I'm losing my mind, baby just give me a sign (k18)

“Joo… Mut en mä edelleenkään ymmärrä mitä kivaa siitä noin sun kannaltasi on”, poika hymähti. Niin no, ei ollut hänen paras puolensa ymmärtää kaikkea, ainakaan tällaisissa tilanteissa. Romeon elämä nyt pyöri oman navan ympärillä, eikä takkutukka sitä puolta itsessään häpeillen peitellyt. Hän nyt ei yksinkertaisesti osannut hävetä itseään, sanojaan tai tekemisiään, katumus ei kuulunut hänen sanavarastoonsa, eikä pojalla mitään luurankoja kaapeissaan ollut. Hän oli avoin ihminen, jolla ei ollut yksityisyyttä nimeksikään. Toki hän olisi sitä saanut jos niin tahtoisi, mutta eipä se Romeota pahemmin kiinnostanut. Hän piti siitä ettei tarvinnut selitellä tekemisiään muille tai niin edespäin. Vaikeaahan se pelimiehen ura olisi ollut, jos olisi jokaista panoaan väittänyt ainoaksi ja sitten jäänyt usein kiinni rysältä. Sitä rastatukan ei onnekseen tarvinnut kuitenkaan sietää.
“Joo, ei puhuta”, Romeo naurahti toisen pyynnölle. Huomiota sateli suudelmien muodossa, eikä Romeolla tässä mielentilassa ollut sitovastaan niin mitään. Pojan huulet etsiytyivät toisen huulille ja poika suuteli niitä kevyesti, mutta pitkään.

Toisen vastaus ei miellyttänyt Romeota, mutta eipä hän ollutkaan pyytänyt toista käyttäytymään niin, että se rastatukkaa eniten miellyttäisi, vaan niin kuin oma pää käski. “Sä haluat liikaa”, Romeo vastasi tuijottaen hetken seinää Andrewin ohi torjuva ilme kasvoillaan. Hänestä alkoi taas tuntua siltä, että häneltä vaadittiin paljon, enemmän kuin mitä hän kykeni antamaan.
Toinen puheli saaden Romeon palaamaan ajatuksistaan jälleen hetkeen ja suomaan tummatukkaiselle pojalle sylissään flirttaavan hymyn. Toinen painoi päätään olkahavasten ja suukotti kaulaa, Romeo hymisi hiljaa. Toinen kysyi taas kysymyksen, joka sai Romeon huokaisemaan turhautuneena. Ei, hän sieti kyllä tätä ahdistelua, sieti nyt… Useimmiten ei, mutta tässä tilanteessa… No, tässä heikossa tilassa muilla oli enemmän oikeuksia häneen.
“Mäkin olen tyytyväinen näin, mun on hyvä kun sä olet siinä nyt. huomisesta mäkään en osaa sanoa mitään… Mutta oman nahkanikaan takia mä en voi jättää sua huomenna tänne sen tiedon kanssa ettei nähdä enää, sun veljes tekis musta nahkapäällysteet sohvaan”, Romeo naurahti. “Eikä sun pidä ikävöidä minkään hetken huuman perään, tuhlaat vaan aikaas. Sun pitää etsiäö joku kiva poikakaveri, jolla on antaa sulle kaikki mitä mullakin ja enemmän. Mut ota sit sellanen, ettei se satuta sua, tai mun pitää opettaa se käyttäytymään”, Romeo nauroi. “Äläkä sorru samanlaisiin paskiaisiin ku mä enää, jooko?”

/anteeks täst tuli ihan kamalaaaaaa ja tönkkö

Ei tietenkään se Andrewin kannalta kivaa ollut, että Joel oli se ainut tärkeä henkilö rastapään elämässä, jonne muita ei suvaittu. Mutta ei sillekään mitään mahtanut ja siitä saikin olla tyytyväinen että Romeo suostui jättämään sen puheenaiheen pois. Eikä ruipelokaan enää siihen mitään sanonut, hyvä vain niin. Tällä hetkellä kun hän tuntui sanovan muutenkin asioita ihan liikaa. Suudelma onneksi huuhtoi koko aiheen pois ja sai sen melkein kokonaan unohdetuksi.

Nyt kun Romeo oli vastannut hontelomman puheeseen, alkoi kaduttaa että he eivät puhuneet enää Joelista. Se olisi ollut taatusti parempi, tai ainakin turvallisempi puheen aihe. Monestikohan Romeo saisi revittyä tummatukan kropan kappaleiksi? olisi vain ollut kiltti ja jättänyt sanomatta mitään. Andrew tiesi tasan tarkkaan itsekin, että halusi liikaa. Hän tahtoi ja toivoi sopimattomia asioita, mahdottumuuksia. Sen takia olikin parempi olla tyytyväinen siihen mitä sai ja mennä muiden tahdon mukaisesti. Andrew halusi aina vääriä asioita, tuon mielestä hänet voisi lukita siitä vaikka vankilaan. Ei hän tahtonut olla mikään inhottava ahdistelija. Onneksi Danny oli opettanut hänet pitämään suunsa kiinni, harmi vain ettei koulutus näyttävän pysyvän mielessä tällä hetkellä. Pitäisi varmaan liikkua taas vähän useimmin veljen seurassa.
"Anteeks", Andrew huokaisi katuvaisesti. "Ei mun ollu tarkotus sanoa sitä ääneen". Niin, kannatti tosiaankin pitää oma suu supussa.

"No hö, ei sun tarvi mun kanssa liikkua sen takia että Danny uhkais viipaloida tai sitte päällystää susta sohvan", tummatukka nauroi. "Höhlä".
Muut puheet annettiin jo kulkea läpi korvien, ei Andrew tahtonut kuulla enempää. Romeo oli kertonut tämän kaiken hänelle aikaisemminkin, maininnut mitä ruipelon tulisi tehdä.
"Ei mua kukaa tähän mennessäkään oo satuttanu. Ja kiitos, mutta ei sun tarvii ketään opettaa käyttäytymää. Mä pärjään ihan hyvin", hymyiltiin toisen kaulaa vasten.
Andrew mönki toisen sylistä pois ja laskeutui vierelle makaamaan, vilttiinsä kääriytyneenä. Katse kuitenkin pysytteli Romeon kasvoilla. Ehkä hän voisi vähitellen yrittää olla roikkumatta toisessa. Ei sitä tosiaankaan tiennyt vaikka tuo täydellisyys ilmottaisi huomenna, että se moro ja kaikki oli ohi. Ehkä näin säästyttiin pahimmilta tuskilta.
"Mä luulen, että..", ei kun ei. Nyt ne mölyt jää mahaan. "Väsyttääkö sua vielä?"

Tummatukka pahoitteli ja Romeo tuhahti. “Älä”, takkutukka tuhahti. Hän ei tahtonut kuulla pahoitteluja nyt, toinen sai olla mitä oli ja toisen piti olla sitä. Romeolla ei olisi oikeutta muunnella sitä totuutta, tahtoi tai ei. “Ei se haittaa, sä saat sanoa sen ääneen. Sulla on ihan täys oikeus sanoa se ääneen, kunhan et kokoajan pyytele kaikkea anteeksi”, poika huokaisi.
“Enkä mä ole kenenkään kanssa, jos se ei tunnu mun omasta mielestä hyvälle. Kaikissa mun tekemisissä on kyse siitä mitä mä haluan ja miltä musta tuntuu”, takkutukka sanoi. Hänestä tuntui että hän oli selittänyt tämän jutun niin useita kertoja ennemminkin ja juuri Andrewille.
“Höhlä”, Romeo nauroi. “Ei kukaan sano noin, pieni”, rastatukka hymyili suukottaen toista vielä kerran huulille. “Paitsi ehkä sä…

“Mä en jostain syystä vaan voi uskoa, että se on oikeesti niin… Sä oot niin herkkä pieni prinsessa, että sua pitäis vaan säilyttää pumpulissa. Pieni kaunispoika, jota kova maailma kykenee satuttamaan niin helposti”, rastapää hymisi.
Andrew karkasi Romeon sylistä makaamaan sängylleen ja katseli takkutukkaa kasvoihin. Romeo hymyili pienemmälle. “Väsyttää, ei se niin helposti mihinkään katoa. Mutta mä tahdon silti tietää mitä sä luulet? Kerro vaan, mikä muka on pahinta mitä siitä voi seurata?”

Andrewin käytös ja pahoittelu taisi alkaa vähitellen ottaa Romeota päähän. Olihan se täysin ymmärrettävää. Oli kuitenkin hassua, että tummatukkaa kohotettiin sanomaan ääneen sanottavansa, kun niistä ei kuitenkaan tuntunut koituvan mitään hyvää.
Ruipelo puri huultaan ja katsoi huolestuneena Romeota. Suu aukaistiin jo, aikomuksena pyytää anteeksi jatkuvaa pahoittelua, mutta sitten mölyt osattiinkin pitää vankina suun sisällä. Sitähän rastapää ei missään nimessä tahtonut kuulla enää, anteeksi pyytelyä. Se piti lopettaa. No hitto, se vain meinasi tulla automaattisesti koko ajan.
Pieni lämpö sykki kropan sisällä kun Romeo kertoi, ettei ollut kenenkään kanssa ellei se tuntunut hyvältä ja vastannut hänen oama tahtoaan. Kai se oli siis hyvä juttu.
Andrew hymyili toiselle pienesti. "Kunhan muistat vaan että ku se ei enää tunnu kivalta olla mun seurassa, sä voit lähteä ilman pelkoa siitä, että mä hyppään kalliolta alas", naurahdettiin vaisusti. Väkisin kukaan ei joutuisi tummatukan kanssa olemaan ja Romeolla oli täysi oikeus lähteä heti kun siltä tuntui, niin kamalaa ja pelottavaa hontelommalle kuin se olisi.

Taas puhuttiin siitä kuinka pieni ja herkkä prinsessa Andrew oli. Tummatukka mönki nyt kokonaan sängystä, vaatekaapilleen ja veti puhtaat bokserit jalkaan. Hän oli ollut jo tarpeeksi kauan alastomana. Romeo sen sijaan voisi olla vaikka koko ajan ilman vaatteita, ei se ruipeloa häirinnyt. Se taas oli hieman häiritsevää itse liikkua paljasilteen. Mutta kai se oli normaalia ajattelua niille, jotka olivat joskus käyneet läpi jonkinlaista syömishäiriötä.
Romeo kyseli mitä tummatukka luuli. Niin tosiaan, hänen aikaisempi lause oli jäänyt kesken. Ja mikä nyt tosiaan olisi pahinta mitä siitä voisi seurata? No kelpaisiko vaikka se, että omilla typerillä sanoillaan Andrew vain edesautti Romeota kyllästymään ja haluamaan pois hänen luotaan.
"En mä edes tiiä mitä olin sanomassa", Andrew sanoi turhautuneena. "Ei se varmaa ollu mitää järkevää".
Nopeasti Andrew vetäisi vielä turhan ison t-paidan ylleen ja kipitti vuoteelle uudelleen. "Saanko tulla takasin sylii?", hän kysyi ja suuteli nopeasti toisen huulia, vetäen viltin syliinsä.
"Sano jos väsyttää liikaa nii mennää nukkumaan". Itse Andrew olisi voinut valvoa koko yön. Niin mukavaa oli vain olla toisen läheisyydessä. Olisi haaskausta tuhlata tämä lyhyt aika nukkumiseen.

Toinen mainitsi, että Romeo voisi lähteä ilman pelkoa toisen itsetuhoisuudesta kyllästyttyään. No, kai rastapää saisi luottaa sitten siihen. Eikä hän voinut kahlita itseään vain siksi, ettei tahtonut satuttaa jotakuta. Ei, takkutukasta vain nyt ei sattunut olemaan siihen.
Andrew karkasi pukeutuakseen, onneksi vain alushousuihin. ruipelo väitti myös ettei tiennyt mitä oli sanomassa, Romeo hymähti. “Mä oon vielä niin ongelmissa sun kanssas”, Romeo naureskeli enemmän itsekseen kuin toiselle puhellen. Toinen puki vielä paidankin ja uteli sitten saisiko tulla takaisin syliin.
Poika hymähti ja vastasi suukkoon vetäen toisen oma aloitteisesti syliinsä. Kaipa se olisi täysin pätevä vastaus toisen esittämään typerään kysymykseen. No, toisaalta oli kai ihan hyvä varmistaa ennen syliin hyppäämistä. Romeoa sekään tosin ei olisi pahemmin haitannut.
“Mä pärjään kyllä, pieni. En mä tarvi paljoa yöunia… Ja aina mä voin nukkua päivällä”, poika virnisti. Jos ei sitten ollut sopinut jotain muuta… No, ei ollut muistikuvaa ja jos vaikka olikin niin aina saattoi peruuttaa. Väliäkö yksillä treffeillä jos väsytti niin paljon, ettei kuitenkaan jaksaisi.

Rastatukan käsi silitteli toisen selkää ja hontelompaa pidettiin vain lähellä. Poika painoi päänsä toisen päänpäälle ja huokaisi. Helvetti. Osasi taas olla tilanne… No, ehkä Romeo osaisi suhtautua toiseen vastaisuudessa kohtuudella eikä ajatella liikoja. Vain seksiä, ei muuta. Sitähän se aina oli. Aina Romeon kanssa. Vain seksiä… Voi helvetti, entä jos ei? Poika huokaisi jälleen, hän mietti aivan liikaa… Pitäisi vain katsoa mitä tästäkin seuraisi, turha mitään oli murehtia.
“Mä ajattelen taas”, poika tuhahti. Nauroi sitten tajuttuaan miten typerältä sekin kuulosti. “Niin, eihän sitäkään tosin usein tapahdu. Tyypillinen mies ajattelee seksiä joka kolmas sekunti, mä ajattelen hieman useammin, mutta nyt mä oon ajatellu vaan sua. Sä olet ongelma tiesitkö, pieni”, poika naurahti nostaen sormellaan toisen leukaa painaen huulensa huulille. Romeo suuteli toista pitkään, näykkäsi huulta ja tarjosi kieltään huulten välistä. Hetken poika keskittyi vain suutelemaan toista, kunnes kumosi tuon alleen sängylle ja tipautti muutaman suudelman kaulalle.
“Andrew…”, poika aloitti hymähtäen. “Mä… Helvetti, en mä osaa edes puhua enää”, poika nauroi.
“En mä tiedä, jotain. Sä olet kaunis”, poika hymyili katsellen toista silmiin ja virnistäen. No, poika nyt vaan oli kaunis, ei kai sitä tarvinnut sen pahemmin perustella. Andrew oli nimenomaan kaunis, ei tuota komeaksikaan voinut sanoa… No, vittu oli taas vaikeaa. Oli kun oli ja sillä selvä.

Se mitä rastapää tarkoitti sanoillaan, että olisi vielä ongelmissa ruipelon kanssa, Andrewilla ei ollut mitään tietoa mitä toinen sillä mahtoi tarkoittaa. Eipä hän viitsinyt kysyä, ei puhe ollut edes kuulostanut siltä, että se olisi kohdistettu tummatukalle. Ongelmilla voisi kuvitella viittauksen kohdistuvan Dannyyn, mutta tuskinpa Romeo sitä oli tarkoittanut. Tai mistä sitä tiesi. Ei Andrew ollut aina mikään kaikkein nerokkaimmista ihmisistä, eikä päätöksienkään tekeminen sujunut hetkessä, hänen piti ajatella ja miettiä kaikkea tarkasti ennen kuin toimisi. Se oli melkein sama asia kuin se, että piti aikansa miettiä, että osasi varmasti kuunnella oikein muiden vihjaukset.
Jestas, Andrew tosiaan ajatteli liikaa. Turhan paljon.
Onneksi Romeo osasi taas olla ihanan täsmällinen ja oikeaan aikaan osoitti Andrewin olevan tervetullut syliin uudelleen. Viltti nyt jäi sitten hieman syrjemmälle kun tummatukka oltiin vetäisty toisen syliin. Rastapää kuitenkin oli tarpeeksi lämmin, joten eipä se pahemmin haitannut. Vilttiin kääriytyminen nyt oli vain aina ollut eräänlainen tapa Andrewille.

Silmät sulkeutuivat ja pää painettiin Romeota vasten. Käsi selän luona tuntui tuovan lohtua jokaiseen pieneen murheeseen, helpostusta siihen kamalaan ajatukseen, että pian tähän Andrew ei enää pääsisi ja ennen kaikkea onnea tämän pienen prinsessan mieleen. Romeo ei tannut ajatella ihan samoin, tiesihän Andrew sen.
"Mitä sä mietit?", Andrew oli aikeissaan kysyä, mutta ääni olikin jäänyt melkein kuulumattomaksi. Ei sillä väliä, Romeo oli aukaissut suunsa jo uudelleen ja jatkanut puhettaan. Hetken päästä rastaää yllätti Andrewin suudelmallaan. Hontelompi vastasi suudelmaan, otti vastaan ehkä vaihteeksi taas liian innokkaasti toisen kielen vastaan.
"Ajatellaa positiivisesti, sovitaan että ongelmat on kivoja. Niitä on mukava ratkoa". Pian Andrew makoili selälleen sängyllä, Romeo hänen päällään. Tummatukka nosti leukaansa hieman, että skeittarin oli helpompi suudella hänen kaulaansa. Mmm.

Andrew naurahti ja käänsi hetkeksi päätään toiselle puolelle, tuijotteli seinää. "Kaunis?". Kuinka naiselliselta Andrew oikein näytti? No miten vain. Turhaa oli edes ajatella vastaan pistämistä. "Sä olet upea", ruipelo kuiskasi ja suuteli täydellisen Romeon täydellisiä huulia. Andrew voisi vaikka koko seuraavan vuoden jokaisen hetken tuhlata Romeon täydellisyyden ajatteluun. Hän ei ikinä kyllästyisi kehumaan Romeota. Miten kukaan voisi?
"Pussaillaaan. Suutele mua", tummatukka hymisi ja tiesi kuulostavan ala-aste ikäiseltä pikkutytöltä, mutta kun teki mieli hempeillä ja pussailla niin sitten teki!

Andrew uteli Romeon miettimisiä, poika vain pudisti hieman päätään hymy huulillaan. Rastapää olisi voinut sanoa vaikka mitä. Päällimmäisenä esimerkkinä nyt vaikka yksinkertainen, sua, mutta mitään ei sanottu ääneen. Tiedä mitä toivoa sekin olisi saattanut hontelommalle pojalle antaa. Eikä Romeo tahtonut jakaa turhaa toivoa, koska se olisi ollut vain varma keino tuhota muiden ihmisten sisintä. Satuttaa sellaisilla tunteilla, joita Romeo itse ei omistanut saati kyennyt tulkitsemaan. Hän pelasi, ei rakastanut, tuli rakastetuksi, nai. Elämä oli kovaa ja teki useimmiten rumaa jälkeä. Eikä se ollut ollenkaan kiva ajatus, tiedä sitä nyt miten nopeasti ja rumasti se sitten päättyisi. Ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna, ehkä jo tänään? Kenties vaikka viiden, kymmenen tai ehkä vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua? Koskaan ei voinut tietää, kukaan ei voinut tietää, ja siksi olikin elettävä täysillä se aika mitä käytettäväksi annettiin.
“Hyvä pointti, prinsessa”, poika nauroi ja suukotti toisen antautunutta kaulaa. Andrew oli mukavaa seuraa… Ei ehkä rennoimmasta päästä, kun pisti kokoajan ajattelemaan, mutta silti.

Toinen toisti viimeisimmän Romeon lausuman sanan saaden takkutukan nauramaan. “Kaunis, komeat pojat on useimmiten niitä jotka panee mua halvalla ja vähemmän kilteillä keinoilla”, rastatukka nauroi. “Mutta on musta kiva panna komeitakin poikia, te kauniit vaan ootte niin paljon helpompia”, poika puheli sipaisten toisen hiuksia. Andrew ilmoitti Romeon upeaksi ja kehuttu poika naurahti. olisi tehnyt mieli kuitata, että hän oli huomannut samaisen seikan itsessään, mutta Romeo oli kuitenkin hiljaa.
Toisen sanat saivat pojan virnistämään ja toimimaan käskytyksen mukaan. Romeo suukotti toisen suupieltä ja huulia. Uudestaan huulia, kevyesti, kovempaa ja taas kevyesti. Kieli nuolaisi Andrewin ylähuulta, alempi vangittiin hampailla. Romeo suuteli taas toisen huulia ja sitten yllättäen nenänpäätä. “Sä olet pikkulapsi”, Romeo nauroi. “Välillä tulee pedofiili olo ja sitten sitä tulee ajatelleeksi, että olenko mä oikeasti muka yhtään sen vanhempi kuin säkään”, Romeo huokaisi kierähtäen pois toisen päältä kyljelleen tuon rinnalle.
“Ei leikitä enää… Milloin sä menetit neitsyytes ja missä?”, Romeo kysäisi virnistäen leveästi. “Mä haluan kuulla kaikki yksityiskohdat. Jos tuli puuntakaa ja ahdistavasti niin sä voit läpätä tähän”, Romeo nauroi osoittaen etusormellaan poskeaan. Hän tosiaan uskoi, ettei Andrew löisi vaan nimenomaan läppäisi.

Kaikki tuntui menevän taas ohi kun Romeo suuteli hennomman kaulaa. Andrew vain nautti siitä tunteesta, jonka rastapää hänelle aiheutti. Tuskinpa siinä välissä mitään erityistä oli kerennyt tapahtua, mutta kaikki Romeon ilmeet ja mietinnät menivät ohi, vaikka Andrew ei edes ollut varma oliko toinen edes kertonut mietteistään. Helkutti, varmaan tahalleen käänsi Andrewin ajatukset muualle. Kyllä rastapää taatusti tiesi, ettei siihen tarvittu kuin muutama suudelma tuolta komistukselta ja hän oli jo sulaa vahaa.

Kauniit ja komeat pojat. Andrew oli aina kuvitellut että naiset olivat kauniita ja miehet komeita. Kai miespuolisiakin sitten pystyi luokittelemaan kauniiksi. Entä sitten naiset? pystyikö niitä kutsumaan komeiksi? Toivottavasti ei, se kuulostí aika pelottavalta. Komea nainen. No joo, ehkä se olisi sopiva jollekin menestyvälle bisnesnaiselle, tiukalle nutturapäälle ja koppavalle asenteelle. Mutta komeasta naisesta Andrewille tuli mieleen vain joku narkkari lesbo tai transun näköinen räsynukku. Ei sillä, että hän pahalla tarkoitti. Ne nyt olivat vain ekat mitkä tulivat mieleen.
Andrew oli kaunis ja helppo, sitä hän oli Romeolle. Helppo pano, kaunis prinsessa, joka tyydytti halut. Mutta eipä tummatukka valittanut. Sai hän vähän muutakin kuin vain seksiä, Romeon seuraa ja syleilyä.
Mutta nyt hän oli myös pikkulapsi. Se ei välttämättä kuulostanut kovinkaan imartelevalta, mutta tuskin rastapää sitä pahalla tarkoitti. Pikkulapsi, mitä sillä toinen mahtoi tarkoittaa? Näyttikö Andrew jotenkin pieneltä vauvalta, vaaleanpunainen rusetti päässä ja vaipat jalassa? vai käyttäytyikö hän kuin onneton lapsi?

Romeo kierähti pois pienemmän päältä ja Andrew katsoi toista hieman säikähtäneenä, kuin pelätän, että toinen nyt lähtisi. Milloin hän lopettaisi tämän kuumottamisen? Romeo lähtisi kun tahtoisi. Ja niin tulisi tapahtumaan, joten oli pakko lopettaa tuo jatkuva pelkotila!
Skeittarin uusi puheenaihe yllätti hennomman. Ensimmäinen kerta, siitä Romeo tahtoi tietää. Öö, miksi?
"En mä sua ala mätkimää, vaikka kuinka tulis puun takaa", Andrew tokaisi ja antoi käsiensä kosketella komistuksen paljasta yläkroppaa.
"Hmm, se oli aika.. ei siinä oo mitää erityisen mielenkiintoista", ruipelo vastasi, vilkaisten toisen kauniita silmiä. Pieni puri alahuultaan. Rastapää haluisi kuitenkin tietää enemmän, ihan kuin hän muka aikoisi tuon kelpuuttaa. No, kai sitä oli sitten pakko..

"Mä olin Dannyn ja sen kavereiden kanssa jossain ihan ihme festareilla... olin kait seiskalla.. tai kasilla. Kuitenki, Dannyn pari kaverii oli täysikästä ja tultii niiden kyydissä. Mä nukuin autossa, koska oli kolme telttaa ja kaks nukku samassa, nii niissä ei ollu hirveesti tilaa. Sit jossai vaiheessa yks Dannyn kavereista tuli nukkuu sinne kanssa ku Danny oli löytäny jostain heilan ittellee ja sääti sen kanssa niiden teltassa", Andrew selosti. Ei siinä ollut mitään mielenkiintoista. Romeolla oli taatusti jotain niin paljon kiinnostavempaa kerrottavaa. "Emmä tiiä, sit se alko jotain..", ruipelo yritti keksiä oikeaa sanaa, mutta ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Ahdisteluksi hän sitä olisi kutsunut. Dannyn kaverihan kaiken oli aloittanut, yhtäkkiä vain alkanut hiplailemaan ja työntelemään käsiään vaatteiden alle. "Tai siis. me nukuttii siinä takapenkille ja siinä oli aika ahdasta.. sit se työnteli käsiää.. vähän kaikkialle.. ja sit me siinä jotain".
"Seuraavana päivänä se joutu sairaalaa ku Danny tuli herättämää meidät aamulla. Eikä kyllä ollu sen jälkee Dannyn kaveri", Andrew kertoi jotenkin pahoittelevaan sävyyn.

Miten Andrewista tuntui vähän siltä, että hän oli aina uhrina? Tai ei hän nyt ihan uhriksi aikonut heittäytyä, olihän hän mukaan lähtenyt. Mutta joka ikinen kerta joku tuli ja alkoi leikittelemään hänelle, työnsi nurkkaan ja alkoi lähentelemään. Totta kai siinä nyt innostuu, tai vaikkei innostuisikaan.. mitäen hän muka pystyisi ei sanomaan..? mutta ehkä joku kerta hän ei jääkään pelkäksi leikkikaluksi. Ehkä. Se olisi ihan mukavaa..
Katse harhaili käsissä ja ajatukset taas taatusti paistoi läpi. Ei hän osannut mitään peittää, ei edes ajatuksiaan, vaikka ei niitä ääneen sanoisikaan.
"Mut kerroppa ite sitte omastas.. sulla on taatusti vähän jännempää kerrottavaa", virnistettiin ja suukotettiin toisen leukaa.

Tilanne oli tietyllä tapaa varsin huvittava, toinen tuntui säikähtäneen, mutta ilmoitti sitten ettei löisi. Romeo nauroi ja suuteli nopeasti toisen huulia tuon käsien vaellellessa alastomalla ylävartalollaan. “En usko, jokainen ensimmäinen kerta on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Joko ne on ihan hulluja, sähellyksiä tai jotain.. Ne on ihan kivoja… Toiset valmistelee sitä pitkään ja suunnittelee, jotkut haluaa vaan nopeasti eroon”, Romeo nauroi. Andrew alkoi selittää ilman enempiä patistuksia. Tiivistettynä autossa, jonkun veljensä kaverin kanssa, jonka Danny oli sitten hakannut. Rastapää hymähti sipaisten toisen hiuksia.
“Sanotko sä, että se raiskas sut, pieni?”, Romeo uteli silitellen toisen hiuksia ruskeiden silmiensä katse toisen silmissä. “Sit se kyllä ansaitsikin tulla hakatuksi.” Toisaalta, oliko Romeolla muka mitään varaa kuin itse oli yllyttänyt Andrewin mukaan leikkiin… No, sivuseikka. Romeo katseli toista ja huokaisten veti tuon lähemmäs kietoen toisen kätensä tummatukan ympärille. Hänellä ei kylläkään ollut mitään hajua siitä, mitä olisi pitänyt sanoa, eli onni sinänsä kun toinen pyysi Romeota vastaavasti kertomaan omasta ensimmäisestä kerrastaan. Poika naurahti.

“Mä olen biseksuaali kundi, joten mulla on kolme ekaa kertaa”, poika kuittasi kepeästi. Kai hänen nyt pitäisi niitä sitten hieman valastakin. “Mä olin jotain kolmetoista, kun mä olin ekan kerran naisen kanssa… Oli se aika helvetin iso juttu sellaselle varhaisteinille, jonka hormoonit hyrräs ihan sikana… No, se muija oli ainakin viisvuotta mua vanhempi ja ympäri kännissä, eikä mua edes hävettäny hyväksikäyttää sitä… Lehmä kun lehmä, ei se siinä mitään menettäny. Nopeasti ohi, mut kyllähän siinä kusi päähän nous… Joku vuos siitä niin mulla oli ollu jo useampi muija, mut mä halusin lisää, joten mä kelasin et olis varmaan aika nasta kokeilla kundia… Sit mä kaadoin sellasen kundin, joka oli avoimesti homo… Se oli mun ikäluokkaa, muttei samassa ryhmässä… Kivan näkönen kundi, alistuvaa sorttia. Niin, ja sit olinko kenties jossain viidentoista korvilla sitten, kun mua naitiin perseeseen. Mä muistan huutaneeni, mä muistan et se sattu vitusti, mut en mä sit paljo muuta muistakkaan ku olin kännissä. Et sellasta aika perus kamaa”, rastapää selitteli. “Ja nyt mulla on joku addiktio, mä kykenen myöntämään sen. On kiihottavaa voida tosta vaan naida jotain ihan tuntematonta missä vaan… Ja sit on toki myös paikkoja joita tahtois vielä kokeilla”, poika virnisti. takkutukka pyöritteli yhtä rastapötköä sormissaan ja katseli toista. “Andrew… Etkö sä ole koskaan oikeesti nainu ketään?”, poika kysyi silkasta mielenkiinnosta. Se kuulosti mahdolliselta ajatukselta, kun ajatteli kyseessä olevan juuri Andrewin… Silti, toinen oli kuitenkin jo lukiossa, eikä koskaan päässyt pukille.

Romeo kuunteli pienemmän kertomaa, eikä se mikään ihme ollut kun kerta itse oli aiheen valinnut. Mutta Andrewista puheenaihe taas oli aika henkilökohtainen, eikä pitänyt siitä mitä joutui kertomaan. Eihän Romeo häntä mihinkään ollut pakottanut, ei tietenkään, mutta Andrew nyt kuitenkin tunsi tarpeen kertoa jos toinen niin tahtoi.
Vaikka kaiken kaikkiaan oli ihanaa jutella asioista Romeon kanssa. Ei omasta osuudesta ja elämästä, oli kiinnostavaa tietää rastapäästä. Andrew tahtoi tietää kaiken! vaikkei luultavasti koskaan saisi kaikkea tietää, mutta aina sai haaveilla.
Komistus kysyi kysymyksensä, sanoi lauseen sen perään ja otti Andrewin kätensä suojaan.
"No ei se nyt silleen.. tai kun.. enhän mä sitä silleen missään vaihteessa kieltäny", Andrew tarkensi, vaikka tuskin sillä mitään merkitystä oli.

Sitten alkoikin se mielenkiintoinen osuus, Romeon kertomiset. Andrew painautui tiukemmin toista vasten ja kuunteli tarkasti, niin kuin aina kuunnellessaan Romeota ja sen täydellistä ääntä. Kolme ekaa kertaa, se kuulosti niin hassulta. Vaikka ei se sinänsä hassua ollut mitenkään.
Andrew siveli sormillaan toisen yläkroppaa ja ihaili rastapään lihaksia ja upeita käsivarsia. Miksei hän saisi olla tässä ikuisesti? Miksi Romeon oli pakko tarjoutua kaikille? Miksei vain Andrewille? MIKSEI se voinut olla mahdollista? Tämä oli törkeää! Ihan kuin ruipelo olisi tehnyt jotain kamalaa ja ansainnut ainoastaan seksileluna olemisen, ei mitään muuta. Miksei hän voinut saada jotain yhtä upeaa kuin Romeo, yhtä ihanaa ja täydellistä? Hän ihastui nopeasti, mutta ei hän jokaiseen komistukseen silmiään iskisi jos jokin vain kelpuuttaisi hänet muuhunkin kuin vain panoksi.
"Kuten mitä paikkoja? etkö sä muka oo kokeillu jo kaikkia mahdollisia paikkoja?", Andrew naurahti kiusaavasti ja suuteli toisen solisluuta.

"En", Andrew vastasi kun kysyttiin, eikö hän muka tosissaan ollut ketään nainut. Ei se siitä ollut kiinni, etteikö hän olisi ketään saanut. Turhankin monta tyttöä oli tarjonnut numeronsa, joka oli ihan naurettavaa, senhän näki kaukaa ettei tämä poika naisia halunnut. "En mä halua.. musta on kivempi.. näin", tummatukka kertoi ja alkoi vuorostaan leikittelemään toisen rastojen kanssa.
"Mieti mua nyt panemassa jotain.. se olis naurettavampaa katottavaa ku että koira ottais kirahvia". Sitä paitsi Andrew oli niin nössö ja omituinen, ettei hän muutenkaan sopisi mitenkään naimaan edes poikaa. Kyllä se oli Andrew jota pantiin. Hän ei muihin koskisi. Ja siitä hänelle tulisi varmaan ahdistava mielikin, itsekäs tai jotain.. oli kivempaa, että muiden mieli oli tyytyväinen.

- kohta vois varmaan olla sauma hypätä aamuun, ettei tää peli veny ihan kymmenen sivuseks X,,D Andrew on niiiiiiiiin söpö♥ tuitui~ -

Romeo huokaisi, ei kuulemma ollut raiskaus kun Andrew ei ollut kieltänyt. “Mutta sä et olis halunnut sitä”, poika jatkoi loppuun sen, mitä luki toisen sanojen rivien välistä. Toinen kuunteli Romeon tarinat ja hiveli hänen kroppaansa, oli lähellä. Toinen kysyi motä paikkoja rastatukka tahtoi vielä kokeilla ja nauroi sitten, ettei olisi uskonut jonkun jääneen kokeilematta. Romeo virnisti.
“Suurinta osaa, on niitä paljonkin mitä mä haluan vielä kokeilla. Jotain vähemmän kesyä ja enemmän kinkyä… Multa on kyllä vedetty käteen vuoristoradassa, mut olis ihan jänmnä kokeilla koko hoito. Joku valkosen talon portaat olis vitun siisti, mieti nyt… Ei mulle tuu paljoo mitään mieleen, mut spontaanit ideat on kivoja… Me jäätiin kerran kerrostalon hississä jumiin… Joel, mä ja joku mummo… Voi sitä mummo parkaa2, Romeo nauroi. “Mut vielä joskus mä liityn kymppikerhoon. Aina lentokoneesta randomisti jonkun ehdokkaan löytää… Harvoin tosin on tullu lenneltyä, mitä nyt kerran käyny Euroopassa”, poika kertoi olkiaan kohauttaen. “Olisko edes hieman mautonta harrastaa seksiä miesten kesken katolisessa kirkossa”, Romeo tokaisi hetken mietittyään ja virnisti sitten. Olisi, helvetin mautonta ja siksi kuulostikin mielenkiintoiselta idealta.

Andrew kertoi, ettei oikeasti ollut nainut koskaan ketään, Romeo pudisti hieman päätään. Toinen sanoi myös ettei vain halunnut, koska oli parempi näin, rastatukka kohautti olkiaan. Vertaukselle koirasta ja kirahvista Romeo nauroi säälittä.
“Aika hyvä… Mut eiks homous oo just sitä… Naidaan ja tullaan naiduiksi. Mut eihän sua kukaan voi pakottaa, jos sä et oikeasti vaan halua”, takkutukka tokaisi.
“Mut olis varmaan jees mennä nukkumaan, että saat mut huomenna potkittua ylös ja pihalle”, poika naurahti. “Mä olen aamu-uninen… Et olis varmaan ihan hyvä hjoku herätyskello tai sellanen.”

Andrew ei sanonut mitään kun rastapää tokaisi, ettei pienempi ollut tahtonut toista. Oli ehkä parempi ettei hänen ekasta kerrasta enempää puhuttu, muuten siitäkin olisi tullut pitkä väittely ja kiista oliko se raiskaus vai ei. Andrewista ei, hän kun ei ollut missään vaihteessa kieltäytynyt. Mutta halukkuudesta sitten.. niin no, olihan se ollut aika ahdistavaa, mutta eikö ekan kerran kuulunut aina olla? Andrew tosissaan oli meittinyt, että niin se aina aluksi meni. Mutta kaipa hän sitten olikin tietämättömämpi kuin osasi kuvitellakaan..

Katse haki Romeon silmät ja siihen hennompi taas jumittui, samalla kuunnellen toisen ideoita. Kuka hullu tahtoo naida vuoristoradassa? sieltähän tippuu alas kesken kaiken! Siinä sitten olisikin hurja kokemus kun herää sairaalasta muutama ruumiinosa kadonneena ja paikat murtuneena. Käteen veto nyt kai meni.. mutta eikö sekin olisi turvallisempaa jos vuoristoradan vaunut olisivat paikoillaan, eikä kiemurtelisi pitkin korkeita ratoja?
Ja Andrew kun oli kuvitellut olevansa hieman sekopää kun tahtoi kokeilla itse jossakin uusissa paikoissa, mutta hän ei ollut ajatellut valkosen talon portaita vaan enemmänkin jotain vähän.. normaalimpaa. Kuten uima-allas, jonka Romeo oli kertonut aikasemmin olevan aika tylsää. Tai sitten leffassa, ehkä vaikka junassa tai miksei vaikka veneessä, mutta sekin jo tuntui hieman pelottavan. Olisi kamalaa jos vene kaatuisi ja tippuisi veteen. Romeon ideat päihittivät hänet mennen tullen. Kunhan ei vain veisi Andrewia minnekään vuoristorataan, koska eihän raukka osannut toiselle sanoa ei mihinkään.
Kymppikerhoon tai kirkkoonkaan Andrew ei sanonut mitään, ajatteli parhaaksi olla hiljaa, ettei pilaisi toisen innostusta. Tummatukka oli edelleen hieman huolissaan siitä vuoristoradasta, joten suusta saattaisi päästä vaikka mitä! Toivottavasti rastapää ei oikeasti sitä kokeilisi..

"No mut eiks se oo jo tarpeeks homoa, ettei tahdo panna ketään vaa ainoastaa antaa?", Andrew naurahti pienesti ja suukotti toisen huulia.
Romeo puhui vähän siihen viittaavaa, että tahtoi nukkumaan. Niin kai olisi parasta, harmillista mutta jos Romeo kerta tahtoi..
"Käydää sitte nukkumaa", hän myöntyi ja kiskoi peittoa heidän altaan, aluksi huonon tuloksin mutta kuitenkin onnistuen loppujen lopuksi. Se vedettiin heidän päälle, Andrew asetti herätyksen aika aikaiseen, jottei Danny kerkeisi kotiin ja samantien poika käpertyi toisen kainaloon. "Haittaako?", hän varmisti ja suuteli Romeota vielä nopeasti.

Andrew ei kommentoinut mitään Romeon paikkaehdotuksiin. Siihen ei reagoitu suuremmin, rastatukka nyt vain oli kokeillut jo kaikenlaista. Hieman kinkya extremeä kehiin.
Tummatukkaisen hennon pojan esittämä kysymys irrotti Romeosta hymyn ja olankohautuksen. “Kuulostaa siltä, et sä olisit enemmän muija ainesta”, rastapää hymähti. “Mut on se homoa joo, en mä muuta väittänytkään”. takkutukka tokaisi. Kukin oli mitä oli ja sai Romeon puolesta ollakin, kunhan ei häirinnyt takkutukan elämää. Andrew tosin ei ollut häiriötekijä… Tuo oli puhtaasti hyvää seksiä.
Toinen suukotti ja myöntyi ehdotukseen, rastapää hymähti. Toinen kiskoi peittoa heidän altaan ja kuuliaisesti poika nousi tieltä, vaikka mieli olisikin tehnyt kiusata toista ja olla väistämättä. Tiedä mitä Andrew olisi keksinyt… Mitään tuo poika tuskin olisi sanonut, kai. Tummatukka veti peiton heidän päälleen, sääti herätyksen ja tuli kainaloon kysyen lupaa. Tavallaan. Romeo hymähti kietoen kätensä toisen ympärille ja vetäen Andrewia lähemmäs itseään. Kai se olisi ihan käypä vastaus sanojen sijaan. Huulet vastasivat toisen huuliin ja silmäluomet painuivat kiinni.

“Öitä, prinsessa”, Romeo vielä mutisi ennen kuin vaipui uneen.

- lyyhyttä D__: -

Juuri tämmöinen pitäisi olla jokainen ilta kun kävi nukkumaan. Mutta eihän sellainen valitettavasti onnistunut. Ja syitä ei edes jaksanut edes muistuttaa.
Rastapää toivotteli hyvät yöt, pienempi mutisi jotain takaisin ja sulki silmänsä. Nukahtaa hän ei kuitenkaan vielä halunnut. Niin ihanaa siinä oli vain makoilla toisen käsien suojassa ja vartalon lämmössä.
Vaikka Andrew kuinka yritti pysytellä hereillä, pian tuokin tummatukka oli vaipunut uneen.

--
Herätys soisi vasta viidentoista minuutin päästä, mutta ruipelo oli jo herännyt. Hän ei kuitenkaan saisi enää unta vaikka yrittäisi, eikä edes kerkeisi nukkua kuin sen muutaman minuutin. Romeo olisi ollut kiva herättää, mutta antoi toisen nyt nukkua sen lyhyen hetken ajan vielä.
Varovaisesti hennompi poistui vuoteelta ja kipitti kylpyhuoneeseen. Kyllä, hän tahtoi suoristaa hiukset ennen kuin Romeo heräisi. No hän kun oli jo hereillä niin nyt olisi ihan hyvä aika, ei sillä muuten olisi niin väliä ollut. Suoristusrauta laitettiin päälle ja poika kaivoi laatikosta harjan. Kiharat hiukset harottivat joka suuntaan. Andrew ei juuri tämän takia mennyt koskaan nukkumaan märillä hiuksilla, aamulla ne olisivat ihan sekaisin ja kiharana.

Rauhallisesti suoristettiin yksi hiustuppu toisen jälkeen, kunnes kaikki oli jotenkin hieman siistimmin. Ei hän niitä kovinkaan tarkasti ja piikkisuoraksi suoristanut, silleen pienesti vain, ettei hän näyttänyt ihan täysin prinsessa kultakutrilta.
Rauta sammutettiin ja Andrew kipitti huoneeseen takaisin. Kello oli pari minuuttia vaille herätystä. Yhtä varovaisesti siirryttiin takaisin sängylle kuin siitä noustessa.
Pari vaivaista minuuttia ruipelo odotti rauhallisesti, että herätys alkoi soimaan. Pian kännykkä jo alkoi huutamaan herätysääntään. Andrew kääntyi ja nappasi kännykän, sulki herätyksen ja kääntyi takaisin kohti Romeota.
"Huomenta. Haluutko nukkua viel hetken vai herätäänkö jo?", Andrew kysyi ja nappasi toisen kädestä, nosti sitä hieman, että pääsi livahtamaan toisen kainaloon ja laski käden ympärilleen. "Kello on jotain kymmenen.."

Herätyskello, Romeo niin vihasi niitä laitteita ja erityisesti sitä ääntä. Silloin teki vain mieli iskeä se saatanallinen kapistus seinään ja kääntää kylkeä jatkaakseen keskeytettyjä unia. No, sitä tilaisuutta ei nyt annettu. Kello kyllä sammutettiin, mutta samassa hänen kainaloonsa oli jo karannut pienikokoinen poika joka puheli vähän liian pirteästi takkutukan makuun. Poika ynähti jotain ja asensi rastansa pois kasvoiltaan hieraisten sitten silmiään. Hetken poika joutui miettimään missä oli ja kenen kanssa kunnes muisti.
“Huomenta”, poika mumisi tiukentaen kätensä otetta toisen ympärillä. Huulet painettiin kevyesti toisen nenänpäähän ja poika virnisti. “Ehkä mun on kuitenkin parasta vaan pukea ja lähteä”, poika sanoi nousten istuvaan asentoon. Takkutukkaisen pojan ruskeat silmät katselivat hetken tummatukkaa, jota vedettiin hieman lähemmäs. Poika pudisti hieman päätään ja sipaisi toisen hiuksia.

Poika nousi sängyltä ja noukki lattialta vaatteensa kappale kerrallaan pukien ne sitä mukaa ylleen. Katse kääntyi Andrewin suuntaan, poika oikoi rastojaan ja heitti niitä selänpuolelle. “Eihän se ole maailmanloppu”, poika virnisti. hypäten sitten sängynlaidalle istumaan. “Niin, ja jos sä haluat niin sä voit ihan luvalla tallentaa mun numeron kännykkääs”, Romeo virnisti. Hän kyllä veikkasi Andrewin tehneen sen muutenkin. Jos Danny nyt ei ollut poistanut kaikkia merkintöjä siitä aiemmasta viestistä.
“Et mistähän mä pääsen ulos, teidän talo on sokkelo”, Romeo hymähti katsellen Andrewia odottaen että tuo lähtisi saattamaan ovelle. Romeo yksikseen onnistuisi mitä luultavimmin vain eksymään.

Voi Romeo raukka, olisi varmaan pitänyt poistaa koko herätys ja antaa toisen nukkua. Ainakin aluksi toinen vaikutti vähän siltä, ettei oikein pitänyt siitä, että joutui heräämään näin aikaisin. Mikä sitten oli aikaisin ja mikä ei.. Andrew olisi voinut siirtää herätyksen tunnin tai parin päähän.
Myös kuitenkin rastapää toivotteli huomenet ja hänessäkin syttyi jotain eloa, jopa kietoi kätensä tiukemmin ruipelon ympärille. Leveästi, sievällä hymyllään Andrew katsoi toista. Miten söpö toinen olikaan.. Romeo näytti samalta kun nukkuessaan mennessä, kun taas Andrew joutui karkaamaan vessaan ennen herätyksen soittoa suoristamaan hiuksiaan, huoh.
"Ai nyt jo?", tummatukka kysyi hieman hätäisesti, muttei antanut sen haitata. Hiiskatti, nyt Romeo jo sitten tahtoi lähteä. Ei kai nyt ihan vielä ollut niin kamala kiire.. Mielessään Andrew löi itseään rautapampulla päähänsä ja yritti ryhdistäytyä. Hän oli luvannut, ettei roikkuisi toisessa. Olihan se lupas pariin otteeseen jo lipsunut jonkin verran, mutta nyt ei lisäaikaa kinuttaisi. Se kävisi jo liian epätoivoiseksi toiminnaksi.

Romeon noustessa istumaan myös pienempi teki saman. Hetken aikaa taas sai kehrätä toisen läheisyydessä, mutta pian komistus olikin siirtynyt pois vuoteelta ja jättänyt tummatukan yksin kököttämään paikoilleen. Vain muutama minuutti ja Romeo olisi poissa... melkein kaikki vaatteetkin oli kiskottu päälle.
Andrew seurasi toisen pukeutumisen loppuun ja katse pysyi toisessa silloinkin kun tämä oli jo palannut sängylle istumaan.
"Ei se maailmanloppu ole, ei.. ehkä sen alku, mutta ei loppu", Andrew sanoi ja virnisti perään. "No ei kai, kaikki on hyvin", hymyiltiin vielä perään.
Numeron pitäisi edelleen olla puhelimessa, ellei niin kyllä Andrew sen jostain löytäisi.

Hetken kuluttua Andrew mönki pois peiton alta ja nousi jaloilleen. Ensimmäinen käteen osuva huppari kiskaistiin päälle. Sen jälkeen poika näytti melko naurettavalta, iso lököttävä huppari eikä housuja jalassa, bokserit nyt sentään onneksi..
"Ei tää nyt niin sokkelo oo", Andrew naurahti ja lähti kuljettamaan rastapäätä pois huoneestaan. Taas käytäviä pitkin, portaat ja sitten oltiinkin jo suuressa aulassa. Miten noloa se olikaan kun siivooja kulki heidän ohitseen..
Apeasti Andrew hieroi unisesti silmiään päästyään eteiseen. "Haluutko sä kyydin? meidän kuljettaja on tuolla takapihalla.."

- oli sit tässä tältä erää~ Kiitos pelistä, jatketaan pikimmiten uusissa merkeissä~ -

Toinen ei selvästikään innostunut Romeon ideasta lähteä. Se ei kuitenkaan ollut mitään ratkaisevaa, rastatukkainen lähtisi yhtä kaikki. Romeo hymisi ja silitteli toisen selkää pieni hymy huulillaan. Ei mitään aikeitakaan pahoitella sitä päätöstä. Olihan hän tehnyt jo varsin selväksi ettei ollut pysyvä henkilö itseään hieman nuoremman pojan elämässä. Vain ohimenevä jätkä, joka tykkäsi naida. Ja Andrew nyt vain sattui olemaan poika jota sai naida.
Romeo istui sängyn laidalla pukeissa kuunnellen pienemmän sanoja hymyillen itselleen ominaisella tavalla. “Niin”, poika tokaisi vain jotain toisen selittelyyn sanoakseen. Rastatukka nousi uudemman kerran sängylta ja heitti laukkunsa olalle ja laudan kainaloon.
Andrewkin nousi ja veti hupparin päälleen lähtien sitten yksinkertaisen lauseen jälkeen johdattamaan Romeota ulos. ´Takkutukka vain naurahti toisen sanoille, kyllä tämä yhtä sokkeloa Romeon mielestä oli. Asuntoon, jossa hän itse asusti oli mahdotonta eksyä. Se oli vain pieni luukku, kaksio ja riitti varsin hyvin hänelle ja isälle.

Matkalla ovelle joku käveli ohi, mutta tuohon ei suuremmin huomiota kiinnitetty, kun ei Andrewkaan pahemmin tuntunut reagoivan. Toinen kysyi jotain kyydistä ja Romeo pudisti hieman päätään.
“Mulla on mun lauta, enkä mä varmaan muutenkaan vielä kotiin suuntaa”, poika ilmaisi painaen Andrewin vasten lähintä seinää ja suunsa toisen huulille. “Nähdään taas, prinsessa”, poika ilmaisi hymyillen ja kadoten sitetn ulos ovesta. Romeo suunnisti tiellen ja hyppäsi sitten laudalleen lähtien rullailemaan satunnaisesti eteenpäin. Ei mitään hajua siitä mihin suuntaan olisi kuulunut mennä, mutta aina löytyisi jotain oli suunta mikä tahansa. Ei, Romeo ei tiennyt milloin seuraavan kerran ottaisi Andrewiin yhteyttä, jos ottaisi lainkaan. Saisi nähdä sitten, sattuma oli kiva käsite. Koskaan ei tiennyt varmaksi, mutta ehkä… Ehkä vielä. Mutta sitä ennen tulisi varmasti olemaan myös useita muita yhden tai kahden yön juttuja. maailma nyt vain sattui olemaan täynnä ihmisiä.

/kiiiitos itsellesi, ilmottele ku oot sillä tuulella, että tahdot uutta peliä (:

Romeo ei ottanut vastaan ehdotusta autokuljettajasta, vaan päätti lähteä laudallaan. No niin kai sitten, miten toinen itse tahtoi. Kyllä mielellään pienempi olisi kyydin tarjonnut, olisi ehkä voinut mennä mukaankin ja saada vielä pari minuuttia lisäaikaa skeittarin seurassa.
Pian Andrew työnnettiin seinää vasten ja hän sai suudelman toiselta, joka loppui aivan liian lyhyeen. Toisen viimeiset sanat ennen oven taakse katoamista kuulosti ikään kuin lupaukselta, että he vielä näkisivät, mutta Romeo todistetusti sanoi vähän kaikkea ilman, edes että mietti mitä tarkoitti tai kenties tarkoittamatta mitään. Se tässä niin kamalaa olikin kun ei tiennyt näkisikö toista vai ei, oliko tämä tässä vai joko toinen oli jo kyllästynyt. Koulussahan rastapäähän varmaan väkisinkin törmäisi, mutta sekin oli sitten ihan eri asia, että miten Romeo häntä kohtelisi silloin tai huomioisiko ollenkaan.

Hetken eteisessä mököttämisen jälkeen Andrew siirtyi keittiöön, jossa joi pari lasia jääkylmää vettä. Olisi varmaan parasta siivota vähän huonetta ja katsoa, ettei se näyttäisi Dannyn silmissä siltä, että Romeo oli rikkonut lupauksensa ja tullut tummatukan kanssa heille. Danny tuskin ilahtuisi ajatuksesta..

Eihän siinä huoneessa oikeastaan mitään korjattavaa ollut, nopeasti sen sai siistiksi ja sellaiseksi, minkä lainen se aina oli. Niin paljon mietittävää taas hontelon päässä oli, niin paljon turhia ajatuksia ja typeriä pulmia ratkottavina. Niistä huolimatta Andrew päätti jatkaa aamu-uniaan ja mönki takaisin sänkyyn, sulki silmänsä ja nukahti. Hän oli kuin prinsessa Ruusunen joka odotti ihanan prinssi Romeon rakastavaa suudelmaa. Mitä hän ei ikinä saisi.