I am who I am, so I do what I can, but I can't really do a damn thing

Kauanhan Keyes kerkesikin kehuskella sillä, ettei koskaan ole ajanut tahatonta kolaria, kun liikennevalotolppa yhtäkkisesti hyppäsi tielle. Tai pikemmin Shawn ajoi sitä päin…
Toiset naiset olisivat kai panikoineet ja ruvenneet kiljumaan, mutta Mila ei. Neiti Lee nauroi kuin viimeistä päivää. Yrittäen hillitä kohtaustaan parhaansa mukaan silti saamatta naurua kuriin.
“No niin herra mestarikuski, eikö olis aika vaaihtaa maisemaa rikospaikalta jonnekin helvetin kauas”, Jamie tokaisi avaten turvavyön, johon oli itsensä jostain syystä köyttänyt. Vastoin sitä järkevintä ratkaisua, eli repsikanpuolen ovea, neiti kipusi kahareisin jätkän syliin virnistäen tuolle, kun karkasi näin päin pihalle autosta.
Nyt olisi sitten kävelyretken aika. Jeejee, näillä kengillä, katkaisisi vielä korot… No, kunhan ei jalkojaan.

“Mitäs muuta sä et ole koskaan tehnyt niin voidaan suorittaa sekin tähän samaan syssyyn?”, Mila uteli huudellen Keyesille. Hän oli jo eksynyt kauemmas autosta seisoskellen rotvallinreunalla katsellen kuutamoa. Vihreät silmät katseineen kääntyivät tuijottelemaan autonraatoa, joka näytti surkealta. Aivan siltä kuin humalainen kuski olisi sen rytännyt ja sehän totuus oli.

Kun ilta oli kerta kääntynyt yöksi oli tuuli sen mukainen. Kieltämättä naispaholaisellakin alkoi olla kylmä näissä varusteissa, mikä tuskin oli ihme.
“Jotain, mitä sä et ole kokeillut ja sisätiloissa mielellään, täällä on kylmä.”

Shawn alkoi jollain hyvin kieroutuneella tavalla pitää Milasta, kun tuo panikoimisen ja täyttä kurkkua kiljumisen sijaan nauroi kuin mielipuoli. Räppäri ei olisi kaivannut harmikseen jotakin pikkulikkaprinsessaa, jonka vaaleanpunainen pitsimekko ei saanut likaantua ja joka sai elinikisiä traumoja siitä, että hän nyt sattui törmäämään tällä helvetin rumalla autolla katupylvääseen. Huomio vain nyt oli ollut tilapäisesti muualla ja se tolppa... no, se nyt vain oli sattunut olemaan tiellä. Ja tällä autolla ei valitettavasti ollut niin paljoa kapasiteettia, että olisi voinut ajaa sen tiellä olleen tolpan yli.

Jätkä oli aikeissa vastata porkkanapäälle jotakin rikospaikasta, mutta se nyt vähän jäi, kun tuo vastoin kaikkia odotuksia kipusikin Shawnin päältä ovesta ulos sen sijaan, että olisi käyttänyt oman puolensa ovea.
Keyes kohotti kulmaansa ja pyöräytti silmiään, kylläpä nainen teki omasta elämästään aivan saatanan hankalaa.
No jaa, olihan tuolla ihan hyvät tissit, joten mikäpä valittamisen vara tässä oli. Siis sen lisäksi, että hän oli raahannut tuon rasittavan lehmän mukaansa sieltä ja nyt se kekkuloi tuolla pihalla ja Shawnilla oli vakaa aikomus mennä kekkuloimaan sen kanssa?
Hän oli aivan helvetin sekaisin, mutta sama kai se oli olla.

"Jaa-a", räppäri mumisi työntyessään ulos autosta. Mitä hän ei ollut elämässään tehnyt? No ei ainakaan mitään kunnollista.
"Ala tulla", Keyes tokaisi vastaukseksi ja lähti kävelemään katua eteenpäin. Oikeastaan räppärillä itselläänkään ei ollut sen kummempaa käsitystä minne hän oli menossa, mutta ensimmäinen tutun näköinen vastaantuleva talo olisi hänen omansa, tällä alueella kun sattui asumaan.

Oli oikeastaan suuri ihme, ettei tämä kaksikko ollut jo kuristanut toisiaan. Itseasiassa, he eivät olleet kiistelleet lainkaan sitten, kun niistä hiton bileistä oli päästy pois.
Ja he jopa puhuivat toisilleen melkein kuin ihmisille. Eivät sentään aivan, mutta… No, kaikki oli niin suhteellista. Toinen käskytti Milaa seuraamaan itseään. Punapää kääntyi katsomaan toista ja kohotti hieman kulmiaan. Hän ei ollut tottunut tottelemaan käskyjä muilta. Hän jakoi niitä. Jostain syystä se jätettiin ihan omaan arvoonsa. Tämä jätkä oli aivan omaa luokkaansa, kieltämättä aika kiehtova. Ei mikään herrasmies, joille tytön isä koetti kovasti esikoistaan parittaa. Robert Lee ei koskaan tuntunut oppivan ajatukseen, että Jamie pelasi omillaan. Sinkkuna. Sooloillen.

Pahatar seurasi keinuen poikaa saaden tuon jopa kiinni jatkaen matkaa tuon rinnalla kävellen. Tyttö katseli ympärilleen hahmottaen taloja, jotka olivat aivan toista luokkaa kuin ne, missä hän oli tottunut asumaan. Neiti ei kyseenalaistanut sitä, mihin toinen häntä kuljetti. Hän oli melko varma, ettei heistä kumpikaan tiennyt toistaan paremmin. ja oliko sillä väliä? Neiti vain seikkaili uhmaten kaikkea, kuolemaa mukaan lukien.
Tämä alue oli karua, osa taloista näytti siltä, että niiden seinät saattaisivat kaatua koska tahansa. Ja silti, toisin kuin useat hienostoon kasvatetut neidot, ei Mila karttanut tätä elinympäristöä. Hän osasi arvostaa vähällä pärjäämistä.

Korkokenkien kopina asfaltilla kertoi sen porkkanapään seuraavan, vaikka Shawn oli jollakin tasolla vain toivonut tuon painuvan vittuun. Tosin, se oli vain joku olematon taso, koska vaikka Mila nyt melkoinen lehmä olikin, oli tuo kyllä kieltämättä viihdyttävämpää seuraa, kuin siellä bileissä pyörinyt ruokottaman typerä ääliöjengi, joista jokaista Keyes oikeastaan inhosi sydämensä pohjasta. Toisaalta, ketäpä hän ei olisi inhonnut, jos itseä ei otettu lukuun?
Oli hän sentään käärinyt mukavat voitot tältä illalta, kun oli saanut niille idiooteille myytyä yhtä sun toista. Ja itselle ihan mukavan tilan, joka oli rakenneltu huolellisesti niin huumeista kuin alkoholistakin – jos Shawn ei olisi harrastanut tällaisia hommia pienestä pitäen, hän olisi luultavasti jo heittänyt henkensä, tai ainakin makaisi san diegolaisessa sairaalassa teho-osastolla.

Kun se kuuluisa ensimmäinen tutun näköinen talo tuli vastaan, Shawn käveli sen pihaan ja asteli sisään kuluneen ja ränsistyneen näköiseen kerrostaloon. Ei se mikään pramea ollut, mutta täysin riittävä Keyesille asumapaikaksi. Kodikseen tuo paikkaa ei kutsunut, koska Shawnilla ei ollut sellaista, jota kutsua ’kodiksi’ – hän ei oikeastaan enää edes tuntenut sanan merkitystä. Ja jos Keyesillä olisi ollut koti, se olisi ollut kaduilla.

Räppäri saapasteli sisään, ensimmäiset portaat ylöspäin ja käveli sitten hakatusta ovesta sisään. Shawn oli ollut eräänä iltana hieman väkivaltaisella päällä ja hakannut ovensa paskaksi, koska ei ollut löytänyt avaimiaan. Siihen saakka, kunnes hän oli löytänyt avaimensa, hän oli hakannut ovea siitä syystä. Sitten, kun hän löysi avaimet omien housujensa takataskusta, hän hakkasi ovea ihan vain hakkaamisen ilosta.
"Tervetuloa mun palatsiin", Keyes sanoi jäljessään tulevalla porkkanapäälle potkaistessaan kaltoin kohdellun eteisen oven auki.

No, kuten arvata saattaa, paikka ei ollut palatsia nähnytkään. Shawn ei edes jaksanut muistaa, milloin oli viimeksi siivonnut – varmaan silloin, kun Rosa-Lena oli ollut tulossa käymään. Silloin kun täti tuli käymään, piti kiillottaa paikat viimeisen päälle. Mutta noin muuten Keyes ei oikein jaksanut välittää, miltä hänen asuntonsa näytti.
Joka puolella tuntui olevan tyhjiä pulloja, jotka olivat joskus sisältäneet alkoholia. Jätkä oli laiska palauttelemaan pulloja ja joskus hän kuluttikin aikaansa nakkelemalla pulloilla naapurin rumaa kissaa.
Siellä, missä ei ollut pulloja, oli jotain muuta törkyä. Syvimmissä nurkissa vilisi villakoiria. Ilma sentään oli raikas, kun Keyes oli lähtiessään unohtanut olemattoman parvekkeensa oven raolleen.

He päätyivät kämpälle, joska oli ovi potkittu sisään ja joka muutoinkin näytti siltä, ettei siinä oikeasti asuttu. Sanoista päätellen Shawn kuitenkin täällä asui, tiedä sitten sitä maksoiko toinen tästä yhtään mitään. Saattoihan tuo tässä laittomastikin elää. No, se ja sama neidin kannalta. Palatsi tämä ei hänen mittakaavassaan ollut, mutta väliäkö silläkään? Kukin tavallaan, tuo jätkä täällä ja hän glamourin keskellä tilavassa kattohuoneistossa… No, ei Mila kokenut tarpeelliseksi sitäkään mainita. Kehuskelu turhilla jutuilla oli syvältä anaalista.
Lupia kyselemättä neiti astui sisään kämppään ja pyörähti ympäri hameenhelma hulmuten. Neiti naureskeli ja päässäkin pisti piruetti hieman pyörimään. Samapa tosin vielä sekin. Tyttö meni ja istui sohvalle ja katseli Keyesiä kaivaen esiin tupakoita, muistaen vasta hetkenkuluttua niiden olevan loppu. Jaa, no pärjäsi hän ilmankin.
“Ajattelitsä painaa mua, kun tänne toit?”, Mina kysäisi toinen kulma kohotettuna ja naureskellen ivallisesti. Se idea oli hänelle ihan ok, mutta ei hän sitä silti tältä jätkältä ollut odottanut. Varmastihan tuo harrasti naisia kertakäyttönä, kuten mila kumpaakin sukupuolta mielialasta riippuen. Hän oli silti kieltämättä parhaansa mukaan aiemmin ärsyttänyt paskat pihalle tästä jätkästä. Ja tuo oli lyönyt häntä. Ja kaikkea muuta. Olihan Keyes kaikessa kusipäisyydessään mukavaa seuraa… Ja no, pikapano piristi…

“Onko sulla olutta tai mitään?”, neiti kysäisi istuskellen yhä rennosti toisen sohvalla ja katsellen kynsiään, joista lakka oli alkanut lohkeilla ja juosta karkuun.

Shawn potki likaiset skeittikenkänsä jalastaan eteisen kaapin perukoille, jaksamatta tälläkään kertaa välittää, miten ne sinne asettuivat. Räppäri oli huoleton eläjä, jota ei voinut paskan vertaakaan kiinnostaa, millaisessa kunnossa hänen kämppänsä oli. Kunhan lattia ei kuhissut torakoita ja rottia, jääkaapissa oli jotain syötävää (ja tietysti juotavaa), Shawn Keyes oli harvinaisen tyytyväinen niin sanottuun kotiinsa, jota hän ei edes koskaan kodikseen kutsunut.

Jäiset silmät vilkaisivat sohvalle rojahtanutta naista samalla, kun jätkä itse käveli parvekkeenoven luo ja kiskaisi sen vain hieman väkivaltaisesti kiinni. Shawn joutui myöntämään, että välillä hän piti Milan asenteesta – punapää ei kysellyt, vaan toimi. Vähän niin kuin Shawn itse.

Kolea naurahdus kumpusi nuoren miehen kurkusta, kun räppäri hetken tuijotti likaisen ikkunalasin läpi ulos, ennen kuin käänsi katseensa sohvalla olevaan Milaan.
"No totta kai, eikö se nyt oo ilmiselvää?" Shawn naurahti matalasti kohottaen toista kulmaansa ivallisesti.
"Itse asiassa toin sut tänne teekutsuille. Oota, käyn hakee mun prinsessamekon, niin voidaan aloittaa", jätkä lausahti sarkastisesti liihotellessaan olohuoneen poikki kuin kovinkin ballerina konsanaan.

Itse asiassa Keyesin päämääränä oli keittiö, tarkemmin ilmaistuna jääkaappi, jonka sisältöä Shawn hetken tutkiskeli mietteliäänä. Sisältö oli melko yksipuolista: alkoholia, alkoholia, vanhentunutta juustoa, ketsuppia, alkoholia, alkoholia, alkoholia, ja makkaraa. Pitäisi varmaan käydä kaupassa, niin saisi joskus jotain syötävääkin.
"Viskiä", kuului vastaus Milan kysymykseen keittiöstä, "mutta sähän tykkäät Jack Danielsista."
Ainakin Shawn kuvitteli nähneensä sellaisen pullon jossakin vaiheessa sen nartun kädessä. Ja sen kummemmin odottelematta mitään kommenttia jätkä otti pullon ja kiikutti sen olohuoneeseen. Melkein täynnä oleva pullo nakattiin varoittamatta Milan syliin, kyllä naisen tissit pehmentäisivät vähän laskua, jos ei ehtisi käsillä ottaa kiinni. Laseja Shawn ei tuonut, mitä sitä sellaisilla teki?

Toinen rupesi riehumaan parvekkeenoven kanssa, mutta Mila ohitti sen vain vilkaisemalla ja tuijottelemalla sitten seinille. Siinähän riehui, jos sai siitä jotakin irti. Tai irti tässä kämpässä nyt saattoi lähteä vaikka seinä, kun vähän tönäisisi… No, paskat väliä, hänen ei tarvinnut onnekseen asua näin. Toinen nauroi Milan esittämälle suoralle kysymykselle. Jamie taas katseli toista kasvot ilmeettöminä. Itsestään selväähän se oli, kuten toinen sanoi. Hänen piti vain esittää kysymys, jotta saattoi osoittaa ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan. Vaikka tuskin tämä paskanaama siitä välitti, vaikka olisi ollutkin. Sovinistinoloinen tuo oli, mutta mitä väliä? Panoa enempää tässä nyt ei tunnettaisi.
“Vitut mistään mekoista”, Mila ilmoitti ja veti yksinkertaisesti omansakin häpeilemättä päältään ja linkosi lattialle. Kengät ja alusvaatteet jäivät, mutta saisivat ollakin vielä hetkensä. Hän nojaili sohvan selkänojaan tyynen rauhallisena ja odotteli juomista, jota Keyes oli lähtenyt hakemaan keittiöstään.

“Mulle menee mikä vaan”, nainen ilmoitti toisen ilmoittaessa, että viskiä löytyi. Jack Danielsia. Miten toisella oli siihen varaa? No, tuskin oli maksettu pullo muutenkaan. Ja brändin takiahan sitä vain juotiin. Monta kertaa parempia viskejä oli olemassa, hyvin monta kertaa.
Toinen tuli takaisin olohuoneeseen ja viskasi pullon Milalle, joka koppasi sen humalasta huolimatta. Häntä ei helvetti vie heitelty millään pulloilla, varsinkaan, jos ne eivät olleet tyhjiä. Typerää juoman haaskausta. Aina se hukkaan mennyt alkoholi harmitti enemmän kuin ruhjeet.
Korkki kierrettiin auki ja kurkkua polttelevaa nestettä kitattiin ykkösellä alas enemmän kuin oli järkevää. Mutta mitä vitun väliä? Kaikki järkevä oli useimmiten tylsää. Perään kumottiin vielä lisää. Kissamaiset, vihreät silmät luotiin kohti Shawnia, huulille kiipi pieni vaarallisen oloinen hymy.
“Jos nyt mennään suoraan asiaan ilman mitään suurempia turhuuksia. Mä jaksan naida vaikka koko yön.”

Kun Shawn oli palannut takaisin olohuoneeseen, oli Milalle joko tullut kuuma, tai tuo oli joku helvetin puolinudisti, kun oli valloittanut Keyesin sohvan alusvaatteisillaan. No, ei se Shawnia häirinnyt, mieluummin hän punapäätä noin katseli kuin vaatteet päällä. Vielä mieluummin tietysti ilman yhtään mitään. Ja ihme kyllä ämmä oli myös saanut kopin siitä pullosta: Shawnia se ei sinänsä olisi edes harmittanut, sehän olisi ollut vain hauskaa, jos pullo olisi levinnyt tuhansiksi palasiksi neidin jalkoihin. Hyvät juomat toki hukkaan, mutta ei tuo nyt niin hyvää ollut, että se olisi Keyesiä jaksanut sen kummemmin edes kiinnostaa. Tuokin pullo oli varastettu eilen, vai olikohan se ollut toissa päivänä (varmaan eilen, koska jos se olisi pöllitty toissapäivänä, olisi Keyes ehtinyt tyhjentää tuollaisen määrän jo moneen kertaan).

Jätkä seurasi sivusta, kun Mila kumosi puolet hänen juomistaan alas kurkustaan. Kopeaksi tulkittava katse heitettiin punapäähän, mutta huulille hiipi pirullinen, vittuilevan sävyn omistava hymy.
"Katotaan nyt seisooko mulla tän viina määrän jälkeen", Shawn heitti, vaikkei sanoissa mitään todenperäisyyttä ollutkaan. Oli räppäri joskus pahemmassakin tunnelissa pannut, ja muistikuviakin löytyi. Ehkä vähän hataria, mutta milloinpa Shawnin muistikuvat eivät ylipäätään olisi olleet hataria, jätkä kun oli lähes tulkoon koko ajan joko humalassa, pilvessä tai molempia yhtä aikaa.

"Loistavaa", Shawn murahti, eikä sanoista osannut sanoa, oliko se sarkasmia. Cap lensi päästä jonnekin olohuoneen nurkkaan, paljastaen tumman, siiliksi ajellut hiukset. Pari harppausta ja Keyes oli sohvan edessä, nostaen Milan seisomaan. Tietysti oli mukavaa katsella akkaa alaspäin, mutta punapäähän ei vain istuisi hänen sohvallaan ja odottaisi valmista, tuskin. Se oli enemminkin Shawnin osa.

Huulet pureutuivat Milan kaulaan, eikä Shawn välittänyt, vaikka olisi raastanut koko ihon vereslihalle. Ei se hänen ongelmansa ollut, eikä hänen kaulansa, vaan naisen itsensä.
Käsi kokeili toisen persettä ja lyhyt, ohimenevä naurahdus pääsi ihmisten ilmoille: toinen oli ehkä helvetin pahaluonteinen, mutta ainakin tuolla hyvä perse oli.

Jaa että seisoisiko tuon viinan jälkeen? Parempi helvetti vie olisi, kun kerta hänet oli jo tänne asti raahattukin. Ja mielellään myös hyvin, hän olisi saanut kenet tahansa muunkin, mutta jostain syystä tarttunut tämän matkaan. Ja sitä hän ei haluaisi katua paskan panon tähden, toinen oli muutenkin kaikkea muuta kuin maailman viehättävin persoona. Toisen äänensävy ei ollut enää niin selkeästi tulkittavaa, mutta sekään ei ollut niinkään tärkeää. Tuo heitti lippiksensä vittuun ja kissanaisen huulille levisi tyytyväinen virnistys. Tytölle munaa, heti ja pian kun sitä saatana vie panetti. Keyes kiskoi Milan ylös sohvalta, eikä punapäällä ollut aikeita pistää vastaankaan. Saatanan pitkähän toinen oli, mutta hänellä oli korkonsa. Kädet kietaistiin toisen kaulaan ja tuo puri häntä. Jamie voihkaisi, vaikkakin vain pienesti. Asiaa… Toisen kädet etsiytyivät neidin perseelle ja punapää painoi pitkiä kynsiään niskaan. Kaulaa oli taivutettu taaemmas, jotta toinen saisi enemmän tilaa syödä. Häntä kyllä vituttaisi moinen huomenna, mutta sen ajan murhe sitten.

Kädet valuivat toisen rintakehää pitkin paidan helmaan ja Mila rupesi riuhtomaan sitä ylöspäin. Parempi se olisi saada päältä nyt, tai hän helvetti vie kirjaimellisesti repisi sen toisen päältä pois.

Toisen voihkaus tyydytti Shawnia, mutta ei tarpeeksi. Hän halusi laittaa punapään huutamaan, kivusta tai nautinnosta, se ei Keyesille ollut niin tärkeää. Kunhan naapurit taas kuulisivat, ettei jätkä ollut tälläkään kertaa jäänyt ilman seuraa. Jostakin kumman syystä niitä naisia oli, vaikka joka sormelle ja varpaalle laskea, vaikkei Shawn mikään maailman viehättävin ja miellyttävin persoona välttämättä ollutkaan.

Räppäri antoi Milan mielellään vetää mustan hihattoman päältään, mitä pikemmin kaikki vaatteet olisivat jossakin muualla kuin kummankaan osapuolen päällä, sitä pikemmin Shawn olisi ehkä kaksi minuuttia iloinen elämässään. Ehkä.

Kun oma paita oli heitetty lattialle, toinen käsi nousi selälle aukaisten epäilyttävänkin harjaantuneesti toisen rintaliivien hakaset. Ne tipautettiin lattialle ja potkaistiin jaloista, katse kävi arvioivana toisen rinnoissa. No joo, ihan kivat. Tatuoinneista Shawn sentään saattoi jopa päänsä sisällä myöntää pitävänsä, mutta ei niin paljoa, että sitä ääneen olisi sanottu. Jätkä oli omaankin ihoonsa hakkauttanut mustetta jonkin verran, ja naisillakin tatuoinnit olivat ihan mukiinmenevän näköisiä.

Toinen käsi etsiytyi punapään rinnoille ja toinen haarojen väliin, eikä Shawn jaksanut enää edes esittää, etteikö hänellä olisi jo kiire.

Tunteja myöhemmin, kun aamuaurinko ensimmäiset säteensä soi… tai paljon sen jälkeen, lähempänä iltapäivää

Päätä kivisti. Joka paikkaa kivisti. Olo oli kuin soratiellä nukutun yön jäljiltä… ja uskokaa huviksenne, niin senkin Jamie oli elämässään kertaalleen kokenut. Ei mitään järin mukavaa touhua. Selkää särki, mutta eniten päätä. Krapula oli niin syvältä, että tuntui ihan kurkussa asti. Oksetti, mutat vaikka kuinka yrittäisi, niin se oksennus ei tulisi ulos. Ei, piruuttaankaan.
Pistävä hien- ja vanhanviinanhaju otti nenään vahvana. Tytön silmät olivat kituuttaneet itsensä auki. Hänen takkuiset punaiset kutrinsa olivat pitkin rintakehää, joka ei ollut hänen omansa. Se oli kieltämättä erittäin seksikkään miehinen, mutta paskat neito siitä välitti. Hän tahtoi kipulääkettä ja mielellään saman tien.
Kaulan iho tuntui kireälle, hän osasi aavistaa sen ulkomuodon. Kireyttä tuntui muuallakin. Häntä oli purtu, syöty ja imetty. Oletettavasti jäljet ottaisivat enemmän päähän kuin kipu. Ei vielä, vielä hän ei ollut niitä nähnyt tai aivan kokonaan tiedostanutkaan. Tätä ne aamuolot usein olivat… kohmeisia.

Nuori nainen nousi sängylle istumaan, vilkaisi miestä rinnallaan ja irvisti. Niin joo… Voi vittu. Ihan sama… Missä hänen vaatteensa olivat? Missä hän oli? Ja ennen kaikkea, millä helvetillä hän pääsisi täältä ihmisten ilmoille?

Shawn heräsi myöhään seuraavana päivänä pääkipuun. Keyes ei ihan vähästä määrästä saanut krapulaa, mutta ne kaikki lasilliset (tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa, että pullolliset), jotka nuori mies oli eilisiltana kitannut, olivat tehneet tehtävänsä. Takaraivon tietämillä jomotti, olo oli jotenkin epäilyttävän nuutunut ja voimaton. Aivan kuin hän ei olisi nukkunut koko helvetin yönä.
Kun jätkä sai silmänsä auki, muistikuvat läjähtivät yhtenä kasana aivoihin ja Keyes antoi luomien painua uudestaan hetkeksi jäänsinisten silmiensä eteen. Ei ihmekään, että olo oli mitä oli. Aika paska, jos ihan rehellisiä oltiin. Tai ehkä vähän enemmänkin, kuin vain aika paska.

Kesti hetki, ennen kuin Shawn uudemman kerran avasi silmänsä ja ne tapasivat nyt sen punatukan, jonka kanssa hän oli tällä kertaa yönsä päätynyt viettämään. Millä helvetin opilla, sitä Shawn ei ihan jaksanut ymmärtää tässä vaiheessa aamua... Vai joko oli päivä? Mitä väliä silläkään oli, Shawnilla ei kuitenkaan ollut mitään niin tähdellistä tekemistä, että vuorokauden ajalla olisi varsinaisesti ollut yhtään mitään merkitystä.
Olo oli niin outo, että Shawn luuli olevansa edelleen humalassa. Tai pilvessä. Tai molempia. Se oli kyllä erittäin varteen otettava vaihtoehto, ei se mitään uutta olisi ollut, vaikka hän olisi ollutkin edelleen kaikkien eilisiltana käyttämiensä aineiden vaikutuksen alaisena.

Siniset silmät tuijottivat levottomina sängyn pohjalta naista, kun Shawn käänsi kylkeään ja sulki silmänsä. Sisälle huoneeseen itsepintaisesti tunkeutuva auringon valo poltti silmiä ja ärsytti Shawnia. Ja hän kun vielä oli yrittänyt tukkia joka ikisen raon, josta valo oli tullut sisään... Epäonnistunut siinäkin, näemmä.

"Kerää kamppees ja painu jonnekin helvettiin", Shawn toivotti iloisesti naiselle, eikä vaivautunut enää luomaan tuohon silmäystäkään. Kunhan nainen vain painuisi jonnekin kauas hänestä ja hänen asunnostaan.

Milan mieliala ei ollut mikään taivaita hivelevä, todellakaan. Lähimmissä määrin pelkkää vitutusta ja kipua. Peruslauantaiaamun olotila. Oliko nyt edes lauantai? No, ihan sama.
Parempaan suuntaan olo ei siitä ollut menossa, kun hänelle toivotettiin harvinaisen vittumaisesti tervemenoa helvettiin. Jamie mulkaisi jätkää ja naurahti ivallisesti. Ei, vittumaisuudesta ei päästy edes krapulassa. Kun hän kärsi, muidenkin oli parasta kärsiä.
“No en vitussa, kun mä ajattelin jäädä tänne sun läävääs asumaan ja hoitamaan kotia”, ämmä ärähti. “Aika säälittävä saat olla, jos kuvittelitkaan miitään muuta.”

Raivonpiikin saanut kapinanarttu nousi jaloilleen välittämättä siitä, että päässä heitti. Veressä sokeria tuskin oli paljoakaan tuontahtisen juomisen jälkeen. No, vastoin järkeä Mila käveli alasti toisen keittiöön ja rupesi repimään kaappeja auki. Hän halusi sokeria, ihan missä muodossa vainm. Palasokeria, jota tunkea suuhunsa ainakin viisi palaa kerralla tai sitten hienoa sokeria, jonka syömisen kanssa taas voisi olla ongelmia… No, ihan sama. Jotakin löydettiin pienen päätäsärkevän räiskämisen jälkeen ja olo parani ainakin hieman.
Vasta nyt hän rupesi etsimään vaatteita, joita pukea päälleen.
“Missä helvetissä mä olen, jos saan kysyä?”, Jamie kysyi yhä ärinämurina sävyyn. Hänen oli pakko saada tietää, niin voisi sitten soittaa edes taksin tai jotakin.

Shawn murahti jotakin epäselvää jaksamatta vaivautua kääntyä katsomaan Milaa. Hän vain toivoi, että nainen keräisi luunsa ja häipyisi jonnekin kauas hänen asunnostaan.
"Muotoilinko mä väärin", Keyes tuhahti ärtyneellä äänensävyllä, joka oli ja pysyi karheana kuivan kurkun takia, "mä tarkotin, että lähe vetämään nyt."
Jos Keyes olisi ollut virkeämpi, hän olisi voinut naurahtaa halveksuvasti. Nyt jätkä ei jaksanut vaivautua.
"Ja sä kuvittelet, että mä huolisin sut hoitamaan mun taloutta?" nuoren miehen ääni kantautui jostakin sängyn pohjalta, "aika säälittävä saat olla, jos kuvittelit."
Kuka tahansa muu, mutta ei tuota pahansisuista punapäätä. Shawn oli elämänsä aikana törmännyt jos jonkin näköisiin naisiin, niin lempeisiin kuin pirullisiinkin, mutta Mila veti kyllä pohjat jälkimmäisessä kategoriassa. Yleensä ne muka ilkeätkin naiset tyytyivät vain ulisemaan loppuillasta hänen allaan. Milalla sentään oli ollut pokkaa ajaa hänen autonsa perään. Ja vielä tarkoituksella.

Kolina ja räminä täytti Keyesin aistit, keittiön ovien paukahtelu kertautui kymmenellä hänen päässään. Se nainen oli varmasti joku paholainen, joka oli lähetetty piinaamaan häntä helvetistä. Ei vittu, aivan uskomatonta...
Shawn kääntyi selälleen välittämättä siitä, että peitto valahti puoliksi miehen alastoman vartalon päältä pois. Hän ei nousisi sängyn pohjalta ennen huomispäivää, se oli varma. Ehkä käymään kusella ja polttamaan pari, mutta muuten... ei. Asiaa voisi katsoa sitten huomenna tosiaan uudestaan.

Naisen ärisemällä lausutut sanat toivat naarasleijonan Shawnin mieleen, ja jätkä toivoi, että tuo todella olisi vain noudattanut hänen sanojaan ja lähtenyt. Hypännyt vaikka parvekkeelta, ei Shawnia jaksanut kiinnostaa.
"Jossain päin San Diegoa", räppäri murahti vastaukseksi jaksamatta vaivautua kertomaan yksityiskohtia. Paskaläävässä, senhän Mila näki varmaan ominkin silmin.
"Lähe kävelemään auringonnousuun ja kato minne päädyt."

Toinen oli selvästi ärtynyt siitä, ettei Mila ollut suorinta tietä ovesta ulos. Ja sekös sai mielialan kohenemaan kertaheitolla. Ah että olikin mukava olla yksi maailman hirveimpiä narttuja…
“Joojoo, jäkäjäkä. Pää kiinni, ämmä. Jos sä tajuaisit mitään naisten päälle, sä tietäsit ettei yksikään itseään kunnioittava muija kuuntele tuollaista ininää saati sitten tottele sitä”, muija tokaisi äänellä, joka kertoi kyllä neidin pitävän Keyesiä yhtenä hyttysenä. Ihan vaan vaikka sillä turvin, ettei tuo korsto sängystä kovin nopeasti ylös nousisi. Ja vaikka nousisikin, niin oli sitä turpaan ennenkin otettu ja moiseen totuttu. Ihan sama.
“Kuule beibi, ihan sama huolisitko sä, mä en jäis tälläseen läävään sian kanssa, vaikka se olis mun hengestä kiinni. Sä olet kuolettavan tylsä muutenkin.” Niinpä niin, sanoja. Vaikka totta toinenpuoli. Miksi jäädä tänne, kun saattoi saada niin paljon parempaakin. Tai parasta; elää loisteliaasti yksin ja sormiaan napsauttamalla saada seurakseen kenet tahtoi. Passasi täydellisen hyvin hänen makuunsa.

Vilkaisu sängyn suuntaan sai tyttösen nauramaan. Voi parkaa kun oli itsensä tuohon tilaan saanut. Myötätuntoa? Ei vitullakaan, puhdasta vahingoniloa vain. Hän oli sentään saanut itsensä ylös, mutta hänpä olikin idioottimasokisti. Ja ihan jees niin, kyllä tämä fyysinen tila ajallaan ohi menisi. Onni, ettei sentään oksettanut enää niinkään.
Mila noukki lattialta, ympäri lattiaa, alusvaatteensa ja puki ne ylleen. Kaikki löytyi, ihme kyllä ja pian ne olivat päälläkin. Sohvalle istuuduttiin kenkien laittamisen ajaksi kuuntelemaan paskanjauhantaa.

“Ai kato vittu joo, niinpä. Paitsi että se aurinko on tainnut nousta jo, olinpa mä tyhmä”, Mila sadatteli viileästi. Okei, nyt tuo äijä oli jo saatanan vituttavaa seuraa. Mitäkö sitten? Puettuna uusi suunta jääkaapille ja pullo kouraan. Uuteen nousuun. Olisi ollut vähättelyä sanoa, että pahatar hymyili pirullisesti.
“Joo, kiitti oli kivaa. Älä kuole, törmäillään, valitettavasti. Pidä kivaa kuntosi kourissa ja kerää vihaa, kyllä siitä vitutuksestä pääsee eroon naista hakkaamalla. Heippa!”, Mila laukoi tekopirteällä äänellä ja karkasi ovesta porraskäytävään sitä pulloa kämppään jättämättä. Kärsiköön krapulaa ja vitutusta. Ihan sama, hänellä oli muitakin huolia. Kuten nyt vaikka kotiin selviäminen.

Shawnia nauratti ja tuon kurkusta kumpusikin karheaa, matalaa naurua. Kovinkaan moni nainen ei ollut itseään kunnioittava, jos häneltä kysyttiin. Typeriä lehmiä kaikki, eikä Milakaan tehnyt poikkeusta siitä listasta. Ja mitä ininään tuli... No, se oli kyllä heistä juuri Mila, joka siinä vinisi. Toisen halveksuvaksi kai tarkoitettu äänen sävy sai Shawnin nauramaan uudestaan, entistä räkäisemmin ja paskaisemmin.
"Sä oot niin hauska, kun yrität isotella", Shawn nauroi jostakin lakanoidensa välistä jaksamatta vaivautua aukaisemaan silmiään.
"Muru hei, sä puhut nyt vaan itestäs", vastattiin vielä toisen huvitusta herättävään puheenvuoroon, "pirihuoratkin on parempaa seuraa." Se nyt oli tietysti makuasia, ja sanat olivat olleet ehkä enemmänkin kuin vain pieni valkoinen valhe, mutta mitä vitun väliä sillä oli? Oli Mila oloonsa eilisiltana ollut tyytyväinen, ja Shawn kyllä tiesi naista paremmin, mitä tuon päässä oli liikkunut.

Harmi, ettei nainen suostunut keräämään luitaan ja häipymään. Toisen vittuilut olivat, ikävä kyllä, ihan viihdyttäviä, mutta hei, yksi ilta riitti. Aamulla ei enää jaksanut kiinnostaa.
Shawn tukahdutti naurunsa, Milako kuvitteli, että hänellä oli huono olo? Pahempaakin oli koettu, paljonkin pahempaa. Eikä hänellä ollut edes niin paha olo, kuin olisi voinut olla.
Kyse oli, jälleen kerran, enemmänkin viitsimisestä, kuin kykenemisestä. Shawn ei yleensä vain jaksanut vaivautua, miksipä olisi, kun saattoi vain maata sängyssäkin? Mieluummin hän nyt otti rennosti, kuin katseli jonkun sekopäämuijan riehumista.

Kun ulko-ovi kuului paukahtavan kiinni, Shawn makasi hetken hiljaa, kohottautuen sitten toisen kyynärpäänsä varaan. Toista silmää raotettiin laiskasti ja hetki kuulosteltiin, ettei se nainen vain ollut jäänyt pesimään mihinkään nurkkiin.
Onneksi ei. Tyytyväinen hyminä kumisi miehen kurkussa, kun tuo rojahti takaisin sänkyynsä.

Nyt oli vain hän, ylhäisessä yksinäisyydessään. Mikäs sen parempaa.

Käsi kaivoi sängyn vieressä olevasta laatikosta sätkän ja napsautti sen palamaan samassa paikassa olleella sytkärillä. Näitä jemmoja Shawnilla oli varmaan kukkaruukuissakin.
Eihän eilinen ollut vielä mitään, pelkkää lämmittelyä. Tänäänhän ne kunnon bileet pidettäisiin.

Hän, ja uusi kierros.

Mikäs sen parempaa.