Pretty words can cut just like a knife

Gemma oli vähällä pyörtyä kauhusta Mischan saadessa vihdoin ja viimein jotain sanotuksi. Tyttö toivoi että toinen olisi vain pitänyt turpansa tukossa, kun kerran sillä linjalla oli aloittanutkin. Kuten voi hyvin uskoa, neitiä ei olisi se haitannut yhtään. Mutta niin, eipä sitten...

Gemman saumattomaakin saumattomampi ajatustyö oli pysähtynyt kuin seinään, ja hetken hän aukoikin vain suutaan kuin kala kuivalla maalla.
"En meinaa mitään!" tyttö sitten kivahti. Ja häntä sanottiin hyväksi valehtelijaksi. Pfft! Likka tuhahti tajutessaan läpinäkyvyytensä itsekin, ja painoi sitten kämmenen otsalleen, kehottaen itseään miettimään. Hän oli ihan varma että Mischasta johtui tämä hänen surkea ajatustyönsä. Tavallisesti hän olisi keksinyt jo varmaan vinon pinon satiireja sutkautuksia. Likan ajatuksissa vain pyörivät erinäiset kirosanat, eikä hän vain voinut uskoa että maailman kaikista ihmisistä juuri Mischa Moon tiesi hänestä jotain, mitä kukaan muu ei tiennyt - saatika ollut varmaan koskaan edes ajatellut!

"En meinaa yhtään mitään", Gemma päätyi toistamaan - sillä hiljaa olo tuntui vaivaannuttavalta. Tällä kertaa hän sai sanansa ulos hiukan rauhallisemmin, huolimatta siitä että hänen tekikin niin mieli tyrkätä Mischa alas tuosta ikkunasta. Näytti toinen sitten miten ihmiseltä tahansa. Helvetin helvetti.

Okei, ei se kusettanut. Tai meinannut mitään. Meinasipas, kun Mischaan olisi tuollainen säälittävä yritys tehonnut. Miten se edes saattoi olla säälittävä, kun oli tottunut Gemman teräväkielisyyteen? Yrittikö se nyt saada hänet uskomaan johonkin… Oliko tämä nyt sitten käänteispsykologiaa? Miten yksi narttu saattoi saada hänen päänsä näin pyörälleen…
“Gemma hei”, Mischa yritti matalalla ja hiljaisella äänellä. Tuijotti tiiviisti tyttöä näyttäen oikeasti yllätetyltä. Se ilme ei kadonnut mihinkään, Mischa unohti edes yrittää ilmeettömyyttä.
“Voi vittu… Okei, tää on nyt uus tilanne mullekin”, poika ilmoitti. Ei, hän ei koskaan ollut pyörittänyt neitsyttä… Tai eihän hän edes varmaan pyöritellyt Gemmaa. Syykin oli nyt sitten ihan selvä.
“En mä sua minnekään pakota lähtemään, kun mä nyt tiedän itsekin, etten mä ole mikään paras mahdollinen vaihtoehto”, Mischa puuskahti. Eihän hän ollut, mutta ei se silti tarkoittanut, etteikö hän olisi halunnut olla. Hän olisi ihan mielellään vaikka Gemma Flemingin ensimmäinen… poikaystävä. Vittu, hän oli varmasti sekaisin päästään.

Tupakki nakattiin pihamaalle ja Mischa vain… istui. Ei liikkunut, puhunut tai mitään. Vaikka toisaalta hänen olisikin tehnyt mieli tehdä jotakin.

Mischa vaikutti niin hirvittävän yllättyneeltä, että Gemmaa melkein harmitti toisen puolesta. Melkein. Enemmän tyttöä harmitti omasta puolestaan... ja ei häntä edes harmittanut; häntä hävetti ihan kamalasti. Tyttö ei edes muistanut omaavansa semmoista tunnetta, kuin häpeä, mutta siinä se nyt oli, päällimmäisenä. Likka yritti kyynisesti ajatella, että seuraavaksi hän varmaan itkisi julkisesti ja lehmät lentäisivät, mutta ei siitä kyynisyydestä oikein tullut mitään.

Gemma ei oikein tiennyt mitä sanoa Mischalle. Tytön poskia kuumotti, ja hän oli tajuamattaan purrut alahuulensa melkein verille. Mischa väitti, ettei ollut "paras mahdollinen vaihtoehto". Gemma tuijotti toista kuin tuo olisi juuri tunnustanut ettei osannut lukea - niin tyhmältä herran sanat tytöstä vaikuttivat.

"Sähän olet ainut vaihtoehto", neidiltä pääsi. Jälleen hänen suunsa toimi ennen aivoja - siitä oli selvästi tulossa tapa.

Gemma näytti niin eksyneeltä, että oli suoranaista vääryyttä, että tuolla oli ruskeat silmät… Helvetin helvetti, miten Gemma saattoikaan näyttää noin reppanalta, että sympatiaa irtosi jopa Mischa Moonin kaltaiselta ihmisperseeltä. Tuon tyttösen ilme muotoutui hämilliseen ja tuon suusta purkautui taas lause, jonka purkamisen kanssa menisi hetki. Ainut vaihtoehto? Miten se oli mahdollista? Gemma oli sievä ja arvoasteikossa korkealla, ja huomattavasti kaikkia cheerkanoja fiksumpikin… Maailmankirjat olivat sekaisin… Tai no, Mischan naismaku oli aika erikoinen. Hänen unelma naisensa oli fiksu, vaikkeikaan toki häntä itseään fiksumpi ja kaunis. Gemma täytti karkeasti molemmat piirteet, sen verran mitä punapää toista tunsi. Eli pintapuolisesti ainakin.
“Miten se on edes mahdollista…”, poika mutisi hiljaa ja pudisti hieman päätään hypäten sitten alas ikkunalaudalta tytön eteen ja kohotti tuon kasvoja hennosti leuasta.

“Miten ois ihan rauhassa, sun tahdilla? Jos sä nyt edes annat mun olla mitään”, Mischa kysyi katsellen toista silmiin. Tokihan poika toivoi, että tästä voisi tulla jotakin. Vaikka hyvähän heidän varmaan olisi piilossa pysyä. “Voidaan me käydä hakemassa kahvit mukaan ja jotain ja tulla tänne piknikille, ei täällä koskaan ketään ole”, virnistettiin. Poika ei edes tiennyt oliko se joku kevennys vai ainoastaan surkea ajatus.

Gemmaa melkein pelotti tämä miten pitkään Mischalla meni sanojen ymmärtämisessä - ihan kuin likka olisi jotenkin vaurioittanut tuon aivotoimintaa äsken. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen herra onneksi reagoi jotenkin. Vielä sekuntikin, niin Gemma olisi ihan varmasti käynyt hermostuneena vaihtamaan painoa jalalta toiselle, vääntelemään käsiään tai tekemään jotain muuta sellaista mitä ihmiset nyt hermostuneena tekivätkään.
Gem olisi muuten vastannut näsäviisaasti että 'se on ihan hyvin mahdollista', mikäli Mischa ei yhtäkkiä pompannut ikkunalataan alas ja napannut neitiä leuasta. Aijai kun tyttöseltä menivät taas pasmat sekaisin; herra Moon ei vieläkään ollut lähtenyt jatkamaan matkaansa... Gemma ei yhtään ymmärtänyt miksei.

Mischan kysymys hämmästytti vielä enemmän, mikäli vain mahdollista. Gem kohtasi toisen katseen varovaisesti, nuolaisi nopeasti huuliaan kuin valmiina vastaamaan jotakin, mutta pysähtyi sitten kurtistamaan kulmiaan. Hän ei ollut vieläkään tottunut tähän kun vastauksia ei sadellutkaan kielenpääältä ihan noin vain.
Poika jatkoi lausettaan, ja kirvoitti pienen naurahduksen Gemin huulilta. Se oli vähän hermostunut naurahdus, mutta kuitenkin vilpitön.
"Kunhan mun tahtini ei vain ole liian nopea sulle", neiti totesi, onnitellen mielessään itseään tästä jo hieman tyypillisemmästä kyynisestä vastauksesta. "Mä - tuota - en oikeasti tiedä. Voit varmaan arvata että mulla on ihan hiukkasen sulateltavaa tässä..."

"Ja mun pitäisi ehtiä nylkemään yksi cheerleader henkisesti."

- katso!!! Osasin kirjoittaa!!!!!! : ,,D Eikä siinä mennytkään, kun... helvetin kauan aikaa kun kokos itteensä, mutta tekstiä kyllä synty yllättävän helposti o__0 Ehkä Mischa ei ookaan kovin vaikee hahmo... -

Oliko se nyt muka ihmekään, että yhden Mischan pasmat menivät tuollaisesta tunnustuksesta aivan sekaisin. Ei hän ollut missään välissä edes ajatellut tätä, vaikka oikeasti, eihän likalla ollut aikoihin ollut ketään. Tai ainakaan hänen korviinsa ei ollut kuulunut mitään juorun tapaista, joka periaatteessa oli aivan sama asia kuin asian olemattomuus. Olematonhan se ei ollut, se oli terävä isku palleaan. Tämän käsittelyyn voisikin mennä sitten hiukan pidempi tovi.
Oikeasti oli todella omituista, ettei tunnustus ollut saanut herra kusipäätä vain painelemaan matkoihinsa. Kai se jo todisti jotain sen suhteen, kuinka tosissaan hän oli. Järkyttävää, eihän tämä kundi koskaan ollut naisten kanssa hirvittävän tosissaan… Poikkeus vahvistakoon säännön.
Tyttö naurahti niin… se oli… ei Mischa osannut edes määritellä sitä. Aito? Epävarma? Jotain… No, ihan sama. Tilanne oli jo mennyt ihan saatanan oudoksi. Melkeimpä oudommaksi kuin se kerta, kun hän oli unohtunut nuoleskelemaan joku aika sitten jotakin friikkilikkaa tällä samaisella käytävällä. Vaan siitäpä ei kukaan onneksi ollut mitään kuullut, Mischan kannalta erittäin pelastavaa.

Muija lohkaisi, että tuon tahti voisi olla liian nopea Mischalle, mihin ei voitu kuin naurahtaa. Ai hänelle, oikeasti? Hän oli sentään se tyyppi, joka saattoi olla ihan hetkessä vain panemassa jonkun tyystin tuntemattoman kanssa, joka vain sattui osumaan jostain nurkan takaa sopivaan saumaan. Ja sessioiden jälkeen oli jo hyvästejen aika, joten… nopeaa. Siitä vaan sattui puuttumaan aika paljon välistä, mutta ihan kuin punapää olisi sitä tajunnut. Hän ei edes harrastanut parisuhteita.
”Joo, tajuan. Onhan tää nyt vähän… outoa. Puolin ja toisin”, vastattiin toiselle. Käsi luopui tytöstä irti ja sipaisi kasvolle karanneita punaisia suortuvia korvan taa. Oli vähän orpo olo, mikä oli lähes tuntematon tunne kultalusikka suussa syntyneelle paskiaiselle.

”Nylje kunnolla”, hymähdettiin tuon huumaavan pikkutytön sanoille samalla, kun astuttiin askel taaemmas nojailemaan takaisin ikkunalautaan. Hän ajatteli, että toisen olisi ehkä parempi hieman koota itseään tästä tilanteesta ennen sitä, mutta eihän sitä nyt ääneen sanottu. Kyllä Gemma Fleming tiesi mitä teki, varsinkin kun kyse oli epämieluisten tuttavuuksien muljuttamisesta. Mischa tiesi sen ihan kokemuksesta.

//loooool kyllä taidat olla oikeessa tosta tekstin syntymisestä 0_0 laadusta en sitten mee taas takuuseen

Gemman omituinen olo helpotti vielä vähän enemmän Mischan naurahtaessa tytön heitolle - joskin neiti yritti vieläkin sulatella sitä, kun toinen ei ollut juossut heti karkuun ja juorunnut tästä, öö, asiasta kaikille tuntemilleen ihmisille. Olihan se tietty edelleen vaarana... tai hitto, eikä ollut. Jostain syystä Gemma salli itsensä uskoa, että Mischa Moon ei tästä kellekään kertoisi. (Tosin pitää nyt myöntää, että likka ei ihan tajunnut tätä luottavaisuuttaan itsekään. Hänhän oli helkkari soikoon maailman epäluuloisin ihminen. Paitsi nyt. Jumalauta.)
Outoa molemmin puolin...
"No älä helvetissä", tyttö mumisi vastaukseksi, huomaten samalla melkein harmistuvansa siitä, kun toinen perääntyi taaemmas. Ja sitten Gemman oli pakko pohtia, että mitäköhän ihmettä hänelle oli oikein tapahtumassa, vaikka hän jotakuinkin tiesikin - ei vain halunnut myöntää itselleen, raukkaparka.

"Joo, mun pitäisi kai mennä. Ei saa antaa cheerleaderien odottaa", tyttö sitten totesi. Toteamus onnistuttiin esittämään jokseenkin viileästi, ja tuon sävyn ansiosta sanat olisivat varmaan kuulostaneet ihan normaalilta, mikäli hän ei siis olisi samaan aikaan osoittanut sormellaan käytävän siihen suuntaan, mistä oli aiemmin rehvakkaana tullut. Virheensä tyttö tajusi kuitenkin nopeasti, kääntäen nimenomaisen sormen menosuuntaansa. "Siis tonne... kai."
No nyt tyttö sitten vaihtoi painoa jalalta toiselle. Häntä alkoi pikkuhiljaa vituttaa tämä outoilu, ei nimittäin ollut yhtään mukavaa kun kontrolli omasta ruumiista ja ajatuksista ja tunteista (piruvieköön mokomat tunteet) oli tullut menetettyä näin totaalisesti. Se ei ollut hänen tapaistaan, ei niin yhtään. Hän käski itseään rauhoittumaan ja unohtamaan sen, että oli juuri äsken muuttunut aivan tavalliseksi teinitytöksi...
Vittuuntunut, lyhyt henkäys karkasi Gemin huulilta. Katse oli äsken karannut Mischasta ensin lattianrajaan ja siiitä eksynyt jo tuijottamaan tyhjästi ikkunasta ulos, mutta nyt suklaasilmät palailivat tuohon punapäiseen jätkään. Rauhoitu. Hengitä. Ajattele ilkeitä.
"Asia on ok?" Gemma kysyi, ja hänen teki vaihteeksi mieli lyödä itseään. Voi nyt vittu... seuraavat sanat sitten ryöppysivätkin tytön suusta. "Siis, tämä ei varmaan vaikuta sun päivärytmiisi pahemmin? Ja tiedätkö, Mary-Ann tappaa mut jos se ikinä saa selville. Ja Giselekin ehkä. Joten, tuota, mun pitää oikeasti ajatella hiukan, koska tää on ymmärrettävästi vähän hämmentävää, vaikka sehän tässä jo todettiin, ja, öö, silleen."
No, hänellä oli aina tapana puhua suu puhtaaksi. Harmi vain että hän ei aina osannut täysin sanoiksi ajatuksiaan muodostaa...

Toinen totesi, että nyt tuon oli aika mennä ja karkasi sitten. Tai aikoi, virne nousi Mischan kasvoille kun tuo osoitti suuntaa jonne oli menossa. Se tosiaan oli väärä, mikäli toinen oli matkalla muualle kuin mistä oli paikalle saapunut. Varmasti oli. Huomasi se sen itsekin ja sai punapään naurahtamaan.
”Sinne nimenomaan”, poika vahvisti hymyillen. Toinen oli hupsu ja… helvetti, hän oli selkeästi sekoamispisteessä. Hymy laski hieman, kun toinen jatkoi puhumistaan. Mischa vain pudisti päätään. Kukaan ei saisi tietää, he voisivat pitää kaiken visusti salassa. He onnistuisivat siinä. Kukaan ei koskaan saisi tietoonsa mitään, jos sekä Mischa Moon että Gemma Fleming olisivat asiasta tyystin vaiti. Heidän asiansahan se oli tässä laitoksessa välittää tieto asiasta kuin asiasta jokaisen korviin. Vaan toki niitä ihmisiä oli muitakin, joten muutamilta korvilta kaikki oli ainakin pidettävä poissa. Oikeastaan, varmanpäälle kaikilta.
”Ei anneta vaikuttaa. Ollaan aivan hiljaa kaikesta. Mieti ihan niin rauhassa kun sun tarvitsee. Soittele tai jotain”, Mischa vastasi olkiaan kohauttaen ja nojautui taas irralleen ikkunalaudasta. Nuorimies kumartui jonkin verran painaakseen huulensa kevyesti koskettamaan tytön huulia.

”Eiköhän kaikki ole ihan hyvin, kun ollaan vaan hiljaa ja ei anneta tämän räjähtää käsiin. Kukaan ei saa tietää, ennenkö me ollaan siihen valmiita, ok? Menepäs nyt selvittämään se pääsi ja läksytä sitä cheerleaderia oikein olan takaa”, Mischa sanaili. Kai se oli melkein jo poistumiskäsky… Tai sitten ei. Lähtöähän toinen oli tässä jo pikkuhiljaa ollut tekemässä.

- tämä peli varmaan alkaa pikkuhiljaa kohdata päätöksensä? Jatkosuunnitelmia? : ,3 -