Baby we were born to run

// Odotellessa Wraita ja Alexeita ^^ (anteeksi, tästä tuli tosi kökkö :/ ja otsikko ei liity mitenkään olennaisesti peliin :D)//

Ruokatunti oli juuri alkanut, mutta ruokalassa ei ollut samaa tungosta kuin yleensä. Se ei kuitenkaan ollut mikään ihme, sillä ulkona oli valehtelematta täydellinen ilma; aurinko porotti kuumana pilvettömältä ja kirkkaan siniseltä taivaalta.

"Lähes täydellinen päivä", Saskia mietti suunnatessaan tyhjään pöytään. Turkoosiin, vartalonmyötäiseen toppiin sekä mustiin pillifarkkuihin pukeutunut punapää ei välittänyt katseista, joita oli saanut osakseen vaan laski tyynesti tarjottimensa pöydälle ja asetteli laukkunsa viereiselle tuolille.
Tarjottimella oli kokistölkki, sämpylä sekä omena, jonka tyttö meinasi laittaa laukkuunsa iltapäivän kuvaamataidon tunteja ajatellen.

Tarkasteltuaan tarkemmin ruokalassa istuvia henkilöitä, hän tuli tulokseen, että olisi mieluummin halunnut mennä syömään ulos. Nyt hän istui yksin ruokalassa kaiken maailman nörttien, friikkien ja tavisten ympäröimänä, joista suurin osa tuntui karsastavan häntä, vaikka pienikokoinen tyttö ei ilkeältä tai pelottavalta näyttänytkään.

"Onneks yksin oleminen ei koskaan oo ollut ongelma", Saskia totesi mielessään ja hymyili itsekseen. Hän kaivoi hopeisen iPodin laukkunsa kätköistä, asetteli nappikuulokkeet paikoilleen ja alkoi etsiä itselleen mieleistä kappaletta.
Bruce Springsteen ja Born to run soi kuulokkeissa, kun tyttö avasi kokistölkin ja alkoi syödä sämpylää, jonka sisällä suolakurkkuja ja juustoa.

Alexei asteli rennoin askelin ruokalaan napaten tarjottimen matkalla käsiinsä. Hän tiesi ettei kotona ruokaa saisi moneen tuntiin. Siskolla kun oli harjoitukset tänään heti koulun jälkeen ja hänhän ei periaatteesta itse ruokaa tekisi. Kuitenkin siitä tulisi vain marinaa palkaksi. Hän käyttäisi paistamiseen väärää öljyä tai unohtaisi puristaa jostakin jotain ylimääräistä johonkin. Niin se aina meni. Katie oli tarkkaihminen. Pieni tacolautanen napattiin tarjottimelle ja iso ranskalaisannos heti perään. Juomaksi iso tuopillinen vettä. Ruokalaan päin käännyttiin. Yleensä rokkari ei ollut tähän aikaan syömässä. Juuri tämän takia nimittäin. Paikalla vaikutti olevan pelkkiä nörttejä ja randomeja. Niitä kenen pärstä ei jäänyt mieleen vaikka haluaisikin. Päätä pyöritettiin hieman. Yksin hän ei söisi vaikka mikä olisi!

Onneksi pojan katse osui yksikseen istuvaan tyttöön. Tuo oli etäisesti tutunoloinen. Taisi kuulua itsekin rokkareihin. Ei tuo ruma ainakaan ollut ja se riitti Alexeille perusteeksi. Tuota kohti lähdettiin astelemaan. Kyllä, tyttö oli rokkari. Itse asiassa kun tarkemmin katsoi, tuo näytti todella tutulle. Harmi kun poika tunsi niin monia tyttöjä. Jotenkni hänestä tuntui, että taas saattaisi tulla eteen tilanne, jossa hänet tunnetiin ja vastakaiku ei ollut niin varmaa hänen omalta osaltaan.
"Miten menee?" ROkkari hymyilikin sitten ja laski tarjottimensa pöytään ja istui itse tyttöä vastapäätä.
"Aika laimee meno tääl tänään, vai mitä? Kaikki tulee myöhemmin syömään." Alexei jatkoi pientä smalltalkiaan. Tietenkään hän ei ottanut huomioon edes sitä mahdollisuutta, että toinen vaikka tahtoisikin syödä yksin. Ei häntä kukaan samanklikin edustaja tyttö häätänyt koskaan pois. Sen verran hyvä maine hänellä oli keskuudessa.

// Alexein look (ensimmäinen, se keskellä olija siis miehistä on Alexei xD)

Saskia oli saanut sämpylänsä puoliksi syötyä ja kappale oli ehtinyt vaihtua muutamaan otteeseen, kun joku asteli pöydän luokse ja kysyi: "Miten menee?"
Tyttö laittoi musiikin tauolle ja otti nappikuulokkeet pois korvistaan. "Ihan jees, entäs sulla?", hän vastasi ja hymyili rokkarille, joka istuutui pöydän ääreen. Saskia oli aidosti ilahtunut seurasta ja se näkyi hänen kasvoiltaan.

"Aika laimee meno tääl tänään, vai mitä? Kaikki tulee myöhemmin syömään.", rokkari sanoi ja sai tytön nauramaan. "Sanos muuta, äsken just mietin, että miks piti tulla a. näin aikasin syömään ja b. jäädä sisälle vaikka ulkonakin ois varmaan ollut tilaa", Saskia sanoi tutkaillen seuralaistaan yrittäen yhdistää päässään nimiä ja kasvoja. Kyllähän poika oli tuttu, toki. Hän oli rokkari kuten Saskia itsekin. Nimi vain sattui olemaan hukassa ja tyttö alkoi miettimään, mahtoiko toinen tietää hänenkään nimeään.

Tyttö otti hörpyn kokiksestaan ja suuntasi huomionsa takaisin poikaan. "Sähän soitat kitaraa myös?", hän kysyi varmistaakseen, sillä ainakin muisteli ja luuli tietävänsä pojan olevan musiikkimiehiä. Ainakin he olivat samalla musiikintunnilla.
Saskia vilkaisi ruokalan ovelle, jossa alkoi risteillä hieman porukkaa, ja risti jalkansa pöydän alla, vaikka ne hädin tuskin ylsivät maahan.

Alexei hymyili toiselle ja iski pari tacoa juustotahnassa suuhunsa, sitten tyttö heittikin pojalle itsestäänselvyyden ilmaan. Poika nielaisi.
"Niin soitan. Yleensä mul on aina koulussa kitara mukana, mut nyt jätin sen venaamaan opettajanhuoneeseen pienen tappelun jälkeen. Oon vähän ravannu ympäriinsä tänään, nii ollu helpompi olla ilman skittaa." Rokkari selitti ja vilkaisi itsekin ruokalaan tulevaa väkeä. Ei ketään merkittäviä. No, ainakaan hänen kannaltaan. Taisivat olla taviksia. Vastapäätä istuvaa tyttöä katsottiin hetki ja juuri kun lisää tacoja oltiin laittamassa suuhun, Alexei yhdisti ulkonäön muistoon.
"Sä oot mun musaryhmäs,etkö ookki?"

Poika oli tyytyväinen siitä että muisti toisen. No, nimeä hän ei muistanut tai tiennyt. Kyllä hän nyt muisti miten oli mielessään ajatellut miten söötti tuo pikkuinen oli. Mutta niin kuin Alexei itsekin, niin myös tuon ajatukset vaihtuivat ja liikkuivat tiuhaa tahtia. Se ei aina ollut kovinkaan hyvä asia, mutta ei se rokkaria vaivannut.
"Onks viikonloppu suunnitelmia?" Poika kysyi sitten ja nappasi viimein ne pari tacoa suuhunsa. Olihan perjantai ja yleensä aina nuorilla oli tuoksi päiväksi suunnitelmia.

Saskia kuunteli Alexeita tarkkaavaisena, olihan kitarat ja musiikki yksi tytön intohimoista. "Jep, oon", hän vastasi pojan kysymykseen. "Mäkin soitan kitaraa, mutta senhän sä varmaan jo tiesitkin", Saskia totesi viitaten siihen, että soitti tai lauloi usein tunneilla. Hän söi sämpylänsä loppuun, joi hieman kokista ja katsoi poikaa hymyillen. "Mun mielestä sä soitat tosi hyvin", tyttö sanoi arvostavasti ja kohensi samalla toisella kädellään kampaustaan.

Rokkari kysyi hänen viikonlopun suunnitelmistaan ja Saskia pudisti päätään. "Ei oikeastaan, piti olla bänditreenit, mutta ne peruttiin, eikä veljetkään oo tulossa. Joten mä varmaan teen, mitä mieleen tulee. Kuten yleensä", tyttö totesi ja hymyili pojalle. Vaikka hänen sanoistaan saattoi olettaa, että Saskia aikoi vain löhötä koko viikonlopun, oletus oli väärä. Jos mitään mielenkiintoista ei tulisi vastaan, hän kävisi juoksemassa puistossa tai uimassa uimahallilla. Tai lähtisi spontaanisti huvipuistoon tai soittamaan rannalle itsekseen. Koulutehtävien teko viikonloppuisin, ja joskus viikollakin, oli ehdoton tabu. Viikonloput eivät olleet koulutehtäviä ja niillä itsensä näännyttämistä varten, vaan rentoutumista ja hauskanpitoa varten. Todennäköisesti hänen vanhempansa lähtisivät katsomaan NHL:ää tai sitten kotikatsomo isäpuolen kavereilla kyllästettynä olisi heillä kotona, mikä tarkoitti sitä, ettei heillä voinut olla rauhassa.

"Entä sulla?", Saskia kysyi, vaikka oli varma, että rokkarilla oli sata ja yksi menoa, sen verran komea tapaus tämä oli. Keskustelun lomassa tyttö leikki kokistölkin klipsillä saaden sen jossain vaiheessa irtoamaan. Hetken ajan punapää mutristi huuliaan ennen kuin alkoi nauramaan. Hän laittoi irtonaisen klipsin tarjottimelle ja katsoi Alexeita hymyillen. "Mä olen Saskia, mutta jos haluat niin voit sanoa Kittyksi", tyttö totesi, sillä oli arvannut, ettei poika muistanut tai välttämättä edes tiennyt hänen nimeään.

Tyttö kehui Alexein soittoa ja poika kumarsi pienesti hymyillen.
"Tänks. Mä ny oon aina kitara kädessä ja soittelen julkisestiki niin paljon, et jos joku ei tykkäis, nii ois aika hauska." Tuolle vastattiin ja omia tacoja mussutettiin hieman. Nyt kun toinen sanoi soittavansa kitaraa, niin hän todella muisti sen. Pikkukitaristi. Aika söpöä. Sitten tyttö kertoi että viikonlopun bänditreenit oli peruttu, eikä veljetkään tulleet. Eli käytännössä toisella ei ollut suunnitelmia. Mutta eipä sitä aina tarvinnut tekemistä ollakaan.
"Eipä mullakaan kai mitään erikoist oo. Taidan käydä yhes baaris open jameillä. Siel saa käydä varausta vastaan soittamas lavalla. Tosin mä oon siellä jo aika vakiovieras. Sinne ku on ikäraja 18. Sit ny varmaa isää pitäs käydä systerin kanssa moikkaamassa ja varmaa pakottaa tänään samainen sisko käymään lääkärissä." Alexei selitti ja naurahti pienesti itsekseen.
"Katie eilen kolaroi vähän motskallaan ja satutti ranteensa, mut neiti ei suostu menemään lääkäriin. Rassailee nyt vaan pyöräänsä, että se tulee kuntoon." Poika puheli ja söi ruokaansa. Tosin tuo kaikki oli niin Katietä. PYörä oli tuon vauva ja sairaalaa kammottiin enemmän kuin mitään muuta...Vaikka tyttö ei sitä myöntänytkään.

Tyttö kertoi nimekseen Saskia, mutta Kittyksi kutsuminenkin onnistui. Se sopi paremmin kuin hyvin Alexeille, vaikka poika epäilikin, ettei välttämättä siltikään muistaisi tuon nimeä.
"Mä oon Alexei ja saa kuhtua Alexeiks. Ei must taida nimi väännöksiä olla. Jotkut kuttuu Adamsiks ihan sukunimen mukaan. Tai sit jos oon siskon kaa samas tilas niin kaksonen. Mut se nyt ei oo kovinkaan olennaista...Mut sul on bändi vai? Millasta musaa soitatte?"