleen varmasti mukava ihminen.
"Jos olisit tuntenut hänet paremmin, et välttämättä sanoisi noin." Hän huomautti, eikä voinut olla jatkamatta.
"Hän oli hemmetin vaikea persoona välillä. Siis oikeasti. En suurentele asioita, mutta silti niin rakastettava." Jamie naurahti, mutta hylkäsi sitten aiheen. Ei hän tahtonut puhua Bellen kanssa. Onneksi tuo kertoikin, että hänen kohdallaan mies oli lähtenyt toisen naisen matkaan.
"No aika kusipää. Anteeksi, en sanonut kyllä kovin kohteliaasti, mutta en ole koskaan ymmärtänyt tuollaista. Olitteko naimisissa?" Mies uteli sitten Belleltä.

Hymy ei päässyt pakenemaan taaskaan Jamien huulilta, kun tuo kertoi tulevansa mielellään kahville ja että tuon tytär Melodykin oli erikoinen tapaus.
"Melody on kaunis nimi. Jos olisin joskus saanut tyttären, olisin antanut saman nimen hänelle." Hän virnisti. Se oli totta. Melody viittasi musiikkiin ja mikään ei voittanut sitä rakkautta.

Jamie viittasi pienesti kädellään siihen suuntaan mihin Andrew oli aiemmin mennyt.
"Tossa nurkan takana on taksitolppa. Voidaan ajaa pari kilsaa taksilla ihan hyvin." Hän huomautti sitten ja nappasi naisen hellästi käsikynkkäänsä. Se tuntui kieltämättä hassulta. Eikä vain se että siinä oli Belle, vaan yleensä.

Bellestä kuulosti omituiselta, kun Jamie puhui tuohon sävyyn Maryasta. Se oli kyllä totta, ettei Belle ollut tuntenut kyseistä henkilöä ollenkaan, tunnistanut tämän vain nimeltä. Huomasi kuitenkin, että mies oli todella rakastanut Maryaa, huolimatta siitä että piti tätä hankalana tapauksena. Mutta niinhän se oli, että jos rakasti jotakuta, osasi olla välittämättä tämän virheistä. Ainakin niitä oppi sietämään. Niin oli käynyt Michaelin kanssa. Se mies oli osannut olla ilkeä tahtoessaan, mutta silti Belle oli rakastanut tätä.
"Voit kyllä sanoa Michaelia vaikka miksi, olen jo selvinnyt siitä tapauksesta. Ja kyllä, me oltiin naimisissa reilut viisi vuotta," Belle kertoi. Ne viisi vuotta olivat olleet ihania vuosia ja sitä aikaa Belle joskus kaipasi. Michaelia hän ei kuitenkaan enää olisi ottanut miehekseen, vaikka tämä olisikin katunut tekoaan tosissaan. Oli liian paha asia joutua petetyksi.

"Ihanko totta?" Belle kysyi. Jamiella taisi olla samanlainen maku nimien suhteen kuin hänellä. Hänkin piti Melodyn nimeä kauniina, eikä ollut edes harkinnut mitään muita nimiä tytölle. Jos Melody olisikin ollut poika, tämä olisi ollut Benjamin. "Sinun pojillasi on myös hyvin ihanat nimet."
Belle jatkoi edelleen hymyilyään. Tuntui niin mahtavalta nähdä taas Jamie. Koska he edes olivat viimeksi tavanneet? Joskus vuosia sitten. Siitä oli todellakin hyvin kauan.
Belle nyökkäsi. Taksimatka kelpasi aivan hyvin, vaikka tottakai hän olisi voinut kävelläkin.
Kun mies Bellen suureksi yllätykseksi nappasi hänet käsikynkkäänsä, nainen ei voinut kuin ihmetellä tapahtunutta. Hän ei kuitenkaan vetäytynyt irti toisen otteesta, vaikka se ehkä olisikin ollut ihan fiksua.
Belle loi pienen vilkaisun Jamieen. Mistähän tuo oli noinkin keksinyt tehdä? Se oli jotenkin omituista, mutta silti ihan mukavaa.

Kaksikko ajoi sen muutaman kilometrin taksilla, kunnes pysähtyivät kerrostalon eteen. He olivat edelleen ihan keskustassa. Tien toisella puolella oli pubi ja pieni ruokakioski. Taxikuskille maksettiin ja hissistä astuttiin ulos.
"Ei olla asuttu tässä vasta kun nelisen vuotta." Jamie totesi sitten ja asteli ovelle olettaen tietenkin Bellen seuraavan. Ovikoodi paineltiin ja ovi vedettiin auki.
"Kauniimmat ensin." Hän naurahti ja piteli ovea auki.

Kun Jamie ja Marya olivat päättäneet muuttaa yhteen, oli pojan vanhemmat käytännössä katkaisseet kokonaan välit. Nuo eivät tahtoneet olla missään tekemisissä pojan tyttöystävän kanssa. Maryan kuoltua nuo kuitenkin yrittivät aloittaa suhteiden paikkailua, mutta Jamie ei siihen ollut suostunut. Siskon kanssa välit ovat kuitenkin pysyneet. Tuo on jopa Andrewin kummi. Denley oli päässyt sitten Vladimirin sylikummiksi. Mies otti hommansa tosissaan. Vaikka kai kummin tehtävien pitäisi loppua 15-ikävuoteen, mutta Denley oli kyllä tehnyt hyvin selväksi,ettei päästäisi kummilastaan niin helpolla.

Sisälle kerrostalo käytävään astuttiin, mutta siihen sitten pysähdyttiinkin. Kulma koholla Jamie katsoi Vladimiria, joka oli miltei törmännyt heihin.
"Mihinkäs sinä olet menossa?" Jamie kysyi ja katsoi esikoistaan. Tuon mustat hiukset roikkuivat silmillä ja jäänsiniset silmät tuijottivat viileästi isäänsä.
"Ja mistä kulmasta katsottuna se kuuluu sinulle?"
"Siitä kulmasta että olen isäsi. Kai sinä nyt söit?" Brunette isä kysyi ja poika kohautti vain harteitaan. Tuolla oli yllään tiukka musta t-paita ja tiukempaakin tiukemmat housut. Selvästi poika oli reilusti alipainoinen.
"Tuleppa meidän kanssa ylös Vladimir. Et lähde mihinkään ilman ruokaa."

Taksimatka ei kestänyt kauaa. Jamie asui näköjään keskustassa, oikeastaan melko lähellä Alexandran taloa. Saman tien varressa, mutta sen toisessa päässä. Ainakaan Belle ei eksyisi kotimatkalla.
"Vai niin, oletteko viihtyneet hyvin?" Belle kysyi miehen kertoessa kuinka kauan he olivat talossa asuneet. Nainen asteli miehen edellä sisään rappukäytävään ja hymyili kiitokseksi tämän kohteliaisuudelle.
Belle olisi jatkanut matkaa, mutta vastaantuleva nuori mies pysäytti heidän kulkunsa.

Siinä siis oli Jamien toinen poika, mustahiuksinen tämäkin. Kiinnostuneena nainen kuunteli kahden miehen keskustelua ja silmäili sinisilmäistä poikaa. Tässäkin oli kieltämättä jonkin verran Jamien näköä, mutta ei yhtä paljon kuin Andrewssä.
Bellestä oli suloista ja hyvin fiksua, kuinka hyvin Jamie näytti pojistaan huolehtivan, määräsi nytkin tuon syömään jotain. Poika kyllä kieltämättä näytti hyvin laihalta.
Belle käänsi katseensa Jamieen ha hymyili, taas.
"Hänessäkin on kyllä sinun näköäsi, mutta selvästi vähemmän kuin Andrewssä," Belle sanoi sitten pirteällä äänellä. "Melody on ainakin tullut enemmän isäänsä kuin minuun. Hiusten väri kyllä on aikalailla sama."

Vladimir mulkaisi pahasti Belleä, kun tuo huomautti hänessä olevan isänsä näköä.
"Minussa ei ole mitään samaa kuin hänessä." Tuo tuhahti sitten ja käänsi noille selkänsä. Selvästi vihaisena tuo asteli portaita ylös. Jamie pyöritti päätään.
"Anteeksi tuosta. Hänelle on jäänyt uhmaikä päälle. Melody on varmasti nättityttö. Ainakin jos on äitiinsä tullut." Mies naurahti ja painoi sitten itse hissin-nappia ja ovet aukenivat samantien.

Ylös päästyä he kävelivät vielä käytävän päähän ja ovikelloa pimputettiin. Sisältä tosin kuului selvästi huutoa.
"No niin, nyt ne tappelee jo."Jamie mutisi tympääntyneenä ja hivenen nolona.
"Asutko sinä edelleen San Diegossa? Mites veljesi jaksaa?" Hän kysyi ja avasi sitten avaimella,kun kukaan ei tuntunut tulevan avaamaan ovea.

"En minä rupea sinun puolestasi valehtelemaan Vladimir!! Isä on oikeassa että sinun pitäisi syödä kunnolla! Ei tuo sinun laihuus ole enää edes hyvännäköistä!" Andrew huusi veljelleen, joka tunki lautaselta ruokaa parhaillaan roskikseen.
"En minä sinua valehtelemaan pyydäkään kun pitämään turpas kiinni." Emopoika sihahti toiselle, kun tuo istuutui keittiönpöydän ääreen.
"Joo. Mut se on valehtelua. Enkä valehtele. Varsinkaan kun oon ite erimieltä sun kanssa."
"Vittu sä oot tyhmä jätkä Andry!"
"Et hauku veljeäsi Vladimir." Jamie puuttui keskusteluun ja molempien poikien katseet kääntyivät isäänsä. Kumpikaan ei ollut edes heidän tuloaan kuullut. Andryn posket punehtuivat, mutta Vladimir vain tuhahti. Tuo ei edes vilkaissut Belleen päin. Jamie sulki oven perässään.
"Nyt käyttäydytte. Belle tulee meille kahvilla käymään." Mies huomautti ja virnisti pienesti naiselle.
"Jätä vaan takkia naulaan. Kenkiä ei tartte heittää pois jos et halua."

Belle yllättyi saadessaan niin epäystävällisen katseen Vladimirilta. Ilmeisesti poikaa ei tippaakaan kiinnostanut kuulla häneltä kohteliaisuuksia, sillä sellaiseksi hän oli sanansa tarkoittanut. Sitten häneltä jo pyydettiinkin anteeksi pojan käytöksen puolesta.
"Ei se mitään. Kyllä mä ymmärrän. Melody ei onneksi ihan vielä ole siinä pahimmassa iässä, mutta eipä siihen enää montaa vuotta mene," Belle sanoi. He lähtivät kävelemään portaita ylös. Viimein he olivat oikean oven takana ja Bellen hämmennykseksi sisältä kuului huutoa. Ilmeisesti hän oli tullut pahaan aikaan. Ei ollut missään nimessä mukavaa joutua kuuntelemaan toisen ihmisen lasten tappelua.
Belle kuitenkin uskalsi astua sisään, vaikka tunsikin olonsa nyt hyvin ulkopuoliseksi. Toisten riidat eivät todellakaan kuuluneet hänelle, mutta niin hän nyt vain joutui kuuntelemaan kuinka pojat kinastelivat syömisestä.

"Siellähän mä asun, tosin eri puolella kaupunkia kuin ennen. Sellaisessa pienessä rivitalohuoneistossa," nainen kertoi. "Brad on muuttanut New Yorkiin, pääsi tanssinopettajaksi sinne. Eli hänellä menee loistavasti. On vaimo ja kaksi lastakin, tyttö ja poika."

"Selvä," Belle sanoi toisen kehottaessa jättämään takki naulakkoon. Hän jätti sinne roikkumaan valkoisen puseronsa, mutta kengät saivat pysyä jalassa.
Belle katseli ympärilleen talossa, tai ainakin hän katsoi sitä niiltä osin mitä kykeni näkemään. Ihan viihtyisältä paikka vaikutti ja varmasti pojatkin viihtyivät siellä. Niin hän uskoi, vaikka ei todellakaan voinut tietää pojista mitään.
"Täällähän näyttää mukavalta," Belle kehaisi. Hän todella oli sitä mieltä.

Jamie naurahti hieman.
"Enpä ois junnuna uskonu, että Bradistäkin tulee joskus isä." Hän huomautti ja asteli sitten keittiönpuolelle. Molemmat pojat olivat nyt hiljaa ja Andrew hymyili leveästi Bellelle.
"Saat ottaa mun hedelmä teetä jos haluat." Tuo ilmoitti sitten ja nousi pöydän äärestä. Jamie nauroi hieman ja pörrötti nuorimmaisen hiuksia.
"Menehän sinä valmistautumaan suuria treffejäsi varten. Voit pestä noen naamaltasi."
"Se on kajalia, iskä. Vladykin käyttää aina sitä."
"Niin, mutta Vlady onkin käyttänyt sitä 8-vuotiaasta. Se on eri asia." Isä sivisti toista ja katsoi sitten kyseistä emoa.
"Kun kerta kaadoit sen ruuan roskikseen, niin saat syödä eilisen jämät. Sitä ei ole edes paljon, Vladimir. Puolet Andryn annoksesta." Hän yritti vakuuttaa esikoistaan ja mumisten tuo kaivoi jääkaapista lasagnea. Annos oli tosissaan pieni. Vain yksi neljäs osaa lautasesta.

Mies veti syvään henkeä ja kääntyi sitte vieraan puoleen. Istu vaan tohon keittiön pöydän ääreen. Minä laitan kahvin tippumaan. Vai haluatko sitä Andryn teetä? Se harvemmin kauppaa sitä noin avoimesti kellekään."
"Paitsi äitille." Vladimir sihahti hampaittensa välistä ja mulkaisi hieman Belleen. Tuo tekisi silmillään hyvin selväksi, ettei pitänyt uudesta naisvieraasta. Jamie kuitenkin ohitti poikansa välikommentin.
"Meillä ei varmaan oo kyllä mitään kahvileipää. Mulla oli kaverit kylässä viikonloppuna ja sokerintuskissa syötiin kaikki kaapit herkuista tyhjiks. Sit vasta tajuttiin, että vastapäätä oleva kauppa on 24h auki." Mies selitti naureksien ja availi kaappeja samalla.Jep. Missään ei näkynyt edes keksejä.

"Ei kukaan varmaan olisi uskonut Bradista sellaista, mutta niin vaan pääsi käymään," Belle sanoi iloisesti. Hän asteli Jamien perässä keittiöön ja hänen vaivautunut olonsa hälveni, kun pojatkin olivat lopettaneet nahistelunsa. Oikeastaan nainen tunsi olonsa varsin mukavaksi, ainakin kun Jamien nuorempi poika hymyili hänelle niin ystävällisesti ja tarjosi jopa teetään.
Hetken Belle vain katseli muita huoneessa olijoita ja kuunteli näiden puheita. Sitten, Jamien kehotuksesta hän viimein istahti pöydän ääreen odottamaan.
"Mä voisin ottaa mieluummin sitä kahvia," Belle sanoi. "Vaikka teekin olisi varmasti ihan hyvää."
Oikeasti nainen olisi mielellään ottanut teetä, kun kerran sitä harvemmin kenellekään tarjottiin. Vladimirin sanat ja paljon puhuva katse kuitenkin estivät Belleä ottamasta teetä. Hän nimittäin arveli, että poika ei pitäisi siitä, että hän joisi teetä, jota oltiin tarjottu vain äidille.

"No, enköhän mä selviä ilmankin," Belle sanoi saatuaan kuulla, ettei kahvin kanssa olisi pahemmin tarjottavaa. Hänellä ei ollut ollenkaan nälkä ja kyllä nyt kahvin saisi nieltyä ilman syötävää.
"Bradleynkin poika skeittaa," Belle kertoi hetken kuluttua. "Ja se on saanut Melodynkin hurahtamaan siihen touhuun. Se tyttö ei paljon malta kotona olla, aina pitää päästä skeittaamaan johonkin."
Belle hymyili. Hänen tyttärensä tosiaan oli vähemmän kotona kuin hän halusi, vaikka ei ollut vielä ihan kolmentoista vuoden ikäinen. Ihan kiltti ja tunnollinen tyttö kuitenkin oli, vaikka välillä tiuski ja oli äkkipikainen.

Jamie naurahti Bellelle.
"No. Tuskinpa kukaan ois uskonut mustakaan et joskus oon yksinhuoltajana." Hän huomautti ohimennen ja mulkaisi hieman Vladimiria, kun Belle kertoi ottavansa mielummin kahvia. Jotenkin hänestä tuntui, että esikoisen käytöksen takia nainen ei kehdannut ottaa teetä. Andrew oli kadonnut omaan huoneeseensa, joten heidän seurakseen keittiössä oli enää Vladimir. Hymy kuitenkin kohosi takaisin Jamien huulille, kun Belle kertoi bradleyn pojan skeittaavan ja myös tuon oman tyttären. Kahvi laitettiin tulemaan ja naista vastapäätä istuttiin.
"Niin kuinkas vanha sinun tyttäresi olikaan?" Hän kysyi sitten uteliaana ja vilkuili koko ajan Vladimiria. Tuota piti vahtia keittiössä.Ruuan syöminen oli niin vastenmielinen asia. Ensin tuo kuitenkin lämmitti kiltisti ruuan ja siirtyi olohuoneeseen sitä syömään.

Katse siirtyi Belleen esikoisesta.
"Anteeks ku seuraan Vladyä, mut sillä on syömisongelmia, niin pitää olla tarkkana ettei se kuihdu olemattomiin." Hän huomautti sitten hiljaa ja vilkaisi kahvinkeitintä. Onneksi se oli nopea.
"En ees tajunnu kysyä että tahdotko jotain erikoiskahvia. Lattea tai jotain? On meillä sekin keitin jossain täällä. Me ei tosin sitä pahemmin käytetä, kun ollaan jokainen niin laiskoja kahvinjuojia." Jamie selitti. Oi hassua että hän puhui edelleen kuin nuoripoika, mutta sitä se teetti. Juttujen tasokaan ei kaveripiirissä ollut muuttunut sitten kouluajoilta ja jos asui kotona kahden teinin kanssa...
"Meillä tuo Andrew on 16 ja Vladimir täyttää tänä vuonna 18. Kauhulla oottelen sitä hetkeä." Jamie päätti kertoa sitten ohimennen omien lapsiensa iät. Toinen ehkä pystyisikin laskemaan yksi plus yksi yhteen. Hän oli tullut hyvin nuorena isäksi.

"Melody on kaksitoista, täyttää kyllä vuosia parin kuukauden päästä," Belle vastasi toisen kysymykseen. Häntä hiukan häiritsi, kun Jamie keskittyi koko ajan vilkuilemaan poikaansa, mutta hän ei antanut sen näkyä kasvoiltaan.
"Voi ei," Belle kuiskasi takaisin. Oli todella sääli, että pojalla oli ongelmia syömisen kanssa. Olisi ollut hirveää, jos Melodyn syömisiä olisi tarvinnut vahtia. Tyttö oli kuitenkin liian paljon hänen kaltaisensa, eikä jaksanut välittää liikaa mistään syömisistä. Ulkonäöstään tyttö kyllä välitti ja Bellen oli myönnettävä, että tuo oli paljon muotitietoisempi kuin mitä hän oli ollut siinä iässä ja paljon kauniimpi. Kaiketi tytöllä oli ihailijoitakin, mutta vielä tuo ei ollut seurustellut, ellei sitten ollut onnistunut pitämään moista juttua salaisuutena.

"En mä mitään erikoista tarvitse," Belle vastasi. Hänelle kelpasi kahvi kuin kahvi, vaikka hänkin kyllä joi enemmän teetä kuin kahvia. Nyt hän vain ei ollut uskaltanut ottaa teetä, vaikka sitä oltiinkin tarjottu. Hän ei halunnut saada Jamien vanhimman pojan inhoa osakseen ja niin kaiketi olisi käynyt jos hän olisi suostunut teetä ottamaan.
"Onneksi Melodyllä on vielä siihen aikaa," Belle puuskahti helpottuneena. "Mutta no, täytyy sitä ennen kestää vielä murrosikä, se kun on vasta tulossa. Saa nähdä millaisia piirteitä meidän tytöstä alkaa paljastua. Tuskin pääsen ihan helpolla, on Melillä sen verran omaa tahtoa."
Oli outoa, että Jamien pojat olivat jo niinkin vanhoja. Miltei parikymppisiä. Sehän tarkoitti sitä, että Jamie oli tullut isäksi suunnilleen silloin, kun Belle oli ollut viimeistä vuottaan lukiossa.
"Aika menee kyllä tosi nopeasti," Belle totesi. "Tuntuu että Melody olisi vasta vähän aikaa sitten ollut ihan pieni vauva. Ja tuntuu ettei siitäkään ole vielä kovin pitkä aika kun oltiin molemmat Astonissa."
Nainen naurahti. Tyttö oli tosiaan vanhentunut hetkessä, mutta niin oli hänkin. Ei hän ollut enää parikymppinen nuorinainen, hän oli jo lähempänä neljääkymmentä. Vuodet olivat tosiaan vierineet nopeasti.

Jamie kuunteli kiinnostuneena kun Belle kertoi Melodystä. Hän osasi kuvitella millainen toinen oli. Ainakin ulkoisesti. Kyllähän hän oli tuntenut tuon äidin lukiossa ja nättihän tuokin oli ollut.
"Voin kertoa että murrosikä lapsienkasvattamisessa on oikein mukavaa aikaa." Hän huomautti huvittuneena sarkastisesti. Siitä hänellä oli kokemusta. Tavallaan. Vladimirilla ei oltu erotettu uhmaiän ja murrosiän vaihetta ollenkaan. Hankalahan tuo oli koko ajan.
"Te voisitte joskus tulla tänne käymään. Andrew ja Melody tulis varmaan hyvin toimeen." Mies hymyili ja nousi sitten, kun kahvinkeitin oli hiljentynyt.

Belle huomautti sitten siitä miten nopeasti aika oli mennyt. Kahvia kaadettiin kahteen kuppiin ja molempiin jätettiin maitovarat. Sitten jääkaapista otettiinkin maitotölkki ja kaapista sokeripalapussi.
"Sinä olet varmaan hyvä äiti. Susta usko sen jo lukiossa." Jamie huomautti sitten ja vilkaisi ensin sivusilmällään poikaansa, joka kävi keittiössä täyttämässä vesilasinsa uudelleen.
"Et kittaa sitä vettä."
"Kai mun juoda pitää?"
"Muista Vladimir, että minä elin monta vuotta äitisi kanssa. Minä tiedän nuo kikat. Yksi lasi riittää hyvin ruuan kanssa." Jamie huomautti neutraalisti ja mutisten poika palasi keittiöstä olohuoneeseen.
"Mitäs sä teet nykyään työkses?" Mies jatkoi sitten juttua lukioystävänsä kanssa. Belle oli kyllä syötävän nätti edelleen.

Belle naurahti. Murrosikäisen lapsen kanssa oli varmasti todella mukavaa. Nainen toivoi, että Melodyllä tuo ikä menisi ohitse mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti, mutta se oli todennäköisesti turha toivo.
"Varmasti on todella mukavaa," Belle sanoi ja virnisti. Jamien seuraava ehdotus oli erittäin mukava ja varmasti toteuttamiskelpoinen. Melodyä tuskin haittaisi ollenkaan tulla käymään Lontoossa.
"Se voisi muuten olla tosi hyvä idea," nainen totesi. "Melody varmaan tulis tänne ihan mielellään. Ja se nyt tulee toimeen varmaan Vladynkin kanssa. Tai niin mä ainakin uskoisin."

Belle kaatoi kahvikuppiinsa tilkan maitoa ja pari sokeripalaa. Yksikin pala olisi riittänyt, mutta kahdella kahvista tuli paljon paremman makuista. Juomaa hörpättiin heti hieman, sitten keskityttiin taas juttutuokioon.
"No, ainahan sitä toivoo että olisi tehnyt jotain toisin," Belle sanoi. Hän tuskin oli mikään maailman paras äiti, kun ei onnistunut edes pitämään perhettä koossa. Tosin eipä heidän avioeronsa hänen syytään ollut...
Belleä harmitti Jamien puolesta. Oli varmasti kamalaa, kun omalla lapsella oli ongelmia syömisen kanssa. Huolia kaiketi oli jo tarpeeksi muutenkin, ainakin hänellä itsellään oli aina jotakin huolta Melodyn takia. Tyttö oli terve, mutta aina tälle saattoi tapahtua jotain ikävää.
"Mulle kävi niin onnekkaasti että oon nyt antropologi. Tutkin vieraita kulttuureja ja uskontoja," nainen kertoi. Työ oli todellakin hänelle sopivaa. Hän oli aina ollut kiinnostunut erilaisista uskonnoista ja rituaaleista. Antropologia oli ala, joka oli kuin häntä varten tehty.
"Mitä sä teet itse?" Belle sitten uteli. "Vieläkö teillä on se bändi olemassa?"
Bellen mieleen palasi muistoja eräästä illasta, jolloin oli saanut tietää toisen bändistä. Silloin hän oli päässyt kuulemaan Jamien laulua ja siitä hän kyllä oli pitänyt hyvinkin paljon.

Jamie hymyili.
"Se olisi vielä upeampaa jos hän tulisi toimeen Vladimirinkin kanssa. Siihen harvat pystyvät." Hän huomautti ja kaatoi sitten itselleen reilusti maitoa kuppiin. Hän ei oikeastaan koskaan ollut pitänyt kahvista. Niinpä lisäksi kuppiin tungettiin kolme sokeria sulamaan. Belle kertoi olevansa anropologi ja ennen kuin mies kerkesi kysyä aiheesta, tuo tarkensikin ammattikuvaansa. Jamie hymyili.
"Mä olinkin just kysymässä että mitäs semmonen tekee." Hän naurahti. Liian hieno sana hänen mittapuulleen. Hänen yllätyksekseen Belle muisti hänen bändinsäkin.
"Itse asiassa kyllä on bändi vielä koossa. Oltiin aika kuuluisiakin jonkin aikaa. Sillon kun muutettiin tänne britteihin takasin. Sit ruvettiin eläkkeelle poikien kanssa viitisen vuotta sitten musahommista.Tai lähinnä julkisuudesta ja perustettiin pubi." Hän selitti, eikä voinut lakata hymyilemästä. Luoja he olivat idiootteja bändin kesken.

"Se on semmone perusbrittipubi jos sit käy viikonloppusin livebändejä ja näin." Jamie tarkensi vielä ja maistoi sitten kahviaan. Vielä yksi sokeripala upotettiin kupin syvyyksiin.
"Itse asiassa Vladimir soittaa kitaraa. Paremmin kuin minä itse asiassa jo nykyään. Että ei se omena ole harrastuksien suhteen kauas pudonnut." Hän naurahti ja samalla ovi aukenikin ja Andrew astui ulos skeittilauta kainalossaan. Kajalit tuo oli pessyt pois.
"Mä menen nyt. Se ei uskalla tulla tänne, ku oli kuullu jostain et Vlady on kotona..." Andrew mumisi ja asteli ovelle. Jamie nyökkäsi hieman.
"Selvä. Tulet sitten kymmeneen mennessä kotia, enkä halua tulla ukiksi vielä. Pidä hauskaa." Isä ohjeisti lastaan ja mutisten tuo napsautti kypärän päähänsä ja poistui kodista. Vladimirkin vaikutti jo syöneen ja mättäsi tyhjän lautasen isänsä eteen kahvimukin viereen.

"Ootko tyytyväinen?" Tuo mutisi ja katsoi viileästi isäänsä ja vilkaisi neutraalilla katseella Belleä. Jamie pyöritti päätään.
"En ole."
"No vittu miks? Mä söin koko lautasen."
"Heti kun Vladimir painat yli 40 kiloa, niin minä olen tyytyväinen." Tuo ilmoitti ja nosti lautasen takaisin poikansa käsiin ja tuo vei sen kiltisti tiskialtaaseen.
"Sä et oo faija yhtään reilu." Emo jatkoi marinaa tiskaten harjalla lautasta puhtaaksi.
"En tietenkään ole. Mutta niin kauan kun olet Yli 170cm ja painat tuon verran, niin mikään ruoka annos ei ole sinulle tarpeeksi. Et sinä tuosta pituutta kasva kuin korkeintaan 180, mutta silti sinun pitää syödä. Sinä et elä vedellä Vladimir." Isä marisi pojalleen ja olkiaan kohauttaen tuo sulkeutui sitten omaan huoneeseensa. Jamie tuhahti ja kohautti harteitaan. Asuntoon laskeutui hiljaisuus.
"No niin. Nyt voidaan olla ihan rauhassa. Se ei poistu tuolta kuin vessaan." Mies naurahti ja hörppäsi hieman kahviaan.
"Oot sä hotellissa yötä vai?"

"Melody kyllä tulee ihmeen hyvin toimeen poikien kanssa," Belle kertoi. "Oikeastaan vähän liiankin hyvin. Sen paras kaverikin on poika, samasta skeittariporukasta."
Toisinaan Belle oli erittäin huolissaan tyttönsä takia. Melody liikkui vain ja ainoastaan muiden ikäistensä skeittareiden kanssa, eikä näiden porukkaan kuulunut muita tyttöjä. Viisi poikaa ja Melody. Kun sitä tarkemmin mietti, niin se oli todella hurja juttu, mutta Belle kuitenkin luotti tyttäreensä ja siihen, ettei tuo ainakaan ihan vielä alkaisi mitään sekoilla. Parin vuoden päästä saattaisi kuitenkin olla ihan eri juttu.
Belle naurahti kuullessaan toisen perustaneen pubin. Jamiella taisi siis mennä ihan hyvin ja se oli hyvä.
"Kuulostaa kivalta," vaalea nainen sanoi ja hymyili. Sitten hörpättiin jälleen kahvia.

Belle kuunteli vaitonaisena isän ja pojan sananvaihtoa. Ei ollut mukavaa kuulla tuollaista puhetta, se oli hänen mielestään niin kovin arka asia. Mutta ilmeisesti tässä talossa siihen oltiin totuttu. Pian molemmat pojat olivat poistuneet huoneesta, Andrew kun oli hetki sitten häipynyt treffeilleen ja Vladimir meni omaan huoneeseensa. Oli outoa olla pitkästä aikaa ihan kahdestaan Jamien kanssa.
"Ei kun mä olen sen mun kaverin luona yötä. Paljon mukavampaa kuin jossain hotellissa. Tai no joo, onhan hotelleissa tietysti puolensa," Belle sanoi ja virnisti iloisesti Jamielle. "Alexandran luona on sentään kissa seurana, ei tarvitse ihan yksin olla sillä välin kun tuo on töissä. Nytkin Lex on koko illan poissa. Mutta nythän mulla onneksi on kissaa parempaa seuraa."
Belle hymyili taas ystävällisesti Jamielle. Miten ihmeessä he olivat onnistuneet törmäämään toisiinsa? Belle kun oli luullut ettei enää koskaan näkisi toista ja nyt hän istui tuon kotona kahvilla. Kummallista tosiaan!

Jamien huulille nousi takaisin hymy, kun Belle kertoi tyttärensä viihtyvän turhankin hyvin poikien kanssa.
"Älä huoli. Kokemuksella voin sanoa, että se ei oo niin paha asia. Loppupeleissä se Melodyä itseään ärsyttää, kun kaikki pojat pitää sitä vaan kaverina. Meil oli piireis pari semmosta tyttöö aikonaan." Hän selitti. Luojan kiitos hänellä ei ollut tytärtä. Jamie olisi varmasti lukinnut tuon murrosiän alussa komeroon ja päästänyt ulos vasta 30-jälkeen, jos silloinkaan. Bellestä selvästi oli ollut outoa kuunnella hänen ja pojan keskusteluja. Jamie pahoittelikin asia toiselle.
"Me pyöritään täällä niin paljon kolmestaan poikien kanssa ja oikeestaan ainoot vieraat on sitten bändinpojat, niin ei olla välttämättä ihan hirveen hienovarasia. Vladimirilläkään ku ei tunnu olevan kavereita ja Andryn kaverit ei uskalla tänne taas tulla Vladimirin takia." Mies selvensi heidän suoraapuhettaan.

Nainen kertoi olevansa jonkun ystävänsä luona yötä ja että oli löytänyt nyt parempaa seuraa kuin kissa. Jamie nauroi.
"Ihan hyvä et piät mua parempana seurana kuin kissa. Olen aika otettu." Tuo virnuili.
"Ja täällä saat roikkua nii paljon ku jaksat ja pubilla kanssa. Mä en oikeestaan tee juuri töitä muuta ku puhelimessa, mut periaatteesta pitää käyttää työhuonetta siellä, kun mua varten semmonen tehtiin. Sain ihan nimen oveenkin." Poika selitti. Oli se hienoa omistaa oma työhuone. Ihan uhallaan he olivat toisten kanssa Denleyllekin tehneet huoneen, mutta siivouskomeroon. Siitä oli tullut hyvät naurut. Heti kun oven avasi, oli edessä pöytä ja jos tahtoi istumaan sen takana olevaan tuoliin, piti kiivetä pöydän yli.

"No toivottavasti Melodyn kanssa käy niin," Belle totesi. "En kestä edes ajatella, että sillä olis jotakin säpinää niitten poikien kanssa."
Belle hymyili ja kohotti sitten jälleen kahvikupin huulilleen. Juomaa siemailtiin hiukan, sitten kuppi laskettiin takaisin pöydälle. Hetkeksi nainen unohtui miettimään mitä tytär mahtoi nyt tehdä. Toivottavasti tuo oli kiltisti isänsä luona, niin kuin oli sovittu.
"Ei mun takia kyllä edes tarvitse yrittää olla mitenkään hienovarainen," Belle sanoi toisen selitellessä suoraa puhetta perheenjäsenten välillä. "Meillä on kyllä varmaan ihan samanlaista vieraitten mielestä. Paitsi että eihän me kaksi ainakaan olla sillä tavalla vieraita."

Belle virnisti Jamien sanoille. Tottakai tuo oli parempaa seuraa kuin joku pikkuinen kissa, joka ei osannut puhua eikä tehdä muuta kuin nukkua ja syödä. Sitä Alexandran vanha kissa ainakin tuntui tekevän kaiket päivät, ei se enää jaksanut edes leikkiä ja hypellä pitkin sohvia niin kuin vielä viisi vuotta sitten.
"Ehkä mä sitten tosiaan tulen tänne toisenkin kerran," Belle sanoi hymyillen iloisesti. "Ja siellä teidän pubissa ainakin pistäydyn jos löydän sinne. Täytyy varmaan ottaa Alexandra opastamaan, sehän on voinut pian vaikka käydä siellä joskus ja varmaan onkin kun se täällä päin asuu."
Olisi kyllä hauskaa mennä Jamien ja tämän kavereiden pubiin, vaikkapa ilman Alexandraa. Jostain kumman syystä Belleä kiinnosti nähdä toisen työpaikka ja varsinkin tämän kaverit.
Belle hörppäsi jälleen kahvia. Hän oli jotenkin jännittynyt, eikä hän keksinyt sille muuta syytä kuin sen, että oli pitkästä aikaa Jamien seurassa.
"Ootko sä tänään vielä menossa sinne pubiin? Vai onko sulla vapaapäivä?" Belle jutteli lähinnä lievittääkseen omaa hermostuneisuuttaan, jonka onneksi pystyi kätkemään toiselta.

Jamie hymyili vain Bellelle. Toinen oli edelleen pirunnätti. Oli omituista ajatella, että siinä he nyt istuivat. Lukiossa tutustuneet ja nyt molemmilla lapsia ja koti. Todella omituista. Molemmat olivat eronneetkin. Tai no, eihän hän eronnu ollut, vaan tavallaan leski, mutta yksin kuitenkin.
"Kyllä mulla töitä ois, mutta otin vähän omaa lomaa tänään. Huomenna on vanhempainilta ja sitä ennen tarvitsee aina hermolomaa. Sen verran syyttelyä siellä saa kuulla ja muuta oikein mukavaa kritiikkiä pojista." Jamie virnisti. Se oli kyllä totta. Vladimirista sai kuulla aina miten negatiivinen ja viileä tuo oli. Herkkäpinnainen ja väkivaltainenkin. Andrew taas oli aivan liian vilkas ja puhelias. Oli se kumma kun mikään ei opettajille tupannut kelpaamaan.

"Voitashan me siellä käydä vaikka yksillä jos haluat? Denley on itse asiassa tänään työvuorossa. En o ovarma muistatko. Se oli pari kuukautta aikoinaan meidän koulussa, kun asu San Diegossa hetken. Pyöree poskinen blondi ja lapsekas...Tosin, se ei välttämättä mieleen jää, jos mä en sen vierel oo ollu." Entinen skeittari naureksi ja tajusi hörppineensä jo kahvinsa. Sen verran makeaa se oli ollut, ettei normaalia kahvin kitkerää makua oltu edes maistettu. Sokerien tuhlaus oli siis kannattanut.
"Mun pitäs kyllä muutenkin siellä käydä. Vladimirin synttärit lähestyy ja Denley on kummi."