I'd stare a lifetime into your eyes

Yleisesti kuulemma. Des virnisti hivellen toisen alaselkää sormillaan. “Ehkä mä voisin haluta, että sä et karkaa mihinkään mun luota.. Ja että sä vaan oot siinä, että mä saan kattella ja hiplata sua”, Destiny virnisti. Sen suorempaan häne ei osannut sanoa, hän ainakin näillä näkymin tahtoi pitää Edwynin niin paljon itsellään kuin suinkaan mahdollista. Omana, mutta olla silti omistamatta kokonaan.
Lävistetyin huulin pojista vanhempi suukotti bruneten otsaa, hymyili itsekseen ja painoi toista vasten rintaansa. Kai tämä sai tuntua hyvälle… Hän ei tahtonut miettiä nyt ystäviään, perhettään tai muita. Ehkä vähiten hän juuri nyt saattoi ajatella tytärtään tai Louta.

“M´ä voin melkein sanoa, että ihan mitä sä tahdot, mutta en mä tiedä… Ehken mä ole valmis mihinkään suhteeseen, ainakaan ihan vielä… Mutta mä voisin arvostaa sitä, että sä antaisit mun tutustua suhun paremmin ja… En mä tiesä miten mun kuuluisi käsitellä sitä, että mä puhun näin pojalle”, Des puhui katsellen seinää Edwynin ohi. saati sitten pidän näin lähellä…, hän jatkoi päänsä sisällä. Tilanne oli perin outo, vaikkeikaan pahalla tavalla.

Edwyn naurahti hieman, kun toinen puhui hiplaamisesta ja katselemisesta.
"Samoin." Hän totesikin, ennen kuin Destiny kerkesi jatkaa puheitaan. Onneksi toinen kertoikin sitten hieman ajatuksiaan tulevasta. Brunette nyökkäsi toiselle hitaasti miettiväisenä. Hän oli vastaamassa jo toiselle mutta Des jatkoi edelleen.
"Mä en voi seurustella. Tai no, ehkä salaa, mutta sellainen on aika kamalaa. Ja..." Edwyn aloitti puhumaan, mutta vaihteeksi joutuikin itse pitämään tauon puheessaan.
"Minä tahtoisin kovasti tutustua sinuun...Tai no, edelleen tahdon. Alusta astihan minä olen tahtonut tutustua. Nyt varmasti tosin enemmän kuin aiemmin."

Pieni karkaus karkasi cheerleaderpojan huulilta ja pienesti ilmaa puhallettiin ulos huulten välistä.
"Tämä on tosi omituinen tilanne. Mutta... Pidän tästä." Edwyn sai selitettyä ja sipaisi taas sormillaan kevyesti toisen pojan poskea.

//Aika kökköö tekstiä näin aluks xD//

Des kuunteli kaiken, mitä Edwyillä oli sanoa. Hän hymyili itsekseen, ehkä hivenen surumieliseenkin sävyyn. Ei pitäisi miettiä liikaa, vaan toimia vain vaistojen varassa. Niin tämä kai parhaiten toimisi… Tai Des ei oikeastaan tiennyt tiesikö mitään mistään.
“Ehkä me voidaan joskus seurustella, vaikka sitten salaa. Mä haluan suhteen tai sitten en mitään… mutta vasta joskus myöhemmin… En mä tiedä, ei meidän oikeasti pitäisi vielä miettiä. Siitä tulee vaan pää kipeäks”, sinihiuksinen sanoi.

“Haluutsä muuten syödä tänään mitä? Haetaanko jotain pikaruokaa vai laitetaanko jotain?”, Des hymähti vaihtamalla aihetta. Arkisemmat asiat tuntuivat turvallisilta, mutta eivät silti viedeet pojalta oikeutta hipsuttaa toisen selkää sormillaan, saati kiusata tuota pienillä kevyillä huulten kosketuksilla.

Edwyn oli tyytyväinen siihen että Destiny tahtoi vaihtaa aihetta. Se oli parempi niin. Molemmilla oli kuitenkin alkoholiakin veressä. Vaikka ei se kyllä hänen omia ajatuksiaan varmasti miksikään muuttanut. Hän oli ihastunut ja pahasti. Se oli selvää, vaikka sen myöntäminen tuottikin edelleen ongelmia.
"Mä en syö pikaruokaa." Cheerleader huomautti sitten ja vei kätensä sitten toisen vyönlenkeiltä kevyesti olkapäiden yli. Hän oli aiemmin kotonaan yrittänyt selitellä toiselle että yritti syödä terveellisesti. Eiköhän DEstiny nyt osannut yhdistää sen cheerleadertouhuun. Ei se ollut pelkästään tyttöjen homma vahtia painoaan.

Destinyn silmiä katseltiin hetki, kunnes katse käännettiin hieman ujona pois. Toinen oli kyllä oikeasti hyvännäköinen. Ei sen myöntäminen enää väärin ollut. Nuorenmiehen silmät olivat niin syötävät. Hitaasti kädet vedettiin pois Desin olkapäiltä, mutta valuttaen ensin kädet kevyesti toisen rintakehää pitkin alas, kunnes ne erkanivat hieman ennen vyötä. Kädet kiedottiin kevyesti oman vatsan ympärille.
"Mut voithan sä vaik hakee jotain itelles?"

Toinen ei syönyt kuulemma pikaruokaa, mikä rumpalin tietenkin olisi tullut osata arvata. Kaikki tämä terveyshömpötys ja cheerleading olivat outoa pojalle ja vielä oudompaa oli, että pahis tunsi vetoa siihen poikaan… No, aivan sama, mutta Destiny ei pitänyt Edwynin syömättömyydestä yhtään.
“Mä en tykkää syödä yksin ja mieluummin mä kyllä teen ruokaa ihan kotona”, Des kertoi. Toisten käsien seikkailu hänen kehollaan tuntui kieltämättä kovin mukavalle. Destinyn sormet alkoivat piirrellä merkityksellisiä ja merkityksettömiä kuvia toisen alaselkään.

No, kai hänen pitäisi vain arvostaa toisen ruokavaliota… Tiettyyn rajaan asti. Mitään überdiettejä hän ei kyllä rupeaisi katselemaan, sillä ei hän nähnyt Wynissä mitään vikaa. Ja tuskin tuosta olisi pari lisäkiloa mihinkään edes näkynyt… No, cheerleaderit olivat tunnetusti outoja.

Ilta oli kulunut näpäkästi alkoholia juodessa, televisiota katsoessa ja jutellessa. Kello alkoi kuitenkin lopulta olla jo sen verran että nukkumaan siirtyminen odotti.

Edwyn kiskoi punaisen t-paidan päältään ja istuutui sängynlaidalle. Hän ei ollut varmasti ikinä ollut näin humalassa! Se oli omituista. Näkökenttä oli sumea, ajatukset eivät juosseet ja suusta pääsi vähän mitä pääsikin. Eikä hän muistanut paljoa oli juonut tai mitä oli juonut. Aivojen piti pysyä tasalla nykyhetkestä ja nykyhetkeä oli nukkumaan rupeaminen. Yhdessä he parisänkyyn menisivät nukkumaan. Ainakin niin hän oletti. Sohva ei tekisi hyvää hänen selälleen.
"Des? Mä varmaan voin nukkuu sun vieressä tässä?" Hän tajusi sitten kuitenkin kohteliaana kysyä toiselta ennen kuin riisuisi housutkin jalastaan.

Selkää rapsutettin hieman ja hiuksia pörrötettiin. Missäköhän kännykäkin oli? No, tuskinpa kukaan hänestä huolehtisi vaikka hän ei nyt kotiin tulisikaan yöksi. Ainahan hän pystyiti sanomaan olleensa jonkun tytön luona yötä. Vanhemmat pysyisivät ainakin tyytyväisinä. Sänkyä katsottiin hieman. Oli hassua miten erilaista kaikki oli verrattuna hänen kotiinsa.

Viinavarastoa oli tuhottu reilulla kädellä, mutta vitut siitä. Lisää sai aina ja tänään oli ollut todella hyvä ilta. Vai kenties eilen? Destiny ei ollut aivan varma, mitä kello näytti. Väsymys alkoi kuitenkin painaa päälle, eikä hän jaksanut kysyä Edwyniltä kelloa. Ties vaikka olisi hetki sitten kysynytkin, muttei enää moista muistanut. Olo oli hyvä, näkö sumea ja sisällä kupli onnellisuuden tunne.
Pojat siirtyivät makuuhuoneeseen, Wyn kysyi saisiko nukkua hänen vieressään. Destiny naurahti toiselle, kiskaisi paidan päältään ja kumartui suukottamaan toisen huulia ties kuinka monetta kertaa tänä iltana. Ne vain olivat niin kutsuvat.
“Toki”, nuorimies vastasi hivenen sammaltaen. Ei hän haluaisi nukkua yksin, kun kerta saattoi saada viereensä tuon pojan. Hän ei luopuisi siitä mahdollisuudesta mistään hinnasta.

Des avasi housujensa sepaluksen ja antoi niiden tippua lattialle. Hän nappasi ponnarin päästään, sillä ei tykännyt nukkua sen kanssa. ja sitten hän saattoi ryömiä peiton alle ja katsella Edwynin selkää ja hymyillä.

Suukon kera Wyn sai myöntävän vastauksen sängyssä nukkumiselle ja seisomaan noustiin. Farkkujen vyö avattiin ja nappi. Housut tiputettiin jalasta ja viikattiin. Ne laskettiin penkille ja nopeasti paitakin oli viikattu ja asetettu housujen päälle. Sukille kävi samalla tavalla. Edwyn katsoi miten Destiny riisui vaatteensa. Toisella oli hyvä kroppa, vaikka toinen taisikin olla enemmän musiikin kuin urheilun perään. ainakin hänen silmäänsä toinen miellytti.

Edwyn tirskahti itsekseen ja pyöritti hieman päätään. Des oli sujahtanut jo peiton alle.
"Mun ois kyl kasvot pitänyt käydä vielä pesemässä, mutta en kyllä nyt enää jaksa." Hän huomautti sitten ja sammutti valot. Pimeässä huoneessa oli astetta vaikeampi suunnistaa sängylle, mutta pian tie sinnekin löydettiin. Edwyn sujahti toisen vierelle peiton alle. Hymy ei kadonnut mihinkään pojan kasvoilta.
"Mä en ees nää sua nyt kunnolla. Aika tylsää." Cheerleaderpoika naurahti sitten ja kosketti varovasti sormillaan Destinyn otsaa ja nenää. Siitä hän lähti tunnustelemaan toisen kasvoja. Olisihan se kiva tietää missä toinen oli tarkalleen!

Destiny tuijotteli peiton alta toisen järjestelmällisyyttä. Hyvin näytti viikkaaminen onnistuvan humalatilasta huolimatta. Sinihiuksisen huulilla viivähti hymy, melko pitkäänkin.
Toinen mönki valojen sammuttamisen jälkeen hänen viereensä peiton alle. Ilmoitti jotakin kasvojen pesemisestä, mikä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Destiny naurahti, kaikesta huolimatta. Hän tuskin enää muisti mille.
Edwyn ilmoitti, ettei nähnyt kunnolla edes vanhemman pojan kasvoja, toi sitten kätensä hänen kasvoilleen ruveten tunnustelemaan. Des naureskeli ja vei toisen kätensä peiton alla nuorempansa paljaalle kyljelle.

“En mäkään näe sua”, pahis virnisti. “mutta toivottavasti silmät tottuu pian pimeään tai jotain…”
Sinihiuksinen siirtyi hivenen lähemmäs toista ja piirteli etusormellaan kuvia toisen kylkeen. Hänen lävistetyillä huulillaan majaili hymy, eikä se ollut niiltä mihinkään katoamassa. Ainakaan hetkeen.

Edwyn kuuli toisen naureksivan ja hymyili itsekin. Destinyn käsi tunnettiin kyljellä ja kylmät väreet kulkivat pitkin kehoa.
"Yleensä ne tottuukin. Ellei ole huono hämäränäkö." Cheerleaderpoika ilmoitti hymyillen ja siirtyi hieman lähemmäs toista. Joko Des oli juuri tehnyt samoin, tai sitten he olivatkin olleet alunperinkin yllättävän lähekkäin. Nyt nimittäin vahingossa Edwynin nenänpää koski toisen nenää. Ei heillä montaa senttiä välissä ollut.

"Mä oon tosi ilonen että tutustuin suhun, Destiny. Enkä vaan nyt sano tätä vaan sen takia että oot noin ihana, mutta ihan yleensäkin." Poika selitti humaltuneena ja näpersi samalal toisen hiuksia. Ne olivat ihanan pitkät verrattuna hänen omiinsa.
"Olet niin ihanan erikoinen."

//Ja Wyniltä kännihöpötyksiä<3 //

Toinen oli hassu, mutta niin laittoman suloinen. Destiny oli jo niin kännissä, ettei enää edes käsittänyt mitä erikoista siinä olisi ollut, että Edwyn oli poika ja hän ajatteli tuosta mitään näin. Nyt kaikki oli vain tavattoman hyvin ja toinen oli ihastuttava.
“Itse olet ihana”, Destiny hymähti. Toinen oli mukavan lähellä häntä ja yhdessä peiton alla oli lämmin. “Ja en mä nyt niin kovin erikoinen ole”, sinihiuksinen hymähti. Hän itse ei osannut nähdä itseään mitenkään outona, kun ympärillä pyöri paljon oudompiakin tyyppejä. Hänen perheensäkin oli vallan sekava seurakunta.

“Mut mäkin olen tosi onnellinen siitä, että sä oot antanu mun tutustua suhun”, poika puheli. Käsi toisen kyljellä ei lakannut piirtelemästä kuvioita. Edwyn oli nopeasti kehkeytynyt hänelle jo hyväksi kaveriksi ja ilmeisesti hieman joksikin muuksikin… Humalatila sai Desin myöntämään itselleen, että oli tähän poikaan hieman ihastunutkin.
“Mä tykkään susta aivan liikaa”, des naurahti ja suukotti toista poskelle. Tyytymättömänä huonosta koordinaatiokyvystään, poika yritti uudemman kerran ja osui nyt sentään huulille.

Edwyn nauroi hieman.
"Ei kun kyllä sinä olet erikoinen." Hän vakuutteli toista ja yritti pimeässä tapittaa toista silmiin. Ehkä hieman tuloksetta. Destiny kertoi tykkäävänsä hänestä liikaa ja suukkokin tuli ensin poskelle ja sitten huulille. Selvästi toinenkaan ei kamalasti nähnyt vielä huoneessa.
"Minäkin tykkään sinusta ja paljon. En ole tosin koskaan ollut oikeastaan edes ihastunut." Edwyn myönsi sitten rehellisesti ja tunsi poskiensa punastuvan. Ei sitä nyt välttämättä olisi tarvinnut myöntää!

Sormet räpelsivät edelleen Destinyn hiuksia.
"Minä olen aina tahtonut olla jotain muuta kuin olen. En minä tahdo olla Cheerleader tai kermaankuuluva. Siksi minusta on hienoa että me tutustuttiin. Sinä annat minulle hieman sitä mitä en voi koskaan saada."

Erikoinen. Hymy lävistetyillä huulilla, kaikesta päätellen hän oli erikoinen vain hyvässä mielessä. Peiton alla kahden oli lämmin olo, teki mieli vain suudella uudelleen ja uudelleen. Ei mitään typerää ja harkitsematonta. Hän tuskin olisi sitä kuitenkaan osannut käsitellä aamulla, mutta ei hän niin nyt ajatellut. Päässä oli se, mitä silmillä näki. Hämärässäkin erottuva hahmo Edwynistä.
Toinen ei kuulemma ollut koskaan edes ihastunut, Des naurahti. Ei pilkallisesti, enemmänkin hyvillään. Kännissä saattoi hyvin ajatella itsekkäästi, että oli helvetin kiva olla toisen ensimmäinen ihastus. Sitä hän ei edes ajatellut, oliko hän pojan ihastus vai ei.

“Kyllä sä voit saada mitä sä tahdot, Wyn”, Des supatti ja suukotti toista jälleen. “Sä voit pitää roolin sun vanhemmille ja sä voit pitää sen koulussa, jos sä tahdot. Mulle sun ei tarvi pitää roolia. Voit olla ihan se kuka oot. Ja mä voin tutustuttaa sut mun kavereihinkin, jos sä tahdot niin. Eikä nekään halua tai vaadi nähdä mitään roolia. Typeriä sellaset, tukahduttaa vaan todellisuutta…”

Wyn hymyili. Ehkä jopa hieman surullisesti.
"En minä voi saada. Tahtoisin olla mitä haluan ja tehdä mitä haluan. Minä en voi saada sitä menettämättä jotain suurta vastineeksi." Hän huomautti ja yllättyi itsekin miten hienosti osasi puhua humalan huomioon ottaen. Destiny kertoi sitten, ettei cheerleaderin tarvitsisi olla roolissa tuon kanssa ja lupasi tutustuttaa hänet kavereihinsakin. Edwyn naurahti kepeästi.
"Kavereihisi? Eivät kai kaikki ole sellaisia kuin se yksi joka kävi täällä aiemmin?" Hän huomautti sitten hieman vitsillä. Vaikka olihan hän todellisuudessa säikähtänyt aika pahanpäiväisesti toisen agressiivista käytöstä. Ehkä se oli Destinylle normaalia, mutta sellaiseen ei pumpulissakasvatettu Gonzalez ollut tottunut.

Mitäköhän huomenna tapahtuisi, kun he heräisivät? Olisivatko he jälleen ihan kavereita, vai viilenisivätkö välit täysin? Edwyn yritti jälleen katsoa toista hämärässä silmiin. Mitä mieltä Destiny oli kaikesta? Taisi tuo olla yhtä sekaisin kuin hän itsekin, mutta...Miten tuo muka oikeasti esittelisi hänet kavereilleen? Eiväthän he tietenkään mikään pari olleet, mutta silti. Eikö se olisi omituista? Destiny ja Edwyn jo kaverikäsitteellä hämmensi varmasti monia.

Destiny mutristi huuliaan toisen ilmoittaessa, ettei voinut saada haluamaansa menettämättä jotakin suurta vastineeksi siitä.
“Mitä se suuri on? Sun vanhemmat? Jos ne ei rakasta sua sellaisena kuin sä olet, niin voiko niitä edes kutsua vanhemmiksi? Jos ne rakastavat vain sitä mielikuvaa, mikä niillä susta on.” Hän sanoi ehkä jopa julmasti, mutta se oli tyystin tahatonta. Hän ei tarkoittanut sitä mitenkään pahasti. Se oli vain se, mitä hän ajatteli.

Poika naurahti Wynin kysyessä olivatko kaikki hänen kaverinsa kuten täällä aiemmin vieraillut Snake. Eivät, ainakaan ihan kaikki. Snake oli ehkä pahimmasta päästä, mutta se johtuikin huonoista geeneistä… Niin.
“Ei sitä lasketa, Snake on mun pikkuveli”, Des nauroi yhä. “Ja ei sitä pidä ottaa itseensä, se vaan on sellanen… Aivan erimaata kuin Aaron…”

Edwyn sulki silmänsä.
"He eivät tiedä millainen olen. Siinä on ero. En tahdo tuottaa pettymystä." Poika selitti ja painautui sitten toista vasten. Uni alkoi tulla silmään. Destiny kertoikin sitten että Snake oli hänen pikkuveljensä. Jotenkin pojasta tuntui, että toinen oli kertonut sen jo aiemmin. Ehkä silloin, kun alkoholia ei ollut ollut niin paljoa vielä veressä?
"Se oli vaan niin erikoinen tapaus..." Poika mumisi sitten toiselle ja veti peittoa hieman ylemmäs. Destiny oli huomauttanut Snaken olevan erimaata hänen veljensä kanssa
"Minusta tuntuu että Aaron on täysin erilainen kuin kukaan muu. Enkä aina tiedä onko se hyvä asia."

Poika pain entistä tiiviimmin toista vasten.
"Mua nukuttaa, Des..." Edwyn mutisi sitten ja tuntui miten vajosi syvemmälle uneen.

Ei tahtoa tuottaa pettymystä. Tavallaan hän ymmärsi, tavallaan ei. Miten kukaan voisi uhrata itsensä muiden eteen? No, toisaalta jos sen asettaisi hänen omalle kohdalleen. Mikäli Sugar rupeaisi kymmenen vuoden päästä pyörittelemään jätkiä toisensa perään, saattaisi isukki olla hieman pettynyt… Mutta eihän tässä nyt sellaisesta ollut kyse? Lapset olivat ihmisiä siinä missä vanhemmatkin, halusivat vanhemmat heistä kasvavan vaikka kuinka erilaisia kuin mitä heistä kasvoi.
“Erikoinen joo, mut me ollaan kaikki”, Des naurahti toisen nimittäessä Snakea erikoiseksi. Wyn totesi Aaronin olevan erilainen kuin kukaan muu, eikä kuulemma tiennyt oliko se hyvä vai paha. Kaiketi sekä että… Destiny piti Aaronista, se oli mukava poika.

Wyn kertoi vielä, että tuota väsytti. Des painoi hymähtäen suukon tuon otsalle ja katseli poikaa, joka tuntui nukahtavan saman tien. Eikä aikaakaan, kuin Destinykin korjasi asentoaan ja vaipui tuhisten uneen.

*~~

Auringonsarastus iski läpi sälekaihtimista, Destinyn suljettujen silmäluomien läpi näkyi liikettä. Uni oli levotonta, pian sitä ei enää edes ollut. Silmät räpsähtivät muutamaan otteeseen, kunnes jäivät auki. Mikä maa, mikä valuutta? Vartalo vasten hänen omaansa oli selkeä, alaston? Mitä helvettiä..? Muistikuvat iskostuivat massana mieleen. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä ajatella… Ei silti morkannut. Krapulakin ilmeni vain kuivavana suuna ja hirveänä tupakinhimona.
Hän painoi huulensa vielä nukkuvan Wynin päälaelle. Hän ei katunut mitään, joskaan ei varmasti olisi tehnyt mitään selvänä. Toivottavasti Edwyn ei pitäisi tätä kaikkea maailmanloppuna…

Edwynin päätä särki. Mikä nyt ei ollut ihme. Se kun tuntui tulevan vain parin oluen nauttimisen seurauksena. Lakanat tuoksuivat hassuilta ja rehellisesti sanottuna sänkykään ei tuntunut niin pehmeältä. Ajatukset juoksivat ja muutamassa sekuntissa hän muisti missä olikin. Hän nukkui Destinyn vierellä tuon kotona. He olivat eilen suudelleet ja olleet muutenkin läheisissä tunnelmissa. Hän ei tahtoisi herätä vielä. Mutta paljon kello oli? Siihen tulikin nopeasti vastaus, kun oman kännykän epämäätäinen piipitys kuului läheltä. Kädellä kurotettiin pöydälle ja kännykkä napattiin. Silmät suljettuina hän asetti sen korvalleen ja painoi luuria.

Langan toisesta päästä kuului isän äkäinen ääni. Tuo puhui normaalistikin saksaa hyvin agressiivisesti, mutta vihaisena pystyi melkein tuntemaan toisen syljen lentämisen luurin läpi. Toisella kädellä hieraistiin hieman silmiä ja väsyneenä poika nousi istumaan.
"Laufen? Wie viel Uhr ist es?" Edwyn mutisi aamunkarhealla äänellään silmät kiinni, kunnes räpsäytti ne auki. Rannekello napatiin pöydältä ja sitä katsottiin. Kello näytti puoli kymmentä.
"Scheisse!Gib mir fünf minuten!" Poika älähti ja sulki puhelimen. Vasta nyt katse kääntyi Destinyyn. Toinen olikin hereillä.
"Nukuin pommiin." Toiselle ilmoitettiin sitten, mutta hymy nousi kuitenkin kasvoille.

//Ja anteeksi karkea saksanixD//