future is too far When the night comes down

Kerään tänne hahmojeni tulevaisuudesta pätkiä >< Oon laiska ja en jaksa ruveta tekee niille erillisiä xD + Tänne tulee myös menneisyys pätkiä =)

// Tämä on tarina parikymppisestä Maryasta ja siitä miten hän tapasi Jamien. (tulevan miehensä.) //

That's not the way I want my story to end

Marya paiskasi vihaisena lasin kohti seinää. Kai se oli joku Daven äidin antama perintölasi. Tai jokin sellainen arvokas, mitä äidit antoivat lapsilleen kun nuo muuttivat omilleen. Loppupeleissä ne samat naiset kuitenkin paasoivat poikiaan ympäri vuorokauden puhelimen välityksellä tai ihan omalla avaimella asuntoon tullen. Marya oli alkanut tottua jo poikaystävänsä äitiin keittiössä. Tuon äkäiseen ja halveksivaan katseeseen. Eihän se ollut yllätys, että hän ei miellyttänyt, mutta harvemmin sitä ihan niin hirveän selvästi näytettiin.

Huonetta katseltiin ympäriinsä. Ihmisiä, aivan liikaa ihmisiä. Hän ei ollut tahtonut edes juhlia tänään. He kun olivat juhlineet eilen ja sitä edellisenäkin päivänä. Se alkoi vituttaa. Jopa Marya tahtoi joskus olla selvänä. Olla hiljaisessa asunnossa. Musiikki raastoi korvia ja ihmisten erilaiset naurut raivostuttivat.
”Vittu sinä olet hullu ämmä!!” Joku huusi, kun äsken heitetty lasi oli pamahtanut seinään ja lasinsirpaleet ja viina oli levinnyt lattialle. Mattoon oli ilmestynyt tummempi läikkä, joka sekoittui aikaisempiin juomaläikkiin. Marya nosti keskisormensa kevyesti pystyyn ja asteli valittaneen jätkän ohi. Pari askelta eteenpäin ja ovi työnnettiin auki. Makuuhuone. Se missä hän joskus vahingossa saattoi nukkua. Useammin hän näki tämän saman näyn kuin nyt. Kaksi hahmoa. Joku poika ja joku tyttö. Alastomina, mitä eksoottisimmissa asennoissa. No, eihän Marya sänkyä ollut maksanut.

Ovi paiskattiin kiinni. Tästä ei nyt tullut mitään. Alkoholi sumensi silmiä. Skottiruutuhametta laskettiin hieman alemmas, vaikka tuskin se kunnolla edes persettä peitti. Tyttö lysähti kyykkyyn lattialle ja sulki silmänsä. Ei sekään mukava vaihtoehto ollut. Kaikki pyöri. Tuntui kuin olisi kaatumassa, vaikka oikeasti oltiinkin edelleen samassa paikassa. Ahdisti. Hän tahtoi pois. Pois tästä saatanan helvetistä. ”Kyllä minä sinusta huolehdin.” Joo, niin Dave tekikin. Ja kaikki syyt ja haukut tuli Maryan niskaan. Kai siihenkin tottui. Ainahan se niin oli mennyt.

Marya nousi takaisin seisomaan ja tönäisi ohi kulkevaa tyttöä. Tuo älähti jotain, mutta Maryan pieni mulkaisu jo hiljensi tuon. Mustahiuksinen tyttö asteli takaisin olohuoneeseen ja yritti olla katsomatta ketään. Huone ei ollut tilava, mutta kaikki ne ihmiset saivat sen vaikuttamaan entistä pienemmältä. Tyttö otti pitkän nahkatakkinsa naulasta ja tarkisti että tupakat olivat samassa taskussa kuin ennenkin. Ulko-ovi avattiin ja viileää ulkoilmaa hengitettiin syvään. Muutama porras käveltiin alas, mutta sitten viimeisille lysähdettiin istumaan. Ketään ei ollut ulkona. Musiikki kuului hiljaisena talon seinien läpi. Kädet valuivat taskuihin ja tupakka-aski sytkärin kanssa kaivettiin. Yksi otettiin suuhun ja sytkäriä käytettiin sytyttämiseen. Sitten arvokkaat syöpäkääryleet tungettiin takaisin taskuun ja muutama takinnappi laitettiin kiinni. Tupakkaa imettiin ja pari savurengasta puhallettiin. Hän ei edes tiennyt missä Dave oli. He elivätkin loistavassa seurustelusuhteessa. Marya tarvitsi jonkun, joka piti hänet raiteilla. Esti eksymästä kieroille teille. No, paskatuuri oli taas käynyt. Eipä nyt enää voinut valittaa, kun yhteinen asunto oli alla. Hyvä ettei lemmikki kissoja ja koiria oltu hommattu. Pieni perheleikki. He olivat alle kaksikymppisiä. Dave oli kai 20 ja paljon Marya? Ehkä 18 tai 19. Hän ei ollut laskenut syntymäpäiviään muutamiin vuosiin.

Tupakka nostettiin pois huulilta ja toista huulikorua lipaistiin. Niitä häneltä löytyi yksi vasemmalta ja toinen oikealta puolelta alahuulesta. Jalat suoristettiin ja kalpeita jalkoja tuijotettiin. Muutamia arpia ja suuria mustelmia. Hänellä ei ollut edes sukkia jalassa. Ihmekään kun aina oli lasinsirpaleita jalat täynnä. Varpaan kynnet oli lakattu mustiksi. Muutamia autoja ajoi ohi. Taisivat olla takseja. keltaisilta nuo olivat näyttäneet.

”Miksi kaunis tyttö istuu täällä ihan yksin?” Kuului sitten vieras pojan ääni. Marya ei reagoinut siihen. Kukaan ei voinut aloittaa noin keskustelua. Varsinkaan hänen kanssaan. Mutta sitten joku kyykistyi hänen eteensä ja Marya sai huomata tuijottavansa ruskeahiuksista poikaa siniharmaisiin silmiin. Tyttö kallisti hieman päätään. Poika näytti kysyvältä. Tuo oli siis oikeasti puhunut hänelle.
”Miltä näyttää? Olen tupakalla.” Marya vastasi sitten lyhyesti ja puhalsi savut pojan kasvoille. Tuo irvisti.
”Tiedätkö, tupakointi on vaarallista.” Poika huomautti ja vaikutti istuutuvan Maryan viereen. Tyttö ei kääntänyt edes katsettaan toiseen. Miksi tuo edes puhui hänelle? Oliko hänen otsassaan värikäs kyltti ”Häiritkää minua. Olen vittumainen ja pahalla tuulella?” Hän ei vastaisi. Nyt ei kaivattaisi seuraa. Ei miestä, eikä naista. Ei poikaa, tyttöä tai koiraa.
”Olitko tänä aamuna hereillä kun satoi?” Vieressä istuva henkilö kysyi sitten ja Marya pomppasi seisomaan. Hän katsoi poikaa vihaisena.
”Mikä vittu sinä olet olevinaan? Etkö näe, ettei minua kiinnosta paskaakaan?!” Hän huusi äkäisenä ja katsoi nyt kunnolla vierasta. Tuo ei kuulunut tänne. Vaatteet olivat siistejä ja kengät jotain kallista merkkiä. Tuo näytti hassulta ja siistiltä. Aivan väärässä paikassa.

Marya veti jälleen savut tupakastaan. Hän vain katsoi vierasta poikaa. Tuo hymyili ärsyttävästi ja nousi myös seisomaan. Poika oli varmasti ainakin 20 senttiä pidempi. Tosin, tyttö itse oli tuskin 160. Taas piti katsoa ylöspäin. Vieras ojensi kättään.
”Kyllä minä näen, mutta tahdon tutustua. Nimeni on Jamie Allen.” Tuo sanoi ja epäuskoisena tyttö tuijotti tuon kättä. Jamie… Nimikin kuulosti omituiselta. Se toi mieleen jalkapalloilijat, joita tässä maassa niin kovasti ihannoitiin. Sekunnit kuluivat, mutta lopulta tyttö tarttui toisen käteen.
”Marya McCutcheon. Nyt saat sitten kertoa mitä tuon näköinen jätkä tekee täälläpäin San Diegoa?” Hän kysyi ja irrotti nopeasti kätensä. Vielä yhdet savut tupakasta ja se heitettiin maahan. Tyttö ei katsonut Jamieen. Hän ei tahtonut vaikuttaa kiinnostuneelta tai uteliaalta, vaikka olikin juuri kysynyt kysymyksen.
”Ja tuon näköisellä varmasti tarkoitat helvetin hyvännäköistä ja pantavaa-”
”Ei, vaan rikasta kersaa, joka tuhlaa rahansa turhaan paskaan.” Marya korjasi heti alkuun toisen omankehun. Katse nostettiin poikaan. Tuo hymyili edelleen. Jamie oli omituinen. Normaalit ihmiset olisivat lähteneet kävelemään jo tässä vaiheessa.
”Hyvä on, jos sinä ajattelit kysymyksen noin. No, tulin bileisiin. Ne varmaan ovatkin tässä rakennuksessa? Oletko vieras?” Poika kyseli ja Maryan teki mieli tunkea nyrkki toisen suuhun. Jamie puhui ihan liikaa. Kuka tuollaista jaksoi kuunnella? Saatanan papukaija… Ja jälleen tuo vaikutti odottelevan vastausta innolla.
”Minä en sinua ainakaan ole kutsunut. Ja bileet kyllä on, kun kävelet tuosta ovesta sisälle.” Marya tuhahti sitten ja virnisti vittuuntuneena pojalle. Lisää väkeä. Hänhän ei olisi se joka siivoaisi aamulla, kun Daven rakas äiti tulisi käymään. Saisi nähdä kaaoksen.
”Heei! Sinä olet Marya! Daven tyttöystävä!” Jamie huudahti sitten ja tarrasi nyt Maryan molempiin käsiin ja heilutteli innoissaan. Tyttö irvisti ja yritti saada käsiään irti.
”Hauska tavata! Minä olen hänen ystävänsä koulusta!”

Marya riuhtoi kätensä irti Jamien käsistä. Vai että oli tuo Daven kaveri. Se selittikin paljon. Toisen ärsyttävä pälpättäminen täsmäsikin hänen poikaystäväänsä. Silti oli omituista, että toinen oli selvästi rikas. Miksi Dave tunsi rikkaan äpärän? He eivät kuuluneet niihin, jotka hengailivat noiden kanssa. Rikkailla oli omat piirit ja paikat. Marya itse kuului normaaleihin, tai ehkä hieman niitäkin alempiin. Heidän perhe oli aina pärjännyt juuri ja juuri. Eihän se ollut helppoa, kun oli yksinhuoltaja ja lapsia neljä. Eikä Maryan elämänasenne ja terveys ollut kyllä helpottanut elämää ollenkaan koskaan. Saati sitten kaksosten vilkkaus lapsena. Onneksi Chris oli alkanut jo rauhoittumaan. Ja kyllä perhe nyt pärjäsi, kun äiti oli saanut töitä lasten ja ongelmanuorten osastolta. Maryan äiti oli kuuroutunut nuorena ja se oli aina hankaloittanut kaikkea. Kyllä tuo hieman kuuli, mutta hiljaiset ja korkeat äänet sai unohtaa.

"Mennäänkö sisälle?" Jamien ääni herätti Maryan ajatuksistaan. Katse siirtyi poikaan, mutta päätä pyöritettiin. Häntä ei huvittanut mennä enää sisälle. Nukkumaan ei pääsisi pitkään aikaan, tuskin koko yönä. Se oli sellainen asia mitä Marya kaipasi juuri nyt. Unta. Sitä Unimaailmaa, jonne pystyi pakenemaan julmaa todellisuutta jäämättä koukkuun. Huumeet kun olivat pahasta. Sen äiti oli opettanut lapsilleen jo pienenä. Tietenkin Marya oli tyhmänä ja uteliaana uhmannut tuotakin neuvoa. Eihän niinkään koukussa ollut. Silloin tällöin vain maisteli, jotta ei tarvitsisi itkeä.
"Meinasitko sitten ulos jäädä? Eihän sinulla ole edes kenkiä jaloissasi." Poika puhui jälleen ja tyttö kohotti kulmaansa. Hänen teki mieli huutaa ja raivota toiselle, mutta tuntui, ettei energiaa riittänyt enää edes siihen. Se oli todella harvinaista. Yleensä riitelynhalu katosi aivan viimeisenä. Ehkä hän teki nyt kuolemaa...
"Jamie. Minun asiani ovat minun asioitani. Ne eivät kuulu kenellekään, varsinkaan sinulle." Tyttö sihahti sitten hampaittensa välistä mahdollisimman uhmakkaana ja uhkaavana. Ei hän silti kiltti tahtonut olla.
"Mutta jos näet Davea, kerro hänelle, että menin äitini luokse nukkumaan." Marya lisäsi ja tunki kädet taskuihinsa. Ilma oli kosteaa ja ei olisi ihme, jos kohta alkaisi jälleen sataa.

Jamie tuntui tuijottavan Maryaa. Ei enää hymyillen, vaan enemmänkin miettivänä ja pohtivana. Tuskin tuokaan oli hyvä vaihtoehto. Että toinen ajatteli jotain. Marya pyöritti jälleen päätään ja lähti sitten astelemaan Jamien ohi katua pitkin. Katulamput valaisivat märkää asfalttitietä. Ehkä Jamie kertoisi Davelle hänen olinpaikkansa. Muuten saattaisi syntyä jälleen yksi hullunmylly. Maryalla kun ei ollut tapana kantaa kännykkää mukanaan.

Ei hän kovinkaan montaa askelta kerjennyt ottaa, kun takaa kuului juoksuaskelia ja Jamie ilmestyi kävelemään Maryan vierelle.
"Minä saatan sinut." Tuo ilmoitti ja saman tien tyttö pysähtyi. Hän katsoi epäuskoisena poikaa edessään. Jamie näytti viattomalta ja tuskin tarkoitti edes ärsyttää. Mutta sitä tuo teki. Jopa pojan ääni oli rasittavan kuuloista. Marya veti henkeä syvään. Kai sitä pitäisi kerätä hieman energiaa.
"Jamie! Anna minun olla! Osaan kävellä itsekseni. En tarvitse mitään Kalpeaa ruipelo vartijaa!"
"En minä ole ruipelo."
"Jamie!"
"Sinä taidat todella pitää nimestäni." Poika nauroi sitten ja Marya heilautti käsiään vihaisena. Mistä helvetistä poika puhui?!?
"Sanoit nimeni kolme kertaa kolmessa viimeisessä lauseessasi. Eli pidät minusta ja nimestäni." Poika filosofoi. Sitten kuuluikin jo ääni, joka yleensä herätti ihmisten huomion ja laski huoneisiin hiljaisuuden. Ääni, joka yleensä kuului, kun poika ja tyttö riitelivät. Marya oli läimäissyt poikaa poskelle.
"Olet itserakas paska! Häviä!! Tai seuraavaksi lyön puukolla!!" Tyttö huusi kovempaa, mitä olisi itsestään uskonut lähtevän sillä hetkellä. Se koski ihan kurkkuun, mutta se tuntui pieneltä kaiken muun rinnalla. Jamie piteli poskeaan lievästi järkyttynyt ilme kasvoillaan. Joko tuo nyt löisi takaisin tai alkaisi huutamaan ja räyhäämään. Kumpikin kävisi. Marya olisi valmis tappeluun ja huutoriitaankin. Sekunnit kuluivat ja he katsoivat toisiaan silmiin. Kumpikaan ei sanonut mitään, kunnes Jamie nosti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
"Hyvä on. En saata. Mutta pidä itsesi ehjänä."

Jatkuu....

//Tämä on taas tarina Mattistä päälle 20:weenä. Hän asuu poikansa kanssa Bostonissa köyhällä alueella.//

I once was lost but never was found

Matt avasi asuntonsa oven ja haukotteli syvään. Kello oli aamukuusi ja hän pääsi vasta nyt kotiin. Häntä harmitti tällainen työrytmi. Se ei ollut hyväksi hänelle tai Jimmylle. He eivät kerjenneet nähdä kuin pari tuntia päivässä. Ei hän tällaista olisi tahtonut…
”Hyvää isänpäivää!” Kuului sitten huudahdus ja vaaleahiuksinen poika pomppasi hänen syliinsä. Ja hieman hämillään Matt kietoi kätensä toisen ympärille.
”Mikä päivä se sellainen on?” Mies kysyi hieman ihmeissään ja talsi pieni poika sylissään istumaan sohvalle. Siniset silmät katsoivat Mattia omiin ja suu nauroi onnellisena.
”Höpsö! Se on päivä jolloin juhlitaan isää!” Jimmy kertoi tökäten miestä käteen. Hetken oli hiljaista. Mikä ihme se sellainen päivä oli? Ei Matt ollut koskaan kuullut sellaisesta… Tosin, eipä hänellä ollut isääkään.
”Tuota… Kiitos?” Hän vastasi sitten pojalleen ja pörrötti tuon hiuksia.

Kun Matt Mirisch oli ihmeen ja kumman kaupalla valmistunut koulusta, hän päätti etsiä poikansa käsiinsä. Tuon, kenet hänen ex-tyttöystävänsä oli laittanut adoptioon. Lapsen etsiminen olikin ollut yllättävän helppoa. Kukaan ei nimittäin ollut tahtonut adoptoida lasta. Tuo kun tuntui olevan luonteeltaan hieman hankala. No, mitäpä muuta olisi voinut odottaa Jayceen ja Mattin lapsesta? Hän oli adoptoinut sitten virallisesti lapsen itselleen. niinpä hänestä oli tullut ihan oikeasti isä. Niin kuin hän oli halunnutkin vuosi sitten. Lähtö oli kuitenkin ollut ihan saatanan hankala. Vincentin jättäminen. Matt ei tahtonut edes ajatella asiaa. Tällä kertaa hän oli itse särkenyt sydämensä. Ehkä sitä ei vain oltu tarkoitettu yhtenäiseksi.

”Minulla on sinulle lahja.” Poika ilmoitti sitten ja kapusi pois miehen sylistä ja juoksi makuuhuoneenpuolelle. Matt ei kerjennyt edes nousta sohvalta, kun poika jo juoksi takaisin ja ojensi hänelle vessapaperiin käärityn mytyn.
”Kiitos.” Hän totesi hieman ihmeissään, mutta hymyili silti pojalleen. Oliko ihan normaalia, että neljävuotias oli tuollainen? Teki lahjoja ja oli muutenkin niin… niin… Aikuismainen? Ajatuksissaan Matt avasi paperirulla mytyn ja hymy kohosi vielä suurempana hänen huulilleen, kun sieltä löytyi foliosta tehty kehys, jossa oli Jimmyn oma valokuva. No, kuvassa näkyi vain osa tuon kasvoja ja olihan se kehystetty hopeisella foliolla, mutta…Kyyneleet kohosivat Mattin silmiin ja poika kaapattiin syliin.
”Kiitos, Jimmy. Tämä oli paras lahja mitä ikinä olen saanut…” Hän selitti hiljaa ja tuoksutti vain lapsen hiuksia. Ei hän raaskisi mennä nukkumaan.
”Isiii… Ei saa hempeillä!” Pieni poika kuitenkin ulvaisi nauraen ja mies päästi toisen sylistään. Kuvaa katsottiin.
”Olet tainnut leikkiä minun kamerallani?” Matt kysyi sitten kohottaen toista kulmaansa. Hänellä oli jo monta vuotta ollut kamera, joka työnsi saman tien kuvan ulos kun se oli otettu. Millälie nimellä niitäkin kutsuttiin.

Jimmy nyökytteli innoissaan päätään.
”Joo’o. Oli kamalaa odottaa että se kuivui…” Tuo selitti ja istahti lattialle toisen eteen.
”Se takaosa on siitä saatanan kellosta.” Poika ilmoitti sitten ja Mattin silmät pyörähtivät päässä.
”Mistä kellosta??”
”Saatanan kellosta.”
”Ei saa kiroilla!”
”No kun sinä aina sanoit sitä saatanan kelloksi…” Jimmy sanoi hiljaa ja syyllisen oloisena. Vasta sitten Matt tajusi katsoa seinälle. Sieltä oli hävinnyt kello. Ensin Mies naurahti pienesti, kunnes nauru raikuikin jo koko asunnossa. Hän oli kironnut kelloa monesti, sillä tuntui että se liikkui aivan liian nopeasti.
”Kiitos. Tämä on oikeasti hieno.”

Jimmy I know you miss your mom and I know you miss your dad
Well I'm gone but I'm trying to give you the life that I never had
I can see you're sad, even when you smile, even when you laugh
I can see it in your eyes, deep inside you want to cry
Cause you're scared, I ain't there?
Daddy's with you in your prayers
No more crying, wipe them tears
Daddy's here, no more nightmares

Matt hätkähti hereille. Hän oli nähnyt taas samaa unta. Oli hassua miten hän muisteli asioita unimaailmoissaan. Hän näki nykyään vähintään kerran viikossa saman unen. Ensimmäisen isänpäivänsä. Jimmy oli ollut niin iloinen... Kädellä pyyhkäistiin silmiä ja eiliset kajalit tahrasivat sen. Mies nousi istumaan ja katsoi sänkyä. Jimmy ei nukkunut vierellä. Ei tietenkään. Kello oli varmaan…Punkkari katsoi kelloa seinällä. Kaksi päivällä. Edelleen hyvin väsyneenä mies nousi seisomaan ja pörrötti likaisia hiuksiaan. Tuntui hankalalta kohdata uusi päivä. Onneksi oli vielä usea tunti ennen kun pitäisi mennä töihin. Luojalle kiitos siitä. Mies potki hieman likaisi vaatteita lattialla ja veti oven auki. Olohuoneessa oli hiljaista. Telkkari oli tosin auki.
”Mitä minä olen Jimmy sanonut telkkarin auki pitämisestä jos sitä ei katso?” Matt mutisi ja sammutti sohvalla lojuvalla kaukosäätimellä television.
”Jimmy?!” Hän huhuili sitten ja kurkkasi nurkan taa keittiöön ja kävi tarkistamassa vessankin. Missä se poika nyt oli? Pörröpää istahti tuolille ja siirsi pöydällä olevia likaisia astioita hieman sivuun. Siinä olikin lappu. Selvää ja nättiä tekstiä. Se oli siis naapurin Katien kirjoittama. ”Vien Jimmyn autolla käymään eräässä sisäleikkipaikassa. Tulemme takaisin neljäksi. Jääkaapista löytyy pitsaa jota eilen kotona tein. Syö vain.” Matt luki tekstiä ja rutisti sitten paperin nyrkkiin. Oli hienoa että naapurissa asui ehkä maailman kiltein tyttö, mutta samalla ahdisti ja vitutti suunnattomasti, ettei hän itse voinut olla se joka vei Jimmyn leikkimään tai teki pitsaa. Tämä työ ei ollut hyväksi… Niinhän hän oli jo unessakin ajatellut.

Jimmy joutui olemaan paljon yksin. Vaikka tuolle olikin kerrottu, että naapuriin voisi Katien luokse mennä milloin vain, poika viihtyi paremmin yksin kotonaan. Tuo oli surullinen lapsi. Oli aina ollut. Kyllähän pieni poika silloin tällöin piristyi. varsinkin silloin kun keksi jotain tekemistä johon into riitti pidemmäksi aikaa. Mutta yleensä…Matt huokaisi hieman surullisena. Jimmyn silmät kertoivat jo niin paljon. Tuo oli todella surullinen ja yksinäinen. Tuo ei tahtonut näyttää kyyneleitään. Kuinka moni viisi vuotias ajatteli niin? Matt ei ollut koskaan kuullut sellaisista. Mies nousi seisomaan ja asteli parvekkeelle ja sytytti tupakan. Vaatteita oli kuivumassa edelleen samassa paikassa. Siinä ne olivat olleet varmaan viikon. Kyllä nekin pitäisi kerätä. Heti kun tulisi vapaa päivä. Milloin hänellä oli edes viimeksi ollut sellainen? Ei hän sitä muistanut. Muisti vain sen, että oli silloin saanut herätä keskellä yötä Jimmyn itkuun ja siihen, että tuo oli kuulemma nähnyt painajaisia. Se oli ollut säälittävä, mutta samalla ihana hetki. Hänen poikansa oli nukahtanut Mattin kainaloon ja nukkunut sikeästi koko yön lohdutuksen jälkeen.

//Jatkuu//

And there's nothing wrong with me
This is how I'm supposed to be
In a land of make believe
That don't believe in me

Matt Mirisch raotti hieman silmiään. Päähän koski, eikä olo ollut muutenkaan mikään loistelias. Viime yö oli mennyt pitkäksi. Yllätysyllätys. Varovasti poika nousi istumaan. Pää tuntui siltä, että se repeäisi irti minä hetkenä hyvänsä. Viini ei selvästikään ollut tehnyt hyvää. Sitä hän harvemmin joi. Siitä tämä johtui. Ei hänellä yleensä koskenut päähän. Olihan hän tottunut tähän heikkoon krapula tunteeseen. Sehän oli miltei joka päiväistä. Ei se väärin ollut, niin kuin monet kuvittelivat. Mattistä se oli vain elämää.

Get my television fix
Sitting on my crucifix
The living room in my private womb
While the Moms and Brads are away
To fall in love and fall in debt
To alcohol and cigarettes
And Mary Jane
To keep me insane
Doing someone else's cocaine

Hitaasti poika nousi sängystään. Omanhuoneen ovi oli näköjään unohdettu auki. Kelloa vilkaistiin seinällä kerran ja sitten toisen. Se näytti vasta kymmentä! Hetken Matt tuijotti sitä, kunnes vilkaisi pihalle. Kyllä. Oli aamu. Ei hän ollut vuorokautta nukkunut, vaan kolme tuntia. Hän ei tiennyt pitäisikö hänen painua takaisin punkkaan vai aloittaa aamu.
Miehen alku asteli ikkunan ääreen. Televisiotahan olisi voinut katsoa, ellei sitä olisi toissapäivänä viety eräälle tutuntutulle korjattavaksi. Humalapäissään Matt oli repinyt kaikki napit irti siitä vekottimesta. Oli se ollut hyvä ajatus yöllä, mutta aamulla se oli vituttanut.

Olohuoneen puolelta ei kuulunut ääniä, mutta Matt epäili, ettei äiti ollut nukkumassakaan. Todennäköisesti tuo oli lähtenyt jo liikkeelle. Missä lie viiletti. Ei se nyt Mattia kiinnostanut.
Tupakka-aski napattiin pöydältä. Viisi tupakkaa jäljellä. Eivät ne tietenkään rasian alkuperäisiä olleet. Matt oli vain kiepannut itse valmiiksi askillisen eilen. Eihän hän nyt tehdastupakoita tukisi. Itse kiepattu sätkä otettiin huulten väliin ja sytytettiin. Nikotiinilla oli varmasti parantava vaikutus, kun se iskeytyi keuhkoihin. Matt hymyili pienesti. Bileet olivat olleet aikamoiset. Poika pakitti ja istahti sängylleen. Sen alta kaivettiin avaamaton olutpullo. Tupakka irrotettiin hetkeksi huulista ja korkki avattiin hampailla. Pullosta juotiin. Olihan se vähän lämmintä, mutta alkoholi mikä alkoholi. Perjantai päivä lähtisi hyvin käyntiin.

Ulko-ovi kuulosti käyvän. Äiti tuli kotiin seuranaan joitain miehiä. Matt tuhahti ääneen. Oluesta otettiin vielä pari hörppyä, ennen kuin huoneen ovelle asteltiin.
Hänen äitinsä, Mary Jane oli ollut joskus kaunis. Sen näki edelleen kasvoista, mutta rellestäminen oli sen kaiken pilanut. Huumeet ja alkoholi. Ne olivat kirottuja. Tosin, mikä Matt oli sanomaan? Hän tupakoi minkä kerkesi ja oli lähes koko ajan humalassa, mutta huumeet... Poika puristi kätensä nyrkkiin, kun vieras mies istahti hänen äitinsä viereen sohvalle ja puristi naisen kättä. Huumeisiin Matt ei ollut koskaan koskenut. Pilven poltto nyt oli ihan eri asia. Sehän oli terveellisempää kuin tupakka, mutta tuo touhu...
"Mattie? Sinä oletkin kotona? Äiti toi sinulle pitsaa." Vaalea nainen alkoi sopertaa tajuttuaan poikansa ovella. Matt kuitenkin vain tuhahti. Paria sekunttia ennen noita sanoja piikissä ollut neste oli painettu hänen äitinsä suoneen. Ei tuo selvänä olisi noin edes sanonut.
"Eipä ole nälkä. Ja nuo mulkut voi painua sit samantien vittuun täältä." Punkkari ilmoitti ja pamautti oven lujaa kiinni.

Oliko hän itse normaali? Eikö hänen kuuluisi olla jossain sosiaalitoimiston kirjoissa jo? Matt ei kuitenkaan tahtonut jättää äitiään yksin, vaikka ei rakastanutkaan tuota pahemmin. Ei hänellä ollut sydäntä jättää narkomaania yksin. Miltei joka toinen viikko poika yrittikin kuskata tuota vieroitukseen, mutta kolmen päivän sisäll MJ tuli aina takaisin. Ei tuota voitu pakottaa sinne. Ei edes Matt.


Matt oli lähtenyt kotoaan. Ei siellä ollut enää mitään nähtävää. Pari bisseä oli vedetty ja loput tupakat. Harvoin hän oli tähän aikaan hereillä. Pojan elämänrytmi kun alkoi noin kello viideltä illalla heräämisen. Olihan hänellä joskus päiviä jolloin tähän aikaan herättiin. Pienesti omatunto tosin kolkutti nytkin. Jos hän oli hereillä, miksi hän ei mennyt Jayceen luo? Tuo odotti kuitenkin hänen lastaan. Nuo ajatukset kuitenkin ravisteltiin nopeasti pois. He olivat tapelleet vain pari päivää sitten. Vaaleaneiti oli painellut ulos Mattin kotoa ilmoittaen vaihteeksi vihaavansa poikaystäväänsä. Eihän se ollut uutta, mutta ehkä oli parempi antaa toisen rauhoittua.

Askeleet johtivat punkkaripojan parkkipaikan halki. Siellä päivällä rellestävät nuoret hengailivat. Paikka oli vanha kauppa, jolla oli kokoonsa nähden turhan iso parkkipaikka. Omistaja oli vanha, eikä tuo ollut mikään sanomaan mitään kaupan edessä norkoileville punkkareille. Matt tunsi paljon väkeä, mutta joka kerta joukossa oli uusia kasvojakin. Parille tyypille moikattiin. Hän etsi tosin tiettyjä kasvoja. Tiettyjä, sinisiä silmiä ja hoikkaa olemusta.
"Matt!" Kuuluikin sitten ääni ja häntä kohti juoksi punahiuksinen tyttö. Pian tuo pomppasi jo hänen syliinsä ja suuteli kiihkeästi huulia. Matt vastasi. Ehkä refleksistä, ehkä halusta. Sitä hän ei itsekään tiennyt. Mustelmilla oleva käsi valui alas tytön niskasta alaselälle ja kietoutui toisen kanssa yhteen pitämään tyttöä ylhäällä.
"Miks sua ei ole näkynyt? Mulla on ollu ikävä." Cassie nauroi ja suuteli uudelleen pojan huulia.
"On ollut hommia." Punkkaripoika totesi vain tytölle ja mulkaisi pahasti poikaa, joka tuijotti heitä. Kyllähän kaikki tunsivat Mattin ja tiesivät Jaceestä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut lähteä uhmaamaan. Jos joku kertoisi hänen ja Cassien väleistä Jayceelle... Siitä ei seuraisi hyvää ja kaikki tiesivät sen.


Matt asettui istumaan kiveykselle tyttö vierellään. Cassie oli sievä ja persoonallinen tyttö. Tuolla oli syömishäiriö ja tietenkin se näkyi kehossa. Tuo oli pelkkää luuta ja nahkaa. Hiukset eivät olleet oikeasti punaiset tai edes lyhyet, niin kuin nyt. Cassie käytti peruukkia. Luoja tiesi miksi. Ehkä tyttö häpesi luonnonvaaleita hiuksiaan. Matt sipaisi hieman tytön poskea ja tuo käänsi hymyilevät kasvonsa häneen päin. He eivät seurustelleet ja Cassie tiesi Jayceestä. Heillä oli vain suhde. Miltei pelkkää seksiä, muttei kuitenkaan. Pitihän Matt kovasti Cassiestä. Ainakin tuo oli helpompi kuin Jaycee... Jokainen ihminen oli vain niin erilainen.
Nämä kaikki nuoret vaikuttivat viihtyvän täällä. Tässä typerässä lähiöelämässä, minkä ainoa tarkoitus oli löysäily ja rellestäminen. Ryyppääminen, tappeleminen ja paneminen. Mitä muuta elämään tarvitsi? Matt kaipasi enemmän.


Poika antoi katseensa kiertää parkkialuetta. Paikalla oli ehkä 15 nuorta. Miltei jokaisella näkyi pullo kädessä. Se ei näyttänyt hyvältä. Oliko tämä normaalia elämää? Nuorinpoika näytti olevan 13. Eikö kenenkään vanhemmat huolehtineet? Koko kaupunki oli läpi mätä. Matt oli tiennyt sen koko elämänsä. Kaikki ne kermaperseet, jotka johtivat kaupunkia ja kaikkia ihme valtuustoja. Imivät rahat, mutta käyttivät ne itseensä, eikä kansaan. Kaikki nämä nuoret tarvitsivat apua, mutta yhteiskunta näki heidät vain likaisina katurottina. Ei kukaan välittänyt heistä oikeasti, vaikka aina sanoivatkin, että asiat olivat toisin.

"Matt? Käydäänkö vessassa?" Cassien ääni herätti anarkistin ajatuksistaan ja hymyillen tuo nousi. Tyttöä otettiin kädestä kiinni ja he astelivat kauppaan. Omistaja vaikutti olevan takahuoneessa. Ketään ei nimittäin näkynyt. Matt vihelteli ja asteli vessan ovelle. Ovi avattiin, mutta poika ei itse kuitenkaan heti astellut sisään, toisin kuin Cassie. Tyttö kääntyi hämillään katsomaan poikaa, mutta tuo kurottautui vain lähemmäs hyllykköä, virnisti valvontakameraan ja nappasi kortsupaketin matkaan. Cassie nauroi. Sillä hetkellä se ääni oli söpöintä mitä poika oli kuullut koskaan.

Vaatteet vähenivät molemmilta. Vessan seinistä löytyi muutamia uusia tekstejä, mutta mihinkään ei kiinnitetty huomiota. Matt näki sillä hetkellä ainoastaan Cassien, joka nosti hamettaan ja valutti alushousunsa pois. Toinen oli sievä, vaikka joka kerta samaisessa vessassa pahispojasta tuntui, että seksi tappaisi tytön. Toinen oli niin pirun laiha... Tyttö laskeutui kyykkyyn ja avasi näppärästi Mattin housut. Kerralla tuo veti kaikki nilkkoihin ja nappasi jotain pojalle hyvin tärkeää ja oleellista suuhunsa. Anarkisti voihkaisi ja painautui tiukemmin seinää vasten.


Matt hengitti tiiviisti. Hän makasi likaisella vessan lattialle huohottaen, mutta onnellisena hymyillen. Housut oli kiskottu takaisin jalkaan ja Cassie paranteli meikkejään katsellen peilikuvaansa.
"Sinulla taitaa olla paineita, kun et Jayceen kanssa voi panna." Punapää naurahti sitten vetäen pojan käsistä istumaan. Matt virnisti takaisin ja painoi toisen päätä alaspäin ja suuteli tuon huulia.
"Ja sinulla taitaa olla paineita, kun en kerkeä sinua nähdä enää niin paljon." Poika huomautti takaisin ja yhdessä he nauroivat. Lisää suudelmia vaihdettiin, kunnes Cassie nousi seisomaan. Tuo sipaisi mustat huulipunat takaisin huulilleen ja avasi oven.
"Hengittele vaan ihan rauhassa, minä menen jo pihalle." Tuo ilmoitti hymyillen. Matt vain nyökkäili. Oli surullista, että Cassie sai olla ulkona vain kolmeen asti päivällä. Tuo oli kärähtänyt vanhemmilleen huumeista ja tiukat rajat oli samantien asetettu. Olihan anorektikko käynyt myös vieroituksen läpi.

Poika venytteli hieman käsiään ja alkoi lueskella uusia tekstejä seinillä. Ei niitä loppupeleissä niin kamalasti ollut tullutkaan. Hetken Matt niitä lueskelikin. Ovi oli naksautettu lukkoon, jottei kukaan älypää pääsisi häntä häiritsemään. Ei hän nyt enää seuraa kaipaisi. Poika nousi lattialta seisomaan ja harkitsi jo lähtöä, kun eräs teksti iski hänen silmäänsä.


Tekstin oli kirjoittanut joku tyttö tai poika. Päiväys oli parin päivän takaa. Tuo kuulemma lähtisi. Pääsisi pois tästä paskaläävästä, jota kutsutaan lähiöksi. Täällä ei ollut mitään tai ketään. Lopussa vielä haistateltiin kaikille ja ilmoitettiin, että oikea elämä alkaisi nyt. Matt tuijotti vain tekstiä. Tuon kirjoittanut oli niin oikeassa. Kaikki mitä täällä oli oli kuollutta ja saastunutta. Kaikki oli niin korruptoituneita paskoja, ettei mitään rajaa. Mitä Mattillä itsellään täällä oli? Äiti? Koulu? Jaycee?
"Vitut!!!" Matt huusi lopulta ja paineli lujaa ovesta räsäyttäen sen osittain saranoistaan. Hänen pää hajoaisi tätä rataa.


Matt norkoili koko päivän samassa paikassa. Cassie nimittäin sai sinäpäivänä olla ulkona iltaan asti. Se oli hienoa ja sellaisista tilanteistahan piti ottaa ilo irti. Olutta oli haettu. Samoin tupakkaa. Samat nulikat pyörivät edelleen heidän seurassaan. Todellakin nulikat. Mattille oli selvinnyt, että eräs porukka oli vain 12-14 ikäisiä. Nuo vaikuttivat kadehtivat anarkistia, jolla oli nyt Cassie kainalossa ja olutpullo toisessa kädessä. Matt ei noista katseista välittänyt. Hän tahtoi vain humalaan. Hän ei ymmärtänyt mitä arvostettavaa hänessä ja tässä elämän tyylissä oli. Ei mitään.

"Mä lähen käymään kusella." Matt totesi sitten Cassielle ja nousi seisomaan. Kuuden oluen jälkeen olo oli ollut hiprakkainen, mutta punapäällä mukana ollut viinapullo oli sekoittanut mukavasti pään. Ei pahis ollut edes kysellyt mitä tytöllä mukanaan oli. Pullohan piti pitää paperipussissa. Poika asteli rakennuksen nurkan taa. Kauppa oli jo mennyt kiinni, näyttihän kello kahdeksaa. Mies varmasti tahtoi päästä ajoissa viikonlopun viettoon. Kai se oli kunnioittavaa. Matt nojasi talon seinään toisella kädellään ja avasi sepaluksensa. Rakko tyhjennettiin ja housut vedettiin takaisin kiinni.


Matt palasi tupakalta ja hymähti pienesti. Cassie oli selvästi ottanut jo liikaa. Tuo vaikutti oksentavan. Poika lähti astelemaan lähemmäs tyttöä pienesti hymyillen.
"Mitä sä joit ku ulos tuli?" Punkkari kysyi ja piteli hieman tytön hiuksia. Cassie pyöritti päätään ja Matt nousi seisomaan. Taskusta kaivettiin tupakat ja yksi niistä nostettiin huulille ja sytytettiin. Poika katseli ihmisiä. Kaikki olivat ihan räkäkännissä. Vitun typerä nuoriso.
"Nouseha nyt..." Kuului vieraan pojan ääni Ja Matt kääntyi ympäri. Joku häntä itseään hieman vanhempi poika auttoi Cassien ylös. Pahemmin miettimättä tupakka heitettiin pois ja mies tönäistiin kauemmas tytöstä, jonka ympärille omat kädet kierrettiin.

"Vittua puutut tähän!" Matt huusi lujaa ja mies kohautti harteitaan. Pahis käännähti Cassien puoleen.
"Kuka vittu tuo on?" Hän kysyi tuolta hieman äkäisenä, mutta punapää katsoi vain tuimasti takaisin.
"Vastaa saatana!!" Matt huusi vihaisena, mutta lensi pari askelta ohi tytön, kun joku tönäisi häntä selkään.
"Et puhu sille tuohon sävyyn!!" Cassien äskettäin ylös nostanut mies huusi ja Matt kääntyi ympäri uhmakkaana.
"Tapellako sä haluat?! Sitäkö sä vittu haluat!!" Punkkari huusi takaisin ja nosti nyrkkejään valmiiksi hieman ilmaan. Mies ei kuitenkaan päässyt hänen luokseen, sillä Cassie säntäsi heidän väliin estellen toista.
"Et Jay kehtaa!!" Tyttö huusi ja tuhahtaen mies paineli heidän ohitseen.

Matt tuhahti.
"Vitun pelle. Ei ollu ees pokkaa." Matt tuhahti ja meinasi noukkia tupakkansa maasta, mutta miehen ääni keskeytti hänet.
"Nyt tuli turpaan, Mirisch." Mies sanoi kiilto silmissään. Ja punkkari otti askeleen uhmakkaana jo toista päin, mutta nyt oli Cassie häneen päin heidän välissään.
"Et sinäkään Matt!!" Tyttö kiljui, mutta Matt nappasi tyttöä huulista kiinni ja puristi niitä umpeen. Tyttö näytti ankalta, mutta eipä se tällä hetkellä tuntunut koomiselta näyltä.
"Sä ämmä piät nyt turpas kiinni, ku jätkät keskustelee." Punkkari ilmoitti uhkaavana ja katsoi painokkaana sinisillä silmillään tyttöön. Tuon kulmat kurtistuivat ja pian poika tunsi miten tytön sylki valui hänen omaa poskeaan pitkin.
"Vittu!!" Matt huudahti ja päästi tytöstä vähemmän hellästi irti ja tönäisi kauemmas.

Tyttö oli poissa tieltä. Cassien mielenkiinto oli selvästi lopahtanut nyt molempiin poikiin. Se kuitenkin kävi paremmin kuin hyvin Mattille. Vaikka punapää olikin käyttäytynyt juuri kusipäisesti, ei se tarkoittanut, ettei pahis välittänyt toisesta.
"Vittuako ootat!?!?" Matt huusi Jaylle ja joutuikin itse samantien puolustuslinjalle, kun mies hyökkäsi kohti. Jos hän ei olisi ollut humalassa, ei hän olisi kussut tilannetta niin pahasti. Toinen oli vain tönäissyt lujaa ja Matt kaatui selälleen maahan lyöden ikävästi päänsä asfaltiin. Eikä mennyt aikaakaan, kun Jay makasi jo hänen päällään yrittäen lyödä. Kyllähän toinen siinä onnistui, mutta parhaansa mukaan Matt iski kyllä takaisin. Vaikka oleellisinta hänen kohdallaan oli sillä hetkellä puollustus.
"Jay!!!" Cassien ääni kuului ja päällä olevan pojan keskittyminen herpaantui, silloin Matt teki rumasti ja potkaisi lujaa toista haaroinväliin. Näin poika pakitti hieman hänen päältään pois päin ja Matt pääsi ylös. Väkisin hän riuhtoi pojan ylös ja veti suoraan turpaan. Ei se kuitenkaan Jaytä näyttänyt hiljentävän. Toinen hyökkäsi jälleen ja nyt tappelu vaikutti perustuvan vain siihen, kumpi saataisiin kaadettua maahan.

Molemmat saivat turpaan ja useasti. Matt maistoi veren jo ikävästi suussaan ja tunsi miten se valui nenästä suuhun. Ihmisiä oli kokoontunut ympärille katselemaan ja kannustamaan. Lähinnä he olivat niitä alaikäisiä. Ei vanhemmat yleensä jaksaneet enää katsella tappeluja. Cassie huusi ja pyyteli heitä lopettamaan. Yritti tuo vuorotellen jompaa kumpaa irtikin kiskoa, mutta mitä anorektikkotyttö muka pystyi saamaan aikaa tällaisessa tilanteessa?
Tappelu jatkui Mattin mielestä ikuisuuksien ajan, mutta juuri kun hän oli päässyt niskan päälle, hakkaamaan Jayn päätä asfalttia vasten, joku tuli ja alkoi kiskomaan häntä pois. Kyseessä oli pari punkkari jätkää. Toisella oli vihreä keesi ja toisella ei vaikuttanut olevan edes hiuksia. Matt kiskottiin pois, mutta samantien hän riuhtoi itsensä toisten otteesta ja hyökkäsi takaisin. Cassiekin näytti olevan maassa. Ei hän tiennyt oliko itse vahingossa tyttöä motannut vai mikä oli. Ehkä toinen oli vain liian humalassa.

Kaksikko saatiin kuitenkin lopulta erotettua toisistaan. Samalla hetkellä paikalle kuitenkin ilmestyi poliisit. Ylläriylläri. Koppalakit olivat aina siellä, mistä vain saivat nuorisoa kyytiinsä ja kamarille. Ties kuinka kauan nuo olivat paikalla kytänneet, eivät olleet tahtoneet vain tulla likaamaan vaatteitaan.
"Vittu sinä olet yksi homo!! Perkeleen Matt Mirisch!!!" Jay huusi auton luota, johon tuon ystävät olivat väkisin pojan kiskoneet. Matt yritti päästä parin Cassien kaverin otteista irti, mutta tuloksetta. Olihan noille paljon enemmän massaa kuin hänellä itsellään. Perkelen bodaavat paskat.

Sivusilmällä Matt näki koppalakkien nousevan autosta. Kyllä hän tiesi kenen syyksi asiat laitettaisiin. Punkkari kääntyi Cassien puoleen. Hänelle tärkeintä sillä hetkellä oli, että punapää oli edelleen hänen puolellaan. Ei kenenkään muun. Vain ja ainoastaan hänen. Ei tuon mulkvisti Jayn.
"Sä oot kusipää..." Cassie tuhahti suu mutrussa, mutta huuli nyki ylöspäin. Matt naurahti ja sylkäisi verta maahan.
"Ja sä oot yks lutka, mutta sellasia me vaan ollaan." Poika nauroi ja irvisti sitten hieman, kun kuuli kauempaa kuuluneiden askelten pysähtyvän hänen kohdalle ja kahden käden painautuvan vähemmän lempeästi hänen olkapäilleen.
"Eiköhän tämä ollut nyt sitten tässä, Mirisch."


Vaihteeksi Matt tunsi kovan autonpenkin takapuolensa alla ja tuttuja metallikaltereita tuijotettiin. Niitä, jotka turvasivat kahdelle poliisille turvallisen ajonautinnon. Tällä kertaa Mattillä ei ollut edes seuraa takapenkillä. Silloin tällöin mukana oli ollut juoppo, mutta nyt hän oli saanut ihan private kuljetuksen. Olo oli heikko, mutta sitä ei annettu näkyä päälle päin. Aivan kuin hän olisi jäänyt katujyrän alle. Kylkiä kivisti ja kasvot tuntuivat olevan muussana. Siitä kyllä kertoi veren maku suussa, hampaassa olevan lohkeaman löytyminen ja veri, joka tahri rinnuksia ja koristi kasvoja. Silti uhmakas katse koristi Mattin kasvoja.
"Mitä pahaa minä tein? Puollustin tyttöäni?" Punkkari huomautti sitten katsellen peilin kautta kuskia. Tuo oli ennestään tuttu. Perkeleen seriffi. vänkärinpuolella oleva vaikutti taasen vieraalta. Taisi olla uusi. Ainakin nuorelta tuo vaikutti.
Kumpikaan noista ei vastannut, vaikka oli selvää, että sanat oli kuultu. Matt tuhahti. Vitut hän puhuisi, jos kukaan ei puhuisi vastineeksi.

Autoon laskeutuikin hiljaisuus, mutta pian vanhempi konstaapeli rikkoi sen.
"Sinä olet kyllä typerä nulikka. Pilaat mahdollisuutesi hyvään elämään ihan itse." Tuo tuhahti ja pysähtyi liikenne valoihin. Matt loihti kasvoilleen ivallisen hymyn.
"Mitkä mahdollisuudet? Tämä kaupunkiko minulle muka antaa mahdollisuuden? Älä jauha tuota paskaa minulle." Pahis tuhahti ja siirsi katseensa ikkunaan. Hän ei tahtonut nähdä enää tuon kusipään typeriä pieniä sian silmiä tai hapsottavia hitlerinviiksiä.
"Tämä on Amerikka, poika. Kaikilla on mahdollisuuksia jos vain uskoo siihen." Poliisi jatkoi puhettaan samalla kun jatkoi matkaansa kohti poliisiasemaa. Matt tyytyi jälleen vain tuhahtamaan.
"Joo, paitsi että sen uskon pitäs olla molemminpuoleista."


Matt istahti sohvalle ja nojasi sen selkänojaan. Koko saakelin yö oli mennyt putkassa ja äiti oli sieltä hänet sitten joutunut hakemaan. Kotimatkalla ei oltu sanaakaan vaihdettu. Ehkä nainen antaisi kerrankin olla.
Pahispoika sulki silmänsä. Väsyttikin niin perkeleesti. Matt oli oppinut, ettei putkassa kannattanut nukahtaa. Sellit kun olivat ryhmille ja sitä ei koskaan tiennyt millaisia hiippaireita mukaan eksyi.
"Mikä sinua vaivaa?" Äidinääni kysyi sitten ja tuhahtaen Matt nousi paremmin istumaan ja avasi silmänsä. Mary Janea katsottiin. Ei äiti tietenkään antaisi olla. Nyt kun tuo oli pitkästä aikaa lähes selvänäkin.
"Sinun kasvosi." Matt vastasi viileästi tapittaen silmillään äitiään. Eipä pahemmin lämpimiä tunteita vaaleannaisenkaan kasvoilta voinut lukea.
"Ai. On varmaan helppoa olla oman paskavuoren kuninkaana." Nainen ivasi ja otti tupakka-askin pöydältä. Mattin olisi tehnyt jo nyt mieli huutaa, mutta poika päätti, että yrittäisi pitkästä aikaa keskustella äidin kanssa rauhallisesti ja asiallisesti.

"Paskavuori on tismalleen mikä tämä helvetin paikka on. Tämä iljettävä talo missä elämme. Ja tiedätkö mikä tässä on vittumaisinta? Joka helvetin ongelman jälkeen tulet vain takaisin tänne ja katsot minua samalla sairaalla katseella." Matt vastasi. Kyllä hän itsekin tajusi, ettei puhunut nätisti tai kunnioittavasti. Mutta tosi asia oli, että siinä taloudessa ei koskaan sellaisia sanoja oltu kuultu. Äiti oli alkanut polttamaan tupakkaansa ja katsellut muualle. Siniset silmät kääntyivät kuitenkin nyt poikaan.
"Mikä katse se on?" Tuo kysyi hieman ihmeissään ja virne nousi Mattin huulille. Toinenko ei todella tajunnut?
"Sinä katsot minua kuin olisin luuseri." Pahispoika selvensi ja sai äitinsä vain tuhahtamaan ja karistamaan tupakkaansa.

"Istut siinä päivät pitkät raaputtaen arpoja ja toivot, ehkä...Ehkä joku päivä kaikki muuttuu. Sinä et vittu ikinä saa saatana oikeita numeroita!"
"Oletko lopettanut?" Mary Jane keskeytti poikaansa, joka oli jo hieman korottanut ääntään. Hän oli saanut äitinsä suuttumisen partaalle. Matt kallisti päätään kysyvänä.
"Kuka antoi sinulle oikeuden aloittaa nuo paskat touhusi? Oletko muka Jeesus joka laitettiin tänne kärsimään synneistäni ja minä olen luuseri?" Nainen kysyi pilke silmissään. Matt tunsi tuon katseen äidissään.
"Se tekee sinusta luuserin pojan. Sinä vitun ääliö." Äiti ilmoitti. Matt katsoi vaaleaa-naista hetken epäuskoisena, kunnes virne nousi hänen kasvoilleen. Toinen oli niin vitun toivoton. Tuhkakuppi huitaistiin pöydältä äidin päälle ja poika nousi sohvalta.

"Sä elät kyllä niin täysillä elämääs mun selän takana ja kuvittelet etten huomaa mitään!!" Vaaleantytön ääni raikui huoneessa, kun Matt lysähti makaamaan selälleen sängylle. Äiti oli unohtanut mainita, että Jaycee oli tullut kylään. Toinen oli odotellut häntä kiltisti huoneessa. Matt ei ollut varma mistä toinen puhui tai mitä tuo tiesi. Ehkäpä sillä ei ollut edes väliä. Pojan keho oli palasina ja paidan alla olevia mustelmia ei oltu uskallettu edes katsoa. Verikin oli kuivunut, mutta sen haju oli pinttynyt pojan sieraimiin.
"Vittu Jaycee, en jaksa nyt" Tytölle vain tuhahdettiin, mutta ilmeisesti asia ei olisi siinä. Ei ainakaan Jayceen mielestä. Matt nimittäin sai uuden aiheen pääkipuun. Tyttö oli viskannut häntä kahvimukilla komeasti otsaan.

"Vitun horo!!!" Punkkari älähti ja näki parhaakseen nousta istumaan ja avaamaan silmänsä. Siinä Jaycee oli. Huvittavaa kyllä, Mattin mielestä kauniimpana kuin ikinä. Maha pystyssä, mutta ehkä se oli totta mitä televisiossa oli aina sanottu. Raskaus kaunisti. Jayceen kasvoilta tosin paistoi jälleen viha. Mutta siihenhän Matt oli näiden kuukausien aikana tottunut.
"Miks sua ei oo näkyny viime päivinä?! Mitä vittua sä hengailet jossain kapulla ((Kapu= Se kauppa missä nuo hengailee päivisin)) joidenkin pentujen kanssa?! Mitä vittua Mattie!!" Tyttö kiljui ja tarrasi nyt kiinni pojan pöydällä olevaan pöytälamppuun ja oli viskaamassa sitä, mutta Matt pomppasi seisomaan.
"Vittua sinä mesot!!" Sullako on oikeus pasahtaa vaan mun huoneeseen laittamaan tavaroita paskaks?! On sulla pikkasen liian korkeet luulot itestäs." Matt tuhahti ja Jaycee avasi suunsa selvästi sanoakseen vastaan. Ääntä ei kuitenkaan kuulunut. Pahispoika kerkesi jo luulla tilanteen rauhoittuneen, mutta joutuikin sensijaan väistämään pöytälamppuaan.
"Saatanan mulkku." Vaaleaverikkö vain totesi neutraalilla äänellä ja kääntyi ympäri ja paineli ulos huoneesta.
"Ja sinä oletkin paljon parempi." Matt tuhahti takaisin ja lysähti istumaan sängylleen. Hetken hän siinä istui, kunnes ulko-oven käytyä lysähti selälleen.


Matt makasi ilman paitaa sängyllään irvistellen. Vaaleapoikatyttö paineli kylmää pyyhettä hänen vatsallaan. Oli ilta ja Mattiä ei ollut huvittanut lähteä mihinkään. Ainakaan vielä. Naapurintyttö HaNa oli tullut tuomaan pari cd-levyä hänelle ja tietenkin tuo oli jäänyt hoivaamaan häntä. Se oli aivan toisen tapaista. Koko lapsuusiän he olivat tunteneet. Leikkineet ja tapelleet yhdessä. Se oli aika huvittavaa, ottaen huomioon miten erilaisia he olivat. Joskus Matt oli epäillyt tytön säälivän häntä, mutta kyllä hän oli jo oppinut, ettei se sopinut HaNan tyyliin.
"Otit sitten ihan kunnolla turpaas." Lyhythiuksinen tyttö naurahti painaen suurta mustelmaa Mattin kylkiluiden kohdalla hieman lujempaa. Punkkari irvisti jälleen, muttei vastannut. Kai se oli ihan itsestään selvää. Tyttö oli puhdistellut ja hoitanut jo hänen kasvonsa. Ei Matt tosin enää pahemmin kipua tuntenut. Viinaa hän oli vetänyt sen turruttamiseen. Vaikka hän olikin jälleen humalassa, tuntui hyvältä että HaNa oli täällä. Tuo oli yksi hänen harvoista naiskontakteista, mitkä eivät olleet päättyneet kolmanteen maailman sotaan. Tuskin tulisi päättymäänkään.

"Jaycee lähti taas ihan raivona." Matt totesikin sitten viimeisimmän ajatuksensa ääneen. Tuo poikatyttö tiesi kaiken hänestä ja Jayceestä, vaikka ei ollut koskaan edes tyttöä tavannut. Tuo tiesi kaiken Mattin syrjähypyistä ja juomakulttuurista. Tuo tiesi kaikesta kaiken. Syvä huokaus karkasikin HaNan huulilta.
"Ja sinulla ei varmaan ollut osaa eikä arpaa siihen? Kyllä se leppyy. Annat aikaa." Tyttö huomautti ja uitti pyyhettä sankossa, jossa oli viileää vettä.
"Niin ja voisit vaikka viettää hänen kanssaan aikaa. Hän on raskaana, Matt. Hän kaipaa seuraa ja varsinkin tulevan isän seuraa." Tuo lisäsi vielä ja poika avasi silmänsä, jotka oli juuri kerennyt sulkea. Sanat jäivät hänen päähänsä. Tulevan isän. Se ei kuulostanut pahalta, vaikka sen olisikin pitänyt. Hänestä tulisi isä ja silti hän rellesti näin?
"Mikä minussa on vikana, HaNa? Minä vain tuhoan kaiken ympäriltäni." Matt totesi sitten katsellen kattoon. Hän ei tahtonut nähdä tytön silmiä tai katsetta. Tuo naurahti hieman.
"Kukaan ei ole täydellinen ja jopa sinä voit muuttua paremmaksi."


Päivät vierivät nopeammin mitä Mattin ajatukset kulkivat mukana. Aivan liikaa tapahtui vain muutamassa hassussa päivässä. Jaycee oli synnyttänyt. Pahista ei oltu edes kutsuttu mukaan. Hän oli saanut kuulla siitä heidän yhteisen tutun kautta. Matt oli mennyt sairaalaan ja saanut kuulla, että lapsi oli annettu pois. Jaycee oli väittänyt hoitajille, ettei tiennyt kuka isä oli ja että tahtoi antaa lapsen adoptioon. Ei kukaan ollut kaivannut siinä vaiheessa Mattin mielipidettä. Hän ei ollut jäänyt pyörimään sairaalaan. He olivat vain huutaneet toisilleen. Jayceen mielestä he eivät olleet valmiita leikkimään perhettä. Matt ei ollut muka valmis, mutta tyttö ei ollut ymmärtänyt, että juuri siihen poika oli valmis. Hän oli tehnyt suunnitelmia. Hän oli tehnyt rahan käyttö arvioita ja kaikkea mahdollista. Matt ei ollut edes juonut kahteen päivään. Mitä vittua hän nyt tekisi?


Matt asteli sillan alustaa pitkin. Se oli hänen vakiopaikkansa, mikäli baareihin tai bileisiin ei ollut menemistä. Sinne hän siirtyi mikäli oli aikaisin aamulla herännyt ja käynyt kaupalla notkumassa. Tämä paikka oli illan ja yön kohde. Kello näytti puoli kahdeksaa ja paikalla oli nuorisoa. Ei kuitenkaan paljoa. Olihan alue suuri. Silloin tällöin se oli miltei täynnä, mutta ei tietenkään tähän aikaan.
Matt ei kuitenkaan ollut liikenteessä biletysmielessä. Hän etsi Jayceetä. Pariin päivään hän ei ollut tyttöön ottanut mitään yhteyttä. Ei sen jälkeen, mitä tuo oli tehnyt heidän lapselleen. No, olihan Matt saanut tietää, että kyseessä oli ollut poika. Ei se kuitenkaan pahemmin ollut lohduttanut. Kaiken oli kruunannut se, että eilen illalla hän oli nähnyt Jayceen jonkun pojan kanssa. Sen verran lämpimissä tunteissa, ettei epäilyksiä ollut jäänyt.

Pojan katse ajautui vaaleaan tyttöön, joka norkoili rispaantuneessa nojatuolissa. Hän oli arvannut, että Jaycee olisi täällä. Olivathan he tavanneetkin tässä paikassa aikoinaan. Hitaasti poika käveli tyttöä kohti ja huomasi jo paria metriä ennen, että tyttö oli aineissa. No, ei kai se ollut yllätys. Jotenkin Matt oli osannut aavistaa, että samantien tyttö lankeaisi takaisin, kunhan lapsesta oli päästy.
Matt painoi polvensa nojatuolin reunalle ja kumartui lähemmäs tytön kasvoja. Ulkopuolisen silmin se olisi varmasti näyttänyt täydellisen suudelman alulta, mutta sitä se ei ollut. Mattin kasvot pysähtyivät parinkymmen sentinpäähän toisesta.
"Näin sinut hänen kanssaan." Poika totesi neutraalilla äänellä. Miltei rauhallisesti. Tietenkin hän oletti, että tyttö tiesi ketä hän tarkoitti. Jaycee huokaisi ja katsoi käytännössä kaikkialle muualle paitsi poikaystäväänsä silmiin.

"Näit kenet?" Tuo kysyikin sitten ja Matt puraisi huultaan. Tästä ei sitten tulisikaan helppoa.
"Älä vittu valehtele minulle." Poika tuhahti painokkaana ja tytön polttava katse siirtyi hänen silmiinsä. Niistä näkyivät, että aivot olivat ainakin osittain jonkinlaisessa koomassa aineiden johdosta.
"Mitä sinä tahdot minusta, Mattie? Sinä panet sitä." Blondi totesi sitten ja kylmäväristys kulki nopeasti pojan läpi. Hyvä on. Toinen tiesi siis jostakusta syrjähypystä. Asia kuitenkin ohitettiin. Hän ei päästäisi itseään olemaan syypää tähän.
"Mikä minä olin sinulle?" Matt kysyi siis Jayceeltä tuijottaen edelleen toisen silmiä läheltä. Toinen tuoksui niin hyvälle. Vaikkakin tupakan, alkoholin ja ties minkä muiden haju yrittikin peittää sen. Silti, Jaycee tuoksui niin suudeltavan hyvältä, mutta sitä ei saanut nyt tehdä. Ei vielä.

Tyttö ei vastannut. Tuhisi vain itsekseen. Matt odotteli muutamia sekuntteja, mutta vastausta ei kuulunut.
"MIKÄ VITTU MINÄ OLIN SINULLE!!" Matt huusi lopulta. Hän ei jaksaisi leikkiä kissaa ja hiirtä nyt!
"Ystävä. Joku jota rakastin...Vitun muisto. Vitun...yksi vitun suuri muisto." Tyttö mongersi, mutta pahispoika aloitti käytännössä puhumaan toisen päälle.
"Niinkö on?" Hän kysyi kallistaen päätään ilkeänä. Virne miltei nousi hänen huulilleen. Jayceen sanat tuntuivat pahalta. Ne tuntuivat niin vitun pahalta...
"Minä en rakasta sinua. Sinusta ei tule edes muistoa." Poika ilmoitti sitten viileänä. Tyttö kuitenkin kurottautui lähemmäs ja painoi huulensa pojan korvalle.
"Vitun hieno tatuointi sitten." Jaycee kuiskasi ja kun tuo veti kasvonsa takaisin taaksepäin, Matt suuteli kovakouraisesti toisen huulia ja nousi seisomaan. Hän lähtisi. Mikä häntä pitäisi tässä paikassa enää? Kyllä, tatuointi varmasti muistuttaisi häntä tytöstä koko loppuelämän, mutta aina sen pystyi peittämään jotenkin.

Pari askelta pois päin toisesta kerettiin ottaa, kun kuului ääni, mikä merkitsi sitä, että Jaycee nousi penkistä. Seuraavana punkkari kuuli toisen haistattelevan hänelle ja huomasi miten kivi lensi hänen ohitseen. Samantien Matt kääntyi ympäri. Ehkä hieman tahtomattaankin.
"Mitäs? Meinaatko lähteä perääni?" Hän huudahti ja hölkkäsi takaisin tytön luo, joka oli kävelemässä toiseen suuntaan. Tuo nyyhkytti, mutta siitä välittämättä Matt painoi toisen seinää vasten. Edelleen Jaycee haistatteli hänelle. Tosin, tuo itki samalla.
"Sinä olet vain pari tissejä minulle. Se on se kaikki mitä olet koskaan minulle ollut." Poika ilmoitti painaen kädellään tytön pään seinää vasten. Tytön itku oli hellittänyt. Tuo katseli vain sekavana ympärilleen yrittäen löytää sanoja. Se tavallaan säälitti poikaa, mutta samalla hän myös vihasi sitä.
"Mene..." Tyttö sai lopulta mumistua. Ensimmäiseen käskyyn Matt tosin ei reagoinut, mutta seuraavat sanat olivat samat, mutta tehosteena tuli tönäisy kauemmas. Poika lähti kävelemään, eikä vilkaissut enää taaksepäin. Nyt saisi jäädä Jaycee.

Tämä nyt on ihan uutta menneisyyttä >< Tuli vaan inspis kirjottaa vähän Edwyniä ^^ Tämä kertoo siis eräästä päivästä silloin kun se olevinaan sai tietää että Destiny seurustelee Loun kanssa =P Tarinassa vierailee myös Remy

Sweet Sadness

Brunette poika istahti keittiönpöydän ääreen. Unipainoi edelleen silmää inhottavasti. Ei hän ollut saanut yhtään nukuttua. No, ei viimeiseen viikkoon. Kiitos Destinyn ja tuon tyttöystävän. Nuo olivat näyttäneet niin onnellisilta...Edwyn painoi kasvot käsiinsä. Tuntui pahalta ja typerältä samaan aikaan. Olo oli petettykin. Kädet laskettiin alas. Asiaa ei vain pitäisi ajatella. Siksi hän olikin raatanut hullunlailla koulutehtävien ja harrastuksensa parissa viimeisen viikon ajan. Hän vihasi aikaisia herätyksiä, eikä vieläkään ymmärtänyt sitä miten selvisi siitä tunteesta yli joka aamu. Viikonloput tuntuivat aina pahimmilta. Viikko oli jo takana ja vielä piti jaksaa. Onneksi sunnuntaina saisi nukkua hieman pidempään. Jalat nostettiin vastapäiselle penkille. Lattia tuntui kamalan kylmältä. Ei heillä lattialämmitystä ollut, kun San Diegossa asuttiin. Kelloa seinällä vilkaistiin. Puoli kahdeksan. Muut hänen ikäisensä varmasti nukkuivat tällä hetkellä krapulaa pois. Kuitenkin tällä kertaa Edwyn ottaisi juoksulenkin mielellään vastaan. Olo kun oli tuskainen, niin ajatuksille ei jäänyt sijaa ja se oli todella hyvä asia.
"Huomenta, Edwyn herra." Kuuluikin sitten iloinen ääni ja katse vastapäisestä kaakeliseinästä siirrettiin pienikokoiseen pyylevään naiseen.
"Huomenta" Kodinhoitajalle vastattiin väsyneenä, mutta hymy luotiin kasvoille. Toinen oli niin herttainen, vaikka vanhemmat pitivätkin tuota ihan palvelijana. Kai nuo tuolle hyvin kuitenkin maksoivat. Tuntui vain oudolta, kun he kuitenkin puhuivat pääosin samaa kieltä. Jotenkin Wynistä olisi ollut luontevampaa jos taloudenhoitaja olisi ollut ulkomaalainen.

Pojasta oli typerää, ettei hän itse saanut tehdä mitään ruokansa eteen. Nytkin hän vain istui siinä, kun nainen paistoi kananmunia ja samalla latoi aamupalatarpeita suoraan pöytään. Turha tuolle oli sanoa ettei mitään tarvitsisi tehdä. taloudenhoitajan mielestä tällainen oli tuon työ, eikä Edwyn saanut luistaa palvelusta. Muutamien minuuttien jälkeen pöytä on täynnä kaikenlaista salaatista pekoniin.
"Haluatko paahtoleipää?" Nainen kysyi sitten leivänpaahtimen edessä ja tuolle nyökätään pienesti. Lautaselle ladottiin puolikas pekoni, tomaattiviipaleita, salaattia, ananasta, juustosiivuja ja lopulta paahtoleipä.
"Saanko puuroa?" Edwyn kysyi vielä ja pian lautanenkin oli hänen edessään. Palvelu pelasi turhankin hyvin. Niinpä aamupalaa alettiin syömään. Ei sen kanssa pitkään keretty tosin toimia, kun isä asteli huoneeseen lenkkivaatteet päällään.
"Hienoa. Olet jo aloittanut. Hoitaja? Minulle samanlainen annos kuin esikoisellani, mutta otan enemmän pekonia. Minun ei tarvitse olla niin tarkka linjoistani kuin Edwynin. Käyn laittamassa takapihan sadettimet päälle sillä aikaa." Mies ilmoitti englanniksi ja asteli sitten keittiönläpi olohuoneeseen ja siitä todennäköisesti takapihalle. Nainen katsoi miehen perään ihmeissään ja sitten Edwyniä. Eihän tuo ollut ymmärtänyt mitään ja pöydässä istuva poika selvensikin espanjaksi tuolle talonisännän pyynnön.

Edwyn istahti väsyneenä pikkuveljensä huoneessa sijaitsevaan säkkituoliin. Hän oli hengästynyt ja kasvot punoittivat.
"Oliko hyvä lenkki?" Pikkuveli kysyi sitten kääntämättä kuitenkaan katsettaan tietokoneestaan, jolla pelasi jotain sotapeliä. Pieni älähdys pääsi vastaukseksi Cheerleaderin huulilta. Kokokroppa huusi lepoa, mutta juuri se tunne oli oikeastaan todella palkinnollinen, mutta silti se oli inha. Ainakin pojan omastamielestä. Aaron kuoli pelissään ja kääntyi sitten veljensä puoleen. Tuo röhnötti miltei pääalaspäin ilman paitaa ja kylmää vettä tippuva pyyhe silmillään. Pikkuveli virnisti.
"Näytät tyhmältä. Minä kuule heräsin vasta ja sinä olet ollut taas ties kuinka kauan hereillä. Ähäkutti." Pikkuveli nauroi ja isoveli nosti keskisormensa pystyyn toisen suuntaan.
"Tämä kuule ei mene hukkaan. Ota huomioon. Että minulla onkin sixpack ja sinulle pömppömaha." Edwyn huomautti sitten ja nosti pyyhkeen päältään. No, eihän hänen vatsansa läpi nyt mitenkään erityisenhyvin näkynyt lihakset, mutta kyllä ne erotti silti. Aaronin hymy hyytyi.
"Sä oot ilkee. Mä oon kuule yrittäny kuntoilla. Pelasin eilen kaverin luona tanssipeliäkin."Pikkuveli ilmoitti ja alkoi pyöriä tietokonepenkillään. Edwyn virnisti ja siirtyi istumaan lattialle. Jalkoja alettiin venytellä.
"No se oli vitsi. Sinä olet ihan normaalipainoinen. Olisit vain tyytyväinen, etten joudu tekemään niinkuin minä."

"Edwyn!! Remy on ovella!!" Kuului huuto ja omassa huoneessaan tavaroita pakkailemassa ollut poika työnsi vielä pyyhkeen laukkuunsa ennen kuin asteli huoneestaan ulos keittiöön. Hänen ystävänsä seisoi leveästi hymyillen ovella.
"Ooks valmis jo?" Tuo kysyi ja Edwyn vilkaisi vanhempiaan. Nuo olivat molemmat tulleet tervehtimään Remyä. Se tuntui oudolta. Tosin urheilija oli ainoa ystävä joka vieraili hänen luonaan. Muita kavereita ei juurikaan tuotu kotiin. Tosin, muiden kanssa ei juuri koulun ulkopuolella edes tavattu pyynnöistä huolimatta. Remy tuntui veljensä kanssa ainoilta siedettäviltä kermalaisilta. Ja olivathan he tunteneet pitkään.
"Sinulle sopisi Edwyn todella hyvin tuollaiset hieman vaaleammat hiukset, niin kuin Remyllä." Äiti huomautti sitten ja olkia kohautettiin. Ei hän todellakaan tahtoisi värjätä hiuksiaan! Ei mistään hinnasta, mutta eihän sitä äidille voitu myöntää.
"Minäpä menenkin samantien varaamaan sinulle kampaamoon ajan. Kerrohan Remy äidillesi terveisiä." Nainen höpötti ja kipittikin sitten olohuoneepuolelle ja sieltä työhuoneeseensa. Edwyn pyöräytti hieman silmiään ja sujautti sandaalitjalkoihinsa.
"Nuo eivät sovi kyllä noiden vaatteitesi kanssa yhtään. Laita nuo valkoiset kangaskengät." Wynin isä huomautti sitten ja esikoinen vaihtoi kenkiä ja astui ovesta ulos. Remy toivotteli vielä heipat ja hölkkäsi sitten ystävänsä kiinni.

Pojat olivat päättäneet lähteä rannalle, kun sää oli yksinkertaisesti liian kuuma sisällä olemiseen. Oli ollut siis todella hyvä, että Edwyn oli käynyt lenkillä aamusta. Tähän aikaan päivästä se olisi ollut helvetillistä.
"Hei mitä se sun koulussa sekoilu on viime viikolla ollu? Oot muuttanu mieltäs iha oudosti?" Remy kysyi sitten, kun kaksikko tuli vedestä ja lysähti pyyhkeilleen istumaan. Edwyn kuivaili hiuksiaan. Tietenkin toinen otti asian esille nyt kahden kesken. Ei toinen ihan tampio ollut.
"Miten niin? En minä ole itse huomannut sellaista?" Hän totesi sitten muka ihmeissään ja kävi makaamaan selälleen pyyhkeelleen.Aurinko lämmitti ja sen kirkkauden takia silmätkin suljettiin. (Hyvä tekosyy olla katsomatta toista)
"Ensin oot halunnu mennä jonnekin ja sit ku ollaan siel, nii vaihatkin suunnitelmaa ja tahot tismalleen muualle. Yleensä sä meet vaan massan mukana. Ihan ku sä välttelisit jotakuta?" Remy jatkoi aihetta ja kävi makaamaan omalle pyyhkeelleen kyljelleen. Wyn tunsi tuon tuijotuksen jopa silmät kiinni.
"Ketä minä muka välttelisin?" Brunette heitti sitten naurahtaen hieman päälle. Ei Remylle voisi kertoa totuutta! Sitä että hän oli ympirakastunut POIKAAn joka sattui olemaan PAHIS. Eikä siinä vielä kaikki. Jos asiat olisivat jääneet noin, kaikki olisi hyvin, mutta kun ei. Kyseinen ihastus oli antanut ymmärtää olevansa sinkku, vaikka asuikin lapsensa ja tuon äidin kanssa samassa taloudessa. No, heti muutaman päivän jälkeen siitä, kun Edwyn oli ollut yökylässä pahiksen luona, hän oli bongannut tuon hyvin onnellisena ja pikkuperheenä TYTTÖYSTÄVÄNSÄ kanssa. Edwyn ei tahtonut tavata poikaa. Siksi hän oli ollut sekava. Välttely oli hankalaa, jos toinen osapuoli tuntui ilmestyvän koko ajan samaan paikkaan.
"Liittyykö tämä jotenkin siihen pahikseen? Destinyyn?" Remy kuitenkin täräytti sanoa ja Edwyn käännähti samantien yllättyneenä kyljelleen ja katsoi ystäväänsä.

"Mistä sinä hänet tunnet?" Edwyn kysyi samantien silmät yllätyksestä suurina. Remy nauroi hieman.
"En mä tunnekaan. Mut C'mon. Kaikki cheerleaderit puhuu siitä kun se oli tullu harkoissa sulle juttelemaan ja kuulemma sit viel pukukopeillekin? Mikä se teidän juttu on?" Poika kysyi hyvin epäilevänä. Selvästi ensimmäisenä tuli sellainen ajatus, miltä se kuulostikin. Edwyn kääntyi takaisin selälleen.
"En minä ole homo, jos sitä pelkäät, Remy. Hän on...Hän on Aaronin rumpuopettaja. Bongasin hänen ilmoituksensa aiemmin. Sitä hän juttelemassa kävi." Edwyn selitti ja ei voinut muuta kuin toivoa että kaveri ymmärtäisi. Jos Remy keksisi totuuden...No, tuon suu osasi olla aika suuri ja avoin mehevien tietojen suhteen. Eikä asioiden tietoon saamiseksi tarvittu kuin sievä tyttö, niin Remy kyllä lauloi kuin pieni lintunen. Kyseisen pojan tuijotus tunnettiin edelleen, kunnes tuon rento naurahdus kuultiin.
"Hyvä. Mä jo luulin et sä oot ruvennu saippuantiputtelijaks ja vielä pahiksen kanssa. Se ois ollu aika shokki kaikille. Hyvä et toi selvis. Nyt voin korjata tyttöjen aivotukset. Ne on pelänny jo menettävänsä sutkin. Mikä on aika hassua. Eihän sulla koskaan oo kenenkään kanssa ees säpinää ollu. Silti kaikki pitää suo omana mussunaan. Kuulisit vaan niiden haaveet. Varsinkin humalassa ne on ihan..-" Remy puheli, mutta Edwyn ei enää edes kuunnelut. Häntä ei oikeasti kiinnostanut. Mutta koska kaveri tykkäsi puhua, niin yleensä he viettivätkin aikaa näin ja molemmat olivat tyytyväisiä. Eipähän tarvinnut ajatella Destinyä.