A White Demon Love Song

Johan oli ollut päivä. Mistä sitä edes aloittaisi? Ai niin, varmaankin siitä, kun Milo oli mennyt julkisesti paljastamaan rakkautensa erästä vaaleahiuksista pahista kohtaan. No okei, olivat kaikki muutenkin suhdetta heidän välillään aavistelleet. Ja Milo oli mennyt vielä varmentamaan senkin tiedon, että heillä oli yhteinen lapsi. Huoh, eiköhän tuossa ollut actionia kerrakseen tältä päivältä.

Mandy Landon istahti uupuneen oloisena kotinsa sohvalleen ja sulki silmänsä kiinni. Milon tempauksen jälkeen hän oli saanut useita uteliaita oppilaita lähelleen, jotka utelivat Mandyn elämäntilanteesta. 'Miten Milo voi seurustella sun, pahiksen, kanssa?' 'Onks teijän lapsi minkä ikäinen?' 'Minkä niminen teidän lapsi on?'. Kysymyksiä riitti, mutta Mandy ei vastannut niistä yhteenkään. Hän vain pakeni paikalta ja piiloutui vessaan aina välituntien ajaksi. Siellä hän oli turvassa katseilta ja häiritseviltä kysymyksiltä. Tosin kysymyksiä ja katseita saatiin tuntienkin aikana, mutta silloin vaiteliaisuus oli helpompaa. Eihän tunneilla saanut puhua.
Mutta toisaalta tämä oli helpottavaa. Olo tuntui hyvin kevyeltä, kun ei ollut enää mitään salattavaa. Hänen ei tarvitsisi koko ajan varoa, kenen kanssa puhui ja mitä. Nyt tyttö voisi puhua Milon kanssa aivan huoletta esimerkiksi keskellä koulun käytävää, sillä ihmiset tiesivät heidän suhteesta. Ajatus moisesta sai Mandyn toisen huulenpielen kohoamaan ylemmäs, mutta tyttö pakotti huuliensa pysymään tiukkana viivana. Hänen täytyisi kuitenkin läksyttää tästä Miloa. Milon täytyisi jatkossa kertoa suunnitelmistaan etukäteen Mandylle, jotta vaaleaverikkö pystyisi tuollaisiin varautumaan. Hän oli varmasti ollut hieno näky silloin, kun Milo oli paljastanut rakastavansa häntä.

Milo oikeasti sanoi rakastavansa Mandya.

Pahis päästi hiljaisen huokauksen huuliensä välistä ja kaatui makaamaan sohvalle kyljelleen. Miksi hänellä oli tällainen olo, miksi hän tunsi itsensä sillä hetkellä niin typerän ihastuneeksi? Mandy ei ollut romanttista tyyppiä, ei sitten ollenkaan. Milon tempauksen olisi siis kaiken järjen mukaan pitänyt vaikuttaa tyttöön negatiivisesti, ei positiivisesti.
Mandy nousi sitten takaisin istumaan sohvalle ja otti kännykkänsä housujensa taskusta. Milon pitäisi tulla pian kotiin. Yhtäkkiä Mandyn valtasi outo tunne, mikä tuntui saaneen sydämen muljahtamaan paikoillaan ja ihon menemään kananlihalle. Hemmetin Milo, hemmetin tunteet. Miksi tytön pitikään tuntea jotain niin vastenmielistä kuin ihastuksen tunnetta? Yäh.

Milo oli koulussa tunnustanut kaiken Mandya kohtaan koko koulun kuullen ja saanut sitten kuulla ihmisten ihmetteleviä kysymyksiä pitkin päivää. Poika oli vastaillut kysymyksiin hieman ympäripyöreästi ja välillä antanut olla. Nuorukainen oli itseasiassa lähtenyt koulusta aikaisemmin, jotta ehti kaupungille ilman suurinta iltapäivän ruuhkaa. Miehenalulla kun sattui olemaan suunnitelma Mandyn varalle.

Päivä oli kulunut korukaupoissa kiertelemiseen ja lopulta Milo oli löytänyt kohtuuhintaisen ja kauniin korun, joka varmasti kelpaisi Mandylle. Miksi lahja? No siksi, että Milo oli päättänyt tämän olevan myös se ensimmäinen treffipäivä. Kun hän pääsisi kotiin, kertoisi Milo asian myös Mandylle. Aikaa olisi valmistautua iltaa varten hyvin ja lähtiessä pari veisi Jasperin nuorukaisen äidille. Milo oli suunnitelut aluksi parin menevän katsomaan Sherlock Holmes -elokuvan ja sen jälkeen erääseen hienoon, mutta kuitenkin nuorekkaaseen ravintolaan syömään. Ravintolassa Milo aikoisi antaa tuon ostamansa kaulakorun Mandylle. Niin, niin hän tekisi. Hieno suunnitelma.

Nuorukainen ajoi Audillaan kotinsa pihaan ja parkkeerasi autonsa omalle paikalleen. Hän jätti kaulakorun kuskin puoleiseen pieneen säilytystilaan, jossa se oli piilossa varkaiden ja Mandyn silmiltä. Sitten Milo nousi autosta ja käveli hissiin. Hissin päästyä oikeaan kerrokseen asteli Milo kotiovelleen kaivaen avaimet taskustaan ja avaten oven. Milolla ei ollut hajuakaan mitä Mandy ajatteli päivällisestä episodista ja olisiko tyttö edes hyvillään asiasta. Mutta eiköhän Milo senkin selvittäisi, olihan hän juuri järjestänyt treffit. Parin ensitreffit.

"Mandy, ootko kotona?", Milo huusi päästyään sisään ja otti mustat conversetennarit jalastaan.

Mandy henkäisi jälleen jännittyneesti. Milo tosiaan tulisi minä hetkenä tahansa kotiin. Tytön tekisi vain mennä suoraan aukomaan toiselle päätään, mutta kun Mandy oli vakuutellut itselleen muuttuvansa, hän ei moista tekisi. Nyt vaaleaverikkö mietti sopivia sanoja valmiiksi jo etukäteen, mitä Milolle tulisi sanomaan. Hän ilmaisisi turhautuneisuutensa hienovaraisesti ja kertoisi oman mielipiteensä mahdollisimman kiireettömästi. Kyllä, näin Mandy aikoisi toimia. Niin hän ei suuttuisi tai alkaisi laukoa päättömiä kommentteja Milolle.

Kun ovelta alkoi kuulua jonkinlaista melua, kääntyi Mandyn pää oven suuntaan. Milon ääni kantautui pian tytön korvaan, joka sitten sohvalta pomppasi nopeasti pystyyn ja suorastaan juoksi saapuneen urheilijan eteen. "Helvetti, mikä sua vaivaa!" Noniin, se siitä rauhallisesta ja hienovaraisesta suunnitelmasta. "Sä vaan menit pokkana sinne... Sinne kuulutuskoppiin ja päätit noin vaa kaikille kertoo meijän suhteesta ja meijän lapsesta. Ootko sä ihan sekaisin?" Mandy puuskahti ja katsoi Miloa kulmat kurtussa. Tyttö läimäytti molemmat kätensä Milon rintakehälle niin, ettei toiseen kuitenkaan sen suuremmin voinut sattua. "Kaikki oli sen jutun jälkee vaan mun kimpussa ja mä piilouduin lopulta vessaan. Että kiitti vaan, kun kerroit tästä etukäteen", pahis torui ja näytti hetken aikaa vielä kiukkuiselta, kunnes kasvot kuitenkin palautuivat hiljalleen peruslukemille.

Vaaleaverikkö oli hetken aikaa hiljaa paikoillaan, kädet olivat yhä Milon rintakehällä. Kädet liukuivat sitten siitä Milon ympärille ja Mandy painautui kiinni urheilijan rintakehään kietoen kätensä Milon ympärille.
Niin, ota Mandysta nyt selvää.

Milo säpsähti Mandyn nopeaa tulemista, hetken nuorukainen ehti epäillä, että oliko toinen jo noin kovasti ikävöinyt. Kuitenkin heti perässä tulleet sanat murskasivat nuo haaveet ikävöinnistä. Ei ainakaan sitä. Miehenalku tyytyi ensiksi kuuntelemaan saarnan, joka tuli tytön suusta ja ei voinut olla heittämättä pientä virnettä ilmoille.
"Eiks rakastuneena ihminen tee kaikkea hullua?", Milo kysyi aluksi hymyillen ällöttävästi, mutta vakavoitti sitten ilmeensä melkein samantien.
"Oon mä sekasin, mutta kaikki ties jo asiasta. Ainakaan ne ei enää juoruile. Ja sitäpaitsi Mary-Ann sai mittansa mukaan, kaikkihan kuuli ne tunnustuksen jälkeiset puheet? Eikö vaan?", Milo vastasi ja esitti sitten kysymyksen tytölle, varmistaakseen arvauksensa oikeaksi.
"Anteeks.. Toi tapahtu ihan täysin suunnittelematta sitä enemmän, ei ollu tarkotus pilata sun elämää taas kerran...", Milo totesi hieman harmistuneena, sillä poika oli toivonut, että Mandy olisi pitänyt tuosta. Tai siis Milohan oli tunnustanut rakkautensa koko koulun kuullen? Eikö se ollut naisista romanttista? Ei näköjään ainakaan Mandystä.

Kuitenkin Mandyn kädet kietoutuivat halaukseen ja Milon kasvot vääntyivät pieneen hymyyn. Parempi näin kuin mukiloimassa, vaikka Mandy ei enää nykyään mukiloinutkaan ainakaan paljoa.
'My girl is all I've ever wanted
She's on my mind (baby)
She's like the honey in the morning
Oh girl you so, girl you so fine', pääsi pieni kuiskaus tytön korviin pojan suusta. Olisihan tämä nuorukainen osannut laulaakin, muttei jotenkin vain pystynyt vielä siihen. Liian romanttista olisi ollut, mutta kuiskaamiseen hän pystyi. Hyvinkin.
"Lähetkö tänään ulos mun kanssa? Niiku niille treffeille, mistä puhuttiin?", Milo kysyi sitten ja laski katsettaan hieman alemmaksi, jotta näki muutakin kuin vastakkaisen seinän.

//Hihi, ja biisihän on tämä

//... Oisit nyt ees voinu linkittää jonku Efronin biisin... XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Mandy päätyi olemaan aivan hiljaa, kun Milo puolusteli tekemisiään. Hän ei tahtonut aloittaa urheilijan kanssa minkäänlaista sotaa, ei edes sanasotaa. Sillä sanasotakin olisi ollut aivan tyhjänpäiväinen. Mandy oli toki nauttinut siitä, kun Milo oli nöyryyttäyt Mary-Annea koko koulun kuullen. Ja eikä se rakkaudentunnustus koko koulun kuullen kuulostanut niin pahalta, mutta sen ilmoittaminen ääneen ei vain kuulunut tämän vaaleaverikön tapoihin.
Pahis nurisi vain jotain epämääräistä Milolle, kun tämä pahoitteli tekemisiään. Ei toisen tarvinnut pyydellä anteeksi, koska ei ollut mitään anteeksipyydettävää. Kaikki oli hyvin, maailma ei ollut kaatunut kenenkään niskaan. No, paitsi ehkä Mary-Ann McAllisterin niskaan, mutta siitä Mandy olisi vain iloinen.

Mandy painoi päätään yhä Milon rintakehää vasten. Milo oli niin lämmin ja mukava halittava, mutta nuokin Mandy pitäisi mielellään oman päänsä sisällä. Urheilijan ääni kuultiin sitten korvaan ja tyttö keskittyi kuuntelemaan toisen kuiskaavaa laulua. Pahis lamaantui täysin Milon laulaman kappaleen sanoista. Kädetkin olivat lukittautuneet Milon ylävartalon ympärille. Tyttö oli sulkenut silmänsä keskittyäkseen täysin Milon lauluun, joka kuulosti niin ällöttävän hempeältä. Mutta hyvin ihanalta.
Urheilija valitettavasti lopetti laulamisen, mikä sai Mandyn avaamaan sitten silmänsä. Milon kysymykseen Mandy reagoi kallistamalla päätään taaemmas sen verran, että pystyi näkemään Milon kasvot. Hetken aikaa tyttö toisen kasvoja tarkkaili kuin epäillen Milon todellisia aikeita. Poika kuitenkin vaikutti olevan melko tosissaan tämän asian suhteen, ja jälleen Milo oli saanut Mandyn hämmentyneeksi. "Ai niin ku nyt?" Mandy kysyi ensiksi ja räpäytti pari kertaa silmiään. Tyttö nousi varpailleen ja samalla hänen kätensä päästivät irti Milon ylävartalosta, mutta nyt ne löysivät paikkansa Milon niskan takaa. Mandy painoi huulensa tiiviisti urheilijan huulia vasten ja suuteli Miloa hämmästyttävän tunteellisesti. "Joo, tottakai..." vaaleaverikkö mutisi vasten Milon huulia, naurahti hiljaa ja suuteli toista uudestaan.

//Ei sillä oo kunnon rakkauslauluja, toisin ku Olalla on melkein kaikki. Hahahahahahaahaaaahahaha. Amnesia

Milo nyökkäsi toisen kysymykselle, toki tänään, eiköhän artikuloinut toiselle selvästi? Poika naurahti pienesti tytön silmien räpyttelylle ja mutristi suutaan näyttääkseen viattomalta pieneltä koiranpennulta. Nuorukaisen kädet olivat jo aikoja sitten kiertyneet toisen selän ympärille. Poika ei voinut kuin hymyillä, kun tunsi Mandyn kädet niskassaan. Suudelma oli ehkä hieman yllättävä tuon edellisen tapahtuman jälkeen, kun tyttö oli vielä lähinnä murissut kuin karhu herättyään talviunilta. Suudelmaan kuitenkin vastattiin takaisin ja Milo tyytyi hymyilemään vasten toisen pehmeitä huulia.

"Hyvä hyvä", mutisi Milo takaisin ja antautui vielä toiseen suudelmaan, jonka jälkeen sitten irrottautui Mandystä. Katse luotiin toisen silmiin ja pieni virne nousi huulille.
"No, eiköhän sit mennä valmistautumaan. Laita jotain.. hienompaa päälle, koska mulla on sulle yllätys", Milo totesi sitten ja naurahti pienesti kertomatta sen enempää. Niin eihän ensinnäkään se kaulakoru sopisi mihintahansa asuun ja no pitihän ravintolassa olla siistinä.
"Vaikka sä ootkin nätti noinkin, mutta silti", Milo jatkoi sitten vielä, ettei tulisi mitään epäselvyyksiä kuitenkaan. Eihän hän halunnut suututtaa Mandyä enempää kuin äsken jo oli suututtanut. Tai siis päivällä pikemminkin.
"Viedään Jasper samalla porukoille sitten, se voi olla siellä yötä kans", nuorukainen virnisti vielä vihjaillen.

Tyttö olisi voinut jatkaa Milon kanssa suutelemista vaikka loputtomiin, mutta poika kehotti menemään sitten valmistautumaan. Mandy puraisi alahuultaan pettyneenä, kun ei saanut enää Milolta suukkoa. "Hienompaa?" vaaleaverikkö kysyi häkeltyneenä ja katsoi urheilijaa silmiin. Mitähän ihmettä toinen oli oikein suunnitellut? Ja missä vaiheessa? Ainahan Milo oli menossa. "Yllätys?" Mandy toisti toisenkin sanan Milon lauseesta. Tyttö niin inhosi yllätyksiä. Hän inhosi niitä sen takia, koska ei tiennyt, mikä se yllätys voisi olla. Tyttö ei pitänyt epätietoisuudessa elämisestä.
Mandy vain irvisti Milolle, kun tämä lisäsi nopeasti tytön olevan kaunis noinkin. "Oisinko mä edelleen kaunis, vaikka mä lihoisin 30 kiloa ja käyttäisin vaaleanpunaista huulipunaa?" Mandy esitti kysymyksen Milolle, mutta virnisti sitten leikkimielisesti sanojensa jälkeen. Ei Milon tarvinnut siihen vastata, tyttö vain tahtoi kiusata miehenalkua, joka kiusasi parhaillaan häntä. Tytön käsien ote Milon niskan takaa löystyi ja kädet jäivät urheilijan olkapäille. Milo sanoi, että Jasper voisi olla yötä vanhempiensa luona, mikä sai tytön hymähtämään kirkkaasti. "Mä niin arvasin ton", Mandy kettuili pehmeästi ja painoi vielä nopean suukon Milon huulille. "Mulla kestää hetken..." tyttö kuiskasi toisen kasvojen lähellä. Pian tyttö olikin jo kadonnut omaan huoneeseensa.

Pahis oli penkonut vaatekaappiaan jo kymmenen minuuttia. Hän ei tiennyt yhtään, mitä voisi pukea ylleen. Mikä olisi tarpeeksi hienoa Milolle? Millaista hienoa Milo mahtoi tarkoittaa, sen tyttökin olisi mielellään tahtonut tietää.
Lopulta kaapista otettiin esille viininpunainen mekko, jota tyttö ei ollut aikoihin käyttänyt. Mahtuisikohan se enää edes tytölle, sitä täytyisi kokeilla
Se mahtui, ihme ja kumma. Eikä edes tehnyt tiukkaa. Mandy asetteli mekkoa paremmin ylleen peilinsä luona, jonka ääressä tyttö alkoi sitten laittaa kasvoihinsa meikkiä.

Mandylla kesti 40 minuuttia saada itsensä valmiiksi. Toivottavasti Milo ei ollut pahastunut. Mitäs antoi niin epämääräisiä vastauksia pahikselle.
Tyttö astui ulos huoneestaan ja oli valmis lähtemään ensimmäisille treffeilleen Milon kanssa.

//Mandyn lookki. Kuvittele sillä vaaleat hiukset :,DD

Milo nyökkäili pienesti toisen sanoille ja virnuili kiusaten Mandyä. Tokihan nuorukainen jotain muisteli, ettei toinen pitänyt yllätyksistä, mutta nyt kyllä sai luvan pitää! Milo nimittäin halusi yllättää Mandyn ja siitä hän ei luistaisi, sitä paitsi yllätys olisi mukava, ei lainkaan nolo tai ärsyttävä. Ainakin toivottavasti? Nuorukainen irvisti toiselle takaisin.
"Haha, sen näkis sitten, en osaa ennustaa", Milo vastasi kiusaten takaisin ja naurahti toisen sanoille. Eikö se sisäinen kauneus ollut tärkeintä? Eikö? Ehkä. Olihan ulkonäkökin jotenkin tärkeä, muttei niin paljoa.
"Ai arvasit..", miehenalku sanoi hiljemmin ja vastasi toisen suudelmaan nopeasti, "hetken... niin varmaan", poika sanoi vielä, mutta Mandy olikin ehtinyt kadota huoneeseensa.

Niin teki myös Milo. Huoneessaan poika meni vaatekaapilleen, jossa oli henkarissa hienompia vaatteita. Päälleensä hän aluksi löysi valkoisen kauluspaidan, jonka hihat käärittiin hieman ylöspäin. Kauluspaidan kaveriksi löytyi musta kravatti, joka solmittiin parhaansa mukaan kaulaan. Ehkä se oli suorassa nyt? Hetken peilailtuaan nykyistä ulkonäköään kaapista otettiin vielä harmaa liivi. Noin, ei liian hienoa, muttei liian tavallistakaan. Vielä jotkin siistimmät farkut jalkaan ja täydellistä olisi. Nuorukainen riisui nyt päällä olevat housunsa ja antoi niiden valua lattialle. Toisesta kaapista käytiin hakemassa tummat farkut ja valkoinen nahkavyö. Ne päälle saatuaan Milo oli melkein valmis.

Poika hipsi pöytänsä ääreen, josta nappasi hiusgeelin ja kamman. Sitten nuorukainen käveli takaisin peilin eteen ja kampasi hiuksensa ensiksi selviksi. Tämän jälkeen käsiin otettiin geeliä, jota leviteltiin hiuksiin ja laitettiin niitä hieman paremmin. Noin, nyt Milo olisi valmis. Ja aikaa oli kulunut 30 min. Nuorukainen oli lähtenyt huoneestaan pois ja kävellyt keittiöön miettimään suunnitelmaansa. Mandyllä näköjään vielä kesti, tosin ei onneksi kauaa, sillä poika kuuli oven avautuvan ja samalla Milo itsekin suuntasi eteiseen.

Edessä hänellä oli nyt erittäin tyrmäävä kangastus. "Vou", pääsi henkäisy nuorukaisen huulilta karkuun ja samantien käsi eksyi hieromaan omaa niskaa.
"Näytät upeelta, täydellistä", Milo totesi sitten hieman useammalla sanalla ja käveli lähemmäksi Mandyä, painaen huulensa toisen huulille nopeasti.
"Eiköhän lähetä? Otaks sä Jasperin, niin meen käynnistää auton", Milo totesi toisen läheisyydessä ja lähti sitten laittamaan jalkaansa valkoiset kengät tyylinsä mukaisesti. Sitten nuorukainen suuntasi jo nokkansa autolle.

//Milon style.

Mandy oli ajatellut Milon olevan jossain muualla, kun tyttö astui ulos huoneestaan. Kuullessaan Milon henkäisyn Mandy säikähti sen verran, että sydän oli hypätä kurkkuun. Haaleanvihreät silmät kohdistettiin Miloon, joka katseli tyttöä. Mandyn poskia alkoi hieman kuumottaa, mutta tyttö kielsi itseään punastumasta. Ei hän punastelisi, ei varsinkaan Milon edessä hemmetti soikoon. Olikohan tämä mekko sitten ollenkaan hyvä vaihtoehto tälle illalle...
Milo sanoi Mandyn näyttävän upealta, jolloin tyttö hymyili aivan pienesti ja sipaisi hermostuneena hiuksiaan korvansa taakse. "En mä nyt sen erikoisemmalta näytä.." tyttö mutisi hiljaa ja otti ilomielin vastaa Milon nopean suukon. Mandyn luonteeseen ei kuulunut itsensä kehuminen, ja kuullesssaan kehuja muiden suusta ei tyttö osannut suhtautua niihin muuten kuin hämmentyneenä. Milon kehut kuitenkin lämmittivät mukavasti mieltä. "Sä taas näytät ihan rumalta. Miten mä muka kehtaan liikkua sun kanssas", Mandy nurisi kiusaavasti Milolle ja virnisti pojalle leikkisästi.

Pahis nyökkäsi Milon sanoille ja lähti hakemaan Jasperia. Jasper oli onneksi herännyt vähän aikaan sitten, niin poika ei ainakaan saisi hirveää itkuparkukohtausta, kun hänet nostettaisiin pois sängystä. Mandy nosti poikansa syliinsä ja keräsi Jasperin reppuun erilaisia tarpeita, joita Milon äiti Jasperin hoidossa tulisi tarvitsemaan. Kun kaikki tarvittava oli saatu kerättyä, lähti Mandy Jasperin kanssa Milon perään.

Mandy käveli auton luokse, minkä Milo oli jo ehtinyt käynnistää. Tyttö asetti Jasperin turvaistuimeen ja pisti nauhat sun muut hyvin kiinni, ettei Jasper vain putoaisi tuolistaan. Sen jälkeen tyttö istuutui etupenkille ja heilautti hiuksiaan selälleen. Hän olisi valmis lähtemään Milon kanssa viettämään ensimmäistä treffi-iltaansa.

Milo hymähti vähättelevästi toisen sanoille. Tottakai Mandy näytti erikoisen kauniilta laittautuneena. Eivätkö kaikki naiset näyttäneet vieläkin kauniimmilta, kun he vähän näkivät vaivaa ulkonäön eteen. Niin ainakin oli Milon mielestä. Sitten pieni nauru karkasi toisen huulilta, kun Mandy sanoi nuorukaista rumaksi.
"Niin mä vähän ajattelinki, ihan sun kiusaks laittauduin näin epäkomeeks", Milo naurahti ja virnisti takaisin toiselle.

Kun Mandy oli saanut Jasperin autoon ja itsensä istumaan, peruutteli nuorukainen auton pois pihasta. Sitten kiihdytettiin sallittuun nopeuteen (ja ehkä hieman yläkanttiin) ja suunnattiin kohti Milon porukoita. Milon vanhempien luokse olisi noin 20 minuutin matka, mutta onneksi reitti oli suhteellisen helppo ja mutkaton.
"Jännittääks? Ekat treffit ja sillein", Milo naurahti sitten ja käänsi katseensa pieneksi hetkeksi Mandyyn, mutta sitten takaisin tiehen. Kohta näkyikin jo se risteys, josta käännyttäisiin ison talon pihaan. Pihaan saapuessa poika sammutti auton hetkeksi, koska äidin kanssa voisi hetken mennä kuitenkin.

Milon äiti saapuikin nopeasti ulos ja saapui auton luokse.
"Mä otan Jasperin", Milo totesi Mandylle ja nousi ylös autosta. Penkki kaadettiin, jotta lapsi saataisiin ulos pienestä urheiluautosta. Sitten Milo nosti Jasperin ja painoi toisen päälaelle samalla pienen suukon. Lapsi ojennettiin äidin syliin, joka hymyili taas iloisena kun sai hoitoonsa pojanpoikansa.
"Ainiin ne tavarat, mitä Jasper tarttee", Milo totesi sitten ääneen ja kumartui autoonsa, ottaen tavarakassin ja antoi sen vielä äidilleen.
"Noni, me ei ehditä kauaa tässä olemaan. On vähän suunnitelmia illaks ja sillein, mutta soittele jos jotain tulee. Mutta etteköhän te jo rutiinilla pärjää", Milo naurahti äidilleen, joka vilkutti vielä Mandylle autoon. Milokin istuutui sitten takaisin ja käynnisti auton. Äiti ja Jasper jäivät vilkuttelemaan ja katsomaan auton lähtöä.

"Noniin, nyt ollaan ihan kahdestaan", pääsi sanat nuorukaisen suusta pienen hymyn kera ja katse kävi nopeasti taas vieressä istuvassa Mandyssä. Auto suunnattiin nyt taas kohti keskustaa, jossa odottaisi ravintola ja elokuvailta. Ravintolassa nuorukainen aikoisi antaa sen ostamansa kaulakorun Mandylle.

Mandy hypisteli sormissaan mekkonsa helmaa. Hänen oli pakko tehdä jotain, jotta ajatukset eivät saisi valtaa. Ei sillä, että ajatukset olisivat olleet epämiellyttäviä. Päinvastoin, ajatukset olivat harvinaisen mukavia ja ne aiheuttaisivat vatsassa vain perhosten lentämistä. Näkihän sen jo pahiksen kasvoista; häntä jännitti. Hän yritti sanoa itselleen, ettei tässä olisi mitään sen kummallisempaa. He menisivät Milon kanssa vain viettämään aikaa kahdestaan. Ihmisten ilmoille. Muiden silmien alle. Okei, nyt taas vatsassa muljahti ikävästi. He eivät olleet vielä koskaan näyttäytyneet yhdessä julkisesti. Nyt, kun kaikille oli selvinnyt heidän välinen suhteensa ja heidän yhteinen lapsi, mitään salattavaa ei enää ollut.
Mutta miksi pahis tunsi olonsa kuitenkin näin jännittyneeksi?
Mandy sulki hetkeksi aikaa silmänsä ja päästi hiljaisen huokauksen huuliltaan. Ehkä häntä ei jännittänyt se, että muut näkisivät heidän yhdessä. Häntä jännitti ehkä enemmän se, että hän todellakin oli menossa Milon kanssa treffeille. Ihan oikeille treffeille. Vain hän ja Milo. Ei edes Jasperia.

Milon kysymykseen Mandy hätkähti näyttävästi ja käänsi nopeasti katseensa nuorukaiseen. Mandy sulatteli hetken aikaa Milon sanoja, mutta tajusi sitten viimein vastata. Tosin vastaus oli vain lyhyt hymähdys. "M-mitä sä oikee kuvittelet? Miks mua jännittäis", vastasi Mandy tavalliseen tyyliinsä. Tosin alussa hän oli kangerrellut sanojen kanssa, mikä varmasti oli paljastanut Milolle tytön olevan oikeasti jännittynyt. "Et ite varmaa koskaan aatellu treffejä mun kanssa", Mandy tokaisi sitten. Hänen äänensä ei ollut lainkaan julma. Tyttö vilkaisi nopeasti Miloa, mutta veti katseensa nopeasti takaisin syliinsä.

He ajoivat Milon vanhempien pihalle. Mandy ehti vain sipaista hiuksiaan korvansa taakse, kun he olivat pysähtyneet, mutta sitten Milon äiti jo saapuikin autolle. Milo ojensi Jasperin äidilleen ja Mandy vilkutti ihmettelevälle Jasperille hymyssä suin. Jasperin kasvot kirkastuivat äidin kasvot nähdessään ja poika alkoi vatkata kättään. Mandy naurahti hienoisesti ja nyökkäsi Milon äidille. Pian auto oli taas liikkellä.
He tosiaan olivat nyt Milon kanssa kahden. "Niinpä", Mandy totesi lyhyesti, mutta hänen teki mieli puhua enemmänkin, vaikka se ei ollutkaan hänen tyylistään. "Lupaa hei nyt, ettet tee mitää liian imelää tai sellasta, okei", pahis komensi hiljaisemmalla äänellä ja valahti punaiseksi. "K-koska sä oot kyllä nöyryyttäny mua jo ihan tarpeeks, niin ku tänään koulussa." Hienoa Mandy. Puheesi oli takuulla vakuuttava, kun rupesit änkyttämään. Miksi Mandy oli alkanut änkyttää! Äh.

//Let's say, että Milolla on se murtuma jo suurinpiirtein parantunut ja sillä on enää joku tuki kädessä tmv. Niin helpottuu tää elämä taas :'D Kukaan ei sitten sano mitään vastalauseita xD

Milo naurahti vain toisen sanoille, vai ei jännittänyt. Miksi tyttö sitten änkytti sanojaan, jos ei jännityksestä johtuen? Tuskinpa Mandylle oli mitään akuuttia puhevikaakaan syntynyt, eikä tytöllä muuten mitään ongelmia puheen kanssa ollut. Mandyä vain jännitti, muttei pahiksen luonne ilmeisesti antanut periksi sitä sanoa ääneen.
"Kieltämättä en oo ajatellu, et sun kanssa menisin treffeille, mutta näin se elämä heittelee", Milo vastasi toisen tokaisuun huvituneena. Miten se edes liittyi siihen jännittämiseen? No Mandy oli Mandy ja siihenhän loppujen lopuksi Milo oli kiintynyt. Vaikka onneksi tyttö ei ollut enää niin väkivaltainen, kuin ennen.

Milo oli ajanut pois pihatieltä kun Mandy oli vastannut. Nuorukainen piti katseensa tiessä ja ajeli suurinpiirtein sääntöjen mukaan, mitä nyt pientä ylinopeutta saattoi mittarissa huomata. Vaikka ei parilla edes ollut kiire elokuvaan, sehän alkaisi vasta tunnin päästä ja liput olivat jo Milolla lompakossa. Ja tästä ei aijaisi kuin hetken teatterille.
"Enkä lupaa, mut voin luvata etten ihan ällöks rupee. Ei mitään kihlauskosintoja jossain kaikkien nähtävillä screenillä, tai mitään sellaista", Milo virnisti sitten ja käänsi katseensa hetkeksi Mandyyn. Toisen pyyntö oli huvittava. Kuitenkaan Milo ei ehtinyt huomata toisen punastumista, sillä katse käännettiin tiehen.
"Ei ollut tarkoitus nöyryyttää muuta kuin Mary-Ann McAllisteria", Milo jatkoi vielä hiljaisemmin ja anteeksipyytelevällä äänensävyllä. Tosiaankin, kaikki oli vain putkahtanut suusta. Sen helvetin ämmän takia. Miten joku saikaan nuorukaisen sapen kiehumaan niin.

Ajeltuaan keskustaan nuorukainen alkoi katsella parkkiruutua. Lopulta sellainen löytyikin pienen kävelymatkan päästä elokuvateatterista. Onneksi heillä oli vielä aikaa.
"Noniin, mennään siis eka leffaan", Milo naurahti ja nousi ylös autosta ja jäi odottelemaan Mandyä. Samalla nuorukainen pohti voisivatko he nyt kävellä kenties käsikädessä jo? Tai siis olisiko Mandystä siihen, vai olisiko sekin vielä liian imelää.

//... :------------D
Selvä kapteeni!

Mandy pyöräytti toivottomasti silmiään, kun Milo ei luvannut olla tekemästä mitään älytöntä. Voi ei, tyttö oli aivan varma, että toisella oli mitä hullumpia ajatuksia tämän illan suhteen. "Mä voin oksentaa", blondi varoitteli, ettei Milo sitten aivan holtittomaksi menisi. Kosinta muiden ihmisen edessä, se... Se vasta kauheaa olisikin. Milo tuskin tahtoi, että Mandy pyörtyisi hapen puutteen takia? Niin, sitähän Mandykin ajatteli. "Ja hyvin sä sitä nöyryytitkin.." pahis mutisi ja hymyili salaa itsekseen. Se käärme oli todellakin ansainnut moisen shown.

Milo parkkeerasi auton lähelle elokuvateatteria. Tyttö astui ulos autosta ja suoristi hieman rypistynyttä mekkoaan. Hän tunsi pukeutuneensa liian hienoksi, kun hän katseli muiden pukeutumisia. Tuskin kukaan kuitenkaan Mandyyn huomiota kiinnittäisi, niin se asia oli sillä ajatuksella saatu pois mielestä.
Pahis vielä opetteli seurustelevan parin tavoille. Hän ei tiennyt alkuunkaan, miten hänen tulisi nyt käyttäytyä. Onneksi hän huomasi toisenkin parin menevän sisälle elokuvateatteriin, käsikädessä. Pitäisikö Mandynkin siis tarttua Milon kädestä kiinni? Miltä se muille näyttäisi, olisivatko Mandy ja Milo silloin kuin kuka tahansa nuoripari?
Mandy hivuttautui sitten Milon vierelle, eikä vilkaissut tätä kasvoihin. Pahiksesta tuntui, että tämä menisi jo liiallisuuksiin, kun hän tarttui ensiksi hyvin varovaisesti kiinni urheilijan kädestä. Mandy valahti jälleen aivan punaiseksi kasvoiltaan ja oli jo aikeissa vetää kätensä pois toisen kädestä. Jokin sai hänet kuitenkin pitämään käden Milon kädessä. Milon käsi oli isompi kuin Mandyn ja se oli niin lämmin...

"Älä sitten ajattele mitään tyhmää tästä, okei..?" Mandy supisi hiljaa ja lähti kävelemään, mutta käveleminen ei onnistunutkaan niin hyvin kuin hän oli ajatellut. Miloa täytyi odottaa, jos he aikoisivat kävellä käsikädessä. Voi ei, tämä oli todellakin aivan uutta pahisrukalle. Mandy kirosi kuuluvasti lyövää sydäntään ja yritti rauhoitella ajatuksiaan. Ei tämä ollut mitään, hän ja Milo vain kävelisivät sisälle elokuvateatteriin, käsikädessä. Niin, tämä oli ihan normaalia nuorelle parille, jotka olivat rakastuneita.

Milo vain naurahti huvittuneena toisen oksentamisuhkaukselle. Ihan sama, ei Miloa tuollainen nolottaisi. Sitten poika vain toteasisi, että varmaan huonoa ruokaa tai vastaavaa. Ja pari lähtisi pois, tosin silloin Milo olisi varmaan hieman suuttunut Mandylle. EIhän poika nimittäin pahaa tarkoittanut missään tapauksessa. Mutta onneksi Mandy ehkä osasi ajatella järkevästi asioita, eikä Milon yllätys nyt niiiin erikoinen ollut.
"Olisit nähnyt sen kasvot, kun se tajus, että mikki oli päällä", urheilija jatkoi vielä pahiksen sanoja ja naurahti itsekseen kun kuvitteli Mary-Annen ilmeen mielessään. Oli kerrankin saanut oikeanlaisen opetuksen sekin narttu.

Sitten kun Mandy oli noussut autosta, oli tyttö ottanut kiinni Milon kädestä. Joten nuorukaisen pohdintoihin oli vastattu suoraan. Milo tarttui hellästi sitten kiinni Mandyn kädestä ja puristi toista hetken aikaa varovasti. Mandyn käsi oli niin pieni Milon käteen verrattuna, niin siro ja söpö. Milolla sen sijaan oli enemmänkin lapiomainen käsi. Niikuin nyt miehillä yleensäkin. Katse käväisi hymyillen nyt Mandyssä, tämä tuntui itseasiassa mukavalta. Siis kävellä käsikädessä. Mandy nykäisi Milon kättä, kun tyttö oli lähtenyt aikaisemmin kävelemään. Milo naurahti ja lähti toisen vierelle nyt taapertamaan samaa vauhtia.
"Mitä tyhmää tästä pitäisi ajatella, kerro toki mullekin?", nuorukainen kysyi sitten neidolta vieressään. Äkkiä Milo kuitenkin kumartui hieman ja moiskautti pusun tytön poskelle. Virnistys heitettiin ilmaan ja kohta he olivatkin jo elokuvateatterin ulko-ovilla.

Milo avasi oven toisella kädellään ja antoi Mandyn astua ensiksi sisään. Poika vilkaisi kelloa seinällä ja naurahti. Puoli tuntia vielä aikaa ennenkuin elokuvasta alkaisi mainokset.
"Meillä on puoltuntia aikaa, käydäänkö ostamassa jotain pientä leffaevästä?", Milo kysyi sitten Mandyltä ja piti yhä hellästi kiinni toisen kädestä.

Mandy ei tosiaankaan voinut olla kuvittelematta Mary-Annen ilmettä, kun Milo oli asiasta maininnut. Varmaan sen käärmeen naama oli venähtänyt maahan asti ja silmät oli pullistua ulos päästä. Haha, sehän se vasta näky olisi ollut. "Oisit ikuistanu sen ilmee. Ois varmasti ollu vuoden ilme", Mandy totesi sitten ilkeästi ja pieni ilkukurinen virne kohosi hänen huulilleen. Eihän Mandy tosiaan ilkeä ollut, ehei. Ei ainakaan Mary-Ann McAllisteria kohtaan.

Pahis, jonka posket helottivat yhä punaisia, alkoi sopertaa jotain epämääräistä Milon kysymykselle. "N-no siis.. Älä ajattele mitään", Mandy sai jotain vastattua, ja sitten hän jo tunsikin Milon huulet poskellaan. Tytön olemus tuntui sulavan ja pian jäykät hartiat laskeutuivat rennoiksi. Tämä taisi olla itsemurhan paikka, sillä Mandy tunsi vatsassa lentävät perhoset liiankin hyvin. Tyttö taisi tosiaan nauttia tästä hetkestä, kahdestaan Milon kanssa, vaikka hän oli vielä tähän asti epäillyt, ettei voisi koskaan tuntea tällaisiä tunteita toista kohtaan.

Mandy ja Milo pääsivät sisällä elokuvateatteriin, jolloin Milo sitten totesi heillä oleva puolituntia aikaa. Pikkueväs kuulosti toki hyvältä, mutta nyt Mandy oli vain kiinnittänyt huomionsa lähellä oleviin ihmsiin. Hänestä tuntui, että ihmiset katsoivat heitä, mutta kun Mandy muita tarkkaili, juuri kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota. Mandy, olet vain vainoharhainen. "Joo, mun tekis mieli juotavaa", Mandy sitten vastasi ja etsi katseellaan popcorneja sekä limuja. Ne löytyivät aika nopeasti teatterin oikealta puolelta, joten tyttö lähti johdattamaan heitä sitten sinne päin. Pahiksen käsi piteli yhä tiukasti kiinni Milon kädestä. Mandy tunsi olonsa turvatuksi, ja pikkuhiljaa hän myös alkoi rauhoittua.

Milo naurahti Mandyn sanoille, tosiaan olisi voinut kamerakännykällä napata kuvan ja pistää kuvaviestin kiertämään koululaisten kännyköihin. Hitto, miksei Milo ollut sitä silloin tajunnut. No, ehkä Mary-Ann sai alkuunsa ihan tarpeeksi nöyryyrystä tuollakin tapaa. Ehkä jotkut muut nolaisivat cheerleaderin sitten toisella kertaa taas. Milo vain antoi alkuopetuksen sille tytölle.

Sitten nuorukainen lähti seuraamaan Mandyä kohti limsoja ja poppareita. Tietenkin Milo tarjoaisi, eihän siitä olisi epäilystäkään. Mandy saisi ottaa mitä vain ja poika kustantaisi, eihän Milo ollut koskaan mitään ostanut tai tarjonnut Mandylle. Useimmiten ruuatkin oli 'Milon ruuat' ja 'Mandyn ruuat'. Ainakin siltä se tuntui, vaikke nyt kirjaimellisesti missään mitään lukenutkaan. Onneksi nyt asia oli erilainen.
"Ota mitä haluut, mä maksan", Milo sanoi sitten hymyillen tytölle ja puristi hellästi toisen kädestä rentouttaakseen Mandyn oloa. Edelleen tyttö vaikutti vielä hieman jännittyneeltä asiasta.

Milo päästi irti Mandyn kädestä hetkeksi kun meni valitsemaan itselleen limsapulloa. Kaapista napattiin hetken miettimisen jälkeen Dr.Pepper -pullo ja poika jäi odottamaan Mandyn valintaa. Samalla Milo mietti ottaisiko karkkia vai poppareita? Hetken pohdinnan jälkeen hän päätyi nappaamaan popcornrasian, normaalikokoisen, jotta Mandykin saisi halutessaan siitä.

Milo sanoi, että tyttö voisi ottaa mitä halusi. Mandyn silmät lähtivät heti harhailemaan hyllyillä, joissa oli tarjolla vaikka minkälaisia herkkuja. Urheilijan puristaessa sitten pahiksen kättä jäätyi tyttö hetkeksi paikoilleen, mutta sen jälkeen hänet valtasi helpottuneisuuden tunne.
Hän ei ehkä kuolisi tänään, jos olo kerran näin hyvältä tuntui.

Tyttö lähti sitten metsästämään herkkuja itselleen, aivan kuten Milokin oli tehnyt. Mandy katseli esillä olevia karkkeja, sipsejä sun muita herkkuja, joista suurinta osaa ei koskaan ennen ollut maistanut. Hänen käsissään kävi kaikennäköisiä pusseja, mutta lopulta käsiin jäi vain tuttu hedelmäkarkkipussi. Sen jälkeen hän nappasi käsiinsä vielä kokis pullon, jolloin hän sitten suunnisti takaisin Milon luo. "Mä päädyin näihin", tyttö ilmoitti pysähtyessään Milon vierelle ja esitteli toiselle käsissä olevaa karkkipussia sekä limsapulloa. Hänen silmänsä tarkastivat sitten Milon sylin, mitä herkkuja toiselta löytyi. Popcorneja ja Dr. Pepperia. Eli aivan päinvastaiset herkut kuin Mandylla. Ehkä he sitten jakaisivat eväitään toisil- mitä tyttö ajattelikaan, he jakaisivat eväitään?

Jälleen pahistytön posket helahtivat punaisiksi mitä oudoimmasta syystä. Ei syömisten jakaminen nyt niin kummallista ollut.

Milo ehti katsella elokuvajulisteita, jotka olivat seinillä, hetken aikaa ennen kuin Mandy saapui esittelemään löydöksiään. Kokis oli varma valinta, jonka Milo melkein oli jo osannut arvata. Mutta nuo hedelmäkarkit? Olikohan ne Mandyn suosikkeja vai jotain randomeita? Eihän Milo vielä tiennyt mistä Mandy piti ja mistä ei, mistä olisi tiennyt? Hehän olivat ostaneet itse omat herkkunsa ja syöneet niitä eri huoneissa vielä vähän aika sitten. NO ehkä tässä ehtisi tutustumaan Mandyyn paremmin vielä tulevaisuudessa. Nuorukainen ei voinut olla huomaamatta toisen punastumista taas, Mandy oli alkanut näköjään punastelemaan enemmän, tai sitten poika ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota ennen. Punastuminen oli itseasiassa aika söpöä. Milo kumartui antamaan pienen pusun toisen punastuneille poskille.
"Oot söpö", Milo virnisti sitten ja nappasi hellästi toisen ostokset kävellen sitten tiskille ne maksamaan, lompakosta kaivettiin tasaraha ja eväät napattiin takaisin syliin kiittäen samalla myyjätärtä.

Sitten poika käveli Mandyn luokse ja katsoi toista hymyillen, ojentaen sitten tytön ostokset takaisin Mandylle.
"Onks nää sun lempikarkkeja?", Milo päätyi sitten kysymään hymyillen ja katsellen kaunista tyttöä edessään. Pitihän sitä nyt tietää millaisista karkeista tyttö piti. Hetken Mandyä ihasteltuaan katse harhautui televisioruutuun, jossa pyöri tulevien elokuvien trailereita. Niin elokuvafriikkinä Miloa kiinnosti kaikki uutuudet, mutta nythän hänellä olisi seuraakin tulevaisuudessa elokuviin? Eikö vain? Ainakin toivottavasti Mandystä saisi seuraa, edes joihinkin elokuviin.

Mandy ehti juuri läimäistä Miloa ennen tämän lähtöä kassalle käsivarteen, kun tämä oli sanonut hänen olevan söpö. Söpö. Söpö! Mikä osa tytöstä muka oli söpöä! Ja kun tyttö oli varoittanut toista käyttäytymästä liian imelästi, niin mitä tämä nyt sitten oli olevinaan. Mandy ei tosiaankaan ollut tottunut kehuihin, jotka koskivat hänen ulkonäköään. Hän ei ollut koskaan ajatellut olevansa mitenkään söpö tai kaunis. Mutta ei hänellä kuitenkaan valittamista ollut.
Silmät katselivat nyt Milon selkää, kun toinen oli mennyt maksamaan heidän eväänsä. Pahis huokaisi hienoisesti ja puri alahuultaan. Hän kielsi itseään ajattelamasta mitään imelää, muttei mahtanut mitään itselleen.
Milo oli ihana..
Hitto vie.

Tyttö kaappasi kokispullonsa sekä karkkinsa syliin. Hän katsahti käsissä olevaa hedelmäkarkkipussia, kun Milo esitti kysymyksen lempikarkeista. "No... Kyllä mä näistä pidän", tyttö vastasi rehellisenä ja nosti katseensa Miloon. "Syön aina koko pussin", Mandy lisäsi vielä ja virnisti hienoisesti. Yleensähän karkkipusseissa oli aina mukana sellaisia karkkeja, joista ei pitänyt, mutta tässä karkkipussissa oli vain sellaisia karkkeja, joista Mandy piti.
Pahis nappasi pari popcornia suihinsa ja lähti etenemään Milon kanssa saleja kohti. Ei tytöllä ollut aavistustakaan siitä, missä salissa heidän elokuvansa olisi, mutta Milo osaisi varmasti heidät oikeaan saliin johdattaa.

Mandy istuutui vapaalle penkille ja asetti laukkunsa vierelleen. Hän avasi karkkipussin jo valmiiksi ja otti sieltä yhden karki suihinsa. Mandyn silmät eksyivät aina vahingossa Miloa katselemaan, ja tyttö tajusi huokailevansa. Pahis pudisti päätään ja yritti saada itseään normaaliksi. "Niin, mikä leffa tää onkaa?"
Ei Mandylla ollut aavistusta siitä, mitä he olivat menossa katsomaan. Oliko tämä joku actionleffa? Romanttinen draama? Trilleri?

Nuorukainen oli tuntenut pienen läimäyksen kädessään ja Milo oli vain naurahtanut virnuillen toiselle. Mandy ei tainnut pitää kohteliaisuuksista, tai varmasti piti, muttei osannut vielä ottaa niitä vastaan. Siihen saisi totutella, Milo osasi kuitenkin jaella pieniä imarteluja sopivissa väleissä. Poika oli hieraissut kättään saadessaan laitettua tavarat tiskille. Miltähän he näyttivät muiden silmissä? Miloa pidettiin varmaan tossun alla olevana nuorena poikana, jota Mandy vain orjuutti. No ihan sama, ei Miloa toisten mielipiteet tällaisissa asioissa voineet vähempää kiinnostaa. Mandy oli Mandy ja siitä Milo piti. Ja no.. ehkä hän hieman oli tossun alla, ainakin vielä.

Milo nyökkäsi toisen vastaukselle virnistäen myös. Nyt piti pistää muistiin vain tuo karkkipussi, sillä siis voisi joskus lepytellä tyttöä, jos Mandy vaikka suuttuisi tai jotain. Kaikki keinot olivat sodassa ja rakkaudessa sallittuja, Mandyn kanssa sai harrastaa molempia. Milo naurahti, kun toinen otti hänen poppareitaan, mutta ei sanonut mitään. Niinhän poika oli ajatellutkin asian. Hän lähti seuraamaan Mandyä penkille ja istahti toisen viereen samalla napaten pari popcornia omaan suuhunsa.

Hetken trailereita jumitettuaan miehen alku heräsi taas tähän maailmaan, kun Mandy esitti kysymyksen. Nuorukainen ei ollut siis huomannut toisen ihastelevia katseita saati kuullut pieniä huokauksia, ehkä hyvä vain, muutenhan Milon itsetunto olisi kasvanut entisestään.
"Sherlock Holmes, toivottavasti pidät. Ajattelin että se on sellanen sopiva, ja onhan mulla oma lehmä ojassakin, kun en oo tätä nähnyt ja nyt on hyvä tilaisuus katsastaa", Milo vastasi hymyillen toiselle ja vilkaisi kelloa. Vielä voisi hetken istua, ennen saliin menoa. Eväät oli asetettu Milon vierelle, joten kädet olivat vapaana. Toinen käsi etsikin Mandyn käden ja otti siitä taas kiinni. Pieni hyvänolon aalto valtasi taas kehon, saaden hymyn nousemaan huulille.
"Nii ku oot varmaan huomannut, niin elokuvat on mun juttu", Milo selvensi sitten vielä hieman ja kääntyi katsomaan Mandyä silmiin. Nyt nuorukainen ei malttanut olla vain katselemassa, vaan nojautui lähemmäksi Mandyä ja painoi huulensa toisen huulia vasten hetkeksi, antaen pienen suudelman. Milo ei välittänyt kääntyvistä katseista, hän välitti vain Mandystä juuri nyt.

//Milo on tossun alla :,)

Sherlock Holmes? Kuinkas sattuikaan, Mandy olikin tahtonut kyseisen elokuvan nähdä, mutta jotenkin se oli aina unohtunut mielestä. Hän ei ollut käynyt elokuvissa pitkiin aikoihin. Ehkä viimeksi jopa vuosi sitten? No, se oli ennen Jasperin syntymää ja ennen raskausaikaansakin. Oho, eli kyllähän siitä taisi jopa olla kaksi vuotta, kun elokuvissa oltiin viimeksi käyty. Ei tytöllä koskaan ollut aikaa, eikä hän halunnut lähteä yksin. "Ai, kiva. Mä oonki halunnut nähdä sen, lehmänomistaja", Mandy vastasi tuttuun tyyliinsä ja vilautti leikkimielisesti kieltäänsä Milolle. Tyttöä oli alkanut huvittaa, kun toinen oli käyttänyt tuollaista ikivanhaa sanontaa. Oma lehmä ojassa, haha.
Joo, nyt mentiin kyllä jo typerien ajatuksien puoleen..

Urheilija tarttui sitten pahiksen käteen, eikä tyttö pistänyt sitä lainkaan pahaksi. Hänen kätensä olikin jo ehtinyt ikävöidä Milon isoa ja lämpöistä kättä.
Milo selvensi sitten pitävänsä elokuvista. Pahis olikin jotain sellaista uumoillutkin, mutta ei koskaan ollut tullut ajatelleeksi asiaa sen paremmin. Milo tosiaan tuntui elokuvista pitävän, kun toinen omisti aikamoisen elokuvakokoelman huoneessaan. "Tarkottaaks tää sitten sitä, että me tullaan käymään jatkossakin elokuvissa", se ei ollut kysymys, vaan enemmänkin huvittunut vihjaus. Urheilijan huulet tunnettiin sitten huulilla ja tyttö vastasi toisen suudelmaan. Milon pieni suudelma ei tosin riittänyt Mandylle. Silloin Mandykin jopa unohti muut ihmiset ympärillään, kun hän vuorostaan toi kasvonsa lähemmäs urheilijan kasvoja ja painoi huulensa toisen huulille. Tyttö jopa hieman nousi, jotta pystyisi suutelemaan Miloa paremmin, olihan heillä hienoisesti pituuseroakin.

Mandy menetti hetkeksi aikaa ajantajunsa, ja irrotessaan suudelmasta hän katsahti ympärilleen. Lähettyvillä olevat nuoremmat tytöt olivat valahtaneet kasvoiltaan punaiksi ja kääntyivät nopeasti poispäin Milosta ja Mandysta. Pahis irvisti hienoisesti, mutta oli oikeastaan aika onnellinen. Mitä väliä, vaikka muut heidät näkisivät. Pääasia oli, että olo tuntui mukavalta ja turvatulta.

Milo naurahti Mandyn sanoille, hienoa että toinen piti elokuvavalinnasta. Toisaalta Holmes oli aika perus, joten varmasti kenelle vain se olisi mennyt. Ja Mandyhän ei tainnut olla mikään rakkausmössöleffojen fanittaja, ainakin siitä päätellen, ettei tyttö oikein pitänyt suuremmista hellyydenosoituksista tai halunnut niitä. Mandy ainakin väitti niin, tiedä sitten mitä sisimmässä toinen tunsi. "Hyvä, tää maajussi on vaan hyvillään, kun kelpaa", Milo vastasi takaisin leikitellen ja näytti omaa kieltänsä huvittuneena.

Nuorukainen ehti nyökätä toisen toteamukselle, toki mikäli se vain Milosta olisi kiinni. Sitten tyttö olikin jo ehtinyt vastata suudelmaan ja vetää itseasiassa Milon vielä pidempään suudelmaan mukaan. Ajantajuhan siinä meni, aika kului aina liian nopeasti suudellessa. Kun pari irrottautui, vilkaisi Milo kelloa. Heidän täytyisi suunnata jo saliin, sillä elokuva alkaisi kohta. Milohan halusi nähdä kaikki traileritkin! Teinitytöille virnistettiin omaan hurmaavaan tapaan ja Mandyn kädestä pidettiin yhä kiinni, ilmoittaen, että nuorukainen oli tosiaankin varattu, eikä Mandy ollut vain sellainen yhdenpäivän tapaus.

"Mennääks saliin, leffa alkaa kohta", Milo totesi kysyvästi ja nousi ylös sohvalta päästäen irti toisen kädestä ja napaten omat eväät takaisin syliin. Nuorukainen jäi odottamaan Mandyä ja suuntaisi sitten kohti oikeaa salia. Joka onneksi oli samassa kerroksessa. Katse harhaili hetken Mandyssä ja ohikulkevissa ihmisissä. Muutama kuherteleva pari kulki Milon ohi, jolloin nuorukainen ei voinut kuin naurahtaa itsekseen. Ennen tuollaista oltiin hieman paheksuttu, mutta kun itse oli samassa tilanteessa oli ääni muuttunut kellossa.

Kello tosiaan näytti siltä, että nyt olisi korkea aika saliin mennä, jos tahtoi nähdä kaikki mainokset ja elokuvien trailereita ennen itse elokuvaa. Mandy kahmaisi käsiinsä omat eväänsä, jotka oli laskenut sohvalle viereensä. Sen jälkeen hän nousi ylös ja lähti Milon kanssa etenemään kohti salia.
Mandyn katse pysytteli aluksi tiukasti lattialla. Jotenkin häntä jännitti hirmuisesti kävellä siinä Milon rinnalla. Eihän tämä olisi tuntunut mitenkään erikoiselta, jos toinen olisi ollut pelkkä ystävä. Mutta Milo oli nyt poikaystävä (Yh, miten se kilahtikaan inhottavasti Mandyn päässä), joten tietenkin toisesta ajateltiin aivan toisenlaisesti kuin pelkästä ystävästä.
... Mikä olikaan tämän pointti? Hienoa Mandy, rasitat turhaan aivojasi tällaisillä turhilla ajatuksilla !

Pahis astui saliin Milon kanssa ja katsahti ympärilleen. Nyt vasta tuntuikin siltä, että siitä oli ikuisuus, kun Mandy oli elokuvissa viimeksi käynyt. Penkit olivat uudistuneet ja sali tuntui suurentuneen. Tyttö räpäytti pari kertaa ihmeissään silmiään ja yritti nyt kunnolla muistella, milloin viimeksi oli tässä kyseisessä elokuvateatterissa käynyt. Kyllä, siitä oli jo runsaat kaksi vuotta. 15-vuotiaana hän oli käynyt täällä sen hetkisen kaveriporukkansa kanssa.

"Missä me istutaan?" pahis kysyi sitten, kun oli aikansa ihmetellyt muuttunutta salia. Milollahan heidän liput olivat.

Milo seurasi tytön perässä saliin näyttäen liput niiden tarkastajalle. Hetken katse taas harhaili ihmisissä ja rivien numeroissa. Rivi, jossa Milon ja Mandyn paikat olisivat oli seitsemän. Sopivasti keskellä, ei liian kaukana muttei liian lähelläkään valkokangasta. Katse siirtyi Mandyyn tämän kysyessä paikkoja.
"Rivi seitsemän paikat 15 ja 16 eli keskellä", Milo vastasi hymyn kera ja lähti jo oikeaa riviä kävelemään eteenpäin. Löytäessään paikat istahti nuorukainen toiselle ja laski eväät niille varatuille paikoille penkeissä. Juuri sopivasti alkoikin aluksi mainokset pyöriä kankaalla, mutta nehän eivät kiinnostaneet, vasta trailerit.
"Tän jälkeen mennään sit italialaiseen ravintolaan tässä lähellä, varasin pöydän niin varmasti päästään", Milo selvensi sitten Mandylle illan kulkua ja virnisti toiselle.

Silmät kiinnittyivät tuijottamaan valkokankaalla pyöriviä mainoksia ja poppareista napattiin jo muutama suuhun. Nuorukainen asetti Mandyn puoleisen kätensä käsinojalle, odottaen, että Mandy ottaisi siitä kiinni kun olisi saanut omat eväänsä laitettua ja asetuttua suurelle penkille istumaan. Pieni hymy nousi miehen alun kasvoille tämän ajatellessa, että oikeasti oli nyt treffeilla Mandyn kanssa. Eiväthän he olleet kuin jo aika kauan asuneet yhdessä ja saaneet lapsenkin, jotenkin ajatus siis tuntui niin huvittavalta. Ja jos joku sen kuulisi, voisi hetken ihmetellä, että mitä helvettiä, jos siis ei tietäisi koko pitkää tarinaa näiden kahden suhteesta.

Mandy seurasi Miloa kuuliaisena, kun poika oli päättänyt ottaa ohjat ja johdattaa heidät heidän paikoilleen. Pahis ei voinut olla kiinnittämättä huomiota ylemmällä rivillä istuvien tyttöjen kikatuksia, kun he olivat huomanneet Milon. Mandy nyrpisti nenäänsä ja mulkoili tyttöä ilkeästi. Ai Mandykö ei ollut mustasukkaista sorttia?
Blondi oli juuri aukaisemassa suutaan ja tiuskaisemaan ylemmällä rivillä istuville tytöille jotain ei niin kivaa, mutta silloin Milo jo istuutuikin alas paikalleen. Mandy päätti yrittää unohtaa noiden tyttöjen ärsyttävät kikatukset ja istuutui alas Milon vierelle. Hän riisui päällystakkinsa ja asetti sen selkänsä taakse. Kokispullo löysi paikkansa juomatelineestä ja karkkipussi taas Mandyn sylistä.
... Siis minne he menisivät elokuvan jälkeen?
"Italialaisee ravintolaan?" Mandy varmisti ja kulmat olivat kohonneet ylemmäs tytön katsoessa vieressä istuvaa urheilijaa ihmeissään. Hetken aikaa Mandy joutui harkitsemaan tarkoin sanomisiaan, sillä ensimmäisenä päähän juolahtaneet sanat eivät kuulostaneet kovin ystävällisiltä. Mutta pahis tosiaan tahtoi muuttua, ja Milon takia hän olikin valmis muuttumaan vähemmän vittuilevaksi ja ilkeäksi. "... Okei, ehkä se ei oo vielä niin kovin imelää", tyttö totesi sitten ja naurahti kuivasti. Sydän oli alkanut jyskyttää tiheämmin rinnassa, vaikka eihän tässä mitään hätää ollut.

Tytöllä tosiaan kestä jonkin aikaa, ennen kuin hän tajusi Milon käden käsinojalla. Siniharmaat silmät katsoivat Milon kättä jonkin aikaa, kunnes Mandy asetti kätensä pojan käteen. Jälleen se sama lämpö, joka aina valtasi kehon pelkästään Milon kosketuksesta, valtasi pahiksen ja pienen pieni hymy kipusi hänen huulilleen. Käsi puristui paremmin pojan käteen.

"Tiedätkö mitä.." Mandy kuiskasi Milon korvaan, kun elokuva oli juuri alkanut. Musiikki oli täyttänyt koko salin. "Mä oon aina halveksinu elokuvateatterissa imuttelevia pareja. Mutta nyt musta tuntuu, että mä ymmärrän niiden tarkotusperiä", tyttö kuiskasi loppuun ja naurahti hiljaa. Niin, ainakin Mandy tahtoisi imuttelulla Milon kanssa osoittaa ylärivin tytöille, että Milo olisi jo varattuna. Nimittäin tälle tytölle, Mandylle.