Cool and Bored

Robert suuntasi erään pahvilaatikon luo, kun tyttö pyysi lainaksi jotain paitaa.
"Katsotaas mitä täältä löytyy", poika puheli avatessaan pahvilaatikon ja kaiveli hetken aikaa vaatteitaan, joita pahvilaatikko sisälsi. Hetken kuluttua hän löysi käsiinsä valkoisen t-paidan, jonka sitten ojensi Harleylle päin.

Tummahiuksinen nuorukainen naurahti vaimeasti Harleyn toteamukselle nukkumisjärjestelyistä. Toinen siis vieläki aikoi jotain jankata vastaan ja poika kääntyi katsomaan vaaleaverikköä hivenen huvittuneella katseella.
"Ei lattialla nukkuminen oo ollenkaan julmaa. Usko mua, mä oon kokenut pahempiakin paikkoja", Rob puhui pehmeästi. Niin, vankila oli yksi esimerkki tähän vastaukseksi.
"Mutta tehdään niin kuin sä haluat. Tai siis... Sun on ainakin pakko nukkua siinä sängyllä", texaslainen puhui aluksi sekavasti, mutta katsahti tyttöön sitten vaativasti naurahtaen sen jälkeen hiljaa perään.
Voi voi, Robert kyllä käyttäytyi aivan erilailla kuin yleensä. Hän ei pitkään aikaan ollut joutunut näin vaivautuneeseen olotilaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ja se oikeasti pisti hänet hämmentyneeksi, vaikka sitä ei hänestä ehkä kovin helposti huomannutkaan.

Tummansiniset silmät laskeutuivat katsomaan puhelinta, jonka Harley laukustaan kaivoi. Robia harmitti se, että vaaleaverikkö joutui vielä nytkin murehtimaan äitinsä takia. Kännissä olevien ihmisten viestejä ei kyllä koskaan ollut kovin mukava saada, eikä varsinkaan känniseltä äidiltä.
Poika ei osannut sanoa juuri mitään tähän tilanteeseen. Hän aavisteli Harleyn olevan jonkin verran harmissaan ja pettynyt äitinsä suhteen, ja Robert koki, että hänen olisi pakko sanoa jotain. Edes jotain, mikä voisi ehkä hieman helpottaa toisen olotilaa.
"Kaikki varmasti helpottuu, kun äitisi on saanut nukkua känninsä pois. Enkä pistäisi pahaksi, jos säkin tekisit nyt niin", Robert puhui sitten hetken hiljaisuuden jälkeen ja heilautti pienesti päätään sängyn suuntaan.
"Mä käyn tuolla, niin saat vaihtaa ton t-paidan rauhassa", poika sanoi sitten perään, katsahti tyttöön lempeästi ja katosi huoneensa ulkopuolelle.

Harley nyökkäsi ottaessaan Robertin ojentaman paidan vastaan, "Kiitos", hän hymyili pienesti ja jäi sitten hetkeksi istumaan sängynlaidalle. "En uskalla mennä nukkumaan kun tiedän mitä aamul on luvassa", tyttö naurahti ja puisteli päätään huvittuneena. Krapula ei ollut mukavaa koettavaa, ei alkuunkaan, varsinkin kun tiesi että se olisi aamulla odottamassa mukavana päänsärkynä ja pahoinvointina. "Okei", Harley totesi vaisusti ja seurasi Robertia katseellaan kunnes toinen oli kadonnut huoneesta, hän nousi ylös ja riisui mekkonsa varsin vaivalloisesti ja puki sitten toisen antaman valkean t-paidan ylleen. Yli-iso t-paita puki häntä hyvin, se peitti vaaleaverikön hontelan ruumiin melkein polviin asti.

Tyttö hiipi hiljaa ovelle ja raotti sitä sitten varovasti, "Sä voit tulla jo", tämä kuiskasi ovenraosta Robille ja jäi seisoskelemaan paikalleen. Harley arveli miehenalun tehneen jonkinsortin katoamistempun, pakomatkan sohvalle tai jotain muuta. Siinä tapauksessa takkutukka olisi luultavasti turvautunut omiin vaistoihinsa ja lähtenyt tutkimusmatkalle taloon, vaikka se olisikin ollut varsin röyhkeätä. Tyttö odotteli Robertia aikansa ja raotti sitten ovea lisää ja lähti hiipimään eteenpäin, pimeässä ei tosin nähnyt mitään. Hän erotti ainoastaan miehenalun pikkusiskon huoneen oven ja oli sen kohdalla erityisen varovainen ettei vaan herättäisi tyttöä. Oli niin hiljaista että vaaleaverikkö melkein kuuli oman sykkeensä, hengitys oli tietynlaisen jännityksen takia varsin katkonaista ja välillä hän unohti jopa keskittymisensä ja jännityksen takia hengittää.

Harleytä rupesi suututtamaan toisen kuurupiiloleikit, tyttö manasi mielessään sitä päivää kun oli eksynyt vieraan ihmisen kotiin nukkumaan. "Rob..." hän kuiskasi hiljaa pimeään ja jäi seisomaan paikalleen yrittäen muistaa hengittää.

Kun Robert oli sulkenut huoneensa oven perässään, hän suuntasi kylpyhuoneeseen. Siellä hän pesi kasvonsa viileällä vedellä ja yritti herätellä hieman jäljessä tulevia silmiään (muista pieni känni). Poika nojautui käsillään lavuaariin ja katsoi itseään peilistä. Hän hengitti rauhassa ja hiljaa sekä yritti olla ajattelematta asioita liian pitkälle, kuten hänellä usein oli taipumus. Nytkin hän jo ajatteli sitä, miten hän huomenna täysin selvänä ja omana itsenään reagoisi Harleyn olemassaoloon. Ei hänen olemuksensa varmaan sen kummemmin muuttuisi, mutta...
Rob pudisti päätään ja hieraisi kämmenellään poskeaan. Olisi kai hyvä aika mennä nukkumaan.

Nuoriherra riisui ainoan paitansa ja housunsa heittäen ne pyykkikoriin. Hän nappasi kuivaustelineeltä mustat löysät housut, joilla poika yleensä yönsä nukkui. Robert pohti vakavasti, että hänen pitäisi ehkä pistää paita päälle, jotta ei vain antaisi tytölle väärää kuvaa itsestään ja käyttäytymisestään, mutta se paita-asia unohtui heti, kun Robert kuuli Harleyn vaimean kuiskauksen kantautuvan kylpyhuoneeseen. Rob sammutti valot ja työnsi raollaan olevaa kylpyhuoneen ovea auki poistuen sieltä hiljaisin askelin.
Vaalea hiuspehko bongattiin melko nopeasti hämärästä talosta ja poika hiipi toisen luo.
"Hei", Rob paljasti olemassaolonsa tytölle ja siirtyi tytön takaa seisomaan toisen eteen.
"Olisitko sä halunnu vielä jotain? Syödä vai juoda? Vai mentäiskö jo nukkumaan?" Robert esitti liudan kysymyksiä ja yritti nähdä hämärässä tytön silmät.

Harley hyppäsi ainakin 10 senttiä maanpinnan yläpuolelle kuullessaan miehenalun äänen takanaan, "Voi helvetti mä pelästyin", tämä naurahti hiljaa ja mojautti nyrkkinsä hiljaa toisen käsivarteen. Tytön pulssi hipoi hetkenaikaa taivaita ennenkuin hän kykeni rauhoittumaan, "Joo nukkuminen kiinnostas loistavalta", takkutukka mumisi ja lähti ottamaan huteria askeleita kohti Robin huonetta. "Ihmisiä ei saa säikytellä tollain", Harley palasi äskeiseen aiheeseen ja loihti kasvoilleen huvittuneen hymyn. Hän halusi siltä seisomalta sukeltaa suoraan peiton alle ja nukkua vaikka viikon putkeen, niin väsynyt hän todellakin oli. Vaikka todellisuus pamahtaisi seuraavana aamuna päin kasvoja, ja Harley saisi todeta ettei mikään olisi muuttunut, silti hän oli varsin onnellinen tästä hetkestä, kun ei tarvinnut miettiä mitään.

Takkutukka livahti ovenraosta takaisin Robertin huoneeseen ja kömpi suoraan sänkyyn jääden sitten istumaan vetäen polvet aivan leukaansa kiinni. Muutama mustelma näytti ilmestyneen tytön sääriin, ja hän piirsi sormellaan jokaisen mustelman ääriviivoja pitkin. "Huomena taas kaupittelemaan" Harley mumisi suupielestään pettyneenä ja painoi leukaansa aivan polviaan vasten huokaisten sitten syvään.

Harley jatkoi sääriinsä piirtelyä, kuvitellen että jokaisesta hipaisusta jäi jäljet ihoon. Tyttö vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja katsahti sitten Robiin hämmentyneenä.

Robert olikin vähän uumoillut, että vaaleaverikkö säikähtäisi hänen yllättävää tuloa. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään toiselle, vaan lähti sanattomana seuraamaan toista kohti omaa huonettaan, jossa voisi taas puhua ilman pelkoa siitä, että Jelena heräisi uudemman kerran.
"Mitäs sillä tavalla harhailet tuntemattomassa talossa", Rob sanoi kiusoittelevasti, kun oli sulkenut huoneensa oven perässään ja jäi seisomaan oven eteen. Hän katsoi Harleyn kömpimistä sänkyyn ja kiinnitti myös itsekin huomionsa toisen sääriin, joihin tyttö piirteli sormillaan. Mustelmat toisen säärissä herättivät taas sitä järjettömän suurta suojeluhalua toista kohtaan, ja Robert joutui näkemään vaivaa hillitäkseen itsensä. Hän ei vain yksinkertaisesti kestänyt nähdä naisia mustelmilla tai haavoittuneina, se oli niin väärin.

"Mikset sä... Mikset sä vaan voi sanoa ei sun äidilles?" Rob kysyi hiljaa kuiskaten ja nojautui vasten oveaan. Katse oli siirretty Harleysta lattialle ja nyt poika tapitti sitä kuin se olisi muka ollut jotenkin kiinnostavampi kuin tyttö. Totuus nyt vain oli se, että Robert ei halunnut alkaa saarnata tytölle perheväkivallan kamaluudesta ja sun muista asioista. Miksi pojan pitikään olla niin hemmetin auttavainen ja... Ärsyttävän suojelevainen? Ärh!
Katse nousi vahingossa takaisin Harleylle ja poika pystyi siinä hämärässä erottamaan vain toisen pään asennon, joka kertoi tytön katsovan selvästi häneen päin. Rob tunsi piikin iskun rinnassaan ja olikin yhtäkkiä istumassa sänkynsä laidalla ja katsoi toista silmiin. Tai niin hän ainakin luuli katsovansa, ei hän ollut varma sen hämäryyden takia. Mutta mitään poika ei sanonut, pysyi vain hiljaa kuin odottaen jotain tapahtuvan. Vaikka tosiasiassa hän vain yritti olla sanomatta ääneen ajatuksia toisen äidistä, jotka sillä hetkellä eivät olleet kovin mukavina ajatuksina pojan päässä.

"Koska sen jälkeen mä löytäisin itteni kadulta asumasta", Harley naurahti aidosti huvittuneena, äidillä todellakin olisi pokkaa siihen. Ja se sai tytön tuntemaan olonsa turvattomaksi ja levottomaksi, ihan kuin seisoisi jonkun sellaisen asian päällä, mikä saatettaisiin repiä hetkenä minä hyvänsä jalkojen alta pois. "Mä odotan sitä päivää kun se saa ansionsa mukaan" tyttö lisäsi mumisten ja kietoi käsivartensa jalkojensa ympäri kuin pitääkseen ruumiinosansa kasassa. Tosiasia oli, että tällähetkellä Harley tunsi olonsa turvalliseksi, ja se oli hienoin tunne mitä hän oli pitkään aikaan kokenut. Kun ei tarvinnut huolehtia kokoajan tulevasta vaan pystyi huokaisemaan syvään ja olla miettimättä yhtään mitään. Takkutukan katse eksyi takaisin Robiin ja hän loihti kasvoilleen hymyn kuin uskotellakseen toiselle että kaikki oli ihan tarpeeksi hyvin.
Tyttö vaipui jälleen ajatuksiinsa ja katseli peittoa välttääkseen miehenalun katseen, hän ei vain millään tiennyt mitenpäin toisen seurassa pitäisi olla. Harley tunsi itsensä niin mahdottoman hämmentyneeksi ja pieneksi, ihan niinkuin pikkulapsi joka oli supermarketissa eksynyt äidistään.

Harley halusi puhua, hänellä oli paljon sanottavaa muttei osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi asti, tai osasi muttei kehdannut sanoa niitä ääneen. Ja se jäi vaivaamaan häntä kokoajan, ihan kuin joku muu olisi hänen päänsä sisällä ja jankuttaisi kokoajan samaa lausetta, käskien puhua ja pälättää kaikki mahdolliset asiat mitä mieleen juolahti. Harley naurahti itse omille ajatuksilleen. "Ihan kun mua itteeni ei enään ois", tyttö mumisi. Ei kukaan ollut luonnostaan kylmä ja ilkeä muita kohtaan, siihen rooliin kasvettiin. Ja Harley oli kasvanut siihen kauan sitten, hän ei vain itse ollut aikaisemmin huomannut sitä. Kukaan ei ollut läpeensä paha, oli vain väärinymmärrettyjä ja loukattuja ihmisiä ilman turvaa ja tukea. Siltä Harleysta tuntui. "Tarkotan, että yleensä mä en ole mukava", takkutukka naurahti jälleen ja hymyili miehenalulle vaikka tuskin toinen mitään pimeässä näkisikään.

Robertin katseessa välähti ymmärtämättömyys sitä asiaa kohti, että jos tyttö sanoisi ei äidilleen, toisen äiti heittäisi hänet kadulle. Se oli väärin, olihan Harley kuitenkin naisen tytär ja kyllä äidillä nyt joitakin äidinvaistoja pitäisi olla. Eihän Robert toki voinut olla asiasta varma, mutta kuitenkin.
"Ei, sä et sais ajatella noin", Robertin oli pakko kommentoida Harleyn sanoihin siitä, miten tyttö odotti äitinsä jonain päivänä saavan ansionsa mukaan.
"Siis, totta kai sen pitäis saada rangaistus siitä, mitä se tekee, mutta... Sä et sais kuitenkaan tuomita sun äitiä noin jyrkästi", poika puhui ja yritti kuulostaa vakuuttavalta. Itse hän ei aivan ajatellut asiaa noin, hän halusi myös, että toisen äiti saisi ansionsa mukaan, mutta jotenkin poika ei vain voinut sanoan totuutta ääneen. Hän ei halunnut Harleyn saavan vain enemmän negatiivista kuvaa äidistään, sillä eihän Robertkaan haluaisi kuulla omasta äidistään sanottavan mitään tuollaista.

"Sun täytyy vain etsiä itsesi uudelleen", Robert puhui tytölle, kun Harley oli sanonut, ettei häntä enää olisi. Aivan, Roberthan tiesi tästä aiheesta enemmän kuin hänen pitäisi. Poikahan oli tässä kolmen vuoden aikana kadottanut alkuperäisen identiteettinsä, löytänyt uuden, kadotti sen taas vankilaan joutuessaan, sieltä päästyään luonut uuden luonteen... Nyt kun sitä alkoi ajatella, olihan se aika hurja muutos. Ja sen takia pojasta olikin tullut tällainen kuin hän oli, hieman sekaisin omasta itsestään,

Harley kohautti harteitaan ja huokaisi syvään, hän ei todellakaan tiennyt tästä hetkestä tai mistään muustakaan mitään, varsinkaan itsestään. Tyttö ummisti silmänsä hetkeksi ja nojasi päätään takanaolevaan seinään, "Ihan sama", hän mumisi ja hieraisi silmiään joita uni alkoi painaa hetki hetkeltä enemmän. Oli vaikea kuvitella äidistä niin pahoja asioita, kuitenkin tyttö rakasti häntä enemmän kuin mitään muuta, ehkä tämä oli vain hetkittäistä suuttumista ja järkyttymistä siitä tosiasiasta että äiti käytti Harleyta hyväkseen. Ja Harley ei edes vaivautunut kieltämään sitä, koska tiesi asian olevan totta. "Sulle on helppo puhua", Harley jatkoi mumisemistaan ja hymyili.

Sormet piirtelivät edelleen sääriin kuvioita ja koukeroita, Harley painoi päänsä takaisin polveaan vasten ja avasi toisella kädellään nutturan, josta suurin osa hiuksista oli aikaa sitten kadonnut. Hän antoi hiustensa valua kasvojen eteen ikäänkuin verhoksi jonka taakse tyttö piiloutui. Pieni hymynpoikanen kuitenkin koristi kasvoja edelleen, Harley tiesi varmaan viimeisenä ihmisenä maailmassa miksi.

Harleyn mumistessa puhumisen helppoudesta pojalle, pieni hymynkare nousi koristelemaan nuorukaisen kasvoja.
"Kiva, että olet tota mieltä. Ja kyllä mä ihan mielelläni kuuntelen", Robert puhui pehmeästi, hiljaisella äänellä. Rob todellakin oli enemmän sitä kuuntelijatyyppiä kuin armoton pälättäjä. Hänestä tuntui hyvältä kuunnella muiden ihmisten murheita, sillä jonkunhan piti porukassa olla se kuuntelija. Rob ei halunnut puhua itsestään, niin se yleensä meni. Kuka muka halusi kuulla angstailua nuorisovankilassa - ei kukaan.

Tummansiniset silmät katsahtivat hetkeksi Harleyn vaaleisiin hiuksiin, kun toinen ne aukaisi. Ehkä heidän pitäisi nyt vain käydä maate, ehkä herätessä olisi toisellakin hieman parempi mieli. Tai sitten ei.
"Nyt. Nukkumaan", Robert sanoi liioitellun käskevästi ja kevyt naurahdus kumpusi huulien välistä. Nyt häntä ei huvittanut mennä lattialle nukkumaan, oma sänky tuntui niin mukavalta ja pehmeältä. Sekä houkuttelevalta.
"Sä nukut sillä puolella ja mä tällä puolella. Diili?" poika ehdotti leikkimielisesti ja nappasi lattialta toisen tyynyn. Hän asetti sen päätyyn ja painoi päänsä siihen pitäen kuitenkin silmänsä vielä auki vaaleaverikköä tutkiessaan.

Naurhadus karkasi Harleyn huulilta Robertin komentaessa häntä nukkumaan, "Joo joo", tyttö kikatteli ja oikaisi itsensä sängylle vetäen peiton ylleen melkein korviin asti. Takkutukka katseli kattoa ja huokaisi ääneen, "En mä osaa nukkua", hän mumisi kattoa tuijotettuaan. Harley kääntyi kyljelleen kasvot Robertiin päin ja ummisti silmänsä koittaen saada unen päästä kiinni. "Ei onnistu", hän ähkäisi hetken sängyssäpyörimisen jälkeen ja katsahti Robertiin todetakseen nukkuisiko miehenalku jo vai ei. Harley yritti jälleen ummistaa silmänsä mutta antoi katseensa vaeltaa ympäri huonetta ennenkuin se palasi takaisin Robiin, tyttö hymyili hiukan ja kohottautui käsiensä varaan.

Harley haroi mietteliäänä hiuksiaan ja katseli jälleen ympärilleen, vihreät silmät kävivät jokaisen pahvilaatikon ja seinän läpi. Hämärässä tyttö ei nähnyt, nukkuiko toinen jo. Hetken hiljaisuuden jälkeen vaaleaverikkö kohottautui hiukan lisää ja ojensi kätensä ravistellakseen Robia hiljaa käsivarresta, "En mä halua valvoo yksin", takkutukka kuiskasi lähes äänettömästi. Harley kiskaisi kätensä nopeasti omalle puolelleen ja painoi päänsä takaisin tyynyyn pitäen katseensa kuitenkin edelleen miehenalussa.

Harley suostui nukkumaanmeno ajatukseen ja Rob piti silmiään sen ajan auki, kun katsoi toisen pujahtamista peiton alle. Robert sulki silmänsä ja henkäisi rentoutuneena. Kauaa tosin hiljaisuutta ei ehtinyt kestää, kun jo tyttö puhui valittaen, ettei saanut unta. Nuoriherra ei voinut olla naurahtamatta tuolle levottomalle tytölle, mutta pysyi muuten hiljaa. Ehkä toinen nyt edes yrittäisi nukahtaa. Jos se kuitenkin olisi toiselle mahdoton idea, eihän siinä voinut muuta kuin valvoa toisen kanssa.

Jep, Harley ei näyttänyt rauhoittuvan ja ravisteli poikaa käsivarresta hereille. Rob huokaisi raskaasti ja avasi silmänsä kääntäen samantien päätään tytön suuntaan.
"Ootko sä ADHD vai kuvittelenko mä vaan?" Robert kiusasi toista ja pudisteli huvittuneena päätään.

"Jep, hyperaktiivinen ja päästään vialla" Harley totesi lyhyesti ja kohottautui jälleen käsivarsiensa varaan pörröttäen sitten hiuksiaan ohimennen. "Mua hävettää huomena varmaan ihan kamalasti", tyttö mumisi pienen hiljaisuuden jälkeen ja hieraisi niskaansa vaivaantuneena käätäen katseensa Robiin. Hän oli nolannut itsensä pahemman kerran, ja se tuli mieleen vasta nytten. Oikeastaan se ei haitannut, mutta Harley ei halunnut miehenalun pitävän häntä täytenä narkkarina ja epäonnisena tapauksena jonka tulevaisuus ei näyttänyt muutaman vuoden vankilassaistumista ja päihdeongelmia valoisammalta. Takkutukka naurahti ja kierähti samalla selälleen jääden taas katselemaan kattoa, "Kerro jotain... ihan mitä vaan", tämä vaati ja rutisti peittoa kämmenessään vetäen sitä enemmän ylleen.

Harley ei kauaa paikallaan viihtynyt ja kääntyi jälleen kyljelleen kasvot Robertiin päin mäiskien sitten tyynyä paremmin päänsä alle ennenkui asettui aloilleen ja katseli vieressä makaavaa miehenalkua vaikka pimeässä mitään ei nähnytkään. Puhelin tärisi lattialla ilmoittaen saapuvasta puhelusta ja Harley kömpi sängystä napaten luurinsa nopeasti lattialta ja rymyten takaisin peiton alle. "No", tyttö vastasi tylysti tuntemattomasta numerosta saapuvaan puheluun ja pidätti hengitystään, "Me ollaan odotettu sua kotiin", kuului äidin humalainen ääni toisesta päästä. Takkutukka korjasi puhelimen asentoa ja nipisti toisella kädellä peiton reunaa hillitäkseen itsensä. "Ketkä me?" tyttö jatkoi tylyyn sävyyn, "No minä", kuului selitys vaikka taustalta kaikui aivan selvästi puhetta. "Mä en ole tulossa kotiin", Harley mumisi, "Helvetin helvetti... mä tarvisin nyt rahaa" äiti örisi sekavan vastauksen joka sekottui taustalta kuuluvaan nauruun. Harley katkaisi puhelun ja sulki koko luurin.

Vaaleaverikkö laski puhelimen takaisin lattialle ja kääntyi kyljelleen kasvot seinään päin vetäen peiton jälleen melkein kokonaan ylleen. Harley ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain vastapäätä olevaa seinää ja puristi peittoa. "Voi jumalauta sen kanssa", hän ärähti kyllästyttyään hiljaisuuteen, naurahtaen sitten teennäisesti.

"Niin mä vähän arvelinkin", Robert mumisi hivenen huvittuneena Harleyn sanoille ja könysi istumaan sängylleen antaen selkänsä nojata takana olevaa seinää vasten. Katse ehdittiin hetkesi kääntää eteen ja tuijottaa edessä olevaa seinää, kunnes vaaleaverikkö taas puhui. Rob käänsi katseensa toiseen ja kohautti olkiaan pienesti.
"Riippuu vähän.. Esim muistatko mitään vai muistatko kaiken. Sulla taitaa olla nyt laskuhumala", nuoriherra totesi ja katsoi blondia silmiin. Hän oli yrittänyt kuulostaa vitsikkäältä, mutta ei tiennyt, miten oli siinä sitten loppujen lopuksi onnistunut.
"Ööö... No jos et jo osannut laskea yksi plus yksi, niin mä harrastan nyrkkeilyä", Rob puhui hetken hiljaisuuden päästä. Hän ei voinut vastustaa kiusausta näyttää tytölle, joka oli taas muuttunut hieman pelokkaaksi, ihan mukavan kokoista hauislihasta. Robert toivoi toisen edes vähän piristyvän siitä näystä. Mistä sitten tuli taas mieleen se, että Robert voisi tosiaan kaivaa itselleen paidan. Mutta hän ei jaksanut liikkua, joten se siitä ajatuksesta.

Texaslainen seurasi Harleyn liikkeitä, kun tyttö kömpi hakemaan kännykkäänsä lattialta. Toinen piiloutui peiton alle kuin yrittäen puhua puheluaansa rauhassa. Ehkä blondia häiritse Robin läsnäolo tai jotain, kun oli piiloutunut peiton alle.
Kyllä tämäkin poika olisi mielellään jonnekin muualle hakeutunut, jos hänen puhelimessaan puhuisi känninen ja aineissa oleva äiti. Robert tajusi soittajan siinä vaiheessa, kun tyttö ilmoitti, ettei tulisi kotiin.
Robert oli hiljaa, kun Harley lopetti puhelun ja kirosi hiljaa. Tähän väliin sopi pieni hiljaisuus, jotta toinen saisi aikaa rauhoittua.

"... Haluisitko kattoo jotain leffaa?" poika viimein puhui hiljaa. Ei hän ollut muutakaan keksinyt, sillä Harley vaikutti siltä, ettei toista saisi ainakaan vähään aikaa nukutetuksi, joten elokuvan katselu sopisi aivan hyvin tähän väliin. Harley ehkä nukahtaisi elokuvan aikana, mutta... Sehän olisi vain hyvä, eikö? Saisi toinenkin viimein ajatuksensa jonnekin muuallen kuin elämäänsä.

Harley kohottautui itsekkin istumaan kuullessaan toisen ehdotuksen, "Joo, mutta ei mitään pelottavaa", tyttö naurahti ja hymyili hiukan ujostelevasti sanojensa perään. Vaaleat hiukset valuivat väkisin kasvojen eteen ja Harleylla oli täysi työ pitää ne pois kasvojensa edestä. Tyttö katsahti Robiin uudestaan ja pieni naurunpoikanen karkasi väkisinkin huulilta, äidin toilailut oltiin unohdettu nyt jo. "Tai siis... saa olla pelottavaa mut ei mitään liian, oon herkkä" Harley mumisi hiljaa suupielestään ja halusi tälläkertaa mielellään piiloutua vaikka sängyn alle. Pieni puna kohosi tytön kasvoille, ja tämä oli niitä harvoja kertoja kun hän punasteli. Takkutukka menettäisi varmasti loputkin mahdollisuudet yöuniin jos tässä jotain teurastuspätkää ryhdyttäisiin katsomaan, eikä olisi ollut ensimmäinen kerta.

"Ja joo, mä tein jo sielä kellarissa johtopäätöksen että sä nyrkkeilet... etkai sä vaan vihjaile jotain?" Harley piikitteli ja naurahti huvittuneena. Humala vaikutti kyllä käytökseen vieläkin, vaikka selkeästi oltiin laskuvaiheessa. Takkutukka rojahti takaisin sängylle makaamaan ja huokaisi äänekkäästi, venytellen sitten pitkään. "Sulla on oikeasti tosi hyvä sänky", tyttö totesi humoristisella äänensävyllä ja murjoi tyynyään jälleen paremmin päänsä alle, napaten sitten peitonreunan jälleen tiukasti kämmenensä sisään. Se peitonrutistamistapa oli jo varhaislapsuudessa, kun tarttui jostain tosi tiukasti kiinni, Harley tunsi olonsa paljon rauhallisemmaksi. Tyttö hieroi kasvoja käsillään, "Mun on kyllä pakko nyt mennä peseen meikit pois, tuut opastaan, en tiedä missä herralla mahtaa olla kylpyhuone", hän nousi sängystä vaivalloisesti ylös ja venytteli jälleen.

Harley otti pari askelta ovelle päin ja käännähti ympäri tarkastaakseen oliko Rob mukana, hän ei enään haluaisi pimeään taloon hortoilemaan. "Etkä sitten säikyttele", tyttö komensi huvittuneena ja avasi miehenalun huoneen oven kurkistaen siitä ensin ulos ja jääden sitten paikalle odottamaan toista.

Robert yritti miettiä, mitä elokuvia hän oikein omisti. Yleensä ne olivat joitain seikkailu- ja toimintaelokuvia, ei poikakaan kovin paljoa kauhuelokuvista välittänyt. Ne eivät olleet yhtään pelottavia, pelkkää turhaa rahastusta ja muka olevinaan pelottavia.
"Täytyypä hieman virkistää muistia", Rob mumisi itsekseen ja nousi hieman vastentahtoisesti ylös pehmeästä ja mukavasta sängystään.
"Mun sänky on täydellinen", poika huikkasi, kun alkoi nostella pahvilaatikoita pois pinosta. Pian hän nosti yhden pahvilaation sänkynsä reunalle ja avasi sen. Laatikko oli täynnä elokuvia ja päällimmäisenä näkyi Fight Club, American History X ja Indiana Jonesia.
"Siitä vaan, saat ihan ite päättää, mitä haluat kattoa", poika sanoi sitten ja viittoi Harleyta pahvilaatikon luokse.

Mutta tyttö tahtoikin ensiksi mennä pesemään meikit pois ja poika ymmärsi sen kyllä aivan hyvin.
"Joo, yritän olla säikyttelemättä sua", nuorukainen sanoi huvittuneena ja naurahti pehmeästi kävellessään vaaleaverikön luokse ovelle. Siitä hän sitten lähti johdattamaan tyttöä kylpyhuoneeseen.
"Tota... Tossa on kai jotain äidin meikinpoistoaineita. Sä voit varmaan niitä käyttää", poika sanoi, kun oli avannut peilikaapin oven ja osoittanut siellä olevia pulloja sun muita aineita. Sen jälkeen poika kaivoi toisesta kaapista puhtaan pyyhkeen tytölle, jonka laski pesukoneen päälle.
"Mä meen mun huoneeseen odottamaan, toivottavasti löydät takaisin ilman mun opastusta", poika puhui leikillään ja katsoi tyttöä pilke silmäkulmassa. Sai tosiaankin nähdä, eksyisikö Harley hänen kotiinsa vai löytäisikö suoraan tiensä takaisin pojan huoneeseen.

Robert poistui kylpyhuoneesta sulkien oven perässään ja hiipparoi hiljaa huoneeseensa tyttöä odottelemaan.

"Valitse sä joku leffa sieltä... ihan mikä vaan, muuten menee koko yö kun koitan valita" Harley totesi naurahtaen ja seurasi Robia katseellaan kun miehenalku oli aikeissa lähteä takaisin huoneeseensa. "Joo mä löydän kyllä takas", tyttö vakuutteli hymyillen ja käänsi katseensa sitten peiliin joka paljasti tytön itkunkirjavat kasvot ja levinneet meikit. "Perkele", hän manasi ja avasi kraanan kääntäen vettä lämpöisemmäksi. Takkutukka valutti vettä kämmeniinsä ennenkui kasteli kasvonsa ja hinkkasi ihoaan, tämä ei löytänyt mitään meikinpoistoaineita joten ainoa vaihtoehto oli käsisaippua. Harley pumppasi saippuaa pullosta hiukan kädelleen ja hieroi sitä epävarmasti naamaansa, ja huuhtoi kasvonsa uudelleen vedellä. Peili paljasti edelleen itkunkirjavat kasvot, punertavat silmät ja rähjäisen olemuksen. "Ihan sama", vaaleaverikkö tuhahti puoliääneen ja irvisti peilikuvalleen, napaten sitten pyykinpesukoneelle jätetyn pyyhkeen ja kuivasi sillä kasvonsa.

Harley jätti pyyhkeen lavuaarin reunalle ja raotti varovasti kylpyhuoneen ovea ottaen sitten varovaisia ja hiljaisia askeleita takasin kohti Robertin huonetta. Tyttö kulki niin hiljaa kuin mahdollista, ja katseli hämärää asuntoa vaikka pimeästä erottui vain huonekalujen ääriviivat. Robin ovi näytti olevan raollaan, Harley veti syvään henkeä ja raotti sitä sitten hiukan lisää livahtaen miehenalun huoneen puolelle. Ovi suljettiin varovasti ja takkutukka loikki sänkyyn takaisin paikalleen vetäen peittoa paljaiden jalkojensa päälle katsahtaen toiseen odottavasti. "No minkä valitsit", Harley tivasi malttamattomana ja kohotti kulmiaan.

Vilunväreet kulkivat pitkin selkärankaa vaikka huoneessa olikin lämmin, Harley kiskoi peittoa enemmän päälleen ja istui hiukan parempaan asentoon haroen sitten ohimennen hiuksiaan seuraten Robertia sivusilmällä. Hiljaisuus tuntui painostavalta ja sai Harleyn entistä vaivaantuneemmaksi, ihan kuin hän ei olisi jo muuten ollut hiukan varpaillaan miehenalun seurassa.

Robert oli hetki sitten palannut huoneeseensa ja tutkaili elokuvia. Harleyhan oli sanonut, että poika saisi valita heille elokuvan. Poika oli levitellyt sängylleen elokuvia ja mietti, milloin viimeksi oli jonkun niistä katsonut. Ajatellen tietenkin tyttöä hän siirsi sivuun kaikista verisimmät elokuvat.
Lopulta poika päätyi 12 apinaa -elokuvaan, jota piteli nyt käsissään. Sopivasti Harleykin saapui takaisin huoneeseen ja poika heilutteli elokuvaa hetken aikaa käsissään.
"Ehkä tää menee. En kyl tiedä, onks tää ihan tyttöjen leffa, mut ei mulla taida parempaakaan olla", Rob puolusteli valintaansa, hymyili hieman tytölle ja käveli sitten televisionsa äärelle. Poika asetti dvd:n laitteeseen ja avasi television. Pian elokuvan valikko tuli ruutuun ja Robert kömpi takaisin sänkyynsä Harleyn viereen dvd-soittimen kaukosäädin kädessään.

Elokuva alkoi ja Rob nappasi itselleensä toisen peiton, nimittäin huoneeseen olikin tullut aika viileä. Mistähän se johtui, sitä poika ei nyt sen enempää jaksanut miettiä.

"Okei" Harley kommentoi toisen elokuvavalintaa luottavaisena Robin elokuvamakuun siinä määrin ettei ryhtynyt tivaamaan pätkän juonta yksityiskohtia myöten. Tyttö nappasi vierällään lojuvan tyynyn ja asetteli sen selkänsä ja seinän väliin, aikansa hyörittyään ja pyörittyään hyvän asennon löytymisen toivossa hän luovutti ja tyytyi nojaamaan seinään. "Mä en oo koskaan ees kuullu tän nimisestä leffasta", Harley naurahti ja hieraisi niskaansa ottaen sitten hiukan paremman asennon, hän vilkaisi nopeasti Robiin ja käänsi katseensa jälleen TV'tä kohti.

Kun elokuva oli edennyt jonkun aikaa, takkutukka ei ollut saanut juonesta kiinni sitten alkuunkaan ja repesi nauramaan sellaisissa kohdissa, joissa enemmistön mielestä ei ollut mitään hauskaa. "Mikä tässä on niinkun idea?" Harley kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Robertiin kysyvästi. "Mun on vaikee keskittyä tälläsessä asennossa", hän jatkoi pälättämistään ja hyöri jälleen aikansa ennenkuin heitti tyynysä sängyn toiseen reunaan ja kiepsahti vatsalleen sängylle nojaten sitten käsivarsiinsa. "Sano jos sä haluut käydä tupakilla viel, mul tekis vähän mieli", tyttö huikkasi ja yritti sitten tajuta koko elokuvan idean vaikka siinä mielen- ja ruumiintilassa se tuskin oli mahdollista.

"No, nytpä ainakin näet", Rob totesi pehmeästi tytön naurahdukselle ja katsahti tähän vinosti hymyillen, jonka jälkeen keskittyi itse katsomaan elokuvaa. Olihan siitä nyt jonkin aikaa, kun hän viimeksi oli tämänkin elokuvan nähnyt. Elokuva oli ensimmäisellä kerralla hyvin vaikea katsoa, kun siinä tapahtui sellaisia asioita, jotka vasta lopussa aukesivat kunnolla. Robet ajatteli, että Harleyn olisi aika vaikea ymmärtää elokuvaa, koska ensiksi; tämä oli tytön ensimmäinen katselukerta. Toiseksi; Harley oli pilvessä sekä juovuksissa.

Ja pianhan tyttö jo paljastikin, ettei ollut tajunnut elokuvasta mitään. Poika pudisti huvittuneena päätään ja haroi hiuksiaan yrittäen keksiä, miten hän voisi tiivistää elokuvan tapahtumat tytölle.
"Toi Bruce Willisin roolihahmo on tullu tulevaisuudesta ja nyt sen pitää paljastaa 12 apinan salaseura, joka aikoo tuhota maan. Noni, siinä se juoni tais ollakin, näin tiivistettynä", nuoriherra selvensä ja kurtisi hivenen kulmiaan. Hän ei mennyt ihan takuuseen siitä, oliko hän nyt tiivistänyt elokuvan juonen oikein, mutta... Sillä ei kai tainnut olla mitään väliä, kun tyttö näytti olevan aivan muissa maailmoissa.

"Joo, mennään vaan tupakille", Robert yhtyi toisen aatoksiin ja nousi ylös sängystä. Hän kaivoi toisten housujensa taskusta tupakka-askin ja avasi huoneensa oven pitäen sitä Harleylle auki.

"Okei", Harley virnisti ja nousi sängystä ylös hiukan unisen ja enemmän tai vähemmän sekavan näköisenä. Hiukset olivat pystyssä kuin sähköiskun saaneella, ja naama näytti varmasti siltä ettei tyttö ollut nukkunut vuoteen kunnolla. Vaaleaverikkö käveli eteiseen ja laitto kengät jalkaansa, sellaiset tummanvioletit korkokengät jotka sopivat sen valkoisen t-paidan kanssa hyvin yhteen, varsinkin kun se oli Harleylle aivan liian iso. Tyttö näki itsensä ohimennen peilistä ja painoi käden suulleen ettei olisi revennyt nauramaan, pari askelta ja ulko-ovi tönäistiin auki hiljaa ja ulkona tyttö pystyi viimein kikattelemaan naurunpärskähdyksensä ulos. "Voi juma... mähän oon kun missikisoihin menossa", Harley ähkäisi ja risti kätensä. "Täällä on kylmä", hän uikutti ja antoi hampaidensa kalista vapaasti yhteen vaikka se niin tyhmältä kuulostikin.

Hetken tuumailtuaan tyttö loi Robiin mietteliään katseen, "Niin joo... tosiaan mulla jäi sätkäkamat sisälle". Vaaleaverikkö koitti asetella hiuksiaan edes jotenkin säädyllisesti ja kiskoi t-paitaa alemmas jottei paljastaisi jokaista mahdollista paikkaa San Diegolle, hänen onnekseen kukaan tuskin oli näkemässä. Humala jatkoi laskemistaan ja sai Harleyn olon entistä tukalammaksi, ja siihen kun liitettiin viellä veressä virtaava ja aivoissa vaikuttava THC, ei varmasti hyvää seurannut. Harleyn ajatustkset eivät juosseet, ne matelivat.

Vaaleaverikkö tarkkaili Robertia, ja seurasi miehenalun jokaista elettä. Eikä hän todellakaan tiennyt miksi, kiinnittäekseen huomionsa kylmästä ulkoilmasta muualle, kenties?

Robert hymähti huvittuneena tytön toteamukselle missinä olemisesta, kun he olivat päässeet ulos ulko-ovesta. Sen enempää ei poika siihen kommentoinut, vaan sulki oven kiinni perässään ja otti heti parin askeleen eron tytöstä. Ei sopinut muistaa sitä, että poika oli hitusen läheisyyden kammoinen.
Nuoriherra avasi tupakka-askin ja tarjosi automaattisesti tytöllekin tupakkaa. Harley oli kyllä sanonut unohtaneensa sätkäkamansa sisälle, mutta olisi poika aivan muutenkin toiselle tupakkaa tarjonnut. Sehän oli kohteliasta, ja Robert oli hyvin kohtelias nuorukainen.

Rob asetti tupakan huulilleen ja sytytti sen tarjoten sen jälkeen tulta Harleylle. Pian tupakansavut henkäistiin pitkän henkäyksen aikana ulos ja poika rentoutui huomattavasti.
"Eipä täällä yleensä ketään liiku tähän aikaan yöstä", poika totesi sitten, kun katseli ympärilleen. Hän oli nimittäin pannut merkille tytön tekoset, eli hiusten asettelemisen ja paidan oikomisen, eikä Robert tietenkään halunnut toisella olevan epämukava olo.
Oli hämärää, kaikkialla oli hiljaista ja missään ei näkynyt mitään liikettä.
Nuoriherra vaikeni ja hieroi vapaalla kädellään poskeaan antaen katseensa tutkia maata muka kiinnostuneena.

Harley naurahti jälleen, "En mä kyllä kauheasti viitsis muutenkaan puolialasti kulkee", tyttö imi ahnaasti tupakansavuja keuhkoihinsa vaikka tiesi ettei siitä tulisi hyvä olo. "Mulla olis viskipullo laukussa", tämä äkkäsi ja yritti hymyillä. Eihän pienet yömyssy olisi pahitteeksi, Harley oli sisimmässään kaikkea muuta kuin rento. Hän oli vaivaantunut, nolostunut ja ennenkaikkea hämmentynyt, eikä hän yleensä ollut. Tänä yönä hän ei varmastikkaan nukkuisi silmänräpäystäkään, se olisi varma, ja se johtuisi vain siitä että Harley oli vieraassa paikassa vieraan ihmisen seurassa. "Mitä löytyy" tyttö tivasi leikillään Robilta, joka tuijotti maata varsin mietteliään ja kiinnostuneen näköisenä. Vaaleaverikkö liukenisi paikalta ja hiukan hätäiseen jos miehenalusta paljastuisi hyönteisfriikki. Ei olisi kovinkaan mielenkiintoista nähdä toisen kastematokokoelmat, jos niitä Robertin kaapeista tai pahvilaatikoista sattui löytymään.

Paikka oli haudanhiljainen, ristinsielua ei varmasti ollut lähimaillakaan tai jos oli, ne olivat kotonaan nukkumassa tai sammuneet kadunvarteen. Harley mietti äitiään, mitä tuo nyt tällähetkellä tekisi, hän ei olisi halunnut ajatella sitä mutta tälläisinä vakavina ja hiljaisina hetkinä Harley mietti asiaa alituiseen. Äiti istuisi sohvalla, se musta aamutakki päällä, suttuiset meikit kasvoilla ja niiden kahden vieraan miehen seurassa. Vaikka pelkkä ajattelu sai tytön niskakarvat nousemaan pystyyn ja veren jäätymään kiukusta, se puski väkisinkin mieleen kaikkien muiden ajatusten keskeltä.

Harley hieraisi niskaansa vaivaantuneena ja kiinnitti huomionsa pihalla kasvavaan puuhun, huokaisten sitten syvään ja puhaltaen savut keuhkoistaan ulos. "Joo o..." hän mumisi suupielestään ja hieraisi niskaansa uudelleen jääden sitten tuijottamaan maata itsekkin, edelleen imien tupakkasta pitkiä hatseja.

No joo, olihan tuo totta. Eihän kukaan tainnut haluta oleskella puolialastomasti ulkona. Silloin Rob alkoi pohtia omaa pukeutumistaan; hänellä oli ainoastaan päällä mustat löysät housut. Nyt kun alkoi tarkemmin pohtia, miltähän he näyttivät muiden silmissä? Tyttö ylisuuressa paidassa ja poika ainoastaan housuissaan.
Robert sulki silmänsä ja yritti saada ajatuksensa jonnekin toisaalle. Pelkkä ajatuskin siitä, että poika voisi tehdä jotain läheisempää Harleyn kanssa kuulosti aivan mahdottomalta sillä hetkellä. Tai oikeastaan pelkkä ajatuskin siitä, että Robert vähänkin järjissään tekisi mitään läheisempää naispuolisten kanssa kuulosti aivan absurdilta.

"Kiviä, hiekkaa... Lisää kiviä ja hiekkaa", Robert vastasi tytön tivailuun ja katsahti tähän hitusen huvittuneena. Tupakansavuja vedettiin taas keuhkoihin ja poika vaikeni taas. Ainakin hetkeksi aikaa.
"Missä sun isäs on?" kysyttiin sitten hiljaa karheasti ja Rob laski katseensa takaisin maahan.

Harley yskähti pariin kertaan Robin kysyttyä kysymyksensä, "Muualla", tyttö totesi lyhyesti. Tämäpä siitä vielä puuttui, narkkarin tytär ja isä jossain toisessa osavaltiossa. Asiasta ei sen enempää puhuttaisi, tai voitaisiin puhua mutta odotettavissa olisi varmaankin Robertin valistuksia ja Harleyn kyyneleitä isänsä perään. Tilanne tuntui tytöstä varsin epäreilulta, koska hän tiesi miehenalusta hyvin vähän mutta ei kehdannut kysyä enään yhtään enempää. Harley puri huultaan hillitäkseen hampaidensa kalinan, hän veti viimeiset henkoset tupakastaan ennenkuin tumppasi sen maahan. Tyttö jäi seisomaan paikalleen ja katseli miehenalkua anelevan näköisenä, "Mennään sisään", vaaleahiuksinen lähti astelemaan ulko-ovea päin mutta pysähtyikin sitten äkkiä.

Tyttö kyykistyi ja nappasi kengät käteensä, "En jaksa herättää koko taloo", hän kuiskasi ja jatkoi matkaansa. Kivet sattuivat jalkapohjiin ja kävely näytti siksi aika vaivalloiselta, valkoinen t-paita peitti hädintuskin puoliakaan reisistä, ja Harley ei pitänyt siitä ajatuksesta ollenkaan että hän oli melkeimpä ilkosillaan toisen edessä. Häntä peitti vain se t-paita ja alusvaatteet, ja vaikka Harley olikin sujut itsensä kanssa, hän ei siltikään pitänyt siitä ollenkaan.

Sisälle päästyään Harley kömpi suorinta tietä takaisin paikalleen ja veti peiton itsensä päälle vähän niinkuin suojaksi. Tyttö kurotteli lattialta laukkuaan ja nosti sen syliinsä kaivaen viskipullon esiin, "Otan vaan yömyssyt", hän selosti ja otti pidemmän kulauksen kuin mitä oli aikonut. Nieltyään sen helvetin pahanmakuisen litkun, vaaleaverikkö yski ja irvisteli viskin inhottavalle maulle ja poltteelle minkä se sai suussa ja sisuksissa aikaan. "Haluutsä?" Harley älähti edelleen irvistys kasvoillaan ja tarjosi pulloa Robertille, "Ei oo pakko, kunhan kohteliaisuudesta tarjoon", hän selvensi ja katsoi miehenalkua silmiin.

Varsin ilmiselväähän tuo oli, kun Harley ei tahtonut puhua isästään. Miksi Robert oli edes kysynytkään moista? Hän tosiaankin hallitsi nämä smalltalkit, aivat selvästi.
Rob heitti tupakkansa maahan tumpaten sen nopeasti kengällään, kun tyttö tahtoi mennä sisälle. Eipä ulkona sen kauempaa viihtynyt ellei tupakka ollut seurana.

Elokuva ei tainnut jaksaa kiinnostaa heitä molempia enää, joten poika sammutti dvd:soittimen sekä television kömpien sen jälkeen sängylle omalle puolelleen. Harleyta näytti yhä kiinnostavan alkoholi, ja toisen tarjotessa sitä pojalle tämä oli aikeissa pudistaa päätään, mutta päätyikin lopulta ottamaan pullon käsiinsä. Ei Robert halunnut pahoittaa uudelleen toisen mieltä siitä, että tyttö kuvittelisi olevansa jokin alkoholisti, kun poika kieltäytyisi alkoholista.
Rob joi pullosta sievoisen määrän ja joutui itsekin juoman nieltyään kurtistamaan kulmiaan.
"Onpa muuten harvinaisen paskaa viskiä", nuoriherra totesi ja yritti keskittyä johonkin muuhun, jotta pahanmakuinen visko ei saisi häntä oksentamaan. Se poikaa alkoi nyt mietityttää, miten ihmeessä tuon heiveröisen vaaleaverikön keho muka kesti tuollaisia juomia?

"Nyt nukkumaan?" poika kysyi pehmeästi, sillä hänellä oli alkanut jomottaa mukavasti päässä, mikä oli yleensä merkki siitä, että nyt oli tullut nautittua tarpeeksi alkoholia ja oli nukkumaanmenoaika.