"Oliver, let's go to the amusement park!"

// Wrai ja Michi :)) //

Ainut päivä, jolloin kaikilla Morinin perheen lapsilla oli yhtäaikaa vapaata oli lauantai. Silloin Oliverilla ei ollut tanssi- tai näytelmäharjoituksia, eikä Abigaililla tennistä Patricin jalkapalloharjoituksista puhumattakaan. Mutta valitettavasti se ei tarkoittanut rauhallista iltapäivää, vaan touhuamista sisarusten kanssa. Ja juuri sinä lauantaina molemmilla vanhemmilla oli töitä, joten Oliverin piti pitää sisaruksiaan silmällä. Tosin ei heitä tarvinnut oikeasti pitää silmällä, mutta hänen piti olla paikalla, jos jotain sattuisi.

Ja tietysti Patric oli saanut Abigailin suosumaan "mennään huvipuistoon!" -mankumiseen. Molemmat vanhemmat olivat toisistaan tietämättä jättäneet rahaa, ja Patric oli nopealla päässälaskutaidollaan laskenut, että he saisivat rannekkeen, ja Oliverille kuusi kertalippua. Oliver inhosi sisarustensa kärrämistä, joten oli luvannut viedä heidät huvipuistoon, mutta heidän pitäisi itse tehdä omat eväät, sillä huvipuistosta ei ostettaisi mitään vanhempien rahoilla. Pian he olivat lähteneet Oliverin mustalla New Beetlellä kotoa, ja hujauksessa he olivat huvipuistossa.

"Kaksi ranneketta, ja yksi sisäänpääsylippu, kiitos", Oliver sanoi. "Mut, hei, eiks sun pitäny ostaa kertalippuja?" Patric protestoi. Oliver viittasi pojan olemaan hiljaa, ja käski molemmat sisaruksensa myyjän luo, jotta nämä saivat rannekeensa. He kävelivät portista sisään, jonka jälkeen Oliver istutti Abigailin ja Patricin ensimmäiselle penkille. "Selvä, saatte peuhata niin kauan kuin haluatte, mutta kolmelta viimeistään lähdetään", poika selosti isoveli-tyylillään. "Onhan teillä kännykät?" Molemmat nyökkäsivät. "Hyvä, soitatte, jos jotain käy. Ja lähtekää nyt, kun kerran tänne kinusittekin!" Molemmat sisarukset lähtivät innoissaan kohti huvipuiston laitteita. '10.27, heillä on rutkasti aikaa ennen lähtöä', poika ajatteli kantaessaan olkalaukullista eväitä. Oliver käveli eräälle nurmialueelle ja leiriytyi siihen.

Michi asteli iloisena pehmis kädessään huvipuistossa. Hän oli päättänyt tulla paikalle jo etuajassa. Oli vapaapäivä ja Ronny oli luvannut tuoda hänet huvipuistoon. Poika oli kuitenkin päättänyt lähteä käymään moikkaamassa vielä kaveriaan, joten japanilainen oli tallustanut itsekseen tutkailemaan paikkaa. Ronny oli kuulemma hurjapää. Niin ainakin isäntäperheen äiti oli varoitellut. Michi ei ollut koskaan käynyt huvipuistossa, joten hän ei tiennyt uskaltaisiko mennä mihinkään laitteeseen. Poika oli katsellut jokaista laitetta miltei suu auki ihmetyksestä ja oli saanutkin todeta, että piti vanhanoloisesta karusellista eniten. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, ettei veli lähtisi siihen.

Oranssipää oli tutkiskellut paikkoja jo yli puoli tuntia. Nyt olisi aika istahtaa hetkeksi. Poika katseli ympärilleen ja bongasi ihmisten takaa nurmialueen, missä muutamat istuskelivat. Useat söivät jotakin. Poika puikkelehti ihmisten väleistä ja onnistuikin pääsemään nurmelle tiputtamatta pehmistään. Varovasti hän istahti aika lähelle nuorta poikaa. Tuo oli ehkä samoja ikiä hänen itsensä kanssa. Michi lipaisi hieman jäätelöään ja hymyili parille ohi kulkevalle lapselle. Voi että hän piti lapsista! Hän oli jopa harkinnut joskus, että rupeaisi lastenhoitajaksi, mutta se olisi kuulemma hirveän väärin. Michi kun oli todella hyvä koulussa.

Poika oli pukeutunut sinä päivänä rennosti ja omantyylinsä mukaan. Salmiakkikuvioiset värikkäät housut koristivat jalkoja ja lahkeet oli tungettu valkeisiin maihareihin. Yläosana hänellä toimi punainen printtipaita ja mustavalkotakki. Housut olivat yhdet hänen lemppareistaan, sillä hänen ystävänsä oli tehnyt ne hänelle eräänlaisena koulutyönä. Tai, itse asiassa housujen ei ollut alun perin tarkoitus edes olla Michille, mutta tyttö ei ollut lopulta itse mahtunut niihin, joten poika oli saanut ne.

//Haittaako jos tuon Ronny poikani myös ehkä tähän jossain vaihees? ^^ //

// ei haittaa, ei :)) //

Oliver oli ottanut kameransa mukaan ja oli keskittynyt kuvaamiseen. Aika ajoin joku pariskunta, isän asiakkaita, tuli tervehtimään ja pyysivät Oliveria ottamaan muutaman kuvan muistoksi. "Niin, että me molemmat näymme" oli yleisin peruste sille, miksi he halusivat Oliverin ottavan kuvat. Poika oli iloinen saadessaan auttaa, ja koska suurin osa tosiaan oli isän asiakkaita tai muuten tuttuja, poika jäi puhumaan joksikin aikaa, mutta "päästi menemään", heillä kun tuskin oli tarkoituksena viettää päivä huvipuistossa juttelemassa tutuille?

Mutta kuitenkin, nyt Oliver istui, oikeammin makasi, ruohikossa ja näppäsi tarkan kuvan ruohon korrelle laskeutuneesta perhosesta. Oliver ei ollut koskaan välittänyt vaatteidensa kohtalosta, eikä tätä nytkään huolettanut tarttuiko hänen kuvatessaan ruohoa paidalle vai ei. Enemmän siitä välitti äiti, joka oli hyvin hyvin tarkka siivoaja.

Oliver kohottautui istuma-asentoon, ja oli etsimässä kuvauskohdetta, kun kameran näytölle ilmestyi tuttu henkilö. Tuo tuttu henkilö oli Michi, eräs Astonin vaihtareista, ja koska poika luki ranskaa, tiesi Oliver hänet niin, että olisi voinut sanoa jopa kaveriksi. Oliver laski reppunsa maahan ja nousi ylös. "Michi, moi!" tämä huusi seisomaan päästyään ja nosti kätensä ilmaan.

Michi hätkähti, kun joku huusi hänen nimeään. Päätä käänneltiin hieman hölmönä ympäriinsä, kunnes äänen omistaja löytyi. Hän moikkasi toiselle, vaikka ei tuon nimeä muistanutkaan. Yleensä hänellä oli hyvä nimimuisti, mutta ulkomaalaiset nimet olivat hänen korviinsa hyvin omituisia. Japanilainen nousi ylös ja asteli toisen pojan luo. Hän muisti kyllä toisen, nyt kun katsoi lähempää. He olivat samassa ranskanryhmässä! Michille ranskanopiskelu oli osoittautunut vaikeaksi. Taas piti opetella uudenlainen ärrä.
"Mitä kuuluu?" Oranssipää kysyi iloisena toiselta ja katsoi toisen kameraa. Se näytti hienolta.
"Osaatko sinä valokuvata?" Hän kysyi heti perään kiinnostuneena. Michi oli aina tahtonut oppia ottaamaan hienoja kuvia, mutta kun aikaa ei oikein tuntunut koululta riittävän. Sen lisäksi kunnon kamerat olivat niin kamalan kalliitakin. Vanhemmilla ei ikinä olisi rahaa sellaiseen.

Poika siirsi hieman otsahiuksiaan sivuun ja katseli sitten ympärilleen.
"Tämä paikka on aika hieno. Laitteet ovat kamalan isoja."

"Ihan hyvää", poika vastasi. "Entä sä?" kysyttiin puolestaan toiselta. Oliver huomasi Michin katseen, joka nyt tuijotti, oikeammin katsoi, pojan käsissä olevaa kameraa. "Kuvata? Kyllä mä osaan aika hyvin kuvata, vaikka isäni ei sitä uskokaan", Oliver vastasi huolettomasti. Tämän isä myönsi vain harvoin, että poika todella osasi kuvata, eikä siksi antanut ottaa hää- tai valmistujaiskuvia, muunlaiset kuvat hän pojalleen salli, mutta hää- ja valmistujaiskuviin poika oli vielä "liian kokematon ja taitamaton". Mutta ei poika siitä välittänyt, sillä hänelle kuvaaminen oli enemmän harrastus kuin työ.

Huvipuisto niin. Laitteitahan siellä oli ja paljon, Oliver vain ei uskaltanut kaikkiin toisin kuin Abigail ja Patric. "Tää on hieno, ja vielä kun tää on saatu näin viihtyisäksikin", Oliver sanoi. "Ja oikeessa oot, nää laitteet on kamalan suuria. Varsinkin noi pää alaspäin menevät laitteet tuntuvat hurjilta, vaikka ne ei mun sisarusten mielestä niitä olekaan", poika jatkoi hymyillen.

Japanilainen kuunteli tarkkaavaisena toisen puhetta.
"Oletko näyttänyt isällesi ottamiasi kuvia? Jos sinun pitää vain vakuuttaa hänet?" Michi ehdotti. Hänestä oli hieman hassua, ettei toisen isä uskonut lapsensa taitoihin. Oranssipään oma isä kun uskoi häntä missä tahansa asiassa tai teossa. Sitten puhe tosissaan kääntyi ympärillä jylläävään huvipuistoon ja Michi katseli uudelleen laitteita ja ihmisiä.
"Tämä on ihana paikka. Minä en ole ennen käynyt huvipuistoissa. Oletko sisarusten kanssa? Minkä ikäisiä he ovat?" Poika kysyi sitten hieman innoissaan. Hän ei ollut päässyt vielä tapaamaan Amerikkalaisia lapsia. Isäntäperheessäkin kaikki olivat jo teinejä.

//sori, lyhyttä >< //

"Kyllä mä niitä sille näytän. Ja kyllä se tietää, että mä oon hyvä. Se vain ei halua myöntää sitä, jotten mä ylpistyisi", poika selitti. "Mun isä kun on valokuvaaja, eikä se purematta niele sitä, että joku pääsee helpommalla työllä paremmaksi kuvaajaksi." Oliver hymyili. Isä oli joskus todella oikukas, kuten äiti. Kuten Aimee, kuten Patric ja Abigail. Kuten heidän koko perheensä, he kaikki olivat hyvin oikukkaita, ainakin kun sille päälle sattuivat.

"Et oo käynyt huvipuistossa? Mut kai Japanissa kuitenkin niitä on?" poika kysyi. Sitten puhe siirtyikin sisaruksiin. "Joo, sisarusten kanssa. Veli on 12 ja sisko 11, ja ne on jossain tuolla huvittelemassa", Oliver sanoi heilauttaen kättään muutaman hurjan laitteen kohdalla. Eihän hän tietenkään tiennyt, missä laitteessa he juuri sillä hetkellä olivat, mutta poika uskoi heidän olevan jossain hurjassa laitteessa, sellaisessa mihin hän ei itse uskaltaisi.

Michi nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"Sitten ymmäränkin. Oma isäni on englanninkielen opettaja yliopistossa Japanissa. Hän oli todella tarkka kielten opiskeluni suhteen, mutta en näe sitä kyllä pahana asiana mitenkään. Oli helppoa opiskella, kun oli oikea opettaja kotona." Japanilainen kertoi pojalle ja naurahti sitten heti perään hieman nolona, kun toinen vaikutti ihmettelevän sitä ettei hän ollut käynyt huvipuistossa ennen.
"Kyllä niitä on, muttei kotikaupunkini lähellä. Emmekä matkusta isolle saarelle juuri koskaan." Michi tarkensi ja hymyili sitten innostuneena, kun toinen kertoi veljestään ja sisarestaan.
"Mitkä heidän nimensä ovat?" Hän kysyi ja kallisti kysyvänä päätään.

Yksi vaikeimmista asioista Amerikkaan muutossa oli ollut Michille ihmisten nimet. Ne kun olivat niin erilaisia kuin kotona. Hankaluuksia tuotti eniten R ja L kirjain. Ne kun tuppasivat aina vaihtumaan toisinpäin. Onneksi isäntäperheen Ronny oli muutamissa päivissä tottunut kuulemaan nimensä Lonnynä. Tuosta se oli onneksi vain hauskaa. Jotkut eivät vain tuntuneet näkevän asiaa huvittavana, vaan pahoittivat mielensä Minchin puheen takia. Se ei ollut kiva.

"Wau, jos meillä oltais noin tarkkoja kielten opiskelusta, koulussa siis, niin moni jättäisi muut kielet kokonaan pois. Mut jos mä oon oikeen ymmärtänyt, niin monissa Aasian maissa ollaan aika paljon tarkempia opiskelun suhteen kuin Amerikassa ja Euroopassa. Vai oonko mä ihan väärässä?" Oliver kysyi hymyillen. Hän oli kerran käynyt Japanissa, mutta vain pikaisesti, sillä he olivat lentäneet sieltä Vietnamiin, jossa oli vietetty sodan aikana sinne muuttaneen ukin veljen hautajaisia. Heidät kaikki oli kutsuttu, ja koko perhe olikin sinne lähnenyt. Ja mukava kokemushan se oli. "Okei. Mäkään en ollut ennen San Diegoon muuttoa käynyt kuin kiertävässä tivolissa, ja siksi tää oli mullekin iso yllätys, että kuinka näin suuria huvilaitteita voikaan olla", poika vastasi ymmärtävänä. Hän oli tosiaan ollut vain Summersideen syksyisin ja keväisin tulleessa tivolissa, jossa kaikki laitteet olivat monikertaisesti pienempiä kuin Belmont Parkissa.
"Patric, ja Abigail. Mutta Abigailin voi huoletta lyhentää Abiksi ja Patricin Riciksi", Oliver sanoi iloisesti. He olivat yhdessä isän kanssa keksineet Patricin lempinimen, ja Abigail oli lyhentynyt luonnostaan Abiksi. Joku oli kyllä joskus luullut Abin olevan lyhenne Annabelista, ja sille olikin pitkään naurettu.

Oliver oli joskus ihmetellyt miten nopeasti ulkomaalaiset sekä vaihtarit lopulta oppivat uuden kielen, ja että he puhuvatkin vielä ymmärrettävästi. Okei, välillä Oliver tiesi, että kirjaimia äännettiin hyvin eri tavalla, ja kirjaimet vaihtoivat paikkaa, mutta poika oli aina saanut puheesta selvää. Aimee oli joskus epäillyt sen johtuvan siitä, että he puhuvat kahta kieltä, joka kuulemma kehittää kuuloa ja puheen ymmärtämistä. Niin isäkin oli joskus sanonut.

"Meillä on koulunkäynti ihan eri luokkaa. Meillä se tuntuu olevan tärkeämpi asia oppilaille kuin täällä." Michi myönsi ja katseli taas laitteita. Ne olivat niin hienon värisikiäkin. Ainoa inhottava puoli niissä oli musiikki, joka tuntui soivan joka laitteessa. Kappaleet olivat vaikuttaneet huonoilta.
"Eli Abi ja Li...Ril...Rick?" Japanilainen toisti ja pojan nimeä piti tavailla hetki. Molempien koko nimet olivat kyllä eirkoisia, mutta onneksi oli lyhenteet!

"Minä en kyllä tiedä uskallanko mennä mihinkään laitteeseen." Oranssipää naurahti sitten, kun muutama sutkot pieni lapsi oli tullut ulos hurjan näköisestä vitkuttimesta. Toivottavasti häntä ei pakotettaisi mihinkään! Michin luonteeseen tosin kuului pelkojen voittaminen. Kyllä hän varmasti lopulta uskaltaisi, mutta aikaa siihen menisi. Moneltakohan Ronny tulisi?
"Meinaatko sinä käydä missään laitteissa?" Michi kysyi sitten Oliverilta. Jos toinen tahtoisi käydä laitteissa, niin hehän voisivat mennä kolmistaan. Michi, Oliver ja Ronny.

"Sen mä uskon!" Oliver myönsi nauraen. "Moni täällä käy koulua varmaan vaan vanhempiensa pakottamana ja suoriutuvat kaikesta vaan rimaa hipoen. Mutta musta se on tosi tyhmää, sillä joissain maissa lapset eivät edes pääse kouluun. Ja suurin osa näistä lapsista oikeasti haluaa kouluun, mikä on silleen aika ristiriitaista, että ne joilla asiat ovat hyvin, eivät halua opiskella ja päinvastoin", poika selitti. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt negatiivista asennetta koulua kohti, ja oli monesti joutunut kiivaisiin väittelyihin äidinkielen tunneilla jonkun pahiksen kanssa, jonka mielestä koulu on perseestä ja täysin turhaa. "Jep, Abi ja Rick", Oliver toisti. "Sä muuten lausuit ne aika hyvin, ottaen huomioon, että sun on varmaan pitänyt opetella tosi monet äänteet uudestaan", poika kehui sitten. Hän tiesi kuinka kamalaa oli, jos heti uuden kielen opettelun alussa mollattaisiin toisen puhetta epäselväksi tai kirjoitusasua vääräksi. Se ei tehnyt hyvää, ja sillä tavalla saatiin useampi kuin yksi ihminen vuodessa lopettamaan kielten opiskelu.

"Kyllä sä uskallat. Vaan muutama niistä on oikeesti pelottava, mutta ei niitä ole kuin pari. Mutta tietysti riippuu mitä sä pelkäät, esimerkiksi mä en vois kuvitellakaan meneväni mihinkään laitteeseen, joka menee pää alaspäin", poika selosti. Häntä ei ikimaailmassa saisi mihinkään pää alaspäin menevään laitteeseen. Paitsi jos siitä saisi miljoonan. "Kyllä mä varmaan johonkin laitteeseen menen, mutta en tiedä vielä mihin", Oliver vastasi. "Mutta meinaatko sä mennä mihinkään laitteeseen?"

Michi kuunteli Oliveria ja katseli samalla ohi kulkevia ihmisiä.
"En minä oikeastaan pelkää kuin ötököitä." Hän sanoi sitten ajatuksissaan, eikä älynnyt miten omituiselta kuulosti, että poika pelkäsi ötököitä. Katse ajautui sitten tuttuun emopoikaan, joka talsi pitkien ihmisten välissä.
"Ronny!!!" Michi huusi ja nauroi sitten hieman, kun kyseinen pätkä katseli hämillään ympärillensä hetken, ennen kuin bongasi heidät. Tuo talsi heidän luokseen.
"Joo. Kyllä se meinaa." Ronny vastasi Oliverin laite kysymykseen Michin puolesta ja veti japanilaisen käsistä seisomaan. Sitten emo katsoi hymyillen Oliveria.
"Moi. Tuut sä meidän kanssa? Vai hempeiletkö itsekseen siinä?" Tuo kysyi virnuillen ja työnsi kaulallaan roikkuneet kuulokkeet i-podin seurana laukkuunsa.

Michi hymyili innoissaan, kun "veli" oli tullut. Tuo oli niin omituisen hauskaa seuraa!
"Joo. Tule Oliver meidän kanssa." Hän toisti Ronnyn perässä ja nyökkäili koulukaverilleen vakuuttelevana. Olisi mukava jos toinen tulisi heidän kanssaan.

"Ei ötöiköiden pelkäämisessä ole musta ainakaan mitään outoa", Oliver sanoi ja virnisti. Hän huomasi itsessään yhä enemmän ja enemmän piirteitä, jotka olivat jo "varattuja" ja ilmenivät hänen isässään. Oliverista tuntui hassulta, että kaikki sanoivat hänen olevan hyvin äitinsä kaltainen, vaikka Oliver oli ainut joka ei muistuttanut äitiään niin paljon kuin toiset sisarukset. Ehkä siksi hän oli aina pitänyt isästä ja ollut tämän "suosikki", paitsi tietysti, kun isä pääsi tekemään isä-poika -juttuja Patrcikin kanssa, kuten pelaamaan jalkapalloa, jota Oliver inhosi. Poika nosti katseensa kun kuuli Mitchin huutavan jotakuta poikaa, Ronnya. Miten perhanassa nimi kuulosti tutulta, mutta kun Oliver näki Ronnyn, tämä älysi tuon emon lukevan ranskaa. Oliver nousi itsekin, kun Ronny vetäisi Mitchin ylös. "Se on hyvä, jos kerran ei ole pahemmin huvipuistoissa ollut, niin tätä paikkaa ei saa jättää väliin", poika totesi viitaten Mitchin aikaisempiin sanoihin.

Sekä Mitchi että Ronny halusivat hänen seuraansa joten miksikäs ei? "En mä mitään vempeile. Onko se edes sana?" Oliver kysyi, mutta vastasi kuitenkin myöntävästi. "Kyllä mä tuun, mutta en tiiä kuinka kauan voin olla, kun sisaruksiakin on muutama kappale täällä seikkailemassa." Sitten poika älysi, mikä heitä kaikkia yhdisti Astonin lisäksi, se että he lukivat ranskaa. "Tää muuten taitaa olla joku ranskanlukijoiden salainen tapaaminen. Sillä me kaikkihan luetaan ranskaa enemmän tai vähemmän", Oliver tokaisi nauraen. Oli aika hassua törmätä tuttuihin niinkin suuressa huvipuistossa.