I don't wanna lose control, but I'm falling

//... XDDD Tää menee niin muussiks

"Mä en rauhotu! Mä en ansaitse tätä!" Mary-Ann huusi edelleen kurkkusuorana ja tuijotti särkyneenä kahta ihmistä, joilla oli vielä hetki sitten ollut suuri merkitys tälle blondille.
"Mun elämä on täydellistä! Kaikki kadehtii aina mua! MUA! Mä saan aina kaiken haluamani! Mutta nyt... Te kaks ällötätte mua! Senkin selkäänpuukottajat!" cheerleader kiljui kiljumistaan ja tällä kertaa nurin lensi lähellä ollut tuoli.

Ihmisjoukosta tuli esiin klubin turvamies, joka hetken aikaa analysoi tilannetta katseellaan. Sitten hän murahti ja tuijotti näitä kolmea nuorta uhkaavasti.
"Jos te ette nyt poistu täältä, mä soitan poliisit", mies sanoi herättäen Mary-Annen huomion. Blondi kivahti vihoissaan ja tuuppasi turvamiehen kumoon.
"Painu vittuun, asia ei koske sua paskan vertaa!" Mary-Ann sähähti ja kääntyi taas katsomaan Dannya ja Liziä. Oikeastaan katse oli enemmänkin kohdistettu Dannyyn, jota tyttö tuijotti katkerasti.
"Mun tekis niin mieli repii sut palasiks... Sä oot ollu vaa piikki mun lihassa", vaaleaverikkö kuiskasi käheällä äänellä ja seisoi aivan paikoillaan.

Mary-Ann ei todellakaan hallinnut tekojaan ja sanojaan sillä hetkellä. Tottakai jokin osa aivoissa oli sanonut, että nyt pitäisi lähteä, ellei halunnut löytää itseään putkasta. Mutta ei, siinähän Mary-Ann oli kaatanut kumoon klubin yövartijan, joka soitti poliisit tulemaan paikalle.
Tyttö oli niin sekaisin. Näin sekaisin hän ei ollut koskaan ollut. Dannyn ja Lizbethin näkeminen yhdessä oli todellakin aiheuttanut jonkin sortin häiriön tämän neitokaisen päässä.
Sitten vahvat kädet kietoutuivat blondin ympärille.
"Ja nyt tämä pikkublondi rauhoittuu", turvamies nurisi, jolloin Mary-Ann alkoi kiljua ja potkia entistä enemmän.
"VITTU PÄÄSTÄ MUT IRTI!" M.A huusi minkä pystyi ja onnistui potkimaan kumoon lisää tuoleja. Turvamiehellä oli aikamoinen työ pitää vaaleaverikkö aisoissa.
"Jos muhun tulee mustelmakin, niin mä käsken mun isää haastamaan sut oikeuteen pahoinpitelystä!" Mary-Ann uhkasi, kun turvamies työnsi hänet vasten seinää ja piteli tytön käsiä tytön selän takana.
"Katsotaan eka, haluaako sun isäs maksaa sun sakot", turvamies sanoi vakavalla äänellä. Pian Mary-Ann särkyi kokonaan ja alkoi itkeä hervottomasti. Hänen kasvonsa piiloutuivat vaaleiden hiuksien alle, kun tyttö nyyhki ja tärisi. Ei tämän illan näin pitänyt mennä.

Blondi vain jatkoi raivoamistaan ja heitti tuolin nurin. Lizbethin olisi tehnyt mieli vain tuhahtaa tuon väitöksille. Hän ei suinkaan ole koskaan ollut kateellinen tuolle vaalealle kaunistukselle tämän ulkonäöstä, sillä on pitänyt itseään aina kauniimpana ja viehättävämpänä. Mary-Annen kaltaiset ihmiset... He eivät kertakaikkiaan saaneet hänen itsetuntoaan alas. Olihan tyttö vielä varsin hyvä koulussa, muttei ollut kertonut siitä ystävilleen vaan teeskennellyt, että oli saanut surkean numeron kokeesta vain piristääkseen näitä. Mutta tämä aihe ei ole aivan ajankohtaista ajattelua tällä hetkellä.

Turvamies kiinnitti bruneten huomion, joka katsoi tätä hetken, kunnes sitten käänsi katseensa takaisin pimahtaneeseen ystäväänsä. Tai no, voisikohan sanoa, että ex-ystävään? Lizbeth huokaisi hiljaa, huomaamattomasti pienestä helpotuksesta, sillä M.A uhkaili Dannya, ei häntä.
Neiti painoi kätensä korvilleen, sillä M.A:n kiljunta ja karjunta aiheutti hänelle aivan kamalaa päänsärkyä, joka tuntui raastavan hänen aivoparkojaan. Hän rypisti otsaansa tuskissaan ja puristi silmiään kiinni. Lattia tuntui liikkuvan hänen jalkojensa alla ja vatsassa myllersi ikävästi.
"Lopeta toi karjuminen M.A..." kuiskasi Lizbeth hiljaa ja raotti silmiään, joissa välkehti erivärisiä palloja. Hän ei enää ikinä joisi näin paljoa! Varsinkaan blondin, komean kundin kanssa. Blondit saivat nyt riittää. Hän oli saanut niistä tarpeekseen.

Tytön onneksi turvamies painoi blondin seinää vasten, joka sai tämän hiljenemään, joka edes auttoi päänsäryn hellittämistä. Mutta suurimpana syynä oli se, että hän oli juonut aivan liikaa ja tarvitsi lepoa. Lepääminen ei oikein kiehtonut häntä, sillä aamulla olisi aivan kamala krapula odottamassa heti silmien avautumista.
M.A oli aivan selkeästi isän lellitty tyttö. Liian lellitty. Miten tuo tuleekaan pärjäämään elämässään ilman isäänsä ja tuon varoja?
Toisen nyyhkyttäessä brunette kaivoi pienestä iltalaukustaan iPhonensa ja tarkisti kellonajan, joka ei aluksi kertonut hänelle yhtään mitään. Digitaaliset numerot olivat täyttä hepreaa hänelle, kunnes vähitellen aivot ottivat vastaan kirkkaassan näytössä loistavat numerot ja saivat tolkkua niistä. Tyttö vilkaisi sitten Dannya ja sitten M.A:ta. Hän ei jaksaisi jäädä tänne seuraamaan toisen pidätystä. Eikä hän halunnut, että hänen vanhempansa kuulisivat tästä, joten paras vaihtoehto olisi, että hän ottaisi turvamiehen ehdotuksesta vaarin ja lähtisi kiltisti kotiinsa. Mihin häntä muka täällä tarvittiin?

Tilanne oli riistäytynyt täysin käsistä. Mary-Ann jatkoi riehumistaan, jonka takia turvamiehetkin olivat saapuneet paikalle. Lizbeth mumisi jotain blondille neidolle, että lopettaisi karjumisen. M.A huusi ja riehui, itkikin. Toisen jokainen kyynel sai pojassa värähtämään säälin ja huolenaiheen. Se todella, todella teki kipeää. Miten surullista se olikaan katsoa toisen kärsivän niin paljon. Danny oli kahden vaihteella, joko hän jatkaisi ilkeilyään välittämättä toisen tuskasta, tai myöntäisi oman tuskansa ja auttaisi toista rauhoittumaan. Mutta mitä hän tekisi? Ei Danny ollut sellainen, joka antoi naisten pomputella, ei tosiaankaan. Mutta Mary-Ann oli niin surullisen, haavoittuneen näköinen. Eihän tästä tarvitsisi tulla mitään heidän välilleen enää. Jos hän vain vähän auttaisi toista. Sanat kuitenkin tarkertuivat kurkkuun kun toinen yritti aukaista suunsa. Hän vain tuijotti vihaista, itkevää neitoa, joka oli hetki sitten huutanut ja haukkunut pojan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ilman, että hän edes ansaitsi niitä. Mary-Ann oli se, joka oli sotkenut kaiken heidän välillään. Puuttunut pojan omiin asioihin ja sekoittanut kaiken, sekä kaiken lisäksi haukkunut tämän kaksoisveljeä sairaaksi ja mitä kaikkea. Ja sitähän Danny ei voinut hyväksyä. Andrew oli hänelle kaikkein tärkeintä koko maailmassa ja se rukka ei välttämättä kestäisi kuulla moisia ilkeyksiä, jota M.A oli hänelle sanonut. Niin, vaikka Andrew olikin väittänyt, ettei välittänyt. Pystyisikö Danny hetkeksi hellittää ja ajatella toiselle anteeksi antamista? Ja jos hän sen pystyisi tekemään, antaisiko M.A hänelle anteeksi? Tuskinpa. Äh, miten sekavaa!

Danny katsoi kauhun vallassa kun blondi kaunotar sitten kumosi vartijan maahan. Mitä helvettiä täällä oikein tapahtui? Kytät soitettiin tulemaan. Poika vilkaisi Lizbethiä. Tuo näytti pohtivan, että jäisikö vai lähtisikö lipettiin. Julmaa ehkä, mutta häneen ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Olisi ehkä parasta vain tuolle, että lähtisi pois. Riitahan kuitenkin suurimmaksi osaksi koski Dannyä ja M.A:ta.
Katse palasi Mary-Anneen, josta vartijat olivat takertuneet kiinni ja iskeneet seinää vasten. Se suorastaan sai vihan myllertämään nuorukaisen sisällä. M.A potki ja riehui edelleen, mutta pian tuon hiukset valahtivat kasvojen eteen verhoksi. Tyttö tärisi ja nyyhkytti.
"Päästäkää se nyt jumalauta irti", Danny sai äänensä palaamaan. Se oli täynnä vihaista sävyä, suorastaan pelottavan kuuloista.
"Teidän kannattais nyt pysyä rauhallisena, ellette halua osallistua poliisien matkaan", yksi turvamiehistä nurisi.
"No voi vittu päästäkää se nyt saatana irti. Etteks te nää että te satutta sitä!?", poika rupesi huutamaan raivoissaan, astuen lähemmäksi neitoa, jolloin kädet vapaana oleva turvamies tuli eteen. Hän tönäisi Dannyä rinnuksesta ja varoitti pysyä kauempana.

Silloin jokin naksahti todella pahasti. Vain yksi vahva huitasu kädellä, suoraan nyrkki päin turvamiehen naamaa ja toinen oli kumossa. Danny kääntyi takaisin M.A:han ja siitä pitelevään turvamieheen. Poika oli aikeissaan jo mennä repimään miehen pois toisen kimpusta, mutta turvamies, jota Danny oli lyönyt, nousi nopein liikkein lattiasta.
"Olipas se typerä päätös", vihainen mies ärähti ja tarttui Dannystä, joka sai vielä lyötyä kerran toista. Se selvästi sattui, sen huomasi miehen kasvoista. Tällä kertaa toinen ei kuitenkaan kaatunut, vaan sai pidettyä otteen Dannyssä.
"Ja sinä voisit nyt poistua, ellet halua näiden mukaa ku poliisit tulee", turvamies kääntyi sanomaan Lizbethille. Danny iski kyynerpäällään toisen vatsaa. Mies älähti pienestä kivusta, mutta takertui vahvemmin pojasta kiinni. Se ei olisi varmaan kannattanut.. Turvamiehet olivat kuitenkin häntä pidempiä ja vahvempia. Heidät olivat koulutettu tähän.
"Mary-Ann", Danny henkäisi. "Ootko sä kunnossa?", hän kysyi toiselta, vaikka tiesikin, että saisi vain kamalaa huutoa ja kiljumista vastaukseksi. Ei voisi käydä niin hyvää tuuria, että toinen olisi leppynyt tässä ajassa. Tyttöhän vihasi häntä. Niin kuin Danny neitoa. Vai vihasiko hän toista sittenkään? No ei. Eiköhän poika ollut typeränä sen juuri äsken todistanut. Saatana.

Vaaleaverikkö hengitti äänekkäästi ja yritti lakata itkemästä. Se kuitenkin tuntui mahdottomalta tehtävältä, kyyneleet vain tulvahtivat ulos tummansinisistä silmistä ja pilasivat samalla cheerleaderin silmämeikin. Hänen silmämeikkinsä valuivat kyynelten mukana poskille jättäen jälkeensä vain mustaa töhryä. Mary-Ann oli mennyt aivan paniikkiin. Hänet kai vietäisiin putkaan, eikö? Likaiseen ja haisevaan putkaan, jossa oli kamalia ihmisiä. Ei M.A ollut kamala, hän ei vain kuulunut sinne niiden joukkoon! Hän ei halunnut joutua sinne yksin, ei missään nimessä. Se tuntui kuin pahimmalta painajaiselta. Tämä ajatus vain lisäsi tytön sekavaa olotilaa.

Mary-Ann kuuli Dannyn sanovan jotain, mutta se hukkui tytön raskaan hengityksen alle. Blondi havahtui kunnolla Dannyn olemassaoloon vasta sitten, kun jotakuta oli lyöty. M.A käänsi nopeasti päätään ja näki, kuinka yksi turvamies oli lyöty maahan. Cheerleaderin silmät nousivat nopeasti katsomaan Dannya, joka olikin jo melkein kiinni Mary-Annea pitävässä turvamiehessä, mutta pojan huonoksi tuuriksi turvamies, jonka poika oli kumonnut maahan, tarttui pojasta kiinni.

Mitä helvettiä oli juuri tapahtunut? Miksi ihmeessä Dannykin oli alkanut riehua? Tämä tuntui olevan niin absurdia, ettei Mary-Ann oikein itsekään tuntunut pysyvän perässä. Yrittikö Danny näin muka lepytellä häntä, todistamalla näin muka sen, että välitti? Ei, ei mene läpi.
Tyttö mulkaisi pahasti Dannyyn, joka kyseli tytön vointia. Vaaleaverikkö käänsi katseensa edessä olevaan seinään ja rutisti silmänsä kiinni hetken päästä.
"Ei kuulu sulle", M.A mutisi vihaisesti ja näytti hitusen turhautuneelta ja katkeralta.
"Noniin Liz, liity säkin meijän joukkoon", cheerleader kehotti ivallisesti. Niin, jos sitä kerraan putkaan oltiin menemässä, niin kaikki vain mukaa. Eipä ainakaan Mary-Annelta loppunut tekeminen tältä illalta, kun hän pääsisi ilkkumaan ex-ystäväänsä ja ex-seksikumppaniaan. Nuo kaksi ansaitsivat todellakin ilkut tältä vaaleaveriköltä, joka alkoi taas nyyhkyttää, tällä kertaa hiljaisemmin kuin äsken. Hän ei vieläkään uskonut sitä, että pian poliisit tulisivat ja raahaisivat hänet putkaan.

Sittenkös jo ihmiset tekivät tietä parille isokokoiselle polisiille, jotka olivat valmiina taluttamaan nämä kaksi nuorta autoonsa. Mary-Ann inahti särkyneenä ja katseli anelevasti poliiseja.
"Ei, ei ei! Mä oon pahoillani, että tönäisin sen yhen kumoon! Mä en haluun putkaan, en halua! Oikeasti, päästäkää mut menee, en mä tarkottanu. Mä oon ottanu pari ylimääräistä ja oon vihanen näillä kahdelle. En mä halua putkaan", kuului vuodatus tytön suusta, mutta se meni poliisien kuuroille korville, sillä nämä vain tarttuivat kiinni Dannysta ja Mary-Annesta ja alkoivat taluttaa näitä kahta ulos klubilta.

Kaikki äänet, aivan kaikki, katosivat kuin tuhka tuuleen. Lizbeth ei halunnut enää kuunnella yhtään mitään. Hän ei halunnut kuunnella M.A:n ilkkuja, eikä ympärille kerääntyneiden ihmisten paheksuvia puheita. Jopa muiden ihmisten katseet tuntuivat ahdistavilta.

Bruneten huulille kohosi pieni hymy, joka pyyhkiytyi nopeasti pois kasvoilta hänen huomatessaan Dannyn leikkivän sankaria. Aivan selvästi tuo välitti M.A:sta, sanokoon mitä vain. Tyttö uskoi vain ja ainoastaan silmiään. Hän päätti, ettei enää kuuntelisi toisten valheita ja keskittyisi näkemään itse asioita, ilman toisen näkökulman vaikuttamista. Hän voisi nähdä muut... Lizbethin näkökulmasta, eikö vain?

Brunette laittoi iPhoninsa takaisin iltalaukkuunsa ja heilautti alkoholilta haisevat hiuksensa pois kasvoiltaan. Hän käveli sulavasti poliisien ohitse, jotka taluttivat M.A:ta ja Dannya kohti ulko-ovea. Kengät klonksahtelivat lattiaa vasten, hänestä tuntui kuin aika olisi seisahtunut, kun hän sitten käänsi katseensa M.A:han.
"Voi että Mary-Ann. Sä taidat sittenkin olla jonkun prinsessa. Ihan niin ku mä silloin kerran sanoin sulle", sanoi Lizbeth hymyillen ystävällisesti blondille ja sipaisi nopeasti tämän poskea kävellen sitten tämän ja poliisien ohitse ulko-ovelle, josta astui ulos. Hän ei ollut suonut ainuttakaan katsetta Dannyyn, mutta ei se häntä haitannut. Ehei, hän löytäisi aivan varmasti jonkun vieläkin komeamman ja hurmaavamman miehen ikiomaksi prinssikseen.

Tyttö lähti kävelemään kylmää, pimeää katua pitkin kohti kotiaan. Nyt hän tarvitsisi ihanan vaahtokylvyn, joka puhdistaisi hänen alkoholista kärsivät hiuksensa. Sitten olisi särkylääkkeen ja vatsaa rauhoittavan tabletin vuoro. Sen jälkeen hän voisikin mennä nukkumaan ja varautua aamulla iskevään krapulaan.
Hänellä oli ihmeen kevyt olo. Aivan kuin hän olisi kävellyt sulavasti pilvien päällä, jotka johdattivat häntä kohti ihanaa kotia. Luojalle kiitos siitä, että hän pystyi vielä kävelemään kauniisti korkokenkiensä kanssa liikaa nautitusta alkoholista huolimatta. Hymy luotiin huulille ja huulilta karkasi helpottunut naurahdus. Mitä siitä vaikka huominen olisikin aivan kamala? Pääasiahan oli, että hänellä oli nyt, tällä hetkellä hyvä olla!

//ja Liz vetäytyy pois. kiitos mahtavasta pelistä! otetaan toki uusiksi~ ♥ :'D

Kuten arvata saattoi, M.A:n ei antanut lämmintä vastausta, vaan kylmän, läpitunkevan katseen ja töksäytti jonkun lyhkäisen vastauksen. Danny vähät välitti. Hän ei nyt jaksanut olla kiinnostunut siitä, että miten Mary-Ann häntä kohteli. Kunhan toinen nyt vähän rauhottuisi ja lopettaisi itkemisen. Toinen näkeminen tuollaisena tuntui repivän kropan jokaisen haavan auki.
Poliisit sitten saapuivat paikalle ja M.A yritti selitellä heille jotakin, mitä Danny ei vaivautunut kuuntelemaan. Hän tarkkaili jokaista tytön ilmettä ja liikettä, ikään kuin peläten, että kohta toinen saisi paniikkihäiriön tai kuolla kupsahtaisi. Vaikka eihän Danny sitä oikeasti pelännyt. Katse ei kerta kaikkiaan vain suostunut irrottautumasta toisesta. Oli jonkinlainen pakkomielle tarkkailla toista. Ehkä se johtui toisen huolehtelemisesta. Mutta pitäisi kuitenkin olla varovainen, ettei rupeaisi liian ystävälliseksi. Dannyn piti pitää kova kuorensa sellaisenaan, mutta pieni avunanto ja toisen huolehteleminen ei sitä auki repisi. Ainakaan välttämättä.
Itse Danny ei puhunut poliiseille mitään. Hän oli lopettanut riehumisen ja kulki näiden mukana vaikena. Isä kulta varmaan tykkäisi kun kuulisi poikansa joutuneen taas putkaan.

Lizbeth tuli heidän perässään jotain sanomaan Mary-Annelle, muttei kertaakaan vilkaissut Dannyyn. Dannyn teki mieli käskeä toisen painua hevon helvettiin, sillä ei missään nimessä tahtonut kenenkään sanovan tai tekevän tällä hetkellä Mary-Annelle. Huomenna asiat sitten saattaisivatkin olla taas niin, ettei jätkää kiinnostanut vittuakaan missä M.A oli ja kenen kanssa. Tämä ystävällisyys oli tullut enemmänkin nopeana päähänpistona, säälistä ja huolesta. Mutta tuskinpa poika kokonaan tälläiseksi jäädä, antaa anteeksi. Ei, tuskinpa.

Poliisit veivät Dannyn, sekä M.A:n poliisiauton luokse. Heidän käsiin pistettiin käsiraudat ja Danny katsoi uskomatta silmiään. Hei, ihan oikeesti?
"No onko nää nyt jotenki tarpeen?", Danny huokaisi ärsyyntyneenä. Toinen poliisi vain mulkaisi häntä ilkeästi ja kehotti pitämään suun kiinni. No voi että kun nämä turvamiehet sun muut poliisit olivat aina niin kultaisia. Saatana.
He istuutuivat takapenkille. Danny tarkkaili tyttöä vähän väliä, kuitenkin yrittäen tehdä sen vähän huomaamattomammin. Neito luultavasti alkaisi hakkaamaan häntä heti kun saisi kädet vapaaksi. Voi, voi. Mitäköhän muuta kivaa tämä ilta toisi vielä mukanaan?

//
Jooooo, Lumene, uutta peliä piaaaan<3

Mary-Ann käänsi päätään Lizin suuntaan kuullessaan toisen taas puhuvan. Brunettelle suotiin murhaava ja jäätävä katse, kun toinen puhui jotain prinsessoista.
"Mä en tunne sua tästä lähtien", M.A murahti, katsoi Liziä tiiviisti silmiin ja sittenkös toinen oli jo kadonnut paikalta. Noin vain kehtasi lähteä paikalta ilman, että olisi pyytänyt anteeksi! Se oli siinä, nimittäin heidän kahden ystävyys. Turha tulla huomenna pyytelemään anteeksi, sillä sitä Mary-Ann ei ollut antamassa.

Vaaleaverikkö heräsi kiukustaan, kun tunsi jotain kylmää ranteissaan. Blondi kivahti loukkaantuneena, kun tajusi hänelle olleen pistettäneen käsiraudat.
"Mitä vit- hei! Hei, näytänkö mä muka joltain vaaralliselta murhaajalta, hä?" cheerleader tuhahti, kun heidät istutettiin auton takapenkille.
"Toi kyllä ansaitsee käsiraudat, se nimittäin ei osaa pitää käsiään erossa sitten kestään", Mary-Ann puhui taas ja loi Dannyyn paheksuvan katseen. Danny saisi vielä monet tunnit kuunnella tämän blondin saarnaamista hänen ystäviensä kanssa pettämisestä ynnä muusta sellaisesta turhasta, joka menisi luultavasti Dannylta ohi kuulevien korvien.

Vaaleaverikkö huomasi Dannyn katseet itsessään, mutta ei antanut sen häiritä murjottamistaan. Tyttö tuijotti vain tiukasti eteensä huulet mutrulla, kun auto lähti liikkeelle. Kunpa isi kuulisi tästä ja maksaisi hänet ulos...

Tietenkin Mary-Ann hermostui huomatessaan, että nyt oli aika pistää heidät vielä rautoihin. Kyllä se Dannyäkin ärsytti, mutta M.A:n todella kannatti nyt tukkia turpansa, jottei suututtaisi kyttiä enemmän. Pahimmassa tapauksessa turvamiehet voisivat yrittää nostaa syytettä toisen tönimisen takia. Mutta tuskinpa. Oli se kyllä mahdollista.
Danny olisi tahtonut sanoa toiselle, että yrittäisi rauhoittua ja olla hiljaa, mutta ei sitten viitsinyt. Sieltä olisi taas tullut vastaukseksi sellaista tekstiä, mitä jätkä ei tahtonut käydä läpi poliisien kuullen.

M.A katsahti poikaan kylmästi, sanottua jotakin sen tyylistä, että Danny ansaitsi raudat ja ettei tämä osannut pitää näppejä irti kenestäkään. Oliko toisen nyt niin helvetin pakko ruveta tässä jatkamaan heidän välisiään ristiriitoja?
Danny murahti vittuuntuneena. "Samaa voisi sanoa susta. Ja sulle kannattais pistää raudat jalkoihinki, ettei ne olis koko ajan auki kaikille", tämä töksäytti, mulkaisten samoin tavoin tyttöä, miten tuo oli häneen hetki sitten katsahtanut.
Ihan sai vihan taas pintaan nousemaan kun mietti, että mitä neiti aina suustaan päästi. Ja voi että miten pitkä ilta tästä tulisi. Olisiko mitään sen kamalempaa kuin joutua juuri M.A:n kanssa yhdessä putkaan? Heillä tulisi varmasti olemaan oikein mukava keskustelutuokio.
Mitäköhän Danny oli edes oikein ajatellut kun oli rupenut toista puolustelemaan? Pyh. Tuo tyttö ei ansainnut minkäänlaista hyvää kohtelua tai apua.

Pian auto pysähtyi. Ovet aukaistiin ja kovin kourin heidät otettiin autosta, hetkeksikään irti päästämättä.
"Eiköhän viedä teidät nyt rauhoittumaan".
"Kai saa käydä soittaa puhelun?", Danny kysyi viileästi.
"No sitä te joudutte odottamaan jonkun aikaa". Selvä. Danny sitten soittaisi isälleen heti kun olisi mahdollisuus.

Mary-Ann oli onnistunut rauhoittelemaan itseään jo hieman, kunnes Danny meni pilaamaan senkin onnistumisen sanomisillaan siitä, miksi tyttö ansaitsi käsirautansa. Juopunut cheerleader käänsi nopeasti päänsä pojan suuntaan ja katsoi tätä sellaisella ilmeellä, josta selvästi saattoi erottaa 'se oli viimeinen tekosi' -viestin toiselle.
Ja sittenkös tyttö jo siirtyikin keskimmäiselle penkille, josta pojan hakkaaminen onnistui paremmin. Mary-Ann potki jaloillan toista jalkoihin ja käsiraudoilla sidoittulla käsillään rintakehään.
"Vitun paskiainen! Mä tapan sut, mä en kestä enää ees kattoo sua!" tyttö huusi hakatessaan poikaa vihan sokaisemana, mutta nopeasti pelkääjänpaikalla istunut poliisi jo vetikin tytön takaisin omaan reunaansa, mutta se ei silti estänyt blondia pahoinpitelemästä Dannya. Tyttö nimittäin kyyristyi ja nakkasi kenkänsä yksitellen poikaa päin.
"Sä ja sun vitumoisen himot! Sä saat vielä jonain päivänä jonku HIV-tartunnan ja arvaa nauranko mä sulle silloin räkäsesti päin naamaa!" tyttö huusi ja olisi vielä jatkanutkin, mutta edessä istuvalta poliisilta meni kertakaikkiaan hermot tämän huutavan tytön kanssa. Poliisi sulki tytön suun teipillä ja lukitsi käsiraudoissa olevat kädet kiinni ovenkahvaan, jotta tyttö ei päässyt irrottamaan teippiä suultaan.

Kuitenkaan teippaaminenkaan ei hiljentänyt tätä tyttöä täysin. Mary-Ann osasi äännennellä melko äänekkäästi, vaikka hänen suunsa olikin tukittu. Hän potki jaloillaan lattiaa ja hymisi äänekkäästi teipin takaa. Se ei tainnut olla poliiseille eikä Dannylle kovin kiva matka.

He pääsivät viimein perille ja poliisi, joka oli sitonut tytön käsiraudoista kiinni ovenkahvaan, irrotti cheerleaderin siitä. M.A riuhtasi teipin pois suunsa edestä, mutta ei tajunnut sen sattuvan niin paljon. Kun teippi oli revitty nopeasti suun edestä, ei Mary-Ann voinut olla vinkaisematta kivusta.
"Ai vittu!" tyttö parahti ja kyyneleet kirposivat silmiin. Miksi häntä piti kohdella näin huonosti, vaikka tyttö ansaitsi paljon parempaa kohtelua?
"Mitä, en saa soittaa isille vai? Mun isi on asianajaja! Se vittu haastaa teidät oikeuteen, mä pidän huolen siitä!" vaaleaverikkö uhitteli kuullessaan, että soittaminen ei vielä onnistunut. Molemmat poliisit purskahtivat nauruun ja avasivat sellin oven, jonka takana oli epämääräisen näköistä porukkaa istumassa.
"Maltamme tuskin odottaa", poliisit nauroivat yhteen ääneen ja työnsivät nuoret putkaan. Kaltereiden sulkeutuessa Mary-Ann liimautui kiinni kaltereihin, mutta tajutessaan niiden likaisuuden hän vetäytyi nopeasti pois niiden läheltä.
"Tää ei jää tähän!" tyttö kivahti loukkaantuneesti ja mutristi huuliaan.

Inhottavasti automatkasta huolimatta, Danny olisi osannut pitää itsensä rauhallisena - toisin kuin Mary-Ann, joka oli potkinut ja yrittänyt kaikin tavoin satuttaa poikaa. Toisen rimpuilusta ja raivosta välittämättä, Danny ei ollut sanonut sanaakaan toiselle, vaikka mieli olikin tehnyt sanoa vaikka mitä.
Onneksi he olivat kuitenkin päässeet autosta jo hetki sitten ulos. M.A:ta se ei kuitenkaan liikuttanut yhtään. Minkä takia toisen piti tehdä tilanteesta entistä vaikeampi? Eikö tuo nyt voisi vähän rauhoittua? Dannyä alkoi melkein hävettämään kun poliisitkin alkoivat nauramaan neidille.

Heidät suljettiin kaltereiden taakse ja poika huokaisi väsyneenä. Voi herran jestas sentään. Mary-Ann oli vaiennut, ainakin näin hetkeksi. Toista selvästi ällötti putkassa olo, eikä se nyt kovin mukavaa Dannystäkään ollut.
"No nii. Oliko järkee ruveta riehumaa sillee sielä saatanan baarissa?", poika murahti. Ihan kuin M.A ei muutenkin ollut jo täysin sekopää. "Vitun hienoa oikeesti. Hakkaa vielä päätä näihin kaltereihin nii saadaa sulle ehkä pakkopaitaki viel päälle".

Mary-Ann huokaisi kyllästyneenä ja kääntyi katsomaan Dannya, joka nyt vuorostaansa alkoi syytellä cheerleaderia tapahtuneesta.
"Hakkaa vaa sitä omaa päätäs seinään, vitun aivoton kana", blondi tiuskasi loukkaantuneesti ja pyyhkäisi kädellään poskelle valuneita silmämeikkejä pois. Se ei oikein auttanut, sillä silmämeikit olivat jo ehtineet kuivua matkalla poliisilaitokselle.
"Sun sitten piti olla samalla klubilla kuin mä. Stalkkaat sä mua?" vaaleaverikkö esitti Dannylle kysymyksen ja mulkoili toista edelleen halveksivasti.

Yhtäkkiä hän kuitenkin tunsi käden pakarallaan, jonka seurauksena M.A kiljahti säikähdyksestä ja luikahti nopeasti Dannyn taakse turvaan. Juopunut mies alkoi nauraa rehottaa kuin olisi juuri voittanut lotossa ja nosteli kättään, jolla oli Mary-Annen pakaraa koskettanut. Blondi inahti murtuneena ja vilkaisi nopeasti taakseen, ettei vain sielläkin olisi joku kamala pervo yrittämässä kosketella häntä.
"Mä haluun pois täältä..." tyttö parahti hiljaa itsekseen ja yritti pidätellä itkuaan.

Kukakohan täällä oli se aivoton kana? Niin joo, Dannyhän se tosiaan olikin. Hän se oli riehunut baarissa, heitellyt tuoleja, vetänyt kamalat itkukohtaukset ja haukkunut ihmisiä sen takia, ettei ollut saanut kaikkea haluamaansa. Joo, joo, aivan. Hän tosiaan. Danny mulkoili tyttöä vihaisesti. Turhaa M.A yritti esittää vietonta uhria.
"Kuule jos et sattunu silloi huomaamaa nii mulla oli jotain parempaa tekemistä ku ruveta sua stalkkaamaa", Danny henkäisi rauhallisesti. "Ja mulla on ollu muutenki aika kiireellistä, ettei oo ollu aikaa miettiä sun tekemisiäs - ei sillä että mua vittuakaan kiinnostais", lisättiin vielä loppuun.
Tosiaan. Hänellä oli ollut melkoista vientiä tässä heidän riidan aikana. "Ai niin, et sattuis tuntea Cassidyä? siinä vasta loistavaa seuraa. Mut kyl toi Lizbeth ehkä vei voiton kuitenkin. Aika hassu juttu miten noihin cheerleadereihin tuppaa törmätä", hän naurahti ivalliseen sävyyn. Sitten oli ollut se yksi cheerleader lisää. Blondi, pitkät hiukset. Nimi oli unohtunut.. Noh, siitä nyt ei jaksaisi mainita. Ja olihan niitä muitakin ollut kuin vain cheerleadereita.

Yhtäkkiä Mary-Ann kiljahti. Danny katsoi ihmeissään mitä oli tapahtunut. Joku erittäin humaltuneen näköinen - ja hajuinen - oli näemmä yrittänyt lähennellä neitoa. Hyi vittu mikä saastainen urpo.
"Hiljaa siellä", kuului pontevan miehen ääni, joka oli tullut sellin taakse katsomaan tilannetta.
"Joo voisko täältä saada oman sellin? ei hirveesti kiinnostais kattella paskan hajusia känniääliöitä".
"No siinä tapauksessa kannattaa miettiä miten ensi kerralla toimitaan. Rakastavaiset saa nyt riidellä siellä, ei siihen omaa selliä tarvita", tuo röhähti ja katosi. Siis mitä?
"No nyt sitte turvaututaa muhun vai? anna nyt miehen vähän hiplailla, siitähän sä tykkäät", Danny tiuskaisi toiselle, kääntyen katsomaan toista. Tyttö näytti eksyneeltä, haavoittuneelta. Okei, ehkä Danny oli sanonut tässä tilanteessa hieman väärin. M.A selvästi pelkäsi. Ehkä hän voisi suojella toista? Jos hän menisi ottamaan toisen käsiensä suojaan. Voisiko hän?
"Sori, ei mun ollu tarkotus ihan noin sanoa.."

Mary-Annen suu loksahti auki, kun Danny mainitsi Cassidyn nimen. Siis Cassidy Elton, Mary-Annen cheerleaderjengiläinen? Ei voinut olla totta, eikös sillä ollut jotain juttua sen Ivan Smithin kanssa? Oi, tästähän lähtisi liikkelle mitä mainoin juor- Eihän tässä tapauksessa voinut juoruja edes ajatella, kun kyseessä oli siis Danny ja Cassidy!
Dannyn mainitessa Liz joutui Mary-Ann puremaan hampaitaan tiukasti yhteen, että ei vain hyppäisi pojan kimppuun. Hän ei mielellään halunnut enää hankaluuksia tämän rinnalle. Syyte pahoinpitelystä olisikin kyllä kruunannut kaiken.
"Sä oot kyllä yksi mieshuora.." Mary-Ann haukkoi Dannya hiljaa ja laski katseensa maahan. Niin, ei hän toki itse huora ollut, ei.
"Käyt viattomien cheerleadereiden kimppuun. Mä kerron susta kaikille cheerleadereille, niin ne osaa vältellä sua. Eikun, mä kerron susta koko koululle! Ha! Sittenpähän ei koulusta löydy sulle muijia, joudut tyytymään katuhuoriin", blondi puhui ärsyttävään tyyliin ja asetti kätensä puuskaan.

Mitkä helvetin rakastavaiset?
"Haha, anteeks nyt vaan, mutta herra poliisi on ymmärtänyt tilanteen ihan väärin. Me kaks ei olla rakastavaisia, vaan vihamiehiä", cheerleader päätti ystävällisesti selventää poliisille heidän välisen suhteensa, mutta se ei tainnut poliisia kiinnostaa pätkän vertaa, sillä poliisi katosi nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Dannyn sanat saivat Mary-Annen sulkemaan silmänsä. Se saattoi näyttää siltä, että tyttö murtuisi minä hetkenä hyvänsä, mutta se ei ollut niin. Hän vain valmistautui seuraavaan tekoonsa, minkä toteuttaisi minä hetkenä hyvänsä.
Pojan pahoittelujen jälkeen tummansiniset silmät avattiin, tuijotettiin toista tiiviisti silmiin ja sitten jalkaa nostettiin. Mary-Ann potkaisi avojalallaan Dannya haarojen väliin.
"Vitun mulkku", tyttö haukkui särkyneellä äänellä, käveli vapaana olevan penkin luo istahtaen siihen. Tyttö painoi päänsä käsiinsä ja toivoi, että pääsisi pian pois täältä.

Ihmeen järkyttyneeltä Mary-Ann näytti pojan mainiessaan tämän cheerleader ystävistä, joiden kanssa oli päässyt pieniä vehtailemaan baareissa. Ja mieshuoraksikin kutsuttiin. Niin no.. ainakaan hän ei ollut ainut huora täällä. Sen Danny olisi tahtonut ääneenkin sanoa, mutta ei sanonut.
"Nii, muahan niin kiinnostaa meidän koulun tyypit. Enköhän oo käyny kaikki ne läpi, joilta jotain oon tahtonu. Selitä siis niille mitä ikinä päästäs keksit", huokaisu. "Ikään ku siihen loppuis kaikki naiset. Mutta ihan miten vaa. Ollaa taidettu puhua tästä ennenkin". Tehkööt M.A mitä tahtoo. Aivan sama. Oikeasti. AIVAN SAMA. "Ja mä ku muistelin että sä oot niitä miehiä kaduilta pongannu", tämä lisäsi vihjaillen siihen iltaan, jolloin se eräs kusipäinen jätkä (josta M.A oli Dannylle kertonut, tytön olleessa kyläilemässä pojan luona) oli lähennellyt ja hieman enemmänkin neitokaista.

Danny seurasi tytön eleitä ja mietti toisen aikeita. Toisesta ei saanut selvää. Sehän käyttäytyi kuin mikäkin mielipuoli. Ja pian poika saikin kokea kamalaa tuskaa kun M.A oli iskenyt jalallaan tämän haaroväliin. Danny parahti hiljaa kivusta ja oli kaatua polvilleen, mutta sai pysyttyä juuri ja juuri pystyssä. Hän pisti kätensä kalleutensa päälle, tietenkin housujen ulkopuolelle.
"Mitä vittua sä sekoot?! MIKÄ SUN ONGELMA ON?", Danny huusi ja kirosi ääneen muutaman sanan. No olipa yllätys. Ei tietenkään olisi kannattanut pyytää anteeksi.
"Mä en jaksa riidellä sun kanssa. Tää kaikki on sun omaa vikaa! Antaisit mun tehdä mitä mä tahdon, ilman että pitää alkaa riehumaa ja raivoamaan! Mua ei kiinnosta kattella sua tai kuunnella sun paskapuheita! Sä oot ihan vitun sairas".

Pian yksi poliisi tuli ja ilmoitti, että Danny saisi soittaa puhelunsa. Poika vilkaisi tyttöä ja lähti sitten miehen saattelemana tekemään soittoaan.
"No moi faija", Danny aloitti. "Voitko maksaa mun takuut että pääsen pois putkasta? No vittu minä en oo tehny mitää, älä ala riehumaa vaa maksa nää saatanan takuut että pääsen pois täältä! Joo ehkä jutellaan tästä myöhemmin!? Noni, hyvä. Moro".
Tietenkin puhelun jälkeen jouduttiin takaisin putkaan. Danny katsoi neitokaista, joka oli varmasti ollut peloisaan joutuessaan olla sellejen takana ilman häntä. Kun kerta siellä noita ällöttäviä lähentelijöitä oli.
"Mary-Ann, eikö me voitais nyt jutella ihan.. normaalisti? Anteeks mitä mä oon sanonu. Sori, oikeesti. Ei nyt viittis tehä tästä isompaa numeroa, okei?"

Mary-Ann yritti olla kuuntelematta Dannyn ivailuja siitä, kuka niitä petikavereita pummasi ja mistä. Kuitenkin Dannyn mainitessa, että M.A niitä miehiä kaduilta pongasi, kylmät väreet alkoivat riipiä niskassa. Tyttö käänsi katseensa tiukasti sellin seinään ja päätti vakavissaan, että hän ei enää kuuntelisi pätkänkään vertaan toisen sanomisia. Ei enää. Danny oli loukannut häntä liikaa.

Nuorukainen selvästi suuttui kunnolla tytölle, joka oli hetki sitten tehnyt ei niin kiva asian Dannylle. Mary-Ann piti katseensa yhä tiukasti sellin seinässä ja yritti näyttää siltä, että hän ei välittänyt. Häntä ei kiinnostanut. Hän ei välittänyt...
Dannyn sanat 'Sä oot ihan vitun sairas' alkoivat soida yhä uudestaan ja uudestaan blondin päässä. Jotenkin se tuntui sattuvan muita pojan sanomisia kaikista eniten.

Heti, kun Danny lähti putkasta poliisin matkaan, alkoi tyttö haukkomaan henkeään äänekkäästi ja nosti kätensä kasvojensa eteen. Olo tuntui oikeasti siltä, että hän murenisi pian miljoonaksi palasiksi, eikä kukaan korjaisi häntä. Pitkästä aikaa Mary-Ann tunsi olevansa aivan yksin, kukaan ei ollut hänen vierellään, kun hän tarvitisi jotakuta. Lizbeth ei tulisi ja Danny ei... Danny ei enää välittänyt.
Mary-Ann purskahti taas hiljaiseen itkuun. Hän halusi pois täältä, pois tästä ahistavasta ja likaisesta sellistä, pois ihmisten läheltä.
"Mikäs blondia itkettää?" kuului sammaltava ääni aivan läheltä, mutta Mary-Ann ei edes noteerannut sitä. Hän ei nyt jaksanut ketään ylimääräistä analysoimaan hänen elämäänsä.

Kuullessaan ääniä sellin ulkopuolelta niiskautti M.A nopeasti ja pyyhki kyynelvanoja poskiltaan. Pian Danny jo tulikin takaisin selliin puhui. Cheerleader naurahti loukkaantuneesti ja nousi ylös likaiselta penkiltä.
"Vittu, puhu itsenäs.." mumistiin hiljaa ja nyt se oli Mary-Annen vuoro päästä puhelimen ääreen.

Päästessään pois sellistä ja saatuaan puhelimen korvansa viereen yritti tyttö hillitä murtumistaan. Pian isä vastasikin puhelimeen ja kyseli hätääntyneenä, missä hänen rakas tyttärensä oli. Mary-Ann selitti isälle kuiskaten koko tilanteen ja purskahti lopuksi hiljaiseen itkuun. Tietenkin tämä itku oli näyteltyä. Isä lupasi tehdä asialle jotain välittömästi, sillä ei halunnut rakkaan tyttärensä joutuvan viettämään sen enempää likaisessa sellissä.

Mary-Ann saatettiin takaisin selliin, mutta tyttö jäi kauemmas seisomaan Dannysta. Hän ei enää jaksanut puhua yhtään mistään. Hän halusi vain kotiin omaan sänkyynsä.

Ei tietenkään Mary-Ann voinut edes harkita sitä, että he voisivat jutella asiasta ja yrittää käyttäytyä paremmin toisiaan kohtaan. Okei, olihan Danny sanonut paljon pahoja toiselle, mutta niin oli tyttö myös hänelle. Oliko heidän aivan pakko jatkaa tätä? Sitäkö M.A todella halusi? Kai olisi sitten parempi pysyä vaiti ja odottaa, että isä maksaisi hänet ulos pian.
Koleana Danny katsoi neidon poistumista ja mulkoili sen jälkeen sellissä olevaa haisevaa miestä. Ällöttävää. Miten joku saattoi päästää itsensä tuollaiseen kuntoon? Onneksi Danny oli päättänyt pitää itsestään, ulkonäöstään ja kunnostaan huolta.

Poika istuutui kovalle lattialle, varoen likaa ympärillään. Inhottavan saastaista. Ajatukset virtasivat laskuhumalan mukana. Päätä jomotti, ajatukset ja mielitilat sekoilivat kuin viimeistä päivää. Mitähän helvettiä voisi vielä tapahtua? Hänestä M.A käyttäytyi kohtuuttomasti, täysin moraalittomasti. Ei pojankaan käyttäytymisessä edelleenkään mitää kehumista ollut, mutta näin taas vaihteeksi huomauttaen, neitokainen oli ollut se joka kaiken oli sotkenut. Joten tuo saisi olla kiitollinen siitä, että Danny oli edes yrittänyt tehdä jonkinlaista rauhaa heidän välilleen. Jos ei kelvannut, niin ei väkisin.

Mary-Ann palasi hetken kuluttua. Danny ei vaivautunut nostamaan toiseen katsettaan, mutta katsomattakin huomasi toisen menevän seisomaan kauemmaksi hänestä. Selvä sitten. Käyttäytyköön kuin mikäkin pikkutyttö. Totta kai toisen käytös harmitti poikaa, olisihan se ollut kiva saada juteltua - ilman huutamista, haukkumista ja väkivallan käyttöä.
Dannyn ajatukset keskeytettiin jonkin hetken päästä kun paikalle oli tullut poliisi, joka availi ovea ja kertoi, että poika saisi lähteä. Nopeasti Danny nousi omille jaloilleen, vilkaisi hieman huolestuneena tyttöä, joka joutuisi jäämään yksin tänne. No, pojan apu ei ollut toiselle kelvannut, joten olkoot sitten sielä.
"Mä jäisin tänne sun seuraks, mutta ku sua ei näytä kiinnostavan vittuakaa että missä väleissä ollaa nii en jaksa vaivautuakaan enää yrittää puhua sulle", Danny sanoi rauhallisella, melko hiljaisella äänellä M.A:lle.

Hän lähti poliisin saattelemana pois. Ulkona satoi vettä, ei kaatamalla, mutta kuitenkin melko runsaasti. Hän oli jo soittamassa autokuljettajalleen, mutta tuo mokoma surkimus ei vastannut. No kai hän voisi kävellä tämän kerran.. Askeleet lähtivät jo kohti muuta tietä, mutta pian tuo pysähtyi. Hän vilkaisi taakseen, poliisiasemaa. Jos hän jäisi odottamaan, että Mary-Ann pääsisi pois. Ihan vain varmiistaakseen, ettei toinen joutuisi olla kauaa sielä yksin.
Danny käveli takaisin, pysytellen vähän sivummalla. Kun M.A tulisi, hän voisi kadota huomaamattomasti pois, ennen kuin toinen näkisi hänet. Poika kaivoi tupakan nahkatakkinsa taskusta ja sytytti sen vaivalla, joka oli todella vaikeaa sateen takia.

Danny ei sanonut mitään, kun Mary-Ann palasi takaisin selliin. Cheerleader kuitenkin koko ajan odotti, että poika alkaisi puhua, edes jotain! Jotenkin poika sai tytön tuntemaan olonsa turvalliseksi puhuessaan jotain. Silloin tytön ei tarvinnut ajatella tätä tilannetta, johon oli joutunut, kun sai keskittyä vihansa purkamiseen huutaessaan Dannylle kaikenlaisia solvauksia.
Nyt hän joutui ajattelemaan tilannettaan (valitettavasti). Hän ei itse aikonut sanoa enää sanaakaan Dannylle, sillä olihan tyttö sen jo päättänyt hetki sitten. Hän ei alentuisi siihen.

Mary-Ann oli omasta mielestään käyttäytynyt niin kuin jokainen tässä tilanteessa käyttäytyisi. Siis tarkoittaen nyt sitä tilannetta, kun M.A oli saanut Dannyn ja Lizin kiinni vehtaamisesta. Kuka siitä ei nyt hieman raivostuisi? No, olihan blondi ehkä käyttäytynyt hieman asiattomasti, mutta hänellä oli oikeus siihen! Vai oliko, eihän tyttö tuntenut Dannyyn mitään vetoa, eihän? Ei, se mitä heidän välillään oli ollut, oli vain halujen tyydyttämistä varten. Ei tunnetta tai muuta.
Vaaleaverikkö ei vain voinut myöntää itselleen sitä, että hän ja Danny olivat samanlaisia. Molemmat vaihtoivat usein petikumppania ja lemppasivat tunteettomasti. He vähät välittivät muiden tunteista ja heille ulkonäkö ja vetovoima oli tärkeintä. Siis eihän kukaan voinut olla samanlainen kuin Mary-Ann! Mary-Ann oli ainut laatuaan, niin se oli.

Taas yksi poliiseista avasi sellin oven ja ilmoitti Dannyn pääsevän pois. Mary-Ann siirsi nopeasti katsensa poliisista Dannyyn, joka myös otti tyttöön katsekontaktin. Pojan sanat saivat M.A:n sanat takertumaan kurkkuun ja tyttö katsoi vaitonaisena toisen menoa ulos. Kun Mary-Ann tunsi viimein sanojensa tulevan ulos suusta, oli Danny jo kadonnut.
"Ei! Danny, älä jätä mua tänne! Danny!" vaaleaverikkö huusi säikähtäneellä äänellä, mutta se oli turhaa. Ei poika enää häntä kuullut.
"Et sä oo täällä yksin, muru. Oonhan mä täällä", kuului sammaltava ääni ja naururemakka. Mary-Ann sulki silmänsä ja nojautui vasten kaltereita.
Hän oli pilannut kaiken. Niin, kaikki oli hänen syytäänsä ja nyt Mary-Ann pystyi itsekin sen näkemään.

Kului 20 minuuttia, kun poliisi tuli seuraavan kerran avaamaan ovet ja ilmoittamaan, että Mary-Ann oli valmis lähtemään. Tyttö näytti väsyneeltä ja riutuneelta, kun hän nousi penkiltä ylös ja lähti laahustamaan voimattomasti kohti ulko-ovia. Poliisi kertoi, että tytölle saapuisi pian kyyti, mutta astuessaan ulos vesisateeseen Mary-Ann oli sitä mieltä, että hän kävelisi.
Jokin kuitenkin kiinnitti neitokaisen huomion ja tyttö huomasi Dannyn seisovan kauempana hämärässä. Hetken tyttö vain tuijotti toista, mutta pieni vihapurkaus pääsi vielä hänen huulien välistä.
"Mitä vittua sä täällä vielä teet", tyttö ärähti voimattomasti, mutta ei odottanut saavansa vastausta. Blondi lähti kävelemään vesisateeseen nopeaa tahtia, sillä hän halusi vain päästä pojasta eroon mahdollisimman nopeasti.

Aikaa kului ja kului. Danny oli saanut poltettua jo kolme tupakkia, kerennyt miettimään asioita ja pohtimaan mitä todella halusi Mary-Annesta. Siihen hän ei kuitenkaan löytynyt vastausta. Ei hän ikinä voisi harkita seurustelua, se ei ollut hänen juttunsa. Hänen suhteet olivat aina kestäneet vain hetken aikaa ja päätyneet siihen, että poika oli ollut uskoton. Vapaasuhteet olivat nyt jo jotain, mitä hän saattaisi kestää. Mutta eiväthän niitä voinut edes niinkään suhteiksi kutsua. Enemmänkin vakituiseksi seksisuhteeksi. Ja useimmiten niihinkin kyllästyi. Ei Danny jaksanut kauaa samaa hoidella.
Mitä hän siis tahtoi M.A:sta? Ehkä tämä kaikki johtui vain säälistä. Tuskinpa. Ehkä siitä, että M.A oli hänelle tärkeä, mutta ei kyseessä ollut mitään muuta. Jos he juttelisivat ja sitten.. jatkaisivat elämää. Se voisi auttaa paljon pojan tämän hetkiseen apeaan oloon.

Tuttu ääni kysyi, että mitä vittua poika täällä edelleen teki. Katse osui Mary-Anneen, joka oli vihdoin päässyt pois. Tyttö lähti marssimaan toiseen suuntaan, jäämättä kuuntelemaan vastausta. Danny katsoi haikeana toista, kunnes kääntyi toiseen suuntaan ja lähti itsekin kävelemään muualle. No nyt hän oli nähnyt toisen olevan kunnossa ja päässeen pois. Eipä hän sitten ollut sitä niin huomaamattomasti hoitanut, mutta.. niin.

Hetken kävelyn jälkeen Danny päätyikin toiseen päätökseen. Hän teki äkkikäännöksen ja juoksi tytön perään. EI kestänyt kovin kauaa löytää toista.
"M.A", Danny huudahti ja riensi tuon vierelle. Hän tarttui tätä ranteesta, ei liian tiukasti, mutta kuitenkin tukevalla otteella. "Nyt vittu juttelet mun kanssa", hän sanoi päättäväisesti, vahva katse suoraan toisen kauniisiin silmiin.

Mary-Ann käveli sateessa edelleen ripein askelin. Dannyn näkeminen oli saanut kiukkutason taas nousemaan, mutta nopesti sekin taso laimeni ja pian tytön askeleet olivat jälleen voimattomat. Vaaleaverikkö eteni sateessa hitaaseen tahtiin kuin antaen sateen kastella hänet kokonaan. Aivan sama, jos hän olisi huomenna nuhassa. Hän tuskin jaksaisi huomenna liikuttaa eväänsäkään, sillä tämä ilta oli vienyt voimat kokonaan. Tyttö varmaan makoilisi koko viikonlopun sängyllään mitään tekemättä. Ei sitä jaksaisi lähteä edes juhlimaan. Ja se oli jo vakava asia, kun kyse oli Mary-Annesta, joka rakasti juhlimista.

Tyttö kuuli askelia, mutta ei ehtinyt reagoida niihin, kun jo hänen nimeään huudettiin. M.A pysähtyi ja ehti kääntyä huutajan suuntaan, kun Danny jo tarttui häntä ranteesta ja vaati tyttöä juttelemaan kanssaan. Cheerleaderin huulet vääntyivät hivenen mutrulla ja silmissä oli alakuloinen katse. Hän näytti varmaan koiranpennulta, joka oli jätetty orvoksi vesisateeseen.
"Mistä sä muka haluat puhua..." tyttö sähähti voimattomasti ja riuhtasi kätensä irti pojan otteesta.
"Eiköhän me olla jo välimme selvitetty.." M.A mutisi särkyneesti ja lämmitti käsillään käsivarsiaan.

Yllätys, yllätys - M.A kiskaisi kätensä jätkän otteesta ja mutristi huuliaan. Aluksi Danny mietti, johtuiko se siitä, että toinen oli lähellä uutta raivonpuuskahdusta vai johtuiko se sittenkin surumielisyydestä? No lopputuloksena Danny totesi, että se varmaan oli molemmista.
Niin surkealta toinen näytti, että Dannyn teki mieli vain sulkea toinen syliinsä ja rutistaa lujasti, ehkä supisten samalla toisen korvaan kaiken olevan hyvin, tai jotain muuta samankaltaista.
"Ai mistäkö haluan jutella? no miten ois vaikka tää kaikki paska meidän välillä?", Danny kysyi niin rauhallisesti kuin osasi, mutta kyllä pieni ärtymyskin vihlasi seassa.
"Niinkö sun mielestä?", poika vielä kysyi, tiivis katse koko ajan toisen silmissä. Niistä hän ei katsettaan hetkeksikään vielä irrottaisi, vihdoinkin kun ne pääsi taas näkemään. "Tosissasko haluut että me käyttäydytään näin toisillemme? tätäkö sä haluat?". Mary-Annen olisi hyvä aika itsekin ruveta vähitellen hellittämään vihaansa ja alkaa olemaan rehellinen, sillä kauaa ei Danny jaksaisi turhan takia vaivautua tälläiseen. Tämä kaikki oli jo aivan mahdottoman suurta tekoa häneltä. Tämä oli niin ei-dannymäistä.

"Jos sä haluat, että me ollaa vihamieheiä, kohdellaa toisiamme paskasti, puhutaan paskaa ja dissataa toisiamme, nii selvä. Jos sä oikeasti sitä haluut. Mä en jaksa kauan enää yrittää yksin tätä tilannetta rauhotella, vaikka kuinka haluisin olla sun kanssa väleissä", Danny rupesi hölöttämään, vakavana kuin hautajaisissa. "Mut jos sä et haluu sitä, nii nyt ois hyvä aika myöntää se", ääni huomattavasti hiljeni ja katse tiiviintyi entisestään. Käsi tarttui nyt yllättävän hellästi toisen omasta kädestä. Jos Danny saisi nyt turpaan - mikä oli hyvinkin mahdollista - niin siinäpä saisi. Sen jälkeen olisi turha enää miettiä koko neitiä. Silloin poika oikeasti saisi tarpeeksi. Nytkin oli oikein hyvä syy olla välittämättä toisesta, mutta siinäpä Danny silti seisoi.
"Haluutko että mä lähen?". Sade oli kastanut heidät molemmat jo lähes kokonaan. Hiuksista vuoti vettä, vaattet olivat melkein kokonaan liimautuneina ihoa vasten. nami.

Danny puhui ja Mary-Ann oli aivan hiljaa. Tyttö ei itse voinut katsoa toista silmiin, vaan nyt hänen katseensa harhaili harmaalla asfaltilla. Ei Mary-Ann tätä oikeasti halunnut. Hän ei vain... Hän ei vain tiennyt, mitkä sanat hänen pitäisi tähän valita. Hän ei myöntänyt edelleenkään itselleen sitä, että olisi muka välittänyt Dannysta edes vähän. Eiväthän he kaksi olleet kauaa edes tunteneet, niin pitäisikö tästä nyt alkaa puhua syvemmistäkin tunteista?

Vieläkin poika jatkoi. Danny kertoi haluavansa olevan tytön kanssa väleissä, mutta jos cheerleader jatkaisi huonoa käytöstään, se olisi nyt loppu. Poika kysyi, halusiko Mary-Ann pojan lähtevän. Silloin vaaleaverikkö sulki silmänsä ja veti äänekkäästi henkeä.
"... Mä en kestä..." M.A aloitti kuin olisi ollut hengenhädässä ja alkoi pudistella päätään. Silmät pysyivät yhä kiinni.
"... Mä en kestä sitä, että sä oot niin... Samankaltainen kuin mä..." tyttö kuiskasi jälkimmäiset sanat aivan hiljaa, sillä niitä tuntui olevan niin vaikea sanoa ääneen. Nyt tyttö oli kuitenkin myöntänyt sen itselleenkin.
"Mä odotin jotakuta toisenlaista, jotakuta, joka olisi erilainen kuin mä..." cheerleader kuiskasi ääni särkyneenä. Silmät aukesivat ja niistä tulvahti suurikokoiset kyyneleet poskille, kun tyttö katsoi Dannya suoraan silmiin.
"Mutta sä... Sä ilmestyit ja... Sekoitit mut kokonaan.." Mary-Ann puhui yhä hiljaa.

Aikalisä.
Vaaleaverikkö sulki taas silmänsä ja yritti rauhoitella itseään. Miten hän pystyikään sanomaan sellaisia sanoja, joita ei ollut edes ajatellut? Mistä nämä kummalliset ja... Niin tutut sanat olivatkaan tulleet? Sydämestäkö?
"En mä halua, että sä lähdet", kuului hiljainen kuiskaus ja tyttö kietoi kätensä nuorukaisen ympärille painaen päänsä tiiviisti toisen rintakehää vasten.
Niin. Mary-Ann ei halunnut, että Danny jättäisi hänet yksin.

Voi kamalaa miten murtuneelta tyttö näytti. Danny ei laskenut katsettaan toisesta, vaikkei tyttö vastannutkaan siihen. Kärsivällisesti toinen odotti Mary-Annen vastauksia. Danny pystyi melkein myöntämään itselleen, miten häntä hirvitti odotella sellaisille sanoille vastauksia. Siis kysehän ei ollut rakkaudesta. Ei. Mutta kyllä M.A hänelle paljon merkitsi, ainakin enemmän kuin kukaan muu hänen petikavereistaan. Eikä Danny luultavasti ikinä oppisi ketään rakastamaan tai luvata uskollista parisuhdetta. Tuskinpa koskaan. Ei ikinä. Mutta ei kai se sittenkään niin vakavaa olisi, jos jotain tiettyä henkilöä voisi nähdä hieman useimminkin? Muut voisivat sitten vaihdella normaalisti, kuten ennenkin. Mutta Danny ei tahtonut vielä luopua Mary-Annesta, ei tänään. Eikä vielä huomenna.

M.A vastasi jotain, silmät sulkien. Toinen mainitsi heidän olevan samankaltaisia. Sitä Danny ei tajunnut, miksei sitä voisi kestää. Eikö se ollut juuri hyvä, että he olivat löytäneet jonkun sellaisen, joka käyttätyi ja ajatteli samoin? Ja tämähän ennusti pelkkää hyvää. Jos he sopisivat ja ryhtyisivät samaan kui ennenkin, ei olisi pelkoa siitä, että toinen tahtoisi kunnon suhteen ja ainoastaan omistautua sille yhdelle. Vaikka eihän koskaan voinut tietää mitä tulee tapahtumaan ja voivathan ihmisetkin muuttua..

Kyyneleet valuivat toisen silmistä ja toinen vaikutti hetken aikaa siltä, että saisi jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Huolissaan poika seurasi toista, mutta sai pian huokaista helpotuksesta kun M.A takertui häneen, painaen päänsä Dannyn rintakehälle. Danny kietoi kädet toisen ympärille ja halasi tätä.
"Hyvä, sillä oikeasti mä en ois lähteny vaikka olisit käskeny", hän naurahti pienesti toisen korvaa vasten. Nyt kun rupesi miettimään äskeisiä Dannyn ajatuksia, joka oli todennut mielessään, että lähtisi ja antaisi asian olla jos tyttö niin käskisi, todistui ne valheeksi. Hän nimittäin totesi nyt niin, ettei oikeastikaan olisi lähtenyt. Hän harvemmin luovutti helpolla - vaikka Mary-Ann olikin kaikkea muuta kuin helppo.
"Anteeks, M.A", Danny henkäisi. "Oon aika varma ettei kumpikaa halua puhua enää tästä, mut mun on pakko kertoa kuinka pahoillani oon siitä miten käyttäydyin. Mut ethän säkään varmaa ihan vieton oo ollu, sitä et voi kiistää", hän lisäsi ja irrottautui toisesta. Danny tarttui tytön leuasta ja nosti tämän kasvot omia kohti. Toinen käsi siveli kyyneleet pois toisen poskilta.
"Ja jos rehellisiä ollaan nii mulla oli sua ikävä".

Mary-Ann henkäisi kuuluvasti tuntiessaan Dannyn käsien kietoutuvan ympärilleen. Se sai tytön tiukentamaan otettaan Dannysta ja vaaleaverikkö yritti rauhoitella itseään. Hänen sydämensä jyskytti kuuluvasti rinnassa ja tuntui haluavan tulla ulos rinnasta. M.A tunsi kohmeisen vartalonsa lämpenevän koko ajan, kun hän oli siinä vasten toista. Olo alkoi hiljalleen helpottua ja kiivastunut hengityskin tasaantua.
Tässä oli hyvä olla.

Danny pyysi anteeksi, mikä sai tytön tunteman kolauksen omatunnossaan - hetkonen, oliko Mary-Annella muka oikeasti omatunto? Noniin, tervemenoa vaan Mary-Ann, sinä et ole enää entisesi.
"... Anteeks.." tyttö kuiskasi niin hiljaa, että toivoi sanojensa hukkuvan sateen alle. Mary-Ann pyysi anteeksi. Hän ei varmaan koskaan ollut pyytänyt keneltäkään anteeksi, varsinkaan tällaisissa riitatilanteissa!

Poika otti hieman eroa ja nosti tytön kasvoja ylemmäs. Mary-Ann yritti viimeiseen asti vältellä toisen katsetta, mutta lopulta heidän katseet kohtasivat, kun Danny pyyhki tytön kyyneliä.
"Oon mäkin.. Sua kaivannut.." tyttö mutisi ja alkoi heti katua sanojaan. Tämä oli niin epätyypillistä Mary-Annea, että tämäkin asia tuntui alkavan itkettää.
Mutta sitten tyttö ei voinut olla salailematta tunteitaan ja halujaan, joten mitään varoittamatta tyttö heitti kätensä toisen niskan taakse ja painoi huulensa tiiviisti toisen huulia vasten. Miten hän olikaan kaivannut toisen huulia, miten hän olikaan kaivannut Dannyn kosketusta...

Sateen kastelusta, itkusta ja meikkien leviämisestä huolimatta Mary-Ann näytti kauniilta. Juuri sellaiselta ihmiseltä, joka suorastaan veti katseita itseensä - niin, jopa tuon näköisenä. Danny siveli toisen poskea ja hymyili aidosti tytölle, joka oli hetki sitten pyytänyt myös anteeksi ja nyt myönsi myös ikävöineen poikaa.
Pian M.A:n kädet löytyivät Dannyn niskasta ja huulet pääsivät pitkän ajan jälkeen toistensa luokse. Danny vastasi hellästi toisen suudelmaan, ikään kuin peläten, että jos käyttäisi enemmän voimia, toinen musertuisi maahan. Pian hän kuitenkin laittoi enemmän mukaan suudelmaan.
"Mitä mieltä olisit sellasesta-", Danny aloitti lopetettuaan suudelman, "- että sä tulisit meille yöks, mentäis lämpimää suihkuu ettei vilustuta ja sit tulisit mun viereen nukkumaan?", hän lopetti kysymyksensä ja painoi toisen poskelle suukon.
"Ja sit vielä vähemmän innostuttava tarjous, ehkä me voitais jutella tänää sit myös vähän lisää", Danny hymähti, vaikkei itsekään niinkään tahtonut jutella erityisemmin. Hän ei ollut sellainen ihminen. Mutta jos hän tahtoisi olla väleissä Mary-Annen kanssa ja pitää ne sellaisina, olisi parempi, että he vielä vähän selvittäisi asioita. Nythän he olivat vasta hieman myöntäneet tekemiään vikoja ja pyytäneet anteeksi. Riittikö se? Ehkä hetkeksi.

Ja pitäisihän Dannyn puhua hieman Lizbethin ja Cassidyn puolesta, joiden kanssa oli jotain M.A:n selän takana puuhastellut. Nimittäin molemmat neidin ystävistä olivat olleet erittäin humalassa ja Danny oli saanut kuunnella melko julmaa tekstiä molemmilta, jopa saanut läimäytyksenkin naamalleen toiselta. Hän oli joutunut tekemään paljon töitä kesyttääkseen heidät. Poika ei tahtoisi, että Mary-Ann menettäisi kaksi ystäväänsä tämän takia.

Mary-Ann suuteli Dannya kaipaavasti ja ahnaasti. Hänen ei tehnyt mieli irrottautua pojasta, sillä hänen vartalonsa alkoi lämmetä nopeammin ja hän piti siitä. Hänen kätensä, jotka olivat kietoutuneet toisen niskan taakse, eksyivät välillä toisen kosteiden hiuksien sekaan ja painoivat pojan päätä tiiviimmin tytön päätä vasten, jotta Dannykaan ei vain erkanisi suudelmasta.

Lopulta oli pakko irrottautua, sillä hapensaanti oli käynyt välttämättömäksi. Mary-Ann kuunteli nuorukaisen ehdotuksen toisen luo menemisestä ja nyökytteli vain sekavan oloisena päätään.
"Kaikki käy, kunhan siellä on lämmintä", tyttö vastasi hiljaa ja hänen hitusen sinertäville huulille kipusi sen illan ensimmäisen aito hymy, joka oli kylläkin melko pieni, mutta kuitenkin nähtävissä.

Cheerleader painoi vielä uuden suudelman toisen huulille, pitkän ja hitaan. Hänen kätensä laskeutuivat toisen niskalta toisen kyljille ja puristivat toisen paitaa siltä varalta, että jos Danny olisi aikeissa ottaa yhdenkin askeleen taaemmas, olisi Mary-Ann sen estämässä. Hän ei päästäisi toisesta irti, ei ainakaan sillä hetkellä.