...But let's just take it slow

Marjorie nyökkäsi peinesti. '' Voi sitä minäkin toivon '', tyttö kuiskasi hellästi ja silitteli vielä hetken sormillaan pojan niskaa, kunnes tuo sanoi mitä kello on. Miten nopeasti aika olikaan mennyt. Hänen pitäisi kohta lähteä, vaikka Paulilta heille ei kovin pitkä matka ollutkaan. Taksin hän varmaankin tilaisi, ei matkaa kuitenkaan kävellen taitettu, ainakaan nopeasti. Marjorie ei olisi halunnut lähteä pojan luota, mutta he voisivat varmasti nähdä taas, heidän oli oikeastaan pakko nähdä. Tarina ei saisi loppua tähän. '' Minun pitää pian lähteä.. Lupasin olla kuudelta kotona '', tyttö sanahti hieman vaisusti, mutta käänsi sitten kasvonsa poikaan. '' Mutta meillä on vielä vähän aikaa '', hän sitten kuiskasi ja siirsi suklaarasiaa hieman heidän tieltään.

Tyttö pysytteli pojan lähellä, mutta nousi polvilleen hetkiseksi, istuen sitten pojan syliin. Hän katseli pojan silmiä, korvia ja huulia. Hän uppoutui silmien katseeseen ja hengitti vasten toisen kasvoja. Varoen hän painoi huulensa toisen suupieleä vasten, sulki silmänsä ja siirsi huuliaan paremmin toisen huulille. Hetken tyttö suuteli poikaa hartaasti, kunnes irtautui pienesti ja katseli toisen piirteitä uudelleen. Miten hän oli uskaltanut?

Paulin sydän jätti lyönnin välistä, kun Marjorie kertoi, että hänen olisi lähdettävä. Nytkö jo? Mutta... näkisiväthän he taas. Niin pian kuin mahdollista. Seuraavaksi Paulin hymy palasi, kun Marjorie mainitsi, että olisi heillä vielä hiukan aikaa.
Kun tyttö tuli hänen syliinsä istumaan, Paul punehtui jälleen. Hetken hän ehti kaunotarta katsella - kunnes tuo itse painoi huulensa vasten Paulin huulia. Paul yllättyi tästä, mutta se oli hyvinkin iloinen yllätys. Paul yritti käyttää vinkkejä, joita oli joskus internetistä löytänyt - painoi huuliaan hellästi toisen huulia vasten, liikutti niitä hiljaa suu raollaan.

Paul jäi katsomaan, kun Marjorie vetäytyi hieman. Toisen silmät olivat niin säihkyvät, ja hiukset kehystivät kauniita katsoja nätisti. Nopeasti Paul vilkaisi kelloaan - se tuntui etenevän hurjaa vauhtia. Hän halusi vielä vähän läheisyyttä Marjorielta, joten hän veti rohkeasti tytön itseään vasten, sulki silmänsä ja painoi huulensa jälleen pehmeille huulille, tällä kertaa hieman voimakkaammin. Toinen käsi vaelsi ylös Marjorien niskan taakse, ja Paul päätti suudelman kevyesti. Hän vetäytyi vain juuri ja juuri, ja avasi silmänsä. Paul hieraisi nenänpäätään söpösti Marjorien nenänpäähän.
"Koska me nähdään taas? Koulussa varmaan, niin, mutta... Miten me... ollaan siellä?" Paul alkoi miettiä ääneen.

Marjorie nautti suudelmasta täysin siemauksin ja se parantui vain, kun Paul veti hänet uuteen suudelmaan. Tällaistako se olisi tästä eteenpäin? Helliä kosketuksia ja suudelmia? Miten ihanaa se voisikaan olla. Marjorie hymyili yhä, mutta tällä kertaa hymyssä oli hieman alakuloisuutta, sillä tyttö ei olisi halunnut erota pojasta. Ja ero olisi pian koitolla. Hellästi pojan neä hipaisi hänen omaansa, aww.. Miten suloista.

Pojan kysymys sai tytön mietteliääksi. Tosiaan, miten heidän pitäisi koulussa suhtautua toisiinsa, tai lähinnä.. Millaisen kuvan he muille antaisivat suhteestaan. '' Niin.. Miten meidän pitäisikään olla koulussa? '' tyttö mietti ääneen ja katseli pojan kasvoja. Osaisiko hän olla salailematta tunteitaan poikaa kohtaan vai pitäisikö sitä edes salata. Olisiko vain paras näyttää koko maailmalle heidän yhteinen onnensa?

Tyttö mutristi hetkiseksi huuliaan ja painoi nopean suukon pojan omille. '' Mitä mieltä olet? '' tyttö kysyi sitten pojalta ja kallisti pienesti päätään.

Paul pohti ankarasti. Miten tässä tosiaan pitäisi edetä? Voisivatko he olla yhdessä koulussa? Se nyt ainakin oli varmaa, ettei hän uskaltaisi suudella Marjorieta koulussa kaikkien nähden. Ehkä he voisivat niinsanotusti hengata yhdessä? Niinpähän he ainakin saisivat olla toistensa seurassa. Ja mitä Paul itsestään tiesi, tuskin kukaan kermalainen tulisi kettuilemaan siitä, kuinka hän yhtäkkiä pyöriikin jonkun tytön kanssa - tuskinpa kukaan tiesi, miten hän yleensä välituntinsa kulutti.

Paul siveli Marjorien poskea ja hiuksia. "Niin... Ehkä me voisimme olla yhdessä välitunneilla, joka tapauksessa?" hän ehdotti. "Kun ei meillä ainakaan samoja tunteja ole..."
Paul mietti. "...ehkä istua vierekkäin penkillä ja pitää varovasti kädestä?" hän vielä lisäsi. Jos muuta ei uskaltaisi muiden nähden tehdä, niin tuollaista kovin monet tuskin panisivat mitenkään merkille.
"Tärkeintä olisi, että saisin olla sinun kanssasi." Tämän sanottuaan Paul veti tyttönsä hellään halaukseen, joka tiukentui hieman. Paulista olisi hienoa, jos hänen ei tarvitsisi olla aina yksin koulussa. Marjorien seura olisi iso muutos hänen viihtyvyyteensä koulussa - tai ainakin välitunneilla. Yleensä tunneilla hän oli kuitenkin elementissään ja vauhdissa, ettei ajankulua ja yksinäisyyttä huomannut.

Marjroie kuunteli tarkoin pojan jokaisen sanan ja nyökkäsi sitten. Apeus kaikkosi hänen kasvoilleen ja tilalle vaihtui iloinen ja herttainen hymy. Olisi ihanaa kulkea pojan kanssa käsikädessä, tai ihan vain istua jossain penkillä. Ja koulun jälkeenhän se voisivat aina nähdä. Tyttö painautui toisen halatessa aivan tämän lähelle ja hengitti rauhallisesti. Hänen pitäisi soittaa taksi, mutta vielä hetken hän olisi tässä pojan lähellä. Vielä hetken. Ja siitä hetkestä hän halusi nauttia.

Tyttö sulki silmänsä ja kuunteli toisen sydämen lyöntiä. Hän ei enää välittänyt omaa tahtoaan toteuttavista hiuksistaan, vaan keskittyi ainoastaan pojan lähellä olemiseen. Hellästi poika piti häntä lähellään, mutta samalla niin turvallisen tiukasti, ettei hän vain pääsisi putoamaan tai kaatumaan, satuttamaan itseään. '' Minun pitää soittaa taksi '', hän sitten kuiskasi pojalle ja painoi suukon tämän nenänpäälle, pienesti punastuen. Tyttö kömpi pojan sylistä ja pujahti eteiseen, jossa hän etsi laukkunsa käsiinsä ja kaivoi sen uumenista kännykkänsä.

Hetken kuluttua tyttö palasi takaisin ja katseli poikaa. '' Taksi tulee kymmenen minuutin sisällä '', hän sanoi ja huokaisi. Olisipa ilta voinut jatkua pidempään. Se oli ollut hänen elämänsä paras päivä. Varoen tyttö istui vielä pojan syliin ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. '' Haluaisin vain olla lähelläsi.. '' hän kuiskasi hiljaa pojalle.

Paul päästi Marjorien soittamaan taksin, ja jäi itse sohvalle istuskelemaan. Toisen olemus oli suloinen, hän oli kuin keijukainen kipitellessään eteiseen. Paul huokaisi onnellisena. Näin tässä oli sitten kuitenkin käynyt, eikä se ollut ollenkaan paha juttu. Toinen juttu olikin, mitä hän kertoisi isälleen? Kehtaisiko hän kertoa noin vain heti, että hänellä oli nyt tyttöyst...
Ajatus pälkähti yhtäkkiä Paulin mieleen. Aivan. Hän kaipasi sanoja siitä. Hän halusi niin sanotusti sopia asiasta, että se olisi virallista. Muuten he saattaisivat puhua ristiin, eikä siitä seuraisi välttämättä mitään hyvää.

Marjorie palasi ja painautui jälleen Paulia vasten. Paul ynisi jotakin tytölle vastaukseksi, niin, hän oli täysin samaa mieltä. Mutta päivät eivät kestäneet ikuisuuksia, ja toinen oli päästettävä lähtemään kotiin.
"Tuota..." Paul aloitti. Miten hän muotoilisi asiansa järkevästi?
"Haluaisitko, että kutsun sinua, ihan oikeasti... tyttöystäväksi?" hän sanoi ja nielaisi. Käsi löysi tiensä taas Marjorien hiuksia silittelemään, ja poika painoi pienen suukon tytön päälaelle.

Pieni mumahdus, jonka tyttö onnellisena päästi suustaan, ei varmaankaan kertonut pojalle juuri mitään. Tyttö hymyili yhä suloista hymyään, mutta kuunteli samalla pojan kysymyksen. Aivan, olivatko he nyt pari? Tai siis, kai he olivat kun he kerran olivat suudelleet ja viettäneet koko illan yhdessä. Tyttö kohotti kasvonsa poika kohti, tuon ensin painettua suukon hänen päälaelleen. Hän nyökkäsi pojalle hieman ujosti ja sanoi sitten; '' Minä haluaisin, Paul.. minä todella haluaisin '', tyttö kuiskasi hiljaa ja huokaisi. Varoen hän kietoi käsiään pojan kaulan ympärille ja rutisti tätä vielä hellästi.

Samassa taksikuski jo ilmoitteli tulostaan pihalla ja Marjorien oli pakko myöntää, että hänen todella olisi lähdettävä. Miten aika kuluikaan niin nopeasti, kun oli jonkun mukavan ihmisen seurassa? Miten ero aina tuli kovin nopeasti ja uudelleen kohtaaminen tuntuikaan ikuisuudelta? Tyttö huokaisi ja katsahti eteiseen päin.. '' Minun on kai sitten lähdettävä.. '' tyttö mutisi ja irtautui hieman pojasta. Hän katseli hetken pojan kasvoja ja nousi sitten tämän sylistä, jälleen.

'' Tuletko ovelle vai, miten? '' tyttö kysäisi sitten nopeasti, hieman ujona ja astui pari askelta kohti eteistä kohti, kuin vetkutellen lähtöään. Mutta hänen olisi pakko lähteä. Eteisessä tyttö kääntyi katsomaan tuliko poika hänen perässään.

Paul halasi onnellisena Marjorieta. Tyttöystävä. Näin hän siis voisi tuota kaunista tyttöä kutsua.
Aivan liian pian Marjorie kuitenkin nousi hänen sylistään - taksi oli saapunut.
"Tietenkin minä tulen", Paul sanoi, ja kiirehti ennen Marjorieta eteiseen. Hän auttoi tytölle jälleen kerran takin päälle, ja kääntyi sitten häntä kohti hymyillen, tosin pienen pieni surun häivähdys ilmeessään.

"Nähdään pian", hän sanoi ja veti tytön lämpimään halaukseen. "Olet mahtava", hän jatkoi ja suikkasi sitten pienen suudelman Marjorien suulle.
"Me nähdään huomenna koulussa...?" hän vielä kysyi, viivytellen tytön lähtöä. Paul silitteli Marjorien käsivartta ja katsoi jo kaivaten tytön silmiin. Hän ei olisi halunnut päästää vielä irti, mutta kai hänen oli pakko lähteä.

Marjorie nyökkäsi pojalle. Hän nautti toisen hellistä sivelyistä käsivarsillaan ja suudelmasta huulilla. Mutta nyt olisi pakko lähteä, sillä taksi ei odottaisi enää kauan ja jos tyttö ei olisi ajoissa kotona, tie milloin hän pääsisi seuraavan kerran koulun jälkeen minnekään. Tyttö huokaisi hiljaa ja katsahti ovea. Hän kääntyi vielä katsomaan poikaa ja sanoi täle: '' Nähdään, ehdottomasti. ''

Marjorie pujotti kätensä pojan käsiin ja kurottautui vielä suutelemaan tämän huulia pienoiseksi hetkiseksi, kunnes hänen oli peräännyttävä pari askelta, otettava laukkunsa ja irrotettava oven avattuaan otteensa pojan käsistä. Silmät säteillen tyttö katseli pojan silmiä ja kääntyi sitten tervehtimään taksikuskia, joka avasi hänelle oven.

Tyttö istahti taksin penkille ja kuski työnsi oven kiinni. Neitokainen kohotti kätensä ja painoi sen vasten huuruista lasia. Hän katsoi Paulia vielä hetken ikkunan läpi, mutta sitten taksikuski starttasi pihasta ja poika etääntyi ja lopulta katosi tytön näköpiiristä.