Make you come alive, I can take you higher k15

// Quinn & Maddison ; surkee alotus sry :p

Päivä oli siinä vaiheessa, että aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea meren taakse. Jared Hawkins oli tylsistynyt koulussa kuoliaaksi siihen saakka, kunnes oli ottanut suunnaksi kirjaston, missä oli törmännyt lähestulkoon kirjaimellisesti Maddison Morrisiin. Hän oli saanut viihdyttävää seuraa hetkeksi ja kaiken lisäksi saanut samalla deitin itselleen illan bileisiin. Tähän väliin täytyi mainita, että tämä oli harvinaislaatuinen tapaus: yleensä Jared Hawkins ei ota deittejä illan bileisiin, vaan valitsee deittinsä sitten bileissä. Nyt oli kuitenkin sattunut niin sopivasti, että Jared oli päättänyt hieman rikkoa rajojaan ja yllättää jopa itsensä.

Illemmalla hän oli sitten kilauttanut tytölle ja ilmoittanut tulevansa hakemaan tuon siinä seitsemän maissa. Jared itse oli päättänyt piipahtaa kaverinsa luona ja unohtui puhumaan tuo kanssa sen verran pitkäksi aikaa, että kelloon vilkaistessaan joutui vauhdilla hyppäämään Ferrarinsa kytiin ja hurauttamaan hakemaan pikkusiskonsa tanssikoululta ja sitä kautta kotiinsa vaihtamaan vaatteet. Päälle kaapista löytyi tummanharmaat, kuluneet ja aavistuksen risaiset farkut (mutta hei, rikkinäiset vaatteet ovat muodissa), Dolce & Gabbanan t-paita ja kun päälle heitettiin vielä musta nahkatakki, oli illan asu valmis. Hiuksia hutaistiin pystyyn huolettomasti, mutta Jared oli liian laiskalla tuulella jaksaakseen panostaa enempää - hän näytti joka tapauksessa hyvältä. Parransänkikin jäi ajamatta ja näin ollen Jared näytti epäilyttävän paljon joltakin rentulta pahikselta. No mutta, vaihtelu virkistää.

Jared tunki rahapussinsa takataskuun, otti kännykkänsä ja joutui sitten pysähtymään, ihan vain miettiäkseen minkä auton hän ottaisi. Nuorella Hawkinsilla oli aina vähän ongelmia ajoneuvonsa valitsemisessa, mutta loppujen lopuksi hän päätyi Aston Martiniinsa.
Lopulta Jared oli ajanut lähestulkoon kaupungin toiselle laidalla (no ei läheskään, mutta sen verran erilaista asuinseutu oli, että näin saattoi melkein kuvitella) kadulle, jonka varressa Maddison asui, eikä kulunut kauaakaan kun Morrisien talo löytyi ja valkea avoauto oli parkkeeratu siististi tienvarteen, Jaredin noustessa ajoneuvostaan ja kävellessä Morrisien omakotitalon ovelle. Kävi kävi pimpottamassa ovikelloa, kun siniset silmät pysähtyivät sitten katselemaan kriittisesti talon ulkomuotoa.

Maddison ei ollut pitänyt turhaa kiirettä koulusta päästyään. Harvat bileet alkoivat ennen iltaa ja hän oli ehtinyt kepeästi käymään suihkussa ja laittautumaan, eihän hänellä koskaan mennyt siinäkään kauaa. Mihinkään Oscar-tai Grammy-gaalaan tässä ei oltu menossa, joten cheerleader oli pukenut ylleen varsin rennot vaatteet, muutamalla kultaisella rannekorulla ja samaa linjaa jatkavalla kaulakorulla höystettynä. Ohranvaaleat hiukset oltiin jätetty auki, eikä meikkiäkään ollut kilotolkulla. Kengiksi olivat valikoituneet Guccin mustat korkokengät, vaikkei Maddison normaalisti kyseistä brändiä suosinutkaan; liian massaa hänen mielestään.
Vaikka cheerleader oli jo kaikin puolin valmis lähtemään, hän oli silti pitänyt talon suurinta kylpyhuonetta hallussaan jo tunnin verran. Taylor oli jo pari kertaa tullut rähisemään oven taakse, ja tapansa mukaan vetänyt palkokasvit nenäänsä, kun pikkusisko ei totellutkaan. Äiti oli sivustaseuraajana koittanut hillitä ja rauhoitella jälkikasvuaan, mutta lopputuloksena oli vain Taylorin marmatus siitä, kuinka paha akkavalta Morriseilla vallitsi.

Ovikello soi ja Maddison tiesi, kuka oven toisella puolella tulisi olemaan. Isä ei ollut tulossa kotiin tänään ja Taylor aikoisi viettää koko illan kotonaan, koska tuolla olisi huomena aikainen herätys jalkapallomatsin vuoksi. "Mä menen avaamaan!", cheerleader huusi kylpyhuoneesta ja kuuli samaan aikaan Taylorin askeleet rappusissa. "Kuulitko sä, mä menen avaamaan!", lausuttiin uudestaan vaaleaverikön sännätessä kylpyhuoneesta ulko-ovea kohti. Isoveli yritti olla ovela ja hämätä nuorempaansa syöksymällä ovelle ennen siskoaan, "Kuka siellä on, jos mä en saa avata ovea? Joku diileri vai?", Taylor aloitti tuttuun tapaan typerän ristikuulustelunsa ja sai Maddisonin ärähtämään turhautuneena. "Mene nyt vaan pois, jooko?", hän yritti ensin ystävällisesti, mutta kerta pyyntö ei tehonnut, cheerleader mäjäytti nyrkkinsä Taylorin olkapäähän. Lyönti sai Morrisien esikoisen vain naurahtamaan ja siirtymään pois oven luota, "Sä et varmaan tarvitse kylpyhuoneesta mitään?", miehenalku kysyi ja cheerleader vastasi kieltävästi napsauttaen ulko-oven turvalukon pois päältä. Se oli sellainen elektroninen, eikä Maddison tiennyt ollenkaan, mitä hyötyä koko laitteesta edes oli?
Ovi avattiin rakoselleen ja vaaleaverikkö astui sivuttain oviaukkoon.
"Moi", tervehdittiin hymyn kera katseen tutkaillessa ovella seisoskelevaa ilmestystä.

Jared katseli taloa, antaen katseensa sitten kiertää katua pitkin. Scott asui vain parin talon päässä Morriseista, eikä hän ollut koskaan tiennyt sitä? Hemmetti, hän ei näköjään ollut ihan perillä asioista... Eikä sen puoleen ollut kyllä Scottkaan, joka ei ilmeisestikään tiennyt asuvansa Morrisien naapurissa, vaikka Jared oli luullut tuon olevan ihan hyvää pataa Taylorin kanssa… Mustahiuksinen itse ei ollut koskaan sen kummemmin kaveerannut jalkapalloilijan kanssa, kyllä hän toisen tunsi ja oli hän tainnut joskus samassa porukassa hengailla ja niin edes päin, muttei hän kyllä toista olisi edes kaverikseen kutsunut. Ehkä jotain hyvänpäivän tuttuja.

Kun Morrisien oven takaa alkoi kuulua ääntä, havahtui urheilija ajatuksistaan, palauttaen odottavan katseensa oveen. Kesti hetki, ennen kuin ovi avautui, ja Maddison ilmestyi oven rakoon.
"Moi", koripalloilija vastasi tervehdykseen hymyn kera, katseen käydessä cheerleaderin nopeasti läpi. Toinen näytti hyvältä lyhyissä shortseissa, jotka paljastivat mukavasti toisen sääret. Eikä Jared voinut moittia näkymiä ollenkaan, ja mitenpä toisella huono kroppakaan olisi voinut olla, kun blondi sattui kuulumaan cheerleadereihin?
Liian pitkäksi aikaa nuori mies ei kuitenkaan antanut itsensä jäädä tuijottelemaan, hänellähän olisi koko ilta aikaa tuijotella kaikessa rauhassa ja niinpä sinisten silmien katse hyvin nopeastikin palautettiin vaaleaverikön kasvoihin.
"Oletko sä valmis?" kysäistiin sitten pojan nojatessa rennosti hieman taaksepäin.
"Kyyti odottais", lisättiin sanojen perään nopealla virnistyksellä höystettynä, jätkän viitatessa nopealla käsiliikkeellä kadun varressa odottavan Aston Martinin puoleen.

Hän toivoi todella, että tyttö olisi valmis, sillä mikään ei ollut Jaredin mielestä ärsyttävämpää, kuin muiden ihmisten odottelu. Ja erityisesti vielä se, että hän joutui odottelemaan deittejään, oli äärimmäisen rasittavaa – naisilla kun oli tapana tuijotella peiliin tuntikausia, vaihtaa vaatekertaa sen sata kertaa, kihartaa hiuksia, suoristaa ne, laittaa ties mille sykerölle ja sitten purkaa se, kun ei näyttänytkään hyvältä... Totta kai Jared ymmärsi, että tytöt halusivat näyttää hänen silmissään hyvältä, mutta vielä paremmilta he näyttäisivät, jos olisivat valmiita silloin, kun hän odotteli jo oven takana.

Maddison puraisi alahuultaan ja katsahti kadulle, jossa Aston Martin odotti seuraavaa ajomatkaa puhtauttaan kiiltäen. Harmi vain, cheerleader piti enemmän vanhoista autoista, eikä yksikään Aston Martin saatika Ferrari vetänyt vertoja hänen Ford Mustangilleen. Ei sillä, kyllä Jaredin auto oli hieno ja oletettavasti hevosvoimiakin löytyi konepellin alta mukavasti.
"Valmiita ollaan", cheerleader vastasi koripalloilijan esittämään kysymykseen ja käänsi tälle hetkeksi selkänsä. "Äiti! Mä menen nyt", Maddison ilmoitti ja sai vastaukseksi selittämätöntä muminaa olohuoneen suunnalta. Äiti ei katsonut yleensä ollenkaan hyvällä silmällä kuopuksensa yöjuoksuja, ja ties vielä missä seurassa.
Yhtäkkiä ovensuuhun ilmestyi myös Taylor, joka tutkaili oven edessä seisovaa Jaredia hivenen hämmästyneenä. "Älä sano että sä olet viemässä tätä pikkuteiniä ulos?", jalkapalloilija totesi ivaavasti ja sai osakseen murhaavan mulkaisun pikkusiskonsa suunnalta. Ruskeasilmäisen nuorukaisen kasvoilla viipynyt virne katosi hetkessä ja silmät tapittivat edelleen Jaredia, "Pidä Maddison kaukana huumeista ja katokin, ettei sille käy mitään", Taylor murahti vakavana ja otti askeleen taaksepäin ovensuulta. Kyllä hän tiesi, millainen maine jätkällä oli, mutta jos hän olisi tässä ryhtynyt protestoimaan asiaa vastaan, hän olisi ainoastaan nolannut Maddisonin. Eikä cheerleader olisi ikinä - siis koskaan - antanut sitä anteeksi veljelleen.
"Joo joo, lähe nyt menemään", Maddison ärähti ja tönäisi isoveljensä oven lähettyviltä kauemmas ja astui ovensuusta kokonaan pihalle, paiskaten oven hieman turhankin kovakouraisesti kiinni.

"Taylorista ei kannata välittää", cheerleader mumisi ja kaivoi mustasta laukustaan tupakan. Tai oikeastaan askista, joka oli siellä laukussa, mutta kuitenkin.
Tupakka sytytettiin ja siitä imettiin pitkät henkoset, joita pidettiin keuhkoissa, ennen kuin ne puhallettiin suupielestä ulos. Kuten Maddison oli monta kertaa todennutkin, hän ei polttanut vakituisesti. Vain silloin tällöin, hermojensa takia - ja olihan se hyvä keino tappaa aikaa.
Sinertävät silmät tutkivat Aston Martinia tällä kertaa lähempää, "Tässä taitaa olla tehoa", vaaleaverikkö hymähti ja karisti tupakkaansa pihakivetykselle. Muutaman hatsin jälkeen tupakka heitettiin naapurin pihan puolelle, eihän omaa tonttia tohtinut sotkea. "Kai sä herrasmiesmäisesti avaat mulle oven?", Maddison huomautti huvittuneena, eikä pohjimmiltaan edes tarkoittanut sanojaan. Hän ei niin uusavuton ollut, ettei olisi päässyt autoon omin neuvoin.

Jared huokaisi päänsä sisällä helpotuksesta, kun Maddison ilmoitti olevansa valmis. Luojalle kiitos siitä, ettei toisen pitänyt käydä enää puuteroimassa nenänsä päätä tai jotain muuta vastaavaa.
Mustahiuksinen oli jo kääntymässä kannoillaan, kun oven suuhun ilmestyi toinen Astonia käyvistä Morriseista. Jätkä jäi aloilleen kuuntelemaan jalkapalloilijan sanat, ja sai vain vaivoin pidäteltyä nauruaan, kun Taylor kutsui sisartaan pikkuteiniksi. Vielä enemmän Jaredia huvitti se, että Taylor Morris oli juuri tainnut ottaa Ylisuojeleva isoveli –viitan harteilleen, mutta eipä se häntä liikuttanut suuntaan eikä toiseen.
"Älä huoli, kyllä se tulee ehjänä kotiin", sanottiin jätkän virnistäessä sitten toispuoleisesti Taylorille, ennen kuin koripalloilija peruutti kauemmas oven suusta, kun Maddison astui ulos ja pamautti oven ihan kivalla volyymilla kiinni. Ei näemmä liiemmin arvostanut isoveljensä huolenpitoa.

Maddisonin sanoihin Taylorista vastattiin vain nopealla olkien kohautuksella. Hän oli kyllä nähnyt tuon silmistä, ettei jalkapalloilija liiemmin arvostanut sitä, että hän vei tuon siskon ulos, mutta eipä jätkällä pahemmin ollut sanan valtaa.
"Ainakin mun tarpeisiin ihan tarpeeksi", hymähdettiin toisen sanoihin tehosta, eipä ainakaan mitään valittamisen arvoista Jaredin mielestä ollut.

Käsi hapuili auton avaimet taskun pohjalta, ovien naksahtaessa kuuliaisesti auki. Siniset silmät seurasivat sivusta, kun vaaleaverikkö poltti tupakkansa ja nakkasi sen sitten naapureiden pihan puolelle. Teko nostatti lyhyen hymyn Jaredin kasvoille, kun nuorukainen sitten käänsi huomionsa blondin puoleen.
"En mä taida ovea avata", Hawkins naurahti, nuorukaisen napatessa tytön käsivarsilleen. Hyvähän sitä oli sellaisella hauiksella pullistella...
"Ehdinkö mä mainita jo, että näytät hyvältä?" Jared kysäisi sitten rennon hymyn keikkuessa tuon huulilla, kun jätkä laski tytön istumaan auton etupenkille, kiertäen sitten toiselle puolelle kuskin paikalle.

Avaimet työnnettiin virtalukkoon ja Aston Martin heräsi henkiin, valkean ajoneuvon kurvatessa pian pois Morrisien pihasta.

Maddison ei ehtinyt edes esittää vastalausetta Jaredin nostaessa kevyehkön cheerleaderin käsvarsilleen, "Tämäpä on kohteliasta", todettiin huvittuneesti katseen viivähtäessä hetken verran koripalloilijan silmissä.
"Et ehtinyt, mutta kiitos ja samoin", Maddison lausahti ja tarttui toisella kädellään turvavyöhön, kiskoen sitä pidemmäksi ja sitten kiinnittäen sen.
Nopeasti kotitalo jäi taaksepäin ja Maddison ei kyennyt olemaan hymyilemättä. Kenelleppä ei kelpaisi kyyti bileisiin uutukaisella Aston Martinilla, kerrottuna vielä komealla seuralaisella? Vaikka vaaleaverikkö ei yleensä ollutkaan leuhkivaa sorttia, niin kyllä monet naamat olisivat kateudesta vihreänä hänen tupsahtaessa Jared seuranaan bileisiin, jossa kuulemma moni muukin cheerleader ja kultalusikkalapsosen vietti iltaansa.

Heidän ohittaessa jonkinnäköisen viinakaupan, Maddisonille iski huoli siitä, olisiko paikan päällä valmiina minkäänlaista alkoholipitoista juotavaa, vai pitikö kaikki ostaa itse. Katse käännettiin kuskin puoleen ja kasvoilla oli nähtävissä jonkinasteista huolestuneisuutta, eihän bileistä tulisi yhtään mitään ilman viinaa. "Kai siellä on juotavaa? Enkä meinaa mitään mehua, vaan kunnon juotavaa", cheerleader kysyi ja nojasi pelkääjänpenkin selkänojaan paremmin. Martin näytti kulkevan ihan mukavasti, plussaa etenkin tasaisuudesta, jota hänen oma autonsa ei kovinkaan paljoa tarjonnut.

Bilefiilistä kartuttaakseen Maddison ryhtyi tarkastelemaan, olikohan autossa minkään sortin musiikintoistolaitteita(sovitaan, että siellä oli vaikka radioXDD). Hämärässä oli vaikea nähdä tarkemmin, mutta ilmeisesti varusteluihin kuului radio. Vaaleaverikkö kumartui hieman ja tutki radion nappuloita tarkemmin, ennen kuin uskalsi painaa koko laitteen edes päälle. Volyymia lisättiin pikkuhiljaa, kun radiokanava oli todettu hyväksi ja biisi sellaiseksi, mitä kesti kuunnella.
Maddison suoristautui ja hipaisi tahallaan - mitähän ei kenellekään kerrottu - kuskin virkaa toimittavan Jaredin reittä. Eihän tuollainen pieni ja viaton flirtti tappanut, pikemminkin piti mielen virkeänä ja kunnon hyvänä.

Alueella oli suhteellisen hiljaista iltaisella, joten Jared ei jaksanut sen kummemmin miettiä nopeusrajoituksia, vaan painoi vain kaasua niin paljoin kuin hyvältä sattui tuntumaan. Ja kun kyseessä oli Jared Hawkins, niin mitä nopeammin, sitä parempi, ja Martinin nopeusmittari alkoi hipoa jo sitä lukemaa, että pikkukaduilla ajellessaan hän varmaan kurvaisi kohta jonkun kerrostalon seinään. Vauhti tasattiinkin lopulta siihen satasen paikkeille, ei Jaredilla kuitenkaan ollut aikomusta Maddisonia tapattaa, ja hänhän oli luvannut armaalle isoveljelle kuskata pikkuisen hyvissä voimissa kotiin.

Blondin tiedustellessa paikan juomatarjonnasta Jared naurahti, katseen pysyessä kuitenkin koko ajan tiessä.
"Huolestuttaako?" kysyttiin sitten leikkimielisesti, nuorukaisen vilkaistessa nopeasti pelkääjän paikalla istuvaa neitokaista.
"Voidaan me poiketa viinakaupan kautta jos haluut pelata varman päälle, mutta voisin pistää satasesta vetoa, ettei Barnes meitä kuivin suin jätä." Niin kuin hän jätkää yhtään tunsi, tuolla olisi kyllä kaapillinen viinaa, pari saavillista boolia ja sitten jotakin vähän miedompaa – kaljaa, siideriä, lonkeroa – niille, jotka eivät halunneet ampua kovilla. Ja kun kysymyksessä oli Zack Barnes, puhuttiin sen luokan rahakkaasta urheilijasta, ettei olisi mikään ihme, vaikka porkkanapää olisi tilannut taloonsa yksityisen baarimikon drinkkejä väkertämään.

Siniset silmät loivat arvioivan katseen vaaleaverikköön, joka räpelsi jotakin omiaan. Jared oli jo kysymässä, mitä tyttö oikein etsi, kun toinen lopulta sai auton radion heräämään henkiin ja nojautui takaisin aloilleen, ilmeisesti sen saaneena, mitä halusikin.
Eikä vaaleaverikön hipaisukaan jäänyt Jaredilta huomaamatta, siihen vain ei reagoitu muuten kuin nopealla, syrjäsilmällä luodulla katseella Maddisoniin. Tästä saattaisi tulla ihan miellyttävä ilta, ainakin alku oli harvinaisen lupaava.

"Kyllä mua itseasiassa vähän huolestuttaa", Maddison totesi heleästi naurahtaen ja haroi tuulessa totaalisen sekasin menneitä hiuksiaan. Ei häntä häirinnyt ollenkaan, vaikka he ajoivat sellaista vauhtia, että Jaredilta lähtisi siltä seisomalta kortti kuivumaan jos poliisit sattuisivat nopeustutkiensa kanssa paikalle.
"Mä en halua lyödä vetoa, mutta poiketaan siellä nyt kuitenkin", cheerleader mumisi, eikä tälläkään kerralla tapahtunut sitä ihmettä, että hän olisi saapunut jonkun bileisiin selvinpäin. Yleensä hän oli humalassa jo ennen kotoa poistumista, eihän äiti koskaan mitään huomannut, vaikka Maddison oli tissutellut huoneessaan tai kylppärissä. Vaikka olisi huomannutkin, ei nainen ainakaan ollut sanonut mitään. Taylor oli ainakin saanut hänet pari kertaa kiinni ja oikein rysän päältä, mutta pienen väittelyn ja Maddisonin lahjomisyritysten jälkeen tuo ei nähnyt tarpeelliseksi valaista pikkusiskonsa päihteidenkäyttöä vanhemmilleen.
Mieleen juolahti myös pienoinen kysymys siitä, aikoisiko Jared ajaa humalassa kotiin, jos tuo nyt edes joisi mitään. Mutta kuka kestäisi selvinpäin kännisten urheilijoiden ja cheerleadereiden keskellä? Tuskin kukaan. Ei häntä humalassa ajaminen häirinnyt, jos joku sitä ihmetteli, ehkä vaaleaverikkö vain ajatteli liikaa turhia asioita. Ehkä sille Barnesille voisi jäädä yöksi? Jos oletettaisiin, että Maddison sammuisi - mikä oli yleensä aika todennäköistä, jos hän pääsi jo alkuillasta vahvoihin viinoihin käsiksi - niin häntä olisi helvetin vaikea edes saada hereille, ja kotiin pääseminen voisi olla liiankin hankalaa.
Ehkä hän koittaisi juoda tällä kertaa sivistyneesti, eikä vetäisi mitään räkäkännejä usean muun ystävänsä tavoin. Bileissä olisi kuitenkin niitäkin cheerleadereita, joiden kanssa Maddison vietti aikaansa muutenkin kuin kouluaikana.

Maddison meinasi jo kysyä, oliko se Barnesin kämppä pitkälläkin, mutta muisti Jaredin maininneen jotakin Pacific Beachista. Miten typerältä hän olisi oikeasti kuulostanut, jos olisi mennyt kysymään asiasta, josta hänelle mainittiin vain muutamia tunteja aikaisemmin?

Urheilija vain nauroi tytön sanoille, muuttaen suuntaansa kääntymällä sivutielle. Sitäkin kautta pääsisi Barneseille, tosin hieman mutkan kautta, mutta ainakin se Maddisonin toivoma viinakauppa olisi matkan varrella. Jared ei ollut ehtinyt sen kummemmin miettiä mitään sotasuunnitelmaa siihen, kun olisi aika lähteä pois, olisiko hän selvin päin ja ajaisi kotiin, olisi humalassa ja ajaisi kotiin vai jäisikö hän nukkumaan Barneseille. Tosin Maddison pitäisi liittää myös suunnitelmiin.... Noh, asiaa voisi ajatella sitten, kun oli sen aika. Ensimmäinen vaihtoehto oli tosin jo suorilta pois suljettu, hän ei luultavasti kestäisi selvin päin humalaisia urheilijakavereitaan, puhumattakaan cheerleadereita, joiden kikatus tuntui koventuvan parilla sadalla desibelillä aina, kun noille nakattiin muutama siideri naamaan.
Jared toivoi, ettei hän joutuisi paimentamaan Maddisonia kuin pikkulasta - Taylor oli käskenyt pitämään tytön erossa huumeista, joten ilmeisesti neitokainen oli niitäkin jossakin elämän vaiheessaan päässyt kokeilemaan... Ja päätellen siitä, että toinen oli huolissaan juhlapaikan juomatarjonnasta ja halusi viinakaupan kautta sinne, oli kyseessä runsaamman puoleisesti alkoholia nauttiva yksilö. Toivottavasti hän ei joutuisi raahaamaan sammunutta Maddisonia ympäri maailmoja, tai mikä olisi vielä parempaa, katsomaan kun tyttö kaulaili vessanpöntön kanssa.
Siitä Jared ei kyllä ilahtuisi, se, jota kaulailtiin, piti kyllä olla hän eikä vessanpönttö.

Viinakauppa oli menossa hetken päästä kiinni, joten asiakkaita ei näyttänyt olevan, ainakaan tyhjästä kadunvarresta päätellen. Auto pysäytettiin tien varteen, nuorukaisen sammuttaessa ajokkinsa, jättäen kuitenkin virran päälle niin, että radio jatkoi pauhaamista.
"Mitä sä haluat, mä voin käydä hakemassa?" kysyttiin käden asettuessa jo auton oven kahvalle.

// hittaan nyt pikkasen, että voin kirjottaa pidemmän kun 10 riviä ja päästään eteenpäin

Maddisonilla oli ihan varteenotettavat, väärennetyt henkilöpaperit, mutta silti oli olemassa riski kiinnijäämisestä. Se olisi typerien kysymysten tavoin ollut äärimmäisen noloa, mutta luojalle kiitos siitä, että Jared tarjoutui hakemaan juotavat. Mitä hän edes ottaisi? Ajatukset keskitettiin kyseisen liikeketjun viinavalikoimaan, joka oli kyllä käynyt sen verran tutuksi, että osa valikoimasta muistettiin ulkoa. Hetkellisen mietinnän jälkeen Maddison kaivoi laukustaan lompakon ja lätkäisi Jaredin käteen tarvittavan summan rahaa ja katsahti nuorukaiseen hieman mietteliäs ilme kasvoillaan, "Smirnoff Caipiroskaa... Sitä limen makuista", se ei ollut ehkä parasta mahdollista, eikä edes viinaa, mutta hyvää se ainakin oli. Meni alas ilman lantrinkeja ja prosenttejakaan ei ollut niin paljoa, että Maddison olisi onnistunut sammumaan ennen Barneseille pääsemistä.

Sinivivahteiset silmät seurasivat Jaredia tuon kävellessä kauppaan sisälle, eikä cheerleader kyennyt vastustamaan kiusausta laittaa radion volyymia paria astetta kovemmalle. Tupakkaa hänen olisi tehnyt mieli, mutta tuskin koripalloilijalla kestäisi niin kauaa, että hän ehtisi tupakan polttamaan. Ohiajava auto oli matkustajista päätellen menossa samaan osoitteeseen kuin Maddison, ainakin siltä takapenkillä ja ikkunoista heiluttelevat cheerleaderit näyttivät. Vaaleaverikkö tuhahti ja haroi jälleen hiuksiaan.

laatu ja jne...

// toki, ja pikku aikahyppy tohon väliin..

Urheilija loi kummeksuvan katseen Maddisoniin, joka loi hänen käteensä tukun rahaa. Olisi hänkin voinut tarjota, mutta mikäli blondi halusi itse maksaa, niin eihän se hänen asiansa ollut.
Toisen sanoille juomasta nyökäytettiin päätä ja tilaus painettiin mieleen Jaredin kävellessä sisään viinakauppaan. Kesti hetki, kun jätkä etsiskeli oikeanlaista pulloa, päätyen lopulta oikean hyllyn väliin. Siniset silmät katselivat kaupan tuotevalikoimaa hetken, ennen kuin Jared päätyi ottamaan toisenkin pullon samaa mitä Maddison oli itselleen halunnut, nuorukainen kun ei jaksanut sen kummemmin jäädä miettimään, mitä hän oikeastaan halusi tai mitä hänellä tekisi mieli.
Askeleet kuljettivat tuon kassalle, jossa nuorehkon näköinen naismyyjä tarkisti henkkarit ja otti vastaan rahat. Vaihtorahat ja kuitin saatuaan Jared tunki lompakon takaisin taskuunsa, heittäen pullot muovipussiin ja poistuen kaupasta sitten takaisin viilenevään iltaan.

Jared aukaisi auton oven, luoden silmäyksen Maddisoniin, ennen kuin laski muovipussin tuon syliin.
"Siinäpä ois", sanojen kera mies istui ajajan paikalle, kaivaen lompakkonsa takaisin esiin, laskien nopeasti vaihtorahat vieressään istuvalle cheerleaderille.
"Ja siinä vaihtorahat."
Aston Martin käynnistettiin uudemman kerran, mustahiuksisen painaessa kaasua ja suunnatessa kulun Barnesien talolle.

Valkea avoauto pysäköitiin bilepaikan edustalle, Jaredin astuessa ulos autosta, heilauttaen kättään parille tutulle, jotka saapuivat samaan aikaan. Talon sisällä raikui jo musiikki kovalla volyymilla, ja porukkaa näytti roikkuvan niin etu- kuin takapihallakin, sisätiloista nyt puhumattakaan.

Vihdoin kaksikko oli saapunut määränpäähänsä. Maddison katseli Barnesien kotitaloa, joka tänä iltana saisi toimittaa bilemestan virkaa. Kyllä paikka näytti tutulta, eikä cheerleader epäillyt hetkeäkään etteikö hän olisi ollut sielä aikaisemminkin. Ohranvaaleita hiuksia pöyhittiin hajamielisenä ja autosta noustiin pullo kädessä ulos, kun taas laukku napattiin hetkeä myöhemmin olalle. Musiikki pauhasi ulkona asti ja ihmiset viettivät aikaansa näemmä pihallakin, eikä mikään ihme, sillä olihan vielä varsin lämmintäkin.
Sormet kiertyivät pullon korkin ympärille ja väänsivät sen hiljalleen auki, pullo kohotettiin huulille ja alkoholia kitattiin alas ihan varteenotettavan huikan verran, vielä toinen samanlainen perään ja pullo suljettiin.
"Mä menen tuonne", Maddison lausahti Jaredille ja vilkaisi tähän sivusilmällä osoittaen talon etupihaa, jossa ihmiset notkuivat ja viettivät aikaansa toinen toistaan humalaisempana. Pullo avattiin jälleen, vaikka cheerleader tiesi omaavansa suht huonon viinapään ja nopeasti juomisesta seurasi aina haittoja ja harmeja.
Maddison käveli aina ulko-oven vierustalle asti, ennen kuin löysi mieleistään seuraa samaa vuosiluokkaa käyvästä cheerleaderista ja tämän seurueesta. "Maddie!", toinen kahdesta blondista, Beth nimeltään, hihkaisi ja syöksyi halaamaan vihreän pullonsa kanssa notkuvaa tyttöä. "Kenen kanssa sä tulit? Ja sulla on taas tota amatsonilaisten juhlamehua", cheerleader hihitteli ja Maddison osasi vain arvailla, kuinka pitkään tuo oli juonut. Turkoosinvivahteiset silmät tutkivat Bethin kasvoja hetken aikaa, ennen kuin haastava virne kohosi tytön kevyesti meikatuille kasvoille, "Arvaa", hän lausahti ja kohtti pullon uudemman kerran huulilleen.
Paikalle saapui kolmas samalla luokalla olevista tytöistä, brunette tervehti Maddisonia pikaisella halauksella ja hymyili. Bethin lisäksi se toinen blondi oli ilmeisesti löytänyt parempaa seuraa vastakkaisen sukupuolen edustajasta, jota kukaan ei näyttänyt tällä hetkellä tuntevan. "Mä tiedän jo... Näin sut Jared Hawkinsin autossa", brunette paljasti ja sai Bethin hihittelemään entisestään, "Ei kai!?", blondi nauroi ja hikotteli samaan aikaan. Maddison virnisti ja pöyhi jälleen hiuksiaan, "Sellasta sattuu", hän kommentoi voitonriemuisesti ja huikkasi pullostaan - taas.

"Hei tytöt, sisällä on boolia", brunette vihjasi ja ajatteli ensimäisenä tietenkin itseään, sillä hän halusi nopeasti sisälle, vaikka Maddison ja Beth näyttivät viihtyvän ulkona aivan mainiosti.
Maddison oli onnistunut tyhjentämään pulloaan siinä määrin, että boolin hakeminen kuulosti hyvältä idealta. "Mä poltan ekaks röökin", vaaleaverikkö valisti ja kaivoi laukustaan savukeaskin, nappasi sen sisällöstä yhden tupakan pois ja nosti sen huuliensa väliin. Nopeasti tupakka oli sytytetty ja myrkkyjä täyteen ahdattu savu matkasi edes takaisin tytön keuhkoissa. Tuskin Jared suuttuisi, jos hän menisi sisälle sen enempiä ilmoittelematta, tuo oli varmasti lyöttäytynyt näin alkuillasta yhteen kavereidensa kanssa. Ja hän löytäisi koripalloilijan helposti, eihän tässä nyt missään umpiviidakossa oltu, eikä piha-aluekaan ollut niin suuri, etteikö sieltä olisi etsimäänsä löytänyt.

Siniset silmät haroivat valtaisan talon etupihaa, jossa porukkaa notkui, samoin kuin joka paikalla muuallakin talon ympäristössä. Maddisonin sanoille vain nyökäytettiin hajamielisesti päätään, Jaredin haroessa tummia hiuksiaan, ennen kuin koripalloilija nuorukainen suuntasi askeleensa nurmikon poikki muutaman kaverinsa luokse, kantaen toisessa kädessään omaa pulloaan. Häntä ei häirinnyt se, ettei Maddison roikkunut koko iltaa hänessä kiinni – parempi vain – sillä hän tiesi, että jossain vaiheessa hän törmäisi joka tapauksessa vaaleaverikköön tai tuo itse etsisi hänet käsiinsä. Ja mikäli ei etsisi... No jaa, se olisi naisen oma menetys, ei hänen.
Aston Martinin ovet napsautettiin lukkoon olan yli avainpainiketta klikkaamalla, jätkän kasvoille kohotessa virne, kun kaveriporukka näytti lievästi yllättyneiltä bongattuaan Hawkinsin saapuvan paikalle. Kyllähän saapuminen oli ollut odotettavasti, luonnollisesti, mutta se, että urheilija tuli jonkun kanssa, oli kyllä hivenen outoa.

"Wou wou, mitkä maailman kirjat on menneet sekasin, Jared Hawkins tuli bileisiin nainen autossaan!" tummanruskeahiuksinen, Astonin koripallojoukkueessa pelaava Lewis tiedotti suureen ääneen heilutellessaan kättään, joka puristi tiiviisti viinapulloa.
"Ja jos en ihan väärin nähny, se tais olla Maddison Morris", jatkoi Lewis virnuillen huomattavan leveästi.
"Ai Taylor Morrisin pikkusisko?" kuului vieraalla äänellä esitetty kysymys, Jaredin kääntäessä katseensa kysyjän, vaaleahiuksinen kakkosluokkalaisen - ainakin Jaredin muistikuvien mukaan kakkosluokkalaisen - puoleen.
"Jep", Jared vastasi kohottaen toista kulmaansa, mitä asia edes tuolle kuului, ei kerrassaan mitään?
"Mut hei jätkä oikeesti, mitä tää on? Ei sulla ennen oo ollu bileisiin tullessa naista, sieltä lähtiessä kylläkin..." Lewis kärtti lisätietoja yliuteliaaseen humalaiseen tapaansa, napittaen tummanruskeilla silmillään tiiviisti. Jared tunnisti kyllä tuon katseen, hän ei saisi pojalta hetken rauhaa koko iltana (ennen kuin tuo sammuisi), ellei hän antaisi tyydyttävää vastausta.
"Satuin törmäämään Maddisoniin tänään koulussa ja aateltiin sitten vaan tulla yhessä", Jared vastasi kohauttaen olkapäitään, korkaten samalla pullonsa korkin auki, antaen osan nesteestä valua kurkkuunsa.
"No missä se kaunotar nyt sitte on?" kysyttiin tällä kertaa Adamin toimesta. Vaaleanruskeat hiukset omistava pitkän huiskea jalkapallon pelaaja katsoi Jaredia ovelasti virnistäen, toinen kulma koholla.
Kysymykseen Jared vastasi kohauttamalla olkapäitään, kaataen lisää nestettä kurkkuunsa.
"No niin jätkät, lähdetäänhän sisälle ja katsastetaan paikan naistarjonta!" julistettiin sitten Lewisin toimesta, pojan kohottaessa viinapullonsa korkealle, kaataen samalla osan sisällöstä vahingossa päälleen. Hetken kirottuaan tuo iski silmää poikajoukolle, lähtien joukon ensimmäisenä hieman hoiperrellen kävelemään kohti taloa, muiden seuratessa Lewisille naureskellen tuon perässä.

Maddison nojaili ovenvierustaa vasten ja puhalteli savuja suupielestään. Beth - tapansa mukaan - pyöri ja pörräsi ihmisten ympärillä ja nauraa kikatteli kovaan ääneen. Kieltämättä cheerleader vihasi tytön naurua, se vihloi ikävästi korviin ja muutenkin se oli ällöttävän tyttömäinen. Mimi, se brunette siis, katseli ympäröivää menoa kyllästyneen näköisenä. Maddison tunsi tuon kuitenkin niin hyvin, että osasi sanoa, mikä toista vaivasi. Ilmiselvästi tapaus Hawkins, vaikka Mimi ei sitä ääneen sanonutkaan, eikä myös Maddison itsekään. Brunette oli aina ollut niin sanotusta heidän porukastaan se, josta jätkät eivät olleet kiinnostuneet. Ehkä siihen vaikutti tytön hieman kyseenalainen maine, koska yhden yön sängynlämmittäjäksi tuo kelpasi lähes kelle tahansa.
"Maddison!", Beth kiljui kovaan ääneen keikkuessaan jonkun gorillaa muistuttavan jätkän käsivarsilla, Maddison oikeasti vihasi pelkästään blondin kimeää ääntäkin. "Katso ketä tuolta tulee!", blondi cheerleader jatkoi ja sai Maddisonin naurahtamaan, "Mä nään", hän lausahti ja piti katseensa jätkäporukassa, joka käveli ovea kohti. Naurahdus oli jo kaikonnut, mutta suupielet olivat edelleen pienoisessa hymyssä. Loppuunpalanut tupakka nakattiin nurmikolle ja kohotti pullon huulilleen, alkoholia hörpättiin ja pullonkorkki kierrettiin takaisin paikoilleen.
Maddison osasi vain kuvitella, miten Beth hyökkäisi jätkäporukan keskelle hakemaan kaipaamaansa huomiota.
Kyllähän sitä huomiota halusi varmasti moni muukin, mutta toiset hakivat sitä röyhkeämmin kuin toiset. Cheerleader ei ollut koskaan harrastanut itsensä nolaamista huomion vuoksi - etenkään tarkoituksellisesti. Välillä niin saattoi ehkä päästä käymään, mutta kaikkihan mokaavat välillä, eikö vain?
"Hei päästä mut alas!", Beth kivahti sille gorillalle, joka oli äskettäin esitellyt tuota kuin kiertopalkintoa konsanaan. Blondi kääntyi Maddisonin puoleen humalaisesti hihitellen ja tarttui tyttöä kädestä, mikä puolestaan aiheutti Maddisonissa turhautuneen naurahduksen. "Mennään sanomaan niille moi", Beth kiljui Maddisonin korvaan kuvitelleen, ettei hän todellakaan kuulisi, vaikka toinen seisoi ehkä kahdenkymmenen sentin päässä hänestä. Aikoiko Maddison mennä tervehtimään jätkälaumaa vain sen takia, että Beth tuntisi olonsa halutuksi ja tunnetuksi? No ei todellakaan. "Mhh... Sä voit mennä", vaaleaverikkö naurahti vaivaantuneena ja haroi hiuksiaan. Toinen katsoi häneen pettyneen näköisenä, ja koitti loihtia jotakin sad puppy-ilmettä kasvoilleen. "En mä tule... Mä menen sisälle jo", Maddison jatkoi ja vilkaisi sivusilmällä Mimiin. "Niin, me mennään Maddisonin kanssa edeltä", brunette jatkoi ja hymyili Bethille ivallisesti, vaikka oli turha edes kuvitella, että blondi olisi tulkinnut hymyn miksikään muuksi, kuin puhtaaksi ystävällisyydeksi.

Maddison tarttui bruneten käsivarteen ja livahti ovesta sisälle viinalle ja kannabikselle tuoksahtavaan asuntoon. Musiikki pauhasi volyymit kaakon puolella ja cheerleader ihmetteli, miten lamput pysyivät edelleen katossa kiinni. Porukka latoi viinaa kurkustaan alas sellaisella tahdilla, että ne, jotka eivät vielä olleet humalassa, tuskin saisivat ajoissa alotelleita kiinni.
"Mennään hakemaan juotavaa!", Mimi huudahti melun yli ja Maddison tyytyi nyökkäämään, kaksikko lähti raivaamaan tietä ihmisjoukon lävitse keittiön puolelle, jossa mitä ilmeisimmin toimi jonkinsortin viinatarjoilu.
Vaaleaverikkö jäi käyskentelemään keittiön seinustalle ja hetkeä myöhemmin Mimi tupsahti paikalle kahden boolimukin kanssa, "Tuossa", brunette lausahti ja ojensi toisen mukeista Maddisonille. "Kiitos", hän kiitti, kuten hyviin tapoihin kuuluikin. "Mennään olohuoneen puolelle, mä haluan päästä istumaan", toinen cheerleadereista ilmoitti ja Maddisonilta sen suurempia kyselemättä lähti kulkemaan samaa reittiä takaisin oleskelutilaan, tai ainakin siellä oli tv, musiikintoistolaitteet ja sohvat. Ihmiset tanssivat, mölysivät ja innostuivat jopa ottamaan juomakisoja. Jätkät etsivät yöseuraa ja tytöt nauttivat saamastaan huomiosta, perus bileet siis.
Mimi oli onnistunut järjestämään hänelle ja Maddisonille paikat sohvilta, jonne vaaleaverikkö istahti bruneten perässä. Boolimuki kohotettiin huulille ja meininkiä tutkailtiin huvittunut ilme kasvoilla, tämäkin olisi tuplasti kivempaa, jos promillemäärät olisivat olleet hivenen korkeammalla. Eivätköhän nekin lähtisi kohtapuoliin nousuun, ainakin asialle oli jotakin tehtävissä.

--- seuraavas Maddison vois ettiä Jaredin käsiinsä tai toisin päin, ettei mee tälläseks yksinpelaamiseks kokonaan :---D

// jees :----D heitin tommosen pikkusen aikahypyn tohon väliin.

Poikalauman kävellessä nurmikon yli talon pihaan, mustahiuksisen koripalloilijan katse hakeutui tupakka suupielessä olevaan Maddisoniin, pienen vinon hymyn kohotessa Jaredin huulille. Pojan huomion kuitenkin varasti paikalle ryntäävä blondi, jota Jared ei tuntenut (eikä totta puhuen halunnutkaan tuntea, hän piti tuota jo pelkän naurun ja äänen perusteella äärimmäisen typerältä ja ärsyttävältä). Hetken aikaa siniset silmät tuijottelivat jätkän muistikuvien mukaan huutosakkiin myös kuuluvaa tyttöä, ja seuraavan kerran kun katse hakeutui sinne, missä Maddison oli ollut, ei tyttöä enää näkynytkään. Nuorukaisen otsa rypistyi, kun tuo tutki pihaa, kuitenkaan bongaamatta vaaleaverikköä mistään. Olkiaan kohauttaen Jared sitten sivuutti koko asian, tyttö oli varmaan mennyt jo sisälle.
Lewis näytti tekevän mielellään lähempääkin tuttavuutta sen blondin kanssa, joka oli jätkäporukan luokse juossut.
"Kuka toi ees on?" Jared esitti kysymyksen toisesta suupielestään Adamille, luoden tuohon pikaisen vilkaisun, kiertäen samalla pullonsa korkin auki, ottaen useamman hörpyn pullosta.
"Beth, huutosakista", osasi jalkapalloilija kertoa, "ja Lewiksen tuntien sillä on tästä hetkestä eteenpäin parempaakin tekemistä... Joten arvon herrat, jospa siirrymme sisätiloihin?"
Päätään pudistellen ja huvittuneena naureskellen Jared lähti kävelemään Barnesien taloon, hänen pitäisi vielä etsiä Zack ja tiedustella se yöpymispuoli.

Sisälle astuessaan ensimmäisenä Jared törmäsi punahiuksiseen tyttöön, joka käveli lähestulkoon kirjaimellisesti seinillä, kikatellen huvittavaan sävyyn, silmien harottaessa täysin vastakkaisiin suuntiin. Jared kohotti kulmaansa, työntäen tytön kauemmas itsestään, livahtaen eteisestä sisään, katsellen ympärilleen.
"Mä käyn ehtimässä Zackin, etitkö vaikka lisää juomista ja istumapaikat?" koripalloilija kysyi Adamilta, ja saadessaan nyökkäyksen vastaukseksi Hawkins lähti seulomaan itseään ihmisten ohi, portaita ylös ja yläkertaan. Hän kyllä tunsi Zackin sen verran hyvin, että tiesi missä tuo viettäisi ensimmäiset pari tuntia, ennen kuin vaivautuisi laskeutumaan muiden sekaan.
Matkansa varrella Jared ehti tyhjentää pulloaan jo kiitettävän verran, ja mielessään tuo ehti osoittaa pienen toiveen siitä, että Adam olisi ehtinyt jo etsiä juomaa sekä istumapaikat olohuoneesta.
Ensimmäinen ovi oikealla oli ainut, joka oli kiinni, kaikkien muiden ollessa raollaan ja Jared suuntasi kulkunsa sinne, astuen sisään, pysähtyen sitten ovensuuhun huokaisten. Zack ei osannut yllättää tällaisissa tapauksissa, nytkin porkkanapää makasi sängyssä kahden naisen kanssa, tosin Hawkins oli osannut ajoittaa tuloaan sen verran, että tässä vaiheessa kaikilla osapuolilla oli vielä jotain päällään...
"Neidit, jos vain suvaitsette niin olisi hieman asiaa illan isännälle."

- - - puoli tuntia – tunti

Jared oli saanut Zackilta varmistettua yöpaikan itselleen (mukaan laskettuna luonnollisesti hänen seuralaisensa), ja nyt koripalloilija kittasi hyvällä omatunnolla kaverinsa pulloa tyhjäksi. Oma oli tyhjentynyt jo alkuhetkillä ja se oli samoin tein hylätty jonnekin, ja nyt Jared oli jo siirtynyt kavereidensa juomien pariin.
Hawkins istuskeli Adamin ja sen vaaleahiuksisen tokaluokkalaisen kanssa, jonka nimeä jätkä ei kyllä vieläkään ollut saanut selville olohuoneessa eräällä sohvalla. Edessä olevalla pöydällä oli kasa laseja, muutama täysi, mutta suurimmaksi osaksi tyhjennettyjä, lähinnä Jaredin ja Adamin toimesta - se kakkonen ei näyttänyt olevan oikein juomisen ystävä, tai ainakin tuo karttoi kaikkien muiden juomia, paitsi omiaan.
Jared ei kuitenkaan ehtinyt jäädä ihmettelemään sitä, sillä tuo oli keskittynyt miettimään, mitäköhän siinä keittiöstä löytyneessä boolissa oli oikein ollut, parin viiden sellaisen lasin jälkeen olo ei nimittäin ollut tuntunut enää lainkaan niin selvältä, kuin miltä se vielä hetki sitten oli ollut.

Maddison oli jo aikaa sitten tyhjentänyt matkalla ostetun pullon, muutaman boolimukin ja olipa hän ehtinyt ottaa osaa kaljabongista juomiseen. Silti cheerleader ei ollut kuin pienessä, vaikkakin nousujohdannaisessa humalassa. Meno alkoi villiintyä selvästi, kun ne hitaimmatkin ryypiskelijät olivat päässeet viinan makuun ja onnistuneet turruuttamaan aivonsa.
Mimi oli raahannut vaaleaverikön tutkailemaan taloa tarkemmin, vaikka Maddison olikin aluksi pistänyt vastaan sillä verukkeella, että halusi mielummin istuskella sohvilla ja ottaa rauhallisesti. Brunetelle cheerleaderille selitykset olivat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja näin jälleen kerran Maddisonin oli täytynyt alistua toisen tahtoon.
Tällä hetkellä he käyskentelivät talon toiseen kerrokseen vievissä rappusissa, Mimi tapansa mukan unohti kaiken muun ja keskittyi tutkimaan bileiden miestarjontaa. Vaaleaverikkö itse näytti lopen kyllästyneeltä rappusissa kulkevien ihmisten väistelyyn ja toisen cheerleaderin kommentteihin, kuka oli ollut kenenkin kanssa ja milloin.
"Toi jätkä taitaa kuulua pentuihin, sen nimi on mun muistaakseni Michael ja se on kolmosella", Mimi julisti jälleen ja osoitti rappusten päässä käyskentelevää, vaaleahiuksista jätkää. Maddison nyökkäsi silmiään pyöräyttäen ja otti pitkän hörpyn boolimukistaan. Turkoosinvivahteiset silmät haravoivat rappusia ja edessä aukeavaa olohuonetta, katse bongasi tutut kasvot yhdeltä sohvalta. "Nyt me mennään tonne alas", Maddison ilmoitti sen enempää kyselemättä ja lähti astelemaan hieman huojuen rappusia alas. Toinen saisi jäädä bongailemaan miehiä vaikka yksinään, vaaleaverikkö ei aikoisi tuhlata enään minuuttiakaan moiseen. Hän oli jo muutenkin niin ärsyyntynyt Mimin vittumaisesta ja varsin katkerasta käyttäytymisestä, eihän se hänen vikansa ollut, että toinen oli saanut hieman kyseenalaisemman maineen.
Vaaleita hiuksia harottiin pois kasvoja peittämästä askeleiden kuljettaessa boolimukiaan ahnaasti tyhjentävää cheerleaderia sohvia kohti. Oli ärsyttävää, etteivät vastaan kävelevät humalaiset ihmiset osanneet väistää ollenkaan. Maddison joutui jopa käyttämään hieman aggressiivisempaa etenemistaktiikkaa, jotta hän itse ei olisi jäänyt muiden jalkoihin.
Sohville päästyään cheerleader hymyili huvittuneena katsellessaan pöydällä olevien boolimukien, tölkkien ja pullojen määrää. Silmät käännettiin Jaredin puoleen, eikä hymy kadonnut minnekään. "Onko nämä kaikki teidän jäljiltä?", kysyttiin puhe hieman sammaltaen sormien kohotessa jälleen hiusten sekaan. Viimeisetkin rippeet omasta mukista kulautettiin kerralla alas, sitten tyhjä muki laskettiin pöydälle Maddisonin istahtaessa sohvan käsinojalle Jaredin viereen(oletin nyt että se sitten istu reunassa).

Jos Maddison ehti hetken aikaa luulla, että Mimi oli todellakin tajunnut hienovaraisen vihjeen siitä, ettei hän viihtynyt toisen seurassa, oli Maddison pahasti väärässä. Brunette cheerleader porhalsi paikalle selvästi juoneena, hihitellen lähes samaan tapaan kuin Beth alkuillasta. Maddison tunsi jopa hieman huonoa omatuntoa siitä, että hän tuppasi käyttäytymään koulukavereitaan kohtaan hieman epäystävällisesti, ainakin välillä. Ehkä se johtui siitä, että Maddisonilla oli aivan erilaiset kiinnostuksen kohteet kuin Bethillä ja Mimillä. Vaaleaverikkö ei välittänyt kaikista tyttömäisistä jutuista - kuten esimerkiksi pyjamabileistä tai tyttöjen illoista - sitten ollenkaan.
Hän viihtyi molempien cheerleadereiden seurassa aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta mitään best friends forever-juttuihin Maddison ei alkaisi näiden kanssa ryhtyä.
Omaan, röyhkeään tyyliinsä Mimi istahti Jaredin kaverin - jonka Maddie tiesi Adamiksi - syliin. Vaaleaverikkö naurahti ääneen, eikä edes vaivautunut peittämään järkytyksensekaista huvittuneisuuttaan. "Mimi...", hän aloitti myötähäpeästä kärsivänä ja pudisteli päätään turkoosinvivahteisten silmien tutkiessa tytön humalaista sekoilua. Toinen ei ollut edelleenkään sanonut sanaakaan, kunhan istuskeli Adamin sylissä ja tyhjensi tiuhaan tahtiin boolimukiaan. "Mimi... Sun kannattaisi vähän hidastaa tota tahtia", Maddison lausui soinnuttomasti naurahtaen ja vilkaisi sivusilmällä Jarediin. Brunette cheerleader tuhahti selvästi loukkaantuneena ja käänsi katseensa vaaleaverikköön, "Mä osaan kyllä huolehtia itse itsestäni", tuo mumisi mongertaen ja laski tyhjän boolimukin muiden tapaan pöydälle. Tosin sihtaus vähän epäonnistui ja muki vierähti pöydän reunan yli lattialle. Mimi kumartui nostamaan sitä lattialta, ja sievään tapaansa menetti koordinaatiokykynsä ja kellahti sohvalta lattialle, kasvot edellä tottakai.
Maddison mietti kahteen kertaan, pitäisikö hänen mennä auttamaan tyttöä vai ei, mutta nousi sitten lopulta seisomaan ja asteli muutaman askeleen bruneten luokse. "Nouse nyt ylös siitä", cheerleader mumisi, vaikka hänen olisi tehnyt mieli huutaa, kuinka helvetin pahasti Mimi häpäisisi itsensä ja siinä sivussa Maddisonin myös.
Brunette selitti jotain täysin ymmärtämätöntä blondin tarttuessa tuon käsivarteen ja kiskoessa tyttöä ylös lattialta. Hetken kikkailun jälkeen Mimi pääsi jaloilleen ja Maddison tyytyi taluttamaan tuon lähimmäille istumapaikalle, johon brunette ei kuitenkaan suostunut jäämään. Hän ei enään edes halunnut, saatika jaksanut katsoa toisen perään. Vaaleaverikkö asteli sohvalle ja istahti takaisin käsinojalle, jossa oli hetkeä aikaisemmin istunut.
"Mikä meno?", Maddison kysäisi ja käänsi katseensa Jaredin puoleen, "Et haluais tulla hakemaan mun kans lisää juotavaa?", blondi lisäsi suupielien kohotessa hymyyn.

Jared hörppi nopealla tahdilla pullon sisältöä kurkustaan alas, vetäen juomaa sisuksiinsa lähestulkoon kilpaa vieressään istuvan Adamin kanssa. Lewis oli, kuten Adam oli alkuillasta ennustellutkin, kadonnut sen sileän tien kun oli sattunut tähän huutosakkiin kuuluvaan Bethiin törmäämään, eikä Jared totta puhuen edes halunnut tietää, mitä jätkä puuhasi ja missä tuo oli. Koripalloilija tyytyi vain juttelemaan rennosti Adamin ja sen tokaluokkalaisen kanssa, vaihtaen pari sanaa välillä sohvan luona käyvien kavereidensa kanssa, mutta kukaan noista jo melkoiseen kuntoon ehtineistä kavereista ei jaksanut kovinkaan kauaa paikallaan pysyä, vaan olivat jo menossa kun olivat vasta juttunsa puolivälissä. Hawkins olikin päätynyt arvailemaan jo useamman tarinan loppua, toivoen, että muistaisi vielä seuraavana päivänä tai tässä joskus kysellä juttujen lopetuksetkin, jos kukaan niitä siinä vaiheessa enää muistaisi.

Käsi pujottautui tummiin hiuksiin haroen niitä epämääräisesti, kun siniset silmät kohtasivat Maddisonin kasvot kaiken ihmisjoukon keskeltä blondin astellessa lähemmäs. Aavistuksen humaltunut katse nuoli neitokaisen sääriä, ennen kuin kohosi takaisin toisen kasvoihin, jätkän virnistäessä rennosti Maddisonin sanoille.
"Suurin osa, luulisin..." Jared hymähti matalasti hieraisten niskaansa, ennen kuin tyhjensi kädessään olleen pullon kokonaan, asettaen sen pöydälle muiden pullojen, tölkkien ja lasien jatkoksi.
"Meillä oli Adamin kanssa jotain kisan tapasta, mut se nyt vähän jäi." Jaredin käsivarsi laskeutui cheerleaderin selän taakse käsinojalle tuon asettuessa istumaan paremmin sohvalle.

Kauaa ei ehtinyt hiljaisuus sohvalla istuvia ihmisiä vallita, kun paikalle ilmestyi tummahiuksinen neitokainen, jonka urheilijat nopeasti tunnistivat samaksi tytöksi, jonka seurassa Maddison oli alkuillastakin tainnut olla – tosin tässä vaiheessa tuo oli selvästi jo humalan puolella ja kikatteli ja hykerteli samaan tapaan kuin Beth, joka oli kaikesta päätellen päätynyt jonnekin päin taloa Lewiksen kanssa.
Jared ei voinut kieltää, etteikö tytön kikattelu olisi hermostuttanut häntä. Ainakin yksi piirre Maddisonissa oli, jota hän arvosti suuremmallakin tasolla, tuo kun ei vaikuttanut aivan samanlaiselta kikattelevalta, kirkuvalta ja rasittavalta barbinukelta, kun useimmat muut huutosakkilaiset tuppasivat vaikuttamaan. Cheerleadereihin hyvä kroppa olikin yleensä suurin houkutin, minkä takia Jared ylipäätään katseli noiden perään.
Kirkkaat silmät seurasivat vierestä, kun brunette istahti häpeilemättä Adamin syliin. Jared saattoi nähdä hämmennyksen kaverinsa kasvoilta, kun tuo yllätettiin rohkealla eleellä. Siinä missä Jared oli… noh, sellainen kun oli, oli Adam naisten seurassa hyvinkin ujo, eikä poikaparka selvästikään osannut päättää, miten hänen täytyisi suhtautua syliinsä istuneen bruneten tekoon.
Hawkins käänsi katseensa hetkeksi Maddisoniin tuon lausuessa ilmeisesti kaverinsa nimen. Mimi… nimi kuulosti jokseenkin tutulta. Ehkä hän oli joskus tavannut tuon jossakin bileissä.... Muistia ei kuitenkaan riittänyt ihan sinne asti, joten katsetta kierrätettiin Maddisonin ja tämän Mimin välillä, selkänojalla istuvan vaaleaverikön kehottaessa kaveriaan hidastamaan tahtia. Ainakin cheerleader taisi olla hyvissä, siihen malliin tuo mongersi, harvinaisen kännisen kuuloisesti vieläpä.
Seuraava tilanne kirvoitti lyhyen, vahingoniloisen naurahduksen Jaredin huulilta, kun Mimi keikahti naamalleen sohvalta lattialle. Adam näytti lähinnä säikähtäneeltä, hymyn hiipiessä hetken päästä jalkapalloilijankin kasvoille. Kakkosluokkalainen poika naurahti muiden mukana, vaikka ilme kertoikin nuorukaisen vain säälivän tyttöä.

Nuorukaiset seurasivat sohvalta, kun Maddison auttoi ystävättärensä pystyyn ja istumaan, vaikkei Mimi siinä kyllä hetkeäkään kauempaa viihtynyt, vaan lähti hoippumaan teille tietämättömille. Jaredin huulet kaartuivat pieneen hymyyn, blondi näytti kyllästyneen kaverinsa töppäilyyn ja ilmeisesti päätti jättää tuon oman onnensa nojaan. Nuorukainen kohotti katseensa hieman korkeammalla istuvaan tyttöön, pörröttäen toisella kädellään hiuksiaan.
"Mikäpä tässä", jätkä vastasi katsahtaen ohi hoippuvaan mustahiuksiseen tyttöön, siirtäen katseensa sinne takaisin Maddisoniin, "ehkä tässä vaiheessa vähän kuivaa, kun kaikki muut on jo hyvissä ja ite alkaa vasta päästä vauhtiin."
"Mieluusti, suuta kuivaakin jo", vastattiin naurun kera, "Adaminkin juomat tais jo loppua, vai?"
Vieressä istuva jalkapalloilija irvisti pudistellen päätään.
"Parempi vaan, että viet sen ehtimään juomista jostain muualta", Adam sanoi osoittaen sanansa Maddisonille, "se uhkaa kitata kaikki mun juomat ku ehti jo vetästä omansa."
Jared kohottautui seisomaan sohvalta, vilkaisten Adamia nauraen, ennen kuin hymyili Maddisonille viitaten tuota mukaansa, koripalloilijan suunnatessa kulkunsa keittiöön.

Maddison virnisti Adamin sanoille, "Taitaa tämä herra olla pahemman luokan viinasieppo?", kysyttiin naurahtaen vaaleaverikön noustessa seisomaan. Askeleet veivät koripalloilijan perässä keittiön suuntaan, kerran cheerleader vaivautui vilkaisemaan olkansa yli, jospa Mimi makaisi jälleen jossakin lattialla muiden juhlijoiden jalkojen seassa.
"Ehkä sun olisi pitänyt ottaa sieltä kaupasta enemmänkin juotavaa", Maddison kommentoi huvittuneena ja astui muutaman ripeämmän askeleen päästen parin juhlijan ohitse Jaredin vierelle. Keittiössä näytti olevan porukkaa, joten varsin monelta taisi olla siinä vaiheessa juotavat loppu. Toivottavasti illan isäntä oli varautunut janoisen ihmislauman juottamiseen, eikä siihen riittäisi pari viinapulloa lantrinkeineen, nyt puhuttiin paristakymmenestä pullosta. Maddison arveli, että illan mittaan ihmiset siirtyivät aina miedoista väkevimpiin, joten pieni riski juomien loppumisen suhteen taisi olla olemassa.
Keittiöön päästyään cheerleader pääsi ensimmäisenä tervehtimään häntä päin kompuroinutta jätkää, joka näytti siltä, että juominen oli aloitettu todella aikaisin. Oli miten oli, jätkä oli kännissä kuin käki. Vaaleaveriköllä oli vaikeuksia pysyä edes pystyssä jätkän pitäessä puoliksi kiinni hänestä ja puoliksi viereisestä seinästä. Keittiössä käyskentelevä porukka naureskeli kovaäänisesti kaverinsä örvellykselle, mikä taisi puolestaan kannustaa jätkää örveltämään entistä enemmän.
"Älä nyt irti päästä!", keittiön pöydällä istuva, siilitukkainen jätkä huusi. Taylorin kavereita, Maddison oli törmännyt tuohon monta kertaa ja olihan jätkä ollut heidän kotonaankin. Dave - tai joku vastaava - taisi olla nimi, tai ainakin lempinimi. Cheerleader onnistui väistämään edelleen uhkaavasti huojuvan jätkän otteesta pois ja vilkaisi tuota lähinnä säälivästi, taisi olla mukavaa olla noin humalassa. "No niin, kato nyt, mitä sä teit... Päästit Taylorin pikkusiskon menemään!", Dave huudahti toruvasti ja hyppäsi pöydältä alas.
Maddison ei jäänyt tarkkailemaan tilannetta sen pidempään, vaan asteli peremmälle keittiöön ja nappasi ensimmäisen täyden boolimukin käteensä. Alkuillasta ne olivat olleet siististi tarjolla, mutta nyt tarjoilu rupesi näyttämään pahasti siltä, ettei esille asetteluun jaksettu tai kyetty panostamaan niin paljoa.
Blondin katse kääntyi Jarediin ja muki kohotettiin huulille. Vahvanmakuista boolia valutettiin reilusti ja säästelemättä kurkusta alas, lantrinkeihin ei todellakaan oltu panostettu, tai sitten juomassa oli huomattava määrä alkoholia. Vapaaksi jäänyt käsi haroi tuttuun tapaan vaaleita hiuksia ja tyhjäksi juotu muki jätettiin keittiötasolle, kyllä sen joku korjaisi pois.
Alkoholin vahva maku poltteli kurkkua edelleen, mutta humala alkoi jo pikkuhiljaa hiipia luihin ja ytimiin. Beth oli varmasti jo sammunut, sillä cheerleader ei ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen, kun hän oli tullut Mimin kanssa alkuillasta sisälle.
Silmät tutkivat edelleen koripalloilijaa, suupieliin kohosi ilman syytä selittämätön hymy ja soinnuton naurahdus kaikkosi vadelmanpunaisten huulten välistä.
Kuten Jared oli aiemmin tainnut mainita, meno olisi huomattavasti parempi, jos olisi itsekin humalassa. Selvinpäin ollessa muiden örveltäminen tuntui lähinnä vituttavan, mutta pikkuhiljaa humalan tarjoama salainen maailma tuntui avautuvan Maddisonillekin.

"Mennäänkö takaisin?", Maddison kysyi kulmiaan kohottaen, käden hipaistessa lupaa kysymättä urheilijan vatsaa. Jätkä taisi olla timmissä kunnossa, tai ainakin niin paidan läpi tuntuneet vatsalihakset antoivat ymmärtää. Blondi hymyili jälleen ja nappasi mukaansa vielä yhden boolimukin - siltä varalta, ettei uutta tarvitsisi ihan heti tulla hakemaan. Humala alkoi huojuttaa aivoja, minkä huomasi jatkuvasti kasvoilla koreilevasta hymystä ja kevyistä naurahduksista, jotka ympäröivien ihmisten tekemiset ja puheet saivat aikaan; kaikki tuntui huomattavasti hauskemmalta ja paskemmatkin jutut tuntuivat naurattavan. Maddison tarttui Jaredin käteen sen enempiä kyselemättä ja lähti kuljettamaan toista perässään takaisin olohuoneen puolelle. Toinen käsi piteli boolimukia ja satunnaisin väliajoin cheerleader hörppäsi suunkostuketta, vaikka se kävellessä hieman vaikeaa olikin, etenkin kun ihmiset tuntuivat törmäilevän toisiinsa lähestulkoon kokoajan.
Takaisin sohvarykelmälle päästyään, Maddison tarkkaili menoa hetken aikaa etäämmältä. Käynnissä näytti olevan jonkintapainen totuus vai tehtävä-peli ja pelaajista suurin osa taisi olla Astonin cheerleadereita, oli mukaan innostunut muutama miespuolinenkin jäsen. Tällaiset pelit menivät aina loppujen lopuksi siihen, että kilpailtiin, kenellä olisi eniten pokkaa. Ei sillä, etteikö blondi olisi itse pitänyt seurapeleistä, mutta rajansa kaikella.
Turkoosinvivahteiset silmät kääntyivät Jaredin puoleen, "Mennäänkö mukaan?", cheerleader vitsaili ja hörppäsi lisää boolia kurkustaan alas.

Jared loi silmäyksen vierelleen ilmaantuneeseen vaaleaverikköön, naurahtaen tuolle rennosti.
"Kenties", vastattiin myötäilevään sävyyn, ja kieltämättä Hawkins oli useaan otteeseen ehtinyt jo miettiä, että miksei hän ollut ottanut kaupasta enempää kuin yhden pullon... Toisaalta kyllä Barneseiden talosta löytyi ties mitä, jos hän kävisi hieman kyselemässä, mutta ikävä tosiseikka oli se, että nuorukainen oli aivan liian laiska moiseen. Luojan kiitos keittiöstä kuitenkin löytyi varsin kätevästi monen saavin edestä boolia, eikä se nyt niin pahaakaan ollut, että juomapuoli nyt ainakin oli kunnossa.

Keittiöön astuessa ensimmäisenä vastaan tuli jätkä, joka kompuroi itsensä lähestulkoon suoraan Maddisonin syliin. Siniset silmät siristyivät, kun huoneessa notkuvan porukan mölinän seasta kuului selvästi erottuvat sanat, jotka saivat Jared kohottamaan kulmiaan. Pöydällä istuvan siilitukkaisen jätkän, jonka Jared tunnisti Daveksi ja samalla Taylor Morrisin kaveriksi, sanat saivat koripalloilijan vilkaisemaan tuota välinpitämättömästi, seuraten sitten Maddisonin jäljessä keittiöön, tuuppien edelleen sattuvia humalaisia ihmisiä syrjään.
Tumman mahongin värisellä pöydällä oli pari booliastiaa, mukeja ja useampia tyhjiä astioita, lyttyyn rutistettuja mukeja ja pulloja. Jared nappasi toiseen käteensä yhden mukeista, kippasi siihen boolia ja kulautti puolet alas, irvistäen pienoisesti. Joku oli tainnut käydä hulauttamassa sekaan lisää viinaa, viimeksi juoma ei ollut aivan näin tujua.

Silmät seurasivat ohi kulkevaa porukkaa arvioivaan sävyyn, kiinnittäen kuitenkin huomionsa sievään seuralaiseensa, kun tuo naurahti korvia hyväilevällä äänellä. Tytön hymyyn vastattiin pienellä, suupieleen ilmestyneellä virnistyksellä, ranteen kallistaessa kädessä ollutta boolimukia niin, että se tyhjeni ja löysi sitten paikkansa kaikkien muiden tyhjien mukien seasta pöydältä.
Cheerleaderin kysymykseen vastattiin nopealla nyökkäyksellä, Jaredin virneen saadessa pari astetta syvyyttä, kun Maddison ohimennen hipaisi häntä.
Samassa nuori mies huomasikin olevansa johdatettavana takaisin, kurottautuen pikaisesti takaisin keittiön pöydän suuntaan napaten itselleen vielä täyden boolimukin mukaan, ennen kuin olikin blondin vietävänä keskellä sitä rasittavan humalaista ihmismassaa, joka tuntui kaatuvan päälle kun ohi käveli, ja kaikki Hawkinsin päälle kaatumassa olevat henkilöt saivatkin osakseen pistäviä katseita. Jätkä pujotti kätensä blondin otteesta, kietaisten sen sitten kevyesti toisen vyötärölle, hymyillen nopeasti tytölle ottaen uuden siemauksen boolistaan.

Sohvien luona näytti olevan kiitettävästi ihmisiä, alussa innokkaimpina tanssimassa olleet roikkuivat nyt sohvien täytteenä. Siniset silmät kulkivat huoneen ympäri bongaten useampia niille sijoilleen sammuneita ihmisiä, ja pari kaveriaan, jotka tuhersivat parhaillaan jonkun tuntemattoman naamaan ties mitä häröyksiä, kirvoittaen turhautuneen naurahduksen Jaredin suusta. Jotkut eivät tuntuneet koskaan kasvavan aikuisten mittoihin, tuollaiset kun kuuluivat pikemminkin alakouluun.
Samaa voisi sanoa tylsistä seuraleikeistä, pullon pyörityksestä ja Seven minutes in heavenista ja vastaavista, joiden koripalloilija ajatteli pikemminkin kuuluvan pikkutyttöjen prinsessa synttäreille kuin high schoolissa opiskelevien nuorten bileisiin, ja silti ne kaikki tuntuivat aina olevan joka paikassa suuressakin suosiossa. Tästä mielipiteestään johtuen Jared vilkaisi Maddisoniin epäilevänä, vilkaisten sitten blondin katsomaan suuntaan, tullen siihen tulokseen, ettei toinen voinut olla tosissaan.
"Oikeesti?" Jared kysyi kulmaansa kohottaen, vilkaisten uudelleen cheerleaderporukkaan ja pariin jätkään, jotka ilmeisesti pelasivat jotakin akselilta pullonpyöritys-totuus vai tehtävä.
"Jos haluat", nuorukainen vastasi sitten koruttomasti hörpäten boolimukinsa kerta kulauksella tyhjäksi. Jos hän aikoisi osallistua tuommoisiin peleihin, hänen täytyisi olla pienissä sievissä ja vähän isommissakin sievissä.

Maddison naurahti. Pullonpyöritys oli naurettava idea, mutta toisaalta pelaamisen lomassa sai tietää meheviä faktoja muista ja mitä enemmän porukka joi, sitä avoimemmin asioita puittiin. Sama päti kuitenkin myös cheerleaderiin itseensä, eikä hän ehkä halunnut jakaa kaikkia asioitaa muiden kanssa.
"Ei oikeesti", Maddison virnisti kulmiaan kohottaen ja hörppäsi jälleen viinaa kurkustaan alas. Olo alkoi kieltämättä olla ehkä hieman... Tai no ei niin hiemaakaan humalainen. "Me keksitään kyllä varmasti jotain parempaakin tekemistä", blondi totesi heleästi naurahtaen. Tuskin Jaredin seurassa aika ehtisi käymään pitkäksi, varsinkin nyt, kun alkoholi virtasi veressä ja kaikilla tuntui olevan kova meno päällä - paitsi niillä raukoilla, jotka olivat onnistuneet jo nukahtamaan. Ehkä Maddison jopa vihjaili äskeisellä lausahduksellaan, mutta ei hän sitä itse olisi enään tajunnut, viina tuntui vievän osan aivokapasiteetista mennessään. Kädessä olevaa boolimukia ei jätetty muutamaa minuuttia pitemmäksi rauhaan, vaan alkoholia kumottiin huikka toisensa perään sekoittamaan päänuppia vielä hieman enemmän. Onneksi hänestä hei humalassa tullut sellaista kuin esimerkiksi Mimistä tai Bethistä... Nyt puhuttiin niistä tytöistä, jotka halusivat olla huomion keskipisteenä ja kuvittelivat olevansa cooleja oksennellessaan ympäriinsä ja pitkin seiniä. Totuus oli, että humalassa Maddison oli avoimempi ja hän sai lähes tulkoon aina omituisia päähänpistoksia, jotka tietenkin toteutettiin sen pidempään miettimättä.
Mitään kauhean rikollista tai typerää hän ei ollut vielä tähän mennessä keksinyt, mutta ehkä sekin aika koittaisi. Paria putkareissua ja muutamia rikesakkoja lukuunottamatta Maddison käyttäytyi humalassakin kuuliaan kansalaisen tavoin eikä tehnyt olemassaolostaan sirkuksen kokoista numeroa.
Turkoosinvivahteiset silmät kääntyivät koripalloilijan puoleen, "Kai herra Hawkinsilla on jo mielessään joitakin suunnitelmia?", tyttö kysyi puhe hienoisesti sammaltaen. Hiuksia harottiin päälaelle katseen kiertäessä lähiympäristössä, joka puolestaan käsitti olohuoneen sohvien lisäksi riehuvat tai sammuneet ihmiset. Musiikki tuntui pauhaavan lujempaa kuin alkuillasta, ehkä alkoholi teki osan ihmisistä kuuroiksi.

Mimiä tai Bethiä ei näkynyt missään, mutta rehellisesti sanottuna eipä Maddison kavereitaan paljoa kaivannutkaan. Hän tiesi, että kummatkin kyselisivät ja utelisivat loppuillan tapahtumista - etekin nyt, kun cheerleaderin seuralaisena oli ollut Jared Hawkins. Eikä näille kahdelle tytölle vastattu kyllä tai ei, vastaukseksi hyväksyttiin vain yksityiskohtainen selostus illan tapahtumista ja niin edelleen... Maddisonille tuskin jäisi yhtäkään omana tietona pidettävää asiaa.
Boolimukista juotiin viimeisetkin lirut vahvan makuista litkua ja muki jätettiin olohuoneen pöydälle, kyllä sen joku siivoaisi mennessään. Cheerleader pani merkille sen tosiasian, ettei bileissä ollut vielä syntynyt yhtäkään tappelua. Tiedä sitten, johtuiko se siitä että kaikki riitapukarit olivat jo sammuneet, vaiko kenties siitä että porukalla näytti olevan ihan hyvä fiilis näin yleisesti ottaen. Paikalle oli luultavasti osuneet kaikki ne 'rakastan jokaista ihmistä ollessani humalassa'-tyypit, mikä saattoi olla ihan hyväkin juttu. Kukaan tuskin kaipaisi kunnon draamaa, vaikka oletettavasti illan aikana kehkeytyisi vielä ainakin yksi kolmiodraama. Niin kävi aina, joten tuskin tämäkään kerta olisi poikkeus.
Maddison katseli ympärilleen ja istahti ensimäiselle vapaaksi toteamalleen paikalle, vaikka sohvalla käyskenteleviä olikin jo aikamoinen määrä. Riittäisihän siinä tilaa Jaredillekin, sopu sijaa antaa, vai miten se meni? Illan aikana oli ilmiselvästi syntynyt muutama uusi pariskunta, tiedä sitten, oliko nämä parit pitempiaikaisia vai vaan ja ainoastaan yhden illan kestäviä. Aamulla erottaisiin sekä fyysisen että moraalisen krapulan rikastuttamina, eikä koulussa edes tervehdittäisi tai keskusteltaisi yön tapahtumista. Olihan joukossa tietenkin niitä jätkiä ja tyttöjä, joilla oli luonnonomainen tarve huudella seksikokemuksiaan pitkin poikin. Yleensä tytöt leimattiin tällaisen käytöksen jälkeen halvoiksi, lutkiksi ja niin edelleen. Jätkillä taasen ego kasvoi parilla neliömetrillä lisää ja muiden silmissä kyseiset henkilöt nousivat lähes palvonnan kohteiksi.
Maddison ei ymmärtänyt sellaisen päälle yhtään mitään. Ei sillä, etteikö hänellä olisi koskaan ollut näitä yön kestäviä pikaromansseja, mutta ei silläkään, että niitä olisi ollut paljon. Cheerleader oli vähän sellaista ujomman puoleista sorttia, aikanin näissä makuuhuoneasioissa. Olihan hänellä kosiskelijoita ollut, sitä ei käynyt kieltäminen. Se taasen oli eri asia, kuinka monta prosenttia näistä kosiskelijoista oli saanut rukkaset - ja se prosenttiluku oli korkea.
Turkoosinvivahtaiset silmät kääntyivät Jaredin puoleen blondin ristiessä sievästi jalkansa, hiuksia pöyhittiin vähän parempaan kuntoon. "Niin... Niitä suunnitelmia?", hän kysyi kulmiaan kohottaen ja hymyili tuttuun, sievään tyyliinsä.

Jätkä nakkasi tyhjennetyn boolimukin läheisimmälle pöydälle täydellisellä heitolla – kuinkas muutenkaan, ei hän suotta kuulunut Astonin koripallojoukkueeseen. Huokaisten helpotuksesta Jared teki leikkimielisesti ristinmerkin luoden katseen kattoon, kun Maddison tiedotti, ettei ollut tosissaan. Vaikka ele olikin tarkoitettu lähinnä vitsiksi, oli Hawkins myös tosissaan, koska kuten aiemmin mainittu, hän ei juurikaan arvostanut seurapelejä. Ainakaan sellaisia, mistä tässä tapauksessa oli kysymys. Ja kaiken lisäksi hän ei toivonut sitä, että menisi kännipäissään kertomaan omia asioitaan joillekin täysin tuntemattomille tyypeille, ja hänestä alkaisi liikkua ties millaista juorua Astonissa, juttuja kun sai väännettyä moneenkin muotoon – ja Jared kuitenkin halusi pitää julkisivunsa kunnossa. Kyllä nuori mies tiesi, että osa hänen taakseen jättämistä tytöistä kertoi asioita eteenpäin ja hänen maineensa koulussa oli… noh, ehkä vähän pelimiesmäinen. Mutta eipä tuo ollut koskaan estänyt ketään vastakkaisen sukupuolen edustajaa olemasta hänen kanssaan, hänen charminsa taisi olla pettämätön.

Mustahiuksinen kohotti viekkaaseen sävyyn kulmiaan tytön sanoille, rekisteröiden sitten Maddisonin esittämän kysymyksen. Jaa, että oliko suunnitelmia?
Voi kulta, kun tietäisitkin, mitä suunnitelmia.
"Eiköhän me jotain keksitä", urheilija virnisti vinosti, haroessaan mustia hiuksiaan hajamielisenä. Vaaleaverikön puhe sammalsi, mistä Jared päätteli tuon alkavan kohta olla melkoisessa kännissä – ottaen vielä huomioon sen, että toinen latoi sisäänsä boolia yhä kiihtyvällä tahdilla. Ja tuolla menolla Maddison ehtisi sammua, ennen kuin he ylipäätään ehtisivät keksiä mitään tekemisen arvoista.

Pitkänhuiskea nuorukainen seurasi tytön esimerkkiä, ollen istumassa sohvalle toisen viereen, luoden kuitenkin silmäyksen vieressä olevaan kaksikkoon, joka sohvan selkänojaa vasten yrittivät mitä ilmeisimmin tukehduttaa toisiaan kieliinsä.
"Hommatkaa huone", Jared ärähti keskeyttäen jokseenkin kiihkeäksi menneen hetken, alimmaisena kasvot poikaan päin olevan tytön näyttäessä pelästyneeltä, ennen kuin tuo hymyili tietäväisesti seuralaiselleen, lähtien raahaamaan tuota paidan kauluksesta luoja vain tietää minne.
Siniset silmät seurasivat hetken kaksikon menoa, pojan rojahtaessa sitten Maddisonin viereen, käden asettuessa selkänojalle tytön taakse. Katse kävi huonetta läpi, rekisteröiden eräästä nurkasta sen vaaleahiuksisen tokaluokkalaisen, jonka kanssa Jared alkuillasta oli hengannut Adamin kanssa. Poikaparka näytti lievästi eksyneeltä ollessaan erään cheerleaderporukkaan kuuluvan vaaleahiuksisen tytön piirityksen kohteena. Tuolla menolla kaveri ei kyllä saisi naista, kun näytti pelottavan paljon nurkkaan ajetulta hiireltä varustettuna jäniksen ilmeellä, kun auton valot sokaisevat sen hetkeä ennen kuin kaniparka jää alle.

Vierestä kuuluvat sanat herättivät Jaredin ajatuksisaan, pojan kääntyessä sohvalla enemmän Maddisonin puoleen, hymyillen tuolle hurmaavasti. Siniset silmät kylläkin katselivat toisen paljaita sääriä jo nuolevaan sävyyn, eikä katsetta edes viitsitty peitellä tai kääntää pois – humala alkoi vaikuttaa Jaredinkin päässä, ei ehkä ihan yhtä pahasti kuin joidenkin muiden, mutta vaikutti kuitenkin. Hän ei liiemmin nauttinut pään uittamisesta vessanpöntössä ja omaan oksennukseen hukuttautumisessa, joten ne kerrat, jolloin jätkällä oli mennyt hieman yli, saattoi laskea yhden käden sormilla. Lisäksi Jared ei pitänyt siitä tunteesta, ettei hallinnut tilannetta, hän kun oli tottunut aina ja kaikkialla olemaan tilanteen herra. Ja sammuminen oli asia, jota inhottiin koripalloilijan koko sydämellä, hän oli kerran sattunut sammumaan, eikä aamulla herääminen ollut ollut kovinkaan viehättävä kokemus. Hän kun oli herännyt San Diegon toiselta laidalta seuranaan joku halpa lumppu, joka kiehnäsi vielä aamullakin kiinni, vaikka Hawkins melko selvin sanakääntein ilmoitti, ettei pitänyt naista missään arvossa. Arviointikyky oli siis illan aikana laskenut sen verran, että pojan humalaisilla silmillä tuo neiti oli näyttänyt viehättävältä, mutta aamulla se oli kyllä kaikkea muuta. Ja sammunut vielä sinne röttelöön, ei luoja sentään. Jared sai vieläkin vilunväristyksiä pelkästä ajatuksesta.
"Hmh, olisiko ehdotuksia?" kysyttiin sitten leikittelevään sävyyn, katseen kohotessa toisen sääristä tuon kasvoihin, hymyn yhä keikkuessa jätkän huulilla. Hawkins ojensi kätensä, sipaisten kevyellä kosketuksella pari Maddisonin vaaleaa hiusta tuon korvan taakse, palauttaessaan kätensä vielä sipaisten kuin vahingossa tuon kaulan pehmeää ihoa, silmäillen sitten tyttöä odotellen saavansa jonkin näköistä reaktiota.

Maddison saattoi vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, jonka perusviikonloppuun kuului sekä perjantaina että lauantaina ryyppääminen ja mokailu niin, että sunnuntaina oksennettiin vessanpönttö tukkoon ja hävettiin tehtyjä tekoja seuraavaan viikonloppuun asti.
Kyllä hänelläkin lähti välillä mopo käsistä ja välillä tuli tehtyä kaikkea typerää, mutta ei mitään sellaista, mistä saisi kyseenalaisen lutkan maineen. Oikeastaan, hän oli aika tarkka siitä, kenen kanssa tuli touhuttua ja mitä. Kertaakaan hänen ei ollut tarvinnut lähteä aamulla evakkoon, kun vierestä olikin löytynyt joku vähemmän omaa silmää miellyttävä mieshenkilö. Jos typeräksi voitiin laskea kaikki pieni rötöstely, niin Maddison oli sitten tehnyt jotakin typerää. Tiedä sitten, tiedostiko vaaleaverikkö itse sitä tosiasiaa, että hän ajautui lähestulkoon aina jotakin kautta sellaiseen seuraan, jossa oli tyyppejä, jotka nauttivat häiriköinnistä ja pikkurikoksista. Kaikki sellainen oli Maddisonin mielestä jännittävää ja hän halusi itse kokeilla sellaisia juttuja, joita ne San Diegon kovimmat tyypit tekivät; ajoivat humalassa ja varastelivat. Cheerleader oli tosin varastanut vain muutaman suklaapatukan tai tikkarin, mitään sen suurempaa hän ei ollut uskaltanut viedä adrenaliininhimosta huolimatta. Humalassa ajamista hän oli kokeillut kerran ja yleisestä häiriköinnistä hän oli päässyt putkaan asti, huumeita hän oli kokeillut kerran. Silloinkin vain kannabista, jos sitä kykeni edes huumeeksi kutsumaan. Silti olisi ollut hyvin, hyvin epäsopivaa kutsua Maddisonia miksikään astetta vajaaälyisemmäksi, sillä hän kuitenkin loppujen lopuksi tunsi huonoa omaatuntoa ja saattoi katua törttöilyjään. Mitään murhaajaa tai pidättelemätöntä rikollista hänestä ei tulisi koskaan, toistaiseksi riitti vain pienet adrenaliinirepäisyt ja sillä hyvä. Jokainen oli varmasti jossain nuoruudensa vaiheilla kokeillut rajojaan ja samalla vähän muidenkin.
Taylor ja vanhemmat eivät tietenkään olleet iloisia kuopuksen vastuuttomasta toiminnasta, vielä kun he tunsivat tytön taipumuksen ihailla kaikkea sellaista, mitä normaalit ihmiset olisivat pitäneet paheksuttavana. Mikä sai hänet sitten pitämään näitä normaaleja ihmisiä niin tylsinä, että vaaroja ja vaarallisia tilanteita oli silloin tällöin pakko lähteä hakemalla hakemaan? Sen kun vain tietäisi. Oli miten oli, Maddison oli kuitenkin ihan normaali, tietääkseni ainakin.

Humalassa oli ihan mukava olla, niin kauan kuin itseään pystyi hallitsemaan eikä meno ollut sellaista, että kaatuiltiin joka toisella askeleella ja puhe oli ranskan ja venäjän sekoitusta. Tällä hetkellä Maddison piti siitä olotilasta, joka hänellä par'aikaa oli. Rento ja itsevarma. Silloin pystyi puhumaan ihan tuntemattomillekin, vaikka eipä selvinpäin oleminen yleensä ainakaan ollut cheerleaderia estänyt. Tietyllä tavalla estot kuitenkin hävisivät, eikä sanomisia osattu enään miettiä ihan niin tarkkaan. Kaikki tuntui mukavalta, mutta tekemisen puute tuntui päätähajottavalta, nyt tarvittaisiin jotakin toimintaa.
Jared kysyi cheerleaderilta ehdotuksia suunnitelmien suhteen, mikä sai Maddisonin kääntämään katseensa koripalloilijaan. Toisen eleeseen vastattiin kujeilevalla ja leikkimielisellä hymyllä ja nuorukaisen hipaisu kaulalla tuntui saavan väreet kulkemaan pitkin vartaloa.
Hetken aikaa Maddison mietti, mitä tekemistä edes olisi tarjolla ja mitä tohtisi ehdottaa. Kerta Jared ei seurapeleistä näyttänyt pitävän, se vaihtoehto suljettiin automaattisesti pois. Vaaleita hiuksia harottiin jälleen tottuneesti, vaikka tällä kertaa liike oli hitaammanpuoleinen, syyttäkäämme humalaa. "Täällähän pitäis olla uima-allas?", cheerleader aloitti ja kohotti kysyvänä kulmiaan. "Mennään uimaan", hän sitten virnisti ja nojasi sohvan selkänojaan vilkuillen kattoa, käännähtäen sitten koripalloilijan puoleen. Katse muuttui haastavaksi Maddisonin purressa alahuultaan, "Jos ei kelpaa, niin sitten sä saat hoitaa tämän illan aktiviteettipuolen", todettiin hivenen ehkä flirttailevaan sävyyn. Asentoa vaihdettiin niin, että cheerleader istui sivuttain, kasvot Jaredin puoleen. Vähän niin kuin huomaamatta vaaleaverikkö laski kätensä toisen reidelle ja hymyili, "Mä uskon että tässä talossa se altaan vesikin on lämmitetty", Maddison totesi kumartui hivenen lähemmäs toista. Reidellä levännyt käsi vaelsi koripalloilijan vatsaa pitkin tuon rintakehälle, "Susta mä en tiedä, mutta mä menen ainakin kokeilemaan, kuinka lämmintä se vesi on", cheerleader naurahti ja tutkaili nuorukaisen silmiä hetken aikaa. Sen pidemmälle miettimättä ja sen suuremmin seurauksia surematta hän painoi lyhyen suudelman Jaredin huulille, sitten Maddison nousi ylös ja katseli hetken aikaa ympärilleen. "Seura tekis kuitenkin hyvää", hän ilmoitti kasvot hivenen hymyssä ja otti muutaman askeleen taaksepäin.

Siniset silmät katselivat kiinnostuneina Maddisonin sieviä kasvoja, tytön kysellessä uima-altaan perään. Sanoihin vastattiin nopealla nyökkäyksellä nuorukaisen kohottaessa kulmaansa, kiinnostuksen kasvaessa entisestään. Eikä tytön ehdotus todellakaan paha ollut. Uiminen itse asiassa sopisi paremmin kuin hyvin, ja koska Jared sattui tietämään, että Barnesien talon pohjimmaisessa kerroksessa sijaitsi toinen uima-allas sen ulkoaltaan lisäksi, joka oli takapihalla, tuolla ei ollut mitään uimista vastaan. Alakerran altaalla tuskin olisi ketään, ja hän pääsisi viettämään kaksin aikaa Maddison Morrisin kanssa, eikä Jared pistäisi sitä ollenkaan pahakseen.

Blondin haastavan oloiseen katseeseen vastattiin toisella samanlaisella – virneen kera kuorrutetulla.
"Kuulostaa paremmalta kuin hyvältä", koripalloilija vastasi flirttailevaan sävyyn. Syvän siniset, pienellä humalaisella kiillolla varustetut silmät käväisivät neitokaisen kädessä, joka nyt lepäsi nuoren miehen reidellä, kiiveten sitten hitaasti takaisin Maddisonin kasvoihin.
"Niin no, eiköhän se lämpenisi ajan myötä..." Jared vinoili matalla äänensävyllä, katsellen intensiivisesti edelleen cheerleaderia, joka äkkiä painoikin huulensa jätkän huulille. Suudelma oli lyhyt, mutta tarpeeksi pitkä siihen, että Jared oli saatu kiinnostumaan – tai ehkä pikemminkin kiinnostumaan toteuttamaan kaiken maailman päänsisäisiä suunnitelmiaan.

Katse seurasi tiiviisti mukana kun Maddison nousi sohvalta, ottaen muutaman taakse päin suunnatun askeleen sievillä säärillään. Edelleen sohvalla istuva koripalloilija hymyili tytölle hurmaavaan sävyynsä, kohottautuen sitten seisomaan, ollen kahdella askeleella tytön kiinni.
"Mä sattuisin tietämään, että alakerroksesta löytyy allas, jossa ois ehkä hieman… yksityisempää", poika mutisi Maddisonin korvaan, antaen huuliensa lipua hieman alemmas, tytön kaulalle, jätkän perääntyessä sitten kauemmas toisen luota, virnistäen pikaisesti, ottaen muutaman takaperin askeleen säilyttäen katsekontaktin, kääntyen sitten takaisin kulkusuuntaansa, olettaen (ja samalla toivoen) Maddisonin seuraavan perässä.
Jared luovi tien humalaisten ihmisten keskeltä eteiseen, jossa katosi ulko-oven läheisyydessä olevasta ovesta sisään hämäriin portaisiin, jotka päätyivät alakerrokseen. Ensimmäisenä vastassa oli kuntosali, seuraavana varsinainen luksuskylpyhuone (no, ei vetänyt vertoja Hawkinsien kylpylälle...) ja viimeisenä aivan perällä hyppylaudalla varustettu uima-allas. Tummille, kaakeloiduille seinille heijastui veden liike, Jaredin silmäillessä ympärilleen arvioivana. Kuten hän oli arvellutkin, kukaan ei ollut eksynyt alakerrokseen.

Jaredin mainintaan yksityisyydestä ja alakerran uima-altaasta saivat Maddisonin hymyilemään mielessään voitonriemuisesti, päällepäin tyydyttiin hymyilemään kujeilevaan ja leikkisään tyyliin.
Kieltämättä yksityisyys ei olisi yhtään huono idea ja Maddison uskoi, että Jared ei kaipaisi yksityisyyttä sen takia, ettei tuo kehtaisi polskutella muiden ihmisten nähden, päinvastoin. Jos cheerleader itse olisi ollut mies ja omistanut samallaisen kropan kuin toisella, hän liikkuisi luultavasti paidattomana kaksikymmentä neljä tuntia vuorokaudessa vatsalihaksiaan ja hauistaan ihaillen.
Sen suurempia sanomatta Maddison lähti seuraamaan koripalloilijaa tuon vanavedessä alakertaa kohden ja livahti jossakin eteisen tienoilla toisen perässä toisesta ovesta sisään.
Hetkellisen pettymyksen kykeni näkemään vaaleaverikön kasvoilta; kuntosali?! Sitten paljastui suoranainen kylpylä, jolle ei Morrisien kylpyhuoneet vetäneet vertaa. Pettymys vaihtui tyytyväiseksi hymyksi katseen seilatessa huonetta ja kutsuvana välkkyvää uima-allasta, toivottavasti hän ei kuitenkaan hukkuisi. Sen verran humalaiselta olo tuntui, että hetken aikaa Maddisonin oli mietittävä, mitä hänen pitikään sanoa. Muutamaan otteeseen hän oli jo alottamassa puheenvuoroaan, mutta hiljeni aina ennen kuin oli ehtinyt sanaakaan sanoa.
"Niin... Uimaan vaan", cheerleader naurahti ja kiskoi sen suurempia jaarittelematta valkoista toppia päältään. Kengät riisuttiin hieman vaivalloisesti ja farkkushortsien kanssa sama homma, touhu näytti hieman huojuvalta mutta missään örvellyskunnossa Maddison ei ollut.
Kaikkien niiden valmiiksi vähäisten vaatteiden alta paljastuivat hyvinkin tyttömäiset, mustat pitsialusvaatteet. Samaa sarjaa, tottakai. Bikineitä Maddison ei ollut varannut mukaan, eihän hän edes tiennyt päätyvänsä uimaan jonkun Barnesin uima-altaaseen.

Katse viipyi koripalloilijassa toisen kulman kohotessa hivenen ylemmäs, "Ei kai herra ajatellut vaatteet päällä uida?", kysyttiin epäilevästi, mutta väkisin ylöspäin nykivät suupielet pilasivat muuten vakavana pysyneen naaman.
Monia muita olisi ehkä surettanut mahdollisesti leviävät meikit, mutta Maddison ei jaksanut itkeä vedenkestäväksi lupaillun ripsivärin perään. Hui kamala, hän näyttäisi aamulla varmaan muutenkin katuojassa uineelta rotalta, joten ketä kiinnostaisi vaikka meikit leviäisivätkin ennen aikojaan? Niin kävisi kuitenkin.
Altaan päässä jököttävä hyppylauta näytti ihan houkuttelevalta, mutta vähemmän tuttuun tyyliinsä Maddison turvautui portaisiin, joita pitkin cheerleader laskeutui veteen. Toden totta Barnesit lämmittivät uima-altaansa, sillä vesi ei ollut yhtään kylmää. Vaaleaverikkö kääntyi uidessaan kasvot koripalloilijaan päin ja puraisi hivenen flirttailevasti alahuultaan, hän toden totta oli humalassa. Ei sillä, kyllä Jaredille kelpaisi flirttailla selvinkinpäin, mutta Maddison oli ehkä sellaista tyyppiä joka tarvitsi aluksi rohkaisua ja siitä se sitten lähtisi.

Syvän siniset silmät viipyivät Maddisonin vartalolla kartoittaen jokaisen neliösentin paljastuvasta ihosta, kun blondi riisui toppinsa ja shortsinsa altaan reunalle. Toisen sanoille naurahdettiin matalasti, silmien pysyessä tiiviisti cheerleaderissa.
Jared katseli toista nuolevaan sävyyn, eikä voinut muuta ajatella, kuin että hyvältä näytti. Alusvaatteetkin olivat juuri hänen mieleensä, joten koripalloilijalla ei kyllä ollut minkäänlaista valittamisen sanaa toisen ulkomuodosta.

"En kai nyt sentään", Jared virnisti vaaleaverikön kysymykselle, vahvistaen sanojaan tiputtamalla mustan nahkatakin harteiltaan lattialle lähelle Maddisonin jättämään vaatekasaa. T-paita seurasi takkia lattialle, paljastaen nuoren miehen sixpackin ja vahvat käsivarret, jotka molemmat kielivät ankarasta treenaamisesta - lihakset kun eivät itsekseen kasva.
Nuorukaisen katse viipyi jo veteen laskeutuneessa tytössä, Hawkinsin hymähtäessä potkiessaan kengät ja sukat jaloistaan, samalla kun mustat farkut tipautettiin nilkkoihin, päälle jääden mustat Calvin Kleinin bokserit. Flirttaileva virnistys heitettiin Maddisonin suuntaan Jaredin kävellessä altaan reunalle jopa hävyttömän itsevarmasti - Jared Hawkinsilla ei ollut tapana ujostella ja häpeillä itseään, eikä siihen kyllä syytäkään ollut.
Maddisonin valitsemien portaiden sijaan Jared ponnisti altaan reunalta itsensä veteen. Sulava pää edellä hyppy veteen ilman sen suurempia pärskeitä oli aikamoinen saavutus ja kunnioitettava suoritus, kun otti huomioon, että urheilija oli ehtinyt kumota illan aikana yhtä sun toista alkoholipitoista juomaa kurkustaan alas.

Veden pinta rikkoontui kun Jared kohotti päänsä pinnan yläpuolelle, käden käydessä haromassa mustalta näyttäviä hiuksia. Vesi ei ollut kylmää, eikä sitä viileäksikään voinut sanoa, joten hänen pitäisi kai onnitella Barneseita veden lämmityksen onnistumisesta, mutta jätkä oli lähinnä pettynyt – pieni viilennyt ei olisi tehnyt lainkaan pahaa. Mutta nekin ajatukset jäivät hyvin nopeasti ajatuksissa täysin toissijaisiksi, kun Jared sai muuta mietittävää saatuaan kalasteltua Maddisonin takaisin näköpiiriinsä.
"No? Mitä pidät?"
Kysymyksen saattoi toki tulkita monilla eri tavoilla, ja se oli tarkoituskin. Kulmaa kohotettiin hiven ylöspäin ja jäätiin odottamaan blondin vastausta, koripalloilijasta oli kiinnostavaa nähdä, miltä kannalta tyttö kysymyksen ottaisi: siltä, että hän kysymyksensä koski allasta ja veden lämpötilaa vai ihan jotain muuta.