I just wanna live fast, party hard, make money, be a star K18

/ TakeItEasy poikansa kanssa ( : /

Urheilijanalku istui katukivetyksellä, nojasi katutolppaan ja hörppi haaleaa, punaista nestettä puolentoista litran jaffapullosta. Juoma haisi vahvasti alkoholilta, nosti irvistyksen varomattoman kasvoille ja sai nenän nyrpistymään. Se oli oikeastaan kuvottavaa, mutta pienempi paha kun tylsistyminen täysin selvin päin. Kello ei ollut vielä ylittänyt edes puoltayötä, mutta Fabian oli jo valmis häipymään kotiin nukkumaan ja jättämään leikin kesken. Ei se ollut kiva leikki muutenkaan, päin vastoin. Poika oli vittuuntunut, ja syystäkin. Hänen oli ollut tarkoitus viettää yö juhlien jonkun tytön järjestämissä kotibileissä, mutta jotenkin hän oli sattunut törmäämään täysin ulapalla olevaan ystäväänsä, joka vain puolessa tunnissa oli sekoilullaan hankkinut porttikiellon heille molemmille ja kaupan päällisiksi muutamalle muullekkin. Urheilijanalku oli dumpannut humalaisen tuttunsa surutta ensimmäiseen ohi kulkeneeseen bussiin, muttei kuitenkaan ollut päässyt takaisin sisälle. Se kirveli. Ylpeys ei kuitenkaan antanut myöntää, että ilta olisi mennyt pilalle, joten blondi oli päättänyt, että pitäisi hauskaa, vaikka se sitten tarkoittaisi tekohymyn feikkaamista ja oksettavan viinan litkimistä. Ainakaan hän ei ollut yksin, oltiinhan ulos lukittu myös muutama muu huono-onninen kermalainen, jotka olivat aivan yhtä vastentahtoisia lähtemään kotiin.

Tummanharmaat farkut ja ohut, valkoinen t-paita olivat ehkä sopineet tukahduttavaan sisäilmaan, mutta kun niillä istui pitkän aikaa kylmässä yössä kadulla, ei voinut välttyä palelemiselta. Mitä hyötyä oli näyttää hyvältä, jos jäätyisi elävältä? Tarkasti aseteltu tukkakin vain ärsytti, poika olisi vaihtanut koko pehkon takkiin vaikka heti. Tai vähän pienempään egoon.
Itsekseen kiroten blondi punnersi itsensä ylös katutasolta. Nousu ei ollut erityisen sulokas, koska Fabian koitti samaa aikaa säilyttää tasapainonsa, saada puutuneet jalat alleen, osallistua muiden keskusteluun ja suojella pulloa, mistä koitui alkoholin hämmentämille aivoille aivan liikaa tekemistä.

Vaikka ilta oli vasta nuori, taisivat kaikki paikallaolijat olla enemmän tai vähemmän humalassa

/ täällä olen >D /

Tämä päivä, tai ilta oikeastaan, ei todellakaan ollut Milesia varten. Viimeisen kahden tunnin aikana tuo oli onnistunut joutumaan kahteen tappeluun, saamaan iskun alahuuleensa ja kadottamaan nujakassa tupakkansa. Ja mitähän muutakaan tuon teki niin kovasti mieli, kuin tupakkaa? Kiivaat askeleet iskeytyivät asfaltin halkeilleeseen pintaan kun Miles viiletti menemään pitkin katuja huultaan purren. Toisessa kädessään poika puristi puoliksi tyhjän viinapullon kaulaa kun toisen varassa se roikotti rähjäistä kangaskassia. Lasisesta kilinästä voi helposti päätellä kassin sisältävän muutaman koskemattoman oluen. Pakosallahan sitä tässä oltiin, ei silloin ollut aikaa jäädä olusia kittaamaan. Se perkeleen köriläs oli lähtenyt Milesin perään, seurannut tätä pitkän matkaa.
Käännyttyään seuraavasta risteyksestä vasemmalle tuo pysähtyi ja katsoi taakseen vain todetakseen pirulaisen luovuttaneen. Pieni hengähdystauko oli toki paikallaan. Poika istahti katukivetykselle, kiersi pullon korkin auki ja kaatoi aimoannoksen nestettä kurkustaan alas. Huikkaa seurasi hienoinen irvistys kielien nesteen vahvuudesta. Pullo asetettiin maahan kenkien väliin ja katse kohdistettiin tutkimaan lähiympäristöä. Helppoahan se ei ollut, olihan poika jo sen verran maisteissa, ettei näkökyky pelittänyt täysin normaalisti. Eikä tutkimusta helpottanut sekään tosiasia, ettei poika tunnistanut ympärillään kohoavia taloja. Se samperin kaistapää oli siis seurannut Milesia niin pitkään, että tuo oli harhautunut täysin vieraalle alueelle. Kasvot painettiin polviin ja huulilta karkasi epätoivoinen huokaus. Maailmanloppu. Eihän tämä tästä enää pahemmaksi voinut muuttua, eihän? Huuli halki, eksyksissä, ankarassa humalassa, ilman tupakkaa. Eikä kovaa vauhtia viilenevä ilma ja tuloaan tekevä itkupotkuraivari lohduttanut pojan mieltä pätkääkään.

Istuttuaan maassa ties kuinka pitkän tovin Miles havahtui jostakin aivan lähistöltä kantautuneeseen naurunremakkaan. Pojan pää singahti ylös polvista, katseen poukkoillessa talosta toiseen. Jos lähialueella olisi ihmisiä, olisi todennäköisesti myös tupakkaa. Tuo nousi hieman horjahtaen ylös, tarttui viinapulloon ja kassiinsa. Korvat höröllä tummatukka yritti kuulostella uutta äänimerkkiä. Askeleen suunnattiin kohti seuraavaa risteystä, pullosta itettiin huikkaa. Äskeinen väsymyskohtaus antoi tietä uudenlaiselle tunteelle, toivolle. Hieman kauempana kadunkulmassa jonkinsortin nuorisojoukkio piti omia pippaloitaan. Siellä naurettiin, juteltiin, juotiin. Vaistomaisesti poika kiihdytti askeliaan, pysähtyi muutaman metrin päähän porukasta tekemään pienoista tutkimusta. Pienessä maistissa, räkäkännissä, sopivissa.

"Heittäkää pliis joku tupakka, mä en selvii ilman", tuo naurahti. Kaverivaihde päälle, jotta kaikki sujuisi hyvin, Milesilla kun tuntui olevan taipumus ajautua ikäviin tilanteisiin. Muutama askel otettiin lähemmäs, kasvoillaan hurmaavin hymy, jonka tuo osasi.

Hetken tasapainottelun jälkeen Fabian päätyi syleilemään katutolppaa pysyäkseen jaloillaan. Oli hassua, kuinka hukassa tasapaino olikaan, vaikka mieli tuntui edelleen olevan täydessä vedossa, ajatukset kirkkaita ja puhekin omasta mielestä varsin selvää. Toinen käsi kierrettiin tiukasti tolpan ympärille, toisessa puristettiin pulloa rystyset valkoisina ja jänteen kämmenselkää vasten piirtyen, kuin peläten, että joku tulisi ja veisi sen mukanaan. Ei olisi ihme, vaikka niin kävisikin. Muut tuntuivat puheista päätellen olevan kovin tyytymättömiä omiin kaljoihinsa, ne olisivat varmasti mielellään ottaneet hörpyn siitä karkkiviinaseoksesta, josta olivat urheilijanalkua koko illan kiusoitelleet. Liköörit ja sokerisotkut olivat kuulemma tyttöjen juomia, tosimiehet joivat kaljaa. Vitut. Ainakin blondi olisi kovemmassa kännissä puolet nopeammin kuin kukaan muu paikallaolijoista. Siinäpäs puhuisivat neiteilystä kun itse litkisivät irvistellen lämpimiä kaljojaan.
Tuenkin kanssa seisominen oli melko epävakaata. Monen monituista kertaa blondi joutui korjaamaan asentoaan tajutessaan valuneensa melkein maahan asti. Istuminen olisi ehkä ollut helpompaa, mutta poika ei halunnut liata farkkujaan, siitäkään huolimatta, että oli jo onnistunut sotkemaan ne aiemmin. Lisäksi hän kuvitteli jostain syystä näyttävänsä selvemmältä seistessään.

Seuraavan kerran poika nousi takaisin muiden tasolle, kun paikalle pelmahti kutsumatta uusi ihminen. Blondi ei tuntenut tuota laisinkaan, mutta heitti ujostelematta käden toisen olan yli ja niskan ympäri, ikään kuin tuttavalliseen, humalan innostamaan selkääntaputukseen tai halaukseen. Tai niin muut paikallaolijat luulivat, kuten myös riehakkaan tervehdyksen vuoksi todennäköisesti pitivät paikalle tullutta virheellisesti urheilijanalun hyvänä ystävänä. Ei hän normaalisti kaulaillut tuntemattomien kanssa, eikä ollut tehnyt poikkeusta nytkään. Tosiasiassa Fabian oli onnistunut, humalaisen taidolla, sekoamaan askelissaan tulijaa katsomaan kääntyessään niin, että oli vain ottanut tukea ensimmäisestä eteen tulleesta asiasta, mikä oli sattunut olemaan paikalle pelmahtaneet korppitukin niska. Kompastuminen naamioitiin taitavasti ja kruunattiin hymyllä niin, ettei kukaan edes kyseenalaistanut asiaa. Paitsi varmasti korppitukka, joka tuskin erehtyi pitämään kaulaan kapsahtamista ystävyyen osoituksena.
"Antakaa ny joku pikkuselle rööki!", Fabian tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen ja päätyi lopulta itse ojentamaan korppitukalle, jonka luota perääntyi varsin nopeasti, tupakan ystävänsä rasiasta ja oman sytkärinsä, jota kantoi mukana, vaikkei edes polttanut.
Poika ei tosiaan ollut koskaan edes nähnyt korppitukkaa. Se näytti muutenkin siltä, että kuuluisi ennemminkin hänen pikkuveljensä kaverilistoille, mikä ei tosiaan ollut hyvä juttu.

"Mitä helv", olivat ainoat sanat, jotka poika ennätti sanoa tuntemattoman blondin kapsahtaessa kaulaansa. Milesilla oli kova työ oman tasapainonsa ylläpitämisessä, juomiensa suojelemisessa ja blondin otteesta pyristelemisessä. Blondin impulsiivinen käyttäytyminen pelästytti pojan perinpohjaisesti, tummatukka kun ei ollut odottanut moista 'hellyydenosoitusta'. Hetken aikaa tuo jo ehti luulla joutuneensa jälleen tappeluun, jonka kohtalona mitä ilmeisemmin olisi ollut verinen tappio. Huomattuaan kaulailijansa olevan vaaraton - ainakin hymystä päätellen - tummatukka rentoutui ja vetäytyi pois tuon otteesta. Blondi mitä ilmeisemmin oli ihan mukavissa maisteissa, ainakin alkoholin haiskahduksesta päätellen. Eikä tuo varmasti olisi tuolla tavoin kompuroinut, ellei päässä heittäisi. Tummatukka siis laski välikohtauksen puhtaasti kännin piikkiin, eikä ajatellun kantaa sen suurempia kaunoja. Sattuihan sitä joskus itselläänkin.

Tuntematon blondi pyysi jotakuta antamaan pikkuiselle röökin, eikä tummatukka voinut olla tuntematta hienoista vihanpurkausta sanan pikkuinen särähtäessä korvaan. Mutta tottahan se oli, olihan blondi Milesia ainakin kymmenisen senttimetriä pitempi. Tieto ei tummatukkaa silti lohduttanut, sillä tuollaiset nimitykset saivat pojan poikkeuksetta aina suivaantumaan. Ei kenelläkään ollut oikeutta kutsua tuota sellaisilla nimityksillä, niin Miles itselleen uskottelee.

Tupakka ja sytytin ojennettiin blondin toimesta, eikä tummatukka aikaillut asetellessaan pullon kassiinsa ja napatessaan tupakan käsiinsä.
"Pikkuinen.. Hm. Kiitos. Mulla kyllä on oma stenkku", Miles loi pienen virnistyksen kohteliaalle blondille. Tummatukka aikoi kerrankin tosissaan yrittää pitää hereillä tämän ihmismäisen ja mukavan puolen itsestään. Tiedä sitä, minkälaisiin ongelmiin joutuisi jos alkaisi noinkin suurelle porukalle päätään aukomaan. Mutta tiedä häntä, Miles kun sattui olemaan vähän turhankin äkkipikainen ja suuttuvainen, illan aikanahan voi tapahtua aivan mitä vain. Yksikin väärä sana, väärä liike, ja helvetti on irti.

Tupakka nostettiin huulille näppärien sormien naksutellessa sytyttimestä liekkiä. Ensimmäiet henkosen tummatukka veti hitaasti ja hartaasti, silmänsä sulkien ja nauttien. Juuri sitä, mitä tuo tarvitsi.
Tummatukka avasi silmänsä, hymyili vinosti. Poika otti muutaman askeleen katukivetyksellä, laski rähjäisen kangaskassinsa ja istuutui.
"Mä olen Miles. Ja kiitti vielä. Mä olisin varmaan hakannut jonkun ellette olis pelastanu mua."

Ei korppitukka ollut mitenkään tavattoman lyhyt tai siro, ei edes kovin nuoren näköinen tai babyface, mutta koska Fabian oli tottunut olemaan joukosta se pienin, hän ei voinut vastustaa kiusausta nimittää toista pikkuiseksi. Harvoin hän pääsi brassailemaan olemattomilla lihaksillaan kellekään edes ohimennen sivulauseessa, kun itsekin näytti muiden urheilijoiden rinnalla lähinnä säälittävältä. Nyt korppitukka oli kuitenkin pienin, ainakin kymmenen senttiä Fabianiakin lyhyempi, joten sai kunnian olla joukon pikkuinen sen pari minuuttia, minkä aikoisi viipyä. Jos aikoisi. Mitä todennäköisemmin tuo tuli vain pummimaan itselleen tupakan ja katoaisi sitten takaisin omille teilleen.
Puheiden päälle virnistettiin vielä vittumaisesti ja odottavaan sävyyn, oikein kehotettiin sanomaan jotain vastaan. Korppitukasta näki, että tuota ärsytti, mutta jostain syystä urheilijanalku jätti aiheen sikseen. Toistaiseksi. Toinen olisi voinut motata häntä kaulailun vuoksi, mutta ei ollut tehnyt niin, joten ansaitsi kyllä ainakin puoli minuuttia mielenrauhaa ja hetken yksin selvästi kaivatun tupakkansa kanssa. Toinen vastasi vain toistamalla nimityksen, hymähtämällä ja ilmoittamalla sitten omistavansa omankin sytkärin. Blondi kohautti vähäeleisesti harteitaan vastaukseksi ja sytytti itselleenkin tupakan (edelleen ystävänsä askista) sen sijaan, että olisi vain pannut sytkärin pois. Vaikka urheilijanalku ei kaihtanut viinaa, tupakan hän oli aina evännyt itseltään, ihan vain sen varalta, että päätyisi joskus pelaamaan jalkapalloa ammatikseen. Silloin ärsyttäisi jos keuhkot olisivat paskana. Silloin tällöin itselleen saattoi kuitenkin sallia savukkeen tai pari, muutamat henkäykset eivät tappaneet ketään. Etenkään silloin, kun kaikki ympärillä polttivat muutenkin, yhtä paljon savua tuli höngittyä passiiviesti kun omastakin tupakasta.

Muut uppoutuivat nopeasti takaisin omien keskustelujensa pariin, vaan ei Fabian. Poika oli palannut istumaan katukivetykselle, unohtanut farkkujensakin varjelemisen, veti tupakastaan pitkän henkäyksen, liioitellun hitaasti, ja mittaili toista silmäkulmastaan humalaisen vilpittömällä uteliaisuudella. Toisen kasvot eivät vieläkään olleet kuin etäisesti tutut. Tukka oli, mutta koska puolilla koulun oppilaista tuntui olevan musta reuhka, se ei vielä todistanut mitään. Urheilijanalku olisi voinut väittää, että korppitukka kävi samaa koulua, muttei kuitenkaan olisi mennyt vannomaan mitään. Yhtä hyvin hän oli voinut nähdä tuon joskus kaupungilla tai jossain ihan muualla, ehkä ei missään.
"Sä olisit hakannut?", Fabian toisti selvästi huvittuneena toisen sanat, naurahti ivallisesti ja kohotti kysyvästi kulmaansa. Poika seurasi katseellaan, kuinka toinen istuutui samalle katukivetykselle ja laski maahan kangaskassin, jossa kilisivät selvästi pullot.

"Fabian", blondikin muisti esittäytyä vedettyään ensin savua keuhkoihinsa vielä muutaman kerran.

// ah olen elossa ja show must go on >D //


Blondi kohotteli kulmiaan kysyvästi, eikä tuhlannut aikaa peitelläkseen huvittuneisuuttaan. Tuo siis kyseenalaisti Milesin uhkauksen hakata joku, vaikka tummatukka tiesi olevansa enemmän kuin tosissaan. Eikä tuollainen ivallinen naureskelu ja pojan taitojen kyseenalaistaminen tuon vitutusprosenttia ainakaan laskenut. Tummatukka loi murhaavan katseen blondiin, kuin viestiäkseen että tuon kannattaisi pyyhkiä ilme naamaltaan ja uskoa, mikä poika sanoi.
"Miksen olisi?", tuo päätti sihahtaa vastaukseksi. Ei Miles vielä hermojaan ollut menettämässä, sillä tuo tiesi, ettei moisesta mitään hyötyä olisi. Ja kyllä, poika toimi aikalailla pitkälti sen varassa, mistä itse hyötyisi kaikista eniten, eikä turpaansaaminen näinkin isolta porukkaalta ollut kovinkaan.. Hyödyllistä.

Hetken viiveellä blondi tajusi esittäytyä Fabianiksi, eikä tummatukka voinut olla virnistämättä nimen kuultuaan.
"Vai että Fabian", tuo tuumaili mietteliäänä. Pojalla oli jonkunasteinen pakkomielle leimata ihmisiä nimen perusteella. Tällä kertaa Miles oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei Fabian ollut mikään maailman heteroin nimi. Ajatuksiinsa uppoutuneena tummatukan virne levisi entisestään, huulilta karkasi pienoinen naurahdus. Liian usein näin pääsi käymään - poika eleli vähän liikaakin omissa maailmoissaan, naureskeli itsekseen ja tuli leimatuksi hulluksi. Paskat se siitä välitti, Milesille kun sopi olla juuri niin hullu kuin ihmiset hänestä luulivat. Päätään pyöritellen ja hymähtäen tummatukka kaivoi bissen laukustaan ja korkkasi pullon taitavasti sytyttimellään. Pullo nostettiin huulille ja ensimmäinen puolikas huuhdottiin ykkösellä alas. Pieni nyrpistely tummatukan naamalla kertoi, ettei juuri bisse todellakaan ollut tuon lempijuoma. Saattoihan moinen antaa pahiksesta melko neitimäisen kuvan, mutta minkän tuo sille voi, ettei pitänyt litkun mausta.

Loppujenlopuksi poika olikin melko nirso kaiken suhteen. Ruoan suhteen tuo oli äärimmäisen tarkka. Vähänkään epämääräisen näköiset, tai rakenteettomat ruoat jäivät suosiolla lautaselle vaikka nälkä olisikin järkyttävä. Ei se pitänyt bissestä, raaka viinakaan ei ollut lempparia, mutta alas nuo menivät silti. Pojan mieltymykset suuntautuivat enemmän kaikkeen raikkaaseen tai makeaan, ja suklaasta tuo ei osannut kieltäytyä. Tämä jos jokin lisäsi neitimäisyyttä, eikä todellakaan tehnyt hyvää pojan imagolle.

Katse kohdistettiin taivaalle ja hetken tutkiskelun jälkeen tummatukan huulilta karkasi humalainen naurahdus. Ei tuo itsekään tiennyt mille naureskeli, tuntui vaan siltä.

Fabian sivuutti toisen uhkailevan ilmeen viattomalla hymyllä. Mitä nyt lyhyt, ruipelo korppitukka muka voisikaan tehdä urheilijanalulle? Etenkään, kun hänellä oli rotevia, pitkiä ja vahvoja kavereita mukana. Kaksinkeskeinen tappelu olisi ehkä voinut paljastua yllättävän tasaiseksi, eihän blondi kuitenkaan ollut kun aavistuksen lihaksikkaampi ja muutaman hassun sentin pidempi, mutta muuten toisella ei olisi mitään toivoa säästyä turpakeikalta, ja selvästi tuo myös ymmärsi sen, koska piti turpansa kiinni. Korppitukka ei näyttänyt ihmiseltä, joka tavallisesti tyytyi vain olemaan hiljaa ja nielemään vittuilunsa. Nytkin murhaava katse ja ilmeen pakottaminen rauhalliseksi paljasti, että tuolla olisi ollut enemmänkin sanottavaa.
"Näyttää siltä, että ennemminkin olisit ite saanu turpiis", Fabian jakoi ajatuksensa jälleen vittumaiseen, moitteettoman kohteliaaseen sävyyn. Puheiden sensurointi ei toiminut silloinkaan kun hän oli alakynnessä, nyt vielä vähemmän. "Vai joku kymmenevuotias nörttiks suo jahtas?" Juttujen taso oli humalan takia vielä tavallistakin alhaisempi, mutta väliäkö sillä. Ainakin hän pääsi pieksemään suutaan.

Poika katseli, kuinka toinen naureskeli itsekseen, virnisteli ja näytti vähintäänkin skitsofreenikolta. Joku olisi voinut päätellä, että reaktiolla oli jotain tekemistä blondin nimen kanssa, mutta Fabian ei yksinkertaisesti keksinyt mitä hauskaa hänen nimestään sai irti. Okei, ehkei Fabian ollut mikään kaikista yleisin nimi, ei jenkeissä eikä sveitsissä, mutta ei se ollut millään muotoa hauskakaan. Eihän?
Kun blondi nyt oli päässyt tarkkailun makuun, hän ei voinut olla pistämättä huomioon toisen irvistämistä bisseä hörpätessä.
"Eikö kelpaa?", urheilijanalku kysyi ja tarjosi sitten jostain tuntemattomasta syystä omaa viinasekoitepulloaan, "maistuisko kirkas paremmin?" Ei juoma ollut oikeasti pelkkää kirkasta, olihan siihen kaadettu vähän muutakin juotavaa, lähinnä väriksi, mutta kuitenkin. Huomattavasti enemmän prosentteja siinä oli kuin muiden bisseissä yhteensä.

Jostain syystä Fabian ei osannut päättää inhosiko korppitukkaa vai pitikö tuosta. Suojeluvaisto nosti päätä, vaikka sille ei selvästikkään ollut tarvetta. Poika ei vain voinut olla yhdistämättä korppitukkaa mielessään pikkuveljeensä, mikä oli äärettömän vittumaista. Se, että hän olisi halunnut jonkun katsovan oman pikkuveljensä perään tuon juostessa kaupungilla viinapullot kainalossa, ei tarkoittanut, että hänen tarvitsisi vahtia jonkun muun pikkuveljeä, lasta, kaveria tai mikä ikinä sattui olemaankaan. Joka tapauksessa urheilijanalku ei osannut olla täysin vittumainenkaan ja lähteä haastamaan riitaa, kuten olisi ehkä jossain muussa tapauksessa tehnyt. Poika vilkaisi taivaalle toisenkin sinne tuijotellessa, muttei löytänyt mitään mille nauraa.
"Ooksä eksyny? Harhaillu liian kauas äidin helmoista", blondi kysyi, kun yllättäen muisti tavan, jolla toinen oli saapunut paikalle. Hän oli heti ajatellut, että pikkuinen oli eksynyt, mutta jostain syystä onnistunut kadottamaan ajatuksen mielestään. Nyt se tuli kuitenkin takaisin, joten Fabian myös kysyi asiasta.

Näytti kuulema siltä, että Miles itse olisi saanut turpaan, jos moista olisi yrittänyt. Eikä blondin toteamus tullut mitenkään kovin mukavaan sävyyn, vittumaisuus särähti pahasti tummatukan korvaa. Blondi jatkoi kysymällä, että kymmenvuotias nörttikö tuota jahtasi. Selkeä ajatustenjuoksu alkoi pikkuhiljaa hajoilemaan, käsiä puristettiin nyrkkiin. Pojalla oli kova työ pitää itsensä rauhallisena. Jos tuo ei olisi jo aluksi päättänyt ottaa iisisti, olisi tummatukka blondin kurkussa kiinni.
"Joo ei ollut mikään kymmenvuotias ja nörtistä kaukana. Sun olis nyt parempi pitää se luukkus kiinni", poika ärähti vastalauseeksi. Jos blondi vielä jatkaisi, sanallakaan, niin tummatukka vannoi räjähtävänsä.
Suuttumuksestä tärisevin sormin tupakka nostettiin huulille, keuhkoihin vedettiin pitkät henkoset kuin rauhoittaakseen. Savut tummatukka puhalsi tuon tuntemattoman blondin naamalle, tutkiva pilke silmissään. Blondi näytti ehkä jotenkin todella kaukaisesti tutulta, mutta asiaan ei kiinnitetty sen suurempaa huomiota. Eikä tummatukka yksinkertaisesti voinut olla antamatta pienen hymyn karata huulilleen. Blondi oli varsin miellyttävän näköinen Milesin silmiin. Mutta tätähän ei ääneen sanottu, ei, vaikka oma henki olisi kyseessä.

Ilmeisesti tummatukan nyrpistely ei jäänyt blondilta huomaamatta - tuo kyselikin että eikö bisse kelvannut. Vastaukseksi tummatukka ei vaivautunut edes avaamaan suutaan, näytti vain kieltää. Okei, lapsellista peliä, mutta sitähän Miles pohjimmiltaan olikin. Helvetin lapsellinen, hidasälyinen ja pelkuri. Blondi kuitenkin, Milesin yllätykseksi, tarjosi huikkaa omasta pullostaan. Yllättynyt katse nostettiin käväisemään blondin silmissä, kunnes siirrettiin mittailemaan pulloa. Hetken harkittuaan tummatukka nappasi pullon blondin kätösistä, otti maistelevan huikan ja todettuaan litkun olevan hienoisesta säväyksestä huolimatta lähes täyttä viinaa, tuo otti hieman suuremman huikan ja ojensi pullon takaisin omistajalleen. Ei pahaa, muttei hyvääkään. Saihan tuo kelvata paremman puutteessa.
"Kiitti", tummatukka hymähti hiljaisella äänellä suoden blondille pienen hymyn. Katse kuitenkin laskettiin mietteliäänä maahan. Blondihan piti poikaa pilkkanaan, silti tarjosi juomiaan. Ei tuosta ottanut selvää, mutta varuillaan piti olla. Pinna kun oli tällä hetkellä hyvin kireällä.

Blondin seuraava kysymys havahdutti tummatukan ajatuksistaan - ja ajatukset kiehumaan. Tuo kysyi, oliko poika eksynyt. Ei siinä mitään, saihan tuo rauhassa kysyä oliko Miles eksynyt. Mutta kysymyksen jälkimmäinen osa iski vasten tajuntaa. Äidin helmoista? Tummatukka sulki silmät, veti syvään henkeä ja laski mielessään kymmeneen. Vielä ei ollut aika menettää hermojaan.
"Kyllä mä ehkä vähän hukassa olen", poika mutisi lähes kuulumattomasti, silmät yhä ummessa. Tuon teki niin kovasti mieli iskeä jotakin helvetin nasevaa takaisin, niin, että tuolla Fabianilla menisi luu kurkkuun.
"Entä sitten? Sekö sua liikuttaa, tahdotko sä leikkiä prinssi rohkeaa?", tummatukka sähisi ja siirsi pisteliään katseensa kohtaamaan blondin silmät. Vihertävät. Katsettaan siirtämättä tummatukka nosti pullonsa jälleen huulilleen, tälläkertaa tyytyen pienempään huikkaan. Eikö blondi osannut päättää mitä mieltä oli, miten suhtautua? Yhdessä hetkessä tarjosi tupakkaa, viinaa. Toisessa piikitteli ja vittuili. Okei, ehkei tuollainen vittuilu nyt niin vakavasti otettava asia ollut, mutta eihän tummatukka moista ymmärtänyt. Tuolla kun oli taipumun ottaa kaikenlainen piikittely loukkauksena. Tuhahtaen tummatukka laski katseensa kenkiensä kärkiin.

Urheilijanalku ei tosiaan tiennyt, miten suhtautua tähän paikalle varoittamatta pelmahtaneeseen korppitukkaan. Toisaalta hän piti toista ärsyttävänä ja ylimielisenä friikkinä, juuri sellaisena ihmisenä, jolle teki mieli vain aukoa päätään, toisaalta toinen taas oli.. Humalassa, eksynyt ja säälittävä. Herätti myötätuntoa niin, että suun soittamisesta ei saanut iloa irti yhtään niin paljon, kun ehkä olisi jonkun muun kohdalla samassa tilanteessa. Oli niin helpompi pompottaa ja vainota sellaisia luusereita, jotka vain ottivat kaiken vastaan kyyneleet silmissä pakoon pinkoen. Ei siitä irronnut niin paljon huvia kuin niistä, jotka tappelivat vastaan, mutta helpompaa se oli. Miles ei tapellut vastaan, muttei myöskään juossut piiloon. Oli oikeastaan vain hiljaa, ei tehnyt vastarintaakaan, mutta teki silti jotenkin selväksi, että oli tyytymätön, ihan ilman pää punaisena huutamista ja nyrkyt pystyssä riehumistakin. Se ei reagoinut niinkuin muut, mikä oli kiinnostavaa, ja teki korppitukastakin yllättäen blondin silmissä paljon kiinnostavamman, kuin muut ihmiset ja niiden jutut ja juomat yhteensä.
Myötätunto ja kiinnostus ei kuitenkaan hillinnyt Fabianin vittuilua ja piikittelyä, joskin joku muu olisi voinut lukea sen ennemminkin tuttavuuden hieromisena kuin ärsytyksenä. Jos poika oikeasti inhosi jotakuta, hän kävi mielummin käsiksi kuin puhui ja haukkui, minkä vuoksi vittuilun saattoi käsittää melkein kohteliaisuutena, jos oikein kovasti halusi niin uskoa. Sen sijaan sääli, tai selvä kiinnostus, kirvoitti poikaa jakamaan toisen kanssa tupakan, ystäviensä ja katukivetyksen lisäksi myös juotavansa. Ei hän koko pulloa luonnollisesti luovuttanut, mutta eipä poika vain ollut tarjonnut edes sitä yhtä hörppyä kellekkään muulle paikallaolijalle, kuten ei myöskään jakamatonta huomiotaan.

"Mitä sä aiot tehdä, lyödä litsarilla vai huutaa poikaystävääs apuun?", urheilijanalku vinoili ja vilkaisi toista silmäkulmastaan kuin ohimennen.
Korppitukka oli selvästi yllättynyt siitä, että Fabian tarjosi pulloaan, joten poika maalasi kasvoilleen ei takaa-ajatuksia hymynsä kun otti pullon takaisin ja hörppäsi siitä itsekin. Kyllä blondikin saattoi olla ihan vain kiva välillä ilman, että halusi jotain. Ei ehkä kovin usein, ainakaan tälläisessä seurassa, mutta aina välillä. Yleensä hän koki pakottavaa tarvetta ylläpitää imagoaan vittumaisena, itseriittoisena kusipäänä, kun oli muiden kermalaisten seurassa. Ehkä alkoholi oli hellittänyt rajoituksia sen verran, että asiasta saatettiin joustaa edes ilman hyvää syytä.

Fabian seurasi huvittuneena, kuinka viimeinen letkautus sai Milesin hermot oikeasti kiristymään. Poika puristi silmänsä kiinni ja käytti selvästi kaiken itsehillintänsä pysyäkseen rauhallisena. Hiljaa tuo tunnusti olevansa vähän hukassa, mutta heti perään vittuilikin. Joskin blondin mielestä melko ponnettomasti.
"Sun täytyy kulta pieni löytää joku ihan muu pitelemään suo kädestä", urheilijanalku tokaisi ja nousi sitten vähän kankeasti seisomaan. Tupakka pudotettiin maahan ja pyöräytettiin kengänkärjellä sammuksiin, katse siirrettiin vihdoin korppitukan suunnalta muihin poikiin.
"Mä lähen takas keskustaan", Fabian ilmoitti yllättäen. Ketään ei kiinnostanut, mutta osa mutisi kuitenkin hyväksyvästi. Selvästi kaikki muut aikoisivat homehtua täällä koko lopun yötä. Oikeasti poika oli toivonut, että joku olisi tarjoutunut lähtemään seuraksi, koska hän saattoi rehellisesti sanoa, ettei inhonnut mitään niin paljon kuin yksin oloa. Seuraksi olisi kelvannut hyvin jopa se korppitukka, joka joutuisi muuten harhailemaan koko yön paikassa, jota ei selvästikään tuntenut. Sitä blondi ei kuitenkaan myöntänyt edes itselleen, että toivoi Milesin tulevan seuraksi. Ei tosiaankaan. Asiaa ei, yllätys yllätys, sanottu ääneenkään vaan viinapullostaan hörppien poika lähti raahautumaan pois paikalta hilliten tarvetta vilkuilla taakseen.

"Mä lyön kunnolla, ja mulla ei mitään poikaystävää ole", tummatukka vastasi pikaisesti Fabianin kyselyyn. Blondi kysyi, aikoiko Miles läjäyttää litsarin vai pyytää apua poikaystävältä. Tuosta tummatukka ehkä jopa vähän hämmentyikin, näkikö pojasta läpi jotakin? Että tuo piti pojista.. Vai oliko kyseessä vain jonkinsortin vitsailu? Ehkä. Ei poika silti osannut rauhoittua, ei tuo tahtonut olla mikään hinttari muiden silmissä. Tummatukkaa pelotti, ehkä jopa hävetti. Katse harhaili kengänkärjistä asfaltin pintaan, asfaltin pinnasta kohtaamaan toisen katseen. Pieni puna koristi poskipäitä.
Seuraavaksi tuo ristiriitainen blondi ilmoitti Milesin joutuvan etsimään joku muu prinssi rohkea ja että lähtisi keskustaan. Ilmoitus tuli aikalailla puuntakaa, eihän tuo vain voinut jättää tummatukkaa yksin näiden tuntemattomien hyypiöiden sekaan! Tosin, olihan tuo Fabiankin täysin tuntematon pojalle, mutta tuon kanssa se oli sentään vaihtanut muutaman sanan. Ehkä tummatukka myös jollakin tasolla piti blondin seurasta, vaikka tuo saikin pinnan hyvin kireäksi.
Fabian lähti astelemaan poispäin juopuneesta ihmismassasta. Tummatukka ei voinut olla vilkuilematta blondin persettä, kun tuo tallusteli pullostaan hörppien. Ei tuo oikein osannut tehdä muuta kuin miettiä päänsä puhki. Teki mieli lähteä perään - ihan vain jo senkin takia että blondi todennäköisesti tiesi tien keskustaan. Toisaalta, blondi lähti niin yllättäen, mikä sai aikaan ajatuksen, että tuo tahtoi olla yksin. Mutta miksi tummatukan siitä tarvitsisi välittää? Tuohan oli eksynyt, eikä pojasta nyt niin paljoa voinut vaivaa olla, jos tuo kävelisi hetken matkaa kunnes löytäisi tutunoloista seutua. Niinpä tummatukka tumppasi tupakan asfalttiin jalkojensa väliin, ponkaisi pystyyn ja lähti kipittämään toisen perään. Kassi heitettiin olalle, pullosta litkittiin huikkaa ja muutama epätasainen juoksuaskel ujutettiin muiden askelten väliin. Saavuttaessaan blondin poika tönäisi tuota kyynärpäällä kylkeen ja virnisti.
"Et sä musta ihan noin helposti pääse eroon", Miles naurahti ilkikurisesti. Mieliala kohosi hiukan pojan rohkaistuessa lähteä blondin perään, mitäpä tuota nyt yksinkään kyhjöttämään.
"Sä nyt valitettavasti joudut olemaan se käsi mitä mä pitelen", tummatukka lisäsi imelään sävyyn ja hipaisi blondin kämmenselkää kiusoittelevasti. pikaisen kosketuksen perään liitettiin pieni, vino hymy. Ehkä tummatukka ehtisi itsekin päästä niskanpäälle tässä kummallisessa tuttavuussuhteessa. Niin tuo ainakin itselleen uskotteli kovin tyytyväisenä.

Silti ajatuksissa särähti. Mitä jos blondi olisikin joku homofoobikko ja ymmärtäisi kaiken ihan väärin? Suuttuisi, haukkuisi lyttyyn ja vetäisi vaikka turpaan. Ihmisillä, varsinkin miespuoleisilla kun oli tapana kaihtaa saman sukupuolen edustajia. Joku oli heti 'hyi vittu mikä homo', jos erehtyi käyttäytymään tietyllä tavalla, tai edes vitsailemaan.

// Aika sönkötystä ja lyhkäseks jää kun meikä kipittää nyt suihkun puolelle XD syyttäkäämme laadusta sitä idolssia! //

"Kyllä mä näytän naisille kaapin paikan", Fabian vastasi, kun Miles väitti osaavansa lyödä, ja jatkoi sitten kommentoimaan puuttuvaa poikaystävää "voi, sellasia ne teinipojat tuppaa olemaan. Hyväkskäyttää ja sitten sydämettä jättää. On se rankkaa." Kasvoille maalattiin surullinen ilme ja korppitukan poskelta pyyhkäistiin kuviteltu kyynel.

Fabian tuijotti toista hetken uhmakkaasti sanojensa jälkeen, tarkkaili tuon reaktiota vilpittömän uteliaasti, odottaen joko ilkeää vastakivahdusta ja niskojen nakkelua tai äkillistä hiljentymistä. Yllättäen korppitukan ilme venähti, tuo punastui ja tähyili välttelevästi suuntaan jos toiseenkin, ja varmasti kovasta yrityksestä huolimatta, reaktio tuskin olisi jäänyt näkemättä täydeltä idiootiltakaan. Urheilijanalun ilme venähti kuitenkin ihan yhtä lailla, eikä hänkään saanut jonkinasteista järkytystään peitettyä. Hitto, hänhän oli oikeasti osunut oikeaan. Sitä ei tapahtunut turhan usein. Ei hän koskaan osunut oikeaan vitsailuillaan, ainakaan silloin, kun nimitteli ihmisiä homoiksi, mitä teki liiankin kanssa, harvoin muulloinkaan. Vaikka poikaa tunnuttiin pitävän yleisesti homokammoisena rasistina, se ei kuitenkaan oikeasti ollut totta, joskin Fabian kyllä pönkitti tätä mielikuvaa mielellään paskanjauhannalla ja viljelemällä rasistisia kommentteja toinen toisensa perään. Ei ollut paljon valinnanvaraa. Se, joka suhtautui homoihin edes aavistuksen hyväksyvästi, tuli heti leimatuksi hinttariksi itsekin, ja se tietäisi potkuja ulos joukkueesta ja pääsyä suoraan koulukiusattujen listalle. Urheilijanalulla ei olisi pelastamassa edes rahoja; jos hän putoaisi arvoasteikolla, hän putoaisi aina kovalle pohjalle asti. Ei mitään kevyttä laskua rikkaisiin pentuihin, ehei, suoraan huipulta pohjamutiin muiden tallattavaksi.
Imago oli Fabianille äärettömän tärkeä. Ilman sitä.. Hän ei olisi yhtään mitään. Vain joku tavallisen näköinen, tylsä tyyppi, jolla ei ollut tarpeeksi aivoja opiskeluun, ja joka oli liian tyhmä tehdäkseen elämällään yhtään mitään. Elämän sisältö oli juhliminen, jalkapallo ja kaverit, ja jos hänet leimattaisiin homoksi.. Se olisi tervemenoa kaikille kolmelle. Se olisi tervemenoa elämälle.
Mielipiteet siis pidettiin visusti itsellään, kuten myös se, että blondi oli useammin kun kerran yllättänyt itsensä katsomasta poikaa pidempään, kun oli normaalia. Hän oli kuitenkin niin helvetin utelias, että oli liian monta kertaa meinannut antaa itsensä ilmi humalassa. Urheilijanalku oli joutunut katsomaan oman pikkuveljensä kiehnäävän jonkun toisen pojan sylissä, ja hän halusi ehdottomasti kokeilla sitä itsekin. Joskaan ei missään nimessä olisi se nainen. Ei. Fabian vei, aina, oli tilanne ihan mikä tahansa.

Poika antoi homokommenttien jäädä, molempien onneksi, mutta kapsahti kyllä polvilleen kuin kosiakseen, kun Miles oletetusti juoksi hänet kiinni. Kun korppitukka sipaisi kädenselkää, muka huomaamattomasti, siitä otettiin kevyesti kiinni ja laskettiin yltiödramaattinen suudelma, kuin vanhoissa romanttisissa elokuvissa ikään.
"Mikä kunnia", Fabian puhui vakavaan sävyyn, joskin melko huonosti teeskennellyllä brittiaksentilla ja haki hetkeksi katsekontaktin korppitukan kanssa. Perään leväytetty hymy oli aito, ja ehkä jos urheilijanalkua ei ottanut täytenä vitsinä, saattoi myös päätellä, ettei hän oikeastikaan pistänyt Milesin seuraanliittymistä laisinkaan pahakseen. Blondi ei ensin edes tajunnut, kuinka paljon lipsui tavallisesta käyttäytymisestään nyt jo, mutta toisaalta, mitä väliä sillä oli? Kukaan ei ollut katsomassa.

Urheilijanalku kompuroi takaisin pystyyn ja jäi kävelemään takaperin toisen eteen. Hän ei juossut pakoon, eikä edes vaikuttanut inhoavalta, vaikka olikin todennäköisesti vahingossa selvittänyt Milesin likaisen salaisuuden. Asiasta ei kuitenkaan mainittu enää sanallakaan, ei siinä ollut mitään järkeä, jos puheet olisivat oikeasti loukkaavia. Fabian ei halunnut loukata, ei laisinkaan, vaikka saattoikin siltä vaikuttaa.
"Mä en tiedä susta", blondi aloitti vaikuttavalla, dramatisoidulla äänellä, "mutta mä haluan juhlimaan. Sellain kunnolla juhlimaan. Ei mitään tylsää viinaa. Juhlimaan."

Ei ollut ihmetyksellä rajaa kun blondi laskeutui asfaltille polvilleen, kuin kosiakseen. Oliko tuo jotenkin päästään vialla? Ei tummatukka osannut muuta kuin mulkoilla toista poikaa, kun tämä tarttui tummatukan kämmenselkään ja suuteli sitä. Oli kuulema kunnia saada olla pideltävä käsi. Kulmiaan huvittuneena kohottaen tummatukka veti kätensä irti blondin otteesta ja virnisti.
"Mä oon nyt tosi otettu", poika vain jatkoi virnuilua. Olihan tuossa blondissa ehkä hauskakin puoli. Ehkä tempaus ei ollut hauskin mahdollinen, mutta tummatukka sattui olemaan jo sen verran tuiskeessa, että pystyi repimään aikalailla kaikesta jotakin hauskaa. Blondi haki katsekontaktia, johon tummatukka vastasi häpeilemättä. Tuolla oli silmissään ilkikurinen pilke, haastoi katseellaan blondia. Todennäköisesti tilanteesta saisi revittyä vaikka mitä irti, jos poika olisi oikein vittumainen, tuo nöyryyttäisi blondin täysin. Nyt ei kuitenkaan ollut aika rehata, pääasia oli että tummatukka pääsisi takaisin tutulle alueelle, ettei joutuisi viettämään yötä jossakin hikisellä kujalla kaikenmaailman puistokemistien kainalossa. Ja sitäpaitsi, olihan Fabian melko hauskaa seuraa. Pisti ajatuksen juoksemaan, eikä päästänyt tummatukkaa helpolla. Eihän tuo moisesta vittuilusta nauttinut, muttei välttämättä enää asennoituisi niin vakavasti. Todennäköisesti blondi vain heitti jonkinsortin toverillista läppää, josta tummatukka tosin ei tajunnut mitään. Ei tuolla ollut koskaan ollut kunnon kavereita, tovereita, ystäviä, miten vaan. Jotakin random ryyppyveikkoja, ja pahan päivän tuttuja, suoraan sanottuna diilereitä. Monesti tummatukka oli joutunut ikäviin tilanteisiin diilereiden kanssa, möhnäpäät kun olivat aivan helvetin tarkkoja maksuista, eivätkä kestäneet minkäänlaista vittuilua. On ollut gerberiä kaulalla, nyrkkiä silmässä ja muunlaista.. Ahdistelua. Kai tuo oli oppinut välttämään ihmisiä, ihmissuhteita.

Blondin noustessa ylös maasta tummatukka ei hyljännyt katsekontaktia. Sekaväriset silmät porautuivat toisen omiin, haastavasti, kiusoittelevasti. Blondi askelsi tummatukkaisen edessä selkä menosuuntaan, tummatukka pysytteli lähellä toista pitäen katsetta yllä. Koko poikaystävähämmästyssekamelska oli jätetty pois päiväjärjestyksestä, vaikka Miles odottikin jonkinsortin piikittelyä. Toinen todennäköisesti oli huomannut pojan hämmentyneisyyden, sillä blondi itsekin oli hiljentynyt.

Dramatisoidulla äänellä blondi ilmoitti tahtovansa juhlia, ei viinalla, vaan kunnolla. Tuon kuultuaan tummatukkaisen kasvoille levisi salaperäinen virnistys, katse siirrettiin hipomaan kengänkärkiä.
"Vai että juhlimaan", tuo tokaisi tietäväisellä äänellä. Oliko blondikin samaa luokkaa hänen itsensä kanssa? Mömmöjä pää täyteen ja elämä pilalle.
Miles kaiveli lompakkonsa kassinsa kätköistä, avasi, ja nappasi setelitaskusta pienen minigrip-pussin, joka sisälsi kuusi tasaisen valkoista nappia. Pussi nostettiin etusormen ja peukalon varassa blondin nenän tasolle, katse siirrettiin takaisin silmiin.
"Mitä sä maksat mulle, jos mä vien sut.. Juhlimaan", tummatukkainen kysäisi virnistäen. Eihän hän nyt ilmaiseksi mitään antaisi, ei helvetissä. Maksu joko nyt, tai jälkikäteen, mutta maksu oli saatava.

"Sietää ollakkin", blondi nyökytteli hymyillen, "en mä normaalisti tarjoa juotavaa tollasille oudoille, korppitukkasille pikkupojille, jotka vielä väkisin tunkee seuraankin." Fabian ei enää kyseenalaistanut ääneen toisen miehuutta kyselemällä poikaystävästä tai huomauttamalla tyttömäisestä naamasta ja voimien puutteesta, mutta sen sijaan nimitti kyllä edelleen pieneksi.
Poika seurasi edelleen humalasta harottavalla katseellaan toisen ilmeitä, pieniäkin eleitä. Korppitukka ei oikeastaan käynyt edes hermoille, vaikka blondi oli niin kuvitellut käyvänkin. Se ei ollut tylsä ja käskenyt haistaa paskaa tai painumaan vittuun joka kerta, kun joutui kuuntelemaan jotain, minkä saattoi ehkä mieltää omaa arvoaan alentavaksi. Urheilinalku ei myöskään joutunut olemaan koko ajan varuillaan sanojensa kanssa ja valmiina väistämään äkkiä naamaa päin sinkoavaa nyrkkiä. Saattoi tietysti olla, että Miles oli liian tuiskeessa tajutakseen, mitä ympärillä tapahtui. Poika itse ainakin oli.

Vaikka Fabian saattoi omissa piireissään mieltää itsensä keskimääräistä aktiivisemmaksi juomariksi ja vakijuhlakaluksi, rokkareiden ja pahisten rinnalla hän todennäköisesti vaikutti ennemminkin streittarilta tai vähintäänkin kohtuukäyttäjältä. Viinaa kului tasaisesti aina, kun tiedossa ei ollut isoja, tärkeitä pelejä, tupakkaa silloin tällöin ja välillä oli sellaisiakin kausia, että reseptilääkkeitäkin meni tavattoman paljon, mutta se siitä. Oli poika kokeillut paljonkin, mutta ei hän koskaan ollut jatkanut minkään käyttöä. Ei ollut kyse siitä, etteikö häntä olisi kiinnostanut, tai etteikö hän olisi saanut mitä vain keksikin haluta, ainoastaan siitä, että blondi arvosti elämäänsä, ainakin toistaiseksi, sen verran, ettei heittänyt sitä menemään vain juhlimisen takia. Hän saattoi pitää hauskaa vain viinalla, joskus todella hyvässä seurassa ihan selvänäkin. Pillerit olivat mukava lisä silloin, kun halusi nollata päänsä ihan totaalisesti, eivät mitään, mitä niellä purkillinen päivittäin. Ei siinä ollut mitään järkeä. Ei urheilijanalku juonut pullollista viinaakaan joka päivä, vaikka se sattuikin olemaan hauskaa. Siinä ei ollut mitään järkeä. Fabian ei kuitenkaan voinut kieltää, etteikö ymmärtäisi narkkareita ja pilleristejä. Jos hänellä ei olisi futista.. Luoja ties missä tilassa hän sitten olisikaan. Jos viaton juominenkin tuntui välillä ongelmalta, mitä hän tekisikään, jos sattuisi koukahtamaan vaikka heroiniin? Ei poika osannut nytkään käsitellä ongelmiaan ja stressiä millään muulla kun juomisella, eikä hän edes ollut alkoholisti. Todennäköisesti poika päätyisi tappamaan itsensä heti, jos rupeaisi sekoilemaan aineiden kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän sanoisi ei, jos joku tarjoaisi. Ei blondilla ollut niin paljon tahdonvoimaa. Hän luopui periaatteistaan ilomielin heti tilaisuuden tullen, mutta muun ajan kyllä esitti olevansa kovin huumevastainen.

Jostain syystä Fabian ei edes yllättynyt kun Miles kaivoi lompakostaan esille minigrippipussin, joskin ei ollut toisaalta sitä myöskään odottanut. Myönnettäköön, että korppitukka näytti siltä, että saattaisi olla narkkari, ennemmin ihmetytti se, että tuo oikeasti tarjosi pillereitään heti kun pyyntö kävi. Fabianilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tabut olivat, mutta oliko sillä sitten väliä? Hän oli kokeillut monia, ja yleensä ne olivat kaikki olleet kokeilun arvoisia, nämä siis tuskin tekivät poikkeusta. Ainakin ne näyttivät luvattoman houkuttelevilta roikkuessaan hetken aivan silmien edessä.
"Saat musta henkilökohtaisen orjan", urheilijanalku tarjosi ja virnisti sitten, "et oikeestaan. Mut saatan sut keskustaan, vaikka kotiovelle asti jos tarve on, ja lisäks vältyt ainaki yhdeltä turpakeikalta. Se on jo aika iso uhraus, joten katotaas.. En mitään." Kyllä blondi tiesi ettei saisi mitään ilmaiseksi, mutta aina piti kokeilla onneaan. Kyllä pojalla oli oikeasti rahaa maksaakin, ja hyvin hän voisi muutaman hassun kolikon uhrata viihdekäyttöön. Milesiin luotiin kysyvä, vakava silmäys, millä periaatteessa kysyttiin, paljonko, tai mitä, tuo halusi pillereistään. Ääneen ei myönnetty, että oltiin valmiita maksamaan yhtään mitään.

Blondin mukaan sieti olla otettu, ei tuo kuulema yleensä käyttäytynyt kyseisellä tavalla. Milesia kutsuttiin oudoksi, pikkupojaksikin, joka tunkee seuraan väkisin. Ei tummatukkainen enää osannut ottaa sanoja kovinkaan tosissaan, naurahti vain virnistellen.
"Ai outo pikkupoika?", tuo kyseenalaisti kulmiaan huvittuneena kohottaen. Oudon tuo ehkä jollain tapaa myönsi itsekin, eihän se nyt välttämättä kovinkaan normaalia ollut lähes jatkuvalla syötöllä poksautella aivosoluja menemään. Ei poika silti nähnyt mömmöjen kanssa leikkimisessä mitään pahaa, tuo tiesi omat rajansa, eikä koskaan vetänyt hommaa överiksi. Viinan kanssa läträäminen taas - noh, sanotaanko, että se oli hieman eri asia. Raaka viina yhdistettynä tuohon tummatukkaiseen pahanilmanlintuun ei kovinkaan usein tiennyt mitään järin hyvää. Poika muuttui helposti aggressiiviseksi ja äkkipikaiseksi, riitapukariksi. Kyllähän tuo tapella osasi, kokemus kasvattaa, niinhän sitä sanotaan. Tappeluihin poika joutui liiankin usein, tosin, useimmiten tuo myös pääsi pakenemaan paikalta kuin koira veräjästä. Mutta tosipaikan tullen kyllä puolusti itseään, ei pelännyt lyödä, potkia, eikä edes purra. Moni ei katsonut hyvällä narkin jättämiä hampaanjälkiä ja joko suuttui entisestään tai pakeni paikalta. Kai ne jotain aidsia pelkäsivät, tai vesikauhua. Kaiken lisäksi tummatukka hyötyi pienikokoisuudestaan ja vikkelyydestään. Useimmiten päällepäsmärit olivat tolkuttomia kaappeja, joiden kanssa tuo ei vomasta lähtenyt mittelemään. Mutta järjestä kyllä, ja nopeudesta. Ja ehkä osin myös tyhmyydestä, uhkarohkeudesta ja yllättävistä käänteistä.

Henkilökohtaista orjaa, saattajaa - jopa kotiovelle asti - ja turpakeikan välttymistä tarjoiltiin. Eli loppupelissä ei mitään.
Huvittuneena tummatukkainen kohotti kulmiaan ja työnsi pussin housujensa taskuun. Eihän se nyt olisi kovinkaan sopivaa heilutella mömmöjä kaikkien nähtävissä liian pitkää aikaa, tiedä, vaikka joku satunnainen lenkkeilijä käsittäisi jotakin aivan väärin.
"Orja kuulostais aika hyvältä", Miles virnuili blondin 'ehdotukselle, "ihan kiva kun olit valmis uhrautumaan, mut ehkä mä laskin vaan leikkiä", tuo jatkoi vakavoituneella äänellä silti virnistäen.
"Imase vaan se litkus loppuun nii oot ihan tarpeeks juhlatuulella".

Totta helvetissä tummatukkainen mielummin säästäisi napit itselleen, jos maksua ei tippuisi. Raha tuolle aina kelpasi, siksi tuo niin auliisti melko useinkin kamojaan tarjoili. Jotkut amatöörit kun olivat täysin valmiita maksamaan järjettömiä summia muutamasta laaduttomasta satsista. Olivat niin helvetin kovia jätkiä, piti näyttää kavereille olevansa jotakin. Ja siitäkös tummatukka nautti. Normi kolmiolääkkeitä kovalla hinnalla, ei ollenkaan paha yhdistelmä. Vaikka ei tuo voinut kieltää, ettei niillä 'normi kolmiolääkkeillä' saisi itseään aika roisiin kuntoon. Huuhtoo napit jollain vähän vettä vahvemmalla alas, niin johan pärisee.

Tummatukka laski tyhjän olutpullon käsistään asfaltille. Ei tuo sentään mikään pullonsärkijä ollut, joku viaton nelijalkainenhan voisi satuttaa tassunsa sirpaleihin. Tästä johtuen pullo löysi tiensä maahan rauhallisesti. Uusi pullo napattiin kassin pohjalta ja avattiin hampailla. Jos poika jotakin vihasi yli kaiken, niin pullojen avaamista hampailla. Mutta sen siitä saa kun lähtee liikenteeseen ilman avaajaa - idiootti.
Pullonsuu nostettiin huulille ja siinä sitä taas mentiin. Tulevaisuuden sankari selvästi.
Ilta/yö ei ollut kovinkaan sopivaa aikaa liikkua ulkona pelkässä t-paidassa. Kylmä alkoi pikkuhiljaa kohmettaa sormia, huulia. Vapisuttamaan.
"Vittu kun on viileetä", tummatukkainen nurisi ja yritti hakea lohtua olutpullostaan.

Fabian tunsi itsensä äärettömän typeräksi, kun pussi vietiin pois näköpiiristä. Hän oli kuin lapsi, jolta oltiin viety käsistä jotain äärettömän arvokasta, paitsi ettei osunut viattomuudessa edes samaan sarjaan. Oikeasti hän oli vain tylsistynyt teini, jolle oltiin juuri tarjottu pakotietä tylsästä arjesta, ja sitten naurettu ja käskettykin jatkamaan samaan tapaan kun tähänkin asti. Vitutti. Poika ei aikonut hyväksyä eitä vastaukseksi, eikä tosiaankaan jäädä ilman niitä ihania pillereitä, joita oli juuri ehtinyt ihailla muutaman sekuntin ajan. Hän oli meinannut napata pussin korppitukan kädestä, mutta oli jostain syystä luottanut siihen, että olisi saanut pari varastamattakin, vaan ei. Miksi ihmeessä toinen oli edes esitellyt ilopillereitään, jos ei aikonutkaan antaa? Tai kyllähän urheilijanalku tiesi miksi, ei hän ihan tyhmä ollut. Miles kuvitteli, että saisi nyhdettyä blondilta täysin kohtuuttoman summan parista pilleristä. Hintakin oli varmaan noussut esittelyn myötä, kiinnostus kun oli satavarmasti jo herätetty. Se tuskin oli kuitenkaan ajatellut sitä, että oli edelleen fyysisesti alakynnessä, ja Fabian ei tasan maksaisi. Eikä tasan jäisi myöskään ilman.
"Oot sä aika outo", tämä vahvisti, "ja pieni. Ihankun joku esiteini, finnit ja vauvaläskit vaan puuttuu."

"Mä en oo tuntenu mun sormia varmaan pariin tuntiin, ei kylmä enää haittaa", blondi lohdutti ja tuijotteli hetken sormiaan. Ei hänellä oikeasti enää edes ollut kylmä. Tai oli, muttei se häirinnyt. Aivoilla oli muuta tekemistä kuin vatvoa hidasta eläviltä jäätymistä.
Poika otti toisen kädestä juuri avatun pullon, hörppäsi siitä ja laski sitten hitaasti, varoen edellisen pullon viereen, asetteli lähellä vielä omansakin. Siihen varovaisuus sitten loppuikin. Äkkiarvaamatta, nopeasti ja kaikkea muuta paitsi hellästi tai varovasti Fabian oli tehnyt jotain, mikä oli sekoitus tyrmäystä, potkua, lyöntiä ja kamppausta, ja mikä päättyi siihen, että hän istui toisen vatsan päällä maassa, tuon kädet lukittuna maahan pään molemmin puolin. Urheilijanalku yllätti itsensäkin; hän ei takuulla olisi pystynyt tähän selvin päin. Blondi tunsi itsensä vähintäänkin vahingoniloiseksi siinä istuessaan ja viattomasti hymyillessään.
Ei Fabianilla ollut mitään käsitystä mistään oikeista tappeluliikkeistä saati tekniikoista, mutta kyllä hän lyödä ja potkia osasi niin, ettei ihan heti ollut avuttomana ottamassa turpiinsa. Jälleen tuli todistetuksi, että paljon parempi oli, kun umpimähkään huti kun jos rupesi strategisoimaan liikaa. Fabianin aivokapasiiteetilla oli sitä paitsi turha lähteä miettimään mitä teki, koska silloin hän varmasti istuisi vain päivät pitkät miettimässä sujuvia letkautuksia, ollen aina armottomasti myöhässä.

"Varma?", Fabian katsoi toista hetken silmiin ja kohotti jälleen kysyvästi kulmaansa, "koska jos ei kelpaa, mä voin ottaa mun lupauksen takas." Se tarkoittaisi sitä, että korppitukka ottaisi sen turpasaunan ja jäisi vielä yksin kaupunkiin harhailemaankin. Ei urheilijanalku toista oikeasti hakkaisi ja jättäisi johonkin kitumaan, ei nyt, kun saattoi ehkä pitääkin tuosta, mutta kerrankin ilme pysyi pokkana. Mistään ei voinut edes päätellä, että hän olisi kusettanut. Eihän Miles tiennyt, kuinka vakava aihe pillerit voisivat blondille olla - jotkut tekivät parin tunnin kiksien takia ihan mitä tahansa.

Pojalla ei ollut mitään kiirettä nousta ylös. Toista katseltiin kysyvästi, käsiä painettiin edelleen napakasti maata vasten.

Fabianin ilme muuttui silmissä pussin kadottua näkökentästä, eikä tummatukkainen voinut olla jatkamatta omahyväistä virnuilua. Tottakai tuo tiesi, että toista kiinnosti. Kiinnosti niin pirusti. Mutta minkäs sille mahtaa, maksu tai tyhjät taskut, eihän molempia voi saada. Blondin vitutusprosentin pystyi kyllä päättelemään suusta tulvivista sanoista. Miles oli kuulema outo, pieni ja esiteini. Oudolle ja esiteinille tuo ei voinut olla tirskahtamatta ja miettimättä, etteikö tuo parempaa keksinyt. Mutta pieni kaihersi mieltä. Eihän hän nyt niin pieni ollut, että siitä jatkuvasti tarvitsi muistuttaa.
"En mä nyt ihan niin pieni ole", tuo yritti tokaista mukamas huvittuneena.
Blondi ilmoitti, ettei ollut tuntenut sormiaan pariin tuntiin, eikä kylmä enää haittaa. Eipä tummatukkainen tuota ihmetellytkään, hän sattui itse olemaan hyvin kylmääkestävää sorttia. Pitkänaikaa tuo pystyi viilettämään vaikka pelkissä sortseissa viileässä säässä, ennenkuin tuli ikävä muita vaatteita. Tässä sen taas huomasi, kylmä tuli reilusti myöhemmin, kuin toisella pojalla.
Ajatuksistaan Miles havahtui blondin ryöstäessä lähes koskemattoman pullon tummemman kädestä, otti huikkaa ja laski maahan tyhjän toverinsa rinnalle. Ei tummatukkainen oikein kerennyt reagoida muuta kuin tuijottamalla, perkelettäkös toinen tuollatavalla pojan omaisuuteen koski? Eipä aikaakaan, kun blondi kävi Milesin kimppuun ja helvetin vikkelällä liikesarjalla onnistui keplottelemaan molemmat tekemään tuttavuutta asfaltin kanssa. Tosin, tummatukkainen joutui tekemään hieman epämukavampaa tuttavuutta, blondi kun ei suorituksessaan ylimääräistä hellyyttä ja varovaisuutta käyttänyt. Lapaluut hiersivät ikävästi asfalttiin, takaraivossa tärähti. Hetken aikaa tähtitaivasta ihailtuaan poika sai näkökenttänsä ja päänsä selvitettyä, havaisti olevansa lukittuna Fabianin alle. Käsistä pidettiin tiukasti - liian tiukasti, jos Milesilta kysyttiin - kiinni pään molemmin puolin. Mukaviaton hymy kasvoillaan blondi näytti erittäin tyytyväiseltä itseensä, toisinkuin tyrmäämänsä henkilö.

"Vitun idiootti", tummatukkainen parahti mulkaisten Fabiania aivan helvetin pahasti.
"Ai saatana", tuo jatkoi henkäisten. Asfaltti-ihottuma lapaluiden seudulla ei tulisi näyttämään mitenkään erityisen hyvältä. Tummatukkainen yritti kiemurrella toisen alla helpottaakseen polttelua yläselässä, mikä tosin vain pahensi asiaa.
Kulmaansa kohottaen blondi tiedusteli oliko tummatukkainen varma, sillä tuo kuulema voisi perua lupauksensa. Vittu mikä kusipää! Ei Miles osannut tehdä muuta, kuin yrittää riuhtoa käsiään irti blondin otteesta, eihän tämän nyt helvetti vie näin pitänyt mennä. Vastahan poika oli niskanpäällä, itseensä tyytyväisenä. Ja nyt? Makasi tuon tuntemattoman, ristiriitaisen blondin alla täysin valmiina jonkinsortin nöyryytykseen.
"Vittu irti", tummatukka ärähti käsiään riuhtoen ja kiemurrellen. Karkea ja kova asfaltti ei tuntunut kovinkaan mukavalta paljaita käsiä vasten. Jos tilanne millään tavalla sallisi, tarttuisi pienempi blondia kurkusta ja iskisi polven helvetin kipeästi tuon arimpaan. Ja voi kyllä, Miles itsekin tiesi kuinka pahaa se teki. Ja juuri tällä hetkellä tuo oli valmis aiheuttamaan kaiken mahdollisen tuskan blondille.
"Tätä menoa sä ainakaan mitään saa!", tummatukkainen ilmoitti suuttumuksesta kohonneella äänellä. Sanoja vielä tehostettiin säälittävällä yrityksellä saada potkaistuksi blondia, mikä osoittautui erityisen hankalaksi kyseisestä asennosta johtuen. Ei Miles nyt miään akrobaatti sentään ollut.
Toisen paino vatsan päällä ei ainakaan yhtään parantanut tilannetta. Ahdisti.

Fabian oli pattitilanteessa. Miten hän muka aikoisi keplotella pillerit itselleen, kun istui toisen päällä? Molemmat kädet oli varattu, ja jaloilla tai hampailla tuskin saataisiin noukittua pussia lompakosta ihan siitä vain. Poika ei ollut mikään sirkusakrobaatti, hän ei osannut poimia ja availla asioita varpaillaan. Hampaillaan olisi osannut, mutta se, että korppitukka laittoi vastaan hankaloitti asiaa merkittävästi. eikä blondi ihan vielä ollut niin epätoivoinen, että olisi alkanut hampaillaan käydä taskuja läpi ja ottanut siinä samalla varmasti vähintään kaksi mustaa silmää, revenneen huulen ja pari nättiä mustelmaa naamataulua koristamaan.
Jos Fabian olisi ollut fiksu, hän ei nyt istuisi korppitukan päällä maassa. Ei tosiaan. Urheilijanalku olisi voinut keksiä mitä tahansa muuta, melkein mikä tahansa oli ajanut asiaa paremmin, kuten polviltaan rukoileminen ja anelukin. Hän olisi voinut tyrmätä toisen ja varastaa pillerit, murtaa käden, palkata jonkun hakkaamaan tuon.. Tai maksaa ne pari kolikkoa. Toisaalta, menihän tämä uhkailusta. Ei kovin monen pokka kestänyt siinä makailua paria minuuttia kauempaa, sitten ne olivatkin jo oikein tyrkyttämässä pillereitä kyyneleet silmissä ja juoksemassa tuttujen ihmisten helmoihin paijattavaksi ja lohdutettavaksi. Harmi vain, ettei Miles tähänkään asti ollut reagoinut mihinkään niin, että tuon tekoja voisi ennustaa.

Korppitukka näytti kaikkea muuta paitsi tyytyväiseltä maatessaan siinä kiroten urheilijanalun alla. Ei se haitannut, vaikka toinen olisi ruvennut syöksemään kiukuissaan tulta ja myrkkyä, Fabian oli ja pysyi tilanteen herrana. Isommasta koosta oli tosiaankin hyötyä, koska blondi ei halunnut edes arvailla, miten itse olisi reagoinut jos olisi jäänyt alle. Hän inhosi tossuttamista ja häviämistä- oli kyse sitten alakynteen jäämisestä tappelussa, sanailussa tai ihan missä tahansa muussa. Poika ei kestänyt häviämistä tai pomottamista missään muodossa, milloinkaan eikä missään tilanteessa. Hänen piti aina määrätä tahti ja säännöt, muuten ahdisti ja vitutti vielä tavallistakin enemmän. Jonkun olisi tosiaan pitänyt näyttää isoegoiselle blondille kaapin paikka edes kerran, toistaiseksi hän eli onnellisesti pilvilinnoissa ja kuvitteli olevansa vähintäänkin kuolematon. Sen siitä kai, kun joku oli aina turvaamassa selustan siinä vaiheessa, kun omat voimat loppuivat.
"Olet sä aika pieni" Fabian totesi eikä hillittänyt otettaan tippaakaan, päin vastoin, keskittyi vain pitämään toisen aloillaan onnistuen samalla näyttämään siltä, että homma olisi ollut lastenleikkiä, vaikkei se oikeasti ollutkaan.
Urheilijanalku olisi ehkä voinut huolestua, jos Miles ei olisi laittanut vastaan, mutta nyt hän ei turhaan murehtinut sitä, kuinka epämukavaksi korppitukka olonsa tunsi. Tuo oli ilmeisesti iskenyt päänsä melko ikävästi asfalttiin saadessaan vanhemman päälleen, muttei selvästikään ollut ottanut niin isoa tälliä, ettei olisi kyennyt tappelemaan vastaan kuin henkensä kaupalla. Yksi potku osui oikeasti melko lähelle, hipaisi ikävästi selkää, muttei sentään ihan kohteeseensa osunut.
Fabian nauroi ääneen kuullessaan toisen uhkauksen, joka esitettiin melkein hädissään korkealla, kimeällä äänellä. "Anteeks, mä olin väärässä. Sä olet todella miehekäs."

Pojalla ei ollut kiire mihinkään, mutta ei hän välttämättä halunnut istua siinä ihan koko yötäkään.
"Jäädäänkö tähän vai neuvotellaanko?"

Jos Milesilla kulkisi pienikin järjenhiven päässä, tuo olisi edes hieman peloissaan. Mutta ei, ei poika uhrannut ajatustakaan mahdolliselle turpakeikalle. Suuttumus korvasi itsesuojeluvaiston kokonaan, olisi päästävä pois ennenkuin vitutus nousisi liian korkeaksi. Miten tässä edes pääsi käymään näin? Noloa.
Edelleen sanottiin tummatukkaisen olevan pieni, johon puhuteltu vastasi nyrpistelemällä ja mulkoilemalla pahasti. Pienuus oli yksi niistä monista asioista, mistä tuo imaisi palkovihanneksen nenäänsä. Poika tiesi olevansa hieman lyhyt, ja ehkä pikkusen hontelokin, eikä siksi kestänyt piikittelyä kyseiseen asiaan liittyen. Eihän hän itse voinut pituudelleen mitään, pitäisihän se nyt tajuta. Ehkä tuo voisi hankkia hieman lisää massaa, mutta asia jätettiin toteuttamatta sillä tummatukka pelkäsi lihovansa.
Fabianin ote ei hellittänyt, tuo vain piti otteensa pienemmän käsistä, istui paikallaan, eikä tehnyt mitään päästääkseen tummatukkaisen menemään tuon pyynnöistö huolimatta. Milesista todellakin tuntui, että kaikenlainen vastaanvääntäminen ja pyristely olisi aivan turhaa, sillä blondin ote ei tuntunut millään hellittävän. Tuolla taisi olla jotain piilolihaksia, sillä ulkomuodon perusteella ei ihan tällaista osannut uskoa.
Kysymys kuului, että jäätäisiinkö siihen vaiko neuvoteltaisiin. Kysymys sai tummatukkaisen suivaantumaan entisestään - eikö vastaus muka ollut päivän selvä? Tuo tahtoi itsensä irti ja piste.
"Mä en sun kanssas neuvottele mistään", poika ärähti myrkyllisesti.
"Jos sulla on yhtään järkeä niin päästät irti", tuo jatkoi mutisemalla lähes kuulumattomasti.
Hetkeksi kaikenlainen liike, pyristely, vänkääminen ja riuhtominen lakkasivat kokonaa. Silmät suljettiin ja tummatukkainen veti syvään henkeä. Vitutti niin armottomasti, oli niin saatanan avuton olo että tuo oli lähen valmis ampumaan aivonsa pellolle. Hetken aikaa järjen- ja voimanrippeitään kerättyään poika riuhtaisi käsiään vain aiheuttaen itselleen ikäviä naarmuja ranteisiinsa. Jos asfaltin tilalla olisi edes nurmikko, niin tulevaisuus näyttäisi huomattavasti valoisammalta.

"Mitähän sä aijot? Istua siinä sitten koko yön palelemassa vai kenties syödä mut?", tummatukkainen uteli jäätävän myrkyllisellä äänellä, "sä kyllä toimit ihan hyvin lämpöpatterina", jatkettiin vääntäen virne naamalle. Koko tilanne tuntui niin erpätoivoisen surkuhupaisalta, ettei ollut naurunremakka enää kaukana. Tummatukkaisella tosiaankin oli omituinen tapa alkaa nauramaan, jos tuota vitutti liikaa, pelotti tai muutenvain ärsytti. Ja silti poika tosiaankin oli lähes valmis syöksemään tulta ja tuppuraa, jopa toivoi sitä. Saisi ainakin kärvennettyä blondin naamataulun ja naurettua päälle.

// nyt jää lyhyeks. oon ihan jotenki järkyttyny siitä ydinvoimalan räjähdyksestä etten saa mitään järjellistä ajatusta kulkemaan pään sisällä D: //

Vaikka Fabian normaalisti välitti turhankin paljon siitä, mitä muut ihmiset ajattelivat, nyt hän ei yllättäen ollut suonut ajatustakaan sille, miltä tilanne ohikulkijoiden silmissä saattoi näyttää. Oikeastaan hän oli ignooraanut kaikki, niin kaverit kuin ohikulkijatkin, koko sen ajan, kun Miles oli ollut paikalla. Ei hän ollut kuunnellut muiden kermalaisten puheita, ei huomioinut noiden oudoksuvia katseita eikä edes koittanut salaa tarkastella niiden ilmeitä. Ei, se kaikki oli unohtunut. Siitä vain. Yhtään liikettä ei tehty eikä yhtään sanaa sanottu vain siksi, että niin kuului tehdä, että se ihastuttaisi tai saisi jonkun nauramaan. Jostain syystä korppitukka oli saanut urheilijanalun jakamattoman huomion, jota ei yleensä suotu kellekkään. Poika saattoi kesken nuoleskelun vastata kännykkään, lyöttäytyä kavereiden seuraan juhlimaan deitti kainalossa, unohtaa seuralaisensa totaalisesta tai muuten vain puhua kymmenen ihmisen kanssa samaan aikaan, oikeasti kuuntelematta ketään. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että urheilijanalku olisi pitänyt toisesta yhtään sen enempää kun kestä tahansa muustakaan. Ehkä.
"Ehkä mä syön sut..", blondi totesi täysin vakavalla äänellä pidettyään ensin pitkän miettimistauon, ihan kun vakavissaan pohtisi toisen kohtaloa. Jos Fabian ei olisi ollut niin humalassa ja ylikierroksilla, kun oli nyt, hän ei olisi missään nimessä edes harkinnut tekevänsä sitä, mitä seuraavaksi teki. Järki oli kuitenkin jättänyt niin totaalisesti, ettei itsesensuuri toiminut enää laisinkaan. Uteliaisuus, ja tarve päästä vielä vain enemmän niskan päälle, eivät jättäneet tilaa arkailulle tai ujostelulle. Olon sai varmemmaksi myös se, että urheilijanalku saattoi laskea sen varaan, että jos korppitukka suuttuisi ja alkaisi huutaa, hän voisi kutsua kaikkea humalaiseksi vitsiksi, ja jos se ei suuttuisi.. Hän voisi silti väittää kaiken olevan vain viinan syytä.

Hitaasti, mutta kovin määrätietoiseksi poika kumartui eteenpäin, edelleen toisen käsistä hellittämättä, ja katsoi korppitukkaa hetken silmiin, huulillaan ilkikurinen virnistys, joka olisi voinut antaa syyn huolestua. Silmissä saattoi nähdä epävarmuutta, jos oikein tarkkaan katsoi, mutta liikkeet olivat moitteettoman hallittuja, eivät laisinkaan epäröiviä tai arkoja. Huulet laskettiin kevyesti toisen leukaluulle, ne sipaisivat ihoa kuin ohimennen, liikkuivat kaulaa pitkin hädintuskin koskettaen. Lämmin hengitys nosti toisen ihon kananlihalle ja Fabian olisi kovin mielellään antanut huuliensa kuroa välillä olevat millit, vaan ei. Huulet tavoittivat ihon ensimmäisen kerran vasta korvanlehdellä; kevyt, varovainen kosketus, hampaiden kevyt näykkäys ja kielen leikkimen metallisella korvakorulla. Hampaat ottivat kevyesti kiinni mustasta renkaasta, venyttivät sitä kokeilevasti ja päästivät kotvasen leikkimisen jälkeen irti, siirtyivät jatkamaan tutkimusmatkaa koko kaulan lävitse, kartoittamaan solisluita ja lopulta jopa poskipäitä. Poika ei turhaan pitänyt kiirettä, ei hätiköinyt liikkeissään vaan keskittyi joka ikiseen liikkeeseen ja kosketukseen, kuin sillä olisi aivan erityinen tarkoitus. Eleistä huomasi selvästi, että tätä oltiin tehty ennenkin. Monia, monia, monia kertoja.

"Aiotko sä vielä lyödä muo?", Fabian melkein kuiskasi, ääni aavistuksen käheänä, kuin useiden minuuttien jälkeen päätyi tuijottamaan toista jälleen silmiin, nyt aivan lähietäisyydeltä. Ote käsistä oli hellinnyt, melkein kokonaan irroitettu.

Okei. Blondin seuraava siirto tuli aivan puuntakaa Milesille. Vitsillähän tuo vain oli heittänyt koko syömislauseen. Fabian muuttui heiton jälkeen jotenkin oudoksi, mietteliääksi. Ei se sanonut mitään, saatika tehnyt. Eikä tummatukkakaan osannut enää pyristellä vastaan, jäi vain tyhmänä tuijottamaan toista. Pitkältä tuntuneen hiljaisen hetken jälkeen blondi avasi suunsa. Sanat iskivät vasten tajuntaa, ehkä tuo kuulema söisi hänet. Eikä tummatukkainen ehtinyt edes kissaa sanoa, kun blondi kumartui lähemmäs, tuijottaen pienempää intensiivisesti silmiin ilkikurisen virneen kanssa. Tässä vaiheessa Milesia alkoi ehkä vähän pelottaa, taisi blondi olla menettänyt järkensä.
"Mitäh", tuo kerkesi älähtää ennenkuin toisen huulet hipaisivat leukaa, liukuen leualta kaulan herkälle iholle. Kosketus tuskin tuntui, mutta tuntui silti helvetin selvästi. Hengitys kutkutteli, pienemmän kädet painuivat nyrkkiin niin, että kynnet porautuivat kiinni kämmeniin.
Huulilta karkasi jännittynyt henkäys blondin koskettaessa ensimmäistä kertaa kunnolla - korvanlehteä. Hampaat pureutuivat kiinni kevein, nopein kosketuksin, kieli leikitteli lävistyksellä. Koru napattiin hampaisiin, venytettiin kevyesti kunnes päästettiin irti.
Silmät painettiin kiinni kun kartoittaminen jatkui kaulalla, solisluilla, poskipäillä. Jokainen liike, kosketusj a ele suoritettiin huolella, kuin pitäen huolta että tummatukkainen varmasti huomasi toisen kokemuksen. Ja totta helvetissä huomasi - ei tällaista vain voinut osata jos oli elänyt jossain tynnyrissä.
Koko tilanne sai Milesin pään enemmän sekaisin kuin yksikään pilleri tai juoma tähän mennessä. Mitä helvettiä tässä juuri tapahtuikaan? Ensin tuo kummallinen Fabian vittuilee, tarjoaa juomiaan, vittuilee vähän lisää, teilaa pitkin pituutta maahan ja sitten .. Tekee näin. Voisiko tällaista käytöstä edes sallia? Oliko blondi niin tuiskeessa, ettei oikein tiennyt mitä teki, vai oliko tuolta karannut ankat lammesta? Ei Miles pystynyt kuin makaamaan aloillaan silmät kiinni hengitystään tasaillen. Kyllä - tuon hengitys oli alkanut takkuilemaan, sattuihan poika olemaan hieman herkkä kaikenlaiselle kosketukselle.
Päässä tuntui pyörivän miljoona ajatusta, ja toisaalta taas ei mitään. Teki mieli huutaa, tyrkätä toinen väkivaltaisesti pois ja hakata sairaalakuntoon. Silti, jokin kutkutteli vetämään blondi takaisin ja jatkamaan.

Toisen ääni sai Milesin havahtumaan ajatuksistaan, tai ajattelemattomuudestaan - miten sen nyt otti. Kysymys kuului, aikoiko tuo enään lyödä. Blondin ääni oli käheä, katse naulittu tummatukkaisen silmiin. Toinen oli kovin lähellä.
Tajuttuaan otteen höllänneen tummempi ei aikaillut, vaan riuhtaisi kätensä vapaaksi, työntäen blondia hartioista muutaman sentin ylemmäs. Saatuaan tilaa itselleen tuo hieraisi kipeitä ranteitaan ja kohottautui kyynärpäidensä varaan tuoden myös kasvonsa jälleen lähemmäs toisen omia.
"Varmaan pitäis, ja aika helvetin lujaa", poika henkäisi, "mut.. en", tuo jatkoi.
"Sä oot kyllä ihan ihme jätkä", Miles naurahti hieman jännittyneenä, siirtäen katseen käymään arasti toisen silmissä. Toinen käsi nostettiin hieraisemaan Fabianin 'pahoinpitelemää' korvanlehteä, kunnes se siirrettiin hipaisemaan blondin kaulaa.
Oltiinhan sitä itsekin sen verran ulapalla, ettei oikein tiedetty, miten päin pitäisi olla. Mitähän helvettiä naapurusto ja mahdollisen ohikulkijat edes ajattelivat moisesta tilanteesta. Sitä ei moni tiennyt ja harva arvasi.

Fabian tunsi toisen hengityksen tihenevän, takkuilevankin, näki käsien puristuvan tiukasti nyrkkiin, silmien painuvan kiinni. Hän saattoi tuntea toisen jännittyvän allaan, sydämenlyöntien tihenevän, tiesi tuon odottavan ensin jotain pahaa, epämiellyttävää ja kuvottavaa, sitten helpotuksen kourissa rentoutuvan, vain saadakseen jälleen jännittyä, sallia kehonsa nauttia jokaisesta kosketuksesta, läheisyydestä, joka ikisestä katkonaisesta hengenvedosta. Poika nautti suunnattomasti siitä, että sai korppitukan reagoimaan jokaiseen pieneenkin kosketukseensa, antautumaan hänen ehdoilleen, haukkomaan henkeään ja rukoilemaan mielessään jatkamaan, vaikka järki käskikin lyödä ja paeta. Lujaa. Se oli valtaa parhaillaan, kun sai uhrin omasta halustaan jäämään metsästäjän luokse. Paitsi ettei urheilijanalku nähnyt tilannetta laisinkaan niin. Hän näki vain kaksi uteliasta, humalaista teinipoikaa, jotka selvästi halusivat samaa asiaa. He eivät leikkineet kissaa ja hiirtä, kumpikaan ei ollut susi lampaan vaatteissa, ei pedofiili eikä murhaajakaan. Ei ollut metsästäjää, eikä ollut uhria.
Tunteet ja mielihalut veivät voiton, sysäsivät syrjään kaiken järjen. Kaiken. Loppujen lopuksi ihminen oli vain eläin, teki mitä sydän käski, otti mitä halusi ja pyrki aina miellyttämään ensikädessä itseään. Miksi kavahtaa pakoon kosketuksilta, jos niistä nautti? Mikään, mikä tuntui hyvältä, ei voinut olla väärin. Ei ollut mitään muita rajoja. Hetkeksi saattoi aina surutta unohtaa moraalin ja periaatteet, heittäytyä hetken vietäväksi täysin rinnoin. Jos joku ei tuntunut hyvältä, se ei tuntunut hyvältä, ei ollut oikein, vaikka se sitten olisikin kaikkien ihailemaa ja tavoittelemaa. Kielletty, vaarallinen ja halveksittu saattoi sen sijaan tarjota niin paljon mielihyvää, ettei sitä millään voinut lukea vääräksi.

Hetken blondi oikeasti epäili, että saisi sittenkin nyrkistä naamaansa. Miles riistäytyi heti irti, kun tajusi otteen ranteistaan irronneen, tönäisi pojan kauemmas ja nousi puoliksi istumaan kyynerpäihinsä tukeutuen. Hieroi ranteitaan, ihan kun niissä olisi ollut käsiraudat, ja räpelsi korvanlehteään, josta saattoi vieäkin erottaa kevyet hampaanjäljet. Muita jälkiä saattoi seurata kaulalta aina paidan kaula-aukolle asti; Fabian oli merkannut omaisuutensa huolella. Nopeasti korppitukka keräsi itsensä sen verran, että sai puhuttua. Fabian ei vastannut, toinen suupieli vain nousi pieneen virnistykseen. Milesin olisi tosiaankin pitänyt lyödä, takoa vähän järkeä molempien päihin. Vielä olisi ehtinyt muuttaa tilanteiden kulun, mutta kumpikaan ei tehnyt mitään estääkseen tulevaa. Päin vastoin.
Korppitukka hipaisi urheilijanalun kaulaa jotenkin kovin arasti. Hetken poika odotti, että tuo jatkaisi, mutta otti sitten itse ohjat takaisin käteensä. Käsi eksyi toisen hiuksiin, pyyhkäisi mustia suortuvia silmiltä mahdollistaakseen lyhyen katsekontaktin. Muutaman sekuntin blondi oli vain lähellä, mutta painoi sitten huulensa viimein toisen omille. Se ei ollut hellä, rakastava suudelma. Ei tosiaan. Se oli omistava, vaativa, raju, mahtaileva. Eittämättä hyvä ja nautittava molempien osalta, muttei tosiaankaan mikään pehmoileva pilvilinnasuudelma.

Urheilijanalku ei edes koittanut selittää itselleen tilanteen kulkua. Vitun väliä. Antoi mennä jos oli mennäkseen.

// päiväunet vähän venähti, anteeksi XD maistuuko likööri //

Ei tummatukka voinut olla antamatta jokaikisen ajatuksen kirmaamatta päänsä sisällä kuin kevätvarsa. Lähinnä jokainen asia käsitteli joltakin kannalta sitä, ettei koko hommassa ollut mitään järkeä. Miles kun oli saanut blondista sellaisen kuvan, ettei tuo ollut mitenkään maailman homoystävällisin ihminen. Piikittelyä tuli alussa aika rutkastikin, mutta nyt? Asiat taitaa olla aikalailla päälaellaan.
Eikä poika yleensä, tai itseasiassa ikinä ole joutunut vastaavaan tilanteeseen. Kyllähän sitä bileissä tulee bongattua joku oikein mukava seuralainen kainaloon, pitämään seuraa ja sitärataa. Mutta tässähän oltiin jossakin päin kaupunkia - kaikenlisäksi eksyksissä - keskellä asfalttitietä pitkin pituuttaan. Ja koko tilanne oli lähtenyt käyntiin Fabianin vitutusosamäärästä ja yllättävästä päällekarkauksesta.
Milesin kosketuksen jälkeen blondi oli hetken aivan aloillaan, katseli vain, kuin odottaen. Käsi siirsi joukosta eksyneitä hiussuortuvia sivuun, silmät nauliintuivat silmiin. Blondi oli aivan lähellä, niin lähellä, että tummempi pystyi tuntemaan toisen hengityksen kasvoillaan. Ja vaikka asia oli vaikea myöntää, niin tummatukkainen piti siitä. Läheisyydestä. Mutta kukapa ei tykkäisi? Mielumminhan sitä nyt odotti kosketuksia ja katseita, kuin turpalöylytystä.
Äkkiä blondin huulet painettiin pienemmän omille, vaativasti, rajusti. Ehkä omistavastikin. Oliko Milesista tullut jollain tapaa blondin 'omaisuutta'? Kenties yksi valloituksen kohde, jonkinlainen saavutus, yksi muiden joukossa? Todennäköisesti, mutta asiallehan ei vaivauduttu uhraamaan sen suurempaa ajatusta. Harrastihan tummatukka itsekin moista, tosin ehkä hieman viattomammassa muodossa. Poika kyllä merkkasi omaisuutensa, mustasukkaili ja muuta, muttei tuo vielä koskaan ollut sen pitemmälle mennyt. Jännitti. Ujostutti ja pelottikin.

Suudelma eteni omalla painollaan, vaativana. Hetken aikaa tilannetta puituaan tummempi vastasi, ei samalla voimalla, mutta vastasipa kuitenkin. Hampaan pyrkivät vähän väliä näykkäilemään blondin alahuulta, nauttimaan itse tilanteesta. Ohjien annettiin jäädä toisen käsiin, jotenkin homma tuntui paremmalta niin. Rikkomatta suudelmaa Miles vei kädet blondin rintakehälle, työnsi tuon istumaan seuraten itse perässä. Viileä ja rosoinen asfaltti kun alkoi pikkuhiljaa, tai ehkei niin hiljaakaan, tuntumaan helvetin epämukavalta kyynärpäitä vasten. Takaraivoa jomotti, olihan isku ollut melko kova, äkkiarvaamaton. Lapaluita poltteli, naarmuja olisi varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Tummatukka sattui olemaan hyvin herkkähipiäinen; mustelmat, naarmut ja isommat haavat eivät olleet vaikeita saavutettavia. Riitti, kun tarttui vaikkapa kädestä hieman normaalia lujemmin, niin johan oli jälkeä poikineen.
Toinen käsi liu'utettiin rintakehää ja kaulalinjaa pitkin blondin niskaan ja jätettiin sinne. Sormien ympärille kierrettiin pieni suortuva hiuksia, joilla leikiteltiin, kiusattiin.

Fabian ei voinut kuin ihmetellä, miten oli oikeastaan päätynyt istumaan jonkun puolituntemattoman, mustatukkaisen pojan syliin keskelle katua, syömään tuon kaulan sinertäväksi ja suutelemaan ilman, että yksikään hälytyskello soi päässä. Ei hän tiennyt mitä oli tekemässä, vieläkään, muttei antanut sen haitata. Humalaakaan ei voinut enää syyttää, koska kumpikin tuntui olevan aivan liian järjissään. Olo tuntui lähes vaarallisen selvältä, niin selvältä, että mitään ei voisi laittaa minkään muun kun oman tyhmyyden piikkiin. Silmät eivät enää harittaneet, kädet eivät haparoineet etisiytyessään hyväilemään toisen ihoa eikä puhe sammaltanut, mutta silti estot eivät olleet palanneet. Muuten jäljellä oli vain viinan ja tupakansavun katku.
Tietyllä tavalla urheilijanalku oli tosiaan lukenut Milesin vain valloituksekseen, olihan hän kuitenkin jättänyt merkit tuon kaulalle, tehnyt aloitteen ja pysynyt niskan päällä, piti ohjaksia tiukasti käsissään ja määritti tahdin. Se tarkoitti, että toinen oli hänen - ainakin toistaiseksi. Ainakin seuraavan tunnin. Tällä kertaa valloituksella ei kuitenkaan voitaisi ylpeillä ja kehuskella, siitä ei voitaisi edes hiljaa kuiskata, mikä teki siitä enemmän, kuin normaali yhden yön seuralainen olisi. Silikoniblondeilla saattoi aina kehuskella, niitä saattoi ylpeänä esitellä kavereille, taluttaa mukana kuin näyttelykoiraa. Ne tarjosivat paljon iloa, mutta vähän tunnetta. Vain mekaanista toimintaa. Mutta jos seuralaisella ei voinut kehuskella ja pönkittää egoaan.. Silloin täytyi olla isompia syitä. Ja siltikään blondi ei ollut rakastunut, ei vaikka ajatukset kuulostivat siltä omiinkin korviin, hän oli vain eksynyt intohimoon ja uteliaisuuteen, tahtoi ottaa sen, mitä silmien edessä pideltiin. Aivan kuten hän oli himoinnut pillereitä, himoitsi hän nyt korppitukkaakin. Kielletty, kaunis, otettavissa.. Täydellinen. Täydellinen yhdeksi yöksi. Ei, ei yhdeksi yöksikään. Hetkeksi, muutamaksi silmänräpäykseksi. Molemmat tiesivät, että tiet eroaisivat hyvin pian, ja homma jäisi siihen. Asiasta ei enää koskaan puhuttaisi, he eivät edes hymyilisi toisilleen, jos joskus törmäisivät. Ei mitään.

Poika hymyili hetken tiedostamattaan toisen huulia vasten, kun tuo viimein vastasi suudelmaa ja tyrkkäsi häntä ylemmäs, nousi itsekin makaamasta maasta, antoi mukaan vähän enemmän kun vain läsnäolonsa ja sen, ettei reagoinut kosketukseen lyämllä. Hetkeksikään rikkomatta huulien kontaktia blondi antoi omien käsiensä kiertyä toisen ympärille, matkalla hyväillä kasvoja, kulkea läpi mustien hiusten, sipaista jälleen mustaa korvarengasta ja hivellä poskipäätä. Fabian nousi toisen päältä, rikkoi suudelman siksi aikaa, että pääsi pystyyn ja sai nostettua Milesinkin perässään jaloilleen. Jälleen jotain, mitä hän ei ollut uskonut osaavansa tehdä niin sujuvasti, kun nyt teki. Korppitukka ei tosiaan tuntunut painavan mitään. Ehkä humala oli sittenkin turruttanut kaikki aistit, vaikkei Fabian sitä enää tiedostanutkaan.

Urheilijanalku ei kahta kertaa miettinyt kun lähti mitään puhumatta johdattamaan toista sivukujalle. Hänen talolleen olisi vain parin minuutin kävelymatka, kun oikaisi hämärän kujan läpi, ei enempää, vaikka nyt oudolla, pimeällä kadulla tuntuikin oudolta ajatella, että vain muutaman talon päässä olisi viihtyisä perhenaapurusto. Ajatustakaan ei suotu sille, että joku voisi olla kotona. Kai vanhemmat olisivat nukkumassa, ja Felicjan oli tuskin tulossa kotiin vielä pariin tuntiin, ja jos tulisikin, niin sammuisi suoraan sänkyynsä.
Vaikka blondi ei kliseisesti kietonut kättään toisen lantiolle tai mitään, ei hän silti voinut pitää näppejään erossa koko matkaa. Ne olivat viattomia kosketuksia, jotka päätyivät uuteen suudelmaan tai hyväilyyn. Jännitys pidettiin yllä koko syrjäkujan ajan, läpi hyvinhoidetun pihamaan, eteisen ja portaikon. Huoneen ovi laitettiin lukkoon perässä.

Seuraavana aamuna sitä saisi olla ylpeä ja yrittää epätoivoisesti peitellä kaulaa. Blondi merkkasi tummatukkaisen huolella, niin, ettei mitään jäisi arvailun varaan. Siinä sitä olisi sitten selittämistä, jos joku erehtyisi kysymään. Vaikka todennäköisesti kukaan ei uskaltanut tulla lähellekään, ja jos uskalsi, niin eipä uskaltaisi uudestaan. Ei poika uskaltanut ajatella asiaa tätä hetkeä pidemmälle, ei tuo tiennyt, mitä blondi hänestä oikein tahtoisi. Vaikka tilanne olikin monin tavoin nautittava, silti pelotti. Olla nyt täysin jonkun tuntemattoman ohjailtavissa, jonka käytös kaikenlisäksi oli todellakin arvaamatonta. Tiedä, vaikka tilanne vielä ehtisi muuttua turpakeikaksi, ainakin jos se Milesista oli kiinni. Jos blondin käytös vielä yltyisi, ja tummatukan raja tulisi vastaan - siitä ei hyvää seuraisi. Tai, eihän sitä ikinä tiedä, mutta niin tummatukkainen itse ajatteli. Ei tämäkään kerta olisi poikkeus - hetken leikitellään ja ollaan jutussa täysin mukana. Ja kun tositilanne iskee päin näköä, otetaan vähän takapakkia ja livistetään erilaisten tekosyiden saattelemana paikalta. Ja jätetään toinen ihan oman onnensa (kätensä köh) nojaan.

Hampaat eivät jättäneet blondin huulia rauhaan. Kerta toisensa jälkeen alahuuli napattiin hampaiden väliin, leikiteltiin, pääsettiin irti. Vaihdettiin kohtaa, ja sama jatkui. Harhautuivat huulet kuten myös hampaatkin välillä käymään leukaluulla, palaten aina takaisin lähtöpisteeseen. Vaikkei tummatukkainen mikään kokenut ollut, tuo kyllä tiesi mitä teki.
Blondi kiersi kädet pienemmän ympärille ja nousi vetäen tummatukkaisen mukanaan ylös. Palvelu ainakin pelaa, jos ei muuta.
Omalla tavallaan tummatukasta tuntui hieman pahalta blondin yhtäkkinen mukavuus. Tuo kun ei itse oikein osannut suhtautua tällä hetkellä mihinkään. Minkäänlaista tunnetta, edes yksittäistä tunnetilaa ei päästetty näkyville. Tuon teki mieli hymyillä, katsoa silmiin, ehkä halatakin. Jokin esti. Tunteettomuus, välinpitämättömyys, kylmyys. Ehkä. Kaikki tuo sulkeutuneisuus oli osa pojan itsepuolustusjärjestelmää. Kun ei näyttänyt tunteita, ei ollut mitään, mihin iskeä. Paitsi tietenkin fyysisesti, mutta fyysisestihän tuo olikin vahvempi kuin mitä oli henkisesti. Tunteeton ja hallitun etäinen, silti läsnä. Sitä tummatukkainen oli. Kädet vaeltelivat ympäri blondin vartaloa, teki tutkimusta.
Eipä aikaakaan kun Fabian kulkemaan sivukujaa kohti pienempi mukanaan. Ylimääräisiä ajatuksia tai eleitä ei matkanvarrelle uhrattu, askeleet vilistivät kohti päämäärää. Aina välillä pienempi tunsi kosketuksen, hyväilyn. Jännitti, minne blondi oli menossa?
Kohteeksi paljastui piha, talo, eteinen. Jonkun koti, todennäköisesti itse Fabianin. Miksi tuo muka olisi heitä johtanut kenenkään muunkaan kotiin? Portaikko kuljettiin ylös asti, ovesta sisään ja ovi lukkoon. Nyt olisi siis aikaa ajatuksille.

Tummatukkainen seisahtui paikoilleen, pysytellen yhä blondin läheisyydessä. Katse kiersi ympäri huonetta, yrittäen huomaamatta vilkaista lukittua ovea, ikäänkuin hermostuneena. Kysyvä katse siirrettiin kohtaamaan blondin vihertävät sielunpeilit, huulta purtiin hermostuneena ja käsille yritettiin etsiä omaa paikkaa. Ei näyttänyt hyvältä vainseisoa röhnöttää kädet sivuilla, mutta toisaalta kädet puuskassa voitaisiin tulkita torjuvana eleenä. Eikä Miles tahtonut torjua, ei vielä. Ei silloin, kun homma tuntui kaikinpuolin hyvältä. Vasta sitten, kun meno muuttui liian rajuksi.
"Mitä sä nyt meinaat?", tummatukka kysyi hiljaisella äänellä, hieman arasti. Toinen käsi nostettiin sivelemään blondin leukaluuta, huulille painettiin kevyt suudelma. Se ei kestänyt kuitenkaan kauaa, päinvastoin, liian vähän aikaa, vain hetkisen. Poika vetäytyi kauemmas, tahtoi vastauksen.

Miles seurasi kuuliaisesti mukana aina huoneeseen asti. Kertaakaan tuo ei pysähtynyt epäröimään, ei koittanut kääntyä ja paeta paikalta, ei lähteny harhailemaan yksinään kotia kohti. Se oli ehkä hyvä, tai huono, sillä jos Fabian olisi joutunut pyytämään tuota erikseen seuraamaan, hän olisi ehkä miettinyt toisenkin kerran, ennen kun toi tuntemattoman kotiinsa. Vaan ei. Koko matka sujui täysin ajattelematta. Yksikään ajatus, ei edes harhaileva, asiaan liittymätön, ei löytänyt tietään mieleen asti, asiaa ei mietitty enää miltään kantilta. Kaikki vain oli ja tapahtui. Tuntui kuin olisi seuraamassa näytelmää tai katsomassa elokuvaa. Hän oli kykenemätön vaikuttamaan tapahtumiin, katsoi vain hammasta purren, miten tilanne eteni, toivoi ja pelkäsi, jännitti ja eläytyi. Hän tunsi toisen kosketuksen ihollaan, pienimmätkin hengähdykset, rekisteröi tuon silmänräpäyksen ja eleet, vaan silti ei mielessä liikkunut mitään.
Jos urheilijanalku olikin kuvitellut, että tämä olisi jotenkin erilaista, hän joutui pettymään. Tavallaan se olikin erilaista, mutta nyt olo oli aivan samanlainen, kun jos edessä olisi ollut joku muu. Ihan kuka tahansa. Mistään ei olisi uskonut, että vain minuutteja sitten jännitys oli saanut sormet kipristelemään, sydämen lyömään nopeammin. Nyt kaikki näkyi silmien edessä suorituksena. Jälleen yksi mekaaninen toimitus, jälleen yksi tuntematon seuralainen.

Miles epäröi. Urheilijanalku olisi voinut kertoa sen siitä tavasta, jolla tuon kosketus muuttui. Pienet eleet eivät enää olleet vaivattomia, itseselvyydet, kuten se, hengittikö liian raskaasti tai räpyttikö silmiään liian usein, muuttui vaivalloiseksi, vaikeaksi. Tuo mietti liikaa. Pelkäsi tulevaa, analysoi nykyistä, koitti pyyhkiä äskeistä mielestään ja vakuutella, että mitään ei ollut tapahtunut. Korppitukka ei osannut edes asettaa käsiään kunnolla, leukaluun sively oli pidätelty, suudelma liian kohtelias. Poissa se tapa, jolla tuo oli itsevarmasti antanut käsiensä vaeltaa urheilijanalun keholla, pienet asiat, kuten alahuulella leikittely, ja tapa, jolla molemmat aina välillä hakivat katsekontaktia, olivat poissa. Toinen oli jännittynyt, eikä Fabian tiennyt, pelkäsikö, katuiko vai arkailiko toinen. Hän tiesi vain, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.
"Mitä sä vaan haluat", blondi vastasi, puhui hiljaisella äänellä tuon korvan juuressa, antoi hampaidensa jälleen kerran tavoittaa korvarenkaan. Kädet seikkailivat omistavasti toisen keholla, aivan kun hän omistaisi ja tuntisi sen jokaisen kolkan. Sormien alla tuntuivat selvästi jännittyneet lihakset, sydämensyke ja hengityksen tahdissa kohoileva rintakehä, edes paita ei peittänyt tapaa, jolla tuo reagoi tilanteeseen, ei tuonut laisinkaan suojaa. Fabian saattoi melkein tuntea toisen alasti käsissään, niin typerältä kuin se kuulostikin.

Sormet tarttuivat paidan helmaan, vetivät sen tuon pään yli ja painoivat korppitukan istumaan sängyn reunalle. Hetkeksikään urheilijanalku ei jättänyt toista rauhaan, muttei myöskään hyökännyt suoraa päälle. Huulet seikkailivat käsien mukana keholla, määrätietoisesti, mutta toisaalta myös kysyvästi. Rohkaisuksi annettiin suudelma, muodostettiin jälleen hetkeksi katsekontakti. Tavallaan pyydettiin lupaa, muttei annettu tilaisuutta kieltäytyä.