I'm losing my mind, baby just give me a sign (k18)

/Chaos ~ Romeo. nii ja tosi loistava otsikko taas vaihteeksi.../

Oli hyvin hämärää, kellohan näytti jo vaikka kuinka paljon. Andrew oli kävellyt vain hetken aikaa rastapää mukanaan. He olivat saapuneet aseman lähistöllä sijaitsevalta leikkipuistosta. Ruipeloa vähän jännitti tuoda Romeo heidän luokseen, sillä toinen ei tiennyt ollenkaan hänen perheestään tai talosta, jossa he asuivat. Andrewin perhe oli hyvin, hyvin varakas ja sen huomaisi heti pihaan astuttaessa. Poika ei hirveästi sellaisella kehuskellut, oikeastaan ei edes kiinnittänyt siihen huomiota. Hän ei ollut ollenkaan varma oliko Romeo tietoinen heidän rahanmäärästä. Oli oikeastaan aika ahdistavaa tuoda muita mukanaan heille.
Andrew oli tunkeutunut toisen kainaloon, samalla kun he olivat kävelleet heille. Nyt he pääsivät perille. Nolona poika siirtyi portin luokse, johon näppäili turvakoodin. Hänestä sellainen oli täysin naurettava, mutta mitäpä hän asiaan voisi sanoa.
”Vanhemmat on vähän tarkkoja ku ne ei ite oo täällä koskaan”, Andrew selitti ja astui sisäpihalle, vetäen Romeon mukanaan.
Ruipelo kaivoi housujen taskusta avaimen ja aukaisi ulko-oven. Heti sisään astuessa hän kurkisti pimeään taloon. Kodinhoitaja oli varmaan lähtenyt sillä välin kun hän oli lähtenyt estämään Dannyä tekemästä mitää tyhmää.

Kengät kiskaistiin pois jaloista ja ylisuuri takki riisuttiin pois, jonka Andrew oli ottanut lähtiessään sen takia, että oli saanut sen ensimmäisenä käteen. Takki kuului Dannylle, joten se ei hirveästi sopinut hänen tyylilleen. Eikä Andrew oikeastaan koskaan takkeja käyttänyt, vaan isoja huppareita, jotka yleensä olivat hyvinkin värikkäitä.
Andrew sytytti valot ja vaalea aula oli nyt nähtävissä. Ruipelo kääntyi katsomaan Romeota. ”Haluutko sä juoda tai syödä jotain vai mennäänkö suoraa mun huoneeseen?”, hän kysyi. Loppusanat olivat siistitty versio siitä, mitä toisen mielessä sillä hetkellä oli.

Romeo katseli prameutta välinpitämättömästi, jos oli rahaa niin sillä sai ihan vapaasti tehdä mitä tykkäsi. Romeon omasta asuinalueesta jo näki, ettei sielä paljoa rahaa keltään löytynyt. Hän oli valkoinen poika mustien keskellä, mikä teki hänestä erikoisen. Eikä se ollut edes lytännyt hänen itsetuntoaan. Hän oli valkoinen, joka käyttäytyi kun olisi ollut musta.
Kai rastapään olisi pitänyt arvata koko rahatilanne jo siitä autonkuljettaja jutusta. No, eipä siitä hänelle ollut haittaa, jokainen tyylillään.
"Kai sen ymmärätää", Romeo naurahti toisen kommentille. Andrew oli alkanut tuntua epävarmalta. Tullut kenties katuma päälle viimein? Parempi, ettei.

Romeo seurasi toisen esimerkkiä kenkien suhteen, mutta dekkiään ei luovuttanut eteiseen. Tämä oli yksi parhaista, eikä sitä aiottu jättää ihan minne vain. Romeo katsoi aulaa ja kohotti hieman toista kulmaansa. Jo tämä oli vähintään kaksinkertaisesti en kokoinen mitä Ewansejen koko kämppä oli.
Andrew kysäisi mitä Romeo halusi ja sai rastapään naurahtamaan.
"Mitäs veikkaisit, prinsessa?", Romeo hymähti ja veti toisen syliinsä suudeltavaksi. "Voit päätellä ihan itse, ei se kovin vaikeaa ole... Yksi kolmesta mahdollisuus oikeaan vastaukseen ja osut ekalla, jos olet fiksupoika."
Romeo hymähti ja pörrötti toisen hiuksia.

"Kuules prinsessa, miten täällä suunnistetaan?", Romeo huikkasi vetäydyttyeen kauemmas tarttuen silti toista kädestä ja hymyili.

Myös Romeo luopui kengistään. Ruipelo huomioi toisen kulmien kohotuksen katsoessaan heidän aulaansa. Oliko se paha vai hyvä asia? Andrewia aina pelotti, että hänet tulkittaisiin samanlaiseksi itserakkaaksi lellipennuksi mitä Danny sattui olemaan.
Toinen kysyi, että mitä ruipelo veikkasi toisen nyt mieluiten tehdä. Perään vielä lisättiin, että hän olisi fiksu jos arvaisi ensimmäisellä.
"Mun huoneeseen?", hän ehdotti, sillä todella uskoi olevansa oikeassa. Eiköhän Romeo olisi jo marssinut jääkaapille jos olisi tahtonut ruokaa tai juotavaa.
Romeo tarttui häntä kädestä. "Seuraa mua", hennompi virnisti ja lähti kuljettamaan toista mukanaan läpi aulan, olohuoneen kautta ja siitä portaille. Rappuset ylos ja käytäviä pitkin hänen huoneeseensa. Talo oli melko iso, joten siellä saattoi hyvinkin ekaa kerralla eksyä.

Andrew aukaisi oman huoneen oven ja siirtyi suureen huoneeseen, sulkien oven perässään. Huone oli siisti, tietenkin. Huoneesta löytyi oikeastaan kaikkea mahdollista. Yksi seinä oli kokonaan lattiasta kattoon pelkkää ikkunaa, josta näkyi heidän takapihalleen. Muummuassa sielä koreili hänelle rakennettu niin sanottu 'pieni skeittipuisto' hieman sivummalla. Vaatekaapissa oli kuusi ovea, mutta hänellä oli erikseen lippikset aseteltuina riviin eräälle hyllylle. Niitä hän omisti vaikka kuinka paljon, kuten huppareita.
Kännykkä laitettiin lataukseen, ihan vain sen takia, että kävisi pahasti jos Danny yrittäisi soittaa ja sitten hän ei kuulisikaan kun kapine olisi mykistynyt. Ruipelo kipitti takaisin Romeon luokse ja suuteli tätä suunpieleen.
"Mullaki on piirrettyjä", hän virnisti ja suukotti toista uudelleen, nyt poskelle.

Andrew vastasi, Romeo vilkaisi toiseen vinkaten silmää mitään ääneen sanomatta. Ruipelo pyysi rastapäätä seuraamaan itseään, eikä Romeo toki muutakaan voinut tehdä. Tai olisi voinut, eri asia sitten tahtoa. Ja sitä riitti tällähetkellä ainoastaan Andrewin naimiseen, mutta sen huomioon ottaen määrä olikin huomattava.
Romeo ei niinkään huomiotaan reittiin kiinnittänyt, mikä olisi ehkä ollut hyväkin idea. Olisi ainakin osannut karkuun jos tarve sitä vaatisi. Toisaalta, hänen itsetuntonsa pakotti hänet kohtaamaan lähes kaiken. Ei sillä, ettäkö se suuria kolhuja olisi mistään saanut. Romeo kun ei osannut paljoa mistään välittää.

Kun he viimein olivat Andrewin huoneessa Romeokin vaivautui katselemaan ympärilleen. Toisen huoneesta löytyi ainakin tilaa, mitä rastapäällä itsellään ei ollut. Ja Andrewin huone oli myös siisti, suorastaan kliininen Romeon omaan verrattuna. Pian poika kyllästyi ympärilleen katseluun ja keskittyi taas yksin Andewiin. Toinen sääti jotain, muun muassa asetti kännykkänsä laturiin, mikä oli ihan hyväjuttu odotetun puhelun kannalta.
Sumeilemattomasti Romeo istahti toisen sängylle ja virnisti toiselle. Andrew tuli hänen luokseen suukotti hänen suupieltään. Toinen ilmoitti omistavansa piirrettyjä tuokin. Romeo nauroi ja nappasi toisen hajareisin syliinsä tarraten sormillaan vyönlenkeistä.
"Vittuiletsä?", rastapää naurahti, eikä kapinoinut saamiinsa suukkoihin. Tai kapinoipas, nuo kun eivät hänelle riittäneet. "Tuosta hyvästä saat kyllä pussata kunnolla", Romeo ilmoitti päästäen toisesta irti nojaten käsillään taakse viekoitteleva ja yllyttävä ilme kasvoillaan.

"Mä en enää edes epäile, ettetkö sä uskaltaisi", Romeo naurahti viitaten ensitapaamiseen vessassa. "En mä tosin ole sitä muulloinkaan epäillyt", poika naureskeli. Hän oli pitänyt Andrewia miltei varmana. Silloin hän ei tosin uskonut toista uudelleen tapaavansa tai ollut edes oikeasti kiinnostunut. Nyt Romeo oli jopa harkinnut vakiintumista. Tai omalla tavallaan, ilman sitä uskollisuutta.

Rastapää vetäisi Andrewin syliinsä. Siinä haarasiltaan toisen päällä hän kietoi kätensä toisen kaulan ympärille. Tummatukkainen virnisti toisen kysymykselle.
"No en tietenkää", hän vastasi naurahtaen. Naurun jälkeen leveä, sieävä hymy palasi toisen huulille ja tämä kallisti päätään hieman. Kädet jouduttiin vetämään pois toisen niskan takaalta, koska Romeo kallistui taakse päin ja vaati parempaa pusua. Andrew laski kätensä toisen vatsalle ja kosketteli sitä paidan päältä. Toisen ilme sai perhoset lentelemään vatsassa. Niin kuin Romeon seura muutenkin.

Ruipelo naurahti toisen kommenteille. "No toivottavasti se on hyvä asia", hän hymähti vielä perään. Hänen mieleensä tuli heti ensimmäisenä heidän ensikohtaaminen koulun vessassa. Mahtoikohan rastapääkin miettiä sitä? ainakin piskuisempi oli kuullut pienen vihjauksen siihen hetkeen toisen puheesta. Voi sitä hetkeä. Romeo vain oli siinä seissyt verta vuotaen ja sekoittanut alle kahdessa minuutissa Andrewin pään. Ilkimys.
Andrew kumartui suutelemaan toista. Hän painoi toisen kokonaan alas ja valahti itse tuonpäälle. Suudelman loputtua hän risti kätensä ja painoi leukansa käsiään vasten, tuijottaen toisen ruskeisiin silmiin. Heillä molemmilla oli ruskeat silmät, mutta rastapää omisti paljon kauniimmat.
"Tiedätkös .. sä olet aika ihmeellinen tyyppi", ruipelo kuiskasi. Hän ei tiennyt mistä ne sanat tulivat ja minkä takia, mutta oli vain suuri tarve sanoa ne. Sanat eivät tulleet pahalta pohjalta, päinvastoin. Ja sen huomasi Andrewin suloisesta, iloisesta hymystä. Pieni suukko painettiin taas toisen poskelle, palaten sitten taas maistelemaan toisen huulia. Suudelma oli aikasempaa paljon voimakkaampi, suorastaan vaativa.

Andrew kiisti vittuilevansa, joskaan ei mennyt Romeolle läpi. Tosissaan toinen tuskin oli väittänytkään. Toisen hymy oli todellakin niin syötävä, helvetin viaton pikkupoika. Romeo naisi tuollaisen vielä hengiltä. Hauska ajatus, pikkupoika joka kuitenkaan ei ollut sakkolihaa... No, sen parempi Romeon kantilta. Ei Danny voinut vedota edes poliiseihin, toinen kun ei vaikuttanut Romeosta kovinkaan paljoa innostuneen. Pikemmin päinvastoin.

"Ai hyvä asia, että mä pidin sua varmana?", Romeo nauroi. "Hyvä asia on se, että sä ylitit huomattavasti mun oletukset, prinsessa", poika jatkoi hymyille. Toivoen, ettei tuo herkkäpoika ymmärtäisi hänen sanojaan väärin. Ei sillä, ettäkö rastapäätä se olisi huolettunut, ainahan hän kykeni väärinymmärrykset korjaamaan.
Toinen kumartui hänen päälleen ja suuteli. Toinen jäi katselemaan häneen ja Romeo naurahti. Hänet oli painettu toisen alle vasten sänkyä, mikä oli sinänsä hyvinkin huvittavaa. Toinen kutsui häntä ihmeelliseksi ja Romeo pyöräytti silmiään.
"Vai niin", poika hymähti. "Itse olet puhtaasti kummajainen, Andrew", Romeo huokaisi koskettaen toisen kasvoja kääntäen asetelman toisin päin ollen itse toisen päällä hajareisin.

"Mulle kun on ihmisiä, jotka tyydyttää mun tarpeita fyysisesti ja erikseen ihmisiä, jotka tekee saman henkisesti. Sä jotenkin kummasti osaat tehdä molempia", Romeo hymähti pienesti jääden katselemaan toisen kasvoja. Tällaista ei ennen ollut tullut vastaan. Tai olihan Romeo varmasti kertaalleen maannut jokaisen kaverinsa, mutta se oli ollut ennen kunnos ystävyyssuhdetta. "Mä en ymmärrä itseäni enää", poika tunnusti kuitenkin napaten paidat kumpaisenkin kerralla päänsä yli lattialle kumartuen suutelemaan toisen huulia, jotka olivat hetkeä aiemmin hamunneet hänen omiaan vaativasti.

Oli vaikea käsittää mitä toinen tarkoitti sanoessaan, että ruipelo oli ylittänyt rastapään oletukset. Andrewilla ei kerta kaikkiaan ollut tietoa oliko se paha vai hyvä asia, mutta jostain kumman syystä se sai siitä huolimatta hymyn levenemään entisestään. Se olisikin sitten huvittavan näköistä jos Romeon sanat olivat tarkoittaneet jotain aivan muuta kuin hyvää. Mutta ruipelo ei jaksanut oikeastaan huolia siitä miten typerän kuvan toinen hänestä saisi. Aivan varmasti toinen piti valmiiksi häntä jo aivan omituisena.
Andrewia nimitettiin kummajaiseksi ja ennen kuin hän kerkesi edes ajatella, että mitä mahtaisi sanoa takaisin, hänet oli pyöräytetty pois rastapään päältä ja nyt toinen olikin hänen päällään. Kieltämättä se asennelma miellytti häntä enemmän. Normaalisti hän oli niin sanotusti päällä vain silloin kun istui toisen sylissä paijattavana tai muuta tälläistä.

Romeo kertoi, että Andrew osasi tyydyttää toisen fyysisesti kuin henkisestikin. Olikohan Andrew jotenkin vajaa kun ne sanat tuottivat hänelle lämmintä mieltä ja kiitollisuutta? tässä vaihteessa rastapään tulisi miettiä mitä suustaan päästäisi ruipelon seurassa, ettei vain aiheuttaisi toiselle turhaa toivoa. Kamalaa jos toinen nyt alkaisi sanomaan sitä sun tätä ja huomenna ilmoittaisikin, että oli nainut tummatukkaista honteloa tarpeekseen.
"Onko se paha asia?", Andrew kysyi ja kosketteli toisen kasvonpiirteitä kuin mikäkin innokas pikkulapsi, joka oli vasta tutustumassa maailman outoihin asioihin.
Romeo kertoi ettei ymmärtänyt enää itseään. "Miten nii?", hän kysyi varuillaan. Toinen riisui paitansa ja palasi suutelemaan ruipeloa. Tämä tietenkin vastasi, kovin innoissaankin. Kädet pääsivät taas onnellisina koskettelemaan toisen täydellistä paljasta yläkroppaa. Sormet vetelivät pojan vatsalihaksien rajoja kuin merkaten jokaiselle oman alueensa, jonka jälkeen lähdettiin siirtämään käsiä toisen olkapäille.

Toinen hymyili hänelle leveästi ja oli vain oma suloinen itsensä. Romeon olisi samanaikaisesti tehnyt mieli lähteä kun naida toinen puolikuolleeksi. Siihen, että Andrew vain nukahtaisi hänen syliinsä väsymyksestä. Kuten viimeksikin.
"Riippuu näkökulmasta", Romeo huokaisi vastaukseksi.
"On ja ei", poika jatkoi suukottaen toista. "Kai se on huono... Mua ahdistaa kiintyä kehenkään", Romeo tuhahti pyöräyttäen silmiään. Hän koki itsensä sillä saralla niin kokemattomaksi. Ja Romeo ei todellakaan pitänyt siitä, että tunsi itsensä kokemattomaksi. Harvinainen ja erittäin ahdistava tuntemus.
Toisen kädet kasvoilla eivät häirinneet, eivät edes niiden siirtyessä piirtämään Romeon vatsalihasten muotoja uudelleen. Andrew sai tehdä niin, kun se ei edes pahalta tuntunut. Oikeastaan ihan kivalta.

"Koska musta on tullut outo. Mä en mieti, mä vaan nain. Ja nyt mä mietinkin, en tosin sillon kun mä nain, mutta mietin kuitenkin", rastapää huokaisi näykäten toista korvasta. Andrewin kädet siirtyivät olkapäille ja Romeo haki huulet kohteekseen antaen nälkänsä näkyä Andrewille suudellen tuota aggressiivisen vaativana. Kertoen, että Romeo tahtoi toisesta irti kaiken, hän tahtoi naida Andrewin tunnottomaksi, vähintään ainakin kipeäksi. Hän ei tullut edes aajtelleeksi voivansa pahentaa tilannetta, kaikki oli pyyhitty mielestä kun verkkokalvolla koreili muistikuva alastomasta Andrewista ja muisti toisti tuon ääniä. Romeo oli helvetin kiimainen ja tahtoi saada toisen. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Tuhahdellen ja silmiä pyöräyttäen Romeo vastasi hänen kysymyksiin. Välissä alimmainen sai muutaman suukon. Hän mietti kuumeisesti jokaista toisen sanaa ja yritti keksiä mitä voisi sanoa takaisin vai kannattaisiko sittenkin olla hiljaa. Ensin hän kuitenkin antoi toisen puhua puheensa kokonaan loppuun.
Pitäisiköhän Andrewin olla kiitollinen siitä, että toinen mietti hänen seurassaan - jos nyt oli edes ymmärtänyt toisen puheet oikein. Ja jos hän ei täysin ymmärtänyt väärin, kyse ei näyttänytkään olevan vain nainnista. Oli kamalan turhauttavaa saada niin omituisia puheita toiselta, sillä jos ne ymmärtäisi väärin raukka kehittelisi itselleen niitä toiveita saavuttamattomiin asioihin.

Romeo hyökkäsi ruipelon huulien kimppuun, jota toinen ei ollenkaan ottanut pahakseen. Hän tahtoisi toisen jäävän koko yöksi tänne, mutta ei uskonut rastapään sellaiseen suostuvan. Oli kuitenkin se riski, että Danny palaisi kotiin eikä Andrew tahtoisi asettaa ihanaa Romeota vaaraan millään lailla.
Andrew irrotti hetkeksi huulensa ja painoi sormensa toisen huulille, jotta toinen pysyisi hetken suutelematta.
"Kuules.. mut eihän se oo välttämätöntä. Ihmisii kiintyminen", Andrew aloitti ja mietti miten jatkaisi. "Mä lupasin etten vaadi sulta mitään. Ja jos.. oon ollu vaativa, nii oon pahoillani. Mut joka tapauksessa... sun ei tarvii kiintyä muhun. Mä kyllä kestän sen - luultavasti", hän virnisti perään, ettei tekisi tilanteesta liian vakavaa. Tämä saattaisi muutenkin jo pilata tunnelmaa, joka ei ollut hyväksi. Andrew nimittäin tahtoisi pian jatkaa äskeisestä. "Mä en tahdo sun oloa ahdistuneeks", hän sanoi perään vakavissaan. Mutta oliko Romeo sitten kiintynyt häneen? edes vähäsen? voisiko se edes olla mahdollista? Oli melko typerää ottaa koko aihetta esiin uudelleen, jos siihen ei ollut tarvetta. Mutta pakkohan oli suuta aukaista. Eikä hän oikeasti tahtonut aiheuttaa ahdistusta toiselle. Mutta miten Romeon kaltainen saattaisi kiintyä juuri häneen? Joten se oli aika mahdotonta. Romeo oli sellainen, joka saisi kenet vain. Eiköhän se oltu todistettu jo.

Sormi vedettiin pois toisen huulilta ja annettiin suudelma toisen huulille.

- innostuin hieman... Meni jopa liian syvälliseksi Romeoon nähden... -

Andrew vastasi, mutta aivan liian pian toinen oli jo irronnut Romeon huulilta. Painoi niille sormensa ja oli selvästi aikeissa puhua jotain. Romeon olisi tehnyt mieli vain murahtaa närkästyneesti ja jatkaa. Tuo kuitenkin kuunteli jokaisen sanan katse hillittynä toisen silmissä. Andrew puhui ja puhui, sanoi ettei Romeon tarvinnut kiintyä, eikä toinen halunnut vaatia tai saada Romeon oloa ahdistuneeksi. Romeo naurahti ja olo jo sanomaisillaan vastaan kunnes muisti toisen sormen huulillaan. Eihän se mitään estänyt, mutta periaate oli periaate. Sitäpaitsi tuntui typerältä puhua toisen sormi huulillaan.
Toinen viimein siirsi sormensa pois ja Romeo raotti huuliaan sanoakseen jotain, mutta hiljenikin sitten. Uusi yritys, tälläkertaa onnistunut sellainen. Tai joitain sanoja hänestä sentään lähti.

"Ei ehkä välttämätöntä, mutta ei sitä noin vain kontrolloida", Romeo kertoi katsahtaen ulos ikkunasta vain hetken. Huomiota ei siirretty minnekään, katsekin palasi pian toisen pojan silmiin. "Ja vaikka sä lupaisit ja vaikka sä tarkoittasitkin sitä, ettet vaadi multa mitään ei se paljoa vaikuta", poika huokaisi. "Mä sisäistän kuitenkin kokoajan, et sun pitäis saada jotain parempaa kun mut. tai sehän siinä just on, etten mä osaa antaa itseäni. Mä annan vain paloja, enemmän lainaksi kun omaksi."

Poika pyöräytti rastaa sormissaan ja oli hetken hiljaa värähtämätön katse toisen silmissä, viimein poika räpsäytti samalla puhettaan jatkaen.
"Eikä se sun vika ole. Mä ahdistun, kun musta tuntuu et mun pitäis yrittää olla enemmän ja yrittää antaa enemmän. Andrew, pieni, mä en tiedä sitoutumisesta mitään, mä en ole koskaan seurustellut, eikä mulla ole mitään hajuakaan siitä mitä uskollisuus käytännössä on. Äläkä nyt edes yritä sanoa, ettet sä vaadi multa mitään. Mä tiedän sen jo, enkä mä aio yrittääkään mitään vakavaa suhdetta sun kanssas, kun mä tiedän etten mä pysty sellaseen. ja vaikka sä kuinka väittäisitkin, ettet sä voi enempää mennä rikki niin usko huviksesi, että kyllä sä voisit. Mä saisin sut rikki niin helposti", poika huokais silittäen toisen poskea. "Sä olet niin herkkä, etten mä tarvitse kuin pari sanaa, joiden tarkoitusta en edes tajua ja sitten muutaman typerän teon. Sä säryt kuin lasi, joka påaiskataan maahan. Sä olet sellanen, joka tarvitsee itselleen tyypin, joka huolehtii susta", Romeo oli jo sanomaisillaan, että jotakuta jolla oli kärkkäyttä kuten Dannylla. tajusi sentään sulkea suunsa, koska oli huomannut suuriakin yhteneväisyyksiä itsessään ja toisen vejessä. Hän ei tahtonut antaa Andrewille mitään toivoa, koska ei tiennyt vielä mitä itse huomenna mistään ajattelisi. Hän oli tyyppiä, joka eli päivän kerrallaan ja sen mukaan mitä vastaan milloinkin tuli.

"Mulla ei silti ole tahtoa särkeä sua, etkä sä oikeasti saisi antaa mun käyttää sua hyväksesi", Romeo sanoi. "Sun pitäisi etsiä itsellesi joku, jolla on antaa sulle jotain vakituista ja pysyvää, turvallista, vaaratonta", Romeo huokaisi. Tunnelma oli nyt mennyt, hänellä ei ollut tahtoa jatkaa. Andrew saisi hänet syttymään uudestaan, eikä se olisi edes vaikeaa, mutta ohjat oli siirretty nyt toiselle. Tuo voisi tehdä kuten tahtoi, heittää Romeon ulos tai antaa tuolle se, mitä alunperin oli tarkoituskin. Tai sitten he voisivat katsoa viattomasti piirrettyjä.

Jännitys tuntui jäykistävän kropan kun toinen odotteli rastapään vastausta. Hän ei tahtonut toisen oloa ahdistuneeksi, ei, mutta oli ehkä aiheuttanut nyt itselleen sen olon. Vain muutama typerä sana saattaisi pilata kaiken ja Andrew menettäisi aikansa Romeon kanssa. Oliko järkeä ottaa sellaisia riskejä? Mutta toisaalta jos hän osaisi selittää asiansa hyvin, Romeo ehkä uskaltaisi nähdä häntä toistekin. Minkä takia tilanne oli niin saatanan hankala?

Vaikka Andrew oli lupautunut olla mitään vaatimatta, se ei kuulemma vaikuttanut asiaan mitenkään. Se sai pienemmän pohtimaan, että miten hänen tulisi muuttaa käytöstään, ettei antaisi liian vaativaa oloa itsestään. Puhe oli taas siitä, että ruipelo ansaitsisi parempaa, ei vain paloja, joita Romeo enintään osasi itsestään antaa.
"Mä väitän toista", Andrew töksäytti. Jo pelkästään tämä oli häneltä uhkarohkeaa. Oli omituista tuntea edes sellaista pientä vahvuutta ilmaista omaa mielipidettään. Useimmiten hänellä kun sellaista ei ollut. Piti kuitenkin yrittää muistuttaa itseään, ettei saisi sanoa niitä asioita, jotka voisivat viedä tilanteen kokonaan siihen, että Romeo nousisi pois ja lähtisi lätkimään. "Mä en tarvitse parempaa. Mä en tahdo parempaa. Mulle riittää tää.. sen aikaa ku sä vaa jaksat", todettiin. Tosiasiahan oli, että hän tahtoisi enemmän, mutta ei tarvitsisi. Kunhan vain saisi olla tämän ihanan rastapään seurassa, joka oli täysin valloittanut toisen.

"Joten sun ei tarvii ahdistua. Sun ei tarvii ruveta miettimää, että sun pitäis yrittää enemmän, tai antaa enemmän tai mitään sellaista", Andrew huomautti ja yritti pitää hymyn huulillaan, joka tuntui yllätävän vaikealta toisen kertoessa, ettei edes aikoisi yrittää vakavempaa hänen kanssaan. Miksi sen kuuleminen aina tuntui niin kamalalta, vaikka asia oli koko ajan tiedossa?
Jälleen puheenaiheena oli Adrewin herkkyys, hän oli kuulemma kuin helposti rikottava lasi. Vain pudotus maahan ja hän särkeytyisi. "Ehkä, mutta sotkun voi aina siivota", tummatukkainen totesi. "Mä osaan huolehtia itse itsestäni, vaikkei se siltä aina vaikutakkaan. Ja jos joskus on tarve saada ihminen, joka tekee sen mun puolesta, nii onhan mulla Danny".

Kädet liukuivat toisen olkapäille tämän käsivarsille. Niistä oli mukava pidellä kiinni ja hivelöidä, niin mukavan tuntuiset ja lihaksikkaat. Andrewin kädet oli kuin narua toisen omaan, vaikka Romeokaan ei todellakaan mikään isokokoinen ollut.
"Ehkä mä tykkään vaarallisesta ja turvattomuudesta", heitettiin soinnullisen naurun kera. Andrew huokaisi ja piirsi sormellaan toisen alahuulen rajoja.
"Anteeks, että mä otin asian edes esille". Hän veti toisen kasvoja omiensa luokse. "Jatketaanko äskeisestä?", hän virnisti, vaikkei tiennyt toisen aatteista ollenkaan. Romeon halu jatkaa tuntui lopahtaneen, niin Andrewin typeryyden takia. Ruipelo kuitenkin panoi huulensa toisen omille ja antoi käsiensä hyväillen kosketella toisen yläkroppaa.
"Ei viitsis nyt vakavoitua liiaks. Mä tahtoisin nyt vaa nää ylimääräset vaatteet pois meidän välistä, onko se liikaa vaadittu?", kysyttiin taas pieni suloinen virne naamalla ja jatkettiin toisen huulien syömistä. Älä lopeta Romeo, kiltti.

Andrew väitti jälleen vastaan, mikä oli sinänsä huvittavaa ja oikeastaan turhaa. Romeon paksuun kalloon poika ei saisi upotettua uudestettua mielikuvaa tästä asiasta. Romeon välinpitämättömyys oli rajoittunutta Andrewin seurassa tätä nykyä. "Andrew, mä en usko", rastapää huokaisi hieman päätään pudistaen. Häntä ei saisi vakuutetuksi, mutta hänet saisi johdettua harhaan tai vaihtamaan aihetta.
"Mä jaksan, ainakin hetken", Romeo huokaisi sipaisten poskea pienen hymyn kera. "Mut en mä voi luvata mitään huomiselle, ylihuomiselle tai muutenkaan tulevaisuuteen. Mä en itsekään tiedä miltä musta huomenna tuntuu, joten miten mä voisin luvata mitään mistään?", Romeo puhui. "Äläkä nyt vain sano, ettet sä vaadi mua lupaamaan mitään, pieni."

"Ent -", Romeo keskeytti lauseensa ja sulki suunsa. Ei turhaa toivoa, sitä ei saanut toiselle antaa. Hän oli sanomaisillaan oiselle, kysymäisillään mitä sitten, jos hän haluaisi?
"En mä halua, että on mitään siivottavaa. Sit kun tää on ohi, mä en halua jättää sua yksin pienenä ja särkyneenä. Mä tuskin edes pystyisin siihen", rastapää huokaisi. Toinen vakuutti osaavansa huolehtia itsestään ja jos ei, niin aina olisi Danny. Romeo hymyili pienesti.
"Vai niin", tuo naurahti. Hän luottaisi enemmän siihen, että aiemmin tutuksi tullut blondi huolehtisi Andrewista, eikä suuremmin siihen että toinen itse kykenisi siihen.
Andrew hivelsi romeon käsiä, tuo hiveli myös Romeon huulia tai ei ihan, mutta lähes kuitenkin.
"Vai pidät?", rastapää hymähti. Andrew pahoitteli ottaneensa asian esille ja kysäisi jatkaisivatko he siitä mihin olivat jääneetkin. Romeo naurahti, toinen hiveli hänen vatsaansa ja suuteli viimein myös huulia. Romeo vastasi suudelmaan ja huulien syömisen välissä kuunteli myös toisen sanat. Vaatteet pois, niin rastapää sen ymmärsi ja tuskin Andrew muuta tarkoittikaan. Poika nousi istuvaan asentoon painaen toisen miltei sänkyä vasten ja alkoi hiljalleen hivuttaa tuon paitaa pois hyväillen toisen honteloa kroppaa sormillaan.

"Ei", Romeo totesi käheästi hetkisitten esitettyyn kysymykseen. Kiusoittelevan hitaasti mutta varmasti paita sai päätyä lattialle Romeon oman seuraksi. Poika avasi oman vyönsä, eikä housuista sen jälkeen ollut haastava erota, alushousut saivat lähteä samalla. Tietenkin Romeo joutui siirtymään toisen päältä hieman saadakseen ne pois.
Poika kiepsati toisen eteen polvilleen ja levitti tuon jalkija vetäen Andrewia niistä lähemmäs. Kädet siirtyivät näpräämään sepaluksen kanssa ja vähintään yhtä hitaasti toisen housuja hivutettiin pois. No, koska Romeo oli kärsimätön luonne ei hän boksereita olisi erikseen jaksanut riistää.

Housuista erottuaan poika kapusi itseään osin toisen päälle pudottaen suukon sinne, toisen tänne. Viimein tuo oli kaulalla ja sitten taas huulilla. Käsi karkasi hyväilemään toisen kylkiä ja Romeo hymyili vasten huulia, joita suuteli.

Rastapää sanoi, ettei uskonut Andrewia. Taas mutristettiin suuta. Miksei toinen voinut vain yksinkertaisesti uskoa häntä? Toinen taas huokaisi ja totesi perään, että jaksaisi ainakin hetken ruipelon seuraa. Ainakin hetken. Hyi miten ilkeältä se kuulosti. Mutta hyvä, että toinen jaksoi olla rehellinen eikä esittää turhia.
Hän myönsi, ettei voisi luvata mitään. Sitä Andrew ei odottanutkaan ja aikoi sen toiselle sanoa, mutta toinen kerkesi ennen häntä töksäyttämään, ettei pikkuinen saisi sanoa mitään sen tyylistä, ei mitään vaatimista tai muutakaan.

Vastauksia ja vastauksia virtasi jokaiseen Andrewin lauseeseen. Romeo sanoi, ettei tahtoisi mitään särkymistä ja sotkun siivoamista. Mutta asia oli täysin Andrewin päätettävänä, ainakin hänestä. Hän tiesi riskit, hän otti ne riskit vastaan. Hän tiesi, ettei saisi toisesta muuta irti. Se oli täysin ruipelon omaa vikaa jos jotain sattuisi. Romeo voisi heittää ne ajatukset pois ja nauttia heidän yhteisestä seurasta.
Enää ei hontelompi jaksanut puhua tästä. Hän alkoi käydä kärsimättömäksi, joten tahtoi toisen nyt vain unohtavan puheen ja suutelevan häntä. Itse hän oli alkanut asiasta puhumaan, muttei tahtonutkaan enää kuunnella toisen epäilyksiä.

"Pidän", Andrew vastasi tyytyväisenä. Puhe oli siis siirtymässä vähitellen toiseen aiheeseen. Ruipelo pääsi toisen suudelman kohteeksi. Hetken kuluttua rastapää jo ryhtyi riisumaan hänen paitaansa pois. Samalla toisen kädet hyväilivät hennomman kroppaa, hyvin hitain ja kiusoittelevin liikkein. Miten hyvältä toisen kädet tuntuivatkaan.
Housuista luopui ensin Romeo, jonka jälkeen vapautettiin Andrewkin omistaan. Toinen kapusi hänen päälleen ja suukotteli ruipeloa sinne tänne. Pieni värähdys kulki kropassa kun kädet hyväilivät hänen kylkiään. Varsin kiihkeänä tummatukka vastasi toisen suudelmaa, kietoen jälleen käsiään tuon kaulan ympärille ja veti toista vahvemmin itseään vasten.

/tulipa kökköä tekstiä/

Andrew myönsi pitävänsä vaarallisuudesta ja turvattomuudesta. Voi mitä menikään myöntämään, rastapään pää kun täyttyi hyvin jännillä mielikuvilla. Ja niitähän tuo ei toteuttaisi. Ainakaan vielä Romeo ei ollut valmis niitä myöntämään tai näyttämään. Saa nähdä mitä innostumisen jälkeen tapahtuisi.
Andrew vastasi suudelmaan kiihkeänä ja sai Romeon syttymään hetki hetkeltä enemmän. Toinen kietoi kätensä kaulaan ja kiskoi rastapäätä lähemmäs tuon vastustelematta. Romeo huokaisi raskaasti vasten toisen huulia, liikutti kätensä tuon poskelle ja nuolaisi kielellään Andrewin huulia. Alahuulta näykättiin kevyesti ja kieli ujutettiin huulten välistä. Romeo suuteli toista ja kierähti päätteeksi toisen vierelle kyljelleen. Pieni kiero hymy koristi huulia ja Romeo naurahti.
Käsi karkasi hyväilemään toisen luisevaa vartaloa rintakehältä kyljen kautta alavatsalle, jonka tienoolle hento kosketus piirsi spiraalin. Sormet eksyivät matkallaan hipaisemaan miehyyttä kevyesti muka vahingossa jättäen pyhyyden itsensä rauhaan kuvioiden sisäreisiä. Romeo vetin yllättäen kätensä pois ja kohottautui istumaan. sormia käytettiin jälleen efektinä ja niitä koukistettiin kutsuvasti katse kiusoittevana toisen ruskeissa silmissä.
"Tuu tänne, kisu", käheä ääni kehotti.

Romeo ajatteli liikaa, kaikkea minkä olisi tahtonut pois mielestään. No, Andrew saisi häätää ylimääräiset ajatukset. Varmasti toinen siihen kyllä pystyisi.

- Mhah, tämä on kökköä <,x -

Kaikki mitä Romeo teki ruipelolle, oli jotain niin ihanaa. Andrew taatusti menettäisi vielä järkensä toisen seurassa. Hän varmaan tulisi toisesta riippuvaiseksi. Seurasta niin kuin seksistäkin, vaikka normaalisti ruipelo tyytyi elämään elämäänsä ihan hyvin ilman naimista tai mitään sellaista. Jokin Romeossa kuitenkin sytytti hänessä sen tahdon. Ja osa pojan ajatuksista alkoi muuttua ihan älyttömiksi. Ties mistä nämä hulluudet olivat päähän tunkeutuneet, mutta rastapää herätti Andrewissa niin sanottua seikkailuhalua. Häntä kiehtoi ajatus siitä, että he jatkaisivat tapaamisiaan mitä hullummissa paikoissa ja jatkaisivat samaan tyyliin. Eikö se ollut hieman sairasta? Olisi ihanaa toteuttaa elokuva suunnitelma, ja miksei sitten saman tien rehtorin huoneessa? Okei, se nyt varmaan menisi yli, eikä ruipelo taatusti sellaiseen ihan uskaltaisi. Hän olisi aivan varmasti ihan paniikissa ja kuumotuksissa koko ajan.

Toisen kieli lipaisi huulia, ujuttuen sitten takaisin hennomman kielen luokse. Romeo vierähti hänen vierelleen ja ryhtyi hyväilemään pojan kroppaa. Koskiessaan vahingossa tai tarkoituksellisesti tummatukan pyhyyttä oli kuulunut hiljainen voihkaisu. Romeo kuitenkin vetäytyi pois, nousten istumaan ja pyysi toista hänen luokseen. Andrew kohottautui itsekin istumaan ja kiltisti siirtyi toista lähemmäksi. Hänestä olisi voinut saada taas sellaisen kuvan päähän kun kissa seurasi nälkäisenä herkkupalan perässä.
Hetken hän vain katseli toisen silmiin, aivan toisen edessä ja mietti miksi he olivat nousseet istumaan. Malttamattomana tummatukka kuitenkin syöksyi taas toisen huulten kimppuun kuin mikäkin kiimainen pikku tiikeri. Hän tahtoi nopeasti toisen syliin tai rastapään ruumiinpainon päälleensä. Kädet lumoissaan hivelöivät taas toisen omia lihaksikkaita käsivarsia ja hymisi toisen huulia vasten suudellen tauokoamatta toista.

- siivouskomero seksiä~ 8D Foorumin yleinen vitsi, jota ei kukaan o toteuttanut pelinä <,x -

Kiltisti Andrew hakeutui takaisin Romeon luo, mistä ei toki valitettu lainkaan. Joskaan toinen ei koskenut, katsoi vain. Ärsyttävän mukavaa, mutta Romeo vain nautti siitä hetkestä tietäen tasan mitä oli odotettavissa. Juuri sen tähdenhän hän toisen seurasta pitikin, Andrew oli petopoika, jolle rastapää antaisi luvan järsiä vaikka koko kroppansa täyteen merkkejä, jos tuo niin tahtoisi. Ja Romeo kun niin vihasi merkkejä, merkatkoon kuinka paljon tahansa sitä, että joku halusi häntä. Sen rastapää tiesi kyllä ilman merkkejäkin, mutta Andrewille annettaisiin etuoikeus. Luoja ties miksi, mutta huolestuttavan kovaa vauhtia poika oli toisen seuraan kiintymässä. Missä oli useiden mukavien ominaisuuksien lisäksi myös useita haittapuolia. se ei ollut kuitenkaan päällimäisenä asiana mielessä juuri nyt. Oletusten mukaisesti Andrew kävi taas kiinni, nopeasti, eikä Romeo osannut reagoida tarpeeksi vikkelään. Suudelmat huulille tuntuivat sytyttävän pienempää selvästi eniten, mutta ei tuo muustakaan valittanut. Harvemmin Romeo valituksia kuulikaan, ja ei ainakaan Andrewilta joka alistui hänelle mukisematta. Taas yksi plussa, joskin joskus oli ihan mukava näyttää tyypeille miten hänen kanssaan toimittiin. Pidemmän päälle kyllästyttävää.

Andrewia vedettiin enemmän syliin, toinen käsi siirtyi pojan alaselälle ja Romeo vastasi suudelmaan toisen käden kulkiessa sipaisemaan toisen poskia laskeutuen sitten tuon olkapäälle. Toista tyrkättiin hieman kauemmas, joskaan sylistä pienempi ei karkuun päässyt. Ja mitä Romeo oli jo nähnyt, tuskin tahtoikaan.
Huulia nuolaistiin jälleen kiusoittelevasti silmät tiiviisti toisissa. Romeo kumartui hieman toisen puoleen antaen kätensä olkapäältä valua alemmas pitämään kiinni Andrewin ranteesta. Huulet kohtasivat toiset, Romeo suukotti kevyestä toisen suupieltä. Kevyesti huulia, hieman enemmän voimalla ja sitten jo kunnolla. Kieli pyrki jälleen mukaan. Vain muutaman hetken Romeo antoi toisen nauttia huulistaan tönäisten tuota taas kevyesti kauemmas itsestään. Nyt jo irti, molemmat kädet irrottautuivat hennolta kropalta.
Romeo antoi itsensä valahtaa vähemmän istuvaan asentoon kyynärvarsilla takaansa tukea ottaen. Rastapään ruskeat silmät hakivat toisen ruskeiden katseen omaansa, pirullisen kiusaavasti hymyilevät huulet raottuivat hiukan. Romeo vain loikoili siinä suht lihaksikkaan kroppansa ottaessa osansa täydellisyydestä ja seisokin koreillessa miltei täydessä mitassaan.
"Sähän tahdot ottaa suihin, kaunispoika", Romeo hymähti rohkaisten tuota katseellaan. Hän ei tarkoittanut, että laukeaisi toisen suuhun, hän tahtoi vain saada alkutuntumaa voidakseen naida Andrewia kaikella sisällään aggressiivisesti ulos pyrkivällä himolla.

/pahoittelut tönköstä ja kamalasta tekstistä XD herrajestas mä oikeesti varmaan häpeen silmät päästä tän viestin jälkee :''''''''''DDD ...chaos älä tapa mua/

Vaikeuksitta ja nopeasti Romeo oli vetänyt hennomman syliinsä, vastaten tummatukan hyökkääviin suudelmiin. Kädet oli tietenkin jälleen kietoutuneina rastapään kaulan ympärille. Toisen omat kädet kulkeutuivat alaselän ja olkapään luokse, eikä Andrewilla ollut ainuttakaan pahaa ajatusta toisen toimista. Ei sen puoleen, että Andrew pyrki aina työntämään kaikki pahat ja ilkeät ajatukset muualle, mutta Romeo kerta kaikkiaan oli täydellinen jokaisessa pikku asiassakin.
Niin no ehkä rastapäässä olikin yksi huono puoli. Tai ei nyt huono, mutta oli hyvin kiduttavaa kun tämä tyrkki vähän väliä ruipeloa kauemmaksi itsestään, jolloin toisen täydellisistä huulista piti luopua. Kädet joutuivat samalla luovuttamaan paikkansa toisen niskan takaalta. Andrew raukka kun ei osannut tälläisessä tilanteessa olla yhtä kärsivällinen kuin normaalisti oli.

Kieli leikki tummatukan huulia vasten, Romeon tiivis katse omissa silmissä. Miten toinen saikaan Andrewin kuohkumaan sitä intoa ja halua, oliko se edes mahdollista. Onneissaan saadessaan toisen huulet takaisin omilleen, vastasi ruipelo suudelmiin. Aluksi oli hieman hennompaa, jolloin se lähti vähitellen muuttumaan vaativammaksi ja vahvemmaksi. Pian Romeo livautti kielensä mukaan.
Ei ollut kovin suuri ihme kun rastapää taas vaihteeksi työnsi tummatukan kauemmas itsestään ja valahti omien kyynärvarsien taakaksi. Eipä toisen sanatkaan mitenkään yllätyksenä tullut, Romeohan oli kuitenkin.. no Romeo.
Andrew hymyili toiselle ja kurkotti antamaan vielä muutaman suudelman pojan huulille, tahtoipa toinen sitä tai ei. Sanoihin ei sanottu mitään, ei vastaväitteitä tai muutakaan. Hän tekisi mitä vain jotta saisi pidettyä Romeon jonkin aikaa jokseenkin tyytyväisenä. Niin, ja pitihän tummatukka suihin otosta, se oli totta. Ja kyllä jonkin verran taitoakin olisi pitänyt kertyä, joten ehkä hän saisi toisen tahtonsa mukaisesti tyytyväiseksi, ainakin toivottavasti.

Nopea suukko vielä toisen leualle, hetken vatsalihasten hivelöintiä, jonka jälkeen Andrew tottelevaisena lähti toisen pyhyyden luokse. Ruipelo tarttui hennoilla käsillään kiinni toisen varresta ja totesi, että tahtoisi kerran itse osata olla jotenkin hieman kiusoitteleva. Jos hän pistäisi Romeon kärsimään, hän luultavasti saisi entistäkin parempaa palautetta seuraavissa touhuissa.
Andrew aloitti hyvin varovaisesti ja mahdollisimman kiusoittelevasti kuin vain osasi. Kuolettavan hitaasti tummatukka antoi kielensä koskettaa toisen miehisyyttä. Aluksi kuljettiin vartta pitkin, jonka jälkeen päädyttiin hetkeksi hyväilemään suulla vain kärkeä. Vähitellen pää kulkeutui alaspäin. Muutaman kerran tehtiin ylösalas liikettä lähes aivan loppuun asti, jonka jälkeen liike jatkui vain puoliväliin saakka. Käsi otettiin mukaan leikkiin, loppuvartta hyväilemään.
Voi jestas miten he molemmat nyt kuolisivat jos Danny pamahtaisi paikalle. Romeokin joka oli luvannut olla enää kajoamasta blondin veljeen. Vaikka se ei olisi niin paha, tuntuisi varmaan vielä hirveämmältä jos typerä kännykkä rupeisi soimaan. Siihenhän olisi pakko vastata ja mikä voisi sitä pahemmin pilata tunnelmaa? Se varmaan laskisi kiihkon kadonneille teille täysin.

- en tapa : D Tulis tylsät yöt, jos sellasta tekisin <,x Ikäraja otsikkoon olis jees~ -

Toinen ei suinkaan toiminut Romeo selkeän pyynnön mukaan vaan haku itsensä jälleen huulten kimppuun. Kevyesti Romeo alkuun vastasikin, kunnes rupesi työntämään toisen päätä alaspäin naureskellen.
Omin avuin Andrew kuitenkin pääsi sinne, minne rastapää toisen tahtoikin. Ja piru kiusasi häntä, Romeo olisi voinut osoittaa mieltään jos se olisi tällaisessa tilanteessa ollut tapana. Hontelompi vain onnistui sytyttämään Romeota itselleen entisestään. Helvetin kiusankappale...
Romeo ynähti toisen kielen kosketusta, kiusaa ja vain lisää kiusaa. Kauaa rastapää tuskin itseään antaisi kiusata vaan pistäisi toisen ottamaan hänet kokonaan vaikka väkisin.

"Helvetin -", Romeo aloitti kiroamisen joutuen keskeyttämään sanansa voihkaisuun. Rastapää joutui haukkomaan jo henkeään upottaen toisen kätensä Andrewin hiuksiin. Tuo osasi kyllä, kokemusta siis taisi jonkin verran löytyäkin. "Voi helvetti", Romeo sai voihkituksi kiskaisten toisen hiuksista irti itsestään, niin vaikealta kuin tuntuikin. Hetken poika keskittyi hengen haukkomiseen, hetki oli murto-osa sekunteja kunnes Andrew sai jäädä Romeon kehon ja sängyn väliin. Käsi liukui toisen rintakehälle ja Romeo suuteli toisen kaulaa edeten alaspäin nuolaisten nänniä. Romeo oli jo kerinnyt toisen jalkojen väliin polvilleen toisen haaroja levittäen.
"Mitään kortsuja?", Romeo kysäisi päättäen sitten, ettei ja työntyi venyttämättä sisään itsensää aukolle aseteltuaan. Liukkariakaan ei suihin oton jälkeen tarvittu, mikä oli ihan hyvä.
Hitaasti aloitettu liike kiihdytettiin, mutta ei liian nopeaksi. Vielä.

Nähtävästi tummatukka oli onnistunut ihan hyvin kiusoittelun suhteen, sillä Romeo oli hetken aikaa vaikuttanut jo siltä että kohta menisi ja vaikka raiskaisi seuraavan vastaantulijan. No ei ehkä kuitenkaan, mutta jotain sellaista. Näin ainakin Andrew oletti, joka sai ihan mukavan olon onnistumisen suhteen. Muutaman kerran toinen oli kyllä ruvennut kiroamaan, ensin luultavasti kiusan takia ja sitten sen takia, että nyt oli pakko lopettaa. Andrew olisi ihan mielellään voinut jatkaakin, mutta oli kuitenkin jo innokkaasti odottamassa seuraavaa kun rastapää oli kiskonut hänet irti tästä.

Huulet olivat saattelemassa suudelmia ruipelon kaulalle ja nänniä nuolaistan. Pientä tyytyväisyyden ja himon hyminää kuului tummatukan suljettujen huulien välistä.
Romeo esitti kysymyksensä, levittäen jo Andrewin haaroja ja asetellessaan itseään. "Kai tuolla laat-", alkoi epämääräisen mutinan kuuluinen vastaus, mutta se keskeytyi kuuluvaan voihkaisuun. Rastapää oli päättänyt olla välittämättä vastauksesta. No eipä Andrew sitä pahalla ottanut, sillä he olivat molemmat terveitä ja olihan seksi aina kivempaa ilman ylimääräisiä kumeja. Liikkeet tuntuivat aluksi ehkä hieman vaikeammilta ilman liukuvoidetta, mutta parin työnnön jälkeen eroa ei niinkään edes huomannut. Toinen käsi hakeutui ottamaan Romeosta kiinni, toinen otti tukea vuoteen peitteestä, rypistäen sen ruttuun kovasta otteesta.

Andrew yritti kertoa kumien sijaintia, mutta oli liian hidas Romeon malttamattomuuden tähden. Rastapää hymähti auttaen toista lähemmäs itseään kädellään suudellen jälleen kaulaa. Tasaista liikettä ei keskeytetty, Romeo näykkäsi kevyesti kaulaa ja kiihdytti tahtia taas hieman nopeammaksi. Romeo työntyi kokonaan sisään ja vetäytyi ulos lähes kokonaan.
Muutama työntö ja Romeo kaatoi itsensä enemmän vaakatasoon Andrewin päälle tasaista liikettä jatkaen.
Kaiken huono onnisuuden lakien mukaan puhelimen tulisi soida nyt. Ja jos se soisxi Romeo voisi heittää sen jopa seinään. Mikään ei vituttanut yhtä paljoa kuin seksin keskeyttänyt puhelu.

Tiesihän Romeo, että siihen puheluun olisi välttämätöntä vastata. Heidän molempien onneksi kännykkä oli ainakin vielä hiljaa. Poika huokaisi hidastaen tahdin äkisti lähes olemattomaan kiusallaan sen taas muutaman työnnön aikana huippuunsa kiristäen. Hetken Romeo jatkoi tasaisesti, kunnes ol ilähes huipussaan ja vetäytyi hetkeksi ulos vaiin hengityksen tasaten. Katse oli Andrewin silmissä, poika hymyili pienesti työtyen taas sisään. Pitkittäminen saisi jäädä nyt tähän yhteen.

Tahti tuntui hetki hetkeltä nopeutuvan aina vähän. Eikä ollut hirveän vaikea miettiä sitä, että oliko Andrew hiljaa vai ei. Romeo, varmaan oikein kostoksi äskeisestä, tuntui kiusaavan tummatukkaa työntymällä täydellä mitalla sisälle ja vetäytyen sitten lähes kokonaan pois, jatkaen taas työntöjään. No hulluhan siinä pitäisi olla jos edes yrittäisi olla hiljaa. Sellaiseen Andrew ei jaksaisi enää yritystään pistää, niin vaikeaa se tulisi olemaan.

Välissä toinen jopa hidasti vauhtinsa niin hiljaiseksi, ettei missään ollut mitää järkeä. Niin häiritsevää se oli, mutta kuitenkin niin helvetillisen ihanaa. Andrew pääsi rauhoittelemaan hengitystään, mutta voihkintaa ja muuta yninää ei saanut kokonaan katoamaan.
Romeo päätti vetäytyä hetkeksi kokonaan pois, kiitos ja kumarrus siitä. Andrew aukaisi silmänsä, tavoitti toisen katseen. Komea, vastustamaton hymy koreili toisen kasvoilla kun tämä työntyi jälleen takaisin. Uusi parahdus karkasi huulilta ja nyt molempien käsien oli pakko ottaa toisesta kiinni. Parhaansa mukaan toinen yritti kietoi niitä rastapään ympärille. Kroppa tuntui värisevän nautinnosta, ei nyt kuitenkaan ihan kirjaimellisesti.
Ruipelo tiesi rastapään pian saavuttavan lopun, ellei pitäisi taas pientä taukoa, mutta sitä tuskin tänää enää tapahtuisi, eikä Andrewkaan välttämättä tahtoisi pitkittää seksiä enempää, niin nautinnollista kuin se olikaan.

Toinen valitti ja inahteli ja äänteli muutenkin siihen tyyliin, että oli saada itsetyytyväisen hymyn rastapään kasvoille. Olivat he kanssa... Toinen kiusasi suudelmilla ja toinen kosti sen sitten ottamalla poskeen kiduttavasti ja sitten vielä piti kostaa edellinen naimalla kiduttaen. Romeolle se kävi hyvin, hän nautti täysin siemauksin kaikesta saamastaan. Toisen äänet saivat rastapään vain entistäkin kiihkeämmäksi. Hän olisi tapojensa vastaisesti tahtonut suukottakin toista, mutte itsensä tähden uskaltanut sellaista tehdä. Hänellä oli outoja ja odottamattomia haluja Andrewin seurassa.

Andrew näytti kiitolliselta lapselta Romeon hengitys tauon johdosta. Raukkaparka sai tuta, ettei sitä taukoa pitemmäksi aikaa riittänyt. Romeon tulemiseen ei todellakaan kauaa kestäisi, kun Andrewin piti äännellä kuin pienen elukan. Helvetin haluttava petopoika...
Toinen kietoi käsiään Romeon ympärille, niistä ei irtauduttu. Tahtia kiihdytettiin loppua kohden, se oli viimeisimmillään jo epäinhimillistä ja tuskin edes enää ihan kivutontakaan. Romeo tuli parahtaen ja vajosi turtana makaamaan hengitys tauoksi toisen päälle huulia suukottaen kierähtäen kuitenkin pian toisen vierelle.
"Jos me jatketaan tällä tavoin sä olet huomenna niin kipeä, ettei Danny todellakaan usko etten mä ole kajonnut sun somaan ja honteloon kroppaasi, prinsessa", Romeo huokaisi antaen silmiensä vaipua kiinni ja itsensä keskittyä yhä hengittämiseen.

Nyt tahti kävi jo sellaiseksi, ettei todellakaan kestäisi kauaa kun loppu tulisi. Andrewin oli tässä vaihteessa aivan pakko purra huultaan, ettei äänet kävisivät liian kovaksi. Ja niin kuin arvattu oli, pian Romeo tuli parahtaen ja läsähtäen pienemmän päälle. Luojan kiitos talossa ei ollut muita. Ei sen puoleen että kaikki asustelivat niin eripuolilla taloa, eikä siellä nyt paikalla koskaan lapsien lisäksi muita ollutkaan, joten aivan sama.

Rastapää kierähti pois päältä, vierelle makoilemaan. Andrew naurahti toisen kommentille ja kääntyi kyljelleen, toista kohti.
"Oli mulla viimeksikin kieltämättä vähän kipeät olot", todettiin pieni virnistys perään heittäen. No oliko ihme? Romeo oli nainut häntä illan aikana kolmesti. "Eikä Danny näyttäny sitä niinkään huomaavan". Joo, koska oli ollut niin keskittynyt urkkimaan missä sitä oltiin oltu ja minkä takia toinen ollut niin poissaoleva yms.
"Mut ehkä on tosiaan parempi jos oltais kiltisti nyt vähän aikaa ainaki", hymähdettiin. Käsi karkasi kuitenkin toisen vatsan luokse, täysin turhia kuvioita piirrellen ihoa vasten. Katse palasi hetken päästä takaisin toisen kasvoihin. Rastapään silmät olivat sulkeutuneet. Miten ihana sivuprofiilikin toisella oli. Täydelliset kasvot.
"Aiotko sä lähteä vai haluutko jäädä?", Andrew kysyi ja laski katseensa toisen käteen, joka oli lähempänä häntä. Omat kädet nappasivat tuon vangitseen, ryhtyen koskettelemaan ja tunnustelemaan toisen sormenpeitä ja vaihteeksi taas piirtelemään kuvioita avokämmeneen. Katse ei uskaltautunut nousta vielä toisen kasvoihin, sillä jos toinen kieltäytyisi jäämästä ja kertoisi lähtevänsä, tummatukka ei tahtoisi näyttää sitä pettymyksen määrää. Eiköhän Romeo ollut tehnyt muutenkin jo tarpeeksi selväksi miten heikkona Andrewia piti.

Anrew kertoi olleensa viimeksikin hieman kipeänä, Romeo naurahti. Oli kai se loogistakin olla sellaisen jälkeen hieman kipeänä? Toinen kertoi, ettei Danny ollut edes huomannut mikä sai Romeon naurahtamaan uudemman kerran. Hän taisi reippaasti ylireagoida, mikä ei ollut hänen tapaistaan sitten ollenkaan. Yleensä hän viittasi kintaalla mahdollisille vaaroille.
"Mulla on vähän taipumusta saada tyyppejä kipeiksi", Romeo naurahti silmät yhä suljettuina. "Sori", sana oli pieni mutta kähähti pienesti. Johtuen siitä, että Romeopa ei ollut lainkaan pahoillaan pienistä.

"Ihan kiltisti", rastapää vahvisti ja olisi varmasti saattanut nukahtaakin, jos Andrew ei olisi piirrellyt kuvioita hänen vatsaansa. Toinen kysyi hänen aikeistaan, Romeo avasi silmänsä ja antoi päänsä valahtaa sivulle katsoen Andrewia. "Ei mulla kiirettä ole, mut jos sä haluat et mä meen niin mä meen kyllä", Romeo tokaisi. "Mut mä haluan suukon, yhtäkaikki", romeo ilmoitti vaativalla äänellä virnistäen pienesti. Toinen leikitteli hänen kädellään ja rastapää antoi toisen tehdä niin.
"Andrew, sä olet upea, miksi sä tuhlaat itseäsi muhun?", Romeo kysyi hetken mielijohteesta. Hän oli miettinyt sitä paljon. Andrewille oli kuitenkin tehty selväksi, ettei Romeo tahtonut mitään pysyvää. Miski toinen ei ottanut sitä vakavasti, kuunnellut ja passittanut rastapäätä helvettiin elämästään?

Sitä ei yhtään ihmetelty kun Romeo kertoi taipumuksestaan saada muut kipeiksi. Andrew ei muutenkaan ollut huomioinut kommenttia, tai ainakin yritti olla huomioimatta. Hän ei voisi sanoa siihen mitään. Eikä tahtoisi. Romeo sai tehdä mitä tahtoi, mutta kaikesta Andrew ei tahtonut tietää. Sen verran hänen sydäntään piti säästää. Pian ehkä hänkin voisi heittää tuollaiseen lauseeseen jonkin kivan jutun loppuun, huumorilla ja oikeasti olla välittämättä. Hän tottuisi. Varmasti. Tai ainakin ehkä. Yritys tulisi ainakin olemaan kova.

Tummatukka tiesi toisen kääntyneen katsomaan häneen. "Eikä ku ei, ei.. ei", hän hätäisesti, ehkä liiankin selvästi. "En mä tahdo sun lähtevän. Jää vaan jos tahdot", Andrew sanoi ja hymyili hennosti, nostaen katseen toiseen.
Seuraavaksi Romeo olikin jo esittänyt kysymyksensä, joka oli taatusti kaikkein vaikein tähän mennessä. Katse jäi toisen silmiin, mutta huulet pysyivät kiinni toisissaan. Niin. Miksi hän oli tässä Romeon kanssa, vaikka tiesi, ettei saisi toista? Miksi hän oli valmis totuttelemaan siihen että tilanne jäisi tälläiseksi ja hän saisi vain puolet toisesta, jos edes sitäkään. Mitään parempaa selitystä Andrew ei saanut todetuksi kuin sen, että ehkä hän pelkäsi että saatuaan jonkun kokonaan hän menettäisi tämän ja murtuisi vielä pahemmin. Tai ehkä hän oli vain niin tottunut siihen, että mentiin täysin vain muiden pillin mukaan.
Tai sitten yksinkertaisesti hän vain oli niin lumoutunut toisesta, tuon komeudesta ja rakastettavasta luonteesta.
"Miks en tuhlais", Andrew kysyi kun ei saanut muutakaan suustaan. Totta. Voisihan asian niinki päin miettiä, silloin se olisi helpompi. Miksei hän tuhlaisi aikaansa ja itseään Romeoon? Romeohan oli täydellinen. Vaikka tummatukka ei toista itselleen ikinä tulisi saamaan, voisi hän kai kuitenkin nauttia tuon seurasta niin kauan kuin olisi mahdollista.

Katse palasi taas toisen sormiin, jotka olivat edelleen Andrewin omien käsien vankina. "Haluutsä syötävää, juotavaa? kattoo leffaa, telkkaa...?" Andrewia todella pelotti puhua vakavia toisen kanssa, vaikka toisaaltaa tahtoikin jutella. Mutta se yleensä johti siihen, että kaikki oli hajota käsiin ja mennä pilalle.