Always try to do it right and don't give up without a fight

//Riksu ja blondien ihalija Eileen tänne, jeejee

Andreas oli päättänyt saapua ilta-aurinkoa katsomaan rannalle. Tietenkin mukana kulki, kuten aina, hänen rakas koiransa Elvis. Elvis oli innoissaan tietäessään, että pääsee taas uimaan. Uiminen oli Elviksen mielipuuhaa ja Andreas tykkäsi kuunnella rantahiekalla istuessaan musiikkia iPodistaan. Kuitenkaan uittaminen ei onnistunut yleisellä rannalla, vaan pitäisi kävellä hieman sivumpaan koirille suunnatulle rannella. Kello lähenteli seitsemää illalla ja aurinko oli alkanut laskemaan, mikäs sen kauniimpaa.

Päällään Andreaksella oli vain valkoinen t-paita ja mustat polviin asti ylettyvät rennot shortsit. Olalla kulki Conversen laukku, jossa oli mukana Elviksen vesilelu, iPod, rantapyyhe sekä vettä sekä itselle, että koiralle. Faaraokoira kulki vielä hihnassa, sillä parivaljakko oikaisi yleisen rannan poikki kohti koirien uittamisaluetta. Jalastaan Andre oli ottanut jo aikoja sitten pois flip-flop sandaalinsa ja kantoi niitä nyt toisessa kädessä, kun toinen käsi oli varattu koiran remmin pitämiseen. Elvis kulki tottelevaisesti vierellä, ja sen olisi periaatteessa voinut päästää vapaaksi sillä ranta alkoi olla jo melko tyhjä. Kuitenkin miehenalku päätti pitää remmin vielä ainakin hetken, sillä varmaahan oli että koira syöksyisi uimaan heti. Viilensihän vesi mukavasti, vaikka koira olikin lyhytkarvainen.

Mutta koska ranta oli melkoisen tyhjä, päätti Andreas harjoitella kävellessään hieman street dance tunnilla opettelemaansa kappaletta. Laukusta kaivettiin iPod ja toinen kuulokkeista laitettin korvaan, soittimesta valittiin tanssittava kappale ja sitten nuorukainen otti muutaman askeleen. Katsoi ympärilleen ja totesi, ettei kukaan olisi näkemässä, vaikka toisaalta eipä kai sillä mitään väliä ollut, olihan tuosta tanssiesityksestä kuitenkin tulossa myöhemmin vielä julkinen esitys.

Siitä oli kulunut nyt kaksi viikkoa, kun tavistytön äiti oli ilmoittanut eroavansa miehestään. Ilmoitus oli tullut täytenä yllätyksenä, eikä sitä haluttu aluksi uskoa. Kaksi viikkoa oli kuitenkin kulunut eikä äitiä näkynyt eikä kuulunut. Ero taisi sittenkin olla totta.
Kuitenkaan... Ei se brunettea haitannut kovinkaan paljon. Ensimmäisenä iltana hän tosin oli itkenyt, mutta sitten kaikki tuntui jo paljon järkevämmältä. Tai no, isä ei vieläkään uskonut asiaa. Isällä kestäisi vielä ainakin pari kuukautta totutella muuttuneeseen elämään.

Eileen Von Hussle oli lähtenyt jälleen tavanomaiselle lenkilleen. Hän oli sitonut hiuksensa ylös ponnarille ja pukenut ylleen harmaat, treenattuja reisiä myötäilevät kaprit ja paidaksi hän oli valinnut mustan topin, mutta sen ylle oli kuitenkin varmuuden vuoksi puettu ruskea huppari. Ellien piti pitää huolta kunnostaan, ja sitä hoidettiinkin lenkkeilemällä. Toki tennis piti huolto kunnon säilymisestä, mutta Eileen tahtoi olla niin hyvässä kunnossa kuin vain voisi olla. Ja sitäpaitsi lenkkeily oli rentouttavaa ja hauskaa, kun sai kuunnella omia lempikappaleita mp3-soittimestaan. Ei tytöllä tai vanhemmilla ollut varaa mihinkään uusiin soittimiin, kuten esimerkiksi niihin Applen kalliisiin tuotteisiin. Eikä El edes haikaillut sellaisten perään. Hänen mp3-soittimensa toimi vielä aivan mainiosti ja siihen Eileen tyytyi.

Brunette hidasti hieman vauhtiaan, kun huomasi tulevansa rannalle. Hän ei astunut hiekalle, sillä tyttö ajatteli jatkavansa lenkkeilyä polulla, jota pitkin hän oli koko ajan juossut. Kun Ellie oli juuri kääntymässä toiseen suuntaan, osui hänen sivusilmäänsä jokin hahmo. Tyttö vilkaisi tätä hahmoa nopeasti, eikä aluksi huomannut toisessa mitään outoa. Mutta sitten ajatukset tiedostettiin paremmin ja katse kääntyi takaisin hahmoon rannalla.
Oh my gosh, BLONDI!
Eileenin silmät alkoivat tuikkia ihastuksesta ja hänen juoksunsa pysähtyi kuin seinään. Ahhh, blondi! Blondi, blondi, blondi! Tosi blondi! Blondi tanssi?
Tavis ei kuitenkaan kauaa toisen tanssimista ihmetellyt, sillä hän vain katseli lumoutuneena nuorukaisen vaaleita hiuksia. Jos Ellie vain näkisi ne lähempää, ne olisivat varmasti vielä upeammat...

Ja niin tyttö lähti zombina etenemään nuorukaisen suuntaan, katse tiukasti tämän hiuksissa.

Andreas ehti hetken kävellä ja tanssia kohti koirien rantaa, kunnes Elvis rupesi katselemaan taaksepäin ja pyörimään remmissään. Nuorukaisen tanssimiset jäivät siihen ja katse kiinitettiin ensiksi oudosti käyttäytyvään koiraan. Nappi otettiin pois korvasta ja Andre katsoi sitten taakseen. Takana kulkikin vain joku tyttö ja sitä Elvis oli alkanut ihmettelemään.
"Hei Elvis, anna tytön olla. Kohta pääset uimaan", nuorukainen naurahti koiralleen ja taputti tätä hellästi kylkeen. Koira ei kuitenkaan antanut tytön olla, vaan lähti vetämään toista kohden. Andreas piteli parhaansa mukaan Elvistä, mutta antautui sitten koiran tahdolle. Ihan sama.

Elvis veti tuota tuntematonta tyttöä kohden ja pysähtyi sitten vähän matkan päähän seisomaan. Niin koira oli kuitenkin hieman varautunut aina vieraita kohtaan, vaikka ihmisrakas loppujen lopuksi olikin.
"Sori, Elvis halus väistämättä tulla tervehtimään, ei kai haittaa? Tai siis saaks se tulla lähemmäks?", Andreas kysyi sitten hymyillen ja piti remmiä nyt lyhyemmällä, ettei koira pääsisi yllättämään tyttöä.

Andreas katseli tyttöä hieman tarkemmin ja totesi mielessään, että oli nähnyt toisen Astonissa. Kermalaisiin tyttö ei kyllä kuulunut, mutta eipä se täällä rannalla Andreeta haitannut. Elvis sen sijaan heilutteli nyt innoissaan häntäänsä ja odotti lupaa päästä tervehtimään tuota tyttöä. Andreas kaivoi iPodin shortsiensa taskusta ja sammutti sen, sitten soitin laitettiin laukkuun odottamaan Elviksen uintihetkeä.

Ellie kuvitteli pystyvänsä hiipimään tuon jumalaisen blondin luokse näkymättömänä, mutta ajattelematon kuin tyttö oli jälleen ollut, ei hän ollut tajunnut koiran olemassaoloa. Tavis katsahti koiraan toruvasti, kun tämä selvästi huomasi takana kävelevän tytön. Brunette yritti sättiä kädellään, jotta koira kääntäisi katseensa pois hänestä, mutta sen sijaan koira alkoikin haluta Eileenin luo. No kiva, nyt tuo blondi huomaisi hänet.
Oikeastaan... Eihän sillä nyt ollut niin väliä, vaikka tuo blondi hänet huomaisikin?

Silloin tuo ihanat hiukset omistava nuorukainen kääntyi ympäri, jolloin Eileen meni hetkeksi varuilleen, mutta unohti sitten kokonaan sen tuntemuksen, sillä toinen omisti niin ihanat hiukset... Ja voi että ne muuten sopivat nuorukaisen kasvoihin! Nyt tytön teki hirmuisesti mieli koskettaa toisen hiuksia ja tunnustella, miltä ne tuntuisivat. Voi ei, ei Eileen ollut outo. Hänellä vain oli outo ihastus vaaleisiin hiuksiin.
Vaaleahiuksinen poika alkoi puhua, jolloin Eileen yritti palata takaisin maan pinnalle. Heti tytölle tuli mieleen vastakysymys toiselle, vaikka se ei ehkä kovin... Sovelias ollut. Mutta silti. "Joo, mikäs siinä", tyttö ensiksi vastasi blondin kysymykselle ja katsahti koiraan hymyillen. "Mut saanko mä sitten koskettaa sun hiuksia? Sulla on niin ihanan väriset hiukset, niin vaaleat ja upeat..." Okei, tuollaista kysymystä ei varmaan kovin usein kuulisi. Ellien huulille kipusi iloinen virne, kun katse nostettiin koirasta blondin silmiin ja siitä sitten toisen hiuksiin.

El kyykistyi sitten hitusen, jotta koira voisi nuuskia paremmin hänen kättään, jonka tyttö ojensi koiralle. Hän piti enemmän kissoista kuin koirista, mutta kyllä koiratkin olivat ihan kivoja.

Nuorukainen vapautti hihnan isommaksi kädestään ja hetken Elvis katseli vielä tyttöä, kuitenkin kauaa ei vienyt kun häntää heiluttava karvaveikko meni nuuhkimaan uutta tuttavuutta. Elvis nuolaisi pienesti tytön kättä ja katsahti sitten omistajaansa, että oliko teko oikein. Andreas vain naurahti ja nyökkäsi pienesti Elvikselle, joka istahti sitten tytön eteen. Sitten tuo neito kysyi hieman erikoisen kysymyksen, joka sain Andreen naurahtamaan uudestaan. Koskettaa hiuksia, koska ne oli vaaleat ja upeat? Mitä ihmettä? No koska Andreas oli hieman pelle itsekin, nyökkäsi tuo nyt tytölle.
"Kai mun pitää sitten vastapalvelus tehdä, joten.. kosketa pois?", Andreas totesi vielä olkiaan rennosti kohauttaen ja hymyili tytölle, tosin hieman vielä hämmentyneenä.

"Onks sulla joku pakkomielle hiuksiin? Vai vaan vaaleisiin? Vai onks tää joku.. erikoinen iskuyritys, jos on niin saat kyllä pisteet kotiin", Andreas jatkoi sitten virnuillen huvittuneena. Kieltämättä tämä olisi oudoin iskulause mitä nuorukainen oli kuullut, mutta voisihan se olla jotain muutakin.

Elvis istui vielä hetken tytön rapsutettavana, kunnes palasti omistajansa eteen. Andreas naurahti ja rapsutti sitten kehuen koiraansa. Nuorukainen vilkaisi ympärilleen ja ranta oli tyhjennyt, vain muutama ihminen oli kauempana. Rantavahditkin olivat jo aikoja sitten lähteneet, joten Andreas päätti päästää Elviksen vapaaksi, olihan koira kuitenkin tottelevainen. Elvis syöksyikin heti kastelemaan tassunsa veteen ja nuorukainen naurahti koiransa tempauksille.
"Toi on tommonen hössö, aivan kuten omistajansakin.. tai siis eiks sanota et omistaja muistuttaa koiraansa ja toisin päin? Meillä se ainakin pätee", Andreas alkoi sitten höpöttämään ja yritti luoda jotain keskustelua hänen ja tuon tytön välille.
"Hei sori, unohdin esittäytyä. Olen Andreas. Ja saanen kysyä, kuka sinä hassu hiustenihailija olet?"

Koira nuolaisi Eileenin kättä, jolloin tyttö ei voinut olla hymyilemättä. Tällaistä koiraa tyttö ei tainnut koskaan ennen olla nähnytkään, niin oudolta se näytti. Tavallaan se kuitenkin oli aika kaunis, sillä oli hyvä keho ja upea kuono. Hmm, kiinnittipä tyttö taas huomionsa epäolennaisiin asioihin.
Irlantilaistyttö ei voinut olla kohottamasta kulmiaan ihmetyksestä, kun tuo tuntematon blondi poika antoi tuosta noin vain tytölle luvan koskettaa hiuksiaan. Nopeasti tytön kasvot kuitenkin kirkastuivat ja Eileen näytti erittäin iloiselta. "Oikeesti? Jee!" Eileen hihkaisi ilosta, silitti koiraa vielä hetken aikaa, kunnes koira taisi itsekin saada tarpeekseen, kun se siirtyi takaisin omistajansa luo.
"Iskuyritys?" brunette toisti toisen kysymyksen, mutta sitten Eileen vain purskahti hyväntahtoiseen nauruun. "Okei, sä oot kyllä ihan hyvännäköinen ja sillee, mut... Et oo kyllä ihan sillee mun mielee", Eileen sanoi naureskellen ja otti varovaisia askeleita vaaleahiuksisen pojan luokse. "Mä vaan rakastan vaaleita hiuksia, ja sulla on todella upeat vaaleat hiukset", Eileen mutisi häkeltyneenä, kun oli taas eksynyt tuijottamaan toisen hiuksia.

Nuorukainen päästi koiransa vapaaksi, hienoa! Nyt Eileen uskaltaisi astua vielä lähemmäs tuota blondia ja koskettaa tämän hiuksia. Tyttö hymähti huvittuneena blondin hänestä keksimälle nimelle, mutta virnisti sitten leveästi. "Hei vain, Andreas. Mä olen Eileen, hassu hiustenihailija, roistoryöväri ja katulamppujen kauhu", tyttö esittäytyi ja naurahti sitten heleästi. "Niin, sä et tosiaankaan ole ainoa, joka on musta lempinimiä keksiny."

Kun esittelyt oltiin saatu valmiiksi, nosti tyttö käsiään ylemmäs toisen hiuksia kohti. "Onks nää ihan luomut?" Eileen kysyi lumoutuneena ja asetti kätensä Andreaksi esittäytyneen miehenalun hiuksiin. Ah, miten ihanilta toisen hiukset tuntuivatkaan!

Hetken Andreas jo meinasi perääntyä ja perua lupamansa palkkion, mutta päätti kuitenkin taas ryhtyä leikkiin. Olihan sitä ehkä oudompiakin asioita tehty ja tehtäisiin vielä tulevaisuudessa, ainakin jos se Andreaksesta olisi kiinni. Poika tyytyi nyökkäämään huvittuneena toisen hihkaisulle, ainakin nuorukainen sai toisen iloiseksi, jos ei muuta. Andreas ei voinut kuin nauraa toisen mukana, kun tyttö alkoi nauramaan. Hyvä, sillä siinä olisi ollut selittelemistä, eihän Andreas kuitenkaan voisi alempi kastilaisen kanssa olla muuta kuin ystävä, sen verran pinnallinen tämä kuitenkin oli.
"No höh, olisit päässyt kyllä kärkipäähän oudoissa iskuyrityksissä. Ehkä jopa ennätystenkirjaan tai jotain", Andreas sanoi hyväntahtoisena ja hymyillen valkoinen hammasrivistö hehkuen. Miehenalku ei ehtinyt edes sanoiltaan huomata kun tyttö otti askelia lähemmäksi, vasta kun toinen avasi taas suunsa säpsähti nuorukainen hieman.
"Kiitti", Andre sanoi lyhyesti ja hymyili. Kyllähän kehut aina sydäntä lämmittivät, vaikka poika tiesikin olevansa hyvännäköinen kaveri.

"Vai että Eileen katulamppujen kauhu, uskaltaakohan tässä sun seurassa sittenkään olla", Andreas totesi hymyillen ja näytteli hetken pelokasta. Nuorukainen nyökkäsi toisen sanoille, lempinimiä varmasti keksittii noin hassulle tytölle. Tai ainakin jos Eileen aina oli noin valoisa persoona. Andreaksen mielestä tyttö vaikutti erittäin hyvältä ja pirteältä neidolta.
Andreaksen päässä ehti kiertää sata outoa kysymystä ja mietettä kun toinen asetti kätensä pojan hiuksiin. Nuorukainen kumartui hieman, jottei tytön tarvitsisi kurotella.
"Ihan luomut ne on, äidiltä peritty ruotsalaisveri", Andreas sanoi naurahtaen toisen kysymykselle. Kysyikö joku oikeasti, että olivatko hiukset luomut? Huvittavaa kerrassaan, outoa, mutta huvittavaa.

Tarpeeksi saatuaan hiustensa koskettelusta ainakin hetkeksi, otti nuorukainen hellästi kiinni Eileenin käsistä ja laski ne tytön vierelle, hetken pitäen niistä kiinni, mutta irrottaen sitten otteensa.
"Ei makeaa mahan täydeltä", Andreas sanoi samalla kohteliaasti ja virnisti hieman ilkikurisesti. Sitten nuorukainen kaivoi laukustaan rantapyyheensä ja laski sen sandaaliensa viereen, jotka nuorukainen oli aiemmin jo tiputtanut maahan. Andreas istahti pyyhkeen päälle ja katsoi hetken vedessä telmivää koiraa. Poika kaivoi laukustaan Elviksen vesilelun ja vislasi pojan luokseen.
"Istu alas seuraksi", Andreas totesi sitten Eileenille ja taputti pyyhettä vieressään. Samassa Elvis pyyhälsi parin luoksen ja haukahti käskyksi, että saisi lelunsa. Andreas heitti lelun kauemmaksi hiekalle ja naurahti höseltävälle koiralleen.

Eileen vain virnuili huvittuneena, kun Andreas pohti ääneen sitä, uskaltaisiko tytön seurassa olla. "No jos kukaan ei oo ennen kuollut mun lähellä, niin ehkä säkin uskallat", irlantilaistyttö hykerteli huvittuneena. Ellie tunnusteli lumoutuneena nuorukaisen vaaleita hiuksia. Vaaleat hiukset tuntuivat erilaisilta sormissa, tyttö oli siitä niin 100%:sen varma. Hän osaisi varmasti tunnistaa brunetet blondeista vaikka silmät kiinni!
"Oih, vielä ihan luomutkin!" tavis hihkaisi enemmän itseksee kuin Andreakselle ja sormet alkoivat tunnustella vain yhä tarkemmin toisen hiuksia. Kyllä, kyllä tyttö osaisi tunnistaa luomut värjätyistä. Niin varma Eileen oli hiustentunnistus taidoistaan.

Brunetelle tuli aivan yllättäen se, että Andreas nappasi hänen käsistään kiinni ja laski ne pois hiuksistaan. Eileenin alahuuli vääntyi mutrulle ja tyttö katsoi blondia murheellisena kuin tikkarin menettänyt lapsi. "Mutta kun mä haluan vielä makeaa. Ei mun maha vielä täyttynyt", Eileen mumisi, mutta virnisti sitten iloisesti. Tämä päivä oli muuttunut hetkessä paljon paremmaksi, kiitoksia tuon vaaleahiuksisen pojan.

Nuorukainen antoi Ellielle luvan istuutua vierelleen, eikä tytöllä kauaa kestänyt asettua aloilleen. Laskeutuessaan polvilleen tytön olisi tehnyt mieli koskettaa Andreaksen hiuksia uudemman kerran, mutta hillitsi itsensä juuri ja juuri. Ei Eileen, aina täytyi kysyä lupa, kun haluttiin koskettaa toista ihmistä. Niin, vaikka haluttiin koskettaa toista ihmistä vain hiuksista.
"Sulla on outo koira", tavis totesi, mutta käänsi nopeasti kasvonsa Andreaksen suuntaan, kun oli tajunnut puhuvansa ääneen. "Tai siis sillee outo, kun mä en oo koskaan tollasta ennen nähnyt. Mitä rotuu se on?" tyttö korjasi ja virnisti pahoittelevasti. Eileenillä oli tapana sanoa ääneen ajatuksiaan, mikä oli osoittautunut melko... Eh, no huonoksi tavaksi. Eileen yritti päästä siitä eroon, mutta eipä hänen harjoittelunsa olleet vielä tuloksia saaneet.

Andreas ei voinut olla kuin nauramatta toisen sanoille. Ainakin toisella oli huumorintajua, melkein yhtä kieroa kuin nuorukaisella. Poika näpisteli hetken korvakoruaan, mutta laski sitten kätensä alas.
"Toihan on tosi hyvä meriitti", nuorukainen totesi vielä toisen sanoille, ettei kukaan ollut kuollut. Kenties oli ollut lähellä? No ei vaan, Andreaksella oli vain kiero mielikuvitus välillä. Blondi naurahti uudemman kerran toisen hihkaisuille, miten joku pystyi saamaan kiksejä toisten vaaleista hiuksista? Erikoista, mutta ei Andrea sitä pahakseen pistänyt.

"Ehkä saat kokeilla niitä myöhemmin uudestaan", Andreas totesi ilkikurisesti ja hymyili toisen ilmeelle. Oikeastaan oli mukavan tuntuista, kun joku koski hiuksiin. Ehkä joku olisi voinut luulla tilannetta toiseksi, jos olisi sattunut ohimennen näkemään, vaikka kyse oli puhtaasta kaveruudesta.

Andreas käänsi kasvonsa Eileeniin tämän sanoessa Elvistä oudoksi, mikä oli kyllä totta. Kerrassaan höpsö koira ja no ei mikään yleinen rotukaan, joten ihmekös tuo ettei tyttö ollut ennen faaraokoiraa nähnyt.
"On se outo. Niin ja se on faaraokoira", Andre totesi virnistäen toiselle. Elvis sen sijaan oli keskittynyt nyt vesilelunsa tuhoamiseen ja riekuttamiseen. Onneksi, sillä muuten koira olisi varmaankin yrittänyt märkänä änkeä joko Andreaksen tai Eileenin syliin, mikä ehkä ei olisi ollut niin mukavaa.
"Olit ilmeisesti kuntoilemassa? Käyks usein täällä rannan läheisyydessä urheilemassa?", Andreas kysyi sitten kiinnostuneena ja käänsi hetkeksi katseensa mereen. Meri näytti jotenkin mystiseltä auringonlaskiessa.
"Onks sulla muuten lemmikkejä? Tai tykkääks ylipäätänsä eläimistä?", nuorukainen jatkoi sitten yrittäen luoda jotakin kiinnostavaa puheenaihetta.

Eileenin silmät alkoivat säihkyä taas ihastuksesta, kun Andreas totesi tytön saavan ehkä kokeillä hänen hiuksiaan uudestaan. Tyttö nyökkäsi pari kertaa ja katsoi Andreaksen hiuksia typerästi hymyillen. Hän tekisi mitä vain Andreas vain pyytäisi, jotta saisi koskettaa toisen vaaleita hiuksia uudestaan.

Andreas myönsi itsekin koiran olevan outo, eikä Eileen voinut olla naurahtamatta huvittuneena. Kiva, kun omistaja haukkui koiraansa! Ei Ellie koskaan omaa Candyaan, valkoharmaata ja lihavaa ragdoll -rotuista kissaansa, haukkunut. Tosin ehkä se välillä haukkuja kaipaisi, mutta ei tyttö osannut olla sille ilkeä.
Faaraokoirista irlantilaistyttö ei tosiaankaan ollut ennen kuullut. Tytölle tuli vain mieleen Egypti ja sen pyramidit sekä kamelit. Ja voi miten paljon Eileen nyt tahtoikaan Egyptiin! "Egyptissä ois kiva käydä.." brunette mutisi haaveilevasti ja vaipui omiin haavemaailmoihinsa.

Mutta nyt oli tytön vuoro purskahtaa heleään nauruun Andreaksen sanoille. Tyttö kääntyi katsomaan tätä huvittuneena ja epäuskoisena. "Äsken sä luulit, että mä oon iskemässä sua, mutta etköhän sä oo se, joka tässä yrittää jotakuta iskeä", Eileen nauroi ja virnuili leikimielisesti Andreakselle. 'Käyt usein täällä' -alkuinen lause se vasta iskuyrityksestä kertoikin.
"En oikeastaan. Mä eksyin vaa matkallani", tyttö myönsi, muttei hävennyt lainkaan itseään. "Mä eksyn aika useasti, koska en oo asunu täällä kuin vasta parisen kuukautta", Eileen kertoi ja vinkkasi vaaleahiuksiselle nuorukaiselle silmääa alkessa nojata käsiinsä takanaa. "Hei, arvaa mistä mä oon muuttanut", Ellie kehotti ja odotti kiinnostuneena, mitä Andreas aikoisi veikata.

"Mulla on ragdoll -rotuinen kissa. Sen nimi on Candy", Ellie kertoi ylpeästi ja hymyili iloisesti. "Tosin se on aika läski.. Mut joo, kyllä mä tykkään eläimistä. Mä rakastan kans hevosia. Mulla ei ittelläni oo omaa hevosta, mut oon käyny välillä talleilla ratsastamassa muiden hevosilla. Siinä on vasta kaunis ja uljas eläin."

Andreas naurahti hyväntahtoisesti toisen innostukselle pojan vaaleista hiuksista, olihan se kiva, että joku tykkäsin. Vaikka no, tykkäsi Andreas itsekin omista hiuksistaan, ei hänellä ollut mitään tarvetta niiden väriä muuttaa saati malliakaan juuri nyt. Ne olivat hyvät tällaisinä kuin olivat nyt. Seuraavaksi tyttö mutisi jotain Egyptissa käymisestä ja Andre nyökkäsi sanomatta mitään, koska sanat eivät selkeästi olleet luotu nuorukaiselle, vaan yleiseen ilmatilaan. Egypti oli hieno maa, pienenä poika oli siellä käynyt, muttei hän enää mitään muistanut koko matkasta. Vanhempien vuosihääpäivää siellä joskus oltiin viettämässä, niin perhehän tuppasi jotenkin aina juhlistamaan vanhempien hyvin sujunutta vuotta. Eikä vielä ollut mitään esteitä tuleville juhlillekkaan.

Andreas ei voinut olla hymyilemättä ilkeästi, kun tyttö naurahti. Toinen oli 'luullut' pojan sanoja iskuyritykseksi nyt. Ehei, ei Andreas tuolla tavalla iskisi tyttöä, olihan poika romantikko, liian klisee iskurepliikki siis miehenalulle tuo. Kuitenkin nuorukainen päätti lähteä leikkiin mukaan.
"Hupsis, paljastuin", toinen sanoi ja esitti nyt nolostunutta, vaikkei poika oikeasti koskaan nolostunutkaan. Kuitenkaan kauaa Andren pokka ei pitänyt ja nuorukainen repesi nauramaan iloisesti. Miehenalku kuitenkin kokosi itsensä, kun Eileen jatkoi puhumista.
"Pari kuukautta vaan? No sit ymmärrän eksymiset", Andrea sanoi hymyillen hyväntahtoisesti ja pörrötti sitten vaaleita hiuksiaan. Elvis saapui samalla läähättäen pojan luo ja nuorukainen kaivoi laukustaan kupin ja laittoi siihen vettä, jota koira joi ja kävi sitten makaamaa hiekalle, parin vierelle.
"Hmm.. sä oot muuttanut.. englannista?", Andreas heitti arvauksen ilmoille ja käänsi katseensa Eileenin kasvoihin.

"Oi, ragdollit on ihania! Itseasiassa mun yks lempikissaroduista. Oon miettiny joskus hommaavani sitten sellaisen kun vakiinnun", Andreas sanoi innostuneesti. Ragdollien siniset silmät olivat niin mystisiä ja muutenkin kyseinen kissarotu oli kaunis. Vaikka kaikki kissat olivat tavallaan kauniita ja ihania pojan mielestä.
"Mä nyt voisin sanoa kaikista elämistä, että ne on ihania. Kun ne on. Meidän koko perhe on eläinrakkaita, niin toki mä oon perinyt eläinrakkauden. Eläimet on vaan niin vilpittömiä tavallaan. Hevoset on kyl joo uljaita eläimiä, itsekin oon joskus käynyt pienempänä ratsastamassa, en tosin pitkään aikaan. Pitäis ehkä taas joskus kokeilla", nuorukainen totesi hymyillen ja käänsi katseensa horisonttiin mietiskellen. Käsi siirtyi rapsuttelemaan Elvistä, joka lepäsi hetken leikkiensä lomassa. Väsyi tuokin näköjään joskus.
"Ootko sit ajatellut joskus ostavasi omanki hevosen?"

Eileenin huulilla pysyi yhä se sama leikkimielinen virne, kun Andreas heitti ensimmäisen veikkauksensa ilmaan. Tyttö päätyi pudistamaan päättäväisen näköisenä päätään, kun Andreas oli valitettavasti veikannut väärin. "Väärin. Mut osuit kuitenkin aika lähelle", Ellie totesi ja hymyili niin, että vaaleat hampaat vilahtivat. "Mä muutin Irlannista. Jooo, mä tiedän, etten ole punapää enkä omista pisamia, mutta se on vaa tyypillinen käsitys irlantilaisista. Kun eihän täälläkää kaikki ihmiset oo lihavia", tyttöä puhua pälätti ennakkoluuloista, joita oli saanut kuulla useampiakin tämän parin kuukauden aikana. Onneksi Eileen ei ollut punatukkainen ja pisamanaamainen! Olihan punaiset hiukset ihan kivan väriset, mutta Ellie ei osaisi kuvitella itseään punapäänä. Hyii!

Irlantilaisneiti naurahti itsekin, kun Andreas paljastui myös ragdollien ystäväksi. Oli jotenkin hassua, että Andreas oli niin eläinrakas, niin kuin hän Eileenille ainakin oli kertonut. Jotenkin poika ei sopinut yhteen eläinten kanss- Ei, Eileen ei. Sinähän et kuulu mukaan siihen sakkiin, joka tuomitsee kaikki ennakkoluulojen perusteella. Vaikka Andreas olikin vaaleahiuksinen ja kuului selvästi kermaan, ei se tarkoittaisi sitä, etteikö voisi olla eläinrakas.

Mutta sitten, kun Andreas kysyi hevosen ostamisesta, ei Eileen voinut olla nauramatta ivallisesti. Eileenkö ostaisi oman hevosen? Millähän rahalla! Hänellä ei varmaan koskaan olisi varaa ostaa hevosta saatika hienoa moottoripyörää. "Mä vähän epäilen, että toi jää vain haaveeksi. Mulla ei varmaan koskaan tuu olemaan varaa. Ellen nyt sitten nai rikasta miestä, jonka voisin sitten myrkyttää ja sitten saisin sen rahat", Eileen puheli ja virnisti Andreakselle. Toki tyttöä harmitti se, ettei hänellä juuri ollut rahaa edes säästöissä. Mutta tällaistä elämä nyt oli, ainakin hänen kohdallaan. Mutta olihan elämässä ihanat puolensa, esimerkiksi vaaleiden hiuksien näkeminen toi tälle neidille suunnatonta tyytyväisyyttä.

"Sitten mä kans rakastan moottoripyöriä. Harley Davidson, oi nammmm! Siinä vasta ihana moottoripyörä. Onks sulla moottoripyörää", Eileen kysyi sitten ja katsoi Andreasta silmät innosta tuikkien.

Andreas ei olettanutkaan osuvansa oikeaan arvauksellaan, Englanti vain oli helppo heittää ja varsinkin kun toinen puhui hyvää englantia, niin mikäs sen parempi arvaus olisikaan.
"No voi höh", nuorukainen totesi pienen hymyn kera toiselle. Pojan päässä alkoi soimaan taas se biisi, jota oli aiemmin kuunnellut. Jos hän olisi ollut yksin, olisi Andreas varmaankin alkanut laulamaan, mutta nyt ei.
"Irlannista, siistiä, siellä en ookkaan matkustellut vielä", poika naurahti ja kuunteli toisen ennakkoluuloista pälättämistä. Tottahan se oli, että jokaisella maalla oli omat stereotypiat ihmisistä. Valitettavasti Andreas vastasi kyllä kuvaa ruotsalaisista..
"Haha, mä oon kyllä niin tyypillinen ruotsalainen, mitä ihmiset ajattelee. Vaaleat hiukset ja siniset silmät plus nää pienet pisamat, kun on auringossa kokoajan. Ajan siis stereotypioiden sarjaa, pitäisköhän värjätä vaikka hiukset?", Andrea sanoi leikillään viimeisen kysymyksen, sillä arvasi jo toisen reaktion siihen. Eikä poika itse edes haluaisi värjätä hiuksiaan, vaaleat hiukset sopivat hänelle.

Andre katsoi toista hölmistyneenä, kun kuuli ivallisen naurun. Ehkä sen ymmärsi tavallaan, mutta eihän sitä tietäisi mitä tulevaisuus toisi edessään.
"Et voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tai voithan sä opiskella nyt sitten hyvän ammatin, vai onks sulla jo joku ammatti tiedossa sit? Ei tarttis ajatella tota murhaa, siitä voi joutua pahimmassa tapauksessa hei vankilaan, sit et näkis vaaleita hiuksia paljon!", Andreas naurahti vitsaillen, mutta kuitenkin vakavissaan alun. Tottahan jokainen pystyi vaikuttamaan omaan elämäänsä, vaikkei nyt sitä rahaa olisikaan. Tai no.. olihan pojan hyvä puhua, molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä ja nuorukainen varmaan jatkaisi koripallolinjalla ainakin muun ammatin ohella.. Ehkä?

Miehenalku ei voinut olla naurahtamatta rennosti toisen innostukselle myös moottoripyöristä, siinä vasta erikoinen tyttö. Hevoset ja moottoripyörät, vaaleat hiukset? Mitähän vielä, kaikki jotenkin soti hieman perinteistä vastaan.
"Vai että Harrikka tyttöjä ollaan? Ei mulla oo moottoripyörää, mutta isällä on. Joku keski-iän kriisi tai jotain, kun piti sellanen vähän aika sitten ostaa. Oon mä sillä sitten tietty saanu ajella", nuori mies totesi vakio hymyllään ja siirsi kätensä Elviksen rapsuttelusta syliinsä. Kauaa ei kuitenkaan poika paikoillaan pysynyt, kun kaivoi laukustaan oman vesipullonsa ja hörppäsi siitä.
"Mitähän muuta sä vielä rakastat, kun vaaleita hiuksia, hevosia, ragdolleja ja harrikoita?", Andreas päätti sitten kysyä huvittuneena.

"ÄLÄ VÄRJÄÄ HIUKSIAS!" Eileen parkaisi yhtäkkiä, kun Andreas mietti hiustensä värjäämistä. Tuollaisesta asiasta ei saanut Ellien kuulla edes vitsailla! Tyttö ei kestäisi sitä, että nuo ihanat vaaleat hiukset värjättäisiin. Ei, ei niin voinut tehdä! Se pitäisi kirjata ihan lakiin 'Ei saa värjätä vaaleita hiuksia'. Herranen aika, Eileenin sydän oli pompata ulos rinnasta. "Jos mä joku päivä näkisin sut brunettena, mä... Mä... Mä en vois antaa sitä sulle ikinä anteeksi", Eileen sanoi tiukasti ja mutristi näyttävästi huuliaan korostaakseen sitä, että hän puhui tosissaan tästä asiasta.

Eileen sitten rauhottui, kun keskustelu vaihtui takaisin kevyempään aiheeseen. Brunette sipaisi ponnarilta karanneita hiussortuvia korvansa taakse ja pieni virne kohosi hänen huulilleen, kun hän kuuli Andreaksen utelun tulevaisuuden ammatista. Pitikö toisen edes kysyä moista? Eikö se muka ollut aivan itsestäänselvyys, mikä Elliestä tulisi isona. "Parturikampaaja. Se musta tulee, kun mä valmistun", Eileen vastasi ylpeästi ja kohensi asentoaan ryhdikkäämmäksi. "Päivät pitkät saisin olla tekemisissä hiusten kanssa... Mikä voisikaan olla sen ihanempaa... Kunpa mun asiakkaiksi tulisi vain blondeja. Hei, mähän voisin perustaa parturikampaamon vain vaaleahiuksisia varten! Tosin se on kyllä silloin aika rasistista... No okei, ehkä kaikki ois kuitenkin tervetulleita mun parturikampaamoon", Eileen puheli lähinnä itsekseen kuin Andreakselle. Ellie unohtui aina helposti omiin ajatuksiinsa, jos hän ajatteli jotain sellaisia asioita, joita hän rakasti.

Oi oi oi! Andreaksen isällä oli moottoripyörä! Eileenin silmät alkoivat tuikkia ties kuinka monetta kertaa innoissaan, kun hän katseli vaaleahiuksisen kasvoja. "Pääsisinkö mä joskus kyytiin?" irlantilaistyttö kysyi vakavissaan ja katseli Andreasta odottavasti. Siitä oli ollut jo liian kauan, kun tyttö oli viimeksi ollut moottoripyörän kyydissä. Eileen rakasti sitä vauhtia ja sitä tunnetta, jota moottoripyörän kyydissä aina tunsi. Ah, se vasta oli elämää.
Hetken aikaa tyttö joutui miettimään Andreaksen kysyessä, oliko vielä jotain muuta, mitä Eileen rakasti. Mutta sitten Ellie tunsi itsensä typerimmäksi ihmiseksi maan pinnalla. Tietenkin oli vielä yksi asia, mitä tyttö rakasti koko sydämestään! Ei, kun kaksi asiaapas, miten tyttö pystyikään ne unohtamaan? "Mä rakastan vielä tikkareita ja tennistä. Mä harrastan tennistä", tyttö kertoi ja virnisti niin, että valkoiset hampaat välähtivät Andreaksen nähtäviksi. "Harrastatko sä mitään?"

Andreas ei voinut kuin alkaa nauraa hyväntahtoisesti toisen parkaisulle, sillä toinen oli reakoinut juuri kuten nuorukainen oli arvannutkin. Eihän tämä oikeasti aikoisi värjätä hiuksiaan, ne olivat varsin täydelliset juuri nyt. Eikä oikeastaan Andreasta pystynyt kuvitella brunettena saati vaikkapa punapäänä, hyi. Silloinkois nuorukainen olisi näyttänyt ainakin oikeasti pelleltä.
"Entäpä punapäänä?", nuorukainen vitsaili vielä, mutta nyökkäsi sitten häviönsä merkiksi, ".. okei en värjää hiuksia, ihan vaan siks, ettet antais mulle ikinä sitä anteeksi", Andreas sanoi sitten hymyillen ja venytteli tämän jälkeen käsiään kohti taivasta.

"Olishan mun toi nyt pitänyt arvata, että susta parturikampaaja tulee.. hitsi", Andre virkkoi toiselle ja raapi niskaansa. Hiustenihailijastahan ei voisi muuta kuvitellakkaan, paitsi ehkä Harrikoiden myyjä? No ehkä ei.. Eileen ei vaikuttanut moottoripyöräkauppiaalta kuitenkaan.
"Sit mä voin tulla sun kampaamoos ja annat mulle vähän kaverialennusta, vai mitä?", Andreas naurahti toisen höpöttelyille. Toinen vain puhui puhumistaan, mutta olihan sitä mukava kuunnella. Ainakin jollain oli haaveita ja unelmia. Andreaksella kun ei isompia tulevaisuussuunnitelmia ollut. Koripallo? Kenties. Tai sitten ei. Ainoa mitä poika toivoi oli perhe, vaimo ja muutama lapsi ja hieno omakotitalo. Niin, siinä olivat pojan unelmoinnit lähinnä. Ja tietenkin koiria ja kissoja!

"Vai että kyytiin.. no ehkä sä voit joskus päästä", Andreas virnisti Eileenille ja hymyili kun toinen oli taas niin innoissaan. Eileen oli kyllä erikoinen tapaus, ainakin positiivinen ja iloinen, jos ei muuta. Tuo pirteyshän tarttui varmasti kaikkiin hänen ympärillään, aivan kuten tämänkin miehenalun. Vesi pulloa pyöriteltiin nyt käsissä ja Andre tutkiskeli sen etikettiä hetken aikaa.
"Tikkareita ja tennistä..", Andreas pohti itsekseen ääneen, tennis ehkä oli yllättänyt pojan, mutta tikkarit ei. Tarpeeksi outo rakkaudenkohde tuolle tytölle.
"Nooo.. koripalloa, street danceä ja kiipeilyä, sit tietenkin näitä koirahommia kuten agility ja sillein", Andreas vastasi ja hymyili omaa pepsodenthymyään viereiselle tytölle.

Eileen näytti kieltä Andreakselle, kun tämä vitsaili punaisesta. "Unissas ehkä", irlantilaistyttö tokaisi happamasti, mutta virnisti pian suuresti. Olipa hyvä, ettei toinen ollut aikeissa värjätä hiuksiaan. Se olisi kyllä katastrofi, jos Andreas edes hiustensa värjäämistä miettisi! "Hyvä, että päästiin yhteisymmärrykseen", Ellie sanoi vino hymy kasvoillaan ja naurahti sitten pehmeästi.

"Riippuu, miten mun parturikampaamo menestyy. Jos mä oon tappiolla, niin en mä sitten voi sulla mitään kaverialennuksia antaa", Eileen sanoi ja hymyili leveästi. "Mä toivon, että oot silloin rikas. Koska sitten mä voin velottaa sulta tavallistakin enemmän ja voin vaan sanoa 'Joo, tää on normaalihinta'. Meniskö läpi?" brunette hymisi naurunsa seasta. "Mut joo, mä haluan olla lähellä hiuksia, niin eiköhän musta siis parturikampaaja taida tulla", Eileen totesi sitten jo vakavemmin ja hymyili Andreakselle tavanomaista hymyään. "Mikä susta tulee isona?"

Ellie alkoi taputtaa innoissaan käsiään yhteen, kun Andreas lupasi, että tyttö pääsisi joskus kyytiin. Oi oi oi, todella siistiä! "Milloin on joskus? Minkä päivän voin varata kalenteriin?" Eileen kyseli silmät ihastuksesta tuikkien, kun katsoi Andreasta odottavasti. Moottoripyörät olivat niin rakkaus, ettei Eileen voisi sanoin kuvailla rakkauttaan niitä kohtaan.
"Jep, tikkareita ja tennistä. Oon pelannu tennistä kahdeksanvuotiaasta asti", tyttö kertoi ylpeästi ja naurahti heleästi. "Ja oon siinä melko hyväkin", Eileen vielä lisäsi huvittuneena ja sipaisi hiussortuviaan korvansa taakse. Koko ajan ne putoilivat vain takaisin kasvoille.

"Ooks sä kuinka kauan korista harrastanu? Ai siks sä tanssit äsken sitä outoa tanssia! Street dancea? Wauu, voitko näyttää mulle pari liikettä?" Eileen kyseli ja katsoi Andreasta odottavasti.

Andreas nyökytteli toisen sanoille ja naureskeli pienesti. Mutta sitten tuli se kysymys, johon nuorukainen ei oikeastaan osannut vastata. Mikä hänestä tulisi isona? Jatkaisiko hän koripallon parissa? Toisaalta se ei tuntunut niin innostavalta enää, entä laulajan ura, sillä osasihan hän laulaa? No ehkä ei sekään. Mikä sitten? Jatkaisiko hän vanhempiensa jalanjälkiä yrittäjänä vai kenties lähtisikö vaikkapa lääketieteelliseen opiskelemaan? Lääketieteelliseen ei kyllä ehkä ahkeruus riittäisi, joten ei mitään niin isoa. Toisaalta joku sairaanhoitoala kiinnosti, sillä olihan nuorukainen huolehtiva persoona.
"En oikeestaan tiedä, ehkä laulaja? No ei vaan, jos en muuta keksi niin varmaan joku hoitoala on mun juttu sitten, ellei isä palkkaa vaikka yritykseensä ja sitten siitä keksis jotain", Andreas alotti vitsaillen, mutta vakavoitui sitten mietteisään hetkeksi kuitenkin hymyillen samalla toiselle.

Olipas toinen innoissaan, eihän miehenalku ollut miettinyt mitään aikataulua. Milloin oli joskus? No ihan milloin vaan.
"No tota.. sitten ku sulle käy? Ei mulla pitäs olla mitään isompaa sunnitelmaa. Paitsi ens viikolla on kyllä yhtenä päivänä jotkut äitin kekkerit kotona", poika totesi hymyillen ja haroi vaaleita hiuksiaan sormillaan.
"Aika kauan, tosin mä oon harrastanu korista hieman kauemmin.. varmaan viis vuotiaasta asti. Alotin jo ruotsissa ja täällä sit jatkoin", Andreas naureskeli toiselle ja näytti taas kieltään ilmeellä 'hähä, voitin'.

"Outoa tanssia, kiitti vaan. En ainakaan sulle mitään liikkeitä näytä..", Andre sanoi muka loukkaantuneena mutta naurahti sitten vitsailun merkiksi.
"Ootpas sä nyt vaateliaalla päällä, ensin moottoripyörä ajelulle ja nyt pitäis tanssiakin opettaa", poika sanoi huvittuneena, ".. mut ehkä mä voin vuoden discomuuvit sulle opettaa, niin kaada miehiä sitten yökerhoissa", nuorukainen jatkoi nauraen sitten sanoilleen.

Vai oli Andreas kiinnostunut hoitoalasta. Mutta toinen kuitenkin vaikutti aika epävarmalta tuleivaisuutensa kannalta, joten Eileen päätti tietenkin pistää asian vitsailuksi, jottei toinen turhaan päätään vaivaisi. "No jos sä et keksi itselles mitää sopivaa ammattia, niin mähän voin palkata sut sitte mun parturikampaamoon töihin. Sitten mä pääsisi ihailee koko ajan noita sun hiuksia ja sä oisit ihan tyytyväinen mun alaisena, vaikka saisitkin surkeeta palkkaa", brunette virnisti ja naurahti soinnukkaasti. Varmasti Andreas olisi mielessään Eileenin tarjouksesta, eihän siinä ollut lainkaan mitään vikaa!

Eileen alkoi jo innoissaan miettiä sopivaa päivää moottoripyöräajelua varten. "No, mulla on tennistä maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Joko tiistai tai torstai. Eiku eiiii", Eileen kuitenkin lopuksi parkaisi, kun muisti, että hän kävi töissä. "Mä oon Dusty'sissa töissä joka arkipäivä neljästä seitsemään", tyttö mutisi pettyneenä, mutta katsoi silti Andreasta toiveikkaana. "Että jos sun tyttöystäväs ei suutu, niin voisit kyydittää mua joku tiistai tai torstai-ilta?" Ellie ehdotti ja hymyili hyväntahtoisesti. Ei hän tietenkään tiennyt, oliko Andreaksella tyttöystävää vai ei - tai poikaystävää, ei Eileen osannut tulkita, oliko toinen enemmän vastakkaiseen sukupuoleen kiintynyt vai samaan sukupuoleen.

Andreas voitti tytön harrastamisajan kestosta, jolloin tyttö vain tuhahti muka loukkaantuneena. Mutta sitten ajatukset kääntyivät nopeasti toisaalle, kun vaaleahiuksinen poika alkoi puhua tanssista. Eileen alkoi vain kikattaa huvittuneena, kun Andreas muka pahastui tytön sanoessa tanssia oudoksi. "Ai voiko miehiä kaataa yökerhoissa tanssin voimalla! Vau, no sitten mä haluan oppia heti pari discomuuvia!" Eileen naureskeli ja nousi ylös. Kyllä, hän tahtoi heti ensimmäisen tanssitunnin.

Andreas naurahti toisen ehdotukselle huvittuneena, vai että Eileenin parturiin töihin, varmasti. Nuorukainen nyökkäsi toiselle ennen sanojaan.
"Joo, pistetään mieleen, et jos en pääse muualle, niin tuun sitten koputtelemaan sun kampaamon ovia ja totean, että lupasit silloin kerran rannalla ottaa mut töihin minimipalkalla", Andreas vastasi hymyillen ja virnisti sitten toiselle. Tosiasiassahan pojasta tuskin ei olisi parturi-kampaajaksi, ei ehkä ensimmäinen kiinnostuksen kohde siis. Samalla miettiessään poika kuitenkin hipelöi blondeja hiuksiaan mietiskellen.

Nuorukainen kuunteli toisen mietteitä sopivasta päivästä. Toisella ainakin riitti tekemistä. Juuri kun Andreas oli vastaamassa kumpi noista päivistä sopi, ehti Eileen jo parkaista jatkoa. Dustysissä töissä? Andreas mietti oliko nähnyt tyttöä siellä koskaan, mutta ei nyt muistanut. Hyvin mahdollista, kukapa sitä kaikkia työntekijöitä muistaisi. Toisaalta Andreas kävi Dustysissä aika harvoin, joten siinäkin yksi selitys.
"Ei mulla oo tyttöystävää ainakaan siis vielä, joten eiköhän vaikka tiistai-ilta sovi hyvin. Jos tuun siitä Dusty'sin eestä hakemaan seittemän aikaan?", Andreas vastasi sitten toiselle naurahtaen ja katsahti Elvikseen, joka oli juossut hetkeksi veteen pomppimaan. Siinä sitä energiaa riitti, mutta ainakin kotona koira varmasti nukahtaisi japsien vierelle.

"Todellakin voi, mehän käydään ihan kuumina jos joku hyvännäköinen tyttö vähän esittelee tanssitaitojaan lattialla", Andreas virnisti toiselle ja nousi itsekin sitten ylös. Elvis kiinnitti tähän heti huomiota, sillä koira luuli että he lähtevät rannalta. Andreas rapsutti koiraansa tämän tullessa luokse.
"Elvis, ei me vielä lähetä", Andre totesi rauhallisella äänensävyllä ja Elvis kävi vain hiekalle istumaan.
"Mut joo noniin, voisin jotain helpoimpia liikkeitä näyttää, koska vaikeet on sitten jo ei-niin-aloittelijoille", Andreas totesi hymyillen ja otti askeleen kauemmaksi Eileenistä.

Sitten Andreas näytti muutaman perusjalkaliikkeen yhdessä yläkropan liikkeiden kanssa. Ne olivat alottelijoiden tasoa, mutta saattoivat nopeasti tehtynä näyttää hankalilta.
"Noni tees perässä sit, mut muuten voisin sanoa, et kun porukassa tanssii niin nää näyttää vielä paremmilta mitä nyt", Andreas totesi naurahtaen ja teki liikkeen uudestaa, mutta hieman hitaammin.

//Saat ite keksii minkälaista se tanssi on, ku on hieman hankala ruveta kuvailemaan teksissä :'D

Eileen virnuili tyytyväisenä. Hienoa, että Andreas oli tytön kaltainen vitsiniekka! Ellie oli tavannut myös niitä henkilöitä, jotka eivät edes hymyilleet hänelle, ja se jos mikä oli hieman turhauttavaa. Mutta Andreas oli oikein pirteä ilmestys, aivan niin kuin irlantilaistyttö. Toinen ei näyttänyt ottavan mitään bruneten kommentteja kovin tosissaan, vaan sellaisella sopivalla huvittuneisuudella. Kuten ne pitikin. Eileen puhua pälätti mitä ensimmäisenä mieleen tuli, eikä hänen sanojaan pitäisi ottaa liian tosissaan. Mutta kyllä tyttö osasi keskutella vakavastikin, jos tarve vaati. Nyt sellaiseen ei kuitenkaan ollut mitään tarvetta.

"Sovittu!" tyttö hihkaisi, kun Andreas sanoi hakevansa hänet tiistaina seitsemän aikaa Dusty'sin edestä. Eileen ei voinut uskoa tätä todeksi, hän todellakin pääsisi moottoripyörän kyytiin! Siitä oli niin pitkä aika, kun sellaisen kyydissä oltiin viimeksi oltu. Tämä tuntui lottovoitolta, ei tätä voinut uskoa! "Aaaaaa, tää on niin hienoa! Onneks tutustuttii. Tai no, mun pitäis kiittää vaa noita sun vaaleita hiuksia. Senhän takia mä tässä nyt olen. Saisinks mä taas koskettaa niitä?" Eileen puhui ja hymyili lopuksi koiranpentumaisesti katsoen Andreasta kirkkain silmin.

Andreaskin sai itsensä seisomaan ja jopa toisen koira ilmaantui lähelle. Poika kuitenkin sanoi koiralleen, etteivät he vielä lähtisi, jolloin koira asettui kiltisti istumaan. "Aaaw. Miten se ymmärtääkin noin hyvin. Candy on sellane lihava pullukka, eikä se tajua mistään mitään. No okei, se on kuitenkin kissa. Söpö se silti osaa olla", Eileen totesi ja kohautti olkiaan. Candy makoili aina tytön sängyllä, kun Ellie tuli kotiin. Nähdessään tytön se kuitenkin hyppäsi alas sängyltä ja alkoi kehrätä kuuluvasti.

Irlantilaistyttö katsoi, kun Andreas alkoi näyttää hänelle liikkeitä. Eileen yritti tehdä perässä, mutta aina hän purskahti kerta kerran jälkeen heleään nauruun, jolle ei meinannut tulla loppua. "Joo, ei tule kesää", tyttö naureskeli ja yritti jälleen matkia blondia. Hän onnistui jotenkuten alussa, mutta sitten hän teki taas jotain väärin ja purskahti jälleen nauramaan. "Mua ei varmaan oo luotu tanssimaan."

Andreas nauroi ystävälliseen sävyyn tytön innostukselle. Pelkkä moottoripyöräajelu sai toisen noin innokkaaksi, niin voisi kuvitella mitä sitten joku vielä isompi asia tekisi tuolle tytölle. Varmasti räjähtäisi koko likka pelkästä onnesta. Toisen kysymys pisti naurattamaan Andreasta lisää.
"Haha, no senkun hipelöit", Andre vastasi sitten huvittuneena toiselle. Mitä pahaa siinä oli, jos tyttö nyt koskettelisi pojan vaaleita hiuksia. Ainakin joku sai kiksejä pienistä asioistakin.

Poika hymähti iloisesti toisen aawittelulle. Miten tytöt aina käyttivätkin sanaa 'aaw', eihän pojat sellaista käyttäneet? Vai käyttivätkö? No Andreas ei kyllä ainakaan huomannut, jos olisi käyttänyt. Nuorukainen kuunteli hymyillen toisen sepustusta lihavasta kissastaan. Niin, koirat oli tässä suhteessa viisaampia. Kissat ehkä olivat enemmän oveluuden puolella viisautensa kanssa.
"Kissat on viisaita toisella tapaa, koirat on tollasia tottelevaisia hölmöjä. Tai ainakin Elvis on, meidän japaninpystykorvat on kyllä enemmän itsepäisiä taas. Saa komentaa monesti ennen kuin viitsivät korvaansa lotkauttaa", urheilija sanoi hymyillen valkoista hymyään toiselle.

Andreas yritti näyttää tanssiliikkeet mahdollisimman hitaasti, jotta Eileen olisi pysynyt perässä. Kuitenkin toinen aina rupesi nauramaan, joten nuorukainenkaan ei voinut olla välillä nauramatta.
"Äläs nyt, harjoitus tekee mestarin. En mäkään näitä heti ekalla kerralla oppinut", Andreas vastasi sitten toiselle ja jäi seisomaan katsellen nyt makaavaa Elvistä.
"Sitä paitsi, hiekalla on vähän vaikea tanssia. Olisit varmaan paljon parempi vaikkapa salin lattialla", Andre jatkoi vielä hymyillen

Eileen alkoi hykerrellä tyytyväisyydestä, kun Andreas antoi hänelle luvan hipelöidä hiuksiaan. Ellien kädet eksyivät nopeasti miehenalun vaaleisiin hiuksiin ja sormenpäät tunnustelivat niitä tarkkaavaisesti kuin peläten, että tämä hipelöiminen jäisi viimeiseksi kerraksi. Irlantilaistyttö niin rakasti tätä, hiusten hipelöimistä. Varsinkin puhtaiden hiusten hipelöintiä, likaisia hiuksia oli karsea koskettaa. Hyi, eivätkä hiukset edes silloin olleet parhaimmillaan.

Tyttö hymähti jotain myöntävään tapaan, kun poika sanoi kissojen olevan viisaita. Olihan Candy joskus ihan viisaskin, se ymmärsi tehdä tilaa, kun Eileen sitä tarvitsi ja silloin, kun tyttö kaipasi lohdutusta, Candy hyppäsi syliin. "Joskus on ihan viisaita. Mutta Candy on ainaki suurimman osan ajasta ihan aivoton. Kun mä tuun kotiin, se puskee mun jalan sijasta mun kenkiä, jotka oon jättänyt eteiseen. Ja sitten se maukuu mun laukulle, joten joudun pistää mun laukun aina piiloon siltä. Ihan outo kissa", Eileen naureskeli.

Ellie yritti vielä kerran matkia Andreasta liikkeiden kanssa, mutta lopulta hän joutui toteamaan itsekseen, ettei tästä tulisi mitään. "Ei mua oo luotu tanssimaan", tyttö vastasi surkeasti ja mutristi alahuultaan. Tanssiminen olisi ollut todella hienoa ja siistiä, mutta Eileen ei vain kyseistä taitoa tuntunut osaavan. "Jos mä jätän tän tanssimisen vaan sulle", Eileen sanoi sitten ja virnisti. Sen jälkeen hän istahti takaisin aloilleen ja tuijotteli hetken aikaa merta.

"Onks sun porukat vielä yhdessä?"

Nuorukainen antoi tytön jonkin aikaa hiplata hiuksiaan, mutta omasta mielestään tarpeeksi saatua siirtyi askeleen ystävällisesti taaksepäin. Ehkä nyt toinen oli saanut tarpeeksi vaaleista hiuksista, vaikka loppujenlopuksi Andreas hieman kuitenkin epäili asiaa. Eileen tuskin koskaan saisi tarpeekseen vaaleista hiuksista. Mutta tänään sai olla tarpeeksi nyt, ehkä sitten moottoripyöräajelulla voisi antaa toiselle taas hyvänmielen.

"Kuullostaa varsin suloiselta tapaukselta, ehkä tosiaan vähän aivoton, mutta eihän se meitä haittaa. Kunhan se on onnellinen sellaisena aivottomana", Andreas naurahti toisen kertomuksille. Kissa tosiaan kuullosti oudolta tapaukselta kissaksi, mutta toisaalta eläimetkin olivat erilaisia. Tuo kissa olisi kyllä mukava joskus tavata, yleensä kissat kun olivat omissa oloissaan eleleviä yksilöitä ja vain käskyyttivät ihmistään.
"Mä kyl haluisin tavata ton Candyn, kuullostaa niin hassulta", Andre vielä naurahti jatkoksi.

Eileen lopetti tanssimisen ja istahti takas aloilleen. Andreas tuijotteli hetken vielä toista ja merta ja istahti sitten vierelle.
"Höh, no tuut joskus sitten kattomaan meidän tanssiesitystä, kunhan saadaan se valmiiks", Andreas naurahti toisen sanoille ja katseli myöskin merta, jossa aallot myllersivät. Käsi eksyi niskaa hieromaan ja Elvis loikki pojan vierelle, painaen päänsä tämän syliin. Toinen käsi ajautui silittelemään nyt Elvistä, joka huokaisi väsyneenä. Ehkä kohta pitäisi lähteä takaisin kotiinpäin kävelemään. Eileen kuitenkin esitti kysymyksen, jolloin Andreaksen kasvot kääntyivät tyttöä kohti.

"On ne vielä yhdessä, ihan onnellisesti jos multa kysytään, toisaalta niillä on vielä pienet kaksostytöt huollettavana, joten tuskin ne ainakaan hetkeen eroais kuitenkaan..", Andreas vastasi mietiskellen. Ei hänen vanhemmillaan onneksi ollut ongelmia, riitojakin vain harvoin. Tietenkin tosiaan kaksoset pitivät vanhempia vielä enemmän yhdessä. Olihan niissä tytöissä hoitamista.
"Sun ei taida olla, kun noin kysyit? Tai siis ei oo kovin yleinen kysymys tollainen?", Andreas kysyi sitten kulmat koholla.

Andreas vetäytyi sen merkiksi, että hiusten hipelöinti sai näköjään loppua. Eileen pysyi kiltisti paikoillaan, kun laski kätensä vierelleen. Huulilla pysytteli vain iloinen virnistys. "Sä oot tosi reilu jätkä", irlantilaistyttö totesi ja naurahti vapautuneesti. Sitten taskusta kaivettiin esille kaksi tikkaria, joita tyttö ojensi toisen suuntaan. ”Valitse toinen”, Ellie sanoi ja virnisti. Toinen oli sitruuna ja toinen appelsiini. Eileenillä oli aina pari tikkaria mukanaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Ja hän kyllä jakelisi tikkareitaan kivoille ihmisille. Andreas oli kiva, ja toinen ansaitsi saada tytöltä tikkarin.
Kun toinen tikkari oli päätynyt Andrekselle, avasi tyttö oman tikkarinsa kääreistä ja pisti sen hymyillen suuhunsa.

Poikakin moitti Eileenin kissaa, aivottomaksi, eikä brunette voinut muuta kuin hymistä myöntävästi. Aivoton kissa, joka sai Eileeniltä kuitenkin roimasti rakkautta. Ei sitä kissaa voinut vihata, ei vain voinut. Välillä Ellie mietti ulkona kävellessään, kun näki kodittomia kissoja, että miten ihmeessä ihmiset voisivat hylätä jotain noin suloista ja karvaista.

Tytön kulmat kohosivat ihmetyksestä, kun Andreas mainitsi jotain tanssiesityksestä. "Siis oleks sä ihan jossain ryhmässä mukana? Vau, se tekee susta vaa entistä siistimmän!" Eileen hihkaisi ja jälleen se tavanomainen virne kohosi hänen huulilleen. "Infoot mua sitten, niin tuun varmasti kattoo. Voin tehä sellasen 'Go Andreas' -kyltin. Ei sitten mitään paineita", tyttö naureskeli ja nosti kätensä ponnariinsa kiristääkseen sitä.

Andreaksen vanhemmat olivat yhdessä. Se ei tosin ollut kovin suuri yllätys, sillä Eileen olikin odottanut tuollaista vastausta. Jotenkin Andreaksesta vain näki sen, että perhe-elämä oli kunnossa.
Tyttö imeskeli tikkariaan hetken aikaa, vaikka hänen olisi pitänyt vastata blondin kysymyksen. Eileen ei yleensä miettinyt sitä mitä tulisi sanomaan. Ei hän nytkään miettinyt. Hän vain tarvitsi hieman aikaa itselleen.
"Ne eros just kaks viikkoo sitte", Eileen paljasti viimein eikä siirtänyt katsettaan toiseen. "Kyllä mä sellasta jo aavistelinkin, mutta äiti on kyllä yks tapaus... Eros isästä vaan sen takia, koska sillä ei ollut paljon rahaa. Ja nyt se tietenkin vehtaa jonku rikkaan miehen kanssa", tavis puhui ja äänestä alkoi kuulua selvä ärtymys. Hän todellakin halveksi äitiä tämän teon takia. Miten muka rakastamastaan miehestä pystyisi rahan takia eroamaan? Vai olikohan heidän avioliitossa kuultukaan kyseisestä sanasta kuin rakkaus. Tiedä häntä. "Ärsyttää vaan se, kun ne ei puhu asioistaan."

Andreas naurahti toisen sanoille ja katseli hetken aikaa tytön tarjoamia tikkareita. Lopulta poika päätyi nappaamaan appelsiinin makuisen tikkarin. Kääre avattiin ja roskat laitettiin taskuun. Tikkari tungettiin suuhun ja hetken nuorukainen maisteli sen makua. Oli hassua maistaa jotain hedelmäistä, sillä poikahan oli allerginen hedelmille. Oikeastaan Andreas ei tiennyt oikeasti miltä appelsiini esimerkiksi maistui, ehkä tällaiseltä? Tai sitten ei, jokuhan voisi huijata poikaa.
"Kiitos", nuorukainen kiitti hymyillen Eileenin antamasta tikkarista.

ANdre ei voinut olla naurahtamatta toisen innostukselle, taas kerran. Miehen alku nyökytteli tytön sanoille ja hymyili tavanomaista valkeaa hymyään. Miten tässä nyt voisi edes olla naama peruslukemilla, ei mitenkään! Elvis sen sijaan tuhisi jo silmät kiinni pojan sylissä. No hyvä, että keräisi energiaa kotimatkaa varten.
"Entistä siistimmämpä hyvinkin, joo, itseasiassa oon tanssiryhmässä ja yhtä lasten ryhmää välillä opetankin, saa vähän taskurahaa", Andreas vastasi vielä toiselle naureskellen.
"Et sä mitään paineita saa mulle aiheutettua, vaikka tekisit koko salin kokosen 'Go Andreas' kyltin", poika sanoi vielä virnistäen toiselle.

Nuorukainen kuunteli toisen puhetta tuijottaen hetken Eileeniä, mutta siirtäen katseensa sitten horisonttiin. Varmasti lapselle kamalaa kun vanhemmat eroavat, onneksi Andreas tuskin joutuisi sellaista todistamaan. Äiti ja isä olivat niin onnellisia yhdessä, ainakin siltä se näytti ja kuullosti.
"Höh.. Harmillista", Andreas totesi sitten, mitäpä tuohon muuta lisäämään. Tuskin Eileen haluaisi, että Andreas alkaisi analysoimaan enempää asiaa.
"Toisaalta on ihan jees, ettei vanhemmat rasita lapsia omilla asoillaan, vaikka tietty jotakin voisi informoida. Mekään kun ei enää lapsia olla", Andreas sanoi sitten totisesti ja katsoi Eileeniin. Elvis oli taas noussut vaativasti tuijottamaan Andreasta.

"Mutta joo.. ehkä mun pitää lähteä kotia päin, kun tää koira näköjään on kyllästymisen partaalla jo. Mutta siis tuun hakemaan sua sitten moottoripyörä ajelulle!", Andreas totesi naurahtaen ja alkoi kerätä tavaroitaan ja laittoi Elvikselle hihnan jo kiinni. Nuorukainen nousi varovasti ylös ja jäi vielä odottamaan toisen sanoja, ennen kun lähtisi kotia kohti,