Boys boys boys. And a girl

Akemi räkätti kuin viimeistä päivää yrittäessään päästä pois Lucaksen kutitusotteesta. Ei siis ollut mikään ihmekään, ettei tyttö ollut kuullut mitään muita ääniä kuin oman ja Lucaksen naurun. Kun joku ulkopuolinen lausui Lucaksen nimen (tai niin ainakin Akemi oletti, vaikka ensimmäisenä nimenä oli tullut Alejandro?), Aki hätkähti hienoisesti ja silmät siirtyivät katsomaan olohuoneen ovensuulla seisovaa miespuolista henkilöä.
Tämä taisi olla se Lucaksen kaveri, jonka ei pitänyt olla eikä tulla kotiin heidän kahden siellä vielä ollessa.

Aasialaispiirteinen tyttö tuijotti kuitenkin nyt Lucasta uteliaana. Alejandro, oliko se tuon jätkän koko nimi? Siis Alejandro? Kaikista maailman espanjalais vai mikä lie nimistä Alejandro? Akemi tunsi poskilleen kohoavan punan, sillä hän muisti liiankin hyvin laulaneensa eilen illalla Lucakselle Ladt Gagan Alejandroa. Hehe, no mutta ei Aki Lucaksen oikeaa etunimeä tiennyt!
"Mä en siis ole ton tyttöystävä, jos sitä mietit", tummatukka selvensi heti kättelyssä tilanteen tälle Davidelle, joka katseli parivaljakkoa uteliaasti. "Me ei olla yhdessä, vaikka mä lauloinkin eilen Lady Gagan Alejandroa tolle... Tolle Alejandrolle." Akemi tyrskähti huvittuneena, mutta peitti nopeasti virnuilevan suunsa kämmenellään.

Hmm, miksiköhän Akemin oli pitänyt heti ensisiksi kertoa Davideksi paljastuneella miehelle sen, ettei Lucas ja hän olleet yhdessä? Hyvä tätä asiaa on nyt alkaa miettiä, kun toteamuksen on ehtinyt jo laukoa ilmoille. Hienoa Akemi, kerrassaan tahdillista toimintaa! Not.
Tyttö nousi ylös sängyltä ja alkoi suoristella myttyyn menneitä vaatteita yllään. Hän ei voinut olla miettimättä, mitä Davide heistä kahdesta ajatteli. Hei, he olivat äsken painineet sängyllä! Oh god... No, Akemi oli tehnyt sen jo toiselle selväksi, etteivät he kaksi olleet yhdessä, joten tässä ei olisi mitään hävettävää?
Mutta miksi Akemia silti hävetti? Yhyy.

//Anteeks, tuli jotain ihanaa tekstiä 8))

Daviden kasvoilla saattoi nähdä oudoksuvan katseen, kun se sängyllä oleva pikkuinen tyttö tiedotti ensimmäisenä, edes tervehtimättä, ettei hän seurustellut Lucaksen kanssa. Italiaano kohotti kulmaansa, muttei sanonut mitään lyhyen, matalan naurahduksen lisäksi.
Lucas sen sijaan nielaisi vaivaantuneena, kun hän muisti eilen illalla Akemin rallatelleen hänelle Lady GaGan Alejandroa. Tietysti tyttö ei ollut tiennyt hänen oikeaa etunimeään, kun Lucakseksi hän itsensä oli esitellyt, mutta silti... Se oli ollut hämmentävää. Ruskeat silmät käväisivät virnuilevassa Akemissa, ja vaikkei Lucaksella ollut mitään hävettävää, eikä hän yleensä häpeillytkään, sillä hetkellä skeittari olisi halunnut vajota maan alle.

Lucas hieraisi niskaansa ja rykäisi sitten kurkkuaan suunnaten katseensa edelleen vastausta kysymykseensä odottavaan Davideen.
"No siis siinähän kävi niin, että..." Lucas aloitti ja kertoi lyhyesti pähkinänkuoressa hänen ja Akemin eilisen seikkailun ja sen, miten he olivat päätyneet Daviden asuntoon (kysymättä varsinaisesti lupaa asunnon omistajalta itseltään), karsien turhat yksityiskohdat Alejandron laulamisista mäkkärissä käynteihin ja muihin sellaisiin.
"Vai niin", olivat ensimmäiset sanat, mitä italialaisnuorukainen sanoi, kun oli kuunnellut Lucaksen selityksen, nyökäyttäen sitten päätään virnistyksen levitessä tuon kasvoille.
"Sinä se osaat aina hankkiutua kaikkiin ongelmiin", Davide naurahti läimäisten kädellään Lucasta selkään niin, että skeittari taipui hieman eteenpäin pidemmän ja paljon vahvarakenteisemman Daviden läimäytyksen voimasta.
"No joo... " Lucas mutisi kohottautuessaan takaisin suorempaan, kääntäen katseensa sitten Akemiin, joka oli noussut seisomaan ja oikomaan vaatteitaan.

"Akemi, tässä on Davide, mun kaveri ja se jätkä, joka tosiaan asuu tässä asunnossa... Ja Davide, toi on Akemi", Lucas esitteli sitten kaksikon toisilleen elehtien samalla espanjalaiseen tapaansa käsillään selittäessään.

Akemin kasvoilla ollut virne vain suureni entisestään, kun hän käänsi katseensa Lucakseen, joka oli pitkästä aikaa kääntänyt katseensa tytön puoleen. Lucas ei selvästikään pitänyt siitä, että Aki piikitteli tätä sillä Alejandro-asialla, mutta voi Lucas parkaa. Toisella ei tainnut olla käsitystäkään siitä, että Akemi ei tulisi tätä asiaa unohtamaan ikinä. Ei ikinä. Lucas tulisi kuulemaan tästä Alejandro-vitsistä vielä useampaan otteeseen.

Lucas kertoi Davidelle eilisillan tapahtumista ja Akemi päätyi olemaan hiljaa paikoillaan. Hän katseli kiinnostuneena tätä Davidea, joka näytti olevan jotain parikymmenen vuoden ikäinen. Ruskeat silmät tapittivat tätä tuntematonta nuorta miestä tavallistakin pidempää, eikä Aki osannut sanoa siihen syytä. Ehkä häntä kiehtoi toisessa se, että tämä oli vanhempi. Akemillahan oli isoveljiä, joista hän välitti hyvinkin paljon. Ja tietenkin vanhemmat miespuoliset loivat sitä tiettyä turvallisuuden tunnetta. Jep, siitä tässä oli varmasti kysymys.
Ehkä.

"Jou" Aki tervehti rennosti, kun Lucas esitteli hänet Davidelle. "Sori, kun me tunkeuduttiin tänne. Lucas vanno, ettet sä olis kotona. Joten niin.. Sori viel kerran", skeittarityttö sanoi pahoittelunsa ääneen ja hymyili hivenen katuvaisena. Mitä mitä, tämä oli jo jotain ennenkuulumatonta. Eihän Aki osannut katua mitään! Jotain oli pielessä, mutta Akemi ei jaksanut nyt tarttua sellaiseen pikkuseikkaan sen enempää. Aki alkoi haroa hiuksiaan paremmin ja suoristeli jälleen lyhyttä mustaa minimekkoaan.
"Me voidaan kyllä heti lähteä. Eiks nii, Lucas?" Akemi loi sitten merkitsevän katseen Lucakseen.

Davide heilautti rennosti kättään tummatukkaiselle tytölle, suoden lyhyen hymyn tuon suuntaan, ennen kuin tummanruskeat silmät kääntyivät Lucakseen, täynnä tekaistua närkästystä.
"Jätkä, sä maksat tästä vielä", Davide murahti muka kovinkin vakavasti, mutta tasaisen valkeat hampaat paljastava virne kavalsi italiaanon.
Lucas kohautti olkapäitään ja naurahti rennosti, skeittari tiesi, ettei Davide ollut tosissaan, se kun harvemmin oli. Vaikka päälle päin italialainen nuorukainen saattoi vaikuttaa kovinkin fiksulta, järkevältä ja vakavalta, se oli kyllä kaikkea muuta. Yksi pelle koko jätkä.

Akemin katse sai Lucaksen kohottamaan kulmaansa, toki he voisivat lähteä, mutta tuskin Davidella olisi mitään sitä vastaan, että he olisivat jo lähdössä... Mutta jos tytöllä kerta oli kiire, niin mikäs siinä sitten.
"Joo, tietysti", espanjalaispoika naurahti haroen tummanruskeaa tukkaansa, joka edelleen unien ja äskeisen painimatsin jäljiltä sojotti vähän sinne sun tänne.
Skeittari oli jo ottamassa askelia kohti eteistä lähtöä tehdäkseen, ennen kuin Daviden sanat pysäyttivät tuon aloilleen.

"No ei teidän mun takia tarvii lähteä", jätkä sanoi kävellen eteiseen kiskoakseen matkalaukkunsa peremmälle.
"Jääkää vaan, olis muutenkin kiva vaihtaa kuulumisia", Davide sanoi ja vilkaisi Lucasta, ennen kuin suuntasi katseensa Akemiin, "ja tietty tutustua." Pieni hymy kaartui pojan suupieleen ja Lucaksen olisi tehnyt mieli varoittaa italiaanoa siitä, ettei Akemi liiemmin arvostanut liehitteleviä miehiä, mutta skeittari piti suunsa kiinni, suunnaten vain kysyvät ruskeat silmänsä japanilaistyttöön.
"Ee... No, oliko sulla kiire... vai?" Lucas kysyi osoittaen sanansa Akemille.

Molemmat pojat tuijottivat vierekkäin tiiviisti minimekkoaan suoristelevaa Akemia.

Akemi olikin vähän salaa toivonut, että Davide pyytäisi heitä jäämään. Kun niin sitten kävi, ja jätkä jopa sanoi olevan kiva tutustua skeittarityttöön. Tummatukka virnisti viehättävästi ja hänen silmänsä tuikkivat hienoisesti.
"Olishan se kiva tutustua.." tyttö vastasi arvoituksellisesti ja hymyili Davidelle katsoen tätä yhä suoraan silmiin. Hmm, tämä oli hyvin outo tunne, mutta tyttö piti tästä tunteesta. Ei hän yleensä antanut miespuolisten osoittaa hänelle mitään kiinnostuneita tunteita, mutta tämä oli jostain syystä poikkeustapaus.

"Eihän meillä sitten oo mikään kiire?" Akemi totesi sitten leveästi virnistäen ja vilkaisi Lucasta nopeasti siirtäen katseensa sitten kuitenkin takaisin Davideen. "Kun meitä ei kerran häädetä pois."
Tyttö istuutui sängyn reunalle ja katseli ympärilleen saadakseen jotain muutakin tekemistä kuin Daviden tuijottamista. Kyllähän Davidea aivan mielellään katseli, mutta ehkä liika katseleminen oli jo hieman liikaa.
"Mulla ois vähän nälkä.."

Akemi ei alkanut huutaa. Akemi ei karannut heti Daviden kimppuun. Tytön kasvoilla ei näkynyt häivähdystäkään närkästystä.
Lucaksen otsa kurtistui ja tummanruskeat silmät seurasivat epäuskoisina Akemia. Okei, tämä oli hyvin... epäakemimaista?
Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun tummatukkainen japanilaistyttö totesi, ettei heillä ollut mitään kiirettä, skeittarin suu loksahti auki. Saisiko äskeisen uusintana? Oliko Akemi juuri sanonut, ettei heillä ollut kiire? Mihin se äskeinen kiire oli kadonnut, tyttö oli melkein kirjaimellisesti repinyt Lucaksen ylös sängystä ja nyt se halusi jäädä kahvittelemaan Daviden luokse.

"Hienoa", Davide ehti sanoa hymyillen, ennen kuin Lucas kerkesi edes suutaan avata. Poika jäi seisomaan niille sijoilleen hieman hämmästyneenä, kun Akemi tyynesti laski perseensä takaisin sängylle eikä selvästikään ollut lähdössä mihinkään.
Davide naurahti huvittuneesti tytön sanoille ja loi sitten katseen Lucakseen.
"Etkö sinä ole tyttöäsi edes ruokkinut?" italaisnuorukainen kysyi tyrmistyneesti ja iski silmää Akemille, virneen leikkiessä tumman jätkän suupielessä.
"Mulla on laukussa ehkä jotain syömäkelpoista matkaeväistä jäljellä."

"Joo-o, ei olla vissiin lähdössä enää... " Lucas nurisi hiljaa itsekseen istuessaan pienen yksiön sohvalle keskittyen tuijottamaan mustaa television ruutua samalla, kun Davide penkoi olohuoneeseen raahaamaansa matkalaukkua. Italialainen nakkeli muutamia vaatekappaleita Akemin viereen sängylle pois edestä, kaivaen esiin vaalean leivän puolikkaat ojentaen toista Akemille ja nakaten toisen Lucaksen syliin.
"Muuta ei valitettavasti oo..." Davide sanoi pahoittelevaan sävyyn katsoessaan Akemia, edelleen hymyillen, "koska olin tosiaan siellä reissussa, niin miksi sitä turhaan jättää ruokaa homehtumaan kaappiin."

"En mä oo sen tyttö", Akemi tietenkin korjasi heti Daviden sanoja ja hymyili leveästi päätänsä pudistaen tälle. "Mä oon single lady." Okei, jälkimmäistä ei olisi todellakaan uskonut tulevan tummatukan kaltaisen tytön suusta. No hei camoon, oliko se mukan Akemin kaltaista puhua tuollaisia, kertoa muille, että hän oli vapailla markkinoilla? Jokin oli vialla, pahasti vialla, mutta eihän aasialaispiirteinen tyttö tietenkään itse mitään tajunnut. Hänelle oli vain tullut kova tarve tuoda itsensä esille Daviden silmissä. Syy tähän oli tuntematon. Ainakin toistaiseksi.
Ja mitä! Akemi ei murahtanut äkäisesti, kun Davide vinkkasi hänelle silmää. Vaan mitä tyttö teki, hän päästi hiljaisen hihityksen huuliensa välistä! Yleensähän tyttö ei sietänyt lainkaan sitä, että häntä yritettiin liehitellä, mutta nyt hän antoi Daviden aivan vapaasti osoittaa kiinnostustaan ja huomiotaan.

Pian Davide jo piteli käsissään vaalean leivän puolikkaita ojentaen jo sitten toista Akemin suuntaan. Tyttö otti leivän ilomielin vastaan ja hymyili hurmaavasti vanhemmalle miehenalulle.
"Kyllä tää kelpaa. Hei, parempi kuin ei mitään", Aki henkäisi ja puraisi nälkäisenä ensimmäisen palan leivästä. Oli pakko myöntää, että leipä oli hieman kuivaa ja muutenkin jo mennyt sellaiseen kuntoon, ettei sen makua voinut kehua. Mutta mitä Akemi teki? Ei, hän ei tapansa mukaan alkanut kirota leivän paskamaista laatua. Hän vain pupelsi leipää suihinsa kuin olisi oikeasti tykännyt siitä.

"Opiskeleks sä vai ootko sä töissä?" Akemi kysyi sitten oikeasti kiinnostuneena ja tapitti tummilla silmillään Davidea, joka näytti vain entistä houkuttelevammalta katsoa.

Lucaksen otsa rypistyi ja tummat silmät levisivät silkasta hämmästyksestä. Ai, nyt Akemi ihan jo julisti olevansa sinkku? Ei sillä, että Lucas olisi halunnutkaan Daviden luulevan, että he ovat yhdessä, mutta se, että japanilaistyttö oikein toitotti olevansa vapaa, oli erittäin, erittäin epäakemimaista. Jos hän olisi ollut ystäviensä seurassa, skeittari olisi kysynyt, mikä tummatukkaan oikein oli mennyt – mutta nyt se ei tuntunut lainkaan sopivalta, ja jotenkin Lucaksesta tuntui, että Akemi olisi hirttänyt hänet sen jälkeen, joten espanjalaispoika piti suunsa tiukasti supussa ja tyytyi näykkimään hajamielisesti leipäänsä.

Ja aina vain paremmaksi meni, nyt tyttö jo hihitteli kuin mikäkin. Kyllä Lucas tiesi, millainen vaikutus Davidella useimmiten oli tyttöihin – olihan tuo vetävän näköinen, pitkä, tumma ja komea ja varsin herrasmiesmäinen ja niin edes päin, mutta että AKEMI. Lucas ei edes tiennyt, miksi tytön käytös ärsytti häntä näin paljon.

Davide kohottautui pystyyn lattian rajasta siivottuaan vaatteensa takaisin matkalaukkuun, joka jäi aukinaisena sängyn viereen. Italialainen istahti sängyn päälle ja hymyili Akemille tytön kysyessä mitä hän teki.
"Mä olen töissä", jätkä vastasi väläyttäen nopean hymyn Akemille, "alotan muutaman kuukauden päästä opiskelun."
Lucas pyöritteli sohvalla silmiään nähdessään Akemin ilmeen, kun tyttö tapitti Davidea kuin ei muuta näkisikään. Toinen näytti siltä, ettei huomaisi, vaikka vieressä jysäytettäisiin ydinpommi.
Poika nieleskeli vähän vaikeasti vaalean leivän palaset alas ja rypisti leivän ympärillä olleen valkean paperin palloksi.

"Sä varmaan opiskelet", Davide enemminkin totesi Akemille kuin kysyi.

Akemi tosiaankin vain katseli Davidea siihen malliin, kuin muita ei maailmassa sillä hetkellä olisikaan. Sori Lucas, mutta tällä hetkellä Davide vain vaikutti niin sanoinkuvaamattoman kiinnostavalta ja salaperäiseltä persoonalta, että Akemi ihan pelkäsi siirtää katseensa muulle, sillä toinenhan saattaisi minä hetkenä hyvänsä vain kadota.
Tyttö kyseli Davidelta uteliaana tämän työpaikasta ja seuraavaksi sitä, mitä toinen oli aikonut mennä opiskelemaan. Tietenkin Aki kertoi olevansa kolmatta vuotta paikallisessa lukiossa, kun Davide oli sitä mennyt utelemaan. Koko keskustelun ajan hän oli syventynyt vain katsomaan viereen istunutta Davidea, kuin toisesta oikeasti lähti jotain ihmeellistä auraa, joka sai Akemin verkkoon ja täysin toisen armoille.

Skeittarityttö ei edes tajunnut ajan kuluvan niinkin ripeästi. Hän oli vain koko ajan keksinyt uutta kysyttävää Davidelta. Kuin kysymystulva ei ottanut loppuakseen! Mutta kun tyttö eksyi lopulta (oikeastaan vahingossa) vilkaisemaan seinällä olevaa kelloa, ähkäisi Akemi kauhistuneesti.
"Oh my fuck- miten se on noin paljon! Mun pitää lähtee heti kotiin tai äiti hirttää mut", aasialaispiirteinen tyttö henkäisi kauhuissaan ja pomppasi oitis sängyltä pystyyn. Hän kuitenkin kääntyi heti takaisin Davideen päin ja irvisti nolona. "Joo, onhan se noloo, kun äiti yhä uhkailee hirttää mut, jos en ilmesty ajoissa paikalle, mut nyt meille tulee jotain sukulaisii kylää ja mun on ihan pakko olla paikalla."
... Milloin viimeksi Akemi olikaan mennyt puolustelemaan itseään tällä tavoin? Kuin hän ei haluisi Daviden tietävän, että hän antoi vanhempiensa yhä määräillä ja käskyttää häntä.

"Sä siellä nurkassa, kukkakeppi", tyttö huomio viimeinkin Lucasta ja käskytti tätä tomerasti. "Alahan jo opastaa mua takaisin kotiin."

//hihi, hyppäsin vähän aikaa eteenpäin lalalalalalal

// jeeppss.

Lucas seurasi täysin tyrmistyneenä sivusta, kun Akemi lirkutteli Davidelle kuin mikäkin... mikäkin... TYTTÖ. Tummatukkainen poika ei varmaan koskaan ollut nähnyt Akemia tuollaisena ja tyttö ei kerta kaikkiaan koskaan käyttäytynyt noin. Vasta eilenhän se oli ollut niin, että Jonathan oli saanut turpaansa tuolta kirpulta, koska oli sattunut iskemään silmänsä japanilaistyttöön.

Vaan mitä Lucas nyt näkikään?
Akemi istui sängyllä Daviden vieressä ja tuijotti hänen kaveriaan niin kuin tuo olisi joku viileä lähde Saharan kuivakalla aavikolla. Tai kuin narkkari, joka ei ollut saanut pariin päivään huumeita. Tai alkoholisti, joka näki pullon hienointa viiniä. Tai joku muu.
Lucaksen yhtä aikaa ällistynyt, epäilevä ja turhautunut katse pysyi viitisen minuuttia sängyllä istuvassa kaksikossa, mutta kun Akemi ei koko sinä aikana räpäyttänyt kertaakaan silmiään tai vilkaissut minnekään muualle kuin Davideen, Lucas puuskahti, risti kätensä rinnalleen ja loi tympääntyneen katseen Akemiin ja Davideen, ennen kuin keskittyi tuijottamaan ikkunasta ulos.

Lucas ei ymmärtänyt, miksi hän oli oikeasti näin ärsyyntynyt siitä, että Akemi liehitteli Davidea. Ainakin se siltä näytti. Eihän sen häntä pitäisi kiinnostaa, ketä Akemi iski ja ketä ei?
Eikä se kiinnostanutkaan. Lucas vakuutteli päänsä sisällä, että hän vain ihmetteli japanilaistytön yhtäkkistä käytöksen muutosta, siinä kaikki. Aivan normaalia. Sama kuin Jonathan kerrankin elämässään käyttäytyisi fiksusti. Täysin sama asia.

Aikaa kului, kului ja kului ja Lucaksesta tuntui, ettei päivä koskaan päättyisi. Välillä hän torkahteli ja hätkähti sitten hereille, kun Davide selvitti jotakin Akemille, jonka silmät suorastaan säihkyivät innostuksesta.
Lucasta ällötti.

Kun Lucas kuuli Akemin sanat, skeittari kyllä tiesi, että ne oli hänelle tarkoitettu. Mielenosoituksellisesti tuo ei kuitenkaan niihin reagoinut mitenkään, ennen kuin laiskasti, kädet edelleen puuskassa, käänsi katseensa pystyyn nousseeseen Akemiin.
"Mm, joo", jätkä vastasi ja mutisi jotakin epämääräistä sanojensa perään, ennen kuin nousi seisomaan ja käveli ulko-ovelle.
"Moro Davide", Lucas huikkasi virnistäen kaverilleen pikaisesti, "kiitti asunnon lainasta."
"Ei mitään. Teille koska tahansa."
Italialaisen vastauskin ärsytti Lucasta – miksi tuo puhui monikossa, aivan kuin tuntisi Akemin kovinkin hyvin?

No, ei Lucasta kiinnostanut.

Akemi oli tosiaankin onnistunut täysin ignooraamaan Lucaksen ja tämän ihmeellisen murjottavan käytöksen. Tyttö oli vain ja ainostaan keskittynyt Davideen, joka oli jotenkin ihmeellisellä tavalla saanut Akemin kiinnostuneeksi. Näin ei ollut käynyt ikinä, ja jos oli, niin siitäkin oli jo monia vuosia aikaa, ettei Akemi enää sitä edes muistanut.
"Joo, kiitos kun saatiin olla täällä. Tosi hyvä sänkyä", Aki puheli oudon hilpeällä äänellä ja peruuttaessaan hän vahingossa tönäisi keittiön tuolia niin, että se oli lähellä kaatua. Skeittarityttö onnistui kuitenkin pelastamaan tuolin, eikä se kaatunut maahan. "Hehe, hups."
Hmm, milloin Akemista olikaan tullut kömpelö, ja milloin hän oli lakannut kiinnittää huomiotaan muuhun maailmaan?? Mielenkiintoista...

"Moro. Nähdään", aasialaistyttö hyvästeli toiveikkaana, nappasi viimeisetkin tavaransa syliinsä ja katosi oven toiselle puolelle Lucaksen kanssa huulenpielet ylöspäin taipuneena. Tyttö painoi hissinappulaa, mutta silloin hän tajusikin hissin jo olevan samassa kerroksessa. Aki naurahti typeryydelleen ja astui sisälle hissiin.
Hän nojautui hissin seinämää vasten ja huokaisi syvään. Akemista huomasi, että hän leijui jossain maanpinnan yläpuolella sillä hetkellä, eikä häntä kovin helposti maahan vedettäisi.

"Olipa aamu.." hän totesi muina miehinä ja tuijotteli hissin katonreunaa kuin siellä olisi jotain kiinnostavaakin. "Et ookaan kertonut, että sulla on noin kiinnostavia kavereita. Ootteks te läheisiäkin? Ooks kauan tuntenut sen? Millanen se on sun mielestä?"
Sieltä se tuli. Kysymystulva. Akemi tapitti Lucasta ruskeat silmät innostuksesta ja uteliaisuudesta kiiluen.

Daviden hyvän päivän jatkot kuuluivat Lucaksenkin korviin, ennen kuin asunnon ovi sulkeutui Akemin perässä. Tumman skeittarin jalka naputteli tasaisesti lattiaa, kun tyttö painoi hissinappia, vaikka se oli jo samassa kerroksessa, missä he itse olivat. Kummeksuva sivusilmäys luotiin Akemiin, ennen kuin Lucas asteli hissiin ja nojautui pienehkön kopin peiliseinää vasten, painaisten ensin alas vievää nappulaa, hissin lähtiessä hitaasti kuljettamaan kaksikkoa takaisin maan tasalle.

Hiljaisuutta ei sen kauempaa ehtinyt kestää, kun Akemin suusta alkoi sadella kysymyksiä – mitäpä, tai pikemminkin ketäpä, muutakaan kuin Davidea koskien. Lucas pyöräytti silmiään itsekseen, saihan hän Akemin huomion lopultakin. Ja miksi?
Koska tuo halusi tietää lisää yksityiskohtia hänen hurmurikaveristaan.
Lucasta se ärsytti vain sen takia, ettei Akemi ollut tuollainen. Ei Akemi Rayworthin kuulunut yksinkertaisesti käyttäytyä noin. Ei häntä kiinnostanut – tietenkään! – se, että Davide iski Akemia, mutta se häntä häiritsi, ettei Akemi käyttäytynyt ollenkaan itselleen ominaisella tavalla. Jos tummatukka olisi ollut itsensä, tyttö olisi varmaan haistattanut Davidelle paskat ja käynyt tuon kimppuun tai jotain...
Mutta ei. Siinä se oli killittänyt Davidea kuin kissanpentu maitoa ja nyt tuijotti Lucasta ahneesti, kuin olisi halunnut keikauttaa skeittarin ylösalaisin ja puristaa kaikki Davidea koskevat tiedonmuruset hänestä ulos.

"Mistä lähtien mun kaverit muka on olleet sun mielestä kiinnostavia?" jätkä tuhahti tympääntyneesti ja yhtä kiinteästi kuin hän tunsi Akemin tapittavan itseään, Lucas itse tuijotti hissin vastakkaista seinää. Häntä ei kiinnostanut kertoa yhtäkään asiaa Davidesta Akemille. Siinäpähän ottakoon ihan itse selvää.

Hissi kilahti ja ovet liukuivat tieltä, ja Lucas käveli ensimmäisenä niistä ulos ja suoraan korkean kerrostalorakennuksen pääovista pihalle. Tästä olisi melkoisen pitkä kotimatka, eikä hänen puhelimensa vieläkään ollut saanut mitään eloa – valitettavasti akku ei ollut mystisesti täyttynyt yöllä.

Akemi oli kuin ei olisi kuullutkaan Lucaksen tympääntynyttä tuhahdusta, vaan tapitti toista yhtä kiihkeästi. Innostunut katse muuttui vain enemmän koiranpennun anelevaksi ilmeeksi, kun Lucas ei jostain kummasta syystä antanut skeittaritytölle vastausta hänen kysymyksiinsä.
Mutta ennen kuin Akemi ehti uudemman kerran suutansa avata, avautuivat hissin ovet jo ja Lucas sinkoutui kuin raketti ulos hissistä. Tyttö otti nopeasti etenevän Lucaksen kiinni parin pitkän ja nopean askeleen avulla.
"Onko se aina samanlainen naispuolisten seurassa? Kohteliko se mua jotenkin eri tavalla?" Akemi kyseli kysymystensä perään ja halusi saada välittömästi vastauksen. Tyttö ei todellakaan tiennyt, mikä häneen oli mennyt. Hän vain tahtoi saada kaiken Davidesta selville, nyt ja heti, eikä kohta.

Nyt kun skeittari sai aikaa ajatella itseään kuin Davidea, alkoi Akemi itsekin miettiä muuttunutta käytöstään tarkemmin. Miksi hän tahtoi niin kovasti saada tietää lisää Davidesta, miksi tämä kyseinen nuori mies kiehtoi Akia tavallista enemmän? Ehkä kyse tosiaankin oli siitä, että Davide oli Akemin veljen, Aratan, ikäinen. Ja nyt kun sitä alkoi tarkemmin miettiä, Davide myös muistutti Arataa hyvin paljon. Molemmat olivat sosiaalisia, hymyileviä ja mukavia ihmisiä. Tästä Akemin ihmeellinen kiintymys varmasti johtui, Davide vain muistutti Arataa niin paljon.

"Hei, en mä osaa täältä kotiin! Sun täytyy saattaa mut kotiin", tummatukka totesi sitten, kun ympäristö näytti hänelle aivan tuntemattomalta. Hänen täytyisi päästä 20 minuutin päästä kotiin viimeistään, sillä eihän Akemi tahtoisi osoittaa epäkunnioitusta sukulaisilleen, jotka tulisivat kaukaa tapaamaan Rayworthien perhettä!

Ja vain kysymyksiä toisensa perään, kaikki koskien Davidea. Lucas oli vähällä ärähtää jotain erittäin epäkohteliasta Akemille, mutta nipisti viime hetkellä huulensa yhteen ja tyytyi tuijottamaan äreänä eteensä – jos hän käyttäytyisi vihaisesti, Akemi varmaan luulisi, että HÄN tykkäisi Akemista, kun se suudelma ja kaikki... Lucaksen ajatuksista häivähti ohikiitävä muisto tytön pehmeistä huulista.
Skeittari pudisteli kiivaasti päätään ja karkotti ajatukset aivojensa syvimpiin sopukoihin. Hän ei pitänyt Akemista sillä tavalla. Se vain oli todella, todella kummallista, että tyttö käyttäytyi noin. Kuin olisi... kiinnostunut Davidesta. Lucasta ärsytti entistä enemmän. Mikä siinä Davidessa muka oli niin kiinnostavaa?
No, ei häntä oikeasti kiinnostanut, kuhan vain aikansa kuluksi mietti...

Lucas nielaisi ärtymyksensä alas ja karkotti kaikki vähänkin vihaiset ajatukset päästään. Jos Akemi tykkäsi Davidesta, siinäpähän tykätköön. Se ei ollut Lucaksen asia, eikä se kiinnostanut häntä pätkän vertaakaan.
Japanilaistytön askeleet kuuluivat perästä kun tummatukkainen skeittari harppoi eteenpäin ja pysähtyi sitten kuin seinään, kun kuuli Akemin sanat. Kyllä sitä nyt apu kelpasi, kun ei edes tiennyt missä oli. Jaksoivathan ne Akeminkin aivot keskittyä muuhunkin kuin Davideen.
Lucaksen katseessa oli jonkin sorttista katkeruutta, kun tuo kääntyi katsomaan Akemia kulmiensa alta, ennen kuin kohautti olkapäitään.
"Ala tulla sitten", poika totesi lähtiessään kävelemään eteenpäin, "jos me ollaan nopeita, ehditään vielä bussiin eikä tartte kävellä."

Se tosin olisi siinä ja siinä, ehtisivätkö he, koska Akemi oli jäänyt lörpöttelemään Daviden kanssa ikuisuuksien ajaksi. Jos Lucas myöhästyisi bussista, se olisi kokonaan Akemin syytä.

Nyt Akemin huulet nipistyivät tiukasti yhteen. Miksei Lucas vastannut tytön esittämiin, aivan helppoihin kysymyksiin? Mikä siinä muka oli niin vaikeaa, ettei Lucas voinut sanoa edes yhtäkään sanaa Davidesta? Eihän siinä pitänyt olla mitään vaikeaa! Lucas oli Akemin ymmärryksen mukaan tuntenut Daviden pitkän aikaa, joten kyllähän luurangolla piti jotakin sanottavaa toisesta olla. Vai ei kai...? Eeeei, eihän se nyt voinut olla mahdollista. Akemin mielikuvitus oli jostain syystä lähtenyt vaarallisille teille. Eihän skeittarityttö ollut sellainen tavallinen tyttö, joka ajatteli toisesta sukupuolesta sellaista. Siis... Sellaista, tiedättehän. Siis ajatteli, että hänestä oltaisiin kiinnostuttu sellaisella tavalla.
Äh, sanottakoon se nyt sitten suoraan! Akemi oli eksynyt ajattelemaan jotain niinkin hullua kuin sellaista, että Lucas olisi sen takia muuttunut äreäksi ja hiljaiseksi, koska olisi mustasukkainen Davidesta, koska Lucas oli ihastunut Akemiin, eikä tahtonut Daviden ja Akemin jutella kahdestaan, koska sehän voisi muutt-
Mitä ihmettä Akemi oikein ajatteli? Kuka tässä on puhunut ihastumisesta mitään! Mitä mitä, ei kai Aki ollut muuttumassa sellaiseksi tytöksi? Ei! Hänestähän ei ikimaailmassa tulisi sellaista 'pää pilvissä' -tyyppistä tyttöä, joka ei puhunut muista kuin pojista.

Enempää (onneksi...) Akemi ei ehtinyt antaa ajatuksiensa hallita mieltänsä, kun Lucas puhui jotain bussiin ehtimisestä. Skettari tihensi askeleitaan pysyäkseen Lucaksen pitkien jalkojen liikkuvassa tahdissa. Mutta sitten Aki ei mahtanut itselleen mitään, hänen oli vain pakko tehdä seuraava teko - Akemi tuuppasi kyynärpäällä Lucasta kylkeen.
"Mä en ole sellainen tyttö", tummatukka nurisi matalasti ja katsoi toista silmät salamoiden. "Mä tapan sut, jos sä oot ihastunut muhun. Tajuutko, mä tapan sut."
Noin, nyt se oli sanottu ja ilmapiirin pitäisi keventyä. Eikö niin?
"Enkä mä oo ihastunut Davideen."

Kylkiluiden väliin osunut kyynärpäätaklaus sai Lucaksen murahtamaan, kun ruskeat silmät kääntyivät katsomaan vastaavan värisiä. Väkinäinen naurahdus karkasi pojan huulten välistä, kun tuon kulma kohosi epäilevästi ylöspäin. Mikä sellainen tyttö? Akemihan oli mennyt Davidesta sekaisin pahemmin kuin espanjalainen skeittari oli alun perin edes uskaltanut kuvitella.
Seuraavat sanat kirvoittivat uuden naurahduksen, joka oli entistä väkinäisempi – tällä kertaa se tosin kuulosti siltä jo pojan omiin korviin. No mitä helvettiä? Ei hän ollut Akemista kiinnostunut siinä mielessä, ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Ei todellakaan!

"Aha", jätkä kommentoi lyhyesti tytön sanoja Davideen ihastumisesta. Asiasta voitiin olla montaa mieltä, Lucas oli sitä mieltä, että Akemi oli sukkiaan myöten kusessa hänen italiaano kaveriinsa. Eipä olisi paremmin enää voinut sattua.

Lucas pysähtyi bussipysäkin kohdalle ja suuntasi juuri parahiksi silmänsä tien päähän, kun auto kääntyi sinne. Hetken poika kaiveli taskujaan, ennen kuin löysi sen pohjalta kolme ryttyyn mennyttä bussilippua – jos niitä ei olisi ollut, Lucaksella ei ollut aavistustakaan, miten he olisivat raahanneet perseensä koteihinsa.

"Mitä sä oikein edes kuvittelet?" skeittari tokaisi, kun bussi liukui heidän kohdalleen ja pysähtyi.
"Että mä olisin ihastunut suhun?" Lucas kysyi viileäksi muuttuneella äänensävyllä, joka kovasti yritti olla huvittunut, epäonnistuen siinä jokseenkin surkeasti.

Seuraavat sanat, jotka Lucas suustaan päästi ennen auenneista bussin ovista sisään astumista, kuulostivat nuorukaisen omaankin korvaan kylmiltä. Sitähän ne olivatkin.

"Mä en ikinä ihastuis suhun."

Sitä Lucas ainakin uskotteli itselleen, mutta poika ei ollut enää itsekään varma, mikä hänen puheistaan oli totta ja mikä ei.

// fin.