I just wanna live fast, party hard, make money, be a star K18

Mitä sä vaan haluat, kuului blondin vastaus. Sanat nostattivat palan kurkkuun. Mitä vain tuo halusi? Juosta karkuun ennenkuin mitään tapahtuisi. Ajatuksille ei kuitenkaan jäänyt aikaa, sillä hampaat palasivat korvanlehdelle, renkaan kimppuun. Tummatukka antoi blondin käsien juosta vapaasti kehollaan, mitä sitä nyt estelemään, kun homma pysyi vielä reilassa. Hieman epäröiden pienempi painoi huulet Fabianin kaulalle, ripotellen suudelmia sinnetänne, kuin etsien sopivaa kohtaa. Kohta löytyi, solisluusta hieman ylöspäin; hampaat painettiin tunnustelemaan ihoa, jättämään haalean jäljen. Kädet tuo kiersi blondin selän taakse, puristamaan paitaa käsissään. Ei liian kovaa, takertuen, muttei myöskään liian löyhästi.
Aistit terävöityivät jokaisen kosketuksen myötä; pienikin hipaisu tuntui, blondin ominaustuoksu ei jäänyt huomaamatta. Hetken aikaa poika vain oli siinä, paikoillaan, silmät sulkien ja käsien kosketuksiin keskittyen.
Hetki keskeytyi kuitenkin aivan liian nopeasti Fabianin tarttuessa tummatukan paidankelmaan ja kiskaistessa vaatekappaleen kokonaan pois pienemmän päältä. Huoneilman kohdatessa paljaan ylävartalon poika ei voinut olla henkäisemättä hieman ihmeissään, hädissäänkin. Blondi painoi Milesin istumaan sängylle, rikkomatta kosketuksia. Kädet seikkailivat ympäri kehoa, huulet seurasivat mukana.
Tummatukkainen asetti kätensä Fabianin olkapäille, tarrautuen hieman kouristuksenomaisesti, jännittyneenä. Tiedä oliko poika koskaan edes päässyt niin pitkälle kenenkään kanssa, sillä blondin hyökkäys paidan kimppuun tuli täysin yllätyksenä.


// HÄPEÄN TÄTÄ LYHYYTTÄ AMMU MUT //

Jokainen tiesi ne teinitytöt, jotka ystävien kesken kehuskelivat kovaan ääneen sänkyseikkailuillaan, uusimmilla valloituksillaan ja rajuilla leikeillään, mutta jotka tositilanteessa muuttuivat täysin avuttomiksi. Ne jännittyivät ja arkailivat, punastelivat, kikattelivat hermostuneena ja koittivat esittää, että tiesivät tarkalleen mitä olivat tekemässä, vaikka tosiasiassa epävarmuus olisi paistanut kilometrin päähän pilkkopimeässäkin. Kädet eivät tienneet mihin asettua, koskeako vai eikö koskea, huulet haparoivat ja ote lipsui. Odotettiin, että vastapuoli ottaisi ohjat käteen ja sanelisi tarkalleen, mitä tehtäisiin ja miten. Miles tuntui juuri siltä. Teinitytöltä. Viattomalta neitsyeltä, joka rakasti suun pieksemistä ja ihmisten kanssa leikittelyä, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Fabian ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä. Miksi ryhtyä leikkiin, jos ei aikoisi selvitä voittajana loppuun asti? Tai miksi kehuskella jollain, millä ei tosiaankaan ollut kehuskelemista. Keksityillä yksityiskohdilla kyllä prassailtiin, mutta taitavasti jätettiin kertomatta, kuinka oltiin makuuhuoneessa torjuttu seuralainen ja paettu paikalta, kieltäydytty ottamasta paita pois tai ahdistuttu jo suutelemisesta niin paljon, että oltiin jäädytty totaalisesti. Tilanne suljettujen ovien takana oli usein hyvin erilainen, kun ystävien edessä.
Monista oikein näki, että ne valehtelivat, kun tekohymyä vääntäen puhuivat villistä yöstään. Ehkä ne olivatkin mielessään tai unissaan oikeasti eläneet sen yön. Sama, kun ihmiset aina kehuskelivat sillä, kuinka paljon olivat juhlineet ja kuinka paljon juoneet, vaikka ehkä olivatkin oikeasti istuneet koko illan yksi, sama bisse kädessä jossain nurkassa yksinään angstaamassa. Täysin turhaa. Mielummin teki kunnolla sen, minkä aloitti, tai oli kokonaan tekemättä. Ei se ollut reilua vastapuolellekkaan, että ensin antoi odottaa paljon, ja sitten yht äkkiä olikin perumassa koko jutun.

"Sä jännität", urheilijanalku huomautti ja vetäytyi hetkeksi kauemmas, tutkaili toista kauempaa katseellaan, koittaen päätellä, oliko toinen paniikin partaalla vai vain ahdistunut. Ei poika sortunut kyselemään, halusiko toinen lähteä tai lopettaa, varmasti Miles osaisi itse laittaa stopin, jos niin haluaisi. Toisen jännittynyt ote irroitettiin käsivarresta, sormet pujotettiin hetkeksi toisen sormien lomaan ja ohjattiin sitten toisen käsi kiertymään kaulan ympärille. Kauaksi aikaa ei asiaa jääty vatvomaan, vaan omakin paita löysi tiensä lattialle. Fabian soi toiselle taas yhden suudelman ja muutaman kevyen kosketuksen, kysyvämmin ja hellemmin kuin aiemmin, joskaan ei siltikään erityisen varovasti. Seuraavaksi blondi laskeutui selälleen makaamaan sängylleen, veti korppitukan mukanaan vaakatasoon, antaen tuon kuitenkin tällä kertaa jäädä päälle. Tuskin hetkeäkään oli silti kyseenalaista, etteikö Fabianilla olisi edelleen ohjat kädessä, hän oli vain sitä mieltä, että siro poika musertuisi hänen painonsa alla.
Blondi antoi sormiensa juosta toisen kylmyydestä kananlihalle nousseella iholla, lähestulkoon hieroi toisen kylkiä ja hartioita. Edettiin hitaasti, melkein liiankin hitaasti. Jostain syystä urheilijanalku ei kuitenkaan halunnut painostaa, ei saada toista pelästymään ja juoksemaan pakoon.

Hitto, tämä oli sittenkin erilaista kuin tytön kanssa.

/ Hyvä toi oli, ja lyhyttä pukkaa täältäki : ''33 /

Ei tummatukan ahdistus jäänyt blondiltakaan huomaamatta, tuo totesikin toisen jännittävän. Huomautuksensa jälkeen toinen vetäytyi kauemmas antaen tummatukkaiselle tilaa hengittää, sopeutua tilanteeseen. Vihreänsävyiset silmät tutkailivat pienempää - todennäköisesti tehden jonkinsortin kartoitusta toisen mielentilasta. Tilanne oli äärimmäisen kiusallinen, olla nyt iso poika ihan kauhusta kankeana tällä tavoin, näyttää se kaikenlisäksi ulospäin. Blondille tuskin jäisi mitenkään kovin hyvä kuva tummatukkaisesta, jos jäisi minkäänlaista kuvaa laisinkaan. Fabian otti pienempää kädestä, pujottaen sormet sormien lomaan, ja oli vain. Kosketus oli omalla tavallaan rauhoittava, sai sen pienen ohikiitävän hetken ajan miettiä, tasata hengitystä ja ajatuksia.
Hetki oli nopeasti ohi, blondin paidan päätyessä myöskin lattialle toisen seuraksi. Sekaväristen silmien annettiin liukua tutkimaan toisen vaatekappaleen alta paljastunutta ihoa - uudenlaisella innolla, mielenkiinnollakin. Olihan se aina miellyttävä saada silmänruokaa. Liian monissa asioissa tummatukka käyttäytyi itsekkäästi; aina pyrittiin ajattelemaan omaa etua ja omaa parasta. Ei tuo ollut lähestulkoon ikinä uhrautunut tekemään mitään kenenkään puolesta, auttamaan ketään pois pattitilanteesta. Kunhan itse pääsi karkaamaan kuin koira veräjästä, niin elämä hymyili taas.
Tummatukkainen sai huomiota jälleen osakseen. Blondi antoi suudelman, kosketuksia. Ei liian vaativia tai kovakouraisia, eikä niinkään ahdistavia.

Fabian asettui sängylle selälteen, sai osakseen kummaksuvan katseen. Eihän homman nyt näin päin pitäisi mennä, jos oli edes mitenkään mennäkseen. Hyvin pian kuitenkin tehtiin selväksi, että ohjat olivat ja pysyivät tiukasti blondin käsissä, niistä ei luovuttaisi. Pienempi vedettiin mukaan, päällimmäiseksi. Tummatukka soi pienen hymyn blondille allaan, suukotti tuon huulia.
"En mä jännitä", poika valehteli päin naamaa. Kyllä tuo tiesi, ettei sanat menisi sellaisenaan läpi - ääni oli pelkkä käheä kuiskaus. Teki vain mieli sanoa niin, vakuutella edes itselleen vääränlaista totuutta.
Blondin kosketus poltti ympärikehoa, terävöittäen tuntoaistin äärimilleen. Ottaen mallia Fabianista, pienempi antoi toisen kätensä seikkailla vapaana ympäri blondin kehoa, tunnustellen jokaisen lihaksen, jokaisen luun ja muodon. Kosketuksista yritettiin nauttia parhaimman mukaan, loppupelissä jopa onnistuen moisessa. Minkäs sille voi; elää nyt 17-vuotiaan pojan ruumiissa tällaisella hetkellä, näin lähekkäin. Poika painoi huulensa blondin rintakehälle ripotellen suudelmia vähän jokakohtaan, tunnustellen ja ottaen tuntumaa täysin uuteen tilanteeseen. Jostain syystä ei tuntunutkaan niin pahalle, ei enää, vaan käden annettiin liukua blondin kylkeä pitkin lantiolle. Hetken aikaa lantioluuta tunnusteltua käden annettiin käydä tekemässä pienoinen tutkimusmatka toisen pojan reidellä, palaten aina takaisin kyljelle. Eikä tummatukka voinut olla hymyilemättä blondin rintaa vasten.

Fabian ei voinut kuin ihmetellä sitä uutta puolta, jonka oli juuri löytänyt itsestään. Eikä hän tarkoittanut vain sitä, että oli etsinyt mukaansa pojan, vaan ylipäätään sitä kaikkea. Hellyyttä, kärsivällisyyttä, suudelmia, kosketuksia.. Hitto. Hän ei ollut tottunut siihen kaikkeen. Ei pitkiin esileikkeihin, kaikkiin niihin houkutteluihin ja lohduttaviin hyväilyihin, muka rakastaviin, huolella jaeltuihin sipaisuihin ja suukkoihin, joiden esitettiin merkitsevän enemmän, kun ne oikeasti merkitsivätkään. Se oli kaikki jollain tavalla hyvin uutta, vaikka tilanne itsessään olikin hyvin tuttu. Oli eri asia tuntea itseään vasten toisen pojan jäntevä, lihaksikas keho, tuon otteet ja kosketukset, kun ohjata siroa, pehmeälinjaista tyttöä omien halujensa mukaan. Ei ollut tutuksi käyneitä pehmeitä, pyöreitä rintoja, joita hyväillä, ja joita vasten painautua, oli vain kova, lähes kulmikas rintakehä, paljon pinta-alaa, muttei mitään kosketettavaa. Ei mitään, mikä oikein huutaisi huomiota. Eikä urheilijanalku yllättäen tiennyt mitä tehdä. Mistä hän muka tarttuisi kiinni, kun korppitukan kehossa ei ollut hitustakaan liikaa läskiä? Sormien annettiin juosta toisen hiusten läpi, niistä Fabian piti, vaikkei pitänytkään tavasta, jolla se peitti toisen kasvot ja silmät. Miles oli kaunis. Kaunis poika, niin kliseistä kuin se olikin. Tuolla oli sirot kasvot, syvät silmät. Pojan ei olisi pitänyt verhota niitä hiusten taakse. Ei ollut mitään syytä piilotella mustien suortuvien takana, ei ollut mitään piiloteltavaa.

Poika kuuli korvissaan oman kiihtyvän sydämensykkeensä, ihmetteli kovin käheää ääntään, kun totesi toisen valehtelevan.
Käsien annettiin melkein kokeilevasti kiertyä korppitukan koko kehon ympäri, hampailla näykkäistiin kevyesti toista nänniä ja sitten kielen annettiin kartoittaa toista. Vasen jalka nostettiin ensin kokeleivasti koukkuun paremman asennon löytämiseksi, sitten kokeiluluontoisesti toisen selän yli. Blondilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä hän oli tekemässä, mutta silti toinenkin jalka nostettiin toisen selän yli, ja näin vedettiin toinen vielä aiempaakin lähemmäs. Uusi asento ja kosketukset aloitttiin melkein arasti, joskin epävarmuus peitettiin melko hyvin, mutta pian Fabian uskalsi ottaa toisesta kiinni rajummin, siirtää tuota päällään itselleen mieluisampaan asentoon ja vaatia suudelmalta enemmän, kun vain kevyttä huulikontaktia.

Vaikka vain hetki sitten oli tuntunut, että kädet melkein tärisivät, olo oli nopeasti muuttunut paljon itsevarmemmaksi. Niin itsevarmaksi, että käsien annettiin eksyä hivelemään toisen sisäreisiä, piirtämään niille näkymättömiä ympyröitä, ja lantioluita, ja jäädä sitten kysyvästi vyölle.

Hyvin uutta, sitä tämä tilanne oli tummatukkaiselle. Jokainen kosketus, liike, katse, huokaus - ennenkokematonta. On täysin eri asia nuolla umpitunnelissa bilemestan sohvalla jonkun puolitutun diilerin kanssa, kuin maata täysin tuntemattoman pojan päällä tämän kotona, tuon omassa sängyssä. Ja kaikenlisäksi ilman paitaa - ja tämä jos mikä tekeekin tilanteesta uuden. Se, että paita on otettu pois päältä jonkun muun, kuin itse Milesin toimesta.
Jännitti. Jännitti niin perkeleesti, tuntui että sydän irtoaisi paikoiltaan ja lävistäisi rinnan. Käden tärisivät ja hengitys takkuili mutta silti tuossa tuntemattomassa blondissa oli jotakin, mikä sai jatkamaan. Varovaisuus, ehkä hellyyskin, ilman että kontrollin annettiin karata. Ohjat pidettiin tiukasti käsissä, vaikka pienemmän annettiinkin olla päällä ja tavallaan päättää omasta kohtalostaan. Voisihan tuo vaikka saada päähänsä karata; ei tarvitsisi kuin nousta, avata ovi ja juosta pois. Tosin, silloin oltaisiin vielä entistäkin pahemmin hukassa sillä ei tummatukkainen ollut kiinnittänyt reittiin minkäänlaista huomiota. Kaiken huomion vei itse blondi, joka jakoi pieniä kosketuksia koko lyhykäisen matkan ajan. Aikaisempi rajumpi välikohtaus oli jo tyystin unohdettu, keskityttiin vain tähän hetkeen - siihen polttavaan tunteeseen sormenpäissä, piinaavaan jännitykseen, vapaana liihotteleviin perhosiin vatsassa ja blondin huumaavaan läheisyyteen.
Fabian tiesi tummatukkaisen valehtelevan, asia tuotiinkin ilmi käheällä äänellä. Toteamukseen ei edes vaivauduttu vastaamaan muuten, kuin hymähtämällä. Mitä sitä enempiä valehtelemaan; molemmat tiesivät, että tummatukkainen jännitti.
Blondin hyökätessä pienemmän nännien kimppuun, meni tuolta maailman kirjat sekaisin. Huulilta päästettiin kevyt voihkaus - tunne oli aivan uudenlainen. Kyntensä poika upotti blondin kylkeen, tälläkertaa otteiden ollen hieman rajumpia kuin aiemmin.
Alimmainen korjasi asetelmaa; jalat kierrettiin tummatukkaisen ympärille, painaen vartalot lähemmäs. Nyt oltiin aivan kiinni iholla, kuumotti.

Jos Fabianissa oli ollut hieventäkään epävarmuutta, oli se nyt täysin tiessään. Otteet olivat entistä rajumpia, nyt jopa ohjailtiin pienempää mielensä mukaan parempaan asentoon. Eikä Milesilla ollut valittamista tuohon; asetelma toimi paljon paremmin niin, että kokeneempi johti. Eihän tuo osaisi itsenäisesti tehdä juurikaan mitään muuta kuin ihmetellä.
Fabianin kosketus eteni käymään aina pienemmän sisäreisillä asti, pysähtyen lopulta vyölle, odottaen. Kosketukselle inahdettiin, kavahdettiin hieman kauemmas. Silmät naulittiin blondin silmiin, harkitsevasti. Olisiko järkeä antaa tämän tuntemattoman tallaajan edetä niinkin pitkälle? Jo paidan menetys tuntui lähes ylitsepääsemättömältä. Huultaan purren tummatukka vilkuili ympärilleen; katse poukkoili lukitun oven, maassa lojuvan paidan ja blondin silmien välillä. Oli todella lähellä, ettei tuo vain ottanut ja lähtenyt, pinkonut pakoon sen kummemmin selittelemättä. Mutta toisaalta, olisiko se sitten niin suuri.. Menetys? Imago ja naamahan siinä vain menisi, jos lapsen lailla pakenisi jälleen kerran. Tiedä, vaikka joutuisi törmäämään blondiin joskus uudemman kerran.
Huulet laskettiin kohtaamaan blondin omat. Suudelma oli hieman anteeksipyytävä, hyvitys, ehkä jopa lupakin, jos blondi niin sen tahtoi tulkita. Lantiota painettiin hieman blondia vasten, suoden toiselle varovainen hymynpoikanen.

Fabian pelkäsi, että Miles kavahtaisi kauemmas, pois kosketuksien ja katseiden ulottuvilta, ja pakenisi, jos hän vain uskaltaisi hellittää otteensa hetkeksikin. Lipsahtaisi vain otteesta, lehahtaisi lentoon kuin joku hiton lintu ja katoaisi olemattomiin jälkiä jättämättä. Ei jostain vangitusta pulustakaan voinut irrottaa otettaan, jos sen kerran oli saanut kiinni, ei vaikka sille olisi kuinka syytänyt hellyttä ja armonpaloja - se lentäisi heti pois, ei turhaan kaipailisi ruokkivan käden perään. Loppujen lopuksi korppitukka oli ollut vain joku tuntematon, nuorempi poika, joka oli tullut pummimaan tupakkaa. Ja tuo oli sitä vieläkin. Nuori, kokematon ja haavoittuvainen poika, joka oli jotenkin päätynyt tuntemattoman sänkyyn tuntemattoman alle tuntemattomaan paikkaan. Ei ihmekään, että Miles oli kauhuissaan. Fabiankin oli, ja hän oli sentään tutussa tilanteessa ja omassa kodissaan. Tai ainakin hän oli ollut kauhuissaan, ennen kun tilanteen nostattaman tunteet olivat ottaneet vallan ja sysänneet kaikki ajatukset syrjään. Nyt hän oli vain innoissaan ja utelias, vaikka alitajuisesti koitti vieläkin väittää itselleen, ettei koskaan voisi haluta mitään muuta kun naisia. Valehtelija. Epätoivoinen valehtelija, kun koitti aivopestä itseään muiden sijasta.

Pojan tiukka ote oli ainut, mikä sai korppitukan jäämään paikalleen, kun tuo säikähtäneenä kavahti kauemmas. Pakokauhu paistoi tuon silmistä kauas, huulilta karkasi inahdus ja jälleen koko keho jännittyi, valmiina sinkaisemaan pakoon mahdollisimman nopeasti. Silmät haroivat läpi huonetta, kuin etsien mahdollista pakoreittiä, mittailevan metrejä ovelle ja ikkunalle. Blondi piti toisen paikallaan, antoi käsiensä eksyä tuon poskille ja pakotti kasvot pysymään hetken paikallaan. Katseet kohtasivat, tutkivasti urheilijanalku koitti tulkita toisen silmistä, mitä tehdä. Poika olisi halunnut kuiskata jotain kornia, lohduttavaa, kuten luota muhun tai kaikki on ihan hyvin, muttei saanut suutaan auki. Sanat eivät sopineet tilanteeseen. Milesille ei voinut kuiskia samoja asioita kuin muille, tuo oli erilainen. Tuskin nielisi pureskelematta jokaista valhetta, puolihuolimattomasti kuiskattua rakkaudentunnustusta ja leperreltyä sanapartta.
Niimpä Fabian oli aivan hiljaa ja mitään tekemättä odotti. Muutamat sekuntit tuntuivat minuuteilta, kun molemmat makasivat siinä aivan hiljaa, silmät yhteen naulittuina ja rintakehät vastakkain, aivan aloillaan. Hengittäminenkin oli varovaista, kuin oltaisiin pelätty, että painostava tilanne yltyisi myrskyksi vain yhden varomattoman puhalluksen myötä. Mikään ei kuitenkaan mennyt pilalle, vaan korppitukka soi urheilijanalulle jälleen yhden suudelman, josta saattoi lukea paljon enemmän. Se oli lupa. Syvästi harkittu ja läpikotaisin mietitty.

Fabian antoi käsiensä jälleen juosta takaisin lantiolle, sormiensa tapailla auki vyön ja vetää sen irti housujen vyötäröltä, pudota lattialle kilahduksen saattelemana. Katsekontakti rikottiin vasta, kun vaatekappale vedettiin pois toisen päältä, ja korppitukka jätettiin tällä kertaa alle, kun blondi otti paikkansa päältä. Otteet olivat varmoja, määrätietoisia, sanatta kertoivat, että enää ei olisi paluuta. Lupa oli annettu, enää ei voisi perua.
Hampaat ja kieli löysivät jälleen tiensä nänneille, mutta etenivät nyt kylkiä pitkin, putosivat aina lantioluille asti, hyväilemään vaaleaa ihoa, leikkimään bokserien reunalla.

Koko tilanne seisahtui Milesin säpsähdettyä kauemmas toisesta. Blondit ote pysyi yhtä tiukkana, kuin vaatien jäämään. Tavallaan ote tuntui turvalliseltakin; ei tarvinnut yrittää itse selvittää päätää. Blondi nosti kätensä tummatukkaisen kasvoille, kuin pakottaen katsomaan itseään silmiin. Hetki oli todella kiusallinen. Painostava hiljaisuus, katse pidettiin nauliintuneena toisen katseessa. Juuri tällaisia tilanteita kuka tahansa ihminen vihasi. Ei osannut tehdä mitään, saatika sitten sanoa. Pelättiin, mitä toinen ajattelisi ja mihin mikäkin johtaisi. Hävettiin ja peiteltiin todellisuutta. Vaihdettiin liian pitkiä katseita, annettiin käsien hiota ja sydämen takoa.
Blondilta ei tosiaan jää mikään huomaamatta - sanaton ja epävarma luvaksi tulkittava elekin huomattiin. Kädet siirrettiin jälleen tummatukkaisen lantiolle, kosketettiin. Sama, jo hieman tutummaksi käynyt polttava tunne palasi entistä voimakkaampana, ihon janotessa lisää kosketusta. Blondin sormet hamusivat vyön auki, aina lattialle asti housujen seuratessa pian perässä.
Suuri edistysaskel tummatukkaisen elämässä. Monenlaiset täysin uudet tuntemukset, niin henkiset kuin fyysisetkin, kutkuttelivat jokapaikassa. Edelleen jännitti, liikkeet olivat yhä erävarmoja ja varovaisia, mutta suurin paniikki oli ohi. Ihmeen hyvin tuo ottikin housujensa menetyksen; ehkä jonkun toisen ihmisen kanssa tai toisenlaisessa tilanteessa poika olisi todennäköisesti menettänyt järkensä.

Asetelma vaihtui Fabianin lukitessa pienemmän alleen, kuin kertoen, että se olisi menoa nyt. Tiesihän tuo itsekin, että kerran kun sitä päästetiin joku näinkin pitkälle, ettei moisesta olisi enää paluuta. Toisen kätensä Miles nosti blondin niskaan, toisen hivelemään alaselkää aivan housujen vyötärön läheisyydeltä. Olihan se sanomattakin selvää, että poika oli enemmänkin kuin hukassa. Mitä nyt piti tehdä ja miten? Pitäisikö seurata perässä ja nakata blondin housut lattialle, vaiko odottaa? Katseen annettiin käväistä blondin vihertävissä nopeasti, kysyvästi.
Kieli ja hampaat eksyivät takaisin pienemmän vartalolle. Ensin nänneille, jatkaen sitten tutkimustaan kylkeä pitkin alaspäin. Kosketuksille huokaistiin huulta purren, sormet pujoitettiin kiertymään vaaleiden suortuvien sekaan. Huulien pysähtyessä leikittelemään lantioluilla, kuten myöskin siinä ohessa boksereiden reunalla tummatukkainen irroitti otteensa blondista, kohottautui kyynärpäidensä varaan. Tuo nosti kulmaansa kysyvänä, ei kuitenkaan mitenkään kieltävänä tai pelokkaana.
Tummatukka kohottautui istumaan, tarttui toista leuasta ja painoi huulensa toisen huulille, yllättävän rohkeasti jopa. Suudelmassa oli aivan uudenlainen maku; varmuus. Ehkä jopa hieman vaativana poika nappasi blondin alahuulen hampaidensa väliin ja virnisteli perään. Ei tuo liikaa viitsinyt kiusata, ote irroitettiin pikaisesti.

Tottakai Milesin kaltaiselta ihmiseltä voi odottaa mitä vain, eihän narkeista ikinä tiedä, mitä nuo saavat päähänsä. Kuten nytkin, tummatukan seuraava siirto todennäköisesti tuli täysin puuntakaa blondille, sillä pienempi tarttui tuota hartioista, käänsi ympäri ja asettui vuorostaan istumaan hajareisin blondin päälle. Sama asetelma, kuin aikaisemmin ulkona, mutta tällä kertaa oli Milesin vuoro antaa keltaisen nesteem virrata päähän. Polviensa varaan kohottautuen tuo laskikin kätensä käväisemään pojan sisäreidellä, liian lähellä herkintä, mutta silti niin kaukana. Kosketuksen jälkeen kädet siirrettiin blondin hiusujen kimppuun, eikä tuo voinut estää ilkikurista virnistystä karkaamasta huulilleen.

// oli taas tollanen pikkunen hitti siinä, älähdä jos häiritsee niin muutan :3 //

Milesin uudenlainen asenne tuli täytenä yllätyksenä. Kuin närkästyneenä korppitukka nousi istumaan toisen alla, tukeutui kyynerpäihinsä ja kohotti kysyvästi kulmaansa, kuin odottaen, että blondi olisi tehnyt enemmänkin, kuin vain kevyesti näykkinyt. Vain hetki sitten tuo oli ollut kauhusta jäykkänä, pakokauhun partaalla, ja nyt.. Ei niinkään. Varmoin elein Miles otti Fabiania leuasta kiinni, ja teki luultavasti ensimmäisen kerran tänä iltana näin selvästi aloitteen. Ttse suudelmassakin oli raju, omistava ote, lupia ei turhaan kyselty. Ja miksi oltaisiinkaan kyselty? Molemmilla tuntui olevan selvää, ettei kumpikaan aikoisi perääntyä. Ei enää tässä vaiheessa.
Toinen tuntui olevan täysin varma tekemisistään, kun määrätietoisesti pyydysti urheilijanalun alahuulen hampaidensa väliin, virnisteli hetken ja sitten kellisti koko pojan alleen. Blondi ei ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui, ennen kun makasi selällään toisen alla. Kaikki kävi nopeasti ja siististi, ihan kuin Fabian ei painaisi mitään, ja Miles olisi vain kevyesti pyöräyttänyt hänet ympäri. Ei vanhempi ollut tajunnut edes tehdä vastarintaa; hän oli ollut varma siitä, että oli ja pysyi päällä.

Oli Fabianin vuoro olla epävarma. Hän oli aina vastuussa tilanteiden kulusta, tottunut ohjaamaan seuralaistaankin. Tuntui kummalliselta, kun toinen istui päällä, vaihtoi roolit täysin päinvastaisiksi ja pakotti urheilijanalun asemaan, jossa hän ei ollut koskaan ennen ollut. Ei ahdistanut siksi, että Miles oli siinä, vaan siksi, ettei sen takia päässyt mihinkään, eikä poika varmasti maannut siinä omasta tahdostaan. Ahdisti, ja se kuvastui vihreistä silmistä peittelyistä huolimatta kovin selvästi. Ei hän ollut peloissaan, ei varsinaisesti, vain hyvin, hyvin ahdistunut. Jännitti. Tuntui typerältä luovuttaa kaikki se valta toiselle, etenkin, kun tuo ei selvästikään ollut tilanteen tasalla. Yllättäen blondi olikin se, joka ei tiennyt miten olla. Hän ei ensin tiennyt, mitä tehdä käsillään, mitä jaloillaan tai huulillaan, jäätyi vain totaalisesti paikalleen.
Automaattisena reaktiona poika pyrki ensin pois toisen alta, mutta tajusi nopeasti, ettei pääsisi mihinkään. Ääni päässäkin huusi, ettei nyt peräännyttäisi, ja nalkutti niin kauan, että ajatus rekiströitiin. Nopeasti tilanne kerrattiin mielessä. Eihän se ollut nii kauheaa, olihan Fabian ollut alla äskenkin. Ja silti se oli nyt niin erilaista. Korppitukka oli ottanut ohjat, kädet juoksivat urheilijan sisäreisille. Ja hitto, poika piti siitä. Hän ei vain yksinkertaisesti voinut olla nauttimatta siitä.

Lantio nousi, painautui tiedostamatta toisen kehoa vasten, kun sormet liikuskelivat reisien sisäpinnalla, lähettivät selkäpiitä pitkin hyvän olon aaltoja, saivat huulilta karkaamaan raskaan hengähdyksen. Tähän asti kosketuksista oltiin melkein unohdettu nauttia; oli ollut liian kiire keksiä tekemistä itselleen. Nyt, kun poika oltiin vangittu sänkyyn, jätetty tiukasti talteen toisen kehon alle, pieneistäkin kosketuksista saattoi nauttia täysin rinnoin. Housut potkittiin yhteistuumin päältä, hylättiiin lattialle Milesin omien seuraksi. Vaikka huoneilma sai paljastetun ihon nousemaan kananlihalle, korppitukka oli niin lähellä, että olisi ollut mahdoton kylmettyä.
Fabian otti osan kontrollistaan takaisin, kun nousi takaisin istumaan ja nosti korppitukan mukanaan. Toinen oli edelleen selvästi päällä, joskin asemat olivat hiukan tasapuolisemmat. Se riitti. Käsien annettiin jälleen palata toisen sisäreisille ja lantiolle, hampaat seurasivat pian perässä. Kaksi sormea pujotettiin toisen bokserien vyötärön alle, kokeilevasti vedettiin sivusta alemmas ja annettiin huulten hetken tapailla paljasta aluetta, ennen kun koko vaatekappale vedettiin toisen päältä.

Blondi oli selvästi kuin puulla päähän lyöty Milesin yhtäkkisestä päähänpistosta. Ja kyllä, tuo kaikki rohkeus lähti yhdestä ainoasta päähänpistosta kostaa pojalle aikaisempi välikohtaus kivikovalla asfaltilla. Ei tummatukkainen tapahtumasta mitenkään katkera ollut, tai murhanhimoinen, ei suinkaan. Tuolla vain sattui olemaan aivan mahdoton halu tehdä kiusaa toiselle, jä näinollen ehtiä keräämään rohkeutta itsekin, pitkittää tilannetta. Itsevarmuuden takana siis edelleen kyti jännitys, joka tosin oli piilotettu eleiden ja virneiden taakse niin taitavasti, ettei tuosta selvää ottanut.
Fabianin silmistä kuvastui aivan uusi tunnetila - epävarmuus. Ei tuo oikein tainnut tietää, mitä tehdä. Yritti vähän pyristellä vastaan, kunnes ilmeisesti tajusi tyytyä kohtaloonsa. Virne tummatukkaisen huulilla leveni entisestään, teki niin helvetin hyvää tietää olevansa tilanteen herra. Kusipää mikä kusipää, jos tuolta jonkinnäköistä turhaa herkistelyä oletti, joutui todennäköisesti pettymään. Pääkopassa käväisi perin ilkeäkin ajatus; sytyttää blondi aivan äärimmilleen ja hiipiä pois paikalta yllättävän ja tärkeän puhelun turvin vakuutellen, että nyt oli kyseessä henki ja elämä.

Tummatukan kosketuksiin tuo rauhoittuikin - painoi lantiotaan enemmän kiinni, henkäisi nauttien. Oli vaikea pitää sormia erossa tuollaisen reaktion saatuaan, teki kovasti mieli kiusata blondia enemmän. Mutta kaikki aikanaan ja nyt oli aika luopua ylimääräisistä vaatekappaleista. Myös Fabianin housut löysivät tiensä epämääräiseen vaatemyttyyn lattialle.
Kestohymy ei lähtenyt tummemman huulilta; jos ei virnistelty, niin huulilla koreili pienenpieni vino hymyntapainen. Eikä tuo hymy hyytynyt edes silloin, kun blondi päätti kiskoa ohjat takaisin kätösiinsä ja kohottautua istumaan. Käsien annettiin levätä blondin niskalla, hyväillen kaulalinjaa melkein huomaamattomasti sormilla.
Blondin käsien karatessa takaisin sisäreisien ja lantion herkälle iholle tummatukkaisen jännitys palasi jälleen huomattavammaksi muttei silti pelokkaaksi. Hampaiden seuratessa kosketusta tuon huulilta pääsi henkäys, vartaloa painettiin lähemmäs, vaatien lisä kosketusta. Äkkiä sormet tapailivatkin boksereiden reunaa, laskivat sitä, lopulta taiteilivat kyseisen vaatekappaleen kokonaan pois.
Sydän hakkasi, jännitti taas, kädet haparoivat hieman epävarmasti blondin leualle. Kasvot nostettiin omien tasolle ja huulet painettiin yhteen hakien aikaa ja turvaakin ehkä. Molemmat kätensä tummatukka vei blondin kasvoille, sivellen poskipäitä peukaloillaan. Tapitti toista silmiin, etsien vastausta johonkin, mitä ei edes itse tiennyt. Yksi niistä lukuisista epävarmoista hetkistä pojan elämässä jotka menivät ohi yhtä nopeasti, kuin alkoivatkin. Pieni suudelma painettiin jälleen blondin huulille, huulilta poika siirtyi tunnustelemaan kaulaa, solisluita, rintakehääkin. Kädet tuo painoi blondin hartioille, kaataen tuon takaisin selälleen sängylle. Blondin bokserit seurasivat tummatukan omia. Huulet poika painoi vaatekappaleen alta paljastuneelle iholle hieman lantioluusta alaspäin, kädet hieroivat kylkiä, reisiä. Virnistellen tuo nappasi hampaillaan blondia reidestä, antoi kielensä kiusoitella herkkää ihoa.

/ anteeks kesto ;; ''333 /

Tilanne oli uusi molemmille, molemmat olivat silminnähden kauhuissaan ja täysin tietämättömiä siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta kumpikaan ei perääntynyt, ja molemmat koittivat parhaansa mukaan peitellä epävarmuuttaan, esittää olevansa täysin tilanteen tasalla ja osaavansa sen kaiken vaikka silmät kiinni ja takaperin. Oli kuin kirjoittamaton sääntö, että milliäkään ei peräännytty. Ei voitu suoda toiselle sitä myönnytystä, että oltaisiin annettu periksi. Urheilijanalku näki tilanteen jonkintasoisena valtataisteluna; kumpikaan ei voinut antaa toisen voittaa. Ja vaikka he eivät tavoitelleet mitään, eivätkä kilpailleet mistään, oli mukana silti roima annos kilpailuhenkeä. Se oli läsnä, vaikkei sitä välttämättä koko ajan tiedostanutkaan. Niin se oli aina, asiassa kun asiassa, tilanteessa kun tilanteessa. Silloinkin, kun se ei millään sopinut kuvaan. Nyt kun Miles oli järkyttänyt valtatasapainoa ennestään tossuttamalla blondin, oli tilanne entistä enemmän mittelö. Se, ettei kyse ollut vain romanttisesta rakastelusta kuunvalossa, ei kuitenkaan tehnyt tilanteesta yhtään sen merkitysettömämpää tai mitäänsanomattomampaa, päinvastoin. Terve kilpailuhenkisyys toi lisäjännitystä, pakotti antamaan parastaan.
Kun kaksi poikaa oli alasti kietoutuneena toisiinsa, pysytteli niin lähellä ja avoimesti juoksutti käsiään toisen keholla, ei millään voinut olla mittailematta toisen ruumista katseellaan, olla alitajuisesti arvostelematta pieniäkin piirteitä. Oliko sillä paremmat vatsalihakset, pienempi pelastusrengas tai parempi varustelu? Naisten kanssa kehoja ei voinut vertailla toisiinsa.

Fabian oli edelleen sitä mieltä, että korppitukka oli eittämättä upea, kun antoi hetken itsensä ihailla tuon paljasta kehoa suudelmien lomassa. Toinen ei ollut yhtään liian laiha, muttei toisaalta pyöreäkään, ei niin lihaksikas, että olisi saanut pojan tuntemaan alemmuutta. Kylkiluut erottuivat vaaleaa ihoa vasten, ylimpien vatsalihasten varjot piirtyivät oikeassa valossa näkyviin; reidet olivat täydelliset kaaret, sulavasti yhdistyivät kosketuksista notkolle kaartuvaan selkään, symbioosissa jatkuivat teräville lantioluille ja aina siroihin, pitkiin sormiin asti, jotka kaikki muodostivat yhdessä täydellisen kokonaisuuden. Urheilijanalun silmissä toisessa ei ollut virheitä; hän oli niin hetken huumaama, että olisi vain halunnut pidellä toista sylissään, pitää vain yksillään. Miles oli Fabianin. Yksin hänen.

Bokserit hivutettiin pois myös blondin päältä, pudotettiin huolimattomasti lattialle rikkoen kosketus vain muutamaksi silmänräpäykseksi. Hetken urheilijanalku antoi itsensä nauttia kosketuksista ja pysyä alla, mutta pian kietoi kätensä toisen selän ympärille, ja melko rajuni ottein kaatoi tuon takaisin sängylle, jäi itse päälle ja riisti ohjat jälleen itselleen. Hampaat aloittivat tiensä lantioluilta ja jättivät merkin sisäreidelle, ennen kun sallivat kielen hipaista haarojen väliä. Kädet seurasivat pian perässä.