I am who I am, so I do what I can, but I can't really do a damn thing

// chaos ja mila ja surkea aloitus.

Oli myöhäinen ilta – tai ehkä se oli jo yötä - San Diegossa. Eräällä pahamaineisella asuinalueella olevassa talossa oli varsinaiset bileet menossa. Tai eihän se mikään talo ollut, vaan pahainen varastorakennus, mutta siellä kyllä taisi asua joku. Shawn Keyesillä ei kyllä ollut hajuakaan kuka, eikä kyllä häntä liiemmin kiinnostanutkaan – tosin, mikäpä häntä sen suuremmin olisi kiinnostanut. Suurin osa porukasta oli ympäripäissään, sivukujalla oli äsken hakattu joku jätkä tohjoksi ja vähän matkan päässä oli ehkä vartti sitten ammuskeltu.
Tällaisen paskan keskellä Shawn Keyes asui myös itse.

Muutama jätkä taisi piikittää itseään tarkemmin valaistussa nurkassa, osa kauppasi omia huumeitaan minkä kerkesi ja yritti saada rahaa – ja sitä tuo kyllä saikin, kun suurin osa porukasta kuitenkin oli jotakin helvetin piripäitä.
Shawn oli tullut paikalle vain kaverinsa Easton Dallasin kehotuksesta, sillä kaverilla oli kuulemma ollut jotain bisneksiä hoidettavana jonkun jätkän kanssa jossakin täällä. Ja samoin tein kun Shawn oli parkkeerannut pöllityn ferrarinsa pihaan, oli kaveri ottanut jalat alleen, eikä tuota sen jälkeen ollut näkynyt. Saatanan negrot, tiesi nuokin.
Räppärin oli kyllä pakko sanoa, että kyllähän tämä elämä tästä alkaisi kirkastua, kun oli juuri vetäissyt yhden viinapullon alas ja poltellut sitä ennen vähän kannabista. Olihan paikalla sentään muutamia ihan kuumia naisia, joista voisi sitten vaikka yhden ottaa mukaansa sängyn lämmikkeeksi.

Pitkä nuori mies otti juuri huikan erään tuttavansa pullosta seuratessaan samalla paikan tapahtumia. Jätkä oli verhottu päästä varpaisiin mustaan: musta hihaton, joka jätti tatuoidut ja lihaksikkaat käsivarret paljaiksi, mustat löysät farkut, mustat skeittikengät ja musta cappi. No, Shawn ei koskaan liiemmin ollut mikään värien ystävä.
Keyes keräili juuri vedonlyönnissä voittamiaan rahoja parilta kaveriltaan, he olivat noin tunti takaperin juuri olleet eräällä underground-klubilla tanssimassa battleja, ja jätkät olivat olleet aivan varmoja, että joku helvetin kiinalainen hihhuliäijä voittaisi hänet battlessa. Siis ihan tosissaan ajatelleet, että se äijä voittaisi hänet, Shawn Keyesin battlessa? Hohhoijaa, ainakin Keyes oli käärinyt hyvät rahat taskuunsa siitä hyvästä.

Itsetyytyväisenä hymyillen kääri sadan dollarin setelin taskuunsa, käyden sitten viemässä yhden lastin kokaiinia kaverilleen ja saaden siitä vieläkin paremmat rahat. Minkä takia hän edes vaivautuisi käymään töissä, kun tämä oli paljon parempaa ja kannattavampaa bisnestä, tienaisi kahdessa sekunnissa enemmän kuin töissä kahdessa päivässä.

- känkät& mekko, sekä asuste -

Tuo punatukkainen pahatar oli tänäänkin menossa. Korkeissa koroissa ja paljastavissa vaatteissa, kuten aina. Tänään hän ei ollut lähtenyt mihinkään yksin, vaan pyynnöstä. Eräs mies, johon hän oli muutama päivä takaperin tutustunut oli pyytänyt tyttöä mukaansa joihinkin bileisiin. Ja täällä sitä nyt sitten oltiin, tuon miehen käsipuolessa leopardikuvioissa. Miehen päällä taasen oli istuvat farkut, musta T-paita ja farkkutakki. Kelpuutettavissa, olihan sankarilla lihasta ja muutama tatuointi, unohtamatta sitä Aston martinia…
Paikka oli sitä luokkaa, missä Jamie Lee olisi saattanut joku aika sitten vielä viihtyäkin. Nyt paikka oli liian täynnä kaikkea, mikä muistutti vanhasta. Useampi nisti ja Jamie tiesi, että saattaisi kännissä sortua mihin vain. Ja ei, hän ei tahtonut takaisin vieroitukseen.
No, silti se ei estänyt naista olemasta kännissä ja tuohan oli. Niinkin reilusti, että kihnutti tuttavansa kylkeen ja naureskeli tuon typerille jutuille. Joskin hän nauroi, koska ne olivat typeriä, ei siksi että ne olisivat olleet hänestä hauskoja.

Neidolla ei ollut matkassaan laukkua, mutta se käsi, joka ei ollut miehen ympärillä puristi JackDaniels- pulloa. Tyttö seurasi kiltisti, kun tuttava, jonka nimeä hän tosiaan ei juuri saanut päähänsä, raahasi häntä perässään jonkun tuttavansa luo. Tylsiä ihmisiä, typeriä juttuja, blaah.
Kauaa Jamie tuskin tätä jaksaisi, vaan ottaisi jalat alleen ja keksisi jotain muuta ajanvietettä.

Shawn tunki mukavasti täytettä saaneen lompakkonsa farkkujen takataskuun, ottaen pitkän hörpyn kädessään olleesta pulloa, unohtaen sen samoin tein seuraavalle pöydän kulmalle. Huulien välissä sauhusi tavalliseen tapaan, tällä kertaa tosin vain tupakka.
Jätkä pysähtyi juttelemaan hetkeksi tuttavansa kanssa, joka umpihumalassa oli varsin ärsyttävää sorttia ja selitti paskoja vitsejä toistensa perään. Jäänsinisistä silmistä lähtenyt mulkaisu sai kuitenkin mustatukkaisen vastapuolen hiljenemään, tuon hymyillessä sovittelevasti.
"Älä Shawn hermostu, se oli läppä", tuo toppuutteli, hymähtäen pikaisesti, ennen kuin liukeni jonkun punapään mukaan, ties minne.
Keyes murahti itsekseen, päästiinpähän tuostakin maanvaivasta. Että ihmiset osasivatkin olla rasittavia, vaikka yleensä tässä vaiheessa Shawnin mielestä suurin osa alkoi olla jo mukavaa sorttia. Ehkä pitäisi etsiä käsiin vielä jotain alkoholipitoista juotavaa ja ottaa muutama henkonen sätkästä, kun tämä määrä ei näemmä vielä riittänyt saamaan häntä hyvälle tuulelle.

Totta puhuen nuori mies oli hyvin harvoin varsinaisesti hyvällä tuulella, ja viime aikoina hän oli ollut vieläkin ärtyneempi. Vilkaisu mustangin perän suuntaan sai hänet kiehumaan, kun muistikuva siitä porkkanapäästä, joka oli ajanut hänen peräänsä niissä katuajoissa, ponnahti mielessä päällimmäiseksi.
Keyes ei ollut päässyt yli siitä välikohtauksesta vieläkään. Hän oli pitkävihainen, ja vaikkei hän ollutkaan nähnyt sitä naista sen koommin, nousi muiston mukana myös kiukku pintaan.

Jäänsiniset silmät tuijottelivat enimmäkseen lattianrajaa, mutta kun kohti nähtiin kävelevän varsin korkeat saappaat korkeine korkoineen, kohosi katse sääriä pitkin ylemmäs, leopardi mekko, oranssin punainen tukka. Aika seksikäs.
... Hetkinen. Silmät pysähtyivät punaisten hiusten reunustamiin kasvoihin.
Siinä paha missä mainitaan.

Shawnin ilme valahti kerralla tavallistakin jäätävämmäksi, kun hän tunnisti porkkanapään samaksi niistä katuajoista. Ja tuo roikkui tuon.... tuon jätkän käsipuolessa. Joku Shawnin tuttuhan tuo oli, mutta nimeään hän ei kyllä kuollakseenkaan muistanut. Vaan kohti se tuli silti se porkkana mukanaan. Silmät siristyivät hetkeksi jätkän imaistessa savua tupakastaan, hän ei mennyt aivan takuuseen, mitä hän tekisi, jos hän joutuisi viettämään kovinkin kauan laatuaikaa tuon akan kanssa.
Sitä jätkää Shawn kyllä tervehti ohimennen nyökkäyksellä, eikä katsettakaan luotu viereiseen tyyppiin. Räppäri ei olisi vastuussa teoistaan, jos tuo tekisi yhdenkin väärän eleen tai sanoisi yhdenkin väärän sanan. Tosin henkivartija oli otettava huomioon, tuo jätkä tuskin tykkäisi, jos Shawn hakkaisi tuon daamin huonoon kuntoon.

Nyt jätkä jo raahasi Milaa jonnekin muualle. Rupesi kyrpimään, olo oli kuin talutusnuorassa ja tarvinneeko edes mainita, ettei tuo muija siitä pitänyt. Hän oli johtajaluonne, eikä tykännyt tehdä miten muut tahtoivat, vaan oman päänsä mukaan. Nyt hän oli vain tarpeeksi kännissä, ettei jaksanut hangoitella. Joskin helpostihan tyttö olisi tämänkin jätkän saanut tossunsa alle, eriasia sitten miten helposti tuosta silloin olisi päässyt eroon. No, aivan sama. Jätkä moikkasi jotain tuttuansa, eikä Jamie jaksanut edes vilkaista sitä. Jätkä kuitenkin pysähtyi, mikä sai Milan tuhahtamaan.
“Mitä jätkä?”, tummahiuksinen mies jatkoi tervehdystään. Jamie otti reilun siivun pullostaan, ennen kuin kääntyi katsomaan tätä seuralaisensa keskustelukumppania. Ei vittujen kevät…

Humaltunutkin Mila tajusi, ettei tämä seura voinut olla hyväksi hänen kannaltaan. Tuo oli se parin viikon takainen poika, joka oli kiilannut hänet katuajoissa ja täten aiheuttanut tytön autoon mukavia, tai vähemmän mukavia, jälkiä. Ja kaiken lisäksi lyönytkin naista kasvoihin, mistä siitäkin oltiin saatu kantaa merkkiä.
Ei, punapää ei ruvennut haastamaan riitaa. Hän vain tuijotti hetken kylmästi, kunnes käänsi katseensa pois. Käden annettiin siirtyä pois seuralaisen lantion ympäriltä ja tyttö kaivoi tuon takin taskusta tupakkiaskin, josta nappasi kaksi kerrallaan huultensa väliin. Sitten aski sai päätyä takaisin jätkän taskuun, kun Mila taasen kaivoi tottuneesti stendarin rintaliiveistään ja pisti tupakkeihin tulen.

No voi helvetti, ei sitten voinut edes ohi kävellä, vaan piti juuri tänään kaikista päivistä jäädä siihen seisoskelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, juuri silloin, kun tuo saatanan ämmä roikkui käsipuolessa. Shawn ei voinut edes uskoa tätä todeksi. Jätkä tuijotteli seinille imiessään tupakkaansa heräilevän ärtymyksensä taltuttamiseksi, kohauttaen sitten olkapäitään.
"Sitä samaa", jätkä totesi tavalliseen tapaansa – hän ei ollut koskaan kokenut tarpeelliseksi kertoa, mitä hän oli tehnyt kolme päivää sitten, toissapäivänä tai eilen. Kuulumisten vaihtaminen oli pelkkää ajanhukkaa ja turhaa hienostelua, sillä ei ketään oikeasti kiinnostunut, mitä toiselle kuului tai mitä tuo oli tehnyt. Ei ainakaan Keyesiä.
"Entä sä?" Shawn esitti äijälle jokseenkin innottoman vastakysymyksen, joka kertoi, ettei hän todellakaan odottanut tai toivonut tuon kertovan elämänkertaansa, vaan toivoi tuon vain toteavan jotain ihan jees –suuntaista ja keksivän sitten jotakin parempaa puhuttavaa tai painuvan helvettiin hänen silmiensä edestä.

Vaikka Shawn puhuikin sille nimettömäksi jääneelle jätkälle, katse oli nauliintunut epäkohteliaasti tuon seuralaiseen, joka parasta aikaa kaiveli sytkäriä rintaliiveistään. Paikkahan se tuokin oli säilyttää tavaroita. Keyes hymähti, otti viimeiset savut tupakastaan ja tiputti sen jalkojensa juureen, puolihuolimattomasti pyöräyttäen kenkänsä kärkeä sen päällä, silmien seuratessa edelleen naista tuon alkaessa poltella kahta tupakkaa kerralla.
"Kuka sun naises on?" Shawn kysyi tylysti mieheltä kääntäen huomionsa kokonaan pois porkkanapäästä, ollen kuin tuota ei olisi olemassakaan. Jätkä yritti kieltää itseään kysymästä, mutta loppujen lopuksi oli päästänyt kysymyksen suustaan, kun naisen nimi kuitenkin olisi ihan hyvä tietää, noin käytännön kannalta. Ei häntä muussa mielessä kyllä kiinnostanut paskaakaan, mikä sen lehmän nimi oli, joka oli raapinut hänen autoaan.
Kyllä, Shawn oli edelleen katkera. Ja vihainen.

Siilipää vastasi jätkälle yksinkertaisesti, esitti vastakysymyksen ja sai samankaltaisen vastauksen. Miehet, minkä vitun tähden niiden piti yrittää keskustella, kun kumpaakaan ei tuntunut kiinnostavan. No, tämä tyyppi oli todettu jo äärimmäisen tylsäksi, eikä Jamie tuon kanssa kauaa viihtyisi. Tuskin tämän illan jälkeen enää, mutta hyvä se oli sängyssä, pakko myöntää.
Jamie tiedosti jätkän tuijotuksen itsessään, mulkaisi tuota pistävästi ja katseli taas ympärillä hyörivää ihmismassaa vailla kiinnostusta. Hän ei viihtynyt, kai sen nyt tyhmänkin olisi pitänyt nähdä. Tai sokean otsallaan.
Se kaahari siilitukka uteli tummatukkaiselta mieheltä, kuka oli tämä nainen. Jamie pyöräytti silmiään. Sovinisti, olisi se sen voinut häneltä itseltäänkin kysyä, jos kerta kiinnosti.

“Ei se ole mun nainen”, vastasi tummatukkainen mies. “Vai oletko?” Katse suotiin Milaan, hymy oli vino.
Ei jumalauta, oikeasti? Varmaan huonoin ‘alax olee mun kaa’ ikinä.
“En”, Jamie tuhahti hyvin tahdikkaasti. Mies vain virnuili tapaan, joka kertoi, että tuo oli aivan varma siitä että asiat muuttaisivat vielä kantaansa. No, siinähän oli. Punatukkaista kissaa vaan alkoi jo koko jätkä etomaan.
“Se on -”, mies aloitti, kun Jamie mulkaisi tuon hiljaiseksi.
“Mä en ole mikään se”, tyttö tokaisi. “Ja jos sä haluat kysyä multa jotain, sä voit kysyä sen aivan suoraan”, nyt ääni jo sähähti tytön kääntäessä katseensa tähän kokomustiin pukeutuneeseen siilipäähän. Savut päästettiin ulos keuhkoista.

Pöljäkin olisi huomannut, ettei porkkanapää liiemmin viihtynyt täällä, mutta tämä kana-aivoinen äijä ei näemmä huomannut elettäkään. Ei sillä, Shawn oli useaan otteeseen todistanut tuon aivottomuutta elämänsä aikana, mutta olipa tuo sentään tajunnut jättää elämäkertansa selittämisen toiseen kertaan, luojalle kiitos siitä, sillä se olisi ollut viimeinen pisara, aivan kuin tuon muijan läsnäolo ei jo ärsyttäisi tarpeeksi.
Yleensä ihmisen saivat aikaan Keyesissä vain kylmiä tunnetiloja, vihaa kyllä, mutta ei ikinä näin… palavaa, se oli sitä kylmän viileää ja erittäin pitkäkestoista. Mutta se, että tuo oli nainen, ja uskaltanut väittää vastaan, sai edelleen räppärin veren kiehumaan poikkeuksellisen kovaa.

Shawn kohotti kulmiaan siihen ensimmäiseen lauseeseen, joka oli kaksikon keskustelun ensimmäinen osa. Puolittain kiinnostuneena jätkä silmäili ympärillä hyörivää ihmismassaa kuunnellessaan kuitenkin miehen ja naisen sananvaihtoa napatessaan ohikulkevalta tuttavaltaan viinapullon itselleen, kiertäen korkin laiskasti auki ja hulauttaen osan nesteestä sisäänsä.
"Jaa", Shawn kommentoi lähinnä huvittuneena, varsinainen feministi. Jätkä kohautti olkapäitään ja virnisti naiselle vittuilevaan sävyyn, katseen lipuessa pitkin sääriä ja rintavarustusta, Keyesin kallistaessa päätään. Hänellä ei kyllä ollut aikomustakaan sanoa tuolle yhteen mitään, saati kysyä tuolta jotain, mikä saattaisi osoittaa kiinnostusta toista kohtaan – häntä ei kiinnostanut. Kyllä hän voisi sen tiedon joltakin muulta udella selväksi, jos hän jaksaisi, eri asia sitten, jaksaisiko hän.

"Miks sä ees raahaat tota naista mukanas?" Keyes kysyi sitten hymähtäen sanojensa perään.
"Sehän käyttäytyy ku ois sitruunan syönyt", nuori mies totesi, kääntäen katseensa käväisemään haastavana porkkanapäässä, odottaen tuon tarttuvan pilkkaan ja alkavan heittää lisää herjaa. Toinen vaikutti luonteeltaan sellaiselta, joka inhosi pilkkaamista ja itseään ylenkatsovia ihmisiä, ja Shawn halusi ärsyttää toista – nyt se oli turvallistakin, kun hänen autonsa oli turvassa tallissa eikä naikkosen kynsien ulottuvilla.

Sanomattakin selvää, että Milan veri kiehui. Toisen virnistys oli jotain niin raivostuttavaa, katse, huvittunut sävy. Ei vieläkään osannut ottaa Jamieta tosissaan? No, Mila ei sentään viskannut toista korkittomalla viinapullollaan. Hyvän aineen tuhlausta mihinkään noin turhaan… Tuskinpa vain. Toinen ei kysynyt enää Milalta kuka hän oli, mutta eipä udellut hänen seuralaiseltaankaan. Jamiella alkoi niin mennä hermo tähän koiran leikkimiseen… hän ei ollut mikään lemmikki tai asuste, jota raahattiin mukana, kuten useimmat tytöt.
Se, mitä siilipää uteli oli sitten, miksi Milaa raahattiin mukana. Ainakin joku huomasi, ettei häntä kiinnostanut vittujakaan olla täällä… Tuon kusipään seurassa juttelemassa sille. Oikeastaan, häntä ei kiinnostanut olla kummankaan kusipään seurassa, mutta millä helvetillä hän poiskaan pääsisi. Hän asui hieman erilaisella alueella ja sinne täältä oli matkaa. Ja tämännäköisenä kävely yksin tähän aikaan oli jopa Jamielle vaarallista. Sitä paitsi, korot tappaisivat hänen jalkansa vielä jossakin vaiheessa.

Tilanne oli ärsyttävä, puhuva jätkä oli ärsyttävä. Jamie kulautti loput viinaksen kurkustaan alas, eikä niitä ollut hirvittävän vähän. Poltteleva tunne oli kaikkea muuta kuin erityisen kiva. Pian alkoholi kävisi päässä, kunnolla.
Tyhjä pullo viskattiin siilipään jalkoihin, se helähti pirstaleiksi ja tyttö mulkaisi tuota miehenalkua kääntäen katseensa pois. Hänen seuralaisensa oli vastannut jotakin aiempaan toisen pojan esittämään kysymykseen, sönköttänyt, eikä Jamie ollut mitään kuunnellut.
Kiukutus oli kasvanut valtavaksi, pian hän saattaisi ruveta aukomaan kunnolla. Tai toisen iloksi ruveta rähisemään ja hyökätä päälle. Ja aivan kuin hänen kokoisestaan tytöstä vastusta olisi ollut… Nähtiinhän se jo viimeksi. Positiivista tässä oli se, että ainapahan hänellä oli lihaksikas jätkä seuralaisenaan, joka oli tarpeeksi tyhmä haastamaan riitaa kavereidensa kanssa hänen tähtensä.

Shawn oli ristinyt kätensä rennosti rinnalleen, oikean käden ollessa kiertyneenä erään äskettäin kaverilta napatun viinapullon kaulan ympärille. Jäiset silmät katselivat välinpitämättöminä lähinnä sitä jätkää, jonka nimeä hän ei vieläkään muistanut, mutta samapa tuo, ei sen niin väliä ollut. Tuskinpa hän paljosta jäi paitsi, vaikkei muistanutkaan tuon nimeä – tai ei tiennyt tuon porkkanatukkaisen seuralaisen nimeä. Oikeastaan yksi lysti koko homma. Kumpikaan noista tyypeistä ei ollut keskeisessä osassa hänen elämässään (kukapa olisi ollut), joten ei Keyes jaksanut noteeratakaan noita sen suuremmin. Varsinkaan sitä jätkää, mutta naikkonen… Noh, se viime kertainen oli vielä jäänyt hieman kesken, joten kaipa voisi sanoa, että heillä oli vielä jollakin tasolla hieman erimielisyyksiä selvitettävänä.

Viileästi nuori mies seurasi vierestä, kun jätkä mokelsi jotakin onnetonta vastaukseksi Shawnin kysymykseen, eikä siitä loppujen lopuksi oikein ottanut edes selvää, miksi tuo raahasi porkkanapäätä mukanaan. Tai ehkä pikemminkin, miksi porkkanapää raahasi miestä mukanaan. Nainen kuitenkin vaikutti olevan tyyppiä, joka ei mielellään alistunut kenellekään tai ollut pompottelun kohteena, ja toisekseen, ei selvästikään viihtynyt täällä, joten räppäri soi muutaman hetken sen mietinnälle, että miksei naikkonen ollut jo kadonnut vähin äänin (tai kovin äänin) paikalta.

Katse käväisi juuri oikeaan aikaan leopardikuosiin pukeutuneessa naisessa, tuon kiskaistessa viinapullon lopun alas ja, uskomatonta kyllä, kehtasi nakata sen hänen jalkoihinsa. Helähdys kuului pullon pirstoutuessa useisiin pieniin palasiin. Shawn laski hitaasti katseensa jalkoihinsa, tuijotellen hetken kenkiensä välittömään läheisyyteen levinneitä lasinsirpaleita, kohottaen sitten katseensa, edelleen hitaasti, takaisin porkkanapäähän. Sieltähän se reaktio oli tullut, mutta että tuolla naisella osasi olla otsaa.
"Mitä sä just teit?" räppäri tiedusteli jääkylmään sävyyn, pistävien silmien kiinnittyessä nyt kokonaan muijaan, sen lakatessa harhailemasta ympäristössä ja kaikkialla muulla.
"Sä et taida oppia."
Silmät olivat jo siristyneet aavistuksen, suonissa kohiseva viha nosti taas päätään – tuo nainen ei ollut edellisestä kerrasta näemmä oppinut mitään. Toinenhan suorastaan kerjäsi tulla hakatuksi: sama kuin olisi tullut kylkeen kiehnäämään ja pyytämään, että Keyes pieksäisi tuon tohjoksi.
Tosin, tällä kertaa naikkosella oli tuo suhteellisen suurikokoinen korsto mukanaan, varsinainen henkivartija - enää puuttui musta puku ja mustat lasit - joka oli otettava huomioon. Tuolla kuitenkin oli lihasta ja kokoakin, kyllä Shawn sen tiesi, kun jätkä oli hänen tuttunsa. Enää puuttui musta puku ja mustat lasit.

Milaa toden totta ärsyttivät nämä molemmat jätkät tässä hänen seuranaan. Mutta tummaveriköstä oli turha yrittääkään päästä eroon, kun oli sattunut tarttumaan ärsykkeisiin. Onni sinänsä, että hänen seuralaisensa voitti tappelussa sen, minkä hävisi keskustelussa ja älyssä.
Siilipään ääni oli taas tuttua jäätä, kysymys yksinkertainen. Jamie vain pyöräytti silmiään.
“Eiköhän sen näe sokea otsallaankin ilman, että tarvitsee kysellä typeriä”, Mila vastasi. Hän luotti siihen, kuinka tummaverisen seuralaisen ilme tuntui muuttuvan hetkessä viileäsi. Jep, aivan tarpeeksi tyhmä haastaakseen riitaa kaverinsa kanssa Milan tähden. Ei, punapää ei edes hävennyt sitä, että kuvainnollisesti piiloutui toisen selän taa. Tuo siilipäähän hakkaisi hänet, itseään huomattavasti heikomman, ilman tunnon tuskia. Turha Jamien siis yrittääkään hoitaa tätä itse. Hän ei olisi enää näkemässä, jos nämä rupeaisivat painimaan keskenään.

“Oppia? No huh huh”, tyttö tuhahti ivallisen naurahduksen kera. Katseita oli käännetty helähdyksestä, hyvin moni taisi tietää ettei tämän tyypin kanssa kannattanut haastaa riitaa. Jopa Mila tiesi, mutta teki sen silti. Egokyrpä kovana.
“Pitäiskö mun pelätä sua? Ok, sä oot jo todistanut, ettet ole tyhjänpuhuja. Sä vaan et hyödy siitä mitään, mä en pelkää sua”, Jamie ilmoitti järkkymättömällä äänellä, vihreät ja julmistuneet kissansilmät luotuna tuohon mustiin pukeutuneeseen jätkään.

Selvää, että Jamien seuralainen oli aivan pihalla. Hän tajusi juuri ja juuri sen, ettei tämä ollut Milan ja Keyesin ensimmäinen tapaaminen. Toisin kuin Keyesillä, hänellä oli herrasmiesperiaate. Jos Keyes kävisi liian kärkkääksi, hän puuttuisi peliin kyllä.
Sitä hän ei vain tajunnut, että oli Milalle vain yksi ärsyttävän helposti ohjailtava pelinappula.

Shawnin jäiset silmät kaventuivat vielä parin asteen verran, katseen vääristyessä vihasta oudon näköiseksi. Hän ei voinut sietää sitä, että tuo nainen.... Tuo nainen oli niin rasittava, niin rasittava, ettei hän ollut pitkiin aikoihin tavannut ketään yhtä ärsyttävää ihmistä, joka olisi ajanut yhtä paljon raivonpartaalle. Naisten rooli oli helvetti elämässä lämmittää sänkyä, eivätkä nuo saaneet hyppiä tuolla lailla kengille ja nenille, niin kuin tämä nimenomainen porkkanapää tässä juuri parasta aikaa teki.
"Sä saat pikkuhiljaa alkaa kaivaa itelles hautakuoppaa, jos jatkat tota linjaa", Shawn murahti, äänenkin madaltuessa raivon painosta. Hän olisi jo luultavasti käynyt tuon koppavan muijan kurkkuun kiinni aikoja sitten, mutta valitettavasti tämä kaveri tässä oli hieman tiellä ja tulisi aiheuttamaan murhetta, sillä Keyes tiesi, että tuolla oli sitä surullisen kuuluisaa herrasmiesmäisyyttä, eikä äijä varmasti tyytyisi katselemaan vierestä, jos hän kävisi hakkaamaan tuon seuralaista. Huoh, yhtä rasittava tyyppi, pitikö se nokka tunkea muiden asioihin...

Nuorukainenkin tiedosti monen kääntäneen huomionsa meneillä olevaan välikohtaukseen sen helähdyksen ansiosta, muttei vaivautunut luomaan katsettakaan ympärillä olevaan ihmismassaan.
Porkkanapää oli sinänsä melko huvittava tapaus, että tuo oli tyhmänrohkea haastaessaan riitaa Shawnin kanssa. Monet naikkosta kolme-neljä kertaa isokokoisemmat jätkätkin väistivät hänen tieltään, mutta porkkanapää oli niin tyhjä aivoinen, että laukoi vieläkin vittumaisia kommenttejaan. Hyvähän se nyt oli puhua, kun oli joku, jonka selän taakse piiloutua.

"Sun ei tarvitse pelätä mua", Shawn sanoi itselleen täysin tuntemattomalla äänensävyllä, joka kuulosti siltä, kuin äiti olisi yrittänyt selittää pikkulapselle, ettei tuo saanut tikkaria tällä kauppareissulla.
"Kunhan sä helvetti pysyisit poissa mun näkökentästä!"
Äänensävy palasi takaisin tutulle ja turvalliselle, vihaisen jäätävälle alueelle. Oli sanomattakin selvää, ettei naisen henkivartijalla ollut käsitystäkään siitä, mitä oli meneillään ja mistä he kaksi tunsivat toisensa ja mistä koko välikohtauksessa oli kysymys. Minkäpä idiootti tyhmyydelleen mahtoi.

Ei tarvitsisi oppiakaan pelkäämään, mikäli osasi pitää itsensä kaukana toisesta. Vaikutusta? Tuskinpa vain. Mila naurahti vain kolkosti ja käänsi surutta kaksikolle selkänsä lähtien maailmanvalloitusreissulle. Eli etsimään jostain vessan. Ja mieluusti myös lisää juotavaa. Onni, että porukka oli tarpeeksi päissään ja Mila nätti, joten ongelmaa ei niinkään ollut.
~

Aika kului, alkoholi kului ja porkkanatukkainen nainen päihtyi päihtymistään. Hyvä, kun pystyssä pysyi. Järki oli sumea, hän istui hajareisin pienessä mekossaan tuntemattoman, ehkä tutun, miehen sylissä ja kiusoitteli tuota. Kyllästymiseen asti, saaden sittenkin vielä kuunnella säälittävää vonkausta. Alkoholi sai sen kuulostamaan normaaliakin ärsyttävämmälle. Jollain tapaa.
Nyt sai saatana soikoon riittää tämä, hän ei jaksaisi enää. Porukka oli vittumaista, samoin paikka. Ongelma oli kyyti, mistä hän moisen? Voi helvetin perse.

Tyttö horjahti, sai kiinni mustasta paidasta ja painautui lämmintä miehen kroppaa vasten. Hän ei tajunnut mistään mitään, juuri ja juuri sen että tahtoi pois ja oli pysynyt pystyssä.
“Vie mut poish täältä”, tyttö pyysi maanittelevasti. “Johonkin kauas, tää ilmapiiri ei sovi mulle ja nää ihmiset… ei helvetti”, punatukkainen avautui. Yhä hän piti rakennekynsillään tiukan otteen paidasta, ettei vahingossakaan tipahtaisi lattialle. Siinä kuin oli iso vaara siihen, ettei hän enää pääsisi ylös.

Shawn katseli... helpottuneena? tyytyväisenä? tai jotakin siihen suuntaan, kun porkkanapää kääntyi kannoillaan ja lähti. Ainakaan tuohon ei tarvinnut enää enempää uhrata aikaa, mutta nuorukainen oli nähnyt naikkosen kasvoilla ilmeen, joka kertoi, ettei millään ollut vieläkään ollut mitään vaikutusta tuohon. Eli toisin sanoen hän tulisi tuohon törmäämään taas, enemmin tai myöhemmin.
Hän ei kestäisi. Lisää juotavaa ja nyt, heti, eikä kahden sekunnin päästä.

Ohimenevältä kaverilta kaapattiin viinapullo, jonka pohjalla oli nestettä nelisen senttiä. Se kitattiin surutta alas ja murahdettiin hieman jälkimaulle, kun seuraavaksi tartuttiin jo uuteen pulloon, väkivaltaisemmin kuin edelliseen. Omistaja ei kuitenkaan sitä ollut luovuttamassa ja hetken Keyes oli jo valmis tarttumaan tuon kaulukseen ja nostamaan tuon seinälle, mutta onneksi tuo tajusi jo katseesta laskea irti pullostaan ja luovuttaa se Shawnin hoiviin.
Ryyppäys jatkukoon.

***

Aikaa kului ja Shawn oli... no, päissään. Siinä kunnossa, että yksikin vittumainen kommentti, joka oli osoitettu hänelle, ja nuori mies oli valmis hakkaamaan sinut tohjoksi. Samalla oli hieman polteltu siinä sivussa vähän muutakin kuin tupakkaa, joka jollain tapaa hieman tasoitti alkoholista tulevaa aggressiivisuutta – olo oli ehkä rennompi ja mieli hilpeämpi, vaikka naamalla koreilikin entistäkin kylmempi ilme, joka sai kaikki pysymään kaukana.
Ainakin suurimmaksi osaksi.

Tämäkin illuusio meni rikki, kun jätkä sai syliinsä naikkosen. Mikäs siinä, naiset kelpasivat aina.
Mutta kun katse kulkeutui alemmas, todettiin hetken mietinnän jälkeen hiuspehko ärsyttävän tutuksi. Vaikkakin sen kantaja oli entistäkin kovemmassa humalassa ja roikkui Shawnin paidassa kiinni, rukoillen jotakin pois viemisestä ja sellaisesta.
"Hmh", oli ainut vastaus, mikä jätkän suusta saatiin ulos puristettua, kun seuraavaksi tuo tarttui ehkä vähän turhankin väkivaltaisesti naisen kädestä ja lähti enempi vähempi raahaamaan tuota perässään ulos. Hänkin kaipasi ilmaa, sillä itseään piikittäneet idiootit tuntuivat hetki hetkeltä vittumaisemmalta seuralta, puhumattakaan niistä rasittavuuden huipuista, jotka kertoilivat keksittyjä tarinoita mahtavista seikkailustaan. Ehkä viimeisestä putkakäynnistä. Rasittavia koko sakki.

Ovi työnnettiin edellä auki ja porkkanapää raahattiin perässä ulos tuulettumaan. Nuorukainen laski otteensa toisesta ja nappasi samalla sekunnilla tupakan huultensa väliin, laittaen sen palamaan ja miettien sitten, suuntaisiko yksin kotiinsa, lähtisikö jonnekin toiseen paikkaan, ottaisiko tuon seksikkään muijan mukaansa ja keksisi menomatkalla jonkun sopivan paikan vai jotain ihan muuta. Suunnitelma oli ainakin toistaiseksi vielä hieman työn alla.
"Niinh, mikä sun nimes nyt sitten olikaan?"
Whooh, tämä oli jotakin täysin uutta! Keyes katsoi jokseenkin intensiivisesti naista, jolle kysymyksen oli esittänyt ja odotti tällä kertaa saavansa vastauksenkin. Ainakin hän oli kiltti poika ja kysyi tällä kertaa ihan itse.

Oli huomattavan helpottavaa, että mies johon hän oli helvetillisen humalajärkensä turvin nojautunut lähti kuljettamaan häntä ulos. Väkivalloin kaiketi, mutta se nyt oli se ja sama. Raitis ilma tekisi vain ja ainoastaan hyvää porkkanapään vitutuksenpuoleiselle, sekä sille humalallekin.
Jos toinen olisi töykeä, osasi Mila humalassakin käydä väkivaltaiseksi. Tai humalassahan hän oli kuolematon ja kaikki oli mahdollista. Jamilah-Rosemarie oli tunnetusti tomera naikkonen.
Poika todettiin pian hetken vilkuilulla siksi samaksi, jonka kanssa tänäänkin oli jo tullut tapeltua. Pieni kiehahtaminen, mutta lähinnä itselle. asia unohtui kuitenkin jo pian ja tyttö pisti tupakaksi samoihin aikoihin toisen kanssa.
Askin nakattiin epätyytyväisyyttä juoruavan murahduksen saattelemana jonnekin selän taa. Tyhjä, ja sekös pisti vituttamaan.

Toinen kysyi hänen nimeeään. Vihreät silmät siirtyivät toisen kasvoihin, eivätkä enää tuijottaneet tyhjinä eteensä. Jamie puhalsi savut keuhkoistaan ennen vastaamista.
“Mila”, tyttö vastasi kiukuttelematta. “Mutta sä et tee sillä tiedolla paskan vertaa”, hän jatkoi. Totta puoli jos toinenkin, mutta mitäpä kukaan toistensa nimillä koskaan teki…
“Enkä mä sun, mutta voit sä sen kuitenkin kertoa.” Se tosiaan oli kovasti olevinaan vastakysymys. Kelvatkoon.

Nuori mies kohotti toista kulmaansa imiessään samalla keuhkonsa täyteen savua. Naikkonen oli näemmä hukannut sen korstonsa jonnekin, luultavasti roikkui jonkun toisen naisen perässä tälläkin hetkellä. Se ei olisi mitään uutta ja muutenkin niin ennalta arvattavaa, että Shawn melkein haukotteli. Mutta vain melkein, koska hän ei jaksanut vaivautua aukomaan leukojaan vain sen takia, että olisi ajatellut sitä jätkää, jonka nimeä hän ei edelleenkään muistanut. Ja vielä vähemmän tässä sangen vahvassa humalatilassa, ja olihan tuota pilveäkin polteltu pariin otteeseen.

Vai Mila... Toisen sanat saivat Keyesin naurahtamaan viileästi, joskaan ei halveksuvasti, mikä oli jo saavutus sinänsä. Hänhän saattaisi jopa kuvitella pitävänsä tästä porkkanapäästä. Mutta vain ehkä ja vain kuvitella. Todennäköisyys siis oli sitä alle yhden prosentin luokkaa.
"Totta", jätkä murahti lyhyesti ja ytimekkäästi, eihän niillä nimillä mitään tehnyt. Hän olisi sitä paitsi luultavasti unohtanut koko akan huomenna, nimestä nyt puhumattakaan. Eikä hänellä muutenkaan ollut erityisen hyvä nimimuisti – tai kysymys oli pikemminkin siitä, ettei hän halunnut muistaa kenenkään nimiä. Mitä hän niillä teki? Naamat riittivät aivan hyvin, jos nyt niitäkään tarvitsi osata tunnistaa.

Toisen lauseeseen piilotettu vastakysymys laittoi Shawnin toisen suupielen kohoamaan ylöspäin hetkelliseen virnistyksen tapaiseen, joka katosi vähintään yhtä äkkiä kuin se oli ilmestynytkin. Tupakka lojui hetken tyhjänpanttina huulten välissä, kun räppäri hieraisi kädellään lyhyen parransängen peittämää leukaansa, toisen käden ollessa upotettuna farkkujen taskuun.
"Shawn Keyes", jätkä esitteli tapansa mukaan itsensä sekä etu- että sukunimen voimin – hänet kun tunnettiin molemmilla nimillä, eikä hän muutenkaan sen kummemmin välittänyt, miksi hän tuli kutsutuksi. Kunhan se ei ylittänyt sitä loukkaavuuden rajaa, silloin hän saattaisi vaikka pamauttaa päin näköä, sekään ei olisi harvinaisuus. Shawn oli melko väkivaltainen kaveri, joka kyllä pilkan tai muun kohteena ollessaan saattoi turvautua jopa huolestuttavan usein väkivaltaan. Monet suosittelisivat hänelle vihanhallintakurssia ja jotakin lajia, johon hän voisi purkaa aggressiotaan – vaikkapa nyrkkeilyä. Hakattuaan säkin paskaksi Shawn oli todennut, ettei se laji ollut ihan häntä varten. Eikä se sitä paitsi ollut purkanut mitään, entistä enemmän hänen teki mieli testata uusia lyöntitekniikoita muihin ihmisiin.

Toinen oli samaa mieltä hänen kanssaan siitä, ettei nimellä mitään tehty. Jotain hyvää tässäkin tyypissä. Mila kaiketi erehtyi, mutta luuli tosissaan nähneensä harhanomaisen hymyn jätkän huulilla, joka nyt esittäytyi Shawn Keyesiksi. No, toiset esittäytyivät kokonimillä, mutta kukaan tuskin oli koskaan kuullut Jamilah-Rosemarie Leen tekevän niin. No, erittäin epätodennäköistä. Hän oli omasta suustaan lähes aina Mila, toisinaan Jamie. Toki ihmisillä oli hänelle muitakin nimiä.
“Eli Keyes”, Mila tokaisi. Hän ei rupeaisi vittumaisia jätkiä kutsumaan etunimellä, jos muita vaihtoehtoja kerran oli. No, toisen vittumaisuus sumeni taas olemattomaksi humalatilan tähden.

Tupakka paloi loppuun kaikessa hiljaisuudessa, natsa tippui maahan ja Mila liiskasi sen siihen. Katse käväisi miehessä. Hiljaisuus Jamien humalaiselle päälle oli vain vittumaista.
“Mä lähden nyt seikkailemaan”, tyttö päätti ja oli vetää nurin hietikolla korkoineen milei samantien. Tasapaino kuitenkin piti, mutta tyttö ei tulisi kauas pääsemään tässä kunnossa ja näissä vaatteissa. Hänellä ei ollut minkäänlaista tajuamusta siihen, että hän oli helppo saalis kenelle tahansa.

// hittasin koska olen pahiz. ja aivoni leikkaavat tyhjää.

Shawn kohautti leveälle ulottuvia olkapäitään, kun nainen ilmeisesti aikoi kutsua häntä sukunimellä. Jätkälle se oli se ja sama kutsuttiinko häntä Shawniksi vai Keyesiksi vai joksikin muuksi, sitä paitsi, porkkanapää tuskin muistaisi enää huomenna edes tavanneensa häntä, sen verran hyvissä tuo oli. Unohtamatta tietenkään sitä, että Shawn itsekään tuskin muistaisi ikinä tavanneensa ketään Milaa, kunhan huomenna heräisi. Jos heräisi.

Tupakka paloi loppuun ja Shawn nakkasi sen maahan, vaivautumatta liikauttamaan jalkaansa sen vertaa, että olisi tumpannut sen kunnolla. Sinne se savuke jäi yksikseen savuamaan, kyllä se joskus sammuisi.
Jäänsiniset silmät seurasivat vierestä, kun Mila totesi lähtevänsä seikkailemaan ja oli ensimmäisellä askeleellaan lentää nurin. Matala nauru kohosi Shawnin kurkusta tuon hymyillessä ivallisesti naiselle.
"Sä olet yksi helvetin iso typerys", Shawn tiedotti naurahtaen uudemman kerran.
"Mulla on parempi idea", jätkä valaisi sitten käyden katselemaan ympärilleen ja mittailemaan lähistöllä olevia autoja.
"Otetaan auto ja ajetaan yhdessä auringonlaskuun", nuori mies sanoi hieraisten parransängen peittämää leukaansa.
"Miltä kuulostais?" jätkä sanoi hymyillen edelleen jokseenkin lipevään sävyyn.

Mitään vastausta ei jääty kuitenkaan odottelemaan - se ei kuulunut Shawn Keyesin tyyliin – vaan jätkä lähti lampsimaan kädet syvälle taskuihin tungettuna katua pitkin muutama kymmenen metriä eteenpäin. Katse mittaili koko ajan kadun varteen pysäköityjä autoja, ennen kuin Keyes pysähtyi yhden kohdalle, tuon nyökätessä itsekseen hyväksyvästi. Se oli uuden mallinen Mercedes Benz, aika tylsä, mustan värinen, joskin konepelti oli maalattu sähkönsiniseksi. Ilmeisesti omistajalla viirasi pahasti päässä, sillä kukaan järki kaveri ei todellakaan maalaisi autoaan tuolla lailla.
Shawn kuitenkin joka tapauksessa otti auton kohteekseen ja avasi kuskin puolen oven, repäisten etupenkillä istuneen bruneten ulos. Tyttö oli kovin hentoinen, eikä tuolla ollut paljoa sanomista mihinkään, kun 190 senttinen kaapin kokoinen korsto tuli ja nakkasi pihalle.

Tokihan Shawnilla olisi ollut omakin auto, mutta hän ei nyt jaksanut ajaa sillä eikä hän halunnut kolhia sitä muutenkaan ajamalla kännissä päin jotakin lyhtypylvästä – se saattoi olla hyvin mahdollista, vaikka hän loistava kuski noin muuten olikin – ja Shawn tiesi, että Easton huolehtisi sen joka tapauksessa takaisin. Niinpä Shawn istahti Mercedesin etupenkille ja nykäisi oven kiinni. Virtalukossa ollutta avainta käännettiin ja jätkä ajeli kylmän viileästi eteenpäin jättäen kiljuvan bruneten taakseen.

Kadulla ei ehditty sen kummemmin kiihdyttää, kun Shawn löi jarrut kiinni ja pysäytti auton aika tarkalleen Milan kohdalle, ikkunan laskeutuessa alas.
"Niin, miltä kuulostais?"

Hän oli nyt typerys, mulkaisi Keyesiä. Joskin vieno hymy kiipi käväisemään hänenkin huulillaan toisen naurun tähden. Parempi idea, varastetaan auto ja ajetaan auringonlaskuun. Mila kääntyi katsomaan miestä ja virnisti. “Bonnie ja Clyde, voi herranjumala sä olet sekaisin,”
Vastausta toinen ei odottanut, kun jo katosi. Samapa tuo, Jamie jatkoi matkaansa keikkuen koroillaan. Hän ei yhden miehen takia jäisi odottelemaan, hänellä kun oli suunnitelmansa seikkailusta. Kauas ei kuitenkaan päästy, kun auto jo pysähtyi hänen vierelleen. Saatana, luuliko joku häntä ilotytöksi?! Mila löylyttäisi kaikki kyydissä olevat kännivoimillaan.
Siitä ei ollut kysymys, tuttu ääni kysyi saman kysymyksen kuin hetki sitten. Auto oli helvetin ruma vilkaisulla, mutta kulkisi kyllä. Jamie naurahti ja vinkkasi toiselle silmää. Säästyisipä rakoilta, jos ei muuta…

Nainen kiersi auton toiselle puolen, avasi oven ja keinautti itsensä istumaan pelkääjänpaikalle.
“Me ollaan vähän myöhässä, koska kaiken järjen mukaan auringonlasku on menny jo”, tyttö tokaisi. Harmitusprosentti nolla.

// mila ja milan kännivoimat XD

Shawn virnisti toispuoleisesti, kuin nainen lähti kiertämään auton toiselle puolelle. Jäänsinisten silmien katse seurasi tiiviisti toisen askeleiden tahdissa keinuvaa vartaloa ja väkisinkin silmät hakeutuivat jonnekin takamuksen tienoille. No, mihinkäs mies hormoneistaan pääsi? Ei yhtään mihinkään.

Nuorukainen nojasi rennosti kuskin istuimen selkänojaan, toisen käden nojatessa auton avoimeen ikkunaan, toisen käden lojuessa ratin päällä. Kun Mila oli kiskaissut pelkääjän puolen oven sisään tullessaan kiinni, Keyes painaisi siinä samassa kaasupoljinta, säästelemättä kaasujalkaansa ollenkaan. Ei hän mahtanut sillekään mitään, lähdöt olivat jotenkin juurtuneet hänen mieleensä katuajoissa – ja sitä paitsi, räppäri piti vauhdista ja vaaroista. Hiljaa ajaminen oli tylsää, liian vastuuntuntoista hänen imagoonsa ja ennen kaikkea helvetin rasittavaa. Miksi ajaa hitaasti, kun yhtä hyvin saattoi ajaa paljon nopeammin ja vetää mutkat suoriksi?
Joku sanoisi tässä vaiheessa, että pelissähän saattoi olla myös henki, mutta sepä nyt ei Shawnille liiemmin mitään merkannut, eikä häntä kiinnostanut, vaikka hän ajaisikin johon puuhun pahki ja kuolisi. Kukaan tuskin kaipaisi häntä, ehkä Easton, sekin vain säälistä, eikä Shawn kaipaisi ketään.

"Nooh, tunti sinne tai tänne", jätkä vastasi Milan sanoihin, "ei kait me olla nyt niin tarkkoja?"
Shawn ei edes tiennyt, missä vaiheessa hänestä ja Milasta oli tullut me. Eikä hän selvin päin ollessaan olisi todellakaan myöskään halunnut tietää.
Oli kai sanomattakin selvää, että vieraalla autolla ajeleminen keskellä yötä umpihumalassa oli kaikkea muuta kuin fiksua? Turvallisuudesta nyt sitten puhumattakaan. Ehtihän Shawn siinä jonkun tovin ajaa, ennen kuin luisutti auton perää siihen malliin, että oli luultavasti vain milleistä kiinni, ettei se osunut lyhtypylvääseen? Tosin kolinasta päätellen jotakin osia taisi tippua matkan varrelle, mutta mitäs me pienistä, kun eivät pienetkään meistä!

- Mila on kännissä supersuperi (; en osaa nyt kirjoottaa pitkiä D: -

Pari tuntia sinne tai tänne tosiaan, ei se niin tarkkaa ollut. Punapää vain sipaisi hiuksiaan mitään vastaamatta. Hänelle oli se ja sama, kunhan moottori otti kierroksia ja vauhti nousi päätähuimaavaksi, eli normaaliin. Ja se sopi hetkeen kuin nyrkki silmään.
“Mihin päin sä ajattelit ajaa saadaksesi sen auringonlaskun kiinni?”, Jamie kysäisi. Tässä oli vittumaista se, ettei hänellä ollut pulloa mukanaan. Ja tupakitkin olivat juuri loppuneet. Voi saatana.
“Heitä mulle rööki”, neiti käskytti ilman vakuutta siitä, että toinen niin tekisi. Jos hän olisi kuka tahansa muu kuin Jamilah-R. Lee hän olisi voinut pyytää nätimminkin.

Penkki tuntui mukavalle, mutta kännikuski osasi toheloida ja pian kuultiin kolinaa. Mila nauroi, tiedä sitten minkä tähden.
“Et sitten aja mitään helvetin kolaria, mä en halua kuolla sun kanssas.”

// neeh, ei se pituus ole avainsana. :d

"Vaikka tuonne", Shawn sanoi nostaen toisen kätensä irti ratista, osoittaen peukalolleen summan mutikassa johonkin suuntaan, "kunhan tarpeeks kauan ajelee, niin kyllä se aurinko joskus tulee vastaan."
Shawn Keyesin logiikkaa, ja sehän oli tunnetusti pettämätöntä. Eikä se aurinko tässä nyt edes tärkein ollut, ja nyt kun tarkemmin päädyttiin asiaa pohdiskelemaan, ei mitään tärkeää asiaa ollut. Hän ajeli umpihumalassa San Diegon katuja kyydissään nainen, jonka hän oli halunnut vielä jokin aika sitten kuristaa hengiltä. Se tunne tuskin oli laantunut mihinkään, se vain oli päässyt alkoholin ja kaiken muun vaikutuksen alaisena unohtumaan jonnekin aivojen perukoille.

Kun pelkääjän paikalla istuva porkkanapää käskytti häntä, Shawn vilkaisi tuota sivusilmällä viileästi. Vaikka hän oli humalassa, hän ei ollut niin pöljä, että olisi antanut jonkun naikkosen pompotella itseään kuin stressipalloa, täysin mielivaltaisesti.
"Ota", Shawn sanoi virnistäen toisella suupielellään Milalle, "housujen taskussa on." Se oli ainakin varma, että jos porkkanapää ei palvelisi itse itseään, Shawn ei ainakaan olisi antamassa tuolle yhtäkään savuketta. Jos tuo ottaisi itse, niin siinä tapauksessa asia olisi toinen, nyt, kun hän oli antanut siihen luvan. Shawn Keyesiltä pölliminen nimittäin saattoi olla elämäsi vihoviimeisiä tekoja, sillä vaikka räppäri teki melkein sitä työkseen, hän ei sietänyt sitä himpunkaan vertaa, että joku varasti häneltä. Tai otti edes ilman lupaa. Johonkin se raja oli vedettävä.

Nuori mies naurahti kuivasti vastaukseksi naisen sanoihin pyörittäessään rattia rajusti oikealle, välttääkseen törmäämisen rakennuksen kulmaan.
"Älä huoli, en mäkään sun kanssas", Keyes tiedotti tuijottaen nyt auton konepellin yli eteenpäin, näin vaihteeksi.
"Sitä paitsi, mä olen loistokuski. Mä en aja kolareita."

Suunta valittiin ja toinen ajoi, mihin ei sitten kiinnitetty suurempaa huomiota. Mitä väliä sillä oikeastaan oli, tuskin he sitä auringonlaskua tavoittaisivat ajaisivat ylinopeutta sitten kuinka paljon tahansa.
Toinen ei heittänyt hänelle tupakkia, mitä sinänsä ei oltu edes odotettu. Ottaa kuulemma sopi, löytyi taskusta. Kumpi tasku, olikin sitten vielä ongelma. Neiti kurottautui tunnusteli toisen taskua todetakseen, ettei ainakaan sieltä mitään tupakkia löytynyt. Hän joutui siis kurottamaan hieman vielä lisää päästäkseen käsiksi pojan toiseen taskuun, joka nyt vain sattui olemaan se ovenpuoleinen. Kurottelu oli siis hivenen epämääräisenpuoleista. Helvetti, että pitikin tehdä vaikeaksi. Aski kuitenkin saatiin käteen, kömy napattiin huulille ja tyttö nakkasi askin pojan syliin. Stendari kaivettiin tutusta paikasta, tytön liivien sisältä ja liekki tupakkiin saatiin. Samaa reittiä palasi sytytin paikalleen.

“Pitäiskö mun muka luottaa sun sanoihisi?”, tyttö nauroi, kun jätkä ilmoitti ettei ajanut kolareita. Tosiasiassahan Jamie luotti vain itseensä, eikä täysin syyttä. Punapää veti savut röökistään ja tuijotti pimeää, ajovalojen valaisemaa tietä heidän edessään sumuisin kissansilmin.
Tarkemmin mietiskeltyään punapää ei löytänyt syytä, miksi ihmeessä oli tämän auton kyydissä. Hän ei liioin pitänyt toisesta… No, oliko väliä? Missä muuallakaan sitä olisi oltu ja mitä väliä millään oli.
Olo oli yhtä utuinen kuin näkökin, tupakki kuitenkin paloi huulilla ja viimein tyttö tajusi avata ikkunaakin.

Viileä, mutta yhtäkaikki huvittunut virne keikkui Shawnin toisessa suupielessä jätkän ohjatessa autoa samalla, kun porkkanapää kurotteli nuoren miehen sylissä löytääkseen tupakat hänen taskustaan. Katse käväisi pelkääjän paikalla istuvassa Milassa tuon könyttyä omalle paikalleen ja kun savukeaski lensi takaisin omaan syliin, jätkä irrotti toisen kätensä auton ratista, nappasi askin ja otti tupakan omienkin huuliensa väliin.

"Tulta?"
Shawn ei jaksanut kaivaa omaansa esiin, vaikkei se olisi ollut sen kauempana kuin samassa taskussa missä askikin oli ollut. Niin palamaton savuke jäi roikkumaan huulten väliin samalla, kun toinenkin käsi palasi takaisin ratin alalaitaan, käsien pyöritellessä rattia tottuneesti, mutta jokseenkin holtittomasti. Ja se epämääräinen kolina jatkui jatkumistaan, joten kaipa sieltä perästä jotakin oli mennyt rikki. Tämä oli joka tapauksessa vain tämän illan, tai pikemminkin tämän hetken, auto, joten sillä nyt ei olisi väliä, vaikka tämä hajoaisikin tuhansiksi palasiksi.

Shawn vilkaisi kulmaansa kohottaen Milaan, naurahtaen matalasti toisen sanoille.
"Totta kai", jätkä sanoi itsevarmasti, "mä en ole koskaan ajanut vahingossa kolaria."
Se oli totta, ei hän ollut koskaan ajanut.
"Tahallani kyllä senkin edestä."
Sekin oli totta, jätkä oli ajanut elämänsä aikana useampia kymmeniä kolareita, oikeastaan ihan vain huvin vuoksi. Tai ajanut vain jonkun perään vain sen takia, että joku rikas leuhka mulkku oli ohittanut hänet. Huvituksensa toki kullakin, ja tällaisia Shawn Keyesin huvitukset tuppasivat olemaan.

Tulta kuulemma. Juuri Jamie oli sujauttanut stendarin takaisin normaalille paikalleen. Tyttö nauroi.
“Pitäiskö mun nyt sanoa ‘ota?’ Jos pitäis, niin mä tarviin vielä puoli pulloa viinaa”, neiti ilmoitti ja kaivoi stendarin itse rintaliiveistään. Jos hän olisi erehtynyt toistamaan toisen käskyn, olisiko jätkä piruuttain tehnyt saman kuin hän, eli tutkinut ensin perusteellisesti toisen taskun tajuten sitten kokeilla toista? Paitsi ettei nyt ollut kyse taskuista. Ei tarpeeksi, mutta hyvin kännissä. Miksi hän edes mietti mitään tuollaista?
Tyttö iski stendariin liekin ja sytytti pojan huulilla roikkuvan tupakin hajamielisesti.

Ajotaitoihin kuulemma tuli luottaa, Shawn ei ollut ajanut ikinä vahingossa kolaria. Tai ainakin uskotteli hänelle niin. Ja hän ei välttämättä uskonut. Hyväkin kuski teki virheitä ja erinomainenkin kuski saattoi kärsiä muiden virheistä. Kompromissi siis oli, ettei Keyes ollut kauaa autolla ajellut, mikä tuntui typerältä ja valheelliselta jopa Jamien humalaisessa mielessä.
“Mahtaa olla tylsä elämä”, Jamie napsautti toisen todetessa ajaneensa tahallisia kolareja siitäkin edestä. Mitä siihen olisi pitänyt sanoa? Tämä oli outo keskustelu ja humalassa vieläpä tylsä.
Neiti korjasi hameensa asentoa tuijottaen eteenpäin. Pian hän nukahtaisi tähän, mikä ei olisi niinkään hyvä idea.

“Kerro mulle jotain vitun typerää susta, niin mun ei tarvi nukahtaa tähän”, Jamie totesi, tai kai se oli jonkin sortin kysymys. tai ehdotus, tai joku. Samapa tuo, hän tuskin saisi kuulla kuitenkaan yhtään mitään. Siitä huolimatta, että tuskin huomenna muistaisi edes tavanneensa toista.

Shawn vilkaisi syrjäsilmällään Milaan ja nauroi tuon sanoille matalasti. Noh, olisihan sekin kelvannut hänelle, että olisi pitänyt itse ottaa, mutta pelkkä tulikin riitti ainakin tältä erää aivan loistavasti.
Kun vieressä istuva nainen oli sytyttänyt tupakan, jätkä antoi savun täyttää keuhkonsa, karistellen savukkeen päähän syntyvät tuhkat jonnekin mercedeksen nahkapenkeille. Ei ollut hänen autonsa eikä hänen murheensa ja hän hylkäisi tämän kaaran joka tapauksessa jonnekin päin maailmaa jossakin vaiheessa.

Kuski naurahti koleasti porkkanapään vastanapautukselle ja kohautti olkapäitään pyöräyttäessään auton rattia.
"Voi kai niinkin sanoa", ja tottahan se osaltaan olikin. Kaipa ihmisellä piti olla tylsä elämä, jos aiheutti tahallaan kolareita, ja tylsyytensä tapoksihan Shawn yleensä järjestikin muita ongelmiin ja hankaluuksiin, puhumattakaan nyt sitten itsestään. Kaipa hän sitten oli niitä poikia, jotka suorastaan vetivät ongelmia puoleensa, vaikkei tarkoituskaan olisi, Shawn kun nyt oli lähes poikkeuksetta jonkinlaisessa kusessa.

Kun Mila pyysi, käski, totesi, aivan sama, häntä kertomaan jotakin tyhmää itsestään, ettei tuo nukahtaisi niille sijoilleen, Shawn käänsi katseensa naiseen ja oli juuri avaamassa suutaan, kun auto tärähti ja keikahti uhkaavasti vasemmalle kyljelleen. Oli siinä ja siinä, ettei koko auto kaatunut ympäri, mutta onnenkantamoisella se pysyi pystyssä. Shawn näytti hetken hämmentyneeltä tuijottaessaan eteen ilmestynyttä liikennevalotolppaa, vetäessään samalla henkeä tyhjentyneisiin keuhkoihinsa – rintakehä oli iskeytynyt melko kivuliaastikin auton rattiin törmäyksessä. Shawn hymähti viileästi kääntäessään katseensa Milaan.
"Siinä oli mun ensimmäinen vahinkokolari."
Auton keula oli rysähtänyt mukavaan lyttyyn, moottori oli sammunut, ja osittain kaatunut tolppa huojui uhkaavasti tuulilasin päällä. Shawnin tuurilla se iskeytyisi kohta tuulilasista läpi ja putoaisi suoraan jätkän päähän.