This time he must be sweet

// chaos ja Ivan Smith paikalle, danke schön. :--)

Vehreä nurmikko tuntui mukavalta ihon alla, auringon säteiden hyväillessä tytön vartaloa. Cassidy istuskeli koulun pihalla, nurmikolla nauttimassa auringon paisteesta. Vaaleanvihreä tuubitoppi jätti olkapäät ja solisluut paljaaksi, auringon jakaessa rusketusta iholle. Sääriä verhosi juuri ja juuri polviin yltävä tummanharmaa pussihame. Valkea olkalaukku makasi nurmikolla tytön vieressä, tummanruskeat, laineikkaat hiukset oli jätetty auki.

Tumman ruskeat silmät avautuivat hetkeksi, siirtyivät tutkimaan koulunpihaa. Suurin osa porukasta näytti linnoittautuneen pihalle, parin pöydän luona oli suuri lauma cheerleadereita ja urheilijapoikia, jotka esittivät suureen ääneen jotakin, huutosakkilaisten kikatellessa vieressä. Toisinaan Cassidysta tuntui, että hänen joukkuekaverinsa olivat tyhjäpäisiä kanoja.

Hän paikansi pari friikkiä keskusteluunsa syventyneinä, ja parin, joka näytti yrittävän tukehduttaa toisensa kielillään. Cassidy pudisteli päätään, kiinnittäen huomionsa hetkeksi pihan poikki skeittaavaan jätkään – serkkupoikahan se siellä viiletti, näyttipä tuo Romeo keräävän paidattomana uteliaita ja kiinnostuneita katseita varsinkin naispuolisilta... Minkähän helvetin takia se edes ilman paitaa huiteli pitkin koulunpihaa?

Neitokainen pudisteli päätään, naurahtaen hiljaa itsekseen serkulleen. Huvittava tapaus. Silmät sulkeutuivat uudelleen Cassidyn antaessa ajatusten liidellä, nauttien auringon säteiden tuottamasta lämmöstä. Ei sillä, aurinko kyllä paistoi tarpeeksi usein San Diegossa, mutta tyttö nautti aina yhtä paljon sen ottamisesta.

Ivan oli saanut tänään kokea sen karvaan totuuden, että kämppä todellakin oli sairaan kaaoksen vallassa. Oscarin kanssa kahden oltiin selvitty jotenkuten, mutta nyt kun Maddoxkin asui heillä kaikki oli kolminkertaisesti sekaisin. Ja ensimmäisenä mainittakoon se, että he olivat suhteellisen samoissa mitoissa serkkupojan kanssa. Mikä tarkoitti suoraan sanottuna sitä, ettei Ivanilla tainnut olla yksiänkään vaatteita, joita Maddoxkin ei voisi käyttää. Ja tietenkin se käytti, kun oli kerta mahdollisuus. Ja nyt Ivanilla ei sitten sattunut olemaan yksiäkään puhtaita vaatteita, sillä heidän taloudessaan kukaan ei sitä pessyt.
Ja nyt kai sitten oli onni, että he olivat Oxin kanssa samaa kokoluokkaa. Onni todellakin, rokkariserkun. Se selitti siis polvista risat farkut ja rintakehältä tiukemman paidan. Mustan paidan, joka etupuolelta oli kohtalaisen normaali, mutta takana koreili Rammsteinin logo.

Ei sillä, ettäkö bändi olisi mikään huono ollut, mutta Ivan ei mielellään mainostanut musiikkimakuaan. Tai Maddoxin makua. Rasittavaa, tänään hän kyllä heittäisi kaikki kolme koiraa pihalle ja serkkupojan samalla oven avauksella, etteivät saranat kuluneet. Ja sitten hän pyykkäisi ja tiskaisi ja siivoisi koko talon perusteellisesti... Niin pelottavalta kuin ajatus kuulostikin.
Turhautuneena poika huokaisi ja oli kävellä päin paidattomana skeittaavaa poikaa. Ja koska Ivanilla ei ollut tapana kiljahdella säikähdyksestä tuo kirosi säikähdystään. Päätään pudistellen poika harppoi pitkillä koivillaan muutamien huutosakkilaisten ohi kohti joukkue kavereitaan. Tai eipäs sittenkään, silmään nimittäin osui tuttu tyttö. Ja tuolle tutulle tytölle hän oli tainnut mennä lupautumaan orjaksi... Ivan vaihtoi suunnan ja harppoi Cassidy Eltonin luo.

"Terve, päivänsäde. Näytätpä kauniilta tänään", Ivan totesi virnistäen. Jotakin Ivan maista oli sanottava, ettei imago täysin kärsisi Oxin vaatteista.

Neitokaisen silmät rävähtivät auki tuon tunnistaessa tutun äänen. Ivan Smithän se siinä, todettiin vielä varmistukseksi päässään, kun Cassidy oli saanut silmänsä auki. Tyttö naurahti pehmeästi pojan sanoille: "Heipä hei vaan, et kyllä itsekään hassummalta näytä." Lähemmällä tarkastelulla hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että tänään nuorukaisella oli jokseenkin erittäin epä-ivanmaisilta näyttävät vaatteet päällään, vaikka eipä tyttö laittanut pahakseen, t-paita myötäili miellyttävän näköisesti rintakehää... Neitokainen hymyili hyväksyvästi nyökäyttäen päätään itsekseen. Ja mistäpähän hän tuon tyyliäkään tiesi, vähän aikaa sittenhän he vasta olivat tutustuneet.

Cassidy kohotti hetken silmiään räpytellen katseensa Ivanin kasvoihin, hymyillen leikkisästi. Hän kohottautui istumaan parempaan asentoon, silmäillen edelleen enemmän tai vähemmän kiinnostuneena Ivania. "Istuhan alas -" todettiin pirullisen virneen kera, "- orja", painottaen viimeistä sanaa keveän naurahduksen saattelemana.

Ivan nauroi. Ei varmasti näyttänyt pahalta, vaatteet sopivat hyvin, vaikkakin olivat aivan liian.. No, maddoxmaiset hänen makuunsa.
"Kuten varmaan muistat meillä ollaan erittäin laiskoja sen taloudenhoito puolen kanssa, varsinkin pyykin", Ivan virnisti yrittäen hienovaraisesti selittää vaatteensa. Okraavivahtava katse näki kuitenkin toisen kasvoista, ettei se haitannut. No, kävi hyvin Ivanille, jos toinen ei nyrpistellyt nenäänsä.

Ivan naurahti Cassidyn käskylle ja kumarsi ennemminkin vain nyökäten päätään.
"Aivan kuten tahdotte, neiti", Ivan totesi ja istuutui Cassidyn seuraan nurmikolle. Katse tarkkaili tyttöä, ritarillisesti poika seisoi täysin lupauksensa takana ja tottelisi ehdoitta jokaista käskyä. Parhaansa mukaan ainakin, vaikka tyttö menisikin kohtuuttomuuksiin... Tai ehkä kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti... No, oli kai vain luotettava siihen, että Cassidy oli kiltti tyttö.

Ja silti, tai juuri sen takia, epäilytti yhä vain enemmän.

Brunette nyökäytti päätään leveän virneen kera – tosiaan, Smithien asunto ei varmaan ollut todellakaan puhtaimmasta päästä, mitä maailmasta löytyi… Muistikuva sai Cassidyn naurahtamaan, ennen kuin tuo palautti ajatuksensa takaisin nykyhetkeen, kääntäen tummanruskeat silmänsä nyt ruohikolle istuutuneeseen Ivaniin. Poika ei siis ollut unohtanut lupaustaan, hyvä hyvä. Mitähän hän nyt keksisi tuon pään menoksi...

Sormet nyhtivät hetken ruohikkoa irti maasta, ennen kuin tyttö seuraavan kerran puhui. "Hei, jos alotettais tää orjuutusviikko vaikka sillä, että sä siivoisit sun kämpän, tai siivoisitte yhessä sun veljen kanssa... Ei siis sillä, että se ois sotkunen tai mitään -" toteaa naurahduksen saattelemana, jatkaen sitten, "- mutta mun pitää muuten vaan ottaa kirves ens kerralla kun tuun teille", toteaa kepeästi hivenen vihjailevaan sävyyn. Tottapa tuolla oli enemmän lihakset samassa suhteessa älyn kanssa ja tuo tajuaisi lukea rivien välistä vähintäänkin räikeästi ainakin Cassidyn omaan korvaan erottuvan vihjauksen siitä, että hän aikoisi kyllä vielä toistekin tulla Smitheille. Ja jos ei älyäisi, hänen pitäisi varmaan ilmaista asiansa suoremmin. Ajatus tosin ei juurikaan miellyttänyt häntä, mutta ehkäpä neitokainen sen kestäisi.

Ivan naurahti epäuskoisena käskylle, jonka sai. Vai sillä tavalla... "ens kerralla KUN tuun teille", virne kaartui Smithin huulille. Kun, se oli lupaus, eikö?
"Ajattelin muutenkin pistää sitä hieman järjestykseen... Tosin Oscarista ei ole mitään hyötyä ja Maddoxkin varmasti vain nauraisi jos ehdottaisin.. No, heitän ne pihalle.." Ivan nuolaisi huuliaan ja suuntasi siirappisen, kiusoittelevan katseen Cassidyyn. "Niin, koskas ajattelit tulla, että osaan ennakoida milloin siivoan, ettei paikka kerkeä uudelleen levitä käsiin?"

Ivan vinkkasi silmää, kajalia häneltä ei seltään löytynyt, mikä olisi tehnyt hänestä täydellisen rokkari, Maddox Smith toisen. No, onni sinänsä ettei pojalla ollut mitään tarkoitusta olla serkkunsa kaksoisolento.
"Mä lupaan kyllä tehdä suursiivouksen, äiti saa slaagin ja isältä menee taju. Musta saa vielä joku hyvän vaimon, tiedän", Ivan naurahti. Okei, nyt poika onnistui kuvittelemaan itsensä sisäkön vaatteissa. Jotain vikaa mielikuvituksessako? Todellakin, poika naurahti mielikuvalleen.

"Onko sulla ideoita miten kolme koiraa ja yks harjasusi pidetään ulkona yhden miehen voimin?"

Ivanin huulien nuolaisu sai osakseen Cassidyn lyhyen naurahduksen, ennen kuin tuo heitti puoleksi vitsillä ja puoleksi tosissaan: "Vaikka heti huomenna, niin sulla on tää päivä aikaa siivota." Tosin hän ei ollut varma, oliko sopinut jotain menoa, mutta tottapa ei ollut. Ilkikurinen hymy käväisi neitokaisen huulilla, tuon sitten helähtäessä nauramaan Ivanin musta tulee hyvä vaimo -kommentille. "Varmasti", vastattiin pään nyökäytyksen kera, sitä hän ei kyllä epäillyt hetkeäkään.

"Kolme koiraa ja harjasusi? Heitetään pihalle tarpeeksi iso kasa lihaa, että ne juoksee itsekseen sinne ja jää syömään?" vastattiin tyrskähdyksen kera – jostakin syystä kuva Ivanista nakkelemassa lihakimpaleita parvekkeelta kolmen koiran ja yhden suden juostessa portaat alas syömään heitetyt herkut oli hyvin elävä. "Mä voisin muuten tulla auttamaan, mutta mulla on muuta menoa", kuuluivat hieman pahoillaan olevat sanat, tuokio Ivanin kanssa, vaikka sitten siivouksen parissa, kuulosti kolme kertaa paremmalta kuin istua ilta pöydässä mekkoon sonnustautuneena, hymyillen tekopirteästi ja vastaillen kysymyksiin jatko-opinnoista ja huutosakkilaisharjoituksista ja kaikesta muusta.

Oho, Ivanille todella tulisi kiire... No, mitä tahansa Cassidy käskisi Ivan tottelisi, itsepähän meni lupaamaan...
"Mä yritän", Ivan lopulta sanoi ja hymähti heikosti. Toivotonta... No, silti kai hän siihen kykenisi. Ja tulisipa Cassidy sitten ainakin käymään. ja pomottaisi lisää, mutta ei se mikään ongelma ollut siivoamiseen verrattuna.
Cassidy oli samaa mieltä siitä, että Ivanista tulisi hyvä vaimo, mikä sai pojan virnuilemaan entistä leveämmin.

"Maddox, Max ja Moriz saattais mennä tohon, mutta sen seurauksena Oscar puris multa niskat poikki. Pikkubroidi on eläinaktivisti pahimmasta päästä", Ivan totesi ja hymähti. Oscar oli itsessään ristiriita, pelottava ja vaarallinen, vaikkakin oikein suloinen pentu, joka rakasti pokémoneja.
"Harmi, apu olis ollu mukavaa, mutta kai mä saan sen itsekin tehdyksi. Tuut vaan arvioimaan lopputuloksen itse sitten huomenna", Ivan totesi. "Kai sä vielä muistat reitin?"

Lämpöinen tuulenvire lennätti tummanruskeat hiukset tytön silmille, tuon pyyhkäistessä ne pikaisesti pois. Cassidy kohotti kulmaansa tuon sanoille siitä, että hänen veljensä oli eläinaktivisti pahimmasta päästä – hän ei olisi tuota ihan heti uskonutkaan.
"Älä pelkää, kyllä mä tuun. Ja reitinkin muistan", todettiin sitten hienoisen hymyn kera, joka höystettiin leikkisällä silmäniskulla.

Ohi kulkeva huutosakkikaveri heilautti neitokaiselle kättään, tytön vastatessa siihen samanlaisella. Kuitenkin Anan kesämekosta Cassidyn mieleen putkahti jotakin muuta, nimittäin ne paljon puhutut tanssiaiset. Ja se, ettei hänellä ollut paria – eikä hän todellakaan halunnut mennä ilman kavaljeeria. Neitokaisen tummanruskeat silmät kulkeutuivat Ivaniin, tuon tarkastellessa koripalloilijaa. Olihan hänkin kuullut paljon juoruja koripallojoukkueen kokoontumisesta pukuhuoneissa, mutta jostakin syystä hän ei epäillyt Ivanin olevan suuntautunut miehiin päin. Poika olisikin varsin mukava pari, jos toisella ei ollut jo jotakin tyttöä kainalossaan, mitä hän ei olisi yhtään epäillyt, olihan toinen kuitenkin urheilija, mukava ja vielä suunnattoman komeakin.

"Hmm... Kiinnostaisko sua jatkaa orjuutta viikon jälkeen kerran?" kysyttiin sitten pienen virneen kera. Cassidy huomasi toivovansa, ettei tuolla olisi paria – hän kun näkisi mielellään itsensä tuon seurassa...

Ivan hymyili. Päässään hän juoni jo mahtavia suunnitelmia saadakseen muut pysymään huomenna poissa kotoa. Maddox pysyisi kyllä, jos sille ei vahingossakaan vihjannut ettei tuo ollut kaivattu. Silloin serkkupoika olisi automaattisesti pyörimässä jaloissa. Oscarille taas voisi vapaasti vinkatakin, veli ei ollut niinkään haastava kuin olisi luullut.
"Okei. Mahtavaa", Ivan naurahti. Cassidy oli tulossa heille ja Ivan oli siitä innoissaan, tunteet olivat sekavia... Miksi?
Ivan oli valmis tekemään parhaansa Cassidyn tähden. ei hän kyennyt kiistämään, etteikö tyttö olisi kiinnostanut häntä. Cassidyssa oli luonnetta ja luonnetta nimen omaan Ivan kaipasi, hän tarvitsi jonkun jonka kanssa tunsi itsensä eläväksi. Hän oli täysin varma, että Cassidy olisi tuo joku. Ivan tunsi elävänsä, nyt ja tässä.
Joskin ihan omissa maailmoissaan, ajatustensa vankina. Sieltä koripalloilija irtosi kysymyksen voimalla. Hetken Ivan näytti yksin kysymysmerkiltä, kasvot kummastuneina. käsi karkasi niskan taakse ja poika hymyili hieman vaikeasti.

"Mä... en nyt tainnut ihan ymmärtää..." Miksi hänen nyt pitäisi jatkaa orjuuttaan? Joskin... se ei tuntunut lainkaan pahalta idealta... Oikeastaan hyvinkin kiinnostavalta. Kohta hän eläisi ilman orjuuttakin Cassidyn tossun alla, kun tottuisi toimimaan tytön käskyjen mukaan.
Ivan mietti hetken kohauttaen olkiaan, hän ei keksinyt mitään syytä... Paitsi että ne tanssiaiset, ei Ivankaan ollut idealta säästynyt. oli häntä useampi tyttö pyytänytkin, mutta poika oli kieltäytynyt. Hän ei tuntenut puoliakaan ja vaikka se olikin väärin hän tiesi voivansa pyytää ketä tahansa torjumistaan tytöistä, jos ei keksisi parempaa... Tekemistä siis, ei suinkaan daamia.
"Tanssiaisiako tarkoitat?" Hymy levisi kasvoille ja kädet tippuivat syliin. Poika antoi ilmeellään ja olemuksellaan viestin 'mitä vain vuoksesi, emäntä', poika tunsi itsensä koiraksi.

Cassidy huokaisi hiljaa, naurahtaessaan heti perään. Totta kai tuo ei ymmärtänyt, kai hän sitten oli ilmaissut asiansa kovinkin epäselvästi.
Ei, ymmärsihän se sittenkin. Loistavaa, eipä ainakaan pojalla ollut pää täynnä sahanpuruja... Tosin tuo juttu oli aika itsestään selvä, ainakin tytön itsensä mielestä, mutta eipä sillä kai ollut suurempaa merkitystä. Pointsit herra Smithille kuitenkin, jätkä kun sattui olemaan.

Neitokainen virnisti iloisesti pöyhiessään pikaisella liikkeellään hiuksiaan.
"Niitäpä juuri. Jos kysymys muotoillaan yksinkertaisemmin, niin kiinnostaisiko sinua lähteä parikseni...?" Cassidy kysyi hymyillen yhä. Ainakin toisen olemuksesta päätellen tuolla ei ollut vielä paria (jes!) ja saattaisipa tuo vielä suostuakin (tupla jes!).

Ivan hymähti, niinpä tietenkin. Tanssiaiset, tytöillä ei muuta tuntunut päässä trätä nykyä pyörivänkään. Toisaalta Ivan tiesi oikean vastauksen, ja olisi vastannut oikein vaikkei olisikaan ollut Cassidy Eltonin tahdon alaisena, orjana.
"Miksipäs ei.." Poika hymähti nyökäyttäen päätään muutamalle ohi kävelleelle joukkuetoverille. "Tai siis tietenkin 'aivan kuten tahdotte, emäntä' tai jotain", Ivan hymähti kepeästi virnistäen sitten Cassidylle.

"En mä osaa puhua tolleen, saako puhua normaalisti?"

- lievästi ilmaistuna lyhyt, nyt en kuitenkaan pysty virittymään sopivalle taajuudelle Ivaniin nähden <: -

// eipä tuo mitään, ei nämä minullakaan mitään pituuden huippuja ole.....

Neitokainen odotti kiinnostuneena toisen vastausta, ja sen saatuaan olisi voinut tanssia pää alaspäin vaikkapa tangoa. Tosin, siihen tarvitsisi parin ja niin, mutta jos yksihenkilöistä tangoa.
Pojan sanojen jatkuessa Cassidyn kulmat kohosivat tuon purskahtaessa nauruun. Hetken vain naurettuaan tyttö alkoi lopulta rauhoittua, virnistäen toiselle leveästi.
"'Miksipäs ei' on ihan hyvä", tyytyy toteamaan virneen muuttuessa hiljalleen tuon huulilla hymyksi.

"Sovittu juttu siis?" varmistaa vielä toista kulmaansa hivenen kohottaen. Kieli lipaisi pikaisesti kuiviksi käyneitä huulia, tummanruskien silmien vilkaistessa pikaisesti koulun pihaa, palaten kuitenkin melkein yhtä nopeasti kuin olivat lähteneetkin Ivaniin.

Ivan virnuili nauravalle Cassidylle. Miksipäs ei kuulemma kelpasi tytölle hyvin, mikä oli oikeastaan helpotus. Ivanista ei ollut jakelemaan ihme kommentteja orjamaiseen tyyliin. Tosin, kaipa hän olisi sitä voinut Cassidyn takia harrastaakin... "Okei, kiitos."

"Jep, sovittu juttu", Ivan totesi suoden tumma tukkaiselle tytölle leveän hymyn. Poika kohensi hieman asentoaan katsoen sitten Cassidyyn. Poika ei osannut oikeastaan ajatella sitä, ettei heidän kämppäänsä saanut siivotuksi vuorokaudessa pienestä koosta huolimatta. Huomenna poika tulisi olemaan ihan rätti...

// noniin, enköhän mä oo nyt viivytelly tätä tarpeeks kauan saamatta mitään järkevää tai vähemmän järkevää aikaseksi.

Cassidy kohensi asentoaan, sipaisten puolihuolimattomasta tummia hiuksiaan. Silmät kiersivät hetken pihaa, pysähtyen sitten takaisin Ivaniin. Pieni hymy suotiin toisen 'okeille', toivottavasti raukka ei ottanut tätä juttua liian tosissaan.

Ruskeat silmät katselivat koripalloilijaa kiinteästi, tytön tavoitellessa ei-liian-tungettelevaa katsetta. Pää kallistui toiselle sivulle, hän voisi varmaan tuijottaa toista kaksi päivää putkeen kyllästymättä hetkeksikään. Toisen piirteissä oli jotain liian vangitsevaa... Silmät. Varsinkin silmät. Tyttö hymyili pienoisesti, kohottaen sitten katseensa taivaalle tajutessaan, että oli uhrannut nuorukaisen ihailuun aika pitkän tovin, ottaen huomioon, että hän oli vain.. tuijottanut.

Ivan hymyili sievälle tytölle rinnallaan. Tuolle tytölle hän oli nyt sitten luvannut siivota kämppänsä yhdessä illassa ja vieläpä lähteä Cassidyn parina tanssiaisiin. Ja mikä kaikista kumminta, tai sitten ei, hän ei katunut kumpaakaan. Kai Ivan vain oli aika pahasti tossun alla, tai sitten se johtui orjuutuksesta... tai niin toinen jostain syystä tahtoi uskotella itselleen.

Cassidy katseli häntä, Ivan katseli takaisin. Okraa vivahtavine silmineen, niitä ei usealla nähnytkään. Ivan oli saanut äitinsä silmät, kun taas Oscar isänsä teräksiset jäänharmaat. Parempi kai näin päin kuitenkin.
"Seurusteletko sä?", poika kuuli kysyvänsä yhtäkkiä tarkemmin miettimättä mitä suustaan päästi. helvetti Ivan, mitä sä taas sekoilet?! No, pieni puna karkasi kasvoille kun poika tajusi miltä sanat saattoivat tytöstä kuulostaa. Ja eniten kai hävetti se, että sitähän Ivan oli tainnut tarkoittaakin. Viimein tajunnut sen itsekin.

- yritin nyt jotain heittä siihen <; Vedetään hieman lisää draamaa niiden välille ni kyllä pelistä saa toimivan~ -

Cassidy tuijotti taivasta, niitä muutamia valkeita pilvenhattaroita, jotka purjehtivat taivaankannen poikki. Käsi nyhti välillä hajamielisesti ruohonkorsia maasta, antaen niitten tipahdella sormien välistä takaisin maahan.
Ivanin äkkinäinen kysymys sai tytön kurtistamaan kulmia, tuon kääntäessä ruskeat silmäänsä taivaasta koripalloilijaan, kummastunut ilme kasvoillaan. Toinen kulma kohosi hivenen huvittuneesti, tytön sitten pudistellessa päätään.

"Kuinka moni tyttö pyytää jota kuta muuta kuin poikaystäväänsä tanssiaispariksi?" heitettiin sitten kysymys pojalle. Periaatteessa hän olisi voinut heittää vastakysymyksen Ivanille, mutta hän tiesi jo vastauksen. Kuuleman mukaan toinen ei ollut seurustellut sitten Melodyn… Ja Cassidysta tuntui, että Melodysta puhuminen ei välttämättä olisi maailman viisain teko, joten tuo tyytyi sulkemaan suunsa ja odottamaan pojan sanoja. Jos niitä tulisi, toisen posket näyttivät helottavan siihen malliin, että tuo ei välttämättä sanoisi enää yhtään mitään.

"Oikeastaan aika hyvä pointti", Ivan naurahti jo vapautuneemmin. Jeesus hän oli tyhmä... Mutta kaipa hänellä jonkinmoiset mahdollisuudet oli? Toivottavasti ainakin.
Ivan olisi saattanut säheltää jotain, kysyä lisää... Muunmuassa sitä, tahtoisiko tyttö seurustella.. Vaikkapa nyt hänen kanssaan. Ei poika kysynyt, selitti sen itselleen niin, ettei tahtonut pettyä... Kenties oikeasti ujoutta, jotain siihen suuntaan?

Poika katseli suoraan Cassidyyn erikoisine silmineen, hymähti hieman. Puna ei ollut liiemmin laskenut, mutta ei poika mitenkään tomaatinpunaisena helottanut.
"Sori, jos vaikutan tunkeilevalta tai jotain", Ivan sanoi sitten. "En mä oikeasti ole. Kai."

Ivan oli huvittava. Ei huonolla tavalla, niin kuin typerät pellet, jotka esittivät kaiken näköistä, vaan positiivisella tavalla.
"Oikeastaan hemmetin hyvä pointti", tyttö korjasi toisen sanat virnistäen sitten niin, että valkeat hampaat välähtivät aurinkoisessa päivässä ohikiitävän hetken ajan.

Hetken tyttö tunsi vaivaantuneisuutta, kun koripalloilija tuijotti häntä, se ei ollut samanlaista kuin useimpien miespuolisten nälkäinen tuijotus, sama kun tuijottaisivat suurta rullakebabia tai jotakin vastaavaa kuola suu pielestä valuen. Ällöttävää.
Mutta Ivanin katse oli erilainen, ainakin normaalimpi. Cassidy kiemurteli kuitenkaan liikkumatta, ennen kuin asettui ja tuijotti vain takaisin.

"Tunkeilevalta?" toistettiin hämmästyneenä, toisen kulmakarvan kohotessa ylemmäs.
"Et sä mitään tunkeileva oo."

"Aivan kuten tahdotte, neiti", Ivan totesi virnistäen leveästi. Oikeastaan Cassidyn seurassa oli helppo olla luonteva tyhmistä puheistaan huolimatta... Aika ristiriitainen ajatus huomioon ottaen sen, että poika punasteli jonkinverran tytön seurassa. Enemmän kuin normaali tilanteissa ainakin.

Poika tuskin edes huomasi minkäänlaista vaivaantuneisuutta Cassidyn olemuksesta. Tuo sisäisti vain kuinka hurmaava Cassidy oikeastaan oli...
"Hyvä niin", poika hymähti sipaisten hiuksiaan pois kasvoilta. Tuon tummatukkaisen tytön kanssa oli jotenkin samanlaista kuin joskus aikoinaan Melodyn. Ivanin sisällä joku viilsi syvän haavan puukolla aiheuttaen ahdistunutta tuskaa ja kovaa kipua. Poika käänsi katseensa pois Cassidystä, mikään muu Ivanin ilmeessä ei ollut muuttunut kuin silmät, niiden katse. Se oli nyt särkynyttä lasia. Melodyn ajatteleminen tuotti yleensä vain tuskaa, vaikka varmasti olisi pitänyt osata iloita hyvistä muistoista. No, kai Ivan tavallaan osasi tehdä sitäkin. Hän oli vain aina tavattoman surullinen ajatellessaan elämänsä naista.
Ja silti pojan oli vain sisäistettävä, että Melody Moon oli kuollut kuin kivi.

// sry lyhyt tönkkö tyhmä parsamutakakku, aivot ei käy vielä ihan täysillä.

Tytön silmät seurasivat kiinteästi Ivania, sitä, kuinka tuo ilme muuttui ja katse kääntyi pois. Ja nuori koripalloilija näytti täsmälleen samalta, kuin silloin salissa, kun jotakin kautta puheeksi oli tullut Melody. Brunette sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse, katseen pysyessä tiiviisti vieressä istuvassa pojassa. Hän ojensi kätensä ja laski sen kevyesti toisen oman päälle.

"Ivan..." aloitettiin hiljaa, tytön silmistä kuvastuessa pieni huolestuneisuus.
"... Onko kaikki ok?" Kysymys, joka ei varsinaisesti edes ollut kysymys, sillä kyllä hän näki jo pojan naamasta, että kaikki ei ollut kunnossa. Ja jos tuo kehtaisi väittää jotain muuta, hän kopsauttaisi tuota kalloon. Tai ehkei sittenkään, voisihan se olla, ettei tuo haluaisi vain puhua asiasta, eikä Cassidy sitä yhtään ihmettelisikään...

Ivan katsahti okranvärisillä silmillään suoraan Cassidyyn, eikä tullut edes ajatelleeksi, että kaikki tunteet kuvastuivat hänen silmistään kuin peilistä. Pienesti poika pudisti päätään.

"Mä pärjään kyllä, ei tässä oikein muutakaan voi", poika totesi katsahtaen taivaalle palauttaen katseen sitten Cassidyn silmiin.
"Sä olet vaan jollain tapaa niin saman lainen kuin..", poika keskeytti lauseensa ja katsoi taas muualle. "Melody", poika pakotti lauseen viimeisenkin sanan ulos, vaikka se oli hiljainen ja hädintuskin kuuluva. Oli kuitenkin lähes selvää mitä poika tarkoitti, vaikkei viimeisenä mainittua tytön nimeä olisi kuullutkaan. Mikään muu asia ei kuitenkaan Ivanille niin vaikea ollut kuin tytöstä puhuminen, varsinkin tuon kuolemasta puhuminen.

Cassidy istui paikallaan, tuijottaen nuorukaista herkeämättä. Mikään ei ollut turhauttavampaa kuin se, ettei hän kyennyt tekemään mitään, mikä olisi saanut Ivanin paremmalle tuulelle. Tai ehkä hän kykenikin, muttei osannut.
Hän oli jo aikeissa kietoa kätensä pojan ympärille ja halata tuota, mutta sanat, jotka tuo päästi suustaan, saivat hänet ikään kuin kavahtamaan kauemmas, ainakin henkisesti, vaikka fyysisesti hän olikin jähmettynyt paikalleen.

Ruskeat silmät tuijottivat hämmentyneinä Ivania, mitä tuohon nyt pitäisi vastata? Eihän siihen voinut vastata yhtään mitään, ainakaan mitään sellaista, jossa hän ei vain tuntisi itseään täydeksi idiootiksi.
"... Haluatko sä että mä lähden?" saatiin raskaan hiljaisuuden jälkeen sanottua. Katse oli jo käännetty pois pojasta, nyt tuijotettiin vuorostaan nurmikkoa. Vihreää ja lyhyeksi kynittyä, rehottavana se olisi ollut miellyttävämpi, mutta ilmeisesti kaiken piti ulkoisesti näyttää hienolta ja laitetulta. Maisemaa tosin vähän pilasivat ne lukuisat joka paikkaa koristavat tupakantumpit ja varmasti myös ihmisten mielestä toiset ihmiset, eri klikeissä olevat. Tunnetustihan varmaan jokainen friikki inhosi kermaa ja toisin päin.

Ivan kohotti katseensa Cassidyyn hieman säikähtäneenä. Lähteä pois..? Ei, ei todellakaan. Toinen ei saisi jättää häntä tähän yksin. Pienesti koripalloilija pudisti päätään.
"Älä mee", poika lausui hiljaa, lähes olemattomalla äänellä ja kehotti kädellään Cassidya lähemmäs. Olisi sinänsä ymmärrettävää, että tyttö karkaisi tai vähintäänkään ei noudattaisi kehotusta. Eikä Ivan sitä panisi pahakseen tai ainakaan näkyvästi loukkaantuisi. Hän osasi pitää pienet tunteet näkymättöminä itsellään jos tarvis.

"Mä haluan..", Ivan aloitti, mutta lopetti lauseensa kesken vaikeaan nielaisuun. ei, ei hän voisi sanoa Cassidylle mitä ajatteli ja mitä tahtoi. Ei, hän ei vain pystyisi. Ja vaikka hän saisikin haluamansa kykenisikö hän elämään sen kanssa? Kykenisikö hän kestämään uudenkin menetyksen, jonka mahdollisuus ei olisi olematon... Kykenisikö hän pitämään itsensä väkisin hengissä enää sen jälkeen, kun ensimmäisenkin jälkeiset ajat olivat olleet tiukilla. Kukaan tuskin olisi ihmetellyt, jos Ivan olisi Melodyn kuoleman jälkeen riistänyt henkensä. Suurempi ihmetyksen aihe oli, että hän eli yhä ja suhteellisen normaalisti.

Ruskeat silmät tuijottivat vähintäänkin hämmentyneinä toista. Surullisina, kyllä sitäkin, mutta ennen kaikkea hämmentyneinä. Lyhyt vilkaisu luotiin Ivanin käden puoleen, Cassidy huoahti raskaamman puoleisesti ennen kuin siirtyi vihreällä nurmikolla hieman lähemmäs toista, istui polviensa päälle tuijottaen edelleen kiinteästi vieressään istuvaa nuorukaista.
Miksi hän ei ymmärtänyt toisen ajatuksenjuoksua? Vai oliko tuon pään sisällä edes sellaista?
Cassidy saattoi hyvillä mielin todeta olevansa täysin kujalla.

Tyttö ei kyennyt hetkeen sanomaan mitään, tuijotti vain toista ja yritti saada edes jotakin irti. Mutta ei, toinen vain aloitti ja nielaisi lauseen lopun jonnekin neitokaisen kuulumattomiin.
"Ivan", aloitettiin hiljaa, painokkaalla äänensävyllä. Hän ei kestäisi enää kohta, jos ei saisi mistään kiinni.
"Mitä sä oikein haluat?"