It's such a perfect day

Kaikkia ei voi kiinnostaa, Kimbra kuuli Jazzien sanovan ja hän nyökkäsi pienesti. Sitten toinen alkoi puhua äidinkielestä, bruneten lempiaineesta. Jazzie valitti, kun oli tylsää puuttua jokaiseen pilkkuun ja sanamuotoon, eikä se oikein innostanut häntä. Kimbra naurahti hiukan, ei häntä sinällään haitannut, että toinen puhui aika moittivaan sävyyn hänen lempiaineestaan, jokaisellahan sai olla mielipiteensä, eikä tyttö siihen aikonut vaikuttaa. Mutta oman kantansa neitokainen kuitenkin aikoi kertoa.
"Minä pidän äidinkielestä, kaikiksta pilkuista ja sanamuodoista huolimatta. On kiinnostavaa oppia oikeinkirjoitusta, sillä on tosi ärsyttävää katsella, kun tietokoneen näyttö täytyy punaisista alleviivauksista. Paljon helpompaa on, kun osaa oikeinkirjoituksen, niin ei tarvitse erikseen lukea tekstiä lävitse ja tarkastaa kirjoituksen oikeaoppisuutta", Kimbra puolusti lempiainettaan. "Kuten sanoit, se on hyödyllistä, ja juuri sen takia olen siitä kiinnostunut, koska se on hyödyllistä. Muutenkin pidän aineista, joissa pitää tehdä muistiinpanoja, sillä olen suhteellisen nopea kirjoittaja, joten voin kirjoitella kaikkiea pientä muistiinpanojen välissä", hän naurahti.

"Mutta hei, onko sulla kelloa? Kun mitäköhän se mahtaa olla?" Kimbra kyseli ja katsoi Jazziehen kysyvästi. Häntä ei huvittanut myöhästyä, eikä kone ollut enää päällä, joten siitä ei voinut katsoa.

"No onhan se niinkin," Jazzie myönsi ja jatkoi sitten läksyjensä tuijottelua. Niitä hän ei varmasti ehtisi tehdä ennen ruokatunnin loppua, vaikka haluaisikin. Jostain syystä Yasminia kyllästytti nyt läksyjen teko. Hän sulki kirjan ja päätti jättää loput tehtävät illaksi. Silloin hänellä olisi enemmän aikaa kuitenkin. Ja nyt kun hän oli jo vähän katsonut asiaa, ehkä tehtävätkin tuntuisivat sitten helpommilta.
Läksyjensä sijaan tyttö käänsi katseensa taas koulun ovelle päin.

"Joo on," Jazzie sanoi toisen kysyessä oliko hänellä kelloa. Tyttö kaivoi kännykkänsä taskustaan. Se oli viisi yli 11. Hänellä ainakin oli enää kymmenen minuuttia taukoa.
"Se on jo viis yli ykstoista." Jazzie kertoi ja päätti sitten, että voisi kohta alkaa painella sisälle. Hän voisi vielä ehtiä höpisemään peleistä kavereidensa kanssa ennen tunnin alkua, jos nyt löytäisi nämä. Nuohan saattoivat olla ties missä päin koulua ihailemassa jotain konetta. Mistä sitä tiesi?

Toinen jatkoi läksykirjansa tuijottelua ja Kimbra piti suunsa kiinni, jottei häiritsisi. Hän antoi katseensa vaellella ympäri koulun pihaa pysähdellen välillä tarkastelemaan jotain, mutta jatkaen sitten taas matkaa, jottei tuijottaisi. Tyttö huomasi silmäkulmastaan, että Jazzie sulki kirjansa, luultavasti lopettaen.

Jazzie vastasi hänen kysymykseensä, että kello oli viisi yli 11. Eipä brunetella siis ollut mikään kiire kouluun. Ulkona oli mukavan raitis ilma, ei tarvinnut hengittää tunkkaista luokan ilmaa. Ulkoilma sitä paitsi myös virkisti, samoin, kuin se, että oli saanut taas hiukan kirjoittaa huvikseen. Tehdäkseen jotain, Kimbra kumartui ja sujautti läppärinsä olkalaukkuunsa. Ei hän sitä enää avaisi, joten sen saattoi laittaa jo pois. Sitten tyttö nosti jalkansa penkille ja kääntyi niin, että saattoi oikaista jalat penkillä. Brunette hieroi hiukan paljaita jalkojaan.

"Mun pitää lähtee kohta tunnille," Jazzie sanoi ja alkoi pakkailla tavaroitaan takaisin kassiin. Kyllä hän vielä jonkin aikaa ehtisi istua, varsinkin jos löytyisi jokin mielenkiintoinen puheenaihe. "Mut ei onneks ole vielä kiirettä, tai no kymmenen minuuttia aikaa."
Jazzie sai tavaransa ängettyä kassiin. Nyt hän vilkaisi jälleen muita pihalla olijoita. Siellä oli paljon oppilaita, joiden nimiä hän ei mitenkään muistanut. Ja mitä hän edes olisi sillä tiedolla tehnyt? Ei hän siitä mitään hyötynyt, että olisi tiennyt nimeltä jokaisen koulussa vastaansa tulevan henkilön. Ja koulussa oli niin paljon väkeä, että oli mahdotonta tuntea kaikki niin hyvin, että oli edes varma näiden nimistä.

"Harmi kun näin ihanana päivänä täytyy olla koulussa," Jazzie sanoi. "Menisin paljon mieluummin vaikka koirien kanssa puistoon. Tekee mieli olla vaan täällä auringossa."
Tytöt kyllä istuivat pihan varjoisimmassa kolkassa, mutta silti aurinko houkutteli Jazzieta puoleensa. Tuolla keltaisella hohtavalla pallolla oli kyllä niin ihania ominaisuuksia, ettei niitä osannut vastustaa, vaikka tulikin aina kuuma.

”Joo, minunkin kannattaisi ehkä kohta lähteä sisälle”, Kimbra hymyili. Äänensävyssä oli pientä empivyyttä, mikä paljasti, ettei tyttöä todellakaan huvittanut lähteä sisään. Siellä olisi kuitenkin kamalan pimeää tähän valoon verrattuna ja tunkkaista ja tylsää. Ei lainkaan houkuttelevaa. Mutta koulussa oli käytävä, ja piste. Niin, ja piti pitää vielä huoli, että numerot pysyivät hyvinä. Siltikään, se ei saanut ajatusta edes inhimilliseksi. Se oli oikeasti kidutusta. Yleensä Kimbra piti koulunkäynnistä, mutta tällaisena päivänä se oli kamalaa. Piti istua pimeässä luokassa, kun aurinko paistoi ja houkutteli ulos. Voi voi, lukiolaisena oli hirveän julmaa, Kim naurahti ajatukselleen.

”Totta niin onkin. Ei tee yhtään mieli lähteä sisään pimeään. Ja tylsään matematiikkaan kaikenlisäksi. Se on tylsää. Ehkä, jos olisi jotain mielenkiintoista, ehkä silloin se olisi edes siedettävää, mutta matikka, ei kiitosta”, brunette vastasi toiselle tytölle hymyillen. ”Mutta ehkä mä kestän jotenkin…” tämä tuumi vielä ja naurahti.

"No, ehkä sä selviät." Jazzie vastasi hymyillen toisen puheisiin tylsästä matematiikasta. Hänen mielestään matematiikassa ei ollut mitään vikaa. Se oli niin väärinymmärretty aine ja täysin hyödyllistä kaiken lisäksi. Ja oli hauskaa oppia laskemaan. Siitä ainakin olisi hyötyä hänen tulevaisuudessaan, sillä missä nykyään edes pärjäsi ilman että osasi laskea? Tai no, olihan laskimet ja tietokoneohjelmat keksitty, mutta täytyihän sitä kuitenkin tietää mitä laski ja miten piti laskea.

"Mut mä taidan nyt oikeesti mennä," Jazzie sanoi sitten ja nousi ylös tuolilta. Sitten hän katsoi vielä Kimbraa hymyillen reippaasti.
"Oli tosi hauska tutustua," Jazzie sanoi. "Nähdään sitten joskus, ainakin luulen niin."
Sitten Jazzie lähti astelemaan kohti koulurakennusta. Nyt piti päästä vessaan, sen jälkeen piti sitten etsiä kaverit ja suunnata kohti luokkaa.

//Kiitos paljon pelistä!//