The kids of tomorrow don't need today

/ JOKU MESSIIN :DD ps, asu ja kengät.

Priscilla makoili pitkin pituuttaan portaikon oikeassa laidassa, kolmanneksi alimmalla portaalla. Toiseksi alimman portaan oli vienyt musta nahkalaukku ja -takki, taisipa siinä maata myös uusimpaa mallia oleva musiikkipuhelin, josta lähti piuha kohti ylempää porrasta, kohti Priscillan korvia. Ja korvissa soi Billy Talent. Tyttö makasi neonsiniset Ray-Banin aurinkolasit silmillään, sininen pipo (ilman kuviointeja+tekstiä) päässään hiplaten ruutupaitaansa. Hän naputti hieman kuluneilla kengillään aina ajoittain tahtia, mutta jätti sen lopulta kokonaan pois.

Hän ei ollut varma, mitä olisi pitänyt tehdä. Tai kyllä Priscillalla oli harvinaisen hyvin tiedossa, että tällä hetkellä muut lukisivat Humisevaa Harjua tai Hamletia äidinkielen tunnilla. Ruskeaverikön mielestä Billy Talent korvasi Shakespearen vallan mainiosti. Seuralainen vain puuttuisi, vaikka kun tarkemmin miettii, kyllä Priscilla yksinkin pärjäisi. Hän haukotteli ja veti kädet päänsä tueksi.

Kyllä oli lokoisaa - aamulla niin aurinkoiseksi luvattu päivä oli muuttunut syksyiseksi sadepäiväksi, eikä Priscilla voinut olla nauramatta aina kun kuuli jonkun manaavan raskaasti taivaista tippuvia pisaroita. Hän itse nautti sateesta. Tälläkin hetkellä se toi oman säväyksensä. Ikkunassa pisarat tekivät outoja kuvioita ja napiton korva kuuli, kuinka sade hakkasi lasiruutuja. Priscilla näpräsi oikean, napittoman, korvansa 8-millistä timanttitunnelia. Se aristi vielä aavistuksen verran, vastahan tyttö oli sitä eilen lisää venyttänyt.

"On kyllä pirun tylsä paikka", Priscilla tuhahti kappaleen loputtua, riuhtaisi napit korvistaan ja nousi istuma-asentoon. Hän vei edelleen puolen portaikosta, vaikka olikin lyhyimmästä päästä. Juuri viikonloppuna tyttö oli lentänyt ulos K15-elokuvasta kun oli näyttänyt pituuden perusteella enemmänkin 13-vuotiaalta. Ja Priscilla kun ei ollut mikään seurapiirien kuningatar eikä voinut olettaa portsarin olevan vanha tuttu, ainakin bisnestoveri.