white mice

Rin osasi vain tuijottaa Oliveria ihmeissään, kun poika puhui tytölle. Vaikka pojan sanat eivät olisi merkinneet jollekulle muulle yhtikäs mitään, ne saivat tämän pikkuneidin häkeltymään täysin. Tyttö ei ollut tosiaankaan tottunut tällaisiin tilanteisiin. Oliver oli oikeasti helpottunut, kun tyttö voi paremmin ja kannusti, että Rin kestäisi loppuun asti.
Tämä oli niin outo tilanne kertakaikkiaan.

"J-joo!" tyttö henkäisi yllättyneenä ja otti välineet käsiinsä. Tyttö nousi varovaisesti ylös tuoliltaan ja vei välineitä kohti tiskiallasta. Rinin kädet tärisivät pelottavaan tyyliin, mutta tyttö piteli välineitä tiukasti käsissään, etteivät ne vain putoaisi maahan. Sitä hän ei halunnut, hän oli jo käynyt oksentamassakin, joten se riitti tältä päivältä. Enempää Rin ei halunnut itseään nolata.

Rin asetti välineet turvallisesti tiskialtaan reunalle ja huokaisi helpottuneena. Hän oli onnistunut tuomaan välineet ehjinä perille. Se oli hyvä saavutus.
Tyttö asetti välineet likoamaan ja varmisti, että oli pistänyt jokaisen välineen astiaan. Jep, kaikki olivat siellä.
Brunette kääntyi luokan suuntaan ja huomasi ihmisten vievän hiirten raatoja luokan edessä olevaan roskikseen. Rin nyrpisti nenäänsä inhosta ja näytti tuskallista naamaa. Miten julma kohtalo noilla hiirillä olikaan.

Pikkuneiti palasi pöydän luo ja sulki silmänsä. Hienoa, tyttö oli selvinnyt hyvin tähän asti. Häntä ei enää oksettanut niin paljoa kuin aikaisemmin ja oloa helpotti se, kun hiiriä ei tarvinnut enää tutkia ja ottaa hiirestä mitään sisäelimiä ulos. Kaikki se kamaluus olisi nyt ohi ja nyt pitäisi perehtyä joihinkin kirjan tehtäviin, jotka käsittelisivät nisäkkäiden anatomiaa. Nekin sai tehdä parityönä, jos halusi.
Halusikohan Oliver yhä olla Rinin parina? Rin nimittäin oli ollut todella iloinen, kun poika oli ollut hänen parinaan. Yleensähän tyttö sai tehdä kaiken yksin, mutta nyt huomasi, miten helposti kaikki sujui parin kanssa.

Oliver ei tiennyt miten olla, kun Rin tuijotti häntä. Poika laski katseensa pöydälle, mutta nosti kuitenkin päänsä pian ylös. "Okei", Oliver sanoi sitten. Poika laittoi hiiren raadon paperille, ja nosti hiiren siinä käsiinsä. Oliver tasapainotteli hiiren kanssa, sillä poika halusi viedä samalla rasiat opettajalle, jottei heidän tarvitsisi katsella sisäelimiä enää.

Oliver nousi ja lähti varovasti liikkumaan kohti roskista ja opettajan pöytää. Poika väisteli parhaan taitonsa mukaan kaikkea liikkuvaa ja ei-liikkuvaa, hän ei nimittäin halunnut kenenkään saavan päähänsä hiiren raatoa tai ruhjoa rasiassa olevia sisäelimiä. Oliver käveli luokan eteen, jonne moni muukin oli matkalla. Poika tiputti raadon roskikseen väistäen takaa tulevia poikia, jotka oli laitettu tekemään "likainen työ". Sitten oliver kääntyi opettajan puoleen ja sanoi: "Tässä on meidän rasiamme." Poika laski molemmat rasiat opettajan eteen, ja opettaja nyökkäsi. Jos elimille tapahtuisi nyt jotakin, se olisi vain ja ainoastaan opettajan itsensä vika, Oliver ajatteli kääntyessään luokkaa päin.

Kun poika palasi paikalleen, oli Rin jo siellä. Oliver hymyili tälle, ennen kuin istuutui tytön viereen. Oliver siirsi kirjansa, sekä penaalin, lähemmäs itseään ja kääntyi katsomaan kalvoa. Heidän pitäisi tutkia kirjasta nisäkkäiden anatomiaa, ja tehtävän sai tehdä parityönä, jos niin halusi. Oliver vilkaisi luokan muita pareja, monikaan ei tehnyt tehtäviä yksin, eikä oliverkaan halunnut tehdä, Rinin kanssa oli mukava työskennellä, vaikka tyttö olikin hieman hermostuneisempi kuin Oliverin tuntemat tytöt yleensä, mutta yhtä mukava kuin muutkin. "Aloitetaanko me sitten toi kirjatehtävä?" Oliver kysyi kääntyen Riniin päin.


// mulla ei sitten ole harmainta aavistusta nisäkkäiden anatomiasta, että saas nähdä miten mä selviän. :DD //

// Ei mullakaan :-D

Olipa mukavaa, kun Oliver tahtoi yhä jatkaa Rinin parina. Tyttö nyökkäsi toiselle hieman ja hymyili pienesti. Hyvä, että brunette oli lukenut tämän alueen eilen kotona, joten hän osaisi tehdä tehtävät melko helposti ja nopeasti. Ainakin toivottavasti. Ei Rin kai turhaan ollut kympin oppilas.
"Pidätkö biologiasta?" pikkuneiti kysäisi yhtäkkiä ja hämmentyi siitä, että ei ollut enää änkyttänyt. Woah, se oli ihmeellistä ja sai Rinin tuntemaan olonsa yhä vain varmemmaksi. Vaikka tyttö kyllä uskoi änkytyksen vielä tulevan kehiin.

Itse Rin ei oikein pitänyt biologian tunneista, johtuen opettajasta. Opettaja oli jotenkin ottanut pikkuneidin silmätikukseen, vaikka Rin olikin melko näkymätön. Siitä on nyt pari viikkoa, kun Rin oli käsketty siivoamaan luokka, kun tyttö oli erehtynyt katsomaan ulos ikkunasta.

Oliver avasi kirjasta sen sivun, miltä heudän tuli tehtäviä tehdä. Poika oli kiitollinen, että Rin halusi työskennellä hänen kanssaan, sillä biologia ei kuulunut pojan vahvimpiin aloihin, vaikka poika olikin aina saanut hyviä numeroita biologiasta, ja kaikista muistakin aineista. Oliver vilkuili kirjan sivua, jolta tehtävät piti tehdä, sitten poika älysi, että niistä suurin osa oli annettu heille kotitehtäväksi, eikä siellä ollut kuin muutama hassu tehtävä vailla ratkaisua. "On bilsa ihan kivaa", Oliver sanoi ja kuiskasi sitten: "mutta toi opettaja ei oo mikään hyvä." Poika ei halunnut kenenkään kuulevan, mutta totta se oli, välillä Oliverista nimittäin tuntui, ettei opettaja itsekään tiennyt mitä opetti eikä varmaan opettaja olisi itse leikellyt hiirtä, ei varmastikaan.

"Meillehän tuli näistä aika moni kotiläksyksi", Oliver sanoi sitten Rinille. Hän toivoi, ettei opettaja kuulisi, sillä silloin hän saattaisi antaa heille jonkin toisen sivun tehtävät tehtäviksi. Biologian tunneissa oli se hyvä puoli, että opettaja oli lähes tulkoon hermoromahduksen partaalla, eikä koskaan jaksanut kunnolla keskittyä oppilaisiin, lukuunottamatta häiriköitä, joiden takana oli kyylättävä kuin haukka. Ja muut saivat silloin touhuta omiaan, sillä opettaja tuskin kiinnitti muihin huomiota.

Riniä alkoi huvittaa, kun Oliverkaan ei vaikuttanut pitävän opettajasta. Olihan näillä kahdella siis jotain yhteistä. Opettaja ei todellakaan tainnut tajuta itsekään, mitä oikein opetti nuorille. Suurin osa oppilaista tuskin vaivautui avaamaan kirjaa kuin vasta koeviikon lähestyessä ja silloin saattoivat huomata, että opettaja oli puhunut aivan puuta heinää. Ja sitten kokeista tuli huonoja numeroita, kun asioita ei oltu ymmärretty.
Onneksi pikkuneiti pakotettiin aina lukemaan läksyjä, muutenhan biologian kokeista olisi vaikea päästä läpi.

"Niin t-tuli", Rin vastasi hiljaa, kun opettaja alkoi kierrellä luokassa haukan katse silmissä. Kuin opettaja olisi etsinyt syyllisiä ja aikonut rankaista heitä siivoamaan luokka tunnin päätteeksi. Sitä Rin ei enää halunnut joutua tekemään, joten paneutui hetkeksi aikaa rustaamaan tehtäviä vihkoonsa, kun opettaja käveli heidän ohitseen.
"Opettaja ei t-taida itse kirjoittaa ylös meille antamia t-tehtäviä", tyttö kuiskasi hiljaa ja hymyili huvittuneena.
"Tein kaikki tehtävät jo viime iltana", Rin kuiskasi vielä ja käänsi vihkonsa sivua. Siellä kaikki tehtävät komeilivat. Tyttö ei ollut halunnut näyttää niitä opettajalle, sillä muutenhan tyttö olisi saanut luultavasti lisätehtäviä, joita Rin ei mielellään halunnut tehdä.

"Mä en ollut ihan varma mitä meille tuli, niin osa jäi tekemättä", poika myönsi virnistyksen kera. Hän toki teki aina ahkerasti läksyjä, mutta biologian tunneilla, jos oli tehnyt kaikki läksyt, sai lisätehtäviä, ja ne olivat hyvin ärsyttäviä. Oliver oli joskus saanut niitä, eikä ollut ihastunut niihin kovinkaan paljoa, ja jätti siksi muutaman tehtävän aina tekemättä. Ja se oli paljon, jos oli edes pari tehtävää tehnyt, sillä heidän ryhmässään oli vain harvoja, jotka oikeasti tekivät läksyt, ja hekin olivat jotain himonörttejä, joiden elämäntarkoituksena oli saada high schoolista paras mahdollinen arvosana.

"Se ei varmaan muista edes antaneensa meille täksi tunniksi kotitehtäviä", Oliver sanoi yhtä hiljaa. Hän ei halunnut joutua opettajan silmätikuksi, tai jäädä siivoamaan tunnin jälkeen luokkaa. Joskus joku nörteistä oli maininnut, että jotkut tehtävät oli jo heille annettu, ja tunnin jälkeen luokan koviksista joku oli kuulemma hakannut tuon nörtin, ja kukaan ei mukiloimisen pelossa uskaltanut mainita asiasta, ja toivoi siksi, ettei opettaja ollut kuullut pojan viimeisintä lausetta. "Mä en tehnyt ihan kaikkia", Oliver sanoi hiljaa. "Noi kaks vikaa jäi tekemättä. Mutta parempi niin, kuin saada niitä kamalia lisätehtäviä", Oliver jatkoi kuiskaten. Oliver silmäili tehtäviä, tai siis niitä, joita ei ollut tehnyt. Ne eivät olleet kovinkaan hankalia tai mitään, mutta ne olivat sellaisia, joista Oliver ei ollut varma saisiko tehtäviin oikeat vastaukset.

"Tota Rin", Oliver kysyi hiljaa: "voisikto sä auttaa näissä kahdessa viimesessä tehtävässä? Ne on vähän liikaa mun järjen juoksulle." Oliver hymyili tytölle, ja toivoi tämän todella auttavan. Hehän olivat kuitenkin päättäneet tehdä tehtävät yhdessä, eikö?

Rin vain nyökytteli Oliverin sanoille. Tytöllä ei oikein ollut muuta lisättävää toisen sanoihin, nimittäin poika oli sanonut jo kaiken, mitä Rinkin oli ajatellut sanoa ääneen.
Tyttö nojautui hieman lähemmäs poikaa, kun Oliver pyysi apua kahdessa viimeisessä tehtävässä. Nopeasti Rin vilkaisi tehtävät kirjasta ja alkoi sitten selailla vihkoaan etsien oikean sivun.
"Tottakai autan", tyttö sanoi ja hymyili toiselle iloisemmin kuin oli vielä tänään hymyillyt. Hänestä oli aina kiva yrittää auttaa muita läksyjen teossa, sillä yleensä Rin oli saanut oikeat vastaukset.

Rin alkoi selittää Oliverille vastauksensa ja kertoi, mistä oli sen lukenut. Tyttö osoitteli kirjastaan kohtia, joita oli poiminut ylös vastauksiinsa. Sitten hänellä oli vielä ylimääräistä tietoa, sellaista, mitä tämä kirja ei antanut. Rin muisti hyvin edellisten oppikirjojen asioita yläasteella ollessaan ja muisti hyvin näitä asioita yläasteajoilta.

"Saitko kaiken ylös?" Rin sitten varmisti ja hymyili toiselle hieman. Tyttö ei ollut itse tajunnut kasvanutta itsevarmuuttaan tai tajunnut edes sitä, ettei ollut änkyttänyt. Kun Rin innostui ja tunsi olevansa luotettavassa seurassa, tyttö ei änkyttänyt tai kokenut tilannetta mitenkään vaivaannuttavaksi.
Kun Rin alkoi nyt miettiä käytöstään, tytön posket lehahtivat hieman punaisiksi ja tyttö laski kasvonsa vihkoonsa. Mutta ylpeä hän oli itsestään, kun oli auttanut toista parissa tehtävässä.

//Joo, kirjotin tollee epämääräisesti ton tehtäväjutun XD en jaksanu lähtee miettii, minkälaisia tehtäviä niil ois :,D

"Kiitti", poika sanoi helpottuneena. Vaikka syy siihen, että läksyt olivat jääneet tekemättä oli lisätehtävien pelko, ei Oliver ollut edes ymmärtänyt annettuja tehtäviä, mikä olikin sitten kokonaan opettajan vika, eihän hän ollut selittänyt koko aiheesta mitään, antanut vain tehtävät ja sanonut: "Tehkää nämä." Eikä ollut sitten edes muistanut! Juuri niin tyypillistä heidän opettajaltaan, mutta Oliver oli iloinen Rinin avusta, jos hän edes kerran ymmärtäisi nuo vaikeammat tehtävät. Oliver avasi kirjansa, ja otti vihkonsa esille.

Oliver seurasi tarkkaavaisesti kun Rin selitti mistä oli lukenut ja mitä. Oliver merkkasi Rinin osoittamat kohdat lyijykynällä, niinhän kaikki tekivät?!, ja kuunteli tarkkaavaisesti. Poika oli oppinut jo Kanadassa, että jotkut puhuvat joko liian nopeasti ja tärkeilevästi, tai liian hitaasti, eikä kaikkea muistanut. Mutta Oliver oli vetäissyt muutamia harakanvarpaita vihkoonsa, kun Rin oli selittänyt jutuista, joita ei kirjassa ollut ollut. Selvä, kirja on sitten huomattavasti tyhmempi kuin Rin, poika ajatteli ja hymyili. Hän ei kuitenkaan päästänyt keskittymistään herpaantumaan, ja oli saanut Riniltä enemmän apua kuin opettajalta millään heidän tunneistaan.

"Sain ylös, kiitos", Oliver sanoi pää kumarassa, hän korjaili vastauksiaan ja luki kappaleita uudestaan, saadakseen vastaukset kuntoon. "Kiitti ihan hirveesti, Rin", Oliver sanoi sitten päätään nostaen ja katsoen Riniin. Oliver kirjoitti hyvin nopeasti, joten oli nopeasti valmis ja kumippi sitten merkintönsä pois kirjasta. Joskus siitä saatettiin tulla sanomaan, että kirjoihin ei saa tehdä merkintöjä, mutta osa opettajista ei edes välittänyt asiasta vaan antoi sen olla. "Mä oon muuten näemmä sitten sulle palveluksen velkaa", Oliver sanoi hiljaa lopetettuaan kumittamisen.

Rin hymyili vain suloisesti, kun Oliver kiitti häntä. Ja sitten heti sen jälkeen tyttö lehahtikin punaiseksi ja laski katseensa ujona omaan vihkoonsa. Miten hyvältä toisen auttaminen olikaan tuntunut ja tuntui vielä paremmalta saada siitä kiitosta.
Oliverin mainitessa, että jäi velkaa tytölle, nosti tyttö nopeasti katseensa poikaan ja pudisteli rivakasti päätään.
"Et! Et ole velkaa mitään", Rin parkaisi hivenen kovempaan ääneen ja tukki nopeasti suunsa kämmenellään kohdatessaan luokan edessä olevan opettajan nyrpistyneen katseen. Tyttö antoi ryhtinsä hieman romahtaa, mutta siirsi katseensa sitten takaisin Oliveriin, kun opettaja katsoi muualle.
"Sinähän autoit minua niiden r-reppujen kanssa... Joten olemme nyt t-tasoissa", Rin sopersi, katsoi hetken aikaa häkeltyneenä Oliveria, kunnes hymyili suuresti.
Jep, tyttö oli yhä todella kiitollinen Oliverille toisen avusta. Olisi ollut vain entistä nolompaa saada korjata kaatuneet reput itse kasaan, mutta kun Oliver oli tullut auttamaan, se suuri nolaaminen oli jäänyt taka-alalle.


"Ihanaa, että t-tämä on viimeinen t-tunti.." Rin puheli hiljaa, yrittäen saada heidän välilleen uutta keskustelua. Yleensä tyttö kyllä oli aivan hiljaa ja yritti vältellä toisten kanssa puhumista, mutta nyt hänen oli ollut pakko sanoa jotain, edes jotain!

Oliver huomasi Rinin punastuneen, mutta yritti pitää itsensä "normaalina" eikä siksi osoittanut mitenkään huomanneensa toisen punastumisen. Poika oli hitusen imarreltu noista Rinin punastumisista, mutta oli melko varma, että tyttö punasteli useasti eikä se siksi ollut niin ihmeellistä kuin poika oli aluksi sitä pitänyt. Oliver piirteli jotain vihkoonsa, kun ei keksinyt mitään sanottavaa, eikä halunnut myöskään olla liian, hmm, tunkeileva. Oliver keskeytti piirtämisen ja kohdisti huomionsa Riniin, tyttö vaikutti eri ihmiseltä, mutta sitten myös Oliver huomasi opettajan närkästyneen ilmeen. "Selvä, sovitaan että tasoissa ollaan", poika sanoi vaivihkaa, sillä ei halunnut enää saada opettajaa huonolle tuulelle, sillä se tietäisi joko luokan siivoista tai suurta läksymäärää, mikä kumpikin oli kamala juttu! Oliver vastasi toisen hauskan suureen hymyyn yhtä leveällä hymyllä. "Susta muuten tulis hyvä opettaja", Oliver kuiskasi Rinille, hän ei ollut koskaan nähnyt tai kuullut kenenkään ikäisensä neuvovan ketään niin hyvin, puhumattakaan vaikka heidän biologian opettajastaan!

"Niinpä", Oliver sanoi helpottuneena. Hän ei olisi kestänyt opettajaa enää yhtäkään tuntia. "Ja kuulemma ensi vuoden biologiaa opettaa joku aivan toinen tyyppi, eli meidän ei tarvitse sietää tuota enää", Oliver lisäsi voitonriemuisena. Moni muukin vaihtaisi varmasti mielellään heidän biologian opettajansa toiseen, ja kuinka ollakaan ensi vuonna heillä olisi siihen mahdollisuus.

Rin naurahti hiljaa, kun toinen oli sanonut tytöstä tulevan hyvä opettaja.
"Minä olenkin aina halunnut päiväkodinhoitajaksi", tyttö paljasti hiljaa ja hymyili ujosti toiselle. Jep, se oli ollut tämän tyttösen pitkäaikainen unelma-ammatti. Hän rakasti leikkimistä lasten kanssa ja tuo ammatti tuntui kuin olleen tehty tälle pikkuneidille. Lapset elivät hetkessä ja heillä oli suunnattoman suuri mielikuvitus. Lisäksi lapset olivat niin viattomia, ja Rin sopisi siis loistavasti joukkoon.

"Ai vaihtuuko meillä opettaja?" brunettu kysäisi ihmeissään ja sai pari lähellä olevaa oppilasta kääntymään heidän suuntaan silmät suurina. Kai hekin toivoivat opettajan vaihtuvan.
"Toivottavasti hän on paljon fiksumpi..." Rin mutisi hivenen katkerana ja hymisi huvittuneena.
Huomasiko kukaan jotain outoa? Rin ei ollut änkyttänyt kertaakaan seuraavilla puheenvuoroillaan. Se kertoi siitä, että tyttö tunsi olonsa huolettomaksi ja rennoksi toisen seurassa. Se oli oikeasti melkoinen ihme.

"Noniin oppilaat! Kertokaas oikeita vastauksia tehtäviin!" opettaja pyysi ja luokka alkoi mutista vaimeasti. Kenenkään käsi ei noussut pystyyn, ei myöskään Rinin.

"Vau", Oliver sanoi sitten. "Susta tulis varmaan hyvä siinäkin hommassa", poika lisäsi vielä iloisesti. Oli helppo kuvitella Rin töihin päiväkotiin, jossa tyttö varmasti olisi mielipuuhassaan. Ja jos tyttö pääsisi pienestä ujoudestaan, olisi paketti täydellinen, kuten Oliver tiesi isänsä sanovan. "Musta olis ihana jatkaa näyttelemisen ja tanssin parissa", Oliver sanoi iloisesti: "mutta varmaan aluksi menen töihin isän valokuvausliikkeeseen." Vaikka valokuvaus oli Oliverille myöskin rakas harrastus, se ei tuntunut sellaiselta, mitä haluaisi tehdä työkseen. Poika oli nähnyt isänsä töissä ja tiesi hyvin tarkkaan miten sai hyviä kuvia, miten miellyttää asiakasta ja blaablaa. Oliver olisi mieluiten halunnut päästä ohjaamaan tai sitten tanssinopettajaksi jonnekin, vaikka Eurooppaan, mutta toisaalta veri veti Kanadaan. Pojan suusta pääsi kuin varkain pieni, lähes kuulumaton huokaisu, Kanada toi niin paljon muistoja mieleen.

"Kuulemma joo, tai siis kakkosten opettajaksi tulee joku rouva Powell, ja tää", poisa sanoi osoittaen vaivihkaa heidän nykyistä opettajaansa: "jää kiusaamaan ensi vuoden ekaluokkalaisia." Oliver huomasi myöskin kääntyneet päät, mutta ei välittänyt niistä. "Powell on puheiden mukaan alansa huippu, se on tarkka, mutta saa hyvää jälkeä aikaan", Oliver lisäsi. Poika vastasi Rinille hymyillen hitusen, kunnes kääntyi taas omien muistiinpanojensa puoleen.

Oliver hätkähti kun opettaja oli alkanut puhumaan. Ja läksyjen kysely, se se vasta kivaa olikin. Oliver tiesi, ettei kukaan halunnut vastata, mutta silloin opettaja saattaisi räjähtää tai antaa hyvin paljon läksyjä kotiin. Mutta onneksi joku nörtti etupulpetista viittasi ja opettaja sanoi: "Grinwell." Nörtti vilkaisi muistiinpanojaan, ja aloitti turhauttavan pitkän selostuksen jokaiseen kysymykseen, ja mukana taisi olla muutama lisätehtäväkin.

Rin punastui hivenen, kun Oliver oli sanonut tytön olevan hyvä siinä työssä. Ilahtunut hymy kaareili tyttösen vaaleanpunaisilla huulilla ja tyttö katseli pöytää edessään.
"Toivottavasti", pikkuneiti totesi itsekseen ja kuunteli nyt pojan unelmia.
"Vau... Osaat siis tanssia?" Rin kysyi ihmeissään ja haukkoi henkeään. Hän oli aina ihaillut tanssia, se oli niin kaunista (siis jos sen osasi).
"Tanssiminen on kaunista", tyttö lisäsi itsekseen ja hymyili pienesti.
"Osaatko sinä myös valokuvata?" Rin kysyi taas ihmeissään. Valokuvausliikkeeseen pääseminen vaati kameran hallintaa, eikö niin? Hyvä, kun pikkuneiti osasi edes kameraa pidellä saati ottaa kuvaa. Sen verran kamerat olivat hänelle outoja välineitä.

Nörttityttö kuunteli tämän Grinwellin selostusta ja nyrpisti hivenen nenäänsä. Kaikki oli suoraan kirjasta kopioitu, ei yhtään selitetty omin sanoin. Rinillä taas oli sellaiset vastaukset, joita ei ihan suoraan kirjasta saanut kopioitua.
Välillä Rin oli ylpeä panostuksestaan kouluun.

"Minä en osaa oikein mitään", brunette mutisi sitten hiljaisemmalla äänellä, jotta hänen äänensä ei kantautuisi luokan eteen opettajan korville. Sanomisillaan Rin viittasi siihen, että hän ei osannut tanssia, näytellä tai valokuvata. Hän ei laskenut koulumenestystään tähän mukaan.
"Osaan vain... Olla näkymätön", nörttityttö totesi surullisesti ja hymyili murheelliseesti Oliverille.

"Ihan varmasti", poika vastasi hymyillen. Hän oli iloinen, jos sai jonkun hymyilemään ja olemaan rohkeampi, äitinsä mukaan hän oli aina osannut tehdä niin. "Show-tanssi on mun juttu, mutta kyllä kaikki vakiotanssit jotenkin luonnistuu", Oliver sanoi hämillään. Hän ei ollut Astonissa kertonut kenellekään harrastavansa tanssia, tai sitten kertonut mihin ammattiin haluaisi isona. "Onhan se, mutta jos kauneuden perusteella pitäisi valita, niin baletti on kaunein tanssi", Oliver totesi virneen kera. Hän olisi halunnut aloittaa pienenä baletin, mutta Prinssi Edwardin saarella ei ollut kuin yksi balettikoulu, jonne ei jostain syystä hyväksytty poikia, ja sitten kun alettiin hyväksymään, Oliver oli "liian vanhna". Mutta show-tanssiin poika on ollut erityisen tyytyväinen, varsinkin kun heidän san diegolainen joukkueensa on pärjännyt hyvin arvokisoissa. "Kyllä mä jotain osaan kuvata, mutta muotokuvaukset eivät ole mun juttu", poika sanoi. Hän piti valokuvauksesta harrastuksena, mutta jos isona joutuisi tekemään muotokuvauksia ammatikseen, ei Oliver ollut varma haluaisiko alalle lainkaan.

Oliver piti katseensa luokan edessä sijaitsevassa taulussa, joten Grinwellin vastaukset menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sen verran Oliver kuitenkin kuunteli, että ymmärsi vastausten olevan suoraan kirjasta, mutta mitäpä opettaja siitä välitti? Kehui vain kuinka joku edes osasi vastata. 'Aivan kuin me muut oltaisiin lahopäitä', Oliver ajatteli laskien katseensa kirjaan.

Poika hämmästyi tytön sanoista. Ei muka osannut mitään. Oliver epäili tytön sanoja, mutta sitten Rin sanoi olevansa näkymätön, tai siis, että osasi sen parhaiten. "Ei kyllä pidä paikkansa!" Oliver sanoi painokkaasti, mutta niin, etteivät muut kuulleet. "Sähän osaat oikeesti vaikka mitä. Tai siis sä osaat puhua ja selittää asioita, sä olet mukava, hauska, vaikka vähän ujo ja sä oot aivan fantastinen pari", poika latoi tytön hyviä ominaisuuksia, vaikka ne eivät varsinaisesti olleet mitään taitoja, mutta silti. "Ja sä oot sulonen", Oliver lisäsi äskeistä hiljempaa. Hän ei halunnut myöntää, mutta Rin oli tosiaan todella suloinen, mutta niin olivat hänen joukkuekaverinsakin, mutta Rin oli jotenkin järkevämmän oloinen. Jouhtuen ehkä siitä, että hän vain on, Oliverin muut tyttökaverit korostivat kauneuttaan pojan mielestä liikaa, ja höpöttivät kaikkea turhanpäiväistä. Mutta Rin oli hyvin mukava, ihan oikeasti.

Rin kuunteli Oliverin sanoja tarkasti ja nyökytteli välillä päätään kertoakseen, että tosiaan kuunteli toista. Opettajat sanat menivät tässä tapauksessa aivan kuuroille korville, Oliverin kertomiset olivat paljon kiinnostavempia kuin opettajan saarnat.
Vau. Showtanssi. Millaistahan sitä olisi katsoa livenä? Tyttö oli vain katsonut sitätelevisiosta, todella harvoin. Hän tiesi, mitä se periaattessa oli, mutta myönsi itsekseen, ettei tiennyt kyseisestä lajista juuri mitään.

Tyttö hätkähti Oliverin äänen muuttuessa painokkaammaksi. Suklaasilmät tuijottivat poikaa hetken aikaa ihmeissään ja tyttö räpsytteli silmiään. Pojan kertoessa, millainen Rin oli, muuttui tyttö todella TODELLA punaiseksi ja meni totaalisesti hiljaiseksi. Hänen katseensa oli jumittunut Oliveriin ja tyttö pysyi aivan liikkumatta.
Suloinen?
Rin aikoi vaihtaa asentoaan, mutta epäonnistui taas totaalisesti. Kiitos hermostuneisuuden. Tyttö putosi penkiltään lattialle ja koko luokka kääntyi tuijottamaan Riniä, joka katseli ympärilleen kauhuissaan.
"Sinä! Sinä... Ööö..." opettaja mutisi ja taisteli selvästi muistinsa kanssa. Nyt Rin kyllä kiitti onneaan, että opettaja ei hänen nimeään muistanut, mutta... Kyllä se vähän ikävältä tuntui.

Oliver piti katseensa tytössä ja huomasi Rinin "hyväksyvät" nyökkäykset. Poika oli iloinen, että joku viitsi edes kuunnella hänen puhettaan harrastuksistaan. Yleensä joku vaihtoi kiireesti puheenaihetta, tai keskittyi johonkin aivan muuhun kuin Oliverin selostukseen. Mutta sitten poika älysi, että oli puhunut turhan paljon itsestään, ja oli samalla ohittanut opettajan puheet, eikä tiennyt Rinistä juuri mitään. "Harrastatko sä mitään?" poika kysyi hiljaa, sillä oli huomannut opettajan alkaneen kierrellä luokassa, ja mulkoili välillä pahasti, kun joku pahispari pölisi luokan takaosassa.

Poika huomasi Rinin katseen, joka ei tuntunut siirtyvän kulumallakaan pois. Oliver alkoi itsekin punastumaan, mutta sitten se tapahtui. Oliver ei ehtinyt kissaa sanomaan, kun jo sekä näki että kuuli Rinin putoavan tuolilta. Samassa myös opettaja oli hyökännyt heidän luokseen. "Opettaja", Oliver sanoi: "miten besoaarin saa pois, esimerkiksi hiiren vatsasta?" Poika halusi siirtää huomion pois Rinistä, ja oli varma, että noin "idiootilla" kysymyksellä.

Opettaja onneksi siirtyi luokan eteen ja saarnasi ensin siitä, etteivät oppilaat tienneet mitään, mutta alkoi sitten selittämään jotain siitä miten besoaarin sai pois hiiren vatsasta. Oliver ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan keskittyi Riniin. "Ootko sä okei?" poika kysyi varovasti.

Rinin sydän hakkasi vimmatusti rinnassa ja tytön kasvot olivat taas vaihteeksi tomaatinpunaiset. Hän inhosi tällaisiä tilanteita. Tilanteissa, joissa hän oli tehnyt itsensä näkyväksi nolaamalla itsensä.
Suklaasilmät siirtyivät tuijottamaan suurina Oliveria, joka oli esittänyt opettajalle hyvin idioottimaisen kysymyksen. Mutta Rin sai nopeasti pähkäiltyä, että poika halusi vain kiinnittää opettajan huomion toiseen asiaan. Ja se tepsi! Opettaja unohti Rinin täysin lattialle ja alkoi selittää jotain turhaa.

Brunette nyökkäsi rivakasti, kun Oliver oli kysynyt tytön oloa. Rin kapusi hermostuneesti takaisin tuolilleen ja valahti ylävartalolla nojaamaan pöytään vasten, piilottaen kasvonsa hiustensa taakse.
"...Olen niin kömpelö..." pikkuneiti supisi hiljaa kuulostaen hyvin surkealta.
"Aina k-kun... Kun hermostun, minä... Minä muutun kömpelöksi.." Rin mutisi ja käänsi päätään, jotta pystyi näkemään Oliverin kasvot hiustensa alta.

"Minä soitan huilua... Koulun soittoryhmässä..." Rin vastasi toisen harrastuskysymykseen ja nyt tyttö näytti siltä, että häpesi sitä.
"En osaa soittaa huilua juuri yhtään.." tyttö mutisi nolona ja nipisti huulensä yhteen.

Oliver yritti pysyä rauhallisena, sillä jos poika ei olisi hillinnyt luonnettaan, olisi Oliver ollut viivana pelastamassa Riniä, jota tyttö tuskin halusi. Niinpä auttaminen jäi sitten "ootko okei?" -kysymyksen varaan. Mutta poika oli iloinen, ettei Rinille ollut käynyt pahemmin, sillä eräs Oliverin kaveri oli joskus joutunut sairaalaan tuollaisen tempun jälkeen, mutta Rinin kohdallahan se oli ollut vahinko, eikä vahingoista saanut rangaista! "Etkä ole", poika supatti takaisin, jotenkin hän oli alkanut väittää Rinille yhä enemmän vastaan, ei hän ollut koskaan väittänyt vastaan yhdellekään ystävälleen, mutta johtui ehkä siitä, etteivät he olleet samanlaisia kuin Rin. "Toi oli vahinko, mutta pääasia on, että sä oot kunnossa", Oliver kuiskasi vielä, ennen kuin "keskittyi" taas taululle. Mutta kauaa Oliver ei pitänyt katsettaan taulussa, vaan käänsi ne taas Riniin ja pojan suulle kohosi pieni hymynkare.

"Huilua", poika toisti miettivänä. "Mä en oo ikinä osannu soittaa mitään, eli kyllä sä varmaan jotkut päihität musikaalisuudellasi", Oliver sanoi. "Eikä kukaan varmaan oikeesti osaa edes soittaa niin hyvin, että voisi vaikka Mozartiin verrata", poika jatkoi. Hän ei ollut ikinä osannut soittaa mitään, joskus oli koettanut kirkkokuorossa laulaa, mutta sekä laulaminen että soitto olivat täyttä hepreaa hänelle. "Mut jos sä et osaa soittaa huilua, niin osaatko sä laulaa?" Oliver kysyi luoden katseen Rinin hiusten takaa pilkottaviin hiuksiin.

Oliver ei tainnut ehkä itsekään tietää, mitä oli juuri väittänyt vastaan 'Etkä ole'. Rin oli kömpelö, se oli oikeasti tutkittu juttu! Rin oli oikeasti kömpelö ja hermostuva ihminen.
"Minä oikeasti olen kömpelö, normaalille ihmisille ei kävisi näin..." Rin mutisi vaisusti Oliverille, mutta päätti antaa sen asian nyt olla. Rin asettui mukavasti ja turvallisesti istumaan tuolilleen vakuuttaen itselleen, että enää hän ei tämän lopputunnin aikana putoaisi tuolilta.

Brunette myhäili hiljaa, kun Oliver sanoi tytön varmaan päihittävän jonkun musikaalisuudellaan.
"Kunpa se olisikin niin.." pikkuneiti mutisi surkeana ja hänen ryhtinsä lysähti taas silmissä. Rin oli oikeasti todella surkea huilunsoittaja, eikä tyttö edes tiennyt, miksi häntä pidettiin edelleen ryhmässä mukana. Ehkä se oli vain sääliä.
Poika kysyi sitten, osasiko Rin laulaa. Tytön suklaasilmät suurenivat ihmetyksestä ja tytön suu alkoi liikkua sanatta.
"M-m-miksi sinä tuollaista edes kysyit?" pikkuneiti kysyi kummissaan, mutta tasasi sitten pienen hetken ajatuksiaan.
"E-en tiedä.. En kai. En ole kokeillut.." Rin vastasi ja puri huultaan. Niin, tyttö ei ollut kokeillut laulamista ikinä. Ja jos hän nyt sattui laulamaan, hän lauloi vain kuiskaten, ettei kukaan muu vain kuulisi. Olisi hirmu noloa, jos joku kuulisi Rinin laulun, jos Rin olisi surkea laulaja.
"Osaatko sinä laulaa?" Rin kysyi sitten ja katseli poikaa uteliain silmin.

Oliver ymmärsi Rinin vaisusta vastauksesta, ettei asiasta kannattanut puhua sen enempää. Miksi poika oli edes yrittänyt puolustaa, väittää vastaan, ylipäätään esittää ritarillista? "Sori, mun ei olis pitäny...", Oliver kuiskasi nolona kasvot vihkoon luotuna. Oli varmasti todella outoa vastata Oliverin tyhmiin, noloihin, outoihin kysymyksiin. Puhumattakaan siitä, että Oliver alkoi itsekin tuntemaan olonsa pieneksi ja huomaamattomaksi. 'Ehkä seura tosiaan tekee kaltaisekseen', poika ajatteli pystymättä katsomaan Riniä. Oliver haroi hiuksiaan, kuten joskus teki, mutta josta mummi oli valittanut ja yrittänyt saada pojan lopettamaan.

Poika vain tyytyi vastaamaan toisen puheeseen hymyllä. Oliver ei enää tiennyt mitä uskalsi sanoa Rinille ja mitä taas ei. Oliver pelkäsi tytön särkyvän kuin posliinin kovakouraisen miehen käsissä. Hän ei halunnut, että Rin tuntisi itsensä huonoksi tai mitään, mutta ei toisaalta osannut vastata mitenkään "oikein". Sitten se kysymys tuli, kysymys, jolla Oliverin pitäisi selitellä puheitaan. "Mä vaan aattelin, kun sun puhees kuulostaa nätiltä, niin ajattelin, jos sä myös laulaisit kauniisti", poika mutisi hämillään: "sori.." Mutta poika käänsi katseensa Riniin. "Ehkä sun sitten pitäis koittaa, sisko sano kerran, että jos ei koita, ei voita", Oliver sanoi hiljaa hymähtäen. Hän oli aina pitänyt siskoaan suuressa arvossa, ja oli noudattanut neuvoa harrastuksiensa suhteen. "Tietty se on sun oma asias ja näin, mutta mä vaan aattelin", Oliver lisäsi sitten hieman katuvaisena. Eihän se hänelle kuulunut mitä kukakin harrasti. Sitten Rin kysyi hänen omasta laulu taidostaan. "Olin mä joskus kirkkokuorossa, mutta muiden poikien ja tyttöjen mielestä, mä lauloin huonommin kuin sikäläisen kapteenin papukaija humalassa. Eli päättele siitä", Oliver totesi iloisesti muistellessaan niitä aikoja. Hän oli pysynyt hetken mukana, mutta pian tuon kommentin jälkeen hän oli lopettanut ja aloittanut valokuvauksen.

Rin tunsi ilmapiirin muuttuvan hieman kiusalliseksi, kun poika sitten pahoitteli väittettään Rinin kömpelyydestä. Suklaasilmät tuijottivat hetken aikaa Oliveria miettien, että mitä ihmettä tyttö voisi tähän todeta.
Eipä tyttö sitten osannut oikein todeta mitään 'piristävää', vaan tyytyi olemaan hiljaa.

Oliver sitten perusteli kysymyksensa laulutaidosta, jolloin Rin palasi taas todellisuuteen ajatuksistaan. Tyttö punastui hiukan poskistaan ja hänen katseensa alkoi harhailla katossa, seinissä, pöydässä, Oliverissa ja Opettajassa.
"Puheeni k-kuulostaa.. Nätiltä?" pikkuneiti änkytti hiljaa itsekseen ja räpytti pari kertaa silmiään. Wau, pystyikö tuollaistakin kehua? Näköjään pystyi.
Miksi toinen kuulosti niin katuvaiselta?
"P-pitää varmaan... Kokeilla joskus tuota... Laulamista.." Rin sitten sopersi ja hymyili ujosti Oliverille. Tulisiko toiselle nyt hieman parempi olo?

Tyttö kuunteli Oliverin kertomuksen kuorolaulamisesta, eikä voinut olla tuntematta sympatiaa toista kohtaan. Olisi todella kamalaa, jos joku alkaisi valittaa toisen lauluäänestä. Hyvin poika näytti kuitenkin siitä koettelemuksesta selvinneen.
"Minä en taida ikinä kokeilla kuorolaulantaa, jos kerran siellä kritisoidaan ääntä noinkin kamalasti.." Rin supisi sitten, katsahti Oliveriin hieman huvittuneesti hymyillen ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Hän ei kestäisi moista kritiikkiä lauluäänestään, ja kritiikin jälkeen tyttö olisi varmasti hyvin ahdistunut ja häpeissään.

// varmaan ihan tökstöks tekstiä, mut koeta kestää :)) //

Oliver huomasi painostavan hiljaisuuden heidän välillään, eikä se ollut mitenkään mukava. Poika oli aina inhonnut keskusteluissa pakostikin syntyviä taukoja, ne olivat aina sellaisia, ettei niihin keksinyt mitään järkevää sanottavaa, mutta toisaalta hiljaisuus oli yhtä karmivaa, suorastaan kuristavaa. Silläkin hetkellä Oliver olisi vaikka takonut päätään seinään, tanssinut, mitä hyvänsä, kunhan vain olisi päässyt yli tuosta kamalasta hiljaisuudesta.

"Nätiltä, juu", poika totesi sitten hämillään. Ei Oliver tiennyt miten ääntä voi kehua tai mitään, mutta Rinin ääni oli jotenkin kaunista, nättiä, söpöä, sellaista puhetta kuin Oliver oli joskus kuvitellut keijukaisten puhuvan heidän vaahteralehdossaan Summersidessä. Oliver vastasi toisen hymyyn iloisesti. "Ehkä sun kannattais koittaa." Poika palasi mielessään takaisin Summersideen ja hänen, Aimeen ja muutamien muiden lasten leikkeihin. Prinssi Edwardin saari oli aina ollut rauhallinen, ja siellä uskottiin vieläkin mielikuvitusolentoihin. Siksi kukaan ei ollut pitänyt ihmeellisenä, kun Oliver oli kertonut keijuista. Summersidessä kun sijaitsi orpojen peikkojen hoitola, jossa kaikki auttoivat (lapset, aikuiset kävivät töissä, se riitti), keijuja sekä tonttuja asui jokaisen perheen luona. Kaikki tälläinen oli normaalia siellä, mutta täällä Oliver uskoi sen olevan "hullujen höpinää" isotätiä lainaten.

Sitten Oliver palautui takaisin biologian tunnille. "Kun mä kuulin sun puhees ekan kerran, mulle tuli mieleen meidän Summersidessa asuneiden keijujen laulu. Sun äänes kuulosti just siltä", poika selitti, ehkä hieman itsekseen, mutta kuitenkin, että Rin kuuli. Sitten puhe kääntyi kuorolauluun. "Äh, ei ne oikeesti kritisoi noin paljon, sillä kaikki, jopa minä, tiesivät että mä laulan aivan kamalan huonosti. Olin mukana vain, koska äiti ei uskonut sitä väitettä, mutta kun kuoron johtaja tuli sen sanomaan, sain luvan lopettaa. Mutta siitä lähtien olin mukana jokaisissa harjoituksissa aina kun ehdin, kuuntelin heitä ja totesin aina, ettei musta olisi ollut siihen", Oliver selitti sitten ystäviensä kritisointia. "Se hyvä juttu siinä oli se, että äiti antoi mulle sitten luvan aloittaa valokuvaamisen, vaikka hänestä minun ei olisi pitänyt, kun isä jo sitä tekee", poika lisäsi hymyssä suin. Mutta Oliverin onneksi äiti oli vuosien varrella muuttanut mieltään, ja hyväksyi Oliverin kuvaamisen ja oli iloinen, että poika teki muutakin tanssin ja teatterin ohella.

//Kestin ! ;-D
Aaaaaw. Oliver on niin suloinen <3

Oliverin selittäessä Rinin äänen kuulostavan keijukaisten laululta, helahti pikkuneiti taas punaiseksi. Oliko poika todellakin verrannut tytön ääntä keijukaisiin?
Se sai tytön hetkeksi aikaa aivan hiljaiseksi, hämmentyneeksi. Hän tunsi monta tunnetta samaan aikaan; iloa, hämmennystä, jännitystä sekä suunnatonta kiitollisuutta. Hänen huulille kipuili pieni ihastunut hymy tytön siirtäessä katseensa luokan eteen.
Poika alkoi sitten selittää enemmän kuorolaulamisestaan ja tyttö kuunteli uteliaana kaikki pojan sanat.
"Kuitenkin... Oli se varmasti aika itsetunnon murskaamista, kun kerta kuoronjohtajan piti tulla kertomaan äidillesi, että olet surkea laulamaan kuorossa.." tyttö puhui rohkeasti ilman änkytystä. Rin oli taas hivenen ylpeä itsestään ja uskaltatui jopa siirtämään katseensa taas Oliveriin. Hetken aikaa tyttö mietti seuraavia sanojaan purren samalla huultaan.
"Voisitko joskus... Näyttää minulle ottamiasi kuvia?" sanat karkasivat suusta ennen aikojaan ja tyttö vaikeni täysin. Oliko hän juuri sanonut niin? Oliko hän todellakin uskaltanut sanoa noin?

// Ollie-poju on ihana <3 //

Oliver huomasi Rinin punastuneen, mutta pojasta se mitä hän oli puhunut keijujen laulusta ja Rinin puheesta, olivat totta. Sellaisena kuin tytön puhe oli, tulisi Oliver muistamaan Summersiden keijujen laulun. Ja sitten heidän välilleen tuli taas se kamala hiljaisuus, jonka aikana Oliver huomasi Rinin siirtäneen katseensa muualle, joten Oliver ei viitsinyt jäädä tuijottamaan tytön kasvoja, vaan laski katseensa tehtäviin, joita ei ollut tehnyt kuin pari koko tunnin aikana. Oliver yritti kuunnella mitä opettaja selitti, se väitteli taas jonkun nörtin kanssa, ja Oliver oli varma, että nörtti tiesi asiansa kymmenen kertaa paremmin kuin opettaja, joka turhaan yritti puolustella kantaansa.

"Se murskas enemmän äidin kuin mun toiveet laulu-urasta", poika sanoi virnistäen. Hän oli esittänyt silloin äidilleen urheaa, kun tämä oli kertonut, ettei hän saisi jatkaa enää kuorossa. Todellisuudessa, kuten Oliver oli Aimee-siskolleen tunnustanut, pojan oli täyttänyt syvä innostus siitä, että äiti saattaisi sitten hyväksyä valokuvaamisen, eikä pitäisi sitä typeränä, vaikka isä sitten myöhemmin oman kuvausyrityksen perusti. Mutta äiti oli sitä mieltä, että laitteet olivat liian monimutkaisia pienen pojan aivoille, eikä siksi halunnut pojan aloittaa harrastusta. Ties vaikka poika olisi ollut huono!
Oliver oli iloinen, että Rin puhui taas normaalisti, eikä änkyttänyt. Oliver hämmästyi. Hyvin harva pyysi saada nähdä pojan valokuvia, yleensä hän vain esitteli niitä. Mutta salaa poika oli iloinen, että Rin tuntui saavan kasaan rohkeutta, jota tyttö tosiaan tarvitsi. "Tietysti, milloin vain haluat", Oliver vastasi sitten hymyillen toiselle.

Rinin huulille kipuili iloinen hymy, kun Oliver oli sanonut voivansa näyttää ottamiaan kuviaan pikkuneidille. Brunette oli siitä hyvin innoissaan, vaikka siitä tuskin nyt olisi pitänyt olla näin innoissaan, mutta.. No, Rin oli Rin. Arka, ujo ja oudoista asioista innostuva tyttö.
"Hienoa", tyttö totesi pojalle katsoessaan tätä ja laski katseensa sitten vihkoonsa. Hänen sydäntään tykytti ja olo oli hieman hämmentävä, mutta muuten hän oli todella iloinen.

Piiiirrrr (Joo, pistin tunnin nyt viimein loppumaan, koska nää on jo aika kauan ollu siellä xD )

Nörttityttö säikähti hieman äkillistä kellon soimista. Muut alkoivat jo pakkailla tavaroitaan ja nopeimmat olivat jo ehtineet luokan ovellekin asti. Rin alkoi ajatella, että ei ehtisi jutella Oliverin kanssa enää pitkään, joten hänen oli nyt pakko kerätä rohkeutensa.
"Huomenna?" Rin kysyi laittaessaan vihkonsa ja kirjansa laukkuun.
"Voisitko näyttää k-kuviasi huomenna?" tyttö selvensi ja katsahti Oliveriin. Rin hymyili pienesti ja pakkasi nyt penaalinsakin laukkuunsa.
Jee! Hän oli tehnyt sen!