Guillotine dreams

Kuten arvata saattoi, lähes koko Aston High puhui edellisenä viikonloppuna järjestetyistä bileistä. Eivätkä ne olleet mitkään tavalliset bileet, ainakaan Maddisonille. Hänhän oli järjestänyt ne! Mary-Ann McAllister ja itse Jake Maxwell olivat olleet paikalla myöskin - ja ilta oli päättynyt Taylorin ja Jaken väliseen kahakkaan, jota edelsi toispuoleinen kurmuuttaminen Jaken ja Taylorin välillä. Oikeastaan kaikki kiitos ja kunnia draaman aiheuttamisesta McAllisterille, Penelopelle ja Maddisonille (oikeastaan kaksi viimeisintä olivat syyttömiä, mutta osallisia illan tapahtumiin). Miten niin naiset onnistuivat aina aiheuttamaan harmia ja riitaa muiden ihmisten välille?
Maddisonia katsottiin joidenkin oppilaiden osalta aivan uudessa valossa. Ainakin hän oli saanut useita kyselyitä seuraavista bileistä, Taylorin voinnista ja Penelopesta - oliko pari yhdessä edelleen? Monet cheerleaderit olivat unohtaneet nuorempaa Morrisia kohtaan osoitetun halveksunnan, bileissä ei kuulemma näkynyt yhtä ainoatakaan alemman kastin edustajaa. (Maddisonhan oli nimenomaan oman klikkinsä hierarkiassa se altavastaaja, koska aiemmin tyttö viihtyi hyvin etenkin pahisten seurassa).

"Hei vitsit oli siistit bileet", joku huudahti vaaleaverikölle tämän kävellessä käytävää pitkin kohti ruokalaa. Maddison vastasi pirteällä ja suloisella hymyllään ja korjasi olkapäällään roikkuvan treenikassinsa asentoa. Hän oli juuri käynyt vaihtamassa cheerleader-asun päällensä, sillä ruokailun jälkeen alkaisivat harjoitukset, joihin olisi lähestulkoon pakko osallistua.
Maddison astui ruokalaan sisään, saaden osakseen muutamia tervehdyksiä. Monet katselivat tyttöä kauempaa, mutta eivät kuitenkaan rohjenneet tervehtiä.
Maddison nappasi tarjottimen, aterimet ja lautasen, lähtien sitten etenemään ruokalinjaa pitkin. Reilusti salaattia, hieman ruokaa. Ei hän ollut millään laihdutuskuurilla eilen syödyn Ben&Jerry's-jäätelön vuoksi, mutta kannattihan sitä seurata syömisiään.

Eräs huutosakkilainen viittoi Maddisonia puoleensa, pöydässä näytti olevan muutama jätkäkin - luultavasti urheilijoita. Hän lähti kavelemään pöytää kohti hieman laiskasti, koittaen samalla pälyillä muiden pöydässä istuvien kasvoja.
"Moikka", vaaleaverikkö tervehti ystävällisesti tipauttaessaan kassinsa lattialle ja istahtaessaan kevyesti pöytään. Muut cheerleaderit - Mimi ja Beth mukaanlukien - tervehtivät puolestaan nuorempaa Morrisia, tämän käydessä nirsosti ruokansa kimpuun.
"Hei sun on kyllä pakko kertoo itse kaikki niistä bileistä. Sam ei ollut paikalla ja se haluaa tietää kaiken", Beth selosti ja heilutti päätään ärsyttävästi puheensa tahtiin. Samantha, tutummin Sam, oli niitä tyttöjä, joilla oli edelleen kotiintuloajat - mutta Sam halusi olla kaikkea muuta kuin isänsä kultatyttö ja perheensä ylpeys.
"Jep. Mä haluan tietää", tummatukkainen vahvisti asian todenperäisyyden ja katsoi ruokaansa näykkivää Maddisonia.

Jared Hawkins raahasi tummansinistä treenikassia mukanaan, kunnes sai siitä tarpeekseen ja kävi heittämässä sen poikien pukuhuoneeseen. Ei siellä kuitenkaan ollut mitään niin arvokasta, mitä hän ei voisi ostaa uudestaan, jos joku sattuisi uskaltaa pölliä hänen kamojaan. Jared ei tosin vastaisi, mitä hän tekisi, jos saisi kiinni jonkun idiootin, joka oli uskaltanut koskea hänen tavaroihinsa.
Nuorukainen kulki poikkeuksellisesti yksin koulun käytävää pitkin kohti ruokalaa, sillä suurin osa hänen kavereistaan oli jo mennyt edeltä. Käsi kävi haromassa tummia hiuksia samalla kun pistävän siniset silmät loivat silmäyksen ohi kulkevan seksikkään ilmestyksen paljaisiin sääriin. Katse tosin naamioitiin varsin taitavasti, koska kaikki kuolasivat hänen peräänsä, ei toisin päin.

Koripalloilija oli pukeutunut rennosti, sillä ruokailun jälkeen olisi hyppytunti ennen koripallotreenejä. Näin ollen yllä oli harmaat college-housut ja musta hihaton paita, joka päälle Jared oli heittänyt tummanpunaisen hupparin, jonka hihat oli kääritty kyynärpäihin. Jalassa oli kalliit Adidaksen kengät, jotain äidin kautta hommattuja uniikkiversioita, eikä Hawkinsilla ollut hajuakaan, mistä Frida ne oli saanut, mutta eipä se häntä kiinnostanutkaan. Ainoa kiinnostava seikka niissäkin kengissä oli se, että ne olivat sitä luokkaa ja laatua, että hän kehtasi pitää niitä edes jalassaan, kun liikkui koulussa.

Jätkä oli melkein päässyt ruokalaan, kun hän kuuli taas yhden tyttökaksikon pälpättävän varsin kovaäänisesti edellisen viikonlopun bileistä, jotka olivat olleet – missä muuallakaan? – kuin Morriseilla. Jared oli kuullut niistä juttuja enemmän kuin tarpeeksi, juoruja oli sadellut jokaiselta taholta ja häntä alkoi jo kyllästyttää koko asian jauhaminen, ehkä siitä syystä, että hän itse oli missannut nämä, kaikesta päätellen, kaikista suurimmat pippalot pitkään aikaan. Oikeastaan Hawkins ei ollut osannut päättää, ärsyttikö häntä enemmän se, ettei hän ollut itse paikalla, vai se, että kaikki puhuivat niistä, vaikka hän ei ollut paikalla. Se oli vielä mietinnän alla.

Lyhyt huokaus karkasi Jaredin huulten välistä, kun tuo lopultakin pääsi ruokalaan saakka. Ovilla hän tuuppasi muutaman alempi klikkiläisen edestään välittämättä rokkarista, joka jäi näyttelemään noin 190 senttisen koripalloilijan selälle kansainvälisiä käsimerkkejä ja harvinaisen rumia ilmeitä.
Tarjotin iskettiin linjastolle jopa hivenen aggressiivisesti, kun Jared kävi linjaston läpi täyttäen lautasensa pienellä määrällä salaattia ja suuremmalla määrällä ruokaa. Hän ei ollut millään nälkäkuurilla ja Jared Hawkins söi sitä mitä huvitti, mutta hän ei pitänyt kouluruokaa tarpeeksi korkealaatuisena, jotta hän olisi voinut sitä sen enempää suuhunsa lappaa.

Tarjotin kädessään siniset silmät loivat nopean yleiskatsauksen ruokalaan, mutta hyvin pian Jared suuntasi askeleensa pöytään, jossa näytti hänen dramaattisesti huitovien urheilijakavereidensa lisäksi istuvan muutamia cheerleadereita.
"Moro", jätkä tervehti matalasti laskiessaan tarjottimensa pöydälle. Juuri kun hän vetäisi penkin itselleen ja istui alas, Jared tajusi, että Maddison Morris istui toisella puolella pöytää. Jaredin yleensäkin niin pisteliäs katse käväisi blondissa, ennen kuin koripalloilija kiinnitti huomionsa ruokaan, kuunnellen puolella korvalla pöydässä vallitsevaa keskustelua osallistumatta siihen vielä itse mitenkään.

Maddison koitti oikeasti keskittyä ruokansa syömiseen, vaikka cheerleaderit koittivat hätyytellä häntä avaamaan sanallista arkkuaan ja unohtamaan syömisen - laihdutuskuurithan olivat nyt tosi IN, kuka halusi syödä ruokaa? No okei, ei se vaaleaverikön mielestä mitään hyvää ollut, mutta toisaalta syöminen oli ainoa ratkaisu venytellä viikonlopusta kertomista siinä toivossa, että toiset tytöt unohtaisivat koko asian.
"Kerro nyt, Maddie!"
"Niinpä, toi on tosi epäreilua. Mä en ollut paikalla edes!", Samantha jatkoi Bethin aloittamaa itkukuoroa ja sai Maddisonin naurahtamaan. Hän oli liian kiltti jättääkseen kertomatta, vaikka aluksi ajattelikin tekevänsä toisin - voi pikkuista Maddisonia. Pöydällä lojunut tarjotin nakattiin viereisessä pöydässä istuvien murheeksi (tällaista tyttö harvemmin teki, mutta kun paikalla oli juoruamiseen taipuvia cheerleadereita, oli pakko olla kuten muutkin cheerleaderit).
"No... Siis mähän olin aluksi Bethin ja Mimin kanssa", Maddison aloitti ja Sam nyökkäsi ymmärtäessään asian. Muutama muukin utelias korvapari oli kumartunut tyttöä lähemmäs, Beth mukaan lukien, kuuntelemaan mielenkiintoista selostusta viikonlopun tapahtumista.

"... Sitten M.A. McAllister halusi olla mun seurassa ja Jake kävi Penelopen kimppuun ja sitten Taylor vähän suuttui siitä ja niille tuli Penelopen kanssa kauhea riita. No sitten Jake ja mä mentiin mun huoneeseen...", Maddison vetäisi henkeä ja tässä välissä huutosakkilaisten kulmat olivat kohonneet taivaisiin saakka odottamaan loppuhuipennusta.
"Teittekste sen?!", Sam kysyi järkyttyneenä ja sai vaaleaverikön hymyilemään lähes kaihoisasti. "No oltaisiin tehty, ellei Pepe ja Taylor olisi tulleet jatkamaan parisuhdedraamaansa mun huoneeseen", Maddison lopetti katkerana ja sai muutaman tytön hihittämään.
"Siis voi vitsit... Aijotko sä nähdä sitä vielä?", Sam kysyi päätään kallistaen. "Ei todellakaan! Taylor hakkas sen, koska Pepe tuli sabotoimaan meidän touhuja. Vitsit mik-"
"Hei OMG, onko toi Jared Hawkins?", Beth keskeytti Maddisonin ja sai tytön kääntämään katseensa pöytää kohti kävelevää koripalloilijaa kohti. Sillä hetkellä hän olisi halunnut luikkia ehkä vähin äänin karkuun, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä.
"Sähän olit sen kanssa silloin Barnesien kemuissa. Silloin kun minä ja Mimi oltiin siel", Beth kuiskasi niin, että muut cheerleaderit eivät varmasti kuulisi hiiskaustakaan. Totta. Maddisonin miesseikkailut olivat viimeaikoina olleet aika sekavia, mutta hän piti Jaredista - eihän sitä kyllä kenellekään oltu tunnustettu.

Jätkän istuessa pöytään, Maddison vilkaisi tähän lyhyesti ja painoi katseensa pöydän pintaan, sormien haroessa kullanvaaleaa hiuspehkoa.
"Hei miten sulla ja Beatricella menee?", Samantha hihkaisi koripalloilijalle kovaäänisesti. Lause kiinnitt Maddisonin huomion, mutta katse kohosi takaisin Jarediin, ilmeen muuttuessa neutraalista kysyväksi. Niin mikä juttu? "Me kuultiin siis kaikki likaiset yksityiskohdat, joten sä et voi sanoo että ootte vaan kavereita", cheerleader vastasi kaikkitietävään sävyyn ja hymyili jätkälle hurmaavasti. Maddison oli sen verran fiksu, että osasi jotenkuten lukea rivien välistä - tässä tapauksessa se ei ollut kauhean vaikeaa. Vaikka heidänkin juttunsa oli ollut vain sellainen hetkellinen, Maddison oli silti kiukkuinen (ja mustasukkainen).
"Ai onko Beatrice se uus? Jonka äiti on ihan rapajuoppo ja tytärkin kuvittelee itsestään pikkuisen liikoja", Maddison nälväisi jäätävästi ja naureskeli muiden cheerleadereiden kanssa paskanpuhumisen riemulle.

Jared ei kovin kauaa ehtinyt ruokaansa keskittyä, kun jonkun tytön suusta kuulunut hihkaisu kiinnitti hänen huomionsa. Jätkä kohotti päätään ja suuntasi silmänsä brunetteen, joka puhui sävyyn, joka melkein sai Jaredin vääntämään tytöltä niskat nurin. Silmät siristyivät pojan katsoessa melkein kylmästi tyttöön, ennen kuin hurmaava hymy kohosi pojan suupieleen, tuon kohottaessa päänsä pystympään. Urheilijan vieressä istuva jätkä vilkuili tietäväisen näköisenä Hawkinsia, joka mietti parhaillaan, miten saisi luovittua itsensä sulavasti tilanteesta ulos ilman, että joutuisi osalliseksi mitään sanasotaa.
Se tosin taisi jäädä vain unelmaksi, kun Maddisonin nälväisy kantautui koripalloilijan korviin.

"Ei ole mitään mua ja Beatricea", Jared vastasi tuijottaessaan kiinteästi puhuessaan Maddisonia, vaikka osoittikin sanansa kaikille cheerleadereille.
"Ja mitkä hiton likaiset yksityiskohdat?" urheilija sanoi naurahtaessaan rennosti. Hän tiesi, että tällaiseen tilanteeseen joutuessaan ei pitänyt ruveta tuijottamaan lattiaa, ei miettiä liian pitkään, eikä varsinkaan näyttää ärtymystä, vaikka sitä Jared nimenomaan sisimmässään tunsi.
"Sori tytöt, mutta ette voi tietää mitään, mitä ei ole olemassakaan", jätkä sanoi kallistaen päätään pahoittelevana, kohauttaen leveitä hartioitaan, ennen kuin otti kulauksen tarjottimelle asetetusta vesilasistaan. Tällaiset tilanteet olivat hyvin epäedullisia hänen kannaltaan, kun ajateltiin hänen imagoaan, jota Jared varjeli lähes henkensä uhalla. Ja sen takia hän myös halusi mahdollisimman nopeasti ohittaa kaikki nämä ja siirtää puheet jonnekin aivan muualle.

Silmät käväisivät hetken muualla, ennen kuin palasivat Maddisoniin. Katseessa läikähti ärtymys, jota Jared tunsi toisen kommenttia kohtaan. Tuo blondi ei voinut laukoa tuollaisia kommentteja, kun ei itse ollut yhtään sen parempi.
"Ei sen äiti mun tietääkseni ole rapajuoppo", jätkä vastasi kohottaen toista kulmaansa Maddisonille. Mikä tytön ongelma oikein oli?

"Teillä oli muuten kuulemma villit bileet", Jared tokaisi sitten kuin ohimennen, vaihtaen sulavasti puheenaihetta itsestään Maddisoniin.
"Jake on vissiin se sun uus?" koripalloilija iski sitten tietäväisesti takaisin, tuijottaessaan intensiivisesti Maddisonia.
"Jätkä, joka luulee olevansa isoki stara." On kai sanomattakin selvää, ettei Hawkins liiemmin pitänyt Jake Maxwellista. Se jätkä kuvitteli olevansa kovinkin suuren luokan tähti - ja paskat. Esiintynyt kahdessa floppipätkässä, josta ei varmaan ollut kovinkaan suurta palkkaa luukusta kilahtanut, mutta kusi oli ainakin noussut sellaisella vauhdilla hattuun, että Jared melkein ihmetteli, miksei se tursunut jo korvista ja nenästä ulos.

Pah! Kun Maddison oli kerrankin joutunut kuulemaan jotakin sellaista, mikä oli loukannut hänen oikeastikin hyvin herkkiä tunteitaan, hän ei halunnut millään uskoa Jaredin selitystä joka kuulosti täysin tekaistulta. (Paskat. Äskeinen oli iso vale, sillä muutamalla kauniilla sanalla Maddison olisi jälleen ollut kuin sulaa vahaa Hawkinsin käsivarsilla).
"Me tiedetään, juorut liikkuu ja Beatrice itse myönsi koko jutun", Sam väitti ja Maddison tiesi tytön valehtelevan - se akka ei ollut myöntänyt mitään, vaika hän olisi toivonut muuta. Koko Beatrice Mills voisi painua Helvetin syrjäisimpään kolkkaan ja pysyä sielä aikojen loppuun saakka!

"Se on rapajuoppo, senkin joku hieno ihminen on ottanut selville", Maddison lausui, vastaten Jaredin katseeseen selkeästi rohkeammin kuin aikaisemmin. Ja tällä hetkellä vastapäätä istuva jätkä oli onnistunut pahoittamaan tytön mielen pahanpäiväisesti, eikä tyttö itse ollut siitä ollenkaan mielissään. Hän oli kuvitellut Hawkinsista jotakin pikkaisen muuta, vaikka tuosta oltiinkin puhuttu ties mitä.
"Mä en ole tässä asiassa väärässä, vaikka eräässä toisessa mä saatoinkin olla", cheerleader murahti loukkaantuneena ja käänsi katseensa pois koripalloilijasta, niin kuin hän ei olisi halunnut kuulla enää sanaakaan tuon suusta.

Kun Jared mainitsi bileistä, oli Maddisonin pakko kääntää katseensa takaisin tähän. Lyhyt nyökkäys riitti kuittaamaan ensimäisen lauseen, mutta toiseen ei riittänyt sekään.
Jared mainitsi Jakesta, jonka kanssa Maddison oli mennyt muhinoimaan viikonloppuna - mikä oli ollut suuri virhe, jos se aiheutti tällaisia tilanteita. Joku olisi saattanut ottaa äskeisen kevyenä vittuiluna, mutta cheerleaderin mielestä se oli täysin puhdasta ilkeyttä ja sillä hetkellä Jared olisi voinut painua Helvettiin Beatrice Millsin seuraksi.
"Mikä mun uus?", Maddison kysyi kulmiaan kohottaen ja puraisi huultaan, koittaen keskittyä johonkin muuhun kuin pahoittuneeseen mieleensä tai kiihtyneeseen sydämensykkeeseensä. "Anteeksi pilata sun ilos, mutta mulla ei ole ketään uutta... Toisin kuin sulla niitä näyttää riittävän niin paljon, että alennut sellaisiinkin, joiden kanssa panemista sä et viitsi edes myöntää!", cheerleader naurahti ivallisesti. Oli vaatinut äärettömän paljon rohkeutta sanoa koripalloilijalle edes noin ilkeästi, mutta toisaalta se oli tehnyt hyvää. Jäljelle jäi vain tyhmä olo - muutama vieruspöytä tuntui hiljentyneen hetkeksi odottamaan draamalle jatkoa.

Jared naurahti, nyt avoimen huvittuneena, vaikka halveksunta tihkuikin sieltä täältä läpi, vaikka koripalloilija sen parhaansa mukaan yrittikin peitellä.
"Juorut liikkuu, joo, mutta miten sekään voi myöntää yhtään mitään kun ei oo mitään myönnettävää?" Jared maalaili luoden nopean silmäyksen jokaisen cheerleaderiin, pudistellen sitten päätään pienen hymyn koristaessa hänen kasvojaan. Kyllä, hän oli maannut Beatrice Millsinkin kanssa. Mitä sitten? Se ei kuulunut näille, eikä se oikeastaan kuulunut kenellekään muullekaan, eikä hän myöntäisi mitään, koska kukaan ei voisi myöskään todistaa yhtään mitään. Hän oli ollut Beatricen seurassa, muttei ollut koskaan mennyt makuuhuoneeseen siinä tarkoituksessa tytön kanssa. Totuushan oli toki aivan toinen, mutta kenenkään ei tarvitse tietää sitä.

Koripalloilija katseli Maddisonin niskojen nakkelemista tietämättä, pitäisikö hänen nauraa, itkeä vai tehdä ehkä kenties molempia? Hänen mahdollisuutensa (ja halunsa) tyttöön alkoivat romuttua, mutta toisaalta, kun Jared kerta oli päättänyt saada blondin itselleen, hänhän myös saisi. Tämä vaatisi vähän paikkailua, mutta toisaalta, oltiinhan se jo nähty, että kauniit sanat ja hurmaavat hymyt toimivat Maddison Morrisiin kuin kuuma veitsi voihin. Eikä cheerleaderilla ollut paljoa varaa ilkkua hänen menoistaan (joita tosin tässä tapauksessa ei ollut, tietenkään), kun oli itsekin mennyt muhinoimaan sen helvetin Maxwellin kanssa.

Tummatukka pyöritteli silmiään, vaihtaen samalla lennosta taktiikkaansa. Seuraavaksi voisi vaikka testata haavoittuvan ja pettyneen pojan roolia, ilkeily ja vittuilu eivät tässä tapauksessa varmaan tehonneet kaikista parhaiten.
"Juorut liikkuu", Jared toisti kohottaen kulmaansa, pettymyksen täyttäessä siniset silmät, vaikkei sitä kenellekään muulle näytettykään kuin Maddisonille. Raskas henkäys karkasi pojan huulien välistä tuon pudistaessa pienesti päätään.
"Niin varmaan", jätkä sanoi tuijottaen blondia aavistuksen kurtistunein kulmin. Jared omaksui petetyn nuoren miehen roolinsa yllättävän hyvin siihen nähden, että hänen olisi tehnyt mieli lausua pari valittua sanaa Maddison Morrisista. Harkinnan jälkeen Jared tosin tuli siihen tulokseen, että ne oli varmaan parempi jättää tämän kerran väliin.
"Älä kehtaa Maddison", Jared puuskahti viileästi.
"Sä et ole mikään paras puhumaan noin, kun menit lääppimään sitä Maxwellia, etkä kehtaa myöntää sitä."

Jared tunsi selvästi, miten ruokalan lähipöydissä istuvat ihmiset olivat kiinnittäneet huomionsa heihin ja hiljentyneet kuuntelemaan kaksikon välistä draamaa. Tämän takia Jared harkitsi joskus unohtavansa naiset - niistä ei ollut loppujen lopuksi muuta kuin harmia. Tähän saakka tosin plussapuolet olivat aina vieneet voiton...

// sori hitti. sana vain niin muokkaan !

Hetken aikaa Maddison oli halunnut perua puheensa. Ainakin sen pienen hetken, kun Jared oikeasti näytti pettyneeltä ja viattomalta - ja sen samaisen hetken cheerleader halusi uskoa, että ne juorut oikeasti olivat tuulesta temmattuja. Mutta toisaalta järjen ääni käski unohtamaan moiset ajatukset, koska Jared saattoi aivan yhtä hyvin olla kaikkea sitä, mistä tuota olikin manattu; pelimies, itsekeskeinen ja niin edelleen. Mutta Maddison halusi uskoa, että ne jutut olivat olleet vain katkerien tyttöjen paskapuheita, joihin ei kannattanut uskoa. Olihan jätkä kohdellut häntä aivan toisella tapaa Barnesien juhlissa.

Jos pienen pieni, hölmö Maddison olisi ollut hieman tarkkakatseisempi, kyseenalaistavampi ja epäluuloisempi, Jaredin taktiikanvaihto ja teatraalinen roolinvetäminen ei olisi uponnut häneen. Mutta kun Maddison oli samaan aikaan niin sinisilmäinen ja hurmaantunut Hawkinsiin, lopputulos ei ollut kehuttava ja seurauksista tuskin tarvitsisi edes vihjata; tyttö tulisi ottamaan siipeensä kerta toisensa jälkeen.
Ja ei, Maddison ei todellakaan ollut paras naljailemaan Beatricesta Jaredille, mutta ei hän ollut Jake-tapausta kieltänytkään. Likan olisi tehnyt mieli pillahtaa itkuun keskellä ruokalaa (erittäin kypsää), mutta hän tyytyi puremaan huultaan ja huokaisemaan. "Mä en haluaisi puhua tästä kaikkien kuullen", cheerleader lausahti ja nousi pöydästä. Jared saisi tulla selvittämään asian vaikka käytävän puolelle, mutta tässä hän ei haluaisi sanoa enää sanaakaan.

Onneksi koripalloilijaa ei tarvinnut pyytää kahdesti, vaan tuo seurasi Maddisonia ulos ruokalasta. Kaikilla luokilla ei ollut ruokailua samaan aikaan, joten toistaiseksi käytävät ammottivat tyhjyyttään ja penkeillä istui vain muutamia oppilaita.
Cheerleader käännähti Jaredin puoleen ja astui askeleen lähemmäs seinää. "Mä luulin sua toisenlaiseks, Jared", Maddison mumisi ja vältteli suoraa katsekontaktia toiseen.
"Tiedän että se koko Jake-juttu on ihan naurettava, mutta ei sullakaan olisi kauheesti varaa huomautella mun tekemisistä. Mua oikeasti loukkas kuulla susta jotakin tommosta", cheerleader jatkoi vilkaisten lyhyesti Jarediin. Nyt olisi ollut hyvä hetki pillahtaa itkuun, mutta Maddison hillitsi itsensä ainakin toistaiseksi, räpsytellen jo hieman kostuneita silmiään.

Typerä tyttö.

// nääh, ok on :---D

Jared olisi voinut sanoa, että miksei kaikkea voinut selvittää tässä ja nyt. Hän olisi voinut pakottaa joko Maddisonin puhumaan tai sitten unohtamaan koko jutun, ja cheerleaderin itsensähän menetys se olisi. Maddisonin tapaisia typeriä, vähän hölmöjä ja aivan liian vietävissä olevia tyttöjä oli vaikka muille jakaa, eikä Jared erityisemmin menettäisi mitään, vaikkei hän koskaan pääsisikään blondin sänkyyn. Toisaalta, hän oli jollakin tapaa viehättynyt tytöstä, eikä halunnut lopettaa leikkiä kesken, ennen kuin todella olisi saanut sen, mitä halusi.
Tarjottimella ollut ruoka jäi kuitenkin niille sijoilleen, kun nuorukainen työnsi tuolin taaksepäin. Kolina kuulosti pelottavan kovalta hiljentyneessä ruokalassa, kun pitkän huiskea Jared kulki Maddisonin perässä ulos ruokalasta. Hän ei kuitenkaan kaivannut itsensä ympärille minkään näköistä draamaa, joka vahingoittaisi hänen rikkumatonta mainettaan, eikä jätkä muutenkaan ollut mikään sanasotien suurin ystävä.

Käytävät olivat kaikeksi onneksi melko tyhjät. Suurimmalla osalla oppilaista oli tunti, lopuilla oli ruokaili, joten vain muutama yksinäinen tyyppi istuskeli käytävillä. Jotakin säälittävä maassa möyrijöitä, joiden olemassa olo ei liikuttanut Hawkinsin elämää lainkaan, vaikka nuo kuulisivatkin asiat. Heitä ei kiinnostaisi, ja jos kiinnostaisi, ne eivät kertoisi eteenpäin. Ja jos kertoisivat, Jared kyllä saisi selville, mihin osoitteeseen hän voi palautetta laittaa.

Maddisonin astuessa seinän viereen Jared pysähtyi muutamien askelien päähän tytöstä, työntäen kätensä auki olevan hupparin taskuihin. Blondin vältellessä katsekontaktia Jared puolestaan tuijotti toista kiinteästi, odottaen, että toinen lakkaisi tuijottelemasta käytävien likaisen keltaisia seiniä ja katsoisi häntä.
"Kuulla musta jotakin tommosta?" Jared toisti rikkoen hetken aikaa kaksikon välillä velloneen hiljaisuuden.
"Sä taas uskot enemmin juoruja kuin minua", koripalloilija murahti vaisusti, viitaten sanoillaan Barnesin bileissä sattuneeseen välikohtaukseen, jonka takia hän ei ollut päässytkään Maddisonin hameen alle. "Se loukkaa. Myös mua."

"Tää kaikki on naurettavaa", Jared lopulta töksäytti. Koripalloilija harvoin myönsi virheitään – eikä hän nytkään mitään myöntänyt, kunhan valehteli Maddisonin silmät ja korvat täyteen.
Kun nuori mies laittoi merkille toisen kostuneet silmät, Hawkins ei osannut päättää, olisiko hänen pitänyt enemmän lohduttaa tyttöä kuin sääliä tuota. Ehkä jälkimmäistä, sillä raukka todella taisi ottaa tämän kovin vakavasti. Jos Maddison olisi tiennyt Jaredin vain pelaavan iän ikuisia pelejään... No, tyttö ei varmaan ainakaan olisi ollut iloinen.
"Maddison... Maddie", Jared kuiskasi karheasti astuessaan heidän välissään olleen tyhjän tilan umpeen. Kädet olivat tipahtaneet pois taskuista.
"Mä olen pahoillani, jos loukkasin sua. Ei mun ollut tarkoitus. Oikeasti."
Niin varmaan, ja lehmät lentää?
"Mun ja Beatricen välillä ei ole ollut yhtään mitään."
Minunkin mielestäni kuu on tehty juustosta.
"Kai sä uskot mua?"
Eikö tämä ole jo aika nähtyä?

Jared Hawkins, yksi helvetin suuri itsekeskeinen paskanpuhuja.

Jared vaikutti olevan närkästyneempi Maddisonin uskomisesta juoruihin, kuin koko Jake-hässäkästä. Järjen ääni uskoi edelleen juoruihin ja tytön hölmö sydän puolestaan parkui jotakin täysin päinvastaista, eikä hän oikein tiennyt, kumpaa sietäisi kuunnella. Mutta miksi Jared vaikutti ottaneen raskaasti sen, mihin Maddison uskoi? Ensimäiset johtopäätökset synnyttivät ajatuksen siitä, että mitä jos toinen oikeasti oli kiinnostunut hänestä. Uskossa on hyvä elää, kuten sanotaan ja tällä kertaa se myös piti paikkansa. Vaaleaverikkö ei kuitenkaan voinut perua enää sanojaan, mikä sai asian tuntumaan entistäkin mutkikkaammalta. Silti Beatrice Mills oli yksi halpa hupakko ja Maddison vihasi toista sydämensä kyllyydestä, vaikka hän ei koskaan ollut edes puhunut koko tytölle. Eikä tulisi puhumaan, ainakaan ystävällisesti.

Ajatuksissa oli hyvä uhota ja mennä asioiden edelle, mutta nykyhetkessä pysyminen vaati pientä totuttelua, koska Maddison tunsi olonsa erittäin typeräksi ja katuvaiseksi.
"Niinhän tää kaikki onkin. Ihan naurettavaa", cheerleader murahti pää edelleen painuksissa ja pyyhkäisi nopeasti silmäkulmaansa kämmensyrjällään. Hyvähän Jaredin oli nauraa asialle, jossa ei tytön mielestä ollut mitään hauskaa! "Yhtä naurettavaa kuin joku helvetin Beatrice Mills", Maddison jatkoi katkeraan tyyliinsä tuhahtaen ja vilkaisi koripalloilijaan, joka oli astunut lähemmäs häntä. Hahha, haluaisin kuollakseni nauraa nuoremman Morrisin maan rakoon sinisilmäisyytensä ja hyväuskoisuutensa kanssa. Miten helppoa Jared Hawkinsin olikaan pompottaa tyttöä mielensä mukaan ja pyytää sitten anteeksi, ja miten helposti Maddison antoikaan kaiken anteeksi? Liian helposti.

Maddisonin korville Jaredin pahoittelut olivat yliluonnolliset, hetkessä hän tuntui unohtaneen suuttumuksensa ja koko Beatrice Mills-jupakan. Ne juoruthan saattoivat olla aivan tuulesta temmattuja, jonkun kateellisen panettelijan aikaansaannoksia ja niin edelleen! Miksi Maddison, miksi? Miksi tyttö ei osannut epäillä ollenkaan?!
"Mä oikeasti pidän susta", cheerleader nyyhkäisi ja otti koripalloilijaan lyhyen katsekontaktin, vain muutaman sekunnin ajaksi. No, menisi nyt vielä vannomaan ikuista rakkauttaan, jotta Hawkins todellakin tajuaisi, että Maddison olisi tästä eteenpäin kuin käsinukke, jota saattoi riepotella miten tahtoi.
Jared kuulosti Maddisonin mielestä uskottavalta, kun tämä vannoi, ettei toisen ja Beatricen välillä ole yhtään mitään. Ja vaaleaverikkö uskoi sen, aivan kuten pikkulapset uskovat joulupukkiin.

Jared hymähti hiljaa, tyytyväisenä siitä, ettei Maddison ollut tappelunjanoinen. Ei sillä, että nuorukainen sitä olisi odottanutkaan, viimeisenä hän nyt edessään seisovalta blondilta odottaisi vapaaehtoista kinastelujen jatkamista, ainakaan hänen kanssaan. Toisen sanat Beatrice Millsistä sivuutettiin eikä niihin vastattu mitenkään, eikä hän ymmärtänyt, miten naiset aina osasivat ottaa kaikki asiat niin perkeleen vakavasti. Maddisonkin oli puhunut jostakin hänen 'uudestaan', eihän Jaredilla ollut edes vanhaa! Blondi kai kuvitteli, että he seurustelivat tai jotain... Yh, pelkkä seurustella-sana sai Hawkinsin voimaan pahoin. Se ei oikein ollut hänen juttunsa eikä varsinkaan sopinut hänen elämän tyyliinsä.

Tummatukkainen koripalloilija oli selvinnyt tästä helposti, jopa naurettavan helposti. No, eipä Jared vastaankaan laittanut, mutta Maddison oli pelottavan helposti vietävissä. Olihan se tietysti ihan oletettavissa, kun kyseessä oli Jared Hawkins ja hänen upean mahtava olemuksensa, mutta siitä huolimatta.
Kun Maddie tunnusti pitävänsä hänestä, todella pitävänsä, Jaredin olisi tehnyt mieli virnuilla leveästi ja sanoa 'Mä tiedän honey, musta on vaikea olla pitämättä', mutta sanaakaan noista itsekeskeisistä ajatuksista ei sanottu ääneen. Tällainen naisilta saatu huomio ja lähestulkoon rakkauden tunnustukset saivat Jaredin egon kohoamaan aivan uusiin ulottuvuuksiin, ja samalla ne tekivät sanalle 'itsekeskeisyys' aivan uuden merkityksen.

Pieni hymy kiinnittyi pojan suupieleen, kun tuo astui vielä lyhyen askeleen, urheilijan vahvan vartalon hipoessa seinän viereen ahdistettua Maddisonia.
"Mäkin... pidän susta", Jared mutisi sipaistessaan kevyesti toisen vaaleita hiuksia, "ja siksi mä toivonkin, ettei sun ja sen Maxwellin välillä ole mitään." Viimeiset sanat lausuttiin aavistuksen katkerina, häntä ei Jake Maxwell kiinnostanut, muuten kuin siinä mielessä, että jos se pelle oli saanut Maddisonin sänkyyn ennen häntä... Ei se voinut edes olla mahdollista.

Voi, kuinka suloista. Suoraan sanoen mieleni tekisi repiä hiukset päänahastani, mutta onnistun kuitenkin hillitsemään yllättäviä ja raivoisia mielihalujani, vaikka Maddison Morris osasikin herättää sisäisen raivottareni.
Cheerleaderin katse harhaili edelleen, tiedä sitten oliko se ujoutta vai arkuutta vai sitä, että hän ei yksinkertaisesti pystynyt katsomaan silmiin ihmistä (tai voiko jumalaisesta Jared Hawkinsista käyttää termiä 'ihminen'), johon tämä oli mennyt ihastumaan. Olisi typy valinnut kohteensa hieman paremmin, sillä Hawkins tuskin oli luonteeltaan niin puhtoinen ja rakastettava, kuin mitä tämä antoi ymmärtää.
Jonkun tarkemman korvaan jätkän mutinat olisivat voineet kuulostaa hieman epäaidoilta, mutta Maddison ei epäillyt toisen paljastuksen vilpittömyyttä hetkeäkään. Tytön kasvoille kohosi ilahtunut hymy tämän nostaessa katseensa Jarediin, voin nuorta - muka molemminpuoleista - lempeä. Hahhah.

"Mulla ja Jakella ei ole yhtään mitään", Maddison huokaisi ja painoi päänsä koripalloilijan rintakehää vasten. Miten helpottunut olo hänellä olikaan! Blondi elätteli toiveita jostakin ihanan romanttisesta ja onnellisesta suhteesta Hawkinsin kanssa (mikä sinällään olisikin saattanut onnistua, ellei Maddison tulisi koskaan pääsemään perille jätkän tekemisistä), mutta toistaiseksi ne olivat vain toiveita. Kuten sanottua, nuorempi Morris oli isoveljensä kauhuksi ihastunut urheilijaan, joka saattoi olla vain päällisin puolin jokaisen tytön unelmamies-listalla. "...Hei... Mä tiedän että me ei seurustella tai mitään, mutta musta ei kuitenkaan olisi mukavaa kuulla tuollaisia juttuja", Maddison selitti turhankin nopeasti ja pyyhkäisi kämmensyrjällään otsaansa.

"Tai siis - en mä ainakaan haluaisi jakaa sua kenenkään kanssa", cheerleader naurahti soinnuttomasti ja katsoi hetken verran suoraan Jarediin.
No tottahan äskeinen oli ollut, Maddison ei halunnut jakaa jätkää kenenkään kanssa, mutta tosipaikan tullen hän luultavasti tästä kerrasta viisastuneena harmittelisi aikansa ja antaisi toiselle anteeksi muutaman kauniin sanan ja vakuuttelun jälkeen. Ja mitä Beatrice Millsiin tuli, blondi haluaisi mielellään lähettää Bethin, Mimin ja Samanthan (tai vaikka kaikki) tuon perään. Hetkeksi jonnekin käytävän seiniin upputunut katse löysi tiensä takaisin Hawkinsiin, eikä cheerleader keksinyt enää mitään sanomisen arvoista. Silmänräpäyksessä Maddison kohottautui varpailleen (olihan Jared häntä huomattavasti pidempi) ja painoi huulensa tuon huulia vasten. Koripalloilijan paskapuheet olivat suoraansanoen lähestulkoon aivopesseet cheerleaderin siinä määrin, että Maddison olisi valmis vaikka hyppäämään katolta jätkän käskystä - tai ei ihan, mutta melkein.

Jaredin kasvoille kohosi ilme, joka kuvasti jonkun silmiin varmaan helpotusta, mutta ne, jotka tunsivat nuorukaisen paremmin, osaisivat varsin hyvin kertoa, ettei ilmeessä ollut kerrassaan mitään muuta kuin voitonriemua. Maxwell ei ollut varmasti koskenut Maddisoniin, ja tyttörukka oli täysin kieritetty hänen pikkurillinsä ympärille, ja oli kai jo sanomattakin selvää, että cheerleadereihin kuuluva blondi tanssi täysin Jared Hawkinsin pillin mukaan.
Toisin kuin tummatukkainen koripalloilija oli ajatellut, ei se kauniimpi Morris sittenkään niin vaikea ollut, mitä hän oli alun perin luullut, ehkä jopa vähän liiankin helppo pyöritellä ja pistää uskomaan ihan mitä vain Jared nyt sattuikaan sanomaan.

Maddisonin painaessa päänsä urheilijan mustan hihattoman peittämää rintakehää vasten Jared kohotti kätensä ja kietaisi ne kevyesti tytön vartalon ympärille, vetäen tuon hieman lähemmäs itseään.
Ja siinä se taas tuli, 'hei ei me seurustella eikä mitään, mutta älä silti vehtaa muiden naisten kanssa.' Hei, jos hän oli sinkku, miksei hän saanut ottaa vaikka kuusi naista sänkyynsä yhtä aikaa, jos vain haluaisi? Jaredin sinisissä silmissä välähti pirullisesti, mutta hyvin pian ilme oli muuttunut neutraaliksi, ehkä hitusen viileäksikin. Ei sentään parannut unohtaa roolia kokonaan, vaikka tässä oltiin jo saatukin sellaiset parikymmentä erävoittoa kerralla takaisin.
"No ei kyllä sen puoleen minustakaan", nuori mies mutisi, ajatuksissaan närkästyneenä siitä, että Maddison kehtasi puhua, niin kuin hän muka muiden naisten perässä juoksisi koko ajan. Ehheh, miten hyvä vitsi, Jared Hawkinshan ei koskaan harrastanut mitään epämääräisiä yhden yön juttuja, ei varsinkaan silloin, kun pyöritteli jotakuta hyväuskoista cheerleader-raukkaa.

Mitään ei vastattu Maddisonin sanoihin, ei Jaredkaan välttämättä halunnut jakaa Maddisonia kenenkään kanssa, eikä hän liiemmin uskonutkaan, että tyttö juoksisi vieraissa – miksi juoksisi, jos tuolla olisi paras kaikista? Täysin eri asia oli sitten se, että jaksaisiko Jared pysyä viikkoa kauempaa saman naisen kanssa... Mutta toisaalta, eihän Maddisonin tarvinnut tietää asiasta yhtään mitään, eihän?
Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun vaaleaverikkö kohottautui varpailleen ja painoi suudelman Jaredin huulille, jätkä oli varma, että tyttö oli niin sulaa vahaa hänen käsivarsillaan - olisi hyvinkin helppoa suoltaa täyttä paskaa tuon silmät ja korvat täyteen niin, että vaikka Maddison sattuisikin saamaan selville Jaredin pelehtivän muiden kanssa, tuo uskoisi kyllä loppujen lopuksi Jaredia, eikä ketään muuta.

Tyytyväisenä itsensä täydellisyyttä likentelevään erinomaisuuteen Jared vastasi tytön suudelmaan. Ei tässä enää mitään sanoja mihinkään tarvittu, Maddie uskoi Hawkinsia täydellisesti, ja ei urheilijaa liiemmin haitannut, vaikka he suutelivatkin keskellä Astonin käytäviä ja kuka tahansa saattoi nähdä teidät – olisi varmaan vain hyvä, että hänkin välillä olisi niin sanotusti... varattu. Ei se Jared Hawkinsia kuitenkaan estäisi menemästä sänkyyn jonkun hyvännäköisen naisen kanssa, jos sellainen joskus sattuisi vaikka yökerhossa tulemaan vastaan.

Olisi ehkä ärsyttävää ja typerääkin painottaa Maddisonin ääliömäistä sinisilmäisyyttä, joten jätän sen pointin toistamisen ja iänikuisen jauhamisen tähän, nyt ja heti.
Cheerleader antoi huuliensa maistella Jaredin omia hetken aikaa, ennen kuin astui aavistuksen verran kauemmaksi toisesta ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Tällaiseen tilanteeseen ei ehkä tarvitukaan enempää sanoja, eikä myöskään sivustaseuraajia (vaikka Maddison olisi enemmän kuin mielellään näyttäytynyt julkisesti yhdessä urheilijan kanssa). Jossakin syvällä tytön alitajunnassa kummitteli edelleenkin Beatrice Mills, mutta koska Jared oli vannonut ettei heidän välillään ollut yhtään mitään, Maddison uskoi sen. Miksi Jared olisi edes valehdellut hänelle? Sitä paitsi toinen oli vaikuttanut pettyneeltä cheerleaderin syyllistäessä tuota niiden ruokalassa puhuttujen puheiden perusteella. Kenelläkään ei ollut mitään todisteita mistään yhdenyönjutuista tai vastaavista, joten voinen hyvällä omallatunnolla sanoa, että Maddison uskoi Hawkinsin puheita (vaikkei ne paikkaansa pitäneetkään) ilomielin.

"No... Tuota", Maddison mumisi ehkä hivenen vaivaantuneena. Katse harhaili jälleen aikansa, kunnes se löysi tiensä Jarediin. "Mulla alkaa harjoitukset... I-ihan kohta", hän jatkoi samaa linjaa ja vilkaisi nopeasti kelloa. Okei, 10 minuuttia aikaa, mutta silti - kiirehtiminen oli inhottavaa ja sai aina aikaiseksi vain paniikkia.
"Pitäiskö meidän soitella tai jotakin?", Maddison kysyi ja turkoosinvivahteiset silmät vahtasivat Jaredin kasvoja tuon vastausta odotellessa. Edelleen ilmassa oli tietynlaista jännitystä, mutta hiljalleen cheerleader lopetti tyhjänpäiväisen kellonvilkuilun ja rentoutui silminnähden. Heidän välinsä (siis hänen ja Jaredin) olivat kuitekin jääneet kysymysmerkiksi, mutta Maddison ei kehdannut kysellä tai vaatia tarkennusta mihinkään, ainakaan vielä. Aika näyttäisi, eikö se niin mennytkin? Tai sitten ei, mutta blondi oli tällä hetkellä ihan tyytyväinen tilanteeseen, ainakin tietyssä määrin.

jäipä lyhyeksi >:---7

// tosi lyhyeksi :----D

Jared ei mielellään laskenut tuoreinta valloitustaan käsistään, vaan olisi pikemminkin halunnut johdattaa tuon jonnekin hieman syrjäisempään paikkaan kuin koulun käytävä ja sitten... No, jospa jätetään yksityiskohdat kertomatta, mutta jokainen varmasti tietää, mitä koripalloilijalla oli mielessään.
Aikomukset jätettiin kuitenkin toteuttamatta, siihen vaiheeseen ehtisi päästä hieman myöhemminkin. Maddison Morris kaipasi ehkä hienovaraisempaa lähestymistapaa, oltiinhan se jo aiemmin nähty. Ja Jaredilla ei ollut tällä kertaa aikomus päästää tyttöä käsistään ennen kuin hän olisi saanut, hmh, haluamansa.

Tytön vaivaantunut olemus huvitti Jaredia, jonka kasvoille oli kohonnut poikamainen, joskin yksipuolinen virnistys. Siniset silmät katselivat blondia, ja nuorukaisen päässä kävi ajatus siitä, oliko Maddison sen arvoinen, että hän heittäisi hyvästit (toistaiseksi) muille naisille? Samalla muistikuvat toisen alastomasta vartalosta Barnesien talossa palasivat ja hymy syveni – ehkä se oli sen arvoista, ainakin toistaiseksi.
"Ai", Hawkins totesi tavoitellen pientä, harmistunutta sävyä sanoihinsa, "okei." Ikään kuin hän oikeasti muka olisi niin ikävissään siitä, että tyttö lähti treenaamaan...

Katse oli edelleen kiinnittynyt tytön turkoosinvivahteisiin silmiin, kun urheilija nyökäytti päätään käden kohotessa pörröttämään rennosti tummia hiuksia.
"Totta kai", nuorukainen vastasi naurahtaen matalasti perään, suoden vilkaisun koulun seinällä olevalle kellolle, jota Maddie oli tuijotellut vähän väliä, ennen kuin näytti rentoutuneen, ainakin hieman, siitä mitä oli muutama hetki sitten ollut.
"Soitellaan", Jared mutisi kumarruttuaan lähemmäs blondia ja suukotettuaan nopeasti toisen huulia, kääntyen sitten kannoillaan.

"Ja nähdään", urheilija lisäsi vielä olkansa yli, suoden nopean hymyn Maddisonille, ennen kuin lähti kävelemään käytävää pitkin, ottaen suunnakseen seuraavan tuntinsa luokkahuoneen. Jared ei jaksanut enää suoda ajatuksia ruoalleen, joka edelleen odotteli syöjäänsä ruokalassa – se sai jätkän puolesta odottaa siellä vaikka koko loppuelämänsä. Hän ei oikein tiennyt, oliko hän nykyään sitten varattu mies vai ei. Toisaalta, vaikkei olisikaan, Maddison vetäisi silti herneet pieneen sievään nenäänsä, jos sattuisi kuulemaan, että Jared oli vehdannut jonkun toisen naisen kanssa, joten varmaan olisi parasta pitää matalaa profiilia – eli toisin sanoin ilmaistuna, välttää sitä, että joku näkisi, kun hän vehtasi muiden kanssa. Ei hän nyt tieten tahtoen halunnut pettää Maddisonia (olivat he sitten yhdessä tai eivät), mutta Jared Hawkinsia ei ole vain luotu yhdelle naiselle. Luulisi jo kaikkien oppineen sen.

Selvästikin hän oli väärässä.

// tämä oli tässä.