Make you come alive, I can take you higher k15

Aiemmista epäilyksista huolimatta Hawkinsilla ei näyttänyt olevan minkäänlaisia vaikeuksia riisuutua vaatteistaan ja liittyä Maddisonin seuraan altaan puolelle.
Veteen hyppääminen oli kyllä näyttävämpi kuin cheerleaderin varovainen laskeutuminen rappusia pitkin, mutta kumpikohan oli pahemmassa humalassa? Luultavasti se heikompana pidetyn sukupuolen edustaja. Jaredin esittämälle kysymykselle Maddison naurahti aluksi leikkisästi ja lähti lipumaan vedessä selkä menosuuntaan päin, pitäen turkoosinvivahteiset silmänsä tiukasti koripalloilijassa. "Kumman vastauksen sä haluat kuulla?", vaaleaverikkö vastasi kysymyksellä vakavoituen hieman, mutta humalansa takia hän ei saanut kasvojaan täysin peruslukemille. Ilme oli enemmänkin odottava, tai sellaiseksi se muuttui viimeistään siinä vaiheessa, kun cheerleaderin kulmat kohosivat hivenen ylemmäs. Hän voisi kyllä kertoa mielipiteensä altaasta ja paikasta muutenkin, tai valaista Jaredia mielipiteistään, jotka koskivat tuota.
"Mun mielestä sisustus on surkea, tai ehkä seura on sitten niin silmiäruokkivaa, että se saa kalliinkin sisustuksen näyttämään halvalta", Maddison lausahti naurahtaen ja päästi itsensä uppoamaan veteen aina kasvoja myöten. Takaisin pinnalle noustuaan kädet sivelivät kasvoille valuneita hiuksia taaksepäin.
"Mitä näkyy?", cheerleader esitti kysymyksen, johon kykeni vastaamaan monella tapaa, aivan kuten Jared teki aikaisemmin. Olihan hänelläkin oikeus tietää toisen mielipide siitä sisustuksesta ja...

Uimisesta ei meinannut tulla oikein mitään. Maddison tyytyi lähinnä lipumaan vedessä paikallaan, joutuihan siinä hieman työskentelemään pysyäkseen pinnalla.
Vaikka uima-allas olikin varmasti talon syrjäisimmässä kolkassa, musiikki pauhasi sinne saakka. Etäisesti tosin, melodiat ja basso kuului vaisusti, mutta sanoista ei kyennyt saamaan selvää. Jälleen kerran cheerleader katosi vedenpinnan alapuolelle ja sukelsi jonkun matkaa, tarkemmin sanottuna kuroi umpeen hänen ja koripalloilijan välisen matkan.
Pintaan Maddison nousi koripalloilijan selän takana ja hipaisi tarkoituksellisesti tuon hartioita kädellään. Muutamalla vedolla hän siirtyi toiselle puolelle Jaredia ja oli nyt kasvokkain tämän kanssa, hengitys oli edelleen hivenen kiihtynyt äskeisestä sukeltamisesta. Soinnuton naurahdus karkasi punertavien huulten välistä.

laatu... en ees sano mitään

// älä sano, koska toi oli hyvä :---)

Vaaleaverikön esittämälle vastakysymykselle vain kohotettiin ovelasti kulmia, huulilla koreillessa itsevarma, hyväntuulinen virnistys. Miksipä hän ei edes olisi hyvällä tuulella? Hän oli kaksin kauniin cheerleaderin kanssa Barnesien hulpean talon alimmassa kerroksessa uima-altaalla, vaatetuskin oli vähentynyt eikä se saanut Jaredia tuntemaan oloaan millään tavalla vaivaantuneeksi, kuten ehkä jonkun luuserin olisi saanut. Jared Hawkinsin itsevarmuus vain oli lähestulkoon yhtä ääretön, kuin itse avaruus. Ja sitä paitsi tilanne oli hyvää vauhtia kehittymässä sellaiseen suuntaan, mistä nuori mies piti. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen, ja sen varmaan urheilijan kasvotkin kertoivat, kun silmät tuikkivat ilkikurisesti, huulien ollessa kaartuneina pieneen hymyyn.

Uima-altaan sinisestä vedestä blondin tytön kasvoille heijastuvat valot ja kuviot saivat toisen silmät näyttämään kiinnostavilta – hämäävän turkooseilta. Ja useaksi hetkeksi Jared unohtuikin katselemaan niitä sen sijaan, että olisi kuljettanut syvänsinisiä silmiään veden alla olevassa vartalossa.
Jared antoi lihaksikkaan vartalonsa lähinnä kellua pinnalla, koska humala tuntui päässä sen verran vahvalta, että vaikka hyppy veteen olikin onnistunut, jätkä ei olisi ollut aivan yhtä varma uimisesta – se olisi saattanut näyttää säälittävältä räpiköimiseltä, eikä kumpikaan edellä mainituista kuulunut sanoihin, jotka sanottiin, kun puhuttiin Jared Hawkinsista. Ei, vaikka hän olisi kuinka humalassa.
"Niin... Sisustus on tosiaan aika ankeaa, mutta onneksi täällä on ainakin yksi silmiä hivelevä yksityiskohta", nuorukainen vastasi tytön kysymykseen, hymyillen tuolle vinosti.
Jätkä sai liikutella jalkojaan tasaiseen tahtiin pysyäkseen pinnalla, vaikkei hänellä sen suurempaa hukkumisvaaraa altaaseen ollutkaan. Eikä kaikeksi onneksi Maddisonkaan näyttänyt olevan niin pahasti päissään, että Jared saisi kohta kalastella tuota altaan pohjalta.

Ajatuksissaan ollut urheilija ei edes ensin tajunnut Maddisonin hävinneen näköpiiristä, ja ensimmäisenä hän kuvitteli saavansa perua äskeiset mietteensä toisen pelastamisesta, tyttö oli varmaan valunut jonnekin pinnan alle humalansa johdosta. Jared oli jo huokaisemassa syvään, turhautuneena, kun kuulikin veden loiskahtavan takanaan ja jonkun sipaisevan hartioitaan. Kasvoja ei käännetty toisen suuntaan, sillä tuo tiesi kyllä, että se oli Maddison – kuka muukaan? Turhautuneena käynyt ilme muuttui nopeasti takaisin entiselleen, kun vaaleaverikkö ilmestyi hänen eteensä. Mustahiuksinen hymähti toisen naurahdukselle, kietoen toisen käsivartensa blondin vyötärölle, vetäen tuon itseensä kiinni.
"Ajattelin jo hetken, että juoksit karkuun", Jared sanoi matalalla äänellä, katse tiiviisti tytössä.
"Olisin ollut aika pettynyt", kuiskattiin nuorukaisen kumartuessa hieman lähemmäs Maddisonin kasvoja.

Maddison naurahti jälleen, lyhyesti tosin. Hän nosti toisen kätensä koripalloilijan olkapäälle ja yritti pysyä vedenpinnan yläpuolella yhden kätensä varassa. Loppupeleissä Jared taisi olla heistä kahdesta se, joka piteli kumpaakin pinnalla - ja tuokin vain yhden käden voimin, olihan koripalloilijan toinen käsi kiedottu cheerleaderin vyötärölle.
Karkuun, vai? Maddison ei ollut sellaista teaser-tyyppiä, joka luikki karkuun ja niin edelleen. "Jos olisin tehnyt niin, en olisi ollut täysissä sielun-ja ruumiinvoimissa", blondi lausahti puhe hienoisesti sammaltaen suupielten kaartuessa huvittuneeseen hymyyn. "... Enkä mä olisi halunnut tuottaa sulle pettymystä", jatkettiin äänenvoimakkuuden vaimentuessa huomattavasti.
Katse tutki Jaredin silmiä hetken aikaa, ennen kuin cheerleader painoi huulensa nuorukaisen omia vasten, ehkä turhankin röyhkeään ja ahnehtivaan tyyliin.
Toisen olkapäällä levännyt käsi teki oman, pienen tutkimusmatkansa Jaredin niskalle. Vedessä oli yllättävän hankalaa viettää aikaansa muuten, kuin uimismielessä. Ehkä syy oli siinä, että he sattuivat olemaan siinä altaan syvemmässä päässä, eikä cheerleaderin jalat ylttäneet lähellekään pohjaa.

Maddison näykkäisi koripalloilijan alahuulta kokeilevasti ja hymähti toisen huulia vasten. Okei, tämä oli ehkä erikoisin paikka, missä hän oli ikinä koskaan muhinoinut - jos tätä voisi sellaiseksi sanoa - kenenkään kanssa.
Päätä kallistettiin hivenen taaksepäin turkoosinvivahteisten silmien seikkailessa aluksi aivan muualla kuin Jaredissa. Pian katse kuitenkin tavoitti toisen ja kasvoilla koreili humaltunut hymy, joka kuitenkin katosi yhtä nopeasti, kuin mitä oli ilmestynytkin. Mitään sanomatta vaaleaverikkö käänsi selkänsä toiselle ja lähti uimaan kohti matalampaa päätyä, aikeinaan joko nousta altaasta pois, tai jäädä hetkeksi käyskentelemään veteen. Hän ei ollut vielä päättänyt, sillä juotuaan Maddisonista tuli sellainen, joka ei osannut päättää mitään, jos tarjolla oli enemmän kuin yksi vaihtoehto.
Cheerleader vilkaisi olkansa yli ja toivoi koripalloilijan seuraavan hänen esimerkkiään ja uivan perässä. Päätyyn päästyään blondi totesi veden olevan matalempaa, kuin mitä hän oli olettanut. Maddison kykeni istumaan, ja silti vettä oli suurinpiirtein hänen olkapäilleen saakka. "Mä ajattelin siirtyä tänne lasten päätyyn, ennen kun oikeesti hukun", blondi lausahti ja haroi kosteita hiuksiaan.

Jos ihan rehellisiä oltiin, Jaredilla oli pienoisia vaikeuksia pysyä turkoosin vivahtavan veden pinnan yläpuolella – humala kun vaikutti sen verran vahvana ja hänen toinen kätensä oli varattu sillä hetkellä varattu melko tiiviisti Maddisonille, eikä hänellä ollut minkäänlaista halua laskea tyttöä otteestaan, vaikka jonkin ajan kuluttua pinnalla pysyminen voisi olla melkoisen tuskallista.
No, ainakin nuori Hawkins oli samaa mieltä tytön kanssa siitä, ettei tuo olisi ollut täysin selväjärkinen, jos olisi lähtenyt karkuun. Tokihan blondi olisi saattanut leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa: se oli itse asiassa aika yleistä naisten keskuudessa, että nuo olivat vaikeasti tavoiteltavia (tai pikemminkin yrittivät olla sellaisia). Ja useimmiten surkein tuloksin, muutaman hymyn, sanan ja katseen jälkeen naiset olivat kuin sulaa vahaa koripalloilijan käsivarsilla.

Barnesien altaan syvässä päässä oli vettä niin paljon, että pojan jalat eivät yltäneet lähellekään pohjaa ja näin ollen Maddisoninkaan jalat eivät yltäneet. Ja kätensä ollessa kiedottuna cheerleaderin vyötärölle sai Jared tehdä aika paljon töitä jaloillaan että toisella kädellään pysyäkseen pinnalla, mikä oli suunnattoman ärsyttävää. Hänellä oli parempaakin tekemistä ja asioita, mihin hän kiinnittäisi mieluummin huomionsa, kuin siihen, että keskittyi pysyttelemään pinnan päällä. Mutta ei hän kyllä hukkuakaan halunnut.
Jared ei liiemmin yllättynyt tytön kumartuessa lähemmäs painamaan huulensa pojan huulille, hän oli odottanutkin tätä. Jätkä vastasi toisen suudelmaan ehkä vähän turhankin ahnaasti, käden vetäessä tuota tiiviimmin omaa vartaloaan vasten. Ja pinnalla pysyminen kävi entistä hankalammaksi.

Siniset silmät katselivat kiinnostuneina Maddisonin kasvoja, ennen kuin päätyi tuijottamaan tuon loittonevaa selkää. Nyt kun molemmat kädet olivat vapaina, oli pinnallakin pysyminen helpompaa, mutta Jared ei silti ollut tyytyväinen tilanteeseen. Tai no, ehkä sen ohikiitävän hetken kun päätyi tarkastelemaan cheerleaderin veden alla olevaa solakkaa vartaloa.
Hetken vain perään tuijotettuaan urheilija alkoi hitaasti lipua Maddisonin perään – normaalisti hän kroolaisi, mutta nyt hän tyytyi vain yksinkertaisiin käsi vetoihin ja pieneen jalkatyöskentelyyn, sillä hänestä tuntui, ettei käsien kontrolloidut liikkeet liiemmin onnistuisi tässä tilassa.
Toiseen päähän asti päässeen Maddisonin sanojen tavoittaessa Jaredin korvat, nuorukainen naurahti huvittuneesti. Oikeassahan tyttö oli, Hawkinsistakin olisi varmaan tuntunut muutaman minuutin syvässä päädyssä oleskelun jälkeen aivan samalta.

Kun melkein 190 senttisen koripalloilijan jalat lopulta ylsivät pohjaan, nuorukainen pörrötti mustia hiuksiaan kahlatessaan vedessä lähemmäs ilmeisesti istuvaa Maddisonia.
"Ehkä ihan hyvä ajatus", nuorukainen hymähti laskeutuessaan alemmas cheerleaderin eteen, katsahtaen tuota vain nopeasti ennen kuin suuteli tuota omistavasti. Jared Hawkins ei omistanut sitä piirrettä, mikä tunnetaan myös kärsivällisyytenä, sillä silloin kun hän halusi jotain, hän yleensä sai sen - ja heti, eikä vasta kolmen vuoden ja kahden kuukauden päästä. Tällä hetkellä hän halusi Maddisonin, vaikka olikin miettinyt Morriseiden talolta lähdettyään, oliko tämä kovin kannattavaa ja olisiko hänen mieluummin kannattanut vain lempata tyttö ja etsiä joku muu, sillä hän saattaisi saada äkäisen Taylorin ja tuon kaverin kimppuunsa, eikä hän halunnut sitä. Mutta milloin se ennenkään oli estänyt häntä, että viehättävällä neitokaisella oli ylisuojeleva isoveli, joka sattui kuulumaan koulun jalkapallojoukkueeseen ja omistamaan ison kasan kaapin kokoisia kavereita?
Ei koskaan, eikä se estänyt kyllä nytkään.

jos nuo hitit häiritsee niin pyydä muokkaamaan :---)

Maddisonin onneksi - ja ennen kaikkea mieliksi - Jared seurasi häntä matalempaan päätyyn. Olisi ollut hyvin riskialtista jatkaa sopimatonta ja epäsiveellistä käytöstä sellaisissa olosuhteissa, jotka olisivat voineet pahimmillaan aiheuttaa jomman kumman menehtymisen. Tätä asiaa cheerleader ei kuitenkaan ajatellut, hän oli liian humalassa yksityiskohtaiseen ja loogiseen ajatteluun. Jos ne viimeiset paukut oltaisiin jätetty juomatta, hänen ajatuksensa eivät taatusti harhailisi tällä tavoin. Mutta blondi aikoisi juoda vielä lisää, niin kuin aina - hänestä kuoriutui humaltuessaan erittäin ahne viinasieppo, joka joi tarvittaessa vaikka muiden juomat, jos omia ei ollut tarjolla.
Paluu tähän hetkeen. Jared oli ilmeisesti yhtä kiivasluontoinen, tai siis malttamaton, kuin mitä tuosta oli puhutukin. Maddison ei ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, kun koripalloilija jo suuteli häntä. Ei cheerleader sitä pahakseen pistänyt - hulluhan hän olisi ollut, jos hän olisi tehnyt niin. Suudelmaan vastattiin rohkeasti ja hetkeäkään epäröimättä ja oikeastaan Maddison piti Jaredin tyylistä, ei turhia kysymyksiä, ei liian herrasmiesmäistä mutta kohteliasta kuitenkin. Cheerleaderin käsi lähti seikkailemaan koripalloilijan hartiaa pitkin tuon niskaan ja sormet koskettelivat toisen märkää hiuskuontaloa. Nuorukaisen alahuulta näykkäistiin hivenen vaativastikin cheerleaderin kohottautuessa hieman parempaan asentoon. Toinen käsi teki omaa tutkimusmatkaansa Jaredin rintakehällä ja vatsan seudulla, olihan toisen vatsalihaksiin otettava hieman näppituntumaakin.

Epäkohteliaasti Maddison karkasi suudelmasta ja hymyili humalaista, mutta voitonriemuista hymyään. Hän nousi seisomaan ja jokseenkin röyhkeästi onnistui istuttamaan Jaredin samaiselle paikalle, jossa cheerleader oli aikaisemmin istunut. "Mun pitäisi enään vain sitoa sut jotenkin siihen ja lähteä pois", vaaleaverikkö naurahti ja äänestä kuulsi selvästi, että hän oli juonut enemmän kuin pari.
Uhkauksestaan huolimatta Maddison istui nuorukaisen syliin kasvot tätä kohti ja tutki katseellaan toisen kasvoja. Hän oli sanomassa jotakin, mutta ilmeisesti cheerleader oli unohtanut sanansa tai menettänyt puhekykynsä.
Hetkellisen ja varsin pitkältä tuntuneen hiljaisuuden - tosi asiassa se kesti vain muutaman sekunnin - jälkeen suupielet kuitenkin kaartuivat uuteen hymyyn, "Mutta kuten sanoin, mä en ole hullu", Maddison lausahti ja kumartui lähemmäs urheilijan kasvoja. Oikeastaan niin lähelle, että hänen huulensa melkein koskettivat toisen omia, mutta eivät sitten kuitenkaan. Cheerleader halusi hieman leikkiä, vähän niinkuin petoeläimillä oli tapana leikkiä saaliillaan. Ainoa vain, että hän ei tiennyt, kumpi tässä oli peto ja kumpi saalis.
Silmäluomia suljettiin hieman ja Maddisonilla oli suuria vaikeuksia hillitä itseään, sillä hän olisi mielihyvin suudellut Jaredia sen enempiä odottelematta. Vedenpinnan alapuolella sormet hivelivät koripalloilijan vatsalihaksia, joiden vuoksi toinen oli varmasti viettänyt salilla monen monta tuntia. Ei sillä, tulokset olivat etenkin vaaleaverikön silmää miellyttäviä ja ne miellyttivät varmaankin jokaista Astonin naispuolista opiskelijaa - ja varmaan joitankin miespuolisiakin.

// eeei häiritse ;p

Koripalloilijan kostea käsi kiertyi alempana olevan huutosakkilaisen ympärille, Jaredin vetäessä tyttöä lähemmäs itseään. Maddisonin niskassa ja hiuksissa seikkailevat sormet ja suudelmaan vastaavat huulet tulkittiin yksiselitteisesti niin, että tuo kaunis vaaleaverikkökin oli valmis antautumaan Hawkinsin käsille – kuten lähes aina kaikki muutkin, eikä asia yllättänyt Jaredia tippaakaan, mutta silti tuon joka ikinen kerta tällainen nosti voittajahymyn tuon kasvoille ja kohotti jo nyt valtaviin mittoihin paisunutta egoa entisestään. Jared alkaisi piakkoin tarvita isommat vaatteet, sillä ei hän kohta mahtuisi enää entisiin suurehkon egonsa kanssa. Itsetunto alkoi olla urheilijalla siinä pisteessä, ettei tuota saisi enää kiskottua yläilmoista millään keinolla.

Mutta jälleen asiassa ei päästy niin pitkälle, kuin Jared olisi toivonut.
Maddison karkasi röyhkeästi Hawkinsin otteesta ja pian koripalloilijan humalaiset tiedostivat jätkän istuvan uima-altaan kaakelilattialla, jota kuinkin siinä kohdassa, missä nyt hänen edessään seisaallaan oleva blondi oli vielä hetki sitten istunut. Tummahiuksinen kallisti päätään ja naurahti matalasti, äänen peittyessä hetken päästä yläkerrasta kaikuvaan tasaiseen jumputukseen.
"Mutta sä et tee sitä", koripalloilija totesi karhealla äänellä, hymyillen tietävästi toisella suupielellään blondille.
Ja kuten aina, Jared oli nytkin oikeassa. Maddisonin asettuessa tuon syliin nuori mies hymyili entistäkin tietäväisemmin, mikäli se edes oli enää mahdollista, antaen sinisten silmiensä tutkailla cheerleaderin sieviä kasvoja. Urheilija hymähti hyväksyvästi toisen sanoille, pitäen katseensa toisen silmissä tytön tuodessa kasvojaan lähemmäs Jaredin omia.

Ja selvästi toinen kiusasi, eikä Jared pitänyt siitä. Hän ei liiemmin pitänyt siitä, että joku kuvitteli leikittelevänsä hänen kanssaan: aivan liian usein se oli täysin toisin päin. Mutta Maddison Morrisin tapauksessa Jared päätti olla kärsivällinen – tai ainakin yrittää sitä parhaansa mukaan – ja pitäen itsensä kurissa niin, ettei hän kävisi toisen kimppuun heti seuraavalla sekunnilla.
Jared antoi käsiensä harhailla sylissään istuvan tytön vartalolla, hyväillä kevyesti tuon ihoa samalla kun keskittyi tuntemaan Maddisonin kädet vatsallaan.
"Miellyyttääkö?" sanottiin matalan naurahduksen kera Jaredin sivellessä toisen selkää. Tässä oli samalla oiva tilaisuus yrittää harjoittaa sitä kuuluisaa kärsivällisyyttä, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen Jaredin käsien liikkuessa entistä vilkkaammin pitkin Maddisonin vartaloa.

Jos ihmiset olisivat osanneet kehrätä, Maddison olisi juuri nyt tehnyt niin. Kuvainnollisesti. Miellyttämiskysymykseen vastattiin lyhyellä, käheällä hymähdyksellä sormien jatkaessa koripalloilijan vatsan hivelyä.
Maddison jatkoi omaa taisteluaan itsehillintänsä kanssa, vaikka ajatus pienestä kiusaamisesta tuntuikin houkuttelevalta. Rajansa kaikella, kuten myös cheerleaderin itsehillinnällä, kiusata ehtisi myöhemminkin. Toinen vatsaa hivellyt käsi kiipesi hitaasti Jaredin rintakehää pitkin hartioille, sieltä puolestaan niskaan. Aluksi Maddison vain näykkäsi vanhemman alahuulta, taivutti hieman selkäänsä painautuen tiiviimmin toista vasten. Kuka hullu olisi tässä vaiheessa halunnut uida, kun tarjolla oli jotakin täysin erilaista ja nautittavampaakin tekemistä? Näin tarkemmin ajateltuna, joku olisi saattanut inhota Hawkinsin kadehdittavaa itsevarmuutta, mutta Maddison piti siitä. Hän ei olisi ikimaailmassa suostunut lähtemään jätkän kanssa mihinkään kotibileisiin, jos tuo olisi ollut joku ei-niin-itsevarma.
Maddison piti itsevarmoista ihmisistä, sellaisista, jotka eivät aina ajatelleet muita ennen itsejään. Äskeisen ääneen sanominen sai cheerleaderin kuulostamaan varmaan kamalalta, mutta niin se vain oli. Hän itse oli kiltti, ainakin jos häntä kohdeltiin kiltisti. Eikä Maddison vihaisenakaan ollut sieltä kamalimmasta päästä, hän kun antoi turhankin helposti anteeksi ja unohti häntä kohtaan tehdyt vääryydet muutamalla kauniilla lausahduksella.

Tiedä sitten, mitä Maddison oli illan aikana kiskonut kurkustaan alas, mutta selvinpäin hän ei ollut. Ja tiedä sitten, mistä seuraava ajatus sai alkunsa ja mikä sai vaaleaverikön ryhtymään tuumasta toimeen, mutta sen pidempään ajattelematta tyttö kohottautui hieman ja riisui rintaliivinsä heittäen ne altaan reunalle. Tämä - jos mikä - oli täysin Maddisonin normaalin käytöksen vastaista, mutta ei kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun neiti hieman nauttineena vähensi vaatekappaleitaan ihan muuten vain.
Cheerleader ei ollut ehkä niin sinut itsensä kanssa kuin olisi saattanut uskoa, hän oli sellaista ruma ankanpoikanen-tyyppiä, joka ei lapsuuskuvissaan näyttänyt samalta ihmiseltä sitten ollenkaan.
Kättä kohotettiin hivenen ylemmäs sormien upotessa haromaan vielä märkiä, kullanvaaleita hiuksia. Jälleen Maddison painautui hieman tiiviimmin Jaredin kroppaa vasten ja naurahti ennen kuin taivutti hivenen päätään ja antoi huultensa maistella vanhemman omia.
Cheerleader kumartui painamaan muutaman, ehkä vähän turhan ahnaankin suudelman koripalloilijan kaulalle. Kädet hyväilivät tuon ylävartaloa ja vatsanseutua kuten aikaisemminkin. Millainen kohu siitä mahtaisi syntyä, jos parivaljakko bustattaisiin kesken kaiken? Ainakin Taylor raivostuisi suunnattomasti, ei pelkästään Jaredille, vaan myös pikkusiskolleen. Ja mikä olisi ollut nolompaa kuin se, että isoveli olisi tehnyt jopa julkisella paikalla numeron siitä, kenen kanssa ja miksi Maddison oli vehdannut.

Toisen huulien välistä paennut käheä hymähdys tulkittiin myönteiseksi vastaukseksi, Jaredin huulilla koreillessa itsevarmuutta uhkuva humalaisen hymy. Se, mitä ikinä se olikaan ollut jota hän oli kiskonut Adamin pullosta, oli ilmeisesti tavaraa, joka nousi hitaasti päähän. Mutta nyt kun se vihoviimein nousi, taisi se kumahtaa aivoihin kerralla ja kunnolla. Ja kaikki yhdellä kertaa.
Hyvässä humalassa oltiin, lievästi ilmaistuna. Muttei silti missään änkyräkännissä, mikä oli aina vain parempi, nuori mies kun ei tosiaankaan nauttinut siitä vessanpöntön kaulailusta. Puhumattakaan sammumisesta. Ja tässä oli sitä paitsi käsillä paljon parempaakin tekemistä, kuin nukkuminen. Jotain paljon, paljon parempaa.
Koripalloilijan vahva käsi kipusi pitkin tytön selän pehmeää ihoa aina niskalle saakka, tuon painaessa huulensa vasten Maddisonin huulia. Jaredia miellytti tapa, jolla vaaleaverikkö painautui tiiviimmin häntä vasten, eikä hän pistänyt kyllä sitäkään pahakseen, että blondi heitti yläosansa menemään. Siniset silmät hakeutuivat jotakuinkin automaattisesti cheerleaderin rintavarustukselle, ja ohikiitävän hetken kestäneen tutkailun jälkeen urheilija painoi kuuman suudelman toisen huulille. Hyväksytty-merkintä siltäkin saralta Morrisien kauniimman osapuolen analyysiin.

Tummahiuksinen kiersi kätensä tytön ympärille, jatkaen keskenjäänyttä vartalon hyväilyä. Kädet liukuivat niskalta selkää pitkin alas, painuivat veden pinnan alapuolelle, tavoittaen tytön pitsisten alushousujen rajan. Alaselkää hiveltiin hetki, ennen kuin toinen käsistä karkasi etupuolelle, sormien liukuessa vaaleaa ihoa pitkin neitokaisen rinnoille, käden pysähtyessä hieromaan niitä kevyesti.
Jared todella toivoi, että Maddison tajuaisi olla jättämättä jälkiä häneen tytön suudellessa ahnaan oloisesti hänen kaulaansa. Mikään ei olisi ärsyttävämpää, kuin herätä aamulla kaula mustaksi syötynä, vaikka illalla olisi ollut miten mukavampaa. Jäljet tekisivät hänen komeuteensa hiuksenhienon särön, eikä sen saaminen ollut Jaredin listan kärkipäässä. Miehellä oli sillä hetkellä mielessään aivan jotain muuta.

Ajatus siitä, että joku pelmahtaisi paikalle, ei liiemmin huoleta Jaredia. Hänelle on käynyt niin ennekin, ja monesti yllättäjä on ollut hänen kaverinsa. Tai jos ei kaveri, niin ainakin kaverin kaveri tai hyvänpäivän tuttu. Ja muutamalla sanalla, tai jos ei sanalla, niin ainakin setelillä, kaikki saatiin vakuuttuneiksi siitä, ettei koko koulun tarvinnut tietää, mitä Jared Hawkins oli edellisenä perjantaina puuhannut ja kenen kanssa. Ei sillä, että asia oli sinällään liikuttanut urheilijaa mihinkään suuntaan, mutta useat naiset eivät olleet mielissään jätkistä, joilla oli pelimiehen maine – ja Jaredilla jos kellä sellainen olisi, jos hänen kaikki seikkailunsa olisivat päätyneet Aston High Schoolin juorupalstalle.
Joka tapauksessa, kaikki yllätykset oli selvitettävissä, tavalla tai toisella. Eikä suurin osa ylhäällä basson jytkeen tahtiin bailaavasta porukasta todennäköisesti edes tiennyt tästä alakerran allasosastosta, ja jos tiesi, oli heidän humalaiset aivonsa unohtaneet sen. Ja luultavasti heillä oli parempaakin tekemistä kuin vierailla ohimennen sisäuima-altaalla tsekkaamassa, olisiko siellä ketään.

Uusia suudelmia, tällä kertaa Maddisonin kaulalle. Ja luonnollisesti jälkien vihaajana Jared varoi niitä tekemästä myöskään vaaleaverikölle - useiden harjoittelukertojen jälkeen tummahiuksinen oli jo ehtinyt harjaantua varsin hyväksi tässäkin lajissa.

// tjoo lisäsin ton merkinnän otsikkoon kun yläosattomissa alettiin hillua ja sillee :-----D

Koripalloilijalta saadusta huomiosta nautittiin täysin rinnoin, siitä kielivät hiljaiset, mutta tyytyväiset ynähdykset ja henkäisyt, jotka karkailivat cheerleaderin punertavilta huulilta.
Toinen urheilijaa hyväilleistä käsistä lipui rauhallisesti tuon niskaan, eikä Maddison voinut olla painamatta kynsiään tuon ihoon hänen nauttiessa nuorukaisen hyväilyistä. Lopuksi sormet upotettiin toisen mustaan ja edelleen kosteaan hiuskuontaloon, vaaleaverikön vastatessa ahnaasti ja nälkäisesti Jaredin suudelmiin. Tämä oli ainakin kymmenen kertaa parempi tapa viettää iltaa, jos vaihtoehtona oli bilettäminen änkyräkänneissä riehuvien räkäisten tienien kanssa. Okei, osa niistä räkäisistä teineistä oli Maddisonin kavereita, mutta välillä sai olla itsekäs ja etsiä jotain astetta parempaa.
Ja hänen kanssaan oli nyt jotakin, jota ei voitu sanoa vain astetta paremmaksi. Jared tuntui tietävän tarkalleen, mitä oli tekemässä ja mistä Maddison piti.
Kaulalle painetut suudelmat saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin tytön timmiä kroppaa, unohtamatta hallitsematonta huokausta, joka kimposi tuon huulilta sormien puristaessa koripalloilijan hiuksia otteessaan. Ei vaaleaverikkö mitenkään kovakouraisesti toisen hiuksia retuuttanut, hieman vain. Ja hän ei todellakaan ollut näissä asioissa niin kokenut kuin Jared, joten hänen toimensa saattoivat vaikuttaa säälittävältä räpiköimiseltä verrattuna nuorukaisen itsevarmaan tyyliin.

Kokemuksesta viis, Maddison lopetti koripalloilijan hyväilyn ja sipaisi sormellaan tuon leukapieltä, tutkien katseellaan hetken aikaa toisen syvänsinisiä silmiä. Humalaista naurahdusta ei turhaan ryhdytty tukahduttamaan, vaan sen annettiin laukata korvien kuultavaksi.
Jälleen kerran Maddison käytti hampaitaan Jaredin alahuulella eikä kyennyt olemaan virnistämättä, vaikka korviin asti virne ei aivan yltänytkään. Leukapielellä levännyt käsi valui cheerleaderin omaa vartaloa pitkin riisumaan sen viimeisenkin vaatekappaleen, tiedä sitten, tajusiko tuo humalaltaan olevansa nyt täysin ilkosillaan koripalloilijan sylissä. Alushousut tekivät seuraa rintaliiveille, eikä Maddison tuntenut oloaan oikeastaan yhtään kiusaantuneeksi. Asia ei olisi kyllä samalla kannalla, jos hän olisi ollut selvinpäin. Mutta ei pienestä - vähäteltynä - humalasta ollut haittaakaan, varsinkaan jos sen avulla päädyttiin tällaisiin tilanteisiin, tällaisten ihmisten kanssa.
Maddison istui edelleen koripalloilijan sylissä ja piti tuohon edelleen jonkin asteista katsekontaktia, vaikka veren promillemäärän vuoksi katse harhailikin hieman.
No, ehkä turhat herkistelyt ja tuijottelutuokiot voitaisiin jättää joillekkin muille. Jälleen palattiin kohtaan numero 10033; cheerleader oli huono tekemään aloitteita, vaikka varsinaiset aloitteet oltaisiin jo tehty. Eikä hän halunnut vaikuttaa aivottomalta, joten tästä huonosta aloitteentekokyvystä viis - vaaleaverikkö ryhtyi jälleen maistelemaan Jaredin huuliia. Hymähtäen Maddison tarttui koripalloilijan molempiin ranteisiin ja asetti ne lanteilleen, liikuttaen sitten tuon käsiä muutaman sekunin ajan pitkin vartaloaan - olettaen, että toinen jatkaisi sitä senkin jälkeen, kun cheerleaderin omat kädet olivat palanneet nuorukaisen rintakehälle ja hiusten sekaan.

Maddisonin suusta ilmoille kantautuvat äännähdykset saivat Jaredin hymähtämään tyytyväisenä, sillä ne eivät jättäneet arvailujen varaan sitä, tunsiko vaaleaverikkö oloaan mukavaksi siinä koripalloilijan käsien alla. Hawkins tutki tilannetta, teki johtopäätöksiä ja tuli siihen tulokseen, ettei toisella ollut olossaan valittamista. Miksipä olisi? Eikä ollut kyllä sen puoleen Jaredillakaan.
Toisen kehräys ja hallitsemattoman kuuloiset huokaukset saivat tummahiuksenkin lämpiämään – ei hän kyllä varsinaisesti kylmä ollut missään vaiheessa, heh – ja antoivat vain lisäpontta nuorukaisen tekemiselle. Jos Jared olisi ollut selvin, hän todennäköisesti olisi ärähtänyt mielessään hiuksiaan tukistavasta kädestä: jos yksikin hänen täydellisistä hiuksistaan olisi taittunut, hän nostaisi mekkalan.
Mutta humalan ja intohimon pyörteissä ei Hawkinskaan sen kummemmin jaksanut asiaa miettiä, sitä paitsi, kasvaisivathan hiukset takaisin. Eri asia sitten, mitä Taylor tuumaisi siitä, että hän pelehtii tuon pikkusiskon kanssa. Asiahan ei sinällään ylihuolehtivalle isoveljelle millään tasolla kuulunut, mutta koska tuon isoveljen edessä nimenomaan on sana ylihuolehtiva, ei sitä koskaan tiennyt mitä tuo jalkapalloilija tekisi. Ajatukset kuitattiin kulutetulla fraasilla 'sen ajan murheita' ja keskityttiin olennaiseen.

Huulet painettiin Maddisonin huulille, hampaita käytettiin hienovaraisesti toisen alahuuleen kuten tyttökin oli hetkeä aiemmin tehnyt, kieli seurasi hampaita ja sipaisi alahuulta kevyesti. Huulet liukuivat leualle, kaulalle, suutelivat solisluita ja joutuivat sitten kipuamaan ylöspäin, kun vedenpinta alkoi tulla vastaan.
Siniset silmät hymyilivät kun Maddisonin viimeinen vaatekappale lennähti altaan laidalle muiden seuraksi.
Katse pysyi tiiviisti blondin kasvoissa, vaikka kädet harhailivatkin kaiken aikaa, liukuen turkoosina hohtavan veden alle, hyväilemään toisen takamusta. Treenattu ainakin oli, ja asia sai nuoren miehen hymyilemään vinosti. Mikäs sen parempaa, kuin treenatut, kauniit naiset...
Maddisonin kädet tarttuivat hänen käsiinsä ja liikuttelivat niitä tytön vartalolla. Nuorukainen hymähti matalasti painaen uuden suudelman toisen punertaville huulille, antaen käsiensä liikkua pitkin toisen vartaloa: rinnoilla, kyljillä, selällä, vatsalla, reisillä.

Jared oli tietoinen siitä, että tyttö hänen sylissään oli ilman rihman kiertämää, mutta hänellä itsellään oli vielä vaatetta päällä. Hieman häiritsevästihän tuo oli tiellä, mutta ei nuorukaisella ollut vielä sen kummepaa kiirettä luopua boksereistaan. Olisihan tässä vielä aikaa.
Urheilija kohottautui hieman pystympään, vetäen tytön perässään kiinni altaan laitaan, kiepauttaen itsensä tytön päälle. Otsa painettiin tytön otsaa vasten, muutaman vesipisaran tipahtaessa tummista hiuksista hieman alempana olevalle vaalealle kuontalolle.

Maddison saattaisi potea pientä moraalista krapulaa huomenaamuna, mutta sitä ei vaivauduttu miettimään nyt. Eikä morkkiksen syynä olisi alkuunkaan Jared Hawkins, vaan se, että cheerleader oli riisuutunut... Noh, varsin helposti. Ei voitu sanoa, että se ei olisi ollut lainkaan hänen tapaistaan, mutta ei tyttö sitä useinkaan tehnyt.
Miten vaaleaverikköä olisi hävettänytkään, jos joku olisi pelmahtanut paikalle ja hän olisi ollut siinä ilkosillaan! Sen jälkeen koko Aston High School olisi varmasti puinut asiaa kovaan ääneen läpi joka kerta, kun Maddison olisi kävellyt käytävillä ihmisten ohitse. Miten kamalaa se olisi ollutkaan! Hän ei ollut alkuunkaan niin tietoinen omasta viehättävyydestään, kuten osa koulunsa tytöistä olivat. Eikä cheerleaderin itsetuntokaan ollut yhtä korkealla, kuin esimerkiksi jollakin Mary-Ann McAllisterilla.
Irvikuvien luominen sai jäädä muutamaan muodostettuun ja Maddison keskittyi jälleen täysi Jarediin, joka oli onnistunut vaihtamaan paikkoja tytön kanssa.
Voitiin valehtelematta sanoa, että Maddison hengitys oli hieman kiihtynyt. Sen siitä sai, kun peuhasi koulun parhaimmannäköisiin urheilijoihin kuuluvan jätkän kanssa. Eikä Maddison osannut kuvitella tällaista tilannetta vielä paria päivää aikaisemmin, ei edes villeimmissä unelmissaan. Olihan hän kuolannut Hawkinsin perään ensimmäiseltä vuosiluokalta asti, kuten myös moni muu hänen tuntemansa tyttö. Ja nyt Maddison itse oli päätynyt tällaiseen tilanteeseen koripalloilijan kanssa!

Cheerleader onnistautui kohottamaan päätään sen verran, että hänen huulensa hipoivat Jaredin omia. Jälleen yksi humalainen - ja tyytyväinen - naurahdus kaikkosi tytön raotettujen huulten välistä. Hengitys oli edelleen hieman katkonaista ja pinnallista, ei mitään epäilyttävää huohotusta kuitenkaan.
Maddison ei olisi viihtynyt hetkeäkään paikallaan, mutta nyt hän oli keskittynyt tutkimaan koripalloilijan kasvoja katseellaan, hahmottaminen oli vain aluksi hieman vaikeaa. Altaassa oli ehkä hieman hankalaa olla, veden pinta rajoitti toimia aika paljonkin ja pikku hiljaa cheerleader alkoi tuntea vilunväreitä kehossaan.
Alakerrassa oli oltava suihkukin, tai edes jokin muu kätevä 'piilopaikka', jonne mennä. Maddison ei ihan vielä halunnut palata takaisin muiden juhlijoiden pariin.
Lupia kyselemättä ja pidempään empimättä cheerleader kiersi kätensä Jaredin niskalle ja painoi huulensa tuttuun, ahnehtivaan tyyliin toisen huulia vasten. "Mennään jonnekin muualle?", Maddison pikemminkin kysyi, kuin ehdotti ja toivoi Jaredin kannattavan ajatusta.
Vastausta odotellessa niskalla ollut käsi laskeutui nuorukaisen selälle, sormenpäät piirtelivät mitään esittämättömiä kuvioita toisen iholle.

// hittailin, että etenee

Jared vastasi tytön ahnehtivalta tuntuvaan suudelmaan, huulien jatkaessa matkaansa alaspäin. Syvä hengähdys karkasi nuorukaisen huulten välistä käsien välissä olevan vaaleaverikön kaulalle, Jaredin kohottaessa katseensa Maddisonin silmiin.
Matala hymähdys karkasi suusta pojan näykkäistessä kevyesti tytön korvanlehteä.
"Mieluusti", vastattiin nuorukaisen virnistäessä rennosti. Uima-allas ei ehkä ollut mikään maailman käytännöllisin paikka ja vesi oli vain tiellä. Sitä paitsi sekin alkoi pikkuhiljaa tuntua viileämmältä… Johtunee ehkä itsensä lämpenemisestä. Kyllä tästä talosta löytyi miellyttävämpiäkin paikkoja kuin tämä uima-allas, jopa alakerrasta.

Urheilija laski vastentahtoisesti Maddisonin käsistään, veti itsensä muutamalla vedolla uima-altaan metallisille portaille ja kiskaisi itsensä ylös. Silmissä heitti äkkinäisen liikkeen jälkeen ja Jared ehti jo hetken pelätä kaatuvansa takaisin altaaseen, mutta onneksi ei sentään.
Nuorukainen kääntyi takaisin altaanpuoleen pörröttäen tummia, märkiä hiuksiaan, ojentaen kätensä Maddisonille. Tytön tullessa altaan laidalle koripalloilija nosti tuon ylös, veti suoraan syliinsä ja upotti suudelmaan, joutuen kuitenkin sen verran katsomaan eteensä, että pystyi johdattelemaan vaaleaverikön suuntaan, josta he olivat aiemmin tulleet. Käytävässä, joka johti ylös portaisiin aina ylempään kerrokseen saakka, kaikui vieläkin selvemmin ylhäällä jytisevä musiikki ja humalaisten ihmisen nuotin vierestä menevät laulut ja tyttömäistä kikatusta ja kirkumista. Mutta Jaredilla ei ollut aikaa keskittyä kuuntelemaan niitä, sillä tuo oli keskittynyt katselemaan ja tunnustelemaan Maddisonin paljasta vartaloa. Vaatteetkin olivat jääneet uima-altaan laidalle, mutta ehtisi ne myöhemminkin sieltä hakea.

"Saat valita", Jared naurahti nyökäyttäessään päätään eteenpäin. Kylpyhuone oli vasemmalla, valtavan kokoinen poreammeineen ja kaikkineen, toinen taas joku pukeutumishuoneen tapainen. Hierontapöytä, punainen divaanisohva ja jotakin muuta. Siellä koripalloilija ei aikaansa ollut viettänyt, kylpyhuoneessa joskus jonkun muun tytön kanssa, joka oli kyllä paljastunut todelliseksi luuseriksi… Toivottavasti samoin ei kävisi Maddisonin kanssa. Ja tuskin kävisi.
Valinnanvapauden hän antoi siis blondille, sillä urheilija kyllä tarpeen tullen viihtyisi vähän vaatimattomammissakin oloissa. Hän vain toivoi, että tuo tekisi päätöksensä nopeasti, kuten aiemmin on jo muutamaan otteeseen tullut mainittua, ei Jared ole kovin kauaa odottelevaa tyyppiä.

Maddisonin ja Jaredin ajatukset olivat näemmä osuneet aika lahjakkaasti yksiin, sillä altaalta poistuminen näytti mitä ilmeisemmin sopivan koripalloilijalle paremmin kuin hyvin. Humalainen cheerleader lähti uimaan toisen perässä portaita kohti, vaikkakin jätkän perässä pysyminen oli blondin etenemistahdin huomioon ottaen epätoivoista. Maddison oli vähän turhankin humalassa uidakseen kuin mikäkin vesipeto, mutta kiitos Jaredin ja tuon herrasmiehen elkeiden, hän pääsi elävänä altaasta ylös - suoraan jätkän käsivarsille joita viimeisen kahden minuutin aikana olikin tullut jo hieman ikävä.
Tyytyväisenä hymyillen Maddison vastasi suudelmaan ja antoi käsiensä kietoutua koripalloilijan ympärille, vaikka Maddison olisi tarvinnut näitä kahta raajaansa itsensä kanssa tasapainoilemiseen. Kävely oli huojuvaa ja pariin otteeseen näytti siltä, että jos Jared ei olisi ollut suurinpiirtein taluttamassa cheerleaderia, tuo olisi ollut nenällään lattialla.
Musiikki vahvistui sitä mukaa, mitä lähemmäs alakerran portaikkoa he pääsivät. Meteliä tuntui olevan muutenkin yli suositeltujen desibelirajojen, mutta se taisi tämän kokoluokan kotibileissä olla ihan yleistä ja ymmärrettävääkin. Promillien mukana äänenvolyymi kohosi sellaisiin korkeuksiin, että Barnesien pihalla huudetut asiat kuultiin varmasti Hollywoodissa asti.

Aivan. Vaatteet. Noh, niitä tuskin kukaan vaivaantuisi varastamaan, joten Maddison ei huolehtinut moisesta. Olihan olo hieman kummallinen, juosta nyt melkein vieraan ihmisen talossa vailla rihman kiertämää. Vaaleaverikkö vilkaisi sivusilmällä ympärilleen, muttei kuitenkaan päästänyt otettaan Jaredista irti, lähinnä oman turvallisuutensa vuoksi.
Toinen sano jotain, mikä meni aluksi täysin cheerleaderin korvien ohi ja hän joutui hetkeksi keskittymään täysin Jaredin sanojen muistelemiseen ja hahmottamiseen.
Katse käännettiin pidempään hahmoon, "Ihan sama", Maddison mumisi hivenen mongertaen ja upotti sormensa kullanvaaleiden hiustensa sekaan, jotka olivat alkaneet kihartua kuivuessaan. Ei hän osannut päättää, se pukeutumishuone näytti kuitenkin ihan kivalta. "Tuonne", cheerleader murahti ja lähti vetämään Jaredia perässään mielestään houkuttelevimman näköiseen huoneeseen, sulkien oven perässään.
Maddison istahti punaiselle divaanisohvalle(vttufuck oliko se sohva edes siellä pukeutumishuoneessa) ja tutkaili hetken aikaa silmäämiellyttävää jätkää mairea hymy kasvoillaan. Hän ojensi kätensä toista kohti ja nappasi tuota ranteesta kiinni, vetäen koripalloilijaa sitten sohvalle päin. Lupia kyselemättä Maddison onnistui kiskomaan toisen osittain päällensä, itse hän puoliksi makasi ja puoliksi istui sohvalla, joka todettiin varsin mukavaksi näin lyhyen kokemusajan perusteella.
Minuuttiakaan ei tuhlattu turhiin muodillisuuksiin, cheerleaderin kädet lähtivät jälleen vaeltelemaan Jaredin timmillä kropalla, samalla kun tuon huulille jaettiin intohimoisia ja humalaisia suudelmia.

LAATU 10 (Y)

Maddison alkoi olla (tai oli pikemminkin parasta aikaa) melko tuhdissa humalassa, ainakin päätellen siitä miten tuo välillä hoiperteli ja oli kaatua ties mihin suuntaan, jos ei olisi ollut Jaredin käsivarsien suojissa. Mikäli vaaleaverikkö olisi ollut isokokoisempi ja pitempi, olisi voinut käydä niin, että tuo olisi vetäissyt Jaredin mukanaan, sillä nuorukainenkaan ei mitenkään selvillä vesillä seilannut, ei ollut seilaillut pitkiin aikoihin enää – mutta päälle 190 senttistä ja raamikasta nuorta miestä ei ihan noin vain saatu nurin yhden tytön voimin, vaikka tuo olisi ollut kuinka humalassa ja heilunut kuin heinäseiväs ja vaikka jätkä itsekin olisi ollut tukkihumalassa.
Sekään ei kyllä alkanut enää kovin kaukana olla, ne muutama jokin, mitä Jared oli juonut Adamilta, olisi saanut jäädä väliin. Ja ehkä ne muutama pari lasia booliakin... No, ainakaan olo ei ollut huono, päinvastoin. Mutta huomenna saattaisi olla jotakin krapulan tapaista – onnekseen urheilija ei kuitenkaan kuulunut niihin, jotka makasivat koko seuraavan päivän puolikuolleina sängyssä potien maata järisyttävää päänsärkyä. Jaredilla koko juttu meni ohi, kun hän nappasi pari tarkoin valittua pilleriä purkeista, nukkui hetken ja oli sitten valmis jo seuraavalla kierrokselle.

Nuorukainen suuntasi blondin perässä siihen jälkimmäisenä mainittuun huoneeseen, vetäen oven perässään kiinni. Se sulkeutui pienen kolahduksen saattelemana – Jared sulki sen ihan vain varmuuden vuoksi, koska ensinnäkin auki oleva ovi saattoi olla hyvinkin ärsyttävä tekijä (kokemuksen syvällä rintaäänellä Jared osasi tämän kertoa) ja myös sen kuuluisan kiinnijäämisen mahdollisuus pieneni ehkä puolikkaalla prosentilla.
Jared siirtyi tarkastelemaan huonetta, antaen katseen kiertää sen nopeasti. Nuorukainen joutui kuitenkin katsomaan muutamaa asiaa toisenkin silmäyksen verran, kun ei ensimmäisellä vielä ehtinyt täysin hahmottaa, mikä siinä silmien edessä todella edes oli.
Mutta huonetta ei jääty katselemaan sen kauemmaksi aikaa, vaan huomion varasti punaiselle sohvalle alas istunut tyttö, joka näytti sopivan siihen sohvalle paremmin kuin hyvin ja näytti suoraan sanottuna syntisen hyvältä.
Maddisonin ei tarvinnut kovin kauaa Jaredia yrittää päälleen kiskoa, sillä nuori mies kyllä siirtyi siihen paikkaan enemmän kuin mielellään. Toisella kädellä otettiin hieman tukea sohvasta, toisen alkaessa harhailla levottomasti cheerleaderin vartalolla: jätkä ei oikein osannut päättää, mihin olisi pysähtynyt pidemmäksi aikaa. Uinnin jäljeltä vielä kostea ja hieman viileä iho tuntui sormien alla hyvältä huulien samalla antaessa ja vastaanottaessa suudelmia Maddisonilta ja Jared oli tyytyväinen siihen, että oli melkein kävellyt tytön yli kirjastossa ja pyytänyt tuota hetken mielijohteesta mukaansa. Eipähän ainakaan vielä ollut ehtinyt tulla katumus.

Maddisoni otteet ja eleet olivat haparoivia, humalaisia ja koko cheerleaderin muuten niin hehkeä olemus alkoi varmasti menettämään viehätysvoimaansa kohonneiden promillien myötä. Vastuuntuntoinen juominen kuulosti vieraalta käsitteeltä ja kontrolli vielä kauemmalta, koska Maddison oli viimeksi hallinnut täysin halujaan ja tekojaan?
Keskittyminen oli vaikeaa, mutta tilannetta paransi Jaredin suunnalta saatu huomio, josta cheerleader silminnähden nautti vaikka ymmärrys ja aivot olivatkin jääneet edelliselle pysäkille.
Hentoja, tyytyväisiä ja nautinnontäytteisiä huokaisuja karkasi vaaleaverikön punertavien huulien välistä. Kädet hivelivät koripalloilijan hartioita, välillä sormet eksyivät tuon hiusten sekaan. Oikeastaan Maddison alkoi pikku hiljaa tylsistyä tällaiseen - noh, pitkän kaavan hommaan. Tai siis sikäli mikäli cheerleader oli veikkauksineen osunut oikeaan, sillä tällaisilla tilanteilla oli taipumus päättyä seksiin asti. Ainakin niin Maddison oletti, sillä niin oli käynyt ennenkin. No ei kovin montaa kertaa, tarkemmin sanottuna vaivaisen yhden kerran. Eikä hänellä ollut siitäkään mitään muuta muistikuvaa, kuin että kyseessä oli joku Taylorin kaveri(tai siis tätä nykyä ex-kaveri), kaksi pulloa vodkaa ja Pacific Beach. Silminnäkijöitä oli useampikin ja loppujen lopuksi isoveli oli sattunut paikalle ja kiskaissut Maddisonin kimpussa köyrinyttä jätkää turpaan.
Eikä tyttö lopulta tiennyt, minkä takia hän pillahti kotimatkalla itkuun. Ehkä siksi että Taylor oli suuttunut kaverilleen ja Maddison oli osallinen näiden välien pilaamiseen, tai ehkä hän itki vain epämieluisissa olosuhteissa menetetyn neitsyytensä perään. Eikä se ollut edes mukava kokemus, pikemminkin vastenmielistä ja kipeääkin se oli tehnyt.
Onneksi yksityiskohdat pyyhkiytyivät vodkan avulla jonnekkin, pois vaaleaverikön mielestä. Eikä hän niitä kaivannutkaan.

Oikeasti cheerleader epäili koko ajan tilanteen kulkusuuntaa, mutta hänen oli aina lähes pakko tehdä jotakin sellaista, missä hän ylittäisi itsensä. Tai jos ei itseään, niin ainakin jonkun muun. Oletettavissa olisi mahdollinen morkkis, kahden viikon häpeä ja muutaman kuukauden pituinen ajanjakso, jolloin kuittailua tulisi asiasta ja toisesta.
Kuitenkin, ajatuksistaan hätkähdettyään Maddison avasi silmänsä ja käänsi päätään hivenen sivumpaan. Hän kohosi kyynärpäidensä varaan ja antoi katseensa kulkea huoneen poikki koripalloilijaan, vaikka silmät hieman harittivatkin.
"Mitä sä haluat?", Maddison töksäytti mongertaen ja kysymyksenkin saattoi tyhmempikin ihminen ymmärtää väärin. "Siis...", cheerleader älähti ja repesi naurahtamaan, haroen toisella kädellään villiintynyttä hiuspehkoaan.

Kun tyttö käänsi päätään sivuun, Jaredin ilme muuttui kummeksuvaksi.
Ja kun tuo avasi sievän suunsa, tummatukkaisen nuorukaisen olisi tehnyt mieli karjua turhautumisesta ja repiä hiukset päästään. Taas hän sai tuta tämän herkun kääntöpuolen – hän kun tykkäsi pitkistä lämmittelyistä ja se ei välttämättä ollut aina se paras vaihtoehto. Ei näemmä tälläkään kertaa ollut. Pitäisi kai vain joskus oppia ja käydä nopeammin itse asiaan, mutta... No, Hawkins ei vain voinut itselleen mitään.
Maddisonin kysymyskään ei ollut mistään fiksuimmasta päästä, mutta pistettäköön humalan piikkiin, eipä Jaredkaan selvillä vesillä seilaillut. Mutta mitä tuohon nyt voisi vastata? 'Mitä sä haluat?' No mitäköhän hän halusi, jos oli kuljettanut blondin jonnekin alakerroksien uima-altaalle ja makasi nyt tuon alastoman vartalon päällä valmiina ottamaan tuon seuraavassa hetkessä?
Naimisiin, satuhäät, viisi lasta, kartanon ja onnellisen loppuelämän?
Varmaan joo.

Nuorukainen peruutti hieman taaksepäin pettynyt ilme kasvoillaan. Tämä oli Jaredin leipälaji, marttyyrin leikkiminen. Okei, ei ehkä aivan leipälaji, mutta hän oli silti ihan hyvä tässä.
"Etkö sä pidäkään musta?" Jared sanoi vähintäänkin yhtä töksäyttävästi vastatessaan kysymykseen toisella samanlaisella, sinisten silmien porautuessa vaaleaverikön omiin (tosin yritykseksi se taisi jäädä, kun humalasta kiiltelevä katse harhaili sentin sinne ja toisen tänne.)
"Mä haluan sut", koripalloilija tiedotti sitten hymyillen hienoisesti, hyvin varovasti, pojan kumartuessa painamaan hellän, nopean uudelman tytön huulille – ainakin niin hellän, kun hän sen hetkiseltä mielentilaltaan kykeni. Hän ei halunnut, että Maddison perääntyisi nyt. Jos tuo uskaltaisi tehdä sen...
Jalkovälissä nimittäin tykytti melko kiitettävästi ja hänen edessään oli alaston, kaunis nainen ja… niin. Miksi Maddisonin oli pitänyt mennä aukaisemaan suunsa? Hän inhosi naisia, jotka olivat ensin täysillä mukana jutussa ja yhtäkkiä töksäyttivätkin juuri jotain tuon kaltaista. Lisäksi Jared oli pettynyt – sitä ei tosin myönnettäisi ikinä, ei edes itselleen – sillä hän ei ilmeisesti ollutkaan saanut cheerleaderia sulamaan täysin käsivarsilleen. Tai Maddisoniin oli iskenyt joku pahemman luokan mielenvikaisuuskohtaus, eihän tämä nyt normaalia ollut.

Voi helvetti.

Vaikkei cheerleaderin järjenjuoksu ollut nopeimmillaan, pienoinen katumus iski päälle melkein saman tien, kun Maddie oli mennyt aukaisemaan suunsa ja kysymään jotakin niin tyhmää. Häntä hävetti aivan hirveästi, eikä sitä helpottanut yhtään Jared, joka näytti samaan aikaan pettyneeltä ja no... suuttuneelta?
Välillä Maddison sitten inhosi uteliaisuuttaan ja kroonista kyselyikäänsä, miksi hän ei kerrankin voinut olla hiljaa ja antaa tilanteen edetä omalla tahdillaan. Tässä tapauksessa Jaredin tahtiin, sillä cheerleaderilla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, mihin tämäkin tilanne olisi etenemässä. No, kyllä hän tiesi, mutta hän ei halunnut antaa itsestään halpaa vaikutelmaa syöksymällä siihen tiettyyn tilanteeseen pää kolmantena jalkana. Ai niin, hänhän oli se, joka oli ehtinyt luopumaan kaikista vaatteistaan ja niin. Okei, myönnettäköön, Maddison yritti esittää tietävänsä, mitä hän oli tekemässä. Mutta oikeasti hän ei tiennyt tekemisistään yhtään mitään ja samaan aikaan hän ei myöskään pistänyt pahakseen tilannetta, johon oli onnistunut eksymään.

Jollakin tapaa Jaredin kysymys riipaisi tytön sydäntä ja millainen järkytys se olisi hänelle ollutkaan, jos hän tietäisi, että koripalloilija vain esitti. Hawkins 1 - Maddison 0, mitäpä blondi oli niin sinisilmäinen ja ehkä hivenen typeräkin, vaikka osasihan Maddie aivojaankin käyttää ja ne olivat olemassa. Vetyperoksidi ja ammoniakki eivät olleet riuduttaneet hänen aivosolujaan hiustenvaalennuksien vuoksi, eihän hän melkein koskaan edes värjännyt hiuksiaan.
Ai niin, Jared oli kysynyt jotain. Maddisonin humalainen katse harhaili hetken aikaa, kunnes tuo kohottautui sievien käsivarsiensa varaan ja kallisti päätään.
"Totta kai mä pidän susta", hän vastasi jopa omasta mielestään vähän turhankin imelästi ja haroi jälleen kerran jo hieman kuivahtanutta hiuspehkoaan. No mutta, pitikö Maddie oikeasti? Ei hän osannut sanoa, sillä Jared ei aivan vastannut hänen miesihannettaan. Tai siis siinä mielessä, että yleensä cheerleader ihastui niihin pahoihin poikiin, jotka rellestivät ja rötöstelivät. Muuten tuo oli oikeastaan aika lailla täydellinen poikaystäväkanditaatti, vaikka olikin turhan aikaista puhua mistään seurustelus-
Hetken aikaa Maddie saattoi näyttää yllättyneeltä, sillä nuorukainen ilmaisi kirjaimellisen suorasanaisesti halunsa, joita tyttö oli hetkea aikaisemmin kysynyt. Hänet? Okei, tämä rupesi kieltämättä menemään oudoksi. Mutta tapansa mukaan Maddison ei edes epäillyt Jaredin vastauksen todenperäisyyttä, hän vain tyytyi hymähtämään ja vastaamaan vaisuhkosti toisen suudelmaan.

"Sä haluat mut ja kymmenen muuta, eikö niin?", Maddison huomautti, vaikka sekuntia myöhemmin hän ajatteli koripalloilijan pitävän sitä loukkauksena. Ei sitä sellaiseksi oltu tarkoitettu, eikä blondia olisi edes varmaan haitannut, vaikka se olisi pitänyt paikkaansa.

Nuorukainen päästi sisäisen Johnny Deppinsä valloilleen näyttelijäntaitojensa kanssa, huokaisten suurieleisesti toisen sanoihin.
"Yrittäisit edes kuulostaa uskottavalta..." Jared mutisi pettyneellä äänellä, kääntäen sinisten silmien katseensa poispäin tytöltä, näyttäen jätkältä, jolle oli juuri annettu rukkaset. Ja nehän hänelle oli vähän niin kuin annettu, mutta urheilijalla ei kyllä ollut aikomustakaan jättää tätä asiaa tähän – hän kääntäisi vielä Maddisonin ajatukset ja mielipiteet oikeaan suuntaan ja hienovaraisesti ohjaisi tuota sitä kohti, mitä hän itse halusi. Alkoholista humalainen tyttö oli onneksi helpompi kohde kuin sellainen, joka ajatteli täysin selkeästi.

Jared tuijotteli lattiaa kohti, pitäen sen pettyneen katseen silmissään, vaikka totta puhuen nuorukainen oli lähinnä tympääntynyt. Eikä hänen mielialansa kyllä kohonnut siitäkään, miten Maddison vastasi hänen sanoihinsa.
Tummahiuksinen nosti katseensa hitaasti lattiasta, näyttäen vähintään tuplasti pettyneemmältä kuin pari sekuntia sitten, ja se huulilla keikkunut virne oli kuollut.
".... Älä vaan sano, että oot samanlainen kun muut", Jared tarttui oljenkorteen, jota sanottiin myös muihin vertaamiseksi ja ehkä vielä syvemmälle mennessä yllyttämiseksi. Maddison vaikutti ihmiseltä, joka ei halunnut tulla niputetuksi samaan sakkiin niiden lukuisten vetyperoksidiblondien kanssa, joten vertaus varmaan aiheuttaisi jotakin liikettä humalaisessa mielessä, ainakin Hawkinsin toiveiden mukaan.
".... Että uskot kaikki perättömät huhut mitä vaan koululla liikkuu", nuorukainen jatkoi hiljentyneellä äänensävyllä, hymähtäen sitten, yrittäen tavoitella äännähdykseen jotakin surullisuuteen viittaavaa. Tuo oli jo paksua, ei tuolla tavalla puhuttu silloin, kun oli päässyt tällaisiin tunnelmiin hänen kanssaan, helvetti soikoon.

"Sinut, kyllä, mutten niitä kymmentä muuta", Jared mutisi sitten painettuaan päänsä takaisin alaspäin lannistuneena. Hän näytti parhaansa mukaan sellaiselta kiltiltä pojalta, jonka unelmat siitä dream girlistä, joka oli vielä hetki sitten ollut käsien ulottuvilla, olivat murskaantuneet kristallin lailla tuhansiksi ja taas tuhansiksi pieniksi palasiksi.

Maddison vilkaisi Jarediin melkein säikähtäneenä, koska hetken aikaa hän pelkäsi jätkän pillahtavan itkuun. Jos cheerleader olisi oikeasti ollut fiksumpi ja tarkkanäköisempi ihmisten suhteen, ei koripalloilijan esitys olisi vaikuttanut niin uskottavalta. Myönnettäköön, että se upposi tyttöön sataprosenttisesti ja etenkin nyt, kun hän oli pahemman kerran kännissä. Miten helppoa Maddisonia olikin huijata, oli kyse sitten pikkujutuista tai suuremmasta juonesta, jopa vähäisillä näyttelijänlahjoilla varustetut henkilöt onnistuivat pissimään neitiä silmään mennen tullen. Eikä tätä piirrettä voitu hyväksi kehua, sillä sen vuoksi Maddison oli joutunut ongelmiin ja pahoittanut usein mielensä. Toisaalta taas, hän antoi liian helposti anteeksi, eikä lähes koskaan kantanut kaunaa kenellekään.

"Älä sitten usko", vaaleaverikkö inahti hivenen loukkaantuneena ja mulkaisi koripalloilijaa kasvoilleen valuneiden hiusten takaa. Hän ei taatusti lähtisi tähän vakuuttamisleikkiin mukaan, mutta vaikka tilanne etenisi siihen, cheerleader ei katoaisi paikalta ovet paukkuen. Sehän olisi sentään oikeasti hänen menetyksensä.
"No mistä minä voisin tietää, millainen se totuus sitten on, kun olen kuullut vaan yhdenlaista tarinaa susta!", Maddison murahti ja nousi istumaan, ristien jalkansa ja peittäen rintansa käsillään. Jopas oli nolo tilanne, mutta eihän blondin humalaiset aivot sitä tajunneet, vaikka olihan se ihmeellistä kuinka nopeasti tunnelma oli kirjaimellisesti jäätynyt. Pah. Ensimäinen Hawkinsin mököttämisestä seurannut ajatus oli se, että mököttäköön keskenään. Maddison oli kuitenkin aivan liian kiltti, etenkin kun hän kovasti uskoi loukanneensa toisen tunteita.
"Anteeksi... No en mä kyllä tarkottanut sitä ihan niin", mumistiin sanat edelleen sammaltaen, eihän hän humalastaan olisi niin pienessä ajassa eroon päässytkään. Hän oli oikeasti pahoillaan, mikäli oli onnistunut loukkaamaan Jaredia. Ja ilmeisesti hän oli loukannut Jaredia, sillä eihän Maddison erottanut esittämisen ja aitouden rajaa. Etenkään nyt, kun hän taisi olla kovaa vauhtia ihastumassa tuohon koripalloilijaan.

Jaredilla oli kova työ estää itseään tosissaan turhautumasta ja rupeamasta raivoamaan Maddisonille tuon vähä-älyisyydestä. Että tuo nainen osasikin olla hankala! Huoh, tämän oli pakko maksaa itsensä joskus takaisin, hän alkoi olla upottanut jo tuohon blondiin enemmän aikaa ja vaivaa kuin olisi edes tarpeen. Tai, olisi pitänyt olla tarpeen – tämä kauniimpi Morris oli osoittautunut varsin kinkkiseksi tapaukseksi, mutta Jared piti haasteista ja hän otti vaaleaverikön asenteen myös sellaisena – hänhän saisi tuon tytön vielä itselleen, vaikka se sitten vaatisi enemmän työtä kuin normaalisti, ja kaikessa turhautuneisuudessaan Hawkins oli myös osittain kiitollinen haasteesta, jollaisen hän Maddisonin otti: tavallisesti kun hän ei joutunut kuin hymyilemään ja tytöt olivat myytyjä. Tämä vaati selvästi enemmän, ja urheilijalla oli samalla oiva tilaisuus testata taitojaan.

Sinisilmäinen nuorukainen hymähti matalasti tytön sanoille, luoden tuohon pikaisen katseen, tipauttaen sen takaisin lattian rajaan.
"Sähän sen sanoit. Tarinaa kaikki", Jared murahti kohottaen sitten hitaasti katseensa takaisin Maddisoniin. Tuon alastomuus hieman häiritsi tässä, vaikka tunnelma olikin jäätynyt ja kuollut kasaan, mutta häiritsi silti, ja nuorukaisella olikin kova työ pitää silmänsä tytön kasvoissa.

Kun Maddison pyysi anteeksi, urheilijan ilme melkein kirkastui ja leveä, voitonriemuinen virne oli kohota Jaredin kasvoille, ennen kuin tuo tajusi hillitä itsensä ja pitää kasvonsa peruslukemilla. Erävoitto Hawkinsille! Tämä oli jo askel eteenpäin, ja blondi näytti olevan jopa huolestuttavan sinisilmäinen – voi millaisten puliukkojen seuraan Maddison päätyisi, jos suhtautuisi kaikkiin samalla tavalla… Jared tosin luotti edelleen pettämättömään charmiinsa, jota kukaan nainen ei maan päällä voinut vastustaa.
Nuorukainen hymähti, mutta selvästi hieman iloisemmalla mielellä tytön anteeksipyynnön johdosta, pienen, varovaisen hymyn kohotessa tuon komeille kasvoille.
"Kai sä uskot?" nuorukainen kysyi painottaen sanojaan, ripaus anovuutta äänessään sinisten silmien katsoessa niin intensiivisesti Maddisonia, kuin se vain niinkin humaltuneessa tilassa oli mahdollista.
"Että ne jutut on vaan juoruja, perättömiä juoruja?"

Maddison tunsi edelleen pientä syyllisyyttä lausahduksestaan Jaredin naisrintaman suhteen ja hieraisi niskaansa vaivaantuneesti hymähtäen. No, uskoiko hän koripalloilijaa ja pitikö hän niitä kaikkia kuulemiaan huhuja pelkkinä huhuina, joiden todenperäisyys oli helposti kyseenalaistettavissa?
Hetken aikaa cheerleader vain istui hiljaa ja tyytyi peittelemään vartaloaan, katse lattiassa vaeltaen. Voisin sanoa, että oli lähes tulkoon naurettavaa huomata, kuinka helposti tyttö antoi anteeksi ja uskoi pienen vakuuttelun voimalla vaikka mitä. Joskus tulevaisuudessa hän tulisi kuitenkin huomaamaan, että sinisilmäisyydellä olisi se kääntöpuolensa. Vielä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan sen aika, joten Maddisonin tunteilla oli äärimäisen helppo leikkiä potematta katumusta; anteeksi sai parilla vaivaisella sanalla.

"Joo, mä uskon sua",
Maddison mumisi hivenen hymyillen ja vilkaisi vieressä istuvaan miehenalkuun. Noh, tästä tilanteesta oli kadonnut se tietty fiilis heti, kun hän oli ensimäisen kerran suunsa aukaissut. Seuraavalla kerralla joku varmasti teippaisi hänen suunsa tumpeen, jotta vastaavanlaisia mokia ei pääsisi syntymään.
Hän oli ehkä edelleen hieman loukkaantunut Jaredin verratessa häntä 'samanlaiseksi, kuin kaikki muut', sillä sitä Maddison viimeiseksi halusi. Oikeastaan hän kuului niihin tyhjäpäisiin bimboihin vain ja ainoastaan cheerleaderin pukunsa ja hiustenvärinsä puolesta, eikä hän edes ollut mielestään tyhmä. Turhan sinisilmäinen vain, mutta ei tyttöparka sitä itse tiedostanut.
"No... Mitä me nyt tehdään?", vaaleaverikkö kysyi noustessaan seisomaan, mikä ei ollut ehkä kovin viisasta, kun ajateltiin hänen vaatetuksensa vähäistä määrää. Ja nämä vaatekappaleet olivat edelleen uima-altaalla, joten joko hän lähtisi sinne yksin tai (mielummin) Jaredin kanssa.
Maddison käänsi kasvonsa koripalloilijan suuntaan ja kohotti kulmiaan odotellen toisen vastausta. Olo oli edelleen sumea ja humalainen, sen näki jo varsin hatarasta tasapainosta ja hahmotuskyvystä.

Odottava katse silmissään Jared tutkiskeli Maddisonia, hetken jo epäillen, ettei hänen selittelynsä olleetkaan menneet läpi. Se ei voinut olla mahdollista, hänen selittelynsä menivät aina läpi.
Ja niin ne tekivät tälläkin kertaa, nuorukaisen hymyillessä ulkoisesti pienesti ja hyvin hurmaavasti, sisäisesti taas pikemminkin pirullisesti ja erittäin voittajafiilismäisesti. Voi näitä onnettomia tyttöparkoja, jotka uskoivat kaiken niin kovin helposti.
Noh, Maddison oli ihan kiva. Ja hän halusi joka tapauksessa tytön sänkyynsä, joten Hawkins otti tämän seuraavana haasteenaan: houkuttele Maddison Morris sänkyyn. Ehkä tuota jaksaisi vähän kauemminkin katsella... Tai sitten ei. Mutta ei sitä koskaan tiennyt, ja koskaan ei pidä sanoa ei ikinä, vaikka vakiintuminen Jared Hawkinsin kohdalla oli yhtä suuri kuin ei ikinä.

Koska tunnelma oli latistunut siinä vaiheessa kun blondi oli ensimmäisen kerran suunsa avannut, Jared ei edes harkinnut cheerleaderin kimppuun hyökkäämistä, vaan antoi vain katseensa seurata toista tuon noustessa seisomaan, esittäen kysymyksen, johon Jared ei osannut oikeastaan vastata. Mitä nyt, kun asiat eivät olleetkaan menneet ihan putkeen, hmh?
"Jos palataan tonne", Jared mutisi viitaten kädellään suuntaan, jossa uima-allas oli. Varmaan viisain veto olisi alkuun palata hakemaan vaatteet ja katsastaa sitten tilanne uudestaan.

Urheilijakin kohottautui pystyyn, joskin hieman horjuen, tukien hyvin kevyesti hoippuvaa Maddisonia kaksikon kävellessä uima-altaan reunalle, jossa odotti erinäinen kasa sekalaisia vaatekappaleita. Jared kumartui noukkimaan farkkunsa ja vetämään ne jalkaansa, samoin kuin sukat, ennen kuin viimeisenä kiskoi t-paidan päälleen. Edelleen kosteita hiuksia pörrötettiin hieman vasemmalla kädellään, mustan nahkatakin jäädessä lepäämään käsivarrelle.
"Tarttetko sä jotain... kuivaa vaatetta?" Jared kysyi sitten luoden silmäyksen tyttöön – märät bokserit eivät välttämättä olleet mitkään maailman miellyttävimmät jalassa, ja hän saattoi samaa olettaa tytön alusvaatteista.
"Yläkerrasta varmaan löytyis jotain käyttökelposta... Ja Zack lupas yhden niistä huoneista mulle", nuorukainen paljasti sitten hymähtäen sanojensa perään, väläyttäen sitten pienen hymyn Maddisonille. Hän ei kyllä jaksaisi enää lähteä ajamaan kotiinsa, eikä viemään Maddisoniakaan, eli tytön oli parasta tyytyä tähän – tai sitten soittaa itselleen taksi, ihan miten vain.

Maddison sai hetken aikaa odotella Jaredin vastausta, kunnes toinen sen vihdoin lausui. Hmph, ehkä olikin viisainta palata takaisin sivistyksen pariin ja jatkaa iltaa mahdollisimman normaalisti.
"Joo", cheerleader mumisi epämääräisesti ja lähti kulkemaan jätkän tuella takaisin kohti uima-allasta, johon hänen vaatteensakin olivat jääneet. Olikohan tämä nyt kauhean noloa? Tai siis, mitä muut ihmiset ajattelisivat, kun he ilmestyisivätkin takaisin paikalle enempi ja vähempi märkinä? Maddison kykeni jo kuvittelemaan kaikki ne puheet siitä, että hän antaa ensimmäisillä treffeillä ja niin edelleen. Ei kuulostanut mukavalta, mutta pahoja puheita oli mahdoton välttää.

Altaalle päästyään blondi suunnisti vaatteidensa luokse ja poimi ne syliinsä, kiskoen sitten alusvaatteet ylleen. Jared kysyi jotakin kuivista vaatteista, mutta kaikki tuntui menevän pahasti cheerleaderin korvien ohi.
"Mitä?", Maddison kysyi ja taivutti päätään hieman taaksepäin kiskoessaan mikroshortsejaan takaisin ylleen. Olemassa oli miljoona miellyttävämpää asiaa, kuin märät alusvaatteet, mutta tyttö oli edelleen niin tukevassa laitamyötäisessä, ettei moinen pikkuseikka häirinnyt häntä ollenkaan.
"Aivan, joo... En mä tarvitse, kiitos vain", vastattiin humalaisen hymyn somistamien huulten välistä, Jared oli ainakin huomaavainen, Maddison ei edes epäillyt jätkän vilpittömyyttä.

Vaaleat hiukset olivat... Noh, huomattavasti vähemmän huolitellut kuin bileisiin saapuessa, mutta Maddison ei pitänyt sitä alkuunkaan katastrofina. Sirot sormet haroivat ohranvaaleita suortuvia ja pöyhivät niitä, muutama liike päällä ja hiukset olivat niin kuin aina ennenkin. Eli eivät ainakaan liian huolitellut.
"Mennään?", Maddison esitti käskyn kysymyksenä ja katseli koripalloilijaa kulmat kohollaan. Hän ei jäisi tänne enään hetkeksikään, koska suoraan sanoen hän tunsi olonsa hyvin, hyvin nolostuneeksi ja hän tulisi tarvitsemaan paukun heti, kun he pääsisivät takaisin ihmisten ilmoille.

Jared hymähti vaaleaverikön vastaukselle, mutta eipä se hänen asiansa ollut, jos toisen mustat, märät rintaliivit paistaisivat valkoisen topin läpi melko kirkkaasti. Jätkät varmasti olisivat enemmän kuin mielissään kyseisestä näystä, vaikka olisivatkin varmaan katselleet tyttö mieluummin ilman mitään. Noh, Hawkins oli nähnyt kaiken, ja olihan toinen ihan… hm, miellyttävän näköinen ollut. Harmi vain, että toinen oli avannut pienen sievän suunsa aivan väärään aikaan, mutta aina ei voinut saada kaikkea kerralla. Ei makeaa mahan täydeltä ja niin edes päin...
"Miten vain", nuorukainen totesi hymyillen pienesti, kohauttaen olkapäitään samalla. Jos toinen ei halunnut kuivia vaatteita, olkoon märissä.

"Joo", urheilija vastasi lyhyesti toisen kysymysmuotoiseen käskyyn, lähtien lampsimaan kohti yläkertaan vieviä portaita. Musiikkia pauhasi edelleen ja basso jytisi tahdilla, joka oli tiputtaa alakerrassa roikkuvan lampun lattialle. Ilmeisesti bileet eivät todellakaan vielä olleet ohi.
Tummatukkainen nuori mies aukaisi alakertaan vievän oven ja astui ulos, vilkaisten nopeasti ympärilleen. Enää porukkaa ei notkunut niin paljoa eteisessä (jos ei otettu lukuun niitä muutamaa tyyppiä, jotka nojailivat toisiinsa ja olivat siinä pisteessä, että aamulla herätessä olo olisi kaikkea muuta kuin hyvä ja edellisillan filmi olisi poikki siitä tunnin jälkeen suurin piirtein.)
Nuorukainen hymähti heittäessään takkinsa Barnesien eteisessä sijaitsevaan vaatekaappiin, hän ei jaksaisi kantaa tuota enää sekuntiakaan mukanaan.
"Haetaan juotavaa?" Jared esitti sitten samanlaisen kysymysmuotoisen käskyn Maddisonille suunnaten jo kulkunsa keittiöön, odottelematta blondin vastausta.

Keittiö oli lievästi ilmaistuna kuin pommin jäljiltä – joka puolella oli niin tyhjiä kuin täysiäkin laseja (suurimmaksi osaksi kuitenkin niitä ensimmäisiä). Joku oli hakenut lisää boolia ja pöydälle oli ilmestynyt ties mitä viinaa sisältäviä pulloja. Jared nappasi ensimmäisen käteensä sattuneen mukin, kiskaisi sen alas välittämättä siitä, mitä se sisälsi ja irvisti heti perään. Ei ihan niin hyvää.
Mutta hän tarvitsi tähän väliin paukun jos toisenkin saadakseen edes osan siitä aiemmasta tunnelmasta takaisin. Kyllä tämä vielä tästä.

Jared vaikutti huomattavasti vaisummalta ja jotenkin... oudommalta kuin aikaisemmin, mikä sai Maddisonin ajatukset juoksemaan villisti. Oliko hän kenties onnistunut loukkaamaan nuorukaista ihan toden teolla? Jollain tavalla vaaleaverikkö poti huonoa omaatuntoa jo nyt, vaikka totuus Jaredin 'tunteista ja loukkaantumisesta' oli oletettavasti hyvinkin toisenlainen. Tuskin jätkää vähääkään kiinnosti, uskoiko joku sinisilmäinen ja pohjimmiltaan liian kiltti tytönhempukka loukanneen tuon tunteita avaamalla suunsa täysin sopimattomassa tilanteessa lausuen täysin tilanteeseen sopimattomia sanoja.
Maddison tunsi itsensä todella, todella typeräksi ja ilkeäksi, kun hän oli onnistunut mielestään pilaamaan Jaredin illan. Mitäänsanomattomana cheerleader lähti seuraamaan koripalloilijaa keittiön puolelle ja katseli ympärilleen, paikka oli kyllä sotkuisempi kuin viimekerralla, tuskin mikään ihmekään.
Sirot kädet kaappasivat otteeseensa ensimäisen koskemattoman näköisen mukin, joka kohotettiin empimättä huulille. Jollakin oli selkeästi menneet lantringin ja viinan suhteet sekaisin, sillä litku oli niin vahvaa, että se sai cheerleaderin irvistämään pelkästä läpitunkevasta viinanmausta.

Lähes väkisin Maddison joi mukin tyhjäksi ja haroi hiuskuontaloaan, hän tiesi näyttävänsä rähjäiseltä, mutta ihan sama. Koko ilta tuntui menneen penkin alle hänen ansiostaan ja se sai tytön uppoutumaan enemmän ja enemmän omiin ajatuksiinsa, vaikka huonossa omassatunnossa rypeminen ei ehkä tässä tapauksessa ollut se järkevin vaihtoehto.
Turkoosinvivahteiset silmät haravoivat ympäröivää näkymää; erittäin juopuneita nuoria, osittain sammuneita ja niitä, jotka olivat jo sammuneet. Joku oli onnistunut nukahtamaan keittiön pöydän alle, jossakin vannottiin ikuista ystävyyttä ja toiseen kerrokseen vievässä portaikossa kaksi tyttöä nyyhkytti ilmeisesti huonon rakkausonnen vuoksi.
Meteli oli kuitenkin hiljentynyt ihan kiitettävästi, musiikkivalikoimasta tuntui enään olevan jäljellä vain rockin klassikoita ja hidastempoisia balladeja ikäänkuin unimusiikiksi. Ihan kuin väki ei olisi vetänyt miestä vahvempaa siinä määrin, että unimusiikkeja tuskin oltaisiin tarvittu.
Maddison otti muutaman, hitaan askeleen Jaredia kohti ja koitti kerätä ajatuksiaan ja hän ajatteli tällä kertaa saavansa edes yhden järkevän lauseen suustaan ulos. "Sori siitä aiemmasta", cheerleader lausahti ja oikeasti, pahoittelussa oli sellainen aito vivahde, että vain idiootti olisi lähtenyt sen vilpittömyyttä kyseenailaistamaan.