Oh, how beautiful morning it is today

//Vapaa peli. Whitneyn vaatteet + huppari.//

Oli melko aikainen sunnuntaiaamu. Kovin moni nuori sandiegolainen ei varmasti ollut hereillä vielä puoli kahdeksan aikaan, mutta Whitney Cantwell kyllä oli. Hän ei ollut lähtenyt koko viikonloppuna mihinkään juhlimaan, sillä oli ollut kipeä ja lauantai meni toipuessa. Hän oli vain nukkunut koko ajan, kunnes oli vihdoin saanut itsensä sellaiseen kuntoon, että oli suorastaan pakko päästä pihalle. Ja se oli tietysti ollut aikaisin aamulla, jolloin kaikeksi onneksi oli ihan mukavan rauhallista. Kukaan ei ainakaan ollut tuijottelemassa hänen erikoisia vaatteitaan. Tytön itsensä mielestä niissä ei ollut mitään vikaa. Ne olivat mukavat päällä ja niissä oli hyvä liikkua. Sinäkin aamuna hän oli jo liikkunut paljon, ei hän millään autolla ollut rannallekaan tullut. Hän oli käyttänyt omia jalkojaan ja skeittilautaansa, joka nyt lojui vieressä rantahiekalla.
Whitney piti rannasta. Siellä oli kaunista ja aaltoilevaa vettä oli jotenkin rentouttavaa katsella. Nyt siihen oli paras mahdollinen hetki, kun auringonpalvojat eivät vielä olleet vallanneet rantaa ja pilanneet näkymää. Skeittarityttö vain tuijotti vettä, eikä edes ajatellut mitään kovin erikoista. Joskus oli ihan mukavaa vain hiljentyä ja vain olla.

Tyttö istui muutaman metrin päässä vedestä. Jos olisi ollut jo tarpeeksi lämmintä, hän olisi käärinyt housunlahkeet ylös, heittänyt kengät jalastaan ja mennyt kahlaamaan veteen. Nyt hän kuitenkin pysyi paikallaan ja katseli, kuinka siniseltä vesi näytti. Meri oli kauniin näköinen, kun siellä ei ollut uimareita, eikä mitään liikennettä. Vain jotkin linnut kaartelivat sen yläpuolella ja sekin vain paransi maisemaa Whitneyn silmissä.
Vielä hetken tyttö tuijotti laineita ja kuunteli niiden liplatusta. Sitten hän nojautui taaksepäin ja asettui makaamaan hiekalle kädet niskan takana. Hän ei ollut edes viitsinyt levittää pyyhettä maahan, mutta hän ei jaksanut sillä hetkellä välittää pätkän vertaa siitä, olivatko hiukset ja vaatteet täynnä hiekkaa vai eivät. Sama se hänelle oli, saisihan ne kuitenkin joskus pois.
Nyt tytön katse kohdistettiin taivaaseen, jonka sinisyyttä häiritsi vain jokunen hassu pilven repale. Niitä hän nyt tuijotteli ja yritti parhaansa mukaan keksiä, miltä yksi epämääräinen valkoinen möykky näytti. Ehkä se muistutti hiukan norsua? Tai sitten se oli hiiri. Jompi kumpi se kuitenkin taisi olla.

Normaalisti Nuru olisi varmasti nukkunut siihen aikaan. Hän olisi varmaan alitajuisesti jopa vältellyt heräämistä, että saisi olla rauhassa perheeltään. Tai siis lähinnä äidiltään, isä oli jossain työmatkalla tai missä ikinä luuhasikaan. Nuru ei tiennyt isän matkan syytä kovin tarkasti, eikä oikeastaan välittänytkään tietää. Kun mies pysyisikin taas hetken poissa kotoa, olisipa ainakin yksi nalkuttaja kotona vähemmän.
Nyt Nuru kuitenkin oli hereillä, lähinnä siitä syystä, että hän oli päässyt vain muutamaa tuntia aiemmin töistä eikä ollut jaksanut mennä kotiin. Niinpä tyttö oli jäänyt vain harhailemaan pitkin katuja ja katselemaan nukkuvaa kaupunkia. Nukkumaan hän ehtisi myöhemminkin, sunnuntaipäiviksi ei kuitenkaan ollut mitään järkevää tekemistä. Nuru ei ollut oikeastaan edes väsynyt, vaikka oli ollut töissä iltakymmenestä asti ja asiakkaitakin oli riittänyt juoksuttajiksi. Tosin väsymyksen puutetta saattoi selittää sekin, että Nuru oli juonut taas useamman energiajuoman ja nukkunut myöhään edellisenä päivänä.
Nuru korjasi suurehkon, mustan hupparinsa asentoa päällään ja pysähtyi katselemaan merta, jonka rantaan oli melkein huomaamattaan kuljeksinut. Oli mukavan rauhallista. Nuru piti kyllä ihmisistä, mutta joskus otti kyllä melkoisesti hermoille kulkea ihmisten joukossa, kun näillä kääntyivät päät ja jotkut vanhemmat ihmiset tuhahtelivat halveksivasti. Sen siitä sai kun erosi enemmistöstä. Nuru huokaisi hiljaa, vilkaisi taivaalle ja hetkeksi tytön valtasi haikeus. Kun olisi ollut joku, jonka kanssa seistä siinä rannalla… Nuru huokaisi uudestaan ja ravisti päätään. Samalla hänen silmiinsä osui rannalla makaava tyttö. Nuru kallisti uteliaana päätään ja meni lähemmäs katsomaan. Elävä tuo ainakin oli, se liikkui. Nuru vilkaisi taivaalle, jonne toinenkin tyttö katseli ja virnisti sitten itsekseen.
”Mitäs näkyy?” hän kysyi vieraalta ja astui vielä muutaman askeleen lähemmäs niin, että seisoi melkein toisen vieressä.

Hetken miettimisen jälkeen Whitney päätyi siihen tulokseen, että pilvi muistutti isokorvaista hiirtä. Ei se voinut norsukaan olla, kun sillä oli niin lyhyet jalat. Seuraava pilvi, jota tyttö katseli, näytti niin selvästi autolta, ettei muuta tarvinnut edes miettiä.
Taivaalle tuijottelu oli rentouttavaa puuhaa, vielä parempi olisi kyllä ollut, jos hän olisi saanut kellua samaan aikaan vedessä uimapatjan päällä. No, ehkä hän tekisi sitäkin jonakin päivänä, jos vain saisi hankittua sellaisen kapistuksen itselleen. Ehkä hänen olisi pitänyt mennä töihin? Rahalle kyllä olisi käyttöä, sitä ei voinut kieltää, mutta sitten hänellä ei olisi aikaa millekään muulle.
Skeittarilla ei ollut vielä mikään kiire alkaa tehdä työtä. Sitä ehtisi tehdä sitten myöhemminkin ihan tarpeeksi. Nyt piti nauttia nuoruudesta ja vapaudesta, kun siihen oli kerran mahdollisuus.

Whitney havahtui ajatuksissaan kuullessaan jonkun kysyvän mitä näkyi. Hän kohottautui ylös vain sen verran, että saattoi selvästi nähdä kuka paikalle oli saapunut. Hän oli nähnyt tytön aiemminkin, koulussa. Toisen ulkonäkö oli sen verran poikkeuksellinen Astonissa, että siihen kiinnitti väkisinkin huomiota.
"Hiiriä ja autoja ainakin," Whitney totesi vastaukseksi, virnistäen heti perään. "Siis pilviä."
Hän tuijotti toista uteliaana. Mikähän oli lennättänyt tytön siihen vuorokauden aikaan sinne? Harvoin rannalla oli sunnuntaiaamuisin ketään muita. Turha sitä kai oli pohtia, olihan hän itsekin rannalla.
"Näköjään en oo ainut joka on jaksanut jo herätä," hän sanoi iloisesti ja nousi istumaan voidakseen paremmin jutella. Jos nyt tyttö edes jäisi paikalle.

Nuru vilkaisi taivaalle ja naurahti. Auton hänkin erotti hitaasti muotoaan muuttavassa pilvimöykyssä, hiirtä hän ei saanut silmiinsä. "Hiiri taisi viipottaa koloonsa tai sitten mä olen vain sokea" hän huomautti ja laski sitten katseensa hiekalla makailevaan tyttöön. Tämän kasvot näyttivät etäisesti tutulta, Nuru päätteli tytön käyvän Astonia kuten hänkin. Massasta poikkeavat ihmiset tarttuivat aina jossain määrin Nurun mieleen, hän piti siitä, että kaikki eivät pukeutuneet samalla tavalla. Skeittilaudasta Nuru päätteli, että tyttö kuului koulussa eri klikkiin kuin hän, mutta se nyt ei tahtia haitannut.

Nuru istahti tytön viereen hiekalle ja naurahti uudestaan. "Mä en oo vielä ehtinyt edes nukkumaan. Tuun meinaan suoraan töistä, eikä jaksa mennä kotiin. Tosin mullekin tuli melkoisena yllätyksenä, että joku on ilmestynyt tänne tähän aikaan. Mitenkäs sä olet hereillä tähän aikaan aamusta?" Nuru kysyi tuttavallisesti. Toisen käytös ei ainakaan antanut aihetta olettaa, että tämä olisi halunnut olla ehdottomasti rauhassa, joten Nuru päätteli voivansa istua tytön seurassa jonkin aikaa. Eiköhän tuo sanoisi, jos haluaisi hänen muuttavan maisemaa. Nuru itselleen kyllä kelpasi seura vallan loistavasti, hän viihtyi ihmisten seurassa silloin kun näitä ei ollut liikaa ja nämä eivät toljottaneet kuin mitkäkin idiootit.

"Toivottavasti mä en nyt vaikuta liian tunkeilevalta, mutta sun naama näyttää jotenkin jännän tutulta. Käytkö säkin mahdollisesti Astonia?" Nuru kysyi pääteltyään, että tuskin se nyt loppujen lopuksi kovin sopimatonta olisi kysyä mitä koulua toinen kävi. Samalla Nuru sai hyvän tekosyyn tarkastella toista. Ihan nätti tyttö, minkähän ikäinen tuo mahtoi olla? Nuru arvioi itsekseen, että ehkä jotain 16-17 välillä, eli ensimmäisellä tai toisella luokalla Astonissa. Eli siis mahdollisesti vuoden tai pari Nurua nuorempi. Nuru hymyili kevyesti ja avasi samalla hupparinsa, hänellä alkoi olla lämmin, vaikka aamu olikin vielä varhainen. Hupparin alla oli koruton, melko maskuliininen musta toppi. Naisten puolelta kyllä ostettu, mutta melkoisen miehekäs, eli juuri sopiva Nurulle.

"Se hiiri tosiaan meni jo," Whitney totesi ja vilkaisi toista tyttöä väläyttäen tälle iloisen hymyn. "Et siis ole sokea."
Skeittarityttö tuijotti hetken merta, ennen kuin käänsi katseensa vierelleen istuutuneeseen tyttöön. Oli oikeastaan ihan mukavaa, kun sai seuraa. Pilvien tuijottelua hän tuskin olisi jaksanut jatkaa enää kovin pitkään. Jos tuo tyttö ei olisi tullut, hän olisi luultavasti mennyt pian uimaan, vaikka vesi ei niin aikaisin ollut lämmintä. Se olisi kuitenkin virkistävää ja ihanaa siitä huolimatta.
Whitney oli aina rakastanut uimista ja merta yleensä. Jo pikkutyttönä hän oli mielellään leikkinyt rannalla ja uimataidonkin hän oli oppinut jo ihan pienenä. Vieläkään hän ei ollut kyllästynyt edes siihen rantaan, vaikka oli nähnyt sen jo lukemattoman monet kerrat.

"En vaan saanut enää unta," Wii kertoi. "Oon nukkunut suunnilleen koko ajan viimeset kaks päivää kun olin kipeä. Mutta nyt kun oon taas kunnossa, niin pakko oli tulla pihalle. Ja tässä mä nyt sitten olen pirteänä kuin peipponen."
Whitney naurahti ja salli itselleen pienen hetken silmäilläkseeen toista tyttöä hiukan tarkemmin. Tuo ei ollut mikään maailman tyttömäisin tyttö, eikä se johtunut pelkästään hiusten lyhyydestä. Se ei kuitenkaan Whitneytä haitannut ollenkaan.

"Jep, sitähän mäkin käyn, ensimmäistä vuotta," skeittari vastasi toisen kysymykseen. "Eikä mua kuule tunkeilu haittaa, ihan kiva vaan kun kysyit. Oon muuten Whitney. Ja mä ainakin muistan nähneeni sut koulussa."
Jälleen ystävällinen hymy. Sitten katse käännettiin hetkeksi merelle. Aurinko, joka ei vielä juurikaan lämmittänyt, sain sen kimmeltämään kuin jalokivi. Sitä näkyä ei voinut kuin ihailla.
"Entä mones Aston-vuosi sulla on menossa?" Whitney kysyi, katse yhä merelle kohdistettuna.

"No hyvä, etten ole sokea. Olis tosi ikävää menettää näkönsä, maailmassa on ihan liian paljon kivaa katseltavaa" Nuru huomautti ja katseli edelleen taivaalle pieni hymy huulillaan. Hän käänsi hieman päätään ja silmien edessä olevasta pilvimöykystä kehittyi ilmiselvä mopsi. Kallistus toiseen suuntaan ja pilvi näytti jo ihan toiselta, hassu juttu.. Nuru laski katseensa mereen ja huokaisi hiljaa. Se oli kaunis, varsinkin näin aamulla, kun ranta oli vielä autio.

Nuru katsoi Whitneytä ja hymyili tälle. Häntä ei toisen tarkastelu haitannut, koska katse ei ollut ylimielinen tai inhoava. Nuru vastasi katseeseen uteliaana ja ystävällisenä.
"No en ihmettele, jos sä oot pirteänä tommosten unien jälkeen. Vaikka totta kai sen tajuaa, että kipeänä nukkuu vuorokausia putkeen" Nuru vastasi. Tyttö kohotti kätensä ja sipaisi olematonta hiusrajaansa. Okei, ei se naisellinen ollut, mutta Nuru rakasti tyyliään. Naisellisuus ei olisi edes pukenut häntä.

"Mä oon Nuru, tosi mukava tutustua Whitney" Nuru sanoi ja virnisti heti perään. "Joo, mun naamaa tuskin unohtaa ihan heti. Tai niin ne ainakin väittävät" hän huomautti naurahtaen ja venytteli tyytyväisenä viileässä tuulenvireessä. Nuru katseli vielä hetken Whitneytä, mutta käänsi sitten hänkin katseensa mereen.
"Mä oon siellä kolmatta vuotta, että vähän jo niin kuin loppu häämöttää mun kohdalla sen suhteen" hän vastasi ja sulki hetkeksi silmänsä.
"Tässä alkaa tehdä ihan mieli mennä uimaan. Näyttää toi vesi niin kutsuvalta, vaikka täällä vielä onkin vähän vilpoista" Nuru huomautti avattuaan jälleen tummat silmänsä ja tiiraillessaan ulapan suuntaan.

"Taidan olla vähän liiankin pirteä," Whitney totesi. "Saa nähdä saanko ensi yönäkään ollenkaan nukuttua, nyt ainakin tuntuu siltä että voisin valvoa todella kauan. Mutta joo, onneks oon nyt parantunut niin pääsin välillä pihalle. Mä en vaan jotenkin osaa olla koko aikaa sisällä niin kun jotkut muut."
Whitney oli jälleen kerran puheliaalla tuulella. Hän itse ei kiinnittänyt omaan puheliaisuuteensa mitään huomiota, miksi edes olisi? Hän oli sellainen kuin oli, eikä hän yrittänyt esittää muuta. No, kyllä hänen piti myöntää, että hän esitti joskus olevansa typerämpi ja hullumpi kuin mitä pohimmiltaan oli, mutta se oli hauskaa.

"Mun mielestä on just hyvä jos erottuu joukosta," skeittarityttö sanoi. Hän itsekin erottui joukosta värikkään pukeutumisensa ansiosta. Myös hänen mokailunsa olivat varmasti sellainen seikka, josta hänet muistettiin. Niin hän ainakin toivoi, tosin vain siinä mielessä, että muistaminen sai ihmiset iloisiksi. Se hänen tahallisissa itsensä nolauksissaan olikin tarkoituksena. Oli paljon hauskempaa jos muillakin oli hauskaa, vaikka sitten hänen kustannuksellaan.
"Olishan se ihan hirveetä jos kaikki olis tällasia blondeja sekopäitä," Whitney naurahti.

"Niinpä," Whitney totesi. Mitä kauemmin merta tuijotti, sitä houkuttelevammalta se näytti. Nyt siellä saisi vielä uida rauhassa.
"Mennäänkö sitten uimaan?" hän kysyi innostuneena ja käänsi katseensa jälleen Nuruun. Tuolla tuskin oli uikkareita mukana, ellei tuo niitä kanniskellut mukanaan töihin, mikä ei ollut ehkä ihan mahdoton ajatus. Whitney kuitenkin oli melko varma siitä, ettei toinen ollut varustautunut uimareissuun.
"Mä ainakin menen jossain vaiheessa. Mulla kun ei ole mikään kiire pois täältä rannalta. Jotenkin viihdyn täällä aina tosi hyvin."

//Anteeksi kun vastailu kestää niin tuhottoman kauan, ollut elämä vähän solmussa viime aikoina. Koitan kovasti aktivisoitua//

”Nyt olet koko päivän jalkeilla ja hypit kunnolla niin eiköhän se puhti siitä johonkin kulu. Tai jos ei niin sitten valvot yön ja menet huomenna kouluun joko todella väsyneenä tai sitten superpirteänä. Tai molempia” Nuru naurahti. Hänelle itselleen kävin niin usein, unirytmi tahtoi hyppiä vähän miten sattui, varsinkin jos oli viikolla töissä. Silloin oli hyvinkin helposti väsynyt koulussa, mutta yleensä se aiheutti vain sen, että Nuru joi lisää energiajuomia ja hyppi loppu päivästä kuin olisi saanut vieterit jalkoihinsa.

”Mä olen samaa mieltä, olisi ihan kamalaa, jos kaikki olis tehty samasta muotista. Oikeasti, jos kaikki olisivat tummia tai blondeja tai kaikilla olisi täsmälleen samanlainen hiustyyli. Sehän olisi ihan kamalaa, kaikki olisi yhtä ja samaa massaa” Nuru sanoi pudistaen päätään. Pelkkä ajatuskin ärsytti, Nuru ei alkuunkaan pitänyt ihmisistä, jotka matkivat muita eivätkä millään tavoin erottuneet massasta.
Nuru naurahti Whitneyn sanoille. ”Ei siinä sekopäisyydessä mitään, mutta blondi ei sovi kaikille. Mä esimerkiksi näyttäisin harvinaisen idiootilta blondina” hän huomautti.

Nuru katseli hetken merta ja mietti toisen ehdotusta. Uiminen kuulosti todella houkuttelevalta, mutta Nurulla ei ollut mukana kuin bikineiden yläosa, joka oli jäänyt päälle edellisenä päivänä. Alaosaa ei ollut, mutta toisaalta… olihan Nuru ennenkin uinut alusvaatteissa, miksei siis voisi uida nytkin? Eiväthän ne juuri eronneet bikineistä.
”Tiedätkö mitä? Mennään vaan. Uiminen voisi olla kivaa pitkän työillan päätteeksi. Eikä mullakaan mikään kiire ole pois, joten mikäs siinä” Nuru suostui ja nousi seisomaan pudottaen hupparin yltään. Uimarannalla tarkoitus oli uida, joten miksei tilaisuutta voisi käyttää hyväkseen? Eihän ulkona edes ollut kylmä. Toppi, kengät ja housut tekivät hupparille seuraa ja Nuru suuntasi yhtään arkailematta kohti kimaltavaa vettä, joka tuntui suorastaan vetävän häntä puoleensa.

"Niin tässä kai täytyy tehdä," Whitney myönsi naurahtaen hyväntuulisesti. "Tai sitten elän huomisen kofeiinin voimalla, käyhän se kai niinkin. Mutta no, voihan se olla että saan nukuttua ihan hyvin. Oon kuitenkin ollut jo aika kauan hereillä tänään."
Whitney oli tosiaan herännyt aikaisin. Kello oli ollut vasta puoli kuusi, kun hän oli ensimmäisen kerran vilkaissut kelloa ja silloinkin hän oli jo ollut jonkin aikaa hereillä. Hän ei olisi missään nimessä herännyt niin aikaisin, ellei olisi nukkunut niin paljon parina edellisenä päivänä. Kun hän taas saisi unirytmin palautumaan normaaliksi, hän heräisi vasta kun kello soisi ja olisi silloinkin vielä väsynyt.

"Mäkin varmasti näyttäisin ihan oudolta jos mulla ois vaikka punaset hiukset. En tiedä sopisko ollenkaan. Voisi joskus kyllä kokeilla," Whitney totesi. Hän silmäili hetken Nurun hiuksettomuutta ja yritti miettiä miltä tuo näyttäisi, jos tällä olisi vaaleat, pitkät ja kiharat hiukset. Sitten hän yritti miettiä miltä itse näyttäisi, jos leikkuuttaisi hiuksensa sellaiseksi kuin Nurulla oli.
"Mulle voisi ehkä sopia tollanenkin hiustyyli mikä sulla on," Whitney ilmoitti pohdintoensa tuloksen ääneen. "Tai en tiedä, voisi olla hankala tottua siihen. Sulle toi kyllä sopii hyvin."
Whitney väläytti toiselle ystävällisen hymyn. Kaikille ei hänen mielestään sopinut näyttää liian poikamaiselta, mutta Nuru oli kyllä kieltämättä nätti tuollaisenaan. Vaati kai aika paljon rohkeutta, että uskalsi poiketa noin paljon massasta ja se jos mikä oli ihailtavaa. Whitney piti itseäänkin rohkeana, mutta ei hän välttämättä olisi uskaltanut leikkuuttaa hiuksiaan lyhyiksi.

Whitney ilahtui suuresti, kun Nurukin innostui uimaan menosta. Hän ryhtyi riisumaan vaatteitaan, joiden alle oli jo kotona pukenut vihreävalkoraidalliset bikininsä. Hän oli jo aamulla päättänyt, että menisi vielä päivän aikana rannalle ja uimaan, joten hän oli varustautunut asianmukaisesti. Aurinkorasvakin oli mukana, muttei hän sitä aikonut vielä laittaa.
Päällysvaatteet saivat jäädä hiekalle lojumaan, kun tyttö lähti rientämään kohti vettä Nurun perässä. Kun hän pääsi mereen, hän sai tuntea kuinka ihanan viileää vesi oli. Ehdottomasti mukavampaa kuin auringon lämmittämä, lähes kiehuvan kuuma vesi. Aamu-uintia siis kannattaisi alkaa harrastaa jatkossakin.
"Tää on kyllä ihanan viileetä," Whitney sanoi ja ui hiukan syvemmälle. "Kyllä kannatti tulla uimaan, vai mitä?"