Welcome to Hell- I mean the McAllisters!

Milo hekotteli jätkien humalaisille sanoille, vaikka oli itsekin melkoisessa humalassa. Olutta oli tullut kumottua kurkkuun jo monta pulloa ja muutenkin alkoholia oli sattunut kulumaan. Varsinkin kun jo ennen tänne tuloa hän oli aloitellut jo riittävästi. Milollakin oli päällään enää bokserinsa, mutta oikeastaan se ei tätä nuorukaista edes enää haitannut. Ainakaan ei tullut kuuma. Sitten kun Nathan lähti könyämään kohti keittiötä ja Drew mukana, päätti Milo lähteä mukaan. Vaikka jonkunhan olisi pitänyt jäädä periaatteessa vahtimaan, ettei tytöt huijaisi. No ihan sama se enää olisi.
"He-hei! Älkää jättäkö mua jätkät! Mää tuun messiin!", Milo huudahti humalaisesti ja nousi ylös paikaltaan. Hetken tasapainon kerääminen ja sitten askeleet. Kuitenkin askeleet olivat sen verran horjuvia, että nuorukainen kompastui Mary-Anneen. Siitäkön miehenalku kaatui ja kaatuikin M.A:n päälle, tosin ei onneksi koko painollaan.
"Hupsis", ehti Milo naurultaan sanoja ja konttasi sitten varovasti pois neidon päältä, siinä hetken jumitettuaan. Milo räkätti itsekseen ja yritti kerätä itseään kasaan samalla kontaten kohti huoneen ovea.

Ovelle päästyään nuorukainen otti tukea oven karmeista ja hilasi itsensä seisomaan. Poika asteli käytävän puolelle ja jäi jumittamaan. Mitähän hänen olikaan pitänyt tehdä? Mihin Drew ja Nathan olivat jo kadonneet? Ilmeisesti konttaus ja kaatumis episodi oli vienyt aikaa enemmän kuin Milo oli tajunnutkaan. Milo jäi sitten nojailemaan läheiseen seinään ja käsi eksyi raapimaan hiuksia. Oliko heidät jo häädetty pois? Mutta Milollahan oli vain bokserit vielä jalassa, eihän näin voisi ulos lähteä? Eihän? Hittolainen, poikahan oli pahemmassa humalassa kuin osasi aavistaakkaan.

Mary-Ann ei voinut muuta kuin kikattaa riemuissaan, kun urheilijakolmikko hävisi tämänkin pelin. Oi, miten hyvältä voittaminen tuntuikaan! Tyttö ei tiennytkään olevansa näin hyvä räsypokassa. Tätähän pitäisi pelata sitten useamminkin.
Jep, M.A oli unohtanut sen, miksi he lähtivät alunperin korttia poikien kanssa pelaamaan. Tarkoitushan oli ollut saada urheilijat häädettyä pois talosta. Se oli poikien onni se.

M.A ei ehtinyt edes reagoida Milon nousemiseen ja siihen, kun toinen tytön päälle rojahti. Mary-Ann alkoi vain kikattaa hervottomasti, eikä tehnyt elettäkään siirtääkseen Milon pois yltään.
"Hups, hahaha", cheerleader nauroi heleästi ja yritti tukahduttaa yllättävää naurukohtaustaan, kun Milo nousi ja kompuroi pois Nathanin huoneesta. Mary-Ann nousi istumaan ja katsahti Milon perään uteliaasti. Siideritölkki juotiin nopeasti loppuun, jonka jälkeen blondi kompuroi jalkeilleen.
"Sori, Lizzukka. Sä pärjäät varmaan hetken aikaa yksinäs? Tai hei, nythän sä voit mennä Nathanin seuraks! Jooooo, mee vaa. Se tykkäis", Mary-Ann selitti sammaltavasti ja poistui huoneesta sanojensa jälkeen. Hän ei jäänyt odottamaan, mitä Liz olisi hänelle vastannut, sillä tällä blondilla oli aivan erilaiset suunnitelmat mielessään.

Ilkikurinen virne kipuili cheerleaderin kasvoille, kun tyttö bongasi Milon käytävältä. Mary-Ann yritti hiipiä mahdollisimman hiljaa urheilijan taakse, ja onnistuikin tekemisissään yllättävän hyvin.
Sitten M.A tarttui Miloa käsivarresta ja veti tämän mukanaan omaan huoneeseensa. Ovi suljettiin kiinni perässä ja tyttö puraisi flirttailevasti alahuultaan katsellessaan Miloa.
"Hmmm... Mitähän me voitais tehä..?" Mary-Ann kysyi viattomasti ja siirtyi aivan Milon lähelle katsellen tätä tiiviisti silmiin. Hurmaava hymy kipusi hänen huulilleen, kun Mary-Ann asetti molemmat kämmenensä Milon paljaalle rintakehälle.

Lizbeth ei voinut muuta kuin tuulettaa innoissaan heidän voittaessa jälleen peli. Ai että he olivatkaan hyviä! Onnetar suosi heitä ja ei kyllä ihmekään, minkä takia, olivahan he joukon kauneimmat ja hurmaavimmat persoonat.
Brunette oli liiankin innostunut pelaamisesta, että kaikki suru sun muu hämmennys oli painunut unholaan, joka kuitenkin muistettaisiin aamulla, mutta mitä väliä? Nyt elettiin nykyhetkessä ja siitä pitäisi nauttia!

Sitten Milo yhtäkkiä kaatui Mary-Annen päälle, jota tyttö katsoi hieman paheksuvasti. Aivan varmasti tuo teki sen vain tahallaan, jotta saisi M.A:n huomion muualle ja pojat yrittäisivät voittaa pelin toisin keinoin.
Ja pian blondi cheerleader ryntäsi jo Milon perään ja jätti Lizbethin kuin nallin kalliolle. Tyttö tunsi olonsa hyvin petetyksi ja helpottaakseen oloaan tarkkasi kiinni siideriinsä, josta aikoi ottaa kunnon kulauksen, mutta saikin vain pari tippaa suunsa kostukkeeksi.
Voihan! Hänen pitäisi hakea lisää siideriä.
Tummaverikkö kompuroi seisomaan ja suunnisti Nathanin huoneesta portaisiin ja portaista alakertaan, jossa keittiö sijaitsi. Hän laittoi tyhjän siideripullonsa pöydälle ja katseli kahden urheilijan kaljanotto-operaatiota, joka näytti vähän haparoivalta.
"Antakaa kun mä vähän autan", Lizbeth sanoi näille ja tarjosi auttavaa kättään kaljojen otossa, sillä samallahan hän saisi otettua itselleen siideriä.

Kuitenkin siinä poikien lähellä hän sattui vilkaisemaan Nathania tarkemmin ja raotti pienesti suutaan harmaat silmät naulittuina tämän kasvoihin, josta ne sitten vaelsivat pitkin toisen vartaloa.
Hyi! Liz, mitä oikein teet? Mutta ei tyttö mahtanut itselleen mitään. Oliko Nathan tosiaankin noin hyvännäköinen eikä hän ollut ennen muka huomannut sitä?
"Vau, sä oot oikee namupala", karkasi tytön hiljainen ajatus huulille, jotka töksäyttivät sen muiden korvien kuultavaksi.

Vihdoin ja viimein Nathan sai hiilattua itsensä jääkaapille ja samalla poika huomasi Drewin tulevan perässä.
"Hyväh, ku tulith. Kanthoapua tässäh vhähän tarvitaankin." Nathan totesi voimakkaasti sammaltaen ja nosti jääkaapista Drewn käsille vielä yhden sikspäkin. Se on varma se, ettei Nathan tulisi huomenaamuna pääsemään sängystään ylös. Ainakin nämä oluet pitäisivät siitä huolen, jos poika saa niitä enää alas. "Mä en tajuuh, miten me voidhaa ollah häviöllä. Tytöth on iha varmasthi huijannu, vai mitäh Drewhh?" Poika otti lisäksi vielä kaksi kaljaa käsiinsä.

Lizbeth oli ilmestynyt kuin varkain jääkaapin kulmalle (tai Nathan vain on sellaissa kunnossa, ettei enää oikein tiedosta mitä ympärillä tapahtuu). Kun tyttö ojensi käsiään, tarkoituksenaan auttaa poikia kantamaan juomia, Nathan tyrkkäsi Lizille vain yhden siiderin.
"Etshä mithään kuitenkhaa jaksa kanthaa." Hän sanoi ja tönäisi jääkapin oven kiinni ja vinkkasi Drewille, että nyt voisi palata takaisin hänen huoneeseensa, kunnes kuuli Lizbethin sanat. Hän ei ollut enää varma, oliko kuullut oikein, joten hän kääntyi tyttöä kohden epäuskoisena ja nauraen kännisesti.
"A-ai nyth mhä sitthe kelpaan vai?" Hän huudahti epäuskoisena, mutta tosiassa hän nautti tästä tilanteesta aivan suunnattomasti. Nathan - the vaikeasti tavoiteltava. Keittiön aikaisemmat tapahtumat kävivät muutaman kerran hänen mielessään, mutta Nathan halusi kiihkeästi unohtaa ne.

Drew otti Nathanin antaman sikspäkin vastaan. Kun hän lähti sitä viemään takaisin pojan huoneeseen, huomasi hän Lizin.
"Mitäköhän Mary-Ann ja Milo nyt tekevät?", käväisi Drewn päässä. Lizbeth oli tullut kuulemma auttamaan kaljojen hakemisessa, mutta Nathan pisti neidille käteen vain siiderin. Sitten tytön huulilta kuului jotain flirttailun omaista, luultavasti Nathanille osoitettua.

Drew jäi seuraamaan tilannetta, roikottaen sikspäkkiä toisessa kädesään. Hän katseli toista poikaa suu pienessä virneessä, ajatellen: "Noniin näin sen homman pitää mennä. Go Nathan!"

Milo ei ehtinyt edes tajuta kunnes oli jo kahdestaan Mary-Annen huoneessa, tietenkään humalainen nuorukainen ei pahakseen pistänyt tällaista lähestymistapaa. Ei todellakaan, vaan päinvastoin. Itseasiassa Milo oli alitajuisesti odottanutkin Mary-Annen saapumista. Kun Mary-Ann lähestyi Miloa, painautui nuorukainen ovea vasten, ainakaan nyt ei kukaan pääsisi yllättämään. Poika katsoi kiilto silmissään tyttöä edessään ja virnisti.
"... mä voisin ehdottaa tällaistä", Milo totesi hieman sammaltaen ja painoi sitten huulensa Mary-Annen huulille. Suudelma oli intohimoinen, koska nuorukaisen edellisestä tälläisestä kontaktista toisen kanssa oli jo aikaa. Pojan toinen (terve) käsi kiertyi M.A:n selän taakse, vetäen tyttöä vielä lähemmäksi omaa kehoaan.

"Vai oliks sulla jotain muuta mielessä sittenkin...?", Milo kuiskasi suudelman jälkeen toisen korvaan hiljaa ja irrottautui hieman toisesta, katsoen M.A:ta silmiin melko kertovasti, mitä ainakin itse odotti toiselta. Miehenalun käsi laskeutui selällä alemmaksi ja alemmaksi, päätyen toisen pakaralle. Niin, humalainen nuori mies, mitä asiasta voisi odottaa?

Mary-Ann ei voinut kuin hymyillä flirttailevasti Milolle, joka painautui selällään tytön huoneen ovea vasten. Tummansiniset silmät uppoutuivat Milon silmiin, eikä pojalle voinut olla epäselvää siitä, mitä tämä blondi neitokainen oikein toisesta tahtoi. Aivan, siitä oli jo liian kauan, kun tyttö oli kenenkään miespuolisen seurassa aikaansa viettänyt. Niin M.A:sta ainakin tuntui. Dannysta ei ollut kuulunut yhtään mitään sen liikuntasalin varastoepisodin jälkeen, ja se harmitti hieman. Mutta tällähän tämä läheisyydentarve korvattaisiin, Milo Barrettilla. Ainakin toisella oli hyvä vartalo ja ihan kivat kasvotkin, jos jotain positiivista löytyi. Toivoa sopi, että urheilijasta löytyisi myös hyvä sänkykumppani.
Mutta kuitenkaan ei sopinut unohtaa sitä, että Mary-Ann oli onnistunut siidereillään juomaan itsensä pieneen hiprakkaan. Tai ehkei voinut puhua pienestä hiprakasta, vaan jo sellaisesta suuremmasta hiprakassa, jolloin kaikki mieleen tulevat ajatukset ja tuntemukset oli pakko tuoda esille välittömästi. Kun Milo sitten painoi huulensa Mary-Annen huulille, vastasi tyttö siihen välittömästi mitä suuremmalla tuntemuksella. Hän oli niin ikävöinyt tällaistä läheisyyttä, vaikka edelliskerrasta olikin ollut vain pari viikkoa. M.A kietoi kätensä Milon niskalle ja painoi ylävartaloaan tiiviimmin Milon vahvantuntuista vartaloa vasten.

Mary-Ann naurahti hiljaa, kun Milo sitten kysyi, oliko tytöllä ollut muuta mielessään. M.A flirttaili silmillään urheilijalle ja veti tätä mukanaan kohti suurta sänkyä. "Ei oikeastaan sen kummempia.." vaaleaverikkö vastasi viattomasti ja laskeutui makaamaan sängylleen vetäen Milon samalla mukanaan. "En ainakaan keksi", Mary-Ann lisäsi vielä ja nosti itseään sen verran sängyltään, että pystyi asettamaan huulensa Milon huulille ahnaasti.

Lizbeth katsoi Nathania kummissaan, kasvoillaan sellainen ilme kuin toisen sanat olisivat olleet hänelle kuin isku vasten kasvoja.
Mitä? Mitäs tuo nyt tarkoitti? Miten niin ei kelpaa? Voi hemmetti kuinka väärässä Nathan olikaan!
"... Hemmetti sä oot idiootti..." tyttö mumisi kiukkuisesti ja avasi siiderinsä, josta otti nopean kulauksen kostuttaakseen kuivalta tuntuvaa kurkkuaan.
"Mä en oo missään vaiheessa väittäny, ettet sä kelpaa!" tivahdettiin vielä känniselle urheilijalle.
Bruneten olisi tehnyt mieli ottaa ja huitaista toista oikein olan takaa, mutta niin hän ei voinut tehdä, se ei olisi oikein. Nathan ei tosiaankaan voinut käsittää, millaisessa ristiriidassa hän paraikaa eli. Hän halusi olla Liamin kanssa, mutta myös Nathanin. Hän halusi pitää Nathanin vähintäänkin hyvänä ystävänään. Lizbeth tiesi, ettei voinut ottaa molempia itselleen, joka oli raivostuttava tosiasia, mutta sille ei mahtanut mitään. Hän oli valinnut Liamin ja sitä oli enää mahdoton muuttaa, eikä hän edes halunnut tehdä niin.

"Musta on epäreilua, että sä kiukuttelet mulle kuin mikäkin kakara. Sä oot tärkee mulle, mutta mä oon tehny valintani, joka ei ollu helppo. Joten voisitsä lopettaa ton idioottina olemisen?" Lizbeth saarnasi Nathanille purren huultaan pitääkseen äänensä mahdollisimman tasaisena ja yritti samalla hillitä suuttumustaan, joka tuntui kuohuvan yli.
Minkä hän sille voi, että piti molemmista pojista ja nämä hänestä?

Nathan niin nautti tästä tilanteesta, jota ei todennäköisesti aamulla sen kummemin muistaisi, joten ilo oli sitten pakko ottaa heti irti. Osa Lizin sanoista meni luonnollisesti ohi, poika kun oli kännissä kuin käki, mutta sieltä täältä Nathan erotti sanoja. Sellaisiakin, joita ei odottanut Lizin suusta tulevan.
"Mä en oo missään vaiheessa väittäny, ettet sä kelpaa!" Niinkö tyttö tosiaan sanoi? Nathan tunsi silmiensä sumenevan. Tytöllä oli kuin olikin jonkinlaisia, lämpimiä tunteita Nathania kohtaan. Pojan olisi pitänyt tehdä enemmän aloitteita.. Hän olisi nyt voinut olla Liamin paikalla.

Lizin tunteenpurkauksen jälkeen, Nathan vaikeni. Hänen aivonsa eivät toimineet enää normaalisti, ja muuten hän olisi varmasti vain poistunut paikalta, mutta nyt kun raajatkaan eivät totelleet, poika jäi paikalleen. Tyttö ei voinut saada sekä Liamia että Nathania, se oli Nathanin moraalin vastaista, niinpä pojalla ei ollut mielessään kuin yksi ehto.
"Shun pithää vhalita, joko mhä tai she Liam. Mhuuten mä en voi olla mikhään mhuu."

Nathan toivoi, että sai kantansa selväksi ja paineli Drewin perässä Nathaniin huoneeseen. Poika ei suoraan sanottuna ollut enää kovinkaan tietoinen maailmanmenosta.

Drew laski kaljat Nathanin huoneen lattialle ja istahti itse sängylle. Hänellä oli kumman yksinäinen olo. Toimeettomana hän päätti alkaa tutkiskelemaan Nathanin huonetta, jos vaikka löytyisi jotakin kivoja lehtiä esimerkiksi.

Sitten Nathan saapui huoneeseensa. Drew lopetti tavaroiden penkomisen ja kääntyi pojan puoleen.
"Mhitä tapahtu?" hän kysyi Nathanilta.

Milo lähti seuraamaan M.A:ta lumoutuneena ja kaatui varovasti tytön päälle toisen kellahtaessa sängylle. Varoen kuitenkin vielä kättään, joka ilmoitti olostaan humalaiselle nuorelle kivun kautta, Milo teki vaihdon. Poika kellahti sängylle vastaten toisen suudelmaan ja veti terveellä kädellään Mary-Annen ja itsensä kyljelleen vastakkain toisiaan. Uudestaan huulet hakeutuivat M.A:n huulia vasten ja kieli leikitteli aluksi toisen huulilla, ajautuen koskettamaan toisen kieltä hieman kysyvästi.
"Mä vähän ajattelinkin, ettei sulla ollut mitään erikoista mielessä", Milo vastasi hieman sammaltaen ja käheällä hiljaisella äänellä suudelman jälkeen.

Nuorukainen kuitenkin kiinnitti huomiotaan siihen, että M.A:lla oli yhä päällään enemmän vaatetta kuin Milolla, joka oli ollut jo tovin boksereissaan vain. "Näistä pitäis vissiin päästä ensin eroon...", Milo sanoi sitten vihjaillen ja osoitti tytön päällä olevia vaatteita. Kuitenkin kauaa ei jaksanut nuorukainen murehtia sitä, vaan ahnehti M.A:n huulet omiaan vasten, samalla asettaen terveen kätensä tytön alaselkää ja pakaroita hyväilemään.

Mary-Ann hihitteli hiljaa itsekseen ja ahmi toisen haluttavia huulia mielellään. Urheilijapojat olivat aina parasta seuraa, sillä omistivathan nuo aina hyvän hipelöitävän vartalon sekä yleensä komean ulkomuodon. Milo ei ollut poikkeus. Mmmm, Milo oli oikein mukavaa seuraa, varsinkin juovuspäissään.

Cheerleader naurahti viattomasti, kun toinen vihjaili, että tytön vaatteista olisi päästävä eroon. Eihän blondillakaan paljoa yllään ollut, vaaleansiniset rintaliivit sekä valkoiset minishortsit. "Ole hyvä vaan", M.A virnuili antaen Milolle vapaat kädet. Tytön omat kädet nimittäin olivat vauhdissa, sillä he tunnustelivat Milon paljasta yläkroppaa huumaantuneena. Hän rakasti kosketella vastakkaisen sukupuolen lihaksia. Kuka muka ei lihaksia rakastaisi? Nehän antoivat miehelle vain uskottavuutta ja seksikkyyttä.

Blondin huulet olivat nyt Milon korvan kimpussa. Hän antoi kielensä hetken aikaa leikitellä toisen korvan kanssa, kunnes painoi pehmeitä suudelmia. Sen jälkeen huulet jatkoivat matkaa Milon kaulalle maistellen tätä mahdollisimman laajalta alueelta. Ne parit siiderit, joita tyttö oli lyhyellä ajalla kurkusta alas kitannut, tuntuivat edelleen mukavasti päässä vaikuttavan.

//En muista yhtään mitään tästä pelistä, kun tää on jo kestäny aika kauan XDDD

Tämä oli väärin! Ei, tämä oli enemmän kuin vain väärin; tämä oli NIIIN väärin.
Miksei Nathan voinut edes sen vertaa sääliä häntä ja vaikka edes valehdella, että he voisivat olla ystäviä kaikesta huolimatta? Sekään ei olisi niin kamalaa kuin se, että tuo ei suostunut olemaan hänelle mitään ilman seurustelusuhdetta.
Kiristystä, kiristystä se oli!
"Haista paska hemmetin kiristäjä!" tajusi tyttö karjaista paikalta livistävälle urheilijalle, ennen kuin riuhtaisi keittiönpöydän äärestä tuolin ja rojahti istumaan siihen uhmakkaasti.

Kaikki menee taas tänään päin helvettiä. Hän ei kestäisi, hänen ei edes tarvitsisi kestää tällaista. Voi, nyt häntä vasta alkoikin ensimmäisen kerran kaduttaa, kun ei ollut kuunnellut isäänsä ja jäänyt kiltisti kotiin, vaan sen sijaan oli rynnännyt tänne, M.A:n luokse joka oli vielä kaiken lisäksi hylännyt hänet sen penteleen Milon tähden.
Kävisikö hän vain hakemassa kamppeensa, soittaisi isälleen ja pyytäisi hakemaan kotiin?
Siideristä otettiin kulaus ja se laskettiin hiljaa pöydälle.
Päätös täytyisi tehdä pian.

Nathan tuli huoneeseensa takaisin hoiperrellen ja paiskasi oven kiinni perässään.
"Vhitthu!" Poika karjaisi sydämensä kyllyydestä ja valui selälleen lattialle makaamaan pelikorttien päällä. Tämä peli tuskin enää jatkuisi, varsinkaan kun kahden eri sukupuolen edustajat olivat karanneet- vähissä vaatteissa, vai oliko niitä enää lainkaan? Pojan lähimuisti tökki ja häntä väsytti ja oksetti ja otti päähän. Paska ilta, poika ajatteli ja yritti hoiperrellen ottaa mäyräkoirasta lisää lääkettä sydänsuruihin ja pahaan oloonsa. Nathan tiesi, ettei kalja enää tässä vaiheessa parantanut hänen oloaan, mutta pää olisi saatava tyhjäksi tavalla tai toisella.

Nathan sai kuin saikin otettua hörpyn kaljastaan ja istui lattialla hetken hiljaisena. Sitten hän katsahti Drewiin (tai, no, pojan silmät tuskin pysyivät enää auki) ja yritti hymyillä tälle.
"Szzshä ooothh ainaahh mhuun phuolellhla, eikshh jehh?... Nnaaaisheet.. nhe nhee pilaah shuun elämhän..."
Ja sitten jälleen uutta kulausta kurkkuun. Montahan kaljaa poika olikaan juonut tänä iltana...

"Khuule, Dreeww, eikhöhän thilata pizzzza? Pizzha ei ikhinä phetä..."
Poika mongersi vielä. Saakohan poika tuossa olotilassa alas mitään suupalaa?

Ilmeisesti Nathanin asiat sen nätin brunette tytön kanssa eivät olleet sujuneet niinkuin pitäisi. Ja mitäköhän helvettiä Mary-Ann ja Milokin tekivät jossain. Drew tuijjotti kännistä lattialla istuvaa Nathania huvittuneena. Hän yritti saada selvää pojan mongerruksesta.

"Jooo joo tottakai mä oon sun puolella. Miehet pitää yhtä!", Drew sanoi vakuuttavana ja tönäisi Nathania nyrkillä olkapäähän ehkä vähän turhan lujaa.
"Pitsaa? Okei", poika tokaisi,"mut dyyd... vhittu sä oot kännis. Varo vähä tai saat sitte syödä kylmää pitsaa." Drewn mielestä tyyppi oli jo mennyttä kalua tuon alkoholimäärän jälkeen.

"Mä tota... tilaan sitä", Drew sanoi ja kaivoi kännykkäänsä taskustaan tajutakseen, ettei hänellä ollut edes housujaan jalassa.
"Öö totaa", hän mumisi ja alkoi penkomaan vaatekasaa Nathanin huoneen lattialla. Lopulta hän luovutti.
"Onksul kännyy?" poika sanoi käännyttyään Nathanin puoleen.

Milo naurahti pienesti, kun sai luvan alkaa riisua Mary-Annea. Tätä hetkeähän nuorukainen oli koko illan oikeastaan odottanut, että näkisi tuon jumalaisen olennon alasti, tietenkin alunperin oli idea vain räsypokan voittamisesta, mutta tämähän oli parempi vain. Että hän näki yksin tuon neidon alasti edessään, ei ketkään muut jätkät. Tosin Nathania nyt tuskin olisi kiinnostanut. Nuorukainen vastasi toisen suudelmiin, mutta tytön edetessä tämän korvan kanssa leikittelemään ja kaulan, alkoi terve käsi hapuilla auki tytön rintaliivejä. Onneksi tätä oltiin useammankin kerran harjoiteltu, joten hakaset saatiin nopeasti auki.

Milo hamusi sitten M.A:n takaisin omille huulilleen ja suuteli niitä hetken antautuen. Nuorukainen nautti jokaisesta kosketuksesta, sillä tällaistä hän oli viimeksi saanut aika kausia sitten ja silloinkin Mandyn kanssa. Vaikka itseasiassa poika oli jo sen verran humalassa, että oli unohtanut olevansa Mary-Annen huoneessa. Tällähetkellä Milo nimittäin luuli olevansa kotona ja Mandyn kanssa. Alkoholi liiallisissa määrin oli erikoinen asia, etenkin kun nyt vielä oli kiihotuksen huuma päällä sekoittamassa aivoja lisää.
"...Mandy sä oot niin ihana..", pääsi ihastunut sammaltava lause karkuun toisen huulilta, lainkaan ajattelematta mitä hän juuri sanoi.
"...mut ollaan vähän hiljempaa, ettei Jasper häiriinny...", Milo jatkoi vielä ja antautui sitten takaisin toisen huulille.

Milo siirtyi sitten sormillaan availemaan Mary-Annen rintaliivejä, eikä siinä tosiaan kauaa mennyt. Milolle tämä taisi olla tuttua hommaa, vaikka M.A ei ollut huomannut urheilijan juurikaan viettävän aikaa naisseurassa. Taisi poika pitää sitten vanhemmista naisista, ketkä eivät kuuluneet tämän blondin tuttavapiiriin. Nimittäin kaikki hänen ikäisensä nuoret naiset San Franciscosta, jotka kuuluivat ns. hienostoperheisiin, jakoivat juoruja ja kuulumisia keskenään, joten juorut toisista kouluista kantautuivat melko useasti myös Mary-Annen korviin. Eli suomeksi sanottuna M.A tiesi, milloin joku Aston Highista seurusteli jonkun kanssa toisesta koulusta. Tämän cheerleaderin korvilta mikään ei tuntunut olevan salassa.

Blondi huokaili ihastuneesti suudelman aikana, sillä Milo tosiaan osasi hommansa. Sitten toinen alkoi mumista jotain, ja aivan ensiksi M.A oletti, että Milo oli sanonut hänen nimensä. Kun aivot sitten viimein prosessoivat Milon sanomat asiat, jähmettyi tyttö paikoilleen. "En mä oo mikään Mandy", Mary-Ann tiukkasi ajattelematta ja suuteli toista äskeisestä huolimatta. Mutta sitten Milo mutisi jotain Jasperista, mikä sai Mary-Annen aivan pois tolaltaan. Hän työnsi Milon kauemmaksi huuliltaan ja katseli tämä epäilevästi silmiin.
Nyt Mary-Annen aivot alkoivat tehdä kunnollista työtä, että niiden raksutuksen olisi melkein voinut kuulla. M.A alkoi yhdistellä kuulemiaan asioitaan yhteen.

Siinä meni minuutti tai pari, kun tyttö oli viimein vetänyt mielessään jonkinlaisen yhteenvedon tapahtuneesta. Mandy Landon, aivan varmasti Milo oli puhunut tuosta, vaikka asia olikin melko epävarma. Milohan oltiin tässä parisen viikkoa sitten nähty pelastamassa Mandy eräältä urheilijasakilta. Milo harvemmin pelasteli tyttöjä tuolla tavalla. Mutta silloin se ei meinannut mitään. Nyt se tarkoitti, ja paljon.
Olivatko Milo ja Mady muka... Yhdessä? Mandy Landon, joka oli yli vuosi sitten ollut yksi Mary-Annen parhaimmista ystävistä. Oh my god! Jos tuo olisi totta, siitä tulisi tämän kuukauden kuumottavin puheenaihe!
... Mutta kuka tuo Jasper oli?

"Liz", M.A henkäisin sitten ja tuuppasi Milon pois yltään. Tyttö puki hajamielisesti ylleen vaatteensa ja lähti juoksien ulos huoneestaan. "LIZ!" tyttö huusi toista, kun oli päässyt ulos huoneestaan. Aivan, tästä olisi kerrottava välittömästi Lizbethille, jotta he voisivat yhdessä miettiä tätä Mary-Annen keksimää johtopäätöstä Milon ja Mandyn suhteesta!

Voi hemmetin hemmetti... Mitä muutakaan sitä tässä tilanteessa voisi sanoa?
Suututtaa ja tekisi tehdä ties mitä, mutta ei, ei nyt niin alas kannattanut vajota.
Lizbeth asettui norkoilemaan pöydälle ja otti kiinni yhdestä hiuskiehkurastaan, jota tarkasteli huulta purren. Ei ainakaan ollut kaksihaaraisia ilmaantunut, joka oli enemmän kuin hyvä asia. Jos niitä jossain vaiheessa ilmestyisi, olisi syytä mennä leikkaamaan hiuksia, eikä hän halunnut sitä. Ehei, hän ei halunnut hiustensa lyhenevän yhtään enempää, juuri kun oli saanut kasvatettua ne sellaisiksi kuin halusi.

"Mitä?" huudahti Lizbeth ystävälleen, joka oli jostain syystä yhtäkkiä muistanutkin hänet.
Brunette suoristi sitten ryhtiään ja laahusti hitaasti portaikkoon, josta kurkkasi ylös. Ketään ei ainakaan vielä näkynyt. Ehkä hänen pitäisi mennä yläkertaan, M.A:ta vastaan? Joo, niin hän tekisi.
"Mitä nyt, M.A?" kysyi cheerleader portaikon yläpäähän päästyään.

//Ja the end~ ♥