Boys boys boys. And a girl

Lucas pyöritteli silmiään itsekseen, hän ei mikään Akemin orja ollut. Tyhmä tyttö, aina luulivat jätkien suostuvan kaikkeen, jos hän kerran sattui tekemään jotakin tuon mieliksi.
... Okei, pikaisten laskujen mukaan espanjalaispoika oli tehnyt tähän mennessä kaiken, mitä tummatukkainen tyttö oli pyytänyt, mutta silti.
"Mä en oo mikään orja", nuorukainen tiedotti, vilkaisten ylöspäin, vaikkei Akemia voinutkaan nähdä.
"Saat siivota ihan ite oman huonees…" Lucas nurisi hiljaisella äänellä kuunnellessaan tytön paasausta siitä, että hän oli liian kiltti. Ja kuu on juustoa ja lehmät osaavat lentää? Hänkö ei muka osaa sanoa ei?
Lucas tuhahti halveksuvasti tytön päätettyä puheenvuoronsa, kohottaen leukaansa ylpeästi ylöspäin.
"Mä osaan sanoa ei", jätkä tiedotti sitten tärkeänä, "enkä mä ole liian kiltti. Mä olen ehkä kiva ihmisille, mutta en mä ole liian kiltti. Ja sitä paitsi, onko sulla jotain valittamista muka siihen, että mä oon kiva sulle?" Lucas tiedusteli vastavuorollaan.
"Nytkin sä kävelisit noi tappokengät jalassa kärsien jalkakivuista, jos mä en olis kiltti sulle. Mutta koska mä oon, saat ilmasen kyydin." Poika puhui kiivaalla tahdilla – Lucaksen puhe tuppasi kiihtymään sitä mukaa nopeammaksi: mitä suurempi määrä promilleja veressä, sitä nopeammin jätkä puhui.
"Ja mä olen kaikkea muuta kuin reppana!"

Naurahdus kumpusi nuorukaisen kurkusta Akemin laskeutuessa reppuselästä alas takaisin aloilleen.
"Prinsessa mikä prinsessa", Lucas sanoi kohauttaen olkapäitään. Neitokainen ei osannut oikein ilmeisesti suhtautua hyvin hänen sanoihinsa – kaipa tuo oli tottunut olemaan vain yksi jätkistä, mutta vaikka tuo poikamaisesti käyttäytyikin, oli tuo silti Lucaksen silmissä tyttö. Ja tytöt olivat prinsessoja sisimmässään, olivat sitten miten tahansa kovia kundeja ulkoisesti, sen Lucas oli oppinut jo vuosia sitten.

Ruskeat silmät haravoivat suihkulähteen ympäristöä, mutta koko tori tuntui olevan autio. Mihin helvettiin kaikki olivat kadonneet?
Lucas katsoi Akemia ja mulkaisi tuon ojennettua kättä.
"Enkä lainaa", jätkä sanoi näyttäen kieltään Akemille, kaivaen kännykän taskustaan omaan käteensä.
"Mä vaan soitan Priscolle, se kyllä tietää missä muut o-"
Sen verran hän ehti sanoa, ennen kuin huomasi tuijottavansa pimeää ruutua. Nuorukaisen otsa kurtistui, tuon käynnistäessä kännykkänsä: se oli ilmeisesti mennyt omia aikojaan kiinni. Mutta kun valkoisena hetken käynyt ruutu tiedotti akun loppuneen, Lucas ärähti turhautuneena ja oli valmis hukuttamaan seuraavassa sekunnissa kännykkänsä suihkulähteeseen.
Kirottuaan aikansa espanjaksi Lucas kääntyi Akemin puoleen ja kohautti olkapäitään.
"Ei mun kännykässä oo akkua", jätkä tiedotti ärtyneenä, silmäillen tyhjää toria Akemin pään yli.
"Mitä me nyt tehdään?"
Lucaksella ei ainakaan ollut hyviä eikä huonoja ideoita. Hänellä oli kyllä rahapussi mukana, mutta se nyt ei paksuudesta pullistellut. Sen lisäksi hänellä oli kännykkä, jonka akku oli tyhjä. Hänen reppunsa oli teillä tietämättömillä – oletettavasti Priscolla – jossa oli myös hänen kaikki mukana olleet vaatteet, avaimet ja kaikki muu tarpeellinen.
Hän ei saatana pääsisi edes kotiinsa ilman avaimiaan!

Akin suu loksahti auki, kun Lucas kieltäytyi antamasta hänelle kännykkää. Mitä toinen oli juuri mennyt sanomaan, oliko toinen sanonut tytölle 'ei'? Skeittaritytöllehän ei kukaan sanonut ei! (vaikka hän olikin yrittänyt opettaa parasta ystäväänsä sanomaan 'ei'.."
Tummatukka oli juuri ärähtämässä Lucakselle epäreiluudesta, mutta silloinpa Lucas tokaisi kännykän akkunsa olevan loppunut. Nyt jos milloin Akemin ilme oli näkemisen arvoinen. Mitä helvettiä hän nyt tekisi, missä hän viettäisi yönsä?! Ei hän voisi kotiinkaan mennä, koska Arata ja Asao eivät olleet hänen kanssaan. Kyllä tyttö varmasti onnistuisi näyttelemään selvinpäin olevaa, mutta tosiaan... Veljet kun puuttuivat matkasta. Eikä Aki tahtonut tuoda ongelmia näille.
"Fuck", aasialaispiirteinen tyttö totesi sitten poissaolevasti ja istuutui takana olevan suihkulähteen reunalle. Mitä he tosiaankin tekisivät nyt? Kuten se tuli jo mainittua, Akemin omaisuus oli ollut hänen laukussaan ja hänen laukkunsa oli mitä luultavammin hänen veljillään. Aki olisi periaatteessa nyt Lucaksen armoilla, koska Lucas oli heistä ainoa, jolla oli edes rahaa mukana.

"Fuck", tyttö totesi uudemman kerran ja hänen kasvoilleen kohosi ikävä irvistys. Kädet nousivat hiusten sekaan ja tyttö puraisi alahuultaan. "Mä en vittu nuku kyllä missään ojassa saatana!" Akemi parahti ja pelkkä ajatuskin moisesta sai hänen värähtelemään inhosta. Tässä asiassa Akemi kyllä oli melko 'prinsessa'. Hän piti hygieniasta ja siististä ympäristöstä. Hän ei koskaan tulisi päätymään nukkumaan kadulle, ei edes juovuspäissään!

Mitä mitä. Mitä tässä voisi tehdä. Sitten Akemi muisti Jimmyn olemassaolon, mutta... Kehtaisiko vanhempaa miestä häiritä? 'Joo, me tullaan tänne yöks, kun kaverit hylkäs, eikä me voida mennä kotiin.' Jim varmasti pitäisi ideasta...
"Älä vaa seiso siinä, yritä nyt keksii jotain!" tyttö tosiaan alkoi menettää hermojaan. Hän tahtoi saada varman paikan, jossa hän voisi yönsä viettää.

Jos tilanne olisi ollut toinen, Lucas olisi nauranut kaksinkerroin Akemin ilmeelle, niin tyrmistyneelle tyttö sen ei-sanan johdosta näytti. Ilmeisesti tuo oli tottunut saamaan tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa, vaikka oli juuri sanonut, että hän oli liian kiltti, kutsunut reppanaksi ja sanonut, että häntä pitäisi kouluttaa, jotta hänkin osaisi sanoa ei. Hahhah, siitäs sai.
Mutta kauaa Lucas ei riemuinnut erävoittoaan, sillä akun loppuminen kännykästä oli tässä tilanteessa melkein katastrofi ja hänellä ei ollut yhtään mitään.

Espanjalainen ei voinut olla muuta kuin samaa mieltä Akemin sanojen kanssa. Fuck kuvasi aika hyvin tätä tilannetta, johon he olivat joutuneet.
Helvetin pöljät, hän aivan varmasti teurastaisi kaverinsa, kun ne olivat uskaltaneet noin vain häipyä paikalta, jättäen hänet ja Akemin kahdestaan.
"Ai ojassa? No, miltä roskalaatikko kuulostaisi?"
Ne olivat niin tuttuja paikkoja Lucakselle, että ihan melkein itketti. Jätkä irvisti jo pelkästä ajatuksesta, että joutuisi nukkumaan saastaisessa roskalaatikossa. Ei ikinä, johonkin se raja sentään oli vedettävä!

Lucas istahti Akemin viereen suihkulähteen reunalle, kun ei jaksanut enää seistä, eipä se muutenkaan asiaa millään tavalla auttanut, joten se oli se ja sama istuiko hän vai seisoiko.
"Älä raivoo", Lucas murahti vastaukseksi japanilaistytölle hieroessaan ohimoitaan, "mä yritän ajatella."
Mihin he voisivat mennä yöksi ilman rahaa, ilman avaimia ja ilman puhelinta? Kotiinsa hän ei pääsisi, se nyt oli ilmiselvää. Rahaa ei ollut tarpeeksi, että olisi päässyt edes saastaisimpaan majataloon, eikä sellaisia muutenkaan San Diegon keskustasta löytynyt. Puhelinta ei ollut, että olisi voinut soittaa yhdellekään kaverille.
Lucas yritti saada humalaiset aivonsa raksuttamaan. Minne saattoi mennä yöksi ilman rahaa? Yksikään kaveri ei asunut tarpeeksi lähellä.
... Vai hetkinen.
"Ha!" Lucas huudahti äänensävyllä, joka kuulosti siltä, kuin hän olisi juuri keksinyt jotakin maata mullistavaa, kuten vaikkapa ratkaisun kehitysmaiden ongelmiin.
"Mun kaverilla on kämppä keskustassa", jätkä tiedotti sitten elehtien vilkkaasti käsillään.
"Sillä on vara-avain piilossa yhdessä paikassa, koska se onneton ei ikinä muista ottaa niitä mukaan lähtiessään." Se oli totta, jätkä oli aivan toivoton. Hän oli lukuisia kertoja joutunut soittamaan talonmiehelle ja pyytämään avaamaan hänen kämppänsä oven, koska avaimet olivat unohtuneet sisälle. Sitten tuolla oli palanut hermot ja avaimesta oli teetetty kopio, jonka tuo aina piilotti asuntonsa läheisyyteen, jotta pääsisi sisälle silloin kuin ei muistaisi avaimia. Eli melkein aina.
"Se ei oo kyllä mikään luksusasunto, mutta parempi kuin katuoja, luulisin. Ja se on sitä paitsi palveluksen auki, joten ihan sama vaikka mentäis sinne." Lucas mietti hetken, ennen kuin hartiat lysähtivät kasaan.
"Tosin se on matkoilla nyt, enkä tiiä, onko se jättänyt sitä vara-avainta sinne paikkaan."

Lucaksen mainitessa roskalaatikko ei tyttö voinut olla parkaisematta tilanteen epäreiluudesta. Hän ei päätyisi mihinkään roskalaatikkoon nukkumaan, mielummin hän valvoisi koko yön ja aamulla... Niin, mitäs hän muka voisi sitten aamulla tehdä, kun veljien olinpaikasta ei ollut tietoakaan? Mutta ehkä se jo kuitenkin kuulostaisi uskottavammalta, että Akemi saapuisi kotiin huomenna kuin tänään. Hänhän voisi vain sanoa, että veljet jäivät yhä Matthewn luo pelaamaan ja Aki oli tahtonut jo tulla kotiin? Niin, se menisi varmasti läpi.
... Pitäisikö Akin oikeasti valvoa koko helvetin yö? Ja vielä Lucaksen kanssa? No, jos Lucas tahtoi sinne roskikseen mennä nukkumaan, niin siitä vaan. Tyttö pysyttelisi ainakin hyvän matkan päästä niistä haisevista laatikoista, joissa ei asunut muita kuin ötököitä ja rottia sun muita inhottavia ja ällöttäviä otuksia.

Akemi oli oikeasti kaatua takana olevaan suihkulähteeseen säikähdyksestä, kun Lucas huudahti aivan tytön vieressä. Skeittarityttö ei avannut suutaan kysyäkseen huudahduksen syytä, sillä Lucas oli jo ehtinyt aloittaa selittämisen äskeiseen reaktioonsa.
Kun toinen oli sanonut asiansa, tarttui Aki sen enempää miettimättä Lucaksen käteen ja kiskoi tämä jaloilleen. "Mitä sä sitten siinä vaa istut! Mennää helvetti kattoo, onks se vara-avain siellä kuin sen pitäis yleensä olla!" tummatukka henkäisi kovemmalla äänellä ja oli jo valmiina lähtemään kävelemään sinne, minne Lucakskin. Tyttö laittoi korkokengät takaisin jalkoihinsa, jonka jälkeen hän kohosi senttejä korkeammalle. Johan olokin tuntui kohenevan. Akin ei ehkä täytyisikään valvoa koko yötä! Ihana kuulla! Nyt he vain menisivät Lucaksen mainitseman kaverin kämpille katsomaan, oliko vara-avain yhä tallella, ja jos oli, he menisivät nukkumaan sinne. Hihi.

Aasialaistyttö oli jo laskuhumalaan päin, eikä hänen liikehtimisensä ollut enää niin nopeita tai hätiköityjä. Alkoholi nousi nopeasti päähän ja laskeutui myös nopeasti sieltä pois, jos sitä ei koko ajan kädessä ollut jokin tölkki tai pullo.

Lucas nauroi hyväntahtoisesti Akemin tomeruudelle (joka tosiasiassa taisi johtua pelkästä epätoivosta. Selvästikään japanilaistyttö ei ollut syttynyt hänen roskalaatikko-idealleen.)
"Ootko ihan varma, ettet kuitenkin haluais niihin laatikoihin? Siellä ois kuitenkin varmaan ihan tunnelmallista…"
Nuorukainen sönkötti jotakin epämääräistä sanojensa jatkoksi, ennen kuin joutui Akemin kiskomana nousemaan hieman huojuville jaloilleen. Poika hikkasi kerran, nauroi samoin tein ja lähti sitten lampsimaan kohti mainitsemansa kaverin kämppää olettaen Akemin seuraavan perässä tappokengillään. Sinne olisi kuitenkin matkaa hieman, ja Lucas alkoi jo varautua siihen, että joutuisi taas leikkimään kuormajuhtaa ja kantamaan tytön, jos tuo alkaisi valittaa jaloistaan. Mieluummin hän kuitenkin kantoi kuin kuunteli valitusta.
Vaikkakin Akemia varmaan ajoi eteenpäin tieto siitä, ettei tuon tarvitsisikaan nukkua katuojassa. Tai siinä kuuluisassa roskalaatikossa.
"Prinsessa", Lucas sanoi vierelleen tulleelle tytölle piikittelevää sävyyn, vaikkakin kasvoilla oli iloinen hymy. Poika ei kyllä ainakaan ollut vielä laskuhumalaa nähnytkään – silloin hän yleensä murjotti ja vaikutti masentuneelta ja siltä, että saattoi kävellä katolle ja hypätä alas, koska elämä oli niin kurjaa.

Aikansa kaksikko joutui tarpomaan, ennen kuin Lucas saattoi suunnata ruskeat silmät keskustassa sijaitsevaan pilvenpiirtäjään. Tai kerrostalo kai se oikeastaan oli, mutta niin saamarin korkea, että ainakin espanjalaisen mielestä se meni vallan hyvin pilvenpiirtäjästä.
"Tossa se on", poika tokaisi sitten ilmiselvän asian ääneen ja viittasi vielä havainnollistaen massiivisen rakennuksen suuntaan.
Ovesta astuttiin hämärästi valaistuun eteiseen, Lucaksen joutuessa miettimään muutaman hetken sitä, että monennessako kerroksessa hänen kaverinsa nyt taas asuikaan. Olikohan se kuudes vai kahdeksas... Vai ehkä kymmenes? Joku koolla alkava, ehkä. Ja aika korkealle.
"Jep, se on tuotaaaah... kahdeksas kerros?" Lucas veikkasi toiveikkaasti eikä lainkaan uskottavalla äänellä.

"Vitut jostain tunnelmasta, saatana. Minähän en niissä paskalaatikoissa nuku", oli Akemin viimeiset sanat niistä ällöttävistä roskalaatikoista, jotka saivat tytön ihon menemään kananlihalle ja oksennuksen maun suuhun asti. Eikö se jo kertonut Akin inhosta likaa ja roskia kohtaan. "Ja nyt jalkaa toisen eteen, hopi hopi!"
Skeittari tuuppasi Lucasta selkään, kun tämä käveli tytön mielestä liian hitaasti. Jos Lucas matelisi tuota tahtia, he olisivat perillä vasta auringon noustessa. Tyttö oli jo ehtinyt unohtaa kivun jaloissaan, joka johtui niistä tappokengistä, sillä hänen ajatukset olivat sillä hetkellä jossain aivan muualla; nimittäin pehmeässä sängyssä. Tai vaikka kovassa sängyssä. Aivan sama missä sängyssä, kunhan siinä pystyisi nukkumaan ainakin viiden tunnin verran, jotta Aki taas jaksaisi selvitä seuraavasta päivästä.
Akemi älähti kiukusta, kun Lucas kehtasi haukkua häntä yhä prinsessaksi. Tyttö potkaisi kengällään jätkää takapuoleen, eikä katunut tekoaan lainkaan. "Homo! Älä kuule rupee mulle ryttyilee, sillä mä maksan tuplaten takasin!" Aki huusi uhmakkaasti ja nyrpisti nenäänsä. Jostakusta se saattoi näyttää hauskalta, vaikka tyttö oli oikeasti melko kiukkuinen sillä hetkellä.

Lopulta, pitkältä tuntuneet matkan jälkeen, Lucas avasi suunsa todetakseen heidän tulleen perille. Akemi hihkaisi voitokkaasti, hänen ei tarvitsisi siis oikeasti nukkua taivasalla! Johan olo oli muuttunut nopeasti pirteämmäksi, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Jopas se ajatus sängyssä nukkumisesta sai tytön tuntemaan olonsa paljon paremmaksi.
Kun Lucas ei selvästikään osannut päättää, monennessako kerroksessa tämän kaveri asuikaan, asteli tyttö sitten päättäväisin askelin hissin luokse ja painoi sen tulemaan alakertaan. Pian hissi oli kerroksessa ja tyttö astui sisään.
"Sen näkee sitten kahdeksannessa kerroksessa. Tule jo molopää tai mä lemppaan sut!" sen oli tarkoitus olla vain innostunut toteamus, jonka piti kuulua siis miespuolisen suusta, mutta nyt se oli Akemin suusta sanottuna kuulostanut melko radikaalilta ja ihmeelliseltä. Tytöstä taas hänen sanoissaan ei ollut mitään outoa.

Lucas seurasi sivusta, kun Akemi painoi nappia. Ruskeat silmät katselivat hissiovien yläpuolella olevia numeroita, joissa vaihtuva valo kertoi hissin tulevan alakerrokseen.
Skeittaripoika kohotti kulmiaan tytön sanoille.
"Olehan itikka hiljaa tai mä lemppaan sut. Tiiätkö kumpi meistä tietääkään vaan sen vara-avaimen paikan?" Lucas sanoi kohottaen pirullisesti kulmaansa.
"Se saattaa olla, että kohta joku prinsessa joutuu nukkumaan roskalaatikossa."
Poika naurahti astuessaan hissiin sisään, selän nojautuessa hissin seinää vasten, tökäten sormellaan numerotaulussa olevaa kahdeksikkoa. Ovet sulkeutuivat ja hissi alkoi hitaasti liikkua ylöspäin. Lucaksen katse oli suuntautunut peilin paloista koostuvaan kattoon, ja poika mietti, kuka idiootti ylipäätään laittoi jonkun peilin hissin kattoon. Eihän siinä ollut mitään mieltä.

Näinkin syvällisissä mietteissä Romero oli siihen saakka, kunnes kilahdus kertoi, että he olivat saapuneet kahdeksanteen kerrokseen. Hissin ovet liukuivat auki ja Lucas asteli kerrokseen, silmäillen ympärilleen. Jep, kasi se oli ollut, tuota jo vuonna 1867 kuollutta kasvia ei voinut unohtaa edes unissaan. Tätä nykyä talon asukkaat tapasivat käyttää kukkapurkkia lähinnä tuhkakuppina.
"Oikea kerros", Lucas totesi astellessaan oikealle vievää käytävää eteenpäin, silmäillen ovissa olevia numeroita ja nimiä, ennen kuin pysähtyi erään oven eteen.
"Ja tässä oikea asunto", poika mutisi lähinnä itsekseen, silmäillen hetken ympäristöä. Missähän se avain nyt taas olikaan...

"Ja tässä", Lucas sanoi voitonriemu äänessään, kun espanjalainen oli keplotellut avaimen erään ovilistan välistä käsiinsä. Pakko myöntää, että piilopaikka oli varsin idioottimainen, mutta kukaan ei vielä koskaan ollut murtautunut asuntoon (tai ainakaan sitä ei ollut huomattu), joten avain oli aina ollut samassa paikassa.
Lucas tökkäsi avaimen lukkoon ja käänsi, oven avautuessa narahtaen. Vastassa oli hieman ummehtunutta ilmaa, koska kukaan ei ollut tuulettanut talossa vähään aikaan – omistaja tosiaan oli lomailemassa.
Ovi tökättiin paremmin auki, Lucaksen astellessa sisään. Skeittikengät potkittiin jaloista pojan katsellessa samalla pienessä eteisessä ympärilleen. Asunto ei todellakaan ollut mikään iso – pieni keittiö, pieni eteinen, pieni vessa, makuu- ja olohuone samassa tilassa, pieni sänky ja pieni sohva. Kaikki oli melko lailla ahdasta ja pientä eikä kovinkaan luksusta, mutta Lucas arvosti taloa siitä huolimatta, oli se miten pikkuriikkinen tahansa. Mieluummin hän yönsä täällä vietti, kuin tosissaan jossakin katuojassa tai roskalaatikossa.

... Itikka.
Akemi päätyi mulkaisemaan Lucasta oikein pahasti, mutta osasi vielä jotenkuten hillitä suuren suunsa. Tyttö nimittäin uskoi, että Lucas pystyisi heittäytymään kylmäpääksi ja sulkea Akin oven toiselle puolelle. Eikä tummatukka halunnut todellakaan viettää yötäänsä ulkona, joten sen takia hänen pitäisi nyt olla hiljaa. Jottei vain vahingossakaan enää laukoisin mitään rumia sanoja suustaan, jotka saisivat Lucaksen suuttumaan.
Äh, ihan typerää! Akemi oli luotu laukomaan päätäänsä ja haukkumaan muita. Ja nyt hän ei saanut olla oikeassa elementissään! Loukkaavaa, epäreilua. Mutta eikö sellainen pienen pieni piikittely kuitenkin ollut sallittua? Eihän Lucas nyt sellaisesta voisi Akemia ulos jättää.
"Ja sitten tää prinsessa manais tän prinssi uljaan helvettiin", aasialaispiirteinen tyttö heitti takaisin ja virnisti viattomaan sävyyn. Hähähähähähähähähähähäähähähähähähäähäh. Siitäs sait. Okei, ehkä olisi ihan hyvä idea käydä mahdollisimman pian nukkumaan tai muuten Akemi saattaisi alkaa ajatella mitä typerimpiä ja älyttömämpiä juttuja. Nythän hän oli alkanut nauraa räkäisesti päänsä sisällä Lucakselle tytön oman kommentin takia? Kypsää Aki, oikein kypsää. Kukas täällä 18-vuotias olikaan?

Hissi pysähtyi kahdeksanteen kerrokseen ja ovet avautuivat. Aki kipitti Lucaksen perässä kerrokseen ja pian jätkä totesikin heidän olevan oikeassa kerroksessa.
"Hienoa, missäs ne bileet on", keijutyttö tokaisi muka ihmeissään, mutta hymähti siihen malliin, että Lucas arvaisi tytön vain heittäneen vitsiä.

Lucaksella olikin yhtäkkiä avain kädessään, eikä Akilla ollut aavistustakaan, mistä toinen oli sen esiin taikonut. Mutta heti, kun ovi saatiin auki, oli tyttö jo pinkomassa täyttä vauhtia sisälle, jottei Lucas vain vahingossakaan jättäisi häntä oven ulkopuolelle.
Akemin isosisko Aimi asui myös omassa asunnossaan poikaystävänsä kanssa. He asuivat kaksiossa. Mutta asunto ei ollut lainkaan tämänkaltainen, niin kuin tämän Lucaksen kaverin. Nimittäin Aimin asunnossa ei haissut yhtä ummehtuneelle tai tunkkaiselle, eikä asunto näyttänyt niin synkältä kuin tämä. Aimin asunto oli paratiisin tähän verrattuna. Tämä... No, tämä oli kai sitten se 'keskiluokan' asunto Aimin asuntoon verrattuna. Olihan Aimin poikaystävä kuulemma melko varakasta sorttia.
"Kiva", tyttö totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, riisui piikkikorkonsa ja kipitti nopeasti valtaamaan sängyn. Akemi levitti kätensä sivulle kaatuessaan sängylle mahalleen.
"Ahhh, pehmeä alusta.." Aki mutisi lumoutuneena ja sulki silmänsä. Hän voisi nukahtaa vaikka heti.

Lucas päätyi vain ihmettelemään, mikä pallosalama hänen ohitseen oli vilahtanut, kun hän vielä seisoi eteisessä. Akemi vain oli jo ehtinyt livahtaa hänen ohitseen sisälle. Nuorukainen pyöräytti ruskeita silmiään, ennen kuin veti oven perässään kiinni. Hän joutui tosin vielä avaamaan oven ja ottamaan avaimen etuovesta sisäpuolelle, ennen kuin hän sai kiskottua oven lukkoon.

Skeittari tassutteli sukkajalassa sisäpuolelle, kävellen heti ensimmäisenä ikkunan luokse, pukaten sen auki. Ei tässä tunkkaisessa ilmassa nukkuisi kukaan. Tosin, ei se varmaan enää siinä vaiheessa haittaisi, kun hän sammuisi sängylle, mutta raikkaassa ilmassa olisi ainakin paljon mukavampi herätä.
Sen jälkeen Lucas käveli vessaan, vilkaisi itseään peilistä ja ei voinut estää itseään virnistämästä. Ruskeat hiukset näyttivät räjähtäneiltä, sillä poika oli haronut niitä minkä oli kerinnyt silloin kun he olivat Akemin kanssa miettineet, missä he yönsä viettäisivät.
Hanasta valutettiin kylmää vettä ja Lucas huuhteli pikaisesti kasvonsa ja toivoi virkistyvänsä, sillä hänen olonsa oli lievästi ilmaistuna tunkkainen. Johtuiko se sitten humalasta vai väsymyksestä vai sekä että, sitä Lucas ei tiennyt, mutta sellainen olo joka tapauksessa oli.

Lucas käveli hitaasti ulos pienestä kylpyhuoneesta ja mittaili asuntoa katseellaan, irvistäen pienesti siitä tiedosta, että talossa tosiaan oli yksi ainokainen sänky. Eikä vielä mikään iso sänky.
"Minä en sitten nuku sohvalla", espanjalainen tiedotti ristien kädet puuskaan, katsoen sängylle rojahtanutta Akemia sivusilmällään. Jos prinsessa kuvitteli, että tuo saisi valloittaa koko sängyn yksinään, niin turha luulo. Lucaksella ei nimittäin ollut aikomustakaan mahduttaa 180 senttistä varttaan tuolle minimaalisen kokoisella sohvalle, sillä vaikkei sänky ollut iso, siinä sentään mahtuisi makaamaan ilman, että tarvitsi taitella kroppaa kahdeksalle mutkalle.

Aki piti yhä silmiään kiinni ja hän oli vähällä vaipua unien maailmaan. Oli sopivan hiljaista ja rauhallista ja-
Lucaksen tiedotus, ettei jätkä aikonut nukkua sohvalla, sai Akemin avaamaan väsyneet silmänsä ja hän käänsi päätänsä niin, että saattoi nähdä Lucaksen. Ja irvistää tälle.
"Mä ehin eka", tummatukka totesi ilkeästi, vilautti kieltäänsä toiselle sulkien sitten taas silmänsä. Hän makasi sängyllä yhä vatsallaan kädet sivulle levitettyinä. Hän ei tehnyt elettäkään tehdäkseen tilaa Lucakselle, vaan makasi aivan turtana paikoillaan. Kun hän oli sängylle päässyt, häntä ei siitä helposti pois saataisi. Eikä hän edes olisikaan siirtymässä pois sängyltä kokonaan, ei todellakaan! Tyttö ei tahtoisi itselleen kipeää selkää sen takia, että oli joutunut nukkumaan sohvalla, joka näytti lyhyeltä kuin Akemi oli.

"Oh god.. Päässä pyörii.." aasialaispiirteinen tyttö mumisi unisena ja haukotteli suuresti. Olo tuntui painavalta ja väsyneeltä, kiitos ystävämme iloliemen.

//Hahahahaha, ole hyvä.

Lucas irvisti mahdollisimman rumasti takaisin Akemille, joka makasi sängyllä kuin mikäkin maailman valtias. Espanjalainen kurtisti kulmiaan alahuulen mennessä mutrulle, kun jätkä tuijotti murhaava katse silmissään japanilaistyttöä. Hitto, hänhän ei millään kovalla ja surkealla ja pienellä sohvalla nukkuisi!
Skeittari nauroi vahingoniloisesti Akemin sanoille siitä, että päässä pyöri (paras hänkin oli naureskelemaan, kun Lucaksen omassa päässä pyöri vielä varmaan pahemmin, kuin Akemin. No jaa, tytön ei tarvinnut tietää sitä). Sen jälkeen hän asteli sängyn laidalle ja kylmän viileästi työnsi mahallaan makaavaa Akemia hieman laitaan päin niin, että mahtui itse istahtamaan sängyn toiselle laidalle.
"Mä en nuku sohvalla", Lucas toisti ärsyttävään sävyyn, kiskoen sukat jalastaan ja kaatuen sitten selälleen sängylle. Pää käännettiin Akemin suuntaan, jätkän hymyillessä pirullisesti tytölle.

"Mun puolesta sä saat nukkua sohvalla jos huvittaa", Lucas tiedotti haukotellen väsyneesti sanojensa keskellä, "mutta mä en ainakaan siinä nuku."
Ja sen enempää skeittari ei sanonut, vaan sulki silmänsä ja antoi maailman ensimmäistä kertaa pariin tuntiin lopettaa sen ikuisuuksia kestäneen pyörimisen. Aivan kuin istuisi karusellissä, jossa olisi vauhtia sata kilometriä tunnissa enemmän kuin normaalissa huvipuistossa olevissa.

Lucakselle oli se ja sama, jakoiko hän nyt sängyn Akemin kanssa – sen verran herrasmiestä hänessä kännipäissäänkin oli, ettei hän tökkinyt tuota vieressään makaavaa itikkaa lattialle tai sohvalle, vaikka mieli ehkä olisi tehnyt. Mutta myös sen verran itsekeskeisyyttä, ettei hän todellakaan ollut suostumassa nukkumaan tuollaisella sohvalla, johon hän tosiaan ehkä hyvällä tuurilla mahtuisi, jos vääntäisi itsensä viidelle eri mutkalle ja katkaisi jalat polvista. Ja tässä asiassa hän myös aikoi pitää päänsä, vaikka Akemi pistäisikin vastaan. Totta puhuen Lucas toivoi, että tummatukka vain alistuisi kohtaloonsa siitä, että saisi Lucaksen uninallekseen, halusi tai ei, sillä jätkä oli aivan liian väsynyt kiistelläkseen mistään tämmöisestä turhan päiväisyyksistä, kun sen ajan voisi käyttää paljon paremminkin – esimerkiksi vetämällä unta kaaliin.

"H-hei!" Aki älähti yllättyneesti, kun jokin työnsi häntä sivummalle. No, se jokin paljastui (obliviously) Lucakseksi, joka toisti ettei aikonut sohvalla nukkua. Tytön silmät olivat revähtäneet auki ja ne katsoivat pahansuovasti viereeseen änkeytynytta Lucasta, joka virnuili pirulliseen tapaan Akemille.
Sitten kun Lucas sanoi, että tyttö voisi nukkua sohvalla, vilautti Aki kieltänsä happamin ilmein nuorelle miehelle.
"Minähän nukun tässä", Aki puolestaan tiedotti, painotti oikein viimeisintä sanaansa. Hän sulki silmänsä tiukasti kiinni kuin näin näyttäen Lucakselle, että tyttö todellakin aikoisi tässä nukkua pienen humalansa pois. Olihan Aki ensin sängylle ehtinyt, eikä hän todellakaan aikonut valloituksestaan luopua. Tosin nyt se pitäisi jakaa yhdessä Lucaksen kanssa... Ehkä Akemi isona tyttönä sen kuitenkin kestäisi. Eihän hän ollut Lucakseen mitenkään ihastunut.
Ihastumisesta puheenollen tytölle tuli mieleen se eräänä iltanapäivänä koulun katolla tapahtunut suukko. Aki alkoi yökkiä mielessään ja puraisi nyt huultansa kivuliaasti. Hän nukkuisi tässä, vaikka sänkykaverina nyt sattuikin olemaan jätkänretale, joka oli kehdannut vastata Akin epäsuukkoon.
Epäsuukko, miten mahtava sana. Mutta eikös se kuvastanut hyvin sitä, että se oli suudelma, joka ei ollut suudelma? Akemin mielestä se oli nerokas keksintö sanaksi.

"No nuku sitten siinä, senkin pervo", Akemi nurisi silmät ummessa ja käänsi Lucakselle selkänsä. Tyttö henkäisi keuhkoistaan ilmat pihalle ja yritti rauhoittua. Häntä väsyttä kuitenkin sen verran paljon, että tyttö varmasti nukahtaisi alta aikayksikön.
Ja niinhän Aki nukahtikin. Pian tyttö jo tuhisi hiljaa unissaan ja käpertyi pienempään asentoon.

"Sen kun nukut", Lucas vastasi silmät ummessa näkemättä Akemin kielenvilauttelua, "ja mä nukun tässä", nuorukainen jatkoi painottaen viimeistä sanaa samaan tapaan kuin vieressä makaava japanilaistyttö, matkien tuon äänensävyä. Ja skeittari oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että Akemi piti kerrankin turpansa tukossa (tyttö tuntui olevan melko kova laittamaan vastaan ja kälättämään kaikesta mahdollisesta), eikä ihme kyllä väittänyt sen enempää vastaan. Jumalille kiitos siitä.
"Mä en oo mikään pervo", Lucas murahti happamasti vastaukseksi Akemin sanoihin, aukaisten hetkeksi ruskeat silmänsä vain tuijottaakseen pisteliäästi Akemin selkää, toivoen, että tuo tuntisi katseen eikä pystyisi sen takia nukkumaan.

Ja paskanmarjat, meni ehkä kaksi sekuntia ja tyttö nukkui jo sellaista unta, että jos Lucas olisi ottanut kattilat ja alkanut paukuttaa niitä Akemin korvanjuuressa, tuo tuskin olisi herännyt. Espanjalaispoika harkitsi jo muutaman hetken nousevansa ja ihan vain kiusallaan alkavansa paukuttaa niitä kattiloita, mutta unohti pian ideansa kun käänsi katseensa hetkeksi kattoon, ennen kuin antoi silmäluomiensa painautua raskaina kiinni ja vain hetki sen jälkeen Lucas nukkui rennosti selällään maaten. Tiedä sitten, sammuiko jätkä siihen vai nukahtiko, mutta hereillä hän ei ainakaan enää ollut, eikä varmaan tulisi muutamaan tuntiin olemaankaan.

//Hyppään aikaa, hohohohohoho

Akemi ynähti unisena ja haukotteli pian hyvin suuresti. Hänen kurkkunsa tuntui tuhottoman kuivalta, mikä olikin tytön loppupelissä herättänytkin. Tummatukka näki suljettujen silmiensäkin läpi, että hänen kasvoilleen paistoi suoraan aurinko. Perhanan aurinko, miksi sen piti paistaa juuri suoraan silmiin.
Aasialaistyttö availi silmiään ja haukotteli taas suuresti. Hänellä kun oli ollut niin mukavan lämmin nukkuessaan ja jo nyt hänen oli pitänyt herätä. Lucas oli niin mukava unikaveri, että Akemia ihan harmitti heräämisensä tähän aik-
Mikä oli.

Skeittari tajusi vasta nyt tilanteen olevan... Eh, miten sen nyt sanoisi. Liian lähentelevä? No hei, Akemin toinen jalka oli jotenkin onnistunut kietoutumaan Lucaksen vyötärön yli ja käsi oli kietoutunut pojan rintakehän yli Lucaksen kainalon alle. Tytön pää taas oli ollut painautuneena miehenalun rintakehää vasten.
Aki irvisti hienoisesti. Yritä tästä sitten siirtyä niin, ettet herätä Lucasta.
Mustanruskeat silmät vilkaisivat sitten ylöspäin kohti Lucaksen kasvoja. Ainakin vielä jätkä nukkui. Voi helevetin helevetti. Akemi punastui! Ei, ei, ei ja ei! Hän ei harrastanut punasteluja! Perkeleen Lucas, mitäs tyrkytti itseään tuolla tavoin Akille! Lucas ansaitsi saada köniinsä.

Keijutyttö nosti hivenen Lucaksen päällä olevaa jalkaansa ja yritti hivuttaa sitä mahdollisimman liikkumattomasti pois. Hän alkoi myös siirtää Lucaksen rintakehän poikki mennyttä kättäänsäkin takaisin. Akemi puri alahuultansa, jottei vain päästäisi inahdustakaan. Mikä olisikaan nolompaa kuin se, että Lucas nyt heräisi ja ajattelisi Akemin lähentelevän tätä. Mutta ei tyttö ollut mitään itselleen nukkuessaan voinut!
Oh God, please. Joku, pelastakaa.

// passar bra !

Uni vilisi Lucaksen silmissä. Hän tunsi ilmavirran pyyhkivän kasvojaan, kun hän seisoi varmaan yli kaksikymmenkerroksisen talon katolla, valmiina hyppäämään alas. Eikä hän pelännyt. Hän vain odotti sitä tunnetta, kun hän tipahtaa vapaapudotuksella alas.
Ja niin nuorukainen hyppäsi tuulen mukaan, syöksyi alemmas ja alemmas tuntien olevansa vapaa. Kaikesta.

Samassa jätkän silmät revähtivät auki, ruskeiden silmien hetken tuijottaessa hämmentyneenä kattoa, ennen kuin muistikuvat pikkuhiljaa palailla. Silmäluomet painuivat takaisin kiinni. Eilisilta, mäkkärireissu, paluu takaisin torille ja ne rotat eivät enää olletkaan siellä. Ja sitten he olivat Akemin kanssa menneet hänen kaverinsa taloon nukkumaan, kun kummankin kamat olivat kadonneet jätkien myötä sen siliän tien.

Ai niin. Akemi.

Sillä hetkellä tuntokin tuntui palaavan takaisin jätkän vartaloon, sillä hän ei enää ollut vapaa. Jonkun käsi oli hänen päällään. Ja alempanakin oli joku paino... Jalka?
Ruskeita silmiä räpyteltiin hetki unisesti, ennen kuin silmiään siristellen Lucas käänsi päänsä Akemin puoleen, katsoen tuota kulmat kurtussa. Puoliksi unessa olevista silmistä ei osannut varmaksi sanoa oliko niissä hämmennystä, kysyvyyttä, huvittuneisuutta vai jotain aivan muuta.
"Tota..." Lucas aloitti käheästi selvitellen sitten kuivalta tuntuvaa kurkkuaan. Hän kaipasi vettä, nyt, eikä ensi vuosituhannella!
"Saanko kysyä, että mitähän sä mahdollisesti teet?"
Kysymys esitettiin kuitenkin ensin, Lucaksen maatessa paikallaan liikauttamatta pikkurillin päätäkään. Ainoastaan silmät räpsähtelivät tasaisin väliajoin, kun espanjalainen yritti tottua verhojen välistä tunkeilevaan auringonvaloon. Samperin valopallo, miksei se voinut paistaa toisesta suunnasta...

Aki oli sen verran keskittynyt siirtämään kättään ja jalkaan, ettei huomannut Lucaksen alkaneen heräillä. Vasta, kun Lucas kysyi tytöltä, mitä tämä teki, hätkähti Akemi suuresti ja veti omat raajansa nopeasti pois Lucaksen yltä.
"En ainakaa yritä lähennellä sua", tummatukka päästi ensimmäiseksi suustaan ja tokeni pian säikähdyksestään. Hän katsahti Lucakseen, jolloin tajusi olevansa LIIAN lähellä tätä. Keijutyttö nousi siis istumaan ja alkoi haroa tukkaansa, jonka tiesi olevan aivan sekaisin ja pystyssä. Hänen hieno kampauksensa oli tietenkin mennyt yön aikana aivan sekaisin, yhyy. Hiusten suoristamisen jälkeen (tukka oli kyllä edelleen melko pörrössä) Aki alkoi sitten suoristella myös lyhyen mekkonsa helmaa, joka oli noussut niinkin ylös, että tytön mustat alushousut olivat olleet näkyvissä. Onneksi asunnossa ei ollut ketään muuta kuin hän ja Lucas.

"Vittu mulla on jano", Aki rääkäisi kurkku käheänä ja nousi ylös sängyltä. Hän muisti silloin nukkuneensa meikit päällä ja tytön kurkusta kantautui turhautunut korina. Kasvotkin olisivat varmasti aivan sotkussa, eikä Akilla tietenkään ollut mitään meikinpoistotarvikkeita mukanaan. Tällaisenä hetkinä Akemi toivoi olevansa poika, jonka ei tarvitsisi huolehtia meikkien pesemisestä pois.
Aasialaistyttö raahautui keittiön puolelle ja alkoi kaivalle kaappeja. Pian hän löysikin käsiinsä lasin, jonka kuitenkin huuhtaisi ensiksi hanan alla, ennen kuin täytti sen viileällä vedellä. Ties vaikka lasi olisi lojunut kaapeissa monia kuukausia, joten täytyihän sitä aluksi hieman huuhtoa..

Onneksi Akemi ei ollut juonut eilisillalla juuri paljoakaan. Kaikista vähiten hän nyt tahtoi tehdä tuttavuutta jonkun tuntemattoman henkilön vessassa vessanpöntön kanssa.
"Mitä kello on?" skeittari kysyi sitten, kun oli saanut juotua kolme lasillista vettä janoonsa. Johan olo ei enää tuntunut kuivalta rusinalta.

"Haluatko arvata asteikolla yhdestä kymmeneen kuinka uskottavalta kuulostit?" Lucas sanoi nauraen huvittuneesti tytön sanoille. Toinen tummista kulmista kohosi viekkaasti ylöspäin nuorukaisen hymyillessä lipevästi, joskin samalla väsyneesti ja krapulaisen näköisenä.
"Kyllä mä tiedän, että sä rakastat mua, älä suotta yritä peitellä sitä."

Syvän ruskeat silmät seurasivat Akemia, kun tuo kohottautui tukka pörrössä istumaan. Lucas ei jaksanut liikuttaa edes pikkurillin päätään, häntä väsytti, päässä kumisi ja vatsassa velloi. Espanjalaisella oli sellainen olo, että jos hän nousisi seisomaan, hän varmaan laattaisi heti ensimmäisenä, eikä häntä huvittanut oksentaa. Niinpä skeittari pysyi turvallisesti sängyn pohjalla päättäen odotella, että hänen huono olonsa menisi ohi, ennen kuin jaksaisi edes yrittää nousta istumaan, seisomisesta nyt sitten puhumattakaan.
Katse sattui eksymään juuri sopivasti hetkeksi Akemiin, kun tuo kiskoi lyhyttä mekkoaan mustien alushousujensa peitoksi. Ikäväkseen Lucas tunsi hämmennyksen täyttävän itsensä, ja seuraavaksi häntä alkoi ärsyttää. Miksi hänestä tuntui tältä, kun hän sattui vahingossa näkemään Akemin alushousut? Tai miksi hänelle vähän väliä putkahti päähän japanilaistytön pehmeät huulet ja...
ARGH. Miksi hän edes ajatteli tällaista?

Lucas hieroi ohimoitaan ja painoi luomensa tiukasti ruskeiden silmien eteen. Akemin rääkymisen kantautuessa tuon korvista sisään nuorukainen ölähti ensin jotakin epäselvää.
"Hae keittiöstä", tuo lopulta mutisi toivoen voivansa vajota maanalle turvaan maailmalta. Huonolta ololta ja ärsyttävältä Akemilta.
Korvat kuulostelivat kuitenkin, kun tytön askeleet etenivät ja pysähtyivät, kaappien ovia auottiin ja lopulta vesihana aukaistiin. Virtaavan veden ääni pysähtyi, kului hetki, ja sitten hana aukaistiin taas. Kuinka paljon noin pieni tyttö oikein imi vettä itseensä?

Kun Akemi esitti kysymyksen kellonajasta, Lucas avasi vastentahtoisesti silmänsä, kohottautuen toisen kyynärpäänsä varaan hetkeksi, suunnaten silmänsä seinällä roikkuvaan kelloon.
"Vähää vaille ykstoista", jätkä tiedotti sitten lysähtäen takaisin pehmeälle sängylle. Lucaksella ei ollut pienintäkään halua nousta pystyyn, kun kello ei edes ollut niin paljon, mitä hän alun perin oli luullut.

Akemin kasvoille syntyi mitä närkästynein irvistys, kun hän kuuli Lucaksen sanovan, että Aki muka rakasti tätä. Tyttö oli jo melkein ryntäämässä Lucaksen kimppuun, mutta onnistui pidätellä itseään.
"Ja kellähän täällä on suuret luulot itestään", tyttö tuhahti paheksuvasti ja nyrpisti nenäänsä. Akemi Rayworth ei tulisi koskaan olemaan rakastunut Lucasn Romeroon. Ei, vaikka Lucas olisi ainoa jäljellä oleva mies maailmassa.

Lucaksen mukaan kello oli vähän vähän vaille yksitoista. Akemi laski lasin tiskipöydälle ja ryntyi napsimaan hiuksistaan pinnejä irti. Pian hän piteli käsissään kuutta pinniä ja mietti, pistäisikö ne vielä takaisin hiusksiinsa vai jättäisikö hiukset vain auki. Ensiksi tosin täytyi nähdä, missä kunnossa tukka oikein oli.
Skeittarityttö nosti vielä verkkosukkahousujaan ylemmäs, jonka jälkeen hän alkoi metsästää vessaa. Nopeasti se kuitenkin löytyi ja neiti pääsi vilkaisemaan itseään pelistä. Akemi selvitti tukkaansa sormillaan ja päätti loppujen lopuksi jättää sen auki. Ei se nyt niin pahassa kunnossa ollut, että sille olisi pitänyt muka jotain tehdä. Eiliset meikit olivat hieman levähtäneet, mutta ei tyttö ryhtyisi niitä nyt poistamaan. Eihän hänellä ollut mukanaan mitään puhdistusaineita, kun veljet olivat napanneet hänen laukkunsa mukaan. Akemi vain pyyhkäisi alakajaaleitaan haaleimmiksi ja tadaa. Enempää hän ei aikonut itseään laitattaa.

Aasialaistyttö saapui jälleen olohuoneen puolelle ja asetti kätensä lantioilleen katsoessaan sängyssä makaavaa Lucasta.
"Aatteliks sä jäädä vielä siihen pidemmäks aikaa nukkuu?" Akemi kysyi toinen kulma koholla ja hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan turhautuneisuuden. "Eks sä muka voi nukkuu kotonas?"
Niin, tässä kai täytyisi hiljakseen alkaa lähteä ja hakeutua kotiin päin. Ainakin Akemi tahtoi päästä suihkuun pesemään itsensä. Hän tunsi itsensä niin likaiseksi, kun oli nukkunut meikit päällä.

Lucas nauroi pirullisesti toisen sanoille siitä, että jollakin oli täällä liian suuret luulot itsestään.
"No mutta, tottahan se on. Vai voitko muka kieltää?" Lucas irvaili sängyn pohjalta, hieman huonovointisen kuuloisena tosin. Häntä ällötti, paita haisi etäisesti mäkkärissä lemuavalle rasvalle ja se herätti heti oksennusreflektin Lucaksessa. Siltikään skeittari ei suostunut nousemaan ja lähtemään vessaan oksentamaan – hänellä ei ollut aikomustakaan kaulailla jonkun homeisen vessanpöntön kanssa.

Tummatukka makasi kuin ruumis sängyllä, kuunnellen kuitenkin samalla Akemin touhuamista. Espanjalaispoika ei vain voinut käsittää, miten tyttö pystyi olemaan niin virkeä tähän aikaan aamusta eilisen yön jälkeen, sehän oli vain lievästi ilmaistuna mission impossible.
Ainakin Lucakselle, joka mieluummin nukkui näin viikonloppuisin yhteen tai kahteen päivällä. Vähintään.

Kun Akemin askeleet lähestyivät, Lucas voihkaisi mielessään, sillä hän käytti uskomattomia ennustajan eukon lahjojaan ja tiesi, että tyttö sanoisi jotakin sängystä nousemisesta ja lähtemisestä. Tottahan se oli, mutta jätkä ei olisi millään halunnut liikahtaa suuntaan eikä toiseen, hänellä ei ollut tarpeeksi energiaa siihen.
Ja kuten Lucas oli arvannutkin, ne olivat sanat, jotka Akemin suusta tuli. Skeittari puuskahti turhautuneena ja maattuaan vielä puolisen minuuttia väänsi itsensä vaivalloisesti pystyyn. Tummanruskeat hiukset sojottivat tavallistakin enemmän jokaiseen ilmainsuuntaan, aivan kuin ne olisivat juuri kokeneet ydinräjähdyksen.
"Kun mä eilen kannoin sua, niin eikö se olisi vain oikeus ja kohtuus, että sä kantaisi mut nyt kotiin?" Lucas kysyi ja olisi voinut kuvitella, että hän oli tosissaan, kun yksikään lihas kasvoilla ei värähtänytkään. Sen sijaan äänen sävy oli irvaileva ja siitä saattoi jo päätellä, että Lucas vain pilaili. Vaikkakin kyyti kotiin kelpaisi hänelle paremmin kuin hyvin.

Akemi vain mulkoili Lucasta tyytymättömästi, kun skeittari oli selvästi haluton jättämään sängyn. Tyttö pyöritteli päätäänsä sivulta sivulle ja välillä kuului pieni rusahdus sieltä täältä. Aijai, niska taisi tosiaankin olla jumissa, kun sillä lailla tuntui rusahtelevan.
"Oooo, mä niin haluaisin omaan pehmeeseen sänkyyn nukkumaan", tyttö haaveili ääneen ja katsahti nuorukaista taas jääräpäisesti. "Nosta jo se persees, että päästään pois täältä. Sanoinko jo, että sä näytät aivan rölliltä?"
Ja enempää Lucaksen olemusta kuvailtua Akemi purskahti kovaääniseen nauruun. Lucas näytti aivan naurettavalta, kun tämän tummat hiukset sojottivat joka suuntaan. Aasialaispiirteinen tyttö piteli mahaansa ja nauroi niin paljon, että vedetkin kohosivat hänen silmiinsä.
Ai miten niin Aki oli hieman väsynyt? Väsyneenä hän alkoi nauraa asialle jos toisellekin, vaikka asia ei olisi edes huvittava.

"Mä kyllä niin hirtän ne jätkät", Akemi totesi sitten yhtäkkiä täysin vakavana, kun oli saanut naurunsa loppumaan. "En ois kyllä ihan eka arvannut, että päädyn sun viereen nukkumaan. Tosin mä oon kyllä torkkunu sun vieressä aikasemmin, ettei sen puolee.." Aki puheli enemmän itsekseen kuin Lucakselle. Hänen mieleensä muistui sitten heidän viime kertainen tapaaminen, josta ei tosiaankaan toimintaa puuttunut. Se hullu nörtti jahtasi Akia, Aki kipusi katolle piiloon ja löysi Lucaksen sieltä, Aki suuteli Lucasta haluten todistaa hullulle ihailijalleen, ettei hän ollut kiinnostunut jätkästä, Lucas vastasikin suudelmaan ja Aki nosti kovan metelin asiasta ja lopulta he olivat juosseet Edwardsia pakoon stadionin penkkien taakse torkahtaen sinne. Jep, ei sitä toimintaa tosiaankaan puuttunut. Eikä muuten ollut puuttunut koskaan, kun he olivat kahdestaan.
"Mä muuten tajusin, että aina kun hengaan sun kanssas, meille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista", skeittarityttö totesi ääneen ja katsahti Lucasta huvittuneena. "Ainakaan sun kanssas ei oo ollut tylsää." Sanojensa jälkeen Aki virnisti leveästi.

"Tää on ihan tarpeeks pehmee..." Lucas mutisi edelleen haluttomasti, joskin keplotteli itsensä istumaan onnistuneesti sängyn laidalle. Poika mulkoili Akemia kulmiensa alta tuhahtaen tuon naurulle halveksuvaan sävyyn.
"Olisit vaan nähnyt itses eilen. Jos minä oon Rölli niin sinä oot sitten se ihmeen Milli Menninkäinen."
Skeittarin huulet piirtyivät pieneen hymyyn, joka kuitenkin katosi yhtä pian kuin oli ilmestynytkin. Minkä hän nyt muka sille mahtoi, että hänen hiuksensa sojottivat hieman vain joka suuntaan? Niin yleensä kävi, kun nukkui yön yli.
Muutaman hetken Lucas yritti litistää hiuksiaan parempaan kuosiin, tai ainakin tasaisemmiksi, mutta tuloksetta. Lähes samoin tein kuin jätkä oli liimannut hiuksensa pitkin päätään, tummanruskeat suortuvat ponnahtivat takaisin pystyyn, eikä ollut toivoakaan, että ne olisivat asettuneet alas tai ylipäätään mitenkään järkevästi, ja hyvin pian Lucas luopui turhiksi toteamistaan yrityksistä.

Kun Akemi oli tyynnyttänyt naurunsa ja todennut hirttävänsä ne jätkät, Romero nyökytteli innokkaasti mukana.
"Todellakin, vedetään ne lippusalkoon." Ja Lucas oli aivan tosissaan. Ainakin melkein. Tällä hetkellä hän halusi eniten nukkumaan, mutta jos sitä kohtaa ei otettu huomioon, seuraavaksi eniten hän palavasti halusi kuristaa joka ikisen jätkän, joka oli uskaltanut livahtaa ties minne eilen sillä välin, kun poika oli käynyt Akemin kanssa mäkkärissä. Eiväthän he siellä nyt niin kauan olleet edes, ja silti porukka oli kadonnut takaisin tultaessa kuin salaman iskusta... Helvetin idiootit.

Japanilaistytön jatkaessa juttuaan (Lucas ei tosin tiennyt, puhuiko toinen enemmän hänelle vai itselleen) poika kallisteli päätään ja naurahti sitten huvittuneesti.
"Ei sillä, että mullakaan ois ensimmäisenä käyny mielessä, että me päädytään tänne." Lucas ei ollut todellakaan suunnitellut mitään tämän suuntaista. Oli kummallista, miten he ylipäätään aina Akemin kanssa ajautuivat tällaisiin tilanteisiin. Ensitapaamisesta lähtien heidän hetkistään ei ainakaan toimintaa ollut puuttunut... Ja Lucasta hieman hämäsi se, että tämä oli jo toinen kerta, kun hän heräsi jostakin Akemi vieressään. Mutta he olivat vain kavereita, hän ei tuollaiseen kirppuun rakastuisi kuunaan päivänä.

"Ai niinkö tapahtuu?" Lucas sanoi nauraen nyt hieman kuuluvammin.
"Hienosti analysoitu Sherlock", jätkä heitti virnuillen tytön sanoille. No, eipähän ainakaan ikinä aika käynyt pitkäksi, kun Akemi Rayworth ja Lucas Romero viettivät aikaa yhdessä.
"Niin, ja sä vielä kehtasit sillon kerran haukkua mua tylsäksi", Lucas ulvahti mutristaen alahuultaan surullisena.
"Ainakin se väite tuli todistettua vääräksi. Mä oon aito ja oikee action-man."

Lucaskin oli samoilla tuntemuksilla siitä, että heidän kaverinsa ansaitsivat saada köniinsä, kun uskalsivat jättää heidät niin törkeästi toistensa seuraan. Ei siis sillä, että Aki olisi Lucaksen seuraa kaihtanut, mutta viime aikaisen tapahtuneen jälkeen (lue= suudelman) tyttö oli ollut hieman varautuneempi Lucasta kohtaan. Mutta enää hän ei tuntenut mitään varautuneisuutta skeittaria kohtaan, sillä se oli aivan turhaa. Lucaksen seura oli yhtä hauskaa kuin ennenkin, vaikka he nyt olivatkin vahingossa suudelleet. Voiko niin väittää edes? 'Vahingossa suudelleet'? Eihän tyttö olisi edes tahtonut, että Lucas vastaisi hänen hätäsuudelmaan, joka oli tehty vain sen takia, että se innokas, Akemissa roikkunut nörttijätkä tajuaisi jättää hänet rauhaan.
Okei, Akemi ei enää halunnut ajatella tätä asiaa, koska se oli jo käyty tarpeeksi useasti mielessä. Suudelma ei edelleenkään merkinnyt heille kummallekaan mitään. Ei mitään. EI MITÄÄN!

Lucaksen kutsuessa Akemia Sherlockiksi, ilmestyi tytön kasvoille ilkikurinen virnistys ja hän tuuppasi Lucaksen sängyn laidalta selälleen sängylle. Aki asettui itse polvilleen sängylle sen reunalle ja alkoi sättiä Lucasta käsillään.
"Action man, the greatest hero of them all!" skeittarityttö nauroi äänekkäästi ja alkoi kutittaa Lucasta kyljistä. "Kuka täällä oikein Action man on!"
"Joo joo, sori, kun haukuin sua tylsäks. Et sä oo tylsä. Oikeastaan sä oot yks mun elämää rikastuttavimmista tapauksista", tummatukka myönsi leveä virne huulillaan ja ryömi entistä lähemmäs Lucasta voidakseen sättiä ja kutitella tätä entistä paremmin. Lähellä oli, ettei Akemi jo alkanut painia Lucaksen kanssa. Hhaha. Se vasta olisikin näky, kun pieni keijutyttö painisi tuollaisen kukkakepin kanssa. Ja tietenkin Aki voittaisi sen erän, sehän oli ilmiselvää.

Lucas ei ollut lainkaan varautunut pienikokoisen tummatukan yllätyshyökkäykseen ja niinpä tuo miehisempi osapuoli kaatuikin takaisin selälleen sängylle (perkeleen Akemi, juuri kun hän oli saanut väännettyä itsensä pystyyn...)
Skeittari olisi luultavasti ruvennut mököttämään, koska Akemi ei voinut myöntää hänen olevan Action-man, mutta se ei valitettavasti onnistunut, koska tyttö oli ottanut kutistuskohteekseen pojan kyljet. Toinen niistä kahdesta paikasta, josta Lucas valitettavasti kutisi, eikä välttämättä ihan niin vähääkään.

Raikuva nauru täytti pian koko kämpän, Lucaksen kiemurrellessa itseään kauemmaksi Akemista päästäkseen eroon tuosta kirpusta, joka kutitti häntä epämiellyttävällä tavalla. Poika ei muutenkaan tykännyt liiemmin kutittamisesta, ja kun Akemi oli vielä sattunut juuri siihen paikkaan, mistä hän kutisi niin... Ei kiva!
Hetkeksi nauru laantui, nuorukaisen kohottautuessa hieman pystympään asentoon. Espanjalaisen huulille ilmestyi leveä virne, kun tyttö lopulta myönsi, ettei hän ollut tylsä.
"Kiitos samoin", Lucas toivoitti Akemille tarkoittaen sanojaan. Ilman Akemia hänen elämänsä olisi varmaan käynyt paikoittain kovinkin tylsäksi. Toisaalta, nyt, kun hän oli sanonut sen ääneen, tieto saattaisi nousta Akemin päähän... No jaa, Lucas kyllä palauttaisi pikkutytön takaisin maanpinnalle, jos tuo sattuisi liian itsekeskeiseksi yltymään.

Sen kauempaa Lucas ei ehtinyt mitään miettiä, kun uusi kutitushyökkäys kohdistettiin häneen.
"Eijei", Romero ärisi yrittäessään kiemurrella sängyllä kauemmaksi Akemista.
"Loppuu se kutittaminen!" poika murisi kieriessään tytön pienten käsien ulottumattomiin hyökätessään sen sijaan vastaavasti japanilaistytön kimppuun kutituksen muodossa. Häntähän ei kutiteltaisi noin vain ilman kostoa!

Voi, se todellakin nousi aasialaistytön päähän, kun myönsi Akemin rikastuttaneen omaa elämäänsä. Leveä, tyytyväinen virne kipusi keijukaistytön kasvoille ja hänen silmänsä alkoivat tuikkia.
"Vittu, sähän taidat oikeesti pitää musta!" hän henkäisi yhä leveästi virnuillen, eikä hänen hyväntuulisuudellaan näyttänyt olevan loppua vielä pitkiin aikoihin. "Sä oot kyllä kauhee pehmo jätkäks", tyttö kiusasi ja jatkoi Lucaksen kutittamista melkein ryömien samalla tämän päälle. "Sun elämäs taitaa sitten olla melko tylsää, kun kerta mä onnistun sua huvittamaan."
Kaikki, mitä Akemi sanoi, oli tietenkin vain läpällä heitettyä, eikä Akin tietenkään ollut tarkoitus pahentaa Lucaksen mieltä. Hän vain oli tällainen pippurinen ja suorasanainen tapaus, joka oli saanut liian paljon vaikutteita veljiltään.

Vaikka Lucas ärisi tytölle, että tämän täytyisi lopettaa kutittaminen, ei Akemi ollut toista kuuntelemassa. Lucas kuitenkin onnistui karkaamaan skeittaritytön käsistä, ja juuri kun tummatukka olisi valmistautunut uuteen kutitushyökkäykseen, Lucas ehti ensin. Akemin huulilta karkasi kovaäänistä naurua ja hän kellahti selälleen sängylle yrittäen mennä mahdollisimman kippuraan, ettei Lucas onnistuisi häntä kutittamaan.
"ÄÄÄ!" Aki ääntelehti ja nauroi hulvattomasti. "Saatanahahahaha... Mä olin ihan puolustuskyvytön!" tyttö yritti puolustella itseään, vaikka tiesikin, ettei se mitään auttaisi. Olihan hän käynyt Lucaksen kimppuun aivan arvaamattomasti.

// no se nyt tuli.

"Taisit saada selville mun syvimmät tunteet..." Lucas sanoi tuijotellen lattiaa vaikuttaen ehkä jotenkin nolostuneelta, vaikka hän yritti vain peittää nauravan naamansa.
"Sehän nyt on niin, että mun..." espanjalainen aloitti pitäen dramaattisen tauon, "mun sydän on varattu vain sulle!" Viimeiset sanat kohosivat voimakkuudeltaan korkeammalle ja on kai sanomattakin selvää, että skeittari heitti vain tyhjänpäiväistä läppäänsä.
"Ja ruualle, mutta sitä ei kai lasketa?" poika lisäsi räpytellen ruskeita silmiään kehystäviä ripsiä tearaalisesti.

"Enkä ole pehmo, olenhan sentään action-maaan!" Lucas murisi iskien nyrkillään rintaansa, joka ei tosiaan liian pehmeä ainakaan ollut, mutta ei jätkää kyllä lihaksillakaan liiemmin oltu siunattu, eikä hän jaksanut harrastaa salilla käyntiä.
"Totta. So fuckin' booooring ettet edes tiedäkkään", poika myötäili nyökytellen päätään, ruskeiden silmien tuijottaessa hetken vakavina Akemia, ennen kuin Lucas iski silmää ja virnisti. Tottahan se oli, että tyttö toi omanlaisensa säväyksen hänen elämäänsä olemassaolollaan.

"Niin, sun pitäis jo oppia, ettei isompien kimppuun kannata käydä", Lucas nauroi Akemin hihitykselle. Kaksikko pyöri yhtenä myttynä pitkin sänkyä ja nauru peitti alleen oven kolahduksen, kun joku astui asuntoon sisään, Akemin ja Lucaksen sitä ensin huomaamatta.
Vasta siinä vaiheessa, kun olohuoneen oviaukolta kuului ääntä, Lucas irrotti kätensä japanilaistytön kyljitä ruskeiden silmien ponnahtaessa yllättyneinä ylös.
"Alejandro Lucas Romero", matala miesääni lausui selvästi yllättyneenä, ehkä aavistuksen ärtyneenäkin, "qué diablos estás haciendo aquí?!"

Lucas oli noussut seisomaan, irvistäen koko nimensä kohdalla, mutta virnuillen nyt pahoittelevasti Lucasta itseään reilusti pidemmälle, ehkä likemmäs kaksimetriselle, tummapiirteiselle nuorelle miehelle, jonka espanjassa oli selvä italialainen korostus.
"Oye Davide", Lucas tervehti, "tulit sitten jo nyt?"
"No niin tulin, ja onneksi tulinkin. Selittäisitkö?" Davideksi kutsutun nuoren miehen äänestä kuulsi nyt selvä ärtymys, mutta toisaalta myös ehkä uteliaisuuskin. Davide on Lucaksen italialaissyntyinen kaveri, joka puhuu sujuvasti englannin ja italian lisäksi espanjaa, ja sitä kieltä kaksikko usein puhuessaan käyttääkin. Ihan vain kohteliaisuus syistä Akemia kohtaan Lucas piti kielenä espanjan sijaan englannin.

// * mitä helvettiä sinä teet täällä.