Kyllä mä tiedän olen labiili jätkä

- lyhyt, ei riittäny mielikuvitus enää <,x näytti lyhyeltä, mut ei ollukkaan <,x Jill & Andrew, kiitän~ -

Rastatukkainen ruskeaverikkö seisoi lavuaarejen edessä, pelien edessä, kyynerpäitään vasten pöytää nojaten. Päätä vasten käsiä. Huulilla koreili epäuskoisen huvittunut ja säikähdyksestä ylipäässyt, siis helpottunut, hymy.
Romeo oli ihan idiootti, päästään vialla, ja tiesipä poikaparka sen itsekin. Monikaan täysjärkinen tuskin ryhtyisi samankaltaisiin typeryyksiin kun tuo hämmästyttävän karismaattinen skeittaripoju.
Nenästä vuoti verta, joskaan ei niin pahasti, kun miltä jo hieman kuivuneeseen vereen sotkeutunut naama näytti. Kyynerpäät olivat auki ja samaten housut polvista revenneet.
Kuten jo sanottu, Romeo Ewans oli tunnetusti klikkinsä sekopäisimpiä tyyppejä. Joskin vastustamaton, joten hänestä kyllä pidettiin. Tuolla karismalla nyt hurmattiin kissatkin haukkumaan koirien tavoin. Romeo oli luonnonlahjakkuus, jos oli kyse muiden ympäri puhumisesta.

Löysiin kivipestyihin farkkuihin ja löysään, keltaiseen paitaan sonnustautunut rastatukka musta pipo päässään virnisti itselleen käsittämättömään tyyliinsä kasvot kohti peiliä kohotettuina. Poika suki hiuksensa hieman paremmin ja suoristi paitaansa. Ja hänelläpä ei ollut mitään tietoa siitä missä laukku saati dekki olivat! Puhumattakaan sitten siitä, mikä tunti seuraavaksi oli ja missä.

Pieni jyskytys iski takaraivossa. Vartalo tunsi pientä kylmetystä. Eilinen oli käynyt hieman pitkäksi ja nyt Andrew Wilfred sai kokea huonoa oloa sen takia. Siitä hän sai kiittää kaksoisveljeään Dannyä, joka oli saanut hänet mukaansa viettämään iltaan - kunnes sitten olikin kadonnut iskemään naisia ja jättänyt Andrewin yksin. Joka olikin sitten yksin viettänyt hauskaa, käyttäen alkoholin sijasta jotain muuta..
Kaiken tämän takia poika oli nukkunut aamulla hieman pidempää ja tullut nyt myöhässä kouluun. Heikotus jatkui edelleen, mutta olo kuitenkin oli jo huimasti parantunut. Andrew mietti, että nyt kun oli jo kerta myöhässä niin ei haittaisi jos menisi vielä hetki pidempään.

Andrew aukaisi poikien vessan oven. Hän laski mustan laukkunsa lattialle, huomaten silloin huoneessa olevan muitakin. Poika vilkaisi toista nopeasti ja käveli sitten peilin eteen. Hän katsahti peilikuvajaistaan. Oli pakko päästä välillä ihailemaan hänen huppariaan. Andrew kun rakasti kaikkia värikkäitä ja suuria huppareitaan. Laihuus kuitekin näkyi niidenkin takaa, sillä jalat olivat kuin mitkäkin langanpätkät.
Huokaisten nuorukainen otti lippiksen päästään ja pörrötti suoristettuja tummanruskeita hiuksiaan.
Toisen läsnäolo häiritsi hieman Andrewia, sillä tuo olisi tahtonut juoda vettä hanasta - jota ei sitten viitsinyt toisen seurassa tehdä.
Niimpä poika rupesi vilkuilemaan sivusilmällä toista, nähdääkseen menisikö tuolla kauan. Silloin punaiset verijäljet osuivat tämän silmiin. Ei hän aikaisemmin ollut huomannut, vaikka vertahan näkyi kaikkialla ja sen verran, että se olisi kyllä heti pitänyt tiedostaa.
"Anteeks.. mut ootko sä ihan kunnossa?", Andrew kysyi hieman ujona ja iski lippiksen takaisin päähänsä.

Romeo silmäili hetken ruskein silmin hänelle puhunutta poikaa, väläytti sitten polvet sulattavan hymynsa. Joskin sen tehoa häivytti veriset kasvot, joskin se loi säälittävän mielikuvan.
"Mä oon ihan jees", Romeo vakuutteli. Joskin tuntui, että poika puhui jostain muusta kuin henkisestä tasapainostaan tai vahinkojen puutteesta. Poika nappasi käsipaperia, jonka kostuti pyyhkiäkseen enimmät kuivuneesta verestä pois. Uutta kuitenkin vuoti kokoajan lisää. No, hengissä poika kyllä selviäisi. Nenäverenvuososta ei voinut saada verenhukkaa, poika oli joskus lukenut jotain sen tyylistä jostain.

"Sä sen sijaan näytät melko huonovointiselta", poika tokaisi tutkaillen säälittä lainkaan kiinnostusta peittelemättä toisen pojan kropan läpi. Kiduttavan hitaasti, joihinkin kohtiin hetkeksi kiinnittyen kohti kasvoja, silmiä.
Romeon rento olemus nojaili lavuaareihin. Oli suorastaan kohtalon ivaa, että juuri tuo karismaattionen, hurmaava yksilö oli saanut nimekseen Romeo... Kuten se William Shakespearen samankaltainen miekkonen siinä tarinassa. Niin, vitsiähän Ewans oli kyseisestä aiheesta kuullut ihan riittämiin. Ja se tuskin hetkessä menisi ohi, nimi oli kirous.
"Mutta sinänsä ihan kivalta, nasta huppari."

Vaikka toinen vakuutteli olevansa kunnossa, ei Andrew ollut täysin varma uskoa vai ei. Miten tuo oli muka kunnossa, jos vuoti verta tuolla tavoin? Epäluuloisena ja jokseenkin varovaisena poika hetken katseli toista, tietämättä mitä sanoa enää takaisin. Ei hän uskaltaisi alkaa inttää vastaan kun ei tuntenut toista. Yhtä rohkea tai urhea Andrew ei ollut kuin veljensä. Hän oli se ujompi ja hiljaisempi. Ainakin näin tuntemattomille. Tutustumisen jälkeen asia sitten olikin erilainen. Tai jos poika olisi nauttinut jotain rohkaisua.

Andrew häkeltyi takaisin maan pinnalle kun jätkä sanoi hänelle jotakin. Andrew tajusi myös sen, että oli jäänyt ajatuksissaan tuijottelemaan toista kuin mikäkin luuseri. Hän käänsi katseena taas peiliin, kuultuaan toisen sanat. Noh, hänen huonovoitisuutensa nähtävästi näkyi muidenkin silmissä. Poika oli normaalia kalpeampi ja jotenkin heikotus oli nähtävissä.
"No joo.. vähän.. heikottaa..", myönsi Andrew naurahtaen. "Veljen kanssa meni eilinen vähän pitkäks.. Danny ku on aika hyvä suostuttelemaan", hän kertoi pieni virne naamallaan.
Rastapää vaikutti mukavalta ja melko rennolta. Andrew vannoi, että oli nähnyt tuon ennenkin. Ulkonäön ja tähän asti nähdyn asenteen perusteella poika uskoisi tuonkin kuuluvan niihin, jotka rakastivat skeittausta. Aivan varmasti hän nimittäin oli nähnyt toisen jossain mestoilla lautansa päällä. Tai sitten hän oli erehtynyt..
"Kiitti", Andrew virnisti.
"Sori, mut... sä kyl vuodat aikalailla verta.. ootko sä ihan varma että oot ihan jees? et nimittäin näytä siltä, että olisit.... mitä sulle on oikein käyny?"

Romeoa toisen tuijottelu ei haitannut, hän oli tottunut sellaiseen.Oikestaan, sellainen taisi jopa pönkittää kusipään jo ennestään ylisuurta egoa.
"Voi pientä", Romeo tokaisi muka myötätuntoisesti. Ei tahallaan eikä suinkaan ilkeässä mielessä, vain huomioidakseen. Tyhjät sanat poika korvasi uskomattoman karismaattisella ja liiankin hurmaavalla hymyllä. Joska tiesi sulattavan suuttumuksenkin. Danny nimi ei sanonut rastapäälle mitään, eikä tuo edes tiennyt olisiko sen pitänyt soittaa minkäänlaisia kelloja.

"Älä nyt hermoile, muru, en mä kuole. Ja ei, ei mua ole hakattu jos sitä meinaat. Mä olen vaan tyhmä", poika selitti yrittäen käsillään elehtiä rauhoittumista. Samalla kai jotenkin antautumistakin. "Yliarvioin taitoni. Sitä sattuu melko usein, vaikka taidot kyllä ovatkin melko kattavat."
Poika asensi itseään parempaan asentoon ja tuijotteli tiiviisti ruskein silmin tuohon ruipeloon poitsuun. Sinänsä hyvinkin kivan näköinen tapaus. Ei kovin harvinainen ajatus Romeon päässä, tosin siinä samaisessa mielessä pyöri muitakin erittäin yleisiä ajatuksia. Kuten vaikka se, miten monessa eri asennossa tuonkin pojan voisi ottaa vaikkapa tässä näin, koulun yleisissä vessatiloissa.

Ei oikein osannut Andrew saada selvää oliko toinen edes kiinnostunut hänen pienestä eilisestä tarinastaan vai ei. Äänen sävy ei vaikuttanut ilkeältä tai loukkaavalta, mutta lausahdus saattoi olla pelkkä säälivä vastaus. Niin paljon Andrewilla oli opittavaa uusien ihmisten lukemisessa. Hän ei ollut yhtä terävä ja tarkka kuin veljensä. Eikä Andrew todellakaan haluaisi olla kuin veljensä, mutta tuon joistakin taidoista tosiaan olisi apua tälle nuorukaiselle.
Ja mitenköhän Andrew osaisi kuvailla miltä tämä verta vuotava jätkä hänestä vaikutti? Mielenkiintoiselta.. omalaatuiselta.. uhkarohkelta?
Ehkä oli vain hyvä, että he olivat tuppautuneet sattumoisin samaa aikaa, samaa paikkaan. Andrewhan rakasti uusia tuttavuuksia ja mitä mielenkiintoisempia, sitä parempi. Hän ei kuitenkaan pitänyt kovinkaan vaarallisesta seurasta. Hän tahtoi rennon ilmapiirin ja hauskaa seuraa. Seuraa, jossa viihtyisi.

Muru? Oliko toinen tosiaan sanonut häntä muruksi?
Andrew oli melko häkeltynyt siitä ja ehkä saattoikin pienesti punastua. Eww.. eikä, vähän noloa. Onneksi sitä ei kuitenkaan helposti hänestä huomannut. Ei hän sentään räikeän punaiseksi helahtanut.
"No hyvä", Andrew sanoi väkinäisesti. Hän oli ollut hetken aikaa hiljaa hämmästyksensä jälkeen ja nyt oli pakottanut itsensä jotain sanomaan. "Mut sanothan sitte jos alatki näkemää tuonpuoleisen valoa?", hän naurahti heleästi, yrittäen typerällä lauseellaan vähän keventää ujouttaan.
Katse söi toista hyvin kiinnostuneena. Se ehkä näkyi liiankin hyvin, mutta sitä tämä ei oikein osannut peitellä. Voi, voi.. pitää olla varovainen. Andrew se vaan on niin heikko ihastumaan vähän jokaiseen vastaantulijaan.

Romeon katse oli suorastaan tunkeileva, mutta eipä skeittari osannut sitä edes häpeillä. Osannut kyseistä taitoa oikeastaan ollenkaan, jos tuli mokattua niin sitten tuli, eipä sitä kukaan ikuisuutta muistaisi. Tai ainakaan jaksaisi jauhaa kyseisestä jos Romeo ei välittisi.
Hymy koreili kasvoilla toisen puhellessa tuonpuoleisen valoista. Lauseen loppuun Ewans vain naurahti.
"En mä usko näkeväni mitään sellaista, tuskin koko tuonpuoleista edes on", poika tokaisi pyöräyttäen yhden rastan muutaman kerran ympäri. Mitään järkeähän siinä ei ollut, mutta mitäpä siitä.
"Kai sulla nimikin on, nättipoika?", katse suunnattiin muutamiksi pitkiksi sekunneiksi kasvoihin, hitaasti ruskeat silmät siirsivät katseensa tarkkailemaan Romeon omaa peilikuvaa. Poika suoristi pipoaan ja iski peilistä tuijottavalle rastapäälle silmää.

"Voin mä toisaalta sua niinkin kutsua... Nättipoika" Virne levisi kasvoille flirttailevasti kiusoitellen. Lainkaan käytöstapoja omaamaton hurmuri hivutti välimatkaa lyhyemmäksi ja sipaisi kysymättä toisen hiuksia, ruskeat silmät tuijottivat hetken huulia siirtyen silmiin. Olisi ollut niin pirun seksikästä, jos tuo toinen olisi uskaltautunut rohkaistaessa aloitteeseen. Niin, ja myös hyvin harvinaista Romeon tapauksessa. Poika kun oli melko malttamaton, jos kyseessä oli oikeasti kiinnostava persoona.

Ei Andrew itsekään uskonut mokomiin hölönpölö tuonpuoleisiin tai mihinkään kaikkivaltiaisiin, mutta lause nyt oli revitty jostain hyvin kauaa kuin pojan omasta ajatusmaailmasta. Itse asiassa vaikutti siltä, ettei Andrewilla ollut hajuakaan mitä hänen ajatusmaailmassa tällä hetkellä liikkui. Hän oli valmis aina ottamaan uusia tuttavuuksia vastaan, mutta nyt kun tämä skeittari jätkä tässä puhutteli häntä muruksi sun muuta, olisi ehkä helpompaa jos Andrew olisi saanut pienet sauhut setistä. Hän ei ollut tottunut tälläisiin flirttaileviin jätkiin. Hänen suhteensa sun muut säädöt olivat aina tapahtunut sen aikana kun nuorukainen oli ollut joko alkoholin vaikutuksen alaisena tai .. jonkun vahvemman vaikutuksen alaisena.
"Andrew", poika kertoi nimensä kieli takerrellen uuden hämmennyksen takana. Oliko toisen pakko kutsua Andrewia muruksi ja nätiksi pojaksi? Sellainen sai pojan heikon kuoren sulamaan ja ihastuksen heräämään.

"Mut kyllä se nättipoikaki kai menee.. Entä kukapa sä sitten olet?", Andrew kysyi hymy huulillaan. Alkoi tässä olo vähitellen rentoutumaan kun jo muutaman minuutin jutellut. Alku sekunnit olivat aina ne kiusallisimmat ja vaikeimmat.
Kauhea julmuri. Heti kun olo oli alkanut rentoutumaan, sai toinen kropan taas jännittymään siirtymällä laiheliinin lähelle ja alkaen hiuksia näpräämään. Ja tuijottiko tuo pojan huulia?
Andrew tuijotti toista hämillään, mutta kyllä, myös innoissaan ja mielenkiintoisena. Sekavaa.
"Tääl on jotenki vähän kuuma.. pitäis varmaa kohta käydä ulkona tai jotain....", hän mutisi tyhjäpäisenä ja ajattelematta mitä oikein sanoi. Voi luoja. Hän niin tahtoi sittenkin olla kuin Danny.
"Siis ku.. heikottaa viel vähän..", hän korjasi hieman sanojaan. Tuskin meni läpi.

Andrew, jolle nättipoikakin siis kävi, vaikutti hermostuneelta. Ei heterohermostuneelta vaan... Hermostuneelta, niinkuin ujot nyt hermoilivat. No, olihan Romeolla heteropoikiakin ollut, tosin kokeilunhaluisia sellaisia. Eikä niiden kokeilut hänen kanssaan yleensä ainoastaan yhteen kertaan jääneet... Mutta sepä oli toinen juttu se. Kysymys hymyilytti hieman, mutta se ei ollut uutta. Hymy kun oli usein suorastaan tatuoituna noille kauniin ruskeille rastojen reunustamille kasvoille.
"Romeo", poika vastasi nuolaisten huuliaan, eikä suinkaan vahingossa. Jatketut sanat huvittivat, mikä näkyi selvästi kasvoilta. "Kyllä mullakin olis tossa kuuma", poika tokaisi nyökäten hupparia. "Mut mä voi kyllä auttaa sen pois, jos sulla on liian heikko olo." Pieni, tai ehkei kuitenkaan niin pieni, piruilu kuului selvänä läpi sanoista. Sävyjä Romeo harvemmin vaivautui peittämään, sillä loukkaukset oli helppo pyyhkiä pois muutamalla hymyllä ja sanalla, teolla ja suukolla. Ei sen jälkeen kukaan enää tuntunut muistavan loukkaantumisen syytä.

Andrew oli hieman sekava poika, mutta kai sen ymmärsi. Romeopa ei ollut kiltti ja jättänyt toista rauhaan vaan pisti lisää puita hellaan siirtyen niin, että Andrew jäihänen kroppansa ja lavuaarejen väliin. Tahallisesti poika hengitti lämmintä ilmaa toisen huulille. "En mä raiskaa, ota ihan iisisti vaan."

Aluksi Andrew ryhtyi pohtimaan oliko toisen nimi oikeasti Romeo ja meinasi kysyäkin sitä, mutta ei sitten kehdannut. Mistä sitä tietäisi jos tämä oli keksinyt Romeon päästään ja kohta heittäisi, että Andrew olisi hänen tämän päiväinen Julia. Se olisi jo ehkä pelottavaa... eli tuskinpa asia niin oli. Ehkä toisen nimi tosiaankin oli Romeo. Ainakin jos Andrew olisi niin jollekin yrittänyt huijata, ei hänellä olisi pokka pitänyt. Siis ei sillä, että Romeo olisi naurettava nimi. Nuorukainen kun ei pystynyt pidättämään nauruaan edes silloin kun oli ystävänsä kanssa huijannut muualle ihmisille, että hänen nimensä oli ollut Peter - joka on ihan normaali nimi. Mutta kai sellaiseen tarvitsi nättelemisen taitoja tai jotain...
Tämä Romeo ei vaikuttanut ollenkaan ujolta. Päinvastoin. Hän vaikutti hyvin rohkealta ja itsevarmalta, ainakin puheiden ja käytöksen perusteella.
"Kiitos.. mut on varmaan parempi jos mä pidän sen päällä", Andre mutisi, katse lukittautuneena rastapään silmiin. Niistä silmistä tosiaan oli vaikea vapautua.

Romeo siirtyi Andrewin eteen niin, että hän vangitsi tämän hänen kroppansa ja lavuaarin väliin. Lämmin hengitys puhalsi huulille. Tätä menoa hän ei ikinä kerkeisi seuraavalle tunnille. Vaikka eihän siitä varmaan haittaa olisi.. Andrew ei muutenkaan pitänyt tunneilla käymisestä, mutta nyt eritoten hänellä oli muuta ajateltavaa mielessä, vaikkakin ajatukset olivat melko lukossa. Innostus silti rupesi pulppumaan sisällä.
"Mä otan ihan.. iisisti", Andrew henkäisi hiljaa. Miksei hän voinut vapauttaa katsettaan toisen silmistä? Miten hän saattoi olla noin lukossa? Tämähän oli pelottavaa. Kaikki sanat tuntuivat kadonneen.
"Tää ei hirveesti helpota siihen että mulla on kuuma", hän sanoi. Joku sitten osasi ajatella..

"Harmi", rastatukka kohautti olkiaan ilmeen suuremmin muuttumatta, kun toinen hienovaraisesti ilmoitti ettei aikonut riisua. Se kun ei olisi Romeoa lainkaan haitannut... Katsekontakti helpotti oloa huomattavasti. Ehkä poika hetken taivuttelun jälkeen saisi puhuttua vaatteet pois Andrewin päältä. Häiritäkseen hieman toisen sisäistä/henkistä tasapainoa Romeon oli ihan pakko vinkata silmää.

Toisen katse ei yksinkertaisesti tuntunut irtoavan tumman pojan tummista silmistä, hymy kasvoilla näytti myös ulospäin ettei asia lainkaan haitannut.
Romeo kurkotti itselleen käsipaperia tahallisesti painautuen hieman Andrewiin kun kerran oli mahtava syykin. Poika pyyhki hieman veristä nenäänsä, jonka vuoto onneksi hiljalleen alkoi tyrehtyä. Sanat saivat irti naurahduksen.
"Hölmö", Romeo tuhahti hellästi. Uskoi sen toimivan paremmin kuin neutraalin sävyn, tämä poika kun tuntui jotenkin hangoittelevan vastaan. "Kuules nyt, tirriäinen, ei sun tartte pelkää mua. Paita pois", pieni perverssi ääni oli tahaton, mutta niin usein kaikki muukin Romeossa. Ei olisi lainkaan ihme, jos toinen ei uskaltaisi luopua hupparistaan.

Vaikka Andrew oli sanonut, ettei riisuisi huppariaan, hän oikeasti paloi halusta repiä sen päältään ja hypätä toisen syliin. Sellaista hän ei kehtaisi tehdä tällä hetkellä. Itsekään poika ei ymmärtänyt miten onnistui saamaan itsensä näin lukkoon. Tai Romeonhan vika se oli. Ei Andrew ikinä joutunut näin lukkoon. Ja oikeastaan ihan syyttä. Tai syyttä ja syyttä.. He olivat tunteneet vasta muutaman minuutin ajan ja toinen oli vanginnut Andrewin kroppaansa vasten.
Romeo vinkkasi silmää, jolloin oikeasti alkoi Andrew menettää ymmärryksensä. Mitä oikein tapahtui? Tämäpä jännittävää! Pieni, ujo hymy vapautui nyt hieman rennommaksi ja leveämmäksi. Voi että miten hän kohta sulaisi paikoillaan. Eikä se kohta johtuisi tästä törkeästä kuumotuksesta.

Andrewin oli pakko siirtää hetkeksi katseensa muualle kun Romeo painautui häntä vasten vahvemmin, kurkottaakseen paperia noukkimaan. Tuo ei uskaltanut hetkeen palauttaa katsettaan toisen kasvojen luokse, koska vahingossa saattaisi tehdä sen virheen, että katsahtaisi toisen silmiin - jolloin olisi taas kuolettavan vaikeaa irrottaa katsetta niistä.
"Hmm.. onks sulla joku erityinenkin syy käskeä mua ottamaa paita pois - vai haluutko sä vaa pelastaa mut kuumalta ja heikotukselta?", Andrew kysyi hymähtäen jo hieman enemmän itsenään. Sitten hän jo tekikin sen virheen, että vilkaisi toista silmiin, jolloin siihen katse taas jumahti. Nyt ilme ei kuitenkaan näyttänyt niin hämmästyksen ja pelokkaan sekavalta.
Ruipelo antoi kroppansa rentoutua ja liikahti ihan pienesti ja huomaamattomasti toista vasten.

- taidan painua nukkumaan niin säästyt kaikista sekavimmalta tekstiltä ;''D -

Andrew varoi katsomasta Romeoon, siitä hymy rastapojan huulilla vain syveni. skeittari ei kiusallaankaan irrottanut katsettaan toisesta, kymys kuunneltiin hymynkare huulilla tanssien ja katse hakien Andrewn katsetta, joka lopulta sitten saatiinkin kiinni. Poika oli rohkaistunut hieman, mikä oli ihan hyvä juttu. Kai siitä jotain saisi irti...
"Muru, mä tykkään näteistäpoijista", Romeo lausui kohauttaen olkiaan. Elämä oli elämää ja Romeo tykkäsi tykätä, sille ei vaan mahtanut mitään. "Ei sekään kivaa ole, että ne nätitpojat kärsii. Paita pois nyt, sä et edes pääse siitä heikotuksesta mihinkään jos on kuuma."

Omin luvin Romeon vasen käsi harhaili Andrewn lantiolle ja siitä valahti tuon takamukselle. Romeo oli päällekäyvää ja himokasta sorttia, jonka hillitseminen oli usein haastavaa. Jopa jossain määrin mahdottoman oloista.

Andrew yleensä aina innostui helposti ja liiankin paljon. Hän oli kovin positiivinen kaikkea uutta kohtaan. Mutta nyt häntä pelotti innostua liikaa. Se olisi ensinnäkin hyvin noloa ja toiseksi, hän oli edelleen hyvin pihalla siitä, että joku todellakin käyttäytyi näin häntä kohtaan hetken tutustumisen jälkeen. Romeo taisi olla todella kärsimätön ihminen.
Romeo olkiaan kohauttaen sanoi jotain. Andrew oli kiintynyt ja täysin keskittynyt toisen silmiin. Hän kyllä kuuli kaiken, mutta silmät veivät sen suurimman osan keskittymisestä.
Ruipelo puri hellästi huultaan kun Romeo kehotti uudelleen ottamaan paidan pois. Mitä hän nyt sitten oikein tekisi? Eikö se näyttäisi aika typerältä totella toista ja ruveta riisumaan itseään toisen edessä? Mitäköhän tästä vielä oikein tulisi...

Romeo asetti toisen kätensä pojan lanteille, josta se sitten valui tämän takamukselle. Nyt kyllä jo perhoset lentelivät vatsassa. Kamala poika! Ettäs kehtasi ruveta leikkimään Andrewin kanssa. Tätä varmasti tultaisiin katumaan.
"No ehkä sä oot oikeessa...", tuo kuiskasi ja katse valui toisen huulille. Hei apua.. Andrew sulki hätäisesti silmänsä kiinni ja kääntyi katsomaan vähän sivummalle. Hän siirsi hitaasti kätensä aukomaan hupparin vetoketjua. Vielä hitaammin hän veti ketjua auki, samalla miettien että mitä oikein teki ja kannattaisiko keskeyttää.
Pian hupparin vetoketju oli täysin auki, jonka alta paljastui valkoinen t-paita, joka oli jonkinlaista tekstiä. Se ei ollut läheskään niin iso kuin huppari, mutta paljasti toisen normaalia hintelömpää kroppaa enemmän. Eihän hän enää mitää anoreksiaa sairastanut ja oli saanut yläkroppansa näyttämään jo melko normaalilta, joten se ei näyttänyt mitenkään ällöttävän laihalta tai heikolta.
"Ehkä tää auttaa jo tarpeeks..", Andrew totesi kuitenkin melko kysyvään sävyyn.

"Jos sä olet sitä mieltä", poika tokaisi tyytyväinen hymynkare huulillaan. Andrew oli melkein riisunut paitansa Romeon pyynnöstä, mikä huvitti poikaa. Toinen oli niin uskomattoman suloisen oloinen tapaus. Juuri sellainen kaunispoika, josta Romeo saattaisi vaikka tykätä. Käsi pysytteli yhä yhä toisen takamuksen päällä, Romeon olisi tehnyt mieli tehdä paljon muutakin.. Hän kuitenkin hillitsi itsensä, ettei vain onnistuisi pelottamaan saalistaan karkuun. Tai ehkä oli kuitenkin hieman liian ilkeää kutsua tuota nättiä olentoa saaliiksi. Kaurispoika jääneenä rastaleijonan kynsiin ei kuulostanut kovinkaan mahtavalta. Niin, ehkei kenenkään muun korvissa, mutta Romeosta se oli jopa jollaintavoin hyvä idea.
"Miksi sä tottelet, kun mä pyydän", Romeo kysäisi kiusallaan huuliaan nulaisten, ruskeat silmät Andrewin omiin lukittuina. Käsi takamuksella tiukensi hiueman otettaan. "Ahdistaako sua, pelkäätkö sä?", Romeo kysyi, vasta nyt tajuten ettö sekin saattoi olla mahdollista, molemmat kädet tipahtivat vasten pojan omia kylkiä.

"Sori, en mä tahallani ole idiootti. Mä oon vaan heikkona kauniisiin poikiin", Romeo naurahti nojautuen vasten allasta. Ei, Romeo ei todellakaan ollut ajatellut, että hänen tekonsa ja sanansa voisivat häiritä toista. Hän oli taas onnistunut ajattelemaan ainoastaan itseään typerästi, niin typerästi, että olisi saattanut aiheuttaa vahinkoa. Itselleen tai Andrewlle, se oli se ja sama kummalle, mutta parempi olisi olla kokonaan aiheuttamatta.

"Ei mua haittais yhtään, ettei sua häiritsis tulla kiusatuksi..." Nooh, kais rastapään nyt oli kuitenkin pakko yrittää...

Oli todella outoa, että Andrew oli niin ujona ja muutenkin niin.. vaikeana. Todella vaikeaa selittää mitä toinen sillä hetkellä tunsi. Se oli hyvin sekavaa. Hyvä puoli tämän Romeon tapaamisessa oli se, että vähitellen huono-olo ja heikotus alkoi unohtumaan. Poika oli nimittäin tällä hetkellä niin keskittynyt toisen tuijottamiseen, ettei osannut oikein muuta enää ajatella.
Romeo kysyi kysymyksensä huuliaan nuolaisten. Silloin Andrewin katse valui taas toisen huuliin. Voi että minkä kiusauksen se sai aikaan. Andrew puraisi huultaan, ettei menisi tekemään mitään tyhmää. Miten oli mahdollista, että Romeo sai aikaan suuren tahdon pojassa suutelemaan tätä?
"En mä... sua tottele", Andrew vastasi hetken päästä hieman epäröivästi. Toinen kähmäisi hieman tiukemmin ottein pojan takamuksesta. "Eikä mua pelota. Eikä ahdista", sanoi tuo vielä ytimekkäästi. Romeo oli vetäissyt kätensä pois ja antanut niiden laskeutua kylkiensä vierelle. Harmillista.. mutta se sentään vapautti hieman niitä perhosia pois Andrewin vatsasta.

"En mä sua oo missään vaihteessa pitäny idioottina", hymähti Andrew yrittäen olla hieman rohkeampi rohkeampana. Kylläpäs nämä tunteet nyt vaihtelivat suuresti.
Pää valui ujona alas ja katse siirtyi toisen rintakehälle. "Ei se nyt varmaan niin paljoo häiritsis.... tai.. nii..", tuo henkäisi hiljaa, huultaan taas purren ja miettien, että mihin oli ryhtymässä. Pliis, voisiko joku pelastaa hänet ennen kuin tämä antautuisi täysin toisen armoille? Niin nimittäin tulisi pian tapahtumaan. Liekit olivat alkaneet heräilemään tämän vatsanpohjalla ja ne todella tuntuivat leviävän ympäri muutakin kroppaa.

"Totteletpas", Romeo virnidti pienesti, jopa suloisella tyylillä. Andrewin oli turha väittää vastaan, pienellä suostuttelulla tuo oli kuitenkin tehnyt niin kuin Romeo pyysi. Sen olisi pitänyt olla jo huolestuttavaa. Poika kuitenkin hymyili säteilevästi, kun toinen kertoi ettei häntä pelottanut saati ahdistanut. Romeosta tuntui jotenkin vapaantuneemmalta, tuo saattaisi taa spalata kiusaamisen pariin...

Andrew ei kuulemma ollut pitänyt rastapäätä missään vaiheessa idioottina, mikä oli ainoastaan hyvä juttu Romeon mielestä. Ja virne kasvoilla vain syveni, kun poika kertoi ettei se häirinnyt.. Tai niin Romeo sopertelun tulkitsi. Käsi kulkeutui vaistomaisesti toisen pojan leualle kohottaen hienovaraisesti Andrewin katseen Romeoon. "Vai ei haittaisi, niinkö..?", Romeon ääni oli samettista flirttiä, poika nuolaisi huuliaan.
"Voisin vaikka lyödä vetoa, ettet uskalla suudella mua", poika tokaisi kiusoittelevan virneen kera.
Niin, tämähän siis voitiin tulkita jo yllyttämisenä.

Edelleen Romeo väitti Andrewin tottelevan tuon käskyjä. Eihän se nyt niin mennyt... vai menikö sittenkin? Ehkä Andrew ei vain yksinkertaisesti uskaltanut olla tottelematta, koska ei tiennyt minkälainen sekopää friikki tämä uusi tuttavuus saattoi olla. Vertakin kun kerta vuosi... Okei. Ehkä suurempi mahdollisuus oli se, ettei Andrew kertakaikkiaan osannut vain sanoa kunnolla muille ei. Tai siis ei Romeolle. Tuollaiset eleet ja ilmeet mitä Romeolla näkyi, saivat aina tämän langanlaihan pojan jalat alta ja ajatukset sekaisin.
"Mä... hmp", Andrew aloitteli, mutta lopetti lauseen samantien tuhahdukseen. Ehkei kannattaisi ruveta väittelemään Romeon kanssa. Poika mutristi hieman huuliaan. "No niin kai sitten".

Romeon käsi oli ilmestynyt toisen leuan luokse ja nosti tämän katseen pojan omia kasvoja vasten. Tuo kysyi Andrewilta, etteikö tosiaankaan haittaisi, huuliaan nuolaisten. Andrew kiinnitti siihen taas huomionsa. Toisen lämmin hengitys tuntui pojan omilla kasvoilla. Voisitko tulla vielä lähemmäksi, kiltti? Eikun siis..
Sitten Romeo taas aukaisi suunsa ja sanat iskeytyivät heti Andrewin ajatuksiin. Että mitä? Ai ei vai uskaltaisi? Totta kai hän uskaltaisi.. vaikka ujona olikin.
"Ehken mä vaan tahdo suudella sua", Andrew töksäytti ja yritti vahvana estää itseään suutelemasta toista. Se vasta voimia veikin.
Paha paikka. Andrew ei tahtonut toisen luulevan hänen olevan mikään helvetin pelkuri, mutta ei tahtonut kuitenkaan antaa toiselle sitä mielihyvää saadessaan tahtoaan läpi. Romeo nimittäin selvästi halusi Andrewin jäävän loukkuunsa ja tottelevan häntä.

Voi hitto. Aivan sama mitä Romeo oikein hänestä kelaisi. Andrew tuijotti toista kroppa jäykkänä ja ahdistuneena päätöksen tekemisestä. Eihän tämä nyt niin saatanan vakavaa voinut olla. Tekisi nyt jotain!
Yhtäkkiä, nopein liikkein, Andrew oli liikahtanut entistä enemmän Romeota vasten ja painanut nälkäisenä, ahnaasti huulensa toisen omia vasten.
Tässä sitä sitten mentiin. Andrew raukka varmasti saisi katua tätä. Ties mihin hän vielä suostuisi. Kannattaisi varmaan opetella hillitsemään itseään, sytyttipä toinen sitten kuinka suuria himoja.

Romeo hymisi itsekseen. Andrew näytti käyvän keskenään jonkin sortin kamppailua. Tarkemmin Romeo ei osannut sanoa, eikä hänen onnekseen tarvinnut sellaista yrittääkään. Viimein toisen myöntyessä rastapää vain hymyili. Niin, tajusi sentään itsekin.
Romeon ruskeat silmät tarkkailivat Andrewn jokaista pientäkin liikettä rauhallisesti, hymy huulilta ei ollut lainkaan kuollut pois. Eikä se suinkaan kadonnut toisen töksäytyksen tähden, syveni suorastaan.
"Vai niin sä ajattelet", poika hymähti eikä tehnyt elettäkään vetääkseen kättään pois. Lähennellä tuo skeittari ei enää yrittänyt tai siihen suuntaan.

Oikeastaan Romeo ei tuntunut yllättyvän yhtään kun Andrew sittenkin painoi huulensa hänen omilleen. Ei hän toisaalta olisi yllättynyt, vaikka tuo pienikokoinen olento olisi lähtenyt ovet paukkuen vessasta matkoihinsa loukkaantuneena. Kieltämättä tämä oli kuitenkin se parempi vaihtoehto. Andrew suuteli eläimellisellä halulla, kiihkeästi, mihin Romeo vastasi samalla mitalla pistäen peliin hieman enemmän. Hän tahtoi ujuttaa mukaan kielensä. Ja jos he olisivat olleet missä tahansa muualla kuin koulun vessoissa olisi rastapää jo repimässä vaatteita pois heidän molempien yltä. Andrew paran onni todella, että he sattuivat nimenomaan olemaan koulun vessoissa. Romeo nosti Andrewia altaiden päälle istumaan ja kiilasi itsensä toisen jalkojenväliin antaen kaikkensa ja enemmänkin suudelmaan.

Tässä vaihteessa oli vaikea sanoa oliko Romeon suuteleminen maailman huonoin ja typerin päätös vaiko paras ikinä. Toisen vastasessa suudelmaan samoin tavoin, ellei enemmälläkin tahdolla ja työllä, Andrew kietoi kätensä toisen kaulan ympärille. Tällä hetkellä toisen suuteleminen tuntui juuri oikealta, vaikka ehkä pieni pelko kolkutti Andrewin pääkopan sisällä ja käski varoa vähän mitä teki. No kun kerta tässä nyt suudeltiin niin olisi ihan sama lopettaisiko nuorukainen tämän nyt tähän vai vasta hetken päästä.
Laiheliini nostettiin altaiden päälle ja samalla Romeo oli raivannut itselleen tilaa hänen jalkoväliin. Andrew tunsi kuinka himo jaksoi kasvaa kasvamistaan. Eikä se mikään ihme ollut kun kyse oli Andrewista.

Andrewia vähän hirvitti se, että mitä Romeo hänestä ajatteli. Poikahan oli käyttäytynyt niin sekavasti, ettei olisi ihme vaikka rastapää pitäisi häntä seinähulluna. Ensin väittänyt, ettei tahtonut suudella toista ja sitten melkein hypännyt tämän syliin.
Toinen käsi liukui niskan luota flirttimiehen rinnukselle. Andrew antoi myös huulillaan hieman vaativampaa vastausta. Kieli tunnusteli toisen omaa ja hellä ote uskalsi ottaa hieman tiukemmin toisesta kiinni.

Andrewin kädet kiertyivät rastapään kaulaan poika hymyili mielessään sillä konkreettisesti se olisi ollut hyvinkin hastavaa. Huulilla oli nyt fiksumpaa työtä kuin epämääräiset tuntemuksia kuvastavat hymynpoikaset. Olivat ne hymyt kuinka kauniita sitten ikinä tahtoivatkaan.
Pienempi poika vaikutti kiihkeäkltä, mitä Romeo ei pistänyt lainkaan vastaan. Toisen käytös onnistui ainoastaan yllyttämään jätkää, joka yritti uskotella itselleen että oli vain kiusannut ja kokeillut rajojaan. paskat, tähän hän oli pyrkinyt, sehän oli selvä?

Käsi karkasi hontelon pojan paidan alle, siveli ihoa koska se tuntui hyvältä idealta. Missäänhän ei tietenkään ollut mitään mieltä. He olivat kuitenkin koulun vessassa. No, ihan kun sillä loppu viimein olisi Romeolle väliä ollut. Poika ei osannut ottaa mitään liian tosissaan saati stressata asioista joista olisi ollut jo syytäkin. Hän oli liian rento persoona tajuamatta sitä itse. Hän vain oli ja teki mitä milloinkin tykkäsi. Ja jos itse olisi saanut päättää olisi rastatukka varmaan elänytkin ilman kelloa mielensä mukaan.

Poika kuljetti toista kättään, sitä joka ei seikkaillut Andrewn liian suuren paidan alla, pitkin hoikemman pojan reittä polvelle ja siitä reiden sisäpinnalle. Pojasta olisi ollut jännä kokeilla kaiken laista.
Andrewin olisi hyvä pistää stoppi vanhemmalle skeittarille melko nopeasti jos sellaisen tahtoisi vielä pistää. Romeo kun itse ei osannut lopettaa edes silloin kun olisi ollut jo suotavaa.

Hetken toisen nuoleskelun ja lääppimisen jälkeen alkoi Andrew miettimään, oliko tässä nyt sittenkään järkeä. Voi luoja miten noloa se olisi esim huomenna törmätä Romeoon koulun käytävällä. Herranjestas, laiheliini saisi kokea kamalaa hävetystä varmaan seuraavan vuoden. Ainahan pikku säätöjä jostain löytyi ja aina tapahtui jotain, mutta ei koulussa. Andrew oli tullut vain koulun vessaan, jotta voisi tulla potemaan krapulaa ja hakemaan vettä. Mutta ehkäpä oli tarkoitus, että he törmäisivät ja näin tapahtuisi..
Andrew oli aivan liian selvänä ajattelemaan tälläisiä asioita. Tämä kaikki oli Romeon syytä. Itse siinä tuli lirkuttelemaan ja kiusoittelevasti käskyjä antelemaan ja härnäämään. Kaikiltahan siinä ajatukset menisivät sekaisin..

Romeo tunki kätensä ruipelon paidan alle ja ryhtyi hivelöimään tämän paljasta pintaa. Se sai perhoset villiintymään vatsanpohjalla, ellei lisännytkin niitä vielä kaiken lisäksi. Se innostutti Andrewia suutelemaan toista entistäkin nälkäisempänä.
Sitten toinen pisti jo kätensä sisäreiden luokse. Se pysäytti hetkeksi täysin Andrewin, joka irrotti huulensa toisen omista. Tämä ryhtyi tuijottamaan toista läpitunkevalla katseella, yrittäen saada toisen ajatuksista jotain irti, tuloksetta. Ei hän osannut sellaisia. Hän ei ollut kovinkaan hyvä ihmisiä lukemaan, ei edelleenkään.
He siis tosiaan olivat koulun vessassa, joten olisiko tässä nyt mitään järkeä jatkaa pidemmälle? Andrew oli saanut maistaa toisen huulia. Kai hän kestäisi niistä nyt jo luopua..
Väärin. Eipäs kestäisi. Poika ei jaksanut välittää, vaan palasi ahnaasti syömään toisen huulia uudelleen. Jos asiaa todella pitäisi katua, niin sen aika ei ainakaan ollut viellä. Romeo oli aivan loistava suutelemaan. Sellaisesta ei kannattaisi heti luopua, varsinkaan kun ei voinut tietää milloin seuraavan kerran saisi jonkun näin mukavan pojan nostelemaan hanojen päälle alistettavaksi.
Andrew oli jo niin lumoissaan, ettei osannut lopettaa. Se oli hänen heikkoutensa. Hän ihastui helposti, hän innostui helposti. Ja Romeo oli täysin saanut hänet kiedottua sormensa ympärille.

Romeo katsahti hänestä irrottautunutta Andrewta leikkisän virneen kera, nytkö toinen oli sitten lopettanut kannibalistisen ja laittoman kiihkeän suutelunsa? Tuliko poika katuma päälle tai jotain..? Jatkaisi vain, Romeo ei pistäisi sitä ollenkaan pahakseen, että saisi leikitellä yhden ainoan jätkän kanssa ja vieläpä koulussa. osin ei hän varmaan saldoaan täyteen saisi, sillä suutelu oli romeolle enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sitä tuli harrastettua päivittäin, mistä syystä luonnollisesti taitoakin oli karttunut jonkin verran.
Romeoa nauratti Andrewin epävarman oloinen asenne. Toinen näytti siltä, ettei oikein tiennyt missä oli. Tai ainakin Romeon silmiin näytti. Oliko hän järkyttänyt toista pahastikin hyökkäävällä asenteellaan?
Pikkupedon yllättäen käydessä Romeoon kiinni pojalla kävi mielessä, että kumman asenne tässä oikein oli se hyökkäävä. Andrew tuntui niin luonnolliselta siinä hänen lähellään, vaikka tilanne oli suorastaan järjettömän oloinen. Hän tahtoi tuon pojan numeron kokoelmaansa, että pääsisi joskus koettelemaan Andrewn muitakin taitoja kuin vain kiihkeää suutelua. Aggressiivisella ja kiihkeäällä asenteella pystyi paikkaamaan pieniä vikoja, muttei Romeo sellaisia tuon suutelutekniikassa ainakaan havainnut. Pitkästä aikaa hänellä oli poika, jonka kömpelöitä virheitä ei tarvinnut korjata kokoajan ottamalla kunnolla hallitsevaa asemaa. Useimmat kundit kun olivat tottuneet suutelemaan väärin, eik äRomeo pitänyt siitä. Sitäpaitsi hän pisti aina vastaan jos häntä yritettiin suudellessa alistaa. Muuten se oli ok, mutta hän oli se joka päätti miten suudeltiin ja sillä selvä.

Mielessään Romeo päätti, ettei tahtonut Andrewlta muuta kuin kiihkeitä suudelmia nyt, vielä joskus hän kuitenkin ottaisi tuon pojan... Ei tässä, eikä ylipäätään koululla vaan jossain.. Luontevammassa paikassa.

Kiihkeät ja ei niin kiihkeät suudelmat jatkuivat ja jatkuivat. Romeo tuntui jotenkin yhtäkkiä etäämmältä, ainakin Andrewin mielestä. Kyllä tuo loistavilla taidoillaan vastasi suudelmiin ja oli mukava, mutta ei enää niin innoissaan kuin oli kiusoitellut ja härnännyt poikaa. Se sai ruipelon miettimään, että oliko toinen sittenkään tahtonut ihan tälläistä Andrewista. Ehkäpä Romeo oli tahtonut vain katsoa taitojaan ja kokeilla niitä poikaan. Tahtonut ehkä nähdä, että miten tälläinen jätkä kuin Andrew sellaiseen suhtautuisi. Pieni testi vain.
Kyllä Andrew aluksi oli selvästi saanut sellaisen kuvan, että toinen tahtoisi muutakin. Ainakin ne kaikki lausahdukset Romeon suusta ja muut eleet antoivat sellaisen käsityksen. Mutta ehkä oli vain parempi, ettei toinen muuta tahtoisi. Sehän säästäisi Andrewin pientä pää parkaa, joka oli nyt jo joutunut kamppailemaan suurien päätöksien kanssa.

Aluksi tuntui niin järjettömän vaikealta päästää irti toisen huulista, mutta niin oli tehtävä. Ujona Andrew katsoi toisen rintakehää. Hän tunsi olonsa jotenkin niin tyhmästi. Ei olisi pitänyt villiintyä sillälailla. Päätä rupesi melkein särkemään kun ruipelo rupesi pohtimaan, että mitä Romeo todella halusi. Eihän siitä selvää saanut! Ei kyllä Andrewkaan varmaan kovin selvää kuvaa itsestään tai ajatuksistaan antanut.. hänhän muutti koko ajan asennettaan.
"Anteeks, se tais olla sopimatonta", Andrew naurahti ja kääntyi rohkeampana katsomaa Romeon kasvoja. Hän virnisti toiselle ja yritti vaikuttaa mahdollisimman rennolta ja normaalilta, vaikka kamala nolouden tunne oli iskeynyt.
Nolous ei ollut mitään verrattuna siihen tuskaan, joka oli täyttänyt pojan mielen irrottauduttua toisesta. Olisi ollut niin mukavaa jatkaa vielä..
Ihan ajatuksissaan Andrew taas liikutti kasvojaan toisen omien luokse, oli valmiina jo suutelemaan taas toisen ihania huulia, mutta nopeasti vapautti itsensä toisen lumouksesta ja kääntyi katsomaan muualle. Ohops. Romeon todellakin kannattaisi siirtyä kauemmaksi, ellei tahtoisi Andrewin taas villiintyvät. Varsinainen kiimaperse kun tuo oli.
Hetkeksi silmät sulkeutuivat ja suusta pääsi pitkä, hiljainen huokaisu.

Romeo räpäytti silmiään hieman ja kurtisti kulmiaan. Mitä se nyt oikein leikki? Yritti kiusata häntä..? Jos niin niin taisi poika siinä onnistuakin. Sanat kuitenkin hämäsivät.
"Sopi... Häh? Ei, höntti, mitä sä sekoilet", Romeo hymähti ja kiersi kätensä pienemmän ympärille. 2Ei mitään sopimatonta, ihan ok. Mulle saa tehdä mitä tykkää, en mä pienistä hätkähdä", poika hymähti. "Sitä paitsi sä olet harvinaisen hyvä ollakses jätkä. Et ainakaan kovin hetero, kun sulla ei ole pakottavaa tarvetta yrittää todistaa dominoivaa asemaas", Romeo selitteli virnistäen leveästi.

Andrew oli taas suutelemassa Romeota, kunnes vetäytyi pois. Romeo repesi nauramaan. "Sä olet kyllä sekopäisin jätkä, jota mä oon koskaan haluunnut!", poika julisti sipaisten nuoremman poskea. "Saat kyllä luovuttaa mulle puhelinnumerosi, nättipoika..."
Rastatukka ei oikein tajunnut mitä toinen ajoi takaa, tuntui muuttavan mieltään joka toinen sekunti. Tuon kanssa voisi olla ihan mielenkiintoista seksiä. Ainakin jos sattui omistamaan Romeon pinnan, jolla kyllä kestäisi vaikka mitä tempauksia. Itseasiassa, hän taitoi jopa kaivata kyseisiä tempauksia...

"Tee mitä sä haluat, älä mieti mitään", Romeo kehräsi näpräten nyt epähuomiossa ruipelon hiuksia. "Mun tekis vaan mieli lähtee himaan, mut mullei oo mitään hajua missä mun kamat on.... Haluatsä tulla ettimään mun kanssa..?"