Olen kyllästynyt velvollisuuksiin ja kaikkeen siihen paskaan

- Quin & Harley, niin olen tyytyväinen <: -

Pienikokoinen, varsin tyttömäisen oloinen poika istuskeli kirjaston lattialla lukemassa Kellopeli appelsiiniä virnuillen varsin huvittuneena ja merkkaillen välillä huomautuksia sylissään lepäävään lehtioon lyijykynällään. Pojan pitkähköt, mustat silkkihiukset valuivat laineina pojan olkapäille. Silmissään tuolla oli tavanmukaisesti paksut tummat rajat. Poika haukotteli syvään ja oikaisi mustan, liian suuren paitansa helmaa onnistuen samalla tiputtamaan kirjan sylistään, toinen kuuloke tippui myös. Poika älähti turhautuneena ja painoi nappikuulokkeen korvaansa laskien lehtiön maahan ja rupesi selaamaan kirjasta kohtaa, jossa oli menossa.
Äkkiä tuo vaihtoikin mieltään ja laski kirjan lattialle, jätti muutkin tavaransa siihen. Poika tunki kätensä mustien pillifarkkujensa taskuihin ja katseli ympärilleen. Hän tahtoi lukea runoja. Hetken mielijohde, mutta hän nyt vain yksinkertaisesti tahtoi lukea runoja. Hieman päätään pyöritellen poika hyppeli hyllyn luo, josta kaipaamansa uskoi löytyvän.

Taskusta molemmat kädet sinkoutuivat pian selaamaan sormilla kirjojen ja niteiden kantoja. Ei mitään jännää... Joku kivan niminen voisi herättää kiinnostusta, mutta eihän Jupiter mitään sellaista nähnyt. Harmi. Sille nyt ei mahtanut yhtään mitään. Ja keskittyminen herppaantui, kappale oli vaihtunut ja poika jäikin kuuntelemaan sitä varsin lumiukon oloisesti molempien käsien sormet yhä kirjoja sivellen. Jännäää... Hän ei ollut muistanut edes ladanneensa kyseistä biisiä. Josta taas tuli mieleen, että poika tahtoikin kuulla Billy Idolia. Eihän siinä muuta voinut, kun kaivaa soittimen taskusta ja selata sitä Billy Idolia soimaan. Tyytyväinen hymy lankesi huulille, kun poika sai korviinsa ensimmäiset soinnut. Ja ne sanat... No, kuka tahansa joka pojan olisi nyt nähnyt olisi voinut väittää tuota hulluksi. Jupiter tiesi osaavansa ne ulkoa, hän tiesi myös, että laulaisi mukana. Se tuli luonnostaan, piti keskittyä jos aikoi olla laulamatta. Mutta osasiko Jupiter muka ylivilkkaalla mielellään keskittyä? Ei, ei todellakaan.

Poika heittäytyi selälleen kirjaston lattialle, jossa ei paljoa porukkaa näkynyt. Kädet vietiin niskan taa ja poika keskittyi kuuntelemaan. Napit huusivat niin kovalla, että etäisesti saattoi hahmottaa kyseisen biisin. Puhtaan vihreät silmät sulkeutuivat tottumuksesta ja hiljaiset sanat tipahtelivat huulilta pojan niitä lausuessa. Hän lauloi hyvin, vaikkakin hiljaa. Hän olisi voinut laulaa kovempaakin, mutta ei vain huvittanut. Hymy karkasi huulille ja Ter naurahti. Hän tunsi itsensä jopa hieman typeräksi, mutta jatkoi lauluaan. Hän uskoi olevansa yksin, joten ketään tuskin haittaisi vaikka sekopäisen oloinen ja tyttömäisen siro poika lauloikin Billy Idolin Screamia yksin kirjastossa.

Harley oli täysin omissa maailmoissaan johtuen siitä että kirjaston vessassa poltetut kannabissätkät olivät todellakin nousseet hattuun. Vaaleaverikkö tutkiskeli kirjaston lukutarjontaa mietteliäs ilme kasvoillaan, ja sai varmasti vähintään oudoksuvia katseita osakseen vaaleaverikön liihottaessa hyllyjen välissä katse katossa. Päivä oli sujunut hyvin mallikkaasti ja suoraan sanoen päin persettä, tosin koulussa Harley oli ollut alusta loppuun miinus pidennetty välitunti. Ja siihen se sitten jäikin, tyttö onnistui hukkaamaan kotiavaimensa, kiipesi kotinsa ikkunasta sisään pelästyttäen naapurit. Sitten tuli poliisit paikalle, koska naapurin puolisokea mummo erehtyi luulemaan takkutukkaa murtovarkaaksi. Mutta kuten poliisit jo aiemmin totesivat, ei Harleyn kotona ollut mitään varastamisen arvoista - paitsi sohvatyynyt.

Edessä oli jotain, ja Harley kompastui siihen. Se ei ollut käärme eikä se ollut mikään esinekkään, pienen tutkailun jälkeen se paljastui ihmiseksi. Mutta miksi helvetissä joku halusi maata kirjaston lattialla kuuntelemassa musiikkia? Harley naurahti ääneen ja nousi vaivattomasti ylös, "Anteeks, mun moka, pää pilvissä vähän niinkun", tyttö pahoitteli vaikka katsoikin toista varsin vieroksuvalla ilmeellä. Kummallinen tapaus, kieltämättä.

Jupiter suorastaan kiljahti tuntiessaan voimakkaan tönäisyn, joka vieläpä onnistui sattumaan. Pojan hentoinen keho nytkähti istuvaan asentoon ja tuo katseli ympärilleen paikantaen blondin, joka mitä luultavimmin oli häneen kompastunut. Poika haraisi mustia hiuksiaan ja räpäytti silmiään kunnes tajusi tosien asitten puhuvan hänelle. Poika otti toisen kuulokkeen korvastaan ja näytti kysyvältä.
"Mä en kuullut, voisitko toistaa", poika virnisti pienesti. Ei hän tiennyt miten toinen mihinkään reagoisi, mutta eipä se kysymästä estänyt. Jupiter vähän välitti kummsita katseista, joita tytöltä sai osakseen. Poika vain nappasi soittimensa ja pisti siitä virran pois jääden tytön kasvoja katselemaan. Olisi oikeastaan varmaan ihan jees nousta ylös tai jotain.

"Onko sulla useinkin tapana kompuroida tyyppeihin, jotka koomaa kirjaston lattialla?", poiak kysäisi aloitellakseen keskustelua, kun nyt sattui sellaisella tuulella olemaan.

"Häh? Niin anteeks" Harley älähti äimistynyt ilme kasvoillaan, hän ei todellakaan ollut ihan ajan tasalla, oikeastaan melkein kaksi tuntia jäljessä jos asian niin voisi kuvailla. Tyttö mittaili toista katseellaan kulmakarvoista varpaisiin saakka ja kohautti automaattisesti hartioitaan kuullessaan toisen kysymän kysymyksen, "Mä harvemmin törmään koomapotilaisiin kirjaston lattioilla", äänensävyssä ei ollut huumoria alkuunkaan. Harley oli niin pössyissä että kykeni sanomaan tuon kaltaisia totuuksia nauramatta ja ihan tosissaan, päässä todellakin heijasi kuin myrskyn saartamassa antiikkilaivassa vaikka olo olikin melkein eufoorinen ja sumuisa. "Missä täällä on ranskan sanakirja?" vaaleaverikkö kysäisi ohimennen ja liu`utti sormeaan yhden kirjan kantaa vasten edes takaisin tuijottaen hyllyä kiinnostuneena.

Tässä ruumiin-ja mielentilassa ajatuksiin uppoaminen oli melkein vaarallista, Harley katseli ympärilleen kuin väärälle planeetalle tupsahtanut avaruusolio ja leijaili jossain tietämättömyyden ja todellisuuden rajamailla. Ruumiinjäsenet tuntuivat raskailta, vähän niinkuin kärpäsellä joka olisi upotettu tärpättiin tai hillopurkkiin, woot? Harley hätkähti takaisin omaan maailmaansa ja totesi näköhavaintonsa perusteella että se koomapotilas seisoi edelleen paikalla, "Kauan sä olet siinä seisoskellut?", tyttö tivasti yllättyneenä.

Jupiteria suorastaan nauratti toisen äänensävy, jolla sanat lausuttiin. Tuon olisi saattanut kuvitella tarkoittavan tosissaan lausumiaaqn sanoja.. Siis niiden kirjaimellisessa merkityksessä. Tai ehkä sanat kirjaimellisesti olivatkin totta, eipä Ter itsekkään ollut tavannut koomapotilaita kirjaston lattialla. Tai ylipäätään lattialla muutenkaan... Tai koko koomapotilaita koskaan missään.
Blondi muija kyseli ranskan sanakirjaa, eikä friikkipoika osannut muuta kuin kohauttaa olkiaan.
"Varmaan siellä missä muutkin sanakirjat on... Mä en sellasia harrasta, niin en tarkemmin sitten tiedä", poika ilmoitti.

Tyttö sekoili yksikseen, kunnes kiinnitti jälleen huomiota Jupiteriin oudolla kysymyksellä. Poika naurahti, tuo blondi taisi tosiaan olla hieman aineissa.
"Hetken", poika vastasi yksinkertaisesti.

// ei etene, eikä sen puoleen inspaakkaan, peli jäihin siis~